torstai 31. tammikuuta 2013

Älä odota mitään -päivä

No niin. Tänään on SE päivä. SM-liigassa on viimeinen hetki tehdä huippuhankinta, jolla saadaan joukkue taistelemaan mestaruudesta.

Internet täyttyy spekuloinneista, sosiaalisessa mediassa odotetaan isoja kaloja joukkueeseen X, Jatkoaika.com kaatuu suuresta kävijämäärästä ja keskustelupalsta tavoittelee taas kävijäennätyksiä.

Viime vuosien perusteella odotus lienee taas ihan turhaa. Liigaseurat ovat tehneet läpi tammikuun siirtoja ja luottaminen johonkin viime hetken supervahvistukseen on varsin turhaa. Katsotaan vaikka viime vuosien viimeisen päivän hankintoja ja siirtoja.

2012

HIFK lainasi Tuomas Huhtasen, Ässät hankki Jakub Sindelin ja TPS Pasi Hirvosen. Mika Viinanen ja Kim Strömberg siirtyivät ulkomaille. Toisin sanoen yksikään siirto ei vaikuttanut oikeastaan yhtään mihinkään.

2011

Vili Sopanen siirtyi JYPistä Pelicansiin ja Marko Kauppinen Jokereista KalPaan. Juuso Rajala siirtyi Raumalta TPS:ään. Patrik Lostedt löysi tiensä takaisin Bluesiin. Angel Krstevin piti siirtyä Lukkoon, mutta ei siirtynytkään. Osoittautui, että mies oli rikki. Osa ylijäämäpelaajista (mm. Samuli Suhonen) siirtyi ulkomaille. Ulkomailta Suomeen lopulta saapuivat ylipainoiseksi osoittautunut Tyler Arnason sekä kolmosveskariksi hankittu Timo Lindström.

Jokerit tosin sai napattua hyödyllisen pelaajan, kun Henri Heino siirtyi Pelicansista Helsinkiin. Jokerit sai samalla eliittiluokan nelossentterin. Liigan tähtipelaajaksi ei hän, kuten ei yksikään muukaan hankinnoista, kuitenkaan noussut.

2010

Päivän suurin siirto? Kristian Kudroc siirtyi Frölundasta Ässiin. Nyt hän pelaa KHL:ssä, mutta ensimmäinen Ässien kausi oli melko vaatimaton, samaten koko toinen kausi. SaiPan hankkima Daniel Sondell oli myös kelpo vahvistus.

Muuten päivää kaunisti lähinnä sen vaatimattomuus. Liigan sisällä siirtyivät Dan Iliakis, Marko Mäkinen, Aki Seitsonen ja Toni Häppölä. Liigan jättivät Henri Laurila ja Per Johnsson.

2009

Ulkomailta Suomeen saapui yksi pelaaja: maalivahti Markus Korhonen! Liigan sisällä Toni Kirén siirtyi Kärpistä HPK:n riveihin. Sami Torkki ja Jussi Tarvainen lähtivät ulkomaille. Huh huh, mitä tähtien säkenöintiä!

Sama meininki koskee myös paria aiempaa vuotta.

Toisin sanoen ykkössentteriä tai ykköspuolustajaa tuskin kannattaa liigajoukkueen fanien nytkään odottaa. Haaviin saattaa hyvällä tuurilla tarttua jokin hyvä roolipelaaja. Suurimmat siirrot lienee kuitenkin jo tehty.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Näkemiin Dixon!

Kai tämä asia pitää käsitellä edes lyhyesti.

Stephen Dixon oli Mika Toivolalta huikea hankinta. Onhan se myönnettävä, että siihen aikaan Euroopassa tarjolla olevista pelaajista Dixon oli se paras ja nimekkäin vaihtoehto. NHL/KHL-tason hyviä pelaajia oli joitain tarjolla, mutta liigajoukkueen budjeteilla he olivat mahdottomia hankintoja. Kun Toivolan aiemmat viritelmät olivat yksi toisensa jälkeen epäonnistuneet, tuli Ruotsissa onnistuneen ja KHL:ssä kohtalaisesti pelanneen Dixonin vuoro.

Mika Toivolalla oli kesällä 2011 vain yksi tavoite. Radek Smolenakin jo tultua joukkueeseen Ässät kaipasi enää yhden palapelin palasen lisää. Se oli ykkössentteri. Dixonin skouttaus ei ollut iso tehtävä, mutta hänen kanssaan tehty sopimus oli hyvä näyte osaamisesta. Hänen takiaan Ässien pelaajabudjetti venyi ja paukkui, mutta riski oli otettava. Lopulta täytyy muistaa, että kaikki ison rahan hankinnat ovat riskejä. Jotkut ovat coreylockeja, jotkut muut stephendixoneja.

Dixonin kauden alku oli itse asiassa hieman huolestuttava. Ensimmäisissä otteluissa pisteitä ei kertynyt, vaan moottorin käynnistymiseen vaadittiin useampi ottelu. Lopulta Dixon löysi yhteisen sävelen Tomas Zaborskyn kanssa, ja loppu olikin historiaa. Zaborsky iski 52 ottelussa 35 maalia, Dixon keräsi 60 ottelussa 53 pistettä.

Ihme kyllä hän teki vielä jatkosopimuksen Ässien kanssa. Zaborsky ehti jo siirtymään KHL:ään, mutta SM-liigan ehdottomiin huippupelaajiin kuulunut Dixon jäi vielä täksi kaudeksi Poriin. Dixon palkitsi porilaiset keräämällä 44 ottelussa yhtä monta pistettä ja hän on vieläkin liigan pistepörssin viides. Samalla hän nousi Ässien kaikkien aikojen parhaiden ulkomaalaisten joukkoon yhdessä Mark Jooriksen, Vladimir Vujtekin, Jason Williamsin ja Tomas Zaborskyn kanssa.

Dixon ei kuitenkaan ole sellainen pelaaja, joka yksin kykenisi ratkaisemaan otteluita. Hänen erinomaisuutensa perustuu hyvään peliin kentän kummassakin päässä. Hän on hyvä syöttämään, hän on kohtuullinen luomaan peliä, mutta hän ei ole hyökkäyspäässä mitenkään poikkeuksellinen. Kokonaisvaltaisesti hän on kuitenkin erinomainen paketti, sillä lopulta melko hyvien hyökkäyspään taitojen lisäksi hän on hyvä myös omassa päässä. NHL jäikin haaveeksi lähinnä liikkeen vuoksi, ei niinkään taitojen tai pelikäsityksen vuoksi.

Kanadalaissentteri ei ehkä yksin ratkaise otteluita, mutta hän teki ketjuistaan ja ketjukavereistaan vielä pykälää parempia. Tomas Zaborsky, Veli-Matti Savinainen ja Michael Ryan pelasivat loistavasti Dixonin kanssa, ja siitä iso kiitos kuuluu paljon hyviä syöttöjä antaneelle Dixonille.

Aika Ässissä on nyt kuitenkin ohitse. 26. tammikuuta Ässät lopulta vastasi myöntävästi venäläisjoukkueiden kyselyihin. Dixonin aika Porissa on ohi. Seuraava pysäkki on Venäjä ja mitä ilmeisimmin Lokomotiv Jaroslavl.

Ässien kausi on ollut kahden edellisen kauden jälkeen pettymys, ja joukkue on hyvää vauhtia vajoamassa pudotuspelien ulkopuolelle. Sen vuoksi yleisökeskiarvo ei ole sitä, mitä taloudellisesti on toivottu. Tällaisessa tilanteessa Dixonin myyminen on perusteltua. Ässät saa useita satojatuhansia euroja tililleen, millä taloudellinen tulos saadaan pelastettua, ja millä ensi kauden joukkueen kasaaminen helpottuu.

Urheilullisesti Dixonin jättämää aukkoa ei täksi kaudeksi voi kuitenkaan enää paikata. Vaikeaa se on ensi kaudellakin.

torstai 17. tammikuuta 2013

Barkov ja Saros CSS:n Euroopan rankingien kärjessä

NHL Central Scouting on julkaissut pari päivää sitten uudet rankingit. Eurooppalaisten kärjessä on suomalaisnimiä.

Eurooppalaiset kenttäpelaajat
1. Aleksander Barkov - Tappara
2. Elias Lindholm - Brynäs
3. Rasmus Ristolainen - TPS
4. Valeri Nichushkin - Traktor Chelyabinsk
5. André Burakovsky -  Malmö
6. Jacob de la Rose - Leksand
7. Robert Hägg - MODO
8. Alexander Wennberg - Djurgården
9. Artturi Lehkonen - KalPa
10. Marko Dano - Slovan Bratislava
...
13. Juuso Ikonen - Blues
22. Miro Aaltonen - Blues
23. Joose Antonen - JYP
38. Saku Salminen - Jokerit
40. Aleksi Mustonen - Jokerit
42. Atte Mäkinen - Tappara
55. Juuso Riikola - KalPa
58. Henrik Haapala - Tappara
61. Saku Kinnunen - KalPa
67. Matias Pulli - TPS
68. Aleksi Ainali - HIFK
78. Niko Ojamäki - Ässät
80. Thomas Nykopp - HIFK
82. Felix Westermarck - Blues
84. Janne Puhakka - Blues
90. Juuso Vainio - HPK
93. Otto Rauhala - Tappara
94. Aleksi Mäkelä - Ilves
97. Jimi Kuronen - Lukko
99. Mika Ilvonen - Blues
111. Panu Mieho - HIFK
112. Oskari Siiki - TPS
115. Eetu Koivistoinen - Blues

Eurooppalaiset maalivahdit
1. Juuse Saros - HPK
2. Ebbe Siönäs - AIK
3. Marcus Högberg - Linköping
4. Ivan Bocharov - MVD Balashikha 2
5. Luka Gracnar - Salzburg
6. Ville Husso - HIFK

Pohjois-Amerikan listoilta mainittakoon sen verran, että kenttäpelaajien kärkikolmikkona on Seth Jones, Nathan MacKinnon ja Jonathan Drouin. Maalivahtien listan kärkipaikkaa pitää Zachary Fucale. Samalla listalta löytää sijalta 20 suomalaisnimen Swift Current Broncosin Eetu Laurikaisen päästyä listalle.

Täytyy kyllä sanoa, että kärkinimien lisäksi Suomella ei ole kovin paljoa ilon aiheita. Minun on hirvittävän vaikea uskoa vaikkapa Riikolan, Haapalan tai Kinnusen varaukseen. Kärki on terävä, mutta suomalaisten varausikäluokan leveys puuttuu.

Minulla on sellainen tuntuma, että Miro Aaltonen olisi ollut varmasti varaus, mikäli olisi pysynyt ehjänä nuorten MM-kisoissa. Esitykset olivat nuorten maajoukkueen paidassa siihen asti niin hyviä, että jokin joukkue olisi varmasti varannut hänet viimeisillä kierroksilla. Nyt varaus on "vain" melko todennäköinen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kuukauden juniori: Atte Mäkinen

Myönnetään, että nyt tuli aika pitkä tauko blogiteksteistä. Yritän jatkossa parantaa pahoja tapojani.

Nyt tammikuun kuukauden juniorin kimppuun. Tällä kertaa Porin visiitin teki Tappara.

Atte Mäkinen
191 cm / 93 kg
Syntynyt 17.5.1995 Tampereella
Kasvattajaseura: Tappara

Atte Mäkinen on kenties 95-ikäluokan lupaavin puolustaja. Se ei ole edelleenkään ihan jokapäiväistä, että alaikäinen suomalaispuolustaja pelaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Eikä sekään ole kovin yleistä, että 17-vuotias puolustaja on pelannut liigapelejä. Tällä kaudella kehitys ei kuitenkaan ole edennyt toivotulla tavalla.

Mäkisellä on omat selkeät vahvuutensa. Omassa päässä puolustaja on todella vahva. Puolustaja on isokokoinen ja käyttää sitä hienosti hyödykseen. Mäkinen onkin hyvin sijoittuva oman pään isäntä, jota vastaan on ikävä pelata. Puolustuspäässä Mäkinen on ollut tällä kaudella näkemistäni 95-syntyneistä kaikkein paras paketti.

Junioreissa näkee harvoin fyysistä peliä. Siksi Mäkinen olikin mukava yllätys. Oli hienoa nähdä, että isokokoinen pelaaja osaa käyttää kroppaansa ja pelaa fyysisesti. Hän taklaa, mikäli siihen on paikka, eikä päästä pelaajia maalin eteen ilman mustelmia. Ikävä kyllä Porissa fyysisyys meni ajoittain hieman yli, sillä puolustaja näytti yrittävän horjuttaa fyysisyydellään vastustajia turhankin paljon. Sitä kuvastaa aika hyvin täysin turha kiekottoman pelaajan estämisestä aiheutunut jäähy.

Mäkisen liigauran toistaiseksi on Tapparan liigajoukkueen laajan materiaalin lisäksi kaksi suurempaa heikkoutta. Hyökkäyspäähän Mäkinen on vaatimaton, eikä liikekään oikein vakuuta.

Hyökkäyspelissä Mäkinen on juuri sellainen, kuin hyvät peruspuolustajat usein ovat. Kiekko kyllä liikkuu ihan hienosti perussyötöissä, mutta siihen taidot miltei jäävätkin. Mäkinen ei todellakaan ole sellainen puolustaja, joka olisi kentällä luova, antaisi huikeita syöttöjä, tekisi hienoja harhautuksia tai tekisi vahvoja nousuja omalta alueelta hyökkäyspäähän. Siitä kertoo myös nuorten SM-liigassa kerätty vaatimaton pistepotti (seitsemän pistettä).

Mäkinen teki Ässiä vastaan maalin. Puolustaja sai kiekon viivalta ja laukaisi. Samalla hän osoitti sen, että lyöntilaukaus on ainakin kunnossa. Laukauksessa oli potkua ihan eri tavalla, kuin monella muulla juniorilla.

Puolustajalle tulee vielä suuria ongelmia liikkeen kanssa. Isolta pelaajalta en odota mitään huippunopeita jalkoja, mutta Mäkisen liike näytti omaan silmääni monin tavoin puutteelliselta. Hän ei kyennyt korvaamaan yleistä kankeuttaan hyvällä nopeudella, eikä myöskään liikkeellä sivuttain tai taaksepäin. Tässä asiassa hänen täytyy vielä tehdä paljon töitä, sillä näin heikolla liikkeellä tulee ongelmia jatkossakin. Liigauraa on vaikea tehdä, mikäli liike on keskitasoa heikompaa.

Vahvuudet:
Koko
Puolustuspään peli

Heikkoudet:
Hyökkäyspelaaminen
Liike

Yhteenveto: Alle 18-vuotiaiden MM-kisat kutsuvat Mäkistä varmasti, mutta seuraavat pari vuotta kertovat uran suunnan. Omaan päähän Mäkinen on hyvä pelaaja, minkä vuoksi hän saa vielä varmasti mahdollisuuden pelata liigassa. Liikkeen kehittyminen ja hyökkäyspään pelaamisen hiominen ovat kuitenkin ratkaisevassa roolissa. Se kertoo sen, tuleeko Mäkisestä lopulta maajoukkuetasolle pyrkivä peruspuolustaja mallia joonasjärvinen vai vain pelkästään liigassa juuri ja juuri pärjäävä peruspuolustaja.