Quethasin lätkäblogi

Kuukauden juniori: Esa Lindell

2012-01-31T23:55:00.001+02:00

Minulla kävi nyt sikäli hyvä tuuri, että sain katsoa tammikuussa kuukauden juniorin otteita kaksi kertaa. Se onkin hyvä, sillä juniorin otteet erosivat näiden kahden ottelun aikana.

Esa Lindell
188 cm / 88 kg
Syntynyt 25.3.1994 Helsingissä
Kasvattajaseura: TJV

Lindell on tilastojen valossa erittäin kiinnostava puolustaja. Harvoin puolustaja on tässä vaiheessa (30.1. klo 19) kautta koko sarjan pistepörssin sijalla kahdeksan. Tehot ovat vieläkin vakuuttavammat. Tehot 18+29=47 on hurja määrä puolustajalle. Ei siis mikään ihme, että Lindell on jo pelannut alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, enkä ihmettelisi yhtään, jos hän pääsisi vuoden sisällä ainakin kokeilemaan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana.

Ensimmäisessä ottelussa olin kuitenkin pettynyt. Erityisesti kaksi ensimmäistä erää olivat yllättävän vaisuja. Noilla pisteillä odotin selkeää dominointia, mutta sainkin erityisesti tasakentällisin yllättävän heikkoa syöttötyöskentelyä ja melko heikkoja oman pään työskentelyä. Lindell kun ei tahtonut saada karvattua kiekkoa omassa päässä, eikä juuri katkottua syöttöjä. Lisäksi luistelussa näytti olevan pahoja puutteita sekä kiihtyvyyden että vauhdin osalta.

Sitten kolmannen erän alussa se huikein vahvuus näkyikin. Koko ottelun varjoissa pelannut puolustaja teki maalin todella kovalla lämärillä, eivätkä myöhäisemmätkään laukaukset olleet juuri yhtään tuota heikompia. Tuossa on sellainen ase, jota kehtaakin käyttää. Myös syöttötyöskentely oli ylivoimalla huomattavasti varmemman oloista kuin tasakentällisin. Huomioni sai myös Lindellin syötön vastaanotto, sillä hän sai todella hyvin syötöt kiinni, vaikka ne olisivat olleet ilmassa. Tältä osin mailankäsittely on siis kunnossa.

Kuva: © Julia Heino

Toinen ottelu olikin puolustajalta kokonaisvaltaisesti ensimmäistä parempi. Syötöt menivät aiempaa paremmin perille ja ne olivat napakoita. Näistä syötöistä osa oli vielä todella hyviä syöttöjä ja yksi syöttö päästi jokerihyökkääjän läpiajoon. Lindell haluaa liittyä hyökkäyksiin mukaan ja se näkyi jo ensimmäisessä pelissä. Mutta vasta toisessa pelissä hän kykeni selvästi auttamaan sillä joukkuettaan ja nyt puolustajan hyvä tuki nopeiden syöttöjen ja muiden vahvojen hyökkäyspään ratkaisujen ansiosta selvästi sekoitti vastustajan peliä.

Lindell tuntuu ajattelevan peliä hyökkäyspää mielessä. Hän haluaa kiekon, tehdä pisteitä ja luoda peliä. Siihen nähden hänen mailankäsittelynsä on vain melko hyvää. Puolustaja kyllä kykenee tekemään joitain perusharhautuksia ja käyttämään kehoaan kiekon suojaamisessa, mutta nuorten SM-liigasta löytyy puolustajien joukosta parempia harhauttelijoita.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että Lindell ei pelaa kuten koko antaisi myöden. Omassa päässä hän ei käytä kehoaan tarpeeksi ja hän näytti hivenen jopa välttävän kontakteja. Erityisesti maalinedustalla hän voisi kyetä paljon parempaan ja vahvempaan työskentelyyn. Iso puolustaja kykenisi myös antamaan hyviä taklauksia, mutta nyt niitä ei nähty yhtään. Pisteet hän kuitenkin ansaitsee siitä, että hän oli valmis puolustamaan omaa maalivahtiaan jopa pienen nyrkkeilytuokion muodossa.

Vahvuudet:
Laukaus
Hyökkäyspään taidot

Heikkoudet:
Luistelu
Puolustuspelaaminen

Lindell on varsin erikoinen tapaus. Tällaiset tehot eivät tule ihan sattumalta, sillä Lindellin laukaus olisi tuhoisa ase jopa SM-liigassa ja syöttötyöskentelykin riittäisi. Näillä pisteillä NHL-varaus on ensi kesänä melko todennäköinen viimeisten kierrosten aikana. Lindellillä on vielä lukuisia kulmia hiomatta, mutta ne hoitamalla hänellä on mahdollisuuksia päästä pitkällekin vahvuuksiensa ansiosta. Luistelu erityisesti kaipaa vielä paljon töitä, mutta tilanne paranee jos ja todennäköisesti kun Lindell pääsee kesän ajaksi harjoittelemaan liigajoukkueen mukana ja pelaa ensi kaudella lähinnä miehiä vastaan SM-liigassa ja Mestiksessä.

PS. Minulla on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, joten siksi tammikuun kuukauden juniorin julkaisu venyi parilla päivällä.

Potkut tuli

2012-01-24T09:18:00.000+02:00

Tämä kausi on jälleen kerran osoittanut faktaksi erään universaalin totuuden. Kun joukkueella ei mene hyvin, jotain tarvitsisi tehdä. Useimmiten joukkuetta on vaikea vaihtaa, joten valinta on valmentajan korvaaminen toisella. Tämä toimenpide on suoritettu tämän kauden aikana jo varsin useasti.

Ensimmäisenä vauhdissa oli JYP. Vauhtia olikin melkoisesti, sillä aikaa kauden alusta potkuihin oli hurjat kaksi matsia. Risto Dufvalla ja pelaajilla oli kitkaa jo aiemmin, mutta ilmeisesti johto päätti antaa Dufvalle vielä yhden mahdollisuuden. Mutta ei ne erimielisyydet kesän aikana minnekään Päijänteen pohjaan kadonneet, joten Risto sai monoa ja hänen tilalleen tuli apulaisvalmentaja Jyrki Aho. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli hyvä päätös, joka tosin olisi pitänyt tehdä jo keväällä.

Päin mäntyä kautensa aloittanut Tappara päätyi syyskuun lopulla myös vaihtamaan valmentajansa. Viisi ottelua riitti ja Sami Hirvosen tilalle tuli juuri JYPistä potkut saanut Risto Dufva. Mutta ei Dufvakaan ole Tampereella ihmeitä saanut aikaiseksi ja joukkue on edelleen pudotuspeliviivan alapuolella. Syyt Tapparan rämpimiselle eivät mielestäni ole varsinaisesti valmennuksessa, vaan joukkueen hyökkäys oli alun perinkin koottu aivan liian pienikokoiseksi, mutta silti oudon luisteluvoimattomaksi. Tätä ongelmaa onkin sitten yritetty paikkailla pitkin kautta uusilla hankinnoilla.

Oho! Lokakuun lopulla Ilves vaihtoi valmentajaansa! Juha Pajuoja sai potkut ja päävalmentajaksi tuli juuri 20 vuotta aiemmin valmentanut Seppo Hiitelä. Käytännössä valmennuksesta nousi vastuuseen Raimo Helminen. Huvittavaa kyllä Ilveksen peli oli juuri Pajuojan alaisuudessa mennyt parempaan suuntaan, mutta ilmeisesti johdon kärsivällisyys loppui. Myöhemmin pelitapaa sitten suoraviivaistettiin ja tuloksena Ilves on nyt liigan toiseksi viimeisenä tasapisteissä HPK:n kanssa. Muutos ei siis tainnut hirveästi parantaa tamperelaisten asemaa. Suurempi ongelma mielestäni olikin valmennuksen sijaan aivan liian nuoressa ja ohuessa hyökkäysmateriaalissa. Tosin se täytyy myös myöntää, ettei Helmisen näytöt valmentajana ole vielä toistaiseksi ihan samalla tasolla kuin näytöt pelaajana.

Ei ne hommat menneet Raumallakaan ihan suunnitellusti. Rauli Urama mouhosi Raumalla aikansa ja saikin valmennettua viime vuonna todella suurella pelaajabudjetilla varustetun Lukon pronssille. Tällä kaudella samainen kaveri sai valmennettua jälleen kalliilla rahalla kootun raumalaisryhmän sijalle kymmenen. Jostain syystä Lukon johto ei siitä pitänyt, vaan korvasi Uraman hänen apuvalmentajallaan Juha Vuorella. Uraman potkut olivat kerrankin Lukon johdolta ihan looginen päätös. Se taas ei ehkä ollut ihan niin loogista, että apulaisvalmentajan tontilta päävastuuseen noussut Juha Vuori toimii pääluotsina vain tämän kauden loppuun, kunnes Raumalla alkaa Risto Dufvan aikakausi.

Dufva on muuten aika monessa potkussa mukana jollain tavalla.

Heikolla materiaalilla ja luokattomilla hankinnoilla varustettu HPK päätyi myös vaihtamaan valmentajaa. Joukkue on valunut sarjan hännille, eikä meininki joukkueen pukukopissa ollut enää kovin kivaa. Harri Rindell sai potkut, vaikka kuulemma hän oli tehnyt seuran puheenjohtajan mielestä "hyvää työtä". En tuota väitettä ihan allekirjoita, mutta en myöskään usko, että apuvalmentajan virasta päävalmentajan tehtäviin nostettu Timo Lehkonen nostaisi HPK:ta suosta. Lähinnä nyt tyydynkin nauramaan vain näille apuvalmentajien uusille tehtäville. Onko se mielikuvituksen vai rahan puutetta, että apuvalmentaja nostetaan päävalmentajaksi? Todennäköisesti jälkimmäinen yhdistettynä aina yhtä kuiviin valmentajamarkkinoihin.

Pidän KooKoon Ismo Lehkosen potkuja jotenkin hauskana asiana. Aika harvoin on sarjassa toisena majailevan joukkueen valmentaja potkittu tässä vaiheessa kautta pellolle. Lähinnä minulle tulee tällaisista potkuista mieleen 90-luvun Jokerit ja Sakari Pietilä. Ilmeisesti kentällä KooKoo ei ole täysin vakuuttanut, mutta kyllä tässä vaiheessa kautta tehdyt muutokset valmennuksessa tulevat liian myöhään mestaruutta tavoittelevalle joukkueelle. Ei uusi valmentaja enää ehdi ajamaan omaa pelisysteemiään sisään pudotuspelejä silmällä pitäen. Sitten varmaan Kouvolassa ihmetellään, miksi mestaruusviiri jäi nytkin saamatta.

Jotenkin minun on vaikea uskoa, että kaikissa näissä tapauksissa valmentajanvaihto oli lopulta se ihan paras ratkaisu. Tulokset eivät ole aina parantuneet edes hetkellisesti. Siinä vaiheessa voi jopa olla niin, että se joukkue ihan oikeasti on vain huono. Silloin on turha yrittää korjata, mikäli on onnistunut käräyttämään riisit jo kattilan pohjalle.

Usein nimittäin se ratkaiseva virhe on tehty siellä joukkueen kasaamisessa.

Toimittajan ilta Porin jäähallissa

2012-01-20T08:50:00.001+02:00

Millainen on toimittajan ilta, kun jäähallissa pelataan SM-liigan peli? Jokainen halli on järjestelyissään erilainen ja jokaisella paikkakunnalla on omat piirteensä. Olen käynyt Porin lisäksi Raumalla ja Tampereella ja ne ovat suurelta osin oma maailmansa. Mutta voin hivenen avata toimittajan elämää Porin jäähallissa pelipäivänä.

Saavun Isonmäen jäähallille kylmänä talvi-iltana noin puoli kuuden aikaan. On tiistai ja vastaan asettuu Ilves. Jo 200 metriä ennen pihaa kuuluu Halli-Harrin ääni. Hänellä näyttää olevan asiaa Esa Keskiselle, mutta en jaksa tällä kertaa keskittyä Harrin juttuihin. Sen sijaan kävelen suoraan kohti viimeistä ovea, josta pääsee joko pataklubille tai lehdistön tiloihin.

Ovella ei ole ruuhkaa ja pääsen sujuvasti heti sisälle halliin. Minulta ensiksi tarkastetaan mediakortti ja sitten järjestyksenvalvoja tarkastaa pikaisesti sen, ettei minulla ole vaikkapa Koskenkorvaa tai mikroautonrenkaita mukana. Ei ollut tälläkään kertaa, vaikka taskut olivat täynnä lehtiöitä, kyniä ja sen sellaista. Tämän jälkeen menen viereiset rappuset ylös ja käännyn käytävälle. Ovi, jossa lukee ”lehdistö” löytyy hivenen ennen kuin käytävä päättyy.

Kyseinen huone on koko hallin suurimman baarin ja sitä lähimpänä olevan vessan välissä. Kuten arvata saattaa, lauantai-iltana joillain on ollut välillä vaikeuksia hahmottaa lehdistöhuoneen ja WC:n ovissa olevien tekstien eroa.

Tarjoilu lehdistön taukohuoneessa ei ole kovin monipuolinen. Nyt on kuitenkin otettu selvä edistysaskel aiempaan kertaan. Viimeksi saapuessani paikalle noin 55 minuuttia ennen ottelun alkua tarjolla olevia vohveleita oli jäljellä seitsemän tai kahdeksan. Nyt niitä oli sentään iso kasa. Toki niillä ei nälkä lähde, vaikka vohveleita olisi useampikin. Kahvia ja mehua oli kuitenkin hyvin ainakin normaalin arkipelin tarpeisiin.

SM-liiga tarjoaa lehdistölle kokoonpanot ja joitain tilastoja. Tilastoista voi aina etsiä virheitä. Tällä kertaa maalivahtien kärkipaikkaa näyttäisi pitävän kolme ottelua SaiPan paidassa pelannut Jere Myllyniemi, jonka torjuntaprosentti on hurja 96,70%. Jotenkin epäilen, ettei tämä tieto pidä paikkaansa. Ulkomaalaisten pistepörssistä löytyy 17 pistettä kerännyt mies ilman nimeä. Tuo näkymätön mies osoittautui nopeasti Ville Koistiseksi.

Medialle on varattu paikat D-katsomosta. Sinne suorin reitti lehdistön taukotilasta kulkee baarin läpi. Näin arkipelinä se ei ole ongelma, mutta lauantaisin tarpominen ihmismassan läpi on välillä jo tuskallisen hidasta. Lauantaisessa Lukko- tai HIFK-ottelussa kannattaa suosiolla etsiä vaihtoehtoisia reittejä, sillä sen ihmismassan läpi ei ole asiaa.

D-katsomo on paikkana sellainen, että toisen joukkueen päädyssä näkyvät tilanteet näkee melkoisen hyvin. Vastustajajoukkue hyökkää tuohon päähän kaksi kertaa ja Ässät kerran. Toisin sanoen Ville Uusitalon melkoista sähellystä saa ihastella kaksi erää oikein lähietäisyydeltä. Toiseen pään tapahtumat sen sijaan ovatkin jo huomattavasti vaikeampia hahmottaa ja nyt Ilveksen vieraspaidan pelinumerot oli kauempaa lähes mahdotonta nähdä.

Porin jäähallissa on perinteisesti hyvät penkit. Istahdin medialle tarkoitettuun katsomonosaan, jossa eteensä saa puisen kirjoitusalustan. Penkissä olisi kuitenkin ollut kenties parantamisen varaan, sillä se oli toisesta reunastaan irti.

Lehdistötilaisuus pidettiin vielä viime kaudella lähellä lehdistön taukohuonetta. Eli toisin sanoen jonkun Lukko-ottelun jälkeen sekä toimittajien että valmentajien oli käveltävä ihmismassan läpi. Nyt tuota ei tarvitse enää tehdä, vaan lehdistötilaisuus pidetään pukukoppien välittömässä läheisyydessä. Vaikka A-katsomosta osa porukasta purkautuu ulos suurin piirtein samasta paikasta, kuin mistä SM-liigan pressikorttia vilauttamalla pääsee pukukoppikäytävälle, on se aiempaa pienempi paha.

Valmentajien kommenttien jälkeen huomaa jo osan haastattelevan käytävillä pelaajia. Juttujen teko niin painettuun lehteen kuin verkkomediaan on selvästi alkanut. Tällä kertaa en kuitenkaan itse jututa yhtään pelaajaa, vaan kävelen pois käytävältä ja astelen ulos. Aikaa on mennyt jo sen verran, että suurin osa ihmisistä on päässyt pois hallilta. Eipähän tarvitse ruuhkan vuoksi edetä tuskallisen hitaasti.

Seuraavan kerran Porissa pelataan lauantaina. Silloin varmaan suurin osa kuviosta toteutuu uudestaan.

Tammikuun siirtomarkkinoilla tapahtuu vielä

2012-01-16T14:02:00.000+02:00

SM-liigan runkosarjasta on enää kolmasosa jäljellä ja asetelmat ovat selkiintyneet. Nyt jokainen joukkue tietää omat heikkoutensa, joita pitää kehittää. Näille paikoille on enää kaksi viikkoa aikaa hakea vahvistusta, joten seuraavat kaksi viikkoa ovat joidenkin liigapaikkakuntien toimistoilla varsin kiireistä aikaa. Hankintoja kun pitäisi tehdä, mutta rahaa ei välttämättä ole paljoakaan käytettävissä.

Samaan aikaan puoli Eurooppaa on myös sen ykkössentterin ja kiekollisen puolustajan perässä. KHL:n siirtotakaraja sentään taisi mennä jo ohi, joten itärajan taakse ei ole kenelläkään uudella pelaajalla enää asiaa. Mutta niistä harvoista tarjolla olevista isoista kaloista pitää silti taistella sveitsiläisten, ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa. Se tehtävä ei tule olemaan helppo.

Tässä kuussa liigaan on jo saapunut pari uutta pelaajaa. HIFK hankki Tyler Redenbachin tuomaan lisää voimaa keskelle, sillä Kim Hirschovitsiin ei oltu tyytyväisiä. "Hirso" saikin pakata kamansa ja lähteä Venäjälle, mikä on sinällään hauska kuvio. Harvemmin SM-liigassa flopannut suomalainen lähtee peliajan perässä Venäjälle. Lisäksi Pelicans kiinnitti riveihinsä Ilkka Pikkaraisen ja Kärpät jostain käsittämättömästä syystä Johan Backlundin. Ruotsalaisvahti on varmasti hyvä veskari, mutta joukkueessa olisi varmasti ollut suurempiakin puutteita kuin maalivahtipeli. Ville Hostikka ja Tomi Karhunen eivät nimittäin nyt kovinkaan huonosti pelanneet ja heidän esityksensä "palkittiin" uudella hankinnalla.

Lähtöpuolellakin on ollut jo pelaajia. Scott Barneyn taso ei riittänyt HPK:lle ja hän sai lähteä Sveitsiin. Samoin Lukon pitkän skouttauksen tulos Mitja Robar osoittautui tasoltaan SM-liigaan riittämättömäksi. Lisää lähtijöitä on varmasti tulossa, kun jotkut liigaseurat myyvät ylimääräisiä pelaajiaan ja jotkut taas yrittävät säästösyistä päästä eroon jostain kalliista, muttei kovinkaan tärkeästä pelaajasta. Suuria tyhjennysmyyntejä tuskin kuitenkaan tullaan näkemään liigakarsintojen ansiosta.

KalPalla on tällä hetkellä varsin tukala tilanne puolustuspäässä, joten Kuopioon on lupa odottaa puolustukseen uutta pelaajaa. Ässät on puolestaan todennäköisesti hankkimassa lisää leveyttä hyökkäyspäähän pudotuspelejä silmällä pitäen. Myös ainakin TPS on hakemassa lisää voimaa hyökkäykseen. Ja eiköhän moni muukin joukkue tutkaile tällä hetkellä tiiviisti tarjolla olevia pelaajia.

Kuitenkaan mitään suurta siirtoa ei sitten kannata odottaa tammikuun viimeisenä päivänä. Viime vuoden siirtorajan kovin Suomeen saapunut nimi oli Tyler Arnason, joka floppasi täysin. Edellisvuoden viimeisen päivän isoimmat saaliit olivat Kristian Kudroc ja Daniel Sondell. Tuskinpa nytkään saapuu mitään tajunnan räjäyttävää nimieä juuri ennen siirtorajan umpeutumista, mutta seuraavan parin viikon aikana sellainen voi hyvinkin SM-liigaan saapua.

Sen jälkeen voidaankin jo odotella pudotuspelien alkua.

Heikolla ikäluokalla neljäs sija

2012-01-11T09:12:00.000+02:00

Suomi oli nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa neljäs ja finaalipaikkakin jäi ikävän pienen matkan päähän. Saavutus oli hyvä, sillä joukkueen nimilista tai valmennusosaaminen ei ollut aivan kärkimaiden tasolla. Vielä suuremmaksi saavutuksen arvo nousee kun muistaa, että näiden kisojen pääikäluokka (92-syntyneet) on yksi Suomen kaikkien aikojen heikoimmista.

Tehdään pieni aikamatka kahden vuoden taakse. Tuolloin 92-syntyneet olivat alle 18-vuotiaiden maajoukkue ja tuo joukkue oli hävinnyt Slovakialle lukemin 2-7 ja Sveitsille peräti kolme kertaa peräkkäin. Myös Ruotsin kakkosjoukkue osoittautui Suomen joukkuetta vahvemmaksi. Ennusmerkit olivat ikävät ja syksyn turnauksissa hyviä esityksiä esittivät lähinnä Joonas Donskoi, nuorten MM-kisoista todennäköisesti pienen kokonsa vuoksi pudonnut Teemu Rautiainen, Pohjois-Amerikassa taantunut Mika Partanen sekä Sami Aittokallio. Nuo pelit kertovat karua kieltään siitä, että ikäluokka oli varsin luokaton. Silti keväällä Suomeen tuli alle 18-vuotiaiden MM-kisoista pronssia. Miksi?

Kuvassa maalia yrittävä Joonas Donskoi on yksi harvoista 92-syntyneistä huippulupauksista.

Kuva: © Jari Salko

Osasyynä alle 18-vuotiaiden MM-kisojen menestyksessä on tietysti Kanadan heikko joukkue (parhaimmat juniorit pelaavat vielä sarjojensa pudotuspelejä), mutta syitä löytyi myös Suomen ryhmästä. Noissa kisoissa Suomi oli yhden ketjun joukkue, missä suurin osa pisteistä tuli vasta keväällä ikäryhmän maajoukkueeseen palanneelle Mikael Granlundille ja hänen vierellään maaleja takoneelle laiturille Teemu Pulkkiselle.

Lopulta taitaa kuitenkin olla parempi tilanne, että ikäluokasta löytyy edes pari huippulupausta verrattuna siihen, että ikäluokka on täynnä keskinkertaisuuksia. Vielä muutama vuosi sitten hyökkäävässä roolissa oli pelaajia, joiden näyttöillä ei välttämättä olisi ollut asiaa tämän vuoden kisajoukkueeseen.

Yllättävän tärkeää saattoi olla myös Kiekko-Vantaan B-nuorista esille kaivetun fyysisen peruspuolustajan Jani Hakanpään löytyminen, mikä omalta osaltaan auttoi Suomen heikkoa puolustusta. Tuon joukkueen puolustuksesta myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa pelasivat Hakanpään lisäksi myös Konsta Mäkinen, Miro Hovinen ja Simo-Pekka Riikola. He kaikki pelasivat nytkin taitojensa ylärajoilla yllättävän hyvän turnauksen, mutta taidot ikätovereidensa parhaimmistoa vastaan eivät yksinkertaisesti riittäneet.

Suurin syy hyville nuorten MM-kisoille oli kuitenkin leveyden löytyminen. Sitä ei nytkään löydetty 92-syntyneistä, vaikka Ruuttu, Kuronen, Hämäläinen ja Paajanen odotuksiin nähden melko hyvin onnistuivatkin. Pääsyy löytyy nuoremmista ikäluokista. Hyökkäys sai Granlundin taakse ratkaisukykyä, kun vuonna 1993 syntyneet Joel Armia, Miikka Salomäki, Markus Granlund ja Miro Aaltonen sekä vasta 16-vuotias Aleksander Barkov pelasivat kolmessa ensimmäisessä ketjussa. Sama tilanne oli myös omassa päässä, kun vasta 18-vuotiaat Ville Pokka ja Rasmus Ristolainen pelasivat puolustajista kenties kaikkein ehjimmät turnaukset.

Alaikäiset ovat ensi vuonna vielä mukana, ja vaikka silloin joukkueesta puuttuukin Mikael Granlundin kaltainen tähti, joukkueen laajuus tulee olemaan huikea. Hyökkäyksessä 93-syntyneet saavat tukea ainakin Barkovilta ja Teuvo Teräväiseltä ja puolustuksesessa huippulupaavat 94-syntyneet (Pokka, Ristolainen, Olli Määttä, Mikko Vainonen, Mikko Lehtonen, Esa Lindell...) ovat vuoden vanhempia ja valmiimpia.

Veikkaankin, että ensi vuonna nähdään nuorten MM-kisoissa vielä tämänvuotista kovempi joukkue, kun pääikäluokka ei ole nyt mukana olleen tasoa.

Isomäen heikosti kiinnitetyt penkit

2012-01-01T12:52:00.000+02:00

Porin Isomäen jäähallissa on tullut ongelmia tuolien kanssa. Ensiksi Jokerit-pelissä yksi vierasjoukkueen kannattaja heitti tuolin seisomakatsomoon ja myöhemmin Blues-fanin mukaan penkki irtosi ihan vahingossa. Siksi minä halusin mennä tutkimaan noita C2-katsomon penkkejä. Onko siellä irtonaisia penkkejä?

Vastaus on, että ei ole. Kaikki penkit olivat kiinni ainakin 28.12, kun minä kävin niitä tutkimassa. Eli jos vierasjoukkueen kannattajien katsomossa jokin penkki irtoaa, on se irronnut pelin aikana. Ne tuskin irtoavat itsestään pelien ulkopuolella, sillä C-katsomo ei ole käytössä muissa peleissä kuin edustusjoukkueen matseissa.

Bluesin fanin lause "Penkithän ovat Porissa hieman huterat, ne lähtevät helposti irti." sen sijaan on täyttä asiaa. Vaikkei yksikään penkeistä ole varsinaisesti irti, niin jo tuossa yhdessä katsomonosassa on liki kymmenen huonosti kiinni olevaa tuolia. Eli joko yksi kulma tai selkänoja ei ole kunnolla kiinni. Pari penkkiä on vielä heikommin kiinnitetty ja esimerkiksi paikka 90 on todellinen "lottovoitto". Kyseisen paikan penkki on nimittäin kunnolla kiinni vain toisesta reunasta.

En ihmettele, mikäli jatkossakin tuon katsomon penkit irtoavat. On siellä sen verran huonosti kiinnitettyjä penkkejä, että on ihme jos jokin niistä ei irtoa vielä tämän vuoden puolella.

---

Pikkuleijonat nousivat hienosti Kanada-pelin tappion jäljiltä. Voitot USA:ta, Tanskaa ja Tšekistä tulivat varsin vakuuttavien esitysten jälkeen. Ilahduttavasti ratkaisijoita on tullut laajalta rintamalta, nelosketju on hoitanut roolinsa loistavasti, puolustus on kokonaisuudessaan ottanut askeleen eteenpäin ja Sami Aittokallio on noussut selväksi ykkösvahdiksi. Kanada-ottelun osoittamat ongelmat ovat edelleen olemassa, mutta ongelmat eivät ole niin pahoja kuin ensimmäinen ottelu osoitti. Seuraavaksi vastaan asettuu Slovakia, jota vastaan Suomi lähtee ennakkosuosikkina. Jos Slovakia voitetaan, Suomi pääsee neljän parhaan maan joukkoon. Jo se olisi paras saavutus pitkään aikaan.

Pikkuleijonilla on lukuisia ongelmia

2011-12-27T08:46:00.000+02:00

Avauspeli Kanadaa vastaan sujui täysin odotusten vastaisesti. Tappio oli odotettu, mutta näin hampaaton esitys ei ollut. Ottelu myös paljasti lukuisia kehittämisen kohteita, joista mainitsen nyt muutamia.

Puolustajat

Potentiaalisin puolustus pitkään aikaan ei tarkoita parasta puolustusta pitkään aikaan. Puolustus on täynnä lahjakkaita kavereita, mutta Rasmus Ristolainen ja Ville Pokka taitavat olla vielä tänä vuonna pykälän liian suuressa roolissa. 92-syntyneillä puolustajilla ei taso puolestaan yksinkertaisesti riitä joitain yksittäisiä osa-alueita lukuun ottamatta. Olli Määtän loukkaantuminen kesken ottelun ei tilannetta ainakaan parantanut, sillä joukkueen kenties parhaimman puolustajan menetys on jo valmiiksi ohuelle peräpäälle pahin mahdollinen menetys.

Fyysisyys

Kanadalaiset voittivat kaksinkamppailut. Ja kun niin käy, ei tulosta voi useimmiten kehua. Vastustajien parempi fysiikka oli kaksinkamppailuissa suurin ero. Kanadan nuoret ovat miehen kokoisia, kun suurin osa Suomen joukkueesta on fyysisesti vielä poikia. Siksi yrityksestä huolimatta pikkuleijonat eivät saaneet vastustajia pois oman maalin edestä tai voittaneet laitakamppailuja. Raimo Helmisen täytyykin keksiä jokin tapa, jolla fyysisyyden puute voidaan kompensoida.

Gibson

Joitain laukauksia ei olisi ottanut kiinni edes Dominik Hasek huippuvuosinaan, mutta maalivahdin pelaaminen ei missään vaiheessa vakuuttanut minua. Maalivahdin otteista paistoi koko ajan ylipelaaminen. Se ei yksinkertaisesti käy, että hypit tolpan ohi ja jätät suurimman osan maalista vartioimatta. Tilannetta ei myöskään auttanut se, että Gibson meni helposti jäihin jättäen tolkuttomasti tilaa yläkulmiin. Sijoittuminen oli muutenkin kiltisti sanottuna erikoista, sillä etukulmissa oli usein järjettömän kokoisia aukkoja, jotka kanadalaishyökkääjät huomasivat. Gibson ei myöskään saanut kiekkoja kunnolla haltuunsa, vaan torjuntojen jälkeen maalin eteen tuli usein irtokiekkoja. Näitä ei sitten paniikissa pelannut Suomen kevyt puolustus kyennyt siivoamaan. Tämän ottelun perusteella uskon, että Sami Aittokallio ja Richard Ullberg kykenisivät todennäköisesti paljon parempaan.

Kakkosketju

Kakkosketju ei Kanadaa vastaan toiminut yhtään. Näin porilaisena lähden purkamaan toimimattomuutta Joel Armian suunnalta. Ongelma nimittäin näyttäisi olevan sama kuin viime vuonna, eli ketjun roolittaminen ei vain toimi Armian kannalta. Armia tarvitsee hyvän pelinrakentajan, joka kykenee antamaan kiekon porilaiselle vauhtiin. Nyt ketjussa ei näyttänyt olevan sellaista pelaajaa. Joonas Donskoi vastaa viime vuoden Toni Rajalaa, eli hän on taitava ja lahjakas pelaaja. Donskoi kuitenkin ajautuu helposti kulmaan, josta hän sitten menettääkin kiekon, vaikka hänellä olisi ollut jo aiemmin lukuisia paikkoja antaa hyvä ja helppo syöttö. Miikka Salomäki taas pelaa hyvällä asenteella kummassakin päässä, mutta hän muistuttaa tällä hetkellä viime vuoden Joonas Nättistä. Ratkaisuna sekoittaisin ykkös- ja kakkosketjuja tutumpiin koostumuksiin. Ykkösketju oli eilen Suomen vaarallisin, mutta Mikael Granlundin vierellä on monella pelaajalla mahdollisuus pelata hyvin. Siksi vaihtaisin Donskoin ja Granlundin paikkaa, jolloin kasaan saataisiin alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa toimineet ketjut. Markus Granlundista Armia saisi myös sen kaipaamansa pelinrakentajan. Toinen vaihtoehto olisi nostaa Barkov kakkosketjuun.

Valmennus

Kaikesta huolimatta tämä joukkue ei ole materiaaliltaan ainakaan selvästi viimevuotista heikompi. Suurin ero onkin siinä, että viime vuonna peli oli paljon valmiimpaa, suunnitelmallisempaa ja järkevämpää. Nyt peli oli sekaisin, puolustajat eivät tuntuneet tietävän pelataanko aluetta vai miestä ja hyökkääjät olivat suurimmalta osin kiekon saadessaan kaukana toisistaan. Se vähäinen suunnitelmallisuus nimittäin näytti korostavan nopeita pystysuunnan hyökkäyksiä, joissa pyrittiin antamaan kiekkoa jollekin yksittäiselle pelaajalle kaukana muista omista pelaajista. Eli toisin sanoen Suomi pyrki pelaamaan Kanadan joukkueen kaltaista peliä, vaikka Kanadan pelaajat ovat siinä pieneen kaukaloon tottuneina ja fyysisempinä pelaajina takuuvarmasti suomalaisia parempia. Kaupan päälle näytti siltä, että pikkuleijonat eivät uskoneet itseensä eivätkä uskaltaneet muutamaa yksilöä lukuun ottamatta käyttää vahvuuksiaan. Tässä tilanteessa katseet kääntyvät valmennuksen suuntaan. Onko Raipe oikea kaveri johdattamaan Suomen nuorten maajoukkuetta, kun näytöt valmennuksesta ovat olemattomia? Pelitapa ei toiminut, pelaajat eivät yltäneet parhaimpaansa ja joukkuetta ei pyritty herättelemään ottamalla Gibson pois maalilta.

Mitalipeleihin on kyllä tällä menolla pitkä matka. Ikävä homma, sillä materiaali ei kyllä edelleenkään ole viime vuoden vastaavaa joukkuetta heikompi.

Kinnostavia pelaajia nuorten MM-kisoissa

2011-12-21T18:46:00.000+02:00

Nuorten MM-kisat tuovat jälleen esille tulevia tähtipelaajia, joiden nimet tulevat seuraavien vuosien aikana tutuiksi NHL:stä ja maajoukkueista. Seuraavaksi haluankin esitellä joitain näiden kisojen tähtipelaajia, jotka tulevat vielä olemaan kovia jääkiekkoilijoita.

Kanada

Kanada lähtee kisoihin jälleen ennakkosuosikkina. Joukkue on täynnä ensimmäisen kierroksen varauksia. Puolustuksessa Moncton Wildcatsin Brandon Gormley ja Saint John Sea Dogsin Nathan Beaulieu varattiin suht pienillä numeroilla ja heillä on jälleen hyvä kausi alla. Kaikkein huikeimmassa vireessä on puolustajista kuitenkin ollut 1,5 pistettä ottelussa tällä kaudella tehnyt OHL:n Niagara IceDogsin Dougie Hamilton. 18-vuotias Ryan Murray varataan vasta ensi kesänä, mutta viime keväänä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa hurjaa jälkeä tehnyt pelaaja voi olla jo nyt ratkaisupelaaja. NHL:stä Kanada saa mukaansa hyökkäysvoimaa Tampa Bay Lightningin Brett Connollyn muodossa, sekä taklauksia Devante Smith-Pellyn kanssa. Avainpelaajia ovat myös Winnipeq Jetsissä kautensa aloittanut Barrie Coltsin Mark Scheifele ja yliopistosarja NCAA:n Colorado Collegessa yli pisteen ottelussa tehnyt Jaden Schwartz. Kaksi edellämainittua kuuluvat myös joukkueen lukemattomien ensimmäisen kierroksen varausten joukkoon. Viime keväänä kolmantena Florida Panthersiin varattu Saint John Sea Dogsin Jonathan Huberdeau on myös mukana, mutta loukkaantumisista johtuen hän tuskin on parhaassa mahdollisessa vireessä. Muista nimistä mainittakoon juniorisarjoissa hurjassa vireessä olleet Mark Stone (33 ottelua, 65 pistettä) ja Tanner Pearson (30 ottelua, 66 pistettä).

Latvia

Latvialla on heikko tilanne. Pelaajien taso ei yksinkertaisesti riitä näissä karkeloissa. Maininnan arvoisia pelaajia ei ole montaa. Maalivahti Kristers Gudlevskis on hyvä MHL-vahti (MHL on Venäjän juniorisarja), mutta tämä taso voi olla liikaa. Edmonton Oil Kingsin riveissä WHL:ää pelaava Kristians Pells on hyökkäyksen avainnimiä. Suurin huomio kannattaa kuitenkin laittaa tulevia varaustilaisuuksia silmällä pitäen 17-vuotiaisiin Zemgus Gigensonsiin (hyvät tehot USHL:ssä) ja Teodors Blugersiin (hyvät tehot USHS:ssä). He voivat olla jo nyt Latvian parhaita pistemiehiä, mutta ihmetekoihin he eivät kyllä kykene. Puolustuksessa avainpelaaja on QMJHL:ssä pelaava Nikita Kolesnikovs.

Ruotsi

Ruotsilla on nykyään aina mitaleita rutiinisuorituksella tavoitteleva joukkue, mutta tällä kertaa naapurimaa joutuu lähtemään kisoihin ehkä hivenen aiempia vuosia heikommalla joukkueella. Ruotsilla on kuitenkin kivikova ykkösvahti, kun Elitserienin Luulajassa huippukauden pelannut Johan Gustafsson on maalilla. Hän lienee näiden kisojen parhaita maalivahteja. Puolustuksen kärkenä toimivat ensimmäisellä kierroksella NHL:ään varatut Färjestadin kahden suunnan puolustajat Jonas Brodin ja Oscar Klefblom. Kiekollisesta taidosta, mutta samalla myös virhealttiudesta vastaa suuria minuutteja tahkova Jokereiden John Klingberg. Hyökkäyksessä on kovempia nimiä. Eniten voi odottaa Ottawa Senatorsissa kauden aloittaneelta, mutta Djurgårdeniin lähetetyltä ykköskierroksen varaukselta Mika Zibanejadilta. Johan Larsson lienee toinen johtotähti, sillä hän on tehnyt hurjia tehoja nuorten maajoukkueissa sekä tällä kaudella myös Brynäsin joukkueessa. Taustatukea tuovat Djurgårdenin Pontus Åberg sekä Frölundan Johan Sundström. Kiinnostava pelaaja on myös ensi kesänä todennäköisesti kymmenen ensimmäisen pelaajan joukossa varattava Filip Forsberg. Pärjääkö Leksandin Allsvenskan-joukkueessa pelaava hyökkääjä nuorten MM-kisoissa?

Slovakia

Slovakian juniorituotannon taso on romahtanut totaalisesti. Tässäkin joukkueessa ne parhaimmat pelaajat pelaavat Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa. Slovakialla on tällä kertaa melko hyvä puolustus, jonka tähdet ovat WHL:n Prince George Cougarsin Martin Marincin, WHL:n Edmonton Oil Kingsissä hyvin esiintynyt Martin Gernat sekä jo viime kaudella viisi pistettä nuorten MM-kisoissa tehnyt QMJHL:n Gatineau Olympiquesin Adam Janosik. Hyökkäys on kahden pelaajan varassa. 45 pistettä QMJHL:ssä tehnyt Tomas Jurco ja 37 pistettä WHL:ssä iskenyt Marek Tvrdon ovat joukkueen ainoat valopilkut. Seurattavaa toki löytyy myös nuoremmasta kaartista. Juuri ja juuri 17 vuotta täyttänyt HK Dukla Trencinin Marko Dano on tällä hetkellä Slovakian jääkiekon suurimpia lupauksia ja päässee jo nyt mukaan nuorten MM-kisoihin.

Suomi

Suomella on siitä hyvä tilanne, että ero kärkeen on todennäköisesti pienempi kuin pitkään aikaan. Ikävä kyllä meiltä puuttuu nyt huippuvahti. Puolustus on myös heikkous. Bluesin fyysinen peruspuolustaja Jani Hakanpää on joukkueen ainoa NHL:ään varattu 1992-syntynyt puolustaja. Onneksi 18-vuotiaista puolustajista löytyy roppakaupalla potentiaalia OHL:n London Knightsin Olli Määttän, Kärppien Ville Pokan ja TPS:n Rasmus Ristolaisen muodossa. He ovat jo nyt ratkaisevassa roolissa. Hyökkäyksessä suurin tähti on ehdottomasti HIFK:n Mikael Granlund, joka on tässä turnauksessa hyökkääjien kirkkainta kärkeä. Granlundin kanssa pelannee pikkuveli Markus ja Jokereiden Teemu Pulkkinen, jotka myös tarjoavat hyvää tulitukea Mikaelille. Hyvänä puolena on se, että Mikael Granlund on pelannut jo aiemmin erinomaisesti kummankin kanssa. SM-liigassa vakuuttavasti ovat viime aikoina pelanneet myös Kärppien Miikka Salomäki, Ässien Joel Armia sekä vasta 1,5 vuoden päästä NHL:ään varattava Tapparan superlupaus Aleksandr Barkov.

Kuva: © Jari Salko

Sveitsi

Sveitsillä on tällä kertaa kasassa yllättävän vahva joukkue, vaikka Nino Niederreiter puuttuukin. Kasassa voi olla hänen puuttumisestaan huolimatta maan kaikkien aikojen vahvin hyökkäys. Suurin hyökkäyspään tähti on Calgary Flamesin ensimmäisen kierroksen varaus Sven Bärtschi, jolla on takanaan huikea kausi WHL:n Portland Winterhawksissa. Hyökkääjistä viime vuoden joukkueesta jatkavat hyvät kisat pelannut Ambri-Piottan Gregory Hofmann, Klotenissa kahdeksan pistettä tehnyt Samuel Walser sekä selvän askeleen viime kaudesta eteenpäin ottanut Bernin Joël Vermin. Hyökkäykselle hyvä uutinen on myös hyvin Sveitsin liigassa esiintyneiden Luganon Dario Simionin sekä erityisesti 12 pistettä 19 ottelussa Bernin riveissä iskeneen Christoph Bertschyn nousu parrasvaloihin. Hyvät kisat voivat nostaa nuorukaisten osakkeita tuntuvasti ensi kesän varaustilaisuutta silmällä pitäen. Pohjois-Amerikasta avuksi tulee myös hyvän kauden pelannut Tanner Richard. Omassa päässä materiaali on ikävä kyllä heikko ja OHL:n Plymouth Whalersiä edustava Dario Trutmann voi olla Sveitsin ainoa pisteitä tekevä puolustaja.

Tanska

Tanskan heikosta joukkueesta muutama pelaaja kannattaa nostaa esille. Ehdoton ykköstähti on ensimmäisen kierroksen varauksen saanut Nicklas Jensen, jonka kausi OHL:n Oshawa Generalsissa on sujunut viime kauttakin vakuuttavammin. Viime vuonna sarjaporrasta alempana tuloksiin kykenivät myös Tanskan liigan Herningissä yli pisteen ottelussa iskenyt Thomas Spelling, saman seuran Patrick Bjorkstrand sekä Malmön junioreissa pelaava Nicolai Meyer. Mutta pystyvätkö he samaan esimerkiksi Kanadaa vastaan? Puolustuksessa Tanskan liigan Esbjergin Jannick Christensen lienee kärkinimi, mutta hänellekin tulee varmasti ongelmia huippumaiden pyörityksessä. Tanskalla on kuitenkin pari todella kiinnostavaa pelaajaa, sillä vasta 16-vuotiaat Mads Eller ja Oliver Bjorkstrand ovat jo nyt suuressa roolissa. Kumpikin saatetaan varata parin vuoden päästä NHL:ään, joten nimet ylös.

Tšekki

Tšekin juniorituotanto on yskinyt pahemman kerran, eikä tänäkään vuonna Martin Frkin poissaollessa paljoa voi luvata. Jo paikka kuuden joukosta olisi suuri saavutus. OHL:n Ottawa 67's:n maalivahti Petr Mrazek onneksi antaa Tšekille hyvät mahdollisuudet voittaa pelejä. Kentällä onkin sitten hiljaisempaa. Puolustuksessa kärkinimet ovat KHL:n Lev Popradin riveissä esiintyvä Bohumil Jank sekä WHL:ssä Vancouver Giantsin riveissä yllättävän vaisun kauden pelannut David Musil. Hyökkääjistä kannattaa seurata Slavia Prahassa 15 pistettä tehneen Tomas Hertlin otteita sekä KHL:n Lev Popradin Jiri Sekacin esityksiä. Philadelphia Flyersin harjoitusleirillä ihailua osakseen saanut Tomas Hyka on myös mukana ja QMJHL:n Gatineau Olympiquesin hyökkääjä on todennäköisesti Tšekin parhaimpia hyökkääjiä. Huomiota kannattaa kiinnittää myös Dmitrij Jaskinin esityksiin. Lupaavan pelaajan ura ei ole edennyt odotetulla tavalla ja nähtäväksi jääkin, että jatkuuko Slavia Prahassa vaisun kauden pelanneen hyökkääjän heikko vire myös nuorten MM-kisoissa.

USA

Yhdysvalloilla on nykyään aina mestaruuteen kykenevä joukkue. Nytkin jalkeilla on tasapainoinen ja hyvä kalusto. Mahdollisuuksia ei ainakaan heikennä oletusarvoltaan kenties turnauksen kovimman maalivahdin Jack Campbellin pelaaminen joukkueessa. Puolustus kärsii Carolina Hurricanesin riveissä pelaavan Justin Faulkin puuttumisesta, mutta kalusto on silti kova. Tulosta kannattaa odottaa ainakin Dakotan yliopistossa pelaavalta Derek Forbortilta, Michiganin yliopistoa edustavalta Jon Merrilliltä sekä Bostonin yliopiston Adam Clendeningiltä. Hyökkäyksessä on myös kovia pelaajia. Kuudella pisteellä Charlie Coyle oli jo viime vuonna USA:n parhaita pistemiehiä. Samoin Nick Bjugstad saalisti jo viime kisoissa neljä pistettä ja nyt kannattaa odottaa vieläkin kovempia tehoja. Viime kauden joukkueesta jatkavat myös WHL:n Medicine Ice Tigersin Emerson Etem ja Denverin yliopiston Jason Zucker. Huomion arvoinen pelaaja on myös OHL:n Plymouth Whalersin J.T. Miller, joka teki viime vuonna alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vakuuttavat 12 pistettä.

Venäjä

Venäjällä on kaksijakoinen joukkue. Maalivahtipeli on suuri kysymysmerkki, eikä puolustus johtotähtinään KHL-joukkue Metallurg Novokuznetskin Zakhar Arzamatsev sekä Traktor Tsheljabinskin Nikita Nesterov myöskään vakuuta. Sen sijaan hyökkäys on huikea. Viime kauden kultajoukkueesta jatkaa vain yksi pelaaja, mutta se pelaaja on sitäkin kovempi. Jevgeni Kuznetsov ratkaisi viime vuonna Venäjälle kullan lähes yksin, eikä Traktor Tsheljabinskissä pelaavan hyökkääjän tämä kausi ole ollut yhtään heikompi. MHL:ssä Nikita Gusev on myös tehnyt kovia tehoja ja samalla hän toimii hyvänä MHL:n tason mittarina. TsSKA Moskovan Nikita Kutserov teki keväällä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa huimat 21 pistettä ja pistetehtailu voi jatkua nytkin. Kiinnostavaa on nähdä myös Pohjois-Amerikassa viime vuodet pelanneiden ja NHL:ään varattujen pelaajien taso verrattuna Venäjällä pelanneisiin hyökkääjiin. OHL:ssä pelaavien Windsor Spitfiresin Aleksandr Khoklatshevin, London Knightsin Vladislav Namestnikovin ja Barrie Coltsin Ivan Teleginin pistetahti on ollut ainakin Kanadan juniorisarjoissa hyvää. Oman mausteensa Venäjän hyökkäykseen tuovat seuraavan varaustilaisuuden kenties kaksi kovinta nimeä. QMJHL:n Queber Rampartsin Mihail Grigorenko ja OHL:n Sarnia Stingin Nail Jakupov voivat jo nyt tehdä kovat tehot.

Nuorten MM-kisat alkavat 26. päivä. Suomi joutuu heti kovaan testiin, kun vastaan asettuu ennakkosuosikki Kanada.

Kuukauden juniori: Mikko Vainonen

2011-12-19T15:47:00.000+02:00

Vuoden viimeiseksi kuukauden junioriksi valikoitu HIFK:n puolustaja Mikko Vainonen. Seuraavaksi sarja jatkuu tammikuun lopulla.

Mikko Vainonen
189 cm / 93 kg
Syntynyt 11.4.1994 Helsingissä
Kasvattajaseura: HIFK

Vainonen on lukeutunut pidemmän aikaa ikäluokkansa parhaimpiin puolustajiin. Hänet valittiin jo Pohjola-leirillä tähdistökentälliseen ja sen jälkeen hän on ollut ikäluokkansa maajoukkueen vakiokalustoa. 1994-syntyneistä Määttä, Pokka ja Ristolainen ovat saaneet Vainosta enemmän huomiota, mutta SM-liigassakin kuusi ottelua pelanneen puolustajan nimi kannattaa painaa mieleen.

HIFK:n pelaaja osaa juuri sen tehtävän parhaiten, mitä puolustajalta odotetaankin. Hän puolustaa hyvin ja sijoittuu omassa päässä erinomaisesti. Tämän lisäksi hän on otteissaan erittäin varma ja antaa yleensä hyvän ensimmäisen syötön. Vainonen käyttää kokoaan erinomaisesti hyödykseen oman pään pelissä. Hän on fysiikaltaan jo nyt vakuuttava, eikä hän päästä vastustajan hyökkääjiä maalin eteen. Vainonen myös taklaa mikäli tilaisuuden tullen. Laidan vieressä puolustaja yleensä voittaa kaksinkamppailut käyttäen kroppaansa hyvin hyödykseen.

Olen lukenut, että Vainosen liike ei olisi erityisen hyvää. Ensimmäiset potkut eivät toki olleet erityisen tehokkaita, mutta omaan silmääni luistelu ei näyttänyt erityisen huonolta. Mielestäni Vainosen liike oli koko ja ikä huomioiden tehokasta ja teknisesti melko hyvässä kunnossa. Puolustaja oli melko nopea luistimilla ja varsinkin pienen kiihdytyksen jälkeen hänen vauhtinsa oli jo varsin vakuuttava. Olisiko niin, että Vainosen liike on parantunut viimeisen vuoden aikana?

Kuva: © Julia Heino

Nuoren puolustajan suurimmat heikkoudet ovat hyökkäyspään taidoissa. Vainosen perussyötöt ovat hyviä ja napakoita, mutta erityisen näyttäviä syöttöjä hän ei anna. Käsistään puolustaja ei ole erityisen vakuuttava. Mailankäsittely on vain kohtuullista, eikä puolustaja yrittänyt minkäänlaisia harhautuksia. Työskentely mailan kanssa jäi pelkkään perustyöskentelyyn. Ilmeisesti Vainosella on hyvä laukaus, mutta hän ei käytä sitä kovinkaan usein. Näin oli myös Porissa, sillä Vainonen ei laukonut kunnolla kertaakaan.

Yksi huomattava seikka Vainosessa on se, että hänellä tuntuu olevan taipumusta johtajaksi. Hän pelasi Porissa HIFK:n kapteenina, eikä se rooli ole ollut tuntematon myöskään maajoukkueessa. Puolustaja on ollut kapteeni alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa ja tällä kaudella myös alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Ei voi olla enää sattumaa, jos pelaaja on valittu näin monta kertaa kapteeniksi.

Vahvuudet:
Puolustaminen
Fysiikka

Heikkoudet:
Mailankäsittely
Hyökkäyspeli

Vainonen vakuutti minut ottelun aikana, vaikka HIFK hävisikin ottelun Ässiä vastaan selvästi. Varmana fyysisenä puolustajana hän oli erinomainen. Ottelun perusteella en ihmettele yhtään valintaa nostaa Vainonen pelaamaan liigapelejä. Hänellä on kykyjä nousta ennen pitkää erittäin hyväksi peruspuolustajaksi jopa kansainväliselle tasolle. NHL-varaus on todennäköinen ja ensi kaudella Vainonen saattaa pelata jo vakituisesti SM-liigaa. Älkää kuitenkaan odottako mitään näyttävästi pelaavaa lupausta, vaan fiksusti ja varmasti pelaavaa fyysistä puolustajaa.

Stephen Dixon on Ässien tärkein hyökkääjä

2011-12-15T17:30:00.000+02:00

Olen vahvasti sitä mieltä, että Ässien tämän kauden tärkein hyökkääjä ei ole Tomas Zaborsky. Toki slovakkilaituri on ollut huikaisevan hyvä. Jääkiekon seuraaja ei voi muuta kuin ihailla, jos joku tekee 26 maalia 32 ottelussa. Tärkeämpänä kuitenkin pidän kentän kummassakin päässä loistanutta Stephen Dixonia, joka on omalla toiminnallaan auttanut Zaborskyä pääsemään hurjaan vireeseen. Dixon on tällä hetkellä kaikin tavoin erinomainen ja hänestä on tullut omasta mielestäni liigan paras sentteri heti Mikael Granlundin jälkeen.

Porilaiset saivat odottaa Dixonia melko kauan. Matti Kuparisen lähdettyä kotikaupungistaan Kuopiion Ässien urheilujohtaja Mika Toivola lupasi patapaidoille joukkueen entistä kapteenia kovemman pelaajan. Mutta kevät kului ilman uutisia. Samoin kului heinäkuu, vaikka Pohjois-Amerikasta vapautui moni pelaaja sopimuksestaan. Elokuun loppupuoliskollakaan ei kuulunut mitään ja Jatkoajan keskustelupalstalla meno oli sen mukainen. Siellä heiteltiin heinä-elokuussa ties mitä nimiä, kuten Jason Williams, Paul Szczechura, Ryan Stone, Blair Jones, Justin Hodgman, Juraj Mikus ja Jarno Koskiranta. Jotkut tuntuivat olevan pettyneitä, kun joku näistä meni muualle, vaikkei Ässät kaikille edes ollut tarjonnut sopimusta. No, onneksi elokuun viimeisinä päivinä Toivola sai työnsä päätökseen ja Stephen Dixon saapui Poriin.

Sentterin syttyminen kesti hetken. Jo ensimmäisissä peleissä toki näki, että Dixon on pelimies. Aivan heti eivät hyvät esitykset realisoituneet pisteiden muodossa. Viiden ottelun jälkeen Dixon oli kerännyt yhden syöttöpisteen ja Veikkaaja suuressa viisaudessaan totesi Dixonin olevan potentiaalinen floppi. No, sen jälkeisissä 27 ottelussa onkin sitten tullut 34 pistettä. Lisäksi Dixon sai yhdessä Zaborskyn kanssa jopa Radek Smolenakin näyttämään hyvältä. Smolenak johti alkukaudesta SM-liigan maalipörssiä, mutta lähdettyään Dixonin viereltä tshekki on ollut suorastaan luokaton. Smolenakin tilalle tuli Veli-Matti Savinainen, jonka tultua kanadalaissentterin kentälliseen on Dixonin ja Zaborskyn pistetahti vain kohentunut entisestään.

Kuva: Jari Salko

Dixon on näin hyvä siksi, että hän on monipuolinen ja hyvä sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Smolenakin kanssa Dixon joutui koko ajan olemaan varpaillaan oman pään pelaamisessa, sillä hänen laitureidensa vahvuusalue ei ollut puolustuspelissä. Sentteri näytti jo silloin, että hän osaa puolustaa erinomaisesti. Mutta Savinaisen tultua hänen kentälliseensä on Dixon päässyt käyttämään aiempaa vapautuneimmin hyökkäyspään taitojaan, eikä niissä ole juuri moitittavaa. Kanadalainen luo peliä liigatasolle erinomaisesti eikä laukauskaan ole huono. Peliälyltään, työmoraaliltaan ja luistelultaan hän on myös erittäin hyvä. Kokonaisuutena Dixon on siis erinomainen pelaaja Suomen kaukaloihin. Tämän kauden esitysten perusteella hänen pitäisi pelata jossain ihan muussa sarjassa kuin SM-liigassa.

Enää ei Porissa tarvitse haikalla Zagrapanin (12 ottelua 0+1), Stonen (25 ottelua 6+4) tai edes Hodgmanin (30 ottelua 4+14) perään. Hyvää kannatti tällä kerralla odottaa. Ässien toimisto tekisi varmasti mielellään jatkosopimuksen sentterin kanssa, mutta porilaisten harmiksi (ja muiden onneksi) Dixon tuskin pelaa ensi kaudella Suomessa. Eiköhän jokin kolmikirjaiminen N:llä tai K:lla alkava sarja kanadalaishyökkääjän nappaa.

Mutta nautitaan Dixonin hyvistä suoritusta vielä tämä kausi.

Päivä, jolloin puolustaja pelasi hyökkääjänä

2011-12-08T21:51:00.000+02:00

Keskiviikkona Porissa TPS:llä oli erikoinen kokoonpano. Jostain syystä kanadalaispuolustaja Mario Scalzo oli merkattu sentteriksi. Ottelun alussa kiinnitin huomiota puolustajan pelipaikkaan ja kieltämättä oli hämmentävää nähdä Scalzo aloituksissa.

Yleensä viimeistään junioriuran lopulla pelaajille vakiintuu jokin tietty pelipaikka. Joistain tulee hyökkääjiä ja joistain puolustajia, eikä sitä helposti lähdetä enää muuttamaan. Aivan ainutkertaista se ei kuitenkaan ole edes ammattilaiskiekkoilussa, että pelipaikkaa muutetaan hetkellisesti. Esimerkiksi Petteri Nummelin pelasi aikanaan NHL:ssä joitain pelejä hyökkääjänä ja Sami Kapanen puolestaan puolustajana. Suurempana erikoisuutena Dustin Byfuglien teki piste-ennätyksenä siirryttyään Chicago Blackhawksin hyökkääjän roolista Atlanta Thrashersin puolustajan rooliin viime kautena. Tällaiset muutokset eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä, eivätkä useimmiten edes järkeviä.

Päävalmentaja Pekka Virran mukaan suunnitelmana oli mennä ottelu kolmella sentterillä ja siirtää Scalzo sitten puolustajan tontille tarpeen tullen. Tarve muutokselle tuli yllättävän myöhään. Viime kevään MM-kisoissa Kanadaa edustanut puolustaja pelasi hyökkääjän tontilla kaksi ensimmäistä erää. Vasta sitten Ässät onnistui maalinteossa, jolloin Scalzo hälytettiin hänelle ominaiselle pelipaikalle.

Ottelun jälkeen puolustaja itsekin oli hivenen hämmentyneen oloinen hänen komennuksestaan hyökkääjän paikalle. Urallaan hän on pari kertaa esiintynyt hyökkääjänä, mutta tämänkertainen komennus silti tuntui olleen hivenen yllättävä. Scalzo oli toki ollut jo aiemmin viikolla harjoituksissa nelosketjun sentterinä Janne Hauhtosen ollessa sivussa, mutta yleensä TPS:n joukkueeseen on näissä tilanteissa nostettu joku nuori höykkääjä junioreista edustusjoukkueen mukaan. Syystä tai toisesta valmennus päätti nyt toisin.

Nelosketjun sentterinä ei siis pelannut Rasmus Kulmala tai Santtu Huhtala. He pelasivat samaan aikaan Turussa nuorten SM-liigaa. Ennemmin sentterinä peluutettiin puolustajaa. Ja sekin on sinällään varsin erikoinen vaihtoehto. Jos puolustajaa peluutetaan hyökkääjänä, niin yleisimmin häntä peluutetaan laidalla. Nyt laidalla pelasi sentterinä monta ottelua pelannut Mika Viinanen, joka olisi ollut omissa ajatuksissani loogisempi vaihtoehto keskellä. No, kaiketi Pekka Virralla oli jokin hyvä syy tuohonkin ratkaisuun.

Mutta eiköhän tämän ottelun perusteella voida sanoa, että Scalzolle luontevin pelipaikka on puolustaja. Aloituksissa hän ei ollut erityisen vaarallinen, eikä muutenkaan loistanut hyökkäyspäässä. Eiköhän se ole niin, että kiekollisena puolustajana hänestä on enemmän iloa hyökkäyspelille kuin nelosketjun sentterinä.

Suomi matkaa nuorten MM-kisoihin osin yllättävillä pelaajilla

2011-12-06T17:06:00.000+02:00

Raimo Helminen valitsi ensimmäisen MM-leiriryhmän vuodenvaihteen nuorten MM-kisoja silmällä pitäen. Minun valinnat olisivat olleet hivenen erilaiset (kuten tämä teksti osoittaa). Raipen valinnoissa on pari yllättävää valintaa. Ja toisaalta joukosta puuttuu pari pelaajaa, joiden oletin olevan mukana.

Maalivahdit:

Richard Ullberg, SaiPa
Sami Aittokallio, Ilves
Christopher Gibson, Chicoutimi Sagueneens QMJHL
Jonathan Iilahti, Blues

Puolustajat:

Olli Määttä, London Knights OHL
Simo-Pekka Riikola, KalPa
Konsta Mäkinen, Ilves
Rasmus Ristolainen, TPS
Jani Hakanpää, Blues
Miro Hovinen, Jokerit
Ville Pokka, Kärpät
Joonas Valkonen, Blues
Julius Nyqvist, HIFK

Hyökkääjät:

Teemu Pulkkinen, Jokerit
Alexander Ruuttu, Jokerit
Joel Armia, Ässät
Markus Granlund, HIFK
Markus Hännikäinen, Jokerit
Roope Hämäläinen, SaiPa/Jukurit
Miro Aaltonen, Blues
Aleksander Barkov, Tappara
Mikael Granlund, HIFK
Miikka Salomäki, Kärpät
Petteri Halinen, JYP
Joonas Donskoi, Kärpät
Mikael Kuronen, Ilves
Otto Paajanen, HPK

Toki helppoja valintoja oli lukuisia. Tuskin kukaan tästä maasta olisi pudottanut kisoista pois esimerkiksi Mikael Granlundia, Markus Granlundia, Teemu Pulkkista, Joel Armiaa, Miikka Salomäkeä, Joonas Donskoita, Olli Määttää tai Jani Hakanpäätä. He kaiken mukaan eivät ole siinä joukossa, josta putoaa valituista vielä maalivahti, kaksi puolustaja ja yksi hyökkääjä.

Maalivahdeissa uskon edelleen Aittokallion ja Gibsonin valintaan. Aittokallio on kuitenkin ollut ikäluokan ykkösvahti pitkään ja on pelannut liigassakin melko hyvin. Gibsonin kausi on ollut QMJHL:ssä vähän vaikeampi, mutta hän on tottunut jo pieneen kaukaloon. Richard Ullberg on lähin haastaja ja hän on torjunut SaiPassa erinomaisesti. Onkin ihme, jos hän ei pääse mukaan kolmosvahdiksi. Iilahti saanee jäädä Suomeen.

Puolustuksessa olisin ottanut mukaan aiempien suunnitelmien vastaisesti Konsta Mäkisen, sillä hänen esityksensä liigassa ovat olleet positiivisia, ja eiköhän Helminen tiedä, mitä hänestä saa irti. Määttä, Riikola, Ristolainen, Hakanpää ja Pokka olivat omassa joukkueessani ja he voivat olla jo melko varmoja omasta kisalipustaan. Mutta kuka joukosta Valkonen, Nyqvist ja Hovinen pääsee sitten kisoihin? Jos (ja varmaan kun) pienikokoinen Mäkinen pääsee kisoihin, niin mielestäni Nyqvistille ei yksinkertaisesti ole käyttöä. Valkosen ja Hovisen paremmuus ratkennee sitten Kanadan leirillä. Oma veikkaukseni on Valkonen, vaikkakin olisin edelleen ottanut ennemmin mukaan HIFK:n riveissä kuusi liigaottelua pelanneen Mikko Vainosen.

Miro Aaltonen pääsi mukaan MM-leirille.

Raipe kuuli selvästi toiveeni, tai sitten huomasi selvän puutteen joukkueessa. Nyt alempiin ketjuihin on valittu selvästi viime turnausta enemmän kokoa ja puolustustaitoa. Sen vuoksi pienikokoisille taitokiekkoilijoille jäi aiempaa vähemmän paikkoja. Tarjolla on todennäköisesti vain yksi paikka kolmosketjun laidalla ja se meni nyt ilmeisesti Miro Aaltoselle. Tosin itse olisin valinnut toisin. Teuvo Teräväinen on ollut koko kauden ajan mielestäni Aaltosta hivenen vakuuttavampi, ja viime aikoina myö serinomaisessa vireessä SM-liigassa ollut Teemu Rautiainen oli ajanut papereissani Aaltosen ohitse. Ikävä kyllä tämä saattoi viedä Teräväisen ensimmäisen kierroksen varauksen, jollei nuori laituri pelaa erinomaista loppukautta liigassa. Mutta sinällään ymmärrän valinnan, sillä paikkoja kuuden parhaan laiturin joukossa on rajallinen määrä. Se taas vaatii sen, että Roope Hämäläinen putoaa leiriltä, kuten hänen pitäisi. Pienikokoinen hyökkääjä on ollut koko kauden ajan melko vaisu eikä oikein sovi alempiin ketjuihin. Jos hän on mukana, niin en voi muuta kuin ihmetellä valintaa. Teräväinen ja Rautiainen kun ovat monta tasoa Hämäläistä parempia pelaajia.

Alemmat ketjut olisin valinnut myös toisin. OHL:ssä pelaava Mika Partanen jäi pois joukkueesta, vaikka hän on pelannut Pohjois-Amerikassa ja tottunut pieneen kaukaloon. Myös Micke Åsten jäi pois lukuisista alemmissa ketjuissa pelatuista liigapeleistä huolimatta. Hän olisi ollut mielestäni erinomainen valinta alempiin ketjuihin. Joel Mustosen pudottaminen oli kuitenkin se suurin yllätys. Mielestäni hänen olisi pitänyt olla ehdottomasti kisakoneessa Ruotsissa annettujen näyttöjen perusteella. Ilmeisesti Raipe oli eri mieltä, ja kun Mustonen ei ollut Vaasan turnauksessa, niin häntä ei ilmeisesti muka kaivattu. Mutta miksei häntä sitten valittu MM-leirille, jos kerran mukana on sellainenkin suuruus kuin Roope Hämäläinen?

Näin alempiin ketjuihin jäisivät Markus Hännikäinen, Otto Paajanen, Petteri Halinen ja Mikael Kuronen. Hännikäinen, Paajanen ja Kuronen ovat pelanneetkin jo liigassa nimenomaan alemmissa ketjuissa. Halinen puolestaan on ollut Mestiksessä alempien ketjujen isokokoinen sentteri, joten hänen valintansa nelosketjun keskelle on ihan looginen.

Oma ketjurulettini pyöräyttäisi siis tällaisen kokoonpanon Kanadaa vastaan pelattavaan avausmatsiin:

Aittokallio
Gibson

Määttä - Hakanpää
Riikola - Ristolainen
Valkonen - Pokka
Mäkinen

Ma. Granlund - Mi. Granlund - Pulkkinen
Donskoi - Salomäki - Armia
Hännikäinen - Barkov - Aaltonen
Paajanen - Halinen - Ruuttu
Kuronen

Kroatialainen SM-liigassa

2011-12-06T11:35:00.000+02:00

Viime perjantaina tehtiin historiaa, kun Borna Rendulic pelasi ensimmäisen liigaottelunsa. Hänestä tuli silloin ensimmäinen SM-liigassa pelannut kroatialaiskiekkoilija. Erinomaisesti on nuorten SM-liigassa esiintynyt pelaaja ansaitsikin liigadebyyttinsä. Huikea saavutus kiekkoilijalta, jonka maassa jääkiekko ei ole mikään suuren yleisön suosikkilaji. Suomessakin hän pelaa ihan vain siksi, että hän halusi pelata jääkiekkoa, eikä Kroatiassa ollut sille oikein mahdollisuutta.

Mutta millainen pelaaja on Borna Rendulic?

Hän on todella taitava mailankäsittelijä. Hän osaa harhauttaa ja tekeekin sitä todella usein. Mailankäsittely on muutenkin kunnossa, sillä hän syöttää hyvin ja ottaa syöttöjä hyvin vastaan. Myös laukaus on hänen ikäisekseen todella hyvässä kunnossa. Nuorten SM-liigassa moni maalivahti on jäänyt ihmettelemään kroaatin tulista vetoa. Hyökkäyspään taidot ovat siis Rendulicilla kunnossa. Myös fysiikka on kunnossa, sillä 192-senttinen ja 88-kiloinen hyökkääjä oli fysiikaltaan Nuorten SM-liigassa ylivertainen, eikä hänen SM-liigassakaan tarvitse hävetä kokoaan. Myös luistelunopeus on hyvä, kunhan hän pääsee vauhtiin.

Toisaalta kroaattikiekkoilijan vahvuuksiin ei kuulu puolustuspeli. Omassa päässä kroaatti on laiska ja lähes aina väärin sijoittunut. Puolustustyöskentely aiheuttikin Ässille ongelmia Lukko-ottelussa, kun puolustuspäässä heikot Rendulicin ja Radek Smolenak olivat samaan aikaan kentällä. Myös Rendulicin peliäly on vieläkin puutteellinen ja edelleen on näkyvissä sitä, että hän yrittää haastaa vielä yhtä puolustajaa, vaikka järkevämpää olisi syöttää vapaalle miehelle. Tämä ongelma on kuitenkin vähentynyt verrattuna viime kauteen. Myös pelin taso vaihtelee. Välillä A-nuorissa Rendulic dominoi peliä miten halusi, välillä taas pelaaminen ei näyttänyt oikein kiinnostavan.

Rendulic pääsi kuitenkin melko hyvin heti liigatasolle mukaan. Hänelle tuli pieniä ongelmia liikkeen terävyyden kanssa ja kikat eivät ihan samalla tavalla toimineet kuin junioreita vastaan. Mutta taidot ja erityisesti laukaus osoittautuivat heti liigatasolle riittäviksi, ja esitykset varmasti paranevat, kunhan kroaatti tottuu liigan vauhtiin. Nuorten SM-liigan kävelyvauhdista kun ei välttämättä ihan heti SM-liigan nopeuteen totu. Se suurin ongelma on kuitenkin vähemmän yllättäen puolustuspelaaminen, eikä se tule muuttumaan. Hänen kanssaan tarvitaan siis muita puolustuspään taitajia, tai muuten Rendulicin ollessa kentällä tulee ongelmia oman pään pelissä.

Keskiviikkona Borna Rendulic pelaa jälleen. Porissa Ässiä vastaan pelaa TPS. Rendulic pelaa silloin todennäköisesti nelosketjussa yhdessä Nico Aaltosen ja Mika Niemen kanssa. Joko silloin tulisi liigauran avauspiste?

Kuukauden juniori: Tomi Wilenius

2011-11-30T22:40:00.000+02:00

Kiitos nuorten SM-liigan sarjaohjelman, kuukauden juniorin tsekkaaminen meni viime hetkille. Tässä se nyt kuitenkin on. Muistutuksena lukijoille, tässä juttusarjassa kyse ei ole kyse kuukauden aikana parhaiten pelanneesta A-juniorista, vaan tarkoituksena on tutkia tarkemmin jonkin kiinnostavan Porissa piipahtavan pelaajan otteita.

Tomi Wilenius
175 cm / 78 kg
Syntynyt 15.1.1993 Nokialla
Kasvattajaseura: Ilves

Wilenius on ollut ikäluokkamaajoukkueissa mukana aina sen jälkeen, kun hänet valittiin Pohjola-leirin tähdistökentälliseen. U16-ikäluokassa hän oli todella vakuuttava, jonka vuoksi hän aikanaan pääsi pelaamaan alaikäisenä ikäluokkaa vanhempien kanssa. Ura on sittemmin hivenen tasaantunut, mutta hän ei ole kokonaan kadonnut kartalta. Juuri marraskuun alussa hän pelasi U20-haastajajoukkueen mukana (käytännössä jonkinlainen U19-maajoukkue) Sveitsiä vastaan kolme matsia, joissa hän keräsi varsin mukavat neljä pistettä.

Illan ottelussa Ässiä vastaan Ilves oli huono. Vierasjoukkue hävisi 2-7. Voikin olla, että tällä kertaa laidalla pelanneen Wileniuksenkaan esitys ei ollut lähelläkään parasta, sillä kauttaaltaan heikosti pelaavassa joukkueessa on vaikea loistaa. Vaikea ottelu näkyi nuoressa Ilves-hyökkääjässä melkoisena turhautumisena. Muuten synkkää iltaa valaisi kuitenkin maali, jossa Wilenius oli hyvin maalin kulmalla kärkkymässä irtokiekkoa. Nuorukaisella oli tolpan vierestä helppo työ siirtää kiekko maaliin.

Wileniuksen hyvät puolet tulivat kuitenkin tässäkin ympäristössä esille, vaikka nuori pelaaja oli välillä varsin näkymättömissä. Hyökkäysalueella ja erityisesti ylivoimalla hän on nimittäin erittäin hyvä. Hyökkääjän perussyötöt menivät läpi ottelun suoraan oman pelaajan lapaan, eikä vaikeammissakaan syötöissä ollut moitteen sijaa. Ylivoimalla Wilenius pelasi peliä tekevänä sentterinä ja oli siinä roolissa hyvä. Wileniuksen hyökkäysalueen vaistot tuntuivat muutenkin toimivan, sillä hän oli usein juuri siellä missä piti. Nuorukainen kuitenkin näytti ajoittain pelaavan hivenen turhan paljon mukavuusalueella, eikä aina mennyt taistelemaan kiekosta loppuun asti. Tähän voi toki vaikuttaa se, ettei Wilenius oli isokokoinen kaveri, mutta siitä huolimatta olen nähnyt pienempiäkin pelaajia menevän pieniin koloihin.

Luistelu ei vakuuttanut minua. Wileniuksen luistelu näyttää periaatteessa aika näppärältä ja sulavalta, mutta siihen se tuntui jäävänkin. Luistelusta näytti nimittäin puuttuvan voima, minkä vuoksi luistelunopeus ei päätä huimannut. Myös räjähtävyyttä näytti puuttuvan, minkävuoksi kiihtyvyys ei ollut parasta mahdollista. Toki voi olla myös ihan mahdollista, että jalat jäivät bussiin.

Hyökkääjän mailankäsittely sen sijaan oli mukavaa katseltavaa. Wilenius ei yrittänyt mitään huikeita harhautuksia, mutta perusasioissa hän oli hyvä. Syötön vastaanotossa, kiekon haltuunotossa ja vastustajan syötön katkaisemisessa hän oli ottelun eliittiä. Laukauksen tutkimiseen tämän ottelun otanta ei riittänyt, sillä laukauksia tuli vain pari ja nekin menivät ohi maalin.

Wileniuksen suurin ongelma tuntui olevan oman pään pelaaminen. Siellä Wilenius pyrki olemaan melko lähellä vastustajan pelaajaa, mutta oli lopulta vain "vähän siellä päin". Sijoittuminen oli huonoa, sillä hyökkääjä ei oikein pitänyt miestä, muttei tukkinut syöttölinjojakaan. Sen seurauksena nuori hyökkääjä oli useimmiten tilanteista vähän jäljessä. Heikko puolustuspelaaminen näkyi myös tilastoissa, sillä osin Wileniuksen lepsun pelaamisen vuoksi hän oli kahden Ässien maalin aikana kentällä. En ihmettele tämän ottelun perusteella yhtään, ettei Wilenius pelaa alivoimaa.

Vahvuudet:
Syöttäminen
Hyökkäyspään pelaaminen

Heikkoudet:
Puolustus
Luistelu

Tämän ottelun perusteella en kyllä usko, että Wilenius olisi heti nousemassa liigarinkiin. Vähän pienikokoinen ja vain hyökkäyspelaamisen taitava pelaaja tarvitsisi hyökkäävän roolin, johon hänellä ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä rahkeita. Toivottavasti olen väärässä, mutta näkemäni perusteella Wilenius saattaa olla jälleen yksi sellainen pelaaja, joka on juniorina erinomainen, mutta miehiä vastaan asiat eivät menekään ihan samalla tavalla. Wileniuksella on ehdottomasti potentiaalia liigatasolle, mutta voi olla, että ennen nousua liigaan tarvitaan vuosi tai kaksi vaikkapa LeKissä. Siellä voisi olla hyvä paikka hankkia lisää lihasta koko kroppaan ja oppia miesten pelien lainalaisuuksia.

Kun ykkösvahti puuttuu

2011-11-28T12:26:00.000+02:00

SM-liigassa on tällä hetkellä peräti viisi joukkuetta, joiden ykkösvahti on joko lähtenyt ulkomaille, tai jäänyt sivuun jostain toisesta syystä. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia ja voiko ykkösvahdin poistumiseen edes varautua?

KalPalla on hyvä tilanne, sillä Ari Ahosen myynti ei tuottanut suuria ongelmia. Kuopiolaisten kannalta oli onni, että Mikko Koskinen oli saatavilla Pohjois-Amerikassa vähiin käyneen peliajan johdosta. Tarjolla oli siis maalivahti, joka oli pelannut jo aiemmin erinomaisesti Suomessa. Toisaalta Ahosen myynnistä KalPan tilalle tuli mukava kasa ruplia, joilla on helppo maksaa Koskisen palkka. Monella joukkueella ei kuitenkaan tilillään ole samalla tavalla puskuria tällaisiin kesken kauden tehtäviin hankintoihin.

Eikä se rahakaan aina auta. Liigatason maalivahti on jo kansainvälisilläkin mittareilla melko hyvä veskari, joten ketä tahansa ei voi SM-liigaan hankkia. Eikä tarpeeksi hyviä maalivahteja markkinoilta yksinkertaisesti löydy, vaikka olisi millainen bisnesnero tai huippuskoutti.

Ykkösvahdin loukkaantumiseen on äärimmäisen vaikea varautua. Useimmiten se on jopa mahdotonta. Liigassa on joukkueita, joilla on kaksi kohtuullisen tasavahvaa maalivahtia, joten näillä joukkueilla yhden vahdin loukkaantuminen aiheuttaisi pahoja ongelmia. Mutta suurimmalla osalla liigajoukkueista on selkeä ykkösveskari ja kakkosena sitten se joku toinen. Usein tuo kakkosveskari on vielä oma juniori, joka on esiintynyt sen verran vahvasti junioreissa, että paikka liigassa on ihan perustellusti avautunut. Mutta harvemmin junioreista tulleet vahdit ovat heti valmiita liigan vauhtiin, mikä näkyy usein haparointina ja pelin tason heilahteluna.

HIFK:n Juuso Riksman joutui lonkkaleikkaukseen, minkä vuosi hänen kautensa on ohi. Jan Lundell on kokenut kakkosveskari, mutta taso tippuu vuosi vuodelta, eikä hän uransa huipullakaan kyennyt joukkuetta kannattelemaan. Loistavia otteluita Mestiksessä pelannut Mika Norja on pelannut omat kolme otteluansa HIFK:n paidassa hyvin, joten hänestä voisi olla liigatason vahdiksi. Mutta todennäköisesti HIFK:lla on verkot jo vesillä uuden vahdin löytämiseksi.

Jokereiden Eero Kilpeläinen on todennäköisesti sivussa joulutaukoon saakka, joka tarkoittanee lisää otteluita Frans Tuohimaalle. Nuori maalivahti oli viime kaudella niin erinomainen A-junioreissa, että hän sai NHL-varauksen. Nuorukaisen alku liigassa on ollut haparoiva, eikä Tuohimaasta voi puhua vielä voittavana vahtina. Ajoittain hän vielä päästää helppoja maaleja. Tuohimaan panos on kuitenkin parantunut koko ajan rutiinin kasvaessa, joten varsinaista ongelmaa Jokereilla ei toistaiseksi ole.

Suurempi ongelma löytyy Espoosta. Petri Koivisto oli alkukaudesta maaginen, joten hänen poistumisensa henkilökohtaisten syiden vuoksi määrittelemättömäksi ajaksi oli paha takaisku. Pelaamissaan otteluissa Bluesin norjalaisvahti Lars Volden on ollut heikko ja kankea. Näin on ollut jopa nuorten SM-liigassa, jossa norjalaisen torjuntaprosentti on onneton. Norjalaisella ei yksinkertaisesti ole eväitä pelata liigassa tällä hetkellä. Mahdollisuus annettaneen vielä hyvän alkukauden Mestiksessä pelanneelle Jonathan Iilahdelle, jolla on varmasti tällä hetkellä parempi pelillinen panos. Mutta onko hänelläkään kykyä voittaa pelejä liigassa? En lähtisi ainakaan vielä lyömään vetoa sen puolesta että olisi.

Pelicansilla on aivan yhtä huono tilanne kuin Bluesilla. Niko Hovinen on maajoukkuetason vahti, johon joukkue luottaa. Nyt hän on ollut pari ottelua sivussa ja Lahdessa syntyi heti kaaos. Tilannetta ei helpota se, että kakkosvahti Joonas Kuusela on tällä hetkellä myös rikki. Nyt sitten voi jo todeta, että Peliitoissa keskinkertaisen alkukauden pelannut Antti Rautiola ei yksinkertaisesti ole liigatason kassari, eikä 17-vuotias Janne Juvonen ole vielä pitkäkestoinen ratkaisu.

Ykkösvahdin loukkaantuminen on aina paha paikka ja monella joukkueella peliesitykset ilman ykköskassaria voivat romahtaa täysin. Varsinkin Espoossa ja Lahdessa toivotaan voittavan vahdin paluuta kokoonpanoon mahdollisimman nopeasti. Ikävä kyllä postipaketin toimitus saattaa kuitenkin kestää vielä jonkin aikaa.

Varataanko venäläinen ensimmäisenä?

2011-11-21T14:21:00.000+02:00

NHL:n varaustilaisuudessa on kahdesti varattu ensimmäisenä venäläispelaaja. Vuonna 2001 Atlanta Thrashers varasi ensimmäisenä Ilja Kovaltshukin ja vuonna 2004 kärkikaksikkona oli Aleksandr Ovetshkin ja Jevgeni Malkin. Näiden varausten jälkeen maailma on kuitenkin muuttunut.

Venäjän taloustilanteen kohentuminen ja myöhemmin KHL:n nousu ovat aiheuttaneet sen, että NHL-joukkueet eivät kykene tekemään sopimuksia kaikkien haluamiensa pelaajien kanssa. Palkkataso on Venäjällä niin hyvä, että NHL:n tulokassopimus jää helposti KHL-sopimuksen jalkoihin. Tämä näkyy NHL:n varaustilaisuudessa niin sanottuna "russian effectinä". Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, etteivät NHL-seurat uskalla varata venäläispelaajia, sillä heidän kohdallaan ei ole mitään varmuutta halusta siirtyä dollareiden kuva silmissä Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Venäjältä tosin ei ole viime vuosina tullut yhtään sellaista huippulupausta, joka olisi muutenkaan varattu ensimmäisenä. Mutta esimerkiksi Vladimir Tarasenko olisi aivan varmasti varattu paljon aiemmin kuin kuudentenatoista, jos hän olisi vaikkapa kanadalaishyökkääjä.

Efekti on toki pienempi, mikäli venäläispelaaja on jo valmiiksi kiekkoilemassa Pohjois-Amerikassa. Se kun kertoo siitä, että kiekkoilijalta todennäköisesti löytyy halukkuutta pelata vielä joskus NHL:ssä. Ja kun tällä hetkellä kaksi venäläistä veijaria pelaa erinomaisesti Kanadan junioriliigoissa, niin ensi kesänä saatetaan nähdä ihme ja huomata, että venäläiskiekkoilija varataan ensimmäisenä.

Ensimmäinen veijari on Nail Jakupov. Noin 180-senttinen laitahyökkääjä pelaa OHL:n Sarnia Stingissä ja keräsi jo viime vuonna 65 ottelussa huimat 101 pistettä. Siinä ohessa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa hän keräsi 13 pistettä. Tämä kausi on sujunut vieläkin paremmin ja 22 ottelua ovat tuoneet tilille 16 maalia ja peräti 43 pistettä. Hän on paljon töitä tekevä laituri, joka taitaa myös fyysisen pelin. Lisäksi hän on erittäin hyvä luistelija, jolla on hyvä laukaus. Tällaiset ominaisuudet miellyttävät NHL:n kykyjenetsijöitä todella paljon, joten ei ole ihme, että Jakupovista puhutaan mahdollisena ykkösvarauksena.

Toinen kaveri on keskushyökkääjä Mihail Grigorenko. 188-senttinen isokokoinen sentteri oli viime vuonna alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa hurjassa vireessä keräten 18 pistettä. Lisäksi hän keräsi lähes pisteen ottelussa Venäjän juniorisarja MHL:ssä. Täksi kaudeksi Grigorenko päätti siirtyä Quebec Rempartsin riveihin pelaamaan Kanadan juniorisarja QMJHL:ää. 26 ensimmäistä ottelua ovat tuoneet hänen tililleen vaikuttavat 41 pistettä. Keskushyökkääjä on erittäin älykäs pelaaja, jolla on harvinaisen hyvä kyky dominoida ja rytmittää peliä. Ja koska hän on erittäin hyvä sentterille tärkeissä ominaisuuksissa, kuten syötöissä, syötön vastaanotossa ja oman pään pelissä, niin häneen kohdistuvaa kiinnostusta ei tarvitse ihmetellä.

Suomalaisten kohdalla tilanne on se, että Olli Määttä on tällä hetkellä ensimmäisen kierroksen varausten joukossa. ISS:n rankingissä Määttä oli esimerkiksi sijalla 13. Ville Pokka ja Teuvo Teräväinen ovat myös varmoja varauksia, mutta he taitavat olla tällä hetkellä juuri ensimmäisen kierroksen ulkopuolella. Toisen kierroksen alkupuoliskolta on kuitenkin hyvä ponnistaa eteenpäin vaikkapa hyvien liigapelien ja onnistuneiden nuorten MM-kisojen perusteella.

Nuorten kisoissa Määtällä, Pokalla ja Teräväisellä on kuitenkin kova työ, sillä vastaan tullee muun muassa venäläislupaukset Grigorenko ja Jakupov.

Yhteyden muodostaminen NHL-lähetykseen onnistui

2011-11-17T18:30:00.001+02:00

NHL-kausi alkoi lokakuun alussa, mutta harva suomalainen näki sen. Avauduin asiasta kauden alussa, sillä kenelläkään ei ollut Pohjois-Euroopan oikeuksia NHL-lähetyksiin. Toisin sanoen kenelläkään suomalaisella ei ollut laillista tapaa katsella NHL:ää, ellei sattumalta kuulunut niihin onnellisiin, jotka olivat tilanneet NHL GameCenter Liven ennen lokakuun alkua.

No, lopultahan Viasat sai NHL:n oikeudet. Samaan aikaan DNA:n kaapelissa näkyi kuukauden ajan Nelonen Pro 2 ihan ilmaiseksi, minkä ansiosta pystyin katsomaan muutaman matsin. Myös Viaplayn kautta kykeni näkemään joitain otteluita, mikäli suostui maksamaan kuukausittaista korvausta Viasatille. Tavalliselle työssä käyvälle ihmiselle öiset katseluajat kuitenkin aiheuttavat lieviä ongelmia. Koska Viaplay ei tarjonnut jälkilähetyksiä, niin vaihtoehtoja Viaplayn käyttäjille jäi vain kaksi. Vaihtoehtoina olivat joko nukkuminen tai valvominen, jonka jälkeen olisit töissä yhtä tehokas ja virkeä kuin zombi.

Mutta nyt se sitten tapahtui. Viaplay tuli sen verran houkuttelevaksi paketiksi, että suostuin diiliin Viasatin kanssa, jossa Viasatille siirtyy tililtäni joka ikinen kuukausi kovalla vaivalla tienaamiani euroja. Tarkka summa on 16 euroa ja 95 senttiä. Vastineeksi saan Leffa + Urheilupaketin. Sillä näen myös leffoja, vaikkakaan se ei nyt ole se pointti. Ennemmin jättäisin koko leffapaketin (yksittäin 9,95 € kuussa) pois ja maksaisin 7 euroa kuussa urheilusta.

Tänä aamuna kokeilin Viaplayn palvelua ensimmäisen kerran. Heti aamukahvin valmistuttua avasin palvelun ja kirjauduin sisään. Seuraavaksi valitsin listalta Vancouver Canucksin ja Chicago Blackhawksin välisen mittelön, jonka jälkeen matsi näkyi kivasti näytölläni. Kuvanlaatukin oli hyvää ja selostus miellyttävästi englanniksi.

Ongelmat ovat kuitenkin edelleen samat kuin aiemmin. Jälkilähetyksiä ei ole, enkä vieläkään ole yhtään sen halukkaampi heräämään keskellä yötä katsomaan lätkää kuin mitä olin kuukausi sitten. Lisäksi tarjolla on edelleen kaksi tai kolme ottelua per kierros. Toisin sanoen Viaplayssä ovat vain ne ottelut, mitkä Viasat armeliaisuudessaan suostuu pohjoismaihin näyttämään. Ja useinhan valittuna on ne suosituimmat joukkueet. Esimerkiksi New York Islandersin tai Columbus Blue Jacketsin pelejä ei nopean tutkailun jälkeen tule yhtään kappaletta seuraavan viikon aikana.

Mutta se kultakaivos ja pääsyy Viaplayn ostamiselle löytyi ison toista-napin alta. Siellä oli linkki NHL GameCenteriin. Siis siihen palveluun, joka oli jo hetken suomalaisille tarjolla, mutta joka sittemmin tylysti otettiin pois. Paitsi tietenkin niiltä, jotka olivat tilanneet palvelun ajoissa. Muille sen sijaan tuli aikanaan sellainen olo, että karkkikaupan ovet laitettiin tylysti nokan edestä kiinni. No kaikeksi onneksi Viasat tarjoaa vihdoin mahdollisuuden päästä GameCenter Liveen, eikä siinä edes kestänyt sitä povaamaani puolta vuotta. Onneksi olin väärässä.

Aamulla klikkasin GameCenteriin vievää nappulaa suuren jännityksen vallassa. Olo kun ei ollut vieläkään erityisen luottavainen lokakuun alun tapahtumien vuoksi. Kaikeksi onneksi heti klikkauksen jälkeen GameCenterin puolella käynnistyi samainen Canucks-Blackhawks-ottelu, jota jo Viaplayn puolelta katsoin. Tällä kertaa kuvanlaadun vaihtaminen oli paljon Viaplayn puolta joustavampaa, sillä laatuvaihtoehtoina oli kaikkea erittäin huonosta (400 kbps), 800 kbps:n ja 1600 kbps:n kautta todella terävään kuvaan (3000 kbps). Ilahtuneena huomasin, että 3000 kbps:n lähetys pyöri erittäin hyvin jopa omalla yhteydellä. Iloisena havaitsin myös sen, että kykenin valitsemaan selostuksen koti- ja vierasjoukkueen selostuksen väliltä.

Testin vuoksi kokeilin vielä vanhempaa ottelua. New York Rangers ja Islanders kohtasivat tällä viikolla, joten kokeilin, että toimiiko jälkilähetys. Ensiksi pelästyin, kun mitään ei tapahtunut. Onneksi selostusta vaihtamalla jälkilähetys käynnistyi, joten kaikki oli hyvin. Viime vuonna käytin ESPN:n palvelua, jolloin vaihtoehdot jälkilähetykselle kuvanlaadulle olivat hyvä ja huono, joista hyväkin oli selvästi heikompi, kuin mitä suoran lähetyksen paras laatu. GameCenterissä tarjolla on onneksi myös se paras mahdollinen kuvanlaatu. Selostusvaihtoehdot New York ja New York olivat tosin hivenen huvittavia.

Kyllä tämä tarkoittaa nyt sitä, että lauantaina tulee testattua palvelua vieläkin tarkemmin. Otteluita tulee kohtalaisen aikaisin, joten eiköhän Viaplayn ja GameCenter Liven maailmaan tule silloin uppouduttua aiempaa tarkemmin. Toivottavasti myös silloin kaikki sujuu hyvin.

Täyttyviä kaljatuoppeja ja muita häpeällisiä tunnelman nostattajia

2011-11-14T12:58:00.000+02:00

Kävin lauantaina paikan päällä katsomassa Suomi-Tshekki-ottelun. Itse otteluhan oli Suomelta hyvä ja siitä voisi ihan hyvin kirjoittaa. Samaten voisin kirjoittaa koko turnauksesta ja sen onnistujista sekä epäonnistujista. En kuitenkaan kirjoita noista asioista, sillä eräs muu asia nousi mieleeni ikävän negatiivisessa mielessä.

Kuuluttajalla oli pakollinen tarve joka ikisellä pelitauolla huudattaa kansaa ties mihin. Esimerkiksi Bilteman kuumailmapallolla piti napata Super Mariosta otettuja rinkuloita ja Bilteman logoja. Tuota palloa ohjattiin huudoilla. Mitä kovempaa huudat, sitä korkeammalla pallo on. Ylös pallo menee kivasti, alaspäin pallo meneekin sitten kovin hitaasti. Tai sitten peli oli jo valmiiksi animoitu, jota en kyllä edes ihmettelisi yhtään. Peli kestikin sitten kohtuullisen pitkään kun miettii jääkiekkoa lajina.

Oho, itse lätkämatsi on ollutkin käynnissä jo 15 sekuntia tämän kivan kuumailmapalloilun aikana.

Hei nyt täytetään Karjala-tuoppi! Mitä kovempaa huudatte, sitä enemmän tuoppi täyttyy! Hei nyt pitäisi sitten kokeilla rytmiä! Ja ihan varmuuden varoilta ilmoitan, että tämä on muuten We Will Rock You. Eli nyt sitten pitää taputtaa oikein kovasti. Hei nyt tehdään aalto! Ensimmäisellä yrityksellä aalto lähti kahteen eri suuntaan ja se loppui hallin toisessa päässä tulleeseen ilkeään ristiaallokkoon, joten kokeillaan uudestaan. Nyt sitten aalto lähtee vasemmalle!

Toki jotkut sitten päättivät toisellakin kerralla, että vasen tarkoitti oikeaa. No, aalto lähti sitten lopulta käyntiin, mutta parin kierroksen jälkeen aalto alkoi lähinnä harmittaa allekirjoittanutta. Peli on käynnissä ja samaan aikaan pitäisi katsella, että milloin aalto on sitten omalla kohdalla. Samaan aikaan kun sitten pitäisi nousta, niin kentällä voi ihan oikeasti tapahtua jotain mielenkiintoista.

Ja sitten tietenkin aina välillä kaiuttimet toistivat rumpurytmiä ja ohjeita, että nyt pitää sitten pitää huutaa ”Suomi! Suomi!”. Kyllähän tuolla saatiin yleisö huutamaan hetkeksi, mutta ei kestänyt kauaakaan rumpurytmin loppumisen jälkeen, kun taputukset ja huudot sitten hiljenivät. Ilman mediakuution apua Suomi-huudot levisivät koko halliin vain muutamaan otteeseen. Tosin se ei ole mikään ihme, jos jokaisella tauolla pitäisi huutaa niin, että keuhkoista ei ole sen jälkeen mitään jäljellä. Minulle tuollainen huudattaminen aiheutti lähinnä myötähäpeää ja pakollista tunnetta peittää kasvoni kämmenellä. Oma pyyntöni olisi se, että seuraavalla kerralla joku voisi ottaa mikrofonin pois kuuluttajalta ja lähettää se vaikka seuraavan Venäjälle lähtevän junan mukana pois kotimaasta.

Kaikenhan kruunaa tietysti MM-kisojen uusi maskotti. Vanhat leijona-aiheiset maskotit kyllä ymmärrän enemmän kuin hyvin. Jääkiekkomaajoukkueen kohdalla puhutaan leijonista ja pelipaidassakin on iso leijona, joten luonnollisesti maskottikin on leijona. Mutta mikä oli nyt ratkaisuna? No hei, Angry Birds on kova vientituote, joten otetaan vihainen lintu maskotiksi! Sehän on ”yksi markkinoiden tämän hetken kuumimmista puheenaiheista, jonka koko maailma tuntee”. Ihan sama, vaikka vihaiset linnut eivät liity mitenkään Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen. Minulle Angry Birds –maskotti aiheutti lähinnä myötähäpeää. Nyt kotikisoissa katsomon puolella sitten pomppii tuollainen Rovion mainos.

Ehkä mielipiteeni johtuu siitä, että olen porilainen, mutta mielestäni tunnelman pitää tulla spontaanisti jos se on tullakseen. Väkisin tai keinotekoisesti luotu tunnelma ei yksinkertaisesti ole sama asia. Olenkin nähnyt tällaisia ”hauskoja” pelejä vain niissä halleissa, joissa kannatustoiminta ei ole kunnossa. Vaikea nähdä, että Porissa tai Vaasassa olisi kiva ja hieno huuda-hiton-kovaa-niin-ruotsalaisen-pää-räjähtää-peli. Aivan yhtä vaikeaa on nähdä, että näillä paikkakunnilla tarvittaisiin kuuluttajan ohjeita siitä, että nyt saa ja suorastaan pitää kannustaa.

Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat ovat tehneet hienoa työtä viimeisinä vuosina. Meininki pohjoiskaarteessa on ollut television läpi katsottuna hienoa varsinkin verrattuna itse jalkapallomaajoukkueen esityksiin. Voi kunpa jääkiekkomaajoukkueella olisi vastaavanlainen organisoitunut pohjoiskaarre, joka loisi tunnelman Hartwall Areenalle. Silloin ei tarvitsisi kivoja pelejä, joissa eri puolet katsomossa vääntävät kättä ja se puoli voittaa, kumpi huutaa kovempaa.

Mutta suuri kysymys on sitten se, että kuka haluaa ottaa vastuun Suomen jääkiekkomaajoukkueen kannatustoiminnan edistämisestä?

Teemu Pulkkinen iskussa!

2011-11-11T11:41:00.001+02:00

Nuorten maajoukkue pelasi eilen Pietarsaaressa Venäjää vastaan. SM-liigassa jo toista kautta Jokereiden tärkeimpiin pelaajiin lukeutuva Teemu Pulkkinen otti heti ratkaisijan viitan, kun se kerran oli tarjolla. Yksi maali ja kaksi syöttöä ovat erinoaminen näyte taidoista. Raimo Helminen oli näköjään myös saanut hyvän ajatuksen, jolla voidaan hyödyntää Pulkkisen kovaa lämäriä. Sen virittäminen kestää usein turhan kauan, mutta viivamiehenä ylivoimassa se on enemmän kuin käyttökelpoinen. Maalinedustalla oli puolestaan hivenen huvittavasti isokokoinen peruspuolustaja Jani Hakanpää, joka varmasti peittää maalivahdin näkyvyyden aika tehokkaasti.

Raimo Helminen peluutti selvästi joukkuettaan nuorten MM-kisoja silmällä pitäen. Ykkösketjussa Markus Granlundin ja Teemu Pulkkisen keskellä pelasi Otto Paajanen, joka ei välttämättä kisoissa pelaa. Hänen paikkansa ykkösketjulla ottanee Mikael Granlund. Joonas Donskoin jäätyä Vaasan turnauksesta, hänen paikkansa kakkosketjusta otti Teemu Rautiainen. Donskoi palannee tuolle paikalle nuorten kisoissa, jolloin Rautiainen saattaa hyvin pudota kokonaan joukkueesta. Konsta Mäkinen pelasi ykköspakkiparissa miltei 20 minuuttia. Hänen tilalleen tullee kuitenkin Olli Määttä. Paajanen, Rautiainen ja Mäkinen ovat toki vielä antamassa näyttöjä, joiden ansiosta paikka kisakoneesta voi tulla. Nyt pitäisi kuitenkin olla todella vakuuttavia.

Pulkkisen lisäksi tehopisteitä saalistivat Markus Granlund (1+1), Ville Pokka (0+2) ja Jani Hakanpää (1+0). Hyvä, että nämä kaverit saivat pisteitä. Pulkkinen, Granlund, Pokka ja Hakanpää kun tulevat olemaan juuri niitä pelaajia, joilta odotetaan pisteitä nuorten MM-kisoissa. Vielä kun seuraavassa pelissä Miikka Salomäki, Joel Armia ja Aleksander Barkov onnistuisivat, niin hyvältä näyttäisi. Maalilla oli Barys Astanan juniorijoukkueessa tällä hetkellä torjuva Ville Kolppanen, joka ilmeisesti pelasi erittäin vahvan ottelun.

Suomen maalit voi näppärästi käydä tsekkaamassa Leijonat.fi-sivustolta: http://www.leijonat.fi/index.php/maajoukkueet/maajoukkue-u20/4343-u20-ykkoesketjun-ylivoima-kaatoi-venaejaen.html

Toki eilen ne muutkin maajoukkueet aloittivat omat turnauksensa. Miesten maajoukkue kohtasi Venäjän, jolle Suomi hävisi voittomaalikilpailun jälkeen. Joukkueen esitys parani loppua kohden ankean alun jälkeen. Kotijoukkueelta taisi alussa unohtua se oikea tekeminen kaikkien maailmanmestari-, kotikisa- ja ilmaveivihehkutusten jäljiltä. Oli vähän surullista, kun Leo Komarovin tähdittämä, taklauksiin keskittynyt nelosketju oli ainoa ketju, joka sai edes jotain aikaiseksi. Toisessa ja kolmannessa erässä peli kulkikin Leijonilta jo paremmin. Ylivoima vaan ei toiminut edes vähää alusta. Suomen ainoa maalikin tuli vasta ylivoiman jälkeen, kun Leijonat voitti hyökkäyspään aloituksen. Ilahduttavasti maalintekijä oli tuleva (ja oikeastaan jo nykyinen) maajoukkueen runkopelaaja Sami Vatanen, joka teki maajoukkueuransa ensimmäisen maalin.

Muista maajoukkueista U20-haastajajoukkue voitti Sveitsin 3-2. Tämä joukkue on lähinnä U19-maajoukkue, josta on vaikeaa päästä nuorten MM-kisoihin. Joka tapauksessa Suomen tehokkain oli 1+1 tehot tehnyt Tomi Wilenius. Maalit merkattiin myös Markus Hännikäiselle ja Kalle Kossilalle. U17-maajoukkue puolestaan hävisi Tshekille 1-4. Suomen ainoan maalin upotti verkon perukoille Niko Ojamäki Aleksi Ainalin syötöstä.

Tämän viikon lopulla pelataan vielä useita otteluita, joista tulee näkemään sen, että missä mikäkin joukkue menee tällä hetkellä. Ketkä nousevat esille ja kenen trendi on laskeva?

Suomalainen kiekkoilija - Edelleen suosittu vientituote

2011-11-08T17:40:00.000+02:00

90-luvun alussa Neuvostoliitto kaatui. Venäjä joutui markkinatalouden lakien uhriksi, eikä maassa ollut rahaa. Sen vuoksi venäläiset pelaajat matkasivat kohti länttä rahan perässä. Suomessakin pelasi 90-luvun puolivälissä useita venäläispelaajia. Mutta nyt tilanne on toinen. Kun aiemmin idästä siirryttiin länteen rahan kiilto silmissä, niin nyt siirrytään ruplakasojen perässä itään.

Viimeksi itään suuntasi JYPissä alkukauden pelannut Antti Pihlström. Se kertoo siitä, että suomalaiset pelaajat kelpaavat ulkomaille pienemmilläkin näytöillä. Toki Pihlström pelasi loistavan viime kauden ja teki 30 maalia. Tämän lisäksi hän on kova tsemppaaja, vähintäänkin hyvä alempien ketjujen pelaaja, huikea luistelija, elävä ihmiskuula, kultaleijona ja sen sellaista. Mutta alkukausi meni varsin heikosti. Siitä huolimatta Venäjän suuriin joukkueisiin kuuluva Salavat Julajev Ufa halusi hankkia miehen. Kaiketi syynä olivat vanhat meriitit. Tällä kaudella venäläiset eivät varmasti ole skoutanneet Pihlströmiä, sillä alkukauden näytöillä Pihlström ei kelpaisi kyllä mihinkään. Tosin venäläisten lievästi sanottuna hämmentävän kykyjenetsinnän (onko sitä edes olemassa muuta kuin tilastoskouttauksen muodossa?) tällaiset hankinnat eivät ihmetytä.

NTero Lehterä oli aikanaan ensimmäinen suomalainen Venäjällä. Tämä tapahtui kaudella 2003-2004, kun Lehterä siirtyi Neftekhimik Nizhnekamskiin. Jännä ajatella, että siitä on vain kahdeksan vuotta aikaa. Muutama vuosi myöhemmin perustettiin KHL ja kyseisen liigan aikana suomalaisten määrä Venäjällä (ja Venäjän lähimaissa) on kasvanut räjähdysmäisesti. Neljä kautta sitten KHL:ssä pelasi yhteensä kahdeksan suomalaista. Edellisten kahden kauden lukemat ovat 17 ja 19. Nyt Pihlströmistä tulee tällä kaudella jo 29. KHL:ssä pelannut suomalainen. Meidän paljon aiheestakin haukuttu pelaajatuotanto tuottaa hyvin taistelevia ja joukkuepelin hallitsevia kiekkoilijoita, jotka ovat yleiseltä tasoltaan melko hyviä. Siksi ei ole ihme, että Venäjälle halutaan SM-liigan kärkinimiä. Eri asia onkin sitten, että onko venäläisten kannalta järkevää hankkia suomalaista kolmosketjuun, kun sen paikan voisi antaa venäläisjunnuille. Pitkällä tähtäimellä tuskin, mutta se nyt ei varsinaisesti ole meidän ongelma, mikäli naapurimaassa halutaan polttaa rahaa ulkomaalaisiin oman juniorityön kustannuksella.

NHL:ssä pelaavien suomalaisten määrä sen sijaan on pienentynyt. Viimeisten neljän kauden aikana NHL:ssä pelanneiden suomalaisten määrä on ollut 43, 38, 30 ja nyt tällä kaudella 25. Myös farmissa pelaavien suomalaisten määrä on pienentynyt. Tässä näkyy se, että osa suomalaisista huipuista on lopettanut ja toisaalta osa on siirtynyt Venäjälle. Siirtyminen Eurooppaan on taas oire Suomen heikosta pelaajatuotannosta. Pohjois-Amerikassa on vain ne suurimmat lupaukset ja parhaat urallaan eteenpäin menevät pelaajat. Oikeasti huippulupaava suomalaiskiekkoilija taas oli vaikkapa nuorten MM-kisoissa viime vuosikymmenen loppupuoliskolla lähes sukupuuttoon kadonnut laji. Suomalainen pelaaja on monelta kantilta hyvä, joka riittää KHL:n tasolle. NHL:ssä sen sijaan pitäisi olla ainakin jossain asiassa erinomainen ja siihen harvan kotimaisen kiekkoilijan kyvyt riittävät.

Myös Ruotsissa pelanneiden suomalaiskiekkoilijoiden määrä on romahtanut. Viimeisten neljän kauden lukemat ovat (Josef Boumedienne, Jari Tolsa ja muut vastaavat pois lukien) 36, 27, 38 ja 21. Nämä lukemat ovat kaukana huippuvuosista. Elitserienin tapauksessa tosin vaikuttaa muutkin seikat, kuin suomalaispelaajien taso. Ensinnäkin ruotsalaisten juniorituotanto on niin hyvällä tasolla, että harvoin ulkomaalainen ja samalla kalliimpi vaihtoehto on erityisen houkutteleva. Ja ne, jotka kiinnostavat ruotsalaisia, valitsevat useimmiten KHL:n. Voisi sanoa, että ne pelaajat, jotka aiemmin olisivat menneet Ruotsiin menevätkin nyt Venäjälle. Kannattaa myös huomioida se, että vaikka Ruotsin palkkataso on SM-liigaa parempi, ero ei lopulta ole niin suuri, että suomalainen lähtisi noin vain pelaamaan naapurimaahan.

Sitten on Sveitsi, mutta siellä tuntuu vuodesta toiseen pelaavan noin kymmenen suomalaista. Ja ne nimet ovat suurelta osin vakiintuneet samoiksi nummelineiksi ja rintasiksi. Mutta meriitti kai sekin on, että sveitsiläiset haluavat pitää ne harvat suomalaiset Alppien rinteillä.

Kaikesta huolimatta SM-liigassakin pelaa vielä useita hyviä pelaajia, jotka kykenevät pelaamaan kansainvälisellä tasolla, osa jopa MM-tasolla. Ja kuitenkin moni maajoukkueessa sinivalkoista paitaa päällään kantava pelaaja edustaa ulkomaalaisia seuroja. Hyvää kuvaa suomalaisten määrästä tuo se, että KHL:ssä suomalaisia enemmän on vain venäläisiä ja tshekkejä, ja Elitserienissä suomalaisia on ruotsalaisten jälkeen seuraavaksi eniten. Tämä siitä huolimatta, että suomalainen pelaajatuotanto on ollut pitkään täyttä puuhastelua. Ja eiköhän sinne NHL:äänkin tule uusia nimiä, kunhan SM-liigan nuoret tähdet kuten Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen, Sami Vatanen ja Miikka Salomäki vähän vielä kypsyvät Suomessa.

Eiköhän niitä suomalaiskiekkoilijoita pelaa ympäri maailmaa myös jatkossa.

Varmoilla valinnoilla kotiturnaukseen

2011-11-02T10:16:00.000+02:00

Jukka Jalonen valitsi eilen maajoukkueen kotiturnaukseen. Tavallinen maajoukkuetta seuraava kansalainen sai juuri sen mitä halusi. Nyt valittu joukkue näyttää harvinaisen tutulta. Ihan kuin viime kevään MM-joukkuetta katselisi.

Teemana joukkueen kasaamisessa näyttäisi olevan mahdollisimman monen kultaleijonan (varapelaajat Niko Hovinen ja Jesse Joensuu mukaan lukien) saaminen Karjala-turnaukseen. Janne Lahti ja Anssi Salmela olisivat varmaan ilman loukkaantumista olleet myös mukana. Muista Euroopasta pelaavista viime kevään maailmanmestareista pois näyttävät olevan vain Petri Vehanen, Teemu Lassila ja Niko Kapanen. Tällä tuodaan Jukka Jalosen mukaan jatkuvuutta joukkueeseen ja rakennetaan pohjaa viime kauden menestyksen päälle. Tosin sitä voi miettiä, että onko näihin Euro Hockey Tourin peleihin oikeasti pakko valita jo tasonsa näyttäneitä pelaajia. Toki ymmärrän sen, että tavallinen katsoja tykkää nähdä jäällä ilmaveivi-Miken ja kauden vaisusti aloittaneen, mutta aina kentällä pingispallon lailla etenevän Antti Pihlströmin. Ja sen, että varmat nimet ovat, no, varmoja. Ainakin Jalonen tietää mitä saa.

Toki se täytyy myöntää, että maailmanmestareiden ulkopuoliset valinnat miellyttävät allekirjoittanutta. KHL:ssä todella väkevästi kautensa aloittanut Jonas Enlund on luonnollinen valinta, eikä minua häiritse saada mukaan kaksi nuorta kiekollista puolustajaa Ville Lajusen ja Sami Vatasen muodossa. 25-vuotias Karri Rämö on torjunut jo pari kautta erinomaisesti KHL:ssä ja hän on parhaimpia Euroopassa pelaavia suomalaisvahteja ollen ainakin lähellä MM-tasoa. Petri Kontiola on esiintynyt väkevästi maajoukkueessa, joten hän on aina varma valinta. Matti Kuparinen johtaa SM-liigan pistepörssiä, mutta kahden suunnan sentterinä hän sopii myös alempiin ketjuihin, jonka vuoksi hänen valintansa on loistava. 25-vuotias Petteri Wirtanen on pelannut erittäin vahvan alkukauden ja puolustavana sentterinä hän on varmasti EHT-tasoa.

Mutta onpahan paljon tuttuja nimiä joukkueessa. Tässä tulee ihan oikeasti mieleen se, että mennäänkö nyt turhankin varmistellen hakemaan kotiturnauksen voittoa. Toivottavasti Venäjän turnauksessa on sitten hyvin erilainen joukkue, jossa katsastetaan muiden pelaajien taso maajoukkueessa ja ajetaan edes hivenen voimakkaammin uusia pelaajia sisään maajoukkueympyröihin.

...

Samaan aikaan myös Raimo Helminen julkaisi omat valintansa alle 20-vuotiaiden kotiturnaukseen. Tässäkään joukkueessa ei ole juuri mitään yllätyksiä. Paras mahdollinen joukkue on kasassa lukuun ottamatta Karjala-turnauksessa pelaavaa Mikael Granlundia sekä Pohjois-Amerikan pelaajia (Olli Määttä, Christopher Gibson, Mika Partanen). Helmisen joukkueella ei ole tekosyitä sille, etteikö joukkue voisi menestyä. Venäjä tulee mukaan kakkosjoukkueella ja yleensä heikolta Tshekiltä puuttuu lukuisia Pohjois-Amerikassa pelaavia lupauksia. Ruotsi onkin se paras mittari. Ilman voittoja voidaan mielestäni jälleen miettiä sitä, että valittiinko Helminen liian heppoisin perustein.

Jos vertailen "Raipen" valitsemaa joukkuetta viimeiseen blogiini, niin samat nimet tässäkin joukkueessa on. Maalivahtiosastolla Kazakstanissa tällä hetkellä pelaava Ville Kolppanen tuli yllätyksenä, mutta kaiketi tätä kautta hänen tasonsa mittaus on helpompaa, kuin matkustaminen Kazakstanin tasangoille. Omasta hahmotelmastani puolustukseen ei mahtunut HIFK:ssa pelaava Mikko Vainonen, mutta hän pääsee sentään vielä pelaamaan U18-maajoukkueessa. Nyt Julius Nyqvist, Konsta Mäkinen ja Valtteri Hietanen pääsevät antamaan näyttöjä.

Hyökkäyksestä puuttuu omasta hahmotelmastani vain jarrukenttään fyysisemmäksi kaveriksi havittelemani Micke Åsten, joka ei jostain syystä ole myöskään U20 haastajajoukkueessa. Toivottavasti hän kuitenkin pääsisi kisoihin, sillä mielestäni nelosketju ei voi olla täynnä pieniä taitokiekkoilijoita. Roope Hämäläinen ja Otto Paajanen eivät mitenkään ole sillä tasolla, että hyökkäävää roolia voisi tarjota nuorten kisoissa muiden maiden isokokoisia pelaajia vastaan, mutta toisaalta he eivät ole roolipelaajanakaan hyviä. Tähän osastoon kuuluu omien valintojeni ulkopuolelta tulleista pelaajista lähinnä Mikael Kuronen. Edelleen olisin kyllä kaivannut täytettä ja kokoa alaketjuihin osastolta Markus Hännikäinen, Simon Suoranta ja Petteri Halinen.

Pienistä pelaajista puheen ollen Teemu Rautiaisen tilanne näyttää huonolta. Todella taitava pelaaja oli aina alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen asti todella tehokas ja vielä viime keväänä nuorten SM-liigan pistepörssin voittaja keräsi U19-maajoukkueessa hyvin pisteitä. Mutta nyt kisavalinta näyttää jo varsin epätodennäköiseltä, kun HPK:n liigajoukkueessa ei tule pisteitä muiden nuorten maajoukkueen kärkinimien tahtiin ja toisaalta hänen ominaisuutena sopivat jopa Hämäläistä ja Paajasta huonommin alaketjuihin. Pelaajien fysiikan parantuessa nousu tälle tasolle taitaa tuottaa ongelmia. Pieni koko rajoittaa jo nyt turhan paljon Rautiaisen peliä. Monena vuotena Rautiaisen tasoinen pelaaja pääsisi mukaan, mutta nyt täytynee yksinkertaisesti todeta, ettei noin pienelle kaverille ole käyttöä.

Ketkä valitaan nuorten MM-kisoihin?

2011-10-27T14:29:00.002+03:00

Vuodenvaihteessa pelataan nuorten MM-kisat. Nyt voi jo spekuloida pelaajavalinnoilla, kun kausikin on kunnolla käynnistynyt. Eli nyt voi jo katsella hieman sitä, mihin suuntaan kunkin pelaajan kausi on menossa ja ketkä olisivat vahvoilla Raimo Helmisen kirjoilla, kun lopullinen joukkue alle kahden kuukauden päästä valitaan. Lähdetään tutkimaan ja analysoimaan tilannetta pelipaikoittain.

Maalivahdit

SM-liiga

Sami Aittokallio - Ilves - 2 2,07 93,55% - 187 cm / 81 kg
(LeKi 2 5,70 80,70%)
Richard Ullberg - SaiPa - 2 2,01 89,47% - 190 cm / 87 kg

Mestis (väh. viisi pelattua ottelua)

Sami Rajaniemi - JYP-Akatemia - 6 2,68 92,08% - 184 cm / 74 kg
Samu Perhonen - JYP-Akatemia - 6 2,98 90,67% - 196 cm / 85 kg
( Jonathan Iilahti - Sport - 4 1,25 95,50 % )

Pohjois-Amerikka

Christopher Gibson - Chicoutimi Saquenéens (QMJHL) - 11 2,89 89,9% - 185 cm / 87 kg

Maalivahtiosastolla piti näyttää hyvältä. 92- ja 93-ikäluokista kun kerran löytyy peräti neljä NHL:ään varattua maalivahtia. Näistä kaksi on vielä toisen kierroksen varauksia. Odotuksiin ei ole kuitenkaan vielä vastattu. Viimeksi loistavan kauden Chicoutimissa pelannut Gibson on ollut odotettua vaisumpi, mutta hän on tottunut jo pieneen kaukaloon. Siksi hän on aavistuksen muita edellä. Aittokallio lienee tällä hetkellä suurin kilpailija erityisesti silloin, mikäli liigapelejä tulee lisää ja/tai Mestiksessä kulkee tästä eteenpäin. Myös Ullberg on kiinnostava nimi, sillä hän tuntuu vakiinnuttavan paikkansa SaiPan maalilla.

Puolustajat

SM-liiga

Rasmus Ristolainen - TPS - 13 2+2=4 - 191 cm / 92 kg
Jani Hakanpää - Blues - 11 0+2=2 - 195 cm / 99 kg
Ville Pokka - Kärpät - 8 0+1=1 - 182 cm / 85 kg
(Kiekko-Laser 6 1+5=6)
Simo-Pekka Riikola - KalPa - 8 0+1=1 - 183 cm / 73 kg
(SaPKo 3 0+2=2)
Otto Räty - Tappara - 1 0+1=1 - 183 cm / 79 kg
Mikko Vainonen - HIFK - 3 0+0=0 - 189 cm / 94 kg
Henri Auvinen - JYP - 1 0+0=0 - 188 cm / 88 kg
(JYP-Akatemia 14 2+1=3)

Mestis (väh. viisi pelattua ottelua)

Joonas Valkonen - KooKoo - 14 2+1=3 - 186 cm / 85 kg
Julius Nyqvist - Kiekko-Vantaa - 15 1+2=3 - 178 cm / 82 kg
Aleksi Salonen - JYP-Akatemia - 14 1+2=3 - 177 cm / 77 kg
Petteri Lindbohm - Kiekko-Vantaa - 5 0+3=3 - 190 cm / 95 kg
Valtteri Hietanen - JYP-Akatemia - 11 2+0=2 - 186 cm / 84 kg
Samuli Kankaanperä - JYP-Akatemia - 12 1+1=2 - 190 cm / 87 kg
Markus Västilä - LeKi - 12 1+1=2 - 182 cm / 82 kg
Miihkali Teppo - Kiekko-Vantaa - 6 0+1=1 - 186 cm / 81 kg
Konsta Mäkinen - LeKi - 10 0+0=0 - 175 cm / 74 kg
Jaakko Jokinen - JYP-Akatemia - 5 0+0=0 - 186 cm / 81 kg

Pohjois-Amerikka

Olli Määttä - London Knights (OHL) - 14 0+8=8 - 188 cm / 90 kg
Patrik Parkkonen - Medicine Hat Tigers (WHL) - 14 1+4=5 - 175 cm / 73 kg
Thomas Nykopp - Tri-City Storm (USHL) - 6 1+2=3 - 191 cm / 86 kg

Sami Vatasen lähdettyä puolustuksessa on kärkipelaajan kokoinen aukko. Tätä lähimpänä on kahden suunnan puolustaja Olli Määttä. Hänen kauden alkunsa oli vaisu, mutta hän on nyt ilmeisesti tottunut pieneen kaukaloon ja on viimeisen parin viikon aikana kerännyt hyvin pisteitä. Hyökkäyssuuntaan hyvät ja omassa päässäkin kohtuullisesti pärjäävät Ville Pokka ja Rasmus Ristolainen, fyysinen peruspuolustaja Jani Hakanpää sekä kiekollisesti hyvä Simo-Pekka Riikolla taitavat olla varmoja nimiä joukkueessa. Näiden lisäksi tarvitaan varmaa oman pään peliä ja siinä paras on varmaankin HIFK:n liigajoukkueessakin jo muutamaan otteeseen esiintynyt Mikko Vainonen. Viimeisistä paikoista kisailevat myös Joonas Valkonen, Henri Auvinen, Samuli Kankaanperä, Aleksi Salonen, Petteri Lindbohm, Markus Västilä ja Julius Nyqvist. Valinta varmaan osuu johonkin isompikokoiseen kaveriin, joka vakuuttaa seuraavan kuukauden aikana. Oma veikkaukseni on Auvinen. Patrik Parkkonen on jo tottunut pieneen kaukaloon, mutta on turhan pienikokoinen, enkä kärkipuolustajien jälkeen näe tarvetta ylimääräiselle kiekolliselle puolustajalle.

Hyökkääjät

SM-liiga

Mikael Granlund - HIFK - 15 6+14=20 - 178 cm / 81 kg
Teemu Pulkkinen - Jokerit - 15 5+6=11 - 179 cm / 88 kg
Miikka Salomäki - Kärpät - 13 7+3=10 - 181 cm / 93 kg
Joel Armia - Ässät - 16 2+5=7 - 192 cm / 89 kg
Joonas Donskoi - Kärpät - 14 3+3=6 - 181 cm / 75 kg
Aleksander Barkov - Tappara - 10 3+3=6 - 188 cm / 88 kg
Markus Granlund - HIFK - 12 1+3=4 - 178 cm / 77 kg
(Kiekko-Vantaa 1 0+0=0)
Otto Paajanen - HPK - 14 1+0=0 - 177 cm / 80 kg
Alexander Ruuttu - Jokerit - 7 1+0=1 - 187 cm / 82 kg
(Kiekko-Vantaa 4 1+0=1)
Teuvo Teräväinen - Jokerit 4 1+0=1 - 180 cm / 84 kg
(Kiekko-Vantaa 1 0+0=0)
Micke Åsten - HIFK - 4 1+0=1 - 182 cm/ 84 kg
(Kiekko-Vantaa 8 0+2=2)
Teemu Rautiainen - HPK - 7 0+1=1 - 171 cm / 73 kg
Toni Kallela - KalPa - 2 0+1=1 - 176 cm / 75 kg
Mikael Kuronen - Ilves - 10 0+0=0 - 182 cm / 77 kg
(LeKi 5 1+2=3)
Miiko Hintz - Ilves - 7 0 0+0=0 - 188 cm / 78 kg
(LeKi 2 0+0=0)
Miro Aaltonen - Blues - 6 0+0=0 - 178 cm / 75 kg
(Jokipojat 5 2+3=5)
Henri Ikonen - KalPa - 3 0+0=0 - 186 cm / 85 kg
Santtu Huhtala - TPS - 2 0+0=0 - 178 cm / 72 kg
Markus Hännikäinen - Jokerit - 2 0+0=0 - 186 cm / 83 kg
(Kiekko-Vantaa 1 0+0=0)
Simon Suoranta - Kärpät - 2 0+0=0 - 189 cm / 89 cm
(Kiekko-Laser 9 0+1=1)
Jesper Kokkonen - Ilves - 1 0+0=0 - 187 cm / 83 kg

Elitserien

Joel Mustonen - Skellefteå - 9 2+1=3 - 179 cm / 80 kg

Mestis (väh. viisi pelattua ottelua)

Oula Palve - JYP-Akatemia - 14 3+4=7 - 182 cm / 79 kg
Eetu Koski - Kiekko-Vantaa - 14 3+2=5 - 181 cm / 85 kg
Markus Nenonen - JYP-Akatemia - 5 3+0=3 - 187 cm / 91 kg
Roope Hämäläinen - Jukurit - 13 2+1=3 - 177 cm / 76 kg
Patrik Moisio - TuTo - 11 2+1=3 - 185 cm / 80 kg
Petteri Halinen - JYP-Akatemia - 14 1+2=3 - 192 cm / 91 kg
Oula Uski - Jokipojat - 9 0+1=1 - 193 cm / 93 kg
Tomi Taavitsainen - Kiekko-Vantaa - 6 0+0=0 - 190 cm / 87 kg
Mikael Salmivirta - Kiekko-Vantaa - 5 0+0=0 - 187 cm / 81 kg

Pohjois-Amerikka

Ville Järveläinen - Green Bay Gamblers (USHL) - 7 1+4=5 - 165 cm / 68 kg
Mika Partanen -Mississauga St. Michaels Majors (OHL) - 14 1+3=4 - 188 cm / 90 kg
Heikki Liedes - Tri-City Storm (USHL) - 6 1+0=1 - 191 cm / 86 kg
Teemu Tiitinen - Lincoln Stars (USHL) - 6 0+0=0 - 180 cm / 80 kg

Lyhyessä turnauksessa on ihan hyvä ajatus turvautua jo aiemmin toimineisiin ketjuihin. Siksi tutut ikäluokkiensa kärkiketjut (Donskoi - Granlund - Pulkkinen, Salomäki - Granlund - Armia) on hyvä pitää kasassa. Näiden lisäksi Aleksander Barkov on pelannut sen verran vahvasti, että hänelle voisi antaa paikan kolmosketjun keskeltä. Loput paikat ovatkin suurempi kysymysmerkki. Varsinkin melko taitavia, mutta samalla melko pienikokoisia pelaajia tuntuu olevan tarjolla muun muassa Miro Aaltosen, Teuvo Teräväisen, Toni Kallelan, Otto Paajasen, Ville Järveläisen ja Teemu Rautiaisen muodossa. On selvää, että kaikki eivät mahdu joukkueeseen, sillä alempiin ketjuihin tarvitaan myös enemmän tai vähemmän kokoa ja puolustustaitoa. Joel Mustonen Elitserienissä vakituisesti pelaavana sentterinä on rutiiniltaan sen verran hyvällä tasolla, että hänet pitäisi valita joukkueeseen. Isokokoiselle Mika Partaselle pieneen kaukaloon tottuneena on myös käyttöä. Alaketjuihin tarjolla ovat myös Alexander Ruuttu, Micke Åsten, Simon Suoranta ja mikseivät myös Petteri Halinen, Markus Hännikäinen ja Mikael Kuronen.

Ilahduttava määrä pelaajia on jo pelannut miesten sarjoissa. Pelkästään SM-liigassa ainakin ottelun pelanneista saisi joukkueen kasaan. Ilahduttavaa on myös huomata, että jokaisesta joukkueesta Lukkoa ja Pelicansia lukuun ottamatta löytyy näitä liigadebyytin tehneitä pelaajia. Pelaajia löytyy myös Elitserienistä, Kanadan ja USA:n kovista juniorisarjoista sekä Mestiksestä.

Laitetaan loppuun vielä oma tämänhetkinen lottorivini:

Gibson
Aittokallio

Määttä - Ristolainen
Pokka - Hakanpää
Riikola - Vainonen
Auvinen

Donskoi - Mi. Granlund - Pulkkinen
Salomäki - Ma. Granlund - Armia
Partanen - Barkov - Teräväinen
Ruuttu - Mustonen - Åsten
Aaltonen

Tuossa joukkueessa olisi se hyvä puoli, että runko olisi kasassa samalla jo seuraaviin nuorten kisoihin. Joukkueesta jatkaisivat Määttä, Ristolainen, Pokka, Auvinen, Vainonen, Salomäki, Markus Granlund, Armia, Barkov, Aaltonen ja Teräväinen. Tuolla rungolla ollaan jo pitkällä seuraavissa kisoissa. Nytkin hyökkäys riittäisi taistoon mitaleista, mutta Suomen puolustus on kasattu hahmotelmassani Hakanpäätä lukuun ottamatta alaikäisistä pelaajista ja nämä kisat tulevat kenties turhan aikaisin. Mutta vanhemmissa ikäluokissa ei laadukkaita pelaajia yksinkertaisesti ole. Myös ykkösvahdin taso on kysymysmerkki. Täytyy toivoa, että pienessä kaukalossa viime vuonna erinomaisesti torjunut Gibson toivottavasti löytää viimevuotisen vireensä.

Tuoli

2011-10-25T10:11:00.000+03:00

Viime lauantaina Porissa pelattiin Ässien ja Jokereiden välinen ottelu. Tällä kertaa Ässien voiton lisäksi huomio kiinnittyi ikäviin lieveilmiöihin.

Eiköhän tälläkin kertaa suurena syynä kaikkiin tapahtumiin ollut kuningas alkoholi. Olen ollut sen verran monella reissulla mukana havaitakseni ilmiön, että matkan pituus ja idiotismi kasvavat käsi kädessä. Siksi reissut Porista Helsinkiin tai Kuopioon ovat pahempia kuin matka Raumalle. Siitä huolimatta porilaisten matkat ovat menneet viimeisinä vuosina yllättävän hyvin paria aivan sammumispisteessä ollutta sankaria lukuun ottamatta. Eiköhän sama luonnonlaki ollut havaittavissa myös tällä Helsingistä Poriin suuntautuneella matkalla.

Täytyy myöntää, että en ollut ihme kyllä katsomassa tätä viimeisintä Ässät-Jokerit-ottelua. Mutta aiemmillakaan kerroilla ei Jokereiden kannattajien meiningissä ole toiminut lausahdus "älkää provosoiko, älkää provosoituko". Hienon kannattamisen, loistavan tunnelman ja huikeiden laulujen omassa on ollut materiaalia, joka varmasti ärsyttää joitain ihmisiä. Jos tuolle linjalle lähtee, niin siinä tapauksessa tulee kestää se, mikäli Isomäen seisomakatsomo huutaa "te voitte lähtee". Lisäksi mielestäni Antti Raanta on varsin oikeutettu palaamaan kentälle kotiyleisön eteen tuulettamaan Ässien kannalta hieno voittoa. Näin hän (ja Juha Järvenpää... ja jopa Jokereita edustava Eero Kilpeläinen aikanaan) on tehnyt koko kauden ajan.

Toisin sanoen tällaiset asiat eivät oikeuta heittelemään kuppi-istuimia. Ei missään tapauksessa. Tottakai oman joukkueen tappio v*tuttaa, mutta omaa pahaa oloaan voisi purkaa johonkin muuhun, kuin syyttömään tuoliin. Tuo tuoli olisi voinut tehdä todella pahaa jälkeä. Varsinkin, kun seisomakatsomo oli poikkeuksellisen täynnä ja jopa Jokeri-kannattajien viereinen osa seisomakatsomosta oli harvinaislaatuisesti melko tiheään asutettu. Teon tekijä myöntää Jokerifanit.net:n kirjoituksessaan, että teko oli täysin väärä. Toisaalta lause "Hävettääkö teko? Enemmänkin harmittaa se että kuppipenkki osui täysin sivulliseen pikkutyttöön." kuulostaa melko pahalta. Tuo nimittäin kuulostaa enemmän siltä, että se kaikki olisi ollut ihan ok, mikäli se olisi osunut vaikkapa aikuiseen mieheen. No, ehkä ajatus taustalla on parempi kuin ajatuksen ilmaisu. Mutta kyllä tuo kaveri voisi jonkinlaista tunteidenhallinta-kurssia. Tavaroiden heittely kun ei yleensäkään ole mikään järkevä teko.

Katselin sunnuntain A-junioreiden pelistä, että jokerikannattajien käyttämästä C2-katsomosta puuttui kolme tuolia. Vielä viime viikolla punaisia tuoleja oli siellä kolme enemmän. Yksi puuttuvista istuimista oli se seisomakatsomoon heitetty yksilö. Toki se täytyy myöntää, että Porin jäähallin tuntien ainakin osa noista penkeistä on voinut olla irti jo ennen ottelua. Se ei silti tarkoita sitä, että tuoleja voisi käyttää kuulantyönnön SM-kisoihin valmistautumiseen.

Porin Ässien tiedottaja Jaakko Ruusunen tiedotti Twitterissä, että 35 Jokereiden kannattajaa poistettiin C2-katsomosta kesken ottelun. Paikalla oli noin sata kannattajaa. Siitä voi jokainen tehdä laskelmat, että menikö se reissu tuolinheiton ulkopuoleltakaan nyt ihan niin kuin suunniteltiin.

Pari vuotta sitten Porissa puhuttiin vastustajan vaihtoaitioon "lentäneestä" (oikeasti sinne vieritetystä. Idioottimaista toki sekin) renkaasta. Nyt lensi vuorostaan tuoli. Toivottavasti tämä ei jatku parin vuoden päästä millään vielä isommalla esineellä.

Kova kuin Kivi

2011-10-19T17:34:00.002+03:00

Ässät on pelannut tämän vuosituhannen puolella pääosin todella huonosti. Mukaan mahtuu kuitenkin pari kohokohtaa. Kaudella 2005-2006 porilaiset olivat runkosarjassa viidensiä ja päätyivät lopulta aina finaaliin asti. Viime vuonna joukkue sai parhaimman runkosarjasijoituksensa yli 15 vuoteen ollen toinen. Myös tämä kausi on lähtenyt hyvin käyntiin, eikä romahtamista ole odotettavissa. Jos mietitään näitä kolmea kautta keskenään, niin yhteiset nimittäjät ovat vähissä.

Ylivoimaisesti suurin tekijä näissä normaaliin verrattuna hyviin kausiin on Karri Kivi. Hän on toiminut jo pitkään eri tehtävissä Ässissä, mutta on ollut kakkosvalmentajana niin kaudella 2005-2006 kuin viime vuonna. Nyt hän on aloittanut ensimmäisen kautensa päävalmentajana ja Ässien peli on ajankohtaan nähden mallikasta. Moni on myös sanonut, että Kiven merkitys on aiemmillakin kausilla ollut suuri nimenomaan taktisella puolella. Se ei olisi ihme, sillä Mika Toivola ei ole valmentajana onnistunut kevään 2006 jälkeen, vaikka Raumalla menestys jäänyt ainakaan rahasta kiinni. Pekka Rautakallion menestysmahdollisuuksia epäiltiin suuresti ennen parin vuotta sitten alkanutta ässäpestiä ja nyt Riikassa on sujunut heikommin. Lienevätkö nämä asiat sattumaa?

Sattumaa tai ei, mutta Ässät konttasi pahasti Kiven oltua pois edustusjoukkueen valmennuksesta. Samaan aikaan Ässien juniorijoukkueet kuitenkin pelasivat hyvin. Ässien A-nuoret nimittäin saavuttivat Kiven alaisuudessa hopeaa ja neljännen sijan. Noista nuorten joukkueista on tullut myös useita pelaajia miesten tasolle. Vai mitä sanotte nimistä Jussi Rynnäs, Sakari Salminen, Mika Niemi, Severi Sillanpää, Tommi Taimi... Lista jatkuisi pitkälle noiden nimien jälkeenkin. Hyvä työ nuorten pelaajien parissa palkittiin viime vuonna, kun Kivi pääsi alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajaksi. Se on tehtävä, mitä harvemmin annetaan Porissa vaikuttaneelle valmentajalle missään ikäluokassa. Ainoa kausi miesten päävalmentajana tosin meni vähän heikommin. Kauden 2006-2007 FPS oli toki niin sekasortoisessa tilassa, ettei jokaisessa ottelussa eri Suomi-sarjan tasoisista miehistä koostunutta joukkuetta olisi pelastanut edes suurin valmentajaguru

Kiven valmennuksen alla Ässät on vuodesta toiseen pelannut hyvin joukkueena. Erityisesti omassa päässä yhteispeli on toiminut. Tässä auttaa varmasti Kiven oma pelaajatausta. Mitä ilmeisimmin hän tuntee, miten omassa päässä tulisi pelata. Se taas näkyy katsomoon tiiviinä ja hyvänä puolustuksena, jossa vastustajat eivät pääse hyville maalipaikoille. Aikanaan hopeakaudella Marko Toivonenkin näytti todella laadukkaalta puolustajalta. Kyse taisi olla enemmän pelitavallisista asioista kuin yksilön omasta erinomaisuudesta. Samanlainen hyvä puolustaminen on jatkunut tällä kaudella. Ässät ei päästä vastustajia kovinkaan usein laadukkaille maalipaikoille. Siksi onkin vaikea uskoa Ässien minkäänlaiseen romahdukseen

Kiven ensimmäisen päävalmentajakauden työtä toki helpottaa porilaisittain poikkeuksellisen hyvä kokoonpano. Lähtijöitä oli viime kauden jälkeen vähän ja lähinnä Eero Kilpeläinen, Matti Kuparinen ja Tommi Huhtala olivat todellisia menetyksiä. Tilalle on tullut hyvin onnistuneita pelaajia, kuten Antti Raanta, Radek Smolenak ja Tommi Taimi. Unohtaa ei myöskään sovi Stephen Dixonia, joka on Ässien aiempien kausien ulkomaalaisten tasoon verrattuna todella kova hankinta. Kanadalainen on kovan palkan vastapainoksi osoittautunut laadukkaaksi hankinnaksi. Viime kauden runkopelaajista mukana taas pysyivät muun muassa Ville Uusitalo, Ryan Caldwell, Tomas Zaborsky, Tuomas Santavuori ja Kristian Kudroc.

Kokoonpanosta löytyy toki toinenkin yhteinen tekijä. Aki Uusikartano oli Ässissä kaudella 2005-2006, 2010-2011 ja jatkaa joukkueessa nytkin. Luotettava puolustava sentteri on varmasti myös suuri syy menestykseen. Hän pelaa hyvin, vaikka ei ole kovinkaan usein näkyvässä roolissa. Siitä huolimatta kauden aikana pisteitä voi kertyä huomaamatta 40 kappaletta.

Kuinkakohan pitkälle Ässät menee tällä kaudella, kun kerran joukkueessa ovat nämä kaksi palasta?

Venäläispelaajien asema heikkenee KHL:ssä

2011-10-14T15:00:00.000+03:00

Eurooppalainen jääkiekkomaailma on muuttunut viimeisen 10-15 vuoden aikana melkoisesti. Suurin muutos on nimenomaan Venäjän ja venäläisten asemassa. 90-luvulla venäläiset lähtivät kuka minnekin rahan perässä, sillä kotimaassa jääkiekosta saatava ruplakasa oli pieni. Nyt taas Euroopan liigojen parhaimmisto pelaa Venäjällä. Se näkyy KHL:n pistepörssissä. Viime kaudella pistepörssin 20 kärjessä oli viisi venäläistä, viisi tshekkiä, kaksi kanadalaista, kaksi yhdysvaltalaista, kaksi latvialaista, ruotsalainen, suomalainen, norjalainen ja slovakialainen. Melko kirjava joukko siis. Tälläkin kaudella ulkomaalaisten vaikutus on suuri, kun katsoo pistepörssin kärkeä.

1. Jakub Petruzalek - Tshekki
2. Mikelis Redlihs - Latvia
3. Jori Lehterä - Suomi
4. Vadim Shipatshev - Venäjä
5. Vladimir Tarasenko - Venäjä
6. Roman Cervenka - Tshekki
7. Janne Niskala - Suomi
8. Konstantin Panov - Venäjä
9. Sergei Shirokov - Venäjä
10. Jonas Enlund - Suomi
Sijoilla 11-20 onkin sitten jo useampi venäläinen lisää.

Vertailun vuoksi Ruotsin Elitserienin 20 parhaan pistemiehen joukossa oli viime kaudella seitsemän ulkomaalaista ja tällä hetkellä kahdeksan. SM-liigassa vastaavat lukemat ovat neljä ja viisi. Jopa Sveitsin liigassa oli viime kaudella enemmän sveitsiläisiä pelaajia pistepörssin 20 kärjessä kuin KHL:ssä oli venäläisiä.

KHL on tällä hetkellä maailman toiseksi paras jääkiekkosarja. Sinne se on noussut rahan voimalla ja siellä se tulee myös pysymään, mikäli maan rikkaat haluavat jatkaa harrastustoimintaan verrattavissa olevaa KHL-joukkueiden rahoittamista. Sarjan taso on hyvä ja MM-kisoissa tullaan näkemään KHL-pelaajia ratkaisijan rooleissa. Mutta taso on tullut ulkomaalaisten laatupelaajien kautta eikä niinkään omasta pelaajatuotannosta. Kärsijän roolissa tässä tilanteessa on venäläinen jääkiekkoilija.

Toki periaatteessa hyvä sarja auttaa venäläisiä pelaajia. Ainakin teoreettisella tasolla venäläiset nuoret pääsevät pelaamaan kovia pelejä ja se taas tekee heistä parempia jääkiekkoilijoita. Toisaalta taas pelipaikkaa auringosta ei saa ilmaiseksi, vaan sen eteen joutuu tekemään töitä. Käytännössä tilanne on kuitenkin toinen.

Käytännössähän homma menee niin, että suuri osa joukkueista ostetaan rahalla. Junioreilla ei ole niin väliä, kunhan kokoonpano näyttää paperilla kovalta. Ja kun ulkomailta hankitaan pelaaja, niin ulkomaalainen hankitaan vahvistukseksi eikä minnekään nelosketjuun. KHL:ssä peliaika jakaantuu usein nimekkyyden ja palkkakuitin mukaan. Juniorin asema tässä tilanteessa on ikävä. Peliaikaa kun ei tule tarpeeksi nelosketjussa tai katsomossa. Penkiltä on paha kehittyä. Varsinkin suurissa KHL-joukkueissa nuoret pelaajat ovat peliajan suhteen erittäin huonossa asemassa. Siksi ei olekaan ihme, että monet niistä harvoista esille nousseista nuorista venäläisistä pelaakin "pikkujoukkueissa", jotka eivät kykene rahalla kilpailemaan vaikkapa Pietarin SKA:n tai Ak Barsin kanssa. Ilmiö on tuttu ihan 90-luvun lopun ja vuosituhannen alun SM-liigasta.

Mutta kyllä niitä laatupelaajia Venäjän maajoukkueeseen taitaa jatkossakin löytyä. Massaa Venäjällä on niin paljon, että joukosta löytyy aina superlupauksia, jotka nousevat esille kaikista esteistä huolimatta. Hyvänä esimerkkinä on vuoden 1991 lopulla syntynyt Vladimir Tarasenko (12 ottelua, 12 pistettä).

Onhan KHL muutenkin erikoinen ja kaksijakoinen sarja. Pelaajat ovat usein taitavia, mutta pelin tempo on taas vastaavasti melko hidas. Joillain joukkueilla on huippumodernit, isot ja hienot hallit sekä pelaajalistat, joilla voisi haastaa heikoimmat NHL-joukkueet. Ja sitten sarjassa on jokin Vitjaz Tsehov. Se on joukkue, joka tuntuu lähinnä keskittyvän goonien hankintaan ja sitä kautta tappeluihin. Tuolla porukalla voisi olla oikeasti vaikeuksia pärjätä SM-liigassa. Kaiken kruunaa Vitjazin kotihalli, jonne mahtuu huimat 3300 ihmistä. Hallin perusteella joukkueelle ei taidettaisi myöntää Suomessa edes liigalisenssiä.

On tuo KHL jännä sarja.

Kuukauden juniori: Miro Aaltonen

2011-10-11T19:56:00.001+03:00

Ajattelin jo etukäteen, että Bluesin A-nuorista voi varmasti valita kiinnostavan lupauksen kuukauden junioriksi. Joukkueessa on ollut jo muutaman vuoden ajan todella kiinnostavia pelaajia, eikä tämäkään kausi ole poikkeus. Juuso Ikosen ollessa sivussa sunnuntain pelistä valinta kohdistui Miro Aaltoseen. Sikäli valinta oli hyvä, että päivä tuon pelin jälkeen Aaltonen lähetettiin viikoksi lainalle Jokipoikiin hakemaan kokemusta miesten peleistä.

Miro Aaltonen
178 cm / 75 kg
Syntynyt 7.6.1993 Joensuussa
Kasvattajaseura: Jokipojat

Miro Aaltonen on ollut koko ajan ikäluokkansa kärkinimiä ja 93-syntyneiden maajoukkueen vakiokalustoa. Tehoja on tullut hyvin niin U16-, U17- kuin viimeksi U18-tasolla. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa tuli varsin vakuuttavat neljä maalia. Jokipojissa hyvän uran tehneen Ari Aaltosen poika on edennyt nyt jo liigaseuran porteille. Harjoitusottelut sujuivat Bluesin edustusjoukkueen mukana hyvin ja tilillä on neljä liigapeliäkin. Kuitenkin tie vei nuorten SM-liigaan, jossa nuorukainen on tehnyt seitsemässä ottelussa huimat 16 pistettä.

Yksi ottelu riitti kertomaan sen, miksi Aaltonen on tehnyt noin hyvät tehot. Hän on todella taitava ja älykäs nuori sentteri. Hänen mailankäsittelynsä on erinomaista ja kiekko pysyy lavassa pienessäkin tilassa. Hän kykenee helpohkosti pitämään kiekkoa ja harhauttamaan vastustajan puolustajia. Tämän jälkeen hän usein sitten antaakin erinomaisen peliä edistävän syötön, joista syntyy usein myös maalipaikkoja. Laukaus sen sijaan vähän mietitytti. Se tuntui tällä otannalla olevan melko napakka, mutta tarkkuutta siitä puuttui. Rannelaukauksella Ässiä vastaan tehty maalikin oli suurimmaksi osaksi maalivahdin heikkoa suorittamista.

Luistelu on nuorukaisella myös hyvällä tasolla, kuten monella pienemmällä suomalaiskiekkoilijalla. Luistelu on terävää ja vakuuttavaa myös sivuttain ja takaperin. Myös eteenpäin luistelu on melko hyvää, mutta mikään raketti Aaltonen ei luistimilla ole. Aaltosen luistelu on todella aktiivista ja jalat käyvät miltei koko ajan. Aktiivisen luistelun ja hyvän mailatekniikan ansiosta Jokipoikien kasvatti kykenee aiheuttamaan erinomaisella karvauksellaan harmaita hiuksia vastustajan puolustajille.

Aaltosen fysiikka on mennyt selvästi eteenpäin. Sen näkee myös painon kehityksestä. Bluesin sivuilta löytyy vielä lukema 70 kiloa, mutta jääkiekkoliiton sivut kertovat Aaltosen painoksi 75 kiloa. Tämä näkyy myös kentällä. Nuorten SM-liigaan Aaltonen on jo nyt fysiikaltaan todella hyvä pelaaja, jolta löytyy tasapainoa ja vääntövoimaa pelata paljon isompia pelaajia vastaan. Sentteri voittikin fysiikallaan useita kaksinkamppailuita. Pelityyli oli muutenkin melko fyysinen nuorten sarjaan, eikä ilta sujunut ilman taklauksia. Voisi sanoa, että A-nuorissa Aaltonen näytti kentältä selvästi suuremmalta mitä oikeasti on.

Hyvän fysiikan ja mailankäsittelyn lisäksi minut vakuutti Aaltosen pelirohkeus. Hän uskaltaa pitää kiekkoa, eikä pelännyt mennä siihen ahtaaseen pieneen paikkaan, josta voisi päästä maalipaikalle. Hän meneekin hyökkäyksessä usein sota-alueelle maalin eteen, luistelee röyhkeästi maalille sekä liikkuu tarpeen mukaan vikkelästi. Ylivoimassa Aaltonen oli poikkeuksellisesti viivamiehenä. Omassa päässä ja alivoimassa nuori hyökkääjä oli aktiivinen ja halusi selvästi auttaa puolustajia. Puolustuspäässä hän ei kuitenkaan ole aivan hyökkäyspään tasolla.

Peli Ässiä vastaan meni Aaltoselta todella hienosti. Hän oli koko ajan vaarallinen pelaaja, joka olisi voinut kerätä useampiakin pisteitä. Kahden maalin ilta kuitenkin kertoo olennaisen. Ensimmäisen Aaltosen maalin olisi parempi maalivahti toki voinut ottaa kiinni, mutta sitä edelsi todella vakuuttava nousu omasta päästä Ässien maalille. Toisen maalin Aaltonen saikin laittaa tolpan juurelta sisään ylivoimalla.

Vahvuudet:
Mailankäsittely
Peliäly

Heikkoudet:
Fysiikassa vielä kaikin puolin kehitettävää, mikäli haluaa saada kunnolla tulosta aikaiseksi SM-liigassa

Yhteenveto:
Nuorten SM-liigassa ei Aaltosta parempia pelaajia juuri näe. Tällaiset pelaajat pelaavat jo miehiä vastaan joko SM-liigassa tai Mestiksessä. Älykäs kahden suunnan sentteri on jo nyt valmis pelaamaan miehiä vastaan. Ura on edennyt koko ajan eteenpäin ja todennäköisesti näin tapahtuu myös jatkossa. Aaltonen tekee todennäköisesti todella hyvän liigauran ja voi päästä Euroopassa pitkälle. NHL:ään on vielä pitkä tie ja fysiikan täytyy tuolloin hipoa täydellisyyttä. Ihan täysi mahdottomuus sekään kortti ei kuitenkaan ole. Lisäksi viimeistään ensi kaudella Aaltosta kutsunee nuorten MM-kisat. Tämän vuoden koitos taitaa tulla liian aikaisin, mutta visiitit U20-maajoukkueen ovat enemmän kuin todennäköisiä.

NHL-lähetykseen ei juuri nyt saada yhteyttä...

2011-10-06T13:53:00.000+03:00

Viime vuonna tein suuren investoinnin ja hankin ESPN Playerin Early Bird -paketilla. Ihastuin palveluun välittömästi. Tarjolla kun oli paketti, josta pystyi katsomaan minkä tahansa ottelun hyvällä laadulla. Ja ennen kaikkea ottelun pystyi katsomaan vaikka jälkikäteen, mikä oli Suomen ja Pohjois-Amerikan aikaeron vuoksi aivan huikea ominaisuus. Kello kahdelta tai neljältä kun ei välttämättä viitsi herätä, jos aamukahdeksalta pitäisi olla työpaikalla.

ESPN kuitenkin menetti oikeudet näyttää otteluita netin välityksellä. Kaikeksi onneksi pitkään näytti siltä, että tilalle olisi tulossa paras mahdollinen korvaaja. NHL GameCenter Live tarjosi juuri sitä samaa kuin ESPN, mutta kenties vain parempana versiona. Hyvälaatuinen kuva, varmasti toimiva järjestelmä sekä valinnanvapaus peleistä ja ajankohdasta ovat loistavia asioita. Ja nyt palvelu oli saatavilla myös Eurooppaan! Meinasinkin jo ostaa palvelun, sillä se kuulosti lähes täydelliseltä.

Mutta...

"Unfortunately, NHL GameCenter Live is no longer available in Sweden, Finland, Norway, Denmark, and Iceland due to broadcasting rights and restrictions."

Tilanne on nyt tällä hetkellä se, että näihin maihin ei yksinkertaisesti ole laillista palvelua, jonka kautta voisi katsoa juuri sitä peliä mitä huvittaa. Ainoa vaihtoehto kun taitaa olla maksu-tv. Mutta kun se ei minua vaihtoehtona kiinnosta. Asiaan on kolme syytä.

Ensinnäkin en todellakaan jaksa kovin usein katsella kolmelta yöllä alkavaa peliä, vaan useimmiten haluan katsoa mielenkiintoisen ottelun jälkikäteen. Toisekseen minua kiinnostavat eniten New York Islandersin ottelut. TV-kanavia taas Isles kiinnostaa vähemmän kuin teinejä kiinnostaa eläkesäästöt. Ei hirveästi lohduta katsella kymmenettä Pittsburgh Penguinsin ja kahdettatoista Detroit Red Wingsin ottelua kauden aikana, jos Islandersin pelejä on näytetty yksi. Sama tilanne on monella muullakin, joiden oma joukkue ei satu olemaan se "mediaseksikäs" vaihtoehto. Ja kolmanneksi minua ainakin kiinnostaa katsella suomalaisten esityksiä. Heräsin viime kaudella keskellä yötä katsomaan Edmonton Oilersin matsia, kun Teemu Hartikainen teki debyyttinsä. Todennäköisyys sille, että juuri tuollaiset ottelut tulisivat telkkarista ovat aika pienet.

Varmaa taitaa olla se, että missään tapauksessa pohjoismaihin ei saada minkäänlaista palvelua ennen kauden avausta. Joka on sinällään huvittavaa, sillä pelejä kuitenkin pelataan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Jonkinlaisen palvelun saamiseenkin menee varmaan hetki. Toimivaa palvelua taas saa todennäköisesti odotella puoli kautta. Sitä odotellessa moni varmasti pyrkii katsomaan otteluita sellaisia reittejä pitkin, jotka eivät tuota NHL:lle senttiäkään.

NHL-lähetykseen ei juuri nyt saada yhteyttä... Ole hyvä ja yritä myöhemmin uudelleen.

Ketkä tavoittelevat Calder Trophya?

2011-10-05T11:43:00.000+03:00

NHL-kausi on alkamassa. Toisin sanoen aailman parhaan jääkiekkosarjan seuraaminen alkaa taas. Oma mielenkiintoni suuntautuu suomalaispelaajien otteiden ja New York Islandersin lisäksi yleensä nuoriin pelaajiin. Siksi osittain myös oman tietoisuuteni lisäämiseksi laitankin tänne jo listaa, jotka etukäteen ajatellen voisivat olla vahvoilla, kun vuoden tulokas ensi kesänä valitaan. Palkinnon voittaja tosin voi olla suurikin yllätys. Viime vuonna Calderin voittanutta Jeff Skinneriä ei pidetty viime syksynä vielä erityisen vahvana ehdokkaana, kuten ei myöskään ehdolla ollutta Michael Grabneria. Mutta eivätköhän nämä kaverit ole juuri nyt vahvimmilla:

Jonathon Blum - Nashville Predators

Predatorsin puolustaja pelasi jo viime kaudella 23 runkosarjaottelua ja niissä keräsi kahdeksan pistettä. Voi siis sanoa, että hyvin liikkuva puolustaja käytti viime vuonna saamansa tilaisuuden hyödykseen. Blum aloittanee Nashville Predatorsin toisessa pakkiparissa saaden peliaikaa myös ylivoimalla. Näin ollen Blumilla on mahdollisuus kerätä alkavalla kaudella todella suuri pistepotti.

Brett Connolly - Tampa Bay Lightning

Pelaajalla on oltava potentiaalia, mikäli hänet varataan koko varaustilaisuuden kuudentena oltuaan loukkaantuneena lähes koko kauden. Viime kaudella junioreissa 46 maalia iskenyt hyökkääjä jatkoi tehoilua myös harjoituskaudella tehden useamman maalin. Se riittää ainakin näytönpaikkaan Tampa Bay Lightningin miehistössä. Paikka saattaa löytyä aivan kärkiketjuista. Ja jos heti kauden alussa tulee pari maalia, niin sitä ei edes tiedä, kuinka pitkälle Connolly yhden kauden aikana lopulta pääsee.

Jared Cowen - Ottawa Senators

Isokokoinen kahden suunnan puolustaja on pelaamassa itselleen paikkaa vakiokokoonpanosta vakuuttavan harjoituskauden perusteella. Omassa päässä vakuuttava Cowen ei ehkä kuitenkaan ole vielä niin hyvä hyökkäyspäässä, että taistelisi Calderista. Fysiikan pitäisi kuitenkin olla niin hyvää tasoa, ettei tottuminen NHL:ään vie kauaa. Senatorsissa kilpailu on kuitenkin kovaa ja Cowenin paikan kokoonpanosta voi viedä toinen tulokas, ruotsalaispuolustaja David Rundblad.

Erik Gudbranson - Florida Panthers

Gudbranson pääsee näyttämään taitonsa Panthersin NHL-joukkueen mukana, toisin kuin esimerkiksi Panthersin viime kesän ykkösvaraus Jonathan Huberdeau. Isokokoinen ja melko taitava puolustaja kuitenkin aloittanee uransa kolmannesta puolustajaparista. Vierellä pelavaa kokenut Ed Jovanovski tosin ei ole yhtään hullumpi puolustajapari tulokkaalle. Vieressä pelaava kokenut puolustaja varmasti auttaa nuorta pelaajaa. Gudbranson teki viime vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa viisi pistettä, mutta kykeneekö puolustaja vielä suuriin tekohin maailman parhaassa sarjassa?

Gabriel Landeskog - Colorado Avalanche

Ruotsalaishyökkääjä tuntui viimeisen varausikäluokan pelaajista kenties valmiimmalta NHL-jäille. Tie onkin menossa taalaliigaan. Monipuolisena ja puolustuspään pelin hyvin hoitavana pelaajana Landeskog on hyvä valinta myös alempiin ketjuihin. Paikka harjoitusotteluiden perusteella näyttäisi löytyvän Ryan O'Reillyn viereltä Avalanchen kolmannesta ketjusta. Sieltä on hyvä edetä erityisesti siksi, ettei Avsin muu hyökkäys ei ole niin vakuuttava, etteikö hyvillä esityksillä Landeskog pääsisi pelaamaan ihan kärkiketjuihin.

Adam Larsson - New Jersey Devils

Kaksi kautta Ruotsissa miehiä vastaan pelannut puolustaja on odotetusti saamassa paikan Devilsin miehistöstä. Hän on tehnyt harjoituskaudella virheitä, mutta vastapainoksi on saanut lukuisia onnistumisia. Larssonin oman pään peli on aiemmin vakuuttanut, mutta harjoitusotteluissa erityisesti hyökkäyspelaaminen oli vakuuttavaa. Vakuuttavalla hyökkäyspelillä voi aueta vakituisesti paikka ylivoimassa ja samalla puolustaja voi kerätä kovat tehot.

Nino Niederreiter - New York Islanders

Sveitsiläishyökkääjä pääsi jo viime kaudella kokeilemaan NHL:ssä ja teki jo uran ensimmäisen NHL-maalinsa. Nyt pelannee koko kauden Long Islandilla. Peliaikaa lienee tarjolla paljon, sillä harva Islandersin nuorista hyökkääjistä on isokokoinen. Tätä puutetta Niederreiter kykenee korjaamaan. Paikka löytynee alussa kolmosketjusta, mutta hyvillä esityksillä pelipaikka voi nopeasti löytyä myös John Tavaresin viereltä. Niederreiter koki pienen loukkaantumisen harjoitusleirin viimeisellä viikolla, joten hän ei todennäköisesti pääse ensimmäiseen otteluun.

Ryan Nugent-Hopkins - Edmonton Oilers

Viime kesän ykkösvaraus ainakin aloittaa kautensa Oilersissa. Ja yleensä ykkösvaraukselle annetaan kunnon mahdollisuus näyttää taitonsa. Taitoa ja potentiaalia löytyy, mutta miten on fysiikan laita? Fysiikka on kyllä mennyt eteenpäin, mutta vielä on näkemättä, että miten vääntövoima riittää isoja NHL-pelaajia vastaan. Jos vakuuttaa ensimmäisissä otteluissa, niin löytänee paikkansa loppukauden ajan Oilersin kahdessa ensimmäisessä ketjussa samoin kuin ylivoimassa.

Mark Scheifele - Winnipeg Jets

Jets varasi Scheifelen yllättäen jo kuudentena viime kesänä. Uuden Jetsin ensimmäinen varaus on saanut hyvän näytönpaikan harjoituskaudella ja hän käytti sen erinomaisesti hyödykseen. Hän oli yksi Jetsin harjoituskauden parhaista pelaajista ja ansaitsi niillä esityksillä NHL-sopimuksen. Scheifele saa paikan näyttää osaamisensa NHL-otteluissa, mutta hänet saatetaan myös lähettää junioreihin yhdeksän ottelun jälkeen. Toisaalta, jotenkin tämän kaverin esityksistä tulee kuulopuheiden perusteella mieleen viime syksyn Jeff Skinner.

Brayden Schenn - Philadelphia Flyers

Schenn pelasi jo viime kaudella kahdeksan ottelua NHL:ssä, seitsemän AHL-ottelua keräten pisteen ottelussa sekä 29 ottelua WHL:ssä tehden 57 pistettä. Nuorten MM-kisoissa syntyi 18 pistettä. Nyt hänelle on tarjolla paikka Flyersin kolmannen ketjun keskeltä ja sitä vakuuttavasti myös omaan päähän pelaava Schenn tulee tavoittelemaan. Schenn laitettiin tosin tilapäisesti farmiin palkkakaton vuoksi, mutta hänet nostettaneen pian takaisin. Kolmosketjun sentterin paikkaa tavoittelee myös Sean Couturier, joten jos Schenn ei onnistu, niin Flyersilta löytyy myös toinen hyvä ehdokas vuoden tulokkaaksi.

Hyviä suomalaisia ehdokkaita ei tällä kaudella ole, kun Hartikainenkin lähetettiin farmiin. Eikä "Härski" olisi ylhäällä pelatessaankaan varmaan aivan vaadittavaa tasoa. Toinen vaihtoehto on sitten se, että jonkun pitää nousta kauden alkuvaiheilla farmista ja yllättää kaikki. Todennäköisemmin hyvä ehdokas tulee sitten kaudella 2012-2013 (Mikael Granlund?).

Liigaseurat sosiaalisessa mediassa

2011-10-02T12:02:00.000+03:00

Ihmiset viettävät nykyään paljon aikaa tietokoneiden ääressä. Samoin sosiaalinen media Facebook ja Twitter eturintamassa ovat tulleet viimeisten vuosien aikana huippusuosituiksi. Eikö olisi siis loogista, että liigajoukkueet olisivat siellä missä ihmisetkin ovat?

Nettisivut sentään löytyvät jokaiselta joukkueelta. Näin on ollut jo pidemmän aikaa. Jokaisella joukkueella on siellä ainakin ne perusasiat. Mutta monella sivulla on suuria puutteita. Esimerkiksi pelaajien kuvia ei aina sivuilta löydy, eikä välttämättä mitään muutakaan syventävää tietoa pelaajasta. Tiedon Ville Varakkaan syntymäajasta saa myös SM-liigan sivuilta. Oman joukkueen sivuille kaipaisi sen sijaan vähän enemmän yritystä. Miljoona mainosta yhdellä sivulla ei myöskään ole välttämättä erityisen toivottua.

Nykyaikana ihmisillä on myös paljon aiempaa nopeampia yhteyksiä. Se tarkoittaa sitä, että videokuvan toisto ei tuota ongelmia. Siksi onkin huvittavaa, että kaikilla joukkueilla ei ole kotisivuillaan otteluista koosteita. Ja ihan oikeasti, onko Jokereiden sivun ulkonäkö muka erityisen hyvä? Ulkonäköön kannattaisi panostaa, sillä sekin on osa seurasta ulospäin näkyvää imagoa. Linkit oman joukkueen Facebook-sivuille tai Twitter-tiliin kannattaisi myös olla helposti nähtävissä etusivulla. Monella on jo, mutta loppujenkin pitäisi laittaa. Sen Facebookiin vievän nappulan kyllä saa mahdutettua miltei mihin vain. Jopa minä olen saanut Facebook-nappulan blogini oikeaan laitaan.

Niin se Facebook. Kaikilla joukkueilla taitaa nykyään olla oma virallinen Facebook-tilinsä. Onhan tuokin toki saavutus, mutta sitä pitäisi pystyä käyttämään aiempaa paremmin. Jotkin joukkueet käyttävät todella aktiivisesti Facebookia, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi Kärppien, Tapparan ja Ässien Facebook-aktiivisuus voisi olla paljon nykyistä parempaa.

Nykyään ihmiset katselevat paljon videoita Youtubesta. Haluatko katsoa jonkun sketsin? Etsi se Youtubesta! Haluatko kuunnella jonkin biisin? Tsekkaa Youtube! Haluatko muistella menneitä ja katsoa jonkun maalin lätkäottelusta? Todennäköisesti sekin löytyy Youtubesta. Youtuben suosioon nähden onkin erikoista, että todella harva joukkue tuottaa materiaalia Youtubeen. TPS on tehnyt tätä esimerkillisellä tavalla jo pitkään ja tarjoaa maalikoosteita sekä haastatteluita. Nyt tämäkin on ilmeisesti onneksi muuttumassa, sillä nopeasti katsottuna HIFK, Ilves, Jokerit, JYP, KalPa ja Tappara ovat tuottaneet sisältöä Youtuben ihmeelliseen maailmaan. Haastattelut ja lehdistötilaisuudet näyttävät olevan suurin sisältö. Maalikoosteita on harvemmin.

Sitten on Twitter. Maailmalla kyseinen lyhyiden viestien luvattu satama on suositumpi kuin Suomessa. Mutta kaikesta huolimatta myös Suomessa kävijöitä riittää. HIFK:lla seuraajia on yli 700. Twitter näyttää löytyvän pienen klikkaulun jälkeen myös Jokereilta, Pelicansilta, Kärpiltä, SaiPalta, TPS:ltä ja jossain muodossa Tapparalta. Eri asia on sitten se, että kuinka aktiivisesti joukkueet lähettävät viestejä. Kaikkialla ei toki vielä edes tiedetä Twitterin olemassaoloa. Kuulemma Ässien toimistolla saatiin tietää Twitteristä ihan tässä viime aikoina. No, onhan Ässien tiedottaja sentään Twitterissä. Mutta tietävätkö kaikki tavalliset Möttöset Ässien tiedottajan nimen?

Onneksi jotkin seurat ovat hoitaneet asiansa verkossa hyvin. Esimerkiksi TPS tuntuu vakuuttavan niin omilla kotisivuillaan kuin sosiaalisessa mediassakin. Siitä voisi muut seurat ottaa mallia.

Sosiaaliseen mediaan panostaminen ei ole mitään turhaa. Sillä tavalla joukkue pääsee selkeästi lähemmäksi kannattajiaan. Sillä taas kannattajat innostuvat aiempaa enemmän ja tulevat otteluihin useammin tai ostavat aiempaa enemmän joukkueen tuotteita. Rahallisestakaan panostuksesta ei tarvitse huolehtia. Videokuvaaminen ja maalikoosteiden oikeudet saattavat jonkin verran maksaa, mutta Twitterin ja Facebookin päivittäminen on ilmaista. Miksi ei siis kannattaisi aktivoida kannattajia ja luoda keskustelua?

Seuraava kysymys onkin jo sitten se, että milloin liigajoukkueet tajuavat Google+:n olemassaolon.

95-syntyneitä A-nuorissa

2011-09-28T09:07:00.000+03:00

On se sinällään jännä ajatus, että nuorten SM-liigassa pelaa vino pino 16-vuotiaita (tai 16-vuotta tänä vuonna täyttäviä) kiekkoilijan alkuja. Tuon ikäiset kun eivät ole fyysisesti lähellekään samaa tasoa, kuin nuorten SM-liigan vanhimmat pelaajat. Siinä saa 170-senttiset ja alle 70-kiloiset kaverit ihmetellä, kun pitäisi vääntää kulmassa esimerkiksi Mikko Taimen (191cm, 99kg) kanssa.

Kannattaa huomioida, että vuonna 1994 syntyneet pelaavat alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Eihän siitä ole vielä montakaan vuotta aikaa, kun huolenaiheena oli se, ettei alle 18-vuotiaita pelaa nuorten SM-liigassa. Nyt saisi kasattua miltei joukkueellisen pelaajia alle 17-vuotiaista.

Mutta onhan tuo hieno asia. Jos pärjää tuon ikäisenä A-nuorissa, niin kyllä jonkinlaista potentiaalia pitää olla. Alaikäisenä pääsy A-nuoriin nimittäin vaatii yleensä jotain erityistä elementtiä pelistä. Joillain se on ikäisekseen todella valmis fysiikka, mutta ilahduttavan usein se on myös taito. Mailankäsittely, syöttäminen ja pelirohkeus ovat ilahduttavasti lisääntyneet viime vuosina ja se näkyy tässä 95-syntyneiden ikäluokassa. Ei ihmekään, että tämän ikäluokan maajoukkue on pelannut varsin hyvin muiden maiden vastaavia ikäluokkia vastaan. Lisäksi viime keväänä 94-ikäluokka useiden 95-syntyneiden tähdittämänä voitti Ruotsin pariin otteeseen murskalukemin. Tuo on asia, jota ei ole viime vuosina kovin usein tapahtunut, sillä toisin kuin Suomessa, Ruotsin juniorityö on ollut viimeiset vuodet huippuluokkaa.

Muun muassa Juuso Ikosen, Aleksander Barkovin ja Artturi Lehkosen pisteitä katsoessa tulee kyllä väkisinkin mietittyä, että ehkä suomalaisen jääkiekon tulevaisuus ei niin huonolta näytäkään.

Alkukaudella nuorten SM-liigassa esiintyneitä 95-syntyneitä ovat:

Juuso Ikonen - Blues - 5 4+7=11 (170 cm, 73 kg)
Artturi Lehkonen - TPS - 5 5+0=5 (178 cm, 68 kg)
Matias Pulli - TPS - 5 4+1=5 (172 cm, 63 kg)
Aleksander Barkov - Tappara - 5 2+3=5 (187 cm, 86 kg)
Kasperi Nuto - Ässät - 4 2+2=4 (173 cm, 64 kg)
Niko Ojamäki - Ässät - 3 2+0=2 (176 cm, 72 kg)
Jonatan Tanus - Tappara - 3 1+1=2 (174 cm, 81 kg)
Joose Antonen - Ilves - 3 0+2=2 (184 cm, 80 kg)
Aleksi Ainali - HIFK - 3 1+0=1 (179 cm, 85 kg)
Joel Kiviranta - Jokerit - 3 0+1=1 (170 cm, 69 kg) -96-syntynyt!
Mikke Levo - Ilves - 3 0+0=0 (180 cm, 71 kg)
Aleksi Mustonen - Jokerit - 3 0+0=0 (172 cm, 67 kg)
Atte Mäkinen - Tappara - 2 0+0=0 (191 cm, 93 kg)
Timi Lahtinen - Jokerit - 1 0+0=0 (188 cm, 84 kg)
Niklas Lehtimäki - Lukko - 1 0+0=0 (180 cm, 82 kg)
Joni Viikilä - Pelicans - 1 0+0=0 (176 cm, 65 kg)

Ville Husso - HIFK - 1 2,00 93,94% (181 cm, 72 kg)
Anssi Tankka - Sport - 0 3,33 80,00% (182 cm, 66 kg)

Listalta moni tulee varmasti esiintymään kuukauden juniorina seuraavan parin vuoden aikana.

Isomäki kaipaa muutakin kuin pientä pintaremonttia

2011-09-21T08:33:00.000+03:00

No niin. Porissa on vastattu kaikkien toiveisiin hallin ilmeen parantamisesta. Ilmettä on nyt uudistettu porilaisen Brand ID Oy:n kanssa. Nyt on sitten perusopasteet uusittu Ässien brändin mukaiseksi ja jatkossa pitäisi tulla varmaan vielä muutakin kivaa.

Tämähän on vain osa jo pidempään jatkunutta linjausta. Isomäen katsomoa on muutettu koko ajan entistä punaisemmaksi. Istumakatsomoon on tullut hiljalleen uusia penkkejä ja niiden väri on poikkeuksetta punainen. Tämän lisäksi seisomakatsomo ja osa sen lähialueesta on maalattu Ässien värillä. Jopa osa käytävää on maalattu punaiseksi ja sillä saadaan aikaiseksi hivenen psykedeelinen olo, jonka siivittämänä on hyvä vaappua Isomäen legendaariseen seisomakatsomoon. Pekka Rautakallion toiveesta seisomakatsomoon on saatu myös patalogo.

Hallin toimivuutta on myös päätetty korjata siirtämällä palveluita. Aiemmin tukkeena toiminut baari seisomakatsomon lähettyvillä on sijoitettu nyt sisäänkäynnin viereen. Näin janoiset porilaiset pääsevät helposti oluen kimppuun. Kyseisen juottolan paikalla oli aiemmin fanituotemyymällä, joka nyt sitten siirtyi. Onneksi paikka on todella näppärästi entisten VIP-tilojen luona aivan kausikorttilaisten sisäänkäynnin vieressä. Huhut kertovat, että tarkkaavaisimmat yksilöt ovat saattaneet jopa havaita tämän uuden paikan.

Eihän tässä pian mitään remonttia tarvita, kun jäähdytyslaitteistoakin on korjattu!

Jos nyt totta puhutaan, niin kyllä Porin jäähalli kaipaisi todella suurta remonttia. Yleisilme on hallilla todella vanhanaikainen ja kauhtunut. Eipä ihme, sillä viimeisin remontti on tehty 90-luvun lopulla. Ja erästä sen remontin aikaista kyhäelmää pitäisi uusia todenteolla. Pukukoppitilat ovat Porissa onnettomat ja äärimmäisen ahtaat. Mutta suurin ongelma taitaa olla ahtaat käytävät. Kun hallissa on enemmän kuin 4500 katsojaa, käytävillä kulkeminen on lähes mahdotonta. Tilannetta ei helpota sekään, että myyntipisteiden jonot suuntautuvat käytävälle. Näin käytävillä on ihmisiä, jotka jonottavat makkaraa/kahvia/karkkia/olutta ja sitten niitä, jotka ovat matkalla vaikkapa tupakkapaikalle. Tämän vuoksi hallissa on myyntipisteiden kohdalla todella pahoja tulppia, joista ei tahdo päästä läpi, jollei ole Marko Anttilan kokoluokkaa.

Hallin remontoinnista on puhuttu vuosikaudet. Ässillä on suunnitelmat valmiina. Rahoitus taas ei ole. Porin kaupunki ei ole halunnut tukea seuraa remonttiaikeissaan. Remontista puhutaan kuitenkin koko ajan. Tällä hetkellä on ehdotettu remontin lisäksi ihan uutta hallia, mutta siihen Ässät ei taida suostua.

Mutta eiköhän se ole selvää, että Isomäkeä ei tulla korjaamaan vielä moneen vuoteen. Siihen saakka halli on kuin muinaisjäänne 80-luvulta.

Kuukauden juniori: Artturi Lehkonen

2011-09-19T14:40:00.000+03:00

Uuden kauden alku tarkoittaa sitä, että nyt seuraan jälleen kerran kuukaudessa jotain mielestäni kiinnostavaa junioria. Tämä ei tarkoita sitä, että valinta osuisi kuukauden aikana eniten vakuuttaneeseen junioriin, vaan valinta osuu johonkin kiinnostavaan pelaajaan, joka pelaa nuorten SM-liigan ottelun Porissa. Lisäksi on syytä huomioida, että arvio tehdään yhden ottelun perusteella. Hyvän ja huonon päivän ero on nuorilla kavereilla melkoinen. Siksi on mahdollista, että havaintoni poikkeavat hieman niiden havainnoista, jotka ovat nuorukaisten otteita nähneet enemmän. Joka tapauksessa, tästä tämä kuukausittainen sarja lähtee liikkeelle. Tässä on kauden 2011-2012 ensimmäinen kuukauden juniori:

Artturi Lehkonen
178 cm / 68 kg
Syntynyt 4.7.1995 Piikkiössä
Kasvattajaseura: TPS

Artturi Lehkonen on erittäin lupaava pelaaja. Valmentaja Ismo Lehkosen poika voisi pelata B-junioreissa vielä kaksi vuotta, mutta pelaa silti jo A-nuorissa. Viime kausi kului kuitenkin vielä B-junioreissa. Tämän lisäksi hän pelasi kymmenen ottelua alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa keräten tehot 10+6=16, sekä alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa ikäluokan pääturnauksessa World Hockey Challengessa viisi ottelua keräten kaksi pistettä. Tänä vuonna Lehkonen on saanut jo kutsun alaikäisenä alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen Ivan Hlinkan muistoturnaukseen, jossa nuorukainen keräsi kolmessa ottelussa yhtä monta pistettä.

Syyt juniorimaajoukkueissa pärjäämiselle ovat selkeät. Lehkosen syöttötaito on loistava. Hän antaa paljon hyviä ja peliä edistäviä syöttöjä. Harhasyötöt ovat todella vähissä. Myös hänen mailankäsittelynsä on ikäisekseen todella vakuuttavaa, vaikkakaan hänen harhautuksensa eivät täysin nuorten SM-liigan tasolla vielä onnistuneet. Myös laukaus on vakuuttava. Sekä ranne- että lyöntilaukaus ovat tarkkoja ja niissä on myös potkua. Hyvä esimerkki on Ässiä vastaan tehty läpiajomaali, jonka Lehkonen päätti laukaukseen. Tuo laukaus oli salamannopea ja se suuntasi vastustamattomasti aivan maalin yläkulmaan.

Liike sen sijaan huolestuttaa minua tämän ottelun perusteella. Liike on toki sulavaa ja luistelu toimii hyvin myös sivulle ja taaksepäin. Sen sijaan luistelu eteenpäin näyttäisi kaipaavan lisää voimaa. Ilmeisesti potkua ei ole jaloissa vielä niin paljoa, että sillä pääsisi A-junioreissa vanhempien pelaajien ohi. Muutenkin luistelusta tuntui puuttuvan terävyys. Ajoittain liike tuntui jopa flegmaattiselta. Aivan kuin Lehkonen ei haluaisi ottaa sitä terävää spurttia, jolla voisi kenties karvata kiekon vastustajalta pois.

Minun mielestäni hyvä asia Lehkosen pelissä oli se, että vaikka hänen harhautuksensa eivät aina onnistuneetkaan, niin silti hän uskalsi yrittää kiekon kuljettamista. Hän ei myöskään pelännyt mennä pieniin rakohiin kiekon kanssa. Lisäksi hän pystyi antamaan hyviä syöttöjä ahdistettuna. Nuo ovat hyviä merkkejä siitä, että pelirohkeus olisi kunnossa.

Lehkonen tuntui tekevän enemmän töitä hyökkäyspäässä. Hän selvästi halusi hyökkäyspäässä kiekon ja tehdä ratkaisuja. Nuori hyökkääjä myös kärkkyi useampaan otteeseen pitkiä syöttöjä, jotka avaisivat läpiajoja tai kahdella yhtä vastaan hyökkäyksiä. Puolustuspäähän Lehkonen tuli myös nopeasti ja pelasi melko alhaalla. Varmaan siksi hän pääsi pelaamaan alivoimaa. Puolustuspeli kuitenkin perustui enemmän sijoittumiseen, sillä aktiivista karvaamista puolustuspäässä Lehkonen ei juuri esittänyt.

Nuoren hyökkääjän suurin heikkous on selkeästi voiman puute. Fysiikka on nuorukaisella ymmärrettävästi vielä keskeneräinen. Massaan olisi tarvetta joka puolella. Siitä kertoo myös Lehkosen paino (68 kiloa), joka on kaukana vaikkapa samanpituisten liigapelaajien lukemista. Massaa on toki aina helpompi hankkia lisää verrattuna kiekollisiin taitoihin. Mutta toistaiseksi voiman puute on ongelma. Siksi Lehkonen olikin usein jäänpinnassa. Kevyen pelaajan tasapaino ei ole vielä kunnossa, ja kun isompi pelaaja tulee vierelle, niin Lehkonen kyetään usein siirtämään sivuun.

Vahvuudet:
Hyvä syöttötaito.
Laukaus.

Heikkoudet:
Voiman puute on selkeä.
Luistelu kaipaisi lisää potkua.

Yhteenveto:
Lehkonen on todella lupaava kiekkoilija. Se on jo vakuuttavaa, että tuon ikäinen pelaaja pärjää nuorten SM-liigassa. Vielä vakuuttavampaa on se, että hän saa myös tulosta aikaiseksi. Lehkosen hyvän uran puolesta puhuu myös se, että heikkoudet tulevat iän myötä luontaisesti paranemaan. Voimaa saa lisää treenaamalla ja samalla Lehkonen tulee pysymään paremmin pystyssä, kun vastaan ei enää asetukaan 25 kiloa painavampia pelaajia. Myös jalkoihin tullee lisää voimaa ja sitä kautta myös vauhti paranee. Siksi on hyvin uskottavaa, että parissa vuodessa Lehkonen on liigatason pelaaja. Sen jälkeen nuorukainen voi päästä vielä vaikka kuinka pitkälle, mikäli työnteko maistuu.

Unohdettu suomalaislupaus

2011-09-13T16:35:00.000+03:00

Jääkiekkokauden lähestyessä jokainen media on vuorollaan kirjoittanut nuorista suomalaislupauksista, jotka ovat jo nyt liigassa tähtiä ja jotka toivottavasti tulevaisuudessa kannattelevat maajoukkuetta. Mikael Granlund, Sami Vatanen, Joel Armia, Teemu Pulkkinen, Miikka Salomäki, Joonas Donskoi... Nimet ovat tutut kaikille jääkiekkoa seuraaville.

Mutta juuri vähän aikaa sitten huomasin, että eräs suomalaisen jääkiekon lupaavista nimistä on lähes täysin unohdettu. Ainoa kerta, kun hän on ollut edes vähän esillä, on tähän mennessä ollut viime vuodenvaihteen nuorten MM-kisat. Silloin tämä pelaaja oli Suomen ykkössentteri. Mutta toki syyn mediapimentoon ymmärtää. Eihän Erik Haula pelaa edes SM-liigassa. Ketä joku NCAA kiinnostaa, ellei liigaan sattumalta saavu joku ulkomaalainen tuosta sarjasta.

Haula pelasi jo kaudella 2007-2008 nuorten SM-liigassa. Hän pelasi samalla kaudella vielä alle 17-vuotiaiden maajoukkueen mukana, mutta pääsi myös alaikäisenä alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin. Jo tuolloin runkosarjassa Haula teki 22 pistettä, eikä hän pudotuspeleissäkään näyttänyt heikolta. Oikeastaan Haula näytti varsinkin ikäisekseen oikein vakuuttavalta. Täytyy muistaa, että vielä tuolloin alaikäisiä häkkipäitä ei juurikaan näkynyt nuorten SM-liigassa, eikä varsinkaan Ässien joukkueessa. Tuossa lopulta SM-hopeaa saavuttaneessa joukkueessa pelasivat nimittäin muun muassa Jussi Rynnäs, Sakari Salminen, Tommi Huhtala, Mika Niemi, Severi Sillanpää, Tuomas Huhtanen, Antti Mäkilä, Juha Järvenpää ja Jesse Jyrkkiö. Kaikki SM-liigassa tasonsa vakiinnuttaneita kavereita ja löytyy joukosta jopa maajoukkuepaitaakin päällä kantaneita pelaajia.

Tämän jälkeen Haula päätti hivenen yllättäen siirtyä Pohjois-Amerikkaan opiskelemaan. Fiksu ratkaisu, sillä ura jääkiekkoilijana on aina epävarma. Siinä sivussa Haula on takonut paljon pisteitä jokaisessa pelaamassaan sarjassa. Ensiksi lukiosarjassa pelaavan Shattuck St.Mary'sin riveissä Haula oli joukkueensa toiseksi paras pistemies 53 otteluissa tehdyillä 84 pisteellä. Tuon kauden ja toisten alle 18-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen Haula varattiin seitsemännellä kierroksella Minnesota Wildiin. Seuraavalla kaudella porilainen siirtyikin USA:n pääjuniorisarja USHL:äään Omaha Lancersin riveihin. Kausi oli huikea menestys, sillä 56 ottelussa syntyneet 72 pistettä tuottivat paikan tulokkaiden tähdistökentälliseen sekä koko sarjan kakkostähdistöön. Nuorten maajoukkueen päävalmentajalle Hannu Jortikalle Haula ei kuitenkaan kelvannut. Jortikan mukaan USHL oli USA:n juniorikiekon kakkosliiga. Siksi ne pisteet eivät Jortikan mukaan olleet riittävä näyttö. Tuo kommentti kyllä kertoi kaiken oleellisen Jortikan pestistä nuorten maajoukkueen peräsimessä. Ammattitaito ei ollut kyllin korkealla tasolla.

Viime kaudella Haula siirtyi Minnesotan yliopiston riveihin ja pelasi melko hyvän tulokaskauden NCAA:ssa. 34 ottelussa syntyi 24 pistettä. Noilla pisteillä Haula oli joukkueensa pistepörssin neljäs. Lisäksi Haula oli Suomen nuorten maajoukkueen ykkössentteri Mikael Granlundin jouduttua jättämään kisat väliin. Seitsemän pistettä tuottanut turnaus meni Haulalta varsin hyvin, vaikka Haula ei luonnostaan olekaan sentteri. Siihen ja yllättävän suureen vastuuseen nähden tulos oli kelvollinen.

Miksi Haulan nimi kannattaa jättää mieleen? Onhan noita Suomen alle 20-vuotiaiden ykkössenttereitä ollut aiemminkin, jotka ovat jämähtäneet liigatasolle. Eikä pisteet juniorisarjoista kerro mitään. No vaikka siksi, etteivät esimerkiksi liigasta tutut Tim Stapleton ja Kevin Doell pelanneet edes tuon ikäisenä NCAA:ta. Eikä Haula merkittävästi ole esimerkiksi Justin Morrisonia tai Lee Sweattia jäljessä. Ja USA:n alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa oli viime talvena hyökkääjiä, joiden pistekeskiarvo NCAA:ssa oli Haulan vastaavaa pienempi.

Mutta pääasia taitaa olla Haulan monipuolisuus. Yleensä laitahyökkääjänä pelannut nuorukainen voi tarpeen tullen pelata myös keskellä. Se on ominaisuus, josta ei ikinä ole haittaa. Haittaa ei myöskään ole siitä, että Haula on hyvä kummassakin päässä kenttää. Tehot eri sarjoista osoittavat hyökkäyspään potentiaalia ja lähes poikkeuksetta joukkueensa parhaimmistoon kuuluvalla tehotilastolla hän taas osoittaa osaavansa puolustaa. Viime vuonna Haula oli joukkueensa paras tehotilastossa jäätyään kymmenen maalia plussalle. Yksi kerta voi olla sattumaa tuossa tilastossa, useampi kerta ei.

En ihmettelisi yhtään, jos Haulan pistemäärä kasvaisi merkittävästi tällä kaudella, sillä vastuuta on luvassa. En myöskään ihmettelisi sitä, jos Haula pelaisi muutaman vuoden päästä NHL:ssä. Monipuolisena pelaajana hänellä voi siihen olla hyvätkin mahdollisuudet.

Porissa muistettiin Lokomotiv Jaroslavlin pelaajia

2011-09-09T08:34:00.001+03:00

Keskiviikkona tuli melkoinen järkytys. Avasin tavalliseen tapaani Twitterin ja siellä oli jotain, mitä en osannut odottaa. Venäjällä oli pudonnut lentokone ja siinä lentokoneessa oli KHL-joukkue. Ei siis yksittäistä pelaajaa, vaan koko Lokomotiv Jaroslavlin joukkue. Ja tuo joukkuehan oli vielä ennakkoon ajateltuna maailman toiseksi kovimman kiekkoliigan parhaimmistoa.

Pavol Demitra, Karlis Skrastins, Stefan Liv, Jan Marek, Karel Rachunek, Ruslan Salei... Tuossa joukkueessa oli lukemattomia otteluita NHL:stä, muista pääsarjoista sekä maajoukkueesta. Joukkueesta löytyi niin MM-kultamitalisteja kuin olympiavoittaja. MM-kisakävijöitä ja olympialaisissa pelanneita oli useita. Käsittämätön ajatus, että tuon tasoiset pelaajat ovat nyt poissa.

Porissa Ässien kannattajayhdistys Pataljoona halusi kunnioittaa traagisessa lentoturmassa menehtyneitä. Pataljoona pyysi ihmisiä tuomaan kynttilöitä ennen Ässät-Blues-peliä Isomäen jäähallin läheisyyteen. Jonkin verran kynttilöitä hallin viereen tuotiinkin. Tämän lisäksi Isomäessä pidettiin hiljainen hetki kuolleiden muistolle.

Kuva: Irina Leppäkorpi

Levätkää rauhassa.

SM-liiga kaudella 2011-2012 osa 1

2011-09-02T08:02:00.001+03:00

Uusi kausi koputtelee jälleen oveen. Joukkueet ovat valmiina enää pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Ennakkoon katsottuna sarjasta on tulossa todella tasainen. Pelkästään nimilistoja katsomalla vain pari joukkuetta näyttäisivät erottuvan kärjessä ja peräpäässä. Sen sijaan sarjan puolivälissä tuntuisi olevan todella tasaista. Toki todennäköisesti hieman tämän ennakon jälkeen jokin joukkue (Jokerit?) tekee vielä kovan hankinnan, mutta sille ei voi mitään. Näillä mennään kohti uutta liigakautta!

BLUES

Espoossa Blues eteni viime vuonna hieman yllättäen aina finaaleihin asti. HIFK:n taso oli kuitenkin espoolaisille liikaa. Espoolaisten onneksi tuo finaalijoukkue pysyi melko hyvin kasassa eikä lähtijöitä ollut kovin paljoa. Ykkösvahti Iiro Tarkkia ei saatu korvattua, mutta muuten menetykset on korvattu hyvin. Hankinnoilla on selkeästi pyritty hakemaan apua viime kaudella ongelmia tuottaneeseen maalintekoon ja tämän ansiosta Blues lienee myös alkavalla kaudella vahva.

Omassa päässä Blues on vakuuttava. Jere Karalahden, Ville Varakkaan, Ville Lajusen ja Oskari Korpikarin muodostama kärkinelikko on todella laadukas, joka osaa puolustaa, mutta osaa myös avata peliä. Huomioitavaa on, että Varakas ja Karalahti voittivat viime kaudella joukkueen sisäisen pistepörssin, ja että Lajunen saalisti edelliskaudella 38 pistettä. Puolustuksessa suurin kysymysmerkki onkin laajuus. Kärkinelikon jälkeen on taso putoaa selkeästi. Mikael Kurki on jämähtänyt pieneen rooliin, Aleksi Laakso pelasi viime kauden Mestiksessä ja lupaava fyysinen puolustaja Jani Hakanpää ei ole pelannut otteluakaan SM-liigassa. Yhtään loukkaantumista ei siis saisi tulla, sillä se aiheuttaisi heti valtavan aukon. Puolustuksen merkitys vielä korostuu entisestään siksi, että maalivahdit Petri Koivisto ja Lars Volden ovat ennakkoon ajateltuna kenties liigan heikoin maalivahtikaksikko.

Laitahyökkääjät näyttävät melko paperilla hyviltä. Viime kauden joukkueessa olleet Petri Lammassaari ja Toni Kähkönen kykenevät tekemään terveinä 20 maalia kaudessa. Samaan kykenevät fyysisestä pelistä pitävä Tommi Huhtala, sekä Kärpissä monipuolistunut Kristian Kuusela. Jere Sallinen, Jari Sailio, Roope Ranta ja Roope Talaja kyllä pärjäävät alemmissa ketjuissa. Kysymysmerkki onkin lähinnä se, että löytyykö laidoilta tarpeeksi taitoa rakentaa peliä. Keskelle kärkiketjuihin ovat tarjolla Teemu Ramstedt ja Camilo Miettinen. Näistä jommankumman täytyisi nousta kantamaan vastuuta ykkösketjusta. Miettinen nousi pudotuspeleissä vaadittavalle tasolle, mutta kykeneekö hän nyt samaan? Ramstedtin piste-ennätys liigassa on 43 pistettä ja viime kaudellakin syntyi 32 pistettä, mutta toistaiseksi hän ei ole kyennyt omilla suorituksillaan kannattelemaan pisteitä tekevää ketjua. Mahdollisesti apua kärkiketjuihin tarjoaa oma kasvatti Tomi Sallinen, mutta hän on ollut jo muutaman kauden ajan lähinnä erinomainen kolmosketjun sentteri. Alempiin ketjuihin on tarjolla myös nuori, mutta pienikokoinen Valtteri Virkkunen, jolta voi odottaa mahdollisesti roimaa parannusta omaan piste-ennätykseensä, sekä aina yhtä varma oman pään sentteri Joni Töykkälä.

Valmennus ei ole ennakkoon ajateltuna ongelma. Lauri Marjamäki on ollut monta vuotta Bluesin kakkosvalmentajana ja hänen siirtymisensä ennen pitkää päävastuuseen on ollut jo pitkään tiedossa. Viime vuonna hän luotsasi myös Suomen nuorten maajoukkuetta. Meriitit ovat toistaiseksi hyvät ja Marjamäkeä pidetäänkin yhtenä Suomen lupaavimmista nuorista valmentajista. Kauden mittainen päävalmentajan virka on kuitenkin oma maailmansa, joten on jännittävää nähdä suoriutuuko Marjamäki tehtävästä odotetun hyvin. Jos onnistuu, niin Blues taistelee pääsystä suoraan puolivälieriin.

Vahvuudet:
Todella hyvät kärkipuolustajat
Viime kauden hopeajoukkueen runko

Heikkoudet:
Maalivahdit kysymysmerkkejä
Kykeneekö Ramstedt tai Miettinen kantamaan ykkössentterin vastuun?

Paras pelaaja: Jere Karalahti
Kovin hankinta: Tommi Huhtala
Pahin menetys: Iiro Tarkki
Tuleva tähti: Jani Hakanpää
Sijoitus runkosarjassa: 4-9

HIFK

Helsingissä juhlittiin keväällä mestaruutta 13 vuoden tauon jälkeen. Pudotuspeleissä joukkue oli loppuvaiheessa selvästi muita edellä, eikä joukkue ole nytkään heikentynyt. Juha-Pekka Haatajan ja Teemu Ramstedtin jättämät aukotkin paikattiin jo hyvissä ajoin. Edes Lennart Petrellin ja Martti Järventien lähtö seurasta eivät heikennä joukkuetta ratkaisevasti. Mestaruus myös tukevoitti taloudellista tilannetta merkittävästi, joten tarvittaessa helsinkiläisillä on varaa hankkia vahvistuksia. HIFK onkin suurin suosikki alkavalla kaudella.

Maalilla ei ole ongelmaa, mikäli loukkaantumisherkkä Juuso Riksman kestää. Kunnossa ollessaan Riksman on kenties koko liigan paras maalivahti. Kakkosvahti Jan Lundell on kokenut vahti, joka on paikkaajana loistava. Riksmanin mahdollista loukkaantumista hän ei kuitenkaan kykene korvaamaan.

Puolustus näyttää Järventien lähdönkin jälkeen vakuuttavalta. Toni Söderholm oli keväällä pudotuspeleissä SM-liigan paras puolustaja, jonka panos on varmasti valtava myös nyt. Hän on hyvä kummassakin päässä kenttää ja häneltä voi jälleen odottaa noin 25 pistettä. Kiekollisena häntä avustaa nuori Mikko Kousa, joka teki jo viime kaudella 22 pistettä. Nyt pistemäärä voi kasvaa entisestään. Omassa päässä varmaa peruspuolustamista esittivät viime kaudella Markus Kankaanperä ja Mikko Kurvinen, jotka varmasti jatkavat samaa myös tällä kaudella. Kuitenkin suurin tähti peruspuolustajista on Timråsta hankittu Mikko Jokela, joka varman oman pään pelin lisäksi kykenee tekemään paljon pisteitä. Viimeisestä puolustajan paikasta taistelevat fyysinen Ilari Melart ja Sportista hankittu Kristian Tuohilampi. Onkin kiinnostavaa nähdä, että peluuttaako HIFK näitä nimettömämpiä puolustajia, vai hankkiiko joukkue vielä jossain vaiheessa yhden puolustajan.

Hyökkäyksessä nimet Ville Peltonen ja Mikael Granlund nousevat aiheesta esille. Ville Peltonen on kokenut konkari ja MM-finaalissa hattutempun tehnyt pelaaja. Ikä ei näkynyt viime vuonna negatiivisesti, sillä Peltonen keräsi runkosarjassa peräti 65 pistettä ja hänet valittiinkin runkosarjan parhaaksi pelaajaksi. Mikael Granlundista taas on kohuttu jo pari vuotta ja viime kaudella ensimmäisellä kierroksella varattu keskushyökkääjä nousi ykkössentterin tontin vaatimalle tasolle. Kohu vain kasvoi, kun nuorukainen keräsi MM-kultajoukkueessa yhdeksän pistettä, unohtamatta välierissä tehtyä ilmaveiviä. Sekä Peltonen että Granlund ovat myös luontaisia johtajia, joiden ansiosta HIFK kykenee pelaamaan vielä askeleen paremmin. Granlundin pikkuveli Markus saattaa myös päästä pelaamaan, mutta hänestä ei vielä kannata odottaa sateentekijää.

Hyökkäyksessä on muitakin kovia nimiä. Kakkossentteriksi Timråsta Helsinkiin palannut Kim Hirschovits on tehnyt liigassa vuosikaudet vakuuttavia tehoja ja hänen ansiostaan kakkosylivoimakin on kovassa kunnossa. Ulkomailla pelannut Eero Somervuori on Suomessa unohtunut, sillä häntä ei ole edes EHT:lla näkynyt. Elitserienissä viimeisen kahden kauden aikana kerätyt 44 ja 34 pistettä kertovat kuitenkin laadukkaasta laiturista. Unohtaa ei sovi myöskään kokenutta Kimmo Kuhtaa, joka viime kaudellakin teki 24 maalia. Puolustavassa roolissa liigan eliittiin kuuluu taas sentteri Petteri Wirtanen. Samaan voi kyetä Lukosta hankittu laitahyökkääjä Miikka Tuomainen, mikäli hän löytää taas edelliskauden vireensä. Jerry Ahtolan viime kausi oli pettymys, mutta hän on osoittanut olevansa potentiaalinen maalintekijä ja hänellä on varmasti käyttöä ylivoimalla maskimiehenä. Eetu Pöysti, Turo Järvinen, Robert Nyholm ja Siim Liivik taas hoitavat oman pienemmän roolinsa moitteitta. Ja kun junioreissa on potentiaalisia liigapelaajia, ei hyökkäyksen laajuudesta tule ongelmaa.

Suurin kysymysmerkki onkin valmennuksessa. Petri Matikainen on tehnyt todella hyvää työtä Espoossa ja hän on luotsannut Bluesin monta kertaa pitkälle. Mutta kykeneekö HIFK omaksumaan vielä tämän kauden aikana Matikaisen taisteluun perustuvan pelitavan? Ero Kari Jalosen kiekkoon on nimittäin merkittävä.

Vahvuudet:
Liigatasolle hurja materiaali
Peltonen ja Granlund ovat johtajia niin kentällä kuin pukukopissa

Heikkoudet:
Uusi valmennus saattaa aluksi sekoittaa peliä
Riksmanin loukkaantumisherkkyys

Paras pelaaja: Ville Peltonen
Kovin hankinta: Mikko Jokela
Pahin menetys: Lennart Petrell
Tuleva tähti: Markus Granlund
Sijoitus runkosarjassa: 1-2

HPK

Hämeenlinnalaisten viime kausi päättyi jo pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, eikä tältä kaudella voi juuri parempaa odottaa. Teemu Lassilan, Ville Viitaluoman, Juuso Puustisen, Miikka Männikön ja monen muun jättämät aukot ovat suuret, eikä heitä ole saatu korvattua varmoilla nimillä. Hämeenlinnassa täytyy jälleen kerran luottaa siihen, että osa pelaajista nousee HPK:ssa uudelle tasolle.

Kenties suurin kysymysmerkki löytyy maalilta. Pienikokoinen Mika Järvinen on saanut tilaisuuksia niin KalPassa kuin Jokereissa ottaa ykkösvahdin paikka, muttei ole ollut kertaakaan vaaditulla tasolla. Tällaiset pelaajat toki etenevät usein urallaan Hämeenlinnassa, mutta toistaiseksi Järvinen aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hämeenlinnaan palannut Mikko Tolvanen tai Rasmus Rinne eivät kykene Järvistä todennäköisesti haastamaan. Tolvasella on isokokoisena maalivahtina toki käyttöä voittolaukauskilpailussa.

Puolustus on kovin kaksijakoinen. 25-vuotias kärkipuolustaja Mathias Porseland otti jo viime kaudella vastuuta kiekollisesta pelistä ja teki 25 pistettä. Nuorena puolustajana häneltä voi odottaa nyt vieläkin parempaa kautta. Hänen takanaan on kokemusta, kun jo 40-vuotias Marko Tuulola ja syksyllä 35 vuotta täyttävä Jukka-Pekka Laamanen tukevat häntä. Tuulolalla on takanaan huikea kausi, mutta pystyykö konkari pitämään saman tason vielä yhden kauden ajan? Laamanen on hyödyllisin hyökkäyspäähän ja odotettavissa onkin jälleen yli 25 pisteen kausi. Omassa päässä hän sen sijaan joutuu usein ongelmiin. Muut puolustajat ovatkin jo rajoittuneempia. Ossi-Petteri Grönholmin ja Tuukka Mäkelän odotetaan hoitavan oma pää vakuuttavasti. Siihen he voivat onnistuessaan kyetä mallikkaasti, mutta hieman epävarmat otteetkin ovat mahdollisia. Nuorilta Santeri Alatalolta ja Lauri Kärmeniemeltä odotetaan toisella kaudella aiempaa kypsempiä otteita. Alatalolla pitäisi olla valmiuksia kiekolliseen peliin ja sitä häneltä varmasti myös odotetaan kokemuksen karttuessa.

HPK:n kärkisentterit ovat kysymysmerkki. Slovakki Marek Zagrapanin ura on viimeiset pari vuotta ollut laskussa, kun pelipaikkaa tai tehoja ei löytynyt Venäjältä tai Tshekistä. AHL:n piste-ennätys 49 pistettä kertoo kuitenkin potentiaalista. Alex Leavittin kohdalla kysymyksiä aiheuttavat luistelu, puolustuspeli ja asenne. Pisteitä hän on tehnyt kuitenkin miltei sarjassa kuin sarjassa ja kyse on nyt siitä, että kykeneekö hän kompensoimaan puutteensa pistemäärällä. Ikuinen lupaus Arsi Piispanen menettelee kolmossentterinä ja Tuukka Pulliainen kehittyi myös viime kaudella puolustavassa roolissa.

Laitureista Scott Barneylla on vakuuttavia näyttöä SaiPasta ennen kuin kärähti ratista. HPK:ssa oli vaisumpaa, mutta potentiaali on tallella. Janne Laakkonen on hyvä pelinrakentaja, mutta myös melko loukkaantumisherkkä. Lisäksi häneltä on toistaiseksi puuttunut se nappikausi. Marko Luomala teki edelliskaudella Ässissä 27 maalia, mutta kovasti töitä tekevä laituri tuskin pääsee samaan, ja pelityyliltään hän olisikin parhaimmillaan kolmosketjussa. Katseet kääntyvätkin vanhoihin tuttuihin Niko Niemiseen, Janne Kolehmaiseen, Antti Roppoon ja Jaakko Turtiaiseen. Nieminen pelasi ykkösketjussa viime kaudella, mutta pisteet jäivät pieneksi. Hänellä on silti potentiaalia suurempiin maalimääriin. Kolehmainen on loistava alaketjujen pelaaja, sillä hän tekee kovasti töitä, taklaa ja tekee siinä sivussa parikymmentä pistettä. Roppo väläytteli viime kaudella, mutta toistaiseksi liian harvoin. Turtiainen taas nousi viime kaudella hienosti liigatasolle luotettavaksi nelosketjun mieheksi. Pisteitä tekeviä pelaajia ei ryhmästä kuitenkaan välttämättä löydy, joten HPK:n on ehkä luotettava nuoriso-osastoonsa. Isokokoinen Juuso Honka pelasi loistavasti loppukaudella ja osoitti, että hänellä on potentiaalia parempaankin. Pienikokoinen Teemu Rautiainen on ollut kova tekijä junioritasolla ja hänen taitonsa riittävät kyllä liigaan. Fyysisyyden puute voi kuitenkin osoittautua nuorukaisen ongelmaksi.

Harri Rindellillä on kova työ viedä HPK pudotuspeleihin. Se vaatii kurinalaista joukkueena pelaamista ja monen pelaajan kehittymistä. Hämeenlinnassa niin on kuitenkin usein myös käynyt, joten tilanne ei ehkä ole aivan toivoton.

Vahvuudet:
Hämeenlinnassa on moni pelaaja puhjennut kukkaan
Paperilla melko tasokas puolustus

Heikkoudet:
Hyökkäyksestä puuttuvat varmat ratkaisijat
Ykkösvahti Järvinen ei ole kyennyt pitämään muualla ykkösvahdin paikkaa

Paras pelaaja: Mathias Porseland
Kovin hankinta: Marek Zagrapan
Pahin menetys: Teemu Lassila
Tuleva tähti: Teemu Rautiainen
Sijoitus runkosarjassa: 10-14

ILVES

Ilveksen viime kausi oli todella hyvä odotuksiin nähden. Joukkueelta ei odotettu mitään, mutta niin vain kissapedot pääsivät aina puolivälieriin. Ilveksen heikoin lenkki oli viime vuonna oma pää, jota paikattiin jo viime kauden lopulla maalivahti Miika Wiikmanilla. Nyt kärkihankinnat keskittyivät puolustuksen vahvistamiseen ja siksi odotukset ovatkin Tampereella monella korkealla.

Puolustus oli Ilveksellä viime kaudella heikko. Nyt tilanne on aiempaa parempi. Ville Koistinen on ennakkoon ajateltuna kiekollisista puolustajista aivan liigan kirkkainta kärkeä. Viimeksi Ilveksessä syntyi 34 pistettä ja 30 pisteen kausi on nytkin lähellä. Koistisen lisäksi Martti Järventie teki paluun Tampereelle. 33 pistettä viime kaudella tehnyt kiekollinen puolustaja oli HIFK:n mestaruuden kulmakiviä ja hän tulee olemaan suuressa roolissa Ilves-puolustuksessa. Näin muut puolustajat joutuvat oikeasti taistelemaan paikasta kokoonpanosta ja samalla päätyvät omalle tasolleen sopivampaan rooliin. Ryan Glenn ja Niko Peltola kiekollisesti lahjakkaina tulevat saamaan varmasti peliaikaa, mutta oman pään pelissä on kummallakin ollut puutteita. Tämän takia viime keväänä varatun Jyrki Jokipakan rooli tulee kasvamaan entisestään. Isokokoinen peruspuolustaja ei ole kiekollisestikaan toivoton, joten hänen vastuunsa tulee olemaan varmasti suuri. Arto Tukio hyvänä ja rutinoituneena kahden suunnan puolustajana on myös suuressa roolissa. Reservissä ovat vielä kokenut ja kohtuullisen varma peruspuolustaja Teemu Kesä, ruotsalainen peruspuolustaja Nils Bäckström, sekä nuoret Konsta Mäkinen, Ville Laine ja Markus Västilä. Puolustus on nyt parantunut, mutta siinä on pari ongelmaa. Ensinnäkin puolustajia on aivan liikaa ja se haittaa erityisesti nuorten kehitystä. Ja toisekseen puolustus on liian hyökkäyspainotteinen, joten maalijuhlat omassa päässä voivat jatkua myös nyt.

Ilveksen maalivahtitilanne on erikoinen. Maalivahtikolmikko Vesa Toskala, Miika Wiikman ja Sami Aittokallio on äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta lopputulos voi olla ihan mitä tahansa. Parhaassa tilanteessa Toskala on terveenä löytänyt sen vireen, jolla hän oli parhaimmillaan NHL:n parhaimpia kakkosvahteja, Wiikman pelaa viime kauden lopun hyvällä tasollaan ja lahjakas Aittokalliokin ottaa askeleita eteenpäin. Pahimmassa mahdollisessa tilanteessa taas Toskala on rikki ja itseluottamus kateissa, Wiikman palaa viime kauden alun Lukko-ajan epävarmuuteen, eikä Aittokallio ei kykene pelaamaan tasaisesti ottelusta toiseen.

Ilveksen laiturit ovat kunnossa, mikäli taitava Toni Rajala tekee vielä paluun Tampereelle. Silloin palaset loksahtaisivat kohdalleen. 49 pistettä viime kaudella tehnyt Jesse Niinimäki on taitava pelaaja, joka on viimein löytänyt itsestään urheilijan ja hän kykenee kannattelemaan ykkösketjua. Masi Marjamäki on taas hyvätasoinen voimahyökkääjä, joka menee kärkiketjujen kolmantena lenkkinä. Joonas Rask pelaa hyvällä asenteella kumpaankin päähän kenttää ja odotettavissa on parannusta viime kauden 26 pisteeseen. Seuraavista paikoista taistelevat Matias Sointu, Ville Korhonen ja Michael Keränen. Sointu on taitava ja nopea, mutta voimaa ei ole ollut vielä tarpeeksi. Keränen taas on isompi versio Soinnusta. Korhonen on taas pelannut monta vuotta Ilveksessä ja on kohtuullisen hyvä kummassakin päässä. Nämä pelaajat ovat hyviä kolmosketjuun, muttei muualle. Jaakko Pellinen jatkaa samaa sarjaa, mutta taso ei vielä viime kaudella tahtonut riittää liigaan. Nelosketjuun taas tarjolla on hyvää, fyysisempää kalustoa Tommi Välimaan ja Kai Kantolan muodossa. Kantola pelannee kuitenkin keskellä.

Sentterit ovatkin suurin kysymys hyökkäyksessä. Pasi Määttänen lopetti, eikä tilalle hankittu ketään. Mark Lee oli viime kauden lopulla huikea ja periksiantamaton kanadalainen kyllä on mitat täyttävä ykkössentteri. Laajuus osastolta kuitenkin puuttuu. Matias Myttysen olisi miltei pakko ottaa kakkossentterin paikka. Kahden suunnan sentteri kehittyi viime vuonna, mutta kehityksen olisi jatkuttava, sillä viime kevään taso ei riitä isompaan rooliin. Taustalla on isokokoinen Henri Tuominen, jonka kiekollinen peli oli viime vuonna haussa. Luistelun pitäisi myös vielä huomattavasti parantua. Näiden senttereiden jälkeen Ilveksen on pakko hakea apua junioreistaan, joissa kieltämättä on potentiaalisia kavereita. Pahin mahdollinen skenaario on toki se, että Lee loukkaantuu, sillä sen jälkeen keskellä ei olisi yhtään varmaa nimeä.

Ilveksen tilanne näyttää huomattavasti viime kautta paremmalta. Juha Pajuoja teki erinomaista työtä ja sai joukkueen pelaamaan ja yrittämään loppuun saakka koko kauden ajan. Se tuotti tulosta. Ilveksen kohdalla suuria kysymyksiä on kuitenkin vielä monia. Onnistuvatko maalivahdit? Pitääkö oma pää vieläkään? Riittäkö laajuus keskellä? Ja ennen kaikkea kykenevätkö omat nuoret pitämään tasonsa myös toisella liigakaudellaan, kun heiltä odotetaan jo tulosta. Toinen kausi on ollut monelle vaikea. Sitä se voi olla myös Ilvekselle.

Vahvuudet:
Nuori joukkue, joka jo viime kaudella pelasi hyvin
Viime kaudesta vahvistunut puolustus

Heikkoudet:
Äärimmäisen kapea sentterikalusto
Nuori joukkue saattaa ailahdella pahasti

Paras pelaaja: Jesse Niinimäki
Kovin hankinta: Ville Koistinen
Pahin menetys: Pasi Määttänen
Tuleva tähti: Sami Aittokallio
Sijoitus runkosarjassa: 8-12

JOKERIT

Jokereilla on hyvin mielenkiintoinen tilanne. Viime kausi lähti heikosti käyntiin, mutta Erkka Westerlundin tullessa penkin taakse joukkueen peli parantui. Pudotuspeleissä Jokerit olikin ainoa joukkue, joka kunnolla kykeni haastamaan HIFK:n. Täksi kaudeksi joukkuetta on vahvistettu lähinnä nuorilla ja eteenpäin pyrkivillä nimillä.

Maalille hankittiin ykkösvahdiksi Ässissä loistavan kauden pelannut Eero Kilpeläinen. Teknisesti hyvä maalivahti pääsi viime kaudella eroon epätasaisuudestaan ja nousi liigan parhaiden vahtien joukkoon. Suuri kysymys onkin se, että kykeneekö Kilpeläinen parhaaseensa Helsingin kirkkaissa valoissa ja suuressa paineessa. Kilpeläisen henkinen kantti nimittäin ei aina ole riittänyt tiukassa paikassa. Kakkosvahdin paikasta taistelevat unkarilainen Zoltan Hetenyi ja A-junnuissa kovaa jälkeä tehnyt Frans Tuohimaa.

Viime kauden puolustajista Ossi Väänänen oli omaa tasoaan. Hänen vahvuutensa ovat oman pään fyysisessä pelissä ja nuo vahvuudet riittivät hyvin jopa MM-kultajoukkueessa. Mitään pistenikkaria hänestä ei kuitenkaan saa, joten siihen rooliin tarvitaan muita. Viime kaudella Jeremy Dehner oli kiekollisesti joukkueen paras puolustaja ja tässä roolissa hän jatkanee myös tällä kaudella. Kiekollista roolia lienee tarjolla myös ruotsalaisjuniori John Klingbergille, sekä hurjalla lämärillä viime kaudella tuhoja tehneelle, mutta omassa päässä ongelmissa olleelle Markus Nordlundille. Antti-Jussi Niemi on parhaimmillaan ollut todella kovan luokan oman pään puolustaja, mutta viimeiset pari vuotta eivät kerro hyvää. Sen sijaan kannattaa seurata Jokereiden omia kasvatteja Teemu Erosta ja Tommi Kivistöä. Näistä Eronen on kiekollisempi ja Kivistö puolustavampi, mutta kumpikaan ei ole erityisen heikko kummassakaan päässä. Nico Maneliukselle ja Petteri Lindbohmille on vaikea luvata suuria peliminuutteja.

Jokereilla on huikeat sentterit. Ilari Filppula on onnistunut kahdella viimeisellä kaudella loistavasti ja viimeksi liigassa syntyi 49 pistettä. Riku Hahl taas on vuosikaudet ollut hyvä EHT-tason puolustava sentteri. Tähän kun laittaa päälle Teemu Pulkkisen ja Janne Lahden välissä hyvin pelanneet Antti Kerälän, sekä yhden SM-liigan parhaista nelossenttereistä eli Henri Heinon, niin keskellä on asiat hyvin. Keskellä voi pelata myös Ben Eaves, joka tekee aina kovia pisteitä, jos sattuu olemaan terveenä. Puolustavammaksi pelaajaksi tarjolla on myös Tomi Mäki, sekä hyvää kahden suunnan peliä nuorisomaajoukkueissa esittänyt toisen kierroksen varaus Alexander Ruuttu. Näistä pelaajista varmasti jotkut joutuvat pelaamaan laidalla, sillä keskelle ei ole näin laajalle materiaalille tarvetta.

Laidoilla huomio keskittyy Janne Lahteen ja Teemu Pulkkiseen. Lahti teki viime kaudella huikeat 37 maalia ja sai kutsun MM-kisoihin. Teemu Pulkkinen on tullut tunnetuksi kovasta lämäristään ja 20 maalin raja menee varmasti rikki. Hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa on kuitenkin nykyään todella kovalla tasolla. Jani Rita on kyennyt urallaan parhaimmillaan liigassa 32 maalin kauteen, mutta viimeiset vuodet ovat menneet eri syistä johtuen penkin alle. Viime kauden pilasi loukkaantuminen ja kysymysmerkki onkin, että löytääkö Rita vielä parhaan vireensä. Odotukset ovat kovat myös tanskalaista Nichlas Hardtia kohtaan, joka pari vuotta sitten Tapparassa pelasi erinomaiset pudotuspelit ja on sen jälkeen parantanut otteitaan Allsvenskanissa. Semir Ben-Amor ja Juhani Tyrväinen hoitavat alaketjujen fyysisen pelin, mutta muuta heiltä ei kannata odottaa. Lupaavat Teuvo Teräväinen ja Markus Hännikäinen ovat päässeet European Trophylla pelaamaan, ja erityisesti Teräväisellä on potentiaalia nousta jo tällä kaudella liigarinkiin, sekä parissa vuodessa erittäin hyväksi peliä tekeväksi laituriksi.

Erkka Westerlund on yksi Suomen parhaita valmentajia ja hän sai viime kaudella joukkueen pelaamaan jo hyvin. Nyt Jokereita on vielä vahvistettu erityisesti puolustuksen osalta. Hyökkäys tuntuu olevan epätasapainossa, mutta hankinnat ovat mahdollisia. Tuolloin toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen etsinee jälleen jonkun nuoren ja potentiaalisen kaverin. Joka tapauksessa Jokerit näyttää nyt hyvältä, vaikkei mestaruudesta vielä ehkä taistelekaan. Mitali on kuitenkin realistinen tavoite.

Vahvuudet:
Joukkueessa on liigatasolla aivan parhaimpiin kuuluvia yksilöitä
Kilpailu pelipaikoista voi luoda tervettä kilpailua laajassa materiaalissa

Heikkoudet:
Moni avainpelaajista on kokematon
Kilpeläinen ei ole aina onnistunut paineessa. Onnistuuko nyt?

Paras pelaaja: Teemu Pulkkinen
Kovin hankinta: Ilari Filppula
Pahin menetys: Petteri Nokelainen
Tuleva tähti: Alexander Ruuttu
Sijoitus runkosarjassa: 2-5

SM-liiga kaudella 2011-2012 osa 2

2011-09-02T08:01:00.000+03:00

JYP

JYPistä on tullut kestomenestyjä runkosarjassa. Vahva runko ja Risto Dufvan ajama selkeä pelitapa ovat vieneet joukkueen runkosarjan voittoihin. Alkavaksi kaudeksi joukkue on varsinkin puolustuspäässä muuttunut, mutta runko on silti sama.

Maalivahti Pekka Tuokkola lähti viime kauden jälkeen Venäjälle, mutta hänen menetyksensä ei ole uhka JYPille. Joni Myllykoski pelasi jo viime kaudella yli puolet runkosarjasta ja torjuntaprosentti oli todella hyvä. Lisäksi häntä on kirittämässä entinen huippulupaus Riku Helenius. Ensimmäisen kierroksen varaus ei ole lunastanut vielä odotuksia oikein missään, mutta häneltä kyllä löytyy potentiaalia. Maalivahteja helpottaa vielä JYPin perinteisesti hyvä puolustus, joka ei ole päästänyt vastustajia kovinkaan usein erinomaisiin maalipaikkoihin.

Jyrki Välivaaran lähdettyä puolustuksen kärkinimi on nuori Sami Vatanen. Kiekollisesti huikea ja luisteluvoimainen puolustaja oli jo viime kaudella kenties SM-liigan paras puolustaja. Tällä kaudella on odotettavissa vieläkin parempaa, sillä Vatanen on kehittynyt koko ajan. Viime kaudella erityisesti puolustustyöskentely parantui huimasti. Kärkihankinta puolustukseen on Ruotsissa viime vuodet kohtuullisesti pelannut Arto Laatikainen, joka viimeksi liigassa ollessaan oli kokonaisvaltaisesti huikea puolustaja. Olli Malmivaara ja Kalle Koskinen lienevät hyviä puolustajia omassa päässä, mutta viime kaudella Malmivaara ei yltänyt suurimpaan loistoonsa, ja Koskinen on jo melkoinen veteraani. Lisää vastuunkantajia siis kaivattaisiin. Tampereella Harri Ilvosesta odotettiin jo muutaman vuoden ajan kiekollista liideriä, mutta hän ei ikinä Tapparassa onnistunut. Onnistuuko Jyväskylässäkään? Kristian Näkyvä ja Antti Jaatinen menevät kokoonpanossa jonon jatkona, mutta heiltä ei kannata mitään erityistä. Ranskalainen Yohann Auvitu saattaa myös pelata pari ottelua, mutta rooli voi puolustajan sijaan olla laitahyökkääjä.

Keskushyökkääjistä huomio kiinnittyy Eric Perriniin ja Juha-Pekka Hytöseen, joka on liigan parhaimpia kärkikaksikoita sentteriosastolta. Perrin on pienikokoinen, mutta taitava ja älykäs pelaaja, joka kykenee vanhempanakin tekemään pisteitä. Hytönen taas on kahden suunnan hyökkääjänä jopa EHT-tasoa. Suurin kysymysmerkki on Turo Asplundin rooli. Mahdollisuuksia on ottaa roolia jopa hyökkäyspäässä ja pudotuspelit olivat todella lupaavia. Parhaimmillaan Asplundista voi tulla oikein hyvä pelaaja, mutta taso on liigassa vielä vakiinnuttamatta. Alaketjujen raataja Miika Lahdelta voi odottaa hyvää puolustavan sentterin pelaamista.

Laituriosasto on hivenen yksipuolinen. Kovasti työtä tekeviä pelaajia löytyy useita, mutta kiekolliset taidot eivät ole huippuluokkaa, eikä pisteitä illasta toiseen voi monelta odottaa. Kärkihankinta Tuomas Pihlman auttaa varmasti, sillä voimahyökkääjä on viimeiset kaudet Jyväskylässä tehnyt miltei pisteen ottelussa tahtia. Harri Pesonen nousi esille viime vuonna ja paransi koko kauden ajan. Taitavalta nuorukaiselta odotetaankin paljon. Antti Pihlström on laituriosastolta kenties tunnetuin nimi, ja hän on selkeästi maajoukkuetasoa. Hän tehnee pisteitä nopeutensa avulla myös ensi kaudella, mutta varma pisteiden- tai maalintekijä hän ei illasta toiseen ole. Ossi Louhivaara, Jani Tuppurainen, Jari Jääskeläinen ja Olli Sipiläinen raatavat paljon ja ovat varmoja omassa päässä. Hyökkäyspäässä onkin vaikeampaa ja erityisesti Louhivaara on välillä melkoinen maalipaikkojen tuhlailija. Sportista hankittu Antti Jaatinen kuuluu samaan kategoriaan. Isokokoinen Jonne Virtanen ja Filip Riska hoitavat fyysisen pelin erinomaisesti ja tekevät siinä sivussa sellaiset parikymmentä pistettä.

Veikkaan JYPin jatkavan samoja vanhoja uria. Runkosarjassa joukkue on aivan kärjessä, mutta niin hyvä valmentaja kuin Dufva onkin, niin hän ei kuitenkaan saa JYPiä menestymään pudotuspeleissä. Siihen vaadittaisiin enemmän huippuyksilöitä, jotka omalla panoksellaan toisivat voiton tiukassa paikassa. Tasaisen hyvä joukkue riittää vielä runkosarjassa, muttei enää pudotuspeleissä.

Vahvuudet:
Pitkään säilynyt, menestynyt runko
Laadukkaita pelaajia jokaisella pelipaikalla

Heikkoudet:
Hyökkäys on todella yksipuolinen
Runkosarjamenestys ei ole riittänyt enää pudotuspeleissä

Paras pelaaja: Sami Vatanen
Kovin hankinta: Tuomas Pihlman
Pahin menetys: Jyrki Välivaara
Tuleva tähti: Riku Helenius
Sijoitus runkosarjassa: 1-3

KALPA

Pekka Virran aikana KalPa nousi liigan heikoimmasta joukkueesta ylempään keskikastiin. Samalla taloudellinen tilanne on parantunut huomattavasti. Se näkyy myös joukkueen kokoonpanossa.

Maalivahtiosastolla ykkösvahtina jatkaa Ari Ahonen. Kaksi kautta Kuopiossa torjuneen maalivahdin taso on liigassa ylempää keskitasoa. Hän on varma torjuja, joka ei kuitenkaan todennäköisesti tule tälläkään kaudella erityisesti loistamaan. Hänen takiaan KalPa tuskin kuitenkaan häviää otteluakaan. Kakkosvahti Juha Toivonen pelasi viime kaudella todella hyvin Hokissa ja hänellä riittää kykyä antaa Ahoselle lepovuoro aina välillä.

Puolustus on heikompi osa-alue. Ei KalPallakaan huono puolustus ole, mutta monen muun joukkueen tasolle se ei yllä. Kiekollinen peli perustuu Adam Masuhriin ja Marko Kauppiseen. Masuhrin edelliskausi oli huikea, mutta viime kausi jo astetta heikompi. Hänen laukaus lienee kuitenkin KalPalle äärimmäisen tärkeä. Kauppisella taas pitäisi olla kaikki mahdollisuudet olla eturivin puolustaja liigassa, mutta yleensä hän vajoaa pitkäksi aikaa todella näkymättömäksi. Muu puolustus on taas täynnä oman pään puolustajia. Ryan Lannon vakuutti viime kauden lopulla fyysisellä peruspuolustamisellaan, mutta pitääkö hän tasonsa? Jussi Timonen on pari viime kautta tyytynyt pelaamaan peruspeliä ja se on toiminut. Mikko Kukkonen, Henri Laurila ja nuori Simo-Pekka Riikola kuuluvat samaan sarjaan, mutta taso on kärkipuolustajia heikompi. D Teamistä hankittu Matti Koistinen ei myöskään juuri muista puolustajista eroa. Puolustus on siis kovin yksipuolinen sekä vähän kädetön, jonka takia KalPalle voi tulle kauden aikana ongelmia.

Laituriosastolla on lukuisia pienikokoisia, mutta taitavia pelaajia. Jukka Hentunen ja eläkkeeltä palannut Sami Kapanen ovat nopeita luistelijoita, jotka pelaavat illasta toiseen kokemuksen tuomalla varmuudella. Hentunen voitti edelliskaudella liigan maalipörssin, mutta viime kaudella hän ei onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta. Kapanen taas palaa välivuoden jälkeen, joka aina aiheuttaa kysymysmerkkejä. Sakari Salminen ja Tuomas Kiiskinen taas ovat todella taitavia pelaajia, jotka rakentavat peliä ja tekevät hyvät pisteet. Kalle Kermanista on viimeisten kausien aikana tullut hyvä maalintekijä ja hänen maalejaan Kuopiossa tullaan kaipaamaan. Mielenkiintoinen nimi on myös Jokereista hankittu taitava ja nopea Ossi Saarinen, jolta on jo pari vuotta odotettu läpimurtoa. Auttaako maisemanvaihdos jokerikasvattia ottamaan viimein ratkaisevan askeleen? Fyysistä puolta edustavat hyvin Iiro Pakarinen ja Tommi Jokinen, jotka tosin eivät tule tekemään juuri pisteitä. Jyri Junnila on hyvä alaketjujen pörrääjä, muttei mitään muuta. Laituriosaston täydentää vielä nuori Jasse Ikonen. Näin ollen KalPan laituriosasto on todella vakuuttava ja jo se tulee tuottamaan vastustajille ongelmia.

Keskushyökkääjät sen sijaan ovat heikompia. Ykkössentteriä ei oikeastaan ole, vaan joukkueessa on lukuisia kakkosketjun tason sentteriä. Tommi Miettinen on pelannut jo uransa parhaat vuodet ja kokenut kahden suunnan sentteri tuskin kykenee nousemaan ykkösketjun vaatimalle tasolle. Ongelmia tuottaa vielä se, että Miettinen on vasta toipumassa pelikuntoon. Ässistä Kuopioon hankittu Matti Kuparinen on nuorempi kahden suunnan sentteri, joka on kyllä omassa roolissaan ja alivoiman tappajana hyvä, mutta hänen taidoillaan viime kaudella kerätyt 37 pistettä ovat aika lailla maksimimäärä, mitä hän voi kerätä. Siksi paineita laitetaankin loppuvuodesta 22 vuotta täyttävän Jaakko Rissasen niskaan. Junioreissa vakuuttavaa jälkeä tehneen sentterin piste-ennätys liigassa on kuitenkin vain kymmenen pistettä, joten kehityksessä olisi tapahduttava merkittävä hyppäys eteenpäin. Nelosketjun sentterinä pelannee monipuolinen Joonas Riekkinen, joka on omassa päässä varmasti vakuuttava.

KalPan suurin heikkous taitaa löytyä kentän ulkopuolelta. Päävalmentaja Tuomas Tuokkola on ensimmäistä kertaa päävalmentajana SM-liigassa, eivätkä aiemmat näytöt muutenkaan vakuuta. Mutta odotusarvoltaan heikosta valmentajasta, sekä sentteriosaston kapeudesta huolimatta KalPa selvinnee hyville sijoille. Siitä pitävät huolen kokeneet ja luotettavat kenttäpelaajat.

Vahvuudet:
Laadukkaita laitahyökkääjiä on paljon
Ahonen on liigatasolle todella hyvä maalivahti

Heikkoudet:
Kuka kykenee ottamaan ykkössentterin paikan?
Valmennus on suuri kysymysmerkki

Paras pelaaja: Sakari Salminen
Kovin hankinta: Sami Kapanen
Pahin menetys: Tapio Laakso
Tuleva tähti: Simo-Pekka Riikola
Sijoitus runkosarjassa: 4-8

KÄRPÄT

Viime vuosikymmenen suurin dynastia Kärpät on kompuroinut viimeisillä kausilla. Seurassa on tehty lukuisia huonoja päätöksiä, seura on tehnyt lukuisia huonoja hankintoja, eikä valmennuskaan ole onnistunut. Nyt näyttää kuitenkin paremmalta. Päävalmentaja Hannu Aravirta sai jo viime kauden lopulla joukkueen pelaamaan aiempaa paremmin ja samaa on odotettavissa nytkin. Lisäksi joukkueessa on aiempaa vähemmän palkkasotureita ulkomailta. Sen sijaan joukkuetta on selkeästi pyritty tekemään aiempaa enemmän pohjoissuomalaiseksi.

Kärppien kiinnostavin puoli on nuoret pelaajat. Kärpät nousi vuosituhannen alussa omilla nuorillaan kärkeen ja nyt Oulussa on kasvamassa uusi vastuunkantajien sukupolvi. Taitava Joonas Donskoi teki jo viime kaudella 27 pistettä. Hän lienee tällä kaudella kärkiketjuissa ja samalla näkyvin nuorista pelaajista. Mutta on nuoria muitakin. Sekä laidalla että keskellä viihtyvä Miikka Salomäki on kokoisekseen todella fyysinen ja pelaa tilanteet varmasti loppuun asti. Hän myös varmasti parantaa piste-ennätystään viime kauden kymmenestä. Pienikokoisesta Julius Junttilasta odotettiin paljon jo viime vuonna, mutta hän ei onnistunut. Tällä kaudella läpimurto liigatasolle on kuitenkin todennäköinen. Vasta 17-vuotias puolustaja Ville Pokka on myös kiinnostava nimi, sillä hän on yksi viime aikojen lupaavimmista kahden suunnan suomalaispuolustajista ja hän voi pelata jo useampia otteluita. Kärpillä on tyrkyllä kokoonpanoa monia muitakin nuorukaisia. Puolustajat Mikko Niemelä ja Nico Lehto sekä hyökkääjät Simon Suoranta, Joonas Komulainen, Tomi Körkkö ja Markus Korkiakoski kaikki esiintynevät kauden aikana edustusjoukkueessa. Kärpillä on joukkueessaan myös nuori ruotsalainen, sillä oululaiset hankkivat keväällä Oscar Eklundin. Ruotsalaispuolustaja pelaa hyvin kahteen suuntaan ja teki jo viime kaudella Elitserienissä 15 pistettä. Hänellä on kehityksen jatkuessa potentiaalia aivan liigan kärkitasolle.

Pelkästään nuoriin ei Kärpät kuitenkaan nojaa. Puolustuksen kärkinimi on oma kasvatti Mikko Lehtonen, joka terveenä ollessaan olisi jopa MM-tason puolustaja. Loukkaantumiset ovat kuitenkin vaivanneet, mutta Oulussa toivotaan hänen pelaavan tämän kauden terveenä. Lehtosta tukee kaksi alavireistä kautta Elitserienissä pelannut puolustava puolustaja Ville Mäntymaa, joka kykenee myös tekemään kohtuullisesti pisteitä. Tshekkipuolustaja Jan Snopek ja kahdeksan mestaruuden mies Ilkka Mikkola hoitavat oman pään kokemuksen tuomalla varmuudella. Mikkolan taso tosin on tuntunut viime vuosina tippuvan ja kysymys onkin, että kykeneekö hän nostamaan uudelleen tasoaan. Atte Ohtamaa ja Juho Jokinen hoitelevat jämäminuutteja, mutta he eivät erityisesti vakuuta. Näistä kykyä parempaan olisi ainakin Ohtamaalla. Peruspuolustaja ei kuitenkaan ole vielä kyennyt ottamaan vaadittavaa askelta päästäkseen varmaksi liigatason puolustajaksi.

Hyökkäyksessä sentterikalusto on melko hyvässä kunnossa. Erinomainen se olisi, mikäli Jari Viuhkola olisi terveenä. MM-kisoissa useaan otteeseen esiintynyt kahden suunnan sentteri ei kuitenkaan ole nähnyt aikoihin ehjää kautta. Todennäköisempää onkin, että ykkössentterinä jatkaa viime kevään tapaan Ivan Huml, joka teki viime kaudella 14 ottelussa vakuuttavat 13 pistettä. Pekka Saarenheimo ja Joonas Kemppainen ovat periaatteessa hyviä kahden suunnan senttereitä. Liigassa parhaillaan 46 pistettä tehnyt Saarenheimo ja 26 pistettä tehnyt Kemppainen kuitenkin olivat viime kaudella todella vaisuja. Varmempi vaihtoehto alaketjuihin lienee viime kaudella yllättävän hyvin omassa päässä pelannut Ville-Matti Koponen. Laituriosastolla nuoren Donskoin lisäksi vastuuta on tarjolla viime vuosina parinkymmenen pisteen tahtia kaudessa tehneelle Kimmo Koskenkorvalle. Ja luonnollisesti vastuuta on luvassa kärkihankinnoille Juha-Pekka Haatajalle sekä Michal Vondrkalle. Haataja on jo usean vuoden ajan ollut liigan parhaita maalintekijöitä ja tällä kaudellakin voi odottaa yli 20 maalia, mikäli hän saa vierelleen hyvän sentterin. Vondrka on tehnyt Tshekin liigassa kahtena vuonna peräkkäin 35 pistettä ja käynyt myös Tshekin maajoukkueessa. Hänellä siis pitäisi olla eväitä suureen rooliin. Mikko Alikoski ja Juho Keränen ovat jo pitkään olleet Kärppien alemmissa ketjuissa, eikä tämä vuosi todennäköisesti muuta mitään.

Kärpät tuskin palaa vielä tällä kaudella mestariksi. Joukkue on kuitenkin ottanut selvästi askeleita eteenpäin ja on palaamassa hiljalleen kohti huippua. Tällä kaudella tärkeintä on mitalin sijaan kuitenkin omien nuorten pelaajien nostaminen hyvälle liigatasolle, sekä viime vuosien aneemisen ilmeen parantaminen.

Vahvuudet:
Nuorilla kykyä nousta avainpelaajiksi
Aravirta on kokenut valmentaja, joka jo viime kaudella sai joukkueen pelaamaan paremmin

Heikkoudet:
Maalivahdit
Viimeiset vuodet ovat Oulussa olleet hyvin sekavia

Paras pelaaja: Mikko Lehtonen
Kovin hankinta: Juha-Pekka Haataja
Pahin menetys: Petr Tenkrat
Tuleva tähti: Miikka Salomäki
Sijoitus runkosarjassa: 4-7

LUKKO

Viime kaudella vuosikaudet kovia satsauksia tehnyt Lukko sai viimein mitalin. Aiempina vuosina Rauli Uraman valmennuksessa Lukko oli aloittanut kautensa hyvin, mutta hyytynyt tärkeillä hetkillä. Viime kausi oli Lukolta kuitenkin tasaista tekemistä Uraman samalla osoittaen kykynsä olla menestyksekäs valmentaja. Saman tuloksen saavuttaminen on kuitenkin vaikeaa tänä vuonna, kun hyökkäyksestä katosi paljon iskukykyä Kurtis McLeanin, Jakub Petruzalekin ja Justin Morrisonin muodossa.

Keskushyökkääjien osalta Lukko on kuitenkin iskussa. Siitä pitää huolen viime kauden pistepörssin voittaja Perttu Lindgren, jolta voi odottaa myös nyt oivaltavia syöttöjä ja tehokasta pelaamista. Ruotsissa viime kaudella 31 pistettä tehnyt Kris Beech on myös todennäköisesti erittäin laadukas sentteri, joka on vaarallinen erityisesti ylivoimalla. Alemmissa ketjuissa Juhani Jasu on ollut viimeiset pari vuotta todella vakuuttava oman pään sentteri. Eikä Jarkko Kauvosaarikaan erityisen heikko kolmannessa ketjussa ole, sillä sentterin fysiikka on kovaa luokkaa ja siinä sivussa hän pelaa kohtuullisen hyvin kumpaankin suuntaan. Viime kaudella lupauksia herättänyt isokokoinen Aki Kangasmäki kykenee tarvittaessa paikkaamaan loukkaantumisia ja epäonnistuneita pelaajia.

Ongelma tuleekin laituriosastolla. Lauri Tukonen nousi viime kaudella hyväksi voimalaituriksi jopa ykkösketjuun. Ehjänä hän olisi Lukolle loistava pelaaja, mutta vieläkään ei ole selvillä, kuinka hänen selkänsä kestää. Tukonen on vähintäänkin pitkään sivussa alkukaudesta ja hyvään pelikuntoon pääsy kestää aina hetken. Tukosen loukkaantumisen takia Lukko hankkikin viime kaudella KHL:n Metallurg Novokuznetskin viime kauden parhaan pistemiehen, Mark Bomersbackin. Pienikokoinen kanadalaislaituri on onnistunut kahdella viime kaudella Euroopan sarjoissa erinomaisesti ja hän voi ilman loukkaantumishuolia olla yksi liigan kovimpia laitureita. Jussi Pesonen hankittiin maalintekijäksi ja hän on siihen varsin hyvä haku. Täyden kauden pelatessaan hän olisi voinut päästä 25 maaliin jo viime vuonna, eikä Lindgrenin kanssa aiemminkin pelanneelle laiturille tuon maalimäärän saavuttaminen tällä kaudella ole mahdotonta. Laituriosaston taso kakkosketjussa sen sijaan on kysymysmerkki. Janne Keränen ja Teemu Nurmi voivat päästä 30 pisteen kauteen, mutta yhtä lailla he voivat jämähtää kolmosketjuun. Samuli Kivimäki oli viime kaudella pettymys, eikä isokokoisesta laiturilta voi läpimurtoa oikein nytkään odottaa. Tuomas Huhtanen on kyllä todella nopea ja luo liikkeellään tilanteita, mutta pelikäsityksen puute estää nousun hyökkäävään rooliin. Lukon onkin kenties pakko kohdistaa katseensa nuoriin. Eero Elo on pelityyliltään hyökkäysketjujen maalintekijä, mutta hänen pelimoraalinsa ja luistelunsa ovat edelleen todella suuria huolenaiheita. Ja kuinka paljon voi luottaa ranskalaiseen Charles Bertrandiin? Taso kyllä riittää liigaan, mutta nousu tulosyksikköihin on pitkän tien takana. Olli Palola on jämähtänyt nelosketjun mieheksi ja nuori Jere Laaksonen tuskin nousee vakiokokoonpanoon.

Puolustus on myös erikoinen. Laajuutta kyllä riittää, mutta kärkiosaaminen on kapeaa. Siksi ECHL:stä hankitun peruspuolustaja Matt Generousin hankinta onkin erikoinen. Generous ei välttämättä pärjää liigassa, joten ulkomaalaispaikan kuluttaminen tusinakaveriin on erikoista. Vielä erikoisempaa se on siksi, että Lukko kaipaa vieläkin kärkipuolustajaa. Nyt tilanne on siis se, että jos kärkipuolustaja hankitaan, niin joku liigatason pelaaja jää ilman peliaikaa. Todennäköisimmin tuossa tilanteessa nuori ja lupaava Jesse Virtanen joutuisi kärsijän rooliin, vaikka hänen tasonsa riittäisi liigaan.

Puolustuksen kärkinimet lienevät viime kauden tapaan Harri Tikkanen, Teemu Aalto ja Otto Honkaheimo. Pienikokoinen Tikkanen on hyvä kiekonliikuttaja ja tekee parikymmentä pistettä. Sen lisäksi hän on parantanut uransa edetessä puolustuspeliä. Teemu Aalto on ylivoimalla tehokas myös alkavalla kaudella, mutta myös hieman ongelmissa omassa päässä. Hän tarvitseekin todella hyvän oman pään puolustajan vierelleen. Tuohon rooliin sopisi viime kaudella ison harppauksen eteenpäin ottanut Otto Honkaheimo. Peruspuolustaja Mikko Kuukka on periaatteessa hyvä oman pään puolustaja, mutta hänen pelinsä oli viime kaudella varjo viimeisen Ilves-kauden esityksistä. Tomi Pettinen ei silmävamman jälkeen enää ole toipunut omalle tasolleen ja peruspuolustajalle ei isoa roolia enää uskalla luvata. Anssi Rantanen on isokokoinen ja fyysinen, mutta myös aivan liian hidas. Pelkästään koko ei enää riitä kauden tärkeimmillä hetkillä.

Maalivahtiosasto on kunnossa. Kokenut ja maailmaa kierrellyt Mika Noronen on yksi SM-liigan parhaista vahdeista. Tanskalainen Simon Nielsen ja oma kasvatti Patrik Heikkilä kykenevät antamaan Noroselle ajoittain lepovuoron. Noronen kuitenkin pelannee ilman loukkaantumisia lähes kaikki alkavan kauden ottelut.

Puolustus ja laituriosasto kaipaisivat vielä vahvistusta. Sentterit ja maalivahdit eivät estäisi edes kirkkaimpien mitalien tavoittelua, mutta joukkueella on selkeä puute ratkaisuihin kykenevistä laitureista sekä kärkipuolustajasta. Lukolla on kyllä rahaa, mutta jostain syystä joukkue ei korjaa kokoonpanonsa puutteita.

Vahvuudet:
Noronen on varma ykkösvahti
Keskushyökkääjät ovat liigan eliittiä

Heikkoudet:
Puolustus petti pudotuspeleissä eikä sitä kunnolla vahvistettu
Laituriosasto ei vakuuta ilman Tukosta

Paras pelaaja: Perttu Lindgren
Kovin hankinta: Kris Beech
Pahin menetys: Kurtis McLean
Tuleva tähti: Jesse Virtanen
Sijoitus runkosarjassa: 5-9

PELICANS

Pelicansin viime kausi oli katastrofaalinen. Mika Toivola sai potkut joukkueen pelattua heikosti ja kurittomasti, eikä Pasi Räsänen saanut käännettyä kurssia. Tuloksena oli liigan jumbosija ja liigakarsinnat Sportia vastaan. Vastaavan ei haluttu Lahdessa toistuvan, joten joukkueeseen on tehty suuria satsauksia. Erityisesti valmennukseen panostettiin, sillä päävalmentajaksi hankittiin toistuvasti hyviä tuloksia keskinkertaisellakin materiaalilla valmentanut Kai Suikkanen.

Pelicansin urakkaa helpottaa se, että suurin osa viime kauden tappioista oli hyvin niukkoja. Pääsyy siihen oli viime kaudella läpimurron tehnyt kaksimetrinen Niko Hovinen, jonka näytöt poikivat myös NHL-sopimuksen Philadelphia Flyersin kanssa. Hän kuitenkin pelaa vielä tämän kauden Lahdessa ja Hovinen tuleekin olemaan ennakkoon ajatellen yksi liigan parhaimpia vahteja. Kakkosvahdiksi ovat tarjolla Antti Rautiola ja Joonas Kuusela, jotka eivät tule paljon Pelicansissa pelaamaan.

Puolustus sai kaksi johtotähteä, kun joukkue hankki Markus Seikolan Södertäljestä ja Joonas Järvisen TPS:stä. Seikolan kaksi viimeistä liigakautta tuottivat 45 ja 39 pistettä ja samaa voi nytkin odottaa. Kiekolliset taidot ja kova laukaus ylivoimalla tulevat tuottamaan harmaita hiuksia vastustajille. Järvinen on taas liigan aliarvostetuimpia puolustajia, sillä hän on omassa päässä ihan liigan kärkitasoa. Hyvin liikkuvan Jyri Marttisen viime kausi oli ailahteleva, mutta parhaimmillaan hän voi olla uudessa valmennuksessa olla todella hyvä kahden suunnan puolustaja. Kokenut Jan Latvala tulee hoitamaan varmasti pienentyneet minuutit. Aaron Brocklehurst taas on omassa päässä heikko, mutta ylivoimalla hän tulee olemaan hyödyllinen. Joonas Jalvannilla on kykyjä nousta hyväksi peruspuolustajaksi, mutta hän ei kuitenkaan ole jostain syystä siihen pystynyt. Laajuutta ovat tuomassa kaksi lupaavaa nuorta puolustajaa. Joonas Hurri on potentiaalinen kiekollinen puolustaja, joka ajoittain väläytti osaamistaan jo viime kaudella. Juha-Pekka Pietilä on samankaltainen pelaaja, joka taas keräsi viime vuonna 21 pistettä sarjatasoa alempana. Kokonaisuutena puolustuksessa on paljon hyvää, erityisesti mikäli Hurri, Jalvanti tai Pietilä ottaa harppauksen eteenpäin.

Ongelma onkin hyökkäyksessä. Joukkueelta puuttuu esimerkiksi selvä ykkössentteri. Kohtuullisia kakkos-kolmosketjun senttereitä sen sijaan on viisi. Taitavan Matias Lopin piste-ennätys on peräti 58 pistettä, mutta viime kaudella hän näytti haluttomalta surffailijalta. Jarkko Immonen taas on hyvä pelintekijä, mutta nousua kärkiketjujen sentteriksi on odotettu jo monta vuotta. Voimakas Tero Koskiranta pelaa aina hyvällä asenteella ja hän keräsikin vajavaisista kiekollisista taidoista huolimatta SaiPassa parhaimmillaan 40 pistettä kaudessa. Tommi Paakkolanvaaralle on annettu tilaisuuksia näyttää taitonsa hyökkäysketjuissa, mutta hän soveltuu lähinnä puolustavan keskushyökkääjän roolin. Viimeisenä joukkueeseen hankittiin Justin Hodgman, joka teki viime vuonna farmissa 41 ottelussa lupaavat 29 pistettä. Taidot Euroopan liigassa on toki vielä kokeilematta ja se jää nähtäväksi, että oliko hyvä viime kausi vain sattumaa. Näistä jonkun pitäisi ottaa vastuu ykkössentterin paikasta. Muuten Pelicans on ongelmissa. Lisäksi jonkun keskushyökkääjistä on todennäköisesti siirryttävä laidalle.

Laituriosasto on pelottavan kapea. Viime kaudella Elitserienissä 30 pistettä kerännyt Ryan Lasch on osoittanut olevansa pienestä koostaan huolimatta potentiaalinen ykköslaituri ja hän lienee hyvä hankinta. Arttu Luttinen taas päässee 30 pisteeseen ketjun voimahyökkääjän roolissa, mutta hän ei ole johtava pelaaja. Vili Sopanen taas on taitava luonnonlapsi, joka parhaimmillaan on erinomainen. Viime kauden lopulla syntyi Pelicansissa 13 pistettä 14 ottelussa. Nyt pitäisi kuitenkin pystyä pitämään virettä yllä koko kauden ajan. Janne Tavi ja Marko Pöyhönen ovat yritteliäitä pelaajia ja hyviä alemmissa ketjuissa, mutta kyky ei ehkä riitä ylemmäs. Samaa voisi sanoa HIFK:sta hankitusta Max Wärnistä. Teemu Rinkisessä on potentiaalia nähtyä paremmaksi maalintekijäksi, joten ilman loukkaantumisia hän saattaa olla tasonnostaja. Sami Blomqvistista yritettiin saada viime vuonna pelaajaa kärkiketjuihin, mutta pienikokoiselle hyökkääjälle saattaa koko muodostua esteeksi. Pekka Jormakalla on samankaltaisia ongelmia, mutta hänellä on potentiaalia enemmän, joten hän saattaa vallata paikan liigamiehistöstä. Kari Sihvonen on parhaimmillaan ollut loistava nelosketjun ärsyttäjä, mutta mies oli viime vuonna varjo itsestään ja hän tuskin nousee vanhalle tasolleen. Iiro Sopanen paikkaa loukkaantumisia, mutta tuskin saa vakituista paikkaa.

Pelicansilla on hyvä paikka nousta takaisin pudotuspeleihin. Kai Suikkasen valmentamat joukkueet ovat aina onnistuneet ja nytkin materiaali näyttää kohtuullisen hyvältä. Erityisesti oma pää Niko Hovinen viimeisenä lukkona näyttää hyvältä. Kapea hyökkäys tarvitsee kuitenkin tasonnostoja niin keskellä kuin laidalla. Muuten kausi voi olla jälleen täynnä maalin tappioita.

Vahvuudet:
Laadukas ykkösvahti
Päävalmentaja Suikkanen on yleensä onnistunut loistavasti työssään

Heikkoudet:
Laitahyökkääjien taso ei riitä
Varman ykkössentterin puute

Paras pelaaja: Markus Seikola
Kovin hankinta: Ryan Lasch
Pahin menetys: Antti Tyrväinen
Tuleva tähti: Joonas Hurri
Sijoitus runkosarjassa: 7-10

SM-liiga kaudella 2011-2012 osa 3

2011-09-02T08:00:00.000+03:00

SAIPA

SaiPalla ei mene hyvin. Viime vuonna joukkue päätti panostaa joukkueeseensa ja piti rungon kasassa joukkueen tasolla kovilla jatkosopimuksilla. Lisäksi joukkueeseen hankittiin vanha tähtipelaaja Dale McTavish. Lopulta suurin piirtein kaikki mahdollinen meni pieleen. Pelaajia loukkaantui alkukaudesta, jonka takia peli ei kulkenut, eikä yleisö löytänyt hallille. Kaupan päälle Scott Barney potkittiin joukkueesta ulos rattijuopumuksen vuoksi. Siirtorajalla joukkue yritti vielä korjata kurssia Richard Lintnerin ja Brian Salcidon hankinnoilla, mutta pudotuspelit jäivät haaveeksi. Tuloksena oli lähes miljoonan euron tappiot, pelaajabudjetin leikkaaminen ja materiaalin selkeä heikentyminen.

Oma pää on kaikeksi onneksi kunnossa. Jere Myllyniemi on ollut jo pari kautta hyvä liigatason maalivahti, eikä SaiPa häneen tälläkään kaudella kaadu. Viime kaudella Myllyniemellä oli toki heikompi aika, jolloin hän haparoivan puolustuksen takana kovassa rasituksessa menetti itseluottamustaan, mutta loppukausi näytti jo hyvältä. Liiallinen Myllyniemen peluutus voi kuitenkin olla ongelma tänäkin vuonna, ellei Andreas Bernard kakkosvahtina kykene vakuuttamaan. Viime kaudella italialainen pelasi pari lupaavaa ottelua, mutta mikä on tilanne nyt, mikäli hänet maalille laitetaan?

SaiPan puolustus perustuu pitkälti kahteen kulmakiveen. Richard Lintner ja Brian Salcido tulevat pelaamaan alkavalla kaudella niin paljon kuin jaksavat ja vähän päälle. Siksi väsymys voi kostautua kauden aikana. Huippukunnossa ollessaan kumpikin ovat kuitenkin liigassa hyviä ja varmoja kiekollisia puolustajia, joihin voi luottaa. He eivät kuitenkaan kykene pelaamaan koko ottelua. Siksi taustatukea kaivataan varsinkin Mikko Pukalta, Jarno Lippojoelta, Simon Backmanilta, Pauli Levokarilta ja Per Savilahti-Naganderilta. Heistä kaikki ovat muiden liigajoukkueiden aikanaan hylkäämiä puolustajia, jotka saivat vielä yhden mahdollisuuden SaiPassa. Moni onkin käyttänyt tilaisuuden hyväkseen. Pukasta on tullut yllättävänkin hyvä peruspuolustaja liigaan ja Levokarikin on parhaimmillaan ollut todella hyvä kahden suunnan puolustaja. Backman, Savilahti-Nagander ja Lippojoki ovat näyttäneet ajoittain kohtuullisilta peruspuolustajilta, mikäli heiltä ei liikaa odoteta. Heitä paremmaksi peruspuolustajaksi on kuitenkin kehittymässä oma kasvatti Jere Pulli. Lauri Taipalus pelaa myös alkukauden SaiPassa, sillä Lintner ja Salcido tulevat vasta lokakuussa joukkueeseen. Siihen asti SaiPan puolustus on todella heikko. Ja ikävä kyllä SaiPan kannalta puolustus on veropakolaisten tulonkin jälkeen kenties liigan heikoin.

Hyökkäys on vielä puolustustakin suurempi ongelma. Keskushyökkääjä Jarno Koskiranta on käytännössä ainoa varma kärkiketjujen nimi hyökkäyksessä, sillä hän on tehnyt viimeisenä kahtena kautena vähän päälle 30 pistettä. Hänellä ei kuitenkaan ole sellaisia ominaisuuksia, jotka tekisivät hänestä huippuluokan sentteriä. Kakkossentterin paikka on tarjolla Markku Flinckille. Hän ei ole mikään mailataituri, mutta asennetta pelistä kuitenkin löytyy. Suuri kysymys onkin se, että kykeneekö hän pelaamaan tarpeeksi hyvin kakkosketjussa. Flinck teki viime vuonna Mestiksessä toki mainiot 49 pistettä, mutta Mestiksen pistepörssin kärkinimet harvoin ovat liigassa onnistuneet. Ville Koho ja Juha Kiilholma ovat hyviä ja rutinoituneita puolustavia senttereitä kolmos-nelosketjussa, mutta siihen heidän tasonsa sitten jääkin.

Laituriosasto näyttää vielä keskushyökkääjiäkin heikommalta. Jos viime kaudella 36 ottelussa 14 pistettä tehnyt Jesse Saarinen on suurin tähti, niin jokin on mennyt pieleen. Olkoonkin, että Saarinen on teknisesti erittäin hyvä. Muiksi pelaajiksi hyökkäysketjuihin onkin sitten tarjolla Elmeri Kaksonen, Jesse Mankinen, Antti Aarnio ja Anssi Löfman. 18 pistettä viime kaudella tehnyt Löfman pelaa asenteella, mutta ei tunnu tekevän maaleja mistään. Sähäkästi luisteleva Elmeri Kaksonen taas teki viime kaudelta vaatimattomat 11 pistettä. Myös 11 pistettä tehnyt Antti Aarnio on enemmän rymistelijä kuin pisteiden tekijä. Nuori Mankinen on pelityyliltään sopiva hyökkäysketjuihin, mutta edes pisteet junioreista eivät ole erityisen vakuuttavia. Myös hänen fysiikkansa ja luistelunsa on keskeneräistä. Samat sanat koskevat Mestiksestä koeajalle tulleeseen Roberts Jekimovsiin. Loput joukkueesta ovatkin lähinnä kovasti raatavia ja hyvin puolustavia pelaajia ilman minkäänlaista hyökkäyspotentiaalia. Petri Koskiselta tai Ville Paalaselta ei paljon kannata odottaa, kuten ei myöskään viime kaudella lähinnä Jukureissa pelanneilta Tomi Leivolta, Juha Koivistolta tai Juuso Kaijomaalta. Ville Paalanen tuo loukkaantumisen jälkeen palatessaan joukkueeseen kuitenkin oman lisänsä taklaamalla paljon. Samaan kykenisi myös Joni Yli-Torkko, mutta hyökkääjän koko ura on tällä hetkellä uhattuna.

Joukkueen kannalta alkava kausi näyttää synkältä. Pelaajamateriaali ei hyökkäyksen osalta tule millään riittämään kilpailuun muiden kanssa. Siksi Ari-Pekka Selinin on jälleen saatava joukkue pelaamaan "kusipääkiekkoa", joka ei ole näyttävää tai taidokasta, mutta jolla maaleja voi tulla heikommillekin pelaajille. Se on ainoa mahdollisuus, sillä joukkueen taitotaso ei yksinkertaisesti riitä. Ei ole vaikeaa veikata SaiPalle jumbosijaa tänä vuonna ja kaikki sen yläpuolella ovatkin jo jonkinlainen voitto sputnikeille.

Vahvuudet:
Lintnerin ja Salcidon myötä joukkueessa on laadukkaat kärkipuolustajat
Joukkue ei kaadu maalivahti Myllyniemeen

Heikkoudet:
Hyökkäys ei ole riittävän hyvä liigatasolle
Kapea materiaali, jota loukkaantumiset ovat haitanneet viime vuosina

Paras pelaaja: Richard Lintner
Kovin hankinta: Markku Flinck
Pahin menetys: Tyler Redenbach
Tuleva tähti: Jere Pulli
Sijoitus runkosarjassa: 13-14

TAPPARA

Tapparan viime kausi oli odotetun haastava. Materiaali ei ollut muihin verrattuna tarpeeksi hyvä ja siksi joukkue oli ongelmissa. Tappara kuitenkin taisteli loppuun saakka miehekkäästi monen avainpelaajan hyytymisestä huolimatta. Nyt Tappara on päässyt eroon flegmaattisista pelaajistaan ja on panostanut hyvään puolustukseen sekä pienikokoiseen, mutta nopeaan hyökkäykseen.

Maalivahdit ovat suurin kysymysmerkki. Harri Säteri oli viime kaudella hyvä, mutta hän oli viime kauden lainalla ja nyt hän tavoittelee NHL-unelmaa. Pienikokoinen Jani Nieminen saanee nyt mahdollisuuden, sillä viime vuonna hän oli erinomainen kakkosvahti. Mahdollisuuden saa myös lupaava Juha Metsola, joka ei viimeisinä vuosina ole päässyt juuri pelaamaan Teemu Lassilan takia. Kummassakin maalivahdissa on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia ja se ei olisi suuri ihme, jos vaikkapa Metsola kykenisi nousemaan oikein laadukkaaksi ykkösvahdiksi.

Puolustus nojaa viime kauden runkoon. Juha Leimu aloitti alkukauden hienosti ja oli laadukas kiekollinen puolustaja. Loppukausi oli kuitenkin vaisumpi. Pieni Tuukka Mäntylä on erinomainen kumpaankin päähän ja hän tuokin arvokasta johtajuutta kentällä. Pekka Saravo on edelleen todella varma omassa päässä. Jussi Halme on myös kyvykäs oman pään puolustaja. Viime kauden lopulla ilahduttavaa oli nähdä Aleksi Elorinteen vahvat otteet. Elorinne esitti todella vahvaa peruspelaamista ja isokokoinen puolustaja nousisi samankaltaisilla otteilla nyt vakiokokoonpanoon. Puolustuksen vahvistukseksi hankittiin vielä Kalle Kaijomaa ja Viktor Ekbom. Kaijomaan piste-ennätys SM-liigasta on 29 pistettä, mutta hyvien kiekollisten taitojen lisäksi hän saattaa tehdä todella suuria virheitä. Ekbom taas on nuori, mutta 110 ottelua Elitserienissä pelannut kahden suunnan puolustaja. Maaleja hän ei kuitenkaan ole tehnyt, eikä hänen liike ole parasta mahdollista, mutta hänen luulisi olevan riittävän hyvä puolustaja kolmospariin.

Tapparan hyökkäyspään hankinnat kielivät vähistä varoista. Jokainen hankinta on kysymysmerkki. Pienikokoinen Miikka Männikkö lienee näistä hankinnoista varmin ja hyvä luistelija ottanee paikasta kahdesta ensimmäisestä ketjusta. Myös viime kaudella 34 pistettä tehnyt Sami Venäläinen lienee melko varma kahden ensimmäisen ketjun laituri. Ykkössentterin paikka on tarjolla Jussi Makkoselle tai Joey Tenutelle. Tenute teki viime visiitillään liigassa 38 pistettä ja hän olisi kykenevä ottamaan ykkössentterin paikan. Viime kauden paha loukkaantuminen on kuitenkin suuri kysymysmerkki. Hyväraaminen Jussi Makkonen voitti kaudella 2008-2009 liigan maalipörssin, mutta sen jälkeen hän on kiertänyt monessa seurassa onnistumatta. Antti Erkinjuntti on taitava, mutta hän on jämähtänyt urallaan noin 30 pistettä tekeväksi laituriksi, joka ei taidoistaan huolimatta ole tehokas. Jacob Cebis on todella pieni laituri, joka ei NCAA:ssakaan ollut tähtipelaaja. SaPKosta tullut Jan-Mikael Järvinen oli kova Mestiksessä, mutta liigatasolle pääsy on vielä kysymysmerkki.

Viime kaudella Tapparassa pelanneista harva vakuutti. Hyvin liikkuva Kim Strömberg väläytteli loppukaudesta, mutta sitä hän on tehnyt jo monena vuotena. Pienikokoinen Joni Karjalainen pääsi viime vuonna myös hyvin liigavauhtiin. Tuomas Vänttinen taas on erinomainen oman pään sentteri, jolta ei löydy kykyä hyökkäyspään rooliin. Jouni Virpiö ja Tomi Pekkala ovat kumpikin pelityyliltään ylempien ketjujen pelaajia, mutta Virpiöllä koko ja Pekkalalla kokonaisvaltainen pelaaminen ovat olleet ongelmia. Jukka Peltola on hyvä puolustuspäässä, mutta hyökkäyspelissä onnistumiset ovat olleet ajoittaisia. Keskushyökkääjä Antti Kangasniemi teki viime kaudella 26 pistettä, mutta nyt paikka lienee nelosketjussa, vaikka hän onkin ehkä parempi hyökkäyspäässä. Nestori Lähde kyllä taistelee hyvin, mutta siihen se sitten jääkin. Tapparalla on myös nuoriso-osasto David Dvoracekin, Arttu Ilomäen ja Paulus Rundgrenin muodossa. Tapparan juniorit ovat kuitenkin olleet pitkään heikkoja, eikä näiltä nuorilta voi kovin paljon odottaa. Omista junioreista voi odottaa ratkaisijoita vasta parin vuoden päästä, kun Aleksander Barkov ja Jonathan Tanus pääsevät liigatasolle.

Joukkue ei ole nimekäs, eikä todennäköisesti taistele kovin hyvistä sijoista. Päävalmentaja Sami Hirvonen kuitenkin pääsee lähtemään kauteen aiempaa paremmista lähtökohdista. Viime kaudella valmennus onnistui hyvin ja tänä vuonna samanlainen onnistuminen tarkoittaisi pudotuspelejä. Mutta vaikka tulos ei olisikaan toivottu, niin yhdessä asiassa Tappara on mennyt eteenpäin. Joukkue on kerrankin rakennettu suunnitelmallisesti ja se jo itsessään voi auttaa tulevilla kausilla. Nyt rakennetaan pohjaa tulevalle. Menestyksen aika tulee sitten joskus myöhemmin.

Vahvuudet:
Puolustus on täynnä laadukkaita pelaajia
Joukkue on rakennettu suunnitelmallisesti

Heikkoudet:
Fyysisyyden puuttuminen hyökkäyksestä
Maalivahdit ovat kysymysmerkki

Paras pelaaja: Tuukka Mäntylä
Kovin hankinta: Joey Tenute
Pahin menetys: Kevin Doell
Tuleva tähti: Aleksi Elorinne
Sijoitus runkosarjassa: 9-12

TPS

TPS koki yhden vuoden sisällä kaksi äärilaitaa. Ensiksi TPS juhli mestaruutta Kai Suikkasen, Ilari Filppulan ja Lee Sweattin johdolla. Syksyllä Heikki Leimeen valmentamana sama runko hävisi ottelun toisensa perään. Leimeen potkujen jälkeen ote parani hiljalleen, mutta vasta viimeisessä ottelussa TPS vältti liigakarsinnat. Tuo karsinnat välttänyt joukkue ei kuitenkaan erityisemmin ole vahvistunut ja vasta viime viikkoina joukkue on tehnyt pari hankintaa, joiden ansiosta iskukyky on edes siedettävällä tasolla.

Puolustus näytti pitkään todella heikolta. Onneksi puolustukseen löytyi kesän lopulla pari melko hyvää vahvistusta. Tomas Mojzis on kaksi vuotta sitten Tshekin MM-joukkueessa saanut kultaa ja hän lieneekin todella vahva peruspuolustaja. Edelliskaudella liigassa 30 pistettä tehnyt Joni Tuominen taas tulee olemaan se kiekollinen liideri. Näiden kahden on kuitenkin pakko onnistua, sillä muuten paketti ei vakuuta. Timo Seppänen on kohtuullisen hyvä kahden suunnan puolustaja, joka ei kuitenkaan ole vielä onnistunut kunnolla missään. Garrett Raboin on hyökkäävä puolustaja, joka ei oikeastaan osaa puolustaa. Pisteitä kyllä syntyy ja hänelle tekisi hyvää pelata todella hyvän puolustavan puolustajan vieressä. Nuorille voi tulla paljon vastuuta kysymysmerkkejä täynnä olevassa puolustuksessa. Veli-Matti Vittasmäellä varsinkin pitäisi olla kykyä pärjätä hyvänä oman pään luutijana, joka ei ole huono kiekonkaan kanssa. Markus Palmroth menee joukon jatkona kohtuullisena oman pään puolustajana. Suurin kiinnostus nuoriso-osastolta osuu kuitenkin Rasmus Ristolaiseen, jolla on kokoa, liikettä ja hyvät kiekolliset taidot. Ristolaisella on kaikki eväät nousta kansainvälisen tason huippupuolustajaksi ja nuorukainen voi jo tällä kaudella yllättää monet.

TPS:n maalivahtiosasto on kokenut täydellisen muodonmuutoksen, sillä sekä Atte Engren että Joni Ortio lähtivät Pohjois-Amerikkaan. Ykkösvahdiksi hankittiin Tshekin maajoukkueessakin esiintynyt 25-vuotias Marek Schwarz. Hyvin oman maan liigassa esiintynyt maalivahti muistuttaa Alexander Salakia, sillä teknisesti ja tyylillisesti hän on kaikkea muuta kuin valmis. Potentiaali on kuitenkin huima ja maalivahtivalmentaja Urpo Ylönen voi hyvinkin saada potentiaalin kaivettua ulos jo tällä kaudella. Aleksis Ahlqvist oli aikanaan todella lupaava maalivahti, mutta miesten peleissä hänen panos on aina ollut riittämätön. Kristian Järvisen tehtävä on pelata junioreissa.

Turkulaisten sentteriosasto on kiinnostava. Jokainen alustavan kokoonpanon keskushyökkääjä on kohtuullisen isokokoinen. Heistä hyökkäyspään tehoista vastaavat Tomas Plihal ja Ryan Stone. Plihal teki ensimmäisellä liigakaudellaan 37 pistettä ja osoitti potentiaalia olla jopa ykkössentteri. Viime kausi kuitenkin epäonnistui osin loukkaantumisten vuoksi. Ryan Stone taas on pelannut farmissa useamman kauden vähän päälle puoli pistettä per ottelu tahtia. Hän on kuitenkin myös kärsinyt loukkaantumisista. Loukkaantumisherkkyys onkin TPS:llä huolenaihe, sillä alaketjuissa ei ole heille korvaajaa. Tapio Laakso on kyllä erinomainen kolmosketjun sentteri ja alivoimalla liigan parhaita, mutta hyökkäävään rooliin hänestä ei yksinkertaisesti ole. Samaten Janne Hauhtonen jäänee sellaiseen 20 pisteeseen. Voikin olla, että vasta juniori-ikäinen Santtu Huhtala saa tilaisuutensa kauden aikana, sillä hänen tekninen osaamisensa on hyvällä tasolla. Tosin koko ja fysiikka saattavat hänellä olla riittämättömät.

Laituriosaston ykkösnimi on Ville Vahalahti. Varma kahden suunnan laituri on kunnossa ollessaan varmaa ykkösketjun tasoa. Samalle tasolle voisi edelliskauden perusteella päästä myös Michal Birner, mutta viime kausi oli häneltä luvattoman heikko. Ilveksestä tullut isokokoinen Marko Anttila sekä oma kasvatti Tuomas Suominen ovat jämähtäneet samalle noin 20 pisteen tasolle, missä he ovat pari viime kautta olleet. Joskus heiltä oli lupa odottaa enemmänkin, mutta ura ei tunnu edistyvän. Pienikokoinen ja taitava Marko Virtala on parhaimmillaan todella hyvä pelaaja, mutta viime kaudella hän oli kaukana parhaastaan. Ja voiko TPS odottaa mitään SM-liigaa heikommassa Tshekin liigassa 14 pistettä viime kaudella tehneeltä Jakub Cernyltä? Nopea Jarkko Hattunen teki viime vuonna kymmenen maalia, mutta saman maalimäärän saaminen nyt on kova tavoite. Mikko Laineelta on odotettu maaleja jo pari vuotta, mutta liigatasolle murtautuminen on jäänyt toistaiseksi kaukaiseksi haaveeksi. Onneksi laituriosastolta kuitenkin löytyy yksi varma nimi. Timo Salo on äärimmäisen varma puolustava laituri, joka on alivoimalla loistava.

TPS hankki valmentajakseen KalPasta Pekka Virran. Virran näytöt KalPasta ovat vakuuttavat, mutta sielläkin kesti jonkin aikaa luoda pohja KalPan nykyiselle menestykselle. Kiekkokontrollia ylikorostavaa pelitapaa ei opeteta pelaajille hetkessä. Myöskään pelaajamateriaali ei tätä täysin tue, sillä varsinkin puolustus on kiekollisesti turhan kädetön. TPS todennäköisesti parantaa viime kaudesta, mutta pudotuspeleihin joukkue ei vielä välttämättä pääse. Pekka Virran mukana joukkue voi kuitenkin pitkäjänteisellä työllä nousta pikkuhiljaa pohjalta huipulle.

Vahvuudet:
Virta sai nostettua KalPan liigan pohjalta huipulle
Maalivahdit ovat Turussa perinteisesti onnistuneet

Heikkoudet:
Puolustus ei vakuuta
Kuka kykenee hyökkäyksessä ratkaisuihin?

Paras pelaaja: Ville Vahalahti
Kovin hankinta: Tomas Mojzis
Pahin menetys: Markus Nordlund
Tuleva tähti: Rasmus Ristolainen
Sijoitus runkosarjassa: 10-13

ÄSSÄT

Ässien viime kausi oli odotuksiin nähden erinomainen. Tuskin kukaan uskoi, että joukkue olisi runkosarjassa toinen. Pekka Rautakallion kuuluttama työnteko ja taistelukiekko kuitenkin teki mahdottomasta mahdollisen. Pudotuspeleissä Blues oli kuitenkin lopulta porilaisia vahvempi. Nyt Ässät pyrkii jälleen kärkeen samankaltaisilla eväillä.

Ykkösvahti Eero Kilpeläisen lähtö jättää luonnollisesti aukon maalille, eikä Poriin ollut käytännössä mahdollista saada vastaavan tason korvaaja. Nyt nuorilla Antti Raannalla ja Juha Järvenpäällä on uransa toistaiseksi paras mahdollisuus napata ykkösvahdin paikka. Kumpikin maalivahti on kokematon, mutta potentiaalinen. Väläytykset eivät kuitenkaan enää riitä, vaan otteiden pitäisi olla paljon aiempaa tasaisempia.

Puolustus on Ässillä laaja. Kärkikalustoa siinä edustavat viime kaudella SM-liigan tähdistökentälliseen valittu Ville Uusitalo, sekä kovalla tahdilla pisteitä tehnyt Ryan Caldwell. Kumpikin on liigassa todella kovia kahden suunnan puolustajia. Heidän jälkeensä seuraavaksi kovimmat nimet ovat tornin kokoinen peruspuolustaja Kristian Kudroc, sekä viime kauden alussa erittäin hyvin pelannut kahden suunnan puolustaja Miko Malkamäki. Loput paikat ovatkin jo epäselvempiä ja kokoonpanoon jäävää kahta paikkaa tavoittelee peräti viisi melko tasavahvaa pelaajaa, joita voi peluuttaa vastustajasta ja päivän kunnosta riippuen. Kiekollisiksi puolustajiksi tarjolla ovat porilaiskasvatit Jesse Jyrkkiö ja Tommi Taimi, sekä fyysisiksi oman pään luudiksi Tapio Sammalkangas ja Jani Honkanen. Juho Mielosella olisi periaatteessa fyysisesti ja teknisesti kaikki eväät olla erittäin laadukas kahden suunnan puolustaja, mutta hänen viime kauden esityksensä olivat umpisurkeita.

Ässien sentterikalusto on tasaisen vahva. Kärkiketjuihin on tarjolla kahden suunnan sentterit Stephen Dixon ja Aki Uusikartano. Uusikartano on varma oman pään sentteri, joka tekee fiksuja ratkaisuja. KHL:stä hankitulla Dixonilla on kuitenkin 20 maalin Elitserien-kauden perusteella enemmän hyökkäyspään potentiaalia. Myös alaketjuihin on tarjolla laadukkaat sentterit porilaisten Severi Sillanpään ja Mika Niemen muodossa. Sillanpää on kaksikosta varmempi kortti, joka on varsinkin omassa päässä erinomainen. Mika Niemellä on ollut ongelmia fysiikan kanssa, mutta hänellä on kuitenkin potentiaalia olla huikea myös hyökkäyspäässä. Hän voikin pelata kauden lopulla vaikka ykkösketjussa, mutta yhtä hyvin myös nelosketjussa.

Laituriosastolla on myös laatua ja leveyttä. Maalintekovoimaa tarjoavat jo viime kaudella yli 20 maalia tehnyt slovakkihyökkääjä Tomas Zaborsky, sekä ensimmäisellä kierroksella varattu viime kauden sensaatio Joel Armia. Unohtaa ei sovi myöskään Patrick Yetmania, joka oli alkukauden todella hyvässä vauhdissa. Tuomas Santavuorikin teki viime kaudella toista kertaa urallaan 16 maalia, vaikka taitava laituri on enemmän profiloitunut pelintekijäksi. Viime kaudella 22 pistettä tehnyt Veli-Matti Savinainen on myös varsin monikäyttöinen pelaaja, joka voi pelata roolissa kuin roolissa ja tarvittaessa vaikka keskellä. Fyysisempää osastoa edustaa Tshekistä hankittu Radek Smolenak, joka saattaa tehdä myös jonkin verran pisteitä. Alaketjuihin on myös suuri tungos. Vaihtoehtoina ovat todella hyvin liikkuva ja karvaava Sami Mutanen, isokokoinen voimahyökkääjä Jesse Laaksonen, taitava mutta hivenen tehoton Antti Mäkilä, nuorten maajoukkueissa paljon pelannut Nico Aaltonen sekä taklauskone Niko Palonen.

Suurin muutos taitaa kuitenkin olla valmentaja Pekka Rautakallion vaihtuminen Karri Kiveen. Pitkän työn jo Porissa tehnyt valmentaja on apuvalmentajana meritoitunut ja jo aiemmin hänellä oli suuri vastuu pelitavasta. Päävalmentajalla on kuitenkin ihan erilainen vastuu kuin apuvalmentajana. Mutta jos Kivi onnistuu ja Ässien maalivahtiosasto on kunnossa, niin Ässillä on jälleen hyvä mahdollisuus päästä suoraan pudotuspeleihin.

Vahvuudet:
Laaja ja iskukykyinen laiturikalusto
Laadukas puolustus

Heikkoudet:
Kykeneekö Raanta tai Järvenpää ottamaan askeleen eteenpäin?
Kivellä ei ole liigakokemusta päävalmentajan tehtävistä

Paras pelaaja: Ville Uusitalo
Kovin hankinta: Stephen Dixon
Pahin menetys: Eero Kilpeläinen
Tuleva tähti: Tommi Taimi
Sijoitus runkosarjassa: 5-9

Loppuun vielä veikkaus sijoituksista runkosarjan päätteeksi sekä palkintojen voittajista:

HIFK
JYP
Jokerit
Kärpät
KalPa
Ässät

-
Blues
Lukko
Pelicans
Ilves
-
Tappara
TPS
HPK
SaiPa

Runkosarjan paras pelaaja: Mikael Granlund – HIFK
Pistepörssin voittaja: Mikael Granlund – HIFK
Pudotuspelien paras pelaaja: Ville Peltonen – HIFK
Paras maalintekijä: Tomas Zaborsky – Ässät
Paras tulokas: Riku Helenius – JYP
Paras puolustaja: Sami Vatanen – JYP
Paras maalivahti: Juuso Riksman - HIFK
Herrasmiespelaaja: Mikael Granlund – HIFK
Tehopelaaja: Mikko Jokela – HIFK
Paras valmentaja: Petri Matikainen – HIFK
Ensimmäisenä valmentajan erottaa: SaiPa

All-stars:

Tomas Zaborsky (Ässät) – Mikael Granlund (HIFK) – Teemu Pulkkinen (Jokerit)
Sami Vatanen (JYP) – Toni Söderholm (HIFK)
Juuso Riksman (HIFK)

Seuraa heitä alkavalla liigakaudella

2011-08-27T12:45:00.000+03:00

SM-liiga menettää jokainen kausi osan huippupelaajistaan, mutta se ei tarkoita sitä, ettei liigassa olisi paljon kiinnostavia pelaajia. Pyrin nyt kasaamaan jokaisesta joukkueesta kolme omasta mielestäni kiinnostavinta pelaajaa. ja samalla perustelemaan lyhyesti, että minkä takia heitä kannattaa seurata.

Tommi Huhtala, Blues
Ässistä Espooseen siirtynyt hyökkääjä taklaa ja taistelee illasta toiseen. Tekee samalla useita maaleja.

Jere Karalahti, Blues
Isokokoinen ja kovaotteinen puolustaja tuomittiin jo menetetyksi pelaajaksi. Nousi kuitenkin viime kaudella uudelleen maajoukkueeseen.

Camilo Miettinen, Blues
Hyökkääjä erottui viime keväänä muutenkin kuin kypärän alta pursuavista hiuksistaan. Taitava pelaaja kykenee kääntämään otteluita Bluesille.

Mikael Granlund, HIFK
Nuori Suomen tulevaisuuden toivo pelaa vielä vuoden SM-liigassa. Taistelee tosissaan pistepörssin voitosta. Nuori hyökkääjä on päässyt myös postimerkkiin MM-välierissä tehdyllä ilmaveivillään.

Ville Peltonen, HIFK
Vuoden 95 MM-finaalin ratkaisija. Kokenut hyökkääjä pelaa viimeisiä kausiaan, joten häntä kannattaa mennä katsomaan vielä kun voi.

Toni Söderholm, HIFK
MM-kisoissakin esiintynyt puolustaja nousi viime keväänä uudestaan huipputasolle. Jatkaako samalla tasolla?

Alex Leavitt, HPK
HPK:n hankinta Saksan divarista. Sentteri on kuitenkin kyennyt tekemään kovia tehoja sarjassa kuin sarjassa. Onko tällä kaudella vaarallisempi omassa vai vastustajan päässä?

Teemu Rautiainen, HPK
HPK:n nuori pelaaja on todella taitava käsistään. Ikävä kyllä hän on myös SM-liigan lyhimpiä pelaajia.

Marko Tuulola, HPK
Kokenut puolustaja pelaa iän tuomalla varmuudella. Aloittaa viimeisen liigakautensa.

Ville Koistinen, Ilves
Takaisin Tampereelle palannut puolustaja, joka on pelannut NHL:ssä ja MM-kisoissa. On sen verran hyökkäävä puolustaja, että pelasi NHL:ssä ajoittain hyökkääjänä.

Jesse Niinimäki, Ilves
Ensimmäisen kierroksen varaus ja paljon hukattua potentiaalia. Niinimäki on viime vuosina vihdoin löytänyt itsestään sisäisen urheilijan ja mailataituri tekee tällä kaudella paljon pisteitä.

Vesa Toskala, Ilves
NHL:ssä viimeiset kaudet olivat luvattoman heikkoja. SM-liigassa kyvyt voivat riittää todella vakuuttaviin esityksiin, mikäli itseluottamus on kunnossa.

Ilari Filppula, Jokerit
Oli viimeksi Suomessa pelatessaan maagisen hyvä hyökkäyspäädyssä. Farmissa syntyi 64 pistettä ja sillä Filppula oli pistepörssin 16.

Markus Nordlund, Jokerit
Vaarallinen kummassakin päässä kenttää. Puolustaja ei ole erityisen varma omassa päässä, mutta tulinen laukaus aiheuttaa vastustajissa kauhua.

Teemu Pulkkinen, Jokerit
Nuori lupaus, joka monipuolistui viime kaudella huomattavasti. Pulkkinen tunnetaan parhaiten tulisesta ja tarkasta laukauksestaan, jonka lataaminen kestää ikävä kyllä turhan kauan.

Antti Pihlström, JYP
Kenties liigan nopein luistelija. Säntäilee kentällä sähäkästi sinne ja takaisin. Maaleja syntyy paljon. Vielä enemmän elävä ihmiskuula hukkaa niitä

Sami Vatanen, JYP
Puolustajan luistelu on jo miltei taidetta. Kiekollisesti erinomainen ja varma puolustaja pelaa vielä kauden Suomessa ennen siirtymistään Pohjois-Amerikkaan.

Jonne Virtanen, JYP
Isokokoinen hyökkääjä on aina kyennyt fyysiseen peliin. Viime kaudella hän teki myös yllättävän monta nättiä maalia.

Sami Kapanen, KalPa
Kerran jo uransa lopettanut Kapanen on vuoden 1995 maailmanmestareita. Onnistuuko paluu liigajäille ongelmitta?

Adam Masuhr, KalPa
Ruotsalaispuolustaja vakuutti jo ensimmäisellä kaudellaan huippuluokan ylivoimapuolustajana. On sen jälkeen kehittynyt myös oman pään pelissä.

Sakari Salminen, KalPa
Fyysisesti Salminen ei ole vieläkään erityisen vakuuttava. Mutta onneksi kädet toimivat huikean hyvin.

Joonas Donskoi, Kärpät
Nuori lupaus murtautui viime kaudella Kärppien kokoonpanoon. Nyt röyhkeältä laiturilta odotetaan selkeää parannusta viime kauden pisteisiin.

Mikko Lehtonen, Kärpät
Kaikin tavoin loistava puolustaja SM-liigaan. Pelannut niin maajoukkueessa kuin NHL:ssä.

Jari Viuhkola, Kärpät
Huippuluokan sentteri terveenä. Mutta viimeisinä kausina Viuhkola on ollut kaikkea muuta. Entä nyt?

Teemu Aalto, Lukko
Puolustajan laukaus on pelottava ase. Toisaalta omalle joukkueelle aivan yhtä pelottavaa on Aallon puutteellinen puolustuspelaaminen.

Charles Bertrand, Lukko
Ranskalaisia pelaajia ei usein SM-liigassa näe. Nyt Bertrandilla on mahdollisuus päästä melko isoon rooliin.

Perttu Lindgren, Lukko
Viime kauden SM-liigan pistepörssin voittaja. Loistava pelinrakentaja, jonka huippusyötöt ovat vaarallisia erityisesti ylivoimalla.

Niko Hovinen, Pelicans
Isokokoinen maalivahti oli välillä viime kaudella ainoa syy sille, että Pelicans hävisi otteluita vain maalilla tai kahdella.

Ryan Lasch, Pelicans
Pieni hyökkääjä pärjää koostaan huolimatta. Kun kädet ja jalat käyvät, lopputulos voi olla huikea.

Markus Seikola, Pelicans
Viimeksi Ilveksessä pelatessaan huikeita tehoja kahden kauden ajan. Ylivoimalla liigan parhaimpia puolustajia.

Jarno Koskiranta, SaiPa
SaiPan nimettömän hyökkäyksen ainoa valopilkku. Käväisi jo maajoukkueessakin. Todennäköisesti SaiPan kultakypärä kauden lopussa.

Richard Lintner, SaiPa
Huippuluokan slovakialaispuolustaja tuli viime kauden lopulla Lappeenrantaan ja pelasi miltei puoli tuntia ottelussa. Tänä vuonna rooli ei ainakaan pienene.

Ville Paalanen, SaiPa
Pienikokoinen pelaaja, mutta taklaa siitä huolimatta kaikkia eteen tulevia.

Antti Erkinjuntti, Tappara
Näppärä laitahyökkääjä ei ole vieläkään tehnyt lopullista läpimurtoa. Nyt olisi korkea aika nostaa tasoa.

Tuukka Mäntylä, Tappara
Mäntylä oli edelliskaudella otsikoissa lähinnä taklausten vuoksi. Samalla unohtui se, että pienikokoinen Mäntylä on samperin hyvä puolustaja.

Joey Tenute, Tappara
Jos on terve, tekee pisteitä. Mutta onko hän kunnossa?

Marko Anttila, TPS
Liigan pisin hyökkääjä, joka vauhdissa ollessaan on liki mahdoton pysäyttää. Tampereella odotettiin monta vuotta turhaan lopullista läpimurtoa.

Rasmus Ristolainen, TPS
Suomen lupaavimpia puolustajia. Nuori puolustaja on kookas, hyvin liikkuva ja hyvä kiekollisilta taidoiltaan. Saattaa jo nyt pelata suurimman osan kaudesta SM-liigasta.

Ville Vahalahti, TPS
TPS-ikoni tekee takuuvarmaa työtä vuodesta toiseen. Ykkösketjun laituri, joka voi taas kerran päästä noin 40 pisteeseen.

Joel Armia, Ässät
Isokokoinen ja taitava ensimmäisen kierroksen varaus. Tekee todennäköisesti tälläkin kaudella suuren osan liigakauden hienoimmista maaleista.

Tuomas Santavuori, Ässät
Mies, joka luistelee paremmin sivulle kuin eteenpäin. Tekee myös paljon pisteitä.

Ville Uusitalo, Ässät
Huippunopea luistelija pelaa hyvällä tasolla vaikka 30 minuuttia ottelussa väsymättä juurikaan. Liigan parhaita kahden suunnan puolustajia.

Keskushyökkääjien metsästyksen lopputulos

2011-08-25T14:09:00.001+03:00

Kesäkuussa tein blogitekstin liigajoukkueiden kesän ostoslistoista. Huomion arvoinen seikka oli se, että todella moni joukkue kaipasi keskushyökkääjää. Ja usein vieläpä sitä kärkinimeä. Joukkueilla on nyt ollut kaksi kuukautta aikaa hankkia se maaginen kärkisentteri. Liigakauden lähestyessä onkin hyvä katsoa, miten joukkueet ovat tavoitteissaan onnistuneet.

HPK

Alex Leavitt on jonkinlainen arpa, joten varmempi kaveri oli haussa. Pienellä budjetilla kauteen lähtevä HPK sai kuitenkin hankittua melko pätevän pelaajan. Slovakialainen Marek Zagrapan on pelannut kolme kautta AHL:ssä melko hyvillä tehoilla ja sen jälkeen siirtynyt KHL:ään. Venäjällä vietetyt vuodet olisivat toki voineet mennä paremminkin. Tämän lisäksi taitavan Zagrapanin esitykset ailahtelevat paljon. Tässä hankinnassa on riskinsä, mutta HPK tuskin olisi edes voinut hankkia riskitöntä pelaajaa. HPK onnistui siis oletusarvoisesti hankinnassaan hyvin.

Ilves

Ilveksellä olisi tarvetta keskushyökkääjälle. Pasi Määttänen lopetti viime kauden jälkeen, jonka takia sentteriosasto on kapea. Jostain syystä Ilves ei kuitenkaan ole hankkinut edes leveyttä tuolle osastolle, joten joukkue lähtee kauteen suurella riskillä. Entä jos Mark Lee loukkaantuu ja/tai Matias Myttysestä ei ole kakkossentteriksi?

KalPa

Tommi Miettinen ja Matti Kuparinen ovat ehdolla ykkösketjuun. Heidän tasonsa ykkösketjun keskellä on kysymysmerkki. KalPalla oli siis selkeä tarve huippusentterille, mutta jostain syystä panostukset tulivat jo ennestään kovatasoiseen laituriosastoon. Jukka Hentunen ja Ossi Saarinen eivät hirveästi lohduta pimeinä syysiltoina, mikäli keskushyökkääjät eivät kykene pelaamaan tarpeeksi hyvällä tasolla.

Pelicans

Pelicans etsi ykkössentteriä. Sitä ei tullut. Sen sijaan joukkue hankki kaksi kakkossentteriä. AHL:ssä 29 pistettä 42 ottelussa tehnyt Justin Hodgman on vielä kehittyvä pelaaja, joka tuskin vielä on parhaimmillaan. Tero Koskiranta taas tekee paljon töitä, mutta ketjuaan hän ei kykene kannattelemaan. Sentterit ovat joka tapauksessa melko hyviä ja tuovat joukkueeseen leveyttä. Onkin kiinnostavaa nähdä, että kuinka pitkälle Pelicansin tasaisen hyvä sentterikalusto riittää.

TPS

TPS hankki äskettäin Ryan Stonen. Hän on tehnyt farmissa hyviä tehoja ja kuulostaa melko potentiaaliselta hankinnalta. Viimeisinä kausina hän on kuitenkin kärsinyt loukkaantumisista, ja se taas ei kuulosta kovin hyvältä. Stone on pelannut usein myös laidalla. Usein tällaiset Pohjois-Amerikasta tulleet pelaajat sopivat paremmin Suomen kaukalossa laidalle, joka saattaa myös aiheuttaa Turussa päänvaivaa. TPS:n budjetilla Stone on kuitenkin todella hyvä hankinta.

Ässät

Vähemmän yllättäen Porista ei ole kuulunut pelaajauutisia. Ässät on hakenut laadukasta sentteriä ja rima on hankintojen suhteen ollut korkealla. Kenties jopa liian korkealla. Paul Szczechuran kanssa Ässät oli ilmeisesti jo lähellä sopimusta, mutta NHL-peikko tuli väliin. Porissa odotus siis jatkuu vielä ja todennäköisyys huippusentterin löytämisestä pienentyy päivä päivältä. Jos parin päivän sisällä kuuluisi pelaajauutisia...

SaiPan lohduton tilanne

2011-08-16T18:09:00.000+03:00

SaiPan viime kausi oli surullinen. Viime kesänä kaikki sen sijaan näytti vielä hyvältä. SaiPa oli pelannut pirteän kauden ja kerrankin joukkue päätti panostaa kiinnittämällä omat avainpelaajansa jatkosopimuksilla. Lisäksi joukkueeseen hankittiin Dale McTavish ja Per Savilahti-Nagander. Ennusmerkit olivat siis paljon tavallista paremmat.

Kelkka lähti kuitenkin hyvin nopeasti väärään suuntaan. Heti aluksi joukkue koki pahoja loukkaantumisia ja erityisesti Daniel Sondellin menetys oli todella paha. Loukkaantumisen takia myös Savilahti-Naganderin alkukausi oli surkea. Pienempiä loukkaantumisia tuli kauden aikana miltei kaikille pelaajille, joten fysiikkaharjoituksen tason pystyi hyvin kyseenalaistamaan. SaiPan tilannetta ei helpottanut myöskään se, että loukkaantumisten takia monia pelaajia jouduttiin ylipeluuttamaan ja erityisesti maalivahti Joni Myllyniemi väsyi pahasti. Kaupan päälle aiemmalla kaudella hyvin onnistuneet pelaajat, kuten Joni Tuominen, Pauli Levokari, Carlo Grünn ja Tyler Redenbach, olivat pettymyksiä. Kaiken huippu oli kuitenkin Scott Barney. Kanadalaishyökkääjä oli nauttinut turhan paljon voimajuomaa ennen auton käynnistämistä ja hän kärysi ratista. Tämän seurauksena SaiPa antoi potkut tähtihyökkääjälleen.

Tammikuussa tilanne näytti jo huolestuttavalta, sillä SaiPa ei ollut menossa pudotuspeleihin. Tämän vuoksi seura hankki takalinjoilleen Richard Lintnerin ja Brian Salcidon. Kumpikin oli joukkueelleen selkeitä vahvistuksia, mutta lopulta Lintner väsyi, ja Salcido SaiPan viime kauden tyylille uskollisena loukkaantui. Näin olleen he eivät kyenneet kääntämään joukkueen suuntaa. Lopputulos oli se, että häviävää joukkuetta ei yleisö jaksanut käydä katsomassa ja pelaajabudjettikin ylitettiin selvästi. Viime kauden taloudelliseksi tulokseksi tuli lopulta lähes miljoonan euron tappiot ja se samalla maalaa lohduttoman kuvan SaiPan tulevaisuudesta.

Tappioiden takia yhteistyökumppanit joutuivat jo nyt sijoittamaan ylimääräisiä euroja joukkueeseen. Siitä huolimatta pelaajabudjettia jouduttiin leikkaamaan 1,2 miljoonaan euroon, joka on selkeästi SM-liigan pienin pelaajabudjetti. SaiPan joukkue ei aiemminkaan ole materiaaliltaan ollut vakuuttava, eikä pelaajabudjetin pienentäminen helpota tilannetta jatkossa. SaiPalla on toki hyvä maalivahti, joka on selkeä etu joukkueelle. Joukkue myös päätti panostaa fiksusti ensisijaisesti puolustukseen pitämällä Lintnerin ja Salcidon, mutta etulyöntiasemaa SaiPa ei silläkään saa, sillä myös muidenkin liigajoukkueiden puolustuskalusto näyttää poikkeuksetta viimeaikaisia kovemmilta. Hyökkäys sen sijaan on vitsi. Oikeastaan vain Jarno Koskiranta ja varauksin Jesse Saarinen erottavat SaiPan hyökkäyksen Mestiksen parhaista hyökkäyskalustoista. Muuten se on aivan sama, että onko joukkueessa Markku Flinck vai Pete Suonpää. Oikeastaan kun tarkemmin miettii, niin Suonpään edustamalla Sportilla voisi olla SaiPaa enemmän annettavaa liigassa. Joukkueella on jo nyt hyvä fanipohja, Mestiksen tasolle suuri pelaajabudjetti ja liikevaihto, sekä valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Sport voisi hyvinkin vuodessa tai kahdessa mennä SaiPan ohi pelaajabudjetissa ja siitä parin kauden päästä olla nykyisen KalPan tasolla.

Lappeenrannassa kyllä tiedostetaan joukkueessa olevat ammottavat aukot. Lintnerin ja Salcidon sopimukset söivät kuitenkin pelaajabudjetin lähes kokonaan loppuun. Tilanne onkin nyt se, että hyökkäykseen haetaan kyllä vahvistuksia, mutta rahaa ei ole. SaiPan tilanne muistuttaa köyhän opiskelijan elämää. Se on hyvin tiedossa, että kaipaisi kunnon ateriaa ja haluakin kunnon aterialle olisi. Mutta sille ei voi mitään, että ei ole varaa edes ostaa sitä halvinta pakettia nuudelia.

Mutta onko SaiPan tilanne nyt sitten lopulta täysin toivoton? No ei. Puolustus varmistaa sen, ettei SaiPa tule liigassa olemaan aivan heittopussi. Mahdollisissa liigakarsinnoissa se taas tulee olemaan suurin erottava tekijä SM-liigan ja Mestiksen välillä. Taloudellinen tilanne voi myös parantua. JYP on noussut muutamassa vuodessa pienestä suureksi, Kalpa on noussut liiganousijasta pudotuspelijoukkueeksi, eikä Pelicansilla ja Ässillä enää ole taloudellisesti hätää. Taloudellisesti SaiPa kyllä kaikesta huolimatta kaipaisi uutta sijoittajaa tai sitten kaikkien yllätykseksi tulevaa nappikautta. Sekin on myös muistettava, että kaksi kautta Ässät ennustettiin "varmaksi" jumboksi, samoin kuin viime kaudella Ilves. Kumpikin joukkue pelasi lopulta yllättävän hyvän kauden ja Ilves pääsi peräti pudotuspeleihin. Paperilla pelejä ei aiemminkaan ole ratkaistu.

Mutta kyllä minusta silti tuntuu, että Elmeri Kaksosta ja Jesse Mankista yritetään nyt laittaa sellaisiin saappaisiin, joissa on liian paljon kasvuvaraa.

Häpeällistä toimintaa Jyväskylässä

2011-08-11T18:06:00.000+03:00

Päivän suurin uutinen suomalaiselta jääkiekkorintamalta kantautui Jyväskylästä. JYP on kolme viime vuotta pitänyt Mestiksessä farmijoukkuetta. Tuossa joukkueessa nuoret pelaajat, jotka eivät mahdu liigaan, saavat pelata suuria minuutteja (nuoria) miehiä vastaan. Ymmärrän hyvin syyn farmijoukkueen pitämiselle. Tällä tavoin junioreissa menestyneet pelaajat saavat tilaisuuden päästä pelaamaan melko kovatasoista peliä ja näin parhaimmillaan systeemistä hyötyvät sekä liigaseura että pelaajat. Pelaajan on parempi pelata, kuin istua penkillä tai pelata itselle liian huonossa sarjassa.

Sen sijaan farmijoukkueen nimi on ollut jo pitkään kauniisti sanottuna aika huono. Noustessaan Mestikseen Diskoksen raunioille perustettu D-Kiekko teki farmisopimuksen JYPin kanssa. Joukkueen nimi vaihdettiin samalla aiemmin joukkueen nimessä ollut väliviiva unohtaen D Teamiksi. Mutta aiempikin nimi oli parempi kuin tänään julkaistu uusi nimi. Jatkossa joukkue tunnetaan sitten nimellä JYP-Akatemia. Nopeasti keskustelupalstoilla ja Twitterissä alkoi spekulaatio joukkueen lyhenteestä. JYP-Akat on tällä hetkellä varsin vahvoilla...

Omasta mielestä nimi on käsittämättömän huono ja sarjan tasoa vähättelevä. Kyse on kuitenkin Suomen toiseksi korkeimmasta sarjatasosta. Lisäksi Mestiksen voittaja on Suomen jääkiekkoliiton mestari. Kesän aikana Mestis oli saanut joukkueiden taustajoukkoihin Pentti Matikaisen ja Juhani Tammisen kaltaisia arvostettuja nimiä, ja juuri eilen TuTo onnistui tekemään kovan profiilin hankinnan Antti Virtasen muodossa. Nyt tuollaisten hyvien uutisten tuoma uskottavuus voidaan heittää samantien roskakoriin. Tällainen farmipelleily on suomalaiseen jääkiekkoon yksinkertaisesti liikaa . Onneksi Leki ei ole (ainakaan vielä) Tampere-Farmi tai Kiekko-Vantaa Pääkaupunkiseutu-Akatemia, vaikka nuo joukkueet ovatkin voimakkaasti sidoksissa liigajoukkueisiin.

Toivottavasti Jyväskylässäkin tajuttaisiin mahdollisimman nopeasti kuinka tyhmältä JYP-Akatemia kuulostaa. Jos oli pakko kiinnittää seura vielä aiempaakin tiukemmin JYPiin, niin olisivat muuttaneet nimen edes Hurrikaaneiksi tai joksikin vastaavaksi. Toki se on ihan kiva, että JYP saa näin omille A-junioreilleen mahdollisuuden pelata Mestiksessä samoissa väreissä ja lähes saman nimisessä joukkueessa kuin aiemmalla kaudella. Samalla se kuitenkin profiloi seuran harvinaisen muoviseksi, luotaantyöntäväksi ja sanoinkuvaamattoman häpeälliseksi.

Minulle ei nimittäin tämän uutisen jälkeen ainakaan tullut mieleen katsoa, että milloin JYP-Akatemia mahtaa pelata ensimmäisen tv-ottelunsa.

U16-maajoukkue murskasi vastustajansa!

2011-08-08T12:53:00.000+03:00

Suomen juniorituotannossa ei olekaan mitään vikaa. Pikkuleijonat ja tarkemmin sanottuna alle 16-vuotiaiden maajoukkue raateli vastustajansa. Lopputulokset 12-3 ja 12-0 eivät jättäneet epäselvyyttä paremmasta joukkueesta. Leijonat.fi otsikoi näyttävästi, että "vuonna 1996 syntyneillä upea avaus". Murskajaiset olisivat kuitenkin vakuuttaneet hieman enemmän, mikäli vastustaja olisi jokin muu maa kuin Itävalta.

Miksi tällainen peli on edes järjestetty? Onhan se selvää, että kaikki muu paitsi Suomen suurinumeroinen voitto olisi täysi shokki. Tällainen tasoero ei hyödytä kumpaakaan joukkuetta. Suomalaisille ei tällainen täysi dominointi tuo mitään haastetta. Peli ei kehitä, jos vastustajasta kävellään näin selkeästi yli. Peli muuttuu vain höntsäilyksi. Ja opettaako tällainen peli muka voittamaan? Tiukkojen ja kovatasoisten pelien voittaminen tekee pelaajia voittajiksi, ei tällaisten höntsien voittaminen pikkumaita vastaan. Vielä vähemmän tämä peli kehitti Itävaltaa. Murskatappiot eivät auta mitään, kun pelaajat eivät kykene pelaamaan itselleen sopivalla tasolla. Eikä murskatappiot ainakaan paranna junioreiden itseluottamusta.

Tarkalleen ottaen mitä näiden pelien olisi pitänyt kertoa U16-maajoukkueen valmennusjohdolle? Itävalta-ottelun perusteella on vähän vaikeaa tehdä johtopäätöksiä pelaajien tasosta kansainvälisissä peleissä, tai edes ketjukoostumuksen ja taktiikan toimivuudesta. Päävalmentaja Tomi Lämsä oli kuitenkin näistä peleistä ilmeisesti tyytyväinen. Joukkue oli 12-0-voitossa panostanut puolustuspelaamiseen ja vastustajalle tuli peräti yksi maalipaikka. Toki Itävallan ja vaikkapa USA:n hyökkäyspelissä voi mahdollisesti olla jatkoa ajatellen pieni vivahde-ero. Lisäksi Lämsä oli ilmeisesti tyytyväinen siihen, että joukkue piti kiinni uusista harjoitelluista asioista. Kohtuullisen helppoahan se on pelata "omaa peliään", jos vastustaja on luokaton. Ruotsia, Tshekkiä, Venäjää tai edes Sveitsiä vastaan pelatun pelin perusteella noista asioista voisi saada oikeasti jotain selville. Mutta Itävalta... Kyllä se jotain kertoo, että laukaukset menivät toisessa ottelussa Suomelle lukemin 64-9. Tai se, että Itävalta hävisi jo aiemmin viikolla Kiekkoreippaan B-nuorille.

Onneksi muut juniorimaajoukkueet pelaavat oikeasti kovia pelejä. U18-maajoukkue pelaa Ivan Hlinkan muistoturnauksessa, jossa Kanadalla, Yhdysvalloilla, Ruotsilla ja Venäjällä on ainakin lähes kovimmat mahdolliset joukkueet kasassa. Näitä vastaan Suomella pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudet. Suomellakin on nimittäin koko 94- ja 95-ikäluokkien parhaimmisto paikalla U20-maajoukkueen mukana olevaa Olli Määttää lukuun ottamatta. Ja noista ikäluokista löytyy jopa kansainvälisesessä mittakaavassa useita lupaavia pelaajia. U20-maajoukkuekin pelaa kovia pelejä Lake Placidissa USA:ta ja Ruotsia vastaan.

U18-maajoukkueen ja U20-maajoukkueen tulevat ottelut kelpaavat hyviksi mittareiksi Suomen juniorimaajoukkueiden tasosta. Pelit Itävaltaa vastaan taas ovat pelkkä vitsi.

Tästä se lähtee

2011-08-03T21:20:00.001+03:00

Elokuu on jännä kuukausi. Päivät ovat lämpimiä, muttei enää yhtä tukalia kuin heinäkuussa. Yöt alkavat viilentyä ja päivät lyhentymään. Suurin osa ihmisistäkin on jo lopettanut lomansa, tai ovat lopettamaisillaan. Mutta ennen kaikkea elokuu tarkoittaa harjoitusotteluiden alkua.

Oli ihan pakko tarkastaa, että milloin olen viimeksi ollut jäähallissa katsomassa ottelua. Tuo ottelu oli 29.3. Espoossa pelattu 6. puolivälieräottelu. Sen jälkeen on siis mennyt yli neljä kuukautta ilman, että olisin jäähallilla käynyt. Ei siis ihme, että Ässien ja TPS:n A-junioreiden välinen 3.8. pelattu harjoitusottelu houkutteli kohtuullisen lämpimänä päivänäkin. Vaikka onhan se jotenkin outoa, että tulee lämmin kun piipahtaa erätauolla ulkona.

Vielä hienompaa on se, että tapahtumapaikka oli juuri Isomäen jäähalli. Tuossa paikassa kun on tullut vietettyä elämän aikana nelinumeroinen määrä tunteja. Ja tänä vuonna tuo lukema tulee jälleen lisääntymään useammalla sadalla ottelulla. Ei siis ihme, että tunne vähän kuin palaisi kotiin. Varsinkin kun kaikki on ennallaan. Haju on sama vanha tuttu, käytävät ovat edelleen likaiset ja ahtaat (kuten minun ottamasta kuvasta pääkatsomon takaa voi havaita) ja katossakin on tuttu määrä viirejä ja jäädytettyjä numeroita. Laitojen ja jääkoneiston remontoimisesta jossain vaiheessa puhuttiin, mutta eipä niille varmaan ole mitään tehty. Jäämainokset ovat sentään muuttuneet. Ja matkan varrelle on viime talven aikana noussut junioreita varten rakennettu Astora Areena.

Matsi oli itsessään juuri sellaista, mitä kesän jälkeen junioreilta voi odottaa. Eli toisin sanoen mitään erityisen hienoja taktisia oivalluksia tai muutenkaan valmista peliä ei nähty. Peliä katselin kaksi erää. Ensiksi TPS teki viisi maalia. Seuraavaksi Ässät iski kaksi. TPS:ltä Joni Seinelä pelasi vakuuttavaa ottelua. Ässistä taas edukseen erottui Kasperi Nuto.

Tästä se taas lähtee. Kiekkokausi 2011-2012 on alkamassa! Ja eiköhän blogitkin tästä parane, kunhan allekirjoittanut pääsee pelikuntoon.

Kesäloma alkaa

2011-06-29T16:53:00.000+03:00

No niin. Nyt on tullut se hetki jolloin tämä blogi hiljenee kesäloman viettoon. Suurin kirjoitusinto loppui jälleen kerran NHL:n varaustilaisuuteen. Vauhti kiihtyy taas elokuun alussa harjoitusotteluiden alkaessa. Sitä ennen täytyy tulla jotain todella kiinnostavaa jotta jaksaisin kirjoittaa.

Kirjoittelun sijaan heinäkuun voi käyttää aivan muihin asioihin. Vaikkapa matkailuun ympäri Suomea. Minulle lähes varmoja matkakohteita ovat Kotka, Uusikaupunki ja Tammela. Melkoiset metropolit ovat siis kyseessä. Suurin osa ajasta varmaan menee omissa oloissa. Grillaus ja oluen nauttiminen lienee suurta viihdettä. Suurena oluen ystävänä minua nytkin kovasti kiinnostaisi jääkaapissa odottava Keisari EloWehnä, joka on muuten aivan loistava kotimainen kesäolut. Ja eiköhän sitä tule taas pian grillattua, kuten seitsemänätoista muunakin kesäpäivänä. Kesän jälkeen makkaraa ei sitten tee mieli hetkeen. Ei ainakaan viikkoon.

Urheilua tulee myös kesällä seurattua. Suomalaiset jalkapallojoukkueet aloittavat näillä hetkillä taipaleensa eurokentillä. Ikävä kyllä ne todennäköisesti myös lopettavat matkansa hyvin nopeasti. Ja kaiketi sitä jalkapalloa voisi jonain kauniina päivänä mennä ihan kentän laidallekin mennä katsomaan. Pesäpalloa sen sijaan menen varmasti katsomaan. Siitä on tullut minun kesän suosikkilajini tässä parin vuoden aikana. Tämä tapahtui kutakuinkin heti sen jälkeen kun tajusin, että laji on enemmän kuin pelkkää pallon lyömistä mailalla. Lisäksi pesäpallo on siitä hieno laji, että katsomossa on miltei pakko näyttää juntilta.

En minä jääkiekkoa täysin hylkää kesälläkään. Kyllä Jatkoaikaa tulee seurattua lähes päivittäin. Erityisesti keskustelupalsta lienee suuressa tarkkailussa. Tällä hetkellä taas taustalla on CHL Import Draft, jossa varattiin ensimmäisenä Olli Määttä, josta tuli samalla ensimmäinen suomalainen ykkösvaraus tuossa varaustilaisuudessa. Parin päivän päästä NHL:ssä alkaa taas kadonneen vapaan agentin metsästys. Kyllä sitäkin on pakko seurata.

Juu, taidan olla jääkiekon suhteen vähän mahdoton tapaus...

Suomalaisittain hyvä varaustilaisuus

2011-06-27T11:35:00.000+03:00

NHL:n varaustilaisuus on jälleen takana. Kokonaisuutena tilaisuus eteni odotettuja uria pitkin ja pelaajia varattiin lähinnä Kanadasta, USA:sta ja Ruotsista. Suuria hyppäyksiä ensimmäiselle kierrokselle ei nähty, eikä suuria romahduksia juuri ollut. Suomalaisia varattiin kymmenen, joka oli odotettava määrä. Omat veikkaukseni olivat kohtuullisen lähellä ja tänä vuonna lottoriviini tuli sentään viisi osumaa.

Ensimmäisenä Edmonton Oilers varasi odotetusti Ryan Nugent-Hopkinsin. Hän tulee olemaan varmasti hyvä lisä Oilersin nuoreen hyökkäykseen ja saanee jo ensi kaudella mahdollisuuden näyttää osaamistaan NHL:ssä. Seuraava veikkaukseni menikin jo väärin, kun Colorado Avalanche varasi Gabriel Landeskogin. Tuo ei kuitenkaan ollut mikään suuri yllätys, sillä kärki oli tasainen. Ehkä ne suurimmat yllätykset olivatkin Mark Scheifelen valinta seitsemäntenä ja Jonas Brodinin valinta kymmenentenä. Scheifele pelasi toki hyvän kauden OHL:ssä ja oli vakuuttava alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joten sinällään hänen valinta pienellä numerolla oli ymmärrettävä. Tosin tarjolla olisi ollut vielä myös Sean Couturier ja Dougie Hamilton, jotka omasta mielestäni olisivat olleet parempia valintoja. Brodinin valintaa ihmettelen todella paljon, sillä ruotsalainen oli tehnyt vain neljä pistettä Elitserienissä. Aika pienillä näytöillä siis päästiin kymmenen kärkeen. Sen sijaan kymmenen kärkeen povattu Nathan Bealieu putosi jopa sijalle 17. Häntä ennen varattiin jo yksi suomalainenkin. Joel Armia nimittäin varattiin sijalla 16 Buffalo Sabresiin. Porilaiselle se voi olla hyvä paikka, sillä Sabres on yleensä kyennyt kasvattamaan pelaajansa mallikkaasti. Samalla Armia rikkoi Sabresin 35 peräkkäisen pohjoisamerikkalaisen varauksen putken. Armian jälkeen Buffalo ei sitten yhtään eurooppalaista enää varannutkaan.

Suomalaisittain varaustilaisuus oli hyvä, kun peräti neljä suomalaista varattiin toisella kierroksella ja Samu Perhonen aivan kolmannen kierroksen alussa. Viimeksi Suomesta on varattu viisi pelaajaa kahden ensimmäisen kierroksen aikana vuonna 2002. Silloin ensimmäisen kierroksen varauksia oli viisi kappaletta. Christopher Gibsonin, Miikka Salomäen ja Sami Perhosen varaukset aikaisessa vaiheessa eivät olleet kovin suuria yllätyksiä, vaikka he ehkä hivenen odotettua aiemmin varattiinkin. Suuria yllätyksiä eivät myöskään olleet seitsemännellä kierroksella varatut Frans Tuohimaa, Iiro Pakarinen, Teemu Eronen ja Jyrki Jokipakka. Heidän kaltaisiaan viime vuosina eteenpäin menneitä yli-ikäisiä pelaajia usein varataan juuri viimeisellä kierroksella. Sen sijaan Markus Granlundin ja Alexander Ruutun valinta toisella kierroksella yllätti. Näkemissäni peleissä Granlund on ollut taitava pelaaja, mutta hänessä on ollut niin suuria heikkouksia, että en pitäisi häntä missään nimessä toisen kierroksen varauksen arvoisena pelaajana. Hänen tapauksessaan voidaan epäillä, että sukunimi nosti hänen sijoitustaan parin kierroksen verran. Alexander Ruuttu paransi keväällä ja hän on kasvanut selkeästi viime vuoden aikana, mutta harvemmin nuorten SM-liigassa alle pisteen ottelussa tehnyt pelaaja varataan. Eikä näitä varsinkaan nähdä toisen kierroksen aikana ilman suuria näyttöjä ikäluokkamaajoukkueista (keväällä U19-maajoukkueessa meni tosin varsin mallikkaasti). Epäillä sopiikin, että tähän liittyy Alexanderin isä, Phoenix Coyotesin Euroopan pääkykyjenetsijänä toimiva entinen NHL-pelaaja Christian Ruuttu. Vaikka hän ei olisikaan pyytänyt poikansa valintaa toisella kierroksella, niin Coyotes on hyvin voinut tehdä jonkinlaisen palveluksen hyvästä työstä varatessaan Alexander Ruutun. Tässä tapauksessa sukunimi on varmasti pienentänyt varausnumeroa.

Kymmenen suomalaista varausta kuvailee aika hyvin suomalaisen juniorikiekon tilanteen. Kanadalaisia, yhdysvaltalaisia ja ruotsalaisia valitaan selvästi enemmän ja oikeastaan ihan syystä. Heillä on tällä hetkellä paljon enemmän materiaalia nuorten tasolla ja moni pelaajista on päätä vastaavaa suomalaista pidempi. Venäjän taso on Suomen tasoa parempi, mutta heitä varattiin jälleen suomalaisia vähemmän johtuen KHL:n vaikutuksesta. NHL-seurat eivät uskalla varata venäläisiä, sillä heidän siirtymisestään Pohjois-Amerikkaan ei ole takeita. Muihin Euroopan maihin vertaillessa Suomi sen sijaan pärjää. Tshekeillä oli tänä vuonna hyvä vuosi ja he saivat kymmenen varausta, mutta Suomesta on tullut aiempana kolmena vuonna enemmän varauksia ja tänäkin vuonna päästiin tasoihin. Lisäksi tulee muistaa, että monet tshekeistä ovat NHL-seuroille paljon esillä pelatessaan Pohjois-Amerikassa. Suomalaiset sen sijaan Gibsonia lukuun ottamatta pelaavat Suomessa ja näin heistä on hyötyä myös SM-liigalle, toisin kuin Pohjois-Amerikassa pelaavista tshekeistä heidän kituvalle Extraliigalle. Jotkut tuomionpäivän julistajat ovat sanoneet, että pian Sveitsi, Slovakia, Saksa, Tanska ja moni muu maa menee Suomen ohi, kun täältä ei tule tarpeeksi hyviä pelaajia. Totuus on se, että noista maista ei tule oikeasti kovin montaa todella potentiaalista pelaajaa. Tänä vuonna Slovakiasta varattiin neljä pelaajaa, Saksasta kaksi, Sveitsistä kaksi, Norjasta kaksi (joista Lars Volden pelaa Suomessa) ja Tanskasta yksi. Yhteensä siis näistä maista varattiin kuta kuinkin saman verran pelaajia kuin Suomesta. Suomi ei siis pärjännyt Euroopan keskinäisessä vertailusta yhtään hullummin.

Ensi vuonna varataankin sitten lähinnä loppuvuonna 1993 syntyneitä, sekä vuoden 1994 ikäluokkaa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että puolustaja Olli Määttä voisi jatkaa Mikael Granlundin ja Joel Armian aloittamaa suomalaisten ensimmäisen kierroksen varausten putkea. Ja omat mahdollisuutensa pieniin varausnumeroihin lienee muun muassa Ville Pokalla, Kalle Torniaisella ja Teuvo Teräväisellä.

Mitä NHL-varaus merkitsee?

2011-06-22T18:33:00.001+03:00

NHL:n varaustilaisuus lähestyy ja jälleen joukkueet pääsevät varaamaan tulevia tähtipelaajia joukkueisiinsa. Suomalaisillekin voi toivoa mahdollisimman pieniä varausnumeroita. Mutta miksi pienen varausvuoron merkitys on niin suuri? No siksi, että ne ikäluokan lahjakkaimmat kaverit varataan ihan ensimmäisinä. Sen huomaa myös faktoista.

Katsotaan vaikkapa tällä kaudella NHL:n kolmenkymmenen eniten pisteitä keränneiden hyökkääjien ja kahdenkymmenen eniten pisteitä keränneiden puolustajien varauskierrokset. Kolmestakymmenestä pisteiden valossa parhaasta hyökkääjästä peräti 24 on varattu ensimmäisellä kierroksella ja heistä todella suuri osa ensimmäisen kierroksen alkupuoliskolla. Kaksi pelaajaa on toiselta kierrokselta, kaksi kolmannelta, yksi seitsemänneltä ja yhtä ei ole varattu ollenkaan. Puolustajien pistepörssin kahdestakymmenessä parhaassa hajontaa on selvästi enemmän. Mutta näistäkin pelaajista neljä on ensimmäisen kierroksen varauksia ja kolme pelaajaa löytyy niin toiselta kuin kolmanneltakin kierrokselta. Lopuista kymmenestä kolme pelaajaa on varattu neljännellä kierroksella, kaksi viidennellä kierroksella, kolme kahdeksannella ja kaksi pelaajaa on jäänyt kokonaan ilman varausta. Puolustajien tasoa ei toki voi mitata pistepörssiä tuijottamalla ja esimerkiksi huikean kauden pelannut Drew Doughty (ensimmäisen kierroksen varaus) ei mahtunut kahdenkymmenen parhaimman pistemiehen joukkoon.

Suomalaisten NHL:ssä pelaavien kenttäpelaajien osalta tilanne on myös selkeä. NHL-varaus ei takaa mitään, eikä varaamattomuus ole este, mutta kyllä pieni varausnumero kummasti auttaa. Suomalaisia kenttäpelaajia pelasi NHL:ssä viime kaudella 22 kappaletta. Näistä kahdeksan on varattu ensimmäisellä kierroksella (Selänne, Koivut, Tuomo Ruutu, Olli Jokinen, Bergenheim, Korpikoski, Pitkänen) ja he ovat miltei kaikki suomalaisten sisäisen pistepörssin kärkinimiä. Loput on varattu aika satunnaisesti. Toiselta kierrokselta löytyy yksi pelaaja, kolmannelta peräti viisi, neljänneltä yksi, kuudennelta kaksi, seitsemänneltä yksi, yhdeksänneltä yksi ja kymmenenneltä yksi. Ville Leino ja Anssi Salmela ovat suomalaisten kenttäpelaajien tapauksessa poikkeuksia, sillä heitä ei ole varattu ollenkaan.

Lauri Korpikoski on ensimmäisen kierroksen varaus.

Kyllähän faktat kertovat pienen varauksen suuresta merkityksestä. Monet suuret lahjakkuudet tunnistetaan ajoissa. Ja ennen kaikkea ensimmäisen kierroksen varauksille annetaan paljon mahdollisuuksia lunastaa paikkansa auringosta. Jokaisen joukkueen ykkösvaraus on sijoitus tulevaisuuteen. Näistä pelaajista odotetaan organisaatioille tulevaisuuden runkopelaajia, ehkä jopa tähtiä. Siksi näille pelaajille annetaan yleensä useita mahdollisuuksia ottaa paikka ylhäältä, kun taas monen alemman kierroksen varauksen pitää olla heti vakuuttava. Esimerkkinä suomalaisista Lauri Tukonen varattiin vuonna 2004 ensimmäisellä kierroksella. Hän siirtyi Los Angeles Kingsin organisaatioon 20-vuotiaana. Farmissa tulleista keskinkertaisista tehoista huolimatta Tukonen pääsi pariin otteeseen NHL:ään. Tämän jälkeen Dallas Stars hankki ykköskierroksen varauksen pelioikeudet, vaikka moni samankaltaisilla tehoilla pelannut suomalaisnuorukainen ei herätä minkäänlaista kiinnostusta NHL-organisaatioissa. Tukonen ei ottanut paikkaansa NHL:stä Dallasissakaan, vaan hän tuli Suomeen pelaamaan keskinkertaisen kauden Ilveksessä ja Lukossa. Ja tämän jälkeenkin pelaajaoikeuden hankkinut Tampa Bay Lightning tarjosi vuoden sopimuksen ja mahdollisuuden näyttää osaamisensa harjoitusleirillä. Mahdollisuuksia on annettu jo monia, vaikka näytöt ovat jääneet ohuiksi. Samana vuonna ensimmäisellä kierroksella varattu Petteri Nokelainen käväisi jo Suomessa. Phoenix Coyotes tarjoaa hyökkääjälle nyt uuden mahdollisuuden. Olisiko mm-kultamitalistille tarjottu sopimusta, mikäli hän olisi ollut vaikkapa kuudennen kierroksen varaus?

Tukosen esimerkki osoittaa sen, että pieni varausnumero ei automaattisesti takaa ruusuista uraa. Suomesta näitä esimerkkejä löytyy enemmänkin. Teemu Riihijärvi varattiin numerolla 12, mutta hän ei koskaan päässyt Pohjois-Amerikkaan. SM-liigassakin piste-ennätys jäi kahdeksaantoista. Miika Elomon, Jani Ritan, Ari Ahosen, Mika Norosen ja Jesse Niinimäen uralta olisi varauksen perusteella voinut odottaa enemmänkin. Toisaalta taas suurin osa myöhempien kierroksen varauksista ei ikinä ole päässyt NHL:ään. Mitä se kertoo Teemu Pulkkisen mahdollisuuksista olla aivan maailman terävintä kärkeä, mikäli NHL:n kolmenkymmenen parhaimman pistemiehen joukossa ei ole yhtään neljännen kierroksen varausta? Tai että tällä hetkellä ainoa NHL:ssä pelaava neljännellä kierroksella varattu suomalainen kenttäpelaaja on Toni Lydman?

Maalivahdit ovat varaustilaisuuksien kannalta ongelmallisia tapauksia. Heidän tulevaisuuttaan kun tuntuu olevan mahdoton arvioida. Useat lahjakkaina pidetyt kaverit varataan ensimmäisellä kierroksella, mutta heistä ei ikinä tule mitään. Jotkut taas nousevat ihan puskista. Kai tuolla on jotain tekemistä sen kanssa, että maalivahdit kehittyvät usein kenttäpelaajia hitaammin ja pärjätäkseen NHL:ssä heidän pitää olla hyviä niin teknisesti kuin henkisesti. Maalivahdin uran arvaamattomuudesta kertoo hyvin tämän kauden Vezina Trophy -ehdokkaat. Roberto Luongo oli toki jo nuorena suuri lupaus, josta kertoo varaus koko varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana. Sen sijaan Pekka Rinne on kahdeksannen kierroksen varaus ja Tim Thomas peräti yhdeksännen. Heidät on varattu niin suurilla numeroilla, ettei nykyään enää edes varata niin montaa pelaajaa! Tähdistöottelussa pelanneista maalivahdeista Marc-Andre Fleury, Cam Ward ja Carey Price olivat ensimmäisen kierroksen varauksia. Sen sijaan Henrik Lundqvist varattiin seitsemännellä kierroksella, eikä Jonas Hilleriä ole varattu lainkaan. Suomalaisista huippuvahdeista Tuukka Rask ja Kari Lehtonen ovat pienellä numerolla varattuja maalivahteja. Miikka Kiprusoff varattiin joukossa ynnä muut viidennellä kierroksella. Niklas Bäckströmiä ja Antti Niemeä ei ole ollenkaan varattu NHL:ään.

Maalivahtien tulevaisuuden arvelu tuntuu olevan kykyjenetsijöille mahdotonta. Heidän uransa kun ovat ihan yhtä erikoisia kuin heidän persoonansa yleensä on. Toisaalta heillä onkin helppo tapa edetä urallaan eteenpäin. Yleensä silloin vastuu lisääntyy ja sarjataso paranee, mikäli maalivahti torjuu loistavasti.

Mutta tuskin ensimmäisen kierroksen varaus maalivahtienkaan uralle pahaa tekee.

NHL Draftin suomalaiset - Joel Armia kirkkain tähti

2011-06-20T14:29:00.000+03:00

Viimeksi lupasin käsitellä NHL:n varaustilaisuutta suomalaisten kannalta. Nyt on sen aika. Suomalaisia tullaan jälleen varaamaan noin kymmenen kappaletta. Jotkut ovat varmoja, mutta aina joukkoon mahtuu muutama yllättävämpi nimi. Joka tapauksessa seuraavien varausta voi pitää melko varmana:

Joel Armia - Ässät

Armian pääsi yllättämään jopa porilaiset. 18 maalia SM-liigan runkosarjassa ja kaksi pudotuspeleissä olivat enemmän kuin kukaan osasi odottaa. Se kertoo samalla poikkeuksellisesta kyvystä. Armialla on suomalaisittain harvinainen maalintekijän asenne ja hän käyttää paljon hyvää rannelaukaustaan. Maalintekotaidon lisäksi hän on todella taitava mailankäsittelijä, todella hyvä etukarvaaja ja uskaltaa yrittää kikkojaan myös pelissä. Siitä osoituksena on monia todella hienoja maaleja tämän kauden aikana. Nuorten MM-kisoissa Armia oli odotettua vaisumpi, mutta alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa hän teki kuudessa ottelussa neljä maalia ja antoi yhdeksän syöttöä. Se on hyvä osoitus siitä, että hän on yllättävän monipuolinen pelaaja. Hänen heikkouksiaan ovat puolustuspelaaminen ja luistelu (erityisesti terävyys), mutta nuo osa-alueet ovat parantuneet selvästi viimeisen vuoden aikana. Lisäksi hän on fyysisesti vielä todella keskeneräinen. Mutta heikkouksistaan huolimatta 192-senttinen laitahyökkääjä tullaan varaamaan ensimmäisen kierroksen puolenvälin paikkeilla jossain sijojen 10 ja 15 välillä. Samalla hänestä tulee kaikkien aikojen pienimmällä varausnumerolla varattu porilainen.

Christopher Gibson - Chicoutimi Saguenéens (QMJHL)

Gibson on monelle suomalaiselle tuntematon pelaaja. Se ei ole ihme, sillä hän lähti Suomesta kesällä 2008 Bluesin C-junioreista. Vain noin 1,5 vuotta myöhemmin hän pelasi Kanadan pääjuniorisarja QMJHL:ssä ja sai kauden jälkeen kutsun alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin, jossa hän oli kakkosvahtina. Tällä kaudella Gibson oli vieläkin parempi. Erittäin heikon Chicoutimi Saguenéensin riveissä hän torjui 37 ottelussa torjuntaprosentin ollessa noin 92 %. Maalivahti olisi todennäköisesti päässyt noilla näytöillä nuorten MM-kisoihin, mutta hän loukkaantui ikävästi juuri ennen kisoja. En ole nähnyt Gibsonin pelejä, joten minun on vaikea sanoa mitään itse pelaajasta. Mutta hänen on oltava joka tasolla todella lupaava veskari, sillä ketä tahansa ei rankata kerrasta toiseen kaikkien Pohjois-Amerikassa pelaavien varauskelpoisten maalivahtien listalla toiseksi. Gibsonin varausta voi kenties odottaa jo aivan ensimmäisen kierroksen lopulla, mutta todennäköisemmin hänet varataan toisella kierroksella.

Miikka Salomäki - Kärpät

Salomäki on tällä hetkellä ikäryhmänsä suomalaisista toiseksi paras kenttäpelaaja. Raahessa syntynyt nuori hyökkääjä pelasi Kärpissä 40 ottelua ja keräsi 10 pistettä. Tämän lisäksi hän pelasi todella vakuuttavasti nuorten MM-kisoissa (6 ottelua, 3 pistettä) ja vähän odotettua vaisummin alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa (6 ottelua ja 6 pistettä). Niin keskellä kuin laidassa pelaava 180-senttinen hyökkääjä on ikäisekseen todella valmis fyysisesti ja hän on todella vahva pelaaja. Pohjois-Amerikassa pidetään varmasti siitä, miten nuori pelaaja vie kiekkoa eteenpäin omaa kroppaansa hyödyntäen eikä pelkää isokokoisia puolustajia. Salomäki tekee kentällä paljon töitä ja antaa kaikkensa kentällä. Nuoren hyökkääjän taitotaso ei kuitenkaan ole niin kova, että hänet varattaisiin ensimmäisellä kierroksella. Hänestä voi kuitenkin odottaa hyvää pelaajaa NHL:n alempiin ketjuihin ja siksi hänet tullaan varaamaan joko toisella tai kolmannella kierroksella.

Samu Perhonen - JYP

Samu Perhosta pidetään varaustilaisuuden lupaavimpana Euroopassa pelaavista maalivahdeista. Nuorten MM-kisoissa kolmosvahtina pelannutta maalivahtia pidettiin hetken aikaa jopa potentiaalisena toisen kierroksen, kenties jopa ensimmäisen kierroksen varauksena. Otteet Nuorten SM-liigassa auttoivat ja torjuntaprosentti 92,22 % on kieltämättä vakuuttava. Pelkät tilastot eivät kuitenkaan olleet se vakuuttavin osa. Yli 190-senttinen maalivahti on fyysisesti loistava ja teknisesti erittäin hyvä. Perhosen kaltaiset isokokoiset, ulottuvat ja tekniset maalivahdit ovat erittäin suuressa arvossa Pohjois-Amerikassa. Maalivahdit osakkeet varaustilaisuutta silmällä pitäen kuitenkin heikkenivät alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa Perhonen oli yllättävän vaisu. Hän päästi yllättävän helppoja maaleja ja torjuntaprosentti jäi todella heikoksi. Kisoista huolimatta Perhosen kauden aikana näyttämä potentiaali on niin huima, että hänet tullaan varmasti varaamaan NHL:ään. Varaus tulee todennäköisesti jossain kolmannen ja viidennen kierroksen välillä.

Jyrki Jokipakka - Ilves

Jokipakan nousu "varmojen" NHL-varausten joukkoon on sinällään yllättävä. Puolustaja on jo kahdesti ollut varattavissa, mutta nuorten SM-liigassa keskinkertaisia tehoja tehneestä puolustajasta ei kiinnostuttu. Tämä kausi kuitenkin muutti kaiken. Lähes 190-senttinen puolustaja pelasi nuoressa Ilveksen liigajoukkueessa 48 ottelua keräten yhdeksän pistettä. Jo liiganäytöt olisivat saattaneet riittää, mutta nuorten MM-kisat nostivat huimasti Jokipakan osakkeita. Jo SM-liigassa puolustaja osoitti olevansa todella varma omassa päässä ja pärjäävänsä erinomaisesti fyysisessä väännössä. Näiden lisäksi Jokipakka väläytteli nuorten kisoissa kiekollista potentiaalia tehden kolme pistettä ja nousten kenties Suomen parhaaksi puolustajaksi. Fyysisen oman pään puolustajan kehitys on ollut viime vuosina niin huimaa, että hänestä voi odottaa mahdollisesti jopa NHL-tason kahden suunnan puolustajaa. Yli-ikäisenä häntä tuskin varataan aikaisessa vaiheessa, mutta Jokipakan varausta voi odotella neljännestä kierroksesta eteenpäin.

Markus Granlund - HIFK

Vielä pari vuotta sitten Mikael Granlundin pikkuveljeä pystyi pitämään erittäin lupaavana keskushyökkääjäänä. Markus elää tällä hetkellä hivenen isoveljensä sukunimellä, mutta kyllä hänelläkin on kovat näytöt junioritasolta. Alaikäisenä hän teki keväällä 2010 alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kuusi pistettä ja tänä vuonna jo kymmenen. Lisäksi hän teki nuorten SM-liigassa 40 ottelussa peräti 52 pistettä. Tuollaiset pistemäärät eivät tule sattumalta. Granlund on todella taitava pelaaja, joka on hyvä mailankäsittelijä ja joka uskaltaa pitää kiekkoa. Tämän lisäksi hänellä on varsin hyvä pelisilmä ja hän antaa ovelia syöttöjä. Hyökkääjän pelissä on kuitenkin suuria puutteita, jotka herättävät kysymyksiä. Ongelmia ovat Granlundin fysiikka, joka ei ole erityisen hyvällä tasolla, keskinkertainen luistelu ja heikko puolustuspelaaminen. Mutta vielä suurempi kysymysmerkki on se, että Markus tuntuu väistelevän kontakteja. Hän ei näytä haluavan tehdä kaikkea sen eteen, että joukkue tekisi maalin. Taito ja pelisilmä riittänevät NHL-varaukseen viimeisen kolmen kierroksen aikana, mutta Granlundin varaava joukkue tietää ottavansa hänen tapauksessaan suuren riskin. Hänen pelissään on monta kysymysmerkkiä ja hänestä ei välttämättä ikinä tule potentiaalistaan huolimatta junioritason tähtipelaajaa suurempaa.

Alexander Ruuttu - Jokerit

Ruuttu on nostanut kauden loppupuoliskolla osakkeitaan huomattavasti. Christian Ruutun poika sai kutsun noin sadan muun ikäluokkansa lupaavimman pelaajan NHL Combineen fysiikkatesteihin ja NHL-joukkueiden haastateltavaksi. Mikä sitten on nostanut Ruutun osakkeita? 31 pistettä nuorten SM-liigassa ei tunnu erityisen suurelta lukemalta, eikä monen sivun ilmoittama 176 sentin pituus kuulosta vakuuttavalta. Hyökkääjä on kuitenkin kasvanut noin 185-senttiseksi pelaajaksi ja samalla hänestä on tullut varsin monipuolinen pelaaja, jolla on monia NHL-joukkueita viehättäviä ominaisuuksia. Taidot ja pelikäsitys tuskin vievät häntä suureen rooliin NHL:ssä. Fysiikka on myös kaukana valmiista. Mutta hänen kohdallaan kykyjenetsijät ajattelevatkin sitä mitä hänestä voi tulla fysiikan ollessa kunnossa. Hän on jo nyt hyvä luistelija ja hyvä karvaaja ja nämä asiat tekevätkin hänestä potentiaalisen alaketjujen pelaajan NHL:ään. Kun fysiikka on kunnossa, niin hänestä tulee varmasti vieläkin parempi kahden suunnan hyökkääjä. Ruuttu varattaneen viimeisen kahden kierroksen aikana.

Lisäksi on joukko pelaajia, jotka saattavat saada NHL-varauksen. Nämä ovat aina vaikeita arvioida. Joonas Rask oli pari vuotta ihan NHL-varauksen rajoilla ja sai vasta kolmantena vuonna varauksen. Sitten taas esimerkiksi Eero Elo ja Petteri Similä varattiin todella yllättäen. Mutta sanotaan kuitenkin muutama vaihtoehto. Ruotsin Skellefteåssa pelannut keskushyökkääjä Joel Mustonen on tehnyt jo debyytin Elitserienissä ja hänellä on hyvät mahdollisuudet saada varaus. Jokin joukkue saattaa myös kiinnostua todella isokokoisesta (195 cm), nuorten SM-liigassa 36 pistettä tehneestä Sami Salmisesta. Suomalaiset maalivahdit ovat haluttua tavaraa Pohjois-Amerikassa, joten SaiPassa pelaava alle 18-vuotiaden MM-kisojen kakkosvahti Richard Ullberg, tai nuorten SM-liigassa todella vakuuttavasti pelannut Frans Tuohimaa ovat myös hyviä ehdokkaita varattaviksi. Ja nuorten MM-kisat ovat aina hyvä näyteikkuna nuorille pelaajille. Kenties jokin seura kiinnostui jostain noissa kisoissa esiintyneistä suomalaisista, kuten vaikkapa Iiro Pakarisesta, Henri Tuomisesta tai Julius Junttilasta.

Veikataan nyt, että suomalaisia tullaan varaamaan kahden ensimmäisen kierroksen aikana kolme ja koko varaustilaisuudessa kymmenen. Tuollainen määrä olisi viime vuosiin verrattuna jo todella hyvä tulos. Toivottaan siis, että niin käy.

NHL:n varaustilaisuuden kärkinimet

2011-06-18T09:49:00.000+03:00

Tulossa on kiinnostava varaustilaisuus. Kärkinimiä on paljon vaikeampi veikata verrattuna aiempiin vuosiin. Tässä on syynä se, että kukaan varattavista ei ole aivan yhtä huikea, kuin vaikkapa John Tavares tai Taylor Hall olivat. Sen sijaan tämä varattava ikäluokka on varsin tasainen ja jopa toisena ja kolmantena varaavat joukkueet joutuvat miettimään tarkkaan omia varauksiaan. Varmoja tähtipelaajia ei löydy, mutta sen sijaan jo nyt melko valmiita tai muuten todella potentiaalisia lupauksia kyllä löytyy. Lisäksi leveyttä tuntuu tässä varaustilaisuudessa olevan, vaikkei kärjen taso päätä huimaa. Toisella kierroksella voi hyvin varata tulevan runkopelaajan alempiin ketjuihin.

Käsittelin tämän varaustilaisuuden kärkinimiä jo aiemmin. Heistä en sen tarkemmin ala nyt käsittelemään. Nopea, taitava ja peliä rakentava kanadalaishyökkääjä Ryan-Nugent Hopkins tuntuu kuitenkin ottaneen aika vahvan kiinnityksen ykkösvaraukseksi ja olisi yllätys mikäli Edmonton Oilers ei varaisi häntä. Seuraavaksi tulevatkin jo ruotsalaiset. Isokokoinen ja hyvin liikkuva oman pään puolustaja Adam Larsson ja hyvä kahden suunnan laituri Gabriel Landeskog ovat todennäköisesti valmiimmat pelaajat NHL:ään. Heidän tapauksessaan kysymysmerkkinä on se, että onko heillä lopulta potentiaalia ykkösketjuun. Taitava, vahva ja isokokoinen keskushyökkääjä Sean Couturier on vähän pudonnut laskuista, mutta hänet varattaneen silti viiden parhaan joukossa.

Mutta käsitellään nyt muita kärkipään nimiä.

Jonathan Huberdeau - Saint John Sea Dogs (QMJHL)

Huberdeau on ollut kevään suurin nousija. 105 pistettä 67 ottelussa runkosarjan aikana on jo kova meriitti, mutta vielä kovempi on 30 pistettä pudotuspeleissä ja valinta Kanadan junioriliigojen mestaruusturnauksen Memorial Cupin parhaaksi. Huberdeau on noussut taistelemaan jopa varaustilaisuuden toisesta ja kolmannesta sijasta. Olisi ihme, mikäli häntä ei varattaisi tilaisuuden viiden ensimmäisen joukossa. Syynä on se, että hän on todella monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa. Hän on taitava, luova, hyvä laukomaan ja yleisesti ottaen todella vakuuttava hyökkäyspäässä. Ongelmana on se, että puolustuspäässä hän ei ole kovin vahva ja fysiikka on vielä todella keskeneräinen. Tosin hänestä saattaa tulla todella kova hyökkäyspään pelaaja, mikäli saa fysiikkansa kuntoon (kuten todennäköisesti tulee saamaan). Huberdeau on Nugent-Hopkinsin jälkeen tämän draftin lupaavin hyökkäyspään pelaaja.

Dougie Hamilton - Niagara IceDogs (OHL)

Hamilton on Larssonin jälkeen todennäköisesti seuraavana varattava puolustaja, jolla on pienet saumat saada varaus jopa viiden ensimmäisen joukossa. Selkeä vahvuus hänellä on koko, sillä hän on ilmeisesti lähes kaksimetrinen puolustaja. Kokoonsa nähden hän on todella hyvä luistelija. Lisäksi hänellä on todella hyvät hyökkäyspään vaistot ja hyvä laukaus. Puolustuspäässä hän kaipaa kuitenkin kehittymistä, sillä välillä hän sijoittuu huonosti. Omassa päässä Hamilton tekee turhan usein huonoja ratkaisuja antaen huonon syötön tai menettäen kiekon. Hänellä on myös fyysisesti kehittymisen varaa. Puutteistaan huolimatta Hamilton on todella lupaava puolustaja, jolle on kovaa käyttöä joukkueessa, joissa ei ole kovia puolustuspään lupauksia.

Ryan Murphy - Kitchener Rangers (OHL)

Puolustajassa on jotain erityistä, jos hän tekee OHL:ssä kauden ajan yli pisteen ottelussa. Tai kun hän saalistaa 13 pistettä 7 ottelussa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Ryan Murphyn tilastot kertovat todella kovista hyvistä hyökkäyspään taidoista. Miksi sitten hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja ei ole aivan kärjessä? Syy on siinä, että pituutta on alle 180 senttiä. Ja kun fysiikka ei ole vielä kunnossa, niin pienikokoista puolustajaa ei uskalleta ihan ensimmäisten joukossa varata. Murphy pelaa kaksinkamppailuissa fiksusti, mutta vääntövoiman puute huolestuttaa monia. Kiekolliset taidot kuitenkin riittänevät varaukseen kymmenen ensimmäisen joukossa.

Ryan Strome - Niagara IceDogs (OHL)

180-senttinen keskushyökkääjä teki OHL:ssa runkosarjassa yli 100 pistettä ja on näin yksi varaustilaisuuden lupaavimmista hyökkääjistä. Keskushyökkääjällä on todella hyvä peliäly ja hän pitää pelinrakentamisesta. Ja kun nuo yhdistetään hyvään pelimoraaliin ja taitoon erityisesti yksi vastaan yksi -tilanteissa, niin Stromesta tulee hyvin kiinnostava pelaaja. Ilmeisesti hänen tapauksessaan suurin ongelma on koko. Hän ei ole yhtä isokokoinen kuin muut kärkipään hyökkääjät eikä kykene kompensoimaan tuota puutetta luistelullaan. Luistelu on toki melko hyvää, muttei lähellekään tämän varaustilaisuuden kärkeä. Siitä huolimatta varaus tulee todennäköisesti vähän viidennen sijan jälkeen.

Mika Zibanejad - Djurgården (Ruotsi)

Niin keskellä kuin laidassa pelaava ruotsalainen oli pitkään rankingeissa ensimmäisen kierroksen loppupuoliskolla. Loppukaudella Djurgården nosti hänet Elitserieniin, jossa 26 ottelussa syntyi yhdeksän pistettä. Hän ilmeisesti pelasi noissa otteluissa todella vakuuttavasti, sillä hän on noussut kaavailuissa kymmenen kärkeen. Kymmenen kärki onkin erittäin todennäköinen hyvin menneiden alle 18-vuotiaiden avittamana, mutta ihan niin hyvä hän tuskin on, että hän pelkän hyvän (muttei missään tapauksessa erinomaisen) loppukauden avulla hätistelisi viiden kärkeä. Zibanejad on hyvä voimahyökkääjä, jolla on jonkin melko paljon taitoa ja hyvä asenne. Hän on myös hyvä omassa päässä. Zibanejadin ongelma on se, että hyökkäyspäässä hän ei vaikuta sellaiselta pelaajalta, jolta voisi odottaa tasaisesti pisteitä. Hyökkääjä on tasaisesti hyvä, mutta ei oikein missään erityisen vakuuttava. Siksi hänet varattaneen jossain kymmenennen sijan paikkeilla.

Nathan Beaulieu on ollut myös korkealla joillain listoilla. Erityisesti Central Scouting Service arvostaa häntä ja sijoitti hänet jopa Couturierin yläpuolelle. Ihan kärjessä tämä Saint John Sea Dogsin puolustaja tuskin kuitenkaan menee. Hyvät hyökkäyspään taidot, hyvä luistelu sekä parantunut puolustustyöskentely tuskin riittävät, sillä hän on vielä todella raakile kiekkoilijana. Sveitsiläinen Sven Bärtschi on myös kiinnostava pelaaja. Portland Winterhawksissa sveitsiläishyökkääjä teki 85 pistettä ja on varma ensimmäisen kierroksen varaus. Hänellä on hyvä laukaus, hän pelaa kokoisekseen fyysisesti ja hän on hyvä kummassakin päässä kenttää. Sveitsiläinen saattaa mennä yllättävän pienellä varausnumerolla, mikäli pieni koko ei haittaa seuroja liikaa. Tanskakin saanee ensimmäisen kierroksen varauksen. Oshawa Generalsissa noin pisteen ottelussa tehneen Nicklas Jensenin koko, hyvä luistelu ja laukaus kiinnostavat varmasti kykyjenetsijöitä. Hän ei kuitenkaan kyennyt tekemään tasaisesti pisteitä, joka pitänee tanskalaisen ensimmäisen kierroksen jälkipuoliskolla. Ensimmäisenä varattava maalivahti lienee Yhdysvaltojen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen mukana viime kaudella torjunut John Gibson. Hänet varattaneen ensimmäisen kierroksen lopussa.

Asiaa jonkin verran tutkittuani voisin tehdä oman veikkaukseni ensimmäisestä kierroksesta. Eli oma lottorivini on tällainen:

1. Edmonton Oilers - Ryan Nugent-Hopkins
2. Colorado Avalanche - Adam Larsson
3. Florida Panthers - Jonathan Huberdeau
4. New Jersey Devils - Sean Couturier
5. New York Islanders - Gabriel Landeskog
6. Ottawa Senators - Ryan Strome
7. Winnipeg - Dougie Hamilton
8. Columbus Blue Jackets - Ryan Murphy
9. Boston Bruins - Nathan Beaulieu
10. Minnesota Wild - Mika Zibanejad
11. Colorado Avalanche - Duncan Siemens
12. Carolina Hurricanes - Joel Armia
13. Calgary Flames - Sven Bärtschi
14. Dallas Stars - Mark Scheifele
15. New York Rangers - Mark McNeill
16. Buffalo Sabres - J.T. Miller
17. Montreal Canadiens - Jamie Oleksiak
18. Chicago Blackhawks - Nicklas Jensen
19. Edmonton Oilers - Oscar Klefbom
20. Phoenix Coyotes - Matt Puempel
21. Ottawa Senators - Zack Phillips
22. Anaheim Ducks - John Gibson
23. Pittsburgh Penguins - Rocco Grimaldi
24. Detroit Red Wings - Jonas Brodin
25. Toronto Maple Leafs - Brandon Saad
26. Washington Capitals - Aleksandr Khokhlachev
27. Tampa Bay Lightning - Scott Mayfield
28. San Jose Sharks - David Musil
29. Vancouver Canucks - Boone Jenner
30. Toronto Maple Leafs - Tomas Jurco

Suomalaisia käsitellään sitten seuraavassa jaksossa.

NHL-kausi päätökseen

2011-06-16T08:43:00.000+03:00

Olin väärässä ensimmäisen ottelun perusteella tekemäni arvioin kanssa. Vancouver Canucks ei voittanut, sillä Boston Bruins oli kotikaukalossaan maaginen. Ja toisaalta Tim Thomas oli koko finaalisarjan aivan loistava. Lopulta sarja venyi aina seitsemänteen otteluun. Game sevenissä Brad Marchant teki tehot 2+1 ja Patrice Bergeron teki kaksi maalia. Pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi valittu Tim Thomas oli jälleen maalilla maaginen ja torjui kaikki Canucksin 37 laukausta. Bruinsin mestaruus tarkoittaa myös sitä, että kakkosvahti Tuukka Rask saa nimensä pokaalin kylkeen. Monessa joukkueessa Rask olisi jo nyt ykkösvahti, mutta Bruinsissa Thomasia on vähän vaikea syrjäyttää. Joka tapauksessa Raskin nimi lisätään turhan lyhyelle suomalaisten Stanley Cup -voittajien listalle.

Mutta mitä muuta kaudesta jäi käteen?

Sidney Crosbyä ja Aleksandr Ovetshkin ovat olleet NHL:n kaksi suurinta tähtipelaajaa viimeiset vuodet. Tällä kaudella kumpikaan ei ollut pistepörssin kärjessä. Pittsburgh Penguins joutui kovaan tilanteeseen, kun sekä 41 ottelussa 66 pistettä tehnyt Crosby, ja keskimäärin pisteen ottelussa tehnyt Jevgeni Malkin jäivät loppukaudeksi sivuun loukkaantumisten takia. Ovetshkinin kausi taas oli odotettua vaisumpi ja erityisesti alkukaudesta tulosta ei tahtonut tulla. Samoin Aleksandr Sjomin ja Mike Green jäivät kauas parhaista kausistaan. Siitä huolimatta Capitals oli itäisen konferenssin kärjessä ja Ovetshkin pistepörssin seitsemäs. Suurempi romahdus tapahtui Chicagossa, kun Stanley Cupin viime kesänä voittanut Blackhawks pääsi lännessä viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin ja tippui ensimmäisellä kierroksella. Menetykset kauden jälkeen osoittautuivat liian koviksi eikä edes viime kaudella loistanut puolustaja Duncan Keith kyennyt pelaamaan aiemman kauden tasollaan.

Crosbyn loukkaantuminen ja Ovetshkinin tavallista vaisumpi kausi antoivat muille mahdollisuuden nousta esiin. Sedinit jatkoivat siitä mihin viime vuonna jäivät ja tällä kaudella Daniel Sedin oli ainoa yli sata pistettä tehnyt pelaaja. Kokenut Martin St. Louis jäi sadan pisteen rajasta vain pisteen. Anaheim Ducksin Corey Perry otti tällä kaudella harppauksen eteenpäin ja pelasi huikean loppukauden voittaen maalipörssin 50 maalilla. Tampa Bay Lightingin 21-vuotias Steven Stamkos aloitti kauden loistavasti, mutta nuori hyökkääjä hyytyi loppukaudesta. Siitä huolimatta hänestä on hyvää vauhtia tulossa NHL:n suurimpia tähtiä. Yllättävin pelaaja pistepörssin kärkinimistä lienee kuitenkin Philadelphia Flyersin 23-vuotias Claude Giroux. Aiemmalla kaudella 47 pistettä kerännyt hyökkääjä teki päättyneellä kaudella 76 pistettä nostaen profiiliaan merkittävästi. Puolustajista vakuuttavan askeleen eteenpäin puolestaan otti Phoenix Coyotesin Keith Yandle. 59 pisteen lisäksi hän oli todella hyvä myös omassa päässä. Noilla näytöillä hän nousi NHL:ssä parhaimpien puolustajien joukkoon.

Oma kuvionsa oli tietenkin Ilja Kovaltshukin sopimus. Pahasti etupainotettu 102 miljoonan arvoinen 17-vuotinen sopimus ei käynyt NHL:lle. Myöhemmin tehty 15-vuotinen ja 100 miljoonan arvoinen sopimus sen sijaan hyväksyttiin. Devils sai kuitenkin rangaistuksen yrityksestään kiertää palkkakattoa ja he menettivät kolme miljoonaa dollaria, kolmannen kierroksen varauksen ja tulevaisuudessa myös yhden ensimmäisen kierroksen varauksen. Hankinnan mielekkyyttä pystyi kritisoimaan vielä kovemmin, kun Devilsin alkukausi oli onneton. Vasta Jacques Lemairen paluu Devilsin päävalmentajaksi käänsi kurssin, mutta kausi oli ohi, eikä Kovaltshuk vieläkään näytä ihan palkkansa arvoiselta mieheltä.

Maalivahdeissa kaksi nimeä olivat yli muiden. Tim Thomasin edellinen kausi oli vaisu, mutta päättyneellä kaudella hän nousi takaisin huipputasolle. Keskimäärin kaksi päästettyä maalia ottelussa ja torjuntaprosentti 93,8 ovat suorastaan huikeita. Eikä meno hyytynyt pudotuspeleissäkään, vaan hän pelasi aivan yhtä loistokkaasti saaden valinnan pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Miltei yhtä huikea oli Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinteen kausi. Suomalaisvahti nousi maailman parhaiden maalivahtien joukkoon ja siitä osoituksena on ehdokkuus kauden parhaaksi maalivahdiksi. Muista maalivahdeista maininnan arvoinen on Corey Crawford. Vielä kaudella 2009-2010 Antti Niemi passitti hänet farmiin, mutta tällä kaudella 26-vuotias kanadalainen nousi Chicago Blackhawksin selkeäksi ykkösvahdiksi todella hyvillä esityksillään.

Lapinlahden Linnut lauloivat joskus siitä, että sedät jaksaa heilua. NHL:ssäkin nähtiin, kuinka sedät jaksavat pelata huikeasti, vaikka ikää on jo yli 40 vuotta. Teemu Selännettä ja Nicklas Lidströmiä ei uskoisi peliesitystensä perusteella niin vanhoiksi. Selänne oli pistepörssin kahdeksas 80 pisteellä ja vielä vanhoilla päivillään osoittautui tähtipelaajaksi. Lidström taas on aina ollut virheetön omassa päässä ja tällä kaudella hän keräsi kylkiäisenä vielä 62 pistettä. Ruotsalaispuolustaja teki tällä kaudella myös hattutempun samalla saaden NHL:n ennätyksen vanhimpana kolme maalia ottelussa tehneenä pelaajana. Lidström on jälleen kerran ehdolla NHL:n parhaaksi puolustajaksi, joka on ihan käsittämätön saavutus 41-vuotiaalta pelaajalta. Se olisi jo seitsemäs Norris Trophyn voitto yhdelle kaikkien aikojen parhaimmalle puolustajalle.

Suomalaisittain vuosi oli melko hyvä. Epäonnistujia oli hyvin vähän ja näiksi voi laskea oikeastaan vain Niklas Hagmanin, Jarkko Ruudun ja varauksin Olli Jokisen, Valtteri Filppulan ja Antti Miettisen. Moni pelaaja pysyi aiempien kausien tasollaan ja esimerkiksi Mikko Koivu, Tuomo Ruutu ja Jussi Jokinen pelasivat jälleen hyvän kauden. Ville Leino teki 53 pistettä ja jatkoi ilahduttavasti siitä mihin viime kauden pudotuspeleissä jäi. Lauri Korpikosken kausi oli loistava ja hän teki todellisen läpimurron. Hän on toki pelannut jo aiemmin kaksi kautta NHL:ssä, mutta pisteet olivat jääneet vähäisiksi. Tällä kaudella hän keräsi kuitenkin hulppeat 40 pistettä ja hän paransi otteittaan koko ajan kauden edetessä. Myös Sean Bergenheim pääsi urallaan askeleen eteenpäin ja erityisesti pudotuspeleissä hän loisti tehden yhdeksän maalia. Maalivahdeista yllättävän hyvän kauden pelasivat Antti Niemi ja Kari Lehtonen. Niemi kykeni vaikean alkukauden jälkeen nousemaan jopa Stanley Cupiin päättyneen kauden tasoa korkeammalle ja Kari Lehtonen kykeni pelaamaan vihdoin hyvän ja ehjän kauden. Positiivisiin asioihin voidaan lukea myös se, että Jesse Joensuu pelasi ensimmäistä kertaa urallaan enemmän NHL:ssä kuin farmissa. Unohtaa ei myöskään sovi NHL-debyytin tehneitä suomalaisia. Mikko Koskinen pääsi pelaamaan neljä ottelua New York Islandersin maalilla ja Teemu Hartikainen pelasi 21 ottelua Edmonton Oilersissa. Koskisen näytöt jäivät ohuiksi, mutta Hartikainen pelasi todella ennakkoluulottomasti ja hyvin omissa otteluissaan. Viisi pistettä kerännyt hyökkääjä on vahvasti matkalla kohti Oilersin vakiokokoonpanoa.

Erikoisin näkemäni ottelu tällä kaudella oli ehdottomasti 11.2. pelattu New York Islandersin ja Pittsburgh Penguinsin välinen ottelu. Ottelun viimeisillä minuuteilla vaihtopenkillä ei montaa pelaajaa ollut, sillä ulos ajettiin varmaan yli puolet kummankin joukkueen pelaajista. Ottelussa jaettiin peräti 346 jäähyminuuttia ja tappeluita tuntui syntyvän koko ajan. Ottelun jälkeen Penguinsin Eric Godard sai kymmenen ottelun pelikiellon ja Islandersin pelaajista Trevor Gillies yhdeksän sekä Matt Martin neljän ottelun pelikiellon. Islanders voitti ottelun peräti 9-3 ja John Tavares teki neljä pistettä. Tuossa ottelussa Michael Grabner onnistui myös saalistamaan kolme pistettä. Tuo ottelu ei ollut itävaltalaisen kauden ainoa hyvä ottelu, vaikka hän onkin tulokkaista puhuttaessa jäänyt Jeff Skinnerin ja Logan Couturen varjoon. Nopea laitahyökkääjä teki vähän huomaamatta 34 maalia. Ei hullummin tulokkaalta.

Mitähän kausi 2011-2012 tuo tullessaan?

Liigajoukkueiden kesän ostoslista

2011-06-06T18:48:00.000+03:00

Liigajoukkueet alkavat olla pikkuhiljaa kasassa. Suurin osa joukkueista hakee enää yksittäisiä täsmävahvistuksia. Mutta mitä mahtuu joukkueiden ostoslistalle? Ainakin keskushyökkääjiä moni joukkue näyttäisi kaipaavan.

Blues

Espoossa joukkue on melko hyvin kasassa. Blues voisi kuitenkin kaivata kokemusta joukkueeseensa, sillä 28-vuotias Kristian Kuusela on joukkueensa toiseksi vanhin pelaaja. Toinen huomion arvoinen asia on se, että puolustuksessa on vain seitsemän pelaajaa. Näistäkin yksi on lupaava peruspuolustaja Jani Hakanpää, joka ei ole pelannut yhtään liigapeliä. Puolustus siis kaipaa leveyttä. Ja jos Jere Karalahti tai Ville Lajunen lähtee, niin hankinta puolustukseen on aivan pakollinen. Bluesissa ei ole yhtään ulkomaalaista (paitsi ehkä Lars Volden), joten se helpottaa mahdollisia hankintoja.

HIFK

HIFK:lla on tällä hetkellä erittäin hyvä tilanne, sillä laatua ja leveyttä on jo nyt jokaisella pelipaikalla. Tarvetta ei ole hankkia enää yhtään pelaajaa. Jos Jarkko Ruutu haluaa palata Eurooppaan, niin HIFK varmasti yrittää tehdä sopimuksen hänen kanssaan.

HPK

Alex Leavittin hankinnan jälkeen HPK ilmoitti vielä hakevansa keskushyökkääjää, laitahyökkääjää ja puolustajaa. Tänään puolustukseen hankittiin Ossi-Petteri Grönholm, joten loput hankinnat tulevat hyökkäykseen. Joukkueessa olevat kaksi kanadalaista rajaavat EU:n ulkopuoliset hankinnat yhteen. Hankinnat tulevat joka tapauksessa tarpeeseen, sillä leveyttä ei joukkueessa ole läheskään tarpeeksi.

Ilves

Ilveksellä on joukkue melko hyvin kasassa. Joukkueella on sopimuksen alla suuri määrä omia kasvatteja ja Ville Koistisen sopimus viimeisteli puolustuksen. Laitahyökkääjä Toni Rajalan jatkokuviot selviävät kesän aikana. Ainoana hankintalistalla on tällä hetkellä kärkiketjuun keskushyökkääjä uransa lopettavan Pasi Määttäsen tilalle. Ulkomaalaiskiintiössä on vielä yksi paikka jäljellä, joten hankinta voi olla tarpeen tullen kanadalainen tai yhdysvaltalainen.

Jokerit

Jokereilla on joukkueessaan leveyttä eikä joukkueella ole selkeää tarvetta lisähankinnoille, varsinkin kun leveyttä tuovissa pelaajissa on potentiaalia suureen rooliin. Ostoksille täytyy mennä lähinnä siinä vaiheessa, mikäli koeajalla olevien Petr Kalusin ja William Wallénin kanssa ei tehdä sopimusta. Janne Lahden mahdollinen lähtö Venäjälle saattaa aiheuttaa mahdollisen korvaajan metsästyksen. Jokerit voi vielä hankkia yhden EU:n ulkopuolisen pelaajan, joten se helpottaa mahdollista reagointia tarpeen niin vaatiessa.

JYP

JYPin joukkue on valmis. Joukkueessa on jo nyt tarpeeksi laatua ja leveyttä. Sami Vatasen jäätyä vielä kaudeksi Jyväskylään ei edes Jyrki Välivaaran mahdollinen lähtö Venäjälle aiheuta suurta tarvetta puolustusosastolle. Ja jos puolustaja hankitaankin, niin kyseessä olisi todennäköisesti leveyttä tuova puolustaja. Antti Pihlströmiä ei myöskään tarvitse korvata mikäli hän lähtee Venäjälle. Juha-Pekka Hytösen mahdollinen lähtö tuottaisi tarpeen hankkia vielä yksi keskushyökkääjä. Tuossa tilanteessa helpottaa se, että ainoastaan Eric Perrin rasittaa ulkomaalaiskiintiötä.

KalPa

KalPan tilanne on hyvä. Jukka Hentusen siirtymistä Kuopioon on odotettu jo pidemmän aikaa. Jos Hentunen siirtyy KalPaan, niin joukkue olisi todennäköisesti valmis. Tommi Miettinen on tällä hetkellä loukkaantuneena ja hänen syksyn kunnosta riippuen voi KalPalla olla tarve hankkia vielä yksi keskushyökkääjä. Koska joukkueella on vain yksi ulkomaalaiskiintiötä rasittava pelaaja, niin se antaa monipuoliset mahdollisuudet reagointiin.

Kärpät

Iiro Tarkin lähdettyä Kärpät saattaa käydä maalivahtiostoksilla. Jotenkin vaikea uskoa, että Kärpät lähtisi kauteen Ville Hostikka ykkösvahtina. David Aebischeriä ainakin on huhuiltu ykkösvahdiksi. Muuten joukkue taitaa olla valmis. Tarpeen vaatiessa Kärpät kuitenkin kykenee tekemään lisää hankintoja. Joukkueella on tällä hetkellä neljä ulkomaalaista, mutta jokainen heistä on EU-pelaaja eikä heitä lasketa ulkomaalaisiksi.

Lukko

Raumalla joukkueen kasaaminen on hyvässä vaiheessa eikä hyökkäykseen tarvita enää hankintoja, ellei Perttu Lindgren lähde muualle. Puolustukseen sen sijaan on tarvetta vielä ainakin yhdelle pelaajalle, sillä seitsemän puolustajaa ei vielä riitä. Haussa on todennäköisesti liigatasolle erittäin laadukas puolustaja. Kris Beech on ainoa ulkomaalaiskiintiöön laskettava pelaaja, joten kärkipuolustajaa voi hyvin hakea Pohjois-Amerikasta.

Pelicans

Lahdessa joukkueeseen on panostettu ja joukkue alkaakin olla valmis. Pakottava tarve on enää keskushyökkääjälle. Tällä hetkellä sentterit ovat Matias Loppi, Jarkko Immonen ja Tommi Paakkolanvaara, joten haussa on ykkössentteri. Lahtelaisia helpottaa tässä tehtävässä se, että ulkomaalaiskiintiössä on vielä tilaa.

SaiPa

SaiPalla on vielä monia kysymysmerkkejä joukkueessaan. Puolustuksessa on sopimus vain seitsemän pelaajan kanssa, joista Jere Pullilla on 19 liigaottelun kokemus ja Riku Dufva ei ole pelannut liigassa vielä kertaakaan. Brian Salcidon kanssa neuvotellaan jatkosta, joka kertoisi hankinnasta puolustukseen. SaiPan hyökkäyksessä on jo nyt paljon leveyttä, mutta kärkipelaajat puuttuvat. Erityisesti maalintekijöistä on pulaa. Rahaa tuskin on kuitenkaan erityisen koviin hankintoihin, joten hyökkäyspään hankinnat voivat jäädä yhteen kovempaan hyökkääjään. SaiPan onneksi heidän ulkomaalaisensa eivät rasita ulkomaalaiskiintiötä, vaan joukkue voi hankkia halutessaan vaikka kolme kanadalaista.

Tappara

Tapparan joukkue on tällä erää valmis, eikä vahvistuksia ole hetkeen odotettavissa. Joukkueessa on yksi kanadalainen ja yksi yhdysvaltalainen, joten tarpeen vaatiessa yhden pohjoisamerikkalaisen hankinta on mahdollista.

TPS

TPS:llä on rahat vähissä ja joukkueessa keskitytään nykyisten sopimuspelaajien kehittämiseen. TPS pyrkii käytettävissä olevilla varoilla hakemaan keskushyökkääjää kärkikenttiin. Myös puolustaja on haussa, mikäli rahaa jää kirstun pohjalle sentterihankinnan jälkeen. Tällä hetkellä vain Garrett Raboin lasketaan ulkomaalaiseksi, joten ulkomaalaiskiintiö ei TPS:n onneksi ole tällä hetkellä rasite.

Ässät

Ässät etsii tällä hetkellä kärkiketjun keskushyökkääjää. Ulkomaalaiskiintiössä on tilaa, joten hankinta Pohjois-Amerikasta on mahdollinen. Lisäksi joukkue on kaupitellut jo pidemmän aikaa puolustaja Kristian Kudrocia. Jos slovakkipuolustaja lähtee, niin Ässät saattaa hankkia vielä yhden puolustajan.

Toki näiden hankintojen lisäksi moni joukkue saattaa hankkia vielä lisää pelaajia tuomaan kokoonpanoon leveyttä ja syvyyttä. Ja aina jokin pelaaja loukkaantuu pitkäksi aikaa, jolloin tulee tarvetta hankkia jonkinlainen korvaaja. Kaikilla joukkueilla ei nimittäin omista junioreista löydy tarpeeksi hyviä paikkaajia.

Vain 19 sekuntia jäljellä

2011-06-02T11:46:00.000+03:00

Yleensä aamurutiininani on herätä noin kello 6.30 ja avata heti teksti-tv:n sivu 235. Tänään rutiini rikkoontui, kun herätyskello soittikin jo kello 2.55. Laitoin ensimmäiseksi kahvinkeittimen päälle ja menin tietokoneen ääreen. Stanley Cupin finaali oli alkamassa eikä vapaapäivän myötä täytynyt miettiä töihin menemistä. Oli siis aika katsoa jääkiekkoa, vaikka ottelu alkoikin keskellä yötä ja Suomessa sää alkaa muuttua kesäiseksi.

Jo ennen ottelun alkua kotikatsomoihin välittyi hyvä tunnelma. Finaaleita on odotettu Vancouverissa vuodesta 1994 lähtien, joten ei ihme, että fiilikset katsomossa olivat hyvät. Ja alkuseremoniat olivat huikeat. Kyllä ne tuolla rapakon toisella puolella osaavat tällaiset asiat. Kylmänväreet menivät selkää pitkin erityisesti kansallislaulun aikana, kun yleisön annettiin laulaa Kanadan kansallislaulua pitkän aikaa. Huikeaa kuunneltavaa!

Itse pelissä Vancouver Canucks oli erityisesti ottelun lopulla tasakentällisin parempi. Boston Bruinsilla oli ongelmia Canucksin tiiviin puolustuksen kanssa, jonka vuoksi he eivät päässeet oikeastaan edes hyville maalipaikoille. Kummankin ylivoima sen sijaan oli aivan yhtä huonoa (ja vastaavasti alivoima loistavaa), eikä ylivoimamaaleja syntynyt. Parhaimmat maalintekopaikat siunaantuivat ottelun kuvan mukaisesti Canucksille, mutta Bruinsin maalia vartioineen Tim Thomasin kanssa nokikkain päässeet Ryan Kesler ja Jannik Hansen eivät kyenneet yllättämään häntä ja Alexander Edlerin laukauskin osui tolppaan. Ottelun maalivahdit Roberto Luongo ja Tim Thomas olivat todella hyviä läpi ottelun. Tosin mitä muutakaan voisi Vezina Trophy -ehdokkailta edes odottaa? Ottelussa tapahtui myös joitain erikoisia asioita. Dam Hamhuis taklasi näyttävästi Milan Lucicia, mutta samalla hän ikävä kyllä loukkasi myös itsensä. Ja kaikkein erikoisin tapaus oli se, kun ensimmäisessä erässä Alexander Burrows puri Patrice Bergeronia sormeen.

Ottelu näytti kolmannen erän lopulla menevän jo jatkoajalle, sillä maaleja ei tullut. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ottelu kuitenkin ratkesi. Ryan Kesler riisti kiekon vastustajan siniviivan tuntumassa ja antoi poikittaissyötön Jannik Hansenille. Tanskalaishyökkääjä taas syötti kiekon toiselle puolelle Raffi Torresille, jolla oli edessään tyhjä maali. Torres ei näin varmasta maalipaikasta erehtynyt, vaan ohjasi kiekon maaliin, kun ottelua oli vain 19 sekuntia jäljellä. Näin lyhyessä ajassa koko kolmannen erän pelinsä kanssa tuskaillut Boston Bruins ei kyennyt enää vastaamaan, vaan Vancouver sai juhlia ensimmäisen ottelun voittoa.

Ensimmäisen pelin perusteella on vaikea uskoa Boston Bruinsin voittoon. Canucks oli selkeästi parempi ja hallitsi ottelua. Bruins sai pelinsä kulkemaan vain ylivoimalla ja joukkue on ylivoimalla ollut pitkään tehoton. Oikeastaan Bostonin ainoa mahdollisuus taitaa olla se, että Tim Thomas tekee jatkossakin puolimahdottomia torjuntoja ja Bruins saisi jollain tavalla edes pari maalia tehtyä.

...

Huomasin, että tämä on 200. blogitekstini. Tuon määrän tekemiseen on mennyt miltei kaksi vuotta. Varmaan jatkossakin blogeja tulee suurin piirtein samalla tahdilla. Ehkä joskus tulee teksti numero 500 tai 1000...

Salo ansaitsisi mestaruuden

2011-05-31T18:09:00.000+03:00

Suomalaisittain Stanley Cupin finaalien asetelma on herkullinen. Ihan sama voittaako Vancouver Canucks vai Boston Bruins, sillä suomalainen pelaaja saa nimensä jääkiekkomaailman himotuimman pokaalin kylkeen. Mutta minä toivon Vancouver Canucksin voittoa. Minä en ole ikinä erityisesti Bruinsia kannattanut ja Tuukka Rask on kuitenkin vain kakkosvahti. Hänellä on vielä monta vuotta aikaa tavoitella mestaruutta. Vancouverilla sen sijaan on kokenut ja kenties viimeistä kauttaan pelaava Sami Salo.

Nuorena Sami Salo tiedettiin melko lupaavaksi puolustajaksi, mutta mitään erityisen loistavaa uraa häneltä ei odotettu. NHL:ään varauskin tuli selvästi yli-ikäisenä. Vuonna 1974 syntynyt puolustaja varattiin vasta vuonna 1996 Ottawa Senatorsiin. Tuolloinkin hänet varattiin vasta yhdeksännellä kierroksella varausnumerolla 239. Vertailun vuoksi nykyään varataan seitsemän kierroksen aikana 210 pelaajaa, eikä 22-vuotiaita saa varata ollenkaan. On olemassa tarina, jonka mukaan tuolloista Senatorsin johtoa ei erityisemmin kiinnostanut viimeisen kierroksen varaus. Tuon tarinan mukaan ravintolan antimet kiinnostivat enemmän ja tuolloin Senatorsille työskennellyt Jarmo Kekäläinen sai varata kenet halusi. Varaus osui Saloon.

Kesällä 1998 Sami Salo lähti hieman yllättäen NHL:ään. Lähtö oli yllättävä siksi, ettei hän ei ollut tähtipelaaja edes SM-liigassa, eikä tuohon aikaan lähdetty usein Amerikan valloitukseen ilman kovia näyttöjä Euroopasta. Aiempi kausi Jokereissa oli itse asiassa ollut vaisu. Aluksi hänet passitettiinkin farmiin, mutta jo marraskuussa Salo nostettiin NHL:ään. Yllättäen kausi oli erittäin hyvä ja hän vakuutti heti hurjalla lämärillään ja kahden suunnan pelillään. Lopulta turkulaislähtöinen puolustaja keräsi 61 ottelussa 7 maalia ja 12 syöttöä. Noilla näytöillä Salo ansaitsi paikan tulokkaiden tähdistökentällisessä. Odotukset olivat varmasti katossa. Kuinka pitkälle tämä suomalaispuolustaja vielä pääsisikään?

Mutta jo seuraavalla kaudella Salo joutui taistelemaan loukkaantumisen kanssa, eikä hän sen jälkeen juuri terveenä ole ollutkaan. Terve kausi on ollut puolustajalle tuntematon käsite, sillä hänestä on tullut kaikkien loukkaantumisten jälkeen jopa surullisen kuuluisa hahmo. Tämä sivu kuvaa hyvin hänen loukkaantumisiaan. Niitä on tullut aivan käsittämätön määrä ja joukossa on todella erikoisia loukkaantumisia. Mukana on esimerkiksi käärmeenpurema, pienestä haavasta tullut tulehdus ja kiveksiin osunut laukaus. Ja se on vain osa uran aikana tulleista yli neljästäkymmenestä loukkaantumisesta.

Loukkaantumisiin nähden Salon hyvä ura on suorastaan ihme. Kaikkien epäonnisten vastoinkäymisten jälkeenkin hän on kyennyt pelaamaan NHL:ssä miltei 700 runkosarjan ottelua ja 87 pudotuspeliottelua. Kausien joukossa on myös kolme yli 30 pisteen kautta ja päälle vielä neljä yli 25 pisteen kautta, vaikka hän ei ole pelannut läheskään täysiä kausia. Voi vain miettiä, että kuinka paljon pisteitä Salo olisi tehnyt, mikäli hän olisi ollut urallaan edes joskus pidemmän aikaa terveenä.

Kuvaavaa Salon uralle on se, että hän on tälläkin kaudella pelannut vain 27 runkosarjan ottelua. Hän oli miltei koko kauden sivussa. Syynä oli vähemmän yllättäen loukkaantuminen. Salibandy osoittautui puolustajalle vaaralliseksi lajiksi, sillä viime kesänä hän katkaisi salibandyä pelatessaan akillesjänteensä. Tuostakin vammasta hän lopulta toipui ja nyt hän on jälleen Stanley Cupia tavoittelevan Vancouver Canucksin riveissä luottopuolustajana. Eli eiköhän suomalaispuolustajalle voisi toivoa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen kruunua uralle. Varsinkin, kun Salo on ollut häviämässä niin MM-finaalia kuin World Cup -finaalia. Olympialaisistakin tuli hopeaa, mutta finaalissa Salo ei ollut. Hän loukkasi olkapäänsä puolivälieräottelussa törmättyään Ville Peltoseen...

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Vancouver Canucks ja Boston Bruins aloittavat taistelun NHL:n voitosta. Minun herätyskelloni tulee soimaan kello 3.00. Kiekkokauden huipennusta ei voi jättää väliin.

Hurjia hankintoja

2011-05-26T09:02:00.000+03:00

SM-liiga menettää jokaisen kauden jälkeen suuren osan parhaista pelaajistaan. Pelaajapalkkiot ovat niin paljon suuremmat NHL:ssä, KHL:ssä, Ruotsissa ja Sveitsissä, ettei SM-liiga kykene kilpailemaan rahalla. Ensi kaudeksi ulkomaille ovat ainakin lähdössä muun muassa Teemu Lassila, Pavel Rosa, Kurtis McLean, Jakub Petruzalek, Ville Viitaluoma, Jan Lasak, Pekka Tuokkola, Jani Lajunen, Kamil Kreps, Petteri Nokelainen, Atte Engren, Harri Säteri ja Justin Forrest. Ja eiköhän Perttu Lindgren ja Janne Lahti myös lähde uusien haasteiden perään ulkomaiden kaukaloihin. Jokainen näistä pelaajista olisi SM-liigassa miltei mille tahansa joukkueelle vahvistus ja he jättävät joukkueisiinsa valtavat aukot.

Liiga ei kuitenkaan tunnu heikentyvän. Oikeastaan viimeiset pari kautta SM-liigan taso on tuntunut pikkuhiljaa parantuvat. Vahvistukset on skoutattu aiempaa paremmin ja ulkomailta on löytynyt melko halvalla hyviä pelimiehiä. Ja joka vuosi Suomeen tulee joitain laadukkaita paluumuuttajia. Lisäksi junioreista on tullut vaihteeksi joitain todella lupaavia pelaajia toisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Nämä granlundit, vataset, pulkkiset, armiat ja donskoit parantavat liigan tasoa ja tekevät siitä heti mielenkiintoisemman.

Mutta nyt tuntuu siltä, että Suomeen tulee lukuisia hyviä pelaajia ulkomailta. Ja nämä pelaajat vähintäänkin korvaavat menetetyt pelaajat. Joissain tapauksessa tulleet pelaajat ovat jopa parempia kuin lähteneet. Jotain on liigajoukkueiden toimistoilla siis tehty oikein, kun ulkomaisiin joukkueisiin verrattuna pienellä budjeteilla operoivat seurat kykenevät kasaamaan erinomaisia kokoonpanoja. HIFK esimerkiksi on tällä hetkellä todella hurjan näköinen joukkue. Oikeastaan kokoonpanoa katsellessa HIFK näyttää sellaiselta joukkueelta, jota ei pitänyt Suomessa enää nähdä. Pelkkä nimilista kun tuntuu pärjäävän miltei SM-liigan kulta-aikojen joukkueille. Kultajoukkueen runko kärkipelaajia myöten pysyi kasassa Juha-Pekka Haatajaa lukuun ottamatta. Ja tuon rungon päälle hankittiin vielä Mikko Jokela, Kim Hirschovits ja Eero Somervuori!

Riku Hahl tekee paluun SM-liigaan

Osataan sitä muuallakin. Ilves hankki profiilipelaajakseen oman kasvattinsa, MM-kisoissa pelanneen puolustaja Ville Koistisen. Jokerit nappasi puolestaan Ilari Filppulan, Riku Hahlin ja vinon pinon nuoria ja potentiaalisia ulkomaalaisia. Näistä ulkomaalaisista omasta mielestäni erityisen kiinnostavia ovat ruotsalaispuolustaja John Klingberg ja tanskalaishyökkääjä Nichlas Hardt. Jyväskylässä ensi kaudella pelaavat ulkomailta Suomeen palanneet Arto Laatikainen ja muutaman vuoden takainen ensimmäisen kierroksen varaus Riku Helenius. Kärpät hankki totuttuun tapaan maajoukkuemiehiä Tshekistä (Michal Vondrka), Suomesta (Ville Mäntymaa) ja jopa Ruotsista (Oscar Eklund). Lukkokin teki kovan värväyksen hankkimalla viime kaudella 31 pistettä Elitserienissä keränneen Kris Beechin. Samankaltaisiin tehoihin kykeni Pelicansin hankkima Ryan Lasch, jonka lisäksi joukkueeseen tulee Ruotsissa viime kauden pelannut Markus Seikola. Jopa Tappara ja TPS hankkivat pelaajia, jotka eivät ole takuuvarmoja ratkaisijoita, mutta jotka saattavat osoittautua hyviksi pelaajiksi. Joey Tenutea, Jakub Cernyä, Marek Schwarzia, Viktor Ekbomia ja Jacob Cebisiä ei kannata siis heti tuomita huonoiksi hankinnoiksi.

Osa viime kaudella liigassa pelanneista toki vielä lähtee ulkomaille, mutta toisaalta moni joukkue hakee vielä vahvistuksia kärkiketjuihin. Joten kenties hurjia hankintoja tulee vielä kesän ja syksyn aikana lisää.

Niin ja tähän kaiketi pitää mainita se, että millainen PR-voitto Mikael Granlundin jääminen Suomeen vielä yhdeksi kaudeksi on. Viimeistään ilmaveivillään suomalaisten suureksi suosikiksi noussut juniori käy koulunsa loppuun ja samalla pelaa vielä vuoden HIFK:ssa. Jo tällä kaudella hän oli pelillisesti yksi SM-liigan suurimpia tähtiä ja kehitys tuskin pysähtyy ensi kaudellakaan. Granlund on ensi kaudella varmasti kotimaan kaukaloiden parhaimpia pelaajia. SM-liiga saa hänestä samalla kansikuvapojan, joka vie ihmisiä hallille. Liigajoukkueilla on tuskin mitään sitä vastaan, että pelkkä Granlund tuo parisataa katsojaa lisää jäähallille otteluun, joka pelataan kylmänä ja pimeänä tiistai-iltana. Ja ehkä parisataa ihmistä tulee vielä muuten vain MM-huuman jälkimainingeissa hallille.

Mahdollisesti lisääntyvät katsojamäärät tuovat seuroille lisää rahaa. Ja rahalla seurat saavat tehtyä jälleen lisää huippuhankintoja joko kauden aikana tai kaudelle 2012-2013.

Kauas maalivahdit karkaavat

2011-05-20T13:44:00.000+03:00

Kaudella 1999-2000 Jani Hurmeesta tuli ensimmäinen suomalainen maalivahti NHL:ssä pitkään aikaan. Tuolloin hän pelasi vain yhden ottelun. Seuraavalla kaudella Hurmeen lisäksi Miikka Kiprusoff ja Mika Noronen pääsivät kokeilemaan NHL:ssä, mutta he eivät olleet joukkueidensa ykkösvahteja. Kymmenen vuotta myöhemmin suomalaisia maalivahteja arvostetaan suuresti ja moni maailman kärkivahdeista kasvatettu Suomessa. Arvostuksesta kertoo se, että miltei joka toisella NHL-organisaatiolla on listoillaan suomalainen maalivahti. Näiden lisäksi Euroopan kärkisarjoissa on lukuisia suomalaisvahteja. Syy on aika yksinkertainen. Suomalaisvahdit ovat todella hyviä. Moni on tällä hetkellä NHL:ssä joukkueensa ykkösvahti ja ehdokkuus NHL:n parhaan maalivahdin palkintoon ei ole harvinaisuus. Vastaavia ehdokkuuksia löytyy myös Euroopan sarjojen maalivahdeilta.

Arvostus näkyy siinä, että suomalaisia maalivahteja on Suomen ulkopuolella huippusarjoissa huikaisevan monta. Tämä lista ulkomailla pelaavista suomalaisvahdeista kertoo todella paljon:

NHL/AHL:

Niklas Bäckström, Atte Engren, Niko Hovinen, Miikka Kiprusoff, Mikko Koskinen, Kari Lehtonen, Antti Niemi, Antero Niittymäki, Joni Ortio, Tuukka Rask, Pekka Rinne, Jussi Rynnäs, Harri Säteri, Iiro Tarkki

KHL:

Teemu Lassila, Karri Rämö, Pekka Tuokkola

Elitserien:

Fredrik Norrena, Tuomas Tarkki

Sveitsi:

Jussi Markkanen, Ari Sulander

Viime kaudella edellä mainituissa sarjoissa pelanneet:

Riku Helenius, Mika Oksa, Juha Pitkämäki, Hannu Toivonen, Vesa Toskala, Petri Vehanen

Toki vielä ei ole varmuutta siitä, että pelaavatko kaikki NHL-sopimuksen alaiset pelaajat Pohjois-Amerikassa. Niko Hovinen todennäköisesti ainakin pelaa Pelicansissa ensi kauden. Mutta muut taitavat viettää ensi kauden NHL:ssä tai farmissa. Sopimuksettomista pelaajista Helenius palasi jo Suomeen. Petri Vehanen jatkaa lähes varmasti Ak Bars Kazanissa. Toskala hakee ilmeisesti paikkaa ulkomailta. Eli ei noista sopimuksettomista kavereista paljon iloa suomalaisille seuroille taida olla.

Petri Vehanen on esimerkki ulkomailla pelaavista suomalaisvahdeista.

Miten käy SM-liigan, jos täältä lähtevät kaikki hyvät maalivahdit? Se on ihan aiheellinen kysymys, sillä monella joukkueella maalivahdit ovat varsin nimettömiä ja monen joukkueen kannattajat haluaisivat kovemman nimen maalilleen. Mutta mistä sellaisen muka saisi? Ulkomaalaiset seurat arvostavat suomalaista maalivahtiosaamista niin paljon, että he tarjoavat moninkertaisen palkan suomalaisseuroihin verrattuna. SM-liigassa taas valmiita huippuvahteja on rajallinen määrä. Ulkomaisista huippuvahdeistakin valtaosa pelaa NHL:ssä, KHL:ssä tai Elitserienissä ja loput maalivahdit eivät olekaan todennäköisesti melko halvalla pelaaviin suomalaisiin verrattuna vahvistuksia.

Suomalainen maalivahtivalmennus on onneksi kovalla tasolla. Jo viime syksynä näytti siltä, että moni joukkue kamppailisi maalivahtiongelman kanssa, mutta lopulta todella harvalla joukkueella tuli minkäänlaista ongelmaa maalivahtien kanssa. Suomalaisessa valmennuksessa kyetään kasvattamaan maalivahdeista nopeasti todella hyviä maalin tukkijoita. Ja uutta, potentiaalista ainesta tulee joka vuosi lisää. Siksi liigaseurojen tulee keskittyä lupaavien maalivahtien kasvattamiseen, sillä potentiaalisia veskareita on tarjolla. Usein tuo kasvatus myös onnistuu ja sen ansiosta ensi kaudella valtaosalla liigajoukkueista on jälleen kerran hyvä ykkösvahti ja joillain myös erinomainen kakkosvahti. SM-liiga on nykyään kasvattajasarja ja erityisesti melko nuorista maalivahdeista liigajoukkueet kykenevät kasvattamaan nopeasti erinomaisia pelaajia ulkomaiden sarjoihin. Hyvä esimerkki on aiemmin mainittu Niko Hovinen. Ennen viime kautta moni piti häntä jo jonkinlaisena menetettynä lupauksena. Tällä kaudella hänestä tuli Pelicansin ykkösvahti ja hän pelasi erinomaisen kauden. Sen ansiosta hän päätyi Philadelphia Flyersin palkkalistoille.

Joten ei kannata ihmetellä. mikäli lukuisia suomalaisvahteja siirtyy ensi kaudenkin jälkeen Pohjois-Amerikkaan tai Venäjälle.

Uskomaton joukkue!

2011-05-16T10:02:00.000+03:00

Huh huh! Käsittämätöntä ajatella, että pitkän tauon jälkeen Suomi oikeasti eilen voitti maailmanmestaruuden. Ja millaisen esityksen jälkeen! 6-1-voitto oli jotain aivan uskomatonta. MM-finaalin kolmannessa erässä suomalaiset kykenivät tekemään viisi maalia. Kuka olisi uskonut? Ei ihme, että suomalaiset ympäri maata ryntäsivät toreille juhlimaan. Jopa Porissa torilla oli arvioiden mukaan tuhat ihmistä, jotka huusivat ja riemuitsivat. Vierellä kulki lähes loputon jono autoja, joista kuului milloin auton töötti, milloin Suomi-aiheisia huutoja ja milloin "Ihanaa Leijonat ihanaa".

Ei tuota joukkuetta etukäteen uskonut sellaiseksi, jolla voitaisiin taistella kullasta. Muille maille tuli lukuisia huippuvahvistuksia NHL:stä. Ruotsillakin oli yhdeksän nykyistä NHL-pelaajaa. Suomella tuo määrä oli neljä (tai no, viisi jos Jesse Joensuu lasketaan). Tuossa joukossa ei ollut yhtään NHL:n huipputason puolustajaa, eikä edes NHL:ssä pelaavaa maalivahtia. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu toki olivat äärimmäisen tärkeitä vahvistuksia. Heistä muu joukkue sai henkiset johtajat, joiden avulla joukkue hitsaantui tiiviisti yhteen. Ja koska Suomi pelasi erinomaisesti joukkueena, niin samalla yksilöt pääsivät loistamaan. Erityisesti MM-finaalissa onnistumisia tuli todella raajalla rintamalla. Maalin finaalissa tekivät Jarkko Immonen, Petteri Nokelainen, Niko Kapanen, Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja Antti Pihlström! Suurin osa oli sellaisia kavereita, jotka eivät juuri pisteitä olleet aiemmin tässä turnauksessa keränneet.

Kokoonpanossa ei ollut NHL-maalivahtia, mutta Petri Vehanen osoitti olevansa ainakin lähellä NHL-tasoa. Maalivahti pelasi loistavan turnauksen ja erityisesti tärkeissä peleissä hän loisti. Kolmessa pudotuspeliottelussa hän päästi vain kaksi maalia! Puolustus oli myös heikko paperilla. He pelasivat kuitenkin yllättävän varmasti. Sami Lepistö ja Anssi Salmela olivat toki pieniä pettymyksiä, mutta se ei haitannut muiden huippusuoritusten ansiosta. Janne Niskala oli kenties Suomen paras puolustaja, joka hyökkäyspään tukemisen lisäksi puolusti erinomaisesti. Omassa päässä Pasi Puistola, Ossi Väänänen ja Lasse Kukkonen pelasivat varmaankin uransa parhaimman turnauksensa tähän saakka. Tälläisiä venyjiä tarvitaan joukkueeseen!

Hyökkäyksessä kaksi parivaljakkoa olivat ylitse muiden. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu toivat rutiinia ja henkistä johtajuutta peliin ja olivat äärimmäisen tärkeitä joukkueelle. Siinä sivussa syntyi mukavasti pisteitä. Mikko Koivu pelasi kyllä huikean turnauksen ollen tärkeä niin ylivoimalla, alivoimalla kuin tasakentällisinkin. Tärkeä oli myös kaksikko Jarkko Immonen - Mikael Granlund. Immonen voitti yllättäen turnauksen pistepörssin tehden lukuisia tärkeitä maaleja. Granlund taas oli kansainvälisissä peleissä yllättävän kova ja hänen välieräottelun ilmaveivinsä tulee toimimaan pitkään inspiraationa kaikille suomalaisille junioreille. Unohtaa ei sovi myöskään niitä kaikkia näkymättömän työn tekijöitä ja kovia raatajia, kuten Leo Komarovia, Petteri Nokelaista tai Jani Lajusta. He olivat tärkeänä osana tuomassa joukkueeseen laajuutta ja hyvää oman pään peliä.

Suomi on maailmanmestari! Ja se tuli joukkueella, jonka yksilöt eivät ehkä olleet turnauksen parhaimmistoa. Mutta henkisessä kantissa, venymiskyvyssä ja joukkuepelissä me olimme muita parempia. Se riitti voittoon ja nyt me voimme naattia!

Torilla tavataan!

2011-05-15T23:50:00.000+03:00

Suomi on maailmanmestari vuosimallia 2011!

Jääkiekon katsominen on porukalla hauskempaa

2011-05-15T14:17:00.000+03:00

Olen katsonut jääkiekkoa muiden ihmisten kanssa koko kauden ajan. Välillä joku tulee kylään katsomaan vaikkapa NHL:ää ja joskus taas minä menen jonnekin katsomaan esimerkiksi maaottelua. Suomen peleissä kuitenkin selvästi korostuu se, että Leijonat ovat kaikkien oma juttu. Pate Mustajärven laulun sanoin "kun Suomi pelaa lätkää, se iskee joka jätkään". Ja mitä tärkeämpi peli on kyseessä, sitä enemmän suomalaisia ottelu kiinnostaa ja samalla yhteisöllisyys astuu kuvaan. Siinä on jotain erityisen hienoa, kun suuri porukka katsoo ottelua samassa paikassa ja eläytyy ottelun tapahtumiin. Pari viime ottelua ovat varsinkin olleet todella upeita.

Puolivälierissä Norjaa vastaan pelin katsominen oli tavallisesta melko poikkeava. Opiskelija-asuntolan takapihalle vietiin televisio, digiboksi ja antenni. Sähkö saatiin viereisestä pesutuvasta. Ratkaisu toimi melko hyvin. Televisio ei ollut iso, mutta ulkona tuota pientä vastaanotinta katsoi ajasta riippuen viidestä kymmeneen ihmistä. Pieni sadekuuro ja ajoittainen auringonpaiste oli korkeintaan hidaste, muttei este. Tarpeeksi hyvän kuvan pelistä sai tuollakin tavalla ja ihmiset lähtivät tyytyväisenä ottelun jälkeen paikalta.

Venäjä-ottelu tulikin katsottua perinteisemmällä tavalla. Toki kotona olisi voinut pelin katsoa, mutta halusin mennä katsomaan peliä muiden ihmisten kanssa. Siksipä muutaman hengen porukka lähti läheiseen baariin katsomaan peliä screeniltä. Paikka ei ollut täynnä, mutta 30-40 ihmistä toi kuitenkin hyvän fiiliksen. Samalla kykeni havainnoimaan yleisiä mielipiteitä. Juhamatti Aaltosen maalin taakse kiemurtelu kiekon kanssa ei esimerkiksi juuri arvostusta saanut. Ottelun alku oli jännittävä ja tunnelma odottava, mutta Mikael Granlundin ilmaveivi ansaitsi suuret suosionosoitukset. Ottelun lopulla kolmen maalin johdossa taas jokainen päivitteli sitä, että kuinka uskomatonta finaalipaikan saavuttaminen ja huikean ottelun pelaaminen Venäjää vastaan onkaan.

Enää on yksi ottelu jäljellä. Finaalia Ruotsia vastaan en myöskään tule katsomaan yksin. Kyllä tuollainen ottelu pitää katsoa suurella porukalla. Samalla jokainen varmasti toivoo Suomelle maailmanmestaruutta turhan monen finaalitappion jälkeen. Finaalitappioita on jo turhan iso putki ja tuohon olisi korkea aika saada muutos. Mutta kerran Suomi on voittanut finaalissa. Eikä varmaan erikseen tarvitse muistuttaa tuolloin finaalitappion kärsineen maan nimestä. Jos historia toistaisi nyt itseään...

Torilla tavataan?

Vastaan asettuu Norja

2011-05-10T09:13:00.000+03:00

Suomi pelasi eilen hienon ottelun. Leijonat osoittivat jälleen kerran venymiskykynsä voittamalla todella kovan Venäjän. Siinä oli jälleen osoitus joukkueen kyvystä nousta tappioasemasta voittoon. Suomi on jo neljästi näissä kisoissa kyennyt siihen (Latviaa, Saksaa, Slovakiaa ja Venäjää vastaan). Itseluottamus ja joukkuehenki ovat selkeästi kunnossa. Suomi pärjää jälleen vahvuuksillaan pelaten hyvin joukkueena. Päälle muutama yksilö Mikko Koivun johdolla on kyennyt tekemään ne voittoihin vaadittavat maalit. Venäjä taas sortui perinteiseen ongelmaansa. Vaikeassa tilanteessa venäläiset eivät pelaa joukkueena, vaan peli muuttuu yksinyrittämiseksi. Venäjällä on selkeästi paremmat yksilöt, mutta sitä ei saatu eilen meidän onneksemme hyödynnettyä. Eikä se Jevgeni Artjuhinkaan repinyt kenenkään päätä irti, vaikka media suurin piirtein sellaisia uhkakuvia hänen pelaamisestaan ennen ottelua maalailikin.

Olihan Suomen pelaamisessa eilen toki myös suuria ongelmia. Pelin avaaminen on edelleen ajoittain aivan liian hidasta, jolloin vastustaja pääsi usein helposti kiinni suomalaisiin, tai katkaisi syöttölinjat. Tuo ongelma voi korostua venäläisiä aktiivisemmin pelaavia Kanadaa ja Ruotsia vastaan, mikäli he tulevat jossain välissä Suomea vastaan. Puolustus teki ajoittain karmeita virheitä, eikä kyennyt aina pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla isokokoisten venäläisten tullessa päälle. Vääntövoiman puute tulee olemaan myös jatkossa varsinkin puolustaessa ja vastustajan maalin edessä ongelma. Ja Leijonien syöttötyöskentelyssä on edelleen paljon parantamisen varaa. Liian usein ratkaisu on hätäinen, jolloin syöttö ei mene perille. Ja vaikka aikaa olisi, niin silti syötöt eivät mene suoraan lapaan, vaan vähän sinne päin. Ongelma on selkeä varsinkin ylivoimalla, jolloin Suomen pitäisi kyetä kontrolloimaan peliä hyvillä syötöillä. Nyt sitä ei tapahdu.

Mutta kaikesta huolimatta nyt voi nauttia Suomen voitosta. Leijonat pelasivat todella hyvän ottelun hyvää vastustajaa vastaan ja huikean venymiskyvyn ansiosta Suomi oli välisarjansa toinen. Ja toisella sijalla Suomi ansaitsee puolivälieriin helpomman vastuksen.

Venäjä-ottelun jälkeen tuli vielä hienompia uutisia. Paineettomassa tilassa pelannut Sveitsi oli voittanut päivällä USA:n, ja illalla Tshekki kykeni kukistamaan Saksan. Näin Suomen puolivälierävastustajaksi asettuu Norja. Vastustaja on kenties paras mahdollinen vastustaja tähän tilanteeseen sen kannalta, että välieriin pääsy helpottuu nyt huomattavasti. Näiden kisojen aikana USA ei ole minua vakuuttanut yhtään ja he olisivat olleet täysin voitettavissa, mutta kyllä Norja on silti mukavampi vastustaja. He eivät ole mikään jääkiekon suurmaa ja Suomi on kyennyt voittamaan heidät kerta toisensa jälkeen. Vuonna 2008 Norja kaatui vasta jatkoajalla numeroin 3-2 Tuomo Ruudun maalilla. Vuonna 2009 (katso youtube-video) meni sentään paremmin ja Norja kaatui selkeästi lukemin 5-0. Itse asiassa Norja on kyennyt viimeksi voittamaan Suomen virallisessa maaottelussa vuonna 1964, joten Suomi pääsee otteluun melko hyvistä asemista.

Norjaa ei kuitenkaan kannata aliarvioida. Kyseessä on hyvä joukkue. Huono joukkue ei olisi välisarjassaan kolmas, eikä olisi voittanut Ruotsia ja Sveitsiä. Joukkueen hyökkäys on varsinkin ollut todella tehokas, sillä tässä turnauksessa seitsemän pistettä tai enemmän ovat keränneet AHL:ssä pelaava Mathis Olimb, Färjestadin Marius Holtet ja Anders Bastianssen sekä MODO:n Per-Åge Skrøder. Unohtaa ei voi myöskään perinteisesti hyvin pelannutta Morten Askia. Päälle Norjan maalivahti Lars Haugen on kyennyt hieman yllättäen pelaamaan erinomaisen turnauksen. Heikkous lienee se puolustus, jossa Jonos Holøs ja Ole-Kristian Tollefsen ovat kovin yksin ja jossa SM-liigaan liian huono Eerikki Koivu pelaa keskimäärin kolmanneksi eniten.

Norjan hyökkääjät voivat aiheuttaa Suomelle ongelmia. Heidän ja kuuman maalivahdin ansiosta Norja on hyvä joukkue. Mutta ehkä tässä vaiheessa ennemmin vastaan saa tulla hyvä joukkue kuin erinomainen joukkue. Näin varmistetaan helpommin pääsy neljän parhaan joukkoon. Ja vaikka Norjan joukkue onkin nykyään hyvä, niin tappion sattuessa Leijonat saavat etsiä syytä peilistä. Kyllä Suomi niin selkeänä ennakkosuosikkina lähtee torstain otteluun.

Leijoniin halutaan Messias

2011-05-07T12:19:00.000+03:00

Taitaa olla jokakeväinen uutisotsikko, että Suomella on ongelmia maalinteon kanssa. Aina Suomi häviää tai voittaa hyvin niukasti jonkun ennakkoon heikomman maan juuri maalinteon vaikeuden vuoksi. Samalla on havaittavissa ilmiö, jossa aina ihmiset kuvittelevat jonkun kisoista pudonneen pelaajan olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Eli yksi pelaaja olisi vastaus maalinteon ongelmiin, ylivoimaan ja oikeastaan myös kaikkeen muuhun. Välillä puheesta voisi päätellä, että jos tuo yksi pelaaja olisi mukana, niin Suomi kävelisi maailmanmestaruuteen (tai olympiavoittoon) ja USA:lle kärsityt viiden maalin tappiot olisivat historiaa. Jotenkin tuo tuntuu siltä, että tuo pudonnut pelaaja olisi joku Messias, joka olisi kentällä kaikkivoipa.

Olympialaisissa Jussi Jokisen valitsematta jättäminen oli erikoinen päätös. Minäkin ihmettelin tuota päätöstä. Kun Suomen esitykset olivat monessa pelissä heikkoja, niin puhe ei ainakaan hiljentynyt. Ruotsia vastaan ei tehty yhtään maalia, eikä USA:ta vastaankaan tehty kuin yksi. Olympialaisten aikana kuuli usein, että Jussi Jokinen olisi tehnyt tuosta maalin, tai Jussi Jokisen kanssa ykkösketju olisi noussut ihan uudelle tasolle. No, Jussi Jokinen sitten olikin keväällä myöhemmin MM-kisoissa. Hän jäi ketjussaan kovin yksin, eikä hän siellä sitten onnistunut.

Tilanne on tällä hetkellä vähän vastaava. Nyt ei ole Jussi Jokisen tasoista pelaajaa jätetty rannalle, mutta niukat voitot ja maalinteko-ongelmat ovat taas vieneet puheita sellaiseen suuntaan, että tuo ja tuo pelaaja olisi ehdottomasti pitänyt valita. Varsinkin Teemu Pulkkisen ihmiset ilmeisesti olisivat halunneet nähdä kisoissa. Ilmeisesti puheiden perusteella nuori ja lupaava maalintekijä olisi jo nyt tehnyt useita maaleja ja näin miltei yksin ratkaissut maalinteko-ongelman. Minäkin olisin kenties valinnut Pulkkisen MM-kisoihin, mutta en usko, että hän vielä olisi suurta tulosta tehnyt. Ja mikä valitus siitä olisi tullut jos Janne Lahti (37 maalia) tai Antti Pihlström (30 maalia) olisi jäänyt kisoista rannalle ja Suomi tuskailisi, Pulkkisen läsnäolosta huolimatta, maalinteon kanssa.

Täytyy muistaa, että yksi pelaaja ei enää juurikaan muuta koko joukkueen tilannetta. Ei varsinkaan, jos kyseinen pelaaja olisi vielä melkoinen raakile. Yhden pelaajan vaikutusmahdollisuudet ovat lopulta hyvin pienet, sillä kyllä ne muut 20 jätkää joukkueessa vaikuttavat tällä tasolla todella paljon. Esimerkiksi Mikko Koivu on kenties paras pelaaja Suomen joukkueesta. Hän on kyllä hyvä ja on mahdollistanut sen, että Suomella on kerrankin hyvä ykkössentteri. Mutta lopulta pelkkä Koivu ei vielä riitä siihen, että Suomen ongelmat maalinteon tai monen muun asian kanssa katoaisivat. Joten miksi sitten Pulkkinen, Toni Söderholm tai Jere Karalahti olisivat se satumainen ratkaisu, jolla Suomi olisi yhtäkkiä selkeästi nykyistä parempi?

Suomella on toki taas kerran ongelma maalinteon kanssa. Syitä kannattaisi kuitenkin lähteä hakemaan junioreiden ja osin jopa liigajoukkueiden harjoittelusta eikä yhden tai kahden pelaajan valitsematta jättämisestä.

Suomen kaukaloista tutut MM-kisoissa

2011-05-04T12:01:00.000+03:00

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa on suomalaisten lisäksi monia muitakin, jotka ovat pelanneet Suomessa. Jotkut pelaavat tällä hetkellä täällä ja jotkut ovat aiemmin vaikuttaneet Suomessa. Joukosta löytyy niin tähtiä kuin rivipelaajiakin. Maiden kokoonpanoja tutkiessa seuraavat nimet tulivat esille:

Pelasivat tällä kaudella Suomessa

Yohann Auvitu - Ranska - JYP / D Team

Auvitu tuli syksyllä 2008 Suomeen ja liittyi JYPin A-nuorten riveihin. Vuosi siitä ja hän pääsi kokeilemaan D Teamissa Mestistä ja sen perusteella hän pääsi jo vuosi sitten MM-kisoihin. Tällä kaudella Auvitu pääsi kokeilemaan jo JYPin liigajoukkueessakin seitsemän ottelun ajan. Loppuajan hän olikin tehokas Mestiksen D Teamissä tehden 34 ottelussa 21 pistettä. Sen perusteella hän pääsi Ranskan ykköspakkipariin.

Armands Berzins - Latvia - HPK

27-vuotias latvialaishyökkääjä pelaa jo neljänsiä MM-kisoja ja löytyy taustalta kahdet olympialaisetkin. Urallaan Latvian lisäksi neljä kautta Pohjois-Amerikassa ja kauden Tshekissä pelannut hyökkääjä liittyi täksi kaudeksi HPK:n riveihin. Tällä kaudella syntyneet 18 pistettä ovat keskinkertaisen liigahyökkäjän tehot, mutta silläkin päästiin Latvian joukkueeseen. Rooli tosin on pieni.

Nicolas Besch - Ranska - Jukurit

26-vuotias puolustaja on pelannut jo monta vuotta Suomessa. Kokemusta ennen tätä kautta löytyi Mestis-tasolta niin Sportista kuin Jukureista. Kausi 2009-2010 sujui Ranskan liigassa, mutta tällä kaudella ranskalainen palasi Mikkelin Jukureihin. 21 ottelussa tulleet 5 pistettä ovat kohtuulliset tehot puolustajalle ja sen perusteella jo kuudensissa MM-kisoissa pelaava Besch pääsi Ranskan ykköspakkipariin. Se kyllä kertoo paljon Ranskan tasosta, että Mestiksestä pääsee maajoukkueen kärkipelaajaksi.

Jan Lasak - Slovakia - Jokerit

Lasak on jo pitkään ollut Slovakian maajoukkueessa mukana. Juuri Lasak oli torjumassa Slovakian MM-kultaan vuonna 2002. Kymmenennet kisat pelaava slovakki on ollut myös kahdesti olympialaisissa sekä kerran World Cupissa. Ura näytti menevän jo laskusuunnassa, kun viime kausi ei sujunut Venäjällä eikä Slovakiassa kovin hyvin. Tällä kaudella Lasak kuitenkin pelasi hyvin Jokereissa, jonka ansiosta hän pääsi takaisin Slovakian maajoukkueeseen. Ensi kaudeksi maalivahdin tie vienee pois Suomesta.

Kaspars Saulietis - Latvia - HPK

Viime vuonna MM-debyytin tehnyt latvialainen ei oikein löytänyt paikkaansa maan ykkösjoukkueesta Riikan Dynamosta. Siksi laitahyökkääjä tuli Suomeen ja sai mahdollisuuden näyttää osaamistaan HPK:ssa. Debyyttikaudellaan liigassa syntyi 19 pistettä, joka on aika keskinkertainen määrä. Sekin riitti Latvian maajoukkueeseen, jossa rooli tosin on hyvin pieni.

Aiemmin Suomessa pelanneet

Morten Ask - Norja - SaiPa

Norjalaishyökkääjä pelasi SaiPassa kauden 2005-2006. Sitä edellinen kausi sujui osin ECHL:ssä ja osin Norjan pääsarjassa. Norjan maajoukkueessa meni kuitenkin hyvin ja varmaan siksi Ask sai tarjouksen SaiPalta. Tuolloin SaiPassa syntyi 23 ottelussa 4 pistettä. Liigassa hän ei loistanut, mutta tuosta kaudesta eteenpäin Ask on aina ollut Norjan maajoukkueen parhaimmistoa. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet hiljaisempia, eikä tällä kaudella tullut kuin muutama ottelu Norjan liigan Vålerengan paidassa .

Lauris Darzins - Latvia - Lukko, Ilves

Latvialaishyökkääjä pelasi monta vuotta Lukon junioreissa. Lukon liigajoukkueeseen hän ei ikinä päässyt, vaikka 19-vuotiaana syntyi A-nuorissa 25 pistettä. Kahden WHL:ssä vietetyn vuoden jälkeen Darzins palasi Suomeen kaudeksi 2006-2007 ja tuolloin Ilveksen liigajoukkueessa Darzins pelasi 13 ottelua keräten vaatimattomat kaksi pistettä. Noiden vuosien jälkeen Darzins on pelannut vakituisesti Latvian maajoukkueessa ja on parantanut peliään vuosi vuodelta. Nykyään hän kelpaisi varmaan jokaiselle liigajoukkueelle, sillä harva suomalainen on kerännyt Darzinsin tavoin KHL:ssä 44 pistettä yhden kauden aikana. Hyökkääjä on maalleen tärkeä todella tärkeä pelaaja.

Nichlas Hardt - Tanska - Tappara

Muistan, kun kaudella 2007-2008 vasta 20-vuotias tanskalainen tuli kokeilemaan liigavauhtia. Hardt pelasi tuolloin runkosarjassa kuusi ottelua, mutta hyökkääjä heräsi pudotuspeleihin. 11 ottelussa syntyi seitsemän pistettä ja kausi päättyi pronssiottelun voittoon. Samalla Hardt nousi Tanskan maajoukkueeseen. Sittemmin Hardt onkin kuulunut Tanskan MM-miehistöihin ja nyt hän pelaa jo neljännet MM-kisansa. Ura on Suomen vuosien jälkeen kulunut Allsvenskanissa Malmön riveissä ihan hyvin. Ensi kaudella tanskalainen palaa SM-liigaan Jokereihin ja onkin jännittävää nähdä kuinka paljon tanskalainen on muutaman viime vuoden aikana Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kehittynyt.

Eerikki Koivu - Norja - JYP

Kokkolassa syntynyt Koivu sai täksi kaudeksi Norjan kansalaisuuden pelattuaan neljännen kauden Norjassa. Sitä ennen Koivu oli jo ehtinyt pelaamaan JYPin riveissä 102 liigaottelua ja Diskoksen, Hermeksen ja Hokin joukkueissa yhteensä 91 Mestis-ottelua. Puolustaja ei ikinä ollut erityisen vakuuttava SM-liigassa, mutta Norjassa hän on ollut parempi ja vyöltä löytyy yksi 18 pisteen kausi. Silti on erikoista huomata, että Koivun kaltaisia pelaajia löytyy Norjan maajoukkueesta.

Ivan Majesky - Slovakia - Ilves, Kärpät, HIFK

Slovakialaispuolustaja pelaa jo kuudensissa MM-kisoissaan. Hän on hyvin kokenut puolustaja, joka on pelannut olympialaisissa, NHL:ssä, Elitserienissä ja Tshekissä. Suomeen hän teki useamman visiitin. Kaudet 2000-2001 ja 2001-2002 hän pelasi Ilveksessä, jonka jälkeen hän lähti Pohjois-Amerikkaan pelaten kaksi kautta Florida Panthersissa. Kausilla 2006-2007 ja 2007-2008 Majesky kävi veropakolaisena vuokralla Kärpissä pelaten kumpanakin kautena 12 ottelua. Viimeinen visiitti Suomessa on kaudelta 2008-2009, jolloin slovakki pelasi HIFK:ssa viisi ottelua. Elitserienissä Majesky on edelleen kova nimi ja Slovakian maajoukkue kutsunee häntä myös jatkossa.

Simon Nielsen - Tanska - SaPKo

NHL-hyökkääjä Frans Nielsenin veli Simon pelasi reilun vuoden Suomessa. Tammikuussa 2009 SaPKoon tullut Nielsen pelasi tuolloin loppukauden hyvin ja sai sopimuksen kaudelle 2009-2010. Maalivahti oli toisellakin kaudella kohtuullisen hyvä, mutta hän palasi kauden jälkeen Tanskan AaB:n riveihin. Kausi ei tilastojen perusteella ollut täysosuma, mutta silti Nielsen on tällä kertaa mukana Tanskan maajoukkueessa. Hän on kuitenkin tällä kertaa kolmosvahti, eikä pelaa todennäköisesti peliäkään.

Oliver Setzinger - Itävalta - Ilves, Sport, Pelicans, KalPa, HPK

Vuonna 1999 Ilvekseen saapui nuori itävaltalainen, joka pelasi B-juniorina jo ottelun SM-liigassa. Tämän jälkeen alkoikin pitkä ura Suomessa, joka päättyi vasta keväällä 2005 HPK:n riveissä. Tuona aikana hän sai kaksi pronssia SM-liigasta ja nousi maajoukkuetasolla Itävallan avainpelaajaksi. Viimeinen kausi HPK:ssa tuotti 28 pistettä ja tuo kausi oli hänen tehokkain SM-liigassa. Tuon kauden jälkeen urallaan itävaltalainen on pelannut Itävallassa, Sveitsissä ja jopa hetken AHL:ssä. Tämä kausi meni Sveitsin B-liigan Lausannessa, jossa syntyi 44 ottelussa huimat 66 pistettä.

Tim Stapleton - USA - Jokerit

Kaudella 2006-2007 Jokereihin saapui hyökkääjä käytännössä suoraan yliopistoliigasta. Harva tuolloin uskoi, että vain 175-senttinen Stapleton tekisi Jokereissa ensimmäisellä 48 pistettä ja seuraavalla kaudella 62 pistettä. Noiden näyttöjen perusteella hän lähti Pohjois-Amerikkaan ja tällä kaudella hän otti viimein askeleen kohti vakituista paikkaa NHL:ssä. 45 ottelua Atlanta Thrashersin riveissä on jo jonkinlainen näyttö osaamisesta. Pienikokoisia pelaajia ei kovin montaa ole NHL:ssä. Tuon näytön (ja varmaan muiden kieltäytymisten) perusteella Stapleton pääsi USA:n maajoukkueeseen.

Martin Strbak - Slovakia - HPK

Strbak on Slovakian maajoukkueen veteraani. 36-vuotias puolustaja on pelannut kahdesti olympialaisissa ja kerran World Cupissa. Nämä kisat ovat jo puolustajan kymmenennet ja näiden kisojen joukossa on myös vuosi 2002, jolloin Slovakia sai MM-kultaa. Mutta moniko muistaa, että kaudella 2002-2003 Strbak pelasi HPK:ssa runkosarjassa 20 ottelua tehden 13 pistettä ja pelasi päälle vielä pudotuspelit, jotka päättyivät pronssimitaliin? Tuon kauden jälkeen Strbak lähti yrittämään NHL:n valloitusta ja pelasikin 49 ottelua, mutta tuon jälkeen Strbak on viihtynyt pääosin Venäjällä. Tämä kausi meni heikommin, mutta silti näytöt riittivät maajoukkueeseen jälleen kerran.

Darcy Werenka - Itävalta - Jokerit, HPK

Kaudella 2000-2001 kanadalaispuolustaja Darcy Werenka tuli Jokereihin IHL:stä. 10 ottelun ja kolmen pisteen jälkeen hän siirtyi loppukaudeksi HPK:hon tehden 45 ottelussa 15 pistettä. Tämän jälkeen hän siirtyi Keski-Eurooppaan. Mutta miten hän nyt sitten pelaa Itävallan maajoukkueessa? No, hän on pelannut vuodesta 2003 lähtien Itävallassa (tehden Itävallan liigassa parhaalla kaudella huikeat 61 pistettä) ja näköjään siinä välissä saanut kansalaisuuden. Nyt on edessä jo neljännet MM-kisat ja ilmeisesti rooli on varsin suuri.

Marek Zidlicky - Tshekki - HIFK

Zidlickyn ura on ollut huikea. HIFK:ssa mies pelasi kaudesta 1999-2000 kauteen 2002-2003. Tuossa välissä Zidlickystä kehittyi yksi Euroopan parhaista puolustajista tehden viimeisellä liigakaudellaan huikeat 47 pistettä. NHL:ssä hän pääsi kokeilemaan 26-vuotiaana Nashville Predatorsissa tehden heti 53 pistettä. Tuon jälkeen Zidlicky on edustanut maataan viidesti MM-kisoissa, kahdesti olympialaissa ja kerran World Cupissa. Työsulkukausi sujui Zidlickyllä myös HIFK:ssa, jolloin hän oli tuttuun tapaansa tehokas. Paluu NHL:ään oli kuitenkin edessä työsulun päätyttyä ja Minnesota Wildissa hän on edelleen huippupuolustaja.

Jos joku Suomessa käynyt jäi mainitsematta, niin minulle voi ilmoittaa vaikka kommentoinnin kautta. Mahdollisen virheen voi korjata myöhemmin.

Maalinteon vaikeus

2011-05-03T09:32:00.000+03:00

No olipa taas suuri yllätys, että Suomella on ongelmia maalinteon kanssa. Tuo ongelma on ollut tiedossa jo pitkään, eikä eilinen ottelu Latviaa vastaan muuttanut käsitystä. Maalintekopaikoille kyllä päästiin, mutta laukaukset eivät löytäneet tietään maaliin saakka. Laukaukset osuivat tolppaan, menivät hieman ohi maalin, osuivat vastustajan pelaajaan tai sitten ne menivät suoraan maalivahdin syliin. Näinhän se on jo pitkään ollut. Ja se on toisaalta surullista, että tässä joukkueessa on miltei kaikki saatavilla olleet suomalaispelaajat, jotka maaleja kykenisivät tekemään. Janne Lahden 37 maalia SM-liigassa eivät MM-tasolla paina yhtään. Maalintekijöinä vaihtoehtoina olisivat olleet lähinnä Juuso Puustinen ja Teemu Pulkkinen. Tästä kaksikosta Puustinen aloitti MM-leirit hyvin, mutta katosi kuvasta pelien koventuessa. Pulkkinen olisi saattanut saada aikaiseksi jotain, mutta hänen leirityksenä jäi yllättävän lyhyeksi. Ja tiedä häntä, että olisiko hän päässyt MM-tasolla maalipaikoille.

Leijonien toinen ongelma on ihan perinteinen syöttäminen. Peliä avaavat syötöt tuntuvat olevan usein turhan vaikeita, jolloin hyvän hyökkäyksen rakentaminen vaikeutuu todella paljon. Myös se ratkaiseva syöttö hyökkäyspäässä on usein heikko. Yritä siinä tehdä maalia, kun syöttö ei ole hyvä. Maalin ja torjunnan välinen ero on usein siinä, että laukoja ei saa sitä syöttöä suoraan lapaan. Näin on usein Suomella. Syöttö menee usein joko liian eteen tai liian taakse. Syöttö saattaa mennä usein myös väärälle puolelle lapaa tai sitten se menee suoraan jalkoihin. Tällaisilla syötöillä maalinteko vaikeutuu entisestään.

Yksittäisistä pelaajista löytyy myös muutamia epäonnistujia ensimmäisistä peleistä. Tuomo Ruutu on ollut yllättävän epävarma avauspeleissä, mutta osasyynä siihen on varmasti se, että vierellä Mikko Koivu ja Juhamatti Aaltonen eivät ole yhtä suoraviivaisia pelaajia kuin Ruutu on. Myös Sami Lepistö on ollut pettymys. Hän tuntuu tällä hetkellä yliyrittävän liikaa, jolloin ratkaisuista tulee usein huonoja. Mies pelaa tällä hetkellä huonommin kuin NHL:ssä, mikä on jotenkin erikoista. Janne Pesonen ei ole saanut mitään aikaiseksi kiekon kanssa avauspeleissä ja hän on keskittynyt lähinnä sähläämiseen. Myös Antti Pihlströmillä on ollut ongelmia kiekon kanssa, mutta hänen energinen pelaamisensa pelastaa paljon. Lisäksi Topi Jaakolan ja Lasse Kukkosen avauspelaaminen on karmeaa katseltavaa, mutta toisaalta he ovat pelanneet tähän asti oikein mallikkaasti omassa päässä.

Mutta jottei mene ihan negatiiviseksi, niin mainitaan positiivisia asioita. Leijonien peli-ilme on ollut hyvää, eikä joukkue näytä flegmaattiselta. Lisäksi niitä maalipaikkoja sentään kyetään luomaan. Ilahduttavaa oli myös huomata, että Latviaa vastaan kyettiin nousemaan vielä varsinaisella peliajalla tasoihin ja lopulta voittolaukauskilpailussa (vai mikä lie IIHF:n virallinen termi noille arpajaisille) ohi. Jarkko Immonen on myös ollut erinomainen nyt, kun ei tarvitse ykkösketjussa pelata. Keskushyökkääjä on esittänyt hyvää, varmaa ja fiksua peliä. Ja ainakin omaan silmään puolustajat Pasi Puistola ja Ossi Väänänen ovat pelanneet tasoonsa nähden erinomaisesti ja varmasti.

Niin ja sitten on Mikael Granlund. Juuri vähän aikaa sitten kirjoitin, että hänellä voi olla kokonsa vuoksi ongelmia päästä NHL:ään keskushyökkääjänä. No nyt hän on sitten pelannut erinomaisesti kaksi ensimmäistä peliä laitahyökkääjänä. Ehkä laiturina hänestä olisi enemmän hyötyä NHL:ssäkin? Joka tapauksessa nuorukaisen otteet ovat olleet todella ilahduttavia. Hienoa huomata, että nuori hyökkääjä on jo nyt taidoiltaan ja pelikäsitykseltään joukkueen parhaimmistoa. Ja Granlundin syötöt ovat olleet varmaan koko joukkueen parhaita kahden ensimmäisen ottelun aikana. Tarkkoja, ovelia ja peliä edistäviä syöttöjä ei kovin moni muu ole kyennyt Suomen joukkueessa tekemään.

Huominen peli Tshekkiä vastaan tulee toki olemaan suurempi mittari leijonalaumalle. Silloin nähdään, miten kukakin pelaa huippumaata vastaan. Ehkä silloin Mikko Koivun rutiini alkaa näkymään ja ykkösketju saisi kiekon maaliin asti? Samalla näkee sen, että miten kovempi vastustaja vaikuttaa Immosen ja Granlundin peliin. Saattaa vaikuttaa heikentävästi, mutta voi myös olla ettei vaikuta yhtään.