Suomi kaatui saappaat jalassa

Herätyskello oli asetettu soimaan yöllä kello 2.55. Pikkuleijonien urakka nuorten MM-kisoissa alkoi ottelulla USA:ta vastaan. Minun ei tarvinnut katua päätöstä herätä keskellä yötä, sillä Suomi ja USA tarjosivat viihdyttävän ja tasaisen jääkiekko-ottelun. Ottelu päätyi lopulta ihan ansaitusti jatkoajalle, joka Suomen kannalta päättyi ikävästi tappioon Joni Ortion helposti päästämän maalin takia. Jatkoaikatappio numeroin 2-3 ei kuitenkaan masenna. Päinvastoin tämä toi minulle entistä enemmän luottoa Suomen mahdollisuuksiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että vastassa oli Yhdysvallat. USA on ollut juniorikiekossa erinomainen jo pitkään. Viime vuonna maa voitti nuorten MM-kultaa, eikä joukkue ole heikentynyt täksi vuodeksi. USA on Kanadan ohella turnauksen ylivoimaisesti suurin suosikki. Siksi odotinkin, että USA:n isot, mutta hyvin liikkuvat pelaajat luistelisivat Suomen kumoon ja peli päättyisi johonkin 1-5-tappioon. Sen sijaan Suomi pelasi erittäin hyvin ja ajoittain oli pelin hallitseva osapuoli. Se on erittäin hyvä merkki. Suomi ei jäänyt millään pelin osa-alueella Yhdysvaltojen jälkeen, ei edes fyysisessä pelissä. Tämä myös osoittaa sen, että Suomen vahvuudeksi luettava joukkuepeli voi toimia silloin erinomaisesti, kun pelaamassa on muiden tasoon nähden tarpeeksi hyviä yksilöitä.

Joni Ortio oli hyvä Yhdysvaltoja vastaan

Pikkuleijonilla ei näyttänyt tämän ottelun perusteella olevan maalivahtiongelmaa. Joni Ortio päästi viimeisen ja ratkaisevan kyllä helposti, mutta muuten hän oli koko ottelun ajan erittäin hyvä. Ja parempi vain että se hörppäys tuli nyt, ettei sitä tule esimerkiksi puolivälierän jatkoajalla. Puolustajista Sami Vatanen oli odotetusti hyvä, mutta oman pään pelissä minun silmääni positiivisen vaikutuksen tekivät myös Jyrki Jokipakka ja Rasmus Rissanen. Hyökkäyksessä Mikael Granlundin jättämän aukon paikkasivat hienosti tasoaan nostaneet keskushyökkääjät Erik Haula ja Joonas Nättinen. Myös Toni Rajala oli yllättävän hyvä. Alaketjut taas suoriutuivat omassa roolissaan erinomaisesti. Teemu Pulkkiselta odotin kenties enemmän, mutta siitä huolimatta hyvä alku. Joel Armia sen sijaan on jännä tapaus. Pieni kaukalo ja pienentynyt aika ja tila ilmeisesti yllättivät porilaisnuorukaisen, sillä hän oli omassa päässä usein vaikeuksissa. Vastapainona hyökkäyspäässä tuli muutama loistava hetki.

Tämä oli loistava alku pikkuleijonilta ja odotan jo innolla tulevia pelejä. Sveitsin, Saksan ja Slovakian pitäisi kaatua rutiinisuorituksella. Mutta nyt nähdyllä suorituksella kyetään oikeasti haastamaan myös Ruotsi ja Venäjä. Mitaliin on tuollaisilla esityksillä ensimmäistä kertaa aikoihin nuorten MM-kisoissa realistinen mahdollisuus!

Nuorten MM-kisat Buffalossa

Nuorten MM-kisat ovat tulossa. Vuodenvaihteessa pelattavat kisat tuovat esille tulevia tähtipelaajia. Mutta ketä kannattaa seurata? Mitkä ovat kisoissa pelaavien maiden voimasuhteet? Siitä seuraavassa.

Joukkueet

Asetelmat ovat tutut parilta viime vuodelta. Kanada lähtee jälleen kerran ennakkosuosikkina kisoihin. Ykköshaastajana on USA, jolla on myös erittäin hyvät mahdollisuudet. Myös Ruotsin joukkue on tänä(kin) vuonna kova, vaikkei ihan viime vuosien tasolle ylläkään. Venäjä on iskuetäisyyden päässä ja menestysmahdollisuudet ovat olemassa, mikäli maalivahti ja hyökkääjät onnistuvat. Suomi tuleekin jo näiden maiden jälkeen viidentenä. Tshekki, Slovakia, Sveitsi ja Saksa ovat huippumaita jäljessä, mutta keskinäinen kamppailu tulee olemaan kovaa. Suomi ja Venäjä eivät voi aliarvioida näitä maita. Norja tulee sitten kaukana muiden perässä ja on ihme, jos norjalaiset voittavat yhdenkin pelin.

Maalivahdit

Ruotsin Robin Lehner lienee turnauksen kovin maalivahti näin etukäteen ajateltuna. Ottawa Senatorsin paidassakin pelannut ruotsalaisvahti tulee olemaan tärkeä palanen Ruotsin mitalitavoittelua. USA:n Jack Campbell on vakuuttanut tähän mennessä aina maajoukkueessa, mutta kausi OHL:ssä ei ole mennyt erityisen hyvin. Odotettavissa on silti hyvä turnaus. Kanada saa jälleen erittäin kovan ykkösvahdin joko QMJHL:ssä pelaavasta Olivier Roysta, tai OHL:ssä pelaavasta Mark Visentinistä. Sveitsin pääsarjan Langnaussa torjuva Benjamin Conz on pelannut hyvää kautta ja hän saattaa torjua Sveitsin jälleen puolivälieriin. Venäjän Igor Bobkov pelasi viime vuoden nuorten MM-kisat hienosti, mutta tämä kausi OHL:n London Knightsissa on mennyt heikommin ja se aiheuttaa kysymysmerkkejä. Saksan Philipp Grubauer on pelannut erinomaisesti OHL:n Kingston Frontenacsissa ja jo kahdesti Saksan nuorten maajoukkueessa torjunut maalivahti on joukkueen suurimpia tähtiä. Suomen Joni Ortio ei vakuuttanut vielä viime kisoissa, mutta tällä kaudella hänellä on enemmän kokemusta SM-liigasta, joten tason pitäisi olla viimevuotista kovempi. Tshekin ja Slovakian maalivahtitilanne on toistaiseksi epäselvä, mutta kuka tahansa pelaakin ykkösvahtina, niin suureen riemuun ei ole aihetta. Jopa Bluesin A-junioreissa pelaava norjalaisvahti Lars Volden saattaa olla Tshekin ja Slovakian maalivahteja potentiaalisempi tapaus.

Puolustajat

Puolustajissa Kanada, USA ja Ruotsi ovat valovuoden muita edellä. Kanada saa jälleen tukun kovia nimiä puolustukseen ja miltei kaikilla on ensimmäisen kierroksen varaus NHL:ään. Odotettavissa on hyvää peliä erityisesti Ryan Ellisiltä, Jared Cowenilta ja Calvin De Haanilta. USA:n puolustus on Kanadan puolustusta nopeampi, mutta häviää fyysisyydessä ja kenties tähtipelaajat eivät ole aivan yhtä hyviä. Chicago Blackhawksissa käynyt Nick Leddy saattaa kuitenkin olla turnauksen parhaita puolustajia. Ruotsin puolustuksessa huomio kiinnittyy Elitserienissä Skellefteåssa 15 pistettä tehneeseen Tim Erixoniin, sekä ensi kesänä todennäköisesti kolmen ensimmäisen joukossa varattavaan Adam Larssoniin, joka on kokonaisuutena yksi parhaita puolustajia turnauksessa.

Sami Vatanen on kisojen tähtipuolustajia

Näiden maiden jälkeen on suuri pudotus ja seuraavaksi kovin puolustus saattaa olla jopa Suomella kiitos MM-tasoa lähentelevän Sami Vatasen. Jyrki Jokipakka ja Tommi Kivistö saattavat olla myös tällä tasolla kovia tekijöitä. Venäjän puolustus ei ole mikään erityisen kova, mutta KHL:ssä kymmenen pistettä tehnyt Dmitri Orlov voi olla yllättävän hyvä pelaaja. Muiden maiden puolustajat ovat varsin heikkotasoisia paria yksilöä lukuun ottamatta. Erityisesti Norjan ja Saksan puolustajat ovat mahdottoman tehtävien edessä. Kyvykkäitä ja lupaavia pelaajia kuitenkin löytyy näistäkin maista. Slovakian Martin Marincin on olut huimassa vireessä WHL:n Prince George Cougarsissa ja hän lienee Slovakian harvoja valopilkkuja. Seurata kannattaa myös Saksan Konrad Abeltshauseria, Slovakian Adam Janosikia ja Sveitsin Romain Loeffelia. Yksi hyvä puolustaja ei kuitenkaan pelasta muuten heikkoa takalinjaa.

Hyökkääjät

USA:n ja Kanadan hyökkäyskalustot ovat selkeästi muita edellä. Totutusti USA:n hyökkääjät ovat nopeita luistelijoita, kun taas Kanadan pelaajat taistelevat ja ovat fyysisempiä. Taitoa ja ratkaisuvoimaa löytyy kummaltakin maalta todella paljon. USA:lta löytyy kolme AHL-pelaajaa, kun Jerry D’Amigo, Kyle Palmieri ja Jeremy Morin ovat saaneet luvan edustaa maataan. Unohtaa ei myöskään sovi esimerkiksi Chris Kreideria, Nick Bjugstadia, Jason Zuckeria tai Emerson Etemiä. Kanadan hyökkäyksessä taas tehoja odotetaan Jaden Schwartzilta, Brayden Schenniltä, Louis Leblancilta, Ryan Johansenilta, Brett Connollylta, Zack Kassianilta ja ensi kesänä kenties ensimmäisenä varattavalta Sean Couturieriltä. Kummaltakin joukkueelta löytyy vielä hyviä pelaajia puolustaviin rooleihin. Ja vaikka ratkaiseviin rooleihin valitut pelaajat eivät monelle sano vielä mitään, niin tälle tasolle he ovat huikeita pelaajia ja muutaman vuoden päästä NHL:ää seuraavat tuntevat heistä suurimman osan.

Kahden kärkimaan jälkeen tulevatkin sitten Ruotsi, Venäjä ja Suomi. Ruotsin hyökkäyksen tähtipelaajat ovat Brynäsin hyökkääjä Calle Järnkrok, Timrån hyökkääjä Anton Lander sekä OHL:n Kitchener Rangersissa kovaan vireeseen yltänyt Gabriel Landeskog. Muutenkin hyökkäys on melko vahva, muttei esimerkiksi Kanadan tasoa. Venäjän hyökkääjät ovat normaaliin tapaan erittäin taitavia ja yksilötasolla venäläiset ovat tälläkin kertaa huikeita. Hyviä suorituksia kannattaa odottaa esimerkiksi Traktor Chelyabinskissa pelaavalta Evgeny Kutzentsovilta, Sibir Novosibirskissa pelaavalta Vladimir Tarasenkolta, QMJHL.n Saint John Sea Dogsissa pelaavalta Stanislav Galievilta, Lokomotiv Yaroslavlinin joukkueessa KHL:ää jonkin verran esiintyneeltä Daniil Sobchenkolota , Metallurg Novokuznetskin Maxim Kintsyniltä sekä koko kauden Torpedo Nizhny Novgorodin KHL-joukkueessa pelanneelta Semen Valuiskyltä. Venäjän ongelmaksi voi muodostua normaaliin tapaan roolipelaajien puute ja KHL:ssä pelaavien pelaajien vähyys. Eurooppalaisesta juniorisarjasta on aina suuri hyppy näihin kisoihin. Suomi menetti Mikael Granlundin, mutta ykkössentteri Erik Haula on pelannut varsin hyvän kauden Pohjois-Amerikassa Minnesotan yliopistossa. Laidalla on kuitenkin Suomen suurin vahvuus. Teemu Pulkkinen, Joel Armia, Toni Rajala, Joonas Donskoi ja Julius Junttila ovat pelanneet hyvin miehiä vastaan SM-liigassa. Omassa rikkovammassa roolissaan Iiro Pakarinen ja Jaakko Turtiainen ovat myös melko hyviä.

Erik Haulasta toivotaan Suomelle tarpeeksi hyvää ykkössentteriä

Viime vuonna Sveitsi yllätti kaikki menemällä välieriin. Ansio kuuluu pitkälti ensimmäisellä kierroksella varatulle Nino Niederreiterille, joka pelaa myös näissä kisoissa. Hänen kanssaan WHL:n Portland Winterhawksissa pelaavalta Sven Bärtschiltä voi odottaa myös paljon. Sveitsillä on kasassa heidän tasolleen huikea hyökkäys, josta kannattaa ottaa esille kahden edellä mainitun lisäksi Ambri-Piottan Gregory Hofmann ja Inti Pestoni. Tshekin juniorituotanto yskii ja heillä ei ole juuri laajuutta joukkueessaan, mutta heilläkin on mukana pari lupaavaa pelaajaa. Kuvaavaa on se, että nämä pelaajat pelaavat Pohjois-Amerikassa eikä Euroopassa Tshekin omassa juniorisarjassa. Roman Horakin, Martin Frkin, Andrej Nestrasilin ja Ondrej Palatin otteita kannattaa kuitenkin seurata. Slovakialla on Tshekin kanssa sama tilanne. Pari hyvää yksilöä joukkueesta löytyy, muttei laajuutta. Kanadan juniorisarjoissa pelaavat Richard Panik, Andrej Kudrna ja Tomas Jurco ovat tähtipelaajat. Ykkössentteriksi toivotaan Miroslav Preisingeriä, joka ei kyllä ole Slovakiassa tällä kaudella häikäissyt. Saksa on saanut omalle tasolleen hyvän joukkueen kasaan, jonka ykköstähti on OHL:n Windsor Spitfiresissa pelaava Tom Kühnhackl. QMHJL:n Quebec Rempartisia edustava Mirko Höfflin on varattu myös NHL:ään. Lisäksi Kitchener Rangersin Tobias Rieder on myös lupaava ja maininnan ansaitsee viime vuonna nuorten I-divisioonassa huimat 19 pistettä tehnyt WHL:n Seattle Thunderbirdsissa pelaava Marcel Noebels. Saksan pelaajamateriaali ei kuitenkaan riitä millään muita maita vastaan. Sitten on Norja. Norja ei kuulu tälle tasolle. Kuvaavaa on se, että joukkueen tähtipelaaja on Ruotsin Elitserienin MoDoa huikeat kolme ottelua edustanut Sondre Olden, joka ei edes junioreissa ole tehnyt pistettä per ottelu.

Suomi

Pikkuleijonien tilanne ei näytä mahdottomalta. Maalivahtiin Suomi tuskin tälläkään kertaa kaatuu, vaikka siitä ei tule muihin verrattuna etulyöntiasemaa. Puolustus voisi olla parempikin, mutta vain kolmella maalla on selkeästi parempi puolustus. Keskushyökkääjissä on Granlundin poissaolon takia pieni aukko, mutta Haula ja Nättinen eivät aivan toivottomia tapauksia ole. Sen sijaan laitahyökkääjissä Suomella on paljon enemmän laajuutta muutamaan viime vuoteen verrattuna, ja mukana on suuri joukko miehiä vastaan erinomaisesti pelanneita hyökkääjiä. Siksipä Suomi on etukäteen ajateltuna tämän vuoden kisoissa viidenneksi paras maa, joka ei ole juurikaan Venäjän takana. Kärkiviisikon ulkopuoliset maat Suomen pitäisi kyetä voittamaan pelkällä rutiinilla. Alkulohkossaan Suomi lienee toinen ja toisesta lohkosta puolivälierissä vastaan tulisi näin lohkon kolmonen (veikkaan Venäjää). Tällöin Suomella on mahdollisuudet edetä jopa välieriin ja sitä kautta mahdollisesti mitaleille. Viidettä sijaa korkeammalle pääsy kuitenkin vaatii joukkueelta venymistä, ratkaisuja laajalta rintamalta ja ennen kaikkea varmaa maalivahtipeliä. Se on kuitenkin mahdollista. Epätodennäköistä toki, mutta mahdollista.

Teemu Pulkkinen on Suomen kärkihyökkääjä

Loppuun vielä Suomen joukkue ennen viimeisiä pudotuksia.

Maalivahdit:

Sami Aittokallio – Ilves
Joni Ortio - TPS
Samu Perhonen – JYP

Puolustajat:

Jyrki Jokipakka – Ilves
Tommi Kivistö – Jokerit
Nico Manelius – Jokerit
Olli Määttä – JYP
Rasmus Rissanen - Everett Silvertips (WHL)
Sami Vatanen – JYP
Jesse Virtanen - Lukko

Hyökkääjät:

Joel Armia – Ässät
Joonas Donskoi – Kärpät
Erik Haula - University of Minnesota (NCAA)
Julius Junttila – Kärpät
Joonas Nättinen – Blues
Iiro Pakarinen – KalPa
Teemu Pulkkinen – Jokerit
Toni Rajala – Ilves
Miikka Salomäki – Kärpät
Teemu Tallberg – HIFK
Henri Tuominen – Ilves
Jaakko Turtiainen – HPK
Valtteri Virkkunen – Blues

*Loppukommenttina vielä sellainen asia, että tämä teksti on kirjoitettu jo 22. päivä ja paria pikkumuutosta lukuun ottamatta tähän ei ole sen jälkeen koskettu. Sen takia jotkin asiat ovat saattaneet vielä viime hetkellä muuttua*

OHL? QMJHL? WHL?

Niin mikä oli? Pohjois-Amerikkalaisia sarjoilla on taipumus olla toinen toistaan mielenkiintoisempia nimiä, joista todella moni päättyy sanoilla “hockey league”. Tapana on myös aina lyhentää sarjan nimi ensimmäisten kirjainten perusteella. Tämä taas aiheuttaa suurta hämmennystä meissä suomalaisissa. Tässä on vain jäävuoren huippu. Olen nähnyt listan Pohjoisamerikkalaisista sarjoista ja niiden lyhenteistä, jossa oli lyhenteitä varmaan satoja.

NHL – National Hockey League

30 joukkuetta käsittävä maailman paras sarja. Sarja, jossa maailman parhaat pelaajat pelaavat toisiaan vastaan. Sarja, jonne miltei jokainen kiekkoilija haluaa.

AHL – American Hockey League

30 joukkueen sarja, joka toimii NHL:n farmisarjana. Sinne siis lähetetään pelaajia, jotka ovat NHL-joukkueen sopimuksen alaisia, mutta jotka eivät syystä tai toisesta mahdu pelaamaan NHL:ään. Jokaisen joukkueen täytyy olla jonkin NHL-joukkueen farmiseura. Suurin osa pelaajista on melko nuoria, mutta AHL-joukkueilla on usein myös itse hankittuja kokeneempia pelaajia, jotka tukevat nuoria lupauksia. Veteraaneja saa olla joukkueessa kuitenkin vain viisi kappaletta. Sarjan taso on noin SM-liigan luokkaa, mutta taso heittelee todella paljon. Parhaimmat ovat valmiita NHL:ään, kun taas heikommat eivät mahtuisi SM-liigan joukkueisiin edes pienelle peliajalle.

ECHL – (East Coast Hockey League)

19 joukkuetta sisältävä sarja, jossa on joukkueita niin Yhdysvalloista kuin Kanadasta. ECHL on sarjataso, joka on vielä AHL:n alapuolella. Joukkueissa on usein pelaajia, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä AHL:ään. Taso vastaa suurin piirtein Mestistä.

CHL – Central Hockey League

Global Entertainment Corporationin omistama 19 joukkueen sarja. Taso on hivenen ECHL:ää heikompi. Sarjan nimi on hyvin hämäävä, sillä Kanadassa CHL käsitetään jonakin ihan muuna sarjana.

CHL – Canadian Hockey League

CHL on kattojärjestö, johon kuuluu kolme Kanadan pääjuniorisarjaa. Näissä sarjoissa pelaa 16–20-vuotiaita pelaajia. CHL:n voitosta pelataan Memorial Cupissa, johon osallistuu jokaisen kolmen sarjan mestari, sekä isäntäjoukkue. CHL:n kautta tulee pääosa kanadalaisista kiekkoilijoista, ja näin suuri osa nykyään NHL:ssä pelaavista pelaajista on pelannut CHL:ssä. Joukkueissa voi pelata myös kaksi ulkomaalaista pelaajaa, joista perinteisesti suuri osa on tullut Tshekistä, Venäjältä tai Slovakiasta. Mutta tälläkin hetkellä sarjassa pelaa joitakin huippupelaajia muun muassa Ruotsista, Suomesta, Sveitsistä ja Saksasta. Tasoltaan nämä sarjat ovat keskimäärin jossain SM-liigan ja Mestiksen väliltä. Parhaat kuitenkin ovat lähes valmiita NHL:ään, kun taas heikoimmat pelaajat eivät ole juuri nuorten SM-liigan keskitason pelaajia parempia.

OHL – Ontario Hockey League

Yksi CHL:ään kuuluvista sarjoista, jossa on 20 joukkuetta. Joukkueet ovat suurelta osin sarjan nimen mukaisesti Ontariosta, mutta kaksi joukkuetta on Michiganista ja yksi Pennsylvaniasta. OHL:ssä on NHL:n tavoin varaustilaisuus, jossa voi varata OHL:ään pelaajia Kanadasta Ontarion provinssista, sekä Yhdysvalloista muun muassa Michiganin, Pennsylvanian ja New Yorkin osavaltioista.

QMJHL – Quebec Major Junior Hockey League

CHL:ään kuuluva sarja, jossa pelaa 18 joukkuetta. Siinä pelaa joukkueita Quebecista, New Brunswickista, Prinssi Edwardin saarelta, Newfoundland ja Labradorista ja Yhdysvaltain Mainesta. Sarjassa pelataan hyvin hyökkäysvoittoista peliä. Siksi QMJHL tuottaakin lähinnä hyviä hyökkääjiä, sekä maalivahteja. Sarjaan varataan pelaajia sarjassa pelaavien joukkueiden olinpaikkojen lisäksi New Hampshiren, Vermontin, Massachusettsin, Rhode Islandin ja Connecticutin osavaltioista.

WHL – Western Hockey League

CHL:ään kuuluva sarja, jossa pelaa 22 joukkueita. Selkeästi fyysisin CHL:n sarjoista, josta tulee paljon puolustajia ja voimahyökkääjiä. Viime aikoina sarja on kuitenkin tuottanut paljon pelaajia muillekin pelipaikoille. Sarjan alueina ovat Kanadan provinsseista Saskatchewan, Alberta, Manitoba ja Brittiläinen Kolumbia, sekä Yhdysvaltojen osavaltioista Washington ja Oregon. WHL:ään on varattu myös pelaajia USA:n läntisistä osavaltioista, sekä Kanadan luoteisosista.

NCAA - National Collegiate Athletic Association

Yhdysvaltojen yliopistosarja. Nimike NCAA on yleisnimike kaikille yliopistojen urheilusarjoille, joihin myös jääkiekko kuuluu. NCAA:ssa on taas kaksi divisioonaa, joissa ensimmäisessä divisioonassa pelaavat suurimmat koulut. Ja jotta tämäkin kuvio vaikeutuisi, niin NCAA:ssa on kuusi eri sarjaa (Atlantic Hockey, CCHA, College Hockey America, ECAC Hockey, Hockey East ja WCHA). NCAA järjestää kauden lopussa turnauksen, jossa määritellään paras NCAA-joukkue. Tätä reittiä pitkin suurin osa yhdysvaltalaisista pelaajista kulkee matkallaan kohti NHL:ää. Sarjan taso lienee jossain SM-liigan ja Mestiksen välillä.

USHL – United States Hockey League

Yhdysvaltojen pääjuniorisarja, jossa pelaa 16 joukkuetta. Pelaajien tulee olla alle 20-vuotiaita, eivätkä he saa olla ammattilaisia. Tässä liigassa pelataan usein ennen siirtymistä yliopistosarjoihin. Sarjan taso on jossain Mestiksen ja nuorten SM-liigan välimaastossa.

Ja kuten jo kirjoitin aiemmin, näitä sarjoja riittää. Tässä kuitenkin taisivat olla ne tärkeimmät.

Huono merkki

Leijonat pelasivat erittäin heikon Moskovan turnauksen. Tshekkiä vastaan saatiin sentään piste, mutta selvät tappiot sekä Ruotsia että Venäjää vastaan pistävät mietityttämään. Aina voi toki piiloutua selitysten taakse. Suomi kuitenkin voitti Karjala-turnauksen ja meillä oli nyt vuorostaan joukkue täynnä kokeiluja. Mutta niin oli Ruotsillakin. Tappioiden taustalla on myös muita huolestuttavampia asioita.

Suomalaiset syyttävät helposti maalivahteja ja valmentajia. Eivät he syyttömiä tälläkään kertaa olleet. Eero Kilpeläinen päästi pari helppoa maalia, eikä Iiro Tarkkikaan vakuuttanut. Mutta toisaalta Suomi hävisi kaksi viimeistä ottelua niin selvästi, että siellä maalilla olisi voinut olla miltei kuka tahansa. Varsinkin kun vastustajat pääsivät Suomen maalille luvattoman helposti. Minä myös olen hieman epäileväisellä kannalla sen suhteen, että onko Jukka Jalonen lopulta paras mahdollinen valinta valmentamaan maajoukkuetta. Korostaako hän liikaa taktisia asioita lyhyissä turnauksissa ja kykeneekö hän motivoimaan pelaajia tekemään parhaansa jokaisessa pelissä? En kuitenkaan pistä tätä turnausta Jalosen piikkiin.

Pelaajavalintojakaan en lähde moittimaan. Karjala-turnauksessa pelasivat parhaat suomalaiset pelaajat ja nyt haluttiin kokeilla eri pelaajia. Valinnatkin olivat melko luonnollisia. Nyt mukana ei toki ollut kaikki SM-liigan parhaimmat pelaajat, mutta mukana olivat muun muassa SM-liigan pistepörssin kärkinimi, SM-liigassa eniten maaleja tehnyt pelaaja, puolustajien pistepörssin kaksi parasta, torjuntaprosenteissa korkealla olevat maalivahdit ja niin edelleen. Suurin osa nyt mukaan valituista (parilla poikkeuksella) on ollut SM-liigassa joukkueidensa avainpelaajia ja jopa SM-liigan eliittiä omassa roolissaan. Paljon enempää näyttöjä SM-liigasta ei voi enää vaatia. Ja olihan mukana Elitserienissä loistavasti pelannut Mikko Lehtonen.

Jukka Jalosella ja Petri Matikaisella riittää mietittävää

Nyt näkyy ikävä kyllä SM-liigan tason heikkeneminen. Tämän vuosituhannen alussa SM-liigan taso putosi jatkuvasti suomalaisten lähdettyä ulkomaille ja ulkomaalaisten tason heikentyessä. Suuri romahdus tapahtui työsulkukauden jälkeen parina kautena. Tuon jälkeen SM-liiga ei ole ollut aivan yhtä kova sarja kuin aiemmin. Viimeiset pari kautta tilanne on toki hivenen parantunut, mutta ei vielä oleellisesti. Ja nyt mukana olevat nuoret pelaajat ovat nousseet nykyiselle tasolle sen ajan SM-liigassa, jossa taso ei ole 90-luvun tasoa, eikä haasteita ole ihan yhtä paljoa. Täytyy myös muistaa Venäjän vaikutus. KHL on selkeästi Euroopan paras sarja, jolle SM-liiga toimii vain kasvattajana. Venäjän KHL:stä kasattu tähtijoukkue on luonnollisesti selkeästi parempi kuin SM-liigasta koottu joukkue. Meillä ei ollut KHL:n tasoon tottuneita pelaajia mukana tarpeeksi.

Toinen asia on Suomen juniorituotannon heikentyminen. Nuorten pelaajien taso ei yksinkertaisesti ole samalla tasolla kuin aiemmin. 1985 – 1990 syntyneistä suomalaisista ei ole saatu tarpeeksi irti, eikä noista pelaajista ole tullut kuin muutamasta kansainvälisen tason kiekkoilijoita. Vain muutama pelaa rapakon takana ja muutama muu on Euro Hockey Tourille vaadittavalla tasolla. Vuonna 1987 syntyneissä hyökkääjissä on laajuutta muita ikäryhmiä enemmän, mutta muuten nuo ikäluokat ovat melko surullista katsottavaa. Ei noista ikäluokista yksinkertaisesti löydy kansainvälisiin peleihin vaadittavaa taitoa ja osaamista.

Miesten maajoukkue saattaa jatkossa kärsiä nykyisestä tilanteesta aina silloin, kun meillä ei ole mukana kaikkia meidän parhaita pelaajia Euroopasta. Tilanne nuorissa alkaa kuitenkin hiljalleen parantua. Nyt nuorten MM-kisoihin on valmistautumassa tavallista leveämmällä materiaalilla varustettu joukkue. Lisäksi nuoremmissa ikäluokissa on aika lupaavia merkkejä. Toivottavasti sama trendi jatkuu, sillä suomalainen jääkiekko kaipaa kipeästi uusia ratkaisijoita sekä SM-liigaan että kansainvälisille kentille. Mutta täytyy myös muistaa, että nuorten MM-kisoista, saati sitten alle 17-vuotiaiden maajoukkueesta, on vielä pitkä matka kansainväliselle tasolle.

Kuukauden juniori: Eetu Koski

Eetu Koski
179 cm / 85 kg
Syntynyt 29.7.1992 Uudessakaupungissa
Kasvattajaseura: UJK

Eetu Kosken nimi pisti silmääni jo vuoden 2007 Pohjola-leirillä. Tuolloin Uudenkaupungin Jääkotkissa pelannut nuorukainen vakuutti leirillä. Tuolloin Koski keräsi leirillä pelatuissa otteluissa toiseksi eniten pisteitä Teemu Pulkkisen jälkeen ja hänet valittiinkin usein ikäluokkansa maajoukkueisiin seuraavan kahden kauden ajan. Samalla uudeksi joukkueeksi tuli Lukko. Viime kaudella hän ei kuitenkaan enää kuulunut alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Syystä tai toisesta hän ei saanut Lukon A:ssa hirveästi vastuuta, ja B-juniorit pelasivat taas I-divisioonaa. Koski teki omat johtopäätöksensä ja vaihtoi Lukon Jokereihin. Nyt hän johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä ja hän on edustanut Mestiksessä pikkuleijonia.

Mutta millainen pelaaja on Eetu Koski?

Porissa pelatussa nuorten SM-liigan ottelussa Koski pelasi keskellä. Sentterinä hän pelasi hyvin kumpaankin suuntaan. Hän tuki kentällä niin hyökkääjiä kuin puolustajiakin ja liikkui paljon. Hyökkäyspäässä hän oli useimmiten hivenen taaempana varmistamassa, tai sitten hän oli maalin edessä. Omassa päässä hän oli myös usein suojelemassa omaa maalia. Oman maalin edessä hän saikin melko usein katkottua vastustajan syöttöjä.

Luistelu oli suurelta usein liukumista. Koski kyllä kykenee kiihdyttämään vauhtinsa nopeasti ja kykenee terävään luisteluun, mutta hän harvoin kiihdyttää täyteen vauhtiinsa, vaikka nopeus onkin melko hyvää. Sen sijaan nuori hyökkääjä liukuu tarpeeksi hyvin ja vauhdikkaasti kumpaankin päähän kenttää ottamatta suuria spurtteja. Takaperin hän pääsee hyvin juuri liukumalla. Sen sijaan sivuttain luistelua ei usein nähty. Koski menee lähinnä eteenpäin tai taaksepäin, tai sitten vaihtaa suuntaa suuressa kaaressa liukuen. Luisteluun tarvitaan terävyyttä miesten pelejä ajatellen.

Teknisesti Koski on kelvollisella tasolla. Hän kykenee tekemään perusharhautuksia, joista yhdestä muodostui hyvä maalintekopaikka. Useammin hän kuitenkin tyytyi nopeaan syöttöön. Syöttö lähteekin hyökkääjältä nopeasti ja tarkasti. Usein tuo syöttö lähtee Koskelta hyvin myös tiukassa paikassa. Syötön vastaanottamisessakaan ei ole suuria ongelmia. Näin hyökkääjältä myös kolme laukausta. Kaksi ensimmäistä vetoa olivat heikkoja, mutta harhautuksen jälkeen tullut kolmas laukaus olikin jo paljon napakampi ja parempi. Laukaus ei kuitenkaan minua erityisesti vielä ainakaan vakuuttanut.

Erikoistilanteita nuorukainen ei Porissa päässyt hirveästi pelaamaan. Ylivoimaa ja alivoimaa tuli rajoitetusti. Alivoimalla hän pääsi lähinnä silloin kentälle, kun aloitus oli omassa päässä. Koskella haluttiin ilmeisesti varmistaa se, että aloittamassa on keskushyökkääjä, joka kykenee puolustamaan ja voittamaan aloituksia. Valinta ei ollut erikoinen, sillä Koski voitti suurimman osan aloituksista.

Muista huomioista sen verran, että syystä tai toisesta nuori hyökkääjä hävisi tänään monta kaksinkamppailua. Erityisesti tappiot tulivat silloin, kun käytettiin enemmän fyysistä voimaa. Hän ei myöskään taklannut pelissä yhtään kertaa. Se on sinällään erikoista, sillä Koski näyttää fyysisesti melko vankalta verrattuna muihin junioreihin. Nuorukaisen tasapaino on kohdillaan, eikä hän kaadu kentällä jokaisesta hipaisusta. Lisäksi Koski otti kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Hän ei ilmeisesti pitänyt siitä, että tuomari otti hänet aloituksesta pois Kosken pidettyä mailaa liian kauan ylhäällä ennen aloitusta. Tapahtumaketju päättyi sitten pienen protestoinnin jälkeen jäähypenkille.

Vahvuudet:

Aloitukset
Käyttökelpoinen kummassakin päässä kenttää

Heikkoudet:

Fyysinen peli
Luistelu voisi olla tehokkaampaa

Yhteenveto:

Pelissä Ässien A-junioreita vastaan Koski näytti melko hyvältä kahden suunnan sentteriltä, joka luo peliä ja puolustaa kelvollisesti. Hyökkäyspäässä ei kuitenkaan nähty mitään erikoista. Mutta vuoden tai kahden kuluttua Uudessakaupungissa syntynyt hyökkääjä voisi olla valmis kokeilemaan SM-liigassa puolustavassa roolissa. Kenties vuosien varttuessa mahdollisuuksia voisi olla toiseen tai kolmanteen ketjuun kahden suunnan pelaajaksi. Kansainväliselle tasolle Koskella on kuitenkin todennäköisesti liian pitkä tie.

Eero Kilpeläinen ja pitkä tie Moskovaan

Näin porilaisena haluan kertoa hivenen tarkemmin eräästä maajoukkuedebyytin tekevästä pelaajasta. Ässissä pelaava Eero Kilpeläinen pukee ensimmäistä kertaa leijonapaidan päälleen ja ihan ansaitusti. Ässävahti on ottanut huikean harppauksen urallaan eteenpäin ja on tällä hetkellä yksi SM-liigan parhaita maalivahteja. Ja koska Kilpeläinen on vain 25-vuotias, niin hänellä on vielä aikaa kehittyä, joten nuoren maalivahdin valinta ei ole mitenkään erikoinen. Mutta mistä tällainen maalivahti on oikein tullut?

Eero Kilpeläinen on syntynyt jääkiekkoilijalle harvinaisella paikkakunnalla. Ura alkoi tuon pienen paikkakunnan paikallisseurassa Juvan Pallossa. Hän tosin siirtyi jo F-juniorina Mikkelin Jukureiden maalille. Mikkelissä hän pelasikin aina 16-vuotiaaksi saakka. Nuoren maalivahdin tavoitteet olivat kuitenkin korkeammalla ja hän siirtyikin Kuopioon, jossa hän kävi myös urheilulukion. KalPan paidassa hän pelasi ykkösvahtina niin B-junioreissa, kuin A-junioreissakin. KalPan vuosille mahtui myös kevään 2003 alle 18-vuotiaiden MM-kisat, jossa Kilpeläinen pelasi ykkösvahtina, ja tuota seurannut Dallas Starsin NHL-varaus viidennellä kierroksella. Keväällä 2004 Kilpeläinen kuitenkin lähti Kuopiosta. Pasi Kuivalainen ja Ari Luostarinen vartioivat SM-liigaa tavoitelleen KalPan maalia, ja nuorelle maalivahdille ei ollut luvassa peliaikaa miesten kanssa. Tie veikin uudelle mantereelle, kun OHL-joukkue Peterborough Petes halusi nuorukaisen Kanadaan. Siellä Kilpeläinen torjuikin kauden 2004 - 2005.

Tämän jälkeen kuvioihin tulikin Ässät. Maalivahti ei kuitenkaan pelannut Porissa vielä kaudella 2005 – 2006, vaan hän oli vuokralla Mestiksessä Hermeksen riveissä, jossa hän pelasi hyvän kauden joukkueen huonosta menestyksestä huolimatta. Tuon kauden jälkeen alkoi kuitenkin Kilpeläisen liigaura Ässissä, joka jatkuu tähän päivään saakka. Ensimmäisen kolmen kauden aikana hän kuitenkin joutui taistelemaan tasapäisesti ykkösvahdin paikasta, jonka hän onnistui jokaisella kerralla myös itselleen ottamaan. Kaudella 2006 – 2007 hän voitti maalivahtien taistossa Matti Kaltiaisen, kaudella 2007 – 2008 jalkoihin jäi Kimmo Kapanen, sekä kaudella 2008 – 2009 Tuomo Karjalainen ja Tomas Duba. 2009 – 2010 häntä ajateltiin ensimmäistä kertaa ykkösvahdiksi, mutta ilmeisesti armeija häiritsi Kilpeläisen vuotta, eikä hän kyennyt parhaimpaansa. Samaan aikaan Porissa Jussi Rynnäs pelasi sensaatiomaisen hyvin, jolloin Kilpeläinen joutui usein avaamaan luukkua. Tällä kaudella ässävahti on pelannut kahta ottelua lukuun ottamatta jokaisen ottelun ja hänen ykkösvahdin paikkansa on tällä hetkellä hyvästä syystä kiveen hakattu.

Ennen tätä kautta Kilpeläisen ongelmat ovat olleet ilmeisesti henkisellä puolella. Se on sinällään erikoista, sillä hän on kyennyt siitä huolimatta nappaamaan itselleen ykkösvahdin paikan kolmena vuonna peräkkäin. Paineensiedosta kertoo myös Sportia vastaan pelattu kiihkeä karsintasarja, jossa ässävahti torjui kaiken mahdollisen ja vähän päälle, ja piti näin Ässät liigakartalla. Tasaisuus otteista on aiemmin puuttunut. Välillä Kilpeläinen oli loistava, mutta välillä taas tuli todella heikkoja iltoja. Osasyy on tietenkin Ässien heikossa puolustuksessa. Joukkue romahti muutenkin melko usein täydellisesti. Kuitenkaan joukkueen piikkiin ei voi pistää usein maaliin päässyttä helppoa laukausta jostain siniviivan tuntumasta, eikä joitain iltoja jolloin kiekko ei millään tarttunut kiinni. Täksi kaudeksi hän kuitenkin on saanut otteisiin viimein tasaisuutta ja hän pelaa huipputasolla illasta toiseen. Eero Kilpeläinen on tärkein lenkki Ässien tämän hetken menestyksessä.

Teknisesti Kilpeläinen on aina ollut hyvä ja lahjakas. Hän on nopea ja tekee usein todella näyttäviä torjuntoja. Lisäksi ässävahti luottaa hyviin reaktioihinsa. Hän reagoi vastustajan liikkeisiin nopeasti. Tämän takia usein siellä, missä oli laukauksen lähtiessä tyhjää, onkin oikealla hetkellä Eero Kilpeläisen räpylä. Se riittää pelitilanteissa erinomaisesti. Kilpeläisen pelityyli ja pieni koko aiheuttavat ongelmia vasta rangaistuslaukauksissa, jossa maalivahti ei ole parhaimmillaan. Mikä ei sinällään ole ihme. Hintelä maalivahti ei luonnollisesti peitä yhtä paljon maalista, kuin kaksimetrinen järkäle. Vahvuudet peittoavat kuitenkin selkeästi heikkoudet. Tämän on havainnut myös maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen, joka valitsi ässävahdin EHT:lle Moskovan Turnaukseen.

Minulla on suuri luotto Kilpeläisen taitoihin, enkä usko Suomen kaatuvan Moskovassa ainakaan Kilpeläiseen. Hänen tasonsa riittää kansainvälisiin peleihin, kuten monen muunkin suomalaisvahdin. Toivotan hänelle kuitenkin onnea ja menestystä maajoukkueeseen, samoin kuin viidelle muullekin debyytin tekevälle kiekkoilijalle (Janne Jalasvaara, Antti Tyrväinen, Petteri Wirtanen, Masi Marjamäki ja Jerry Ahtola). Toivottavasti nyt debyytin tekevistä pelaajista jotkut kykenevät jatkossa olemaan hyödyksi maajoukkueelle. Ja miksei vaikka jo nyt, mikäli taidot sen sallivat.

Euro Hockey Tourin Moskovan turnaus alkaa torstaina 16.12. Tuolloin Espoossa kohtaavat Suomi ja Tshekki.

Leijonat tulessa

Tänään oli vaihteeksi vilkasta, kun Suomi julkaisi muun muassa joukkueensa Moskovan EHT-turnaukseen, sekä nuorten MM-kisoihin leiriryhmän. Maajoukkue oli odotetusti hieman tavallisuudesta poikkeava Moskovassa, jossa usein on kokeiltu uusia naamoja.

Topi Jaakola laittaa jälleen leijonapaidan päälleen.

Maalivahdit:

Iiro Tarkki - Blues
Eero Kilpeläinen - Ässät

Puolustajat:

Ilkka Heikkinen - Sibir Novosibirsk (KHL)
Juuso Hietanen - HV71 (Ruotsi)
Janne Jalasvaara - KalPa
Jere Karalahti - Blues
Ville Uusitalo - Ässät
Olli Malmivaara - JYP
Oskari Korpikari - Blues
Topi Jaakola - Luulaja (Ruotsi)

Hyökkääjät:

Perttu Lindgren - Lukko
Ville Viitaluoma - HPK
Juha-Pekka Hytönen - JYP
Petteri Wirtanen - HIFK
Janne Pesonen - Ak Bars Kazan (KHL)
Janne Lahti - Jokerit
Teemu Laine - HV71 (Ruotsi)
Mikko Lehtonen – Skellefteå (Ruotsi)
Mika Pyörälä - Frölunda (Ruotsi)
Ossi Louhivaara - JYP
Leo Komarov - Moskovan Dynamo (KHL)
Antti Tyrväinen - Pelicans
Masi Marjamäki - Ilves

Osa pelaajista on tuttuja jo Karjala-turnauksesta, mutta esimerkiksi Tyrväinen ja Marjamäki ovat kiinnostavia tuttavuuksia kansainvälisiin peleihin. Heitä ei varmaankaan ole tuotu mukaan tekemään pisteitä, vaan tuomaan fyysisyyttä, asennetta ja peliä omaan päähän. Samasta syystä mukana on varmaan myös Petteri Wirtanen. Muita kiinnostavia nimiä ovat paluun maajoukkueeseen tekevä Jere Karalahti, sekä Ässissä erinomaisen alkukauden pelannut Eero Kilpeläinen. Tason nousu on huomattu myös Porin ulkopuolella! Suurin kysymys tässä onkin se, että kuka tekee pisteet.

Nuorten maajoukkue valmistautuu MM-kisoihin

Nuorten maajoukkue aloittaa leirin, jonka jälkeen lähdetään MM-kisoihin. Ryhmässä ei ollut yllätyksiä. Mikael Granlund on mukana valinnoissa, mutta hänen pelaamisensa on hyvin epätodennäköistä. Kai tässä nyt vain varmistetaan se, että ihmeen sattuessa Granlund voi tulla mukaan. Hyvin Pohjois-Amerikassa pelannut maalivahti Christopher Gibson ei ole myöskään mukana. Hän on tietääkseni loukkaantunut. Onneksi Suomella on siitä huolimatta tälle tasolle kaksi hyvää maalivahtia. Nykyisestä ryhmästä putoaa yksi maalivahti, kaksi puolustajaa ja kaksi hyökkääjää. Veikkaan noiden pelaajien olevan Perhonen, Hakanpää, Määttä, Granlund ja Partanen.

Joni Ortio valmistautuu toisiin nuorten MM-kisoihinsa.

Maalivahdit:

Jonathan Iilahti - Blues
Samu Perhonen - JYP
Sami Aittokallio - Ilves
Joni Ortio - TPS

Puolustajat:

Juha-Pekka Pietilä - Pelicans
Jyrki Jokipakka - Ilves
Tommi Kivistö - Jokerit
Nico Manelius - Jokerit
Jani Hakanpää - Blues
Rasmus Rissanen - Everett Silvertips (WHL)
Sami Vatanen - JYP
Olli Määttä - JYP
Jesse Virtanen - Lukko

Hyökkääjät:  

Teemu Pulkkinen - Jokerit
Erik Haula - University of Minnesota (NCAA)
Miikka Salomäki - Kärpät
Julius Junttila - Kärpät
Henri Tuominen - Ilves
Iiro Pakarinen - KalPa
Joel Armia - Ässät
Valtteri Virkkunen - Blues
Mikael Granlund - HIFK
Teemu Tallberg - HIFK
Toni Rajala - Ilves
Mika Partanen – Mississauga (OHL)
Joonas Donskoi - Kärpät
Jaakko Turtiainen - HPK
Joonas Nättinen – Blues

Joukkue on siis odotettu. Maalivahteihin ei kaaduta, vaikka maalilla olisi kumpi tahansa kaksikosta Ortio ja Aittokallio. Puolustuksessa on Sami Vatanen, joka tulee olemaan yksi parhaista puolustajista nuorten MM-kisoissa. Hänen takanaan on muutama ihan laadukas kaveri, mutta laajuutta ei ole yhtään. Taso on aika heikko, kun kaksi joukosta Pietilä, Virtanen, Määttä ja Hakanpää joudutaan valitsemaan mukaan. Laituriosasto on erinomainen ja minä ainakin odotan Pulkkiselta ja Armialta todella hyviä esityksiä. Donskoi, Junttila ja Rajala lienevät tälle tasolle myös hyviä kavereita. Ikävä kyllä laitureita ei varmaan kyetä tukemaan riittävästi. Nättinen, Virkkunen ja Tuominen ovat omaan päähän varsin hyviä, mutta hyökkäyspäässä apu on rajallinen. Ykkössentteriksi joudutaan varmaankin nostamaan Erik Haula, joka yleensä pelaa laiturina. Mutta kun hän tuntuu olevan joukkueen mahdollisista keskushyökkääjistä ainoa, jolla on annettavaa myös hyökkäyspäässä.

Kapeasta puolustuksesta ja heikoista keskushyökkääjistä huolimatta Suomella on pienet mahdollisuudet jopa mitaleille. Joukkue on kaikesta huolimatta vahvempi kuin moneen vuoteen, ja mahdollisuus yllättää on olemassa. Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän joukkueet ovat toki oletusarvoltaan vahvempia, ja noita joukkueita vastaan täytyy kyetä venymään. Muut maat Suomen pitäisi hoitaa vuodenvaihteessa Buffalossa alkavassa turnauksessa.

Missä ovat uudet NHL:n suomalaiset?

Katsoin eilen vaihteeksi NHL:ää. Huomioni keskittyi New York Islandersin ja Philadelphia Flyersin välisessä ottelussa suomalaisiin pelaajiin. Jesse Joensuu ja Ville Leino ovat kumpikin ihan viimeisimpiä NHL:ään päässeitä suomalaisia. Samalla aloin miettiä, että miksi suomalaisia ei ole päässyt viime aikoina NHL:ään. Miksi alle 25-vuotias suomalainen kenttäpelaaja on harvinaisuus (tällä hetkellä Lauri Korpikoski on ainoa vakiopaikan saanut. Joensuu on siinä rajoilla)? Miksi suomalaisten kenttäpelaajien määrä on yleisesti katsottuna romahtanut NHL:ssä? Nopeasti mietittynä mieleen tuli kaksi selitystä.

Venäjä

KHL on houkutellut suuren rahan perässä monta pelaajaa. Sinne on usein saatu houkuteltua NHL:n ja AHL:n rajamailla olevia pelaajia, sekä muiden Euroopan liigojen tähtipelaajia. Aiemmin osa näistä pelaajista olisi jäänyt Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi Niko Kapasen ja Jarkko Immosen taso voisi hyvin riittää NHL:ssä. Toisaalta Venäjälle on lähtenyt viime vuosina muutama nuorempi suomalaiskiekkoilija, jotka vielä muutama vuosi sitten olisivat lähteneet suoraan Pohjois-Amerikkaan. Eiköhän Jussi Makkonen, Juha-Matti Aaltonen ja Jonas Enlund olleet viime vuosina kysyttyjä ihan NHL:ssä saakka, mutta heidän tiensä vei kuitenkin Venäjälle. Jori Lehterä on oma tapauksensa, sillä hänellä on NHL-sopimus St. Louis Bluesin kanssa, mutta hän on lainalla Lokomotiv Yaroslavlissa. Nuoren keskushyökkääjän kausi on mennyt Venäjällä hyvin, ja hän voisi olla yksi hyvä vaihtoehto NHL:ään nousevaksi suomalaiseksi.

Juhamatti Aaltonen pelaa tällä hetkellä KHL:ää.

Taso ei riitä

Niin surullista kuin se onkin, niin monen Pohjois-Amerikkaan kokeilemaan lähteneen suomalaisen taso ei ole riittänyt, vaan kiekkoilijan alku on joutunut palaamaan takaisin Eurooppaan. Jopa hyvinä lupauksina pidetyt Lauri Tukonen, Petteri Nokelainen, Perttu Lindgren ja Mikko Lehtonen ovat tehneet paluun Eurooppaan. Sama voi olla edessä nykyisilläkin AHL-pelaajilla, kuten Joonas Lehtivuorella, Oskar Osalalla ja Teemu Laaksolla. Tilannetta ei helpota se, että Suomella oli muutama todella onneton ikäluokka (88-90-syntyneet), joista ei alunperinkään odotettu kovin montaa kansalliselle tasolle hyvää pelaajaa, saati sitten NHL-tason pelaajia. Vuoden 2008 nuorten MM-kisojen ykkösketju Sakari Salminen-Joonas Kemppainen-Nico Aaltonen kuvailee hyvin 88-syntyneiden huonoa tilannetta. Muutama hyvä pelaaja voi noistakin ikäluokista nousta kansainväliselle tasolle, mutta heidän tiensä on pitkä. Junioritasolla on kyennyt selkeästi huomaamaan, että muutama maa on selkeästi Suomen edellä niin yksilöinä, kuin joukkueena. Suomalaiset joutuvat ottamaan aikuisena pitkän takamatkan kiinni päästäkseen edes lähelle samaa tasoa.

Entä sitten jatkossa?

Pahin aallonpohja pelaajatuotannossa taitaa olla onneksi takanapäin. Venäjän vaikutus näkyy varmasti myös jatkossa, mutta hyviä ja lupaavia pelaajia on kahden viimeisen kauden aikana tullut liigakartalle useita. Mikael Granlundin, Sami Vatasen, Joel Armian ja Teemu Pulkkisen tulevaisuus on selvästi Pohjois-Amerikassa. Heidän lisäkseen on useampi melko lupaava kaveri (Rajala, Donskoi...), joista voi hyvin tulla oikealla harjoittelulla ja hyvillä esityksillä jopa NHL-tason pelaajia. Siitä huolimatta kenttäpelaajien määrä NHL:ssä tuskin lähtee nousuun. Tällä hetkellä NHL:ssä pelaavat saatetaan kyllä korvata, mutta siinä se.

Mikael Granlund varattiin NHL:ään ensimmäisellä kierroksella.

Mutta onneksi Suomelta on edes tulossa maalivahteja. Tällä hetkellä NHL:ssä pelaa useampi melko nuori maalivahti, AHL:ssa Jussi Rynnäs ja Mikko Koskinen ovat vakuuttaneet ja Suomesta kasvaa koko ajan uusia kansainvälisen tason maalivahteja. Maalivahtivalmennus siis toimii. Vielä kun nuo maalivahdit saisivat eteensä hyvän joukkueen.

Toivolan paluu

Porin Ässillä oli eilen tiedotettavaa. Karri Kiven nostaminen tämän kauden päätteeksi oli odotettu ja oikea päätös. Sen sijaan Mika Toivolan valinta urheilujohtajaksi oli hivenen erikoisempi. Alkujärkytyksen laannuttua en kuitenkaan enää pidä välttämättä kovin huonona ratkaisuna. En olisi pitänyt Pekka Rautakalliota huonona valintana. Päinvastoin se olisi ollut mielestäni hyvä valinta. Mutta en myöskään tuomitse Toivolan valitsemista.

Pekka Rautakalliolle nostan hattua. Hän on tehnyt loistavaa duunia Ässien eteen. Hän on vienyt Ässiä eteenpäin Suhosen aloittamalla tiellä, jossa urheilullisuus tuodaan Ässiin. Ja hän on itse halunnut tiettyjä asioita joukkueeseen, ja pois taas joitain. Erinomaisia asioita. Erityisesti urheilullisuuden tuominen mukaan on huikea juttu. Hänen poistumisensa myötä Ässistä lähtee rutkasti näkemystä, kokemusta ja karismaa. Noita asioita en väheksy yhtään.

Mutta silti täytyy muistaa, että Rautakallion näytöt ovat ihan samalla tavalla ohuet, kuin Toivolankin. Nyt osui kohdalleen miltei jokainen asia. Eero Kilpeläinen nousi viimein voittavaksi vahdiksi, ja kaupan päälle esille nousi vielä superjunnu Joel Armia. Eivätkä kaikki Ässien onnistuneet hankinnat ole pelkästään Rocky Rautakallion ansiota. Ryan Caldwell ja Miko Malkamäki taitavat olla esimerkiksi Kari Takon löytöjä. Aki Uusikartanokin taisi itse haluta Poriin. Ja Patrick Yetman hankittiin, kun kävi ilmi että hän olisi vapaana. Ja en ihmettele yhtään sitä, että toimisto ei tykkää kaikista Rockyn kommenteista. Välillä hän on kyllä astunut oman vastuualueensa yli esimerkiksi pelaajahankintojen kommentointien yhteydessä, ja lipsauttanut medialle keskeneräisiä asioita. Ja tietty oman varjonsa kaikelle toiminnalle toi alkukaudesta mediassa esiin tullut juttu, jonka mukaan Rautakallio jättäisi Ässät kauden jälkeen. Tuota on korjailtu jälkikäteen, mutta hyvää kuvaa se ei tainnut Ässien johdolle antaa.

Mika Toivola palaa Poriin. Renkaan tulevaisuudesta allekirjoittaneella ei ole tietoa.

Toivola on kysymysmerkki. Sen minäkin myönnän. Mutta en halua tuomita kaveria ihan vain sen takia, että hän on epäonnistunut valmentajana. Valmentaminen ja urheilujohtajan pesti on kuitenkin eri asia. Edustusjoukkueessa Kivi päättää jatkossa, mitä kentällä tehdään ja millaisia pelaajia hän haluaa. Toivolan tehtävä on hankkia Kiven haluaman pelaajatyypin mukaisia pelaajia. Ja tuossa Toivolallakin lienee ihan hyvä näkemys muutaman vuoden takaisen yhteistyön jäljiltä. Lisäksi valmennusura auttaa tuomaan näkemystä siitä, että mitä joukkueessa on ja mitä siitä puuttuu. Enkä jaksa uskoa Toivolan olevan yhtään sen ”mukavampi” Ässien johdolle kuin Rautakalliokaan. Minulle on ainakin jäänyt kaverista sellainen kuva, että hän uskaltaa sanoa asioita, jos sanottavaa löytyy.

Urheilujohtajan pesti on muutenkin äärimmäisen nuori suomalaisessa kiekkoilussa. Valmiit ihmiset UTJ:n tehtäviin on laskettavissa noin yhden käden sormilla. Muu porukka on sekalainen sakki erilaisia ihmisiä, joiden pätevyys on pienempi tai suurempi kysymysmerkki. "Oikeaa" reittiä ei vielä tuohon rooliin ole, eikä myöskään perinteitä. Kymmenen vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Mutta nyt voi ihan hyvin olla niin, että Toivolan kaltainen entinen valmentaja ei olekaan yhtään huono vaihtoehto UTJ:ksi. Kyllähän Kärppien dynastiankin loi käytännössä Juha Junno, vaikka häntä ei tunnettu 90-luvulla erityisen vahvana valmentajana.

Nyt sentään Ässiin on hankittu joku vakituisesti urheilujohtajan tehtäviin, enkä itse halua tuomita häntä jo ennen virkaan saapumista. Muutenkin on turha etukäteen päättää, että valinta oli väärä. Vain 1,5 vuotta sitten aloittelevana lätkäblogistina tuomitsin Rautakallion hankinnan huonona vetona. Nyt ei juuri kukaan taida pitää Rautakalliota huonona valmentajana. Päinvastoin tällä hetkellä minä monien muiden joukossa arvostan Rautakalliota valmentajana huikeasti.

Nyt kuitenkin Rautakallion aika Ässissä on loppumassa, ja Kiven sekä Toivolan aika alkamassa. Se on Ässien johdon päätös. Katsotaan nyt rauhassa mihin se päätös johtaa.

Kuukauden juniori: Jesse Huhtala

Jesse Huhtala
184 cm / 77 kg
Syntynyt 9.5.1993 Porissa
Kasvattajaseura: Ässät

Huhtala on ehtinyt käymään jo Pohjois-Amerikan puolella. Ura on kulunut muuten Porissa, mutta ennen tätä kautta WHL-joukkue Everett Silvertips varasi porilaisen, ja Huhtala kävi yrittämässä pääsyä Kanadan junioriliigaan. Reissu jäi yritykseksi, ja oman ikäluokkansa maajoukkueissa esiintynyt hyökkääjä palasi Poriin. Tällä hetkellä hän pelaa pääosin A-nuorissa, vaikka ajoittain on käynytkin B-junioreiden mukana.

Huhtalan luistelu on melko hyvää. Vauhtia ja potkua puuttuu vielä eteenpäin luistelussa, mutta tekniikka on muuten melko hyvin kohdillaan. Erityisesti luistelu sivuttain on porilaisella ikäisekseen varsin hyvää. Lisäksi hän kykenee kääntymään todella nopeasti. Luisteluun pitäisi saada vielä tehoa ja terävyyttä, mutta ne tulevat todennäköisesti iän myötä.

Teknisesti Huhtala ei ole mikään erityisen hyvä. Kiekko kyllä pysyy hyvin mukana ja syötöt ovat kovia ja tarkkoja. Muuten löytyy puutteita niin syötön vastaanottamisesta, mailankäsittelystä, harhautuksista ja kiekon suojauksesta. Tällä hetkellä noilla seikoilla Huhtala ei kykene erottumaan muista junioreista. Myös karvaaminen voisi olla parempaa. Nimittäin vaikka Huhtala yrittää melko aktiivisesti karvata niin hyökätessä, kuin puolustaessa, hän ei kyennyt kiekonriistoihin tai syötönkatkoihin.

Teknisiä heikkouksia Huhtala korvaa jonkin verran fysiikallaan, sillä hän on kooltaan hieman keskivertojunioria isompi. Lisäksi hänen tasapainonsa tuntuu olevan kohdillaan. Siksi tuntuukin hieman oudolta, ettei porilainen taklaa, tai käytä kroppaansa enemmän kiekon suojaamisessa. Tilanteisiin Huhtala voisi mennä myös aktiivisemmin. Vaikka nuorukainen ei varsinaisesti pelkää mennä ahtaaseen paikkaan, niin nousuja maalille ja taistelua kiekosta viimeiseen saakka kaivattaisiin enemmän.

Pelkkä fysiikka ei kuitenkaan auta suurimmassa ongelmassa. Huhtalan sijoittuminen tuntuu olevan heikkoa. Syötön vastaanottamista ja laukauksia oli vaikeaa arvioida, sillä melko suuresta peliajastaan huolimatta Huhtala ei usein kiekkoon koskenut. Hänelle on vaikea syöttää, mikäli hän ei kykene pelaamaan itseään pelattavaksi. Siksipä laukausta en voi arvioida, sillä matsissa Huhtala sai vain yhden heikon laukauksen erään harhautuksen jälkeen. Puolustuspäässä Huhtala sentään sijoittui hivenen paremmin.

Muita huomioita on se, että Huhtalan peli oli aivan peruspelaamista. Mitään erityisen hienoja ratkaisuja ei porilaiselta nähty. Lisäksi Huhtala pääsi pelaamaan ylivoimaa, mutta alivoimassa häntä ei nähty. Sinällään outoa, sillä Ässät käyttää alivoimassa esimerkiksi Borna Rendulicia, joka ei pelikäsitykseltään erityisen vakuuttava ole. Huhtalaa voi myös käyttää monipuolisesti, sillä hän pelasi SaiPaa vastaan laiturina, vaikka hän yleensä on ollut keskellä.

Vahvuudet:

Ikäisekseen hyvä fysiikka
Syöttäminen

Heikkoudet:

Sijoittuminen
Karvaaminen

Yhteenveto:

Kyllä Huhtala vielä tästä kehittyy. Hän pelaa kuitenkin itseään vanhempien kanssa. Kun sijoittuminen paranee, niin tuloksetkin varmasti paranee. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää, että Huhtalasta voi tulla ihan hyvä toisen tai kolmannen ketjun hyökkääjä SM-liigaan, joka ei ole erityisen hyvä missään, muttei myöskään erityisen huono missään. Työntekoa liigapaikan saaminen toki vaatii, sillä pelkillä lahjoilla Huhtala ei liigaan pääse.

Valmentajan paikka on tuulinen

SM-liigassa on jo nyt annettu neljälle päävalmentajalle kenkää. Tuo määrä taitaa olla suurin muutamaan vuoteen. Syitä tälle ilmiölle on varmasti monia, mutta pari asiaa tulee nopeasti mieleen.

Ensimmäinen asia on valmentajakeskeisyys. Suomessa valmentajan roolia on ylikorostettu jo pidemmän aikaa, eikä Petteri Sihvosen jutut ainakaan valmentajan roolin korostamista ole pienentäneet. Valmentajan osa on kuitenkin varsin pieni, sillä paljon tärkeämpiä ovat ne pelaajat siellä kentällä. Mutta jos pelaajat pelaavat heikosti eikä joukkue menesty, niin silloin syy tuntuu aina olevan valmentajan. Toinen asia on se, että muutamana viime kautena sarjataulukon perällä ovat olleet odotetut joukkueet. Tällä kertaa sarjataulukon viimeisillä sijoilla on monta joukkuetta, jotka odottivat paljon suurempaa menestystä. Tätä kuvastaa hyvin päävalmentajalleen potkut antaneet joukkueet.

TPS voitti mestaruuden viime kaudella. Joukkueesta toki lähti Lee Sweatt ja Ilari Filppula, mutta suurin osa joukkueesta jäi Turkuun. Turkuun jääneiden joukossa oli myös moni avainpelaajista, joten jonkinlaista menestystä oli lupa odottaa. Heikki Leimeen johdolla TPS kuitenkin joutui pitkään tappioputkeen, eikä peli kulkenut ollenkaan. Tulos: Leimeelle potkut.

Pelicansin tavoite on jälleen päästä pudotuspeleihin. Juhamatti Aaltosen menetys oli luonnollisesti kova takaisku, mutta toisaalta joukkueeseen on hankittu hyviä pelaajia, kuten Jyri Marttinen, Dwight Helminen ja Mike York. Mika Toivolan valmentama joukkue ei saanut peliään missään vaiheessa käyntiin, eikä näkemissäni peleissä lahtelaisten pelissä ollut mitään järkeä. Jotain piti tehdä. Tulos: Toivolalle potkut.

Mika Toivola sai potkut

Kärpät on jälleen panostanut huimasti joukkueeseensa. Pelaajabudjetti lienee jälleen koko SM-liigan suurin. Erityisesti hyökkäys on täynnä hyviä pelaajia, sekä lupaavia junioreita. Tavoitteena on koko ajan varmasti ollut mestaruus. Mikko Haapakosken johtamana Kärpät ei kuitenkaan missään vaiheessa tainnut löytää asennetta pelaamiseensa. Kärpät surffaili puolivalolla ympäri kenttää, eikä taktista osaamista oikein näkynyt. Kärppien johto tekikin lopulta ratkaisunsa, kun joukkue ei ollut edes säälipleijareihin oikeuttavalla paikalla. Tulos: Haapakoskelle potkut.

Jokerit on sarjataulukossa ihan hyvissä asemissa. Valitettavasti joukkue ei pelannut niin hyvin, kuin olisi voinut toivoa. Muutama yksilö ratkaisi pelit. Ajoittain joukkue toki pelasi hyvää jääkiekkoa, mutta vain ajoittain. Lisäksi Hannu Jortikan naama alkoi ilmeisesti kyllästyttää joitain pelaajia. Samoin naama kyllästytti myös Jarmo Kekäläistä. Tulos: Jortikalle potkut.

Valmentajan vaihtaminen on ajoittain perusteltua. Esimerkiksi TPS:n tilanne oli niin tukala, että jotain oli pakko tehdä. Ei kukaan voi pyöritellä sormiaan, mikäli joukkue häviää illasta toiseen. Myös Kärpät alisuoritti pahasti, eikä se voinut olla vain pelaajista kiinni. Sairastupakin ehti tyhjentyä ja pelaajia ehdittiin hankkia. Voittoja ei kuitenkaan tullut, joten uusia tuulia oli pakko hakea jotain kautta. Ja jos joukkueen pelissä ei ole mitään järkeä, kuten Toivolan Pelicansilla, niin silloin valmentaja on vastuussa. Eri asia sitten on, että onko mitään järkeä nostaa apuvalmentajaa päävalmentajaksi, sillä apuvalmentaja on aina osasyyllinen sekaannukseen.

Potkuja saattaa vielä tulla. SaiPa lähti kauteen pudotuspelit mielessään, mutta menestystä ei ole tullut. Toki SaiPan puolustukseksi on sanottava, etteivät loukkaantumiset (pahimpana joukkueen yksi harvoista kiekollisista puolustajista eli Sondell), tai Barneyn potkut hirveästi auttaneet. Ja Pelicansin peli on vielä nytkin sekaisin. En ihmettelisi yhtään, jos nykyinen päävalmentaja, joka on myös entinen apuvalmentaja, saisi kenkää tappioputken pidentyessä. Tosin onneksi Suomen meininki on hivenen vielä rauhallisempaa verrattuna Venäjään. Siellä on tällä hetkellä varmaan jo yli puolet joukkueista vaihtanut päävalmentajaa. Pari tappiota putkeen tuntuu riittävän siellä jo potkujen syyksi. Mutta mikäs siinä jos rahaa riittää…

Surkea näky

Tiedän, että olen kirjoittanut aiemminkin New York Islandersista. Syynä on se, että tiedän tuosta joukkueesta jotain. Vielä viime kaudella sävy oli melko positiivinen. Näytti vihdoin siltä, että kenties organisaatio on viimein mennyt oikeaan suuntaan. Mutta tilanne on taas se, että toivo taisi olla turhaa. Islanders on ajautunut massiiviseen 12 ottelun tappioputkeen, eikä viime yön peli kovin paljoa positiivisia ajatuksia luonut. Suurin syy on omistaja Charles Wangin, sekä manageri Garth Snowin johtama taustaorganisaatio.

Selkein epäkohta on entisen päävalmentajan Scott Gordonin erottaminen. Gordonia pidetään USA:ssa lupaavana valmentajana, joka on saanut AHL:n vuoden valmentajalle myönnettävän palkinnon, sekä on ollut apuvalmentajan parina viimeisenä kaudella USA:n joukkueessa. Lisäksi Gordon peluutti Islandersia juuri, kuten heikon joukkueen valmentajan tulee joukkuetta valmentaa. Se mikä taidossa hävitään pitää voittaa takaisin luistelulla, taistelulla sekä karvaamisella. Viime kaudella Islanders esitti hyviä otteita, mutta jäi hieman pudotuspeleistä. Nyt moni ajatteli, että Islanders voisi kenties nousta tasoa ylemmäksi, mutta totuus on se, että Islanders on heikko joukkue. Materiaali ei riitä oikein ketään vastaan. Selkeä esimerkki on se, että joukkue on vain juuri ja juuri NHL:n palkkalattian yläpuolella. Tämä siitä huolimatta, että palkkoihin vaikuttaa vieläkin viimeksi keväällä 2007 Long Islandilla pelanneen Aleksei Jashinin iso sopimus, sekä maalivahti Rick DiPietron älytön 15-vuotinen sopimus.

Ja ohut materiaali muuttui jo ennen kauden alkua vieläkin kapeammaksi. Ykköslaituri Kyle Okposo, ykköspuolustaja Mark Streit, sekä luottopuolustaja Andrew MacDonald ovat olleet pitkään sairastuvalla ja se valitettavasti näkyy. Tämän jälkeen hyökkääjistä John Tavares on ainoa, joka on ykkösketjun vaatimalla tasolla, ja hänkin on nyt jäänyt ihan yksin. Kakkosketjussa Josh Bailey ja Matt Moulson kyllä pärjäävät. Alemmissa ketjuissa Frans Nielsen on hyvä kahden suunnan pelaaja, sekä Zenon Konopka hyvä puolustava keskushyökkääjä. Puolustajista James Wisniewski on kyllä hyvä hyökkäyssuuntaan, mutta oman pään peli on puutteellista. Lisäksi Mike Mottau on osoittanut hyväksi hankinnaksi varmalla oman pään pelaamisella. Muut pelaajat ovatkin sitten heikompaa tasoa ja pelaavat usein liian isossa roolissa. Tuollaisilla kavereilla Scott Gordonin olisi sitten pitänyt pärjätä. Eikä minulle kyllä ole valjennut viime ottelunkaan jälkeen, että mitä Bridgeport Sound Tigersista nostettu valmentaja Jack Capuano tuo joukkueeseen, mitä Gordon ei tuonut. Onneksi hän on tällä hetkellä ilmoitettu vain väliaikaiseksi valmentajaksi.

Kyle Okposon loukkaantuminen oli Islandersille iso takaisku

Taustaorganisaation heikkoutta osoittaa selkeästi myös kesän hankinnat. Puolustusta kyllä onnistuttiin vahvistamaan ihan hyvin Wisniewskillä, Mottaulla ja Mark Eatonilla, mutta hyökkäys on edelleen huono. Sinne ei hankittu yhtään varmaa ja kokenutta hyökkääjää, joka kykenisi pelaamaan hyvällä tasolla pelistä toiseen. Sen sijaan toivottiin, että salama iskisi toistamiseen samaan paikkaan, kuten viime kaudella. Matt Moulson nousi yllättäen farmista 30 maalin mieheksi. Mutta se ei tarkoita, että sama tapahtuisi nyt. Michael Grabner kyllä tuo energiaa ja luisteluvoimaa alaketjuihin, mutta pisteitä hän ei juuri tuo. Ja jos joukkue tarvitsi energiapelaajaa, niin miksi Islanders luopui paremmasta, kokonaisvaltaisemmasta ja potentiaalisemmasta Sean Bergenheimista? P.A. Parenteau taas kyllä tuo pisteitä, mutta hän on hyödyllinen vain ylivoimalla, jos silloinkaan. Tasakentällisin kaikesta näkee, että hän on farmista nostettu mies, joka pelaa aivan liian suuressa roolissa.

Ja nämä ovat vain joitain epäkohtia. Entisen apulaismanagerin ja varauksista huolehtineen Ryan Jankowskin erottamista moni pitää virheenä. Varsinkin kun tilalle ei tullut yhtä hyvää kaveria. Puhetta on myös viime hetkinä aiheuttanut kutakuinkin ainoana median edustajana Islandersia enemmän edustaneen Chris Bottan kohtelu. Häntä ei ensiksi oikein haluttu hallille ja myöhemmin hänen pitämänsä Islanders Point Blank suljettiin seuran toimesta. Ilmeisesti Islandersia ei saanut kritisoida, vaikka tappioputki venyy koko ajan pidemmäksi. Ja tietenkin montaa mietityttää Charles Wangin saamattomuus jäähallin kanssa. Nykyinen Nassau Veterans Memorial Coliseum on hajoamassa käsiin, mutta uuden hallin kanssa ei ole vieläkään päästy eteenpäin. Halli on jo niin heikossa kunnossa, että moni pelaaja ei pelkästään sen takia halua tulla pelaamaan Long Islandille. Paitsi jos annetaan selkeästi enemmän rahaa kuin muualla. Ja harvalle halutaan antaa. Mutta nyt tilanne on se, että heikot esitykset, oudot päätökset ja tappioputki näkyy tylysti yleisömäärässä. Ottelussa Panthersia vastaan yleisöä oli vaivaiset 9100, mikä on NHL:ssä aivan naurettava määrä.

Mutta kai sitä on jälleen pakko katsella, kun New York Islanders kohtaa parin tunnin päästä Atlanta Thrashersin. Kai sitä kuvittelee, että vahinko sattuisi ja Islanders voittaisi. Ja Jesse Joensuu varmaankin pelaa Thrashersia vastaan, ja porilaisena porilaisen otteita on aina kiinnostavaa seurata.

Liian paljon liian nopeasti?

Monella liigapaikkakunnalla on huomattu, että tunnelma puuttuu. Katsomoissa saattaa olla porukkaa, mutta ääntä ei kovin monesta suusta tule, ja taputuksiakin tulee kovin vähän. Poikkeuksena on tietenkin hetkellinen tunnelman nousu maalin synnyttyä, tai kun joukkue on viimeisillä minuuteilla menossa kohti voittoa. Syitä huonoon tunnelmaan on etsitty monista asioista. Perinteisiksi selityksiksi on sanottu SM-liigaa tuotteena, itse halleja ja seisomakatsomon puutetta ja suomalaista luonnetta. Mutta entä jos syynä ovatkin ne, ketkä rakastavat omaa joukkuettaan? Entä jos osasyyllisenä ovatkin kaikki me, joilla on palava halu kannustaa omaa joukkuettaan?

Tämän tekstin tarkoitus ei ole väittää, että joku kannustaisi ”väärin”. Porilaisena minä toki pidän Isomäen tavasta huutaa mahdollisimman voimakkaasti usean ihmisen voimin Ässiä. Mutta minä myös arvostan suuresti sitä työtä, mitä HIFK:n, Jokereiden tai Sportin kannattajat ovat tehneet. Kun kasassa on suuri porukka, joka laulaa yhtäaikaisesti, niin se kuulostaa todelta hienolta. Mutta toisaalta olen myös ollut valitettavan monessa ottelussa, jossa katsojat istuvat aivan hiljaa. Jossain saattaa olla pieni porukka, joka yrittää organisoidusti kannattaa, mutta voimaa heissä ei ole tarpeeksi. Ja onhan se nyt myönnettävä, että Porissakaan ei kannustus aina päätä huimaa. Vaikka Porin tunnelmaa moni on kehunut, niin varsinkin arkipeleissä tunnelma on usein todella vaisua.

Mutta miten kannattajat itse voivat aiheuttaa tunnelman hiipumisen, vaikka he nimenomaan yrittävät parantaa sitä? Antakaa minun selittää. Tämä ajatus on varsin yksinkertainen ja se tuli minulle mieleeni yhtäkkiä kesken tavallisen keskustelun. Kannattamisesta on usein tehty liian hankalaa! Annan teoreettisen esimerkin asiasta:

Timo Tosifani on kannattanut joukkuetta X koko elämänsä ajan. Hänellä on halu kannustaa joukkuetta päivästä ja joukkueen menestyksestä riippumatta. Hän on ollut kannatustoiminnassa mukana jo pitkään ja hän osaa kaikki kannatuslaulut ulkoa, ja todennäköisesti osaisi sanoa laulujen sanat vaikka keskellä yötä. Hän keksii uuden kannatuslaulun ja kertoo ydinryhmässä oleville kahdellekymmenelle ihmiselle ideastaan. Pian he jo laulavat tuota Timon keksimää laulua. Samalla muut katsojat ovat kuitenkin hiljaa ja ydinryhmä ihmettelee, mikseivät muut joukkueen X kannattajat ole luomassa tunnelmaa.

Tässä kohtaa astelee sisään Kimmo Kannattaja. Kimmo on aina ollut kiinnostunut joukkueen X otteista. Hän tulee peliin ja hän haluaisi kannustaa joukkuettaan. Kimmo kuulee Timo Tosifanin keksimän uuden hienon laulun, mutta ei ymmärrä yhtään, että mitä siinä lauletaan, tai mitä sanoja siinä on. Kimmo haluaisi kovasti kannattaa, mutta yksinkertaista joukkueen X nimeä ei kovin montaa kertaa ottelussa huudeta, eikä yksinkertaisia taputuksia ole. Hän ei yksinkertaisesti osaa kannustaa kannattajaryhmän mukana, vaikka periaatteessa halua olisikin.

Ajoittain nykypäivän SM-liigassakin kannattajat ovat hurmoksessa. Kuvan on ottanut Irina Leppäkorpi.

Eli ovatko faniryhmät etääntyneet tavallisesta katsojasta? Siis siitä massasta, joka ei välttämättä tule jokaiseen peliin paikalle, tai eivät halua laulaa ääntään käheiksi jääkiekko-ottelussa? Onko faniryhmien fokus hukassa? Varmasti jokainen kannattaja haluaa auttaa joukkuettaan kannattamalla heitä otteluissa. Mutta jokainen voi miettiä, että onko parempi laulaa pienellä porukalla, vai saada suurempi osa tavallisesta massasta mukaan hurmioituneena. Nimittäin monella kannattajayhdistyksellä ja fan clubilla tuntuu olevan todella monipuolinen ja laaja laulukirja, josta pyritään tekemään koko ajan entistä suurempi, laajempi, isompi, massiivisempi ja eeppisempi. Samalla tavalliselle katsojalle tulee entistä vaikeampaa tulla mukaan kannattamaan, kun kannustuslaulut muuttuvat aina vain mahtipontisimmiksi, ja niitä pitäisi alkaa opettelemaan kannattajayhdistyksen omilta nettisivuilta, tai keskustelupalstoilta löytyvien ohjeiden avulla. Tuota työtä harva tavallinen ihminen haluaa tehdä.

Ovatko kannattajayhdistykset kärjistetysti lähteneet kehittämään vain omaa toimintaansa ja pyrkineet tekemään itsestään ”suurempia, hienompia ja parempia”. Onko samalla unohtunut se yksinkertainen oman joukkueen tukeminen ja kannustaminen? Ja onko samalla unohdettu ottaa muutama askel matkalla kohti Keskieurooppalaista laulukulttuuria? Ehkä olemme yrittäneet tehdä liian paljon liian nopeasti. Ehkä olemme unohtaneet kehittää kannatustoimintamme perustaa askel askeleelta ja siirrytty suoraan lähtöruudusta maaliin. Samalla joukkuetta kenties kaikkein eniten auttava koko katsomon massahurmos jää syntymättä.

Kenties itse kunkin tulisi ajatella enemmän tavallista satunnaiskannattajaa tunnelman luomisessa. Kenties tunnelmaa saataisiin parannettua kääntymällä takaisin kohti tavallisempaa suomalaista kannustusta, sillä joskus askel taaksepäin antaa mahdollisuuden ottaa useampi askel eteenpäin. Tavalliselle katsojalle on nimittäin helpompi tulla mukaan kannustamiseen yksinkertaisella oman joukkueen nimen huutamisella, taputuksilla ja yksinkertaisilla huudoilla ja lauluilla. Liian monimutkaiset sanat nimittäin vaativat ehkä turhan paljon paneutumista kannustamiseen. Mutta kun pohja on kunnossa, niin sen päälle voidaan lähteä rakentamaan uutta ja pikkuhiljaa monipuolistaa kannustustoimintaa.

Positiivinen turnaus

Suomi voitti Karjala-turnauksen. Hieno homma! Venäjä onnistui vielä yllättämään suomalaiset, mutta Tshekki ja Ruotsi kaatuivat, ja se riitti tällä kertaa voittoon. Ruotsia vastaan oli onnikin mukana ruotsalaisten vetojen osuttua tolppaan pariin otteeseen, mutta voitto tuli lopulta hyvän pelin jälkeen. Samalla varmistui turnausvoitto. Ja se on hyvä merkki joukkueelta, josta miltei jokainen pelaaja on realistinen vaihtoehto kevään MM-kisoihin.

Jukka Jalonen voi myhäillä nyt tyytyväisenä. Peli näytti varsinkin kahdessa viimeisessä ottelussa oikein hyvältä. Pelien tempo oli kovaa, mutta suomalaiset pärjäsivät silti hyvin. Puolustus toimi erinomaisesti, josta osoituksena on vain kaksi päästettyä maalia koko turnauksessa. Puolustajat peittivät hyvin syöttölinjat, sekä pitivät oman miehensä. Lisäksi leijonat uskalsivat pelata ja pitää kiekkoa ahtaassakin paikassa. Ja sitä Jalonen hakikin.

Erikoistilanteet olivat jälleen hieman kaksijakoisia, kuten Jalosen ajan Suomella on ollut tapana. Alivoima oli erinomaista, kuten tilastotkin osoittavat. Ruotsi kyllä pääsi pari kertaa laadukkaille paikoille Suomen alivoiman aikaan, mutta yleisesti ottaen Suomella oli harvoin hätää omassa päässä. Syöttölinjat oli niin hyvin peitetty ja hyökkääjät tekivät arvokasta työtä karvaajina. Lisäksi purut olivat tällä kertaa laadukkaita, eivätkä ne pysähtyneet viivalle kovin usein. Ylivoima sen sijaan oli hivenen tehottoman oloista, eikä laadukkaita paikkoja syntynyt. Usein jouduttiin vain vetämään viivalta kohti maalia, vaikka Suomen puolustajilla ei erityisen painavia tai tarkkoja laukauksia ollutkaan.

Petri Vehanen oli jälleen vakuuttava

Mutta luonnollisesti onnistujia tästä turnauksesta löytyi paljon. Maalivahdit Petri Vehanen ja Karri Rämö olivat kummatkin varmoja maalilla. Puolustajista jokainen onnistui Janne Niskalasta Jyrki Välivaaran kautta Ville Uusitaloon. Hyökkääjistä kaikkein tehokkaimman oloisia hyökkäyksessä olivat Petri Kontiola ja Jori Lehterä. Lehterä on ottanut jälleen askeleen eteenpäin ja nyt hän alkaa selkeästi pärjätä myös kansainvälisissä peleissä. Teemu Laineen, Jarkko Immosen, Janne Lahden ja Ville Peltosen pelissä ei myöskään ole juuri moitittavaa. Hienoa, että Laine ja Lahti onnistuivat kansainvälisellä tasolla! Uusia nimiä aina kaivataan. Lisäksi pitää nostaa hattua Leo Komarovin ja Lennart Petrellin ennakkoluulottomille esityksille nelosketjussa, sekä alivoimassa. Pettymyksinä itse pitäisin Juhamatti Aaltosen tehotonta näpertelyä, Antti Pihlströmin epämääräistä hätäilyä, sekä Mikko Lehtosen tehottomuutta.

Täytyy myös myöntää, että tykkään tästä uudesta valmennustiimistä. Nyt ei ole ketään supisemassa koko aikaa Jalosen korvaan, vaan Jukka Jalonen saa keskittyä viemään omia asioitaan eteenpäin. Lisäksi Jalonen on taas vuoden kokeneempi. Petri Matikainen ja Pasi Nurminen ovat taas omassa ruudussaan erittäin hyödyllisiä kavereita, joilla riittää uskottavuutta. He eivät varmasti hyväksy pelaajilta löysiä vaihtoja, vaan piiskaavat pelaajat tekemään parhaansa koko ajan. Tämä tiimi näytti nyt toimivan hyvin. Todellinen testihän tulee vasta kevään MM-kisoissa, mutta lupaavaltahan tuo valmennus nyt näyttää.

Kuukauden kuluttua Suomen pelit jatkuvat Moskovassa. Siellä lienee kokeilupitoisempi joukkue kasassa. Toivottavasti siellä uudet kasvot kykenevät antamaan näyttöjä kyvyistään kansainvälisissä peleissä.

Ville Uusitalo - Ranskan alasarjoista maajoukkueeseen

Sunnuntai-iltana tuli ilmoitus, että Karjala-turnauksen kokoonpanoon on jouduttu tekemään muutos Petteri Nummelinin jouduttua jäämään sivuun. Jukka Jalonen päätti, että korvaajaksi valitaan 31-vuotias ässäpuolustaja Ville Uusitalo. Samalla Uusitalo debytoi maajoukkuepaidassa.

Ville Uusitalo on urallaan pelannut monessa paikassa. Junioriuran viimeiset vuodet kuluivat puolustajalta EPS:n A-nuorten I-divisioona joukkueessa ja vasta kaudeksi 2000 – 2001, 21-vuotiaana, hän pääsi pelaamaan kauden ajan EPS:n Suomi-sarjan ryhmässä. Tämän jälkeen puolustajan tie vei ulkomaille. Kauden 2001 – 2002 hän pelasi Brestin joukkueessa Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla tehden 14 ottelussa 40 pistettä. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi Ruotsin Division 1:een (kolmanneksi korkein sarjataso) IK Panternin riveihin ja hän sai kerättyä 55 ottelussa 28 pistettä. Tämän jälkeen hän pääsi jo yrittämään Mestistä HC Salamoiden riveissä. Tie vei kuitenkin vielä kaudeksi 2004 – 2005 Italian pääsarjan Allegheen. Italian jälkeen Uusitalo kuitenkin palasi Salamoiden joukkueeseen, jossa pelit sujuivat hyvin. 26 ottelussa syntyneet 26 pistettä kiinnittivät Jokereiden huomion, ja loppukausi sujuikin Helsingissä.

Liigapaikka vakiintui kuitenkin vasta 27-vuotiaana Lahden Pelicansissa. Lahdessa Uusitalo pelasi kaksi kautta, ja tämän jälkeen Ässät nappasi puolustajan. Ensimmäiset kaudet SM-liigassa eivät kuitenkaan olleet erityisen vakuuttavia. Fysiikka oli kyllä liigatasoa, mutta päätökset olivat usein huonoja. Hän yritti usein tehdä liian vaikeita ratkaisuja. Voisi sanoa kliseisesti, että hän kuvitteli olevansa joku bobbyorr. Taidot eivät kuitenkaan riittäneet pelkkään kiekolliseen peliin, ja Uusitalo saikin maineen hasardiherkkänä puolustajana, joka kompuroi kulmissa. Ensimmäinen kausi Ässissäkin oli puolustajalta vielä heikkoa ja riskialtista suorittamista ja tuo maine säilyi vielä hetken aikaa.

Viime kaudella kuitenkin asiat muuttuivat. Uusitalosta tuli Ässien ylivoimaisesti paras puolustaja ja kenties koko joukkueen tärkein lenkki. Viime kaudella hänestä kuoriutui se liigatason huippupuolustaja, jonka näytöt nyt riittävät maajoukkueeseen. Ässäpuolustaja jätti liian vaikeat ratkaisut muille, ja alkoi pelata varmaa peliä. Syötöt ovat nykyään helpompia ja varmempia kuin ennen. Lisäksi Uusitalon luistelu on todella hyvää ja hän ehtii tukemaan hyökkäyksiä, sekä ehtii ensimmäisenä alas puolustamaan. Ja vaikka hän ei laitakaan miestä seinälle, niin hän on silti erinomainen myös omaan päähän. Hän nimittäin osaa riistää kiekon tehokkaasti vastustajan hyökkääjiltä ja lisäksi hän sijoittuu hyvin. Uusitalon tärkeyden Ässille huomasi viime kauden lopulla, kun hän loukkaantui. Pitkään pudotuspeleissä kiinni ollut Ässät romahti puolustajan loukkaantumisen jälkeen täysin. Näin pudotuspelit jäivät Ässiltä jälleen pelkäksi haaveksi. Tällä kaudella Uusitalo on kenties aiempaakin parempi.

Nyt Uusitalon kova työ siis palkitaan. Hän saa laittaa ensimmäistä kertaa urallaan leijonapaidan päälle. Luistelu varmasti riittää kansainvälisellekin tasolle. Se jää nähtäväksi, että riittääkö muut ominaisuudet. Joka tapauksessa Uusitalo on Jukka Jalosen pelitapaan sopivan oloinen puolustaja. Hän on nopea ja hän kykenee liikuttamaan kiekkoa melko nopeasti. Ja vaikka Uusitalolla onkin kiekollista taitoa, niin hän on myös hyvä omassa päässä ja pelaa tällä hetkellä, kuten nykyajan puolustajan pitää pelata. Enää ei laiteta miestä seinälle, vaan peitetään syöttölinjat. Toivottavasti Ville Uusitalo onnistuu maajoukkueessa!

Suikkasen potkut

Eilisen suurin kiekkouutinen oli Kai Suikkasen potkut. Lokomotiv Jaroslavl päätti erottaa TPS:n mestaruuteen valmentaneen Suikkasen, vaikka Lokomotiv olikin läntisen konferenssin toisena. 21 ottelussa joukkue oli saalistanut 37 pistettä. Lokomotivin presidentin mukaan joukkueen pitäisi pelata vieläkin menestyksekkäämmin. Siksi valmentajaa vaihdettiin ja nyt tilalle on astelemassa ilmeisesti Vladimir Vujtek (ei se Ässistä ja HPK:sta tuttu pelaaja).

No jo on kovat vaatimukset. Lokomotivilla on hyvä kokoonpano, mutta ei kuitenkaan sarjan paras. Enemmänkin tämä vain korostaa venäläisten lyhytnäköisyyttä joukkueidensa rakentamisessa. Jos joukkueella menee pari peliä huonosti, niin vika on joko valmentajan, tai ulkomaalaisen pelaajan. Valmentajat varsinkin vaihtuvat Venäjällä tiheään, sillä Suikkanen on jo yhdeksäs potkut saanut valmentaja KHL:ssä (joukkueita on 23)! Mutta aina voi paikallisen öljymiljonäärin rahalla ostaa uudet kaverit tilalle. Ja sitä rahaa voi käyttää ihan miten haluaa, ja hankkia mahdollisimman nimekkäitä pelaajia ja valmentajia tilalle. Joukkueen kasauksessa harvemmin käytetään Venäjän suunnalla mitään suunnitelmia, vaan joukkueen rakennuksen perusperiaate on kasata mahdollisimman nimekäs nippu.

Joukkueiden rakentamisessa ollaan Suomessa huikeasti Venäjää edellä. Täällä pääsääntöisesti mietitään sitä, että millaisia pelaajia tarvitaan ja pyritään sitouttamaan pelaajia joukkueisiin pitkillä sopimuksilla. Samoin valmennukselle annetaan aikaa luoda pohja menestykselle. SM-liigassa onkin viime vuosina menestyneet joukkueet, jotka ovat rakennettu pitkäjänteisesti.

Valmentajan vaihtaminen on kuitenkin harvoin tie onneen. Uusi valmentaja tuo aina omat menetelmänsä ja taktiikkansa joukkueeseen, ja niiden omaksuminen pelaajilta kestää aina hetken. Joissain tapauksissa valmentajan vaihtaminen on kuitenkin perusteltua. Jos joukkue selkeästi alisuorittaa, tai joukkue pelaa kentällä vailla mitään ideaa, niin silloin voi kyseenalaistaa valmennuksen. Esimerkiksi TPS ja Pelicans antoivat potkut päävalmentajalleen ihan hyvästä syystä. TPS:n kokoonpano ei todellakaan ole niin huono, että sillä oltaisiin noin selkeästi sarjan viimeisenä. Ja Pelicansin peli tuntui olleen koko Mika Toivolan ajan ihmeellistä koheltamista, jonka logiikasta ei kukaan saanut selvää. Se, että uudeksi päävalmentajaksi valittiin entinen kakkosvalmentaja, onkin sitten eri tarina.

 Tästä päästäänkin takaisin Suikkaseen. Oliko Suikkasen potkut perusteltuja? Lokomotivin presidentti Juri Jakovlev ei ilmeisesti ollut tyytyväinen joukkueen pelaamiseen. Etenkin puolustus on ollut Jakovlevin mielestä huonoa. Ja Ak Bars Kazanin huippujoukkueelle ei olisi saanut hävitä. Mutta toistan vielä kerran: Lokomotiv on läntisen konferenssin toisena. Lisäksi pisteitä on tullut kiihtyvällä tahdilla. Ei tuollaisessa vaiheessa pitäisi valmentajaa pois potkia. Tietenkin taustalla voi olla muitakin tekijöitä. Kenties Kai Suikkasen persoona ei miellyttänyt Jakovlevia. Kenties taustalla on presidentin ja päävalmentajan väliset näkemyserot. Tuolloin potkut ymmärtäisi hivenen paremmin.

Lopuksi on vielä mainittava yksi huvittava huomio. Lokomotivissa pelaava Jori Lehterä oli ollut aiemmin aamulla palaverissä, jossa seuran presidentti Jakovlev puhui venäjäksi. Lehterälle palaveri käännettiin niin, että Suikkanen siirtyisi kakkosvalmentajaksi. Näin voi tapahtua vain Venäjällä?

Ei yllätyksiä

Suomen jääkiekkomaajoukkue aloittaa kautensa. Edessä on kotiturnaus, eli Karjala-turnaus. Jukka Jalonen on valinnut Leijonia edustamaan nimekkään nipun. Suurin osa pelaajista on varteenotettavia ehdokkaita kevään MM-kisoihin ja nyt jo joukkueessa on paljon kokemusta arvoturnauksista ja muista maajoukkuepeleistä. Tavoite on siis selkeästi voittaa kotikentällä. Kokeilut tehdään sitten Moskovassa.

Suomi Karjala-turnauksessa

Maalivahdit:
Petri Vehanen - Ak Bars Kazan (KHL)
Karri Rämö - Avangard Omsk (KHL)

Puolustajat:
Petteri Nummelin - Lugano (Sveitsi)
Lasse Kukkonen - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Ossi Väänänen - Jokerit
Jyrki Välivaara - JYP
Janne Niskala - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Juuso Hietanen - HV-71 (Ruotsi)
Pasi Puistola - HV-71 (Ruotsi)
Topi Jaakola - Luleå (Ruotsi)

Hyökkääjät:
Jani Tuppurainen - JYP
Perttu Lindgren - Lukko
Ville Peltonen - HIFK
Mikko Lehtonen - Skellefteå (Ruotsi)
Jarkko Immonen - Ak Bars Kazan (KHL)
Petri Kontiola - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Jori Lehterä - Lokomotiv Jaroslavl (KHL)
Teemu Laine - HV-71 (Ruotsi)
Niko Kapanen - Ak Bars Kazan (KHL)
Antti Pihlström - JYP
Lennart Petrell - HIFK
Juhamatti Aaltonen - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Leo Komarov - OHK Dynamo Moskova (KHL)

Niko Kapanen jälleen maajoukkueessa

Yllätyksiä ei siis juuri ollut. Sellaisiksi voidaan ehkä laskea Välivaara, Tuppurainen ja Petrell. Mutta Välivaara on monipuolinen puolustaja, Tuppurainen on pelannut hyvän alkukauden ja Petrellillä on takuuvarmasti käyttöä alemmissa ketjuissa. Mikko Lehtonen on myös kiinnostava nimi. Pari vuotta sitten Euro Hockey Tourilla hän esitti ennakkoluulottomia otteita ja sen jälkeen takana on kaksi hyvää kautta farmissa. Nyt hän on pelannut hyvän alkukauden Ruotsissa. Minä odotan häneltä todella paljon. Pisteitäkin pitäisi tulla.

Toki joukkueeseen olisi voitu valita muitakin nimiä. KHL:stä tarjolla olisivat olleet erinomaisesti alkukaudella pelanneet Jonas Enlund, Ville Nieminen ja Ilkka Heikkinen. Elitserienissä erinomaisia otteita ovat esittäneet nyt valittujen lisäksi Timo Pärssinen, Jukka Voutilainen, Janne Niinimaa ja Eero Somervuori. Sveitsistä olisi voitu valita Tony Salmelainen. Ja SM-liigasta kiinnostavia nimiä olisivat olleet Joni Myllykoski, Teemu Lassila, Eero Kilpeläinen, Ville Lajunen, Jere Karalahti, Juha Leimu, Ville Viitaluoma, Lauri Tukonen, Janne Lahti... Heistä moni tullaan varmasti näkemään vielä tällä kaudella maajoukkueessa.

Samaan aikaan muualla nuorten maajoukkue Tshekin turnaukseen on valittu. Jalkeilla on lähes paras mahdollinen ryhmä. Tähtinä ovat Sami Vatanen, Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ja Joel Armia. Varsinkin Vatanen olisi hyvin voinut mahtua myös Karjala-turnaukseen, mutta heidän alkukauden tavoite on viedä Suomi mitaleille vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa. Tshekin turnauksen joukkue tulee olemaan suurilta osin sama, kuin vuodenvaihteessa, joten tulosta odotetaan. Jos nyt ei Suomi menesty, niin suuria odotuksia ei kannata vuodenvaihteellekaan asettaa. Pohjois-Amerikasta tulee toki mukaan vielä Rasmus Rissanen ja Erik Haula, sekä kenties Christopher Gibson ja Mika Partanen. Joonas Nättinenkin tulee pelaamaan kisoissa, mikäli tervehtyy joulukuun alussa. Ja nyt valitun ryhmän ulkopuolelta voi muutama kaveri (esimerkiksi Lauri Kärmeniemi ja Teemu Tallberg) nousta pienempiin rooleihin. Kiinnostava nimi on puolustaja Olli Määttä. Nuorukainen on syntynyt 1994, mutta on pelannut erinomaisesti Mestiksessä. Hänen aikansa tuskin on kuitenkaan vielä, vaan vasta myöhemmin. Nyt hän kuitenkin saa kerätä hyvää kokemusta kovemmista peleistä.

Miten Leijonille käy? Se selviää aivan kohta!

Urhot

Tämä on tarina urhoollisista ihmisistä. Ihmisistä, jotka tulivat pelastamaan SM-liigan televisio-oikeudet haltuunsa, kun kilpailuvirasto totesi ison pahan Canal+:n olevan liian iso ja paha. Kiiltävissä sotisovissaan urhot kuitenkin pelastivat tv-oikeudet. Ja vaikka matka oli pitkä ja täynnä vaaroja, esimerkiksi Viestintävirasto nimeä kantavan mörrimöykyn muodossa, niin lopulta urhot saapuivat kaupunkiin ja alkoivat lähettää kolmea SM-liigan ottelua viikossa.

Urhot olivat bisnesmiehiä, mutta hivenen hätäisiä. Bisnes kasvoi valtavasti. SM-liigan lisäksi urhot alkoivat hoitaa myös jalkapalloa, koripalloa, lentopalloa ja ties mitä muuta. Seuraavaksi tulee mukaan varmaan jo hevospoolo. Urhot itse eivät huomanneet muuttuneensa isoksi ja pahaksi. Tai tiedä häntä, ovatko he isoja ollenkaan. He kuvittelevat itsestään liikoja. Samaan aikaan kun urhojen tarjoama valikoima kasvoi, niin aika ei riittänytkään asioiden perinpohjaiseen hoitoon. SM-liigassakin pyörivät samat pelaajaprofiilit pelistä toiseen. Välillä ei edes pelin tarvitse olla sama. Mutta ihan sama. Bisnes on bisnestä ja rahaa tulee. Urhot saavat varsinkin rahaa Urho Playn kautta verkosta. Paha vain, että verkko on usein ihan solmussa ja ihmiset tuntevat heittäneensä rahansa toivomuslähteeseen toivoen, että jos tällä kertaa tulisi toimiva lähetys. Tiedotuskin toimii vähän miten sattuu. Urhoille ei ole tullut mieleen heidän upeassa norsunluutornissaan, että tavallinen kansa haluaisi ehkä joskus tietää, mikä ottelu tv:stä tulee.

Tältä näyttää monen porilaisen televisio Urhon pelien aikana

Urho Total on erinomainen asia. Mahdollisuus katsoa jokainen ottelu on upea. Vierasmatkalle kun harvoin tulee lähdettyä. Ja minä, kuten urhotkin tietävät sen, että osa satunnaiskatsojista katsoo nyt pelit kotonaan ja samalla katselee jääkiekkoa aiempaa enemmän. Ehkä he vielä tulevat hallille. Mutta entä se tavallinen Urho? Se, mikä tulee tavalliseen antenni- tai kaapeliverkkoon? No laatuhan on romahtanut, samat jutut tulevat jokaisella erätauolla ja joku Petteri Nokelaisen pelaajaprofiili alkaa olla jo hivenen kulutettu juttu. Huono asia on myös otteluiden epätasainen jakautuminen joukkueiden välillä. Tämä taulukko on Jatkoajan keskustelupalstalta ja siinä saattaa olla pieniä heittoja väärien laskutoimitusten ja otteluiden muutosten takia. Joka tapauksessa hyvän kuvan se antaa. Urholla näytetyt pelit joukkueittain 6.11 saakka:

Jokerit 7 kertaa
JYP 6 kertaa
HIFK, Kärpät, Pelicans 5 kertaa
Lukko, Blues, SaiPa, HPK 4 kertaa
Ilves, TPS, KalPa 3 kertaa
Tappara ja Ässät 2 kertaa

Mahtaa Porin ulkopuolella asuvat Ässien kannattajat olla innoissaan, että Ässien pelejä ei näytetä. Tapparan etäkannattajat tuskin myöskään ovat erityisen ilahtuneita. UrhoTV:n tilaus ollaan varmaan uudistamassa ihan ilman miettimistä. Enkä usko, että moni muukaan kovin innoissaan on, kun JYPin tai Jokereiden matsi tulee jälleen kerran.

Urhojen kannattaisi miettiä kuvionsa vielä uudelleen, tai tavallinen kansa ei pian maksakaan veroäyrejään urhoille.

Aidon jääkiekon äärellä

En uskonut vielä aamupäivällä, että katsoisin illalla jääkiekkoa. Mutta käydessäni entisessä kotikaupungissani Harjavallassa suunnitelmat muuttuivat. Harjavallan Kuparikiekko eli KuKi on selkeästi panostanut ja oli hankkinut mainoksia tienvarteen. Samalla huomasin, että KuKi pelaa illalla kello 18.15. Sarjataso oli III-divisioona ja vastassa oli ParSport.

Harjavallan jäähallista eli Puustelli Areenasta on ylellisyys kaukana. Se on perinteisen oloinen pieni halli. Se on kylmä ja vaatetta saa olla rutkasti päällä, jos siellä haluaa pysyä lämpimänä. Pukukopit ovat suoraan vaihtoaitioiden takana. Katsomossa ei ole todellakaan mitään kuppi-istuimia, vaan katsomon virkaa toimittaa yksi iso puinen katsomo, joka on päällystetty joillain vanerilevyillä. Hallin yläosassa on pieni, mutta lämmitetty kahvio, josta saa kahvia, teetä, karkkia ja muuta vastaavaa. Alhaalla kaukalon vieressä myytiin makkaraa. Hommaa pyöritetään täysin vapaaehtoistoiminnalla. Kuvaavaa on se, että kuuluttaja pyysi paria vapaaehtoista avaamaan jäähyaition ovia. Onneksi useampi vaahtosammuttimen kokoinen poika meni innoissaan jäähyaitioon. Ja kun jäähyaitiossa oli joku pelaaja, niin totta kai pelaajan kanssa oli päästävä juttelemaan.

Yleisö oli myös kaukana Porin Isomäestä ja tunnelma oli kaukana 5500 ihmisen luomasta tunnelmasta. Yleisöä oli paikalla parisataa ja sekin koostui lähinnä varmaan pelaajien vanhemmista, sisaruksista, kavereista, sekä seuran omista junioreista, jotka ylpeinä kantoivat Kuparikiekon värejä päällään. Mitään organisoitua kannustamista ei ollut. Tunnelmaan kuului lähinnä pari yksittäistä kehua, sekä hillityt taputukset maaleista, tai KuKin maalivahdin hyvästä torjunnasta. Kaikkein innostuneimpia taisivatkin olla nuo pienet juniorit, jotka ravasivat pitkin hallia selkeästi innoissaan käynnissä olevasta pelistä.

Pelaajat olivat kummallakin joukkueella todennäköisesti lähiseudulta kotoisin olevia poikia. Ainakin Kuparikiekon joukkueessa oli muutama pelaaja, jotka tunnistin harjavaltalaisiksi. Harvalla pelaajalla jos kellään on mahdollisuus olla mitään muuta kuin alasarjoissa pelaava kiekkoilija. Mitään kunnon korvausta tuosta pelaamisesta tuskin tulee. Eiköhän pääsyy pelaamiseen ole pelkästään se, että tykkää pelata. Se näkyi myös ottelun tasosta. Taktisia hienouksia pelissä ei nähty, kun perusjututkin unohtuivat ajoittain. Laukaukset ja syötöt eivät olleet mitään erityisen hyviä. Ja näkymätön mies otti näköjään suurta roolia. Kyseinen kaveri kun oli usein taklauksen kohteena, tai sitten kampitti usein muita pelaajia. Ihme kyllä näkymätön mies ei saanut jäähyä. Taisi jäädä kaveri tuomareilta huomaamatta. Mutta vastapainoksi puutteelliselle taidolle vauhtia ja taistelua kyllä riitti alusta loppuun. Tilanteet pelattiin loppuun saakka. Ja kyllä pelissä hyviäkin suorituksia nähtiin ja esimerkiksi KuKin Jarkko ja Erno Järvistö olivat varsin näppäriä kiekkoilijoita.

Pelin voitti muuten KuKi numeroin 4-3. Vieläpä ihan ansaitusti, sillä KuKi kyllä hallitsi peliä. Samalla Kuki nousi lohkossaan neljän parhaimman joukkoon.

Leime lähti, miten käy TPS:n?

Keskiviikkona TPS päätti lopulta antaa potkut valmentaja Heikki Leimeelle. Tekosyyt oli käytetty. Enää ei voinut laittaa huonoja peliesityksiä European Trophyn, pelaajien tai huonon onnen piikkiin. 13 tappiollista ottelua peräkkäin on jo niin paljon, että valmennuksen on syytä katsoa peiliin. Suurin kysymys olikin, että miksei tuota ratkaisua tehty jo aiemmin. MTV3:n mukaan entinen kakkosvalmentaja Riku-Petteri Lehtonen olisi nostettu nyt sitten päävalmentajaksi.

TPS:n kompurointi oli kyllä uskomatonta. Viime kauden mestari pelasi hyvän harjoituskauden, mutta SM-liigassa peli ei lähtenyt kulkemaan ollenkaan. Aluksi selitykset European Trophyn aiheuttamasta rasituksesta ja pelaajien loukkaantumisesta olivat uskottavia. Kuitenkin aikaa kului ja pelaajat tekivät paluun sairastuvalta. Silti pelit päättyivät tappioon. Eikä TPS ole niin huono joukkue nimilistaltaan, että tappioita pitäisi tulla noin paljoa. Kokoonpanoja vertaillessa TPS on ainakin liigassa keskitasoa. Ongelmat kulminoituivatkin siihen, että pelitapa ei toiminut edes vähää alusta ja joitain pelaajia ei näyttänyt yksinkertaisesti kiinnostavan. Marko Kivenmäeltä tuota Porin aikojen perusteella saattoikin odottaa, mutta miten Antti Erkinjuntti tai Joonas Järvinen voivat ottaa viime kevääseen verrattuna noin hurjasti takapakkia?

Tältä on näyttänyt turkulaisten alkukausi

Nyt Leime on poissa ja tilalla Riku-Petteri Lehtonen. Mutta onko Lehtonen lopulta oikea valinta? Nykypäivänä valmentaminen on tiimityötä. Vaikka päävalmentaja onkin vastuussa ja tekee isoja linjoja, niin myös kakkosvalmentajalla on yleensä tärkeä rooli valmennuksessa. Lehtonen on itse myös ollut osasyyllisenä tuossa 13 ottelun tappioputkessa ja se tiedetään myös pukukopissa. Se on suuri kysymys, että riittääkö pelkkä Leimeen poistuminen nostamaan TPS:n takaisin voittavaksi joukkueeksi. Mutta tuohon kysymykseen saadaan vastaus seuraavien kuukausien aikana. Joka tapauksessa TPS on jo nyt 13 pistettä pudotuspeliviivasta ja se on tappioihin tottuneelle joukkueelle kova pistemäärä kirittäväksi.

TPS palasi eilen voittokantaan. Tappara kaatui jatkoajalla 6-5. Myyntihuhujen kohteeksi joutunut Erkinjuntti teki kaksi maalia. Entä jos tästä alkaisi uusi nousu?

Kuukauden juniori: Oskari Lehtinen

Oskari Lehtinen - TPS 
183 cm / 83 kg
Syntynyt 9.2.1994 Turussa
Kasvattajaseura: TPS

Lehtinen kuuluu oman ikäluokkansa vakiokalustoon. Eikä ihme, sillä Lehtinen oli keväällä 2009 Pohjola-leirin tähdistökentällisessä. Lehtinen on pelannut oikeastaan koko ajan vanhempia pelaajia vastaan, joten perusedellytykset pitäisi olla kunnossa. Ja nuorisomaajoukkueissakin on tullut tulossa. Viime kaudella yhdeksässä U16-pelissä syntyi seitsemän pistettä. Ja nyt on auennut jo paikka A-junioreista.

Lehtisen luistelu on jotenkin suomalaiselle isolle pelaajalle tyypillistä. Periaatteessa luistelu on ihan hyvää, mutta hieman tehotonta se on. Vauhtiin päästessään nopeutta kyllä löytyy, mutta kiihtyvyys on varsin heikkoa. Sellainen terävyys puuttuu luistelusta kokonaan. Sivuttain Lehtinen tosin luistelee melko hyvin. Toki täytyy muistaa, että suurin osa muista pelaajista oli Lehtistä vanhempia, joten luistelu saattaa vielä parantua merkittävästi.

Mailankäsittely on kyllä ihailtavaa. Nuoreksi pelaajaksi Lehtisellä on todella pehmeät kädet ja hän haluaa käyttää taitojaan. Myös syöttöjen vastaanotto oli moneen muuhun pelaajaan nähden aivan eri tasolla. Mutta sen sijaan omat syötöt jäivät hämärän peittoon. Useimmiten Lehtinen menetti kiekon kuljetuksiensa jälkeen ennen kuin pääsi syöttämään. Ja jos hän pääsi syöttämään, niin syötöt olivat sellaisia perusjunnun syöttöjä. Rannelaukaus sen sijaan on melko hyvä. Ainakin tämän otannan perusteella laukaus menee melko hyvin minne pitääkin ja kyllä siinä jotain voimaakin on takana. Tosin ei se laukaus nyt kuitenkaan ollut mikään maaginen, mutta kuitenkin kohtuullisen hyvä.

Lehtisen pelissä huomattava seikka oli sijoittuminen. Lehtinen on selkeästi hyödyllinen pelkästään hyökkäävässä roolissa. Nimittäin puolustuksessa Lehtinen ei kovin alas mennyt ja kovin montaa kiekonriistoa tai syötönkatkoa ei ottelussa tullut. Lehtinen enemmänkin vain oli omassa päässä tilanteen ulkopuolella. Hyökkäyspäähän hän sen sijaan on vaarallinen. Kun hyökkäykseen lähdetään, niin Lehtinen teki kyllä silloin paljon töitä. Nuori hyökkääjä uskaltaa kuljettaa kiekkoa ja uskaltaa haastaa vastustajia. Pelirohkeus on junioriksi siis todella hyvällä tasolla. Lisäksi sen huomasi todella usein, että Lehtinen meni maalin eteen. Ilmeisesti hän haluaa olla maskimiehenä ja iskeä irtokiekkoja maaliin.

Erillisiä huomioitakin tuli tehtyä pari kappaletta. Taitaa nuorukaisen fysiikka ja tasapaino olla vielä hieman kesken. Lehtinen oli aika usein, pitkästä varrestaan huolimatta, jään pinnassa. Ehkä tuohonkin tulee parannusta, kunhan ikää tulee lisään. Ottelun aikana Lehtinen sai myös estämisestä jäähyn ja tuosta tulleella ylivoimalla Ässät teki maalin. Lisäksi Lehtinen pääsi ottelun toisessa erässä läpiajoon. Hän yritti harhauttaa maalivahtia ja kädet kävivät, mutta lopulta ratkaisevalla hetkellä kädet vähän jäätyivät. Mutta onhan tuo parempi yritys, kuin monen junnun onneton rääppäisy heti punaviivan jälkeen päin maalivahdin paidassa komeilevaa logoa.

Vahvuudet:

Mailankäsittely
Pelirohkeus

Heikkoudet:

Puolustustyöskentely
Kiihtyvyys

Yhteenveto:

Lehtinen on kohtuullisen potentiaalinen nuori hyökkääjä. Varsinkin ikäisekseen pelaa melko hyvin. Vahvuudet voivat viedä Lehtisen aika pitkälle. Minulle kuitenkin tulee mieleen Lehtisestä Jesse Joensuu hivenen lyhyempänä versiona. Halutaan ja uskalletaan haastaa vastustajia, mutta lopulta ei saada kuitenkaan mitään erityisen älykästä aikaiseksi. Taitotaso on kuitenkin melko hyvä. Luistelun kanssa täytyy kuitenkin tehdä vielä paljon töitä. Ja lisäksi puolustustyöskentelyn on parannuttava. Tuollaisella pelin ulkopuolella olemisella ei tule Pohjois-Amerikkaan pääsemään. Mutta SM-liigassa voi olla edessä hyvä tulevaisuus.