Paluu menneisyyteen

Aina välillä on hyvä katsoa vähän ajassa taaksepäin ja katsoa, miten ennustukseni ovat toteutuneet. Ennustaminen on vaikeaa ja vaikka kuinka tietää lajista, niin ennustaminen ei silti muutu yhtään helpommaksi. Hieman se auttaa, mutta koska urheilijat ja joukkueenjohdon miehet ovat kaikki aina ihmisiä, niin aina muutoksia tulee. Mutta katsotaan, mitä parin viime kuukauden aikana on tapahtunut.

Jussi Makkonen sai odotetusti lähteä Minskistä. Mutta hän ei palannutkaan Suomeen aivan heti. Hän kävi kääntymässä Ruotsin kautaa Frölundassa kaiketi jollain KHL-statuksella. Ymmärtääkseni Makkonen ei Ruotsissakaan aivan sysipaska ollut, mutta potkut tuli toista kertaa tällä kaudella. Joten matka jatkui sitten lopulta takaisin Suomeen. Osoitteeksi tuli yksi spekulaationi kohteista, eli JYP. Ei Makkonen vieläkään Immonen ole, mutta sentterikaartia hän varmasti vahvistaa selkeästi ja näin auttaa JYP:iä mestaruusjahdissa.

Mestaruusjahdista puheen ollen... HIFK. Mikä hitto noille tuli? Paperilla kaikki näyttää edelleen hyvältä, mutta varsinkin oma pää vuotaa käsittämättömällä tavalla. Oma teoriani onkin se, että vaikka selässä lukee Clarke, Söderholm tai Lupaschuk, niin kyseessä ei ole kyseiset pelaajat, vaan kadonneita kaksoisveljiä tai jotain muuta vastaavaa. Hirschovits ja Haatajakin maleksivat jossain unten mailla ja herran jestas 17-vuotias Mikael Granlund ei voi yksin kannatella liigajoukkuetta. Maalivahti Mika Noronen sentään ilmeisesti on hieman parantanut, mutta tällä menolla poika ei palaa vielä tänäkään vuonna Stadiin.

Pikkuleijonien tähtipelaaja Sami Vatanen saa ensi vuonna uuden valmentajan nuorten maajoukkueeseen

Nuorten maajoukkueeseen voisi palata sen verran, että Hannu Jortikka astui nyt sitten syrjään. Tilalle valittiin tänä vuonna apuvalmentajana ollut Lauri Marjamäki, joka on mielestäni erinomainen valinta. Hän on tehnyt Bluesissa erinomaista työtä apuvalmentajana ja Bluesin taktinen osaaminen on näyttänyt osin hänen ansiostaan hyvältä. Lisäksi hänellä on maine hyvänä valmentajana nuorten pelaajien kanssa, joka on iso plussa nuorten maajoukkueen osalta. Ja hän on vielä nuori ja nälkäinen valmentaja, joten ensi vuosi on mielenkiintoinen pikkuleijonien suhteen. Ortio, Vatanen, Kivistö, Manelius, Aaltonen, Kärmeniemi, Rissanen, Granlund, Rajala, Haula, Pulkkinen, Donskoi, Nättinen, Pakarinen, Tallberg ja kumppanit voivat yllättää vuoden kuluttua vuodenvaihteessa!

Joel Armia on tehnyt blogin jälkeen tehoja noin pisteen ottelussa. Hän on vakiinnuttanut paikkansa Ässien A-junioreiden kärkimiesten joukossa ja peliaika on koko ajan kasvussa, varsinkin Niko Palosen siirryttyä KooKoon riveihin loppuvuodeksi. Näin Armialta myös kaksi kahden maalin peliä, jossa mukana oli ohjaus ilmasta ja upea sekä hallittu maali rangaistuslaukauksesta. Myös U18-maajoukkueen päävalmentaja Sakari Pietilä on huomannut Armian taidot ja valitsi pojan alaikäisenä Valko-Venäjän turnaukseen. Alaikäisiä tuossa joukkueessa ei kovin montaa ole, joten saavutus on hieno. Toivottavasti ruuti on kuivaa myös tuolla tasolla, jotta kevään U18-kisoissa tehot eivät olisi pelkästään Granlundin, Pulkkisen ja Donskoin varassa.

Suomen loukkaantumistilannekaan ei ole niin paha kuin pelkäsin. Jokainen loukkaantunut pelaaja pelannee olympialaisissa. Tuomo Ruutu on tällä hetkellä ainoa pieni kysymysmerkki, mutta Koivu ja Lehtinen ovat jo pelanneet ja Selänteenkin pitäisi päästä pelikuntoon. Mutta näiden loukkaantumisten jälkeen tuli mielenkiintoinen ilmiö. Aina kun suomalaispelaaja on joutunut jättämään yhdenkin vaihdon sivuun, niin joku Iltalehti tekee heti lööpin ja nostaa pelkoa siitä, että onko olympialaiset vaarassa. Sami Salon tapauksen vielä ymmärsi, mutta Kimmo Timonen aiheutti jo äänekästä hymyilyä. Katsoin pelin, jossa Timonen "loukkaantui". Kovasti mies irvisteli vaihtoaitiossa... yhden vaihdon ajan. Kaksi minuuttia myöhemmin Timonen pelasi jo ylivoimaa. Olipa paha loukkaantuminen.

Ja porilaisten marssi on hiipumassa. Heti blogini jälkeen alkoi tappioputki. Vierasotteluista on tullut nyt tappioita ja Jokereita vastaan peli oli ilmeisesti aivan karmeaa kuraa. Tänä iltana Porissa pelataan uudelleen Jokereita vastaan, josta voiton olisi tultava. Muuten alkaa gorilla painamaan selässä ja se ei tuolle joukkueelle sovi. Jos itseluottamus ei ole kunnossa, niin taitavat pelaajat eivät saa itsestään kaikkea irti ja samalla pudotuspelit ovat vaarassa. Uskon ja toivon Ässien kuitenkin pääsevän takaisin voittojen tielle. Pienet suvantovaiheet ovat kuitenkin aika normaalia pitkässä sarjassa.

Ässät ja Jokerit kohtaavat tänään jälleen kerran. Alkaako tänään Porilaisten marssi uudelleen?

Vielä viimeinen asia. Vaasan Sportin tilanne oli juuri sellainen kuin arvelinkin. Talous on niin kuralla, että pelaajia ollaan nyt kaupittelemassa. Suuripalkkaisia pelaajia ei vain taida olla helppo myydä. Lou Dickenson, Bryan McGregor ja Tuomas Immonen ovat toki myynnissä, mutta huoliiko miehiä kukaan heidän hintalapullaan, ja saako Sport heistä tarpeeksi korvausta? Joka tapauksessa Juhani Tamminen sai samalla lähteä Sportista ja samalla Mestiksen kiinnostavuus laski jääkiekkoleijonan lähtiessä pois Vaasasta. Se oli Sportin ja Tamin yhteisen taipaleen päätös. Tamminen menee muualle ja Sport yrittää pysyä jatkossa Mestiksessä. Mutta todennäköisesti selkeästi pienemmällä budjetilla ja omilla kasvateilla. Ehkä nyt pitkäjänteinen työ alkaa myös Vaasassa.

Mutta sellaista se on. Osissa tapauksista olin oikeassa, osassa taas väärässä. Mutta sellaista sattuu ja jatkossakin pitää edetä kohti uusia veikkauksia sekä uusia onnistumisia ja epäonnistumisia.

Que?-gaala

On tullut aika. Jaa mille? No tietenkin jakaa perinteiset jokavuotiset, nyt ensimmäistä kertaa jaettavat "Que?"-palkinnot. Koska kausi on edennyt sen verran pitkälle, niin nyt alkaa jo saamaan hyvän kuvan tästä kaudesta. Ja koska olen porilainen, niin onnistumisista ei tule palkita. Nämä palkinnot ovatkin siis perusporilaisen negatiivisuuden nimissä epäonnistujille annettavia palkintoja. Palkintoja jakaa puolueettoman puolueellinen yhden miehen palkintoraati, eli minä. Siksi voin unohtaakin jotain tahattomasti tai tahallani.

Maalivahti-Que jaetaan odotuksiin nähden pahiten epäonnistuneelle maalivahdille. Ilveksen Pitkämäki olisi muuten hyvä vaihtoehto, mutta edellisen HIFK-kauden jälkeen Pitkämäeltä ei ketkään muut, kuin Ilves-fanit odottaneet mitään. Muita vaihtoehtoja olisivat muun muassa Kärppien Tarkki ja Ässien Kilpeläinen, mutta palkinto annetaan TPS-vahti David Leggiolle. Syy on siinä, että ulkomaalaisen odottaisi ottavan ykkösvahdin paikan, mutta sen sijaan jokin nuori kokematon raumalainen, jonka muuten näin Säkylän perämetsiköissä armeijan puku päällä tuossa pari vuotta sitten, on ottanut sen ykkösvahdin paikan. Ulkomaalaisen pitäisi olla ykkösmies, mutta ei tällä kertaa. Palkinnolle annetaan myös Jani Hurme-optio, sillä Hurme saattaa vielä epäonnistua, tai peräti olla kallis popcornin syöjä, kun kunto ei riitä kaukaloon.

Puolustaja-Que jaetaan tietenkin epäonnistuneelle puolustajalle. Vaihtoehtoja riitti tässäkin kategoriassa (Mäntylä, Seppänen, Söderholm esimerkiksi), mutta valinta menee jälleen ulkomaalaiselle. Ulkomaalaisvahvistuksen tulisi olla vahvistus, eikä heikennys. Nimittäin HIFK:n Dale Clarke on ollut joukkueelleen lähinnä heikennys ensimmäisen muutaman pelin jälkeen. Tehoja ei tule ja mies on hukassa omassa päässään. Silloin puolustaja on turhempi, kuin ulkomailta Suomeen hirveällä vaivalla tuotu pullovesi. Joko ensi kautena Clarkesta tajuttaisiin Suomessa pysyä erossa?

Clarke on epäonnistunut, taas

Hyökkääjä-Que oli harvinaisen helppo. From hero to zero on helppo havaita. Pekka Saarenheimo oli Lukossa vielä ykkössentteri. Tänä vuonna mies palasi Ouluun ja Kärppiin ja odotukset olivat korkealla. Miehen piti kannatella kakkosketjua. Mutta kannattiko? Ei. Pisteen ottelussa tehnyt keskushyökkääjä on tällä kaudella ollut aivan varjojen mailla saamatta mitään aikaiseksi ja on saanut peliajasta ja mahdollisuuksista huolimatta kasaan vain 9 pistettä. Milloin viimeksi Saarenheimolla on ollut näin heikko kausi?

Nuori Suomi-Que annetaan lupaavalle suomalaispelaajalle, jonka kehitys on pysähtynyt, tai mikä parempaa, on mennyt askeleen taaksepäin. Näin on käynyt Bluesin Joonas Nättiselle. Viime kausi näytti lupaavalta ja Nättinen pääsi jo viime vuonna nuorten MM-kisoihin. Tänä vuonna piti olla läpimurtovuosi, mutta ei. Pisteitä ei tule, pelaajaa ei kiinnosta, luistin on huonosti ja Bluesin pelipaita on väärän värinen, tai jotain. Olkoon syy mikä vain, niin homma ei toimi, nuorten kisat menivät heikosti ja A-junioreissakaan ei ilmeisesti ole kulkenut. Hieno homma Joonas!

Joukkueenjohto-Que annetaan kauden aikana kaikkein järjettömimmän päätöksen tehneelle johdolle. Tämä palkinto kuuluu ehdottomasti Ilvekselle. Vaikka peli ei ollut kulkenut aikoihin, niin Ilveksen johto päätti tarjota Ilveksen tappioputkeen johdattaneelle Heikki Mälkiälle jatkoa. Samalla he varmistivat varman menestymättömyyden myös kaudelle 2010-2011. Pitkäjänteisyys kunniaan!

Valmentaja-Que jaetaan valmentajalle, joka on saanut joukkueestaan mahdollisimman vähän irti. Vaikka Mälkiän Ilves onkin pelannut heikosti, niin tämän Quen voittaja on eri. Nimittäin palkinnon saa entinen Jokereiden valmentaja Hannu Aravirta. Aravirta onnistui johdattamaan vain sarjan kärkipään materiaalilla varustetun Jokerit sarjan hännille. Tuo on suorastaan hatunnoston arvoinen suoritus. En tiedä, onnistuinko edes itse saamaan Jokerit pelaamaan yhtä heikosti.

Hutilaukas-Que annetaan kalliille floppihankinnalle. Ja tässä pitää miltei vetää kotiinpäin. Ässät hankki kesällä tshekkihyökkääjä Kamil Pirosin ykkössentteriksi. Lopputulos oli se, että Piros ei saanut mitään aikaiseksi, mutta palkkaa hän nautti enemmän, kuin ketään muu Ässien pelaaja ikinä aiemmin. Vahinko laitettiinkin ennen pitkää kiertämään ja nyt hän säätää Ruotsissa Timråssa. Samalla Ässissä löytyi tilaa vuoden parhaisiin tulokkaisiin kuuluvalle Mika Niemelle.

Kamil Piros oli floppi

Ja lopuksi vielä linjattomuus-Que. Yleensä tämä palkinto annetaan huonolle tuomarille, mutta nyt löytyi vieläkin linjattomampaa meininkiä, kuin mitä Tom Laaksonen yleensä esittää. Palkinto kuuluu liigan kurinpitoryhmälle. Tapaus Jori Lehterä oli nimittäin mielenkiintoinen. Ottelussa miestä ei ajettu pois, mutta ensiksi huippusentterille annetaan kaksi ottelua pelikieltoa. Mutta kun Tappara jatkoi perinteitään kunnioittaen kitinäänsä kurinpidolle, niin Lehterän pelikielto pudotettiin yhteen peliin. Samalla kurinpitoryhmä teki itsestään naurettavan näköisen ja menetti suuren osan uskottavuudestaan.

Ensi vuonna nähdään sitten, että kuka saa seuraavat palkinnot ja pitävätkö nykyiset voittajat titteleistään kiinni. Sitä odotellessa näkemiin ja kuulemiin.

Loppu lähestyy

Minulla ei ole oikeastaan mitään Vaasan Sportia vastaan. Pitkään Mestiksen kärjessä ollut joukkue on kuitenkin täynnä perinteitä ja kuuluu kiekkokartalle. Viime keväänä olisin voinut kannattaa Sportia liigakarsinnoissa, mikäli vastassa ei olisi ollut Ässät, eikä valmentajana Juhani Tamminen. Tammista vastaan minulla on hampaankolossa vaikka mitä, kuten säheltäminen Ässissä viime vuosikymmenen puolivälissä, ylisuuri ego ja kaikki ne erikoiset kommentit, mitä jääkiekkoleijonan suusta on tullut viime vuosina.

Mutta nyt alkaa Sportin tilanne näyttämään todella heikolta. Sport pelaa heikosti, sillä pelaajat eivät ilmeisesti luota Tammiseen ja palkanmaksun myöhästymisestäkin on puhuttu. Ainakaan Sport ei pelaa taitojensa edellyttämällä tasolla, sillä materiaaliltaan joukkue on KooKoon kanssa ehdottomasti Mestiksen kärkeä. Lisäksi Sportin kuviot ovat olleet... mielenkiintoisia. Tuomas Immosen ja Jani Kiviniemen hankintahan oli jo suorastaan surkuhupaisa. Virallisesti Kauhavan Hela-Kiekko hankki Immosen ja Kiviniemen (aivan kuin jollain Hela-Kiekolla olisi varaa) ja sitten pelaajat vuokrattiinkin Sportiin. Tuo siirto haisee monen kymmenen valovuoden päähän.

Mutta ongelmat kentällä eivät ole mitään verrattuna talousongelmiin. Viime keväänähän Sport pelasi pitkät pudotuspelit, voitti Mestiksen mestaruuden ja pelasi vielä liigakarsinnoissa kolme kotipeliä. Ja tuollaisella huumallahan pitäisi saada paljon rahaa kassaan myös kaikella oheistoiminnalla. Ei siis hätää? Ja hitot, hätää on enemmän kuin moni uskoikaan. Pari päivää sitten totuus iskettiin päin suurimpiakin epäilijöitä. Sport pyysi Vaasan kaupungilta 200.000 euroa, mutta ei vähemmän yllättäen saanut rahaa. Samalla totuus ilmestyi. Sportilla on velkaa liki miljoona euroa! Mestis-joukkueella! Verottajakin on jo ovella ja odottelee ilmeisesti noin 100.000 euroa. Mistä tuollainen raha saadaan? Tuskin mistään.

Käsittämätöntä, miten Mestiksessä jokin joukkue voi saada itsensä noin huonoon kuntoon. Miljoona on todella suuri raha ja on useamman kertaa enemmän, kuin pienten joukkueiden vuosibudjetti. Mihin tuo raha ollaan saatu kulumaan? Hallivuokra on ilmeisesti iso, mutta pelkästään se ei voi olla syy. Sportissa raha siis valuu jonnekin ja pelaajille on annettu ilmeisesti selkeästi ylisuuria palkkioita useamman vuoden. Ja kaiketi Tamminenkin jotain tienaa. Yhteisvaikutuksena Sport on nyt konkurssin partaalla ja on vaikeaa uskoa, että toiminta jatkuu tällaisena pitkään. Pelaajiakaan ei voi niin paljoa myydä, että ongelmat ratkeaisi. Itseasiassa Tamminen taitaa tällä hetkelläkin pyytää uutta maalivahtia. Mutta kysyn vain, että millä rahalla? Ja kun Tami ei saa maalivahtia ja Sport alkaa olemaan kuolemassa, niin Tamminen varmaan syntyy uudelleen, jättää savuavat rauniot taakseen ja siirtyy jonnekin Rovaniemelle.

Toivottavasti Sport nyt kuitenkin selviytyy jollain tavalla kriisistään. Perinteisen seuran konkurssia ei yksinkertaisesti voi toivoa. Ei, vaikka siellä onkin Juhani Tamminen. Lopullista tuomiota odotellessa voi onneksi muistella parempia aikoja, ja katsoa vaikka aiemmin tässä aiheessa ollut pätkä Sportin mestaruusjuhlista.

Porilaisten marssi

Ennustaminen on vaikeaa tai jopa liki mahdotonta. Mutta harvemmin sitä haluaa olla väärässä. Vielä harvemmin ihminen on tyytyväinen siitä, että on väärässä. Mutta näin on käymässä Porin Ässien kanssa ja siitä olen tyytyväinen. Tosin onhan se aika huvittavaa katsoa tällä hetkellä kausiennakkoani. Sijoitukseksi runkosarjassa veikkasin sijoja 10-14, parhaaksi pelaajaksi arvioin Eero Kilpeläisen, Kamil Piroksesta odotin uutta ykkössentteriä ja Severi Sillanpään kuvittelin Ässien nuorisojoukosta nousevan parhaiten esiin. Pekka Rautakallion valmennukseenkaan en kovin paljoa uskonut. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ässät on nimittäin tällä hetkellä hurjassa vireessä. Ässät on kerännyt sekä viimeisen kymmenen, että viidentoista viime ottelun aikana liigassa kolmanneksi eniten pisteitä. Koko kauden ajan otteet ovat olleet tasaisen hyviä ja koko ajan ollaan menty eteenpäin ja samalla pistetahti on parantunut. Alkukaudesta Ässät oli vielä pudotuspeliviivan alapuolella, mutta pisteiden karttuessa sijoitus on noussut jo sijalle 7. Tällä tahdilla viime kauden pisteet ylittyy selkeästi. Lisäksi Ässät on ollut todella vahva kotikentällään ja Ässät on liigan kolmanneksi paras kotijoukkue. Kotiyleisö on saanut Ässät Porissa sellaiseen hurmokseen, että pisteet Porista ovat pitkän päivätyön takana. Edes JYP ei saanut kuin pisteen Porista. Vierasotteluissa ei ole mennyt yhtä hyvin, mutta UrhoTV:n välityksellä nähdyt Lukko- ja TPS-pelit olivat Ässiltä hyviä, eikä Oulussakaan mennyt ilmeisestikään kovin huonosti. Eli hyvältä näyttää.

Ässien hyökkäys on toiminut upeasti. Marko Kivenmäki on palannut omalle tasolleen ja jo se auttaa Ässiä todella paljon. Vielä kun vierellä SM-liigan maalipörssiä johtava Marko Luomala on löytänyt sisäisen maalintekijänsä, on Ässillä jo yksi vaarallinen kaksikko. Mutta taustalla lähes jokainen pelaaja on ainakin entisellä tasollaan ja moni on ottanut askeleen eteenpäin. Mika Niemi on noussut vuodessa junioreista SM-liigan ykkösketjuun ja Tuomas Huhtanen, Antti Mäkilä sekä lähiaikojen perusteella Sakari Salminen ovat viime kauttakin parempia. Matti Kuparinen, Tommi Huhtala ja Veli-Matti Savinainen taas ovat jatkaneet tasollaan, jolla viime kaudellakin saatiin kasaan monta pistettä. Silmiin pistävää on myös se, että hyökkääjät uskaltavat haastaa ja uskaltavat käyttää käsiään. Itseluottamus on kunnossa ja itseluottamus on todella tärkeää silloin, kun maaleja pitäisi tehdä.

Marko Kivenmäki on tällä kaudella noussut jälleen SM-liigan yhdeksi tähtipelaajaksi

Maalivahdeista Eero Kilpeläinen on ollut heikompi kuin viime kaudella, mutta tilalle on tullut nuori, isokokoinen porilainen. Jussi Rynnäs on noussut nopeasti tulokaskaudellaan huipputasolle ja hän on jo torjunut monta pistettä Ässille. Mutta suurimmat erot tällä kaudella viime vuoteen verrattuna ovat taktisen osaaminen lisäksi puolustajien nousu uudelle tasolle ja siitä täytyy kiittää erinomaista työtä tehneitä entisiä huippupuolustajia Pekka Rautakalliota ja Karri Kiveä. Ville Uusitalo näyttää johtavalta puolustajalta ja Jesse Jyrkkiö on alkanut saamaan liigassa aikaiseksi jotain. Muut puolustajat pelaavat myös taitojensa ylärajoilla ja puolustustyöskentely on näyttänyt todella tiiviiltä. Tero Määttäkin alkaa pikkuhiljaa pääsemään vireeseen ja Troy Milam on nousemassa.

Tällä hetkellä Ässien meno näyttää todella hurjalta. Joukkue näyttää siltä, että itseluottamus on kunnossa, henki pukukopissa loistava, taktinen osaaminen on hyvää ja joukkueessa on todella paljon käsiä. Ellei loukkaantumisia tule kauden lopulla kovin paljoa, niin Ässät tullaan varmasti näkemään playoffien ensimmäisellä kierroksella. Pudotuspeliviivan alapuolella alkaa jo muutama joukkue putoamaan kyydistä (selvimmin Ilves) ja en jaksa uskoa, että Ässien pelin taso putoaisi radikaalisti. Tällä viikolla Ässillä on kaksi vieraspeliä. Jos KalPa tai HPK häviää Ässille, niin silloin näyttää jo todella hyvältä. Ja Hämeenlinnan on menossa sata Työtöntä Hitsaria, jolloin voitto helpottunee entisestään. Pata on jälleen kuumana!

Toivo hiipuu

Kun Jukka Jalonen nimesi joukkueen Vancouveriin, se nimettiin luonnollisesti ajatellen sitä, että kaikki valitut olisivat kunnossa olympialaisissa. Vuodenvaihteen jälkeen alkoi valitettavasti tulemaan huonoja uutisia. Tässä viikon sisällä on ilmoitettu Tuomo Ruudun, Teemu Selänteen ja Saku Koivun loukkaantumisista. Ja se ei ole tietenkään Suomen kannalta hyvä asia.

Tuomo Ruutu on joitain viikkoja sivussa. Hänellä on ylävartalovamma, jonka laajuus on sen verran laaja, että ykkösketjuun Mikko Koivun tutkapariksi suunniteltu pelaaja on sivussa ainakin tammikuun loppuun. Toivottavasti ei ole pidempään, sillä Vancouverissa olisi syytä olla täydessä iskussa. Ja jos paluu kaukaloon viivästyy, niin Ruutu ei ole täydessä kunnossa. Ja Anaheimista on kuulunut paljon uutisia. Teemu Selänne sai kiekon leukaansa ja näin leuka murtui. Loman pituudeksi on arvioitu 2-6 viikkoa, vaikkakin Anaheimin valmentaja Randy Carlyle oli hieman optimistisempi ja hän uskoi Selänteen olevan pelikunnossa ennen helmikuun puoliväliä. Ja tänään Saku Koivu joutui jättämään ottelun kesken, kun vastustaja kaatui Sakun polven päälle. Koivun tilanne on tällä hetkellä kysymysmerkki, mutta Selänteen tai Koivun ollessa pois joukkueeseen syntyisi isot saappaat täytettäväksi. Niin isot, ettei juuri kukaan voi niitä edes osittain täyttää.

Tuomo Ruutu on tällä hetkellä loukkaantuneena

Suomen materiaali on paperilla vielä ihan kohtuullinen ja iskukykyinen, mutta yhtään loukkaantumista se ei kestä. Ei ainakaan Ruudun, Koivun tai Selänteen poissaoloa. Ruutu on luonnollinen tutkapari nuoremmalle Koivulle ja Suomen paidassa Ruutu on aina ollut hyvä ja olisi nytkin varmasti yksi harvoja ratkaisuun kykeneviä miehiä. "Onneksi" Selänne ja Koivu eivät ole enää aivan yhtä tärkeässä roolissa, kuin vielä 4 vuotta sitten, mutta menetys olisi silti todella kova. Nuo kaksi hyökkääjää ovat maajoukkueessa olleet tärkeitä niin pelillisesti kuin henkisestikin. Selänne on edelleen iästään huolimatta Suomen ainoita maalintekijöitä ja Koivu taas on tuttu vuosien varrelta ja jokainen suomalainen tietää Saku Koivun ansiot. Lehtiselle, Koivulle ja Selänteelle varmasti on tälläkin kertaa vielä suunniteltu melko isoa roolia.

Valitettavasti en jaksa uskoa, että koko kolmikko olisi täydessä iskussa Vancouverissa. Toivon kyllä, mutta en usko. En, sillä vaikka he olisivatkin pelikunnossa. Mutta loukkaantumisten jäljiltä kaikki eivät ole välttämättä 100% iskussa. Ja Suomella ei olisi todellakaan varaa antaa yhtään tasoitusta, mikäli Leijonat haluavat kultaa Vancouverista. Jussi Jokinen on vielä reservissä ja hän voi jollain tasolla korvata vielä yhden menetyksen, mutta haluaisin kyllä nähdä Ruudun, Koivun ja Selänteen olympialaisissa. Mutta Jokisen jälkeen vaihtoehdot alkavat loppumaan, joten pitää koputtaa puuta, ettei 2/3 nyt loukkaantuneista joudu jäämään pois Vancouverista. Peltonen, Immonen, Pyörälä, Bergenheim tai Nokelainen eivät ole kuitenkaan olympiatasolla hyökkääviin rooleihin riittäviä pelaajia.

Pitää koputtaa puuta ihmeparantumisten puolesta.

Porin seuraava huippulupaus

Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen, Sami Vatanen, Toni Rajala. He ovat tällä hetkellä Suomi-kiekon suurimpia lupauksia, mutta kaikkia yhdistää yksi suuri puute. He kaikki ovat turhan pienikokoisia kiekkoilijoita ollen noin 180-senttisiä tai vähän alle. Mutta U17-maajoukkueen (eli käytännössä 1993-syntyneiden) kauden pääturnauksessa World Hockey Challengessa eräs pelaaja teki viidessä ottelussa tehot 5+3=8 ja harjoitusottelussa juuri ennen turnausta syntyi kolme maalia. Vaikka Suomi oli koko turnauksen viimeinen, niin tuo pelaaja valittiin silti turnauksen tähdistökentälliseen. Ja tuo pelaaja ei ole mikään kääpiö, vaan liki 190-senttinen porilainen laitahyökkääjä. Hän on Joel Armia.

Jaa kuka? Niinpä, vielä ennen kauden alkua Armiaa ei pidetty 93-syntyneistä pelaajista lähellekään lupaavimpana tapauksena. Itse asiassa siinä ainoassa Ässien B-junioreiden ottelussa, jonka viime kaudella näin Armia ei erityisemmin vakuuttanut vaan huomioni kiinnittyi kroatialaishyökkääjä Borna Renduliciin ja puolustaja Santeri Arousvaan. Tämä kausikin alkoi Armialla vielä B-junioreissa, mutta lopulta tuli kutsu A-junioreihin. Ja Armia ei aristellut, vaan heti ensimmäisessä ottelussaan hän teki kaksi maalia. Nyt Armia on tehnyt 16 ottelussa 12 pistettä, vaikka keskimääräinen peliaika on vain 16,5 minuuttia ottelussa. Tuo pistetahti on parempi, kuin esimerkiksi Erik Haulalla oli samanikäisenä. Joten hyvien maaotteluiden jälkeen ja muutaman aiemmin tällä kaudella nähdyn erinomaisen esityksen jälkeen päätin seurata Armiaa vielä tarkemmin eilisessä Ässien ja SaiPan nuorten SM-liigan ottelussa ja tehdä jonkinlaisen profiilin. Lopputuotos on tässä:

Armian huomattavin piirre on suoraviivaisuus. Hän menee röyhkeästi kohti maalia ja on jo tehnyt monta maalia maalinedustalta, jossa hänen kätensä eivät jäädy. Hän selvästi haluaa maaleja, vaikka se vaatisi paljon röyhkeää työtä maalin edessä. Hän ei myöskään kaihda fyysistä kontaktia, vaan taklaa jos tilanne tulee. Huomattavaa on myös se, että hän vastaanottaa kiekon hyvin ja antaa tarkkoja ja viisaita syöttöjä joukkuekavereilleen. Pelikäsityskin on varsin hyvällä tasolla. Yksi vastaan yksi tilanteissa Armia on myös hyvä, sillä mailankäsittely on hyvällä tasolla ja kun siihen yhdistää ison koon, on Armiaa välillä vaikea pysäyttää. Kärkikarvaajana Armia on myös hyvä. Isokokoisena ja ulottuvana pelaajana hän pystyy hyökkäyspäässä karvaamaan hyvin ja muutaman kerran SaiPa-ottelussakin mietin, millä ihmeellä se sai tuonkin kiekon karvattua noin vaivattomasti. SaiPa-pelissä laukausta ei näkynyt, mutta vaikkei se olekaan mikään maailman kovin, niin rightin laukauskin on vähintään kohtuullinen.

Mutta jokaisella pelaajalla on heikkoutensa. Niin myös Joel Armialla. Luistelu ei päätä huimaa, vaan näyttää varsin kömpelöltä. Terävyys luistelusta puuttuu ja ensimmäinen potku voisi olla paljon parempikin. Puolustukseksi pitää tosin totea, että vauhtiin päästyään Armia on kyllä kohtuullisen nopea ja takaperin luistelu ei myöskään nyt kovin huonoa ole. Ja vaikka hyökkäyspäässä karvaaminen olikin hyvää, niin omassa päässä Armiasta ei ollut juurikaan hyötyä, vaan omassa päässä hän tyytyi lähinnä kiertelemään siniviivan tuntumassa. Hän voisikin laittaa isoa ruumistaan puolustajan ja oman maalin välille nykyistä enemmän. Mutta ehkä juuri siksi Armia ei pelannutkaan alivoimaa. Ja tietenkin fysiikka on puutteellinen. Lihasta pitää saada vielä paljon enemmän, mutta se on kuitenkin onneksi yksi helpoiten kehitettävä osa-alue. Kysykää vaikka Mikko Koivulta.

Niin ja miten se peli päättyi? Ässät voitti ottelun 2-1. Voittomaalissa eräs Joel Armia oli tärkeässä roolissa, sillä hyökkäyspään aloituksen jälkeen Armia sai kiekon, kuljetti sen parin SaiPan pelaajan läpi kohti kulmaa ja syötti maalin eteen yksin olleelle Antti Tenkaselle, jolla oli helppo työ siirtää kiekko maaliin. Eli toisin sanoen lapa jäähän ja nimi lehteen. Muutenkin tuntui siltä, että Armian ollessa kentällä paine siirtyi lähes aina SaiPan päähän. Potentiaalia siis tällä kaverilla tuntuu olevan ja toivottavasti kehitys jatkuu yhtä huimana, kuin mitä se on tällä kaudella ollut. Nimittäin tällä tahdilla Armia voidaan nähdä jo ensi kaudella SM-liigassa.

Liiga idästä

KHL on maailman toiseksi paras sarja. Sen kunnian annan kyseiselle liigalle epäröimättä sekuntiakaan. Venäjä tuottaa Euroopassa eniten laadukkaita kiekkoilijoita, joten jo se yksin kenties riittäisi tittelin saamiseksi. Mutta kun Venäjän liigassa pelaa nykyään paljon EHT-tason miehiä Tshekistä, Suomesta ja Ruotsista, niin taso sen kun koventuu. Mutta siitä huolimatta olen katsonut tällä kaudella vain 4 KHL-peliä, enkä usko tahdin kiihtyvän missään vaiheessa. Vertailun vuoksi laskin katsoneeni kokonaan 17 NHL-ottelua, ja erän tai kaksi miltei yhtä monesta, vaikka suurin osa NHL-peleistä tulee keskellä yötä ja tuo tahti tulee varmasti kiihtymään pudotuspelien alkaessa. Miksi ero on näin suuri? Miksi KHL ei kiinnosta? Osittain siksi, että sarja ei yksinkertaisesti ole minun silmissäni viihdyttävä ja suomalaispelaajia lukuun ottamatta mihinkään yksittäiseen joukkueeseen tai pelaajan ei ole mitään kiintymystä. Sarjassa on myös liikaa aivan turhia joukkueita. Laskin eilen, että sarjan 24 joukkueesta en muistanut kuutta! Elitserienistä muistin kaikki ja Sveitsin liigastakin paria lukuun ottamatta jokaisen joukkueen.

Mutta palataan kysymykseen, miksi sarja ei kiinnosta. Voi toki olla, että olen katsonut väärät pelit, mutta sarja ei ole mielestäni yksinkertaisesti viihdyttävä. Ja yhtenä pääsyynä on valtavan isot kentät, mitä sarjasta löytyy. Sen takia peli on todella hidasta. Pelaajat voivat kuljettaa kiekkoa usein niin pitkään kuin huvittaa, tehdä hienoja kuvioita ja harhautuksia, mutta tempo on aivan hanurista. Uskallan väittää, että Suomessa peli on paljon nopeampaa! Samalla, kun kentät ovat isoja, niin intensiivisyys laskee ja otteluissa nähtävät taklaukset voidaan laskea yhden käden sormilla. Myös suoraviivaisuus puuttuu täysin ja jopa puolustajat kuvittelevat olevansa kiekollisesti maailman parhaita ja kuljettavat kiekkoa pitkään ja hartaasti. Hyökkääjät taas tekevät ihmeellisiä kiemuroita ja kaarroksia ja hakevat vielä sitä yhtä syöttöä. Ja sitten maalivahtien taso on yleisesti ottaen varsin heikko ja päästävät harvinaisen helpon näköisiä vetoja sisään.

Tämän takia näkisin, että sarja on täynnä teknisesti hyviä pelaajia. Teknisesti moni pärjäisi aivan varmasti NHL-tasolla. Mutta sarjassa on tällä hetkellä juuri ne pelaajat, jotka eivät syystä tai toisesta mahdu NHL:ään. NHL:ssä monen pelaajan vauhti, peliälykkyys tai kovuus eivät yksinkertaisesti riitä ja juuri näille pelaajille KHL on sarja suoraan unelmista. Mutta samalla ihan oikeasti hyvin harva KHL-pelaaja, varsinkaan venäläisten ulkopuolelta mahtuisi NHL-joukkueiden vakiokokoonpanoon. Eikä ainakaan ratkaisijan rooliin paria poikkeusta lukuun ottamatta. Samalla maalivahteina pyörii puutteellisella tekniikalla varustettuja venäläisvahteja, joten ei tarvitse ihmetellä, miksi Venäjällä ei ole montaa huippumaalivahtia. 

Idässä löytyy rahaa ja keskinkertaisille pelaajille taidetaan maksaa KHL:ssä enemmän, kuin keskinkertaisille pelaajille NHL:ssä. Mutta vielä on todella pitkä matka saada NHL kiinni. Ja etumatkan saavuttamiseen ei riitä pelkkä raha, vaan olosuhteet ja houkuttelevuus pitää saada kiinni ensiksi. Ja siihen menee vielä monta vuotta, jos sitä edes ikinä tapahtuu. Nykyisellään katselen ennemmin keskinkertaista ja taidoltaan köyhempää, mutta nopeaa ja intensiivistä SM-Liigan ottelua, kuin keskinkertaista KHL-ottelua. Ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että SM-liigan parhaat suomalaiset siirtyvät rahan perässä Venäjälle. Sitä on tapahtunut aina ja minulle on aivan sama, mihin suuntaan pelaajat menevät. 90-luvulla lähdettiin Keski-Eurooppaan ja tultiin takaisin, vuosituhannen alussa mentiin Ruotsiin ja tultiin takaisin. Nyt on Venäjän vuoro, koska siellä on rahaa. Mikään ei ole oikeasti muuttunut matkakohdetta lukuun ottamatta.

Allekirjoittanut katsoi juuri äsken Sibir Novosibirskin ja Moskovan Dynamon välisen ottelun. Leo Komarov ei esittänyt mitään ihmeellistä. Mutta hän toki teki sitä mitä osaa, eli ärsytti vastustajan pelaajia ja pelasi hyvää alivoimaa.

Odotettu lopputulos

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen urakka Kanadassa päättyi viime yönä 4-3 voittoon Venäjästä. Näin Suomi saavutti kisoista kunniakkaan viidennen sijan. Suorituksessa ei ole mitään hävettävää, sillä kyseinen sijoitus on Suomen paras sitten vuoden 2006 pronssin. Muutenkin sijoitus oli juuri se, mihin ennakkoon Suomen arvioin. Erona alkuperäiseen on vain Sveitsin nouseminen välieriin ja Venäjän jääminen Suomen taakse. Ruotsi ja USA veivät Suomea odotettuakin enemmän, mutta ilahduttavaa oli kaksi hyvää esitykset Venäjää vastaan. Venäjä kuitenkin on joka vuosi vaarallinen joukkue, ja vaikka tämä ikäluokka oli normaalia heikompi, niin suoritus silti ansaitsee hatunnoston.

Muutenkaan joukkueesta ei paljoa epäonnistujia löytynyt. Oikeastaan kun aloin miettimään, niin niitä oli kaksi isoa ja kaksi vähän kyseenalaisempaa. Epäonnistujiin minun silmissäni kuuluivat Pohjois-Amerikan kaukaloon tottuneet Toni Rajala ja Jyri Niemi, vaikka heidän piti olla tottuneita pieneen kaukaloon. Rajalan otteet olivat suorastaan käsittämättömän huonoja, sillä vuosi sitten hän pelasi jo paremmin ja U18-kisojen loistokkuus oli kadonnut Atlantin ylityksessä. Se juonikkuus ja vauhti, mitä Rajala on aiemmin esittänyt, puuttui nyt täysin. Niemi esitti hyvää lämäriään pariin otteeseen, mutta muuten suoritus ei ollut läheskään yhtä hyvä, kuin viime vuonna. Omassa päässä oli selkeää haparointia, jota Niemeltä ei vielä viime vuonna nähty. Pienemmät pettymykset ovatkin sitten Joni Ortio ja Mikael Granlund. Ortio ei missään vaiheessa ollut voittava vahti, mutta Ortiolla oli ilkeä tehtävä olla miltei koko ottelun kylmänä ja kun laukaus sitten tuli, se olikin usein todella paha. Loistokkuus puuttui otteista, mutta ei me pelkästään Ortioon kaaduttu. Ja Granlundilta odotettiin ehkä vähän liikaa SM-liigan perusteella. Kaikesta huolimatta Granlund sai kisoista 7 pistettä, vaikka ketjukavereina olivat yössä vaeltanut Rajala ja Granlundin tyylille täysin sopimaton Teemu Hartikainen. Lisäksi Granlund ei ole vieläkään edes täysi-ikäinen, vaan on edustuskelpoinen kahdessa seuraavassakin nuorten MM-kisoissa! Aikaa on vielä, vaikka muille jakaa.

Ortio oli lievä pettymys, mutta ehkä sitten ensi vuonna menee paremmin?

Mutta mennään sitten positiivisempiin asioihin. Suomen joukkueessa oli mielestäni muutama selkeä onnistujakin. Selkeimmät olivat Sami Vatanen ja Teemu Hartikainen. Vatanen oli äärimmäisen varma kiekon kanssa, teki paljon hienoja ratkaisuja ja oli omassa päässäkin yllättävän hyvä. Hartikainen taas teki juuri sitä mitä osasi, eli toi fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta Suomen peliin (tosin Granlundin kustannuksella) ja hakeutui tylysti hakattavaksi maalin eteen. Laukauksien laatu tosin oli heikko, mutta silti Hartikaisen maalisaldokin karttui neljällä. Hyvin pelasivat mielestäni myös Joonas Rask, Iiro Pakarinen, Teemu Eronen ja Jani Lajunen. Nuo neljä pelasivat pirteää peliä, vaikka tulosta ei välttämättä syntynytkään varsinkaan isoja maita vastaan. Mutta silti esimerkiksi Pakarinen oli USA:ta vastaan lopussa tulikuuma ja teki maalinkin.

Ensi vuonna on sitten Suomella SE vuosi, jolloin menestystä pitää tulla. Nykyisestä joukkueesta jää jäljelle edelleen todella laadukas runko, jota vahvistetaan vielä muutamalla laadukkaalla pelaajalla. Nykyisestä joukkueesta ensi vuonnakin mukaan mahtuvat Joni Ortio, Sami Vatanen, Tommi Kivistö, Mikael Granlund, Toni Rajala, Joonas Nättinen ja Iiro Pakarinen. Lisäksi jo tänä vuonna viimeisinä pudonneina olivat ensi vuoden kisoihin mukaan mahtuvat maalivahti Sami Aittokallio, puolustaja Rasmus Rissanen ja hyökkääjä Teemu Tallberg. Ja vielä tämänkin lisäksi taustalta on tulossa lukuisia hyviä pelaajia. Maalivahteja on nuoremmissa ikäluokissa ihan kohtuullisesti, puolustukseen ovat tulossa esimerkiksi Nico Manelius, Lauri Kärmeniemi ja Mikael Aaltonen ja hyökkäys saa tähdikseen nykyiseen joukkueeseen verrattuna vieläkin potentiaalisemmat kaverit, kun Teemu Pulkkinen, Erik Haula ja Joonas Donskoi päässee irti. 

Ensi vuonna nähdään erittäin potentiaalinen Suomi! 

Ne muut tulokkaat

Median kohusta päätelleen SM-liigassa ei ole ollut tällä kaudella muita hyviä tulokkaita, kuin HIFK:n Mikael Granlund ja JYP:n Sami Vatanen. En lähde todellakaan haukkumaan kumpaakaan, sillä ikäänsä nähden kumpikin on aivan uskomattoman dominoiva pelaaja liigassa ja näiden kahden välillä vuoden parhaan tulokkaan palkinto tullaan valitsemaan. Mutta on SM-liigassa ollut muitakin hyvän tulokaskauden pelanneita pelaajia. Tässä heistä muutama:

Jarno Koskiranta - SaiPa

Kauden alussa naureskelin, että SaiPa luottaa tällä kaudella näköjään viime kaudella onnistuneen pelaajan pikkuveljeen. Enää en naureskele. Mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä paremmin Jarno Koskiranta on pelannut. Viime vuonna vielä Mestiksessä ollut pelaaja on pienellä peliajalla saanut kasaan jo 13 pistettä ja otteet ovat olleet koko ajan pirteitä. Ja mitä pidemmälle kausi on edennyt, niin sitä enemmän vastuuta on Koskiranta saanut. SaiPalta hyvä löytö Mestiksestä!

Aleksi Laakso - Blues

Aleksi Laakso on kerännyt 14 pistettä 23 ottelussa. Vatanen on kerännyt vähemmän pisteitä per ottelu. Ja kyllä, kumpikin on puolustaja. Laakso on ollut suuri yllättäjä tällä kaudella ja vielä viime kauden lopulla harva veikkasi Laakson mahtuvan edes nuorten MM-kisoihin. Nyt Laakso lähti sinne liigassa hyvin onnistuneena ja vastuuta saaneena kiekollisena puolustajana. Omassa päässä on ajoittain ongelmia, mutta kiekolliset taidot kyllä vievät tässä tapauksessa voiton heikkouksista. Edessä on loistava tulevaisuus!

Mika Niemi - Ässät

Mika Niemi voitti A-junioreiden pistepörssin jo kaudella 2007-2008, mutta peliaikaa ei tullut liigassa minuuttiakaan ennen tätä kautta. Miksi? Niemen luistelu on vieläkin suorastaan surkuhupaisaa ja taiteilija ei oikein sopinut Alpo Suhosen muottiin. Mutta Rautakallion Niemi on vakuuttanut ja taitava keskushyökkääjä on raivannut itselleen koko ajan enemmän peliaikaa ja nyt hän onkin Marko Kivenmäen ja liigan maalipörssiä johtavan Marko Luomalan välissä ykkösketjussa pelaten ylivoimaa. Pisteitäkin on kertynyt jo 18 ja paljon enemmän on vielä tulossa. Niemi on noussut liigaan viiveellä, mutta heti suureen rooliin valmiina olevana pelaajana.

Antti Raanta - Lukko

Raanta on jälleen eräs raumalainen maalivahtilupaus. Jo alkukaudesta Raanta laitettiin ajoittain maalille, kun Petri Vehasta haluttiin lepuuttaa. Ja pelatessaan Raanta onnistui. Vehasen lähdettyä Raanta on pelannut edelleen hyvin ja kamppailee tiukasti ykkösvahdin paikasta Mikael Tellqvistin kanssa. Raanta on ollut kenties varmempi kuin Tellqvist ja mitään syytä sille, että Raanta ei saisi otteluja jatkossakin ei ole. Raannalla on kaikki edellytykset aivan liigan huipulle. Kenties jopa pidemmällekin.

Jussi Rynnäs - Ässät

Aikanaan Rynnäs meinasi lopettaa, koska ei aluksi mahtunut Ässien A-junioreihin. Myöhemmin samalla kaudella hän torjui Ässät A-nuorten hopealle. Tällä kaudella Rynnäs on päässyt Ässien liigajoukkueeseen ja tämä lähes kaksimetrinen maalivahti on saamassa Ässien ykkösvahdin paikan Eero Kilpeläiseltä. Viime aikaiset otteet ovat olleet erinomaisia ja tekniikka on parantunut viime vuosien aikana. Isokokoisena, mutta hyvin liikkuvana vahtina Rynnäksestä tullaan kuulemaan vielä!

Lisäksi voidaan katsoa vähän nuorten kisoja. Ensi yönä neljältä Suomen aikaa pikkuleijonat pelaavat puolivälierän USA:ta vastaan. Voittaja selviytyy välieriin ja häviäjä joutuu tyytymään sijoitusotteluihin. Suomi on Tshekki-voiton jälkeen hävinnyt sekä Venäjälle, että Ruotsilla, mutta voitti ylivoimaisesti Itävallan. Suomen suurimmat ongelmat ovat olleet maalinteko ja maalivahtipeli. Venäjää vietiin kolme erää, mutta maaleja ei vain saatu aikaiseksi. Ruotsia vastaankaan ei oltaisi hävitty 7-1, mikäli ensimmäisen erän vedoista edes yksi tai kaksi olisi mennyt sisään, eikä kaikki 26 laukausta olisi mennyt Markströmin syliin. Myöskään Joni Ortio ei ole vakuuttanut, mutta toisaalta on vaikea pelata kylmänä, kuten Ortio on tähän mennessä pelannut. Mutta nyt kaivataan onnistumista. Toivottavasti se tulee ensi yönä ja Suomi pääsee taistelemaan mitaleista.