SM-liigan tähdet 2010-2011

Aina valitetaan siitä, että SM-liiga tyhjenee tähdistä. Osin se on totta. NHL, KHL ja Ruotsi vei täksikin kaudeksi useita pelaajia, kuten vaikkapa Jori Lehterän ja Mikko Mäenpään. Mutta aina liikennettä on takaisinkin päin. On paluumuuttajia ja on pelaajia, jotka pääsevät uudelle tasolle. Aina löytyy liigatason tähtiä. Niin myös tällä kaudella. Siksipä teinkin SM-liigan tähdistöjoukkueen. Eri mieltä saa olla vapaasti. Tämä on vain oma mielipiteeni.

Maalivahdit:

Tuomas Lassila – HPK

Lassila on nostanut vuosien varrella tasoaan. Nuorena pari hyvää kautta, mutta sitten olikin pari vuotta vaikeampaa. Noussut kuitenkin HPK:ssa ensiksi hyvälle liigatasolle ja viime vuosina Lassila onkin noussut jo kansainväliselle tasolle. Lassila oli viime kaudella kenties suurin syy sille, että HPK oli finaalissa. Ei ihme, että Lassilaa oltiin jo viemässä Venäjälle.

Iiro Tarkki – Blues

Moni pitää Tarkkia yliarvostettuna. Kenties tuo on totta, mutta kaikesta huolimatta Tarkki on pelannut hyvin SaiPassa ja Bluesissa melko heikon puolustuksen takana. On kyennyt miltei yksin torjumaan joukkueelleen voittoja. Viime kaudella pelasi hyvin jo EHT:lla. Mihin yltääkään tällä kaudella?

Pekka Tuokkola – JYP

JYP:llä on kova puolustus, jonka takana on hyvä pelata. Mutta siitä huolimatta Tuokkola on näyttänyt olevansa yksi SM-liigan parhaista maalivahdeista. Tuokkola on toiminut viimeisenä lukkona ja on torjunut JYP:n jo mestariksi sekä viime vuonna pronssille. Alkaa hätyyttelemään kansainvälisiin peleihin vaadittavaa tasoa.

Muista myös: Juuso Riksman (HIFK), Harri Säteri (Tappara), Atte Engren (TPS)

Puolustajat:

Joonas Järvinen – TPS

Järvinen on yksi liigan aliarvostetuimpia puolustajia. Järvinen ei loista pistepörssissä, mutta kentällä hän on silti erinomainen. Omassa päässä ei juuri ikinä tapahdu virheitä ja isoksi kaveriksi liike on melko hyvää. SM-liigan parhaita peruspuolustajia. Vielä kun kiekollinen taito parantuu, niin tie kansainväliselle tasolle ja kenties jopa NHL:ään on auki.

Ville Lajunen – Blues

Lajunen teki viime kaudella nousun SM-liigan parhaiden kiekollisten puolustajien joukkoon. 38 pistettä seurassa, jossa hyökkäyspään taitoa ei ollut paljon, on todella kova saavutus. Lajunen on kiekollisena puolustajana aivan liigan kärkeä. Puolustuspää ja luistelu ovat parantuneet, mutta niitä pitää vielä kehittää, jotta Lajunen pääsee lopullisesti kansainväliselle tasolle.

Mikko Lehtonen – Kärpät

Huikean monipuolinen puolustaja, jonka takia Lehtonen on edustanut Suomea MM-kisoissakin. Lehtonen on fyysinen puolustaja, joka uskaltaa taklata. Samalla hän kuitenkin laukoo hyvin, syöttää hyvin ja sijoittuu hyvin. Lehtonen on kaikilla osa-alueilla hyvä ja nyt kun Lehtonen on päässyt harjoittelemaan kesän Kärppien kanssa, niin tulostakin varmasti syntyy.

Adam Masuhr – KalPa

KalPa osui viime kaudella kultasuoneen hankkiessaan silloin vielä Adam Anderssonina tunnetun pelaajan. 16 maalia kertovat hyvin siitä, miksi Masuhria arvostetaan. Ylivoimapuolustajana Masuhr on loistava ja hänellä on loistava laukaus. Omassa päässä hän ei ole aivan yhtä hyvä, mutta vahvuudet voittavat heikkoudet kevyesti.

Tuukka Mäntylä – Tappara

Mäntylä oli viime kaudella otsikoissa lähinnä hänen taklauksiensa takia. Mäntylästä yritettiin selkeästi tehdä jonkinlaista pahaa poikaa. Samalla monelta jäi huomaamatta hänen pelitaitonsa. Vaikka Mäntylä on vain 173-senttiä pitkä, niin hän on käynyt MM-kisoissa asti. Syy on hänen hyvät kädet, hyvä pelisilmä ja hyvä luistelu. Voikin sanoa, että koostaan huolimatta Mäntylä kykenee SM-liigassa tekemään noin puoli pistettä ottelussa.

Sami Vatanen – JYP

Vatanen oli viime kauden sensaatio. Harvoin suomalainen pelaa samana vuonna sekä nuorten, että aikuisten MM-kisoissa! Potentiaalisin suomalaispuolustaja aikoihin. Pituutta ei ole paljoa, mutta sitä kompensoidaan taidetta muistuttavalla luistelulla, hyvillä käsillä ja peliälyllä. Lisäksi Vatanen haluaa laukoa viivalta paljon. Se luo usein maalipaikkoja. Ongelmia on fyysisessä pelissä ja omassa päässä, mutta noissakin asioissa Vatanen tulee vielä parantamaan.

Ossi Väänänen – Jokerit

479 NHL-ottelua pelannut Väänänen on yksi liigan kiinnostavimmista paluumuuttajista. Väänänen ei ikinä ole ollut mikään pistenikkari, mutta erinomaisena peruspuolustajana ja fyysisenä oman pään pelaajana hän on päässyt niin olympialaisiin, World Cupiin kuin MM-kisoihin. Jokerit oli viime kaudella suurissa ongelmissa omassa päässä. Tuohon ongelmaan Väänänen on täydellinen lääke.

Muista myös: Ari Vallin (HIFK), Jyrki Välivaara (JYP), Vladimir Sicak (Kärpät), Mikko Kuukka (Lukko), Tomi Pettinen (Lukko), Jyri Marttinen (Pelicans), Joni Tuominen (SaiPa), Pekka Saravo (Tappara), Ville Uusitalo (Ässät)

Keskushyökkääjät:

Mikael Granlund – HIFK

Granlund oli toinen viime kauden sensaatiosta. Valinta vuoden tulokkaaksi ja herrasmiespelaajaksi oli kovaa valuuttaa 18-vuotiaalta. Granlund pelasi viime kaudella 18-vuotiaiden MM-kisat, 20-vuotiaiden MM-kisat ja vielä muutaman aikuisten maaottelun! 43 ottelussa syntyi nuorelle pelaajalle huikaisevat 40 pistettä. Pelisilmä ja kiekolliset taidot ovat poikkeuksellisen hyvät. Mutta vielä pitää siirtyä laiturin paikalta keskelle, jolloin puolustuspelaaminen nousee tärkeäksi. Kykeneekö vastaamaan tuohon haasteeseen? Minnesota Wildin ensimmäisen kierroksen varaus viime kesältä.

Juha-Pekka Hytönen – JYP

Hytönen on ollut Suomen joukkueessa kaksissa viimeisissä MM-kisoissa. Pelaajalle SM-liigasta se on kova näyttö. Vaikka taso ei ihan MM-tasolle riitäkään, niin liigatasolla Hytönen on ollut jo pari vuotta yksi parhaista, ellei jopa paras puolustava keskushyökkääjä. Viime kaudella Immosen lähdettyä joukkueesta otti myös entistä enemmän vastuuta hyökkäyspäässä, josta osoituksena viime kaudella syntyneet 54 pistettä.

Kamil Kreps – Kärpät

Ei vielä näyttöjä SM-liigasta, mutta NHL-pelaajan statuksella kulkevia pelaajia ei SM-liigaan juuri viime vuosina ole tullut. Kreps on vielä nuori ja kehittyvä hyökkääjä, joten kaveri on tullut Suomeen kehittymään. Harjoituspelit ovat luvanneet hyvää ja Kreps tulee varmasti olemaan kärppähyökkäyksen sielu varsinkin alkukaudesta, kun Pavel Rosa on lainalla Sveitsissä.

Kurtis McLean – Lukko

Erinomainen löytö Lukolta viime kaudella. Kaikin tavoin loistava keskushyökkääjä SM-liigaan. Tälle tasolle riittää jokainen McLeanin taito kirkkaasti. McLeaniltä löytyy niin taitoa, kuin pelisilmääkin. Lisäksi hän hoitaa moitteetta oman ruutunsa niin hyökkäyksessä, kuin puolustuksessa.

Petteri Nokelainen – Jokerit

Nokelainen on ainoa viime kaudella NHL:ssä pelannut ja SM-liigaan palannut suomalainen. Se jo on kova meriitti. Minä olisin myös valinnut Nokelaisen jo olympialaisiin jarrukentän sentteriksi. Pystyy tosin pelaamaan myös laidalla. Viimeksi SM-liigassa juniori-ikäisenä syntyi 15 maalia. Nyt moni odottaa pisteitä, mutta Nokelaisen arvo joukkueelle tulee olemaan huima nimenomaan kahden suunnan pelissä.

Muista myös: Stefan Öhman (Blues), Petteri Wirtanen (HIFK), Ville Viitaluoma (HPK), Ben Eaves (Jokerit), Esa Pirnes(Jokerit), Jari Viuhkola (Kärpät), Matias Loppi (Pelicans), Tyler Redenbach (SaiPa), Tomas Plihal (TPS)

Laitahyökkääjät:

Juha-Pekka Haataja – HIFK

Ei päässyt aivan samalle tasolleen viime kaudella, kuin vaikkapa ensimmäisellä Lukon kaudellaan. Siitä huolimatta Haataja teki huomaamatta viime kaudella 46 ottelussa 16 maalia ja 37 pistettä. Tällä kaudella ketjukaverit ovat entistäkin parempia ja odotettavissa on paljon maaleja yhdeltä SM-liigan parhaista maalintekijöistä.

Jukka Hentunen – Jokerit

Kokenut Hentunen on edelleen vaarallinen. Viime kaudella pelasi ne harvat maaottelunsakin erinomaisesti. Starttivaikeuksien jälkeen Hentusen tahti kiihtyi jälleen kerran kauden loppua kohden ja tuloksena oli 28 maalia ja SM-liigan maalikuninkuus. Maalien lisäksi tekee myös paljon työtä ja luistelijana Hentunen on edelleen SM-liigan nopeimpia. Vahva ehdokas myös ensi kauden maalikuninkaaksi.

Tuomas Kiiskinen – KalPa

Viime kauden alussa Kiiskinen oli liekeissä. Sitten tuli loukkaantuminen ja loppukausi ei mennytkään aivan yhtä hyvin. Alkukausi kuitenkin osoitti sen, että Kiiskinen on yksi SM-liigan tähdistä. Harva hyökkääjä on urallaan johtanut SM-liigan pistepörssiä. Kiekon kanssa Kiiskinen on todella vaarallinen. Suurimmaksi ongelmaksi onkin muodostunut pieni koko ja kiekon hautominen ajoittain turhan kauan.

Justin Morrison – Lukko

Yksi Raumalla viime kaudella ihastuttaneista ulkomaalaisista. Pisteitä syntyi komealla tahdilla koko kauden ajan. Kokoa ja taitoa riittää ja varsinkin hyökkäyspäässä Morrison antaa kaikkensa. Oli varmasti Lukolle suuri menoerä, kun Morrisonille annettiin jatkosopimus, mutta tulee olemaan joukkueelleen äärimmäisen tärkeä pelaaja.

Ville Peltonen – HIFK

Peltonen on tehnyt paluun Suomeen! Peltonen pelasi viimeksi HIFK:ssa samalla kaudella, kun teki MM-finaalissa kolme maalia Ruotsin verkkoon. Edelleen huipputason pelaaja, jonka hyökkäyspään taidot riittävät vieläkin kevyesti kansainväliselle tasolle ja puolustustaidot ovat erinomaiset liigaan. Tuo johtajuutta HIFK:n joukkueeseen ja helpottaa varmasti Granlundin kehittymistä.

Antti Pihlström – JYP

Nopea ja energinen kaveri. Vaikka pelissä onkin enemmän vauhtia, kuin ajatusta, niin silti viime kauden lopulla JYP:ssä syntyi 19 ottelussa 21 pistettä. MM-kisoissa jo kahdesti ja vuonna 2008 syntyi MM-kisoissa viisi maalia. Kansainvälisen tason energiapelaaja ja SM-liigatason tähti.

Pavel Rosa – Kärpät

Tshekki tulee olemaan oleellinen osa Kärppien hyökkäystä. Viime kaudella 51 pistettä, vaikka oli yli 10 ottelua sivussa. Kaikin tavoin loistava pelaaja SM-liigaan. Hyökkäyspään taidot ovat Rosalla erinomaiset. Kykyjä on sekä rakentaa peliä, että viimeistellä. Puolustus on hivenen heikompaa, mutta loistavat esitykset hyökkäyspäässä kompensoivat ne puutteet moninkertaisesti.

Ville Vahalahti – TPS

Vahalahti on aina yhtä luotettava. On näitä pelaajia, jotka ovat hyviä kaikessa SM-liigassa, mutta mikään taito ei ole erityisen hyvä. Ilman erityistaitoa Vahalahti onkin aina ollut hivenen liian heikko kansainväliselle tasolle. Sen sijaan SM-liigassa on syntynyt kausi toisensa jälkeen hyvää tulosta. Odotettavissa onkin jälleen sellainen 20 maalin ja 45 pisteen kausi.

Muista myös: Petri Lammassaari (Blues), Ossi Louhivaara (JYP), Janne Laakkonen (KalPa), Kristian Kuusela (Kärpät), Marko Luomala (Kärpät), Jakub Petruzalek (Lukko), Lauri Tukonen (Lukko), Dwight Helminen (Pelicans), Dale McTavish (SaiPa), Niclas Lucenius (Tappara), Michal Birner (TPS), Marko Kivenmäki (TPS), Patrick Yetman (Ässät).

Tämä on tilanne mielestäni tällä hetkellä. Kauden aikana tilanne varmasti muuttuu. Ja tulee muutumaan varmaan jo ennen kauden alkua. Todennäköisesti jo parin päivän sisällä jokin joukkue tekee jonkin kovan hankinnan. Esimerkiksi voi hyvin käydä niin, että se Lasse Kukkonen Kärppiin tulee, kuten on huhuttu, jolloin lista vanhenee heti. Mutta ei lähdetä sitä nyt sen enempää murehtimaan. 

Tulos oli voitollinen

Taloudellinen tulos. Nuo sanat ovat tuntuneet pidemmän aikaa kirosanoilta monessa suomalaisessa jääkiekkojoukkueessa. Taloudellinen tulos nimittäin on tuntunut vuosi toisensa jälkeen paria poikkeusta lukuun ottamatta tarkoittavan joko tappiollista tilikautta, tai todella tappiollista tilikautta. Mutta nyt on jotain muuttunut. HIFK +530 000 euroa, HPK + 60 000 euroa, JYP +702 000 euroa, KalPa +507 000 euroa, Pelicans +6000 euroa, SaiPa -59 700 euroa, Tappara +35 000 euroa ja Ässät +21 700 euroa. Tuossa on tähän mennessä julkaistut taloudelliset tulokset. Niistä kaikki ovat ainakin vähän voitollisia SaiPaa lukuun ottamatta ja SaiPallakin tappio oli todella pieni. Mitä ihmettä?

Selitys tälle on oltava se, että toimintaa on järkevöitetty. Rahaa ei käytetä enempää kuin sitä on. Ilmeisesti taantuma aiheutti sen, että sponsoreita haettiin aiempaa tehokkaammin ja rahankäyttöäkin mietittiin tarkkaan. Ylisuuret menot ovat siis jäämässä historiaan ja seuroista on tulossa vakavaraisempia. Erinomainen asia esimerkiksi junioreita kohtaan. Mutta samalla kun rahaa käytetään järkevämmin, niin moni pelaaja on jäänyt työttömäksi. Yleensä palkkapyyntö ja laatu eivät ole enää kohdanneet kokeneemmilla pelaajilla. Ennemmin peluutetaan ainakin miltei saman tason junioria, jolla on potentiaalia olla parempi kuin jokin satunnainen liigajyrä. Tämä on ehdottomasti positiivinen suunta! Samalla suomalaisseurat ovat tainneet luovuttaa rahakilpailun nimekkäimmistä ulkomaalaisista, sillä venäläisten, sveitsiläisten ja ruotsalaisten kanssa ei voida lähteä kilpailemaan pelkällä rahalla. Pitää siis hakea pelaajia, jotka ovat kiinnostuneet muustakin kuin rahastuksesta. Tuokin on hyvä merkki. Turhien ulkomaalaisten määrä onkin vähentynyt ja suomalaisjuniorit saavat näytönpaikkoja. JYP ja KalPa tekevät kovaa tulosta myös siksi, että pienistä joukkueista on tullut menestyviä joukkueita, jotka kiinnostavat yleisöä. Ja eiköhän JYP:n tulosta nosta myös Jarkko Immosen myynti.

Tulostaan eivät ole vielä kertoneet Blues, Ilves, Jokerit, Kärpät, Lukko ja TPS. Näistäkään ei suurilta osin tarvitse olla huolissaan. Blues ja Jokerit tehnee taas tappiota, mutta taustatukijat kuitannee jälleen tappion pois. Lukon liigaseura on perinteisesti jäänyt tappiolle, mutta Raumalaisen Kiekkoilun Tuella on niin paljon rahaa, että kaikki tappiot kuitataan nopeasti pois ja tulokseksi tulisi joka tapauksessa jotain tyyliin +1 euroa. Raumalla oli tosin sellainen hurmos päällä, että tappioita ei välttämättä edes tarvitse kuitata. TPS taas pääsi halvalla joukkueella Kuuhun ja tekee varmasti loistavan taloudellisen tuloksen. Ja eiköhän Kärpätkin kuta kuinkin nollatuloksen tee. Suurempaa tappiota siis saattanee tehdä Ilves, joka taitaa olla joukkueista ensi kautta ajatellen heikoimmassa tilassa. Joukkueen vetovoima on lähellä nollaa ja rahaakaan ei hirveästi ole. 

Haetaan yhtä pelaajaa

Joukkueen runko on nyt valmis. Kuitenkin olemme vielä hereillä siirtomarkkinoilla ja etsimme vielä yhtä puolustajaa ja / tai hyökkääjää. Tarkennuksena vielä haussa on yleensä (oikeakätinen) kiekollinen puolustaja, ykkössentteri tai ykköslaituri. Kuulostaako jotenkin tutulta? Niin pitäisikin. Tuo on vieläkin monen liigajoukkueen tilanne.

Kausi lähestyy jo huimaa vauhtia. SM-liiga alkaa alle kuukauden päästä. Mutta vielä noin puolet joukkueista ei ole valmiita. Jotkut joukkueet ovat toki valmiita, jotkut pidemmän aikaa. Mutta kaikesta huolimatta moni joukkue kaipailee vielä vahvistuksia. Blues kaipaa laituria, Ilves kaipaisi montaa asiaa, mutta lähinnä ykköspakkia, Pelicans etsii hyökkääjää, Kärpät hakee todennäköisesti puolustajaa, Ässät hakee ykkössentteriä ja ykköslaituria. Eikä Jokeritkaan välttämättä noilla laitureilla lähde kauteen, vaan vasempaan laitaan saatetaan hakea vielä pelaajia. 

Mistä ihmeestä nuo joukkueet saavat pelaajat noihin rooleihin, kun kesän aikanakaan niitä ei ole löydetty?

Aki Uusikartano on vielä ilman seuraa

Vaihtoehtoja on onneksi vielä. AHL:ssä on vielä pelaajia ilman sopimusta ja sieltä voisi löytyä sopivia vahvistuksia. Ruotsin Elitserienissäkin on pelannut viime kaudella SM-liigastakin tuttuja pelaajia ihan hyvin, mutta silti Kent McDonell, Martin Sonnenberg ja Patrick Yetman ovat ilman sopimusta. Ja onhan siellä muutama muukin potentiaalinen nimi. Monta kertaa myös kuulee lausunnon, jolla katsotaan pelaajia, jotka putoavat NHL:n harjoitusleiriltä. Mutta todennäköisyys saada tuollainen pelaaja lienee samaa tasoa kuin se, että Mika Saukkonen joskus oppisi selostamaan. Sitten on vielä viime kaudella SM-liigassa pelanneita pelaajia, joiden palkkapyyntö on ainakin tähän saakka ollut liian korkea, tai sitten roolia ei ole vain löytynyt. Niin, minne menevät Tuomas Pihlman, Tommi Kovanen, Shayne Toporowski, Marko Jantunen, Steve Kariya, Markku Tähtinen, Toni Mäkiaho, Toni Dahlman, Vesa Viitakoski tai Aki Uusikartano?

Ja sitten kun ollaan saatu alkukauden joukkue kasaan, niin haetaankin jo uusia vahvistuksia, kun pelaaja X ei onnistukaan roolissaan. Tai kun pelaaja Y epäonnistuu muualla, mutta kiinnostaa omaa joukkuetta. Tai sitten pelaaja Z loukkaantuu, jolloin tulee tarve vaikkapa tuolle pelaaja X:lle. Kauden aikana viime vuonnakin Suomeen tuli useampi loistava pelaaja, kuten vaikkapa Mikko Lehtonen, Lukas Kaspar ja Antti Pihlström. Sama toistuu tänäkin vuonna. Kuten on toistunut joka kausi tähän mennessä.

2014

Teinpä tuossa aikamatkan lähitulevaisuuteen ja vuoteen 2014. Sotshin olympialaisten avausottelu on juuri pelattu ja avausottelun Suomi oli pelannut tasan. Vastustajasta minulla ei ole valitettavasti tarkkaa tietoa. Mukaani sain kuitenkin joitain tietoja tuolta ajalta. NHL-pelaajat pääsivät pitkän arpomisen jälkeen olympialaisiin, joten kaikki parhaat kohtaavat jälleen toisensa. Suomen maajoukkueessa on kuitenkin pieniä muutoksia tapahtunut, kun Jukka Jalosen aikakausi päättyi vuonna 2013. Vuonna 2012 Leijonat ylsivät hopealle, kun lähes kaikki suomalaiset tulivat väkisin joukkueeseen mukaan. 2013 tuli neljäs sija. Tämän jälkeen haettiin muutoksia joukkueeseen ja uudeksi päävalmentajaksi tuli Venäjällä hyvää työtä tehnyt (yksi kulta ja kaksi hopeaa) Kai Suikkanen.

Olympiajoukkueen kapteenina toimii Saku Koivu. Vielä kerran mies on lähtenyt mukaan. Pistemäärät NHL:ssä ovat pudonneet kausi kaudelta, mutta vielä Koivu mukana pärjää ja henkisellä puolella hän on varsinkin kova tekijä. Koivu vakuuttaa myös, että Suomi lähtee hakemaan kultaa. Ja vaikka moni on sitä mieltä, että joukkue alkaa olla liian vanha ja että puolustus on liian heikko, niin Koivu vakuuttaa taitoeron tasoittuvan tiiviillä joukkuepelillä. Sitä paitsi moni suomalainen hakee vielä viimeistä kruunua uralleen. Moni haluaisi myös jopa voittaa edes joskus jotain.

Suomen kapteeni vuonna 2014 on edelleen Saku Koivu. Vielä kerran.

Maalivahtikolmikko on kova. NHL:n yksi parhaista maalivahdeista on Suomen ykkösmaalivahtina. Tämä maalivahti on Tuukka Rask. Häntä avustaa Miikka Kiprusoff. Hänet on saatu kokeneena kettuna mukaan varmistamaan se, että jos Rask pettää, niin kakkosvahtiin voi luottaa. Kolmantena lenkkinä mukana on Pekka Rinne. Moni muukin maalivahti oli spekulaatioissa, mutta lopulta Suomi päätyi kyseiseen kolmikkoon. Vaikkakin Antero Niittymäki, Antti Niemi, Mikko Koskinen ja Harri Säteri ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa NHL:ssä.

Puolustus on se heikoin lenkki tälläkin kertaa. Joni Pitkänen on vakiinnuttanut paikkansa NHL:n ylivoimapuolustajana, mutta muuten alkaa olla jo heikkoa. Toni Lydman jaksaa vielä pelata ihan hyvää peruspeliään, mutta parhaat vuodet ovat hänelläkin takana. Kimmo Timonen ei ole lähelläkään enää parhaiden vuosien virettään, mutta parempaakaan vaihtoehtoa ei keksitty. Sami Vatanen onneksi on jo vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä, joten ylivoimalle on tarjota Pitkäsen lisäksi edes joku. Sami Lepistökin on pelannut jo useamman vuoden NHL:ssä. Lopuista paikoista oli kova kilpailu. Topi Jaakola on ollut jo pari vuotta yksi Euroopan parhaista peruspuolustajista ja hän on yksi KHL:n tähtipuolustajia. Yllätysvalinta oli Suikkasen TPS-ajoilta tuntema Joonas Järvinen, joka tosin myös on osoittautunut Euroopan tasolla erinomaiseksi peruspuolustajaksi. Puolustajien kohdalla puhuttiin myös nimistä Teemu Laakso, Janne Niskala ja Joonas Lehtivuori, mutta he eivät aivan olleet tarpeeksi hyviä Suikkasen mielestä.

Hyökkäyksen syömähampaaksi on tarkoitettu vuonna 1983 syntynyt kolmikko, jonka muodostavat Jussi Jokinen, Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu. Jokainen heistä pelaa edelleen suuressa roolissa NHL:ssä. Jokinen on vakiinnuttanut tasonsa noin 30 maalia kaudessa tekevänä hyökkääjänä ja Koivukin on sellainen 90 pisteen mies. Kakkosketjussa on Koivun takana kypsynyt Mikael Granlund, jolle kausi 2013 – 2014 on ollut lopullinen läpimurto NHL:ään. Hän on jo noin 60 pisteen tahdissa. Valtteri Filppula ja Ville Leino pelasivat myös kakkosketjussa. Kummankin paikka on NHL:ssäkin vakiintunut kakkosketjuun. Kolmosketju aiheutti monessa hieman kitinää, koska Niklas Hagman ja Antti Miettinen ovat vieläkin mukana joukkueessa nuorempien sijaan. Tosin kumpikin pelaa vieläkin NHL:ssä kohtuullisia minuutteja, joten sinällään kolmosketjuun heidät voi hyvin laittaa. Keskellä Saku Koivu pärjää vieläkin kohtuullisesti. Nelosketjussa pelaa paras jäljellä ollut puolustava sentteri eli Niko Kapanen. Taso on vieläkin korkea. Toisella laidalla on kaudella 2012 – 2013 NHL:ään siirtynyt Leo Komarov, joka valtasi heti paikan NHL-joukkueensa nelosketjussa. Maajoukkueessakin on tarjolla Jarkko Ruudun jättämä paikka nelosketjun roolipelaajana. Toisella laidalla on pari kautta NHL:ssä puolustavassa roolissa pelannut Teemu Hartikainen. 13. hyökkääjäksi valittiin hivenen yllättäen Teemu Pulkkinen. Ura NHL:ssä ei ole vieläkään alkanut, mutta AHL:ssä on tullut hyvät tehot ja hän on AHL:n maalipörssin kärkinimiä. Ja kun Suomella ei ole juuri maalintekijöitä, niin Suikkanen valitsi Pulkkisen ylivoimaa silmällä pitäen, sekä varamieheksi jos joku kolmesta ensimmäisestä ketjusta epäonnistuu.

Teemu Hartikainen on vuonna 2014 nelosketjun roolipelaaja

Näin ketjuiksi siis muodostuivat seuraavalla tavalla:

Tuukka Rask
Miikka Kiprusoff
Pekka Rinne

Joni Pitkänen – Toni Lydman
Sami Vatanen – Sami Lepistö
Kimmo Timonen – Topi Jaakola
Joonas Järvinen

Jussi Jokinen – Mikko Koivu – Tuomo Ruutu
Valtteri Filppula – Mikael Granlund – Ville Leino
Niklas Hagman – Saku Koivu – Antti Miettinen
Leo Komarov – Niko Kapanen – Teemu Hartikainen  
Teemu Pulkkinen

Joka kerta jonkun poisjäänti aiheuttaa hämmennystä. Vuonna 2010 se oli Jussi Jokinen. Nyt oli Jori Lehterän vuoro. Hitaasti urallaan eteenpäin mennyt Lehterä on viimein vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä kakkos-kolmosketjun sentterinä. Mutta häntä ei valittu kuitenkaan joukkueeseen mukaan. Hyökkääjistä spekulaatioissa oli mukana monta nimeä NHL:n jarruketjuista, AHL:n hyökkäävistä ketjuista ja Euroopan tasolla hyvin pelanneista hyökkääjistä. Mutta vaikka muun muassa Petri Kontiola, Juhamatti Aaltonen, Jesse Joensuu, Jarkko Immonen, Toni Rajala, Sean Bergenheim, Petteri Nokelainen, Lauri Korpikoski, Erik Haula, Oskar Osala tai Joonas Rask olisikin hyvin voitu valita joukkueeseen mukaan, niin suurta merkitystä heidän poissaolollaan ei joukkueeseen ole. Suikkanen kuitenkin on luvannut, että heille olisi paikka tarjolla kevään MM-kisoihin. Eri asia, että kiinnostaako olympiatalven MM-kisat ketään. Niin ja Olli Jokinen ei vieläkään vaivautunut olympialaisiin. Tosin harva häntä kaipasikaan, sillä ura on ollut jo pitkään laskusuunnassa.

Ville Ahlgren

Eilisen A-nuorten harjoitusottelun aikana vieressäni ollut mies kysäisi, että kuka on tuo Ässien numero 18. Minunkin piti miettiä hetken. Vastaus kysymykseenhän on Ville Ahlgren. Hän on Porissa jäänyt hieman pimentoon, sillä tuo lyhyt hyökkääjä (eliteprospects sanoo, että 164 cm, mutta kyllä tuota pituutta tällä hetkellä taitaa enemmän olla) on pelannut vain 2 ottelua B-junioreissa kaudella 2008 – 2009 ja viime kausi kuluikin Pohjois-Amerikassa eräässä Dallas Starsin juniorijoukkueessa USA:n puolella. Toki meriittilistalta löytyy osallistuminen Pohjola-leirille, mutta se ei vielä tarkoita mitään. Viime kaudella B-nuorten välierien aikaan kuuluttaja taisi ilmoittaa, että Ville Ahlgren palaa Poriin täksi kaudeksi. Olin aika neutraalilla mielellä. Porilaisista vuonna 1993-syntyneistä kavereista huomioni oli jo kiinnittynyt muihin Porissa kovaa jälkeä tehneisiin junioreihin, kuten Joel Armiaan, Santeri Arousvaan ja Jesse Huhtalaan.

Mutta kaksi ottelua voi muuttaa kaiken. Jo Sportin A-nuoria vastaan Ahlgren oli yksi harvoja Ässien valopilkkuja, mutta varsinkin eilen Ahlgren oli loistava. Voi olla, että taito korostui parempien pelikavereiden kanssa. Ahlgren kuitenkin vakuutti allekirjoittaneen ihan omalla tekemisellään. Oli upeaa katseltavaa, kun nuori häkkipää antaa tarkkoja lättysyöttöjä kaverin lapaan. Muutenkin syötöt olivat hyviä ja Ässät tekikin pari maalia pitkälti Ahlgrenin hienon syötön ansiosta. Upeaa oli myös katsella vauhdikkaita nousuja kiekko lavassa kohti maalia. Ahlgren myös laukoi kohti maalia ja halusi itse ratkaista pelejä. Yksi laukaus menikin maaliin perukoille. Ja kyllä huomasi, että Ahlgren ei ole mikään puukäsi. Ottelussa nähtiin lukuisia hienoja harhautuksia. Lopun voittomaalikilpailussa tuli vielä yksi hieno, mutta ikävä kyllä maalivahdin torjuma yritys, kun nuori hyökkääjä harhautti maalivahdin jättämällä kiekon taakseen ja laukomalla maila jalkojen välissä. Ahlgren yritti siis tehdä samankaltaisen liikkeen, kuin Mikko Rautee tässä videossa:

Täytyykin jatkossa tarkkailla Ahlgrenin otteita vielä tarkemmin. Taitoa verrattuna muihin kyllä riittää. Ja jos otteet pysyvät yhtä hyvinä kuin eilen Porissa, niin pelipaikka A-junioreista kyllä irtoaa. Samalla voidaankin sitten spekuloida, että mahtuuko Ahlgren jopa alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Johonkin turnaukseen ainakin luulisi mahtuvan kokeelle.

Kauden alku lähestyy!

Harjoitusottelut ovat alkaneet. Hienoa! Koko kesän olenkin odotellut uuden jääkiekkokauden alkamista. Vierotushoito oli kova kesällä (jalkapallon MM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja pesäpallo pelastivat), mutta nyt pääsee itse asiaan. Jääkiekko on minulle kuitenkin se ykköslaji. On hienoa nähdä pelaajien jälleen luistelevan jäällä mustan kiekon perässä yrittäen hakata sen keinolla millä hyvänsä maaliin. Uusia tuloksia on vihdoin alkanut tulemaan ja itsekin olen kaksi ottelua nähnyt paikan päällä.

Isomäessä olen nähnyt pari A-junioreiden harjoitusottelua. Hirveää säätämistähän se on ollut. Lähinnä pari hyvää pelaajaa on erottunut massasta, mutta muuten on porukka ollut varsin kesäterässä. Ässät voitti Sportin ensiksi 5-3 ja seuraavaksi Tappara kaatoi Ässät 6-1. Tosin Ässien porukkakin taisi vaihtua otteluiden välillä noin 75-prosenttisesti. Ässistä Lauri Tuomaala, Santeri Lukka ja Ville Ahlgren olivat positiivisia näkyjä. Tapparan Jonathan Tanus taas pääsi yllättämään minut täysin. Kaveri ei toki dominoinut, mutta pari syöttöpistettä syntyi silti ja yleisesti ottaen peli oli varsin hyvää. Ja kaveri on syntynyt vuonna 1995! Vaikka toki vastus ei ollut ihan normaalia nuorten SM-liigaa vastaava, niin aikamoinen suoritus silti. Taitoa kyllä kaverilta löytyy ja pituuttakin tulee vielä varmasti lisää. Ei kaveri varmaankaan 170 senttimetriin jää. Pitääkin ruveta seuraamaan Tanuksen otteita tarkemmin.

Pitsiturnauskin pelattiin tuossa viime perjantaina. Tänä vuonna en kyllä päässyt paikalle. Ja hyvä niin. Ässät kun päätti lopettaa pelinsä heti kahden pelin jälkeen hävittyään ensiksi Lukolle 3-1 ja Sportille 2-0. Ilmeisesti peli oli vaihteeksi melkoista sähläämistä. Ei se kyllä mikään ihme ole, jos kaverit ovat olleet jäällä alle viikon. Viime vuonnakaan Ässien pelissä ei ollut mitään järkeä, mutta sijoitus oli silti toinen. Loppukuusta voi alkaa tekemään tarkempia johtopäätöksiä. Sitä paitsi Ässäthän voitti voittolaukauskilpailun (vai mikä lienee se virallinen termi tällä kaudella). Meillä siis menee hyvin. Ja tappeluitakin käytiin muutama kappale Pitsiturnauksen perinteiden mukaisesti.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkuekin pelaili parit pelit. Peleistä ei kyllä jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Suomi hävisi ensin kahdella maalilla Ruotsille, sitten kolmella maalilla USA:lle, sitten neljällä maalilla Ruotsilla ja lopuksi viidellä maalilla USA:lle. Vastustajilla oli parhaimmat pelaajansa käytössä. Ruotsilla oli muun muassa MM-kisoissa esiintyneet Magnus Pääjärvi-Svensson ja Oliver Ekman-Larsson. Meiltä taas puuttuivat vaatimattomasti ykkössentteri (Granlund), ykköspuolustaja (Vatanen) ja ykkösmaalivahti (Ortio). Muitakin pelaajia puuttui loukkaantumisten takia. Ilmeisesti haettiin uusia ratkaisijoita. Joonas Donskoi, Julius Junttila, Iiro Pakarinen ja Mika Partanen pisteiden valossa ainakin pelasivat hyvän turnauksen, samoin puolustajista Rasmus Rissanen. Näistä Julius Junttila on kyllä nopeasti noussut esille. Ennen viime kautta en tiennyt kyllä kaverista mitään, mutta viime kauden nuorten SM-liigan maalipörssin voittaja on noussut nopeasti esille. Viime kaudella syntyi jo miehiä vastaan SM-liigassa hattutemppu ja Donskoin kanssa Junttilalla lienee ensi kaudella jo Kärppien liigaringissä melko vastuullinen rooli. Negatiiviselta puolelta voidaan helposti hakea maalivahtien (Jonathan Iilahti ja Christopher Gibson) surkeat torjuntaprosentit, sekä Toni Rajalan ja Joonas Nättisen neljässä ottelussa kerätyt tehot 0+1. Rajalan ja Nättisen kehitys tuntuu jotenkin jämähtäneen verrattuna parin vuoden takaiseen. Suomen nuorten maajoukkueen kannalta olisi kyllä hyvä, mikäli he pystyisivät kauden aikana SM-liigassa ottamaan sitten sen askeleen eteenpäin.

Kyllä, kausi todellakin lähestyy. Ja innostukseni kasvaa koko ajan.

Katossa roikkuu kuutio!

Siinä hetkessä on jotain uskomattoman hienoa, kun kesän jälkeen kävelee ensimmäistä kertaa jäähallille. Edes ulkoilman reilu 20 asteen lämpötila ei muuta sitä tunnetta heikommaksi. Pitkään Ässiä kannattaneena sama reitti mäen pohjalta hallille on tullut niin tutuksi, että tietää aina tasan tarkkaan minne on menossa. Mäen päällä metsän siimeksessä on sitten jäähalli. Se on vanha ja se on heikossa kunnossa. Mutta siitä huolimatta siitä huokuu vanha hyvä tunne ja halli oikein tuoksuu jäähallilta, aivan eri tavalla, kuin moni muu liigajoukkueen jäähalli. Pitkään kestäneen jääkiekkotauon jälkeen tuo halli tuntuu jälleen uskomattoman upealta.

Vanhaa halliakin on kuitenkin kesän aikana hieman päivitetty modernimmaksi. Suurta remonttia tuskin on odotettavissa vielä ihan hetkeen, mutta Ässät on kuitenkin satsannut ja hankkinut Isomäkeenkin mediakuution kattoon. Yllättävää, kuinka tuollainen muutos saa kaiken näyttämään hieman paremmalta. Mediakuutio on Isomäkeen näin ensisilmäyksellä ainakin tarpeeksi iso. Mutta se jää nähtäväksi, miten sitä käytetään itse pelitapahtumassa. Nyt sitä käytettiin vain normaalina pelikellona. Hallin D-katsomossa on myös näköjään penkkejä revitty irti. Ilmeisesti uusia penkkejä on tulossa tilalle. Toivottavasti niiden väritys on sitten punainen.

Ai niin siellä oli pelikin. Ässien ja Sportin A-nuoret kohtasivat harjoitusottelussa. Intensiteettiä ja asennetta löytyi. Taitoa sen sijaan löytyi hieman vähemmän. Järkeä taisi olla vieläkin vähemmän. Tuloksena oli kentällä melko tasaisen oloista kamppailua ilman suuria kohokohtia. Ässät teki ensimmäisen maalin. Sport taas teki toisen. Sen jälkeen Ässät siirtyi välillä peräti 5-1 johtoon, mutta lopputulokseksi tuli 5-3. Siitä en sitten tiedä, että voiko pelistä tehdä mitään johtopäätöksiä. Kyseessä oli kuitenkin vasta harjoituskauden ensimmäinen peli ja Ässiltä puuttui todella moni tulevan kauden joukkueen runkopelaajista ja huiput treenaavatkin edustuksen mukana. Sportilla lienee osin sama tilanne, kun sielläkin varmasti testataan eri pelaajien taitotasoa.

Viime kaudella pidin ensimmäistä kertaa kirjaa katsotuista peleistä. Listalle pääsi kaikki paikan päällä, televisiosta tai tietokoneelta nähdyt pelit, joista olin nähnyt yli puolet. Kaiketi samaa tapaa voisi jatkaa tällekin kaudelle. Merkitään siis kaudelle 2010 – 2011 peli numero yksi päivälle 3.8.2010. Ässät – Sport, A-nuorten harjoitusottelu.

Siitä se taas lähtee.