Toivolan paluu

Porin Ässillä oli eilen tiedotettavaa. Karri Kiven nostaminen tämän kauden päätteeksi oli odotettu ja oikea päätös. Sen sijaan Mika Toivolan valinta urheilujohtajaksi oli hivenen erikoisempi. Alkujärkytyksen laannuttua en kuitenkaan enää pidä välttämättä kovin huonona ratkaisuna. En olisi pitänyt Pekka Rautakalliota huonona valintana. Päinvastoin se olisi ollut mielestäni hyvä valinta. Mutta en myöskään tuomitse Toivolan valitsemista.

Pekka Rautakalliolle nostan hattua. Hän on tehnyt loistavaa duunia Ässien eteen. Hän on vienyt Ässiä eteenpäin Suhosen aloittamalla tiellä, jossa urheilullisuus tuodaan Ässiin. Ja hän on itse halunnut tiettyjä asioita joukkueeseen, ja pois taas joitain. Erinomaisia asioita. Erityisesti urheilullisuuden tuominen mukaan on huikea juttu. Hänen poistumisensa myötä Ässistä lähtee rutkasti näkemystä, kokemusta ja karismaa. Noita asioita en väheksy yhtään.

Mutta silti täytyy muistaa, että Rautakallion näytöt ovat ihan samalla tavalla ohuet, kuin Toivolankin. Nyt osui kohdalleen miltei jokainen asia. Eero Kilpeläinen nousi viimein voittavaksi vahdiksi, ja kaupan päälle esille nousi vielä superjunnu Joel Armia. Eivätkä kaikki Ässien onnistuneet hankinnat ole pelkästään Rocky Rautakallion ansiota. Ryan Caldwell ja Miko Malkamäki taitavat olla esimerkiksi Kari Takon löytöjä. Aki Uusikartanokin taisi itse haluta Poriin. Ja Patrick Yetman hankittiin, kun kävi ilmi että hän olisi vapaana. Ja en ihmettele yhtään sitä, että toimisto ei tykkää kaikista Rockyn kommenteista. Välillä hän on kyllä astunut oman vastuualueensa yli esimerkiksi pelaajahankintojen kommentointien yhteydessä, ja lipsauttanut medialle keskeneräisiä asioita. Ja tietty oman varjonsa kaikelle toiminnalle toi alkukaudesta mediassa esiin tullut juttu, jonka mukaan Rautakallio jättäisi Ässät kauden jälkeen. Tuota on korjailtu jälkikäteen, mutta hyvää kuvaa se ei tainnut Ässien johdolle antaa.

Mika Toivola palaa Poriin. Renkaan tulevaisuudesta allekirjoittaneella ei ole tietoa.

Toivola on kysymysmerkki. Sen minäkin myönnän. Mutta en halua tuomita kaveria ihan vain sen takia, että hän on epäonnistunut valmentajana. Valmentaminen ja urheilujohtajan pesti on kuitenkin eri asia. Edustusjoukkueessa Kivi päättää jatkossa, mitä kentällä tehdään ja millaisia pelaajia hän haluaa. Toivolan tehtävä on hankkia Kiven haluaman pelaajatyypin mukaisia pelaajia. Ja tuossa Toivolallakin lienee ihan hyvä näkemys muutaman vuoden takaisen yhteistyön jäljiltä. Lisäksi valmennusura auttaa tuomaan näkemystä siitä, että mitä joukkueessa on ja mitä siitä puuttuu. Enkä jaksa uskoa Toivolan olevan yhtään sen ”mukavampi” Ässien johdolle kuin Rautakalliokaan. Minulle on ainakin jäänyt kaverista sellainen kuva, että hän uskaltaa sanoa asioita, jos sanottavaa löytyy.

Urheilujohtajan pesti on muutenkin äärimmäisen nuori suomalaisessa kiekkoilussa. Valmiit ihmiset UTJ:n tehtäviin on laskettavissa noin yhden käden sormilla. Muu porukka on sekalainen sakki erilaisia ihmisiä, joiden pätevyys on pienempi tai suurempi kysymysmerkki. "Oikeaa" reittiä ei vielä tuohon rooliin ole, eikä myöskään perinteitä. Kymmenen vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Mutta nyt voi ihan hyvin olla niin, että Toivolan kaltainen entinen valmentaja ei olekaan yhtään huono vaihtoehto UTJ:ksi. Kyllähän Kärppien dynastiankin loi käytännössä Juha Junno, vaikka häntä ei tunnettu 90-luvulla erityisen vahvana valmentajana.

Nyt sentään Ässiin on hankittu joku vakituisesti urheilujohtajan tehtäviin, enkä itse halua tuomita häntä jo ennen virkaan saapumista. Muutenkin on turha etukäteen päättää, että valinta oli väärä. Vain 1,5 vuotta sitten aloittelevana lätkäblogistina tuomitsin Rautakallion hankinnan huonona vetona. Nyt ei juuri kukaan taida pitää Rautakalliota huonona valmentajana. Päinvastoin tällä hetkellä minä monien muiden joukossa arvostan Rautakalliota valmentajana huikeasti.

Nyt kuitenkin Rautakallion aika Ässissä on loppumassa, ja Kiven sekä Toivolan aika alkamassa. Se on Ässien johdon päätös. Katsotaan nyt rauhassa mihin se päätös johtaa.

Kuukauden juniori: Jesse Huhtala

Jesse Huhtala
184 cm / 77 kg
Syntynyt 9.5.1993 Porissa
Kasvattajaseura: Ässät

Huhtala on ehtinyt käymään jo Pohjois-Amerikan puolella. Ura on kulunut muuten Porissa, mutta ennen tätä kautta WHL-joukkue Everett Silvertips varasi porilaisen, ja Huhtala kävi yrittämässä pääsyä Kanadan junioriliigaan. Reissu jäi yritykseksi, ja oman ikäluokkansa maajoukkueissa esiintynyt hyökkääjä palasi Poriin. Tällä hetkellä hän pelaa pääosin A-nuorissa, vaikka ajoittain on käynytkin B-junioreiden mukana.

Huhtalan luistelu on melko hyvää. Vauhtia ja potkua puuttuu vielä eteenpäin luistelussa, mutta tekniikka on muuten melko hyvin kohdillaan. Erityisesti luistelu sivuttain on porilaisella ikäisekseen varsin hyvää. Lisäksi hän kykenee kääntymään todella nopeasti. Luisteluun pitäisi saada vielä tehoa ja terävyyttä, mutta ne tulevat todennäköisesti iän myötä.

Teknisesti Huhtala ei ole mikään erityisen hyvä. Kiekko kyllä pysyy hyvin mukana ja syötöt ovat kovia ja tarkkoja. Muuten löytyy puutteita niin syötön vastaanottamisesta, mailankäsittelystä, harhautuksista ja kiekon suojauksesta. Tällä hetkellä noilla seikoilla Huhtala ei kykene erottumaan muista junioreista. Myös karvaaminen voisi olla parempaa. Nimittäin vaikka Huhtala yrittää melko aktiivisesti karvata niin hyökätessä, kuin puolustaessa, hän ei kyennyt kiekonriistoihin tai syötönkatkoihin.

Teknisiä heikkouksia Huhtala korvaa jonkin verran fysiikallaan, sillä hän on kooltaan hieman keskivertojunioria isompi. Lisäksi hänen tasapainonsa tuntuu olevan kohdillaan. Siksi tuntuukin hieman oudolta, ettei porilainen taklaa, tai käytä kroppaansa enemmän kiekon suojaamisessa. Tilanteisiin Huhtala voisi mennä myös aktiivisemmin. Vaikka nuorukainen ei varsinaisesti pelkää mennä ahtaaseen paikkaan, niin nousuja maalille ja taistelua kiekosta viimeiseen saakka kaivattaisiin enemmän.

Pelkkä fysiikka ei kuitenkaan auta suurimmassa ongelmassa. Huhtalan sijoittuminen tuntuu olevan heikkoa. Syötön vastaanottamista ja laukauksia oli vaikeaa arvioida, sillä melko suuresta peliajastaan huolimatta Huhtala ei usein kiekkoon koskenut. Hänelle on vaikea syöttää, mikäli hän ei kykene pelaamaan itseään pelattavaksi. Siksipä laukausta en voi arvioida, sillä matsissa Huhtala sai vain yhden heikon laukauksen erään harhautuksen jälkeen. Puolustuspäässä Huhtala sentään sijoittui hivenen paremmin.

Muita huomioita on se, että Huhtalan peli oli aivan peruspelaamista. Mitään erityisen hienoja ratkaisuja ei porilaiselta nähty. Lisäksi Huhtala pääsi pelaamaan ylivoimaa, mutta alivoimassa häntä ei nähty. Sinällään outoa, sillä Ässät käyttää alivoimassa esimerkiksi Borna Rendulicia, joka ei pelikäsitykseltään erityisen vakuuttava ole. Huhtalaa voi myös käyttää monipuolisesti, sillä hän pelasi SaiPaa vastaan laiturina, vaikka hän yleensä on ollut keskellä.

Vahvuudet:

Ikäisekseen hyvä fysiikka
Syöttäminen

Heikkoudet:

Sijoittuminen
Karvaaminen

Yhteenveto:

Kyllä Huhtala vielä tästä kehittyy. Hän pelaa kuitenkin itseään vanhempien kanssa. Kun sijoittuminen paranee, niin tuloksetkin varmasti paranee. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää, että Huhtalasta voi tulla ihan hyvä toisen tai kolmannen ketjun hyökkääjä SM-liigaan, joka ei ole erityisen hyvä missään, muttei myöskään erityisen huono missään. Työntekoa liigapaikan saaminen toki vaatii, sillä pelkillä lahjoilla Huhtala ei liigaan pääse.

Valmentajan paikka on tuulinen

SM-liigassa on jo nyt annettu neljälle päävalmentajalle kenkää. Tuo määrä taitaa olla suurin muutamaan vuoteen. Syitä tälle ilmiölle on varmasti monia, mutta pari asiaa tulee nopeasti mieleen.

Ensimmäinen asia on valmentajakeskeisyys. Suomessa valmentajan roolia on ylikorostettu jo pidemmän aikaa, eikä Petteri Sihvosen jutut ainakaan valmentajan roolin korostamista ole pienentäneet. Valmentajan osa on kuitenkin varsin pieni, sillä paljon tärkeämpiä ovat ne pelaajat siellä kentällä. Mutta jos pelaajat pelaavat heikosti eikä joukkue menesty, niin silloin syy tuntuu aina olevan valmentajan. Toinen asia on se, että muutamana viime kautena sarjataulukon perällä ovat olleet odotetut joukkueet. Tällä kertaa sarjataulukon viimeisillä sijoilla on monta joukkuetta, jotka odottivat paljon suurempaa menestystä. Tätä kuvastaa hyvin päävalmentajalleen potkut antaneet joukkueet.

TPS voitti mestaruuden viime kaudella. Joukkueesta toki lähti Lee Sweatt ja Ilari Filppula, mutta suurin osa joukkueesta jäi Turkuun. Turkuun jääneiden joukossa oli myös moni avainpelaajista, joten jonkinlaista menestystä oli lupa odottaa. Heikki Leimeen johdolla TPS kuitenkin joutui pitkään tappioputkeen, eikä peli kulkenut ollenkaan. Tulos: Leimeelle potkut.

Pelicansin tavoite on jälleen päästä pudotuspeleihin. Juhamatti Aaltosen menetys oli luonnollisesti kova takaisku, mutta toisaalta joukkueeseen on hankittu hyviä pelaajia, kuten Jyri Marttinen, Dwight Helminen ja Mike York. Mika Toivolan valmentama joukkue ei saanut peliään missään vaiheessa käyntiin, eikä näkemissäni peleissä lahtelaisten pelissä ollut mitään järkeä. Jotain piti tehdä. Tulos: Toivolalle potkut.

Mika Toivola sai potkut

Kärpät on jälleen panostanut huimasti joukkueeseensa. Pelaajabudjetti lienee jälleen koko SM-liigan suurin. Erityisesti hyökkäys on täynnä hyviä pelaajia, sekä lupaavia junioreita. Tavoitteena on koko ajan varmasti ollut mestaruus. Mikko Haapakosken johtamana Kärpät ei kuitenkaan missään vaiheessa tainnut löytää asennetta pelaamiseensa. Kärpät surffaili puolivalolla ympäri kenttää, eikä taktista osaamista oikein näkynyt. Kärppien johto tekikin lopulta ratkaisunsa, kun joukkue ei ollut edes säälipleijareihin oikeuttavalla paikalla. Tulos: Haapakoskelle potkut.

Jokerit on sarjataulukossa ihan hyvissä asemissa. Valitettavasti joukkue ei pelannut niin hyvin, kuin olisi voinut toivoa. Muutama yksilö ratkaisi pelit. Ajoittain joukkue toki pelasi hyvää jääkiekkoa, mutta vain ajoittain. Lisäksi Hannu Jortikan naama alkoi ilmeisesti kyllästyttää joitain pelaajia. Samoin naama kyllästytti myös Jarmo Kekäläistä. Tulos: Jortikalle potkut.

Valmentajan vaihtaminen on ajoittain perusteltua. Esimerkiksi TPS:n tilanne oli niin tukala, että jotain oli pakko tehdä. Ei kukaan voi pyöritellä sormiaan, mikäli joukkue häviää illasta toiseen. Myös Kärpät alisuoritti pahasti, eikä se voinut olla vain pelaajista kiinni. Sairastupakin ehti tyhjentyä ja pelaajia ehdittiin hankkia. Voittoja ei kuitenkaan tullut, joten uusia tuulia oli pakko hakea jotain kautta. Ja jos joukkueen pelissä ei ole mitään järkeä, kuten Toivolan Pelicansilla, niin silloin valmentaja on vastuussa. Eri asia sitten on, että onko mitään järkeä nostaa apuvalmentajaa päävalmentajaksi, sillä apuvalmentaja on aina osasyyllinen sekaannukseen.

Potkuja saattaa vielä tulla. SaiPa lähti kauteen pudotuspelit mielessään, mutta menestystä ei ole tullut. Toki SaiPan puolustukseksi on sanottava, etteivät loukkaantumiset (pahimpana joukkueen yksi harvoista kiekollisista puolustajista eli Sondell), tai Barneyn potkut hirveästi auttaneet. Ja Pelicansin peli on vielä nytkin sekaisin. En ihmettelisi yhtään, jos nykyinen päävalmentaja, joka on myös entinen apuvalmentaja, saisi kenkää tappioputken pidentyessä. Tosin onneksi Suomen meininki on hivenen vielä rauhallisempaa verrattuna Venäjään. Siellä on tällä hetkellä varmaan jo yli puolet joukkueista vaihtanut päävalmentajaa. Pari tappiota putkeen tuntuu riittävän siellä jo potkujen syyksi. Mutta mikäs siinä jos rahaa riittää…

Surkea näky

Tiedän, että olen kirjoittanut aiemminkin New York Islandersista. Syynä on se, että tiedän tuosta joukkueesta jotain. Vielä viime kaudella sävy oli melko positiivinen. Näytti vihdoin siltä, että kenties organisaatio on viimein mennyt oikeaan suuntaan. Mutta tilanne on taas se, että toivo taisi olla turhaa. Islanders on ajautunut massiiviseen 12 ottelun tappioputkeen, eikä viime yön peli kovin paljoa positiivisia ajatuksia luonut. Suurin syy on omistaja Charles Wangin, sekä manageri Garth Snowin johtama taustaorganisaatio.

Selkein epäkohta on entisen päävalmentajan Scott Gordonin erottaminen. Gordonia pidetään USA:ssa lupaavana valmentajana, joka on saanut AHL:n vuoden valmentajalle myönnettävän palkinnon, sekä on ollut apuvalmentajan parina viimeisenä kaudella USA:n joukkueessa. Lisäksi Gordon peluutti Islandersia juuri, kuten heikon joukkueen valmentajan tulee joukkuetta valmentaa. Se mikä taidossa hävitään pitää voittaa takaisin luistelulla, taistelulla sekä karvaamisella. Viime kaudella Islanders esitti hyviä otteita, mutta jäi hieman pudotuspeleistä. Nyt moni ajatteli, että Islanders voisi kenties nousta tasoa ylemmäksi, mutta totuus on se, että Islanders on heikko joukkue. Materiaali ei riitä oikein ketään vastaan. Selkeä esimerkki on se, että joukkue on vain juuri ja juuri NHL:n palkkalattian yläpuolella. Tämä siitä huolimatta, että palkkoihin vaikuttaa vieläkin viimeksi keväällä 2007 Long Islandilla pelanneen Aleksei Jashinin iso sopimus, sekä maalivahti Rick DiPietron älytön 15-vuotinen sopimus.

Ja ohut materiaali muuttui jo ennen kauden alkua vieläkin kapeammaksi. Ykköslaituri Kyle Okposo, ykköspuolustaja Mark Streit, sekä luottopuolustaja Andrew MacDonald ovat olleet pitkään sairastuvalla ja se valitettavasti näkyy. Tämän jälkeen hyökkääjistä John Tavares on ainoa, joka on ykkösketjun vaatimalla tasolla, ja hänkin on nyt jäänyt ihan yksin. Kakkosketjussa Josh Bailey ja Matt Moulson kyllä pärjäävät. Alemmissa ketjuissa Frans Nielsen on hyvä kahden suunnan pelaaja, sekä Zenon Konopka hyvä puolustava keskushyökkääjä. Puolustajista James Wisniewski on kyllä hyvä hyökkäyssuuntaan, mutta oman pään peli on puutteellista. Lisäksi Mike Mottau on osoittanut hyväksi hankinnaksi varmalla oman pään pelaamisella. Muut pelaajat ovatkin sitten heikompaa tasoa ja pelaavat usein liian isossa roolissa. Tuollaisilla kavereilla Scott Gordonin olisi sitten pitänyt pärjätä. Eikä minulle kyllä ole valjennut viime ottelunkaan jälkeen, että mitä Bridgeport Sound Tigersista nostettu valmentaja Jack Capuano tuo joukkueeseen, mitä Gordon ei tuonut. Onneksi hän on tällä hetkellä ilmoitettu vain väliaikaiseksi valmentajaksi.

Kyle Okposon loukkaantuminen oli Islandersille iso takaisku

Taustaorganisaation heikkoutta osoittaa selkeästi myös kesän hankinnat. Puolustusta kyllä onnistuttiin vahvistamaan ihan hyvin Wisniewskillä, Mottaulla ja Mark Eatonilla, mutta hyökkäys on edelleen huono. Sinne ei hankittu yhtään varmaa ja kokenutta hyökkääjää, joka kykenisi pelaamaan hyvällä tasolla pelistä toiseen. Sen sijaan toivottiin, että salama iskisi toistamiseen samaan paikkaan, kuten viime kaudella. Matt Moulson nousi yllättäen farmista 30 maalin mieheksi. Mutta se ei tarkoita, että sama tapahtuisi nyt. Michael Grabner kyllä tuo energiaa ja luisteluvoimaa alaketjuihin, mutta pisteitä hän ei juuri tuo. Ja jos joukkue tarvitsi energiapelaajaa, niin miksi Islanders luopui paremmasta, kokonaisvaltaisemmasta ja potentiaalisemmasta Sean Bergenheimista? P.A. Parenteau taas kyllä tuo pisteitä, mutta hän on hyödyllinen vain ylivoimalla, jos silloinkaan. Tasakentällisin kaikesta näkee, että hän on farmista nostettu mies, joka pelaa aivan liian suuressa roolissa.

Ja nämä ovat vain joitain epäkohtia. Entisen apulaismanagerin ja varauksista huolehtineen Ryan Jankowskin erottamista moni pitää virheenä. Varsinkin kun tilalle ei tullut yhtä hyvää kaveria. Puhetta on myös viime hetkinä aiheuttanut kutakuinkin ainoana median edustajana Islandersia enemmän edustaneen Chris Bottan kohtelu. Häntä ei ensiksi oikein haluttu hallille ja myöhemmin hänen pitämänsä Islanders Point Blank suljettiin seuran toimesta. Ilmeisesti Islandersia ei saanut kritisoida, vaikka tappioputki venyy koko ajan pidemmäksi. Ja tietenkin montaa mietityttää Charles Wangin saamattomuus jäähallin kanssa. Nykyinen Nassau Veterans Memorial Coliseum on hajoamassa käsiin, mutta uuden hallin kanssa ei ole vieläkään päästy eteenpäin. Halli on jo niin heikossa kunnossa, että moni pelaaja ei pelkästään sen takia halua tulla pelaamaan Long Islandille. Paitsi jos annetaan selkeästi enemmän rahaa kuin muualla. Ja harvalle halutaan antaa. Mutta nyt tilanne on se, että heikot esitykset, oudot päätökset ja tappioputki näkyy tylysti yleisömäärässä. Ottelussa Panthersia vastaan yleisöä oli vaivaiset 9100, mikä on NHL:ssä aivan naurettava määrä.

Mutta kai sitä on jälleen pakko katsella, kun New York Islanders kohtaa parin tunnin päästä Atlanta Thrashersin. Kai sitä kuvittelee, että vahinko sattuisi ja Islanders voittaisi. Ja Jesse Joensuu varmaankin pelaa Thrashersia vastaan, ja porilaisena porilaisen otteita on aina kiinnostavaa seurata.

Liian paljon liian nopeasti?

Monella liigapaikkakunnalla on huomattu, että tunnelma puuttuu. Katsomoissa saattaa olla porukkaa, mutta ääntä ei kovin monesta suusta tule, ja taputuksiakin tulee kovin vähän. Poikkeuksena on tietenkin hetkellinen tunnelman nousu maalin synnyttyä, tai kun joukkue on viimeisillä minuuteilla menossa kohti voittoa. Syitä huonoon tunnelmaan on etsitty monista asioista. Perinteisiksi selityksiksi on sanottu SM-liigaa tuotteena, itse halleja ja seisomakatsomon puutetta ja suomalaista luonnetta. Mutta entä jos syynä ovatkin ne, ketkä rakastavat omaa joukkuettaan? Entä jos osasyyllisenä ovatkin kaikki me, joilla on palava halu kannustaa omaa joukkuettaan?

Tämän tekstin tarkoitus ei ole väittää, että joku kannustaisi ”väärin”. Porilaisena minä toki pidän Isomäen tavasta huutaa mahdollisimman voimakkaasti usean ihmisen voimin Ässiä. Mutta minä myös arvostan suuresti sitä työtä, mitä HIFK:n, Jokereiden tai Sportin kannattajat ovat tehneet. Kun kasassa on suuri porukka, joka laulaa yhtäaikaisesti, niin se kuulostaa todelta hienolta. Mutta toisaalta olen myös ollut valitettavan monessa ottelussa, jossa katsojat istuvat aivan hiljaa. Jossain saattaa olla pieni porukka, joka yrittää organisoidusti kannattaa, mutta voimaa heissä ei ole tarpeeksi. Ja onhan se nyt myönnettävä, että Porissakaan ei kannustus aina päätä huimaa. Vaikka Porin tunnelmaa moni on kehunut, niin varsinkin arkipeleissä tunnelma on usein todella vaisua.

Mutta miten kannattajat itse voivat aiheuttaa tunnelman hiipumisen, vaikka he nimenomaan yrittävät parantaa sitä? Antakaa minun selittää. Tämä ajatus on varsin yksinkertainen ja se tuli minulle mieleeni yhtäkkiä kesken tavallisen keskustelun. Kannattamisesta on usein tehty liian hankalaa! Annan teoreettisen esimerkin asiasta:

Timo Tosifani on kannattanut joukkuetta X koko elämänsä ajan. Hänellä on halu kannustaa joukkuetta päivästä ja joukkueen menestyksestä riippumatta. Hän on ollut kannatustoiminnassa mukana jo pitkään ja hän osaa kaikki kannatuslaulut ulkoa, ja todennäköisesti osaisi sanoa laulujen sanat vaikka keskellä yötä. Hän keksii uuden kannatuslaulun ja kertoo ydinryhmässä oleville kahdellekymmenelle ihmiselle ideastaan. Pian he jo laulavat tuota Timon keksimää laulua. Samalla muut katsojat ovat kuitenkin hiljaa ja ydinryhmä ihmettelee, mikseivät muut joukkueen X kannattajat ole luomassa tunnelmaa.

Tässä kohtaa astelee sisään Kimmo Kannattaja. Kimmo on aina ollut kiinnostunut joukkueen X otteista. Hän tulee peliin ja hän haluaisi kannustaa joukkuettaan. Kimmo kuulee Timo Tosifanin keksimän uuden hienon laulun, mutta ei ymmärrä yhtään, että mitä siinä lauletaan, tai mitä sanoja siinä on. Kimmo haluaisi kovasti kannattaa, mutta yksinkertaista joukkueen X nimeä ei kovin montaa kertaa ottelussa huudeta, eikä yksinkertaisia taputuksia ole. Hän ei yksinkertaisesti osaa kannustaa kannattajaryhmän mukana, vaikka periaatteessa halua olisikin.

Ajoittain nykypäivän SM-liigassakin kannattajat ovat hurmoksessa. Kuvan on ottanut Irina Leppäkorpi.

Eli ovatko faniryhmät etääntyneet tavallisesta katsojasta? Siis siitä massasta, joka ei välttämättä tule jokaiseen peliin paikalle, tai eivät halua laulaa ääntään käheiksi jääkiekko-ottelussa? Onko faniryhmien fokus hukassa? Varmasti jokainen kannattaja haluaa auttaa joukkuettaan kannattamalla heitä otteluissa. Mutta jokainen voi miettiä, että onko parempi laulaa pienellä porukalla, vai saada suurempi osa tavallisesta massasta mukaan hurmioituneena. Nimittäin monella kannattajayhdistyksellä ja fan clubilla tuntuu olevan todella monipuolinen ja laaja laulukirja, josta pyritään tekemään koko ajan entistä suurempi, laajempi, isompi, massiivisempi ja eeppisempi. Samalla tavalliselle katsojalle tulee entistä vaikeampaa tulla mukaan kannattamaan, kun kannustuslaulut muuttuvat aina vain mahtipontisimmiksi, ja niitä pitäisi alkaa opettelemaan kannattajayhdistyksen omilta nettisivuilta, tai keskustelupalstoilta löytyvien ohjeiden avulla. Tuota työtä harva tavallinen ihminen haluaa tehdä.

Ovatko kannattajayhdistykset kärjistetysti lähteneet kehittämään vain omaa toimintaansa ja pyrkineet tekemään itsestään ”suurempia, hienompia ja parempia”. Onko samalla unohtunut se yksinkertainen oman joukkueen tukeminen ja kannustaminen? Ja onko samalla unohdettu ottaa muutama askel matkalla kohti Keskieurooppalaista laulukulttuuria? Ehkä olemme yrittäneet tehdä liian paljon liian nopeasti. Ehkä olemme unohtaneet kehittää kannatustoimintamme perustaa askel askeleelta ja siirrytty suoraan lähtöruudusta maaliin. Samalla joukkuetta kenties kaikkein eniten auttava koko katsomon massahurmos jää syntymättä.

Kenties itse kunkin tulisi ajatella enemmän tavallista satunnaiskannattajaa tunnelman luomisessa. Kenties tunnelmaa saataisiin parannettua kääntymällä takaisin kohti tavallisempaa suomalaista kannustusta, sillä joskus askel taaksepäin antaa mahdollisuuden ottaa useampi askel eteenpäin. Tavalliselle katsojalle on nimittäin helpompi tulla mukaan kannustamiseen yksinkertaisella oman joukkueen nimen huutamisella, taputuksilla ja yksinkertaisilla huudoilla ja lauluilla. Liian monimutkaiset sanat nimittäin vaativat ehkä turhan paljon paneutumista kannustamiseen. Mutta kun pohja on kunnossa, niin sen päälle voidaan lähteä rakentamaan uutta ja pikkuhiljaa monipuolistaa kannustustoimintaa.

Positiivinen turnaus

Suomi voitti Karjala-turnauksen. Hieno homma! Venäjä onnistui vielä yllättämään suomalaiset, mutta Tshekki ja Ruotsi kaatuivat, ja se riitti tällä kertaa voittoon. Ruotsia vastaan oli onnikin mukana ruotsalaisten vetojen osuttua tolppaan pariin otteeseen, mutta voitto tuli lopulta hyvän pelin jälkeen. Samalla varmistui turnausvoitto. Ja se on hyvä merkki joukkueelta, josta miltei jokainen pelaaja on realistinen vaihtoehto kevään MM-kisoihin.

Jukka Jalonen voi myhäillä nyt tyytyväisenä. Peli näytti varsinkin kahdessa viimeisessä ottelussa oikein hyvältä. Pelien tempo oli kovaa, mutta suomalaiset pärjäsivät silti hyvin. Puolustus toimi erinomaisesti, josta osoituksena on vain kaksi päästettyä maalia koko turnauksessa. Puolustajat peittivät hyvin syöttölinjat, sekä pitivät oman miehensä. Lisäksi leijonat uskalsivat pelata ja pitää kiekkoa ahtaassakin paikassa. Ja sitä Jalonen hakikin.

Erikoistilanteet olivat jälleen hieman kaksijakoisia, kuten Jalosen ajan Suomella on ollut tapana. Alivoima oli erinomaista, kuten tilastotkin osoittavat. Ruotsi kyllä pääsi pari kertaa laadukkaille paikoille Suomen alivoiman aikaan, mutta yleisesti ottaen Suomella oli harvoin hätää omassa päässä. Syöttölinjat oli niin hyvin peitetty ja hyökkääjät tekivät arvokasta työtä karvaajina. Lisäksi purut olivat tällä kertaa laadukkaita, eivätkä ne pysähtyneet viivalle kovin usein. Ylivoima sen sijaan oli hivenen tehottoman oloista, eikä laadukkaita paikkoja syntynyt. Usein jouduttiin vain vetämään viivalta kohti maalia, vaikka Suomen puolustajilla ei erityisen painavia tai tarkkoja laukauksia ollutkaan.

Petri Vehanen oli jälleen vakuuttava

Mutta luonnollisesti onnistujia tästä turnauksesta löytyi paljon. Maalivahdit Petri Vehanen ja Karri Rämö olivat kummatkin varmoja maalilla. Puolustajista jokainen onnistui Janne Niskalasta Jyrki Välivaaran kautta Ville Uusitaloon. Hyökkääjistä kaikkein tehokkaimman oloisia hyökkäyksessä olivat Petri Kontiola ja Jori Lehterä. Lehterä on ottanut jälleen askeleen eteenpäin ja nyt hän alkaa selkeästi pärjätä myös kansainvälisissä peleissä. Teemu Laineen, Jarkko Immosen, Janne Lahden ja Ville Peltosen pelissä ei myöskään ole juuri moitittavaa. Hienoa, että Laine ja Lahti onnistuivat kansainvälisellä tasolla! Uusia nimiä aina kaivataan. Lisäksi pitää nostaa hattua Leo Komarovin ja Lennart Petrellin ennakkoluulottomille esityksille nelosketjussa, sekä alivoimassa. Pettymyksinä itse pitäisin Juhamatti Aaltosen tehotonta näpertelyä, Antti Pihlströmin epämääräistä hätäilyä, sekä Mikko Lehtosen tehottomuutta.

Täytyy myös myöntää, että tykkään tästä uudesta valmennustiimistä. Nyt ei ole ketään supisemassa koko aikaa Jalosen korvaan, vaan Jukka Jalonen saa keskittyä viemään omia asioitaan eteenpäin. Lisäksi Jalonen on taas vuoden kokeneempi. Petri Matikainen ja Pasi Nurminen ovat taas omassa ruudussaan erittäin hyödyllisiä kavereita, joilla riittää uskottavuutta. He eivät varmasti hyväksy pelaajilta löysiä vaihtoja, vaan piiskaavat pelaajat tekemään parhaansa koko ajan. Tämä tiimi näytti nyt toimivan hyvin. Todellinen testihän tulee vasta kevään MM-kisoissa, mutta lupaavaltahan tuo valmennus nyt näyttää.

Kuukauden kuluttua Suomen pelit jatkuvat Moskovassa. Siellä lienee kokeilupitoisempi joukkue kasassa. Toivottavasti siellä uudet kasvot kykenevät antamaan näyttöjä kyvyistään kansainvälisissä peleissä.

Ville Uusitalo - Ranskan alasarjoista maajoukkueeseen

Sunnuntai-iltana tuli ilmoitus, että Karjala-turnauksen kokoonpanoon on jouduttu tekemään muutos Petteri Nummelinin jouduttua jäämään sivuun. Jukka Jalonen päätti, että korvaajaksi valitaan 31-vuotias ässäpuolustaja Ville Uusitalo. Samalla Uusitalo debytoi maajoukkuepaidassa.

Ville Uusitalo on urallaan pelannut monessa paikassa. Junioriuran viimeiset vuodet kuluivat puolustajalta EPS:n A-nuorten I-divisioona joukkueessa ja vasta kaudeksi 2000 – 2001, 21-vuotiaana, hän pääsi pelaamaan kauden ajan EPS:n Suomi-sarjan ryhmässä. Tämän jälkeen puolustajan tie vei ulkomaille. Kauden 2001 – 2002 hän pelasi Brestin joukkueessa Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla tehden 14 ottelussa 40 pistettä. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi Ruotsin Division 1:een (kolmanneksi korkein sarjataso) IK Panternin riveihin ja hän sai kerättyä 55 ottelussa 28 pistettä. Tämän jälkeen hän pääsi jo yrittämään Mestistä HC Salamoiden riveissä. Tie vei kuitenkin vielä kaudeksi 2004 – 2005 Italian pääsarjan Allegheen. Italian jälkeen Uusitalo kuitenkin palasi Salamoiden joukkueeseen, jossa pelit sujuivat hyvin. 26 ottelussa syntyneet 26 pistettä kiinnittivät Jokereiden huomion, ja loppukausi sujuikin Helsingissä.

Liigapaikka vakiintui kuitenkin vasta 27-vuotiaana Lahden Pelicansissa. Lahdessa Uusitalo pelasi kaksi kautta, ja tämän jälkeen Ässät nappasi puolustajan. Ensimmäiset kaudet SM-liigassa eivät kuitenkaan olleet erityisen vakuuttavia. Fysiikka oli kyllä liigatasoa, mutta päätökset olivat usein huonoja. Hän yritti usein tehdä liian vaikeita ratkaisuja. Voisi sanoa kliseisesti, että hän kuvitteli olevansa joku bobbyorr. Taidot eivät kuitenkaan riittäneet pelkkään kiekolliseen peliin, ja Uusitalo saikin maineen hasardiherkkänä puolustajana, joka kompuroi kulmissa. Ensimmäinen kausi Ässissäkin oli puolustajalta vielä heikkoa ja riskialtista suorittamista ja tuo maine säilyi vielä hetken aikaa.

Viime kaudella kuitenkin asiat muuttuivat. Uusitalosta tuli Ässien ylivoimaisesti paras puolustaja ja kenties koko joukkueen tärkein lenkki. Viime kaudella hänestä kuoriutui se liigatason huippupuolustaja, jonka näytöt nyt riittävät maajoukkueeseen. Ässäpuolustaja jätti liian vaikeat ratkaisut muille, ja alkoi pelata varmaa peliä. Syötöt ovat nykyään helpompia ja varmempia kuin ennen. Lisäksi Uusitalon luistelu on todella hyvää ja hän ehtii tukemaan hyökkäyksiä, sekä ehtii ensimmäisenä alas puolustamaan. Ja vaikka hän ei laitakaan miestä seinälle, niin hän on silti erinomainen myös omaan päähän. Hän nimittäin osaa riistää kiekon tehokkaasti vastustajan hyökkääjiltä ja lisäksi hän sijoittuu hyvin. Uusitalon tärkeyden Ässille huomasi viime kauden lopulla, kun hän loukkaantui. Pitkään pudotuspeleissä kiinni ollut Ässät romahti puolustajan loukkaantumisen jälkeen täysin. Näin pudotuspelit jäivät Ässiltä jälleen pelkäksi haaveksi. Tällä kaudella Uusitalo on kenties aiempaakin parempi.

Nyt Uusitalon kova työ siis palkitaan. Hän saa laittaa ensimmäistä kertaa urallaan leijonapaidan päälle. Luistelu varmasti riittää kansainvälisellekin tasolle. Se jää nähtäväksi, että riittääkö muut ominaisuudet. Joka tapauksessa Uusitalo on Jukka Jalosen pelitapaan sopivan oloinen puolustaja. Hän on nopea ja hän kykenee liikuttamaan kiekkoa melko nopeasti. Ja vaikka Uusitalolla onkin kiekollista taitoa, niin hän on myös hyvä omassa päässä ja pelaa tällä hetkellä, kuten nykyajan puolustajan pitää pelata. Enää ei laiteta miestä seinälle, vaan peitetään syöttölinjat. Toivottavasti Ville Uusitalo onnistuu maajoukkueessa!

Suikkasen potkut

Eilisen suurin kiekkouutinen oli Kai Suikkasen potkut. Lokomotiv Jaroslavl päätti erottaa TPS:n mestaruuteen valmentaneen Suikkasen, vaikka Lokomotiv olikin läntisen konferenssin toisena. 21 ottelussa joukkue oli saalistanut 37 pistettä. Lokomotivin presidentin mukaan joukkueen pitäisi pelata vieläkin menestyksekkäämmin. Siksi valmentajaa vaihdettiin ja nyt tilalle on astelemassa ilmeisesti Vladimir Vujtek (ei se Ässistä ja HPK:sta tuttu pelaaja).

No jo on kovat vaatimukset. Lokomotivilla on hyvä kokoonpano, mutta ei kuitenkaan sarjan paras. Enemmänkin tämä vain korostaa venäläisten lyhytnäköisyyttä joukkueidensa rakentamisessa. Jos joukkueella menee pari peliä huonosti, niin vika on joko valmentajan, tai ulkomaalaisen pelaajan. Valmentajat varsinkin vaihtuvat Venäjällä tiheään, sillä Suikkanen on jo yhdeksäs potkut saanut valmentaja KHL:ssä (joukkueita on 23)! Mutta aina voi paikallisen öljymiljonäärin rahalla ostaa uudet kaverit tilalle. Ja sitä rahaa voi käyttää ihan miten haluaa, ja hankkia mahdollisimman nimekkäitä pelaajia ja valmentajia tilalle. Joukkueen kasauksessa harvemmin käytetään Venäjän suunnalla mitään suunnitelmia, vaan joukkueen rakennuksen perusperiaate on kasata mahdollisimman nimekäs nippu.

Joukkueiden rakentamisessa ollaan Suomessa huikeasti Venäjää edellä. Täällä pääsääntöisesti mietitään sitä, että millaisia pelaajia tarvitaan ja pyritään sitouttamaan pelaajia joukkueisiin pitkillä sopimuksilla. Samoin valmennukselle annetaan aikaa luoda pohja menestykselle. SM-liigassa onkin viime vuosina menestyneet joukkueet, jotka ovat rakennettu pitkäjänteisesti.

Valmentajan vaihtaminen on kuitenkin harvoin tie onneen. Uusi valmentaja tuo aina omat menetelmänsä ja taktiikkansa joukkueeseen, ja niiden omaksuminen pelaajilta kestää aina hetken. Joissain tapauksissa valmentajan vaihtaminen on kuitenkin perusteltua. Jos joukkue selkeästi alisuorittaa, tai joukkue pelaa kentällä vailla mitään ideaa, niin silloin voi kyseenalaistaa valmennuksen. Esimerkiksi TPS ja Pelicans antoivat potkut päävalmentajalleen ihan hyvästä syystä. TPS:n kokoonpano ei todellakaan ole niin huono, että sillä oltaisiin noin selkeästi sarjan viimeisenä. Ja Pelicansin peli tuntui olleen koko Mika Toivolan ajan ihmeellistä koheltamista, jonka logiikasta ei kukaan saanut selvää. Se, että uudeksi päävalmentajaksi valittiin entinen kakkosvalmentaja, onkin sitten eri tarina.

 Tästä päästäänkin takaisin Suikkaseen. Oliko Suikkasen potkut perusteltuja? Lokomotivin presidentti Juri Jakovlev ei ilmeisesti ollut tyytyväinen joukkueen pelaamiseen. Etenkin puolustus on ollut Jakovlevin mielestä huonoa. Ja Ak Bars Kazanin huippujoukkueelle ei olisi saanut hävitä. Mutta toistan vielä kerran: Lokomotiv on läntisen konferenssin toisena. Lisäksi pisteitä on tullut kiihtyvällä tahdilla. Ei tuollaisessa vaiheessa pitäisi valmentajaa pois potkia. Tietenkin taustalla voi olla muitakin tekijöitä. Kenties Kai Suikkasen persoona ei miellyttänyt Jakovlevia. Kenties taustalla on presidentin ja päävalmentajan väliset näkemyserot. Tuolloin potkut ymmärtäisi hivenen paremmin.

Lopuksi on vielä mainittava yksi huvittava huomio. Lokomotivissa pelaava Jori Lehterä oli ollut aiemmin aamulla palaverissä, jossa seuran presidentti Jakovlev puhui venäjäksi. Lehterälle palaveri käännettiin niin, että Suikkanen siirtyisi kakkosvalmentajaksi. Näin voi tapahtua vain Venäjällä?

Ei yllätyksiä

Suomen jääkiekkomaajoukkue aloittaa kautensa. Edessä on kotiturnaus, eli Karjala-turnaus. Jukka Jalonen on valinnut Leijonia edustamaan nimekkään nipun. Suurin osa pelaajista on varteenotettavia ehdokkaita kevään MM-kisoihin ja nyt jo joukkueessa on paljon kokemusta arvoturnauksista ja muista maajoukkuepeleistä. Tavoite on siis selkeästi voittaa kotikentällä. Kokeilut tehdään sitten Moskovassa.

Suomi Karjala-turnauksessa

Maalivahdit:
Petri Vehanen - Ak Bars Kazan (KHL)
Karri Rämö - Avangard Omsk (KHL)

Puolustajat:
Petteri Nummelin - Lugano (Sveitsi)
Lasse Kukkonen - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Ossi Väänänen - Jokerit
Jyrki Välivaara - JYP
Janne Niskala - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Juuso Hietanen - HV-71 (Ruotsi)
Pasi Puistola - HV-71 (Ruotsi)
Topi Jaakola - Luleå (Ruotsi)

Hyökkääjät:
Jani Tuppurainen - JYP
Perttu Lindgren - Lukko
Ville Peltonen - HIFK
Mikko Lehtonen - Skellefteå (Ruotsi)
Jarkko Immonen - Ak Bars Kazan (KHL)
Petri Kontiola - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Jori Lehterä - Lokomotiv Jaroslavl (KHL)
Teemu Laine - HV-71 (Ruotsi)
Niko Kapanen - Ak Bars Kazan (KHL)
Antti Pihlström - JYP
Lennart Petrell - HIFK
Juhamatti Aaltonen - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Leo Komarov - OHK Dynamo Moskova (KHL)

Niko Kapanen jälleen maajoukkueessa

Yllätyksiä ei siis juuri ollut. Sellaisiksi voidaan ehkä laskea Välivaara, Tuppurainen ja Petrell. Mutta Välivaara on monipuolinen puolustaja, Tuppurainen on pelannut hyvän alkukauden ja Petrellillä on takuuvarmasti käyttöä alemmissa ketjuissa. Mikko Lehtonen on myös kiinnostava nimi. Pari vuotta sitten Euro Hockey Tourilla hän esitti ennakkoluulottomia otteita ja sen jälkeen takana on kaksi hyvää kautta farmissa. Nyt hän on pelannut hyvän alkukauden Ruotsissa. Minä odotan häneltä todella paljon. Pisteitäkin pitäisi tulla.

Toki joukkueeseen olisi voitu valita muitakin nimiä. KHL:stä tarjolla olisivat olleet erinomaisesti alkukaudella pelanneet Jonas Enlund, Ville Nieminen ja Ilkka Heikkinen. Elitserienissä erinomaisia otteita ovat esittäneet nyt valittujen lisäksi Timo Pärssinen, Jukka Voutilainen, Janne Niinimaa ja Eero Somervuori. Sveitsistä olisi voitu valita Tony Salmelainen. Ja SM-liigasta kiinnostavia nimiä olisivat olleet Joni Myllykoski, Teemu Lassila, Eero Kilpeläinen, Ville Lajunen, Jere Karalahti, Juha Leimu, Ville Viitaluoma, Lauri Tukonen, Janne Lahti... Heistä moni tullaan varmasti näkemään vielä tällä kaudella maajoukkueessa.

Samaan aikaan muualla nuorten maajoukkue Tshekin turnaukseen on valittu. Jalkeilla on lähes paras mahdollinen ryhmä. Tähtinä ovat Sami Vatanen, Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ja Joel Armia. Varsinkin Vatanen olisi hyvin voinut mahtua myös Karjala-turnaukseen, mutta heidän alkukauden tavoite on viedä Suomi mitaleille vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa. Tshekin turnauksen joukkue tulee olemaan suurilta osin sama, kuin vuodenvaihteessa, joten tulosta odotetaan. Jos nyt ei Suomi menesty, niin suuria odotuksia ei kannata vuodenvaihteellekaan asettaa. Pohjois-Amerikasta tulee toki mukaan vielä Rasmus Rissanen ja Erik Haula, sekä kenties Christopher Gibson ja Mika Partanen. Joonas Nättinenkin tulee pelaamaan kisoissa, mikäli tervehtyy joulukuun alussa. Ja nyt valitun ryhmän ulkopuolelta voi muutama kaveri (esimerkiksi Lauri Kärmeniemi ja Teemu Tallberg) nousta pienempiin rooleihin. Kiinnostava nimi on puolustaja Olli Määttä. Nuorukainen on syntynyt 1994, mutta on pelannut erinomaisesti Mestiksessä. Hänen aikansa tuskin on kuitenkaan vielä, vaan vasta myöhemmin. Nyt hän kuitenkin saa kerätä hyvää kokemusta kovemmista peleistä.

Miten Leijonille käy? Se selviää aivan kohta!