Suomi kaatui saappaat jalassa

Herätyskello oli asetettu soimaan yöllä kello 2.55. Pikkuleijonien urakka nuorten MM-kisoissa alkoi ottelulla USA:ta vastaan. Minun ei tarvinnut katua päätöstä herätä keskellä yötä, sillä Suomi ja USA tarjosivat viihdyttävän ja tasaisen jääkiekko-ottelun. Ottelu päätyi lopulta ihan ansaitusti jatkoajalle, joka Suomen kannalta päättyi ikävästi tappioon Joni Ortion helposti päästämän maalin takia. Jatkoaikatappio numeroin 2-3 ei kuitenkaan masenna. Päinvastoin tämä toi minulle entistä enemmän luottoa Suomen mahdollisuuksiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että vastassa oli Yhdysvallat. USA on ollut juniorikiekossa erinomainen jo pitkään. Viime vuonna maa voitti nuorten MM-kultaa, eikä joukkue ole heikentynyt täksi vuodeksi. USA on Kanadan ohella turnauksen ylivoimaisesti suurin suosikki. Siksi odotinkin, että USA:n isot, mutta hyvin liikkuvat pelaajat luistelisivat Suomen kumoon ja peli päättyisi johonkin 1-5-tappioon. Sen sijaan Suomi pelasi erittäin hyvin ja ajoittain oli pelin hallitseva osapuoli. Se on erittäin hyvä merkki. Suomi ei jäänyt millään pelin osa-alueella Yhdysvaltojen jälkeen, ei edes fyysisessä pelissä. Tämä myös osoittaa sen, että Suomen vahvuudeksi luettava joukkuepeli voi toimia silloin erinomaisesti, kun pelaamassa on muiden tasoon nähden tarpeeksi hyviä yksilöitä.

Joni Ortio oli hyvä Yhdysvaltoja vastaan

Pikkuleijonilla ei näyttänyt tämän ottelun perusteella olevan maalivahtiongelmaa. Joni Ortio päästi viimeisen ja ratkaisevan kyllä helposti, mutta muuten hän oli koko ottelun ajan erittäin hyvä. Ja parempi vain että se hörppäys tuli nyt, ettei sitä tule esimerkiksi puolivälierän jatkoajalla. Puolustajista Sami Vatanen oli odotetusti hyvä, mutta oman pään pelissä minun silmääni positiivisen vaikutuksen tekivät myös Jyrki Jokipakka ja Rasmus Rissanen. Hyökkäyksessä Mikael Granlundin jättämän aukon paikkasivat hienosti tasoaan nostaneet keskushyökkääjät Erik Haula ja Joonas Nättinen. Myös Toni Rajala oli yllättävän hyvä. Alaketjut taas suoriutuivat omassa roolissaan erinomaisesti. Teemu Pulkkiselta odotin kenties enemmän, mutta siitä huolimatta hyvä alku. Joel Armia sen sijaan on jännä tapaus. Pieni kaukalo ja pienentynyt aika ja tila ilmeisesti yllättivät porilaisnuorukaisen, sillä hän oli omassa päässä usein vaikeuksissa. Vastapainona hyökkäyspäässä tuli muutama loistava hetki.

Tämä oli loistava alku pikkuleijonilta ja odotan jo innolla tulevia pelejä. Sveitsin, Saksan ja Slovakian pitäisi kaatua rutiinisuorituksella. Mutta nyt nähdyllä suorituksella kyetään oikeasti haastamaan myös Ruotsi ja Venäjä. Mitaliin on tuollaisilla esityksillä ensimmäistä kertaa aikoihin nuorten MM-kisoissa realistinen mahdollisuus!

Nuorten MM-kisat Buffalossa

Nuorten MM-kisat ovat tulossa. Vuodenvaihteessa pelattavat kisat tuovat esille tulevia tähtipelaajia. Mutta ketä kannattaa seurata? Mitkä ovat kisoissa pelaavien maiden voimasuhteet? Siitä seuraavassa.

Joukkueet

Asetelmat ovat tutut parilta viime vuodelta. Kanada lähtee jälleen kerran ennakkosuosikkina kisoihin. Ykköshaastajana on USA, jolla on myös erittäin hyvät mahdollisuudet. Myös Ruotsin joukkue on tänä(kin) vuonna kova, vaikkei ihan viime vuosien tasolle ylläkään. Venäjä on iskuetäisyyden päässä ja menestysmahdollisuudet ovat olemassa, mikäli maalivahti ja hyökkääjät onnistuvat. Suomi tuleekin jo näiden maiden jälkeen viidentenä. Tshekki, Slovakia, Sveitsi ja Saksa ovat huippumaita jäljessä, mutta keskinäinen kamppailu tulee olemaan kovaa. Suomi ja Venäjä eivät voi aliarvioida näitä maita. Norja tulee sitten kaukana muiden perässä ja on ihme, jos norjalaiset voittavat yhdenkin pelin.

Maalivahdit

Ruotsin Robin Lehner lienee turnauksen kovin maalivahti näin etukäteen ajateltuna. Ottawa Senatorsin paidassakin pelannut ruotsalaisvahti tulee olemaan tärkeä palanen Ruotsin mitalitavoittelua. USA:n Jack Campbell on vakuuttanut tähän mennessä aina maajoukkueessa, mutta kausi OHL:ssä ei ole mennyt erityisen hyvin. Odotettavissa on silti hyvä turnaus. Kanada saa jälleen erittäin kovan ykkösvahdin joko QMJHL:ssä pelaavasta Olivier Roysta, tai OHL:ssä pelaavasta Mark Visentinistä. Sveitsin pääsarjan Langnaussa torjuva Benjamin Conz on pelannut hyvää kautta ja hän saattaa torjua Sveitsin jälleen puolivälieriin. Venäjän Igor Bobkov pelasi viime vuoden nuorten MM-kisat hienosti, mutta tämä kausi OHL:n London Knightsissa on mennyt heikommin ja se aiheuttaa kysymysmerkkejä. Saksan Philipp Grubauer on pelannut erinomaisesti OHL:n Kingston Frontenacsissa ja jo kahdesti Saksan nuorten maajoukkueessa torjunut maalivahti on joukkueen suurimpia tähtiä. Suomen Joni Ortio ei vakuuttanut vielä viime kisoissa, mutta tällä kaudella hänellä on enemmän kokemusta SM-liigasta, joten tason pitäisi olla viimevuotista kovempi. Tshekin ja Slovakian maalivahtitilanne on toistaiseksi epäselvä, mutta kuka tahansa pelaakin ykkösvahtina, niin suureen riemuun ei ole aihetta. Jopa Bluesin A-junioreissa pelaava norjalaisvahti Lars Volden saattaa olla Tshekin ja Slovakian maalivahteja potentiaalisempi tapaus.

Puolustajat

Puolustajissa Kanada, USA ja Ruotsi ovat valovuoden muita edellä. Kanada saa jälleen tukun kovia nimiä puolustukseen ja miltei kaikilla on ensimmäisen kierroksen varaus NHL:ään. Odotettavissa on hyvää peliä erityisesti Ryan Ellisiltä, Jared Cowenilta ja Calvin De Haanilta. USA:n puolustus on Kanadan puolustusta nopeampi, mutta häviää fyysisyydessä ja kenties tähtipelaajat eivät ole aivan yhtä hyviä. Chicago Blackhawksissa käynyt Nick Leddy saattaa kuitenkin olla turnauksen parhaita puolustajia. Ruotsin puolustuksessa huomio kiinnittyy Elitserienissä Skellefteåssa 15 pistettä tehneeseen Tim Erixoniin, sekä ensi kesänä todennäköisesti kolmen ensimmäisen joukossa varattavaan Adam Larssoniin, joka on kokonaisuutena yksi parhaita puolustajia turnauksessa.

Sami Vatanen on kisojen tähtipuolustajia

Näiden maiden jälkeen on suuri pudotus ja seuraavaksi kovin puolustus saattaa olla jopa Suomella kiitos MM-tasoa lähentelevän Sami Vatasen. Jyrki Jokipakka ja Tommi Kivistö saattavat olla myös tällä tasolla kovia tekijöitä. Venäjän puolustus ei ole mikään erityisen kova, mutta KHL:ssä kymmenen pistettä tehnyt Dmitri Orlov voi olla yllättävän hyvä pelaaja. Muiden maiden puolustajat ovat varsin heikkotasoisia paria yksilöä lukuun ottamatta. Erityisesti Norjan ja Saksan puolustajat ovat mahdottoman tehtävien edessä. Kyvykkäitä ja lupaavia pelaajia kuitenkin löytyy näistäkin maista. Slovakian Martin Marincin on olut huimassa vireessä WHL:n Prince George Cougarsissa ja hän lienee Slovakian harvoja valopilkkuja. Seurata kannattaa myös Saksan Konrad Abeltshauseria, Slovakian Adam Janosikia ja Sveitsin Romain Loeffelia. Yksi hyvä puolustaja ei kuitenkaan pelasta muuten heikkoa takalinjaa.

Hyökkääjät

USA:n ja Kanadan hyökkäyskalustot ovat selkeästi muita edellä. Totutusti USA:n hyökkääjät ovat nopeita luistelijoita, kun taas Kanadan pelaajat taistelevat ja ovat fyysisempiä. Taitoa ja ratkaisuvoimaa löytyy kummaltakin maalta todella paljon. USA:lta löytyy kolme AHL-pelaajaa, kun Jerry D’Amigo, Kyle Palmieri ja Jeremy Morin ovat saaneet luvan edustaa maataan. Unohtaa ei myöskään sovi esimerkiksi Chris Kreideria, Nick Bjugstadia, Jason Zuckeria tai Emerson Etemiä. Kanadan hyökkäyksessä taas tehoja odotetaan Jaden Schwartzilta, Brayden Schenniltä, Louis Leblancilta, Ryan Johansenilta, Brett Connollylta, Zack Kassianilta ja ensi kesänä kenties ensimmäisenä varattavalta Sean Couturieriltä. Kummaltakin joukkueelta löytyy vielä hyviä pelaajia puolustaviin rooleihin. Ja vaikka ratkaiseviin rooleihin valitut pelaajat eivät monelle sano vielä mitään, niin tälle tasolle he ovat huikeita pelaajia ja muutaman vuoden päästä NHL:ää seuraavat tuntevat heistä suurimman osan.

Kahden kärkimaan jälkeen tulevatkin sitten Ruotsi, Venäjä ja Suomi. Ruotsin hyökkäyksen tähtipelaajat ovat Brynäsin hyökkääjä Calle Järnkrok, Timrån hyökkääjä Anton Lander sekä OHL:n Kitchener Rangersissa kovaan vireeseen yltänyt Gabriel Landeskog. Muutenkin hyökkäys on melko vahva, muttei esimerkiksi Kanadan tasoa. Venäjän hyökkääjät ovat normaaliin tapaan erittäin taitavia ja yksilötasolla venäläiset ovat tälläkin kertaa huikeita. Hyviä suorituksia kannattaa odottaa esimerkiksi Traktor Chelyabinskissa pelaavalta Evgeny Kutzentsovilta, Sibir Novosibirskissa pelaavalta Vladimir Tarasenkolta, QMJHL.n Saint John Sea Dogsissa pelaavalta Stanislav Galievilta, Lokomotiv Yaroslavlinin joukkueessa KHL:ää jonkin verran esiintyneeltä Daniil Sobchenkolota , Metallurg Novokuznetskin Maxim Kintsyniltä sekä koko kauden Torpedo Nizhny Novgorodin KHL-joukkueessa pelanneelta Semen Valuiskyltä. Venäjän ongelmaksi voi muodostua normaaliin tapaan roolipelaajien puute ja KHL:ssä pelaavien pelaajien vähyys. Eurooppalaisesta juniorisarjasta on aina suuri hyppy näihin kisoihin. Suomi menetti Mikael Granlundin, mutta ykkössentteri Erik Haula on pelannut varsin hyvän kauden Pohjois-Amerikassa Minnesotan yliopistossa. Laidalla on kuitenkin Suomen suurin vahvuus. Teemu Pulkkinen, Joel Armia, Toni Rajala, Joonas Donskoi ja Julius Junttila ovat pelanneet hyvin miehiä vastaan SM-liigassa. Omassa rikkovammassa roolissaan Iiro Pakarinen ja Jaakko Turtiainen ovat myös melko hyviä.

Erik Haulasta toivotaan Suomelle tarpeeksi hyvää ykkössentteriä

Viime vuonna Sveitsi yllätti kaikki menemällä välieriin. Ansio kuuluu pitkälti ensimmäisellä kierroksella varatulle Nino Niederreiterille, joka pelaa myös näissä kisoissa. Hänen kanssaan WHL:n Portland Winterhawksissa pelaavalta Sven Bärtschiltä voi odottaa myös paljon. Sveitsillä on kasassa heidän tasolleen huikea hyökkäys, josta kannattaa ottaa esille kahden edellä mainitun lisäksi Ambri-Piottan Gregory Hofmann ja Inti Pestoni. Tshekin juniorituotanto yskii ja heillä ei ole juuri laajuutta joukkueessaan, mutta heilläkin on mukana pari lupaavaa pelaajaa. Kuvaavaa on se, että nämä pelaajat pelaavat Pohjois-Amerikassa eikä Euroopassa Tshekin omassa juniorisarjassa. Roman Horakin, Martin Frkin, Andrej Nestrasilin ja Ondrej Palatin otteita kannattaa kuitenkin seurata. Slovakialla on Tshekin kanssa sama tilanne. Pari hyvää yksilöä joukkueesta löytyy, muttei laajuutta. Kanadan juniorisarjoissa pelaavat Richard Panik, Andrej Kudrna ja Tomas Jurco ovat tähtipelaajat. Ykkössentteriksi toivotaan Miroslav Preisingeriä, joka ei kyllä ole Slovakiassa tällä kaudella häikäissyt. Saksa on saanut omalle tasolleen hyvän joukkueen kasaan, jonka ykköstähti on OHL:n Windsor Spitfiresissa pelaava Tom Kühnhackl. QMHJL:n Quebec Rempartisia edustava Mirko Höfflin on varattu myös NHL:ään. Lisäksi Kitchener Rangersin Tobias Rieder on myös lupaava ja maininnan ansaitsee viime vuonna nuorten I-divisioonassa huimat 19 pistettä tehnyt WHL:n Seattle Thunderbirdsissa pelaava Marcel Noebels. Saksan pelaajamateriaali ei kuitenkaan riitä millään muita maita vastaan. Sitten on Norja. Norja ei kuulu tälle tasolle. Kuvaavaa on se, että joukkueen tähtipelaaja on Ruotsin Elitserienin MoDoa huikeat kolme ottelua edustanut Sondre Olden, joka ei edes junioreissa ole tehnyt pistettä per ottelu.

Suomi

Pikkuleijonien tilanne ei näytä mahdottomalta. Maalivahtiin Suomi tuskin tälläkään kertaa kaatuu, vaikka siitä ei tule muihin verrattuna etulyöntiasemaa. Puolustus voisi olla parempikin, mutta vain kolmella maalla on selkeästi parempi puolustus. Keskushyökkääjissä on Granlundin poissaolon takia pieni aukko, mutta Haula ja Nättinen eivät aivan toivottomia tapauksia ole. Sen sijaan laitahyökkääjissä Suomella on paljon enemmän laajuutta muutamaan viime vuoteen verrattuna, ja mukana on suuri joukko miehiä vastaan erinomaisesti pelanneita hyökkääjiä. Siksipä Suomi on etukäteen ajateltuna tämän vuoden kisoissa viidenneksi paras maa, joka ei ole juurikaan Venäjän takana. Kärkiviisikon ulkopuoliset maat Suomen pitäisi kyetä voittamaan pelkällä rutiinilla. Alkulohkossaan Suomi lienee toinen ja toisesta lohkosta puolivälierissä vastaan tulisi näin lohkon kolmonen (veikkaan Venäjää). Tällöin Suomella on mahdollisuudet edetä jopa välieriin ja sitä kautta mahdollisesti mitaleille. Viidettä sijaa korkeammalle pääsy kuitenkin vaatii joukkueelta venymistä, ratkaisuja laajalta rintamalta ja ennen kaikkea varmaa maalivahtipeliä. Se on kuitenkin mahdollista. Epätodennäköistä toki, mutta mahdollista.

Teemu Pulkkinen on Suomen kärkihyökkääjä

Loppuun vielä Suomen joukkue ennen viimeisiä pudotuksia.

Maalivahdit:

Sami Aittokallio – Ilves
Joni Ortio - TPS
Samu Perhonen – JYP

Puolustajat:

Jyrki Jokipakka – Ilves
Tommi Kivistö – Jokerit
Nico Manelius – Jokerit
Olli Määttä – JYP
Rasmus Rissanen - Everett Silvertips (WHL)
Sami Vatanen – JYP
Jesse Virtanen - Lukko

Hyökkääjät:

Joel Armia – Ässät
Joonas Donskoi – Kärpät
Erik Haula - University of Minnesota (NCAA)
Julius Junttila – Kärpät
Joonas Nättinen – Blues
Iiro Pakarinen – KalPa
Teemu Pulkkinen – Jokerit
Toni Rajala – Ilves
Miikka Salomäki – Kärpät
Teemu Tallberg – HIFK
Henri Tuominen – Ilves
Jaakko Turtiainen – HPK
Valtteri Virkkunen – Blues

*Loppukommenttina vielä sellainen asia, että tämä teksti on kirjoitettu jo 22. päivä ja paria pikkumuutosta lukuun ottamatta tähän ei ole sen jälkeen koskettu. Sen takia jotkin asiat ovat saattaneet vielä viime hetkellä muuttua*

OHL? QMJHL? WHL?

Niin mikä oli? Pohjois-Amerikkalaisia sarjoilla on taipumus olla toinen toistaan mielenkiintoisempia nimiä, joista todella moni päättyy sanoilla “hockey league”. Tapana on myös aina lyhentää sarjan nimi ensimmäisten kirjainten perusteella. Tämä taas aiheuttaa suurta hämmennystä meissä suomalaisissa. Tässä on vain jäävuoren huippu. Olen nähnyt listan Pohjoisamerikkalaisista sarjoista ja niiden lyhenteistä, jossa oli lyhenteitä varmaan satoja.

NHL – National Hockey League

30 joukkuetta käsittävä maailman paras sarja. Sarja, jossa maailman parhaat pelaajat pelaavat toisiaan vastaan. Sarja, jonne miltei jokainen kiekkoilija haluaa.

AHL – American Hockey League

30 joukkueen sarja, joka toimii NHL:n farmisarjana. Sinne siis lähetetään pelaajia, jotka ovat NHL-joukkueen sopimuksen alaisia, mutta jotka eivät syystä tai toisesta mahdu pelaamaan NHL:ään. Jokaisen joukkueen täytyy olla jonkin NHL-joukkueen farmiseura. Suurin osa pelaajista on melko nuoria, mutta AHL-joukkueilla on usein myös itse hankittuja kokeneempia pelaajia, jotka tukevat nuoria lupauksia. Veteraaneja saa olla joukkueessa kuitenkin vain viisi kappaletta. Sarjan taso on noin SM-liigan luokkaa, mutta taso heittelee todella paljon. Parhaimmat ovat valmiita NHL:ään, kun taas heikommat eivät mahtuisi SM-liigan joukkueisiin edes pienelle peliajalle.

ECHL – (East Coast Hockey League)

19 joukkuetta sisältävä sarja, jossa on joukkueita niin Yhdysvalloista kuin Kanadasta. ECHL on sarjataso, joka on vielä AHL:n alapuolella. Joukkueissa on usein pelaajia, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä AHL:ään. Taso vastaa suurin piirtein Mestistä.

CHL – Central Hockey League

Global Entertainment Corporationin omistama 19 joukkueen sarja. Taso on hivenen ECHL:ää heikompi. Sarjan nimi on hyvin hämäävä, sillä Kanadassa CHL käsitetään jonakin ihan muuna sarjana.

CHL – Canadian Hockey League

CHL on kattojärjestö, johon kuuluu kolme Kanadan pääjuniorisarjaa. Näissä sarjoissa pelaa 16–20-vuotiaita pelaajia. CHL:n voitosta pelataan Memorial Cupissa, johon osallistuu jokaisen kolmen sarjan mestari, sekä isäntäjoukkue. CHL:n kautta tulee pääosa kanadalaisista kiekkoilijoista, ja näin suuri osa nykyään NHL:ssä pelaavista pelaajista on pelannut CHL:ssä. Joukkueissa voi pelata myös kaksi ulkomaalaista pelaajaa, joista perinteisesti suuri osa on tullut Tshekistä, Venäjältä tai Slovakiasta. Mutta tälläkin hetkellä sarjassa pelaa joitakin huippupelaajia muun muassa Ruotsista, Suomesta, Sveitsistä ja Saksasta. Tasoltaan nämä sarjat ovat keskimäärin jossain SM-liigan ja Mestiksen väliltä. Parhaat kuitenkin ovat lähes valmiita NHL:ään, kun taas heikoimmat pelaajat eivät ole juuri nuorten SM-liigan keskitason pelaajia parempia.

OHL – Ontario Hockey League

Yksi CHL:ään kuuluvista sarjoista, jossa on 20 joukkuetta. Joukkueet ovat suurelta osin sarjan nimen mukaisesti Ontariosta, mutta kaksi joukkuetta on Michiganista ja yksi Pennsylvaniasta. OHL:ssä on NHL:n tavoin varaustilaisuus, jossa voi varata OHL:ään pelaajia Kanadasta Ontarion provinssista, sekä Yhdysvalloista muun muassa Michiganin, Pennsylvanian ja New Yorkin osavaltioista.

QMJHL – Quebec Major Junior Hockey League

CHL:ään kuuluva sarja, jossa pelaa 18 joukkuetta. Siinä pelaa joukkueita Quebecista, New Brunswickista, Prinssi Edwardin saarelta, Newfoundland ja Labradorista ja Yhdysvaltain Mainesta. Sarjassa pelataan hyvin hyökkäysvoittoista peliä. Siksi QMJHL tuottaakin lähinnä hyviä hyökkääjiä, sekä maalivahteja. Sarjaan varataan pelaajia sarjassa pelaavien joukkueiden olinpaikkojen lisäksi New Hampshiren, Vermontin, Massachusettsin, Rhode Islandin ja Connecticutin osavaltioista.

WHL – Western Hockey League

CHL:ään kuuluva sarja, jossa pelaa 22 joukkueita. Selkeästi fyysisin CHL:n sarjoista, josta tulee paljon puolustajia ja voimahyökkääjiä. Viime aikoina sarja on kuitenkin tuottanut paljon pelaajia muillekin pelipaikoille. Sarjan alueina ovat Kanadan provinsseista Saskatchewan, Alberta, Manitoba ja Brittiläinen Kolumbia, sekä Yhdysvaltojen osavaltioista Washington ja Oregon. WHL:ään on varattu myös pelaajia USA:n läntisistä osavaltioista, sekä Kanadan luoteisosista.

NCAA - National Collegiate Athletic Association

Yhdysvaltojen yliopistosarja. Nimike NCAA on yleisnimike kaikille yliopistojen urheilusarjoille, joihin myös jääkiekko kuuluu. NCAA:ssa on taas kaksi divisioonaa, joissa ensimmäisessä divisioonassa pelaavat suurimmat koulut. Ja jotta tämäkin kuvio vaikeutuisi, niin NCAA:ssa on kuusi eri sarjaa (Atlantic Hockey, CCHA, College Hockey America, ECAC Hockey, Hockey East ja WCHA). NCAA järjestää kauden lopussa turnauksen, jossa määritellään paras NCAA-joukkue. Tätä reittiä pitkin suurin osa yhdysvaltalaisista pelaajista kulkee matkallaan kohti NHL:ää. Sarjan taso lienee jossain SM-liigan ja Mestiksen välillä.

USHL – United States Hockey League

Yhdysvaltojen pääjuniorisarja, jossa pelaa 16 joukkuetta. Pelaajien tulee olla alle 20-vuotiaita, eivätkä he saa olla ammattilaisia. Tässä liigassa pelataan usein ennen siirtymistä yliopistosarjoihin. Sarjan taso on jossain Mestiksen ja nuorten SM-liigan välimaastossa.

Ja kuten jo kirjoitin aiemmin, näitä sarjoja riittää. Tässä kuitenkin taisivat olla ne tärkeimmät.

Huono merkki

Leijonat pelasivat erittäin heikon Moskovan turnauksen. Tshekkiä vastaan saatiin sentään piste, mutta selvät tappiot sekä Ruotsia että Venäjää vastaan pistävät mietityttämään. Aina voi toki piiloutua selitysten taakse. Suomi kuitenkin voitti Karjala-turnauksen ja meillä oli nyt vuorostaan joukkue täynnä kokeiluja. Mutta niin oli Ruotsillakin. Tappioiden taustalla on myös muita huolestuttavampia asioita.

Suomalaiset syyttävät helposti maalivahteja ja valmentajia. Eivät he syyttömiä tälläkään kertaa olleet. Eero Kilpeläinen päästi pari helppoa maalia, eikä Iiro Tarkkikaan vakuuttanut. Mutta toisaalta Suomi hävisi kaksi viimeistä ottelua niin selvästi, että siellä maalilla olisi voinut olla miltei kuka tahansa. Varsinkin kun vastustajat pääsivät Suomen maalille luvattoman helposti. Minä myös olen hieman epäileväisellä kannalla sen suhteen, että onko Jukka Jalonen lopulta paras mahdollinen valinta valmentamaan maajoukkuetta. Korostaako hän liikaa taktisia asioita lyhyissä turnauksissa ja kykeneekö hän motivoimaan pelaajia tekemään parhaansa jokaisessa pelissä? En kuitenkaan pistä tätä turnausta Jalosen piikkiin.

Pelaajavalintojakaan en lähde moittimaan. Karjala-turnauksessa pelasivat parhaat suomalaiset pelaajat ja nyt haluttiin kokeilla eri pelaajia. Valinnatkin olivat melko luonnollisia. Nyt mukana ei toki ollut kaikki SM-liigan parhaimmat pelaajat, mutta mukana olivat muun muassa SM-liigan pistepörssin kärkinimi, SM-liigassa eniten maaleja tehnyt pelaaja, puolustajien pistepörssin kaksi parasta, torjuntaprosenteissa korkealla olevat maalivahdit ja niin edelleen. Suurin osa nyt mukaan valituista (parilla poikkeuksella) on ollut SM-liigassa joukkueidensa avainpelaajia ja jopa SM-liigan eliittiä omassa roolissaan. Paljon enempää näyttöjä SM-liigasta ei voi enää vaatia. Ja olihan mukana Elitserienissä loistavasti pelannut Mikko Lehtonen.

Jukka Jalosella ja Petri Matikaisella riittää mietittävää

Nyt näkyy ikävä kyllä SM-liigan tason heikkeneminen. Tämän vuosituhannen alussa SM-liigan taso putosi jatkuvasti suomalaisten lähdettyä ulkomaille ja ulkomaalaisten tason heikentyessä. Suuri romahdus tapahtui työsulkukauden jälkeen parina kautena. Tuon jälkeen SM-liiga ei ole ollut aivan yhtä kova sarja kuin aiemmin. Viimeiset pari kautta tilanne on toki hivenen parantunut, mutta ei vielä oleellisesti. Ja nyt mukana olevat nuoret pelaajat ovat nousseet nykyiselle tasolle sen ajan SM-liigassa, jossa taso ei ole 90-luvun tasoa, eikä haasteita ole ihan yhtä paljoa. Täytyy myös muistaa Venäjän vaikutus. KHL on selkeästi Euroopan paras sarja, jolle SM-liiga toimii vain kasvattajana. Venäjän KHL:stä kasattu tähtijoukkue on luonnollisesti selkeästi parempi kuin SM-liigasta koottu joukkue. Meillä ei ollut KHL:n tasoon tottuneita pelaajia mukana tarpeeksi.

Toinen asia on Suomen juniorituotannon heikentyminen. Nuorten pelaajien taso ei yksinkertaisesti ole samalla tasolla kuin aiemmin. 1985 – 1990 syntyneistä suomalaisista ei ole saatu tarpeeksi irti, eikä noista pelaajista ole tullut kuin muutamasta kansainvälisen tason kiekkoilijoita. Vain muutama pelaa rapakon takana ja muutama muu on Euro Hockey Tourille vaadittavalla tasolla. Vuonna 1987 syntyneissä hyökkääjissä on laajuutta muita ikäryhmiä enemmän, mutta muuten nuo ikäluokat ovat melko surullista katsottavaa. Ei noista ikäluokista yksinkertaisesti löydy kansainvälisiin peleihin vaadittavaa taitoa ja osaamista.

Miesten maajoukkue saattaa jatkossa kärsiä nykyisestä tilanteesta aina silloin, kun meillä ei ole mukana kaikkia meidän parhaita pelaajia Euroopasta. Tilanne nuorissa alkaa kuitenkin hiljalleen parantua. Nyt nuorten MM-kisoihin on valmistautumassa tavallista leveämmällä materiaalilla varustettu joukkue. Lisäksi nuoremmissa ikäluokissa on aika lupaavia merkkejä. Toivottavasti sama trendi jatkuu, sillä suomalainen jääkiekko kaipaa kipeästi uusia ratkaisijoita sekä SM-liigaan että kansainvälisille kentille. Mutta täytyy myös muistaa, että nuorten MM-kisoista, saati sitten alle 17-vuotiaiden maajoukkueesta, on vielä pitkä matka kansainväliselle tasolle.

Kuukauden juniori: Eetu Koski

Eetu Koski
179 cm / 85 kg
Syntynyt 29.7.1992 Uudessakaupungissa
Kasvattajaseura: UJK

Eetu Kosken nimi pisti silmääni jo vuoden 2007 Pohjola-leirillä. Tuolloin Uudenkaupungin Jääkotkissa pelannut nuorukainen vakuutti leirillä. Tuolloin Koski keräsi leirillä pelatuissa otteluissa toiseksi eniten pisteitä Teemu Pulkkisen jälkeen ja hänet valittiinkin usein ikäluokkansa maajoukkueisiin seuraavan kahden kauden ajan. Samalla uudeksi joukkueeksi tuli Lukko. Viime kaudella hän ei kuitenkaan enää kuulunut alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Syystä tai toisesta hän ei saanut Lukon A:ssa hirveästi vastuuta, ja B-juniorit pelasivat taas I-divisioonaa. Koski teki omat johtopäätöksensä ja vaihtoi Lukon Jokereihin. Nyt hän johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä ja hän on edustanut Mestiksessä pikkuleijonia.

Mutta millainen pelaaja on Eetu Koski?

Porissa pelatussa nuorten SM-liigan ottelussa Koski pelasi keskellä. Sentterinä hän pelasi hyvin kumpaankin suuntaan. Hän tuki kentällä niin hyökkääjiä kuin puolustajiakin ja liikkui paljon. Hyökkäyspäässä hän oli useimmiten hivenen taaempana varmistamassa, tai sitten hän oli maalin edessä. Omassa päässä hän oli myös usein suojelemassa omaa maalia. Oman maalin edessä hän saikin melko usein katkottua vastustajan syöttöjä.

Luistelu oli suurelta usein liukumista. Koski kyllä kykenee kiihdyttämään vauhtinsa nopeasti ja kykenee terävään luisteluun, mutta hän harvoin kiihdyttää täyteen vauhtiinsa, vaikka nopeus onkin melko hyvää. Sen sijaan nuori hyökkääjä liukuu tarpeeksi hyvin ja vauhdikkaasti kumpaankin päähän kenttää ottamatta suuria spurtteja. Takaperin hän pääsee hyvin juuri liukumalla. Sen sijaan sivuttain luistelua ei usein nähty. Koski menee lähinnä eteenpäin tai taaksepäin, tai sitten vaihtaa suuntaa suuressa kaaressa liukuen. Luisteluun tarvitaan terävyyttä miesten pelejä ajatellen.

Teknisesti Koski on kelvollisella tasolla. Hän kykenee tekemään perusharhautuksia, joista yhdestä muodostui hyvä maalintekopaikka. Useammin hän kuitenkin tyytyi nopeaan syöttöön. Syöttö lähteekin hyökkääjältä nopeasti ja tarkasti. Usein tuo syöttö lähtee Koskelta hyvin myös tiukassa paikassa. Syötön vastaanottamisessakaan ei ole suuria ongelmia. Näin hyökkääjältä myös kolme laukausta. Kaksi ensimmäistä vetoa olivat heikkoja, mutta harhautuksen jälkeen tullut kolmas laukaus olikin jo paljon napakampi ja parempi. Laukaus ei kuitenkaan minua erityisesti vielä ainakaan vakuuttanut.

Erikoistilanteita nuorukainen ei Porissa päässyt hirveästi pelaamaan. Ylivoimaa ja alivoimaa tuli rajoitetusti. Alivoimalla hän pääsi lähinnä silloin kentälle, kun aloitus oli omassa päässä. Koskella haluttiin ilmeisesti varmistaa se, että aloittamassa on keskushyökkääjä, joka kykenee puolustamaan ja voittamaan aloituksia. Valinta ei ollut erikoinen, sillä Koski voitti suurimman osan aloituksista.

Muista huomioista sen verran, että syystä tai toisesta nuori hyökkääjä hävisi tänään monta kaksinkamppailua. Erityisesti tappiot tulivat silloin, kun käytettiin enemmän fyysistä voimaa. Hän ei myöskään taklannut pelissä yhtään kertaa. Se on sinällään erikoista, sillä Koski näyttää fyysisesti melko vankalta verrattuna muihin junioreihin. Nuorukaisen tasapaino on kohdillaan, eikä hän kaadu kentällä jokaisesta hipaisusta. Lisäksi Koski otti kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Hän ei ilmeisesti pitänyt siitä, että tuomari otti hänet aloituksesta pois Kosken pidettyä mailaa liian kauan ylhäällä ennen aloitusta. Tapahtumaketju päättyi sitten pienen protestoinnin jälkeen jäähypenkille.

Vahvuudet:

Aloitukset
Käyttökelpoinen kummassakin päässä kenttää

Heikkoudet:

Fyysinen peli
Luistelu voisi olla tehokkaampaa

Yhteenveto:

Pelissä Ässien A-junioreita vastaan Koski näytti melko hyvältä kahden suunnan sentteriltä, joka luo peliä ja puolustaa kelvollisesti. Hyökkäyspäässä ei kuitenkaan nähty mitään erikoista. Mutta vuoden tai kahden kuluttua Uudessakaupungissa syntynyt hyökkääjä voisi olla valmis kokeilemaan SM-liigassa puolustavassa roolissa. Kenties vuosien varttuessa mahdollisuuksia voisi olla toiseen tai kolmanteen ketjuun kahden suunnan pelaajaksi. Kansainväliselle tasolle Koskella on kuitenkin todennäköisesti liian pitkä tie.

Eero Kilpeläinen ja pitkä tie Moskovaan

Näin porilaisena haluan kertoa hivenen tarkemmin eräästä maajoukkuedebyytin tekevästä pelaajasta. Ässissä pelaava Eero Kilpeläinen pukee ensimmäistä kertaa leijonapaidan päälleen ja ihan ansaitusti. Ässävahti on ottanut huikean harppauksen urallaan eteenpäin ja on tällä hetkellä yksi SM-liigan parhaita maalivahteja. Ja koska Kilpeläinen on vain 25-vuotias, niin hänellä on vielä aikaa kehittyä, joten nuoren maalivahdin valinta ei ole mitenkään erikoinen. Mutta mistä tällainen maalivahti on oikein tullut?

Eero Kilpeläinen on syntynyt jääkiekkoilijalle harvinaisella paikkakunnalla. Ura alkoi tuon pienen paikkakunnan paikallisseurassa Juvan Pallossa. Hän tosin siirtyi jo F-juniorina Mikkelin Jukureiden maalille. Mikkelissä hän pelasikin aina 16-vuotiaaksi saakka. Nuoren maalivahdin tavoitteet olivat kuitenkin korkeammalla ja hän siirtyikin Kuopioon, jossa hän kävi myös urheilulukion. KalPan paidassa hän pelasi ykkösvahtina niin B-junioreissa, kuin A-junioreissakin. KalPan vuosille mahtui myös kevään 2003 alle 18-vuotiaiden MM-kisat, jossa Kilpeläinen pelasi ykkösvahtina, ja tuota seurannut Dallas Starsin NHL-varaus viidennellä kierroksella. Keväällä 2004 Kilpeläinen kuitenkin lähti Kuopiosta. Pasi Kuivalainen ja Ari Luostarinen vartioivat SM-liigaa tavoitelleen KalPan maalia, ja nuorelle maalivahdille ei ollut luvassa peliaikaa miesten kanssa. Tie veikin uudelle mantereelle, kun OHL-joukkue Peterborough Petes halusi nuorukaisen Kanadaan. Siellä Kilpeläinen torjuikin kauden 2004 - 2005.

Tämän jälkeen kuvioihin tulikin Ässät. Maalivahti ei kuitenkaan pelannut Porissa vielä kaudella 2005 – 2006, vaan hän oli vuokralla Mestiksessä Hermeksen riveissä, jossa hän pelasi hyvän kauden joukkueen huonosta menestyksestä huolimatta. Tuon kauden jälkeen alkoi kuitenkin Kilpeläisen liigaura Ässissä, joka jatkuu tähän päivään saakka. Ensimmäisen kolmen kauden aikana hän kuitenkin joutui taistelemaan tasapäisesti ykkösvahdin paikasta, jonka hän onnistui jokaisella kerralla myös itselleen ottamaan. Kaudella 2006 – 2007 hän voitti maalivahtien taistossa Matti Kaltiaisen, kaudella 2007 – 2008 jalkoihin jäi Kimmo Kapanen, sekä kaudella 2008 – 2009 Tuomo Karjalainen ja Tomas Duba. 2009 – 2010 häntä ajateltiin ensimmäistä kertaa ykkösvahdiksi, mutta ilmeisesti armeija häiritsi Kilpeläisen vuotta, eikä hän kyennyt parhaimpaansa. Samaan aikaan Porissa Jussi Rynnäs pelasi sensaatiomaisen hyvin, jolloin Kilpeläinen joutui usein avaamaan luukkua. Tällä kaudella ässävahti on pelannut kahta ottelua lukuun ottamatta jokaisen ottelun ja hänen ykkösvahdin paikkansa on tällä hetkellä hyvästä syystä kiveen hakattu.

Ennen tätä kautta Kilpeläisen ongelmat ovat olleet ilmeisesti henkisellä puolella. Se on sinällään erikoista, sillä hän on kyennyt siitä huolimatta nappaamaan itselleen ykkösvahdin paikan kolmena vuonna peräkkäin. Paineensiedosta kertoo myös Sportia vastaan pelattu kiihkeä karsintasarja, jossa ässävahti torjui kaiken mahdollisen ja vähän päälle, ja piti näin Ässät liigakartalla. Tasaisuus otteista on aiemmin puuttunut. Välillä Kilpeläinen oli loistava, mutta välillä taas tuli todella heikkoja iltoja. Osasyy on tietenkin Ässien heikossa puolustuksessa. Joukkue romahti muutenkin melko usein täydellisesti. Kuitenkaan joukkueen piikkiin ei voi pistää usein maaliin päässyttä helppoa laukausta jostain siniviivan tuntumasta, eikä joitain iltoja jolloin kiekko ei millään tarttunut kiinni. Täksi kaudeksi hän kuitenkin on saanut otteisiin viimein tasaisuutta ja hän pelaa huipputasolla illasta toiseen. Eero Kilpeläinen on tärkein lenkki Ässien tämän hetken menestyksessä.

Teknisesti Kilpeläinen on aina ollut hyvä ja lahjakas. Hän on nopea ja tekee usein todella näyttäviä torjuntoja. Lisäksi ässävahti luottaa hyviin reaktioihinsa. Hän reagoi vastustajan liikkeisiin nopeasti. Tämän takia usein siellä, missä oli laukauksen lähtiessä tyhjää, onkin oikealla hetkellä Eero Kilpeläisen räpylä. Se riittää pelitilanteissa erinomaisesti. Kilpeläisen pelityyli ja pieni koko aiheuttavat ongelmia vasta rangaistuslaukauksissa, jossa maalivahti ei ole parhaimmillaan. Mikä ei sinällään ole ihme. Hintelä maalivahti ei luonnollisesti peitä yhtä paljon maalista, kuin kaksimetrinen järkäle. Vahvuudet peittoavat kuitenkin selkeästi heikkoudet. Tämän on havainnut myös maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen, joka valitsi ässävahdin EHT:lle Moskovan Turnaukseen.

Minulla on suuri luotto Kilpeläisen taitoihin, enkä usko Suomen kaatuvan Moskovassa ainakaan Kilpeläiseen. Hänen tasonsa riittää kansainvälisiin peleihin, kuten monen muunkin suomalaisvahdin. Toivotan hänelle kuitenkin onnea ja menestystä maajoukkueeseen, samoin kuin viidelle muullekin debyytin tekevälle kiekkoilijalle (Janne Jalasvaara, Antti Tyrväinen, Petteri Wirtanen, Masi Marjamäki ja Jerry Ahtola). Toivottavasti nyt debyytin tekevistä pelaajista jotkut kykenevät jatkossa olemaan hyödyksi maajoukkueelle. Ja miksei vaikka jo nyt, mikäli taidot sen sallivat.

Euro Hockey Tourin Moskovan turnaus alkaa torstaina 16.12. Tuolloin Espoossa kohtaavat Suomi ja Tshekki.

Leijonat tulessa

Tänään oli vaihteeksi vilkasta, kun Suomi julkaisi muun muassa joukkueensa Moskovan EHT-turnaukseen, sekä nuorten MM-kisoihin leiriryhmän. Maajoukkue oli odotetusti hieman tavallisuudesta poikkeava Moskovassa, jossa usein on kokeiltu uusia naamoja.

Topi Jaakola laittaa jälleen leijonapaidan päälleen.

Maalivahdit:

Iiro Tarkki - Blues
Eero Kilpeläinen - Ässät

Puolustajat:

Ilkka Heikkinen - Sibir Novosibirsk (KHL)
Juuso Hietanen - HV71 (Ruotsi)
Janne Jalasvaara - KalPa
Jere Karalahti - Blues
Ville Uusitalo - Ässät
Olli Malmivaara - JYP
Oskari Korpikari - Blues
Topi Jaakola - Luulaja (Ruotsi)

Hyökkääjät:

Perttu Lindgren - Lukko
Ville Viitaluoma - HPK
Juha-Pekka Hytönen - JYP
Petteri Wirtanen - HIFK
Janne Pesonen - Ak Bars Kazan (KHL)
Janne Lahti - Jokerit
Teemu Laine - HV71 (Ruotsi)
Mikko Lehtonen – Skellefteå (Ruotsi)
Mika Pyörälä - Frölunda (Ruotsi)
Ossi Louhivaara - JYP
Leo Komarov - Moskovan Dynamo (KHL)
Antti Tyrväinen - Pelicans
Masi Marjamäki - Ilves

Osa pelaajista on tuttuja jo Karjala-turnauksesta, mutta esimerkiksi Tyrväinen ja Marjamäki ovat kiinnostavia tuttavuuksia kansainvälisiin peleihin. Heitä ei varmaankaan ole tuotu mukaan tekemään pisteitä, vaan tuomaan fyysisyyttä, asennetta ja peliä omaan päähän. Samasta syystä mukana on varmaan myös Petteri Wirtanen. Muita kiinnostavia nimiä ovat paluun maajoukkueeseen tekevä Jere Karalahti, sekä Ässissä erinomaisen alkukauden pelannut Eero Kilpeläinen. Tason nousu on huomattu myös Porin ulkopuolella! Suurin kysymys tässä onkin se, että kuka tekee pisteet.

Nuorten maajoukkue valmistautuu MM-kisoihin

Nuorten maajoukkue aloittaa leirin, jonka jälkeen lähdetään MM-kisoihin. Ryhmässä ei ollut yllätyksiä. Mikael Granlund on mukana valinnoissa, mutta hänen pelaamisensa on hyvin epätodennäköistä. Kai tässä nyt vain varmistetaan se, että ihmeen sattuessa Granlund voi tulla mukaan. Hyvin Pohjois-Amerikassa pelannut maalivahti Christopher Gibson ei ole myöskään mukana. Hän on tietääkseni loukkaantunut. Onneksi Suomella on siitä huolimatta tälle tasolle kaksi hyvää maalivahtia. Nykyisestä ryhmästä putoaa yksi maalivahti, kaksi puolustajaa ja kaksi hyökkääjää. Veikkaan noiden pelaajien olevan Perhonen, Hakanpää, Määttä, Granlund ja Partanen.

Joni Ortio valmistautuu toisiin nuorten MM-kisoihinsa.

Maalivahdit:

Jonathan Iilahti - Blues
Samu Perhonen - JYP
Sami Aittokallio - Ilves
Joni Ortio - TPS

Puolustajat:

Juha-Pekka Pietilä - Pelicans
Jyrki Jokipakka - Ilves
Tommi Kivistö - Jokerit
Nico Manelius - Jokerit
Jani Hakanpää - Blues
Rasmus Rissanen - Everett Silvertips (WHL)
Sami Vatanen - JYP
Olli Määttä - JYP
Jesse Virtanen - Lukko

Hyökkääjät:  

Teemu Pulkkinen - Jokerit
Erik Haula - University of Minnesota (NCAA)
Miikka Salomäki - Kärpät
Julius Junttila - Kärpät
Henri Tuominen - Ilves
Iiro Pakarinen - KalPa
Joel Armia - Ässät
Valtteri Virkkunen - Blues
Mikael Granlund - HIFK
Teemu Tallberg - HIFK
Toni Rajala - Ilves
Mika Partanen – Mississauga (OHL)
Joonas Donskoi - Kärpät
Jaakko Turtiainen - HPK
Joonas Nättinen – Blues

Joukkue on siis odotettu. Maalivahteihin ei kaaduta, vaikka maalilla olisi kumpi tahansa kaksikosta Ortio ja Aittokallio. Puolustuksessa on Sami Vatanen, joka tulee olemaan yksi parhaista puolustajista nuorten MM-kisoissa. Hänen takanaan on muutama ihan laadukas kaveri, mutta laajuutta ei ole yhtään. Taso on aika heikko, kun kaksi joukosta Pietilä, Virtanen, Määttä ja Hakanpää joudutaan valitsemaan mukaan. Laituriosasto on erinomainen ja minä ainakin odotan Pulkkiselta ja Armialta todella hyviä esityksiä. Donskoi, Junttila ja Rajala lienevät tälle tasolle myös hyviä kavereita. Ikävä kyllä laitureita ei varmaan kyetä tukemaan riittävästi. Nättinen, Virkkunen ja Tuominen ovat omaan päähän varsin hyviä, mutta hyökkäyspäässä apu on rajallinen. Ykkössentteriksi joudutaan varmaankin nostamaan Erik Haula, joka yleensä pelaa laiturina. Mutta kun hän tuntuu olevan joukkueen mahdollisista keskushyökkääjistä ainoa, jolla on annettavaa myös hyökkäyspäässä.

Kapeasta puolustuksesta ja heikoista keskushyökkääjistä huolimatta Suomella on pienet mahdollisuudet jopa mitaleille. Joukkue on kaikesta huolimatta vahvempi kuin moneen vuoteen, ja mahdollisuus yllättää on olemassa. Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän joukkueet ovat toki oletusarvoltaan vahvempia, ja noita joukkueita vastaan täytyy kyetä venymään. Muut maat Suomen pitäisi hoitaa vuodenvaihteessa Buffalossa alkavassa turnauksessa.

Missä ovat uudet NHL:n suomalaiset?

Katsoin eilen vaihteeksi NHL:ää. Huomioni keskittyi New York Islandersin ja Philadelphia Flyersin välisessä ottelussa suomalaisiin pelaajiin. Jesse Joensuu ja Ville Leino ovat kumpikin ihan viimeisimpiä NHL:ään päässeitä suomalaisia. Samalla aloin miettiä, että miksi suomalaisia ei ole päässyt viime aikoina NHL:ään. Miksi alle 25-vuotias suomalainen kenttäpelaaja on harvinaisuus (tällä hetkellä Lauri Korpikoski on ainoa vakiopaikan saanut. Joensuu on siinä rajoilla)? Miksi suomalaisten kenttäpelaajien määrä on yleisesti katsottuna romahtanut NHL:ssä? Nopeasti mietittynä mieleen tuli kaksi selitystä.

Venäjä

KHL on houkutellut suuren rahan perässä monta pelaajaa. Sinne on usein saatu houkuteltua NHL:n ja AHL:n rajamailla olevia pelaajia, sekä muiden Euroopan liigojen tähtipelaajia. Aiemmin osa näistä pelaajista olisi jäänyt Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi Niko Kapasen ja Jarkko Immosen taso voisi hyvin riittää NHL:ssä. Toisaalta Venäjälle on lähtenyt viime vuosina muutama nuorempi suomalaiskiekkoilija, jotka vielä muutama vuosi sitten olisivat lähteneet suoraan Pohjois-Amerikkaan. Eiköhän Jussi Makkonen, Juha-Matti Aaltonen ja Jonas Enlund olleet viime vuosina kysyttyjä ihan NHL:ssä saakka, mutta heidän tiensä vei kuitenkin Venäjälle. Jori Lehterä on oma tapauksensa, sillä hänellä on NHL-sopimus St. Louis Bluesin kanssa, mutta hän on lainalla Lokomotiv Yaroslavlissa. Nuoren keskushyökkääjän kausi on mennyt Venäjällä hyvin, ja hän voisi olla yksi hyvä vaihtoehto NHL:ään nousevaksi suomalaiseksi.

Juhamatti Aaltonen pelaa tällä hetkellä KHL:ää.

Taso ei riitä

Niin surullista kuin se onkin, niin monen Pohjois-Amerikkaan kokeilemaan lähteneen suomalaisen taso ei ole riittänyt, vaan kiekkoilijan alku on joutunut palaamaan takaisin Eurooppaan. Jopa hyvinä lupauksina pidetyt Lauri Tukonen, Petteri Nokelainen, Perttu Lindgren ja Mikko Lehtonen ovat tehneet paluun Eurooppaan. Sama voi olla edessä nykyisilläkin AHL-pelaajilla, kuten Joonas Lehtivuorella, Oskar Osalalla ja Teemu Laaksolla. Tilannetta ei helpota se, että Suomella oli muutama todella onneton ikäluokka (88-90-syntyneet), joista ei alunperinkään odotettu kovin montaa kansalliselle tasolle hyvää pelaajaa, saati sitten NHL-tason pelaajia. Vuoden 2008 nuorten MM-kisojen ykkösketju Sakari Salminen-Joonas Kemppainen-Nico Aaltonen kuvailee hyvin 88-syntyneiden huonoa tilannetta. Muutama hyvä pelaaja voi noistakin ikäluokista nousta kansainväliselle tasolle, mutta heidän tiensä on pitkä. Junioritasolla on kyennyt selkeästi huomaamaan, että muutama maa on selkeästi Suomen edellä niin yksilöinä, kuin joukkueena. Suomalaiset joutuvat ottamaan aikuisena pitkän takamatkan kiinni päästäkseen edes lähelle samaa tasoa.

Entä sitten jatkossa?

Pahin aallonpohja pelaajatuotannossa taitaa olla onneksi takanapäin. Venäjän vaikutus näkyy varmasti myös jatkossa, mutta hyviä ja lupaavia pelaajia on kahden viimeisen kauden aikana tullut liigakartalle useita. Mikael Granlundin, Sami Vatasen, Joel Armian ja Teemu Pulkkisen tulevaisuus on selvästi Pohjois-Amerikassa. Heidän lisäkseen on useampi melko lupaava kaveri (Rajala, Donskoi...), joista voi hyvin tulla oikealla harjoittelulla ja hyvillä esityksillä jopa NHL-tason pelaajia. Siitä huolimatta kenttäpelaajien määrä NHL:ssä tuskin lähtee nousuun. Tällä hetkellä NHL:ssä pelaavat saatetaan kyllä korvata, mutta siinä se.

Mikael Granlund varattiin NHL:ään ensimmäisellä kierroksella.

Mutta onneksi Suomelta on edes tulossa maalivahteja. Tällä hetkellä NHL:ssä pelaa useampi melko nuori maalivahti, AHL:ssa Jussi Rynnäs ja Mikko Koskinen ovat vakuuttaneet ja Suomesta kasvaa koko ajan uusia kansainvälisen tason maalivahteja. Maalivahtivalmennus siis toimii. Vielä kun nuo maalivahdit saisivat eteensä hyvän joukkueen.