torstai 27. tammikuuta 2011

Jumbofinaali

SM-liigassa on kolme joukkuetta selkeästi muita joukkueita jäljessä. Jokainen näistä joukkueista haluaa ehdottomasti välttää runkosarjan viimeisen paikan. Se viimeinen joukkue nimittäin joutuu pelaamaan liigakarsinnoissa Mestiksen mestaria vastaan. Eikä se ole ikinä niin helppoa asettua voittamaan tottunutta joukkuetta vastaan, varsinkin kun viimeiseksi jäävällä liigajoukkueella on omat ongelmansa, joiden takia kyseinen joukkue ensinnäkin on viimeinen. Nyt viimeisen sijan yrittävät välttää SaiPa, Pelicans ja TPS. Katsotaanpa nopeasti syitä joukkueiden heikkoihin sijoituksiin.

SaiPa

SaiPan viime kausi oli hyvä. Täksi kaudeksi joukkue pysyi hyvin kasassa ja odotukset olivat korkeita. Mutta kaikki ei mennytkään suunnitellusti. Loukkaantumiset ovat vaivanneet koko kauden ajan. Erityisesti ruotsalaispuolustaja Daniel Sondellin loukkaantuminen oli kova paikka. Scott Barney erotettiin joukkueesta jäätyään kiinni rattijuopumuksesta. Myös Tyler Redenbach on vajonnut varjojen maille. Joukkue pelaakin nyt aktiivisesti ja yritteliäästi, mutta maaleja ei synny tarpeeksi. Pääsyy tähän on heikko materiaali. Yksi Dale McTavish hyökkäämässä ja yksi jo nyt lähes lopussa oleva Richard Lintner puolustuksessa ei riitä.

Pelicans

Mika Toivolan valmennusaikana näin Pelicansilta muutaman ottelun. Peli oli täysin sekaisin. Pasi Räsänen on saanut puolustuksen toimimaan, mutta hyökkäys on näkemissäni otteluissa perustunut vastaiskuihin. Puolustus näyttää paperilla hyvältä ja kentälläkin tekeminen on ollut usein hyvää omassa päässä. Maalilla Niko Hovinen on ollut loistava. Mutta hyökkäys ei ole toiminut toivotulla tavalla, kun vain Antti Tyrväinen on ollut positiivinen yllätys. Kuvaavaa on se, että kärkihyökkääjiksi hankitut Mike York, Dwight Helminen ja Matias Loppi ovat kunnostautuneet pistepörssin sijaan enemmän tehotilaston heikentämisessä. Ja nyt Räsänen on ilmeisesti menettävänsä otteen joukkueesta. Se ei ole hyvä merkki.

TPS

Viime kauden mestarin alkukausi oli täysi floppi, eikä Heikki Leime ollut valmentaja liigassa vaadittavaa tasoa. Joukkue säilyi mestaruuden jälkeen hyvin kasassa, mutta päävalmentajan (Kai Suikkanen), ykköspuolustajan (Lee Sweatt) ja ykkössentterin (Ilari Filppula) jättämä aukko oli liian iso täytettäväksi, eikä uudet hankinnat Marko Kivenmäen ja Janne Hauhtosen johdolla kyenneet kantamaan vastuuta. Samalla myös nöyryys tekemiseen unohtui ja tappioputki alkoi. Riku-Petteri Lehtosen nousu päävalmentajaksi auttoi hetken aikaa, mutta lopulta tulos oli sama kuin Leimeen aikana. Kentällä ei näkynyt taistelevaa joukkuetta, vaan lauma huonolla asenteella pelanneita yksilöitä. TPS:n loppukauden kuitenkin saattaa pelastaa Jukka Koivun nimittäminen päävalmentajaksi. Usein uusi valmentaja on hetkellisesti piristänyt joukkuetta, ja piristyneellä ilmeellä TPS voi saada ne vaadittavat pisteet, joilla turkulaiset jättävät viimeisen sijan taakseen.

Jukka Koivu on TPS:n uusi päävalmentaja.

Oma veikkaus runkosarjan viimeiseksi joukkueeksi on Pelicans. TPS saanee jonkin verran pisteitä uuden valmentajan johdolla, ja SaiPa kykenee varmasti omalla pelillään nappaamaan pisteen sieltä ja toisen täältä. Pelicansilla sen sijaan on ollut jo pitkään vaikeaa, enkä kykene näkemään valoa tunnelin päässä. Mutta Mestiksen mestaria vastaan hyvin puolustavalla joukkueella ei pitäisi olla vaikeuksia.

Kuten tiedämme, Arto Javanainen jätti tämän maailman taakseen tiistai-iltana. Eniten maaleja SM-liigassa tehnyt maalitykki on siis poissa. Lepää rauhassa Java. Numero 4 Isomäen hallin katossa muistuttaa sinusta jatkossakin.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Kuukauden juniori: Juho Tommila

Kuukauden junioria ei ollut tässä kuussa vielä tehty. Siksi pitikin valita nuorten SM-liigassa pelatusta Ässien ja Lukon välisestä kohtaamisesta jokin pelaaja. Ässien junioreita on jonkin verran käsitelty, joten tällä kertaa valinta osui Lukon puolustajaan.

Juho Tommila – Lukko
182 cm / 72 kg
Syntynyt 9.2.1993 Lappi TL:ssä
Kasvattajaseura: Lukko

Tommilan nimi on minulle vähän erikoisempi ja nimi on tullut edes jollain tavalla tutuksi vasta viime aikoina. Ensiksi minä huomasin nuorten SM-liigassa tilastojen valossa melko hyvin pelanneen 18-vuotiaan (21 ottelua, 6 pistettä). Ja vähän myöhemmin huomasin Tommilan edustaneen Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta joulukuun lopulla Sveitsissä pelatussa turnauksessa. Siellä Tommila sai vielä pari pistettä. On siis aika katsoa, että millainen pelaaja on kyseessä.

Ottelun ensimmäiset vaihdot olivat nuorelle puolustajalle vaikeita. Ensimmäisessä vaihdossa Tommila antoi turhan vaikean syötön pakkiparilleen ja tämän seurauksena ässähyökkääjä karvasi kiekon porilaisille. Toisessa vaihdossa Ässät pääsi pyörittämään pitkään peliä Lukon päädyssä. Osittain tähän syynä oli Tommilan huono syötön vastaanottaminen, sekä heikko purku omalta alueelta. Jatkossa otteet toki paranivat.

Kuitenkin koko ottelun ajan nuorella puolustajalla oli syötöissä parantamisen varaa. Helpot syötöt toki menivät omille pelaajille, mutta vastustajat pääsivät usein väliin vaikeampiin syöttöihin. Myös syöttöjen vastaanottaminen oli puutteellista. Laukaus sen sijaan näytti parin näytteen ja harjoitusten perusteella melko hyvältä. Ottelussa näytti siltä, että lyöntilaukaus olisi melko kova, ja rannelaukaus melko tarkka. Laukaukset eivät menneet muutenkaan kilometriä ohi maalin, vaan kohti maalia.

Tommilan liike näytti omaan silmääni melko hyvältä. Hän on nopeasti täydessä vauhdissa ja on muutenkin melko näppärä luistelija. Liike sivulle ja taakse näytti luonnolliselta ja hyvältä. Sen sijaan pieni miinus pitää antaa siitä, että vaikka puolustaja pääseekin nopeasti vauhtiin, niin nopeus ei suorassa luistelussa ollut erityisen häikäisevää.

Puolustuspäässä puolustaja vartioi omaa miestään tarkasti. Hän usein meni oman pelaajan perässä pidempiäkin matkoja, eikä niinkään peittänyt syöttölinjaa, tai puolustanut jotain tiettyä aluetta. Toki tästä huolimatta Tommila onnistui katkomaan joitain syöttöjä ja blokkaamaan pari laukausta. Hyökätessä Tommila oli useimmiten alin puolustaja, mutta vastapainoksi hän pyrki usein myös viemään kiekon hyökkäysalueelle ja oli muutamaan otteeseen todella ylhäällä taistelemassa kiekosta.

Muutama sivuhuomio vielä ennen loppua. Mailankäsittely oli Tommilalla puolustajaksi hyvää ja hän osoitti nopeasti sen, ettei hän ole mikään puukätinen peruspuolustaja. Lisäksi hän on vielä melko kapea kaveri, jolla on fysiikka kesken. Sen takia Tommila häviääkin kaksinkamppailutilanteita. Fysiikkaa toki on helppo parantaa. Positiivisena puolena toki täytyy sanoa, että tasapaino näytti olevan nuorella puolustajalla kunnossa.

Vahvuudet:

Liike
Tarkka laukaus

Heikkoudet:

Fysiikka
Syötöt ja niiden vastaanottaminen

Yhteenveto:

Jaa-a. Tämän pelin perusteella en ollut erityisen vakuuttunut. Melko tavanomaiselta hyökkäävältä junnupuolustajalta Tommila vaikutti. Toki täytyy muistaa, että muita Lukon A-nuorten pelejä en ole nähnyt, joten puolustaja on muissa otteluissa saattanut olla vakuuttavampi. Kuitenkin porilaispuolustaja Mikko Taimi, sekä Lukko-hyökkääjä Niklas Näppi olisivat Ässien ja Lukon paikallisottelusta omat valintani alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Tommilalla on kuitenkin joitain hyviä ominaisuuksia, joten kovalla työllä ja oikeiden asioiden harjoittelemisella puolustajasta voi joskus tulla ihan hyvä pelaaja. Mutta matka on vielä toistaiseksi todella pitkä.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Ylitarjonta jääkiekkoa

Seuraan jääkiekkoa päivittäin. Luen jääkiekosta, keskustelen jääkiekosta ja katson monia otteluita viikossa. Katsottujen otteluiden määrä on kauden aikana huikea. Viime kauden tarkkaa lukemaa en muista, mutta laskin katsottuja otteluita olleen yli 150, mutta alle 200. Tällä kaudella tuo 200 voi olla aika lähellä totuutta.

Jääkiekkoa kykenee seuraamaan nykypäivänä äärimmäisen helposti. Minäkin seuraan lätkää useammasta lähteestä. Jatkoaika.com on koko ajan suuressa käytössä. Minä olen hankkinut ESPN Playerin, josta voi katsoa NHL:ää miltei milloin vain, kunhan nettiyhteys on kunnossa. Minulla on kausikortti Ässien peleihin. A-nuorten peleihin pääsee ilmaiseksi muutenkin. MTV3 Katsomon hankin nuorten MM-kisojen takia ja Suomen pelit nyt muutenkin on tullut katsottua. Lisäksi tarjolla on Urho Total, josta voi katsoa vaikkapa sen oman joukkueen vierasottelun. Vaikka minulla ei Urho Totalia olekaan, niin muutamaan otteeseen olen käynyt katsomassa pelejä paikassa, jossa se on. Ja sitten Veikkaaja tulee omaan postilaatikkoon tiistaisin. Muitakin medioita ja lehtiä on lukematon määrä. Varsinkin Internet on tarjonnut äärettömän määrän tietoa jääkiekkoon liittyen.

Miten viime yönä kävi NHL:ssä? Ylen teksti-tv:n lisäksi on mahdollisuus käydä vaikkapa NHL:n omilla sivuilla katsomassa tulokset ja otteluiden kohokohdat. Miten joku suomalainen pärjää ulkomailla? Jokaisella liigalla on omat sivunsa ja myös eliteprospects.com tarjoaa kattavan tietopankin tilastoja. Kannatatko jotain tiettyä joukkuetta ja haluat mahdollisimman paljon tietoa suosikkiisi liittyen? Laita siinä tapauksessa joukkueen omat kotisivut suosikkeihisi, ja liity vaikkapa joukkueen viralliselle Facebook-sivustolle. Joillakin joukkueilla on omat sivunsa Twitterissä, samoin joillain toimittajilla ja pelaajilla.

Ei ihme, että ajoittain tuntuu siltä, ettei jaksa syttyä jokaiseen harmaaseen runkosarjan otteluun. Kausi on pitkä ja ne ratkaisevat pelit ovat vielä edessä. Lisäksi informaatiota on tarjolla niin paljon, että halutessaan saa itsensä ähkyyn pelkästä tiedon määrästä. Niin käy miltei missä asiassa tahansa. Suklaa on hyvää, mutta ei sitäkään voi liikaa syödä.

Mutta miksi minäkin sitten seuraan jääkiekkoa niin paljon?

Kyse taitaa olla elämyksistä ja minä koen jääkiekon tarjoavan niitä. Elämys voi olla vaikkapa se loistava torjunta, kova taklaus, tai vaikka se huikea koko kentän läpi mennyt syöttö. Tai sitten se elämys voi olla eilisen kaltainen, kun Ässien Joel Armia käytti Pelicansin Aaron Brocklehurstia pujottelukeppinä ja sai tuon jälkeen läpiajosta kiekon Niko Hovisen selän taakse.

Flash toistinta ei löytynyt.

Mahtaakohan lauantaina nuorten SM-liigan peli Ässät-Lukko, tai SM-liigan ottelu Ässät-HPK tarjota vastaavia elämyksiä?

tiistai 18. tammikuuta 2011

Neljä ehdokasta ykkösvaraukseksi

NHL:n varaustilaisuutta varten tehdään koko kauden ajan useita ranking-listoja. Suurin osa niistä tulee kuitenkin joko kauden alussa, kauden päätyttyä, tai sitten näihin aikoihin nuorten MM-kisojen jälkeen. Nyt kykenee jälleen katsomaan, että mihin suuntaan tulevan kesän varaustilaisuus on menossa. Ja tällä kertaa yllättäen ei ole selkeää ennakkosuosikkia, vaan neljä vaihtoehtoa, jotka voi realistisesti olla ykkösvarauksia. Tilanne on siis poikkeuksellinen verrattuna moneen aiempaan vuoteen, jolloin kykeni jo tähän aikaan sanomaan 95 % varmuudella, että kuka lopulta varataan ensimmäisenä.

Mutta kun nyt kerran on useampi hyvä vaihtoehto, niin tutkitaan hivenen, että millaisista pelaajista on kyse.

Adam Larsson – Skellefteå (Ruotsi)

Ruotsalaispuolustaja on pelannut jo kahdet nuorten MM-kisat. Hän on tällä hetkellä kenties suurin ehdokas ykkösvaraukseksi. Elitserienin Skellefteåssa ei ole syntynyt pisteitä ihan odotetulla tavalla, mutta osasyy sille on pieni rooli ylivoimassa. Vahvuudet ovat kuitenkin selkeitä. Larsson on isokokoinen, mutta hyvin liikkuva puolustaja, joka on erittäin varma omassa päässä. Tämän lisäksi hän on normaalia ruotsalaispelaajaa selvästi fyysisempi. Kun pakettiin vielä lisätään hyvä laukaus, niin ei tarvitse ihmetellä sitä, että miksi ruotsalainen on ehdolla kärkivaraukseksi. Suuri kysymysmerkki on kuitenkin se, että tuleeko Larssonista kuitenkaan paljon pisteitä tekevää puolustajaa.

Sean Couturier – Dummondville Voltigeurs (QMJHL)

Kanadalaissentteri oli pitkään ennakkosuosikki ykkösvaraukseksi, mutta heikot nuorten MM-kisat ja QMJHL:n taso verrattuna muihin Kanadan juniorisarjoihin ovat pudottaneet Couturierin osakkeita. Kanadalainen on todella taitava, vahva ja isokokoinen. Tuo yhdistelmä on osoittautunut tehokkaaksi juniorisarjoissa. Lisäksi hän on melko hyvä kentän kummassakin päädyssä. Suurin kysymysmerkki onkin hänen luistelunsa, jossa on vielä paljon kehitettävää.

Ryan Nugent-Hopkins – Red Deer Rebels (WHL)

Toinen kanadalaissentteri pelaa WHL:ssä ja on ollut siellä tehokas. Hän on kenties kaikkein potentiaalisin hyökkäyspään pelaaja ensi kesän varaustilaisuudessa. Sentteri on nopea, taitava ja hyvä laukomaan. Ennen kaikkea hän on hyvä pelinrakentaja. Muihin kärkipään ehdokkaisiin verrattuna hän on kuitenkin pienikokoinen ja se on haitannut tasakentällisin jopa juniorisarjoissa. Siksi moni kykyjenetsijä miettiikin, että onko hänestä hyökkäyspään johtajaksi kivikovassa NHL:ssä.

Gabriel Landeskog – Kitchener Rangers (OHL)

Ruotsalaislaituri on nostanut kauden aikana profiiliaan selkeästi. Nuorten MM-kisat jäivät väliin, mutta lähes 1,5 pistettä ottelussa OHL:ssä tehnyt hyökkääjä on herättänyt paljon kiinnostusta. Alaikäisenä Pohjois-Amerikkaan tullut ruotsalainen on sopeutunut hyvin pieneen kaukaloon ja hänen pelistään on vaikea löytää heikkouksia. Muihin kärkiehdokkaisiin verrattuna hänellä ei ole ehkä suuria vahvuuksia, mutta hän on kenties kaikkein varmin varauksista ja saattaa olla valmis NHL:ään jo ensi syksynä.

Suomalaiset

Suomalaisista ensimmäisenä varataan lähes varmasti Ässien hyökkääjä Joel Armia. Heikot nuorten MM-kisat eivät hirveästi vahingoittaneet suomalaisittain poikkeuksellisen isokokoisen Armian osakkeita, vaan hän on tällä hetkellä rankingeissa ensimmäisen kierroksen puolivälin tienoilla. Ilmeisesti 14 maalia SM-liigassa miehiä vastaan on kovempi näyttö, kuin yksittäiset nuorten MM-kisat. Ensimmäisellä kierroksella tuskin varataan muita suomalaisia, mutta toiselle kierrokselle on tarjolla useampi. Kärppien hyökkääjä Miikka Salomäki nosti osakkeitaan pelaamalla hyvin nuorten MM-kisoissa. QMJHL:n Chicoutimi Saguenéensin maalivahti Christopher Gibson on pelannut myös vakuuttavan kauden ja hän onkin yksi kuumimmista maalivahdeista ensi kesänä. Euroopassa pelaavista maalivahdeista kärkeen on rankattu JYP:n maalivahti Samu Perhonen, joka voi onnistuessaan alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa saada varauksen hyvin aikaisessa vaiheessa.

Paljon toki ehtii vielä tapahtumaan ja tilanne elää vielä paljon ennen varaustilaisuutta.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Ei mikään kupla

Porissa ja kenties koko Suomessa on koko kauden ajan odotettu, että milloin Ässät romahtaa. Jollain tasolla sitä odotin minäkin. Joukkueen nimilista ei huimaa päätä, vaan on korkeintaankin keskitasoa. Epävarmoja tekijöitä oli ennen kauden alkua huimasti ja Rautakallion lähtökin oli tiedossa hyvissä ajoin.

Nyt minä uskallan kuitenkin sanoa, että Ässät saa varmasti suoran pudotuspelipaikan ja mitä todennäköisimmin on neljän parhaan joukossa. Pelaamisessa on tällä hetkellä sellainen rutiini, että voittoja tulee heikommallakin esityksellä. Lisäksi otteet ovat olleet hyvin tasaisia koko ajan eivätkä porilaiset ole olleet oikeastaan missään vaiheessa kautta kunnolla jyrän alla. Tavallisella esityksellä Ässät voi voittaa tällä hetkellä kenet tahansa.

Pääsyy lienee se, että Ässillä on tällä hetkellä pelitapaansa uskova joukkue, jossa jokainen yksilö pelaa joukkueelle. Vapaamatkustajia ei ole ja sen näkee jäällä vapautuneena tekemisenä. Pelaajat uskaltavat haastaa, uskaltavat pelata aktiivisesti ja uskaltavat laittaa kroppaa likoon. Ässät myös tukkii hienosti keskialuetta, eikä päästä puolustusalueellaan ketään helposti oman maalin eteen, vaan suurin osa laukauksista tulee vaikeista paikoista. Toisaalta nähtävissä on myös se, että koko ajan on oma pelaaja auttamassa. Se helpottaa omaa työskentelyä kummasti, kun tiukassa paikassa tietää jonkun olevan tukena ja paikkaamassa mahdollisia virheitä. Ja nyt näkyy hyvin se, että pyrkimys hakea joukkueeseen hyvin liikkuvia ja töitä tekeviä pelaajia on kannattanut.

Ville Uusitalo on tärkeä tekijä Ässien menestyksessä.

Oma osansa tässä tarinassa kuuluu toki kahdelle joukkueen suurimmalle tähdelle. Ilman Ville Uusitaloa ja Eero Kilpeläistä joukkue tuskin olisi näin korkealla sarjataulukossa. Ville Uusitalo johtaa tällä hetkellä puolustajien pistepörssiä 39 ottelussa kasatuilla 29 pisteellä. Uusitalo ei ole edes kiekollinen puolustaja! Enemmänkin hän on pelaaja, joka fysiikallaan ja tahdollaan ehtii joka paikkaan, kykenee pelaamaan pelistä toiseen huikeita peliminuutteja, ja joka kykenee puolustamaan erinomaisesti. Kilpeläinen taas on löytänyt otteisiinsa vihdoin varmuutta ja hän tekee jokaisessa ottelussa jonkun loistavan torjunnan. Ja se torjunta on usein erona sille, että tuleeko ottelusta voitto vai tappio.

On vaikea uskoa, että vielä kaudella 2007 - 2008 Jari Härkälän alaisuudessa ollut Ässät oli täynnä heikossa kunnossa olevia yksilöitä, joilla urheilullisuudesta ei ollut tietoakaan. Alpo Suhonen toi urheilullisuuden takaisin Poriin, mutta käytännön toteutus jäi kesken. Nyt Pekka Rautakallio ja Karri Kivi ovat jatkaneet Suhosen aloittamaa työtä erinomaisesti ja nyt tulos näkyy jäällä ja sarjataulukossa. Työ on kantanut hedelmää.

Ässien pelissä on yksittäisiä osa-alueita, jotka eivät ole aivan parhaimmillaan. Sentterikalusto on kapea, maalinteko on usein yskinyt, huippuyksilöitä on vähän ja ylivoimakin on ajoittain ollut hyvin heikkoa. Kaikesta huolimatta Ässät on sarjassa toisena. Tekeminen näyttääkin nyt siltä, että porilaiset pääsevät keväällä pitkälle. Kenties jopa mitaleille asti.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Nuorena taalajäille

Eilen pelattiin yksi NHL-ottelu, joka alkoi Suomen kannalta katsottuna hyvään aikaan. Meidän aikaan kello 20.30 tippui kiekko jäähän Raleighissa. Siellä iltapäiväottelussa kohtasivat Carolina Hurricanes ja Atlanta Thrashers. Tuossa ottelussa pelasi kaksi viime kesänä NHL:ään varattua pelaajaa. Vasta 18-vuotias Hurricanesin Jeff Skinner teki ottelussa maalin ja jatkoi huikeaa alkukauttaan. Thrashersin 19-vuotias Burmistrov oli näkymättömämpi, mutta hänkin on vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä.

Se ei ole yleistä, että heti varausvuoden jälkeen pääsee pelaamaan maailman parasta jääkiekkosarjaa. Suurin osa heistä on todellisia superlupauksia ja lähinnä vain ensimmäisenä varatut voivat olla lähes varmoja pääsevänsä pelaamaan heti NHL:ää. Tänä vuonna NHL:ssä on pelannut vain kuusi viime kesänä varattua pelaajaa. Skinnerin ja Burmistrovin lisäksi Taylor Hall, Tyler Seguin, Cam Fowler ja Nino Niederreiter ovat päässeet kokeilemaan siipiään taalajäillä. Ja näistäkin Niederreiter passitettiin yhdeksän ottelun jälkeen junioreihin. Lisäksi täytyy muistaa, että suurin osa viime kesänä varatuista pelaajista on syntynyt vuonna 1992. Kuitenkin Hall, Fowler ja Burmistrow ovat syntyneet vuoden 1991 lopulla, joka antaa nuorelle pelaajalle jo suuren etulyöntiaseman muihin samassa tilaisuudessa draftattuihin nähden.

Sama tilanne on miltei joka vuosi. Viime kaudella heti NHL:ään vakituisesti pääsivät vain John Tavares, Victor Hedman, Matt Duchene, Evander Kane, Dmitry Kulikov ja Ryan O'Reilly. Lisäksi muutama muu pääsi pelaamaan yhden ottelun ennen paluutaan juniorisarjoihin tai farmiin. 2008-2009 pääosan kaudesta NHL:ssä viettivät Steven Stamkos, Drew Doughty, Zach Bogosian, Luke Schenn, Mikkel Boedker, Josh Bailey ja Luca Sbisa. Eli toisin sanoen vain kourallinen pelaajia jokaisesta varausikäluokasta pääsee heti kirkkaisiin valoihin.

John Tavares nousi heti varaustilaisuuden jälkeen New York Islandersin ykkösketjuun.

Entä sitten suomalaiset? Miltei aina suomalaiset jäävät vielä Suomeen ja SM-liigaan varaustilaisuuden jälkeenkin. Asevelvollisuus pitää suorittaa ja oma asema joukkueen kärkipelaajana ei ole vielä varmistunut, tai sitten taso ei riitä vielä NHL:ään. Siksi suomalaiset varausten jälkeen jäävätkin useimmiten Suomeen. Aiemmin NHL-seurat kykenivät varaamaan vanhempia suomalaispelaajia, mutta jos mietitään juuri varausikään tulleita pelaajia, niin tällaisia suomalaisia taitavat olla vain Olli Jokinen, Aki-Petteri Berg ja Hannu Virta. Näistäkin Virta pelasi pari ottelua keväällä ja Jokinen tuli jo alkusyksystä takaisin Suomeen. Eli kun tuota katselee, niin todennäköisyydet sille, että todennäköisesti ensimmäisellä kierroksella varattava Joel Armia pelaisi ensi kaudella NHL:ssä, ovat aika minimaaliset.

Joka tapauksessa on aina hienoa katsella nuorten kavereiden pelaavan NHL:ssä ennakkoluulottomasti. Esimerkiksi eilinen Skinnerin peli tuotti hymyn poikasen. Siellä se menee, vaikka ikää ei ole paljoa. Ja tekee vielä maalin!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Mitä tapahtui Toni Rajalalle?

Nuorten MM-kisat ovat takana ja tuloksena oli kuudes sija. Sijoitusotteluun pikkuleijonat eivät enää ymmärrettävästi syttyneet Venäjä-ottelun jälkeen, jossa johto muuttui viime hetkille karvaaksi jatkoaikatappioksi. Pettymys oli suuri, sillä joukkue pelasi hyvää jääkiekkoa, eikä Suomi ollut juuri yhtään jäljessä huippumaita. Joukkueessa oli lukuisia onnistujia ja positiivisia yllätyksiä, mutta osa pelaajista alisuoritti.

Suomen kakkosketju oli varsinkin vaisu. Joonas Nättinen pelasi ketjusta ainoana hyvät kisat. Joel Armia hukkasi maalipaikkoja ja seikkaili ajoittain pelin ulkopuolella, mutta sen voi pistää vielä osittain nuoruuden piikkiin. Sen sijaan näiden piti olla alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kaksi vuotta sitten pisteitä rohmunneelle Toni Rajalalle ne kisat, joissa hänen piti näyttää osaamisensa koko kiekkokansalle. Lopputulos ei kuitenkaan ollut odotuksiin nähden erityisen hyvä.

Muistan kaksi vuotta sitten nähneeni Toni Rajalan ensimmäisen (tai ainakin yhden ensimmäisistä) ottelun SM-liigassa television välityksellä. Mielestäni esiintyminen oli varsin pirteä. Rajala oli jo tuolloin nopea ja räväkkä kiekkoilija, jolla SM-liigaan varsin hyvät kädet. Fysiikka ja pelikäsitys eivät tuolloin vielä olleet valmiit, mutta ajattelin noiden asioiden parantuvan iän myötä. Kauden päätyttyä uran toisissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Rajala tekikin 19 pistettä, voitti turnauksen maalipörssin sekä pistepörssin ja nuorukainen valittiin turnauksen tähdistökentälliseen. Ajattelin silloin, että tämä kaveri on tulevaisuuden NHL-pelaaja.

Sitten kehitykselle tapahtui jotain. Edmonton Oilers teki sopimuksen Rajalan kanssa ja lähetti hänet WHL:n Brandon Wheat Kingsiin pelaamaan Kanadan junioriliigaa. Ajattelin, että tuolla Rajala saisi sopivasti lisää kaksinkamppailuvoimaa ja suoraviivaisuutta peliinsä. Kanadassa meni ihan hyvin ja hän teki pisteen per ottelu. Maaginen hän ei kuitenkaan Kanadassa ollut ja nuorten MM-kisatkin olivat vaisut. Kauden alla odotin kuitenkin, että paluun Ilvekseen tekevä Toni Rajala olisi nuoren tamperelaisjoukkueen suurimpia tähtiä ja ottaisi paikan ykkösketjusta sekä tekisi pisteitä.

Ilveksessä on nyt syntynyt 22 ottelussa 12 pistettä. Ihan hyvä määrä alle 20-vuotiaalta pelaajalta, muttei todellakaan sitä mitä Rajalalta odotettiin. Varsinkin kun pistetahti on tuntunut hidastuvan. Peliaikaa on kuitenkin tullut koko ajan melko hyvin, joten pisteitä voisi olla enemmänkin. Nämä nuorten MM-kisat menivät pisteiden valossa kohtuullisesti (kuudessa ottelussa neljä syöttöä), mutta jos katsoo tilastojen ulkopuolelle, niin pelissä näkyi selkeitä ongelmia. Itse asiassa Rajala on jotenkin jämähtänyt samalle tasolla missä hän oli kaksi vuotta sitten.

Parkanossa syntyneet kiekkoilijan vahvuudet ovat edelleen luistelu ja mailankäsittely. Liike on räväkkää ja nopeaa ja kädet toimivat melko hyvin. Mutta myös heikkoudet ovat pysyneet samoina ja heikkouksista suurimpia on edelleen junioritasoa oleva pelikäsitys. Rajala pitää usein kiekkoa pitkään ja ajautuu lopulta kulmaan, josta hän sitten menettää kiekon. Hän laukoo kun pitäisi syöttää ja syöttää kun pitäisi laukoa. Ratkaisut ovat siis usein vääriä. Eikä edelleen heikko fysiikka auta, sillä Rajala häviää kaksinkamppailut turhan usein. Lisäksi laukaus ei minua ainakaan ole vakuuttanut. Ja jostain syystä yksi vastaan yksi tilanteissa Rajala oli ainakin näissä nuorten kisoissa heikko. Ja se on asia jota en odottanut.

Toni Rajala on toki vielä nuori kiekkoilija. Kehityksessä voi tulla nopeita harppauksia eteenpäin ja mahdollisuuksia on vieläkin vaikka mihin. Minua kuitenkin huolestuttaa hyökkääjän hidas kehittyminen, enkä valitettavasti näe Rajalaa enää tulevaisuuden NHL-pelaajana. Euroopassa hän varmasti kykenee tekemään hyvää jälkeä, mutta maailman parhaiden joukkoon ei välttämättä ole asiaa. Mutta toivottavasti huoleni on turha ja Rajalasta tulee huippukiekkoilija, sillä Suomi kaipaa uusia tähtiä tulevaisuudessa.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Pikkuleijonilla edessään ratkaisevat ottelut

Vuosi on vaihtunut, mutta jääkiekkokausi jatkuu.

Pikkuleijonien urakka alkoi Yhdysvaltoja vastaan ja esitys oli hyvin lupaava. Nuorten maajoukkue on tuon jälkeen voittanut suvereenilla esityksellä Sveitsin ja Slovakian, sekä hivenen heikommalla esityksellä Saksan. Ja vaikka esimerkiksi Sami Vatanen ja Joel Armia eivät ole kyenneet parhaimpaansa, niin suuri osa joukkueesta on nostanut tasoaan. Joonas Nättinen, Jyrki Jokipakka, Joni Ortio, Joonas Donskoi ja Julius Junttila ovat pelanneet tähän saakka tasoonsa nähden huikean turnauksen.

Hyvien esitysten olisi hyvä jatkua, sillä ensi yönä kello 2.30 pelataan äärimmäisen tärkeä ottelu. Voittaja pääsee välieriin ja sitä kautta taistelemaan mitaleista. Hävinnyt joukkue joutuu vielä pelamaan sijoitusottelun turnauksen viidennestä sijasta. Vastustaja ei ole helppo, sillä vastaan asettuu Venäjä. Maan juniorijoukkueiden taso ei ole niin kova, mitä se oli vielä muutama vuosi sitten. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että vastustaja olisi helppo. Päinvastoin nyt kohtaavat ennakkoasetelmissa turnauksen neljänneksi ja viidenneksi paras maa. Edessä on siis varmasti todella hyvä jääkiekko-ottelu.

Venäjän puolustaja Dmitri Orlov on kerännyt jo nyt kahdeksan pistettä, hyökkääjä Vladimir Tarasenko seitsemän pistettä ja hyökkääjä Danil Sobchenko kuusi pistettä. Venäjän kakkosketjukin on onnistunut tekemään pisteitä. Hyviä pelaajia joukkueesta löytyy, mutta kenties Suomen materiaalin laajuus ja joukkuepeli ovat tarpeeksi kova ase Venäjän yksilöitä vastaan. Lisäksi Ortion täytyy pelata yhtä hyvällä tasolla kuin aiemmissa peleissä. Nyt ei saa päästää helppoa maalia! Varsinkin kun Dmitri Shikin Venäjän maalilla on pelannut myös hyvin.

Alle 20-vuotiaiden maajoukkue on kyllä onnistunut pari kertaa aiemmin Venäjää vastaan nuorten MM-kisoissa. Kaikkein tunnetuin hetki lienee tässäkin kirjoituksessa mukana oleva pätkä, jossa Suomi voitti nuorten MM-kultaa voittamalla jatkoajalla Venäjän. Maalin teki Niklas Hagman. Tänään pikkuleijonat toivottavasti ratkaisevat pelin jo aiemmin. Jos Suomi nyt voittaa, niin pelit jatkuvat jo maanantai-illalla kello 22.30 välieräottelulla Ruotsia vastaan.

Ja kun kerran vauhtiin päästiin, niin laitetaan vielä yksi hieno hetki nuorten MM-kisoista. Vuonna 2004 kotikisoissa Valtteri Filppula teki maalin puolivälierien varsinaisen peliajan viimeisellä peliminuutilla juuri Venäjää vastaan.