Kuukauden juniori: Markus Granlund

Keskiviikkona nuorten SM-liigassa Porissa Ässät pelasi runkosarjan viimeisen kotiottelunsa. Oli siis aika etsiä kuukauden juniori ja tällä kertaa ehdokas oli selvillä hyvissä ajoin.

Markus Granlund
178 cm / 74 kg
Syntynyt 16.4.1993 Oulussa
Kasvattajaseura: Laser HT

Nuorempi Granlund on erittäin lupaava pelaaja. Hän pelaa nyt jo toista kauttaan nuorten SM-liigassa. Tämä kausi on ollut viime kauttakin parempi, sillä nyt 39 ottelussa on syntynyt hulppeat 50 pistettä. Pisteitä on syntynyt tänä vuonna päälle pisteen per ottelu myös alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, eikä alle 20-vuotiaiden maajoukkueen Mestis-otteluissakaan mennyt yhtään heikommin. Viime vuonna Granlund pelasi jo alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pronssijoukkueessa alaikäisenä ja keräsi kuudessa ottelussa yhtä monta pistettä.

Monella tapaa Markus Granlund muistuttaa isoveljeään Mikaelia. Hän on erittäin taitava mailankäsittelijä, joka uskaltaa ja haluaa pitää kiekkoa. Ajoittain nuori hyökkääjä pitää kiekkoa liian kauan ja menettää kiekon jonkun harhautuksen yhteydessä, mutta hyvä että jollain on rohkeutta edes yrittää. Nuoremman Granlundin syötöt ovat hyviä, tarkkoja ja peliä edistäviä, jonka ansiosta hän on ikäisekseen erinomainen pelinrakentaja. Myös syötön vastaanottaminen on erinomaista. Rannelaukaus on melko hyvä, mutta Porissa laukaukset eivät menneet verkon perukoille.

Fysiikka tuntuu olevan Granlundin suurin heikkous. Pieni koko tuottaa ongelmia myös isoveli Mikaelille, mutta Markus tuntuu olevan kaikin tavoin pykälän isoveljeään heikompi. Voimaa ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi, jonka takia hän häviää junioreissakin todella monta kaksinkamppailua. Voiman puutteen takia luistelukin on heikkoa. Luistelutekniikka ei ole oikeastaan heikkoa, mutta jaloissa ei tunnu olevan tarpeeksi voimaa, jonka seurauksena Granlund ei ole tarpeeksi nopea luistelija.

Koska Granlund pelasi ottelun alussa laiturina ja lopussa keskushyökkääjänä, niin hänen sijoittumisestaan sai melko hyvän käsityksen. Suurimman osan ajasta hän sijoittui hyökkäyspäässä hienosti pelattavaksi, jonka ansiosta peli kulki usein eteenpäin Granlundin kautta. Hyökkäyspäässä laiturina hän karvasi innokkaasti, vaikkei kiekonriistoja juuri saanutkaan. Laiturina puolustus ei kuitenkaan ollut erityisen aktiivista. Keskushyökkääjänä hän oli luonnollisesti aktiivisempi puolustuspäässä, mutta siitä huolimatta nuoren hyökkääjän puolustamisessa tuntuu olevan puutteita niin sijoittumisessa, karvaamisessa kuin syötönkatkoissakin.

Granlund pelasi paljon ylivoimaa. Siellä peliä rakentava hyökkääjä onkin omimmillaan. Ylivoimalla hän pelasi viivalla, mistä hän loi peliä erinomaisesti. Pelinrakentajana hän olikin HIFK:sta ihan omaa luokkaansa. Siitä hyvänä osoituksena ovat syötöt HIFK:n tasoitus- ja voittomaaliin.

Vahvuudet:
Mailankäsittely
Syöttötaito

Heikkoudet:
Fysiikka
Puolustaminen

Yhteenveto:
Taitoa ja pelisilmää tältä kaverilta kyllä löytyy. Potentiaalia olisi pitkälle, mutta se vaatii paljon töitä puutteiden kanssa. Vähän voimaa ja luistelutreeniä vielä, niin nuorempi Granlund olisi liigatasoa. Mutta erityisesti fysiikan ja puolustamisen kanssa on kuitenkin vielä paljon tehtävää, ennen kuin nuoremmasta Granlundista voi puhua NHL-tason pelaajasta. Potentiaalia Granlundilla on olla ennen pitkää erinomainen kansainvälisen tason pelaaja, mutta pahimmillaan hänestä saattaa tulla jälleen yksi luku lisää junnutähdiksi jääneiden kiekkoilijoiden kirjaan.

Mestiksen kärkinimet eivät pärjää liigassa

Mestis on Suomen toiseksi korkein sarjataso. Vaikka tasoero SM-liigaan onkin valtava, niin voisi kuvitella, että osa Mestiksen tähtipelaajista voisi olla SM-liigassa huippuja. Totuus on kuitenkin karumpi. Otetaan tarkasteluun kaudet 2006-2007, 2007-2008 ja 2008-2009.

Pistepörssin kymmenen kärjessä ainakin kerran noilla kausilla olivat Tero Forsell, Teemu Virtala, Petri Lehtonen, Sami Puruskainen, Markus Jämsä, Jarkko Oikarinen, Jouni Virpiö, Tuomas Tikkanen, Tuomas Nikoskelainen, Jussi-Mikko Makkonen, Markus Jämsä, Juho-Tuomas Appel, Markku Vuorisalo, Marko Virtala, Pasi Järvinen, Antti Hilden, Aki Keinänen, Jarmo Jokila, Mikko Liukkonen, Lou Dickenson, Tuukka Pulliainen, Jussi Haapasaari, Jaakko Pellinen, Markku Flinck ja Jani Keränen.

Puolustajien pistepörssin kärkiviisikoista löytyvät nimet Pasi Järvinen, Kai Syväsalmi, Jarkko Heikkinen, Lauri Kinos, Kimmo Nevalainen, Mikael Hallbäck, Michael Clarke, Juha Leimu, Matti Tiihonen, Mikko-Pekka Peltonen, Jarkko Immonen ja Jarno Kultanen. Parhaiksi maalivahdeiksi valittiin Juha Kuokkanen, Petri Koivisto ja Antti Ore.

Eipä noista nimistä juuri liigatason huippuja löydy. Juha Leimusta on toki tullut huippupuolustaja. SM-liigassa valtaosan tästä kaudesta ovat viettäneet Jouni Virpiö, Marko Virtala, Tuukka Pulliainen, Jarmo Jokila, Lou Dickenson, Jaakko Pellinen, Kai Syväsalmi ja Petri Koivisto. Heistä Virtala oli viime pudotuspelien aikana hyvässä vireessä, muuten on ollut hiljaisempaa. Petri Koivistollekin oli tarjolla ykkösvahdin tontti Kärpistä, mutta taso ei tainnut riittää.

Mitä syitä on tälle ilmiölle?

Liigajoukkueet ovat ottaneet useimmiten pienempiin rooleihin omia kasvatteja. Se on ymmärrettävä ja oikeastaan myös suositeltava asia. Se luo jatkuvuutta joukkueeseen ja kasvattaa joukkueeseen tiettyä me-henkeä. Nämä nuoret saattavat käydä ajoittain kääntymässä Mestiksessä ja saattavat tehdä tehojakin, mutta koska he eivät vietä koko kautta Mestiksessä, heitä ei myöskään näy pistepörssin kärjessä. Toisaalta Mestis-joukkueiden oma juniorityö ei ole yhtä hyvällä tasolla kuin liigajoukkueilla, jolloin todella potentiaalisia nuoria kavereita ei usein Mestis-joukkueen kasvattamana näe. Monella joukkueella juniorityö on vielä niin heikkoa, että joukkue on täynnä nuorempia ja vanhempia palkkasotureita, jotka käyvät pelaamassa pari peliä, kunnes jatkavat matkaansa kohti uusia seikkailuita.

Tämän vuoksi usein hieman kokeneemmat pelaajat ovatkin pistepörssin kärjessä. He ovat sitoutuneet useimmiten yhteen joukkueeseen ja pelaavat suuressa roolissa läpi kauden. Useimmiten näillä vanhoilla sotaratsuilla on kuitenkin jokin syy miksi he pelaavat Mestiksessä, eikä SM-liigassa. Monen täysi potentiaali on myös saavutettu jo useita kausia takaperin, eikä varsinaista halua ole enää kehittyä pelaajana, vaan tyydytään vain pelailemaan. Toisaalta monella Mestiksen paikkakunnalla on niin vähän rahaa, ettei ole yksinkertaisesti edes mahdollisuutta täysipainoiseen harjoitteluun.

Toisaalta monen pistepörssin kärkinimen ongelma on juuri se, että he ovat pistepörssin kärkinimiä. Luonnollisesti Mestiksen joukkueet tarjoavat heille joukkueen isoimmat sopimukset, mikä on vain hyvä asia. Näin Mestiksen joukkueet pitävät tasoa yllä. Mutta nämä kärkinimet ovat toisaalta roolinsa vankeja. Suurin osa heistä tarvitsisi hyökkäävän roolin. Harvalla liigajoukkueella on kuitenkaan tarjota paikkaa kahdesta ensimmäisestä ketjusta. Sekin on myös usein nähty, että taidot eivät riitäkään enää liigassa hyökkäävään rooliin, vaikka sellainen on ollut tarjolla.

Mikä on sitten tarinan opetus? Ehkä se, että jos jokin SM-liigan joukkue hakee Mestiksestä vahvistuksia, niin kenties sitä pistepörssin kärkinimeä ei kannata väkisin hankkia, sillä hänestä ei useimmiten ole hyötyä liigassa, mutta Mestiksessä hänestä on paljon iloa. Sen sijaan kannattaa etsiä johonkin tiettyyn rooliin sopivia pelaajia. Esimerkiksi Ässät hankki viime kaudella Jokipojissa pelanneen Sami Mutasen nelosketjun laituriksi ja hän on onnistunut roolissaan erinomaisesti. Toinen hyvä vaihtoehto on katsella selkeästi urallaan eteenpäin meneviä ja töitä tekeviä nuorempia pelaajia, joilla on vielä mahdollisuuksia kehittyä.

90-luvulla syntyneitä Bratislavaan?

Suomessa on kasvamassa vihdoinkin suuri joukko nuoria pelaajia, joilla on kykyjä kehittyä kansainvälisen tason ratkaisijoiksi. Vaikka ikää on vähän, niin jo nyt moni heistä on hyviä vaihtoehtoja kevään MM-kisoihin. Tässä on minun oma mielipiteeni heidän mahdollisuuksistaan.

Sami Vatanen – JYP

Vatanen pelasi jo viime vuonna MM-kisoissa ja on ollut tänä vuonna SM-liigassa aiempaakin parempi. Taidot hyökkäyssuuntaan olivat tiedossa jo viime kaudella, mutta tällä kaudella erityisesti puolustuspelaaminen on kehittynyt. Vielä kun muistetaan, että kansainvälisen tason nuoria puolustajia ei Suomessa juuri ole, niin eiköhän Vataselle voi jo nyt laittaa kisalipun tilaukseen.

Teemu Pulkkinen – Jokerit

Ruotsin EHT-turnaus osoitti jälleen kerran perinteisen Suomen ongelman. Leijonat eivät osaa tehdä maaleja. Teemu Pulkkinen sen sijaan on poikkeuksellisen potentiaalinen maalintekijä, jolla on uskomattoman kova ja tarkka laukaus. Hän kenties kykenisi auttamaan Suomea maalinteko-ongelmissa. Kun vielä tällä kaudella Pulkkinen on kehittynyt huimasti pelinrakennuksessa, fyysisessä pelissä ja puolustamisessa, niin itse valitsisin Pulkkisen jo näihin MM-kisoihin.

Mikael Granlund – HIFK

Granlundin kausi ei ole mennyt niin hyvin kuin odotin. Osaltaan kesken kauden tullut aivotärähdys on vaikuttanut asiaan, mutta meno ei ole ollut yhtä vakuuttavaa kuin viime kaudella. Peliäly ja pelinrakennus ovat edelleen erittäin hyvällä tasolla, eikä kehitys ainakaan ole pysähtynyt. Suurin ongelma tuntuukin olevan keskushyökkääjän tontille kuuluva puolustaminen. Koska Suomella on tarjota jo Immonen, Kontiola, Lehterä ja Kapanen, niin keskellä ei oikein ole tilaa. Mutta laiturina hänellä voisi olla hyvillä näytöillä asiaa kisoihin.

Teemu Hartikainen – Oklahoma City Barons (AHL)

Hartikainen on Suomessa jäänyt vähän taka-alalle, mutta häntä ei kannata unohtaa. Alkukausi oli vaikea, mutta pisteitä on alkanut kauden edetessä kertymään kiihtyvällä tahdilla. Tammikuussa farmissa pelaava hyökkääjä keräsi 14 pistettä, jonka ansiosta hän sai valinnan AHL:n kuukauden tulokkaaksi. Hartikainen ei ehkä sovi vielä hyökkäävään rooliin, mutta kolmosketjun pelaajana hän voisi olla hyvä. Suoraa kisapaikkaa hänelle en kuitenkaan antaisi, vaan näytöt tulisi antaa harjoituspeleissä. Ja tietenkin täytyy muistaa, että Oklahoma City Barons on tällä hetkellä ihan pudotuspeliviivalla sarjassaan. Hartikainen ei välttämättä siis ole edes käytettävissä kevään MM-kisoissa.

Jani Lajunen – Blues

Yllätyin Jani Lajusen valinnasta Ruotsin EHT-turnaukseen. Valinta oli vähän sellainen, että Jukka Jalonen halusi varmistaa selustaansa ottamalla mukaan edes yhden nuoren kaverin. SM-liigassa Lajunen oli kuitenkin ollut vain hyvä kahden suunnan hyökkääjä. Yllätyksekseni hän pelasi samalla tasolla myös maajoukkueessa. Tason nostaminen kovempiin peleihin siis onnistui. Haluaisin nähdä tämän kaverin vielä myöhemminkin leijonapaidassa alemman ketjun sentterinä. Jos hän onnistuu toistamiseen, niin ehdottomasti haluaisin nähdä nelosketjun sentterinä jonkun nuoremman kaverin ainaisen Tommi Santalan sijaan.

Joonas Donskoi – Kärpät

Kärppien laitahyökkääjä pelasi todella hienosti nuorten MM-kisoissa. Hän on taitava ja uskaltaa pelata. Ne ovat asioita, jotka ovat yllättävän vaikeita monille suomalaiskiekkoilijoille. Nuorten kisojen jälkeen pisteitäkin on alkanut kertymään ihan mukavaa tahtia. Kuitenkaan mielestäni Donskoi ei ole vielä niin vakuuttava hyökkäyspäässä, eikä tarpeeksi hyvä omassa päässä, että häntä voisi ajatella Slovakiaan. MM-leirille hänet sen sijaan kannattaa valita hakemaan kokemusta miesten maajoukkuetoiminnasta.

Joel Armia – Ässät

Porilainen tuli kunnon rysäyksellä SM-liigaan ja on tehnyt tällä kaudella jo 17 maalia, joista suuri osa on highlight-kamaa. Hänellä on hyvät maalintekijän vaistot, eikä mailankäsittelyssäkään ole moitittavaa. Mutta Armia on toistaiseksi vielä liian raakile miesten kansainvälisiin otteluihin. Puolustus ja luistelu ovat kyllä parantuneet huimasti jopa kauden aikana, mutta ne eivät ole vielä tarpeeksi hyvällä tasolla. Otteet kaipaavat myös tasaisuutta. Lisäksi junnumaiset höntyilyt pitäisi karsia pois ennen nousua kansainvälisiin peleihin. Armian aika ei ole vielä tänä vuonna, mutta kenties sitten seuraavalla.

Kyllä näistä pelaajista muutama olisi mukava nähdä MM-kisoissa. Mutta jotenkin minulla on sellainen ikävä tunne, että näistä vain Vatanen nähdään Slovakiassa.

Kolme turnausta kiikaritehoin

Muistan, kun pari vuotta sitten Bluesin hyökkääjä Mikko Lehtonen pelasi ensimmäistä kertaa maajoukkueessa. Esitys oli hyvin hyvä ja ennakkoluuloton, vaikkei pisteitä tullutkaan. Sen jälkeen tie vei Pohjois-Amerikkaan, jossa farmissa menikin ihan hyvin. Nyt Lehtonen on palannut Eurooppaan ja jälki Elitserienin Skellefteåssa on ollut yhdessä Joakim Lindströmin kanssa tuhoisaa. Kaksikko on selkeästi Elitserienin pistepörssin johdossa. Ei ihme, että nuoresta suomalaishyökkääjästä odotettiin ratkaisijaa myös kansainvälisiin peleihin.

Mikko Lehtonen on kuitenkin pelannut jo ennen tätä turnausta kuusi ottelua ilman pisteitä. Kun viime pelissäkään ei tullut pisteitä, niin ajattelin katsoa tänään erityisen tarkasti Lehtosen peliä. Kolmannessa erässä alkoi tulla piristymisen merkkejä, mutta suurimman osan ajasta hyökkääjä oli varsin heikko. Toki tehottomuuteen vaikutti muut ketjun pelaajat. Petri Kontiola ei kyennyt tässä turnauksessa parhaimpaansa, eikä Juhamatti Aaltonen ole varsinaisesti taidostaan huolimatta kovin hyvä pelinrakentaja. Mutta toisaalta samat ongelmat olivat näkyvissä jo aiemmissa turnauksissa. Ja nyt tuloksena kahdeksasta ottelusta on tehot 0+0.

Peli Ruotsia vastaan kuvasi hyvin Lehtosta maajoukkueessa. Hyökkääjän ratkaisut kiekollisena oli heikkoja, hitaita ja ponnettomia. Laukaukset eivät lähteneet tarpeeksi kovaa, tai sitten ne suuntautuivat suoraan maalivahdin syliin. Isosta koosta huolimatta Lehtonen ei käyttänyt kroppaansa juurikaan hyödykseen fyysisessä pelissä, vaan peli oli moniin muihin verrattuna melko pehmeää. Lisäksi hyökkääjä hävisi suuren osan kaksinkamppailuistaan ja suuren osan ajasta hän pyöri selvästi pelin ulkopuolella. Ja Lehtonen ei saanut karvattua kiekkoa pois vastustajalta juuri koskaan. Tiivistettynä hyökkääjän peli oli hyvin mitäänsanomatonta.

Olen rehellisesti sanottuna pettynyt Lehtoseen (ja oikeastaan myös tästä turnauksessa poissa olleeseen Perttu Lindgreniin). Omassa sarjassa kyllä jälki on loistavaa, mutta peli Suomen paidassa ei luonnistu. Samaan aikaan esimerkiksi vuotta nuorempi Juuso Puustinen pelasi yllättävän hyvän turnauksen. Mutta lopulta kyse taitaa olla siitä, että EHT:n pelit ovat kovatasoisempia kuin pelit kansallisessa sarjassa. Ja joillakin pelaajille tuo hyppy kansainvälisiin peleihin on helpompi kuin toisilla. Erityisesti hyökkäävän roolin pelaajille kansainväliset pelit tuottavat usein suurempia vaikeuksia, kuin joillekin alaketjujen energiapelaajille.

Mutta toisaalta niin se menee. Kun Lennart Petrell pelaa erinomaisen turnauksen Ruotsissa, niin hänen osakkeensa maajoukkueen alaketjujen luottopelaajana nousevat kohisten. Jos taas Lehtonen ei kahdeksassa ottelussa saa pistettäkään, niin mielestäni tällä kaudella hänellä ei ole enää asiaa maajoukkueeseen.

Mikko Lehtonen, minä sanon että ”ei jatkoon”.

Tähtipelaajien käyttö joukkueiden markkinoinnissa

Olin keskiviikkoiltana matkalla Länsi-Porista Keskustaan. Matkan varrella Länsi-Porin koulun kohdalla silmääni pisti tämä mainos:

Mainos voisi toki olla visuaalisesti näyttävämpi (visuaalisestihan tuossa ei ole yhtään mitään), mutta se ajanee nyt asiansa. Kysehän on aika perinteisestä liikuntapäivästä, jossa paikallinen seura pyrkii lähestymään seudun nuoria ja näin lujittamaan sidettä lapsien ja seuran välillä. Hienoa toimintaa seuralta ja hyvä tapa saada uusia potentiaalisia kannattajia ja junioreita seuran matkaan, vaikkakin pääjärjestäjä ystävänpäiväriehassa on Musan Salamien juniorit.

Mutta huomionarvoistahan tuossa mainoksessa on se, että Joel Armian nimi on isommalla kuin Ässien. Se kertoo siitä, että loistavasta Ässien kaudesta huolimatta se todellinen sytyttäjä tällä hetkellä Porissa taitaakin olla 17-vuotias huippulupaava laitahyökkääjä. Joel Armian nimi on tällä hetkellä pinnalla ja sillä kannattaakin myydä tällaista tapahtumaa. Varsinkin nuoremmille ne idolit ovat tärkeitä ja moni menee myös vanhempana katsomaan tähtipelaajia.

Olen sitä mieltä, että vaikka liigajoukkueet jo nyt käyttävät tähtipelaajiaan apuna joukkueen markkinoinnissa, niin heitä kannattaisi käyttää markkinoissa vieläkin enemmän. Vaikka tieto kulkeekin usealle ihan omalla painollaan, niin ei se tarkoita sitä ettei lisää voisi tehdä. Porissakin voisi käyttää Joel Armiaa, Ville Uusitaloa tai Eero Kilpeläistä Ässien otteluiden markkinoinnissa paljon nykyistä enemmän. Lopulta todella harva porilainen edes tunnistaisi Uusitaloa ja Kilpeläistä, vaikka kumpikin on pelannut jo maajoukkueessa. Samankaltaisia pelaajia löytyy jokaisesta joukkueesta. Jos ei muuta, niin kyllä jokaisessa joukkueessa on niitä pelaajia, jotka ovat selkeästi profiloituneita tiettyyn seuraan.

Eikä sekään tekisi pahaa, että tulevien otteluiden mainonnassa käytettäisiin vierasjoukkueen pelaajia mainonnan apuna. Syksylläkin oli täällä yksi Pelicans-ottelu, joka ei kiinnostanut allekirjoittanut juuri ollenkaan. Mutta onneksi maalilla pelasi sentään legendaarinen suomalaisvahti Ari Sulander. Jotenkin minulle vain jäi sellainen kutina tuostakin pelistä, että harva rivikatsoja lopulta tiesi Sulanderin olevan Pelicansin maalissa.

Saman luokan pelaajia löytyy Suomesta miltei joka joukkueesta. Bluesin Jere Karalahti kiinnostaa ihmisiä aina. HIFK:ssa on monivuotinen maajoukkuetähti Ville Peltonen, sekä tuleva maajoukkueen tähtisentteri Mikael Granlund. JYP:ssä kurvailevat elävä ihmiskuula Antti Pihlström, sekä tähtipuolustaja Sami Vatanen. Ja tietysti paikallisesti jotkut pelaajat kiinnostavat enemmän kuin toiset. Porissa Ilveksen Masi Marjamäki, sekä TPS:n Marko Kivenmäki herättävät luonnollisesti aina tunteita, jossain määrin myös SaiPan Pauli Levokari.

SM-liigasta lähtee jokainen kausi osa tähtipelaajista ulkomaille. Heidän tilalleen tulee aina paluumuuttajia ja uusia kasvoja. Seurojen tehtävä on tehdä heidät tunnetuiksi ja uusiksi tähtipelaajiksi.

Tähtipelaajiksi, joita nuoret voivat seurata ja joista tulee näiden nuorten kiekkoilijoiden idoleita.

Tomi Pekkala kirvesmiehenä

Tämän illan JYP-Tappara-ottelussa nähtiin hyvin erikoinen tilanne. Kysehän on tästä:

Mitä kuvittelette, että tuosta tilanteesta annetaan rangaistukseksi?

Tuomarit arpoivat tilanteesta luonnollisesti kahden minuutin rangaistuksen huitomisesta.

Kahden minuutin rangaistus on tuomareilta aivan käsittämätön tuomio. Tuo kyseinen tilanne on yksi törkeämpiä tekoja, mitä olen liigajäillä nähnyt pitkään aikaan. Erityisesti Masi Marjamäen taklauksen jälkeen moni on puhunut vastustajan kunnioittamisesta. Tässä tilanteessa sitä ei ollut yhtään. Aivan käsittämätön teko Tomi Pekkalalta!

Kyllä, Kalle Kaijomaa käyttää tilanteessa myös todella paljon mailaansa. Maila käy välillä kainalossa ja välillä ainakin hyvin lähellä sormia. Kunnon nollatoleranssissa Kaijomaa olisi voinut lähteä tilanteesta vaikka rangaistusaitioon. Mutta se ei oikeuta Pekkalaa tekemään noin törkeää temppua. Kahvaaminen ei oikeita kahden käden kirvesiskua mailalla vastustajan selkään. Tuollaisia kirvesiskuja ei pitäisi tulla ollenkaan, saati sitten sellaisia iskuja, joissa otetaan ylhäältä kunnolla vauhtia niin, että lopulta mailakin menee iskun voimasta säpäleiksi. Entä jos tuo viikate olisi osunut naamaan, tai muuten vain osunut haavoittuvampaan paikkaan? Siinä olisi voinut olla Kaijomaan ura pahimmassa tapauksessa paketissa.

Tuosta kaksi minuuttia? Huh huh. Toivottavasti otteluvalvoja tai joku muu on hereillä ja vie asian eteenpäin. Kahden minuutin rangaistuksen sijaan tuosta pitäisi saada ainakin kaksi ottelua pelikieltoa, mielummin vielä enemmän.

Miksi Raipe?

Raimo Helmisen saavutukset pelaajana ovat huikeat. Kenelläkään suomalaisella ei pitäisi olla mitään syytä olla arvostamatta tätä juonikasta herrasmiestä. Palkintokaapista löytyy 6 MM-mitalia (joista yksi on kultainen), 3 olympiamitalia, nuorten MM-hopea, SM-kulta ja kaksi Ruotsin mestaruutta. Maaotteluita kertyi 331 kappaletta ja ”Raipe” edusti Suomea kuusissa olympialaisissa. Muistan myös Helmisen viimeisen maaottelun, jossa hän vielä syötti Tuomas Pihlmanin maalin ottelun viime hetkillä. Tunsin sillä hetkellä suurta iloa. Raimo Helminen oli pelaajana huikea.

Sen jälkeen legenda on palannut valmennustehtäviin. Keväästä 2009 lähtien Helminen on toiminut nuorten maajoukkueen apuvalmentajana ja maaliskuusta 2010 lähtien Ilveksen apuvalmentajana. Tänään hänet valittiin nuorten maajoukkueen päävalmentajaksi. Tuon nuorten maajoukkueen päätavoite on ensi vuoden vaihteen Kanadassa pelattavissa nuorten MM-kisoissa.

Mutta omasta mielestäni Raipe sai tämän työn liian pienillä näytöillä.

En väheksy yhtään Helmisen uraa pelaajana, enkä edes valmennuspuolella. Hyvästä pelaajasta ei aina tule niin hyvää valmentajaa, mutta Helmisen ympärillä on hyviä merkkejä. Siitä huolimatta tulee muistaa, että nuorten maajoukkueessa tulevat maajoukkuepelaajat hakevat menestystä. Suomi hakee mitaleita ja se vaatii onnistumista myös valmennuksellisesti. Helmisen kommentti, että hänellä ei ole menestystavoitteita, vaan toivoo pystyvänsä antamaan jotain valmennettavilleen, on toisaalta hieno, mutta toisaalta se ei anna kuvaa huikeasta menestyshalusta. Helmisellä ei ole toistaiseksi pitkää uraa takana valmennuspuolella, eikä hän ole ehtinyt hankkimaan vielä valmennuspuolelta meriittejä. Pari vuotta apuvalmentajana, tai vielä mieluummin pesti päävalmentajana olisi tehnyt terää ennen tätä valintaa. Päävalmentajan työ on kuitenkin eri asia, kuin apuvalmentajan työ. Nyt Raipe on alle kolmessa vuodessa noussut pelaajasta nuorten maajoukkueen päävalmentajaksi ja se on turhan nopeasti. Hivenen tässä haiskahtaa se, että Helminen valittiin lähinnä siksi, että hän on niin legendaarinen pelaaja.

Mutta jottei tämä menisi pelkäksi negatiiviseksi jorinaksi, niin pari positiivista asiaa on kuitenkin Helmisessä. Ensinnäkin hän on ymmärtääkseni omaksunut hyvin pelitavalliset asiat ja hänellä on ollut suuri halu oppia. Raipella on ilmeisesti suuri merkitys Ilveksen tämän kauden hyvässä ilmeessä. Toisekseen kukaan ei halua löysäillä Helmisen alaisuudessa. Jokainen pelaaja antaa varmasti Helmisen kaltaiselle valmentajalle kaikkensa ja moni nuori onkin jo kehunut Helmisen valmennusta. Ja kolmanneksi täytyy myöntää, että vaihtoehtoja oli vähän. Hannu Jortikan ja Sakari Pietilän kaltaiset vanhat parrut ovat jääneet kehityksessä jälkeen ja osoittautuneet riittämättömiksi. Eikä tänä vuonna ollut Lauri Marjamäen tai Karri Kiven kaltaisia selkeitä tulevaisuuden huippuvalmentajia liigajoukkueiden apuvalmentajina. Ja Pekka Rautakalliokin joutui kieltäytymään tehtävästä. Ehkäpä jäljelle olevasta joukosta Helminen oli jos ei potentiaalisin, niin ainakin yksi potentiaalisimmista.

Mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että tämä tehtävä annettiin Helmiselle pari vuotta liian aikaisin. Toivotaan, että tämä ei ollut Raipelle liian paljon liian nopeasti, vaan pikkuleijonat pelaisivat seuraavissa nuorten MM-kisoissa erinomaista jääkiekkoa.