SM-liigan välierät ja nuorten SM-karsinnat

SM-liigan puolivälierät on nyt pelattu ja jäljellä on enää neljä joukkuetta. Seuraavaksi alkavat välierät, joista voittajat pääsevät finaaleihin. Häviäjät joutuvat tyytymään pronssiotteluun. Mutta mitkä ovat voimasuhteet näin etukäteen ajateltuna?

JYP – Blues

Blues on jo nyt suuri yllättäjä. Espoolaiset voittivat ensin Villi kortti-kierroksella Kärpät. Seuraavaksi kaatui Ässät pelituntuman, pudotuspelikokemuksen ja hyvän alun avulla. Ässät ja JYP ovat tällä kaudella pelanneet hyvin samankaltaista kiekkoa, mutta se ei auta enää Bluesia. JYP on selkeästi Ässiä laadukkaampi joukkue. Oikeastaan maalivahtiosasto on ainoa, jossa Blues on JYPiä parempi. Iiro Tarkki voittaa nimittäin niukasti JYPin maalivahtikaksikon. JYPin puolustuksessa on edelleen rutkasti laadukkaita ja kokeneita nimiä, vaikka Vatanen sieltä puuttuisikin. Bluesin puolustus on toki laadukas, muttei yllä aivan samalle tasolle. Bluesin hyökkäys on joukkueen suurin heikkous, sillä vaikka Ässiä vastaan Toni Kähkönen ja Petri Lammassaari olivatkin hyvässä vedossa, niin kokonaisuutena laajuutta ei ole tarpeeksi. JYPillä sen sijaan on useammassa ketjussa EHT-tason pelaajia ja Antti Pihlström, Eric Perrin, Harri Pesonen sekä Ossi Louhivaara tulevatkin varmasti aiheuttamaan ongelmia Bluesin puolustukselle. Valmennuksessa sekä Risto Dufva että Petri Matikainen ovat hyviä valmentajia, joten sieltä kumpikaan joukkue ei saa etulyöntiasemaa. Oma veikkaukseni on se, että JYP voittaa sarjan numeroin 4-1.

HIFK – Lukko

Tämä on todella tasainen pari, jonka lopputulosta on vaikea arvuutella. Kummaltakaan joukkueelta ei nouse esille mitään yksittäistä osa-aluetta, jolla voisi selkeästi perustella toisen olevan toista parempi. Valmennuksessa Kari Jalonen ja Rauli Urama ovat kumpikin melko päteviä valmentajia, jotka eivät kuitenkaan ole saaneet joukkueistaan kaikkea irti. Maalivahdit Juuso Riksman ja Mika Noronen ovat laadukkaita ykkösvahteja, mutta kumpikaan ei ole aivan SM-liigan parhaimmistoa. Puolustuksesta löytyy laatua ja leveyttä, mutta kokonaisuutena taso on samankaltainen. HIFK:n puolustus on hieman liikkuvampi ja Lukon isompi, mutta sitä on vaikea sanoa, että kummasta on lopulta enemmän hyötyä. Lukon kärkihyökkääjät ovat onnistuneet pudotuspeleissä HIFK:n vastaavia paremmin, sillä Jakub Petruzalek, Perttu Lindgren, Kurtis McLean ja Lauri Tukonen ovat päässeet hyvään kevätvireeseen. HIFK:lla taas on enemmän laajuutta, jonka takia puolivälierissä Jerry Ahtolaa kykeni pitämään hetken viltissä. Jostain se ero pitää kaivaa, joten veikkaan HIFK:n 4-3-voittoa. Syy voi olla vaikka sitten Ville Peltosen johtajuus ratkaisevilla hetkillä.

Ratkaiseeko Ville Peltonen Lukkoa vastaan?

…

Sitten siirrytään muihin aiheisiin. Nuorten SM-liiga saa ensi kaudella uutta väriä, sillä sarjaan tulee neljäs joukkue pääkaupunkiseudulta. A-nuorten I-divisioonan voittanut Kiekko-Vantaa päätyi nuorten SM-liigan karsintasarjassa neljänneksi. Tämä sijoitus riitti vantaalaisille sarjanousuun. Tämä on todella hieno asia. Ikävä kyllä kärkipelaajat näyttävät olevan poikkeuksetta joko 1990- tai 1991-syntyneitä. Jotkut näistä pelaajista jäävät siis väkisinkin ensi kauden joukkueen ulkopuolelle. Toivottavasti Kiekko-Vantaa kuitenkin kykenee kasaamaan kilpailukykyisen joukkueen.

Sarjanousu varmistui vasta viimeisessä ottelussa. SaiPa ja Kiekko-Vantaa olivat tasapisteissä, joten vantaalaiset tarvitsivat viimeisestä ottelusta vähintään yhden pisteen. Tilanne näytti jo heikolta, sillä vastustajajoukkue Kärpät johti kahden erän jälkeen 2-0. Kiekko-Vantaa teki viimeisessä erässä lopulta viisi maalia, joiden joukossa kaksi tasoitusta, Niko Vähäsarjan johtomaali 1,5 minuuttia ennen loppua, sekä Jani Punnalan maali tyhjiin minuutti ennen loppua. Ottelussa Juho Perttilä ja Lari Arima keräsivät neljä pistettä.

Kiekko-Vantaan nousu tarkoittaa nuorten SM-liigan laajentumista 16 joukkueen sarjaksi. Tässä taas ei ole mitään järkeä. Joukkuemäärän kasvattaminen vain heikentää sarjan yleistä tasoa. SM-liigan juniorijoukkueet eivät voi jonkin kabinetissa tehdyn käsittämättömän päätöksen vuoksi pudota. Karsintasarjan viidenneksi jäi SaiPan joukkue, mutta minkä takia he olisivat pelanneet loppuun saakka tosissaan? He tiesivät, etteivät he voi pudota. Onko silloin liigajoukkueen junioreilla panosta yhtä paljon kuin nyt Kiekko-Vantaan junioreilla oli? SaiPa oli muutenkin tällä kaudella nuorten SM-liigassa niin huono, että putoaminen alemmalle sarjatasolle olisi ollut aivan oikeutettua. No, kai tässä täytyy toivoa sitä, että ensi kaudella esimerkiksi Jokipoikien tai KooKoon juniorit olisivat neljän parhaimman joukossa nuorten SM-karsinnoissa. Ehkä joku tajuaisi jo silloin, että aina ei voi vain laajentaa. 17 joukkueen sarja nimittäin olisi jo todella tyhmän tuntuinen.

Minne menet, Tappara?

Tappara oli vuosituhannen alussa todella iskukykyinen joukkue. Vuosina 2001 ja 2002 Tappara sai hopeaa ja alkuvuodet huipentuivat vuonna 2003 kultamitaliin. Tuolloin Tappara ei ollut suurimpien seurojen joukossa resursseiltaan, mutta ehdottomasti ylempää keskikastia. Vielä viisi vuotta sitten panostus joukkueeseen oli todella suurta, ja sen jälkiseurauksena Tappara lopulta otti pronssia vuonna 2008. Sen jälkeen loppusijoitukset ovatkin olleet entisellä suurseuralla 11, 7 ja 11. Alaspäin on menty siis vauhdilla. Mutta mitkä ovat syyt?

Tapparalla on aina ollut hyökkäyksessä suuria nimiä. Tällaisia pelaajia ovat olleet esimerkiksi Aleksandr Barkov ja SM-liigan kaikkien aikojen paras pistemies Janne Ojanen. Tällä kaudella ei tällaista pelaajaa ollut. Viimeisin suurpelaaja oli Jori Lehterä, joka ihastutti Tampereella kolme kautta. Jokainen kausi oli edellistä parempi ja viimeisellä kaudellaan Lehterä suorastaan dominoi SM-liigaa. Täysin dominoivaa pelaajaa tuskin kukaan odottikaan Lehterän jälkeen, mutta tämän kauden Tapparassa ei ollut ketään johtamassa joukkuetta tiukoilla hetkillä voittoon. Tarkemmin ajateltuna kenen olisi edes pitänyt olla se johtaja? Niclas Luceniuksen? Timo Koskelan? Steve Guollan? Kevin Doellin? Jokainen heistä on hyvä pelaaja, mutta heistä kukaan ei voi olla menestyvän joukkueen ykköstähti.

Tampere on iso kaupunki, joten Tapparalla on perinteisesti ollut hyvät taloudelliset resurssit. Vuosituhannen alkupuoliskollakin resurssit olivat SM-liigassa hyvin kilpailukykyisiä. Menestyksen heikentyessä resurssit eivät kuitenkaan ole enää parantuneet. Samalla muut ovat menneet Tapparan ohi oikealta ja vasemmalta. Tapparan kannalta on huolestuttavaa, että entiset pikkuseurat alkavat olla taloudelliselta kilpailukyvyltään jo miltei poikkeuksetta Tapparaa vahvempia. Tampereella Tapparan taloutta ei ole siis hoidettu kunnolla, eikä organisaatiota ole viety asianmukaisesti eteenpäin. Siksi Tamhockey Oy ei ikinä tee suurta voittoa. Siksi Tappara on monta vuotta nuorentanut joukkuetta.

Niclas Lucenius.

Nuorennuksen takia Tapparaan ei ole tullut viime vuosina montaa pelaajaa, joilta voisi varmasti odottaa tuloksia. Hankinnat ovatkin olleet enemmän pelaajia, jotka kaiken osuessa nappiin voisivat onnistua. Kevin Doell oli viime kauden varmin pelaaja. Shayne Toporowskilta taas kykeni varmasti odottamaan kentällä tulosta, mutta odotuksissa oli myös ongelmia pukukoppiin. Kokenut hyökkääjä ei myöskään ole tainnut ikinä voittaa yhtään mitään. Steve Guolla taas oli muuten vain vanha. Ensimmäiset Tapparan hankinnat tulevalle kaudelle eivät ole taaskaan vakuuttaneet. Jan-Mikael Järvisellä on hyvät kaudet alla Mestiksestä, mutta liigasta näytöt ovat nollissa. Joey Tenute taas oli koko viime kauden rikki. Ja ovatko Tapparaan huhutut Juha Metsola, Tuomas Huhtanen tai Kalle Kaijomaa mitään sateentekijöitä, joilla joukkueen taso noususi merkittävästi? Tuskin ovat.

Tilannetta ei helpota myöskään oman juniorituotannon luokaton taso. Varsinkin kun muistaa, että Jori Lehterä, Jonas Enlund, Harri Säteri ja moni muu ovat tulleet Tampereen ulkopuolelta vasta Tapparan vanhempiin juniorijoukkueisiin. Anssi Salmelan, Teemu Nurmen ja Petri Kontiolan jälkeen Tapparan juniorituotanto on ollut heikkoa, ja heistäkin Kontiola on tullut Seinäjoelta. Tämän jälkeen Harri Ilvonen on kutakuinkin parasta, mitä Tappara on onnistunut tuottamaan. Kuvaavaa on se, että tällä kaudella Tapparan joukkueeseen nousseet Jesse Turkulainen, Joni Karjalainen ja Aleksi Elorinne ovat kaikki Tampereen ulkopuolelta. Turkulainen on Ruotsista, Karjalainen Helsingistä ja Elorinne on alun perin Joensuusta. Vuonna 1995 syntyneissä on vihdoin lupauksia herättävää ainesta, mutta nuorempi Aleksandr Barkov ja Jonathan Tanus ovat edelleen parin vuoden päässä liigasta.

Tapparalla on sinällään kohtuullinen runko kasassa jo ensi kaudeksi. Jani Nieminen ja huhuttu Juha Metsola olisivat kohtuullinen maalivahtikaksikko, vaikkei heistä sitä valmista ykkösvahtia löydykään. Puolustuksessa Tuukka Mäntylä, Pekka Saravo ja Juha Leimu takaavat jonkinlaisen laadun. Hyökkäys kuitenkin tarvitsisi selkeitä vahvistuksia. Jos nuo vahvistukset onnistuvat, niin silloin Tapparalla on mahdollisuuksia päästä pudotuspeleihin. Jos taas hankinnat ovat Tuomas Huhtasen tasoa, niin voi olla varma, että alamäki vain jatkuu.

Vanhan muistelua: Juha Pajuoja ja Ässät

Keväällä 2006 Mika Toivolan valmentama Ässät otti sensaatiomaisesti hopeaa. Fyysiseen peliin luottanutta joukkuetta sanottiin hyväksi esimerkiksi porilaisesta hulluudesta ja sen avulla porilaiset olivat koko kevään hurmoksessa. Joukkue toki pelasi yleisesti ottaen hyvin yhteen ja Ässät oli nimenomaan enemmän kuin osiensa summa. Mutta taklauspeli joukkueessa korostui huimasti, erityisesti pudotuspeleissä.

Kesällä tyhjäksi jääneelle Toivolan paikalle tuli Juha Pajuoja. Tulokset eivät kuitenkaan olleet mairittelevia. Uskottavuutta nakersivat heti ensiksi puheet porilaisen hulluuden muuttamisesta porilaiseksi pirullisuudeksi. Ässien ilme kieltämättä muuttui, sillä taklauksia ei enää syksyllä näkynyt yhtä paljon kuin oli näkynyt keväällä. Ja kun pelit eivät sujuneet, niin joukkue lamaantui. Tappioputken pidentyessä lopulta seisomakatsomo huusi yhteen ääneen ”Pajuoja ulos!”. Seurajohto totteli hyvin nopeasti. 18. marraskuuta 2006 Pajuoja sai potkut Ässistä, kun joukkue oli valahtanut sarjan häntäpäähän. Ei ihme, että moni porilainen naureskeli Pajuojan saatua pestin Ilveksen päävalmentajaksi.

Pajuojan Ilves on kuitenkin yllättänyt kaikki. Ilveksen pelaajamateriaali ei ole vieläkään paperilla erityisen hyvä. Varsinkin puolustus näyttää todella heikolta. Siitä huolimatta Ilves oli runkosarjan kymmenes ja pääsi pudotuspeleihin. Villi kortti-kierroksella joukkue pudotti vielä HPK:n ja pääsi näin peräti puolivälieriin. Ei hullummin joukkueelta, joka tuomittiin ennen kauden alkua sarjan jumboksi. Ilveksestä kuitenkin huomaa sen, että joukkue on ostanut Pajuojan ajatukset ja pyrkii pelaamaan nopeasti, taistelevasti ja joukkueelleen. Ironista kyllä, myös runkosarjaksi toiseksi päätynyt Ässät pyrkii samoihin asioihin. Porissa samojen ajatusten tuomiseen vaadittiin kuitenkin kaksi ässätaustaista valmentajaa, eikä tuntematonta tamperelaista. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä Pajuoja ei ollutkaan niin huono valmentaja. Pajuoja vain joutui mahdottomaan tilanteeseen, jossa kukaan ei voi onnistua.

Kuva: Mikko Knuutila

Juha Pajuojan aika Ässien päävalmentajana ei ollut kovin menestyksekäs.

Hopeakevään jälkeen Porissa odotukset olivat korkealla. Puhuttiin "vain" pudotuspelipaikasta, mutta kyllä moni odotti jälleen suurempaa menestystä. Se loi painetta itse seuran suuntaan. Mutta Ässien materiaalilla ei ollut mitään mahdollisuutta menestyä. Varsinkin, kun suuri osa avainpelaajista lähti Ässien pienten resurssien vuoksi ties minne. Ässät ei myöskään selkeästi osannut varautua menestykseen, sillä hankinnat olivat pikkuseuran hankintoja. Ykkössentteriksi hankittiin HIFK:n kolmosketjusta Toni Häppölä, joka oli kesän jälkeen vieläpä huonossa kunnossa. Kakkossentteriksi hankittiin Ville Hirvonen, try-outilla löydettiin ylivoimapuolustajaksi Tero Konttinen, joka ei osannut puolustaa. Lisäksi junioreille annettiin ruutu, jota he eivät todellakaan olleet valmiita täyttämään kenties Jesse Joensuuta lukuun ottamatta. Kaupan päälle joukkueeseen tuli Dallasista suureen rooliin miehiä (B.J. Crombeen, Tom Wandell), jotka olivat aivan selkeästi suuressa roolissa vuotta liian aikaisin. Kaiken kruunasi Peter Aston, josta odotettiin jotain ylivoimapuolustajaa. OHL:ssä oli mennyt hyvin, mutta se onkin juniorisarja. Nykyään Aston pelaa farmin farmia ECHL:ssä. Niin ja olihan mukana Alexandr Naurov, jonka tunnetuin saavutus Suomessa oli käryäminen ratista. Kauden aikana joukkue ”vahvistui” Teemu Kesällä, Paul Healeyllä ja Tommi Turusella. Tuollaista joukkuetta ei edes Jeesus kykenisi valmentamaan menestyksekkäästi.

Eikä tilannetta helpottanut hopeakaudesta jäänyt runko voimakkaine persoonineen. Tuo runko oli kokenut keväällä huikean hurmoksen ja ”tiesi”, miten Porissa kuuluisi pelata. Menestyksekkääseen pelaamiseen olisi kuulunut olennaisena osana raju taklauspeli ja yksinkertaisempi jääkiekko. Taklauspeli ei kuitenkaan ollut enää mahdollista, sillä SM-liigassa voimaan astui uusi nollatoleranssi, joka esti taklauspeliä varsin tehokkaasti. Voimakkaat persoonat, kuten Pasi Peltonen ja Marko Kivenmäki olivat omiaan aiheuttamaan epäluottamusta uutta valmentajaa kohtaan, sillä hehän ”tiesivät”, mikä on joukkueelle parhaaksi. Samalla he näyttivät esimerkkiä joukkueen lukuisilla nuoremmille pelaajille. Ja tuo esimerkki ei ollut sellaista mitä nuorille lupauksille toivoisi. Samalla porilainen hulluus muuttui. Se ei kuitenkaan muuttunut edes porilaiseksi pirullisuudeksi, vaan lähemmäs porilaista tyhmyyttä. Matka kohti urheilullisuuden romahtamista ja parin vuoden päästä siintävää karsintasarjaa oli alkanut.

Pajuoja on varmasti todella hyvä valmentaja. Ei kuka tahansa saisi Ilveksen materiaalista niin paljoa irti, että joukkue on kahdeksan parhaan liigajoukkueen joukossa. Porissa hän oli kuitenkin väärässä paikassa väärään aikaan, jolloin kukaan ei olisi täällä voinut menestyä.

Hartikaisen pirteä NHL-debyytti

Teemu Hartikainen siirtyi täksi kaudeksi KalPasta Pohjois-Amerikkaan. Odotuksissa oli, että ensimmäinen kausi sujuisi farmissa. Tie veikin farmiin, mutta Hartikainen paransi koko ajan. Nyt sitten Edmonton Oilersin kärsiessä loukkaantumisista nuori suomalainen pääsi pelaamaan NHL:ssä. Tämä tekee Hartikaisesta vasta toisen NHL-debyytin tehneen suomalaisen tällä kaudella ja ensimmäisen 1990-luvulla syntyneen suomalaisen NHL:ssä. Siksi heräsin yöllä katsomaan Oilersin peliä ja Hartikaisen debyyttiä.

Suomessa Hartikainen tunnettiin röyhkeästä pelitavastaan, josta tuli lempinimi Härski. Oilersin ryhmä ei ole erityisen fyysinen, joten tällä osastolla Hartikainen oli vakuuttava verrattuna muuhun joukkueeseen. Nuori hyökkääjä antoi heti ensimmäisessä erässä pari kovaa taklausta, jolla ilmoitti hänen tulleen NHL:ään. Hän meni usein myös suoraviivaisesti eteenpäin käyttäen hyödykseen omaa fysiikkaansa. Hartikainen oli usein maskimiehenä ja häneltä nähtiin pari röyhkeää nousua maalille. Kerran maalikaan ei ollut kovin kaukana. Tuollainen röyhkeys kuulostaa aivan tutulta Hartikaiselta. Kerran taas hän kuljetti kiekon jo lähelle maalia, mutta päätti syystä tai toisesta syöttää laukaisun sijaan.

Ilahduttavaa oli myös nähdä se, että Hartikainen antoi paljon hyviä syöttöjä. Avauserässä kiekko vielä näytti hieman polttavan lavassa, mutta ottelun edetessä syöttötyöskentely parani. Syötöt menivät useimmiten oikeaan osoitteeseen. Edes se ei tuntunut haittaavan, että tilaa ja aikaa ei usein ollut kovin paljoa. Ilahduttavaa oli myös huomata Hartikaisen luistelun riittävän NHL:ään. Ei hän mikään erityisen nopea luistelija ole, mutta luistelu ei ole myöskään mikään este NHL-uralle.

Hartikainen sai heti ensimmäisessä ottelussa mukavasti vastuuta. Peliaikaa kertyi 15 minuuttia ja 19 sekuntia. Vaikka pelipaikka tasakentällisin olikin neljännessä ketjussa, niin nuori hyökkääjä pääsi kuitenkin pelaamaan ylivoimaa ja oli kentällä ottelun lopulla Oilersin pelatessa ilman maalivahtia. Ylivoimajan ansiosta Hartikainen oli mukana Edmonton Oilersin ottelun ainoassa maalissa. Ylivoimalla Oilers sai pidettyä kiekkoa melko pitkään Phoenix Coyotesin alueella ja Hartikainen piti kiekkoa paljon. Lopulta hän syötti kulmasta Linus Omarkille ja samalla Hartikainen siirtyi vastustajan maalin kulmalle. Omark taas syötti Magnus Pääjärvelle, jonka laukaus meni ohi Ilya Bryzgalovin. Hartikainen oli maalin edustalla yrittämässä ohjausta, mutta ei osunut kiekkoon. Joka tapauksessa Hartikaiselle merkattiin maaliin kakkossyöttö ja näin hän sai debyytissään heti ensimmäisen pisteen NHL:ssä.

On Hartikaisen pelissä vielä luonnollisesti kehitettävääkin. Yleisesti ajateltuna kaikkea voi vielä kehittää. Mutta erityisesti puolustuspelaaminen ja karvaaminen tuntuivat vielä turhan heikolta. Hartikainen kyllä tuli tunnollisesti puolustamaan omaan päähän, mutta nuorukainen tuntui olevan omassa päässä vielä hieman hukassa, eikä hän saanut puolustusalueella kovinkaan montaa kiekonriistoa tai syötönkatkoa.

Esitys oli mielestäni hyvin pirteä ja samaa mieltä tuntui olevan TV-lähetyksen kommentaattorit. Tuollaista fyysistä ja suoraviivaista kaveria Oilers tarvitseekin, eikä ensiesiintyminen ainakaan Hartikaisen osakkeita laskenut. Loukkaantumisten jatkuessa en näkisi mitään syytä sille, että Hartikainen ei jatkaisi ylhäällä. Tällaisilla esityksillä jopa vakiopaikka ensi kauden joukkueessa on täysin mahdollinen.

Kykeneekö Sport haastamaan Pelicansin?

Mestiksen finaaleissa Sport nousi uskomattomasti mestariksi. Jukureita vastaan vaasalaiset olivat jo kaksi voittoa jäljessä, mutta niin vain Sport nousi lopulta rinnalle ja ohi. Tommi Taimen pitkän syötön jälkeen Robin Bergman ratkaisi sarjan viidennen ottelun jatkoajalla. Samalla Sport pääsee yrittämään toista kertaa lähihistorian aikana nousua liigaan. Viimeksi karsinnoissa Sport haastoi Ässät oikein kunnolla ja sarja jatkui aina seitsemänteen otteluun asti. Lisäksi kuudes ottelu meni aina jatkoajalle asti. Silloin maali ja Sport olisi ollut liigassa, eikä Ässät olisi ollut tällä kaudella SM-liigan runkosarjan toinen.

Finaaleita en katsonut erityisen tarkasti. Pari matsia toki tuli pääosin nähtyä ja muutamasta osa. Noistakin hetkissä tuli todettua, että aika suuri urakka Sportilla tulee olemaan. Vaasalaiset kyllä kääntävät pelin nopeasti, mutta joukkueen suoritustaso heittelee jopa ottelun sisällä. Henkilökohtaisia virheitä tulee paljon, eikä niitä saisi tulla samalla tavalla, kun liigajoukkue astelee vastaan. Valmennuksesta ei kuitenkaan hirveää eroa löydä. Pelicansin Pasi Räsänen ei missään vaiheessa ole vakuuttanut minua. Sportin Antti Törmänen on tehnyt hienon työn joukkueensa kanssa, mutta onko hän valmentajana vielä valmis tällaiseen tilanteeseen? Sportia kyllä toki helpottaa se, että joukkue pelasi juuri kovassa paineessa kovatemposta peliä. Siksi Pelicans ei voi aliarvioida Sportia, vaan jonkun pitää pukukopissa tuoda asennetta lahtelaisten peliin. Onko se joku Pasi Nurminen?

Paperilla joukkueiden tasoero on selkeä. Sport lähti kauteen pienennetyllä pelaajabudjetilla, jolloin joukkueeseen tuli suuri määrä nuoria pelaajia. Pelicans taas panosti joukkueeseensa selkeästi, jolloin joukkueen kokoonpano näytti melko laadukkaalta. Maalivahti Niko Hovinen pelasi liigassa erinomaisen kauden, kun Sportilla on Joni Puurula, joka liigassa on aina ollut keskinkertaisuus. Ja kaiken päälle alkukaudesta Puurula pelasi vielä Suomi-sarjaa! Sportin puolustuksesta löytyy hienon kauden pelanneita, suoraan nuorten SM-liigasta tulleita yllätysnimiä, kuten Tommi Taimi ja Kristian Tuohilampi. Heitä auttavat Tuomas Immonen ja Eetu Heikkinen. Tällaisilla nimillä on kuitenkin paha lähteä horjuttamaan Pelicansia, jonka puolustus on tottunut liigassa pelaamiseen. Jan Latvalan ja Jyri Marttisen tason pitäisi riittää selkeästi. Sportin hyökkäyksessä Kim Nabb ja Robin Bergman ovat olleet tehokkaina. Mutta syy sille, että he pelaavat Sportissa on se, että taso ei riittänyt liigaan. Sportin puolustuksella taas tulee varmasti ongelmia Dwight Helmisen, Jarkko Immosen, Antti Tyrväisen, Vili Sopasen ja monen muun kanssa. Nyt viimeistään olisi Mike Yorkinkin aika herätä. Miltei 600 NHL-ottelun kokemus ei näkynyt runkosarjassa.

Selkeänä erona on rutiini. Mestiksessä otteluita voidaan voittaa todella suurella määrällä virheitä. SM-liigassa se ei ole enää mahdollista, joten siksi Pelicans on tottunut parempaan peliin. Ässien ja Sportin sarjassa oli kuitenkin selkeä ero sitoutumisessa. Liigajoukkue pelasi aivan liikaa yksilöinä, kun taas joukkue Mestiksestä pelaa aina yhteen. Mestisjoukkue on perinteisesti Joukkue isolla J:llä. Tässä kohtaa esille nousee valmennus. Sportin valmennuksen täytyy pitää joukkueen paketti kasassa, jotta joukkue pelaa sitä "omaa peliään". Pelicansin valmennuksen haasteet liittyvät siihen, että joukkue sitoutuu tekemiseen, eikä ala liikaa sooloilemaan. Ero löytyy myös aiemmissa peleissä. Pelicansilla on ollut pitkä kausi takanaan, jolloin joukkue on tottunut häviämään. Sport taas tulee karsintoihin mestarina, joka on tottunut voittamaan. Tällaiset asiat voivat ratkaista yllättävän paljon.

Pelicans on saanut viettää SM-liigan runkosarjan jälkeen pitkää taukoa. Mestiksen finaalit taas pelattiin todella nopealla aikataululla. Vastakkain siis asettuvat levännyt joukkue, ja viidessä ottelussa kaikkensa antanut joukkue. Sportille se voi tuoda alussa etulyöntiaseman hyvän pelituntuman muodossa, mutta kuinka kauan pelaajien fysiikka kestää kovaa tahtia? Jos sarja menee pitkälle, niin tässä kohtaa etu menee varmasti Pelicansille.

Lopulta ensimmäinen ottelu näyttelee suurta osaa tässä sarjassa. Sport aiheutti Ässille viimeksi ongelmia juuri nappaamalla voiton siitä ensimmäisestä pelistä. Jos Sport voittaa nyt ensimmäisen ottelun, niin heidän usko nousuun kasvaa ja samalla Pelicansille tulee sellainen pieni paniikki. Voitto myös ruokkisi mestaruushuumassa olevaa Sportia vieläkin suurempaan hurmokseen, joka voi olla yllättävän vaikea pysäytettävä.

Olkaa valmiina siellä Lahdessa. Vaasasta saapuu hurmoksessa pelaava, voittamaan tottunut joukkue. Ja samalla sieltä tulee useampi bussilastillinen kenties Suomen parhaimpia kannattajia, jotka varmasti valtaavat huudoillaan hallin.

Liigakarsinnat alkavat lauantaina 19.3. kello 18.30.

Uskomaton kierros

SM-liigan viimeisellä kierroksella oli paljon pelissä. Muun muassa sarjakakkonen ja runkosarjan viimeinen sija olivat ratkaisematta. Ja mikä vielä jännittävämpää, nuo pelit päättyivät vasta jatkoajalla.

Sarjan kakkossijasta käytiin kovaa kamppailua. Tämä sija voi olla välierissä todella tärkeä kotiedun takia. Kun HIFK meni ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoon, ja HPK taas teki Ässiä vastaan ensimmäisen maalin, niin näytti siltä, että HIFK on sarjakakkonen. Tappara tuli kuitenkin HIFK:ta vastaan tasoihin ja Ässät tasoitti pelin Hämeenlinnassa. Pian taas Lennart Petrell vei HIFK:n johtoon ja Juuso Puustinen taas teki HPK:lle johtomaalin. Tappara ja Ässät joutuivat ottamaan ottelun lopussa maalivahdin pois. Yleensä se on jo lopun alkua.

Ottelut eivät kuitenkaan tuohon ratkenneet. Jouni Virpiö teki tasoitusmaalin, jonka takia Tapparan ja HIFK:n välinen ottelu meni jatkoajalle. Pian myös ilman maalivahtia pelannut Ässät tasoitti Tommi Huhtalan maalilla. Hämeenlinnassa ei kuitenkaan taidettu tietää, että Tampereella peli oli mennyt jatkoajalle, sillä Ässät yritti vielä tasatilanteessa voittoa kuudella kenttäpelaajalla. HPK:n maalia ei tullut, ja HPK:n Tuukka Pulliainen joutui jäähyaitioon aivan pelin lopussa. Ässät pääsi näin tasatilanteessa ja ylivoimalla jatkoajalle. Yhdeksäntoista sekuntia jatkoajan alkamisen jälkeen Tommi Huhtalan laukaus ohitti Teemu Lassilan ja videotarkistuksen jälkeen Ässät otti kaksi pistettä ja samalla runkosarjan toisen sijan.

Kuva: Mikko Knuutila

Patrick Yetman ja Ässät pääsivät tuulettamaan runkosarjan toista sijaa.

Toisessa päässä sarjataulukkoa panokset olivat erilaiset. TPS:n ja Pelicansin erona oli vain yksi piste. Pelicansilla oli parempi maaliero, joten yksi piste TPS:ää enemmän olisi riittänyt siihen, että turkulaiset olisivat joutuneet karsimaan. Turussa Blues meni ottelun alussa johtoon, mutta kolmanteen erään mentiin lopulta tasatilanteessa 1-1. Kuitenkin vain 33 sekuntia kolmannen erän alun jälkeen Jere Sallinen vei Bluesin johtoon. Pelicans taas meni Lahdessa johtoon Vili Sopasen maalilla. Maailma hymyili hetken aikaa lahtelaisille.

Pelicansin ilo oli kuitenkin lyhyt, sillä Lukon Justin Morrison tasoitti hetken kuluttua. Vähän myöhemmin Turusta kuului kummia, kun Tuomas Suominen tasoitti ottelun viime hetkillä, jonka takia TPS:n ottelu päätyi jatkoajalle. Lukon ja Pelicansin peli meni myös jatkoajalle, kun ratkaisua ei löydetty varsinaisella peliajalla. Turussa jatkoaika alkoi aiemmin ja turkulaisille riitti voitto jatkoajalla, tai rangaistuslaukauksilla. TPS myös lopulta sai voiton Mario Valery-Trabuccon tehtyä maalin voittolaukauskilpailussa ja Atte Engrenin torjuttua Bluesin lähentelyt. Samalla se tarkoitti sitä, että Pelicans sai aloittaa valmistautumisen liigakarsintoihin.

Olipa uskomaton kierros monella eri juonenkäänteitä. Onneksi tylsällä SM-liigalla on tarjota näin jännittäviä hetkiä. Mutta yhden onni on toisen suru. Lahdessa on varmasti melko karu fiilis tällä hetkellä, kun joukkue joutuu vielä karsimaan liigapaikastaan.

Niin ja pudotuspeleissä nähdään äärimmäisen kiinnostava kaksinkamppailu. Vastakkain asettuvat HIFK ja Jokerit. Siellä tullaan varmasti näkemään todella kiihkeitä paikallisotteluita.

Kuukauden juniori: Olli Määttä

Ässien A-juniorit pelasivat kaksi kotiottelua pelatessaan nuorten SM-liigan puolivälieriä. Vastaan asettui JYP ja joukkueen nimilistasta löytyi varsin kiinnostava pelaaja.

Olli Määttä
184 cm / 85 kg
Syntynyt 22.8.1994 Jyväskylässä
Kasvattajaseura: JYP

Määttä pelasi todella hienon syksyn. Hänestä tuli jopa hivenen yllättäen Mestistä pelaavan D Teamin puolustuksen johtohahmoja. 23 ottelussa syntyi kuusi pistettä, mutta kaikkein vakuuttavinta oli tehotilastoon tullut varsin vakuuttava merkintä +11. Tämän takia hänet kutsuttiin nuorten maajoukkueen mukaan ja lopulta jopa nuorten MM-kisoihin. Siellä peliaikaa ei tullut miltei yhtään, mutta kaikesta huolimatta hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Suomea nuorten MM-kisoissa edustanut pelaaja.

Ensimmäinen asia, jonka havaitsin nuoressa puolustajassa, oli koko. Määttä on melko isokokoinen puolustaja, jolla näyttää jo nyt olevan erinomainen fysiikka. Tämä on hieno asia, sillä pienikokoisia suomalaislupauksia on tullut ihan tarpeeksi viime vuosina. Toinen huomaamani asia oli liike. Nuorukaisen luistelu näyttää vaivattomalta ja teknisesti hyvältä. Luistelu on nopeaa niin eteen, taakse kuin sivullekin ja puolustaja käyttää liikettään hyödykseen liikkumalla aktiivisesti. Tämäkin on erinomainen asia, sillä heikko liike on vaivannut turhan montaa suomalaislupausta.

Positiivisin asia on kyllä ehdottomasti kuitenkin se, että Määttä näyttää olevan kokonaisvaltaisesti hyvä pelaaja. Fysiikan ja luistelun lisäksi myös tekniikka ja peliäly näyttävät olevan kohdillaan. Syöttäminen on varsinkin erittäin hyvää, sillä syötöt ovat junioritasolle poikkeuksellisen kovia ja ennen kaikkea tarkkoja. Kahden ottelun aikana Määttä ei kovin montaa harhasyöttöä antanut. Puolustaja osaa myös käsitellä mailaansa melko hyvin, eivätkä ne pari nähtyä laukaustakaan olleet kovin heikkoja, vaikka ne eivät erityisesti vakuuttaneet.

Omassa päässä Määttä on parhaimmillaan. Hän sijoittuu puolustusalueella loistavasti, jonka takia hän kykenee usein karvaamaan kiekon vastustajalta, peittämään laukauksen tai katkaisemaan syötön. Vastustajat pääsevät todella harvoin Määtän ohi, joka osaltaan kertoo hyvästä puolustamisesta. Puolustaessa hän käyttää kokoaan hienosti hyödykseen. Vaikkei hän juuri taklaa, niin hän hyvällä fysiikallaan hän horjuttaa vastustajiaan tarpeeksi, jotta hän saa joko itse kiekon, tai vastustaja menettää sen.

Lisäksi Määttä näyttää olevan todella älykäs pelaaja, jolla on rohkeutta pelata. Vaikka tilaa ja aikaa olisi vähän, niin useimmiten Määttä tekee sen oikean ratkaisun. Puolustaja tuntuu ajattelevan aina omaa päätä ensiksi, sillä hän on suurimmaksi osaksi alin mies. Mutta hän teki myös nousuja kiekon kanssa, kun se oli mahdollista. Peliäly näkyy miltei kaikessa tekemisessä, mutta hyvä esimerkki on tilanne, josta Määttä sai syöttöpisteen. Ylivoimalla hän oli yksittäisenä miehenä viivalla. Hän näytti laukaisevan, mutta syöttikin viime hetkellä B-pisteelle, josta oman joukkueen pelaaja laukoi kiekon suoraan syötöstä maaliin. Tällaisten pikkujuttujen jälkeen ei ole ihme, että Määttää peluutetaan sekä ylivoimalla että alivoimalla.

Vahvuudet:
Isokokoiseksi pelaajaksi hyvä liike
Kokonaisvaltaisesti hyvä pelaaja

Heikkoudet:
Ei suuria heikkouksia, mutta kaikkea pitää vielä kehittää

Yhteenveto:
En ihmettele yhtään sitä, että miksi Määttä oli nuorten MM-kisoissa ja miksi hänen tehotilastonsa oli niin hyvä Mestiksessä. Määtässä on kaikki ainekset olla loistava modernin ajan peruspuolustaja, joka liikkuu hyvin, sijoittuu hienosti ja jolla on ihan kohtuulliset kädet. Tällä nuorukaisella on edessään loistava tulevaisuus, ja se tulevaisuus on todennäköisesti Pohjois-Amerikassa. Ensi kaudeksi Määttä voi hyvin olla jo valmis SM-liigaan ja samalla ensimmäisen kierroksen varaus on lähellä.

Lyhyet mutta ytimettömät

Yritin pitkään miettiä, että mitä minä tänään kirjoittaisin. Yksikään aihe ei kiinnostanut minua kuitenkaan niin paljoa, että siitä olisi yksin saanut täysimittaisen blogin. Siksi minä nyt käynkin lyhyesti läpi lähiaikojen tapahtumia muutaman avainsanan avulla.

Trade deadline. Maanantaina painoin selaimen päivitä-nappulaa keskimäärin kahden minuutin välein. NHL:ssä oli viimeinen päivä, jolloin pelaajakauppoja pystyi tekemään, ja odotettavissa oli useampia treidejä. Nyt tapahtui melko vähän. Dustin Penner siirtyi Los Angelesiin ja vaihdossa Edmonton sai useamman varauksen sekä yhden lupaavan puolustajan. Lisäksi Florida Panthers lähetti 33 pistettä tehneen puolustaja Dennis Widemanin Washington Capitalsiin kutakuinkin kiekkokasaa vastaan. Lisäksi Mikko Lehtosen oikeudet siirtyivät Minnesota Wildiin kaupassa, jossa lupaukset vaihtuivat toiseen. Ja kirsikkana kakun päällä New York Islanders pääsi viimein eroon Rob Schrempistä!

Sami Lepistö. Columbus Blue Jackets ja Phoenix Coyotes kävivät pelaajakaupoilla. Rostislav Klesla siirtyi kojootteihin, kun taas Scottie Upshall ja Sami Lepistö lähtivät Columbukseen. Lepistölle tämä on loistava näytönpaikka. Hän on jo Coyotesissa vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä. Nyt on tarjolla myös vastuuta ylivoimalla.

Antti Niemi. Joskus kannattaa ottaa yksi askel taaksepäin. Viime kaudella Niemi voitti Chicago Blackhawksissa Stanley Cupin. Blackhawksilla ei kuitenkaan ollut varaa Niemen palkkavaatimukseen. Välimieskäsittelyn jälkeen Niemen arvo oli 2,75 miljoonaa dollaria ja siihen Blackhawksilla ei ainakaan ollut varaa. Lopulta Niemi tyytyi San Jose Sharksin kahden miljoonan dollarin tarjoukseen. Nyt hän pääsi sitten tekemään nelivuotisen keskimäärin 3,8 miljoonaa dollaria kaudessa tilille tuovan sopimuksen. Kyllä tuolla summalla kykenee jo varmaan itsensä elättämään.

Tappara. Alkukaudesta joukkue pelasi pirteästi. Viime aikoina he eivät ole pelanneet enää aivan yhtä pirteästi. Tänään Poriin saapuu joukkue, joka on ottanut viimeisestä kuudesta ottelusta yhden voiton ja joka on neljän ottelun tappioputkessa. Tappio Ässille tarkoittaa käytännössä pudotuspelien menettämistä. Suuri syy tähän romahdukseen lienee se, että Shayne Toporowski, Niclas Lucenius ja Kevin Doell ovat peleissä fyysisesti paikalla, mutta henkisesti ovat jo valmistautumassa Beachfutikseen.

Jumbofinaali. TPS vai Pelicans? Näytti jo siltä, että TPS varmasti selviäisi ja Pelicans joutuisi karsimaan. Pelicans meni kuitenkin voittamaan viime pelin ja on nyt vain kolmen pisteen päässä TPS:stä. Mutta ihan sama kumpi on sijalla 13, sillä mitään erityisen hyvää onnistumista se ei kuvaile. Toinen joukkueista on vain vähemmän huono kuin toinen.

Teemu Pulkkinen. Liigan tulokasennätys on rikottu. Kyllähän sen tiesi, että lupaava sniper osaa maaleja tehdä, mutta että maaliennätys? Mitä? Ai se olikin syöttöennätys? Todella hieno asia toki sekin, sillä se osoittaa Pulkkisesta tulleen hyvä ja monipuolinen pelaaja. Joku voisi kuitenkin nuorukaiselle sanoa, että kun hänellä on yksi liigan parhaimpia laukauksia, niin silloin sitä saa aina välillä myös käyttää.

KooKoo-Sport. KooKoo on ollut pitkään minun suosikki Mestiksen voittajaksi. Nyt kuitenkin täksi kaudeksi selvästi pelaajabudjettiaan pienentänyt ja huimasti nuorentunut Sport on menossa Mestiksen finaaleihin. Taasko vaasalaiset pääsevät yrittämään liiganousua? Siinä tapauksessa varautukaa vierasfaneihin siellä Lahdessa ja Turussa, sillä Red Army on tulossa.

Fantasialiigat. Minulle avautui, että olen näissä ihan samperin huono. Jo nämä MM-kisojen Snickers Managerit menivät huonosti. Olen levittänyt nyt huonouteni laajemmalle. Minulla on kaksi joukkuetta Yahoon Fantasy Hockeyssa, joista toinen on sarjan viimeinen ja toinen aktiivisten pelaajien joukkueista viimeinen. Liigapörssissäkin olen kimppapelin viimeinen. Mutta masennuksen sijaan koen olevani tärkeä roolipelaaja. Jonkun täytyy varmistaa selusta, ettei joku vieläkin huonompi pääse yllättämään.