Jääkiekon MM-kisat 2011

Jääkiekon maailmanmestaruus kilpailut alkavat tänään. Se tarkoittaa sitä, että jääkiekkoa tulee taas nähtyä seuraavien viikkojen aikana paljon. Tein tässä pienen esittelyn lohkoittain siten, että lohkon paras joukkue olisi ensimmäinen ja huonoin viimeinen. Olen myös yrittänyt muutamia pelaajia nostaa esille, mutta joukkueet tulevat vielä jonkin verran elämään ja nämäkin tiedot voivat olla muutaman tunnin päästä vanhoja.

Lohko A

Venäjä

Venäjällä on jälleen kivikova joukkue ja se on yksi suurimpia mestarisuosikkeja. Erityisesti hyökkäyskalusto on huikea. Hyökkäyksestä löytyy joukkueellisen verran KHL:n huippupelaajia, joiden taso riittää myös MM-kisoissa. Kirkkaimmat tähdet ovat vanha tuttu Aleksei Morozov sekä KHL:ssä hurjaa jälkeä tehnyt Aleksandr Radulov. Kun päälle saadaan NHL-tähti Ilja Kovaltshuk, niin hyökkäys ei ole este menestykselle. Oma pää on kuitenkin se ongelma. Puolustus on kovatasoinen KHL:n huippupuolustajista koostuva porukka, mutta NHL:ssä pelaavien Fedor Tjutinin ja Dmitri Kulikovin sekä KHL-pelaaja Ilja Nikulinin lisäksi puolustajat eivät pääse hyökkääjien tasolle. Maalivahti Jevgeni Nabokovin taso on heikosti sujuneen alkukauden ja pitkän pelaamattomuuden jälkeen suuri kysymysmerkki. Kysymysmerkki on myös se, että saako Vjatsheslav Bykov pelaajansa sytytettyä taisteluun, vai meneekö venäläisten peli yksinyrittämiseksi.

Tähtipelaajat: Ilja Kovaltshuk, Aleksei Morozov, Aleksandr Radulov, Fedor Tjutin

Slovakia

Kotikisoihin valmistautuva Slovakia saa kovimman ryhmänsä kasaan vuosiin. Nyt mitali on aivan realistinen tavoite. Kokeneita, tasonsa näyttäneitä pelaajia löytyy joukkueesta useita. Nyt Demitra, Satan, Stümpel, Zednik ja moni muu saa vielä kerran mahdollisuuden näyttää menestyvänsä. Marian Gaborikin kausi NHL:ssä ei mennyt odotusten mukaisesti, mutta MM-tasolla hän tulee olevaan kova sana. Samoin kova sana tulee olemaan Marian Hossa. Puolustuksen kiekolliseksi liideriksi tulee hurjat tehot NHL:ssä tehnyt Lubomir Visnovsky. Häntä auttaa lähinnä KHL:stä kasattu puolustus, joka ei säkenöi, mutta ei ole aivan toivotonkaan. Viime kevään NHL-sensaatio Jaroslav Halak ei kyennyt pitämään hurjaa tasoaan yllä tällä kaudella, mutta MM-tasolle hän tulee olemaan todella hyvä ykkösvahti.

Tähtipelaajat: Marian Gaborik, Jaroslav Halak, Lubomir Visnovsky, Marian Hossa

Saksa

Saksa yllätti viime vuonna kaikki pelaamalla välierissä. Tähän auttoi Dennis Endrasin huikea maalivahtityöskentely. Tänä vuonna Saksa tarvitsee samaa, mutta Endrasin taso ei ole vielä ainakaan tällä kaudella ollut viime vuoden tasoa. Päävalmentaja Uwe Krupp on tehnyt vaihteeksi muutamia erikoisia pelaajavalintoja, mutta saksalaisilla olisi joka tapauksessa vaikea löytää kansainväliset mitat täyttäviä pelaajia. Puolustaja Holzer ja hyökkääjä Müller pelaavat farmissa ja ovat päässeet kokeilemaan NHL:ssä, mutta heistä on tuskin johtamaan kentällä. Muut pelaajat ovat lähinnä Saksan DEL-liigasta, joka ei aivan Euroopan huippuliigojen tasolle yllä. Muutama hyvä yksilö liigasta löytyy, mutta todennäköisesti materiaali ei yksinkertaisesti riitä haastamaan isompia.

Tähtipelaajat: Korbinian Holzer, Marcel Müller, Dennis Endras, Justin Krüger

Slovenia

Pieni Slovenia on jälleen palannut MM-kisoihin. Vierailu uhkaa vain jäädä lyhyeksi, kun moni maan huipuista joutuu jättämään kisat väliin. Erityisesti Anze Kopitaria olisi kaivattu. Maalilla tulee olemaan Slovenian vahvuus, sillä Robert Kristan on aina pelannut hyvin maajoukkueessa. Tomaz Razingar ja Rodmanin veljekset ovat perinteisesti olleet suuressa roolissa, mutta tällä kertaa kärkiketjuna voivat toimia HK Jesenicessä pelaavat nuorehkot Rok Ticar, Ziga Jeglic ja Robert Sabolic, jotka pelasivat erinomaisesti viime vuonna tasoa alempana. Puolustus on joukkueen heikoin lenkki, sillä kansainvälisen tason puolustajaa ei ole. Suuri osa Slovenian joukkueesta on pelannut HK Jesenicen riveissä Itävallan liigaa, josta on vielä turhan pitkä matka MM-tasolle.

Tähtipelaajat: Robert Kristan, Rok Ticar, Ziga Jeglic, Robert Sabolic

Lohko B

Kanada

Kanada on kasannut MM-kisoihin hurjan joukkueen. Hyökkäys on täynnä NHL:n kahden ensimmäisen ketjun miehiä. Rick Nash ja Jason Spezza ovat olleet pitkään tähtipelaajia, mutta nuoret Matt Duchene, John Tavares, Jeff Skinner, Evander Kane ja moni muu ovat vasta viime aikoina päässeet NHL:ään. Siitä huolimatta he tekevät siellä kovia tehoja. Myös puolustus on kunnossa. Dion Phaneufin takana tasoa tuovat Brent Burns, Luke Schenn ja Alex Pietrangelo, jotka eivät ole kovin kokeneita pelaajia, mutta jotka olisivat silti Suomen ykköspuolustajia. Maalivahti James Reimer on se suurin kysymysmerkki. 23-vuotias maalivahti nousi tällä kaudella Toronto Maple Leafsin ykkösvahdiksi, mutta hän ei ole aivan muun joukkueen tasoa. Silti, jos NHL:ssä ykkösvahtina pelaava maalivahti on suurin kysymysmerkki, niin mitä se kertoo joukkueen tasosta? Kanada on ylivoimaisesti suurin suosikki näissä kisoissa.

Tähtipelaajat: Rick Nash, Matt Duchene, Dion Phaneuf, Jason Spezza

Sveitsi

Sveitsi on vakiokävijä puolivälierissä. Sveitsi myös perinteisesti häviää puolivälierissä. Maa on ottanut paikkansa seitsemän suurimman maan takana, mutta yksittäistä menestyspiikkiä ei ole tullut. Tänäkään vuonna sitä tuskin tulee. Joukkue on toki tasokas. Sveitsin liiga on yksi Euroopan parhaista sarjoista ja Sveitsin joukkue koostuukin kyseisen liigan kärkipelaajista. Hyökkäys ja puolustus ovat hyviä, mutta Plüss, Rüthemann, Ambühl, Seger ja moni muu eivät pärjää kovimmissa peleissä. Joukkueen maalivahtikolmikko tullee pelaamaan tasaisesti, sillä kaikki ovat miltei samalla viivalla. Hyviä Sveitsin liigan maalivahteja kaikki, mutta heistä tuskin on yksinään ratkaisemaan pelejä. Ykköstähti Luca Sbisa on vasta 21-vuotias, mutta puolustaja pelasi tämän kauden pääosin Anaheim Ducksissa. Joukkueen kiekollisen pelin pyörittämiseen hänestä tuskin silti on.

Tähtipelaajat: Luca Sbisa, Martin Plüss, Ivo Rüthemann, Tobias Stephan

Valko-Venäjä

Valko-Venäjän joukkue voi taistella jälleen kerran paikasta puolivälieriin. Valko-Venäjän etuna on KHL:n Minskin Dynamosta tuleva runko, jonka päälle joukkue on saanut vahvistuksia muista KHL-seuroista sekä NHL:stä. Maalilla Andrei Mezin on pelannut jo pitkään huipputasolla ja hänen torjuntoihinsa joukkue voi luottaa. Hyökkäys sai kaksi hyvää vahvistusta NHL:stä, kun Mikhail Grabovski ja Andrei Kostitsyn tulivat viime hetkillä joukkueeseen. KHL:ssä Aleksei Kaljuzhny teki hyvin pisteitä ja hyökkäyksestä löytyy muutama muukin KHL:ssä yli 20 pistettä tehnyt mies. Laajuutta tehdä ratkaisuita kansainvälisissä peleissä kuitenkin puuttuu. Puolustuksesta ei välttämättä löydy suuria pisteitä tekeviä miehiä, mutta se on tasapaksuudestaan huolimatta melko tasokas ja kykenevä varmaan oman pään pelaamiseen. Valko-Venäjä tulee varmasti pelaamaan jälleen vähämaalisia pelejä, mutta voittaminen voi olla hankalaa.

Tähtipelaajat: Andrei Mezin, Mikhail Grabovski, Aleksei Kaljuzhny, Andrei Kostitsyn

Ranska

Ranska on lohkonsa selvästi heikoin joukkue. Suurin tähti on NHL:ssä monta kautta pelannut Cristobal Huet, joten maalivahtiin joukkue ei kaadu. Kentällä taito ei ikävä kyllä riitä. 21-vuotias Stéphane Da Costa saattaa olla joukkueen paras pelaaja ja se kertoo paljon. Nuorukainen teki kyllä sopimuksen Ottawa Senatorsin kanssa, mutta tämä kausi meni vielä yliopistosarja NCAA:ssa. Tähtipelaajat Treille ja Meunier pelaavat ihan hyvissä keskieurooppalaisissa sarjoissa, mutta tähtiä ne eivät niissäkään ole. Joukkueessa on myös Suomesta tuttuja pelaajia (Yohann Auvitu, Nicolas Besch), jotka ovat Mestis-tasoisia pelaajia. Ja kun suuri osa joukkueesta on heikkotasoisesta Ranskan liigasta, niin joukkueen mahdollisuudet menestyä ovat olemattomat.

Tähtipelaajat: Cristobal Huet, Stéphane Da Costa, Sacha Treille, Laurent Meunier

Lohko C

Ruotsi

Ruotsin viime vuosien hyvä juniorityö alkaa näkyä nyt myös maajoukkueessa. Joukkueen tähtinä on nuoria ja nälkäisiä pelaajia, jotka ovat päässeet jo nyt NHL:ään, tai suureen rooliin Elitserienissä. Suurin hyökkäyspään tähti on Loui Eriksson, joka on tehnyt kovia tehoja Dallas Starsissa. Taustalla on myös muita nuoria, mutta isokokoisia hyökkääjiä (Pääjärvi, Berglund, Backlund), jotka muodostavat hyvän hyökkäyspään rungon. Puolustuksessa on kokoa ja laadukkaita pelaajia. Grossman, Ekman-Larsson, Gunnarsson ja muut ovat kyllä hyviä pelaajia, mutta kysymysmerkki on pisteitä tekevät puolustajat. Kaikilla on kyllä kiekollista taitoa, mutta onko kykyä olla kiekollisen pelin johtaja? Ruotsin maalivahti on Salavat Yulaev Ufan Erik Ersberg, joka on hyvä maalivahti, muttei erinomainen. Joka tapauksessa Ruotsilla on jälleen sellainen joukkue, jolla voidaan tavoitella mitalia.

Tähtipelaajat: Loui Eriksson, Magnus Pääjärvi, Oliver Ekman-Larsson, Patrik Berglund

USA

USA:lla on poikkeuksellisen heikko joukkue kasassa. Näin on erityisesti alussa, kun puolustuksen johtohahmot Cam Fowler ja Jack Johnson eivät välttämättä heti ehdi mukaan. Joukkueella on muutenkin kapea materiaali. Maalivahdit Ty Conklin ja Al Montoya ovat kyllä NHL:ssä, mutta siellä he eivät ole tähtiä. Puolustuksessa Kevin Shattenkirk ja Mike Komisarek ovat hyviä nimiä, mutta heidän jälkeen taso putoaa nopeasti. Hyökkäys on vielä nimettömämpi, sillä yli 40 pisteen NHL-miehiä ovat vain Stepan ja Wheeler. Osa joukkueesta on jouduttu kokoamaan farmista tai yliopistosarjoista. Näille pelaajille MM-taso voi olla liikaa. Suomalaisille tuttu nimi on 45 ottelua NHL:ssä tällä kaudella pelannut Tim Stapleton, joka saattaa päästä yllättävän suureen rooliin. Se taas kuvastaa hyvin sitä, että USA:n mahdollisuudet pärjätä ovat hyvin pienet.

Tähtipelaajat: Jack Johnson, Cam Fowler, Derek Stepan, Blake Wheeler

Norja

Norjan taso on ollut jo pidemmän aikaa nousussa. Siitä kertoo se, että joukkue saa pari vahvistusta myös Pohjois-Amerikasta. Moni norjalainen pelaa Ruotsin Elitserienissä, joka sekin on hyvä merkki. Mathis Olimb pelasi hyvän kauden farmissa ja hyökkääjältä odotetaankin tehoja. Jonas Holøs nousi Colorado Avalanchen ryhmään ja hänen pitäisi olla puolustuksen johtaja. Hyökkäys on Norjalla muutenkin kunnossa, sillä Per-Åge Skrøder, Martin Røymark ja Anders Bastiansen ovat keränneet tehoja Elitserienissä. Norjan kannalta ikäviä poisjääntejä tuli kuitenkin turhan paljon, eikä Mats Zuccarello Aasenin ja Patrick Thoresenin jättämiä aukkoja voi korvata. Puolustuksessa Ole-Kristian Tollefsen ja Alexander Bonsaksen ovat Elitserienistä, mutta pisteitä heiltä ei voi paljoa odottaa. Suurin ongelma on kuitenkin maalivahti, sillä Pål Grotnesin taso ei riitä MM-kisoissa. Norjalta voi odottaa ihan hyvää peliä hyökkäyspäässä, mutta heikkoa oman pään peliä. Itävaltaa vastaan se voi hyvin riittää.

Tähtipelaajat: Jonas Holøs, Mathis Olimb, Per-Åge Skrøder, Ole-Kristian Tollefsen

Itävalta

Itävallan tilanne on haastava, sillä maan kaikki kolme NHL-pelaajaa ovat poissa. Thomas Vanek ja Michael Grabner joutuivat jättämään kisat väliin loukkaantumisen vuoksi ja Andreas Nödl jatkaa vielä pelejään. Myös maan tähtipuolustaja Thomas Pöck jättää kisat väliin. Näin kasaan saadaan joukkue, jonka suurin tähti on Sveitsin B-sarjassa pelaava Oliver Setzinger, jossa hän toki teki hurjasti pisteitä. Muu joukkue on kasattu keskinkertaisesta Itävallan sarjasta, josta matka MM-tasolle on aivan liian pitkä. Ongelmia ei myöskään helpota maalivahtiosasto, sillä nyt ei ole tarjolla Reinhard Divisiä tai Bernd Brückleriä, jotka ovat pitäneet aiemmin lukemia siedettävinä. Nykyiset maalivahdit eivät taas ole oikeastaan ikinä Itävallan paidassa onnistuneet. Näin on hyvin mahdollista, että Itävallan kohtalona on joutua karsintasarjaan.

Tähtipelaajat: Oliver Setzinger, Philippe Lakos, Thomas Koch, Mathias Trattning

Lohko D

Tshekki

Hallitseva maailmanmestari saa kasaan todella laadukkaan joukkueen. Erityisesti hyökkäys on vakuuttava. Mukana on laadukkaita NHL-pelaajia (Martin Havlat, Patrik Elias, Jakub Voracek, Milan Michalek. Ilmeisesti myös Tomas Plekanec ja Michael Frolik) sekä hyviä KHL-pelaajia Roman Cervenkan ja Jaromir Jagrin johdolla. Hyökkäyskalustolla voi tavoitella jopa MM-kultaa. Puolustus ei ole yhtä kova, mutta Marek Zidlicky on yksi kisojen kovimmista puolustajista, eikä muunkaan puolustuksen taso kovin huono ole. Maalivahti Ondrej Pavelec pelasi tämän kauden NHL:ssä Atlanta Thrashersin ykkösvahtina ja häneen Tshekin ei pitäisi kaatua. Näin ollen Tshekillä on tänäkin vuonna todella iskukykyinen ryhmä, joka tulee olemaan samassa lohkossa pelaavalle Suomelle kova vastustaja.

Tähtipelaajat: Martin Havlat, Patrik Elias, Jaromir Jagr, Marek Zidlicky

Suomi

Leijonilla on paras MM-ryhmä hetkeen. Se kuitenkaan ei tahdo riittää tälläkään kertaa. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu tähdittävät hyökkäystä, mutta muuten tähdet puuttuvat. Suomen ongelma hyökkäyksessä on se, että Euroopan tasolla kohtalaisen laadukkaita pelaajia kyllä löytyy, mutta todelliset ratkaisijat puuttuvat. Sama tasapaksu olo tulee myös puolustuksesta. Sieltä löytyy kohtalaisia kiekollisia puolustajia ja kohtalaisia oman pään puolustajia, mutta huipputason kaveria ei ole. Sellaiseksi ei voi laskea NHL-puolustaja Sami Lepistöäkään, vaikka hän NHL-tasolle on vakiintunut. Myöskään maalivahti ei ole kisojen parhaimmistoa. Petri Vehanen on kyllä yksi parhaista Euroopassa pelaavista maalivahdeista, mutta aivan NHL-tason maalivahti hän ei kuitenkaan ole. Suomi tulee todennäköisesti pääsemään tällä tasapaksulla porukallaan puolivälieriin, mutta neljän joukkoon pääsyssä tulee vaikeuksia.

Tähtipelaajat: Mikko Koivu, Tuomo Ruutu, Sami Lepistö, Niko Kapanen

Tanska

Viime vuonna Tanska onnistui päihittämään Suomen heidän historiansa parhaimmalla joukkueella. Tällä kaudella Frans Nielsen ja Peter Regin joutuivat jättämään kisat väliin, jonka vuoksi materiaali on kapeampi. Tanskan hyökkäys on siitä huolimatta melko hyvä. Nuoret Mikkel Bødker ja Lars Eller pelaavat NHL:ssä, joten he tulevat olemaan maalleen huikeita vahvistuksia. Ruotsin Elitserienissä pelaavat Morten Madsen ja Julian Jakobsen tulevat myös olemaan suuressa roolissa. Hyökkäyksen taso putoaa kuitenkin viimeisiin ketjuihin, jotka on kasattu Tanskan liigasta. Maalivahti Patrick Galbraith on pelannut viimeiset MM-kisat hyvin, joten hyvin Allsvenskanissa torjuneeseen maalivahtiin Tanska ei kaadu. Tanska todennäköisimmin kaatuu puolustukseen. Stefan Lassen on ainoa kovempi nimi, eikä hänkään ole Elitserienin Djurgårdenin tähtipuolustajia. Mads Bødker tuo jonkinlaista apua puolustukseen, joka on kuitenkin äärimmäisen ohut. Siksi Tanska saattaa päästä jatkopeleihin, mutta tuskin sitä pidemmälle.

Tähtipelaajat: Mikkel Bødker, Lars Eller, Stefan Lassen, Morten Madsen

Latvia

Latvian joukkue koostuu tälläkin kertaa pääosin Riikan Dynamon pelaajista. Se on varsinkin turnauksen alussa etu. Materiaali on kuitenkin jälleen suuri ongelma. Erityisesti siksi, että Janis Sprukts, Martins Karsums ja Karlis Skrastins eivät liittyneet joukkueeseen. Näin hyökkäyksessä Saksassa kovia tehoja tehnyt Herbets Vasiljevs ja Riikan Dynamon paras pistemies Lauris Darzins ovat isossa roolissa. Myös esimerkiksi Mikelis Redlihs ja Aleksandrs Nizivijs tekivät kovat tehot KHL:ssä. HPK:ssa pelannut Armands Berzins on myös mukana, mutta häneltä tehoja tuskin kannattaa odottaa. Puolustuksessa Sibir Novosibirskin puolustaja Georgijs Pujacs ja farmikiekkoilija Arturs Kulda saavat suuren roolin. Riikan Dynamon puolustajat pelaavat hyvin yhteen, mutta kovissa peleissä taso ei ehkä riitä. Maalivahti Edgars Masalskis on pelannut loistavasti edellisissä MM-kisoissa, joten maalivahtiin Latvia ei kaadu. Joukkue on kohtuullisen hyvä ja hyvällä alulla Latvia voi yllättää vaikkapa Tanskan.

Tähtipelaajat: Edgars Masalskis, Herberts Vasiljevs, Georgijs Pujacs, Lauris Darzins

Suomen pienikokoiset nuoret tähdet

Mikael Granlund ja Sami Vatanen ovat Suomen mittakaavalla kiistattomasti huippulupaavia kiekkoilijoita. Sami Vatanen pelasi jo viime vuonna MM-kisoissa ja olisi varmaan pelannut ilman loukkaantumista myös tänä vuonna. Mikael Granlund valittiin ilman yhtään A-maaottelua MM-kisoihin, vaikkei hän pelannut edes nuorten MM-kisoissa. Alle 20-vuotiaan jääkiekkoilijan valinta MM-kisoihin Suomen joukkueeseen on todella harvinaista ja nyt tällaisia valintoja on tehty kahtena vuotena peräkkäin.

Mutta heidän tulevaisuutensa NHL:ssä on kaikesta huolimatta kaikkea muuta kuin varma. Nyt kummallakin on loukkaantuminen alla. Vatasen tilanne ei ehkä ole kovin vakava, sillä tuollaisia loukkaantumisia sattuu paljon. Mutta Granlundin aivotärähdys nuorten MM-kisojen alla on huolestuttavampaa. Jos tähän mennessä on kärsinyt jo vakavan aivotärähdyksen, niin mitä tapahtuu pelityyliltään paljon kovemmassa NHL:ssä? Toisaalta Granlund tarvitsee paljon kehittymistä vielä luistelussa ja Vatasen täytyy oppia puolustamaan entistäkin paremmin ja varmemmin, jottei häntä harhautettaisi niin helposti.

Kuitenkin se suurin ongelma taitaa olla se koko. Ikävä kyllä pituutta ei voi kehittää harjoittelemalla. Granlund (SM-liigan ja HIFK:n sivujen mukaan) ja Vatanen ovat kumpikin 175-senttisiä ja se on aivan liian vähän. Faktat ovat karut kun katsotaan NHL:n sivuja.

NHL:ssä pelaa 30 joukkueessa aika monta keskushyökkääjää vakituisesti. Granlundin kokoluokkaa (5'9") olevia, yli puolet otteluista pelanneita keskushyökkääjiä ovat Derek Roy, Brad Marchant, Tim Stapleton ja Scott Nichol. Lyhyempiä ovat Nathan Gerbe ja David Desharnais. Näistä eniten pisteitä keräsi Marchant ja hänkin sai vain 41 pistettä. Jos kuvitellaan, että Granlund on 178-senttinen, niin silloin vastaavia pelaajia tulee jo enemmän. Toby Petersen, Kris Draper, Andrew Cogliano, Vladimir Sobotka, Saku Koivu, Daniel Briere, Todd Marchant, Mathieu Perreault ja Pierre-Marc Bouchard ovat hyviä pelaajia. Mutta jotkin heistä ovat aivan varmasti Granlundia pidempiä. Ja näistäkään ei löydy suuria pistemääriä viime kaudella tehneitä pelaajia. Briere on omassa kastissaan, sillä hän teki 68 pistettä ja on parhaimmillaan kerännyt 95 pistettä. Seuraavana pisteissä tuosta porukasta olikin 45 pistettä kerännyt Saku Koivu. Määrällisesti pieniä senttereitä ei ole montaa ja pisteitä paljon tekeviä on vielä vähemmän.

Puolustuksessa tilanne ei ole yhtään parempi. Vatasen haasteiden massiivisuudesta kertoo se, että vaikka puolustajia on NHL:ssä enemmän kuin keskushyökkääjiä, niin Vatasen kokoluokkaan osuvat vain Marc-Andre Bergeron, Brett Lebda, Mike Weaver, Jared Spurgeon ja Francis Bouillon. Näistä vain Bergeron on NHL:n tasolla todella hyvä puolustaja. Lubomir Visnovsky, Kimmo Timonen, Brian Rafalski, Jack Hillen, John-Michael Liles, Kyle Cumiskey, Tobias Enström ja Kris Russell ovat vain pykälän pidempiä ja tuossa joukossa on toki huippunimiä. Mutta jokaisella on huimasti Vatasta enemmän vääntövoimaa ja massaa. Jo mainitulla Bergeronilla on esimerkiksi painoa 86 kiloa, kun Vatasella sitä on 75 kiloa. Vatasen pitäisi kerätä paljon lisää massaa, mutta samalla hänen täytyisi pitää luistelu nykyisellä tasollaan. Se ei tule olemaan helppoa.

En sano, ettei Granlundilla ja Vatasella olisi mahdollisuus päästä NHL:ään. Kummallakin on se yksi suuri vahvuus, joka tarvitaan NHL:ään pääsyyn. Granlundilla se on hyvä tekniikka ja pelisilmä, Vatasella se on luistelu. Mutta kyllä Granlundista ja Vatasesta NHL:ään päästessään tulisi aika poikkeuksellisen pieniä jääkiekkoilijoita. Ja vielä poikkeuksellisempia heistä tulisi, mikäli heistä tulisi joukkueidensa avainpelaajia.

Tärkeät vahvistukset Pohjois-Amerikasta

Suomen maajoukkue sai pari päivää sitten mieluisia uutisia NHL:stä, kun viisi NHL-pelaajaa tulee jo ensi viikon Euro Hockey Tourille. Mukaan saapuvat Jesse Joensuu, Mikko Koivu, Sami Lepistö, Tuomo Ruutu ja Anssi Salmela. He tulevat olemaan suuressa osassa Suomen tavoitellessa mitaleita Slovakian MM-kisoista.

Jesse Joensuun valinta miellyttää porilaista jääkiekonystävää. Parin farmissa vietetyn kauden jälkeen tällä kaudella hyökkääjä pääsi pelaamaan suurimman osan kaudesta NHL:ssä. Rooli oli pieni, mutta paikka kolmannessa ja neljännessä ketjussa vakiintui. Loppukaudesta Joensuu alkoi jopa näyttää NHL-pelaajalta. Liike on Suomen vuosista parantunut ja Joensuu on iso kaveri jopa NHL:ään. Fysiikka tulee riittämään kansainvälisissä peleissä helposti. Kysymys onkin siinä, että miten yksinkertainen peruspeli muuttuu ison kaukalon peliin, jossa Pohjois-Amerikasta tulevalta kaverilta odotetaan tehoja.

Anssi Salmela tulee olemaan tärkeässä osa ylivoimaa. Sami Vatasen ja Petteri Nummelinin jäätyä pois ylivoima huutaa vastuunkantajia. Euroopassa pelaavista Janne Niskala on hyvänä päivänä MM-tason ylivoimapuolustaja, mutta taso heittelee aivan liikaa. Siksi NHL:ssä nopeaan peliin tottuneelle kiekolliselle puolustajalle tulee olemaan käyttöä Leijonien ylivoimassa. Se, että kuinka pitkälle Salmelan kyvyt riittävät, on ihan toinen tarina. Salmela kun ei ole kuitenkaan aivan optimaalinen ratkaisu ylivoimaan.

Tuomo Ruudusta saadaan hyvä ykkösketjun laituri. Maajoukkueessa Ruutu on lähes aina onnistunut erinomaisesti. Nyt takana on ehjiä kausia ja kisoissa mukana on tutkapari Mikko Koivu. Ruutu on tehnyt tällä kaudella oman piste-ennätyksensä NHL:ssä (57 pistettä). Kun päälle Ruutu on voimakas ja monikäyttöinen pelaaja, niin odotuksissa on kovia taklauksia ja paljon pisteitä. Hän tulee olemaan niitä pelaajia, jotka Jukka Jalonen laittaa jäälle pelin loppuhetkillä, jos Suomi puolustaa yhden maalin johtoaan tai tarvitsee yhden lisämaalin.

Sami Lepistö on todella tärkeä palanen puolustukseen. Lepistö on jäänyt Suomessa vähän pienelle huomiolle, mutta hän on kehittynyt koko ajan Pohjois-Amerikassa. Viime vuonna hän nappasi paikan Phoenix Coyotesin miehistössä ja pääsi sen ansiosta olympialaisiin, jossa hän onnistui odotuksiin nähden todella hyvin. Tällä kaudella Lepistö on pelannut NHL:ssä vaikean alun jälkeen viime kautta paremmin. Hänestä on tullut siellä hyvä kahden suunnan puolustaja, joka pelaa melko varmasti omassa päässä, mutta samalla kykenee myös hyvään kiekolliseen peliin. Tällainen puolustaja tulee olemaan Suomen maajoukkueelle lottopotti. Meillä kun on useimmiten joko melko hyviä kiekollisia puolustajia, melko hyviä oman pään puolustajia tai puolustajia, joiden kokonaistaso ei ihan riitä MM-tasolle. Lepistö on hyvä kaikkialla, jonka takia hän lienee MM-kisoissa Suomen ylivoimaisesti tärkein puolustaja.

Mikko Koivun tulo joukkueeseen on kuitenkin se tärkein asia. Viimeisissä kisoissa ykkössentteri ei ole ollut tarpeeksi hyvä. Niko Kapanen on hyvä, muttei tiukassa paikassa ole ykkössentteri. Jarkko Immonen taas joutui viime vuonna liian isoihin saappaisiin, vaikka on MM-tason keskushyökkääjä. Nyt Euroopassa pelaavat sentterit eivät joudu liian suuriin saappaisiin, kun ykkössentterin virkaa hoitaa pelaaja, jonka taso kyseiselle tontille riittää. Koivu on ollut viime kaudet hieman alle pisteen per ottelu tahdissa NHL:ssä. Huikea saavutus, sillä hänen ketjukaverinsa eivät ole olleet Koivun tasoa. Samalla Koivu hoitaa puolustusvelvollisuutensa todella hyvin. Koivu on tällä hetkellä NHL:n kahden suunnan senttereiden kärkitasoa ja MM-kisoissa Koivun taso tulee näkymään vieläkin selkeämmin.

Tähän kun vielä saisi Jussi Jokisen Koivun ja Ruudun kanssa ykkösketjuun sekä ykkösvahdin NHL:stä (Kari Lehtonen? Niklas Bäckström?), niin Suomen joukkue alkaisi näyttämään jo melko iskukykyiseltä.

Leo Komarov - Itään vai länteen?

Leo Komarov on ollut yksi suosikkipelaajistani jo parin vuoden ajan. On hienoa nähdä pelaaja, joka ei väistele ketään selässä lukevasta nimestä riippumatta. Kun hänen peleissään jäällä tapahtuu jotain pientä hämminkiä, niin usein kasan alimmaisena löytyy juuri Komarov. Siinä sivussa syntyy aina välillä pisteitäkin. Ei ihme, että hänestä ovat kiinnostuneet joukkueet niin Venäjällä kuin Pohjois-Amerikassa.

Jo Ässien aikana Komarov ihastutti katsojia ennakkoluulottomalla asenteellaan. Tulosta ei vielä tullut kovin paljoa, mutta nuorukainen sai kaikesta huolimatta pelata nuorten MM-kisoissa sekä pudotuspeleissä pari ottelua Marko Kivenmäen korvaajana ykkösketjussa. Pelicansissa Komarovista tuli SM-liigan eliittiä omassa ärsyttäjän roolissaan ja se avasi tien MM-kisoihin, jossa hän oli heti yllättävän hyvä. Tämän jälkeen tie vei Venäjälle. Viime kaudella rooli oli pieni ja puolustava, mutta hän hoiti oman tonttinsa hienosti. Siinä sivussa Euro Hockey Tour ja MM-kisat tulivat tutuiksi. Tuloksena oli taattua Komarovia. Hän ärsytti vastustajia, puolusti hyvin, sai pelin käännettyä vastustajan päätyyn ja keräsi pari pistettäkin. Tällä kaudella maajoukkueessa on nähty entistäkin tehokkaampi Komarov, jonka vahvuudet eivät ole hävinneet mihinkään. KHL:ssä syntyi tällä kaudella kunnioitettavat 26 pistettä. Vähän ajan päästä alkavat MM-kisat ja sen jälkeen pitäisi viimeistään päättää, että missä hän pelaa seuraavan kauden.

Moskovan Dynamo on kiinnostunut pitämään Komarovin riveissään. Se ei ole ihme, sillä hän oli jo ensimmäisellä KHL-kaudellaan hyvä kahden suunnan hyökkääjä. Tällä kaudella hän otti selkeitä harppauksia eteenpäin kiekollisessa pelissä ja maaleja syntyi aiempaa paremmin. KHL:n tasoisessa sarjassa yhden kauden maalimäärän lisääminen viidestä neljääntoista on kunnioitettava saavutus. Mihin hän ensi kaudella kykenisikään? Dynamo ainakin haluaa katsoa sen kortin ja on tarjonnut suomalaishyökkääjälle kunnon sopimusta. Ensi kaudesta Komarov saisi Veikkaajan tietojen mukaan yli miljoona dollaria nettona. Samalla Komarov voisi parantaa kiekollista peliään entisestään ja nousta viimeistään silloin Euroopan kärkihyökkääjien joukkoon.

Nähdäänkö tällaisia maaleja jälleen MM-kisoissa?

Mutta kyllä minä ainakin haluaisin nähdä Komarovin maailman parhaiden joukossa. Pelityyliltään Komarov on kuin nakutettu Pohjois-Amerikkaan. Suoraviivainen, ennakkoluuloton ja omaan päähän hyvin pelaavalle hyökkääjälle on aina käyttöä vähintään alemmissa ketjuissa. Hyvät kiekolliset taidot ja vastustajaa ärsyttävä pelityyli ovat vielä plussaa. Uskoisin, että Komarov saisi suoraan paikan NHL:stä, mikäli hän Pohjois-Amerikkaan menee. Ja minä toivon, että hän menisi. Nyt hänen pelinsä on herättänyt kiinnostusta rapakon takana ja Komarov saanee lukuisia tarjouksia. Ensi kauden jälkeen siitä ei ole enää takuita. Kausi ei välttämättä mene putkeen esimerkiksi loukkaantumisen takia, eikä Komarov enää nuorene. Mahdollisuuksia yrittää NHL:ssä ei välttämättä ole loputtomasti, mutta kaksoiskansalaisuuden ansiosta Venäjälle pääsee myöhemminkin.

Toivottavasti Komarov valitsee maailman parhaan sarjan ensi kaudelle. Komarovilla olisi oikein hyvät mahdollisuudet pärjätä NHL:ssä. NHL-joukkueita varmasti auttaisi hyvät esitykset MM-kisoissa, jolloin jokin joukkue kenties tarjoaisi Dynamonkin tarjoukseen verrattuna kilpailukykyistä sopimusta. Kilpailukykyinen tarjous NHL:stä varmasti helpottaisi Komarovin päätöksentekoa.

TPS:n logoehdotukset

Perinteinen seura viettää ensi vuonna juhlakauttaan. Sen vuoksi on aika heittää perinteinen logo romukoppaan ja valita uusi uljas logo.

Paitsi, että jokainen logoehdotuksista on hirveä. Nämä ehdotukset ovat nyt jo aiheuttaneet sen, ettei TPS:n sivuille edes pääse. Mutta onneksi logoehdotukset löytyvät muualtakin. Tsekatkaa vaikka tämä, tämä ja tämä.

Vanha TPS:n logo ei ehkä kuvaa jääkiekkoa, mutta se on sentään toimiva. Ja ennen kaikkea se on perinteinen. Porissakin on tajuttu tällä kaudella korostaa perinteitä. Turussa taas halutaan näköjään päästä niistä eroon. Kaikki ehdotetut logot ovat muovisia, jotka aiheuttavat lähinnä naurua muiden joukkueiden kannattajissa.

Jos vanhasta logosta on pakko päästä eroon, niin ehdotan Esko Seppäsen ehdotusta uudeksi logoksi. Logossa on Turkua muistuttamassa jokilaiva. Jokilaivathan ovat samalla myös nuorekkaita. Lisäksi täytyy muistaa, että TPS:n pelaajille jokilaivat ovat ilmeisesti viime vuosina olleet luonnollinen elinympäristö. Logossa on myös muistettu perinteet laittamalla mukaan TPS:n nimi ja perustamisvuosi.

Ihan vakavasti sanottuna, pitäkää se vanha logo. Ei siinä mitään niin suurta vikaa ole, että se pitäisi uusia.

Aaltonen maajoukkueessa - high risk, high reward

Veikkaajan sivuilla ollut Juhamatti Aaltosen kuva muistutti minulle siitä, että pian hän todennäköisesti tulee pukemaan päälleen leijonapaidan. Aaltosen edustama Metallurg Magnitogorsk ei päässyt KHL:n finaaleihin, ja näin hyökkääjä kykenee pian edustamaan maajoukkueta. Samalla Suomi saa riveihinsä potentiaalisen MM-tason ratkaisijan. Toisaalta Aaltonen tuo monia kysymysmerkkejä, joiden takia en ole varma, että onko hän sittenkään paras mahdollinen valinta MM-kisoihin.

Aaltonen on hyvin epäsuomalainen kiekkoilija. Hän haluaa saada kiekon, haluaa pitää sitä ja tehdä omia luovia ratkaisuja. Hänen mailankäsittelynsä on loistavaa, jonka ansiosta hän kykenee pitämään kiekkoa pitkiä aikoja ja siinä sivussa harhauttamaan pari vastustajaa. Yksilötaidossa hän on aivan Suomen kärkeä jopa NHL-miehet mukaan lukien. Aaltonen ei ole myöskään mikään pieni kiekkoilija, eikä hänen luistelunsa aiheuta ongelmia. Ei siis ihme, että parhaimmillaan Aaltonen kykenee tekemään paljon pisteitä. Viime vuonna SM-liigassa syntyneet 49 pistettä, tällä kaudella KHL:n runkosarjassa syntyneet 39 pistettä (suomalaisista toiseksi eniten), pudotuspeleissä tulleet 9 pistettä tai viime vuoden lopun EHT-turnauksessa syntyneet viisi pistettä eivät olleet vahinko. Parhaimmillaan Aaltonen kykenisi tekemään kenties tulosta jopa NHL:ssä.

Mutta tällä kaudella maajoukkueessa ei ole nähty Aaltosta parhaimmillaan. Hän on tuntunut pelaavan vain Juhamatti Aaltoselle, eikä joukkueelle. Suurin osa maaotteluista tällä kaudella on ollut huonoja. Aaltonen on kyllä kyennyt pitämään kiekkoa, mutta hän on pitänyt sitä jopa turhan itsekkäästi. Tuloksena peli on ajautunut usein kulmaan, missä hän lopulta on menettänyt kiekon tai hän on antanut huonon syötön. Tällöin ei pisteitä ole kertynyt. Kulmista tehdään nimittäin melko harvoin maaleja. Kun Aaltosta ei voi puolustuspään pelaajaksi sanoa, niin pisteitä tekemätön taiteilija on joukkueelleen hyödytön. Tätä huonoa Aaltosta, mikä on kahdessa viime turnauksessa ja viime kevään MM-kisojen loppuvaiheessa nähty, en halua MM-jäille.

Mutta mikä on ratkaisu? Kyllä Aaltonen ansaitsee paikan näyttää kykynsä. Potentiaali on niin huima, että Aaltosen kortti kannattaa katsoa loppuun asti. Ennen MM-kisoja on monia maaotteluita, joissa onnistumalla Aaltonen menee heittämällä kisakoneeseen. Jos taas näissäkin otteluissa nähdään kulmissa riplaileva ja ilman pisteitä pelaava Aaltonen, niin silloin joutuu jo miettimään. Aaltonen on pelityyliltään selkeästi kahden ensimmäisen ketjun pelaaja ja ilman pisteitä hän ei tuota roolia täytä. Oman lusikkansa soppaan laittaa tässä asiassa NHL. Jos Tuomo Ruutu, Jussi Jokinen ja Niklas Hagman ovat tulossa kisoihin, niin Aaltoselle ei kenties ole niin suurta tarvetta. Jos taas NHL-pelaajat kieltäytyvät, niin kovin montaa parempaa vaihtoehtoa ei Euroopasta taida löytyä hyökkääviin ketjuihin.

Toiveenani olisivat hyvät maajoukkuepelit ennen MM-kisoja. Tällöin ei tarvitsisi miettiä, että kykeneekö Aaltonen tekemään pisteitä vai ei. Jos ja kun Aaltonen saa kutsun maajoukkueeseen, niin täytyy toivoa postimiehen tuovan Jukka Jaloselle Juhamatti Aaltosen parhaimmillaan.

Poikkeuksellisen lupaava Aaron Ekblad

Kanadassa ollaan tehty harvinainen päätös, kun puolustaja Aaron Ekbladille on myönnetty ”exceptional talentin”, eli poikkeuksellisen kyvyn asema. Tämä tarkoittaa sitä, että hänet voidaan varata alaikäisenä kanadalaiseen pääjuniorisarja OHL:ään.

OHL:ään voidaan tänä keväänä varata vuonna 1995-syntyneitä, eli tänä vuonna 16 vuotta täyttäviä pelaajia. Kuitenkin alaikäinen voidaan myös varata, mikäli hänet todetaan poikkeuksellisen lahjakkaaksi yksilöksi. Sitä varten pitää läpäistä Hockey Canadan testit, joilla mitataan pelaajan kypsyyttä kentällä ja sen ulkopuolella. Poikkeuksellisen lupaavia pelaajia ei tule usein, sillä Ekbladista tulee vasta toinen tällainen pelaaja. Ensimmäinen oli John Tavares, jonka Oshawa Generals varasi OHL:n varaustilaisuuden ensimmäisenä. Myöhemmin Tavares varattiin ensimmäisenä myös NHL:ään. Tänä vuonna ensimmäisenä varaa Barrie Colts, joka saattaa hyvinkin varata Ekbladin. Varaus tulee myös tarkoittamaan sitä, että Ekblad tullee pelaamaan OHL:ää jo ensi kaudella.

Ihan vertailun vuoksi tänä vuonna Suomessa Huippu-Pohjolan parhaaksi vuonna 1996-syntyneiden ikäluokasta valittiin Tapparan puolustaja Jaakko Hälli. Hän on 181-senttisenä pelaajana melko kookas suomalaiseksi junioriksi, joten se on hyvä merkki. Lisäksi hän pelasi C-junioreissa oikein mallikkaan kauden. Mutta se ei ole todennäköistä, että hän pelaisi jo ensi kaudella A-junioreissa. Ei varsinkaan isossa roolissa, kuten Ekblad tulee todennäköisesti pelaamaan.

Noin 190-senttinen ja 90 kiloa painava Ekblad on pelannut jo tällä kaudella 1995-syntyneiden kanssa Sun County Panthersissa. Siellä pisteitä tulikin enemmän kuin piste ottelussa. Lisäksi puolustaja tuntui parantavan otteitaan tärkeillä hetkillä. Kommenttien perusteella hän on fysiikaltaan jo nyt hyvä ja käyttää kokoaan hyödykseen. Hän on puolustuksessa poikkeuksellisen hyvä ja tekee fiksuja ratkaisuja kiekon kanssa. Ekblad tukee hyökkäyksiä hyvin ja luistelu on melko hyvällä tasolla. Luonnollisesti kaikessa on parantamisen varaa, mutta luistelu vaatii erityisesti vielä huomiota. Mutta kuka 15-vuotias olisi valmis pelaaja?

Ekblad voidaan varata NHL:ään kesällä 2014. Siihen mennessä kokoa on voinut tulla vieläkin lisää. Joka tapauksessa jo nyt voidaan sanoa, että Ekblad todennäköisesti tullaan silloin varaamaan melko varhain. Toki loukkaantumiset voivat vaikeuttaa uraa, mutta todennäköisesti Ekblad tullaan jo muutaman kauden kuluttua näkemään nuorten MM-kisoissa. Pari vuotta siitä ja kenties Ekblad on tullut suomalaisillekin tunnetuksi NHL:n kautta.

Ruotsissa kannatetaan paremmin

Kiitos Veikkauksen, olen kyennyt katsomaan viime aikoina hetken joitain Ruotsin Elitserienin pelejä. Peli on kentällä erilaista, mutta niin on myös kannattaminen. Ikävä kyllä omien kannattamisessa ruotsalaiset päihittävät suomalaiset selkeämmin kuin Tre Kronor voitti Leijonat Vancouverin olympialaisissa. Meininki katsomossa on selkeästi Suomen katsomoita monipuolisempaa ja kannattamiseen osallistuminen on keskimäärin parempaa. Maantieteellisesti Suomen ja Ruotsin välissä on vain pieni meri, mutta kannattajakulttuurissa eroa on valovuosi.

Otetaan eiliseltä pari esimerkkiä. Ensiksi katsoin hetken JYPin ja Bluesin välistä välieräottelua. Katsomosta ei kuulunut tuossa ottelussa juuri mitään muuta kuin rummutusta. Sinällään Jyväskylän rummut ovat uniikki ja hieno tuote, mutta koko kannattaminen ei omasta mielestäni saisi niihin perustua. Huutoja en tainnut kuulla ollenkaan. Seuraavaksi katsoin sivusilmällä yhden erän Luulajan ja Skellefteå AIK:n matsia. Siellä laulettiin oikeastaan koko ajan.

Suomalaiseen kannattamiseen verrattuna ero on käsittämätön. Ruotsalaiset lauloivat ja taputtivat jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Luulajan ja Skellefteån faniryhmät sitten jatkoivat tuota laulamista (tai ehkä paremminkin hoilaamista) ottelun aikana, eikä laulu loppunut oikeastaan missään vaiheessa. Välissä laulu vaihtui, mutta koko ajan kuului ääntä kahdesta eri suunnasta. Kannattajat taputtivat rytmissä koko ajan ja katsomoissa ruotsalaiskatsojat tunnustivat oman joukkueensa väriä selkeästi suomalaiskatsojia enemmän. Miten Suomi voi kannattamisessa tuntua Ruotsiin verrattuna niin kivikautiselta?

Suomessa suurimmalla osalla joukkueista on faniryhmänsä, joka yrittää tuoda modernimpaa meininkiä jäähalleihin. Ryhmät ovat kuitenkin useimmiten pieniä ja lauluissa sekä huudoissa on usein parantamisen varaa. Jyväskylän rummut ovat sinällään hauska lisä, mutta se ei yksistään riitä. Porissa ihmiset ovat osin syystä ylpeitä seisomakatsomostaan, joka tuottaa parhaimmillaan korvia satuttavat desibelit. Ikävä kyllä pelkkä Ässät!-huuto puuduttaa, eikä sillä saada useinkaan pitkäaikaista mekkalaa. Helsingissä HIFK:n ja Jokereiden fanit ovat tehneet hyvää työtä, jolla saadaan toivottavasti jatkossa entistä parempaa menoa halleihin. Mutta kenties (omasta mielestäni) parasta kannattamista olen kuullut Vaasan Sportin kannattajilta. Parhaimmillaan heidän kannattajistaan todella suuri osa huutaa ja laulaa, eikä materiaalin monipuolisuudessakaan ole moittimista.

Suomessa ollaan otettu ensimmäisiä askeleita kohti monipuolisempaa kannattajakulttuuria. Tie on vielä pitkä, mutta kenties vielä jonain päivänä suomalainen kannattaminen ei jää ruotsalaisen kannattamisen jalkoihin.

...

Niin ja mainittakoon, että allekirjoittanut eksyi Twitteriin. Jatkossa sitäkin kautta tulee sitten ilmoitettua uusista blogiteksteistä. Lisäksi siellä on lyhyesti joitain ajatuksiani.