Salo ansaitsisi mestaruuden

Suomalaisittain Stanley Cupin finaalien asetelma on herkullinen. Ihan sama voittaako Vancouver Canucks vai Boston Bruins, sillä suomalainen pelaaja saa nimensä jääkiekkomaailman himotuimman pokaalin kylkeen. Mutta minä toivon Vancouver Canucksin voittoa. Minä en ole ikinä erityisesti Bruinsia kannattanut ja Tuukka Rask on kuitenkin vain kakkosvahti. Hänellä on vielä monta vuotta aikaa tavoitella mestaruutta. Vancouverilla sen sijaan on kokenut ja kenties viimeistä kauttaan pelaava Sami Salo.

Nuorena Sami Salo tiedettiin melko lupaavaksi puolustajaksi, mutta mitään erityisen loistavaa uraa häneltä ei odotettu. NHL:ään varauskin tuli selvästi yli-ikäisenä. Vuonna 1974 syntynyt puolustaja varattiin vasta vuonna 1996 Ottawa Senatorsiin. Tuolloinkin hänet varattiin vasta yhdeksännellä kierroksella varausnumerolla 239. Vertailun vuoksi nykyään varataan seitsemän kierroksen aikana 210 pelaajaa, eikä 22-vuotiaita saa varata ollenkaan. On olemassa tarina, jonka mukaan tuolloista Senatorsin johtoa ei erityisemmin kiinnostanut viimeisen kierroksen varaus. Tuon tarinan mukaan ravintolan antimet kiinnostivat enemmän ja tuolloin Senatorsille työskennellyt Jarmo Kekäläinen sai varata kenet halusi. Varaus osui Saloon.

Kesällä 1998 Sami Salo lähti hieman yllättäen NHL:ään. Lähtö oli yllättävä siksi, ettei hän ei ollut tähtipelaaja edes SM-liigassa, eikä tuohon aikaan lähdetty usein Amerikan valloitukseen ilman kovia näyttöjä Euroopasta. Aiempi kausi Jokereissa oli itse asiassa ollut vaisu. Aluksi hänet passitettiinkin farmiin, mutta jo marraskuussa Salo nostettiin NHL:ään. Yllättäen kausi oli erittäin hyvä ja hän vakuutti heti hurjalla lämärillään ja kahden suunnan pelillään. Lopulta turkulaislähtöinen puolustaja keräsi 61 ottelussa 7 maalia ja 12 syöttöä. Noilla näytöillä Salo ansaitsi paikan tulokkaiden tähdistökentällisessä. Odotukset olivat varmasti katossa. Kuinka pitkälle tämä suomalaispuolustaja vielä pääsisikään?

Mutta jo seuraavalla kaudella Salo joutui taistelemaan loukkaantumisen kanssa, eikä hän sen jälkeen juuri terveenä ole ollutkaan. Terve kausi on ollut puolustajalle tuntematon käsite, sillä hänestä on tullut kaikkien loukkaantumisten jälkeen jopa surullisen kuuluisa hahmo. Tämä sivu kuvaa hyvin hänen loukkaantumisiaan. Niitä on tullut aivan käsittämätön määrä ja joukossa on todella erikoisia loukkaantumisia. Mukana on esimerkiksi käärmeenpurema, pienestä haavasta tullut tulehdus ja kiveksiin osunut laukaus. Ja se on vain osa uran aikana tulleista yli neljästäkymmenestä loukkaantumisesta.

Loukkaantumisiin nähden Salon hyvä ura on suorastaan ihme. Kaikkien epäonnisten vastoinkäymisten jälkeenkin hän on kyennyt pelaamaan NHL:ssä miltei 700 runkosarjan ottelua ja 87 pudotuspeliottelua. Kausien joukossa on myös kolme yli 30 pisteen kautta ja päälle vielä neljä yli 25 pisteen kautta, vaikka hän ei ole pelannut läheskään täysiä kausia. Voi vain miettiä, että kuinka paljon pisteitä Salo olisi tehnyt, mikäli hän olisi ollut urallaan edes joskus pidemmän aikaa terveenä.

Kuvaavaa Salon uralle on se, että hän on tälläkin kaudella pelannut vain 27 runkosarjan ottelua. Hän oli miltei koko kauden sivussa. Syynä oli vähemmän yllättäen loukkaantuminen. Salibandy osoittautui puolustajalle vaaralliseksi lajiksi, sillä viime kesänä hän katkaisi salibandyä pelatessaan akillesjänteensä. Tuostakin vammasta hän lopulta toipui ja nyt hän on jälleen Stanley Cupia tavoittelevan Vancouver Canucksin riveissä luottopuolustajana. Eli eiköhän suomalaispuolustajalle voisi toivoa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen kruunua uralle. Varsinkin, kun Salo on ollut häviämässä niin MM-finaalia kuin World Cup -finaalia. Olympialaisistakin tuli hopeaa, mutta finaalissa Salo ei ollut. Hän loukkasi olkapäänsä puolivälieräottelussa törmättyään Ville Peltoseen...

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Vancouver Canucks ja Boston Bruins aloittavat taistelun NHL:n voitosta. Minun herätyskelloni tulee soimaan kello 3.00. Kiekkokauden huipennusta ei voi jättää väliin.

Hurjia hankintoja

SM-liiga menettää jokaisen kauden jälkeen suuren osan parhaista pelaajistaan. Pelaajapalkkiot ovat niin paljon suuremmat NHL:ssä, KHL:ssä, Ruotsissa ja Sveitsissä, ettei SM-liiga kykene kilpailemaan rahalla. Ensi kaudeksi ulkomaille ovat ainakin lähdössä muun muassa Teemu Lassila, Pavel Rosa, Kurtis McLean, Jakub Petruzalek, Ville Viitaluoma, Jan Lasak, Pekka Tuokkola, Jani Lajunen, Kamil Kreps, Petteri Nokelainen, Atte Engren, Harri Säteri ja Justin Forrest. Ja eiköhän Perttu Lindgren ja Janne Lahti myös lähde uusien haasteiden perään ulkomaiden kaukaloihin. Jokainen näistä pelaajista olisi SM-liigassa miltei mille tahansa joukkueelle vahvistus ja he jättävät joukkueisiinsa valtavat aukot.

Liiga ei kuitenkaan tunnu heikentyvän. Oikeastaan viimeiset pari kautta SM-liigan taso on tuntunut pikkuhiljaa parantuvat. Vahvistukset on skoutattu aiempaa paremmin ja ulkomailta on löytynyt melko halvalla hyviä pelimiehiä. Ja joka vuosi Suomeen tulee joitain laadukkaita paluumuuttajia. Lisäksi junioreista on tullut vaihteeksi joitain todella lupaavia pelaajia toisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Nämä granlundit, vataset, pulkkiset, armiat ja donskoit parantavat liigan tasoa ja tekevät siitä heti mielenkiintoisemman.

Mutta nyt tuntuu siltä, että Suomeen tulee lukuisia hyviä pelaajia ulkomailta. Ja nämä pelaajat vähintäänkin korvaavat menetetyt pelaajat. Joissain tapauksessa tulleet pelaajat ovat jopa parempia kuin lähteneet. Jotain on liigajoukkueiden toimistoilla siis tehty oikein, kun ulkomaisiin joukkueisiin verrattuna pienellä budjeteilla operoivat seurat kykenevät kasaamaan erinomaisia kokoonpanoja. HIFK esimerkiksi on tällä hetkellä todella hurjan näköinen joukkue. Oikeastaan kokoonpanoa katsellessa HIFK näyttää sellaiselta joukkueelta, jota ei pitänyt Suomessa enää nähdä. Pelkkä nimilista kun tuntuu pärjäävän miltei SM-liigan kulta-aikojen joukkueille. Kultajoukkueen runko kärkipelaajia myöten pysyi kasassa Juha-Pekka Haatajaa lukuun ottamatta. Ja tuon rungon päälle hankittiin vielä Mikko Jokela, Kim Hirschovits ja Eero Somervuori!

Riku Hahl tekee paluun SM-liigaan

Osataan sitä muuallakin. Ilves hankki profiilipelaajakseen oman kasvattinsa, MM-kisoissa pelanneen puolustaja Ville Koistisen. Jokerit nappasi puolestaan Ilari Filppulan, Riku Hahlin ja vinon pinon nuoria ja potentiaalisia ulkomaalaisia. Näistä ulkomaalaisista omasta mielestäni erityisen kiinnostavia ovat ruotsalaispuolustaja John Klingberg ja tanskalaishyökkääjä Nichlas Hardt. Jyväskylässä ensi kaudella pelaavat ulkomailta Suomeen palanneet Arto Laatikainen ja muutaman vuoden takainen ensimmäisen kierroksen varaus Riku Helenius. Kärpät hankki totuttuun tapaan maajoukkuemiehiä Tshekistä (Michal Vondrka), Suomesta (Ville Mäntymaa) ja jopa Ruotsista (Oscar Eklund). Lukkokin teki kovan värväyksen hankkimalla viime kaudella 31 pistettä Elitserienissä keränneen Kris Beechin. Samankaltaisiin tehoihin kykeni Pelicansin hankkima Ryan Lasch, jonka lisäksi joukkueeseen tulee Ruotsissa viime kauden pelannut Markus Seikola. Jopa Tappara ja TPS hankkivat pelaajia, jotka eivät ole takuuvarmoja ratkaisijoita, mutta jotka saattavat osoittautua hyviksi pelaajiksi. Joey Tenutea, Jakub Cernyä, Marek Schwarzia, Viktor Ekbomia ja Jacob Cebisiä ei kannata siis heti tuomita huonoiksi hankinnoiksi.

Osa viime kaudella liigassa pelanneista toki vielä lähtee ulkomaille, mutta toisaalta moni joukkue hakee vielä vahvistuksia kärkiketjuihin. Joten kenties hurjia hankintoja tulee vielä kesän ja syksyn aikana lisää.

Niin ja tähän kaiketi pitää mainita se, että millainen PR-voitto Mikael Granlundin jääminen Suomeen vielä yhdeksi kaudeksi on. Viimeistään ilmaveivillään suomalaisten suureksi suosikiksi noussut juniori käy koulunsa loppuun ja samalla pelaa vielä vuoden HIFK:ssa. Jo tällä kaudella hän oli pelillisesti yksi SM-liigan suurimpia tähtiä ja kehitys tuskin pysähtyy ensi kaudellakaan. Granlund on ensi kaudella varmasti kotimaan kaukaloiden parhaimpia pelaajia. SM-liiga saa hänestä samalla kansikuvapojan, joka vie ihmisiä hallille. Liigajoukkueilla on tuskin mitään sitä vastaan, että pelkkä Granlund tuo parisataa katsojaa lisää jäähallille otteluun, joka pelataan kylmänä ja pimeänä tiistai-iltana. Ja ehkä parisataa ihmistä tulee vielä muuten vain MM-huuman jälkimainingeissa hallille.

Mahdollisesti lisääntyvät katsojamäärät tuovat seuroille lisää rahaa. Ja rahalla seurat saavat tehtyä jälleen lisää huippuhankintoja joko kauden aikana tai kaudelle 2012-2013.

Kauas maalivahdit karkaavat

Kaudella 1999-2000 Jani Hurmeesta tuli ensimmäinen suomalainen maalivahti NHL:ssä pitkään aikaan. Tuolloin hän pelasi vain yhden ottelun. Seuraavalla kaudella Hurmeen lisäksi Miikka Kiprusoff ja Mika Noronen pääsivät kokeilemaan NHL:ssä, mutta he eivät olleet joukkueidensa ykkösvahteja. Kymmenen vuotta myöhemmin suomalaisia maalivahteja arvostetaan suuresti ja moni maailman kärkivahdeista kasvatettu Suomessa. Arvostuksesta kertoo se, että miltei joka toisella NHL-organisaatiolla on listoillaan suomalainen maalivahti. Näiden lisäksi Euroopan kärkisarjoissa on lukuisia suomalaisvahteja. Syy on aika yksinkertainen. Suomalaisvahdit ovat todella hyviä. Moni on tällä hetkellä NHL:ssä joukkueensa ykkösvahti ja ehdokkuus NHL:n parhaan maalivahdin palkintoon ei ole harvinaisuus. Vastaavia ehdokkuuksia löytyy myös Euroopan sarjojen maalivahdeilta.

Arvostus näkyy siinä, että suomalaisia maalivahteja on Suomen ulkopuolella huippusarjoissa huikaisevan monta. Tämä lista ulkomailla pelaavista suomalaisvahdeista kertoo todella paljon:

NHL/AHL:

Niklas Bäckström, Atte Engren, Niko Hovinen, Miikka Kiprusoff, Mikko Koskinen, Kari Lehtonen, Antti Niemi, Antero Niittymäki, Joni Ortio, Tuukka Rask, Pekka Rinne, Jussi Rynnäs, Harri Säteri, Iiro Tarkki

KHL:

Teemu Lassila, Karri Rämö, Pekka Tuokkola

Elitserien:

Fredrik Norrena, Tuomas Tarkki

Sveitsi:

Jussi Markkanen, Ari Sulander

Viime kaudella edellä mainituissa sarjoissa pelanneet:

Riku Helenius, Mika Oksa, Juha Pitkämäki, Hannu Toivonen, Vesa Toskala, Petri Vehanen

Toki vielä ei ole varmuutta siitä, että pelaavatko kaikki NHL-sopimuksen alaiset pelaajat Pohjois-Amerikassa. Niko Hovinen todennäköisesti ainakin pelaa Pelicansissa ensi kauden. Mutta muut taitavat viettää ensi kauden NHL:ssä tai farmissa. Sopimuksettomista pelaajista Helenius palasi jo Suomeen. Petri Vehanen jatkaa lähes varmasti Ak Bars Kazanissa. Toskala hakee ilmeisesti paikkaa ulkomailta. Eli ei noista sopimuksettomista kavereista paljon iloa suomalaisille seuroille taida olla.

Petri Vehanen on esimerkki ulkomailla pelaavista suomalaisvahdeista.

Miten käy SM-liigan, jos täältä lähtevät kaikki hyvät maalivahdit? Se on ihan aiheellinen kysymys, sillä monella joukkueella maalivahdit ovat varsin nimettömiä ja monen joukkueen kannattajat haluaisivat kovemman nimen maalilleen. Mutta mistä sellaisen muka saisi? Ulkomaalaiset seurat arvostavat suomalaista maalivahtiosaamista niin paljon, että he tarjoavat moninkertaisen palkan suomalaisseuroihin verrattuna. SM-liigassa taas valmiita huippuvahteja on rajallinen määrä. Ulkomaisista huippuvahdeistakin valtaosa pelaa NHL:ssä, KHL:ssä tai Elitserienissä ja loput maalivahdit eivät olekaan todennäköisesti melko halvalla pelaaviin suomalaisiin verrattuna vahvistuksia.

Suomalainen maalivahtivalmennus on onneksi kovalla tasolla. Jo viime syksynä näytti siltä, että moni joukkue kamppailisi maalivahtiongelman kanssa, mutta lopulta todella harvalla joukkueella tuli minkäänlaista ongelmaa maalivahtien kanssa. Suomalaisessa valmennuksessa kyetään kasvattamaan maalivahdeista nopeasti todella hyviä maalin tukkijoita. Ja uutta, potentiaalista ainesta tulee joka vuosi lisää. Siksi liigaseurojen tulee keskittyä lupaavien maalivahtien kasvattamiseen, sillä potentiaalisia veskareita on tarjolla. Usein tuo kasvatus myös onnistuu ja sen ansiosta ensi kaudella valtaosalla liigajoukkueista on jälleen kerran hyvä ykkösvahti ja joillain myös erinomainen kakkosvahti. SM-liiga on nykyään kasvattajasarja ja erityisesti melko nuorista maalivahdeista liigajoukkueet kykenevät kasvattamaan nopeasti erinomaisia pelaajia ulkomaiden sarjoihin. Hyvä esimerkki on aiemmin mainittu Niko Hovinen. Ennen viime kautta moni piti häntä jo jonkinlaisena menetettynä lupauksena. Tällä kaudella hänestä tuli Pelicansin ykkösvahti ja hän pelasi erinomaisen kauden. Sen ansiosta hän päätyi Philadelphia Flyersin palkkalistoille.

Joten ei kannata ihmetellä. mikäli lukuisia suomalaisvahteja siirtyy ensi kaudenkin jälkeen Pohjois-Amerikkaan tai Venäjälle.

Uskomaton joukkue!

Huh huh! Käsittämätöntä ajatella, että pitkän tauon jälkeen Suomi oikeasti eilen voitti maailmanmestaruuden. Ja millaisen esityksen jälkeen! 6-1-voitto oli jotain aivan uskomatonta. MM-finaalin kolmannessa erässä suomalaiset kykenivät tekemään viisi maalia. Kuka olisi uskonut? Ei ihme, että suomalaiset ympäri maata ryntäsivät toreille juhlimaan. Jopa Porissa torilla oli arvioiden mukaan tuhat ihmistä, jotka huusivat ja riemuitsivat. Vierellä kulki lähes loputon jono autoja, joista kuului milloin auton töötti, milloin Suomi-aiheisia huutoja ja milloin "Ihanaa Leijonat ihanaa".

Ei tuota joukkuetta etukäteen uskonut sellaiseksi, jolla voitaisiin taistella kullasta. Muille maille tuli lukuisia huippuvahvistuksia NHL:stä. Ruotsillakin oli yhdeksän nykyistä NHL-pelaajaa. Suomella tuo määrä oli neljä (tai no, viisi jos Jesse Joensuu lasketaan). Tuossa joukossa ei ollut yhtään NHL:n huipputason puolustajaa, eikä edes NHL:ssä pelaavaa maalivahtia. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu toki olivat äärimmäisen tärkeitä vahvistuksia. Heistä muu joukkue sai henkiset johtajat, joiden avulla joukkue hitsaantui tiiviisti yhteen. Ja koska Suomi pelasi erinomaisesti joukkueena, niin samalla yksilöt pääsivät loistamaan. Erityisesti MM-finaalissa onnistumisia tuli todella raajalla rintamalla. Maalin finaalissa tekivät Jarkko Immonen, Petteri Nokelainen, Niko Kapanen, Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja Antti Pihlström! Suurin osa oli sellaisia kavereita, jotka eivät juuri pisteitä olleet aiemmin tässä turnauksessa keränneet.

Kokoonpanossa ei ollut NHL-maalivahtia, mutta Petri Vehanen osoitti olevansa ainakin lähellä NHL-tasoa. Maalivahti pelasi loistavan turnauksen ja erityisesti tärkeissä peleissä hän loisti. Kolmessa pudotuspeliottelussa hän päästi vain kaksi maalia! Puolustus oli myös heikko paperilla. He pelasivat kuitenkin yllättävän varmasti. Sami Lepistö ja Anssi Salmela olivat toki pieniä pettymyksiä, mutta se ei haitannut muiden huippusuoritusten ansiosta. Janne Niskala oli kenties Suomen paras puolustaja, joka hyökkäyspään tukemisen lisäksi puolusti erinomaisesti. Omassa päässä Pasi Puistola, Ossi Väänänen ja Lasse Kukkonen pelasivat varmaankin uransa parhaimman turnauksensa tähän saakka. Tälläisiä venyjiä tarvitaan joukkueeseen!

Hyökkäyksessä kaksi parivaljakkoa olivat ylitse muiden. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu toivat rutiinia ja henkistä johtajuutta peliin ja olivat äärimmäisen tärkeitä joukkueelle. Siinä sivussa syntyi mukavasti pisteitä. Mikko Koivu pelasi kyllä huikean turnauksen ollen tärkeä niin ylivoimalla, alivoimalla kuin tasakentällisinkin. Tärkeä oli myös kaksikko Jarkko Immonen - Mikael Granlund. Immonen voitti yllättäen turnauksen pistepörssin tehden lukuisia tärkeitä maaleja. Granlund taas oli kansainvälisissä peleissä yllättävän kova ja hänen välieräottelun ilmaveivinsä tulee toimimaan pitkään inspiraationa kaikille suomalaisille junioreille. Unohtaa ei sovi myöskään niitä kaikkia näkymättömän työn tekijöitä ja kovia raatajia, kuten Leo Komarovia, Petteri Nokelaista tai Jani Lajusta. He olivat tärkeänä osana tuomassa joukkueeseen laajuutta ja hyvää oman pään peliä.

Suomi on maailmanmestari! Ja se tuli joukkueella, jonka yksilöt eivät ehkä olleet turnauksen parhaimmistoa. Mutta henkisessä kantissa, venymiskyvyssä ja joukkuepelissä me olimme muita parempia. Se riitti voittoon ja nyt me voimme naattia!

Torilla tavataan!

Suomi on maailmanmestari vuosimallia 2011!

Jääkiekon katsominen on porukalla hauskempaa

Olen katsonut jääkiekkoa muiden ihmisten kanssa koko kauden ajan. Välillä joku tulee kylään katsomaan vaikkapa NHL:ää ja joskus taas minä menen jonnekin katsomaan esimerkiksi maaottelua. Suomen peleissä kuitenkin selvästi korostuu se, että Leijonat ovat kaikkien oma juttu. Pate Mustajärven laulun sanoin "kun Suomi pelaa lätkää, se iskee joka jätkään". Ja mitä tärkeämpi peli on kyseessä, sitä enemmän suomalaisia ottelu kiinnostaa ja samalla yhteisöllisyys astuu kuvaan. Siinä on jotain erityisen hienoa, kun suuri porukka katsoo ottelua samassa paikassa ja eläytyy ottelun tapahtumiin. Pari viime ottelua ovat varsinkin olleet todella upeita.

Puolivälierissä Norjaa vastaan pelin katsominen oli tavallisesta melko poikkeava. Opiskelija-asuntolan takapihalle vietiin televisio, digiboksi ja antenni. Sähkö saatiin viereisestä pesutuvasta. Ratkaisu toimi melko hyvin. Televisio ei ollut iso, mutta ulkona tuota pientä vastaanotinta katsoi ajasta riippuen viidestä kymmeneen ihmistä. Pieni sadekuuro ja ajoittainen auringonpaiste oli korkeintaan hidaste, muttei este. Tarpeeksi hyvän kuvan pelistä sai tuollakin tavalla ja ihmiset lähtivät tyytyväisenä ottelun jälkeen paikalta.

Venäjä-ottelu tulikin katsottua perinteisemmällä tavalla. Toki kotona olisi voinut pelin katsoa, mutta halusin mennä katsomaan peliä muiden ihmisten kanssa. Siksipä muutaman hengen porukka lähti läheiseen baariin katsomaan peliä screeniltä. Paikka ei ollut täynnä, mutta 30-40 ihmistä toi kuitenkin hyvän fiiliksen. Samalla kykeni havainnoimaan yleisiä mielipiteitä. Juhamatti Aaltosen maalin taakse kiemurtelu kiekon kanssa ei esimerkiksi juuri arvostusta saanut. Ottelun alku oli jännittävä ja tunnelma odottava, mutta Mikael Granlundin ilmaveivi ansaitsi suuret suosionosoitukset. Ottelun lopulla kolmen maalin johdossa taas jokainen päivitteli sitä, että kuinka uskomatonta finaalipaikan saavuttaminen ja huikean ottelun pelaaminen Venäjää vastaan onkaan.

Enää on yksi ottelu jäljellä. Finaalia Ruotsia vastaan en myöskään tule katsomaan yksin. Kyllä tuollainen ottelu pitää katsoa suurella porukalla. Samalla jokainen varmasti toivoo Suomelle maailmanmestaruutta turhan monen finaalitappion jälkeen. Finaalitappioita on jo turhan iso putki ja tuohon olisi korkea aika saada muutos. Mutta kerran Suomi on voittanut finaalissa. Eikä varmaan erikseen tarvitse muistuttaa tuolloin finaalitappion kärsineen maan nimestä. Jos historia toistaisi nyt itseään...

Torilla tavataan?

Vastaan asettuu Norja

Suomi pelasi eilen hienon ottelun. Leijonat osoittivat jälleen kerran venymiskykynsä voittamalla todella kovan Venäjän. Siinä oli jälleen osoitus joukkueen kyvystä nousta tappioasemasta voittoon. Suomi on jo neljästi näissä kisoissa kyennyt siihen (Latviaa, Saksaa, Slovakiaa ja Venäjää vastaan). Itseluottamus ja joukkuehenki ovat selkeästi kunnossa. Suomi pärjää jälleen vahvuuksillaan pelaten hyvin joukkueena. Päälle muutama yksilö Mikko Koivun johdolla on kyennyt tekemään ne voittoihin vaadittavat maalit. Venäjä taas sortui perinteiseen ongelmaansa. Vaikeassa tilanteessa venäläiset eivät pelaa joukkueena, vaan peli muuttuu yksinyrittämiseksi. Venäjällä on selkeästi paremmat yksilöt, mutta sitä ei saatu eilen meidän onneksemme hyödynnettyä. Eikä se Jevgeni Artjuhinkaan repinyt kenenkään päätä irti, vaikka media suurin piirtein sellaisia uhkakuvia hänen pelaamisestaan ennen ottelua maalailikin.

Olihan Suomen pelaamisessa eilen toki myös suuria ongelmia. Pelin avaaminen on edelleen ajoittain aivan liian hidasta, jolloin vastustaja pääsi usein helposti kiinni suomalaisiin, tai katkaisi syöttölinjat. Tuo ongelma voi korostua venäläisiä aktiivisemmin pelaavia Kanadaa ja Ruotsia vastaan, mikäli he tulevat jossain välissä Suomea vastaan. Puolustus teki ajoittain karmeita virheitä, eikä kyennyt aina pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla isokokoisten venäläisten tullessa päälle. Vääntövoiman puute tulee olemaan myös jatkossa varsinkin puolustaessa ja vastustajan maalin edessä ongelma. Ja Leijonien syöttötyöskentelyssä on edelleen paljon parantamisen varaa. Liian usein ratkaisu on hätäinen, jolloin syöttö ei mene perille. Ja vaikka aikaa olisi, niin silti syötöt eivät mene suoraan lapaan, vaan vähän sinne päin. Ongelma on selkeä varsinkin ylivoimalla, jolloin Suomen pitäisi kyetä kontrolloimaan peliä hyvillä syötöillä. Nyt sitä ei tapahdu.

Mutta kaikesta huolimatta nyt voi nauttia Suomen voitosta. Leijonat pelasivat todella hyvän ottelun hyvää vastustajaa vastaan ja huikean venymiskyvyn ansiosta Suomi oli välisarjansa toinen. Ja toisella sijalla Suomi ansaitsee puolivälieriin helpomman vastuksen.

Venäjä-ottelun jälkeen tuli vielä hienompia uutisia. Paineettomassa tilassa pelannut Sveitsi oli voittanut päivällä USA:n, ja illalla Tshekki kykeni kukistamaan Saksan. Näin Suomen puolivälierävastustajaksi asettuu Norja. Vastustaja on kenties paras mahdollinen vastustaja tähän tilanteeseen sen kannalta, että välieriin pääsy helpottuu nyt huomattavasti. Näiden kisojen aikana USA ei ole minua vakuuttanut yhtään ja he olisivat olleet täysin voitettavissa, mutta kyllä Norja on silti mukavampi vastustaja. He eivät ole mikään jääkiekon suurmaa ja Suomi on kyennyt voittamaan heidät kerta toisensa jälkeen. Vuonna 2008 Norja kaatui vasta jatkoajalla numeroin 3-2 Tuomo Ruudun maalilla. Vuonna 2009 (katso youtube-video) meni sentään paremmin ja Norja kaatui selkeästi lukemin 5-0. Itse asiassa Norja on kyennyt viimeksi voittamaan Suomen virallisessa maaottelussa vuonna 1964, joten Suomi pääsee otteluun melko hyvistä asemista.

Norjaa ei kuitenkaan kannata aliarvioida. Kyseessä on hyvä joukkue. Huono joukkue ei olisi välisarjassaan kolmas, eikä olisi voittanut Ruotsia ja Sveitsiä. Joukkueen hyökkäys on varsinkin ollut todella tehokas, sillä tässä turnauksessa seitsemän pistettä tai enemmän ovat keränneet AHL:ssä pelaava Mathis Olimb, Färjestadin Marius Holtet ja Anders Bastianssen sekä MODO:n Per-Åge Skrøder. Unohtaa ei voi myöskään perinteisesti hyvin pelannutta Morten Askia. Päälle Norjan maalivahti Lars Haugen on kyennyt hieman yllättäen pelaamaan erinomaisen turnauksen. Heikkous lienee se puolustus, jossa Jonos Holøs ja Ole-Kristian Tollefsen ovat kovin yksin ja jossa SM-liigaan liian huono Eerikki Koivu pelaa keskimäärin kolmanneksi eniten.

Norjan hyökkääjät voivat aiheuttaa Suomelle ongelmia. Heidän ja kuuman maalivahdin ansiosta Norja on hyvä joukkue. Mutta ehkä tässä vaiheessa ennemmin vastaan saa tulla hyvä joukkue kuin erinomainen joukkue. Näin varmistetaan helpommin pääsy neljän parhaan joukkoon. Ja vaikka Norjan joukkue onkin nykyään hyvä, niin tappion sattuessa Leijonat saavat etsiä syytä peilistä. Kyllä Suomi niin selkeänä ennakkosuosikkina lähtee torstain otteluun.

Leijoniin halutaan Messias

Taitaa olla jokakeväinen uutisotsikko, että Suomella on ongelmia maalinteon kanssa. Aina Suomi häviää tai voittaa hyvin niukasti jonkun ennakkoon heikomman maan juuri maalinteon vaikeuden vuoksi. Samalla on havaittavissa ilmiö, jossa aina ihmiset kuvittelevat jonkun kisoista pudonneen pelaajan olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Eli yksi pelaaja olisi vastaus maalinteon ongelmiin, ylivoimaan ja oikeastaan myös kaikkeen muuhun. Välillä puheesta voisi päätellä, että jos tuo yksi pelaaja olisi mukana, niin Suomi kävelisi maailmanmestaruuteen (tai olympiavoittoon) ja USA:lle kärsityt viiden maalin tappiot olisivat historiaa. Jotenkin tuo tuntuu siltä, että tuo pudonnut pelaaja olisi joku Messias, joka olisi kentällä kaikkivoipa.

Olympialaisissa Jussi Jokisen valitsematta jättäminen oli erikoinen päätös. Minäkin ihmettelin tuota päätöstä. Kun Suomen esitykset olivat monessa pelissä heikkoja, niin puhe ei ainakaan hiljentynyt. Ruotsia vastaan ei tehty yhtään maalia, eikä USA:ta vastaankaan tehty kuin yksi. Olympialaisten aikana kuuli usein, että Jussi Jokinen olisi tehnyt tuosta maalin, tai Jussi Jokisen kanssa ykkösketju olisi noussut ihan uudelle tasolle. No, Jussi Jokinen sitten olikin keväällä myöhemmin MM-kisoissa. Hän jäi ketjussaan kovin yksin, eikä hän siellä sitten onnistunut.

Tilanne on tällä hetkellä vähän vastaava. Nyt ei ole Jussi Jokisen tasoista pelaajaa jätetty rannalle, mutta niukat voitot ja maalinteko-ongelmat ovat taas vieneet puheita sellaiseen suuntaan, että tuo ja tuo pelaaja olisi ehdottomasti pitänyt valita. Varsinkin Teemu Pulkkisen ihmiset ilmeisesti olisivat halunneet nähdä kisoissa. Ilmeisesti puheiden perusteella nuori ja lupaava maalintekijä olisi jo nyt tehnyt useita maaleja ja näin miltei yksin ratkaissut maalinteko-ongelman. Minäkin olisin kenties valinnut Pulkkisen MM-kisoihin, mutta en usko, että hän vielä olisi suurta tulosta tehnyt. Ja mikä valitus siitä olisi tullut jos Janne Lahti (37 maalia) tai Antti Pihlström (30 maalia) olisi jäänyt kisoista rannalle ja Suomi tuskailisi, Pulkkisen läsnäolosta huolimatta, maalinteon kanssa.

Täytyy muistaa, että yksi pelaaja ei enää juurikaan muuta koko joukkueen tilannetta. Ei varsinkaan, jos kyseinen pelaaja olisi vielä melkoinen raakile. Yhden pelaajan vaikutusmahdollisuudet ovat lopulta hyvin pienet, sillä kyllä ne muut 20 jätkää joukkueessa vaikuttavat tällä tasolla todella paljon. Esimerkiksi Mikko Koivu on kenties paras pelaaja Suomen joukkueesta. Hän on kyllä hyvä ja on mahdollistanut sen, että Suomella on kerrankin hyvä ykkössentteri. Mutta lopulta pelkkä Koivu ei vielä riitä siihen, että Suomen ongelmat maalinteon tai monen muun asian kanssa katoaisivat. Joten miksi sitten Pulkkinen, Toni Söderholm tai Jere Karalahti olisivat se satumainen ratkaisu, jolla Suomi olisi yhtäkkiä selkeästi nykyistä parempi?

Suomella on toki taas kerran ongelma maalinteon kanssa. Syitä kannattaisi kuitenkin lähteä hakemaan junioreiden ja osin jopa liigajoukkueiden harjoittelusta eikä yhden tai kahden pelaajan valitsematta jättämisestä.

Suomen kaukaloista tutut MM-kisoissa

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa on suomalaisten lisäksi monia muitakin, jotka ovat pelanneet Suomessa. Jotkut pelaavat tällä hetkellä täällä ja jotkut ovat aiemmin vaikuttaneet Suomessa. Joukosta löytyy niin tähtiä kuin rivipelaajiakin. Maiden kokoonpanoja tutkiessa seuraavat nimet tulivat esille:

Pelasivat tällä kaudella Suomessa

Yohann Auvitu - Ranska - JYP / D Team

Auvitu tuli syksyllä 2008 Suomeen ja liittyi JYPin A-nuorten riveihin. Vuosi siitä ja hän pääsi kokeilemaan D Teamissa Mestistä ja sen perusteella hän pääsi jo vuosi sitten MM-kisoihin. Tällä kaudella Auvitu pääsi kokeilemaan jo JYPin liigajoukkueessakin seitsemän ottelun ajan. Loppuajan hän olikin tehokas Mestiksen D Teamissä tehden 34 ottelussa 21 pistettä. Sen perusteella hän pääsi Ranskan ykköspakkipariin.

Armands Berzins - Latvia - HPK

27-vuotias latvialaishyökkääjä pelaa jo neljänsiä MM-kisoja ja löytyy taustalta kahdet olympialaisetkin. Urallaan Latvian lisäksi neljä kautta Pohjois-Amerikassa ja kauden Tshekissä pelannut hyökkääjä liittyi täksi kaudeksi HPK:n riveihin. Tällä kaudella syntyneet 18 pistettä ovat keskinkertaisen liigahyökkäjän tehot, mutta silläkin päästiin Latvian joukkueeseen. Rooli tosin on pieni.

Nicolas Besch - Ranska - Jukurit

26-vuotias puolustaja on pelannut jo monta vuotta Suomessa. Kokemusta ennen tätä kautta löytyi Mestis-tasolta niin Sportista kuin Jukureista. Kausi 2009-2010 sujui Ranskan liigassa, mutta tällä kaudella ranskalainen palasi Mikkelin Jukureihin. 21 ottelussa tulleet 5 pistettä ovat kohtuulliset tehot puolustajalle ja sen perusteella jo kuudensissa MM-kisoissa pelaava Besch pääsi Ranskan ykköspakkipariin. Se kyllä kertoo paljon Ranskan tasosta, että Mestiksestä pääsee maajoukkueen kärkipelaajaksi.

Jan Lasak - Slovakia - Jokerit

Lasak on jo pitkään ollut Slovakian maajoukkueessa mukana. Juuri Lasak oli torjumassa Slovakian MM-kultaan vuonna 2002. Kymmenennet kisat pelaava slovakki on ollut myös kahdesti olympialaisissa sekä kerran World Cupissa. Ura näytti menevän jo laskusuunnassa, kun viime kausi ei sujunut Venäjällä eikä Slovakiassa kovin hyvin. Tällä kaudella Lasak kuitenkin pelasi hyvin Jokereissa, jonka ansiosta hän pääsi takaisin Slovakian maajoukkueeseen. Ensi kaudeksi maalivahdin tie vienee pois Suomesta.

Kaspars Saulietis - Latvia - HPK

Viime vuonna MM-debyytin tehnyt latvialainen ei oikein löytänyt paikkaansa maan ykkösjoukkueesta Riikan Dynamosta. Siksi laitahyökkääjä tuli Suomeen ja sai mahdollisuuden näyttää osaamistaan HPK:ssa. Debyyttikaudellaan liigassa syntyi 19 pistettä, joka on aika keskinkertainen määrä. Sekin riitti Latvian maajoukkueeseen, jossa rooli tosin on hyvin pieni.

Aiemmin Suomessa pelanneet

Morten Ask - Norja - SaiPa

Norjalaishyökkääjä pelasi SaiPassa kauden 2005-2006. Sitä edellinen kausi sujui osin ECHL:ssä ja osin Norjan pääsarjassa. Norjan maajoukkueessa meni kuitenkin hyvin ja varmaan siksi Ask sai tarjouksen SaiPalta. Tuolloin SaiPassa syntyi 23 ottelussa 4 pistettä. Liigassa hän ei loistanut, mutta tuosta kaudesta eteenpäin Ask on aina ollut Norjan maajoukkueen parhaimmistoa. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet hiljaisempia, eikä tällä kaudella tullut kuin muutama ottelu Norjan liigan Vålerengan paidassa .

Lauris Darzins - Latvia - Lukko, Ilves

Latvialaishyökkääjä pelasi monta vuotta Lukon junioreissa. Lukon liigajoukkueeseen hän ei ikinä päässyt, vaikka 19-vuotiaana syntyi A-nuorissa 25 pistettä. Kahden WHL:ssä vietetyn vuoden jälkeen Darzins palasi Suomeen kaudeksi 2006-2007 ja tuolloin Ilveksen liigajoukkueessa Darzins pelasi 13 ottelua keräten vaatimattomat kaksi pistettä. Noiden vuosien jälkeen Darzins on pelannut vakituisesti Latvian maajoukkueessa ja on parantanut peliään vuosi vuodelta. Nykyään hän kelpaisi varmaan jokaiselle liigajoukkueelle, sillä harva suomalainen on kerännyt Darzinsin tavoin KHL:ssä 44 pistettä yhden kauden aikana. Hyökkääjä on maalleen tärkeä todella tärkeä pelaaja.

Nichlas Hardt - Tanska - Tappara

Muistan, kun kaudella 2007-2008 vasta 20-vuotias tanskalainen tuli kokeilemaan liigavauhtia. Hardt pelasi tuolloin runkosarjassa kuusi ottelua, mutta hyökkääjä heräsi pudotuspeleihin. 11 ottelussa syntyi seitsemän pistettä ja kausi päättyi pronssiottelun voittoon. Samalla Hardt nousi Tanskan maajoukkueeseen. Sittemmin Hardt onkin kuulunut Tanskan MM-miehistöihin ja nyt hän pelaa jo neljännet MM-kisansa. Ura on Suomen vuosien jälkeen kulunut Allsvenskanissa Malmön riveissä ihan hyvin. Ensi kaudella tanskalainen palaa SM-liigaan Jokereihin ja onkin jännittävää nähdä kuinka paljon tanskalainen on muutaman viime vuoden aikana Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kehittynyt.

Eerikki Koivu - Norja - JYP

Kokkolassa syntynyt Koivu sai täksi kaudeksi Norjan kansalaisuuden pelattuaan neljännen kauden Norjassa. Sitä ennen Koivu oli jo ehtinyt pelaamaan JYPin riveissä 102 liigaottelua ja Diskoksen, Hermeksen ja Hokin joukkueissa yhteensä 91 Mestis-ottelua. Puolustaja ei ikinä ollut erityisen vakuuttava SM-liigassa, mutta Norjassa hän on ollut parempi ja vyöltä löytyy yksi 18 pisteen kausi. Silti on erikoista huomata, että Koivun kaltaisia pelaajia löytyy Norjan maajoukkueesta.

Ivan Majesky - Slovakia - Ilves, Kärpät, HIFK

Slovakialaispuolustaja pelaa jo kuudensissa MM-kisoissaan. Hän on hyvin kokenut puolustaja, joka on pelannut olympialaisissa, NHL:ssä, Elitserienissä ja Tshekissä. Suomeen hän teki useamman visiitin. Kaudet 2000-2001 ja 2001-2002 hän pelasi Ilveksessä, jonka jälkeen hän lähti Pohjois-Amerikkaan pelaten kaksi kautta Florida Panthersissa. Kausilla 2006-2007 ja 2007-2008 Majesky kävi veropakolaisena vuokralla Kärpissä pelaten kumpanakin kautena 12 ottelua. Viimeinen visiitti Suomessa on kaudelta 2008-2009, jolloin slovakki pelasi HIFK:ssa viisi ottelua. Elitserienissä Majesky on edelleen kova nimi ja Slovakian maajoukkue kutsunee häntä myös jatkossa.

Simon Nielsen - Tanska - SaPKo

NHL-hyökkääjä Frans Nielsenin veli Simon pelasi reilun vuoden Suomessa. Tammikuussa 2009 SaPKoon tullut Nielsen pelasi tuolloin loppukauden hyvin ja sai sopimuksen kaudelle 2009-2010. Maalivahti oli toisellakin kaudella kohtuullisen hyvä, mutta hän palasi kauden jälkeen Tanskan AaB:n riveihin. Kausi ei tilastojen perusteella ollut täysosuma, mutta silti Nielsen on tällä kertaa mukana Tanskan maajoukkueessa. Hän on kuitenkin tällä kertaa kolmosvahti, eikä pelaa todennäköisesti peliäkään.

Oliver Setzinger - Itävalta - Ilves, Sport, Pelicans, KalPa, HPK

Vuonna 1999 Ilvekseen saapui nuori itävaltalainen, joka pelasi B-juniorina jo ottelun SM-liigassa. Tämän jälkeen alkoikin pitkä ura Suomessa, joka päättyi vasta keväällä 2005 HPK:n riveissä. Tuona aikana hän sai kaksi pronssia SM-liigasta ja nousi maajoukkuetasolla Itävallan avainpelaajaksi. Viimeinen kausi HPK:ssa tuotti 28 pistettä ja tuo kausi oli hänen tehokkain SM-liigassa. Tuon kauden jälkeen urallaan itävaltalainen on pelannut Itävallassa, Sveitsissä ja jopa hetken AHL:ssä. Tämä kausi meni Sveitsin B-liigan Lausannessa, jossa syntyi 44 ottelussa huimat 66 pistettä.

Tim Stapleton - USA - Jokerit

Kaudella 2006-2007 Jokereihin saapui hyökkääjä käytännössä suoraan yliopistoliigasta. Harva tuolloin uskoi, että vain 175-senttinen Stapleton tekisi Jokereissa ensimmäisellä 48 pistettä ja seuraavalla kaudella 62 pistettä. Noiden näyttöjen perusteella hän lähti Pohjois-Amerikkaan ja tällä kaudella hän otti viimein askeleen kohti vakituista paikkaa NHL:ssä. 45 ottelua Atlanta Thrashersin riveissä on jo jonkinlainen näyttö osaamisesta. Pienikokoisia pelaajia ei kovin montaa ole NHL:ssä. Tuon näytön (ja varmaan muiden kieltäytymisten) perusteella Stapleton pääsi USA:n maajoukkueeseen.

Martin Strbak - Slovakia - HPK

Strbak on Slovakian maajoukkueen veteraani. 36-vuotias puolustaja on pelannut kahdesti olympialaisissa ja kerran World Cupissa. Nämä kisat ovat jo puolustajan kymmenennet ja näiden kisojen joukossa on myös vuosi 2002, jolloin Slovakia sai MM-kultaa. Mutta moniko muistaa, että kaudella 2002-2003 Strbak pelasi HPK:ssa runkosarjassa 20 ottelua tehden 13 pistettä ja pelasi päälle vielä pudotuspelit, jotka päättyivät pronssimitaliin? Tuon kauden jälkeen Strbak lähti yrittämään NHL:n valloitusta ja pelasikin 49 ottelua, mutta tuon jälkeen Strbak on viihtynyt pääosin Venäjällä. Tämä kausi meni heikommin, mutta silti näytöt riittivät maajoukkueeseen jälleen kerran.

Darcy Werenka - Itävalta - Jokerit, HPK

Kaudella 2000-2001 kanadalaispuolustaja Darcy Werenka tuli Jokereihin IHL:stä. 10 ottelun ja kolmen pisteen jälkeen hän siirtyi loppukaudeksi HPK:hon tehden 45 ottelussa 15 pistettä. Tämän jälkeen hän siirtyi Keski-Eurooppaan. Mutta miten hän nyt sitten pelaa Itävallan maajoukkueessa? No, hän on pelannut vuodesta 2003 lähtien Itävallassa (tehden Itävallan liigassa parhaalla kaudella huikeat 61 pistettä) ja näköjään siinä välissä saanut kansalaisuuden. Nyt on edessä jo neljännet MM-kisat ja ilmeisesti rooli on varsin suuri.

Marek Zidlicky - Tshekki - HIFK

Zidlickyn ura on ollut huikea. HIFK:ssa mies pelasi kaudesta 1999-2000 kauteen 2002-2003. Tuossa välissä Zidlickystä kehittyi yksi Euroopan parhaista puolustajista tehden viimeisellä liigakaudellaan huikeat 47 pistettä. NHL:ssä hän pääsi kokeilemaan 26-vuotiaana Nashville Predatorsissa tehden heti 53 pistettä. Tuon jälkeen Zidlicky on edustanut maataan viidesti MM-kisoissa, kahdesti olympialaissa ja kerran World Cupissa. Työsulkukausi sujui Zidlickyllä myös HIFK:ssa, jolloin hän oli tuttuun tapaansa tehokas. Paluu NHL:ään oli kuitenkin edessä työsulun päätyttyä ja Minnesota Wildissa hän on edelleen huippupuolustaja.

Jos joku Suomessa käynyt jäi mainitsematta, niin minulle voi ilmoittaa vaikka kommentoinnin kautta. Mahdollisen virheen voi korjata myöhemmin.

Maalinteon vaikeus

No olipa taas suuri yllätys, että Suomella on ongelmia maalinteon kanssa. Tuo ongelma on ollut tiedossa jo pitkään, eikä eilinen ottelu Latviaa vastaan muuttanut käsitystä. Maalintekopaikoille kyllä päästiin, mutta laukaukset eivät löytäneet tietään maaliin saakka. Laukaukset osuivat tolppaan, menivät hieman ohi maalin, osuivat vastustajan pelaajaan tai sitten ne menivät suoraan maalivahdin syliin. Näinhän se on jo pitkään ollut. Ja se on toisaalta surullista, että tässä joukkueessa on miltei kaikki saatavilla olleet suomalaispelaajat, jotka maaleja kykenisivät tekemään. Janne Lahden 37 maalia SM-liigassa eivät MM-tasolla paina yhtään. Maalintekijöinä vaihtoehtoina olisivat olleet lähinnä Juuso Puustinen ja Teemu Pulkkinen. Tästä kaksikosta Puustinen aloitti MM-leirit hyvin, mutta katosi kuvasta pelien koventuessa. Pulkkinen olisi saattanut saada aikaiseksi jotain, mutta hänen leirityksenä jäi yllättävän lyhyeksi. Ja tiedä häntä, että olisiko hän päässyt MM-tasolla maalipaikoille.

Leijonien toinen ongelma on ihan perinteinen syöttäminen. Peliä avaavat syötöt tuntuvat olevan usein turhan vaikeita, jolloin hyvän hyökkäyksen rakentaminen vaikeutuu todella paljon. Myös se ratkaiseva syöttö hyökkäyspäässä on usein heikko. Yritä siinä tehdä maalia, kun syöttö ei ole hyvä. Maalin ja torjunnan välinen ero on usein siinä, että laukoja ei saa sitä syöttöä suoraan lapaan. Näin on usein Suomella. Syöttö menee usein joko liian eteen tai liian taakse. Syöttö saattaa mennä usein myös väärälle puolelle lapaa tai sitten se menee suoraan jalkoihin. Tällaisilla syötöillä maalinteko vaikeutuu entisestään.

Yksittäisistä pelaajista löytyy myös muutamia epäonnistujia ensimmäisistä peleistä. Tuomo Ruutu on ollut yllättävän epävarma avauspeleissä, mutta osasyynä siihen on varmasti se, että vierellä Mikko Koivu ja Juhamatti Aaltonen eivät ole yhtä suoraviivaisia pelaajia kuin Ruutu on. Myös Sami Lepistö on ollut pettymys. Hän tuntuu tällä hetkellä yliyrittävän liikaa, jolloin ratkaisuista tulee usein huonoja. Mies pelaa tällä hetkellä huonommin kuin NHL:ssä, mikä on jotenkin erikoista. Janne Pesonen ei ole saanut mitään aikaiseksi kiekon kanssa avauspeleissä ja hän on keskittynyt lähinnä sähläämiseen. Myös Antti Pihlströmillä on ollut ongelmia kiekon kanssa, mutta hänen energinen pelaamisensa pelastaa paljon. Lisäksi Topi Jaakolan ja Lasse Kukkosen avauspelaaminen on karmeaa katseltavaa, mutta toisaalta he ovat pelanneet tähän asti oikein mallikkaasti omassa päässä.

Mutta jottei mene ihan negatiiviseksi, niin mainitaan positiivisia asioita. Leijonien peli-ilme on ollut hyvää, eikä joukkue näytä flegmaattiselta. Lisäksi niitä maalipaikkoja sentään kyetään luomaan. Ilahduttavaa oli myös huomata, että Latviaa vastaan kyettiin nousemaan vielä varsinaisella peliajalla tasoihin ja lopulta voittolaukauskilpailussa (vai mikä lie IIHF:n virallinen termi noille arpajaisille) ohi. Jarkko Immonen on myös ollut erinomainen nyt, kun ei tarvitse ykkösketjussa pelata. Keskushyökkääjä on esittänyt hyvää, varmaa ja fiksua peliä. Ja ainakin omaan silmään puolustajat Pasi Puistola ja Ossi Väänänen ovat pelanneet tasoonsa nähden erinomaisesti ja varmasti.

Niin ja sitten on Mikael Granlund. Juuri vähän aikaa sitten kirjoitin, että hänellä voi olla kokonsa vuoksi ongelmia päästä NHL:ään keskushyökkääjänä. No nyt hän on sitten pelannut erinomaisesti kaksi ensimmäistä peliä laitahyökkääjänä. Ehkä laiturina hänestä olisi enemmän hyötyä NHL:ssäkin? Joka tapauksessa nuorukaisen otteet ovat olleet todella ilahduttavia. Hienoa huomata, että nuori hyökkääjä on jo nyt taidoiltaan ja pelikäsitykseltään joukkueen parhaimmistoa. Ja Granlundin syötöt ovat olleet varmaan koko joukkueen parhaita kahden ensimmäisen ottelun aikana. Tarkkoja, ovelia ja peliä edistäviä syöttöjä ei kovin moni muu ole kyennyt Suomen joukkueessa tekemään.

Huominen peli Tshekkiä vastaan tulee toki olemaan suurempi mittari leijonalaumalle. Silloin nähdään, miten kukakin pelaa huippumaata vastaan. Ehkä silloin Mikko Koivun rutiini alkaa näkymään ja ykkösketju saisi kiekon maaliin asti? Samalla näkee sen, että miten kovempi vastustaja vaikuttaa Immosen ja Granlundin peliin. Saattaa vaikuttaa heikentävästi, mutta voi myös olla ettei vaikuta yhtään.