Kuukauden juniori: Esa Lindell

Minulla kävi nyt sikäli hyvä tuuri, että sain katsoa tammikuussa kuukauden juniorin otteita kaksi kertaa. Se onkin hyvä, sillä juniorin otteet erosivat näiden kahden ottelun aikana.

Esa Lindell
188 cm / 88 kg
Syntynyt 25.3.1994 Helsingissä
Kasvattajaseura: TJV

Lindell on tilastojen valossa erittäin kiinnostava puolustaja. Harvoin puolustaja on tässä vaiheessa (30.1. klo 19) kautta koko sarjan pistepörssin sijalla kahdeksan. Tehot ovat vieläkin vakuuttavammat. Tehot 18+29=47 on hurja määrä puolustajalle. Ei siis mikään ihme, että Lindell on jo pelannut alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, enkä ihmettelisi yhtään, jos hän pääsisi vuoden sisällä ainakin kokeilemaan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana.

Ensimmäisessä ottelussa olin kuitenkin pettynyt. Erityisesti kaksi ensimmäistä erää olivat yllättävän vaisuja. Noilla pisteillä odotin selkeää dominointia, mutta sainkin erityisesti tasakentällisin yllättävän heikkoa syöttötyöskentelyä ja melko heikkoja oman pään työskentelyä. Lindell kun ei tahtonut saada karvattua kiekkoa omassa päässä, eikä juuri katkottua syöttöjä. Lisäksi luistelussa näytti olevan pahoja puutteita sekä kiihtyvyyden että vauhdin osalta.

Sitten kolmannen erän alussa se huikein vahvuus näkyikin. Koko ottelun varjoissa pelannut puolustaja teki maalin todella kovalla lämärillä, eivätkä myöhäisemmätkään laukaukset olleet juuri yhtään tuota heikompia. Tuossa on sellainen ase, jota kehtaakin käyttää. Myös syöttötyöskentely oli ylivoimalla huomattavasti varmemman oloista kuin tasakentällisin. Huomioni sai myös Lindellin syötön vastaanotto, sillä hän sai todella hyvin syötöt kiinni, vaikka ne olisivat olleet ilmassa. Tältä osin mailankäsittely on siis kunnossa.

Kuva: © Julia Heino

Toinen ottelu olikin puolustajalta kokonaisvaltaisesti ensimmäistä parempi. Syötöt menivät aiempaa paremmin perille ja ne olivat napakoita. Näistä syötöistä osa oli vielä todella hyviä syöttöjä ja yksi syöttö päästi jokerihyökkääjän läpiajoon. Lindell haluaa liittyä hyökkäyksiin mukaan ja se näkyi jo ensimmäisessä pelissä. Mutta vasta toisessa pelissä hän kykeni selvästi auttamaan sillä joukkuettaan ja nyt puolustajan hyvä tuki nopeiden syöttöjen ja muiden vahvojen hyökkäyspään ratkaisujen ansiosta selvästi sekoitti vastustajan peliä.

Lindell tuntuu ajattelevan peliä hyökkäyspää mielessä. Hän haluaa kiekon, tehdä pisteitä ja luoda peliä. Siihen nähden hänen mailankäsittelynsä on vain melko hyvää. Puolustaja kyllä kykenee tekemään joitain perusharhautuksia ja käyttämään kehoaan kiekon suojaamisessa, mutta nuorten SM-liigasta löytyy puolustajien joukosta parempia harhauttelijoita.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että Lindell ei pelaa kuten koko antaisi myöden. Omassa päässä hän ei käytä kehoaan tarpeeksi ja hän näytti hivenen jopa välttävän kontakteja. Erityisesti maalinedustalla hän voisi kyetä paljon parempaan ja vahvempaan työskentelyyn. Iso puolustaja kykenisi myös antamaan hyviä taklauksia, mutta nyt niitä ei nähty yhtään. Pisteet hän kuitenkin ansaitsee siitä, että hän oli valmis puolustamaan omaa maalivahtiaan jopa pienen nyrkkeilytuokion muodossa.

Vahvuudet:
Laukaus
Hyökkäyspään taidot

Heikkoudet:
Luistelu
Puolustuspelaaminen

Lindell on varsin erikoinen tapaus. Tällaiset tehot eivät tule ihan sattumalta, sillä Lindellin laukaus olisi tuhoisa ase jopa SM-liigassa ja syöttötyöskentelykin riittäisi. Näillä pisteillä NHL-varaus on ensi kesänä melko todennäköinen viimeisten kierrosten aikana. Lindellillä on vielä lukuisia kulmia hiomatta, mutta ne hoitamalla hänellä on mahdollisuuksia päästä pitkällekin vahvuuksiensa ansiosta. Luistelu erityisesti kaipaa vielä paljon töitä, mutta tilanne paranee jos ja todennäköisesti kun Lindell pääsee kesän ajaksi harjoittelemaan liigajoukkueen mukana ja pelaa ensi kaudella lähinnä miehiä vastaan SM-liigassa ja Mestiksessä.

PS. Minulla on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, joten siksi tammikuun kuukauden juniorin julkaisu venyi parilla päivällä.

Potkut tuli

Tämä kausi on jälleen kerran osoittanut faktaksi erään universaalin totuuden. Kun joukkueella ei mene hyvin, jotain tarvitsisi tehdä. Useimmiten joukkuetta on vaikea vaihtaa, joten valinta on valmentajan korvaaminen toisella. Tämä toimenpide on suoritettu tämän kauden aikana jo varsin useasti.

Ensimmäisenä vauhdissa oli JYP. Vauhtia olikin melkoisesti, sillä aikaa kauden alusta potkuihin oli hurjat kaksi matsia. Risto Dufvalla ja pelaajilla oli kitkaa jo aiemmin, mutta ilmeisesti johto päätti antaa Dufvalle vielä yhden mahdollisuuden. Mutta ei ne erimielisyydet kesän aikana minnekään Päijänteen pohjaan kadonneet, joten Risto sai monoa ja hänen tilalleen tuli apulaisvalmentaja Jyrki Aho. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli hyvä päätös, joka tosin olisi pitänyt tehdä jo keväällä.

Päin mäntyä kautensa aloittanut Tappara päätyi syyskuun lopulla myös vaihtamaan valmentajansa. Viisi ottelua riitti ja Sami Hirvosen tilalle tuli juuri JYPistä potkut saanut Risto Dufva. Mutta ei Dufvakaan ole Tampereella ihmeitä saanut aikaiseksi ja joukkue on edelleen pudotuspeliviivan alapuolella. Syyt Tapparan rämpimiselle eivät mielestäni ole varsinaisesti valmennuksessa, vaan joukkueen hyökkäys oli alun perinkin koottu aivan liian pienikokoiseksi, mutta silti oudon luisteluvoimattomaksi. Tätä ongelmaa onkin sitten yritetty paikkailla pitkin kautta uusilla hankinnoilla.

Oho! Lokakuun lopulla Ilves vaihtoi valmentajaansa! Juha Pajuoja sai potkut ja päävalmentajaksi tuli juuri 20 vuotta aiemmin valmentanut Seppo Hiitelä. Käytännössä valmennuksesta nousi vastuuseen Raimo Helminen. Huvittavaa kyllä Ilveksen peli oli juuri Pajuojan alaisuudessa mennyt parempaan suuntaan, mutta ilmeisesti johdon kärsivällisyys loppui. Myöhemmin pelitapaa sitten suoraviivaistettiin ja tuloksena Ilves on nyt liigan toiseksi viimeisenä tasapisteissä HPK:n kanssa. Muutos ei siis tainnut hirveästi parantaa tamperelaisten asemaa. Suurempi ongelma mielestäni olikin valmennuksen sijaan aivan liian nuoressa ja ohuessa hyökkäysmateriaalissa. Tosin se täytyy myös myöntää, ettei Helmisen näytöt valmentajana ole vielä toistaiseksi ihan samalla tasolla kuin näytöt pelaajana.

Ei ne hommat menneet Raumallakaan ihan suunnitellusti. Rauli Urama mouhosi Raumalla aikansa ja saikin valmennettua viime vuonna todella suurella pelaajabudjetilla varustetun Lukon pronssille. Tällä kaudella samainen kaveri sai valmennettua jälleen kalliilla rahalla kootun raumalaisryhmän sijalle kymmenen. Jostain syystä Lukon johto ei siitä pitänyt, vaan korvasi Uraman hänen apuvalmentajallaan Juha Vuorella. Uraman potkut olivat kerrankin Lukon johdolta ihan looginen päätös. Se taas ei ehkä ollut ihan niin loogista, että apulaisvalmentajan tontilta päävastuuseen noussut Juha Vuori toimii pääluotsina vain tämän kauden loppuun, kunnes Raumalla alkaa Risto Dufvan aikakausi.

Dufva on muuten aika monessa potkussa mukana jollain tavalla.

Heikolla materiaalilla ja luokattomilla hankinnoilla varustettu HPK päätyi myös vaihtamaan valmentajaa. Joukkue on valunut sarjan hännille, eikä meininki joukkueen pukukopissa ollut enää kovin kivaa. Harri Rindell sai potkut, vaikka kuulemma hän oli tehnyt seuran puheenjohtajan mielestä "hyvää työtä". En tuota väitettä ihan allekirjoita, mutta en myöskään usko, että apuvalmentajan virasta päävalmentajan tehtäviin nostettu Timo Lehkonen nostaisi HPK:ta suosta. Lähinnä nyt tyydynkin nauramaan vain näille apuvalmentajien uusille tehtäville. Onko se mielikuvituksen vai rahan puutetta, että apuvalmentaja nostetaan päävalmentajaksi? Todennäköisesti jälkimmäinen yhdistettynä aina yhtä kuiviin valmentajamarkkinoihin.

Pidän KooKoon Ismo Lehkosen potkuja jotenkin hauskana asiana. Aika harvoin on sarjassa toisena majailevan joukkueen valmentaja potkittu tässä vaiheessa kautta pellolle. Lähinnä minulle tulee tällaisista potkuista mieleen 90-luvun Jokerit ja Sakari Pietilä. Ilmeisesti kentällä KooKoo ei ole täysin vakuuttanut, mutta kyllä tässä vaiheessa kautta tehdyt muutokset valmennuksessa tulevat liian myöhään mestaruutta tavoittelevalle joukkueelle. Ei uusi valmentaja enää ehdi ajamaan omaa pelisysteemiään sisään pudotuspelejä silmällä pitäen. Sitten varmaan Kouvolassa ihmetellään, miksi mestaruusviiri jäi nytkin saamatta.

Jotenkin minun on vaikea uskoa, että kaikissa näissä tapauksissa valmentajanvaihto oli lopulta se ihan paras ratkaisu. Tulokset eivät ole aina parantuneet edes hetkellisesti. Siinä vaiheessa voi jopa olla niin, että se joukkue ihan oikeasti on vain huono. Silloin on turha yrittää korjata, mikäli on onnistunut käräyttämään riisit jo kattilan pohjalle.

Usein nimittäin se ratkaiseva virhe on tehty siellä joukkueen kasaamisessa.

Toimittajan ilta Porin jäähallissa

Millainen on toimittajan ilta, kun jäähallissa pelataan SM-liigan peli? Jokainen halli on järjestelyissään erilainen ja jokaisella paikkakunnalla on omat piirteensä. Olen käynyt Porin lisäksi Raumalla ja Tampereella ja ne ovat suurelta osin oma maailmansa. Mutta voin hivenen avata toimittajan elämää Porin jäähallissa pelipäivänä.

Saavun Isonmäen jäähallille kylmänä talvi-iltana noin puoli kuuden aikaan. On tiistai ja vastaan asettuu Ilves. Jo 200 metriä ennen pihaa kuuluu Halli-Harrin ääni. Hänellä näyttää olevan asiaa Esa Keskiselle, mutta en jaksa tällä kertaa keskittyä Harrin juttuihin. Sen sijaan kävelen suoraan kohti viimeistä ovea, josta pääsee joko pataklubille tai lehdistön tiloihin.

Ovella ei ole ruuhkaa ja pääsen sujuvasti heti sisälle halliin. Minulta ensiksi tarkastetaan mediakortti ja sitten järjestyksenvalvoja tarkastaa pikaisesti sen, ettei minulla ole vaikkapa Koskenkorvaa tai mikroautonrenkaita mukana. Ei ollut tälläkään kertaa, vaikka taskut olivat täynnä lehtiöitä, kyniä ja sen sellaista. Tämän jälkeen menen viereiset rappuset ylös ja käännyn käytävälle. Ovi, jossa lukee ”lehdistö” löytyy hivenen ennen kuin käytävä päättyy.

Kyseinen huone on koko hallin suurimman baarin ja sitä lähimpänä olevan vessan välissä. Kuten arvata saattaa, lauantai-iltana joillain on ollut välillä vaikeuksia hahmottaa lehdistöhuoneen ja WC:n ovissa olevien tekstien eroa.

Tarjoilu lehdistön taukohuoneessa ei ole kovin monipuolinen. Nyt on kuitenkin otettu selvä edistysaskel aiempaan kertaan. Viimeksi saapuessani paikalle noin 55 minuuttia ennen ottelun alkua tarjolla olevia vohveleita oli jäljellä seitsemän tai kahdeksan. Nyt niitä oli sentään iso kasa. Toki niillä ei nälkä lähde, vaikka vohveleita olisi useampikin. Kahvia ja mehua oli kuitenkin hyvin ainakin normaalin arkipelin tarpeisiin.

SM-liiga tarjoaa lehdistölle kokoonpanot ja joitain tilastoja. Tilastoista voi aina etsiä virheitä. Tällä kertaa maalivahtien kärkipaikkaa näyttäisi pitävän kolme ottelua SaiPan paidassa pelannut Jere Myllyniemi, jonka torjuntaprosentti on hurja 96,70%. Jotenkin epäilen, ettei tämä tieto pidä paikkaansa. Ulkomaalaisten pistepörssistä löytyy 17 pistettä kerännyt mies ilman nimeä. Tuo näkymätön mies osoittautui nopeasti Ville Koistiseksi.

Medialle on varattu paikat D-katsomosta. Sinne suorin reitti lehdistön taukotilasta kulkee baarin läpi. Näin arkipelinä se ei ole ongelma, mutta lauantaisin tarpominen ihmismassan läpi on välillä jo tuskallisen hidasta. Lauantaisessa Lukko- tai HIFK-ottelussa kannattaa suosiolla etsiä vaihtoehtoisia reittejä, sillä sen ihmismassan läpi ei ole asiaa.

D-katsomo on paikkana sellainen, että toisen joukkueen päädyssä näkyvät tilanteet näkee melkoisen hyvin. Vastustajajoukkue hyökkää tuohon päähän kaksi kertaa ja Ässät kerran. Toisin sanoen Ville Uusitalon melkoista sähellystä saa ihastella kaksi erää oikein lähietäisyydeltä. Toiseen pään tapahtumat sen sijaan ovatkin jo huomattavasti vaikeampia hahmottaa ja nyt Ilveksen vieraspaidan pelinumerot oli kauempaa lähes mahdotonta nähdä.

Porin jäähallissa on perinteisesti hyvät penkit. Istahdin medialle tarkoitettuun katsomonosaan, jossa eteensä saa puisen kirjoitusalustan. Penkissä olisi kuitenkin ollut kenties parantamisen varaan, sillä se oli toisesta reunastaan irti.

Lehdistötilaisuus pidettiin vielä viime kaudella lähellä lehdistön taukohuonetta. Eli toisin sanoen jonkun Lukko-ottelun jälkeen sekä toimittajien että valmentajien oli käveltävä ihmismassan läpi. Nyt tuota ei tarvitse enää tehdä, vaan lehdistötilaisuus pidetään pukukoppien välittömässä läheisyydessä. Vaikka A-katsomosta osa porukasta purkautuu ulos suurin piirtein samasta paikasta, kuin mistä SM-liigan pressikorttia vilauttamalla pääsee pukukoppikäytävälle, on se aiempaa pienempi paha.

Valmentajien kommenttien jälkeen huomaa jo osan haastattelevan käytävillä pelaajia. Juttujen teko niin painettuun lehteen kuin verkkomediaan on selvästi alkanut. Tällä kertaa en kuitenkaan itse jututa yhtään pelaajaa, vaan kävelen pois käytävältä ja astelen ulos. Aikaa on mennyt jo sen verran, että suurin osa ihmisistä on päässyt pois hallilta. Eipähän tarvitse ruuhkan vuoksi edetä tuskallisen hitaasti.

Seuraavan kerran Porissa pelataan lauantaina. Silloin varmaan suurin osa kuviosta toteutuu uudestaan.

Tammikuun siirtomarkkinoilla tapahtuu vielä

SM-liigan runkosarjasta on enää kolmasosa jäljellä ja asetelmat ovat selkiintyneet. Nyt jokainen joukkue tietää omat heikkoutensa, joita pitää kehittää. Näille paikoille on enää kaksi viikkoa aikaa hakea vahvistusta, joten seuraavat kaksi viikkoa ovat joidenkin liigapaikkakuntien toimistoilla varsin kiireistä aikaa. Hankintoja kun pitäisi tehdä, mutta rahaa ei välttämättä ole paljoakaan käytettävissä.

Samaan aikaan puoli Eurooppaa on myös sen ykkössentterin ja kiekollisen puolustajan perässä. KHL:n siirtotakaraja sentään taisi mennä jo ohi, joten itärajan taakse ei ole kenelläkään uudella pelaajalla enää asiaa. Mutta niistä harvoista tarjolla olevista isoista kaloista pitää silti taistella sveitsiläisten, ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa. Se tehtävä ei tule olemaan helppo.

Tässä kuussa liigaan on jo saapunut pari uutta pelaajaa. HIFK hankki Tyler Redenbachin tuomaan lisää voimaa keskelle, sillä Kim Hirschovitsiin ei oltu tyytyväisiä. "Hirso" saikin pakata kamansa ja lähteä Venäjälle, mikä on sinällään hauska kuvio. Harvemmin SM-liigassa flopannut suomalainen lähtee peliajan perässä Venäjälle. Lisäksi Pelicans kiinnitti riveihinsä Ilkka Pikkaraisen ja Kärpät jostain käsittämättömästä syystä Johan Backlundin. Ruotsalaisvahti on varmasti hyvä veskari, mutta joukkueessa olisi varmasti ollut suurempiakin puutteita kuin maalivahtipeli. Ville Hostikka ja Tomi Karhunen eivät nimittäin nyt kovinkaan huonosti pelanneet ja heidän esityksensä "palkittiin" uudella hankinnalla.

Lähtöpuolellakin on ollut jo pelaajia. Scott Barneyn taso ei riittänyt HPK:lle ja hän sai lähteä Sveitsiin. Samoin Lukon pitkän skouttauksen tulos Mitja Robar osoittautui tasoltaan SM-liigaan riittämättömäksi. Lisää lähtijöitä on varmasti tulossa, kun jotkut liigaseurat myyvät ylimääräisiä pelaajiaan ja jotkut taas yrittävät säästösyistä päästä eroon jostain kalliista, muttei kovinkaan tärkeästä pelaajasta. Suuria tyhjennysmyyntejä tuskin kuitenkaan tullaan näkemään liigakarsintojen ansiosta.

KalPalla on tällä hetkellä varsin tukala tilanne puolustuspäässä, joten Kuopioon on lupa odottaa puolustukseen uutta pelaajaa. Ässät on puolestaan todennäköisesti hankkimassa lisää leveyttä hyökkäyspäähän pudotuspelejä silmällä pitäen. Myös ainakin TPS on hakemassa lisää voimaa hyökkäykseen. Ja eiköhän moni muukin joukkue tutkaile tällä hetkellä tiiviisti tarjolla olevia pelaajia.

Kuitenkaan mitään suurta siirtoa ei sitten kannata odottaa tammikuun viimeisenä päivänä. Viime vuoden siirtorajan kovin Suomeen saapunut nimi oli Tyler Arnason, joka floppasi täysin. Edellisvuoden viimeisen päivän isoimmat saaliit olivat Kristian Kudroc ja Daniel Sondell. Tuskinpa nytkään saapuu mitään tajunnan räjäyttävää nimieä juuri ennen siirtorajan umpeutumista, mutta seuraavan parin viikon aikana sellainen voi hyvinkin SM-liigaan saapua.

Sen jälkeen voidaankin jo odotella pudotuspelien alkua.

Heikolla ikäluokalla neljäs sija

Suomi oli nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa neljäs ja finaalipaikkakin jäi ikävän pienen matkan päähän. Saavutus oli hyvä, sillä joukkueen nimilista tai valmennusosaaminen ei ollut aivan kärkimaiden tasolla. Vielä suuremmaksi saavutuksen arvo nousee kun muistaa, että näiden kisojen pääikäluokka (92-syntyneet) on yksi Suomen kaikkien aikojen heikoimmista.

Tehdään pieni aikamatka kahden vuoden taakse. Tuolloin 92-syntyneet olivat alle 18-vuotiaiden maajoukkue ja tuo joukkue oli hävinnyt Slovakialle lukemin 2-7 ja Sveitsille peräti kolme kertaa peräkkäin. Myös Ruotsin kakkosjoukkue osoittautui Suomen joukkuetta vahvemmaksi. Ennusmerkit olivat ikävät ja syksyn turnauksissa hyviä esityksiä esittivät lähinnä Joonas Donskoi, nuorten MM-kisoista todennäköisesti pienen kokonsa vuoksi pudonnut Teemu Rautiainen, Pohjois-Amerikassa taantunut Mika Partanen sekä Sami Aittokallio. Nuo pelit kertovat karua kieltään siitä, että ikäluokka oli varsin luokaton. Silti keväällä Suomeen tuli alle 18-vuotiaiden MM-kisoista pronssia. Miksi?

Kuvassa maalia yrittävä Joonas Donskoi on yksi harvoista 92-syntyneistä huippulupauksista.

Kuva: © Jari Salko

Osasyynä alle 18-vuotiaiden MM-kisojen menestyksessä on tietysti Kanadan heikko joukkue (parhaimmat juniorit pelaavat vielä sarjojensa pudotuspelejä), mutta syitä löytyi myös Suomen ryhmästä. Noissa kisoissa Suomi oli yhden ketjun joukkue, missä suurin osa pisteistä tuli vasta keväällä ikäryhmän maajoukkueeseen palanneelle Mikael Granlundille ja hänen vierellään maaleja takoneelle laiturille Teemu Pulkkiselle.

Lopulta taitaa kuitenkin olla parempi tilanne, että ikäluokasta löytyy edes pari huippulupausta verrattuna siihen, että ikäluokka on täynnä keskinkertaisuuksia. Vielä muutama vuosi sitten hyökkäävässä roolissa oli pelaajia, joiden näyttöillä ei välttämättä olisi ollut asiaa tämän vuoden kisajoukkueeseen.

Yllättävän tärkeää saattoi olla myös Kiekko-Vantaan B-nuorista esille kaivetun fyysisen peruspuolustajan Jani Hakanpään löytyminen, mikä omalta osaltaan auttoi Suomen heikkoa puolustusta. Tuon joukkueen puolustuksesta myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa pelasivat Hakanpään lisäksi myös Konsta Mäkinen, Miro Hovinen ja Simo-Pekka Riikola. He kaikki pelasivat nytkin taitojensa ylärajoilla yllättävän hyvän turnauksen, mutta taidot ikätovereidensa parhaimmistoa vastaan eivät yksinkertaisesti riittäneet.

Suurin syy hyville nuorten MM-kisoille oli kuitenkin leveyden löytyminen. Sitä ei nytkään löydetty 92-syntyneistä, vaikka Ruuttu, Kuronen, Hämäläinen ja Paajanen odotuksiin nähden melko hyvin onnistuivatkin. Pääsyy löytyy nuoremmista ikäluokista. Hyökkäys sai Granlundin taakse ratkaisukykyä, kun vuonna 1993 syntyneet Joel Armia, Miikka Salomäki, Markus Granlund ja Miro Aaltonen sekä vasta 16-vuotias Aleksander Barkov pelasivat kolmessa ensimmäisessä ketjussa. Sama tilanne oli myös omassa päässä, kun vasta 18-vuotiaat Ville Pokka ja Rasmus Ristolainen pelasivat puolustajista kenties kaikkein ehjimmät turnaukset.

Alaikäiset ovat ensi vuonna vielä mukana, ja vaikka silloin joukkueesta puuttuukin Mikael Granlundin kaltainen tähti, joukkueen laajuus tulee olemaan huikea. Hyökkäyksessä 93-syntyneet saavat tukea ainakin Barkovilta ja Teuvo Teräväiseltä ja puolustuksesessa huippulupaavat 94-syntyneet (Pokka, Ristolainen, Olli Määttä, Mikko Vainonen, Mikko Lehtonen, Esa Lindell...) ovat vuoden vanhempia ja valmiimpia.

Veikkaankin, että ensi vuonna nähdään nuorten MM-kisoissa vielä tämänvuotista kovempi joukkue, kun pääikäluokka ei ole nyt mukana olleen tasoa.

Isomäen heikosti kiinnitetyt penkit

Porin Isomäen jäähallissa on tullut ongelmia tuolien kanssa. Ensiksi Jokerit-pelissä yksi vierasjoukkueen kannattaja heitti tuolin seisomakatsomoon ja myöhemmin Blues-fanin mukaan penkki irtosi ihan vahingossa. Siksi minä halusin mennä tutkimaan noita C2-katsomon penkkejä. Onko siellä irtonaisia penkkejä?

Vastaus on, että ei ole. Kaikki penkit olivat kiinni ainakin 28.12, kun minä kävin niitä tutkimassa. Eli jos vierasjoukkueen kannattajien katsomossa jokin penkki irtoaa, on se irronnut pelin aikana. Ne tuskin irtoavat itsestään pelien ulkopuolella, sillä C-katsomo ei ole käytössä muissa peleissä kuin edustusjoukkueen matseissa.

Bluesin fanin lause "Penkithän ovat Porissa hieman huterat, ne lähtevät helposti irti." sen sijaan on täyttä asiaa. Vaikkei yksikään penkeistä ole varsinaisesti irti, niin jo tuossa yhdessä katsomonosassa on liki kymmenen huonosti kiinni olevaa tuolia. Eli joko yksi kulma tai selkänoja ei ole kunnolla kiinni. Pari penkkiä on vielä heikommin kiinnitetty ja esimerkiksi paikka 90 on todellinen "lottovoitto". Kyseisen paikan penkki on nimittäin kunnolla kiinni vain toisesta reunasta.

En ihmettele, mikäli jatkossakin tuon katsomon penkit irtoavat. On siellä sen verran huonosti kiinnitettyjä penkkejä, että on ihme jos jokin niistä ei irtoa vielä tämän vuoden puolella.

---

Pikkuleijonat nousivat hienosti Kanada-pelin tappion jäljiltä. Voitot USA:ta, Tanskaa ja Tšekistä tulivat varsin vakuuttavien esitysten jälkeen. Ilahduttavasti ratkaisijoita on tullut laajalta rintamalta, nelosketju on hoitanut roolinsa loistavasti, puolustus on kokonaisuudessaan ottanut askeleen eteenpäin ja Sami Aittokallio on noussut selväksi ykkösvahdiksi. Kanada-ottelun osoittamat ongelmat ovat edelleen olemassa, mutta ongelmat eivät ole niin pahoja kuin ensimmäinen ottelu osoitti. Seuraavaksi vastaan asettuu Slovakia, jota vastaan Suomi lähtee ennakkosuosikkina. Jos Slovakia voitetaan, Suomi pääsee neljän parhaan maan joukkoon. Jo se olisi paras saavutus pitkään aikaan.