2014

Teinpä tuossa aikamatkan lähitulevaisuuteen ja vuoteen 2014. Sotshin olympialaisten avausottelu on juuri pelattu ja avausottelun Suomi oli pelannut tasan. Vastustajasta minulla ei ole valitettavasti tarkkaa tietoa. Mukaani sain kuitenkin joitain tietoja tuolta ajalta. NHL-pelaajat pääsivät pitkän arpomisen jälkeen olympialaisiin, joten kaikki parhaat kohtaavat jälleen toisensa. Suomen maajoukkueessa on kuitenkin pieniä muutoksia tapahtunut, kun Jukka Jalosen aikakausi päättyi vuonna 2013. Vuonna 2012 Leijonat ylsivät hopealle, kun lähes kaikki suomalaiset tulivat väkisin joukkueeseen mukaan. 2013 tuli neljäs sija. Tämän jälkeen haettiin muutoksia joukkueeseen ja uudeksi päävalmentajaksi tuli Venäjällä hyvää työtä tehnyt (yksi kulta ja kaksi hopeaa) Kai Suikkanen.

Olympiajoukkueen kapteenina toimii Saku Koivu. Vielä kerran mies on lähtenyt mukaan. Pistemäärät NHL:ssä ovat pudonneet kausi kaudelta, mutta vielä Koivu mukana pärjää ja henkisellä puolella hän on varsinkin kova tekijä. Koivu vakuuttaa myös, että Suomi lähtee hakemaan kultaa. Ja vaikka moni on sitä mieltä, että joukkue alkaa olla liian vanha ja että puolustus on liian heikko, niin Koivu vakuuttaa taitoeron tasoittuvan tiiviillä joukkuepelillä. Sitä paitsi moni suomalainen hakee vielä viimeistä kruunua uralleen. Moni haluaisi myös jopa voittaa edes joskus jotain.

Suomen kapteeni vuonna 2014 on edelleen Saku Koivu. Vielä kerran.

Maalivahtikolmikko on kova. NHL:n yksi parhaista maalivahdeista on Suomen ykkösmaalivahtina. Tämä maalivahti on Tuukka Rask. Häntä avustaa Miikka Kiprusoff. Hänet on saatu kokeneena kettuna mukaan varmistamaan se, että jos Rask pettää, niin kakkosvahtiin voi luottaa. Kolmantena lenkkinä mukana on Pekka Rinne. Moni muukin maalivahti oli spekulaatioissa, mutta lopulta Suomi päätyi kyseiseen kolmikkoon. Vaikkakin Antero Niittymäki, Antti Niemi, Mikko Koskinen ja Harri Säteri ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa NHL:ssä.

Puolustus on se heikoin lenkki tälläkin kertaa. Joni Pitkänen on vakiinnuttanut paikkansa NHL:n ylivoimapuolustajana, mutta muuten alkaa olla jo heikkoa. Toni Lydman jaksaa vielä pelata ihan hyvää peruspeliään, mutta parhaat vuodet ovat hänelläkin takana. Kimmo Timonen ei ole lähelläkään enää parhaiden vuosien virettään, mutta parempaakaan vaihtoehtoa ei keksitty. Sami Vatanen onneksi on jo vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä, joten ylivoimalle on tarjota Pitkäsen lisäksi edes joku. Sami Lepistökin on pelannut jo useamman vuoden NHL:ssä. Lopuista paikoista oli kova kilpailu. Topi Jaakola on ollut jo pari vuotta yksi Euroopan parhaista peruspuolustajista ja hän on yksi KHL:n tähtipuolustajia. Yllätysvalinta oli Suikkasen TPS-ajoilta tuntema Joonas Järvinen, joka tosin myös on osoittautunut Euroopan tasolla erinomaiseksi peruspuolustajaksi. Puolustajien kohdalla puhuttiin myös nimistä Teemu Laakso, Janne Niskala ja Joonas Lehtivuori, mutta he eivät aivan olleet tarpeeksi hyviä Suikkasen mielestä.

Hyökkäyksen syömähampaaksi on tarkoitettu vuonna 1983 syntynyt kolmikko, jonka muodostavat Jussi Jokinen, Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu. Jokainen heistä pelaa edelleen suuressa roolissa NHL:ssä. Jokinen on vakiinnuttanut tasonsa noin 30 maalia kaudessa tekevänä hyökkääjänä ja Koivukin on sellainen 90 pisteen mies. Kakkosketjussa on Koivun takana kypsynyt Mikael Granlund, jolle kausi 2013 – 2014 on ollut lopullinen läpimurto NHL:ään. Hän on jo noin 60 pisteen tahdissa. Valtteri Filppula ja Ville Leino pelasivat myös kakkosketjussa. Kummankin paikka on NHL:ssäkin vakiintunut kakkosketjuun. Kolmosketju aiheutti monessa hieman kitinää, koska Niklas Hagman ja Antti Miettinen ovat vieläkin mukana joukkueessa nuorempien sijaan. Tosin kumpikin pelaa vieläkin NHL:ssä kohtuullisia minuutteja, joten sinällään kolmosketjuun heidät voi hyvin laittaa. Keskellä Saku Koivu pärjää vieläkin kohtuullisesti. Nelosketjussa pelaa paras jäljellä ollut puolustava sentteri eli Niko Kapanen. Taso on vieläkin korkea. Toisella laidalla on kaudella 2012 – 2013 NHL:ään siirtynyt Leo Komarov, joka valtasi heti paikan NHL-joukkueensa nelosketjussa. Maajoukkueessakin on tarjolla Jarkko Ruudun jättämä paikka nelosketjun roolipelaajana. Toisella laidalla on pari kautta NHL:ssä puolustavassa roolissa pelannut Teemu Hartikainen. 13. hyökkääjäksi valittiin hivenen yllättäen Teemu Pulkkinen. Ura NHL:ssä ei ole vieläkään alkanut, mutta AHL:ssä on tullut hyvät tehot ja hän on AHL:n maalipörssin kärkinimiä. Ja kun Suomella ei ole juuri maalintekijöitä, niin Suikkanen valitsi Pulkkisen ylivoimaa silmällä pitäen, sekä varamieheksi jos joku kolmesta ensimmäisestä ketjusta epäonnistuu.

Teemu Hartikainen on vuonna 2014 nelosketjun roolipelaaja

Näin ketjuiksi siis muodostuivat seuraavalla tavalla:

Tuukka Rask
Miikka Kiprusoff
Pekka Rinne

Joni Pitkänen – Toni Lydman
Sami Vatanen – Sami Lepistö
Kimmo Timonen – Topi Jaakola
Joonas Järvinen

Jussi Jokinen – Mikko Koivu – Tuomo Ruutu
Valtteri Filppula – Mikael Granlund – Ville Leino
Niklas Hagman – Saku Koivu – Antti Miettinen
Leo Komarov – Niko Kapanen – Teemu Hartikainen  
Teemu Pulkkinen

Joka kerta jonkun poisjäänti aiheuttaa hämmennystä. Vuonna 2010 se oli Jussi Jokinen. Nyt oli Jori Lehterän vuoro. Hitaasti urallaan eteenpäin mennyt Lehterä on viimein vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä kakkos-kolmosketjun sentterinä. Mutta häntä ei valittu kuitenkaan joukkueeseen mukaan. Hyökkääjistä spekulaatioissa oli mukana monta nimeä NHL:n jarruketjuista, AHL:n hyökkäävistä ketjuista ja Euroopan tasolla hyvin pelanneista hyökkääjistä. Mutta vaikka muun muassa Petri Kontiola, Juhamatti Aaltonen, Jesse Joensuu, Jarkko Immonen, Toni Rajala, Sean Bergenheim, Petteri Nokelainen, Lauri Korpikoski, Erik Haula, Oskar Osala tai Joonas Rask olisikin hyvin voitu valita joukkueeseen mukaan, niin suurta merkitystä heidän poissaolollaan ei joukkueeseen ole. Suikkanen kuitenkin on luvannut, että heille olisi paikka tarjolla kevään MM-kisoihin. Eri asia, että kiinnostaako olympiatalven MM-kisat ketään. Niin ja Olli Jokinen ei vieläkään vaivautunut olympialaisiin. Tosin harva häntä kaipasikaan, sillä ura on ollut jo pitkään laskusuunnassa.

Ville Ahlgren

Eilisen A-nuorten harjoitusottelun aikana vieressäni ollut mies kysäisi, että kuka on tuo Ässien numero 18. Minunkin piti miettiä hetken. Vastaus kysymykseenhän on Ville Ahlgren. Hän on Porissa jäänyt hieman pimentoon, sillä tuo lyhyt hyökkääjä (eliteprospects sanoo, että 164 cm, mutta kyllä tuota pituutta tällä hetkellä taitaa enemmän olla) on pelannut vain 2 ottelua B-junioreissa kaudella 2008 – 2009 ja viime kausi kuluikin Pohjois-Amerikassa eräässä Dallas Starsin juniorijoukkueessa USA:n puolella. Toki meriittilistalta löytyy osallistuminen Pohjola-leirille, mutta se ei vielä tarkoita mitään. Viime kaudella B-nuorten välierien aikaan kuuluttaja taisi ilmoittaa, että Ville Ahlgren palaa Poriin täksi kaudeksi. Olin aika neutraalilla mielellä. Porilaisista vuonna 1993-syntyneistä kavereista huomioni oli jo kiinnittynyt muihin Porissa kovaa jälkeä tehneisiin junioreihin, kuten Joel Armiaan, Santeri Arousvaan ja Jesse Huhtalaan.

Mutta kaksi ottelua voi muuttaa kaiken. Jo Sportin A-nuoria vastaan Ahlgren oli yksi harvoja Ässien valopilkkuja, mutta varsinkin eilen Ahlgren oli loistava. Voi olla, että taito korostui parempien pelikavereiden kanssa. Ahlgren kuitenkin vakuutti allekirjoittaneen ihan omalla tekemisellään. Oli upeaa katseltavaa, kun nuori häkkipää antaa tarkkoja lättysyöttöjä kaverin lapaan. Muutenkin syötöt olivat hyviä ja Ässät tekikin pari maalia pitkälti Ahlgrenin hienon syötön ansiosta. Upeaa oli myös katsella vauhdikkaita nousuja kiekko lavassa kohti maalia. Ahlgren myös laukoi kohti maalia ja halusi itse ratkaista pelejä. Yksi laukaus menikin maaliin perukoille. Ja kyllä huomasi, että Ahlgren ei ole mikään puukäsi. Ottelussa nähtiin lukuisia hienoja harhautuksia. Lopun voittomaalikilpailussa tuli vielä yksi hieno, mutta ikävä kyllä maalivahdin torjuma yritys, kun nuori hyökkääjä harhautti maalivahdin jättämällä kiekon taakseen ja laukomalla maila jalkojen välissä. Ahlgren yritti siis tehdä samankaltaisen liikkeen, kuin Mikko Rautee tässä videossa:

Täytyykin jatkossa tarkkailla Ahlgrenin otteita vielä tarkemmin. Taitoa verrattuna muihin kyllä riittää. Ja jos otteet pysyvät yhtä hyvinä kuin eilen Porissa, niin pelipaikka A-junioreista kyllä irtoaa. Samalla voidaankin sitten spekuloida, että mahtuuko Ahlgren jopa alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Johonkin turnaukseen ainakin luulisi mahtuvan kokeelle.

Kauden alku lähestyy!

Harjoitusottelut ovat alkaneet. Hienoa! Koko kesän olenkin odotellut uuden jääkiekkokauden alkamista. Vierotushoito oli kova kesällä (jalkapallon MM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja pesäpallo pelastivat), mutta nyt pääsee itse asiaan. Jääkiekko on minulle kuitenkin se ykköslaji. On hienoa nähdä pelaajien jälleen luistelevan jäällä mustan kiekon perässä yrittäen hakata sen keinolla millä hyvänsä maaliin. Uusia tuloksia on vihdoin alkanut tulemaan ja itsekin olen kaksi ottelua nähnyt paikan päällä.

Isomäessä olen nähnyt pari A-junioreiden harjoitusottelua. Hirveää säätämistähän se on ollut. Lähinnä pari hyvää pelaajaa on erottunut massasta, mutta muuten on porukka ollut varsin kesäterässä. Ässät voitti Sportin ensiksi 5-3 ja seuraavaksi Tappara kaatoi Ässät 6-1. Tosin Ässien porukkakin taisi vaihtua otteluiden välillä noin 75-prosenttisesti. Ässistä Lauri Tuomaala, Santeri Lukka ja Ville Ahlgren olivat positiivisia näkyjä. Tapparan Jonathan Tanus taas pääsi yllättämään minut täysin. Kaveri ei toki dominoinut, mutta pari syöttöpistettä syntyi silti ja yleisesti ottaen peli oli varsin hyvää. Ja kaveri on syntynyt vuonna 1995! Vaikka toki vastus ei ollut ihan normaalia nuorten SM-liigaa vastaava, niin aikamoinen suoritus silti. Taitoa kyllä kaverilta löytyy ja pituuttakin tulee vielä varmasti lisää. Ei kaveri varmaankaan 170 senttimetriin jää. Pitääkin ruveta seuraamaan Tanuksen otteita tarkemmin.

Pitsiturnauskin pelattiin tuossa viime perjantaina. Tänä vuonna en kyllä päässyt paikalle. Ja hyvä niin. Ässät kun päätti lopettaa pelinsä heti kahden pelin jälkeen hävittyään ensiksi Lukolle 3-1 ja Sportille 2-0. Ilmeisesti peli oli vaihteeksi melkoista sähläämistä. Ei se kyllä mikään ihme ole, jos kaverit ovat olleet jäällä alle viikon. Viime vuonnakaan Ässien pelissä ei ollut mitään järkeä, mutta sijoitus oli silti toinen. Loppukuusta voi alkaa tekemään tarkempia johtopäätöksiä. Sitä paitsi Ässäthän voitti voittolaukauskilpailun (vai mikä lienee se virallinen termi tällä kaudella). Meillä siis menee hyvin. Ja tappeluitakin käytiin muutama kappale Pitsiturnauksen perinteiden mukaisesti.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkuekin pelaili parit pelit. Peleistä ei kyllä jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Suomi hävisi ensin kahdella maalilla Ruotsille, sitten kolmella maalilla USA:lle, sitten neljällä maalilla Ruotsilla ja lopuksi viidellä maalilla USA:lle. Vastustajilla oli parhaimmat pelaajansa käytössä. Ruotsilla oli muun muassa MM-kisoissa esiintyneet Magnus Pääjärvi-Svensson ja Oliver Ekman-Larsson. Meiltä taas puuttuivat vaatimattomasti ykkössentteri (Granlund), ykköspuolustaja (Vatanen) ja ykkösmaalivahti (Ortio). Muitakin pelaajia puuttui loukkaantumisten takia. Ilmeisesti haettiin uusia ratkaisijoita. Joonas Donskoi, Julius Junttila, Iiro Pakarinen ja Mika Partanen pisteiden valossa ainakin pelasivat hyvän turnauksen, samoin puolustajista Rasmus Rissanen. Näistä Julius Junttila on kyllä nopeasti noussut esille. Ennen viime kautta en tiennyt kyllä kaverista mitään, mutta viime kauden nuorten SM-liigan maalipörssin voittaja on noussut nopeasti esille. Viime kaudella syntyi jo miehiä vastaan SM-liigassa hattutemppu ja Donskoin kanssa Junttilalla lienee ensi kaudella jo Kärppien liigaringissä melko vastuullinen rooli. Negatiiviselta puolelta voidaan helposti hakea maalivahtien (Jonathan Iilahti ja Christopher Gibson) surkeat torjuntaprosentit, sekä Toni Rajalan ja Joonas Nättisen neljässä ottelussa kerätyt tehot 0+1. Rajalan ja Nättisen kehitys tuntuu jotenkin jämähtäneen verrattuna parin vuoden takaiseen. Suomen nuorten maajoukkueen kannalta olisi kyllä hyvä, mikäli he pystyisivät kauden aikana SM-liigassa ottamaan sitten sen askeleen eteenpäin.

Kyllä, kausi todellakin lähestyy. Ja innostukseni kasvaa koko ajan.

Katossa roikkuu kuutio!

Siinä hetkessä on jotain uskomattoman hienoa, kun kesän jälkeen kävelee ensimmäistä kertaa jäähallille. Edes ulkoilman reilu 20 asteen lämpötila ei muuta sitä tunnetta heikommaksi. Pitkään Ässiä kannattaneena sama reitti mäen pohjalta hallille on tullut niin tutuksi, että tietää aina tasan tarkkaan minne on menossa. Mäen päällä metsän siimeksessä on sitten jäähalli. Se on vanha ja se on heikossa kunnossa. Mutta siitä huolimatta siitä huokuu vanha hyvä tunne ja halli oikein tuoksuu jäähallilta, aivan eri tavalla, kuin moni muu liigajoukkueen jäähalli. Pitkään kestäneen jääkiekkotauon jälkeen tuo halli tuntuu jälleen uskomattoman upealta.

Vanhaa halliakin on kuitenkin kesän aikana hieman päivitetty modernimmaksi. Suurta remonttia tuskin on odotettavissa vielä ihan hetkeen, mutta Ässät on kuitenkin satsannut ja hankkinut Isomäkeenkin mediakuution kattoon. Yllättävää, kuinka tuollainen muutos saa kaiken näyttämään hieman paremmalta. Mediakuutio on Isomäkeen näin ensisilmäyksellä ainakin tarpeeksi iso. Mutta se jää nähtäväksi, miten sitä käytetään itse pelitapahtumassa. Nyt sitä käytettiin vain normaalina pelikellona. Hallin D-katsomossa on myös näköjään penkkejä revitty irti. Ilmeisesti uusia penkkejä on tulossa tilalle. Toivottavasti niiden väritys on sitten punainen.

Ai niin siellä oli pelikin. Ässien ja Sportin A-nuoret kohtasivat harjoitusottelussa. Intensiteettiä ja asennetta löytyi. Taitoa sen sijaan löytyi hieman vähemmän. Järkeä taisi olla vieläkin vähemmän. Tuloksena oli kentällä melko tasaisen oloista kamppailua ilman suuria kohokohtia. Ässät teki ensimmäisen maalin. Sport taas teki toisen. Sen jälkeen Ässät siirtyi välillä peräti 5-1 johtoon, mutta lopputulokseksi tuli 5-3. Siitä en sitten tiedä, että voiko pelistä tehdä mitään johtopäätöksiä. Kyseessä oli kuitenkin vasta harjoituskauden ensimmäinen peli ja Ässiltä puuttui todella moni tulevan kauden joukkueen runkopelaajista ja huiput treenaavatkin edustuksen mukana. Sportilla lienee osin sama tilanne, kun sielläkin varmasti testataan eri pelaajien taitotasoa.

Viime kaudella pidin ensimmäistä kertaa kirjaa katsotuista peleistä. Listalle pääsi kaikki paikan päällä, televisiosta tai tietokoneelta nähdyt pelit, joista olin nähnyt yli puolet. Kaiketi samaa tapaa voisi jatkaa tällekin kaudelle. Merkitään siis kaudelle 2010 – 2011 peli numero yksi päivälle 3.8.2010. Ässät – Sport, A-nuorten harjoitusottelu.

Siitä se taas lähtee.

Ilja osa 2

Kuinka paljon on liikaa? NHL ei päättänytkään hyväksyä Ilja Kovaltshukin ja New Jersey Devilsin välistä sopimusta. Nyt on asetettu selkeästi raja näille ylipitkille sopimuksille, joissa viimeisillä kausilla pelaaja saa ensimmäisiin kausiin verrattuna senttejä.

Peruste hylkäykselle oli se, että Kovaltshukin ei uskota pelaavan 44-vuotiaaksi asti. Ymmärrettävä syy. Harva hyökkääjä jaksaa pelata noin kauaa. Kyllä yleensä vauhti hiipuu, tai loukkaantumiset alkavat vaivaamaan jo paljon aiemmin. Toinen syyhän hylkäämiselle oli se, että sopimus oli liian etupainotteinen ja näin sillä pystytään "huijaamaan" palkkakattoa. Kovaltshuk kun olisi saanut eilen julkaistun sopimuksen mukaan ensimmäiseltä kymmeneltä kaudelta 95 miljoonaa dollaria, kun taas viimeiseltä seitsemältä olisi tullut vain 7 miljoonaa dollaria. Hyviä syitä kaikki, mutta toisaalta Marian Hossan sopimus hyväksyttiin viime kesänä. Se sopimus oli hyvin samankaltainen palkkarakenteeltaan ja pituuttakin sopimuksella oli peräti 12 vuotta. Ilmeisesti NHL:ssä ollaan sitä mieltä, että Hossa sitten pelaa Chicagossa 42-vuotiaaksi.

Mielenkiintoinen juttu tästä kuitenkin kehittyy. Saa nähdä, että löytääkö Kovaltshuk uuden seuran, vai muokkaako Devils alkuperäistä sopimusta. 15 vuotta kestävä sopimus olisi Hossan tapauksen jälkeen miltei pakko hyväksyä, varsinkin jos viimeisen kahden vuoden rippeet ripotellaan muihin alkuperäisen sopimuksen loppuvuosiin. Jos Hossa voi pelata 42-vuotiaaksi, niin miksei Kovaltshuk? 

Seuraavat päivät kertonevat paljon.

Ilja

1.7 on se päivä, jolloin NHL:ssä pelaajat muuttuvat vapaiksi agenteiksi. Tämän vuoden suurin vapaana ollut kala oli Ilja Kovaltshuk. Jo ensimmäisenä päivänä spekulaatiot veivät Kovaltshukia ties minne, mutta mitään varmaa ei kuulunut. Pari päivää sen jälkeen Kovaltshukin sopimus piti julkaista ”tänään”. Se ”tänään” koitti lopulta 19.7. Spekulaatiot Ilja Kovaltshukin tulevasta osoitteesta voidaan lopettaa. Kovaltshuk on jatkossakin piru.

Spekulaatioissahan pyöri moni joukkue. Los Angeles Kings, New York Islanders ja jopa Pietarin SKA mainittiin useampaan otteeseen. Joku taisi myös mainita mahdollisen paluun Atlanta Thrashersiin, vaikka se kieltämättä kuulostikin kaukaa haetulta. Mutta Kovaltshuk halusi selkeästi joukkueeseen, jolla on mahdollisuus voittoon. Ja kun New Jersey Devilsin nimi pyöri kuvioissa paljonkin, niin kyllähän tuo osoite tuntui selkeästi todennäköisimmältä. Lopulta kysymys taisikin olla sopimuksen yksityiskohdista. Ja tulihan sieltä melko erikoisen näköinen sopimus. 17 vuotta ja 102 miljoonaa dollaria ei ole edes palkkakaton ajalla mikään yleinen sopimus.

Sopimuksen yksityiskohdatkin ovat sangen mielenkiintoisia. Nykyisen palkkakaton aikana on tullut näitä mielenkiintoisia sopimuksia, jossa alussa saadaan paljon rahaa ja lopussa sitten jotain olemattoman pientä. Näin vaikutus palkkakattoon on vähäisempi. Kovaltshukin sopimus noudattaa myös tätä linjaa. Aluksi tienataan pari kautta ”vain” 6 miljoonaa dollaria. Sen jälkeen palkkasummat nousevatkin yli kymmeneen miljoonaan dollariin useammaksi vuodeksi. Kunnes sitten vuoden 2020 tienoilla palkkasummat romahtavat ja kaudesta 2021 – 2022 eteenpäin palkka on alle miljoona dollaria. Siis mikäli 39 vuoden iässä edes päättää enää pelata Devilsissä. Hyvin todennäköiseltähän se kuulostaa, että tuossa vaiheessa Kovaltshuk päättää virallisesti lopettaa uransa NHL:ssä ja hän lähtee pariksi vuodeksi Venäjälle rahastamaan. Tai sitten hän pelaa 44-vuotiaaksi Devilsissä… Tai sitten ei. Kovaltshuk tuskin on mikään Chris Chelios, joka pelaa toinen jalka haudassakin vielä NHL:ää.

Nyt kuitenkin Kovaltshukilla on edessään uudet haasteet. Enää ei riitä pelkät omat tehopisteet. Vaikka Kovaltshuk onkin mainettaan monipuolisempi pelaaja, niin nyt pelkät henkilökohtaiset saavutukset eivät enää riitä, kuten Atlantassa. Kovaltshuk ei ole ikinä vielä ollut joukkuettaan eteenpäin vievä johtohahmo eikä hänen joukkueensa ole vielä kertaakaan voittanut pudotuspeleissä sarjaansa. Tuohon asiaan on tultava muutos ja sitä myös pitkään menestystä nauttineessa New Jerseyssä odotetaan. Vastaako Kovaltshuk huutoon? No, sen näyttää seuraavat kaudet. Aikaa ainakin näyttäisi olevan vuoteen 2017 asti.

Lopuksi vielä jokainen voi katsoa tarkempaa tietoa Kovaltshukin sopimuksesta downgoesbrownin sivuilta. Tuollainenhan se sopimus on :).

Erikoisia uutisia idästä

On nuo venäläiset hauskaa porukkaa. KHL on noussut selkeästi maailman toiseksi parhaaksi sarjaksi, mutta aina ajoittain muutama asia pistää hymyilyttämään. Esimerkiksi en vieläkään ymmärrä koko KHL:n varaustilaisuuden merkitystä tai ajoittaista uhoa NHL:n suuntaan. Mutta ainakaan jääkiekkoa seuraavan aika ei muutu tylsäksi. Kyllä venäläiset aina ajoittain onnistuvat yllättämään omilla erikoisilla siirroillaan. Seuraavassa neljä hieman erikoisempaa tapausta tuolta itärajan takaa.

Tapaus 1: Seurojen talous

Venäjällä muutamilla seuroilla on rahaa kuin roskaa. Esimerkiksi SKA Pietari ja Ak Bars Kazan ovat kasaamassa ensi kaudeksikin joukkueita, joissa on neljä kentällistä Euroopan tason huippuja, joista osa mahtuisi selkeästi NHL-joukkueisiinkin. Nämä joukkueet kykenevät valitsemaan parhaat Euroopassa pelaavat pelaajat ja pystyvät hankkimaan joitain NHL-pelaajiakin. Mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Heikommilla joukkueilla on talous täysin kuralla. SM-liigan joukkueiden ongelmat ovat pieniä näihin verrattuna. Perinteinen Lada Toljatti vaihtoi jo sarjatasoa alemmaksi talousongelmiensa vuoksi. Erikoisin tapaus oli nimihirviö Budivelnyk Kiova. Joukkueen piti tulla KHL:ään ja joukkuetta oltiin kasattu jo pitkälle, kunnes joku huomasi, ettei heillä olekaan rahaa. Täksi kaudeksi Krylja Sovetovin, Gazovik Tjumenin, liettualaisen Vetran ja tshekkiläisen nimihirviön Lev Hradec Královén tarkoitus oli myös liittyä, mutta kyseiset joukkueet jäivät rannalle. Mukaan pääsikin vain kolmas nimihirviö, eli Jugra Hanty-Mansijsk (ei saakeli, tehkää oikeasti jotain noille nimille!). Moskovan seurat Moskovan Dynamo ja HC MVD yhdistettiin aivan uudeksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi seuraksi OHK Dynamo. Kai siinäkin oli taloudelliset syyt taustalla... 

Kuvassa Leo Komarov demonstroi Moskovan Dynamon kohtaloa

Tapaus 2: Juhamatti Aaltonen

Otsikoksi olisi kelvannut oikeastaan kuka tahansa lainapelaaja. Venäläisillä on rahaa ja rikkaat seurat haluavat jakaa sitä ympäriinsä. Mattias Weinhandl, Tony Mårtensson ja Sinuhe Wallinheimo ovat esimerkiksi olleet vuokralla Venäjällä ja sopimuksen omistava seura saa vuokrauksesta Euroopan tasolla huikeita summia. Näin kävi myös Aaltosen kohdalla. Koska Aaltonen oli tehnyt viiden vuoden sopimuksen Lahteen ilman mitään ulkomaan optioita, niin venäläisen Metallurg Magnitogorskin piti vuokrata Aaltonen. Hintalappu oli sitten sen verran suuri, että Aaltosesta saaduilla rahoilla Lahteen onkin jo hankittu Jyri Marttinen ja Dwight Helminen. Kumpi onkaan parempi? Yksi tähti ja huono muu joukkue, vai useampi hyvä pelaaja? Ehkä kannatti ottaa askel taaksepäin.

Tapaus 3: Mika Viinanen

Mahtoivatkohan venäläiset edes tietää, mitä hankkivat? Traktor Tšeljabinsk (voi prkl tätäkin nimeä) teki sopimuksen Kärpissä viime kaudella pelanneen sentterin kanssa ja tämä näyttää mielestäni legendaariselta tilastoskouttaukselta. Viinanen teki viime kaudella kyllä 29 pistettä, mutta ympärillä olikin Pavel Rosa ja Lukas Kaspar. Eli vaatimattomasti aivan SM-liigan parhaimmistoon kuuluvia pelaajia. Eli tästä päästäänkin siihen, että Viinanen keräsi viime kaudella kovin vähän pisteitä ykkösketjun mieheksi. Okei, Viinanen on hyvä puolustava keskushyökkääjä, mutta jotenkin tuntuu, että venäläiset eivät sitä arvosta eivätkä hankkineet Viinasta nelosketjun sentteriksi. Veikkaankin Viinasen tulevan Suomessa paluupostissa vielä ennen tammikuuta.

Tapaus 4: Jevgeni Nabokov

KHL:n suurin kaappaus tällä kaudella. Pietarin SKA hankki kovalla sopimuksella NHL:n yhden viime kauden parhaista maalivahdeista. Kova hankinta kyllä, mutta olihan sille myös omat selkeät syynsäkin. Nabokov kun on hankkinut itselleen Pohjois-Amerikassa sellaisen statuksen, että palkkapyyntö on melkoinen. Palkkakaton aikana suurilla seuroilla ei tainnut olla tilaa enää Nabokovin suurelle sopimukselle. Ja toisaalta parina viime kautena on nostanut päätään sellainen trendi, että maalivahdin ei tarvitse olla joukkueen suurin tähti, jotta Stanley Cupin voi voittaa (Detroit ja Osgood tai Chicago ja Niemi käyvät esimerkeistä). Ja harva joukkue lopultakaan haki edes uutta ykkösvahtia. Lisäksi Nabokov täyttää parin viikon päästä jo 35 vuotta, joten kovin montaa vuotta uraa ei edes ole jäljellä. Voikin olla hyvä aika tehdä paluu Venäjälle, pelata vielä se neljä kautta suurella palkalla (6 miljoonaa dollaria kaudessa) ja samalla jo hieman jäähdytellä. Siitä huolimatta Venäjän maajoukkueeseen mahtuu heittämällä myös seuraavat kaudet ja lienee selkeä MM-tason ykkösvahti.

Mutta kuten sanottu, kaikesta huolimatta KHL on selkeästi maailman toiseksi paras sarja, jossa on selkeitä maailmanluokan tähtiä. Ilja Kovaltshukia ollaan myös huhuiltu Venäjälle, mutta jää nähtäväksi, että onko hän tulevilla kausilla tähti Venäjällä vai Pohjois-Amerikassa. Minulle NHL on kuitenkin se ykkössarja niin kauan, kun Venäjällä pelataan lentokentän kokoisissa kaukaloissa. KHL:n kurvailu ja intensiivisyyden puute ei vain jaksa innostaa, vaikka taitoa riittääkin. Pari metriä pois kentästä, niin allekirjoittanutkin seuraisi KHL:ää entistä enemmän!