Olen katsonut jääkiekkoa muiden ihmisten kanssa koko kauden ajan. Välillä joku tulee kylään katsomaan vaikkapa NHL:ää ja joskus taas minä menen jonnekin katsomaan esimerkiksi maaottelua. Suomen peleissä kuitenkin selvästi korostuu se, että Leijonat ovat kaikkien oma juttu. Pate Mustajärven laulun sanoin "kun Suomi pelaa lätkää, se iskee joka jätkään". Ja mitä tärkeämpi peli on kyseessä, sitä enemmän suomalaisia ottelu kiinnostaa ja samalla yhteisöllisyys astuu kuvaan. Siinä on jotain erityisen hienoa, kun suuri porukka katsoo ottelua samassa paikassa ja eläytyy ottelun tapahtumiin. Pari viime ottelua ovat varsinkin olleet todella upeita.
Puolivälierissä Norjaa vastaan pelin katsominen oli tavallisesta melko poikkeava. Opiskelija-asuntolan takapihalle vietiin televisio, digiboksi ja antenni. Sähkö saatiin viereisestä pesutuvasta. Ratkaisu toimi melko hyvin. Televisio ei ollut iso, mutta ulkona tuota pientä vastaanotinta katsoi ajasta riippuen viidestä kymmeneen ihmistä. Pieni sadekuuro ja ajoittainen auringonpaiste oli korkeintaan hidaste, muttei este. Tarpeeksi hyvän kuvan pelistä sai tuollakin tavalla ja ihmiset lähtivät tyytyväisenä ottelun jälkeen paikalta.
Venäjä-ottelu tulikin katsottua perinteisemmällä tavalla. Toki kotona olisi voinut pelin katsoa, mutta halusin mennä katsomaan peliä muiden ihmisten kanssa. Siksipä muutaman hengen porukka lähti läheiseen baariin katsomaan peliä screeniltä. Paikka ei ollut täynnä, mutta 30-40 ihmistä toi kuitenkin hyvän fiiliksen. Samalla kykeni havainnoimaan yleisiä mielipiteitä. Juhamatti Aaltosen maalin taakse kiemurtelu kiekon kanssa ei esimerkiksi juuri arvostusta saanut. Ottelun alku oli jännittävä ja tunnelma odottava, mutta Mikael Granlundin ilmaveivi ansaitsi suuret suosionosoitukset. Ottelun lopulla kolmen maalin johdossa taas jokainen päivitteli sitä, että kuinka uskomatonta finaalipaikan saavuttaminen ja huikean ottelun pelaaminen Venäjää vastaan onkaan.
Enää on yksi ottelu jäljellä. Finaalia Ruotsia vastaan en myöskään tule katsomaan yksin. Kyllä tuollainen ottelu pitää katsoa suurella porukalla. Samalla jokainen varmasti toivoo Suomelle maailmanmestaruutta turhan monen finaalitappion jälkeen. Finaalitappioita on jo turhan iso putki ja tuohon olisi korkea aika saada muutos. Mutta kerran Suomi on voittanut finaalissa. Eikä varmaan erikseen tarvitse muistuttaa tuolloin finaalitappion kärsineen maan nimestä. Jos historia toistaisi nyt itseään...
Torilla tavataan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti