Suomi oli nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa neljäs ja finaalipaikkakin jäi ikävän pienen matkan päähän. Saavutus oli hyvä, sillä joukkueen nimilista tai valmennusosaaminen ei ollut aivan kärkimaiden tasolla. Vielä suuremmaksi saavutuksen arvo nousee kun muistaa, että näiden kisojen pääikäluokka (92-syntyneet) on yksi Suomen kaikkien aikojen heikoimmista.
Tehdään pieni aikamatka kahden vuoden taakse. Tuolloin 92-syntyneet olivat alle 18-vuotiaiden maajoukkue ja tuo joukkue oli hävinnyt Slovakialle lukemin 2-7 ja Sveitsille peräti kolme kertaa peräkkäin. Myös Ruotsin kakkosjoukkue osoittautui Suomen joukkuetta vahvemmaksi. Ennusmerkit olivat ikävät ja syksyn turnauksissa hyviä esityksiä esittivät lähinnä Joonas Donskoi, nuorten MM-kisoista todennäköisesti pienen kokonsa vuoksi pudonnut Teemu Rautiainen, Pohjois-Amerikassa taantunut Mika Partanen sekä Sami Aittokallio. Nuo pelit kertovat karua kieltään siitä, että ikäluokka oli varsin luokaton. Silti keväällä Suomeen tuli alle 18-vuotiaiden MM-kisoista pronssia. Miksi?
Osasyynä alle 18-vuotiaiden MM-kisojen menestyksessä on tietysti Kanadan heikko joukkue (parhaimmat juniorit pelaavat vielä sarjojensa pudotuspelejä), mutta syitä löytyi myös Suomen ryhmästä. Noissa kisoissa Suomi oli yhden ketjun joukkue, missä suurin osa pisteistä tuli vasta keväällä ikäryhmän maajoukkueeseen palanneelle Mikael Granlundille ja hänen vierellään maaleja takoneelle laiturille Teemu Pulkkiselle.
Lopulta taitaa kuitenkin olla parempi tilanne, että ikäluokasta löytyy edes pari huippulupausta verrattuna siihen, että ikäluokka on täynnä keskinkertaisuuksia. Vielä muutama vuosi sitten hyökkäävässä roolissa oli pelaajia, joiden näyttöillä ei välttämättä olisi ollut asiaa tämän vuoden kisajoukkueeseen.
Yllättävän tärkeää saattoi olla myös Kiekko-Vantaan B-nuorista esille kaivetun fyysisen peruspuolustajan Jani Hakanpään löytyminen, mikä omalta osaltaan auttoi Suomen heikkoa puolustusta. Tuon joukkueen puolustuksesta myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa pelasivat Hakanpään lisäksi myös Konsta Mäkinen, Miro Hovinen ja Simo-Pekka Riikola. He kaikki pelasivat nytkin taitojensa ylärajoilla yllättävän hyvän turnauksen, mutta taidot ikätovereidensa parhaimmistoa vastaan eivät yksinkertaisesti riittäneet.
Suurin syy hyville nuorten MM-kisoille oli kuitenkin leveyden löytyminen. Sitä ei nytkään löydetty 92-syntyneistä, vaikka Ruuttu, Kuronen, Hämäläinen ja Paajanen odotuksiin nähden melko hyvin onnistuivatkin. Pääsyy löytyy nuoremmista ikäluokista. Hyökkäys sai Granlundin taakse ratkaisukykyä, kun vuonna 1993 syntyneet Joel Armia, Miikka Salomäki, Markus Granlund ja Miro Aaltonen sekä vasta 16-vuotias Aleksander Barkov pelasivat kolmessa ensimmäisessä ketjussa. Sama tilanne oli myös omassa päässä, kun vasta 18-vuotiaat Ville Pokka ja Rasmus Ristolainen pelasivat puolustajista kenties kaikkein ehjimmät turnaukset.
Alaikäiset ovat ensi vuonna vielä mukana, ja vaikka silloin joukkueesta puuttuukin Mikael Granlundin kaltainen tähti, joukkueen laajuus tulee olemaan huikea. Hyökkäyksessä 93-syntyneet saavat tukea ainakin Barkovilta ja Teuvo Teräväiseltä ja puolustuksesessa huippulupaavat 94-syntyneet (Pokka, Ristolainen, Olli Määttä, Mikko Vainonen, Mikko Lehtonen, Esa Lindell...) ovat vuoden vanhempia ja valmiimpia.
Veikkaankin, että ensi vuonna nähdään nuorten MM-kisoissa vielä tämänvuotista kovempi joukkue, kun pääikäluokka ei ole nyt mukana olleen tasoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti