90-luvun puolivälistä tuntuu olevan ikuisuus. Suomi voitti maailmanmestaruuden, Andrew McKim oli kova pistenikkari ja Marko Kiprusoff pelasi vielä hyvin. Samaan aikaan toisaalla Sveitsi ei tahtonut pysytellä edes A-sarjassa, vaan kävi pari kertaa hakemassa vauhtia alemmalta tasolta. Vuonna 1998 sveitsiläinen jääkiekko kuitenkin näki valoa tunnelin päässä, kun maajoukkue oli kotikisoissaan neljäs ja nuorten maajoukkue otti Helsingissä pronssia. Tuon jälkeen Sveitsi ei ole kyennyt vastaaviin sijoituksiin, mutta tulosten takana maa on koko ajan kehittynyt.
90-luvun alun sveitsiläiskiekkoilijat eivät olleet varsinaisesti mitään maailman tunnetuimpia jääkiekkoilijoita, sillä näköhavainnot kotimaan ulkopuolelta jäivät varsin vähäisiksi. 90-luvun lopulla pelaajien taso parani ja sen ajan ikäluokat kykenivät jo paremmin haastamaan huippumaita. Maajoukkueen tasaiset otteet kärkimaita vastaan eivät kuitenkaan johtuneet pelkästään materiaalista, vaan suurelta osin valmentaja Ralph Kruegerin ääripuolustavasta taktiikasta ja David Aebischerin tai muun vastaavan maalivahdin torjunnoista. Sveitsi olikin sitten lähes aina ongelmissa, kun Ranskaa, Italiaa ja muita vastaavia vastaan olisi pitänyt yhtäkkiä hallita kenttätapahtumia.
Tällä hetkellä suuri osa 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun maajoukkueesta on vaihtunut ja tarjolla on aina vain parempia pelaajia. Sean Simpsonin valmentama joukkue on osoittanut näissä kisoissa, että Sveitsi ei keskity enää pelkästään puolustamiseen. Käkikellomaan pelaajat osaavat nykyään myös hyökätä ja jopa Duncan Keith oli ongelmissa vikkelien sveitsiläiskiekkoilijoiden karvauksen alla. Kentällä peli on ollut tasaista, mutta voittoa Sveitsi ei ole onnistunut nappamaan Suomea tai Kanadaa vastaan. Pelaajat ovat hyviä, mutta vielä toistaiseksi tasoltaan hivenen kärkimaiden vastaavia perässä. Tilanne kuulostaakin samalta, kuin Suomella 70- ja 80-luvulla. Yksittäisiä voittoja tuli, mutta mitaliin asti ei kyvyt riittäneet.
Mutta muuttuneen tilanteen huomaa NHL:ssäkin. 90-luvulla niinkin tunnettu maalivahti kuin Pauli Jaks pelasi yhden ottelun NHL:ssä ja vuosikymmenen lopussa pohjoisamerikkalaiset saivatkin ihmetellä, että kuka ihmeen David Aebischer on Patrick Royn takana Avalanchen kakkosvahti. Vuonna 1997 Edmonton Oilers varasi Michel Riesenin ensimmäisellä kierroksella, mutta hänen NHL-uransa jäi vain 12 ottelun mittaiseksi. Toronto Maple Leafsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1999 ei mennyt myöskään ihan putkeen, sillä lopulta Luca Cereda ei pelannut yhtään ottelua taalaliigassa. Reto von Arx ja Thomas Ziegler pelasivat uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosina muutaman ottelun NHL:ssä, maalivahti Martin Gerber vähän enemmänkin.
Mark Streit, Jonas Hiller ja kumppanit aloittivat kuitenkin laajemman invaasion taalaliigaan vuoden 2005 tienoilla, ja sen jälkeen useampikin sveitsiläispelaaja on ainakin päässyt yrittämään pelipaikan nappaamista NHL:ssä. Osa on jopa onnistunut yrityksessä. Tällä kaudella maailman kovimmassa sarjassa pelasi yhteensä kahdeksan sveitsiläistä, joista moni on nuorempi kuin suurin osa suomalaisista NHL-kiekkoilijoista. Maalivahti Jonas Hiller ja puolustaja Mark Streit ovat jo vähän kokeneempia pelaajia, mutta puolustajat Luca Sbisa (ensimmäisen kierroksen varaus), Roman Josi, Yannick Weber ja Raphael Diaz eivät ole iällä pilattuja. Sitä ei myöskään ole ensimmäisellä kierroksella varattu 20-vuotias hyökkääjä Nino Niederreiter. Virta NHL:ään tuskin loppuu, sillä viime kesänä ensimmäisellä kierroksella varattu Sven Bärtschi takoi WHL:ssä peräti 94 pistettä vain 47 ottelussa ja teki NHL:ssä viidessä ottelussa kolme maalia. Euroopasta NHL-paikan nappaamista tullee yrittämään ainakin Sveitsin liigan pistepörssin voittaja Damien Brunner.
Syynä tähän kehitykseen on Sveitsin taloudelliset resurssit, sillä vaikka jalkapallo on maan ykköslaji, jääkiekollekin löytyy rikkaasta maasta paljon tukijoita. Maan oma pääsarja NLA on koko ajan kehittynyt paremmaksi sarjaksi. 90-luvulla Sveitsiltä löytyi jo rahaa hankkia huippuluokan ulkomaalaisia pelaajia, jotka sitten tulivat dominoimaan kenttätapahtumia. Sveitsiläiset kiekkoilijat joutuivat kehittymään pysyäkseen näiden pelaajien perässä ja pientä kehitystä on koko ajan ollut havaittavissa. Nyt maassa on oikein laadukas sarja, jossa kärkiketjujen pelaajat mahtuisivat myös Elitserienin ja SM-liigan kärkiketjuihin. Alempien ketjujen taso ei ole Ruotsin ja Suomen kanssa samalla tasolla, mutta ero ei ole kovinkaan iso.
Raha ei auta pelkästään pääsarjan tasolla, vaan Sveitsissä on selvästi tehty oikeita asioita myös ruohonjuuritasolla. Sveitsin nuorisomaajoukkueet ovat pelanneet jo vuosia hyvin, vaikka materiaalin laajuus ei riitä haastamaan vaikkapa Kanadaa tai Ruotsia. Joukosta löytyy kuitenkin huippulupaavia yksilöitä, jotka täyttävät kansainväliset mitat. Se kertoo selvästi siitä, että osa rahoituksesta on väkisinkin kohdistunut junioritoimintaan. Ilman huippuluokan valmennusta ja muutenkin hyviä olosuhteita Sveitsiltä olisi turha odottaa vuosi toisensa jälkeen Sbisan, Josin, Niederreiterin tai Bärtschin kaltaisia lupauksia. Ja kun juniorituotanto toimii, se näkyy ennen pitkää myös maajoukkueessa.
Mielestäni oikea kysymys ei olekaan enää se, että nappaako Sveitsi joskus vielä mitalin. Kysymys on siitä, että milloin se tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti