Kuukauden peli: Jokerit - Blues

Urheilukanavan kuukauden peli on tällä kertaa kahden pääkaupunkiseudun joukkueen kohtaaminen. Vastakkain asettuvat Jokerit ja Blues. Tiedossa on siis varsin mielenkiintoinen ottelu, jonka lopputulos on arvaamaton.

Materiaali:
Paperilla Jokereilla on selvästi parempi materiaali, kuin Bluesilla. Varsinkin hyökkäyksessä nimet Esa Pirnes, Fredrik Bremberg, Jukka Hentunen, Jani Rita, Janne Lahti, Janne Hauhtonen, Markku Tähtinen ja Ossi Saarinen näyttävät selkeästi paremmilta kuin Bluesin junioripohjainen kokoonpano, jossa tunnetuimmat nimet ovat Stefan Öhman, Jarkko Immonen, Erkki Rajamäki ja Toni Kähkönen. Puolustuksen Alex Brooks, Antti-Jussi Niemi, Tom Koivisto, Marko Kauppinen ja Mikko Kalteva kuulostaa myös paremmalta kuin Ville Lajunen, Branislav Mezei, Aleksi Laakso, Santeri Heiskanen ja Mikael Kurki. Ja Jokereiden maalilla on MM-kisoissa käynyt Juuso Riksman ja toisessa päässä "vain" EHT-pelejä pelannut Iiro Tarkki. Mutta pelejä ei ratkota paperilla vaan kaukalossa. Bluesin Petri Matikainen on saanut suojateistaan irti lähes kaiken mahdollisen ja Bluesin nuoret ovat esittäneet hyvää ja nälkäistä peliä koko kauden ajan. Jokerit taas on flopannut jokaisella osa-alueella ja onnistujia saa etsiä suurennuslasin kanssa niitä löytämättä.

Vire:
Tätä kirjoittaessa Jokerit ei ole pelannut yhtään peliä uuden valmennuksen alaisuudessa, joten Jokereiden virettä on vaikea arvioida. Pelicansia vastaan joukkue pelasi todella heikosti, mutta nyt onkin vaikeampaa arvioida virettä. Bluesin vire taas on parantunut hyvin vaikean alkukauden jälkeen. Tosin viimeisen kolmen pisteen voiton jälkeen joukkue on pelannut neljä ottelua ilman täyttä pistesaalista. Tiistaina Blues voitti SaiPan jatkoajalla, mutta peli ei ihmeellisyyksiä esittänyt, vaan taso oli myös Espoossa yhtä heikkoa, kuin Ilmalassa.

Huomioitavaa:
Jokereiden valmentajaosasto on muuttunut täysin. Hannu Aravirta ja Antti Törmänen ovat lähteneet ja Hannu Jortikka tullut tilalle, joten Jokereiden peliä on vaikea hahmottaa. Voi olla, että peli menee hyvin, kun ensiksi pitää valmentajanvaihdon yhteydessä palata perusasioihin. Toisaalta voi olla, että kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Yleensä valmentajanvaihdos on kyllä hetkellisesti piristänyt joukkueiden peliä, joten voi olla, että näin nyt Hannu Jortikan tultua Jokerit pelaa vuoden parasta peliään. Kumpaakin joukkuetta ovat vaivanneet myös loukkaantumiset, joten päivän kunto vaihtelee ja vaikeuttaa voimasuhteiden havainnointia.

Historia:
Voin myöntää, että olen kannattanut Bluesia kahdesti. Toinen kerta oli viime vuonna CHL:ssä, koska suomalaisjoukkuetta kannatti ennemmin kuin esimerkiksi saksalaista. Ja se toinen kerta on kaudella 2007-2008, jolloin Jokerit ja Blues kohtasivat välierissä. Myönnän, että en pidä Jokereista kovin paljoa ja se Bluesin asenne vakuutti allekirjoittaneen. Kyseinen sarja oli myös siitä mielenkiintoinen, että Hartwall Areenalla Jokerit siirtyi ottelusarjassa jo 3-1 johtoon, mutta tuloksilla 5-1, 2-1 ja., ja 5-3 Blues voitti lopulta sarjan voitoin 4-3. Kuudennen välierän jatkoaikamaalin teki kukas muukaan kuin Ben Eaves. Mutta youtube-pätkästä voi jokainen katsoa, kuinka lähellä Jokereiden finaalipaikka oikeasti olikaan. Jokerit ja Blues eivät muutoin playoffeissa ole kohdanneet, mutta vuodelta 1998 löytyy pronssiottelu, jossa Jokerit voitti silloin vielä nimellä Kiekko-Espoo pelanneen joukkueen tylyin 8-0 lukemin. Kauden aiemman kohtaamisen vei Blues numeroin 6-2 Toni Kähkösen kerätessä kolme syöttöpistettä.

Seuraa heitä:
- Fredrik Bremberg - Jokerit
Ruotsalainen on esittänyt kaukaloissa huikaisevaa taitoa ja on herättänyt myös Jukka Hentusen. Pelaa ottelu kerrallaan Jokereissa, joten tätä taiteilijaa kannattaa seurata nyt, kun se on vielä mahdollista Suomessa.

- Antti-Jussi Niemi - Jokerit
Niemi hankittiin Jokereihin puolustuksen johtajaksi, mutta hän ei ole täysin kyennyt vastaamaan huutoon. Auttaako valmentajan vaihtuminen ja nähdäänkö me vihdoin se maajoukkueesta tuttu, omassa päässä äärimmäisen varma puolustaja?

- Juuso Riksman - Jokerit
Riksman oli viime kauden paras maalivahti ja pääsi MM-kisoihinkin. Tällä kaudella peli ei ole kulkenut ja mies on vajonnut muun joukkueen mukana joen pohjaan. Itseluottamus pitäisi löytää jostain, mutta se ei välttämättä löydy vielä tähän peliin. Joka tapauksessa Riksman voi pelata joko aivan loistavasti, tai sitten päästää pari helppoa.

- Aleksi Laakso - Blues
Nuori puolustaja on päässyt pelaamaan Bluesissa ylivoimaa ja tämä nuorten MM-kisapaikkaa tavoitteleva nuorukainen on tehnyt jo tehot 2+9=11. Kasvaako pistepotti Jokereita vastaan?

- Branislav Mezei - Blues
Kesken kauden hankittu slovakki on kommenttien perusteella ollut vakuuttava. Peruspuolustaja pelaa Bluesissa otteluissa valtavia minuutteja ja on koko puolustuksen tärkein yksittäin pelaaja. Onnistumista ei mitata pisteinä, vaan sillä, että kuinka paljon tai vähän maaleja Jokerit tekee.

- Stefan Öhman - Blues
Bluesin nuoren hyökkäyksen johtohahmo. Kokenut keskushyökkääjä on toiminut esimerkkinä nuoremmille pelaajille ja on ollut tekemässä montaa ottelun ratkaissutta maalia. Pisteitäkin on kertynyt jo 23 kappaletta ja se oikeuttaa Bluesin kultakypärään.

Lopputulos: Hannu Jortikan tulo piristää joukkuetta ainakin hetkellisesti, joten veikkaan Jokereiden 4-2 voittoa.

Yksi NHL:n yllättäjistä

NHL:ssä on kausi edennyt jo yli 20 ottelun verran, ja ensimmäiset asetelmat alkavat selkiytymään. Yllättäjät ja pettymykset alkavat olemaan selvillä ja jopa suomalainen media on havainnoinnut näistä osan. Colorado Avalanche on yllättänyt kaikki pelaamalla erinomaista jääkiekkoa, kun taas Carolina Hurricanes ja Anaheim Ducks ovat olleet suuria pettymyksiä. Mutta yhtä joukkuetta ei ole huomioitu ja se on New York Islanders.

New York Islanders ei ole konferenssin kärjessä, eikä sinne varmaankaan missään vaiheessa yllä. Joukkue on tällä hetkellä itäisen konferenssin sijalla 10 tasapisteissä pudotuspeliviivan kummallakin puolella olevien joukkueiden kanssa. Mutta jo se on melkoinen yllätys. Viime kaudella Islanders oli selvästi NHL:n heikoin joukkue ja materiaali ei tuntunut riittävän mihinkään. Ja ennen kauden alkua saman odotettiin jatkuvan. Downgoesbrown sen muotoilikin hyvin. Vapaasti suomennettuna "Islandersilla on 6 tai 7 hyvää pelaajaa, joista jokainen on maalivahti". Niinpä, kauden jälkeen nimekkäimmät hankinnat olivat kokeneet maalivahdit Dwayne Roloson ja Martin Biron. Draftista tuli ne seuraavaksi parhaimmat vahvistukset, kun John Tavares varattiin ensimmäisenä ja AHL:ään hankittiin Mikko Koskinen kasvamaan korkoa. Loput hankinnat olivatkin muiden jämiä ja esimerkiksi Rob Schremp hankittiin waivers-listan kautta. Ei siis ihme, että odotukset olivat minimissään. Ja kun ensimmäiset ottelut päättyivät tappioihin, moni nauroi jo partaansa.

Mutta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa! Islanders alkoi saalistamaan voittoja. Ne maalin tappiot alkoivat kääntymään voitoiksi. Ja usein myös ihan ansaitusti, sillä Islanders on pelannut hyvää, pirteää ja ennakkoluulotonta peliä itseään selvästi nimekkäämpiä joukkueita vastaan. Samalla moni pelaaja on noussut aivan uudelle tasolle. Varsinkin tapaus Matt Moulson on melkoinen. Aiemmin urallaan mies on pelannut yhteensä 20 NHL.ottelua. Nyt on 24 ottelussa syntynyt 19 pistettä. Ja John Tavares on vastannut myös huutoon yllättävänkin hienosti ja kasassa on tulokkaalle makeat tehot 9+10=19. Maininnan arvoisia pelaajia ovat myös olleet Kyle Okposo, Jeff Tambellini, Josh Bailey, Frans Nielsen ja Jack Hillen, jotka ovat nousseet kaikki pelaamaan aivan uudella tasolla. Viime kauden tähtipuolustaja Mark Streit on myös jatkanut loistavia otteitaan. Ja suomalaisittain on mukava huomata, että Sean Bergenheim on pelannut hyvin. Alkukaudella ei pisteitä tahtonut kertyä, mutta peli oli silti pirteää ja ennakkoluulotonta ja mies loi paikkoja varsin tiuhaan tahtiin. Lopulta niitä pisteitäkin alkoi kertymään ja yhdeksässä viime ottelussa on syntynyt 5 pistettä.

Islanders ei välttämättä playoffeihin yllä, mutta heittopussiksi veikatulle joukkueelle tämä nykyinenkin tahti on erinomainen. Islanders on jo nyt näyttänyt, että joukkue ei ole mikään heittopussi, vaan NHL-tasoinen joukkue. Samanlaisella ennakkoluulottomalla pelillä pisteitä tulee kertymään jatkossakin, kunhan vain taso ei jää samanlaiseksi kuin viime yön Maple Leafs-ottelussa. Dwayne Roloson nimittäin torjui peräti 58 kertaa. Mutta Islanders oli terävä maalipaikoissaan ja vei lopulta ottelun nimiinsä 4-3 Josh Baileyn jatkoaikamaalilla. Erityismaininta Sean Bergenheimille, joka teki Islandersin kolmannen maalin alivoimalla, sekä syötti Baileyn ratkaisevan maalin. Bergenheim näköjään on ilmoittautunut ehdokkaaksi Vancouverin olympialaisiin. Hyvä Sean!

Some things

http://karhuherra.jatkoaika.com/:
"Kauniiksi lopuksi haastan kaikki rakkaat lätkäblogiskenen kollegat paljastamaan heikot kohtansa ja synkimmät ennakkoluulonsa."

Näin on hyvä vähintäänkin myöntää, että luen jatkoaika.com:n blogit aina niiden ilmestyttyä. Miksi ei? Hyvää tavaraahan ne tarjoavat. Joka tapauksessa tuollainen kohta eräästä blogista pisti silmään. Sitä en tiedä, kuinka "skenessä" minä olen, eikä se tarkemmin mietittynä kyllä kiinosta yhtään, mutta huvin vuoksi voisi miettiä, mitkä ovat oikeasti minun heikkoudet ja mitkä ovat ennakkoluuloni. Hyötyähän tästä ei ole kenellekään, mutta ehkä se paljastaa hieman miestä blogin takaa.

Selvin heikkous on varmasti tietty objektiivisuuden puute kahden länsirannikon seuran osalta. Porilaisena Ässien kannattajana on mahdotonta olla täysin ennakkoluuloton tai objektiivisesti ajatteleva henkilö Ässien ja Lukon asioista. Siksi pyrinkin kirjoittamaan Lukosta mahdollisimman vähän, sillä täysin objektiivista tekstiä kyseisestä aiheesta on turha odottaa. Mutta niin se on myös Ässien osalta. Fanina on käytännössä mahdotonta ajatella poikkeuksetta fiksusti Ässistä. Välillä tuntuu, että Ässät ansaitsisi pisteitä peleistä, joita ei ole hallittu, välillä tuomarit ovat sortaneet tylysti, välillä uusi vahvistus on olevinaan hirveä pettymys, vaikka kyseessä olisikin ihan pätevä kaveri ja välillä porilaisia pelaajia tulee arvostettua korkeammalle, kuin mihin olisi aihetta. Lukon tapauksessa taas ajatusmaailma menee helposti vähätteleväksi, vaikkei syytä aina olisikaan. Huomasin sen itsekin tuossa vähän aikaa sitten, kun vasta reilu pari viikkoa sitten pystyin myöntämään Lukon olevan yksi suurimmista suosikeista voittamaan mestaruus tänä vuonna. Ja takana oli jo todella monta voittoa! Mutta jotain pientä ja satunnaista löytyy Ässien ja Lukon lisäksi.

Ne kaksi joukkuetta, joita en voi täysin objektiivisesti tarkastella

- En ole ikinä pitänyt Jokereista. Kai syynä on ns. rahaseuran maine ja se, että välillä porukkaa ostettiin pistepörssin perusteella omista junioreista välittämättä. 
- Juhani Tammisen persoona ärsyttää minua. Onhan kyseessä ihan hyvä valmentaja, mutta se kaikki turha show saa minut vihaiseksi. Tammisen takia olen miltei alkanut vihaamaan Sportia, vaikka syytä ei oikeastaan ole.
- Jonkinlainen venäläisvastaisuus elää minussa. Maassa pelataan hyvää ja viihdyttävää lätkää, mutta en vain tykkää venäläisistä. KHL pistää harmittamaan, varsinkin kun moni suomalainen lähtee sinne kesken sopimuksen. Ja se kaikki uho NHL:n haastamisesta... Mutta toisaalta, onko sen mitään väliä, jos suomalaiset lähtevät nykyään Venäjälle niiden aiempien Ruotsin ja Sveitsin sijaan?
- Tiettyjä pelaajia kohtaan on myös syntynyt ennakkoluuloja. Näitä ovat käytännössä jotkin entiset Ässien ja Suomen maajoukkueen pelaajat. Esimerkiksi kesti aina tähän kauteen asti myöntää, että Pauli Levokari taitaa olla oikeasti hyvä pelaaja. Ja Levokari on vain esimerkki. Tämän kaltaisia tapauksia olisi jonoksi asti.

Mutta jottei blogi menisi kokonaan omien ennakkoluulojen ja asenteiden ruotimiseen, niin mainitaan eilinen peli. Ässät ja Kärpät tarjosivat lauauntai-iltaan oikein hyvää viihdettä. Kumpikin joukkue tuntui pelaavan todella hyvin ja peli oli todella viihdyttävää. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi Jokerit - Ässät tai Ässät - HPK otteluista. Lopputulos toki harmittaa (Kärpät voitti 4-2, viimeinen tyhjiin), mutta peli oli kuitenkin äärimmäisen mukavaa seurattavaa. Ja Kärpät kaiketi ansaitsee voiton silloin, kun Ässien ylivoima ei toimi, eikä Marko Mäkinen saa toimitettua kiekkoa tyhjään maaliin. Ja lisäksi pitää nostaa esille Tero Määttä. Todella hyvä ottelu Määtältä! Hyvää oman pään pelaamista, loistavia katkoja, hyviä syöttöjä ja liikekin oli aivan eri planeetalta, kuin kauden alussa. Jos sekä Ässien, että Määtän ilme pysyy jatkossakin samanlaisena, niin allekirjoittanut olisi ainakin tyytyväinen.

Hyvä vai huono siirto?

Yksi liigakauden suurimmista siirtoja on täällä. Rauman Lukko ja KHL:n Ak Bars Kazan kävivät vaihtokaupoilla ja lopputulos on nyt varmistunut. Maalivahti Petri Vehanen siirtyy Venäjälle ja Suomeen taas löysi tiensä ruotsalaisvahti Mikael Tellqvist. Mutta oliko siirrossa raumalaisten kannalta järkeä? Vihdoin joukkue on iskussa ja nyt ykkösvahti vaihtuu.

Aloitetaan huonoilla uutisilla. Petri Vehasessa Lukko menettää alkukauden parhaan maalivahdin. Lukon puolustus on toiminut alkukauden erinomaisesti, mutta osansa sillä on myös huipputorjuntoja esittäneellä Vehasella. Jos ei muuta, niin Vehaseen puolustus pystyi luottamaan kuin vuoreen. Vehanen pelasi myös hienosti Karjala-turnauksessa, joten nyt puhutaan kansainvälisen tason maalivahdista. Ja kun kyseessä on vielä raumalainen, niin luulisi Lukon yrittävän pitää maalivahdistaan kiinni kaikin voimin. Mutta näin ulkopuolisin silmin katsottuna, Lukon kannatti tehdä siirto.

Ensiksi voidaan miettiä, mikä olisi ollut Vehasen motivaatio, mikäli siirtoa ei olisi tapahtunut. Olisiko hän pelannut enää täydellä teholla? Vehanen kuitenkin myönsi jo aiemmin, että ulkomaat kiinnostavat ja nyt oli kuta kuinkin viimeinen hetki lähteä. 1,5 kauden jälkeen on kuitenkin hyvinkin todennäköisestä, että Vehanen tekee vielä paluun Raumalle. Ja sitä ei välttämättä olisi tapahtunut missään tapauksessa, mikäli siirto ei olisi toteutunut kivuttomasti. Toisekseen, vaikka Lukolla onkin miltei pohjattomat resurssit, niin olihan tuo siirto järkevä taloudellisestikin. Ymmärtääkseni (korostan sanaa, ymmärtääkseni) Lukko saa kertakorvauksena siirrosta miljoona euroa, jolla maksaisi SaiPan pelaajapalkkiot miltei kokonaisen kauden ajan. Samalla Ak Bars Kazan maksaa Vehasen loppukauden palkan, joka oli jo liigatasolla varmaan kymmenen suurimman joukossa. Ja kaupan päälle siirrossa tulee mukana toinen maalivahti Mikael Tellqvist, jonka loppukauden palkan ilmeisesti maksavat myös venäläiset. Nyt siis puhutaan Suomen mittakaavassa aivan käsittämättömistä säästöistä.

Niin ja tapaus Mikael Tellqvist. Vehanen on nykyään todennäköisesti parempi maalivahti, mutta Tellqvistin meriitit ovat liigatasolle aivan käsittämättömät. Tellqvist on pelannut 114 NHL-ottelua, ollut mukana Ruotsin olympiajoukkueessa vuosina 2002 ja 2006, pelasi vuoden 2004 World Cup-joukkueessa, on pelannut neljät MM-kisat, voittanut olympiakultaa, MM-hopeaa, MM-pronssia ja hänet on valittu kahdesti Elitserienin tähdistökentälliseen. Ja mies valittiin juuri vähän aikaa sitten Karjala-turnaukseen. Jos tällainen maalivahti ei ole liigan eliittiä, niin silloin suomalainen maalivahtituotanto on vieläkin korkeammalla tasolla, kuin luullaan. Ei SM-liigassa nyt sentään niin paljoa hyviä maalivahteja ole, etteikö yksi Tellqvist olisi yksi parhaista.

Eli menikö Lukon mestaruusmahdollisuudet tähän siirtoon? Vastaukseni on, että ei mennyt. Vehasta ei voi täysin korvata, mutta Tellqvist kyllä riittää helposti pitämään Lukon mestaruustaistossa. Oikeastaan luottaisin ainakin tällä hetkellä enemmän Tellqvistiin, kuin esimerkiksi Kärppien Koivistoon ja Tarkkiin, tai HIFK:n Lundelliin ja Niemiseen. Ja kun nuori Antti Raantakin on omissa otteluissaan onnistunut hyvin, niin ongelmia ei pitäisi tulla. Ja hei, Tellqvistin sopeutumiseen saattaa auttaa sekin, että Lukon pelipaita muistuttaa hieman Ruotsin maajoukkueen pelipaitaa. Jos vaikka siitä tulisi heti ensiksi mukavan kotoinen olo, ja kiekot alkaisivat tarttua räpylään. Kunhan vain ei ota mallia Salt Lake Cityn olympialaisten aikaisesta Tommy Salosta.

Hulluutta vai neroutta?

Tapaus 1: Juhani Tamminen

On tuo ihmeellinen mies. Ei voi kuin ihmetellä. Nythän pari päivää sitten hän oli taas vaihteeksi sitä mieltä, että tuomarit olivat ottelussa RoKia vastaan huonoimmat koskaanikinämissään. Kyseisen ottelun Rovaniemellä Sport hävisi lopulta 3-2 RoKin viimeisen minuutin maalilla. Tammisen mielestä syynä oli se, että tuomarit tappoivat sen legendaarisen momentumin. Minun mielestäni ongelmat ovat syvemmällä, sillä julkisuuteen on valunut tietoja siitä, että Sport-pelaajat haluavat Tammisen pois Vaasasta. Ja vaikka tuskin kukaan jääkiekkoilija haluaa tahallaan hävitä peliä, niin se ei voi olla vaikuttamatta joukkueen pelimoraaliin. Siksi laitoinkin ennen ottelua rahani RoKin voitolle ja oikeassahan minä olin.

Vaikka minulla ei olekaan oikeutta ainakaan Tammisen mielestä kommentoida asiaa, sillä en ole pelannut peliäkään, niin kommentoin silti. Mielestäni Tamminen on ihan pätevä valmentaja. Ei lähelläkään Suomen parhaita, mutta hyvä. Erityisesti hän on hyvä sytyttämään joukkueen ja hän saa nopeasti tuloksia aikaiseksi. Ja valmensihan hän Sportin Mestiksen voittoon ja liigakarsintoihin, jossa Sport oli todella lähellä liigapaikkaa. Tammisen suurin ongelma on vain hänen liian iso ego, joka viimeistään toisella kaudella alkaa vaivaamaan enemmän tai vähemmän. Se on nähty Porissa ja se nähdään nyt Vaasassa. Jos joukkueella on ongelmia, niin se on aina pelaajien vika, tuomareiden vika, katsojien vika, hallin vika tai sitten planeetat ovat väärässä paikassa. Ikinä syy ei ole Tammisen, sillä onhan hän kiekkoleijona numero 79. Omasta mielestään hän on varmaankin kaikkien aikojen paras valmentaja, joka ihmettelee miksi NHL:stä mikään organisaatio ei ole häntä vielä palkannut. Tai ehkä hän onkin saanut tarjouksen rapakon takaa, mutta on jäänyt Suomeen, koska on niin vaatimaton. 

Nythän Tammiselle annettiin kahden ottelun toimitsijakielto, joten ihan hetkeen ei taida Tammisen saagalle tulla jatkoa. Ellei hän oikein innostu ja kommentoi suoraan Iltasanomille jostain satunnaisesta asiasta.

Tapaus 2: Matti Virmanen ja Jokerit

Ensin positiiviset asiat. Jokereiden peli on mennyt hieman parempaan suuntaan, kuin mitä se välillä oli. Fredrik Brembergin, Esa Pirneksen ja Jukka Hentusen peli on mennyt hyvin ja voittojakin on tullut. Aina tähän päivään asti, kun HIFK voitti Jokerit 4-0. Ilman Hirschovitsia ja Granlundia.

Muutenkin mietityttää se, että kuinka pitkään asiat ovat edes jollakin tavalla kunnossa. Bremberg pelaa ottelun kerrallaan ja saattaa lähteä vaikka huomenna KHL:ään pelaamaan johonkin joukkueeseen. Ja sitten taas ihmetellään ratkaisijoiden puutetta, kun Hentunen ja Pirnes eivät kahdestaan voi voittaa otteluita. Brembergin lisäksi Virmanen on tehnyt muitakin huippuluokan hankintoja. Ässistä tuttu Markku Tähtinen pääsi Jokereihin, sillä hän ei kelvannut millekään muulle liigaseuralle, eikä edes tshekeille. Nyt on sitten tarjolla kakkossentterin paikka. Sami Helenius lähetettiin taas Pelicansiin loppukaudeksi ja sitten tulikin ilmoitus huippuluokan hankinnasta. Alex Brooks palaa Jokereihin ensi kertaa sitten kauden 2001-2002 ja kultamitalin. Kyseessähän on peruspuolustaja, jolta pisteitä on turha odottaa. Oman pään pelaaminen on varmaan kunnossa, mutta on se jo jotenkin noloa, kun Brooks on onnistunut tekemään maalin viimeksi kaudella 2005-2006! Siksi onkin huvittavaa, että Aravirta mainostaa Brooksia rightin puolustajana. Sitä hän toki on, mutta odotatteko te häneltä montaakin maalia?

Ja Jokeri-fanit olivat taas fiksulla päällä HIFK:iä vastaan. Vuoden mauttomin lakana on täällä. Tätä mauttomampaa ei nimittäin voi enää tehdä:

Kai te, ketkä tuon lakanan väsäsivät, olette nyt sitten todella ylpeitä itsestänne. Pääsitte lakanallanne MTV3:n uutisiin ja minun blogiin. Todellinen one minute of fame!

Tapaus 3: Down Goes Brown

http://www.downgoesbrown.com/

Tuo mies ei voi olla normaali. Ei kenties edes ihminen. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Vaikka Toronto Maple Leafs ei olekaan lähellä sydäntäni, niin tämän miehen kirjoitukset jaksavat naurattaa kerta toisensa jälkeen. Jutut ovat sitä tasoa, että minä en voi kuin ihailla ja unelmoida samantasoisista vitseistä. Ja tämä sama mies on saanut niinkin hullun ajatuksen, kuin perustaa väärennetyn Brian Burken (Toronton GM) twitter-tilin ja laittaa sinne ties mitä kommenttia.

Omia suosikkikirjoituksia ovat muun muassa "The Leafs' secret Facebook feed", "A review of NHL 10" sekä "Brian Burke mic'd at the draft: What TSN didn't show you". Aivan loistavia kirjoituksia kaikille, ketkä vain ymmärtävät englantia. Ja lisää tulee kuta kuinkin viikoittain!

Ja loppuun vielä eräs hänen kommenttinsa Leafsin suomalaisvahdista. Yksi tavoista pelastaa Maple Leafs on tämän herran mielestä seuraava: "Have goaltending coaches work extensively with Vesa Toskala on positioning. Specifically, how to position his ass on the end of the bench for the remainder of the season.". Käy!

Kuka valitaan Vancouveriin, kuka ei?

Tämän kiekkokauden merkittävin tapahtuma on ehdottomasti Vancouverin olympialaiset. Siellä pelaavat vastakkain maailman parhaat maat maailman parhailla pelaajilla, joten turnauksen taso on kovin mahdollinen. Suomikin saa jalkeille iskukykyisen joukkueen, vaikka Kanadan ja Venäjän tasolle ei ylletäkään. Joukkueen kokoaminen on kuitenkin hankala tehtävä, mutta nyt Karjala-turnauksen jälkeen ja NHL-kauden alettua alkaa joukkue hahmottua. Tässä on oma näkemykseni tämän hetkisen tilanteen perusteella. Joukkue on kasattu sen mukaan, että kaikki suomalaiset olisivat pelikunnossa, joka toki on epätodennäköistä. Mutta näillä mennään omasta mielestäni parhaassa mahdollisessa tilanteessa:

Maalivahdit:
Niklas Bäckström - Minnesota Wild
Miikka Kiprusoff - Calgary Flames
Antero Niittymäki - Tampa Bay Lightning

Omissa kaavailuissani Kiprusoff palaa maajoukkueeseen

Maalivahtitilanne on mielestäni kahden pelaavan maalivahdin osalta selvä. Bäckström ja Kiprusoff pelaavat ja ykkösvahti valitaan ennen Vancouveria olevan vireen perusteella. Tosin lienee aivan sama, kumpi pelaa, sillä sekä Bäckström, että Kiprusoff ovat maailman parhaiden maalivahtien joukossa. Alkukauden hyvillä esityksillä kolmanneksi valinnaksi nostaisin edellisten olympialaisten sankarin, Antero Niittymäen. Jos hänen tasonsa tippuu, niin korvaajaksi joko Pekka Rinne, mikäli ottaa taas ykkösvahdin paikan, tai Tuukka Rask hankkimaan kokemusta. Tosin on miltei sama, vaikka kolmanneksi lenkiksi valittaisiin Jukka Tammi luomaan joukkuehenkeä, sillä Bäckströmin ja Kiprusoffin takana pelivuoroa tuskin tulee.

Puolustajat:
Lasse Kukkonen - Avangard Omsk
Mikko Lehtonen - Frölunda
Sami Lepistö - Phoenix Coyotes
Toni Lydman - Buffalo Sabres
Joni Pitkänen - Carolina Hurricanes
Sami Salo - Vancouver Canucks
Kimmo Timonen - Philadelphia Flyers

Puolustuksessa on helppo valita neljä puolustajaa ja oikeastaan kaksi ensimmäistä pakkipariakin. Timonen - Salo ja Pitkänen - Lydman ovat loogiset kaksi ensimmäistä paria, joissa Timonen ja Pitkänen hoitavat kiekollisen puolen ja Salo ja Lydman taas varmistaa selustan. Se, kumpi on ensimmäinen pari ja kumpi toinen on makuasia. Kolmas pari tuottaakin enemmän päänvaivaa, mutta päädyin pariin Lepistö - Kukkonen. Lepistö pystyy kiekolliseen peliin ja on pelannut hienosti Phoenixissä. Kukkonen taas antoi todella hyvät näytöt Karjala-turnauksessa ja niillä näytöillä päästäisin Kukkosen Vancouveriin. Seitsemänneksi puolustajaksi valitsisin monipuolisen puolustajan Mikko Lehtosen, mikäli hän jatkaa hyviä otteita Ruotsissa ja onnistuu Venäjän turnauksessa. Jos taas ei, niin tilalle voi valita myös omaan päähän erittäin varman Ossi Väänäsen. Moni kaavailee Petteri Nummelinia joukkueeseen, mutta itse en häntä enää mukaan ottaisi. Viimeiset MM-kisat olivat jo vaisut ja Pitkänen, Timonen, Lepistö ja Salo kyllä hoitavat ylivoiman. Ainoastaan kiekollisten puolustajien loukkaantumiset nostaisivat mielestäni Nummelinin kisoihin. NHL-puolustajat Anssi Salmela ja Ville Koistinenkin ovat poissa laskuistani. Salmelan taso ei oikein riitä edes NHL:ään ja Koistinen taas on pelannut aivan väärää pelipaikkaa koko alkukauden. Ja jotain Seikolaa on turha lähteä edes miettimään.

Hyökkääjät:
Sean Bergenheim - New York Islanders
Valtteri Filppula - Detroit Red Wings
Niklas Hagman - Toronto Maple Leafs
Jussi Jokinen - Carolina Hurricanes
Olli Jokinen - Calgary Flames
Mikko Koivu - Minnesota Wild
Saku Koivu - Anaheim Ducks
Jere Lehtinen - Dallas Stars
Petteri Nokelainen - Anaheim Ducks
Mika Pyörälä - Philadelphia Flyers
Jarkko Ruutu - Ottawa Senators
Tuomo Ruutu - Carolina Hurricanes
Teemu Selänne - Anaheim Ducks

Hyökkäys onkin monimutkaisempi tapaus. Periaatteessa hyviä valintoja on paljon, mutta lopulta päädyin seuraavaan ratkaisuun: Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu muodostavat ykkösketjuun luonnollisen tutkaparin, jossa Koivu luo peliä ja Ruutu raataa. Heidän vierelleen kaipaisin taitavampaa pelaajaa, joka osaa tehdä myös maaleja ja tähän valitsisin ihan hyvän alkukauden pelanneen Jussi Jokisen. Toiseen ketjuun sitten ottaisin ensiksi Detroitissa hyvin pelanneen Valtteri Filppulan, joka osaa pelata myös laidassa. Keskelle sitten Olli Jokinen, joka tuntuu pääsevän vauhtiin kauden edetessä. Toiselle laidalle valitsisin sitten Torontossa hyvin tehoja tehneen ja Filppulalle ja Jokiselle tilaa luovan Niklas Hagmanin. Hagmanilla on lisäksi potentiaalia tehdä ihan maukkaat tehotkin. Kolmanneksi ketjuksi sitten kokemusta Jere Lehtisen, Saku Koivun ja Teemu Selänteen muodossa. Tämä ketju on toiminut aina maajoukkueessa ja Lehtinen on luonnollinen valinta samassa seurajoukkueessa pelaavien Koivun ja Selänteen rinnalle. Tosin Lehtisen pitää päästä kuntoon ennen valintojen tekoa. Neljäs ketju onkin sitten vaikea. Jarkko Ruutu on erinomainen roolipelaaja ja ainoa helppo valinta neljänteen ketjuun. Jarruketjun sentteriksi valitsin Petteri Nokelaisen, sillä hän on osoittanut olevansa hyvä siinä roolissa, ja haluaisin hänen saavan jo kokemusta kansainvälisistä peleistä. Toiselle laidalle valitsisin yleisestä linjasta poiketen Sean Bergenheimin, joka on pelannut hyvän alkukauden. Pisteitä ei ole tullut hirveästi, mutta energiaa riittää ja hän on ollut hyvä kummassakin päässä kenttää. Toisin sanoen hän olisi mielestäni erinomainen pelaaja neljänteen ketjuun. 13. hyökkääjäksi valitsisin sitten monipuolisuutta ja tähän hyvä valinta olisi sekä laidalla, että keskellä hyvä kahden suunnan hyökkääjä, eli Mika Pyörälä.

Jukka Jalosella riittää vielä pohdittavaa ennen Vancouveria

Ja sitten perusteluita muutaman pelaajan kohdalla, miksi en itse heitä valitsisi olympialaisiin. Jarkko Immonen antoi niin hyvät näytöt Karjala-turnauksessa, kuin Euroopassa pelaava pelaaja voi antaa, mutta hänelle pitäisi antaa rooli kolmessa ensimmäisessä ketjussa, ja siellä taas on Immosta parempia pelaajia. Niko Kapanen olisi ihan hyvä valinta neljänteen kenttään ja hänellä on kokemusta arvokisoista, mutta Karjala-turnauksessa Kapanen oli todella vaisu ja kausi KHL:ssäkään ei ole ollut kovin erikoinen. Ville Peltosen aika alkaa mielestäni taas olla ohi ja liike ei enää riitä tälle tasolle. Peltonen oli Karjala-turnauksessa vaisu Venäjää ja Tshekkiä vastaan ja yksittäinen ottelu Ruotsia vastaan ei muuta sitä. Tosin Peltoselle saattaisi aueta paikka, mikäli Lehtinen ei kuntoudu tarpeeksi nopeasti. Sami Kapasenkin aika alkaa olla ohi ja Pyörälä hoitaa monipuolisen pelaajan yhtä hyvin. Ja ilman Kapastakin joukkueessa on aivan tarpeeksi kokemusta ja johtajuutta. NHL:ssä pelaavat Antti Miettinen ja Ville Leino ovat taas olleet suuria pettymyksiä alkukaudesta ja tuoreet näytöt eivät yksinkertaisesti riitä mielestäni valintaan. Varsinkin, kun kumpikin kaipaisi hyökkäävää roolia. Ja ainakin IS Veikkaja on pohtinut myös Leo Komarovia. Kaikki kunnia Komaroville, sillä pidän hänen pelityylistään ja Karjala-turnauskin meni hienosti, mutta KHL:ssä ei ole mennyt aivan yhtä hyvin, ja Ruutu kyllä hoitaa nelosketjun ärsyttäjän roolin toistaiseksi Komarovia paremmin. Tosin Ruudun loukkaantuessa kannattaa miettiä Komarovin valintaa tarkasti. NHL:ssä ja Euroopassa pelaa toki myös muitakin, mutta heidän tasonsa ei valitettavasti riitä.

Eli minun joukkueeni olisi siinä perusteluineen. 21 pelaajaa NHL:stä, yksi KHL:stä ja yksi Ruotsista. Ja tällä joukkueella tavoittelemaan kultaa. Niin ja vielä loppuun muistutan, että tämä on oma henkilökohtainen mielipiteeni ja jokainen saa olla eri mieltä. Ja mielellään kuuntelen perusteluita erilaisille vaihtoehdoille. Mutta kuten kaikki tiedämme, lopullisen päätöksen tekee Jukka Jalonen.

Vuori tuli Muhammedin luo

Myönnetään heti ensimmäisenä, että en tiedä miksi, mutta juniorikiekkoilu on ollut jo hetken aikaa lähellä sydäntäni. Olen jo hetken aikaa seurannut juniorikiekkoa, ja tunnenkin A-nuorten SM-liigan pelaajat ja nuorisomaajoukkueiden pelaajat paremmin nimeltä, kuin monen Mestis-joukkueen pelaajat. Mutta harvoin tulee nähtyä pikkuleijonien pelejä, mutta tällä kertaa siihen avautui tilaisuus. Tänään (8.11) Porissa pelasivat nimittäin vastakkain Suomen ja Ruotsin alle 18-vuotiaden maajoukkueet. Asetelma Suomen kannalta ei toki ollut kovin hyvä, sillä aiemminkin tässä blogissa totesin tuon ikäluokan olevan aivan surkea, ja turnauksen aiemmat ottelut Sveitsiä ja USA:ta vastaan olivat jo päättyneet tappioon. Tosin Kankaanpäässä USA onnistuttiin ennen turnausta kertaalleen peräti voittamaan, mutta erään paikalla olleen mukaan lähinnä tuurilla. Kaikesta huolimatta tie vei Isomäkeen.

Aloitetaan positiivisilla asioilla. Suomi oli kaksi kertaa johdossa. Ensin tilanteeksi tuli 1-0, kun Olli-Pekka Viitaniemi sai kiekon runnottua maaliin, ja toisen erän aluksi Teemu Rautiainen siirsi kiekon maaliin hienon yksilösuorituksen päätteeksi ja teki tilanteeksi 2-1. Ja Suomi tuli vielä tasoihinkin kolmannessa erässä Jose Sneckin onnistuessa tasoittamaan pelin. Muutenkin peli oli tasainen, mutta Ruotsi onnistui maaliteossa hieman paremmin ja maalit menivät miltei poikkeuksetta yläkulmaan. Onko siis menty eteenpäin? Tuskin. USA:sta ja Sveitsistä en tiedä, mutta ainakin Ruotsi oli liikkeellä kakkosjoukkueella parhaimpien pelatessa rapakon toisella puolella. Suomeltakin toki puuttui herrat Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ja Joonas Donskoi, mutta ei ykkösjoukkueella saisi hävitä Ruotsin kakkosjoukkueelle. Ja täytyy muistaa, että Suomi edelleenkin hävisi tässä ikäluokassa USA:lle ja ennen kaikkea jälleen kerran Sveitsille! Täytyy siis vain todeta, että paskasta ei saa konvehtia.

Mutta onneksi pari Suomen pelaajaa pelasi varsin mallikkaasti. Maalivahti Sami Aittokallio pelasi ihan hyvin ja kun kakkosvahtina on vielä kohtuullisen lupaava Riku Härmä, maalivahtiosaston pitäisi olla tässäkin ikäluokassa varsin hyvä. Puolustajista omasta mielestäni taas onnistuivat Miro Hovinen ja Julius Nyqvist, joista kumpikin esitti hyvää oman pään peliä. Hyökkääjistä Patrik Moisio näytti myös lupaavalta, sillä hän osasi käyttää kokoaan hyödyksi sekä tuodessaan kiekkoa ylös, että taklatessaan ruotsalaisia laitaan. Lisäksi hän väläytti pari kertaa hyvää laukausta. Ja Teemu Rautiainen olisi tähti, mikäli hobiteilla olisi oma sarjansa. Miikka Salomäki pitää myös mainita, sillä lopussa hän otti yhteen Ruotsin Patrik Norenin kanssa. Tunteet käyvät siis kuumina myös näissä peleissä.

Sen sijaan toisaalla meni vähän paremmin.

Leijonat, eli miesten A-maajoukkue pelasi erinomaisen Karjala-turnauksen. Venäjää vastaan mentiin erinomaisella pelillä jo 3-0 johtoon, mutta lopulta hävittiin rankkareilla 3-4. Mutta täytyy ottaa huomioon se, kuinka erinomaisella joukkueella Venäjä oli liikenteessä. Tuosta joukkueesta erittäin moni on ollut nimittäin voittamassa kahta MM-kultaa peräkkäin. Tshekkikin kaatui 2-1 ja Ruotsi kaatui aivan mahtavan esityksen jälkeen peräti 7-0! Jukka Jalosen kuviot siis näyttävät toimivan. Onnistujiksi voi laskea ehdottomasti Jarkko Immosen ja Lasse Kukkosen. Kukkonen taisi varmistaa tällä esityksellä paikkansa olympiajoukkueessa ja turnauksen pistepörssin voittanut Jarkko Immonen nousi tosissaan taistelemaan paikasta Vancouverissa. Alkaakin olla entistä vaikeampi päättää, että valitaanko neljänneksi sentteriksi Niko Kapanen, Jarkko Immonen vai Petteri Nokelainen. Ja koska ihmettelin Marko Anttilan valintaa, niin ihmetellään nyt vähän lisää. Miten ihmeessä SM-liigassa keskinkertaisia esityksiä esittänyt Anttila voi onnistua maajoukkueessa aivan erinomaisesti? Noilla esityksillä nimittäin Anttilan saa vapaasti valita jatkossakin maajoukkueeseen.

U20 sen sijaan hävisi kolmesti omassa turnauksessaan, mutta paniikkiin ei silti ole syytä. Joukkueesta nimittäin oli erilaisten syiden takia sivussa nopeasti mietittynä Mikael Granlund, Joonas Rask, Ilmari Pitkänen, Teemu Eronen ja Tommi Kivistö. Ja noista ainakin Granlund, Rask ja Kivistö ovat ihan avainpelaajia. Lisäksi ennen h-hetkeä, eli vuodenvaihteen nuorten MM-kisoja mukaan tulevat ratkaiseviin rooleihin ainakin Toni Rajala ja Jyri Niemi, joten paljon ehtii vielä muuttua. Ja sitä paitsi kakkosjoukkue pelasi Sveitsiä vastaan kolmesti, ja 5 pistettä iskeneen Martin Tuomisen johdolla voitti kahdesti sekä pelasi kerran tasan. Näin saadaankin paljon pohdittavaa vielä ennen vuodenvaihdetta. Mikä onkaan se paras mahdollinen joukkue? Mutta eiköhän Hannu Jortikka tiedä mitä tekee ja valitsee menestyvän joukkueen, sillä Hannu on melkoinen Jortikka.

Ja U17 pelasi myös vakuuttavasti. Lähinnä vuonna 1993 syntyneistä kasattu joukkue voitti Tshekin vastaavan kolme kertaa. Turnauksen pistepörssin voitti peräti 9 pistettä kerännyt Markus (Mikaelin pikkuveli) Granlund. Joel Armia oli myös pelipäällä tehden tehot 3+3. Puolustajista 4 pistettä saivat kasaan Patrik Parkkonen ja alaikäisenä mukaan valittu Rasmus Ristolainen. Ja kun maalivahdit Richard Ullberg ja Tuomas Saarela pelasivat ihan mallikkaasti, niin tulos oli tämä. Onkohan näistä kavereista joku nousemassa alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen? Granlund ja Armia antoivat tässä turnauksessa varsin hyvät näytöt ja A-junioreissakin on mennyt ihan hyvin. No se on Sakari Pietilän murhe se.

Ja ensi viikolla alkaakin jälleen normaalit pelit. Siihen asti, näkemiin ja kuulemiin.

Kovia puolustajia saapuu Suomen kaukaloihin

Mitä ihmettä tämä on? SM-liiganhan piti olla aivan surkea sarja, jonne ketään ei halua tulla. Mutta niin vain viime aikoina peräti kolme kovan luokan puolustajaa on eksynyt Suomen syksyyn. Kieltämättä kenelläkään heistä ei kauden alku mennyt odotetulla tavalla, mutta taidot eivät häviä mihinkään ja meriitit ovat kovat. Ja varmasti sopeutuessaan Suomeen ja pelien koventuessa nämä puolustajat tulevat olemaan vielä kova sana. Tosin aina voi flopata syystä tai toisesta, mutta todennäköistä se ei ole.

Ensimmäisenä tuli Blues. 29. päivä Blues julkaisi loppukauden mittaisen sopimuksen slovakialaispuolustaja Branislav Mezein kanssa. Ja sopimus sisälsi peräti koeajan, eli epäonnistuessaan miehestä pääsee eroon. Tämä kookas ja fyysinen puolustaja lujittaa varmasti Bluesin peräpäätä merkittävästi. Lisäksi Mezeillä löytyy tililtään kolmet MM-kisat sekä World Cup vuodelta 2004. NHL:ssäkin on kertynyt otteluita peräti 240 kappaletta lähinnä Florida Panthersin paidassa. Ja ilmeisesti viime kausi KHL:n Barys Astanassakaan ei mennyt täysin pieleen. Alkukausi Tshekeissä HC Plzenissä meni pieleen syystä tai toisesta, mutta Suomen pelitapa saattaa fyysiselle puolustajalle sopia muutenkin paremmin. Niin ja Mezei ei ole vielä edes mikään jäähdyttelijä, sillä ikää on vasta 29 vuotta.

Tänä aamuna HIFK taas julkaisi oman kovan luokan hankintansa, kun Ross Lupaschuk siirtyy Helsinkiin. Lupaschuk muistetaan Kärppien takalinjoilta kaudelta 2006-2007, jolloin hän oli mestarijoukkueen paras puolustaja. Rightin laukojana Lupaschukille on käyttöä ylivoimalla, varsinkin kun kiekolliset taidotkin ovat erinomaiset. Tämän lisäksi Lupaschuk on varma omaankin päähän, joten HIFK sai yhden liigan monipuolisimmista puolustajista. Lupaschuk teki erinomaiset tehot myös Venäjällä Avangard Omskissa kaudella 2007-2008 (22 pistettä), joten näyttöjä löytyy vieläkin kovemmasta liigasta, kuin Suomesta. Kauden alla Lupaschuk ei saanut paikkaa Phoenix Coyotesista, joten hän päätti palata Suomeen. Ja tämän jälkeen HIFK onkin sitten yksi mestarisuosikeista kovan puolustuksensa ansiosta. HIFK:n puolustuksessa on nimittäin nimet Lupaschuk, Söderholm, Clarke, Järventie, Kankaanperä ja Kurvinen, joka voi aivan hyvin riittää loppuun saakka. Niin ja Lupaschukhan teki voittomaalin Kärpille mestaruuden ratkaisseessa kolmannessa finaaliottelussa.

Ja Kärpätkään ei voinut jäädä tuleen makaamaan, vaikka Lupaschuk siirtyikin HIFK:iin, ja käytti osan pelaajabudjetistaan kokeneeseen venäläispuolustajaan. Dmitri  Yushkevich ei ole enää mikään juniori, mutta taso riittää heittämällä SM-liigaan. Vielä viime kaudella KHL:ssä syntyi Sibir Novosibirskissä 26 pistettä, joka on erinomainen saldo puolustajalle. Meriittejä löytyy myös maajoukkueesta, sillä hänellä on takanaan kahdet olympialaiset (1992 & 1998), joista tuliaisina oli kulta ja hopea. MM-kisoissa Yushkevich on esiintynyt neljästi, joista viimeisin esiintyminen on vuodelta 2004. Yushkevich on pelannut myös NHL:ssä peräti 786 ottelua ja hän pääsi vuonna 2000 peräti NHL:n tähdistöotteluun. Mies tuskin on enää samassa kunnossa kuin huippuvuosinaan, mutta ottanee helposti paikkansa Kärppien kahdesta kärkiparista.

Ketä mahtaakaan olla seuraavaksi ostoksilla. Jokereiden tilanne on sellainen, etten ihmettelisi vaikka sinnekin joku puolustaja eksyisi. Ja Ässätkin saattaa hankkia vielä jonkun. Jää siis nähtäväksi, tuleeko kolmen kovan puolustajan lisäksi liigaan vielä neljäs tai mahdollisesti viideskin kova puolustaja näinä sateisina syyskuukausina.

Kohti Karjala-turnausta

Karjala-turnaus on kiinnostavampi kuin aikoihin! Syy löytyy Vancouverin olympialaisista. Joukkueet pitää nimetä olympialaisiin jo joulukuussa ja sitä ennen on vain kaksi EHT-turnausta, jotka pelataan Suomessa ja Venäjällä. Ja näihin kahteen turnaukseen valitaan lähes poikkeuksetta ne Euroopassa pelaavat pelaajat, joilla on mahdollisuudet päästä olympialaisiin. Ja koska neljän viimeisen vuoden aikana Venäjän KHL-liiga on nostanut tasoaan huimasti, on Euroopassa monta pelaajaa, joilla on oikeasti mahdollisuudet päästä edustamaan maataan. Ja näistä suurin osa pelaa nyt Karjala-turnauksessa.

Ruotsilla on Tony Mårtenssonia lukuun ottamatta lähes nimekkäin nippu, mitä Euroopasta voi saada kasaan. Maalilla on Stefan Liv ja Mikael Tellqvist, jotka ovat kummatkin nimekkäitä maalivahteja. Puolustuksessa huikeita pelaajia Marcus Ragnarssonin, Daniel Tjärnqvistin, Mattias Timanderin, Christian Bäckmanin, Magnus Johanssonin ja Johan Åkermanin muodossa ja noilla luulisi pärjäävän kenelle tahansa. Ja hyökkäyskin näyttää hurjalta. Linus Omark, Johan Harju, Mattias Weinhandl, Johan Davidsson, Per-Johan Axelsson, Jimmie Ölvestad, Daniel Widing... Kovatasoista porukkaa siis. Mutta kiinnostavin pelaaja on ehdottomasti entinen NHL:n tähtipelaaja Peter Forsberg, joka on nimetty joukkueeseen. Pelituntumaa ei juuri ole, mutta vielä viitisen vuotta sitten NHL:n parhaimpiin kuuluva pelaaja on silti varmasti kova sana EHT:lla. Jää kuitenkin nähtäväksi, pystyykö mies tällä kertaa pelaamaan, vai joutuuko perumaan osallistumisensa, kuten kävi kaksi vuotta sitten.

Tshekki on myös kova joukkue, vaikka Jagr tällä kertaa puutuukin. Jakub Stepanek ja Lukas Mensator ovat kokeneita maalivahteja tällä tasolla, joten se osasto on niin hyvä, kuin tshekeillä on yleensä mahdollista. Puolustuksesta löytyy Karel Rachunek, Vladimir Sicak, Marek Schwarz, Miroslav Blatak ja Tomas Mojzis, joten jotain tasoa pakistostakin näyttää löytyvän. Hyökkäys on luonnollisesti nimekkäämpi ja sieltä löytyykin Jiri Hudler, Jakub Klepis, Pavel Brendl, Jaroslav Bednar, Tomas Rolinek, Josef Vasicek, Jan Bulis ja Jiri Novotny. Varsinkin Hudler on kiinnostava nimi, sillä vielä viime kaudella hän pelasi Detroit Red Wingsin ylivoimassa ihan hyvin tuloksin. Mutta lopulta hänen palkkapyyntönsä nousi liian korkeaksi palkkakaton kanssa taistelevalle Red Wingsille ja päätyi Venäjälle.

Niin Venäjä... Luonnollisesti kyseinen joukkue lähtee ennakkosuosikkina Karjala-turnaukseen, kuten kaikkiin muihinkin turnauksiin nykyään. Materiaali on jälleen timanttinen maalia lukuun ottamatta. Maalivahdit Aleksandr Jeremenko, Vasili Koshetshkin ja Georgi Gelashvili eivät ole Ruotsin tai Suomen maalivahtien tasolle. Mutta kenttäpelaajat riittävät siihen, että maalivahtien ei tarvitse venyä. Puolustuksessa on kovia kansainvälisen tason pelaajia Sergei Zubovin, Vitali Vishnevskin, Ilya Nikulinin, Vitaly Proshkinin, Dimitri Kalininin, Oleg Tverdovskyn, Denis Kuljashin, Vitali Atjushovin ja Konstantin Kornejevin muodossa. Ja hyökkäyksestäkin löytyvät nimet Viktor Kozlov, Aleksei Morozov, Aleksandr Radulov, Danis Zaripov, Oleg Saprykin, Aleksei Tereshenko, Petr Schstalivy, Sergei Mozjakin, Sergei Zinovjev ja Maksim Sushinsky. Jokainen mainittu pelaaja on varmasti vähintään NHL-tasoa, jotkut jopa pystyisi ratkomaan sielläkin pelejä.

Ja sitten Suomen joukkueeseen. Laitetaanpas ensin turnaukseen valitut pelaajat:

Iiro Tarkki on jälleen maajoukkueen mukana

Maalivahdit:
Iiro Tarkki - Blues
Petri Vehanen - Lukko

Puolustajat:
Lasse Kukkonen - Avangard Omsk (KHL)
Jan Latvala - Pelicans
Mikko Mäenpää - HPK
Janne Niskala - Frölunda (Ruotsi)
Pasi Puistola - HV 71 (Ruotsi)
Markus Seikola - Ilves
Ossi Väänänen - Dynamo Minsk (KHL)

Hyökkääjät:
Marko Anttila - Ilves
Jarkko Immonen - Ak Bars Kazan (KHL)
Niko Kapanen - Ak Bars Kazan (KHL)
Kalle Kerman - KalPa
Leo Komarov - Dynamo Moscow (KHL)
Petri Kontiola - Metallurg Magnitogorsk (KHL)
Ville Peltonen - Dynamo Minsk (KHL)
Janne Pesonen - Ak Bars Kazan (KHL)
Antti Pihlström - Färjestad (Ruotsi)
Tony Salmelainen - Servette (Sveitsi)
Tommi Santala - Kloten (Sveitsi)
Jani Tuppurainen - JYP
Jukka Voutilainen - HV 71 (Ruotsi)

Suomi lähtee luonnollisesti kovalla nipulla omaan turnaukseen. Jukka Jalosen suojatit lähtevät luonnollisesti hakemaan omasta kotiturnauksestaan voittoa ja se näkyy joukkueen nimilistassa. Kovemmista nimistä ilman selkeää syytä poissa ovat vain Hannes Hyvönen ja Jori Lehterä. Sami Kapanen, Mikko Lehtonen, Topi Jaakola, Petteri Nummelin ja Karri Rämö ovat kärsineet loukkaantumisista enemmän tai vähemmän ja siksi he eivät ole mukana. Mutta on tuossakin joukkueessa kovia nimiä aivan tarpeeksi. Vehanen riittää hyvin maalilla ja puolustuskin on hyvä. Kukkonen, Väänänen, Niskala ja Seikola ovat osoittaneet olevansa hyviä myös kansainvälisissä ympyröissä ja kolme ensimmäistä ovat oikeasti ehdolla olympialaisiin. Hyökkääjistä mahdollisuudet ovat Kapasella, Immosella, Kontiolalla, Peltosella, Pihlströmillä ja Komarovilla. Varsinkin keskushyökkääjät kuulostavat kovilta Kapasen, Immosen ja Kontiolan johdolla, sillä jokainen heistä on pelannut hyvin jopa MM-kisoissa. Laidoilla Voutilainen ja Pesonen ovat myös todella hyviä tälle tasolle.

Mutta kyllä aina pari valintaa ihmetyttää. Niin myös tällä kertaa. Iiro Tarkki? Nuori ikä on plussaa, mutta viime keväänä Tarkki ei juuri vakuuttanut maaotteluissa eikä kausi ole lähtenyt erityisen hyvin käyntiin nytkään. Lassila on esimerkiksi ollut paljon vakuuttavampi. Puolustuksen outo tapaus on Jan Latvala. Okei, pelasihan mies hyvin Tshekin turnauksessa, mutta mitä annettavaa pitkällä tähtäimellä on 37-vuotiaalla puolustajalla? Ei Latvala kuitenkaan pääse olympialaisiin eikä MM-kisoihin. Ja Mikko Mäenpää on aina pieni riski, sillä omassa päässä hän on hukassa jopa SM-liigassa. Hyökkäyksen nimistä ihmetystä aiheuttaa kolme pelaajaa. Kalle Kermanin nyt vielä ymmärtää jollain tavalla, sillä kevään peleissä ennen MM-kisoja hän teki paljon maaleja ja pääsi viime hetkillä hyvään vireeseen liigassakin. Mutta Jani Tuppurainen ja Marko Anttila? Tuppurainen ei niin paljoa ole vakuuttanut, vaikka pisteitä jonkin verran onkin kertynyt, mutta kai Risto Dufva halusi miehen väkisin joukkueeseen. Ja Marko Anttilalla näyttää olevan Jalosen maajoukkueeseen jokin kiintiöpaikka. Tällä kaudella on syntynyt SM-liigassa tehot 4+4 ja se riittää maajoukkueeseen? No ilmeisesti näytöksi kelpaa se, että Anttila on taatusti keneen tahansa verrattuna iso ja on se nyt vähän rumakin.

Niin ja miten allekirjoittanut varautuu tähän turnaukseen? Kahdella tavalla. Ensinnäkin varmistamalla sen, että kalenterissa ei ole mitään ylimääräistä. Ja toiseksi käymällä kaupassa. Sieltä mukaan tuli kolme Karjala-pulloa. Yksi siis kutakin Suomen peliä kohden. Siinä ottelun lomassa voi ajatella, että nyt juon Tshekin, nyt Venäjän ja nyt Ruotsin. Eli ei siis muuta kuin kiekko jäähän ja kisaolut kouraan.

Niin ja pitää vielä todeta, että viikonloppuna katselin omalta kotisohvaltani kolme jääkiekko-ottelua. Osin tietenkin siksi, että tuli jätettyä Ässien faniristeily kokonaan väliin, jolloin ei "tarvinnut" hukata koko viikonloppua yhteen TPS - Ässät - otteluun ja sitä seuraavaan humalatilaan ja mahdolliseen krapulaan. Sen sijaan katsoinkin televisiosta perjantaina Tappara - HPK-ottelun ja lauantaina NHL:ää, jolloin vuorossa olivat Tampa Bay Lightning - New Jersey Devils sekä New York Islanders - Buffalo Sabres. Tapparan ja HPK:n välinen otteluhan oli täysin HPK:n näytöstä, jossa Joonas Vihko, Ville Viitaluoma ja Tony Virta olivat iskussa ja Teemu Lassila poimi ne vähäiset tilanteet. NHL-otteluista sen verran, että Tampan maalilla Antero Niittymäki pelasi uskomattoman ottelun ja piti lähes yksin Lightningin kaksi erää pelissä mukana. Lightning hävisi lopulta rangaistuslaukauksilla, mutta pistekin oli lähes täysin Niittymäen ansiota. Ja Long Islandilla Islanders yllätti kaikki voittamalla Buffalo Sabresin 5-0. Islandersin sankareita olivat hattutempun tehnyt Jeff Tambellini ja nollapelin torjunut Martin Biron. Sean Bergenheim pelasi myös pirteästi, mutta maalitili ei vieläkään auennut puolittaisesta läpiajosta ja tolppalaukauksesta huolimatta. Mutta tulipahan tilille sentään edes syöttöpiste. Ja joukkueen voittohan se tärkein asia on, eikö totta?