Myönnetään heti ensimmäisenä, että en tiedä miksi, mutta juniorikiekkoilu on ollut jo hetken aikaa lähellä sydäntäni. Olen jo hetken aikaa seurannut juniorikiekkoa, ja tunnenkin A-nuorten SM-liigan pelaajat ja nuorisomaajoukkueiden pelaajat paremmin nimeltä, kuin monen Mestis-joukkueen pelaajat. Mutta harvoin tulee nähtyä pikkuleijonien pelejä, mutta tällä kertaa siihen avautui tilaisuus. Tänään (8.11) Porissa pelasivat nimittäin vastakkain Suomen ja Ruotsin alle 18-vuotiaden maajoukkueet. Asetelma Suomen kannalta ei toki ollut kovin hyvä, sillä aiemminkin tässä blogissa totesin tuon ikäluokan olevan aivan surkea, ja turnauksen aiemmat ottelut Sveitsiä ja USA:ta vastaan olivat jo päättyneet tappioon. Tosin Kankaanpäässä USA onnistuttiin ennen turnausta kertaalleen peräti voittamaan, mutta erään paikalla olleen mukaan lähinnä tuurilla. Kaikesta huolimatta tie vei Isomäkeen.
Aloitetaan positiivisilla asioilla. Suomi oli kaksi kertaa johdossa. Ensin tilanteeksi tuli 1-0, kun Olli-Pekka Viitaniemi sai kiekon runnottua maaliin, ja toisen erän aluksi Teemu Rautiainen siirsi kiekon maaliin hienon yksilösuorituksen päätteeksi ja teki tilanteeksi 2-1. Ja Suomi tuli vielä tasoihinkin kolmannessa erässä Jose Sneckin onnistuessa tasoittamaan pelin. Muutenkin peli oli tasainen, mutta Ruotsi onnistui maaliteossa hieman paremmin ja maalit menivät miltei poikkeuksetta yläkulmaan. Onko siis menty eteenpäin? Tuskin. USA:sta ja Sveitsistä en tiedä, mutta ainakin Ruotsi oli liikkeellä kakkosjoukkueella parhaimpien pelatessa rapakon toisella puolella. Suomeltakin toki puuttui herrat Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ja Joonas Donskoi, mutta ei ykkösjoukkueella saisi hävitä Ruotsin kakkosjoukkueelle. Ja täytyy muistaa, että Suomi edelleenkin hävisi tässä ikäluokassa USA:lle ja ennen kaikkea jälleen kerran Sveitsille! Täytyy siis vain todeta, että paskasta ei saa konvehtia.
Mutta onneksi pari Suomen pelaajaa pelasi varsin mallikkaasti. Maalivahti Sami Aittokallio pelasi ihan hyvin ja kun kakkosvahtina on vielä kohtuullisen lupaava Riku Härmä, maalivahtiosaston pitäisi olla tässäkin ikäluokassa varsin hyvä. Puolustajista omasta mielestäni taas onnistuivat Miro Hovinen ja Julius Nyqvist, joista kumpikin esitti hyvää oman pään peliä. Hyökkääjistä Patrik Moisio näytti myös lupaavalta, sillä hän osasi käyttää kokoaan hyödyksi sekä tuodessaan kiekkoa ylös, että taklatessaan ruotsalaisia laitaan. Lisäksi hän väläytti pari kertaa hyvää laukausta. Ja Teemu Rautiainen olisi tähti, mikäli hobiteilla olisi oma sarjansa. Miikka Salomäki pitää myös mainita, sillä lopussa hän otti yhteen Ruotsin Patrik Norenin kanssa. Tunteet käyvät siis kuumina myös näissä peleissä.
Sen sijaan toisaalla meni vähän paremmin.
Leijonat, eli miesten A-maajoukkue pelasi erinomaisen Karjala-turnauksen. Venäjää vastaan mentiin erinomaisella pelillä jo 3-0 johtoon, mutta lopulta hävittiin rankkareilla 3-4. Mutta täytyy ottaa huomioon se, kuinka erinomaisella joukkueella Venäjä oli liikenteessä. Tuosta joukkueesta erittäin moni on ollut nimittäin voittamassa kahta MM-kultaa peräkkäin. Tshekkikin kaatui 2-1 ja Ruotsi kaatui aivan mahtavan esityksen jälkeen peräti 7-0! Jukka Jalosen kuviot siis näyttävät toimivan. Onnistujiksi voi laskea ehdottomasti Jarkko Immosen ja Lasse Kukkosen. Kukkonen taisi varmistaa tällä esityksellä paikkansa olympiajoukkueessa ja turnauksen pistepörssin voittanut Jarkko Immonen nousi tosissaan taistelemaan paikasta Vancouverissa. Alkaakin olla entistä vaikeampi päättää, että valitaanko neljänneksi sentteriksi Niko Kapanen, Jarkko Immonen vai Petteri Nokelainen. Ja koska ihmettelin Marko Anttilan valintaa, niin ihmetellään nyt vähän lisää. Miten ihmeessä SM-liigassa keskinkertaisia esityksiä esittänyt Anttila voi onnistua maajoukkueessa aivan erinomaisesti? Noilla esityksillä nimittäin Anttilan saa vapaasti valita jatkossakin maajoukkueeseen.
U20 sen sijaan hävisi kolmesti omassa turnauksessaan, mutta paniikkiin ei silti ole syytä. Joukkueesta nimittäin oli erilaisten syiden takia sivussa nopeasti mietittynä Mikael Granlund, Joonas Rask, Ilmari Pitkänen, Teemu Eronen ja Tommi Kivistö. Ja noista ainakin Granlund, Rask ja Kivistö ovat ihan avainpelaajia. Lisäksi ennen h-hetkeä, eli vuodenvaihteen nuorten MM-kisoja mukaan tulevat ratkaiseviin rooleihin ainakin Toni Rajala ja Jyri Niemi, joten paljon ehtii vielä muuttua. Ja sitä paitsi kakkosjoukkue pelasi Sveitsiä vastaan kolmesti, ja 5 pistettä iskeneen Martin Tuomisen johdolla voitti kahdesti sekä pelasi kerran tasan. Näin saadaankin paljon pohdittavaa vielä ennen vuodenvaihdetta. Mikä onkaan se paras mahdollinen joukkue? Mutta eiköhän Hannu Jortikka tiedä mitä tekee ja valitsee menestyvän joukkueen, sillä Hannu on melkoinen Jortikka.
Ja U17 pelasi myös vakuuttavasti. Lähinnä vuonna 1993 syntyneistä kasattu joukkue voitti Tshekin vastaavan kolme kertaa. Turnauksen pistepörssin voitti peräti 9 pistettä kerännyt Markus (Mikaelin pikkuveli) Granlund. Joel Armia oli myös pelipäällä tehden tehot 3+3. Puolustajista 4 pistettä saivat kasaan Patrik Parkkonen ja alaikäisenä mukaan valittu Rasmus Ristolainen. Ja kun maalivahdit Richard Ullberg ja Tuomas Saarela pelasivat ihan mallikkaasti, niin tulos oli tämä. Onkohan näistä kavereista joku nousemassa alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen? Granlund ja Armia antoivat tässä turnauksessa varsin hyvät näytöt ja A-junioreissakin on mennyt ihan hyvin. No se on Sakari Pietilän murhe se.
Ja ensi viikolla alkaakin jälleen normaalit pelit. Siihen asti, näkemiin ja kuulemiin.
Markus Granlund on aika siinä ja siinä, että pääseekö U18 MM-kisoihin. Taitoa ja pelikäsitystä löytyy, mutta kokonaisvaltaisessa pelaamisessa (aloitukset, puolustuspeli, koko rajoittaa) on puutteita. Kuten Pietilä on sanonut, täytyy olla aika maaginen ukko, mikäli haluaa päästä B-junioreista MM-kisoihin. Sami Salminen on juuri sellainen. Miikka Salomäki, Miro Aaltonen, Joel Armia ja Jesper Kokkonen ovat potentiaalisia nimiä. Ja puolustukseen Santeri Arousva -93:sta. Luulen, että -93 syntyneitä tuskin mahtuu yli viittä.
VastaaPoista