Kuukauden juniori: Tomi Wilenius

Kiitos nuorten SM-liigan sarjaohjelman, kuukauden juniorin tsekkaaminen meni viime hetkille. Tässä se nyt kuitenkin on. Muistutuksena lukijoille, tässä juttusarjassa kyse ei ole kyse kuukauden aikana parhaiten pelanneesta A-juniorista, vaan tarkoituksena on tutkia tarkemmin jonkin kiinnostavan Porissa piipahtavan pelaajan otteita.

Tomi Wilenius
175 cm / 78 kg
Syntynyt 15.1.1993 Nokialla
Kasvattajaseura: Ilves

Wilenius on ollut ikäluokkamaajoukkueissa mukana aina sen jälkeen, kun hänet valittiin Pohjola-leirin tähdistökentälliseen. U16-ikäluokassa hän oli todella vakuuttava, jonka vuoksi hän aikanaan pääsi pelaamaan alaikäisenä ikäluokkaa vanhempien kanssa. Ura on sittemmin hivenen tasaantunut, mutta hän ei ole kokonaan kadonnut kartalta. Juuri marraskuun alussa hän pelasi U20-haastajajoukkueen mukana (käytännössä jonkinlainen U19-maajoukkue) Sveitsiä vastaan kolme matsia, joissa hän keräsi varsin mukavat neljä pistettä.

Illan ottelussa Ässiä vastaan Ilves oli huono. Vierasjoukkue hävisi 2-7. Voikin olla, että tällä kertaa laidalla pelanneen Wileniuksenkaan esitys ei ollut lähelläkään parasta, sillä kauttaaltaan heikosti pelaavassa joukkueessa on vaikea loistaa. Vaikea ottelu näkyi nuoressa Ilves-hyökkääjässä melkoisena turhautumisena. Muuten synkkää iltaa valaisi kuitenkin maali, jossa Wilenius oli hyvin maalin kulmalla kärkkymässä irtokiekkoa. Nuorukaisella oli tolpan vierestä helppo työ siirtää kiekko maaliin.

Wileniuksen hyvät puolet tulivat kuitenkin tässäkin ympäristössä esille, vaikka nuori pelaaja oli välillä varsin näkymättömissä. Hyökkäysalueella ja erityisesti ylivoimalla hän on nimittäin erittäin hyvä. Hyökkääjän perussyötöt menivät läpi ottelun suoraan oman pelaajan lapaan, eikä vaikeammissakaan syötöissä ollut moitteen sijaa. Ylivoimalla Wilenius pelasi peliä tekevänä sentterinä ja oli siinä roolissa hyvä. Wileniuksen hyökkäysalueen vaistot tuntuivat muutenkin toimivan, sillä hän oli usein juuri siellä missä piti. Nuorukainen kuitenkin näytti ajoittain pelaavan hivenen turhan paljon mukavuusalueella, eikä aina mennyt taistelemaan kiekosta loppuun asti. Tähän voi toki vaikuttaa se, ettei Wilenius oli isokokoinen kaveri, mutta siitä huolimatta olen nähnyt pienempiäkin pelaajia menevän pieniin koloihin.

s

Luistelu ei vakuuttanut minua. Wileniuksen luistelu näyttää periaatteessa aika näppärältä ja sulavalta, mutta siihen se tuntui jäävänkin. Luistelusta näytti nimittäin puuttuvan voima, minkä vuoksi luistelunopeus ei päätä huimannut. Myös räjähtävyyttä näytti puuttuvan, minkävuoksi kiihtyvyys ei ollut parasta mahdollista. Toki voi olla myös ihan mahdollista, että jalat jäivät bussiin.

Hyökkääjän mailankäsittely sen sijaan oli mukavaa katseltavaa. Wilenius ei yrittänyt mitään huikeita harhautuksia, mutta perusasioissa hän oli hyvä. Syötön vastaanotossa, kiekon haltuunotossa ja vastustajan syötön katkaisemisessa hän oli ottelun eliittiä. Laukauksen tutkimiseen tämän ottelun otanta ei riittänyt, sillä laukauksia tuli vain pari ja nekin menivät ohi maalin.

Wileniuksen suurin ongelma tuntui olevan oman pään pelaaminen. Siellä Wilenius pyrki olemaan melko lähellä vastustajan pelaajaa, mutta oli lopulta vain "vähän siellä päin". Sijoittuminen oli huonoa, sillä hyökkääjä ei oikein pitänyt miestä, muttei tukkinut syöttölinjojakaan. Sen seurauksena nuori hyökkääjä oli useimmiten tilanteista vähän jäljessä. Heikko puolustuspelaaminen näkyi myös tilastoissa, sillä osin Wileniuksen lepsun pelaamisen vuoksi hän oli kahden Ässien maalin aikana kentällä. En ihmettele tämän ottelun perusteella yhtään, ettei Wilenius pelaa alivoimaa.

Vahvuudet:
Syöttäminen
Hyökkäyspään pelaaminen

Heikkoudet:
Puolustus
Luistelu

Tämän ottelun perusteella en kyllä usko, että Wilenius olisi heti nousemassa liigarinkiin. Vähän pienikokoinen ja vain hyökkäyspelaamisen taitava pelaaja tarvitsisi hyökkäävän roolin, johon hänellä ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä rahkeita. Toivottavasti olen väärässä, mutta näkemäni perusteella Wilenius saattaa olla jälleen yksi sellainen pelaaja, joka on juniorina erinomainen, mutta miehiä vastaan asiat eivät menekään ihan samalla tavalla. Wileniuksella on ehdottomasti potentiaalia liigatasolle, mutta voi olla, että ennen nousua liigaan tarvitaan vuosi tai kaksi vaikkapa LeKissä. Siellä voisi olla hyvä paikka hankkia lisää lihasta koko kroppaan ja oppia miesten pelien lainalaisuuksia.

Kun ykkösvahti puuttuu

SM-liigassa on tällä hetkellä peräti viisi joukkuetta, joiden ykkösvahti on joko lähtenyt ulkomaille, tai jäänyt sivuun jostain toisesta syystä. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia ja voiko ykkösvahdin poistumiseen edes varautua?

KalPalla on hyvä tilanne, sillä Ari Ahosen myynti ei tuottanut suuria ongelmia. Kuopiolaisten kannalta oli onni, että Mikko Koskinen oli saatavilla Pohjois-Amerikassa vähiin käyneen peliajan johdosta. Tarjolla oli siis maalivahti, joka oli pelannut jo aiemmin erinomaisesti Suomessa. Toisaalta Ahosen myynnistä KalPan tilalle tuli mukava kasa ruplia, joilla on helppo maksaa Koskisen palkka. Monella joukkueella ei kuitenkaan tilillään ole samalla tavalla puskuria tällaisiin kesken kauden tehtäviin hankintoihin.

Eikä se rahakaan aina auta. Liigatason maalivahti on jo kansainvälisilläkin mittareilla melko hyvä veskari, joten ketä tahansa ei voi SM-liigaan hankkia. Eikä tarpeeksi hyviä maalivahteja markkinoilta yksinkertaisesti löydy, vaikka olisi millainen bisnesnero tai huippuskoutti.

Ykkösvahdin loukkaantumiseen on äärimmäisen vaikea varautua. Useimmiten se on jopa mahdotonta. Liigassa on joukkueita, joilla on kaksi kohtuullisen tasavahvaa maalivahtia, joten näillä joukkueilla yhden vahdin loukkaantuminen aiheuttaisi pahoja ongelmia. Mutta suurimmalla osalla liigajoukkueista on selkeä ykkösveskari ja kakkosena sitten se joku toinen. Usein tuo kakkosveskari on vielä oma juniori, joka on esiintynyt sen verran vahvasti junioreissa, että paikka liigassa on ihan perustellusti avautunut. Mutta harvemmin junioreista tulleet vahdit ovat heti valmiita liigan vauhtiin, mikä näkyy usein haparointina ja pelin tason heilahteluna.

HIFK:n Juuso Riksman joutui lonkkaleikkaukseen, minkä vuosi hänen kautensa on ohi. Jan Lundell on kokenut kakkosveskari, mutta taso tippuu vuosi vuodelta, eikä hän uransa huipullakaan kyennyt joukkuetta kannattelemaan. Loistavia otteluita Mestiksessä pelannut Mika Norja on pelannut omat kolme otteluansa HIFK:n paidassa hyvin, joten hänestä voisi olla liigatason vahdiksi. Mutta todennäköisesti HIFK:lla on verkot jo vesillä uuden vahdin löytämiseksi.

Jokereiden Eero Kilpeläinen on todennäköisesti sivussa joulutaukoon saakka, joka tarkoittanee lisää otteluita Frans Tuohimaalle. Nuori maalivahti oli viime kaudella niin erinomainen A-junioreissa, että hän sai NHL-varauksen. Nuorukaisen alku liigassa on ollut haparoiva, eikä Tuohimaasta voi puhua vielä voittavana vahtina. Ajoittain hän vielä päästää helppoja maaleja. Tuohimaan panos on kuitenkin parantunut koko ajan rutiinin kasvaessa, joten varsinaista ongelmaa Jokereilla ei toistaiseksi ole.

Suurempi ongelma löytyy Espoosta. Petri Koivisto oli alkukaudesta maaginen, joten hänen poistumisensa henkilökohtaisten syiden vuoksi määrittelemättömäksi ajaksi oli paha takaisku. Pelaamissaan otteluissa Bluesin norjalaisvahti Lars Volden on ollut heikko ja kankea. Näin on ollut jopa nuorten SM-liigassa, jossa norjalaisen torjuntaprosentti on onneton. Norjalaisella ei yksinkertaisesti ole eväitä pelata liigassa tällä hetkellä. Mahdollisuus annettaneen vielä hyvän alkukauden Mestiksessä pelanneelle Jonathan Iilahdelle, jolla on varmasti tällä hetkellä parempi pelillinen panos. Mutta onko hänelläkään kykyä voittaa pelejä liigassa? En lähtisi ainakaan vielä lyömään vetoa sen puolesta että olisi.

Pelicansilla on aivan yhtä huono tilanne kuin Bluesilla. Niko Hovinen on maajoukkuetason vahti, johon joukkue luottaa. Nyt hän on ollut pari ottelua sivussa ja Lahdessa syntyi heti kaaos. Tilannetta ei helpota se, että kakkosvahti Joonas Kuusela on tällä hetkellä myös rikki. Nyt sitten voi jo todeta, että Peliitoissa keskinkertaisen alkukauden pelannut Antti Rautiola ei yksinkertaisesti ole liigatason kassari, eikä 17-vuotias Janne Juvonen ole vielä pitkäkestoinen ratkaisu.

Ykkösvahdin loukkaantuminen on aina paha paikka ja monella joukkueella peliesitykset ilman ykköskassaria voivat romahtaa täysin. Varsinkin Espoossa ja Lahdessa toivotaan voittavan vahdin paluuta kokoonpanoon mahdollisimman nopeasti. Ikävä kyllä postipaketin toimitus saattaa kuitenkin kestää vielä jonkin aikaa.

Varataanko venäläinen ensimmäisenä?

NHL:n varaustilaisuudessa on kahdesti varattu ensimmäisenä venäläispelaaja. Vuonna 2001 Atlanta Thrashers varasi ensimmäisenä Ilja Kovaltshukin ja vuonna 2004 kärkikaksikkona oli Aleksandr Ovetshkin ja Jevgeni Malkin. Näiden varausten jälkeen maailma on kuitenkin muuttunut.

Venäjän taloustilanteen kohentuminen ja myöhemmin KHL:n nousu ovat aiheuttaneet sen, että NHL-joukkueet eivät kykene tekemään sopimuksia kaikkien haluamiensa pelaajien kanssa. Palkkataso on Venäjällä niin hyvä, että NHL:n tulokassopimus jää helposti KHL-sopimuksen jalkoihin. Tämä näkyy NHL:n varaustilaisuudessa niin sanottuna "russian effectinä". Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, etteivät NHL-seurat uskalla varata venäläispelaajia, sillä heidän kohdallaan ei ole mitään varmuutta halusta siirtyä dollareiden kuva silmissä Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Venäjältä tosin ei ole viime vuosina tullut yhtään sellaista huippulupausta, joka olisi muutenkaan varattu ensimmäisenä. Mutta esimerkiksi Vladimir Tarasenko olisi aivan varmasti varattu paljon aiemmin kuin kuudentenatoista, jos hän olisi vaikkapa kanadalaishyökkääjä.

Efekti on toki pienempi, mikäli venäläispelaaja on jo valmiiksi kiekkoilemassa Pohjois-Amerikassa. Se kun kertoo siitä, että kiekkoilijalta todennäköisesti löytyy halukkuutta pelata vielä joskus NHL:ssä. Ja kun tällä hetkellä kaksi venäläistä veijaria pelaa erinomaisesti Kanadan junioriliigoissa, niin ensi kesänä saatetaan nähdä ihme ja huomata, että venäläiskiekkoilija varataan ensimmäisenä.

Ensimmäinen veijari on Nail Jakupov. Noin 180-senttinen laitahyökkääjä pelaa OHL:n Sarnia Stingissä ja keräsi jo viime vuonna 65 ottelussa huimat 101 pistettä. Siinä ohessa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa hän keräsi 13 pistettä. Tämä kausi on sujunut vieläkin paremmin ja 22 ottelua ovat tuoneet tilille 16 maalia ja peräti 43 pistettä. Hän on paljon töitä tekevä laituri, joka taitaa myös fyysisen pelin. Lisäksi hän on erittäin hyvä luistelija, jolla on hyvä laukaus. Tällaiset ominaisuudet miellyttävät NHL:n kykyjenetsijöitä todella paljon, joten ei ole ihme, että Jakupovista puhutaan mahdollisena ykkösvarauksena.

Toinen kaveri on keskushyökkääjä Mihail Grigorenko. 188-senttinen isokokoinen sentteri oli viime vuonna alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa hurjassa vireessä keräten 18 pistettä. Lisäksi hän keräsi lähes pisteen ottelussa Venäjän juniorisarja MHL:ssä. Täksi kaudeksi Grigorenko päätti siirtyä Quebec Rempartsin riveihin pelaamaan Kanadan juniorisarja QMJHL:ää. 26 ensimmäistä ottelua ovat tuoneet hänen tililleen vaikuttavat 41 pistettä. Keskushyökkääjä on erittäin älykäs pelaaja, jolla on harvinaisen hyvä kyky dominoida ja rytmittää peliä. Ja koska hän on erittäin hyvä sentterille tärkeissä ominaisuuksissa, kuten syötöissä, syötön vastaanotossa ja oman pään pelissä, niin häneen kohdistuvaa kiinnostusta ei tarvitse ihmetellä.

Suomalaisten kohdalla tilanne on se, että Olli Määttä on tällä hetkellä ensimmäisen kierroksen varausten joukossa. ISS:n rankingissä Määttä oli esimerkiksi sijalla 13. Ville Pokka ja Teuvo Teräväinen ovat myös varmoja varauksia, mutta he taitavat olla tällä hetkellä juuri ensimmäisen kierroksen ulkopuolella. Toisen kierroksen alkupuoliskolta on kuitenkin hyvä ponnistaa eteenpäin vaikkapa hyvien liigapelien ja onnistuneiden nuorten MM-kisojen perusteella.

Nuorten kisoissa Määtällä, Pokalla ja Teräväisellä on kuitenkin kova työ, sillä vastaan tullee muun muassa venäläislupaukset Grigorenko ja Jakupov.

Yhteyden muodostaminen NHL-lähetykseen onnistui

NHL-kausi alkoi lokakuun alussa, mutta harva suomalainen näki sen. Avauduin asiasta kauden alussa, sillä kenelläkään ei ollut Pohjois-Euroopan oikeuksia NHL-lähetyksiin. Toisin sanoen kenelläkään suomalaisella ei ollut laillista tapaa katsella NHL:ää, ellei sattumalta kuulunut niihin onnellisiin, jotka olivat tilanneet NHL GameCenter Liven ennen lokakuun alkua.

No, lopultahan Viasat sai NHL:n oikeudet. Samaan aikaan DNA:n kaapelissa näkyi kuukauden ajan Nelonen Pro 2 ihan ilmaiseksi, minkä ansiosta pystyin katsomaan muutaman matsin. Myös Viaplayn kautta kykeni näkemään joitain otteluita, mikäli suostui maksamaan kuukausittaista korvausta Viasatille. Tavalliselle työssä käyvälle ihmiselle öiset katseluajat kuitenkin aiheuttavat lieviä ongelmia. Koska Viaplay ei tarjonnut jälkilähetyksiä, niin vaihtoehtoja Viaplayn käyttäjille jäi vain kaksi. Vaihtoehtoina olivat joko nukkuminen tai valvominen, jonka jälkeen olisit töissä yhtä tehokas ja virkeä kuin zombi.

Mutta nyt se sitten tapahtui. Viaplay tuli sen verran houkuttelevaksi paketiksi, että suostuin diiliin Viasatin kanssa, jossa Viasatille siirtyy tililtäni joka ikinen kuukausi kovalla vaivalla tienaamiani euroja. Tarkka summa on 16 euroa ja 95 senttiä. Vastineeksi saan Leffa + Urheilupaketin. Sillä näen myös leffoja, vaikkakaan se ei nyt ole se pointti. Ennemmin jättäisin koko leffapaketin (yksittäin 9,95 € kuussa) pois ja maksaisin 7 euroa kuussa urheilusta.

Tänä aamuna kokeilin Viaplayn palvelua ensimmäisen kerran. Heti aamukahvin valmistuttua avasin palvelun ja kirjauduin sisään. Seuraavaksi valitsin listalta Vancouver Canucksin ja Chicago Blackhawksin välisen mittelön, jonka jälkeen matsi näkyi kivasti näytölläni. Kuvanlaatukin oli hyvää ja selostus miellyttävästi englanniksi.

Ongelmat ovat kuitenkin edelleen samat kuin aiemmin. Jälkilähetyksiä ei ole, enkä vieläkään ole yhtään sen halukkaampi heräämään keskellä yötä katsomaan lätkää kuin mitä olin kuukausi sitten. Lisäksi tarjolla on edelleen kaksi tai kolme ottelua per kierros. Toisin sanoen Viaplayssä ovat vain ne ottelut, mitkä Viasat armeliaisuudessaan suostuu pohjoismaihin näyttämään. Ja useinhan valittuna on ne suosituimmat joukkueet. Esimerkiksi New York Islandersin tai Columbus Blue Jacketsin pelejä ei nopean tutkailun jälkeen tule yhtään kappaletta seuraavan viikon aikana.

Mutta se kultakaivos ja pääsyy Viaplayn ostamiselle löytyi ison toista-napin alta. Siellä oli linkki NHL GameCenteriin. Siis siihen palveluun, joka oli jo hetken suomalaisille tarjolla, mutta joka sittemmin tylysti otettiin pois. Paitsi tietenkin niiltä, jotka olivat tilanneet palvelun ajoissa. Muille sen sijaan tuli aikanaan sellainen olo, että karkkikaupan ovet laitettiin tylysti nokan edestä kiinni. No kaikeksi onneksi Viasat tarjoaa vihdoin mahdollisuuden päästä GameCenter Liveen, eikä siinä edes kestänyt sitä povaamaani puolta vuotta. Onneksi olin väärässä.



Aamulla klikkasin GameCenteriin vievää nappulaa suuren jännityksen vallassa. Olo kun ei ollut vieläkään erityisen luottavainen lokakuun alun tapahtumien vuoksi. Kaikeksi onneksi heti klikkauksen jälkeen GameCenterin puolella käynnistyi samainen Canucks-Blackhawks-ottelu, jota jo Viaplayn puolelta katsoin. Tällä kertaa kuvanlaadun vaihtaminen oli paljon Viaplayn puolta joustavampaa, sillä laatuvaihtoehtoina oli kaikkea erittäin huonosta (400 kbps), 800 kbps:n ja 1600 kbps:n kautta todella terävään kuvaan (3000 kbps). Ilahtuneena huomasin, että 3000 kbps:n lähetys pyöri erittäin hyvin jopa omalla yhteydellä. Iloisena havaitsin myös sen, että kykenin valitsemaan selostuksen koti- ja vierasjoukkueen selostuksen väliltä.

Testin vuoksi kokeilin vielä vanhempaa ottelua. New York Rangers ja Islanders kohtasivat tällä viikolla, joten kokeilin, että toimiiko jälkilähetys. Ensiksi pelästyin, kun mitään ei tapahtunut. Onneksi selostusta vaihtamalla jälkilähetys käynnistyi, joten kaikki oli hyvin. Viime vuonna käytin ESPN:n palvelua, jolloin vaihtoehdot jälkilähetykselle kuvanlaadulle olivat hyvä ja huono, joista hyväkin oli selvästi heikompi, kuin mitä suoran lähetyksen paras laatu. GameCenterissä tarjolla on onneksi myös se paras mahdollinen kuvanlaatu. Selostusvaihtoehdot New York ja New York olivat tosin hivenen huvittavia.

Kyllä tämä tarkoittaa nyt sitä, että lauantaina tulee testattua palvelua vieläkin tarkemmin. Otteluita tulee kohtalaisen aikaisin, joten eiköhän Viaplayn ja GameCenter Liven maailmaan tule silloin uppouduttua aiempaa tarkemmin. Toivottavasti myös silloin kaikki sujuu hyvin.

Täyttyviä kaljatuoppeja ja muita häpeällisiä tunnelman nostattajia

Kävin lauantaina paikan päällä katsomassa Suomi-Tshekki-ottelun. Itse otteluhan oli Suomelta hyvä ja siitä voisi ihan hyvin kirjoittaa. Samaten voisin kirjoittaa koko turnauksesta ja sen onnistujista sekä epäonnistujista. En kuitenkaan kirjoita noista asioista, sillä eräs muu asia nousi mieleeni ikävän negatiivisessa mielessä.

Kuuluttajalla oli pakollinen tarve joka ikisellä pelitauolla huudattaa kansaa ties mihin. Esimerkiksi Bilteman kuumailmapallolla piti napata Super Mariosta otettuja rinkuloita ja Bilteman logoja. Tuota palloa ohjattiin huudoilla. Mitä kovempaa huudat, sitä korkeammalla pallo on. Ylös pallo menee kivasti, alaspäin pallo meneekin sitten kovin hitaasti. Tai sitten peli oli jo valmiiksi animoitu, jota en kyllä edes ihmettelisi yhtään. Peli kestikin sitten kohtuullisen pitkään kun miettii jääkiekkoa lajina.

Oho, itse lätkämatsi on ollutkin käynnissä jo 15 sekuntia tämän kivan kuumailmapalloilun aikana.

Hei nyt täytetään Karjala-tuoppi! Mitä kovempaa huudatte, sitä enemmän tuoppi täyttyy! Hei nyt pitäisi sitten kokeilla rytmiä! Ja ihan varmuuden varoilta ilmoitan, että tämä on muuten We Will Rock You. Eli nyt sitten pitää taputtaa oikein kovasti. Hei nyt tehdään aalto! Ensimmäisellä yrityksellä aalto lähti kahteen eri suuntaan ja se loppui hallin toisessa päässä tulleeseen ilkeään ristiaallokkoon, joten kokeillaan uudestaan. Nyt sitten aalto lähtee vasemmalle!

Toki jotkut sitten päättivät toisellakin kerralla, että vasen tarkoitti oikeaa. No, aalto lähti sitten lopulta käyntiin, mutta parin kierroksen jälkeen aalto alkoi lähinnä harmittaa allekirjoittanutta. Peli on käynnissä ja samaan aikaan pitäisi katsella, että milloin aalto on sitten omalla kohdalla. Samaan aikaan kun sitten pitäisi nousta, niin kentällä voi ihan oikeasti tapahtua jotain mielenkiintoista.

Ja sitten tietenkin aina välillä kaiuttimet toistivat rumpurytmiä ja ohjeita, että nyt pitää sitten pitää huutaa ”Suomi! Suomi!”. Kyllähän tuolla saatiin yleisö huutamaan hetkeksi, mutta ei kestänyt kauaakaan rumpurytmin loppumisen jälkeen, kun taputukset ja huudot sitten hiljenivät. Ilman mediakuution apua Suomi-huudot levisivät koko halliin vain muutamaan otteeseen. Tosin se ei ole mikään ihme, jos jokaisella tauolla pitäisi huutaa niin, että keuhkoista ei ole sen jälkeen mitään jäljellä. Minulle tuollainen huudattaminen aiheutti lähinnä myötähäpeää ja pakollista tunnetta peittää kasvoni kämmenellä. Oma pyyntöni olisi se, että seuraavalla kerralla joku voisi ottaa mikrofonin pois kuuluttajalta ja lähettää se vaikka seuraavan Venäjälle lähtevän junan mukana pois kotimaasta.

Kaikenhan kruunaa tietysti MM-kisojen uusi maskotti. Vanhat leijona-aiheiset maskotit kyllä ymmärrän enemmän kuin hyvin. Jääkiekkomaajoukkueen kohdalla puhutaan leijonista ja pelipaidassakin on iso leijona, joten luonnollisesti maskottikin on leijona. Mutta mikä oli nyt ratkaisuna? No hei, Angry Birds on kova vientituote, joten otetaan vihainen lintu maskotiksi! Sehän on ”yksi markkinoiden tämän hetken kuumimmista puheenaiheista, jonka koko maailma tuntee”. Ihan sama, vaikka vihaiset linnut eivät liity mitenkään Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen. Minulle Angry Birds –maskotti aiheutti lähinnä myötähäpeää. Nyt kotikisoissa katsomon puolella sitten pomppii tuollainen Rovion mainos.



Ehkä mielipiteeni johtuu siitä, että olen porilainen, mutta mielestäni tunnelman pitää tulla spontaanisti jos se on tullakseen. Väkisin tai keinotekoisesti luotu tunnelma ei yksinkertaisesti ole sama asia. Olenkin nähnyt tällaisia ”hauskoja” pelejä vain niissä halleissa, joissa kannatustoiminta ei ole kunnossa. Vaikea nähdä, että Porissa tai Vaasassa olisi kiva ja hieno huuda-hiton-kovaa-niin-ruotsalaisen-pää-räjähtää-peli. Aivan yhtä vaikeaa on nähdä, että näillä paikkakunnilla tarvittaisiin kuuluttajan ohjeita siitä, että nyt saa ja suorastaan pitää kannustaa.

Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat ovat tehneet hienoa työtä viimeisinä vuosina. Meininki pohjoiskaarteessa on ollut television läpi katsottuna hienoa varsinkin verrattuna itse jalkapallomaajoukkueen esityksiin. Voi kunpa jääkiekkomaajoukkueella olisi vastaavanlainen organisoitunut pohjoiskaarre, joka loisi tunnelman Hartwall Areenalle. Silloin ei tarvitsisi kivoja pelejä, joissa eri puolet katsomossa vääntävät kättä ja se puoli voittaa, kumpi huutaa kovempaa.

Mutta suuri kysymys on sitten se, että kuka haluaa ottaa vastuun Suomen jääkiekkomaajoukkueen kannatustoiminnan edistämisestä?

Teemu Pulkkinen iskussa!

Nuorten maajoukkue pelasi eilen Pietarsaaressa Venäjää vastaan. SM-liigassa jo toista kautta Jokereiden tärkeimpiin pelaajiin lukeutuva Teemu Pulkkinen otti heti ratkaisijan viitan, kun se kerran oli tarjolla. Yksi maali ja kaksi syöttöä ovat erinoaminen näyte taidoista. Raimo Helminen oli näköjään myös saanut hyvän ajatuksen, jolla voidaan hyödyntää Pulkkisen kovaa lämäriä. Sen virittäminen kestää usein turhan kauan, mutta viivamiehenä ylivoimassa se on enemmän kuin käyttökelpoinen. Maalinedustalla oli puolestaan hivenen huvittavasti isokokoinen peruspuolustaja Jani Hakanpää, joka varmasti peittää maalivahdin näkyvyyden aika tehokkaasti.

Raimo Helminen peluutti selvästi joukkuettaan nuorten MM-kisoja silmällä pitäen. Ykkösketjussa Markus Granlundin ja Teemu Pulkkisen keskellä pelasi Otto Paajanen, joka ei välttämättä kisoissa pelaa. Hänen paikkansa ykkösketjulla ottanee Mikael Granlund. Joonas Donskoin jäätyä Vaasan turnauksesta, hänen paikkansa kakkosketjusta otti Teemu Rautiainen. Donskoi palannee tuolle paikalle nuorten kisoissa, jolloin Rautiainen saattaa hyvin pudota kokonaan joukkueesta. Konsta Mäkinen pelasi ykköspakkiparissa miltei 20 minuuttia. Hänen tilalleen tullee kuitenkin Olli Määttä. Paajanen, Rautiainen ja Mäkinen ovat toki vielä antamassa näyttöjä, joiden ansiosta paikka kisakoneesta voi tulla. Nyt pitäisi kuitenkin olla todella vakuuttavia.

Pulkkisen lisäksi tehopisteitä saalistivat Markus Granlund (1+1), Ville Pokka (0+2) ja Jani Hakanpää (1+0). Hyvä, että nämä kaverit saivat pisteitä. Pulkkinen, Granlund, Pokka ja Hakanpää kun tulevat olemaan juuri niitä pelaajia, joilta odotetaan pisteitä nuorten MM-kisoissa. Vielä kun seuraavassa pelissä Miikka Salomäki, Joel Armia ja Aleksander Barkov onnistuisivat, niin hyvältä näyttäisi. Maalilla oli Barys Astanan juniorijoukkueessa tällä hetkellä torjuva Ville Kolppanen, joka ilmeisesti pelasi erittäin vahvan ottelun.

Suomen maalit voi näppärästi käydä tsekkaamassa Leijonat.fi-sivustolta: http://www.leijonat.fi/index.php/maajoukkueet/maajoukkue-u20/4343-u20-ykkoesketjun-ylivoima-kaatoi-venaejaen.html

Toki eilen ne muutkin maajoukkueet aloittivat omat turnauksensa. Miesten maajoukkue kohtasi Venäjän, jolle Suomi hävisi voittomaalikilpailun jälkeen. Joukkueen esitys parani loppua kohden ankean alun jälkeen. Kotijoukkueelta taisi alussa unohtua se oikea tekeminen kaikkien maailmanmestari-, kotikisa- ja ilmaveivihehkutusten jäljiltä. Oli vähän surullista, kun Leo Komarovin tähdittämä, taklauksiin keskittynyt nelosketju oli ainoa ketju, joka sai edes jotain aikaiseksi. Toisessa ja kolmannessa erässä peli kulkikin Leijonilta jo paremmin. Ylivoima vaan ei toiminut edes vähää alusta. Suomen ainoa maalikin tuli vasta ylivoiman jälkeen, kun Leijonat voitti hyökkäyspään aloituksen. Ilahduttavasti maalintekijä oli tuleva (ja oikeastaan jo nykyinen) maajoukkueen runkopelaaja Sami Vatanen, joka teki maajoukkueuransa ensimmäisen maalin.

Muista maajoukkueista U20-haastajajoukkue voitti Sveitsin 3-2. Tämä joukkue on lähinnä U19-maajoukkue, josta on vaikeaa päästä nuorten MM-kisoihin. Joka tapauksessa Suomen tehokkain oli 1+1 tehot tehnyt Tomi Wilenius. Maalit merkattiin myös Markus Hännikäiselle ja Kalle Kossilalle. U17-maajoukkue puolestaan hävisi Tshekille 1-4. Suomen ainoan maalin upotti verkon perukoille Niko Ojamäki Aleksi Ainalin syötöstä.

Tämän viikon lopulla pelataan vielä useita otteluita, joista tulee näkemään sen, että missä mikäkin joukkue menee tällä hetkellä. Ketkä nousevat esille ja kenen trendi on laskeva?

Suomalainen kiekkoilija - Edelleen suosittu vientituote

90-luvun alussa Neuvostoliitto kaatui. Venäjä joutui markkinatalouden lakien uhriksi, eikä maassa ollut rahaa. Sen vuoksi venäläiset pelaajat matkasivat kohti länttä rahan perässä. Suomessakin pelasi 90-luvun puolivälissä useita venäläispelaajia. Mutta nyt tilanne on toinen. Kun aiemmin idästä siirryttiin länteen rahan kiilto silmissä, niin nyt siirrytään ruplakasojen perässä itään.

Viimeksi itään suuntasi JYPissä alkukauden pelannut Antti Pihlström. Se kertoo siitä, että suomalaiset pelaajat kelpaavat ulkomaille pienemmilläkin näytöillä. Toki Pihlström pelasi loistavan viime kauden ja teki 30 maalia. Tämän lisäksi hän on kova tsemppaaja, vähintäänkin hyvä alempien ketjujen pelaaja, huikea luistelija, elävä ihmiskuula, kultaleijona ja sen sellaista. Mutta alkukausi meni varsin heikosti. Siitä huolimatta Venäjän suuriin joukkueisiin kuuluva Salavat Julajev Ufa halusi hankkia miehen. Kaiketi syynä olivat vanhat meriitit. Tällä kaudella venäläiset eivät varmasti ole skoutanneet Pihlströmiä, sillä alkukauden näytöillä Pihlström ei kelpaisi kyllä mihinkään. Tosin venäläisten lievästi sanottuna hämmentävän kykyjenetsinnän (onko sitä edes olemassa muuta kuin tilastoskouttauksen muodossa?) tällaiset hankinnat eivät ihmetytä.

NTero Lehterä oli aikanaan ensimmäinen suomalainen Venäjällä. Tämä tapahtui kaudella 2003-2004, kun Lehterä siirtyi Neftekhimik Nizhnekamskiin. Jännä ajatella, että siitä on vain kahdeksan vuotta aikaa. Muutama vuosi myöhemmin perustettiin KHL ja kyseisen liigan aikana suomalaisten määrä Venäjällä (ja Venäjän lähimaissa) on kasvanut räjähdysmäisesti. Neljä kautta sitten KHL:ssä pelasi yhteensä kahdeksan suomalaista. Edellisten kahden kauden lukemat ovat 17 ja 19. Nyt Pihlströmistä tulee tällä kaudella jo 29. KHL:ssä pelannut suomalainen. Meidän paljon aiheestakin haukuttu pelaajatuotanto tuottaa hyvin taistelevia ja joukkuepelin hallitsevia kiekkoilijoita, jotka ovat yleiseltä tasoltaan melko hyviä. Siksi ei ole ihme, että Venäjälle halutaan SM-liigan kärkinimiä. Eri asia onkin sitten, että onko venäläisten kannalta järkevää hankkia suomalaista kolmosketjuun, kun sen paikan voisi antaa venäläisjunnuille. Pitkällä tähtäimellä tuskin, mutta se nyt ei varsinaisesti ole meidän ongelma, mikäli naapurimaassa halutaan polttaa rahaa ulkomaalaisiin oman juniorityön kustannuksella.

NHL:ssä pelaavien suomalaisten määrä sen sijaan on pienentynyt. Viimeisten neljän kauden aikana NHL:ssä pelanneiden suomalaisten määrä on ollut 43, 38, 30 ja nyt tällä kaudella 25. Myös farmissa pelaavien suomalaisten määrä on pienentynyt. Tässä näkyy se, että osa suomalaisista huipuista on lopettanut ja toisaalta osa on siirtynyt Venäjälle. Siirtyminen Eurooppaan on taas oire Suomen heikosta pelaajatuotannosta. Pohjois-Amerikassa on vain ne suurimmat lupaukset ja parhaat urallaan eteenpäin menevät pelaajat. Oikeasti huippulupaava suomalaiskiekkoilija taas oli vaikkapa nuorten MM-kisoissa viime vuosikymmenen loppupuoliskolla lähes sukupuuttoon kadonnut laji. Suomalainen pelaaja on monelta kantilta hyvä, joka riittää KHL:n tasolle. NHL:ssä sen sijaan pitäisi olla ainakin jossain asiassa erinomainen ja siihen harvan kotimaisen kiekkoilijan kyvyt riittävät.

Myös Ruotsissa pelanneiden suomalaiskiekkoilijoiden määrä on romahtanut. Viimeisten neljän kauden lukemat ovat (Josef Boumedienne, Jari Tolsa ja muut vastaavat pois lukien) 36, 27, 38 ja 21. Nämä lukemat ovat kaukana huippuvuosista. Elitserienin tapauksessa tosin vaikuttaa muutkin seikat, kuin suomalaispelaajien taso. Ensinnäkin ruotsalaisten juniorituotanto on niin hyvällä tasolla, että harvoin ulkomaalainen ja samalla kalliimpi vaihtoehto on erityisen houkutteleva. Ja ne, jotka kiinnostavat ruotsalaisia, valitsevat useimmiten KHL:n. Voisi sanoa, että ne pelaajat, jotka aiemmin olisivat menneet Ruotsiin menevätkin nyt Venäjälle. Kannattaa myös huomioida se, että vaikka Ruotsin palkkataso on SM-liigaa parempi, ero ei lopulta ole niin suuri, että suomalainen lähtisi noin vain pelaamaan naapurimaahan.

Sitten on Sveitsi, mutta siellä tuntuu vuodesta toiseen pelaavan noin kymmenen suomalaista. Ja ne nimet ovat suurelta osin vakiintuneet samoiksi nummelineiksi ja rintasiksi. Mutta meriitti kai sekin on, että sveitsiläiset haluavat pitää ne harvat suomalaiset Alppien rinteillä.

Kaikesta huolimatta SM-liigassakin pelaa vielä useita hyviä pelaajia, jotka kykenevät pelaamaan kansainvälisellä tasolla, osa jopa MM-tasolla. Ja kuitenkin moni maajoukkueessa sinivalkoista paitaa päällään kantava pelaaja edustaa ulkomaalaisia seuroja. Hyvää kuvaa suomalaisten määrästä tuo se, että KHL:ssä suomalaisia enemmän on vain venäläisiä ja tshekkejä, ja Elitserienissä suomalaisia on ruotsalaisten jälkeen seuraavaksi eniten. Tämä siitä huolimatta, että suomalainen pelaajatuotanto on ollut pitkään täyttä puuhastelua. Ja eiköhän sinne NHL:äänkin tule uusia nimiä, kunhan SM-liigan nuoret tähdet kuten Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen, Sami Vatanen ja Miikka Salomäki vähän vielä kypsyvät Suomessa.

Eiköhän niitä suomalaiskiekkoilijoita pelaa ympäri maailmaa myös jatkossa.

Varmoilla valinnoilla kotiturnaukseen

Jukka Jalonen valitsi eilen maajoukkueen kotiturnaukseen. Tavallinen maajoukkuetta seuraava kansalainen sai juuri sen mitä halusi. Nyt valittu joukkue näyttää harvinaisen tutulta. Ihan kuin viime kevään MM-joukkuetta katselisi.

Teemana joukkueen kasaamisessa näyttäisi olevan mahdollisimman monen kultaleijonan (varapelaajat Niko Hovinen ja Jesse Joensuu mukaan lukien) saaminen Karjala-turnaukseen. Janne Lahti ja Anssi Salmela olisivat varmaan ilman loukkaantumista olleet myös mukana. Muista Euroopasta pelaavista viime kevään maailmanmestareista pois näyttävät olevan vain Petri Vehanen, Teemu Lassila ja Niko Kapanen. Tällä tuodaan Jukka Jalosen mukaan jatkuvuutta joukkueeseen ja rakennetaan pohjaa viime kauden menestyksen päälle. Tosin sitä voi miettiä, että onko näihin Euro Hockey Tourin peleihin oikeasti pakko valita jo tasonsa näyttäneitä pelaajia. Toki ymmärrän sen, että tavallinen katsoja tykkää nähdä jäällä ilmaveivi-Miken ja kauden vaisusti aloittaneen, mutta aina kentällä pingispallon lailla etenevän Antti Pihlströmin. Ja sen, että varmat nimet ovat, no, varmoja. Ainakin Jalonen tietää mitä saa.

Toki se täytyy myöntää, että maailmanmestareiden ulkopuoliset valinnat miellyttävät allekirjoittanutta. KHL:ssä todella väkevästi kautensa aloittanut Jonas Enlund on luonnollinen valinta, eikä minua häiritse saada mukaan kaksi nuorta kiekollista puolustajaa Ville Lajusen ja Sami Vatasen muodossa. 25-vuotias Karri Rämö on torjunut jo pari kautta erinomaisesti KHL:ssä ja hän on parhaimpia Euroopassa pelaavia suomalaisvahteja ollen ainakin lähellä MM-tasoa. Petri Kontiola on esiintynyt väkevästi maajoukkueessa, joten hän on aina varma valinta. Matti Kuparinen johtaa SM-liigan pistepörssiä, mutta kahden suunnan sentterinä hän sopii myös alempiin ketjuihin, jonka vuoksi hänen valintansa on loistava. 25-vuotias Petteri Wirtanen on pelannut erittäin vahvan alkukauden ja puolustavana sentterinä hän on varmasti EHT-tasoa.

Mutta onpahan paljon tuttuja nimiä joukkueessa. Tässä tulee ihan oikeasti mieleen se, että mennäänkö nyt turhankin varmistellen hakemaan kotiturnauksen voittoa. Toivottavasti Venäjän turnauksessa on sitten hyvin erilainen joukkue, jossa katsastetaan muiden pelaajien taso maajoukkueessa ja ajetaan edes hivenen voimakkaammin uusia pelaajia sisään maajoukkueympyröihin.

...

Samaan aikaan myös Raimo Helminen julkaisi omat valintansa alle 20-vuotiaiden kotiturnaukseen. Tässäkään joukkueessa ei ole juuri mitään yllätyksiä. Paras mahdollinen joukkue on kasassa lukuun ottamatta Karjala-turnauksessa pelaavaa Mikael Granlundia sekä Pohjois-Amerikan pelaajia (Olli Määttä, Christopher Gibson, Mika Partanen). Helmisen joukkueella ei ole tekosyitä sille, etteikö joukkue voisi menestyä. Venäjä tulee mukaan kakkosjoukkueella ja yleensä heikolta Tshekiltä puuttuu lukuisia Pohjois-Amerikassa pelaavia lupauksia. Ruotsi onkin se paras mittari. Ilman voittoja voidaan mielestäni jälleen miettiä sitä, että valittiinko Helminen liian heppoisin perustein.

Jos vertailen "Raipen" valitsemaa joukkuetta viimeiseen blogiini, niin samat nimet tässäkin joukkueessa on. Maalivahtiosastolla Kazakstanissa tällä hetkellä pelaava Ville Kolppanen tuli yllätyksenä, mutta kaiketi tätä kautta hänen tasonsa mittaus on helpompaa, kuin matkustaminen Kazakstanin tasangoille. Omasta hahmotelmastani puolustukseen ei mahtunut HIFK:ssa pelaava Mikko Vainonen, mutta hän pääsee sentään vielä pelaamaan U18-maajoukkueessa. Nyt Julius Nyqvist, Konsta Mäkinen ja Valtteri Hietanen pääsevät antamaan näyttöjä.

Hyökkäyksestä puuttuu omasta hahmotelmastani vain jarrukenttään fyysisemmäksi kaveriksi havittelemani Micke Åsten, joka ei jostain syystä ole myöskään U20 haastajajoukkueessa. Toivottavasti hän kuitenkin pääsisi kisoihin, sillä mielestäni nelosketju ei voi olla täynnä pieniä taitokiekkoilijoita. Roope Hämäläinen ja Otto Paajanen eivät mitenkään ole sillä tasolla, että hyökkäävää roolia voisi tarjota nuorten kisoissa muiden maiden isokokoisia pelaajia vastaan, mutta toisaalta he eivät ole roolipelaajanakaan hyviä. Tähän osastoon kuuluu omien valintojeni ulkopuolelta tulleista pelaajista lähinnä Mikael Kuronen. Edelleen olisin kyllä kaivannut täytettä ja kokoa alaketjuihin osastolta Markus Hännikäinen, Simon Suoranta ja Petteri Halinen.

Pienistä pelaajista puheen ollen Teemu Rautiaisen tilanne näyttää huonolta. Todella taitava pelaaja oli aina alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen asti todella tehokas ja vielä viime keväänä nuorten SM-liigan pistepörssin voittaja keräsi U19-maajoukkueessa hyvin pisteitä. Mutta nyt kisavalinta näyttää jo varsin epätodennäköiseltä, kun HPK:n liigajoukkueessa ei tule pisteitä muiden nuorten maajoukkueen kärkinimien tahtiin ja toisaalta hänen ominaisuutena sopivat jopa Hämäläistä ja Paajasta huonommin alaketjuihin. Pelaajien fysiikan parantuessa nousu tälle tasolle taitaa tuottaa ongelmia. Pieni koko rajoittaa jo nyt turhan paljon Rautiaisen peliä. Monena vuotena Rautiaisen tasoinen pelaaja pääsisi mukaan, mutta nyt täytynee yksinkertaisesti todeta, ettei noin pienelle kaverille ole käyttöä.