NHL:n varaustilaisuus on jälleen takana. Kokonaisuutena tilaisuus eteni odotettuja uria pitkin ja pelaajia varattiin lähinnä Kanadasta, USA:sta ja Ruotsista. Suuria hyppäyksiä ensimmäiselle kierrokselle ei nähty, eikä suuria romahduksia juuri ollut. Suomalaisia varattiin kymmenen, joka oli odotettava määrä. Omat veikkaukseni olivat kohtuullisen lähellä ja tänä vuonna lottoriviini tuli sentään viisi osumaa.
Ensimmäisenä Edmonton Oilers varasi odotetusti Ryan Nugent-Hopkinsin. Hän tulee olemaan varmasti hyvä lisä Oilersin nuoreen hyökkäykseen ja saanee jo ensi kaudella mahdollisuuden näyttää osaamistaan NHL:ssä. Seuraava veikkaukseni menikin jo väärin, kun Colorado Avalanche varasi Gabriel Landeskogin. Tuo ei kuitenkaan ollut mikään suuri yllätys, sillä kärki oli tasainen. Ehkä ne suurimmat yllätykset olivatkin Mark Scheifelen valinta seitsemäntenä ja Jonas Brodinin valinta kymmenentenä. Scheifele pelasi toki hyvän kauden OHL:ssä ja oli vakuuttava alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joten sinällään hänen valinta pienellä numerolla oli ymmärrettävä. Tosin tarjolla olisi ollut vielä myös Sean Couturier ja Dougie Hamilton, jotka omasta mielestäni olisivat olleet parempia valintoja. Brodinin valintaa ihmettelen todella paljon, sillä ruotsalainen oli tehnyt vain neljä pistettä Elitserienissä. Aika pienillä näytöillä siis päästiin kymmenen kärkeen. Sen sijaan kymmenen kärkeen povattu Nathan Bealieu putosi jopa sijalle 17. Häntä ennen varattiin jo yksi suomalainenkin. Joel Armia nimittäin varattiin sijalla 16 Buffalo Sabresiin. Porilaiselle se voi olla hyvä paikka, sillä Sabres on yleensä kyennyt kasvattamaan pelaajansa mallikkaasti. Samalla Armia rikkoi Sabresin 35 peräkkäisen pohjoisamerikkalaisen varauksen putken. Armian jälkeen Buffalo ei sitten yhtään eurooppalaista enää varannutkaan.
Suomalaisittain varaustilaisuus oli hyvä, kun peräti neljä suomalaista varattiin toisella kierroksella ja Samu Perhonen aivan kolmannen kierroksen alussa. Viimeksi Suomesta on varattu viisi pelaajaa kahden ensimmäisen kierroksen aikana vuonna 2002. Silloin ensimmäisen kierroksen varauksia oli viisi kappaletta. Christopher Gibsonin, Miikka Salomäen ja Sami Perhosen varaukset aikaisessa vaiheessa eivät olleet kovin suuria yllätyksiä, vaikka he ehkä hivenen odotettua aiemmin varattiinkin. Suuria yllätyksiä eivät myöskään olleet seitsemännellä kierroksella varatut Frans Tuohimaa, Iiro Pakarinen, Teemu Eronen ja Jyrki Jokipakka. Heidän kaltaisiaan viime vuosina eteenpäin menneitä yli-ikäisiä pelaajia usein varataan juuri viimeisellä kierroksella. Sen sijaan Markus Granlundin ja Alexander Ruutun valinta toisella kierroksella yllätti. Näkemissäni peleissä Granlund on ollut taitava pelaaja, mutta hänessä on ollut niin suuria heikkouksia, että en pitäisi häntä missään nimessä toisen kierroksen varauksen arvoisena pelaajana. Hänen tapauksessaan voidaan epäillä, että sukunimi nosti hänen sijoitustaan parin kierroksen verran. Alexander Ruuttu paransi keväällä ja hän on kasvanut selkeästi viime vuoden aikana, mutta harvemmin nuorten SM-liigassa alle pisteen ottelussa tehnyt pelaaja varataan. Eikä näitä varsinkaan nähdä toisen kierroksen aikana ilman suuria näyttöjä ikäluokkamaajoukkueista (keväällä U19-maajoukkueessa meni tosin varsin mallikkaasti). Epäillä sopiikin, että tähän liittyy Alexanderin isä, Phoenix Coyotesin Euroopan pääkykyjenetsijänä toimiva entinen NHL-pelaaja Christian Ruuttu. Vaikka hän ei olisikaan pyytänyt poikansa valintaa toisella kierroksella, niin Coyotes on hyvin voinut tehdä jonkinlaisen palveluksen hyvästä työstä varatessaan Alexander Ruutun. Tässä tapauksessa sukunimi on varmasti pienentänyt varausnumeroa.
Kymmenen suomalaista varausta kuvailee aika hyvin suomalaisen juniorikiekon tilanteen. Kanadalaisia, yhdysvaltalaisia ja ruotsalaisia valitaan selvästi enemmän ja oikeastaan ihan syystä. Heillä on tällä hetkellä paljon enemmän materiaalia nuorten tasolla ja moni pelaajista on päätä vastaavaa suomalaista pidempi. Venäjän taso on Suomen tasoa parempi, mutta heitä varattiin jälleen suomalaisia vähemmän johtuen KHL:n vaikutuksesta. NHL-seurat eivät uskalla varata venäläisiä, sillä heidän siirtymisestään Pohjois-Amerikkaan ei ole takeita. Muihin Euroopan maihin vertaillessa Suomi sen sijaan pärjää. Tshekeillä oli tänä vuonna hyvä vuosi ja he saivat kymmenen varausta, mutta Suomesta on tullut aiempana kolmena vuonna enemmän varauksia ja tänäkin vuonna päästiin tasoihin. Lisäksi tulee muistaa, että monet tshekeistä ovat NHL-seuroille paljon esillä pelatessaan Pohjois-Amerikassa. Suomalaiset sen sijaan Gibsonia lukuun ottamatta pelaavat Suomessa ja näin heistä on hyötyä myös SM-liigalle, toisin kuin Pohjois-Amerikassa pelaavista tshekeistä heidän kituvalle Extraliigalle. Jotkut tuomionpäivän julistajat ovat sanoneet, että pian Sveitsi, Slovakia, Saksa, Tanska ja moni muu maa menee Suomen ohi, kun täältä ei tule tarpeeksi hyviä pelaajia. Totuus on se, että noista maista ei tule oikeasti kovin montaa todella potentiaalista pelaajaa. Tänä vuonna Slovakiasta varattiin neljä pelaajaa, Saksasta kaksi, Sveitsistä kaksi, Norjasta kaksi (joista Lars Volden pelaa Suomessa) ja Tanskasta yksi. Yhteensä siis näistä maista varattiin kuta kuinkin saman verran pelaajia kuin Suomesta. Suomi ei siis pärjännyt Euroopan keskinäisessä vertailusta yhtään hullummin.
Ensi vuonna varataankin sitten lähinnä loppuvuonna 1993 syntyneitä, sekä vuoden 1994 ikäluokkaa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että puolustaja Olli Määttä voisi jatkaa Mikael Granlundin ja Joel Armian aloittamaa suomalaisten ensimmäisen kierroksen varausten putkea. Ja omat mahdollisuutensa pieniin varausnumeroihin lienee muun muassa Ville Pokalla, Kalle Torniaisella ja Teuvo Teräväisellä.
