Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alpo Suhonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alpo Suhonen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Mikään ei muutu

Jotkin asiat tuntuvat olevan vakioita. Jokerit ja HIFK kasaavat aina kalliilla kovan nipun ja eivät menesty, Suomi menee aina tavoittelemaan kultaa epäonnistuen ja talvi yllättää aina liikenteessä. Porissakin tunnutaan osaavan ja erikoiset päätökset seuraavat toisiaan, vuosi vuoden jälkeen.

Kun Alpo Suhonen lähti, ajattelin että nyt on saumat saada uutta verta kehiin. Suhonenkin oli sellainen vanhan ajan dinosaurus, jonka menestys on tullut lähinnä Sveitsissä. Yllättäen sinne Suhonen sitten lähtikin jälleen kerran, kun Kloten tarjosi mukavan ja helpon työn. Ässille tilanne oli kuitenkin erikoinen ja luonnollisesti päävalmentajan paikka oli auki. Huhuissa pyöri muutama nimi ja onneksi Harri Rindell tai Vasili Tihonov eivät Poriin päätyneet. Lopulta alkoi näyttää siltä, että Ässät olisi menossa kohti Kivikautta. Ja hitot.

Ei silti, Ässien päävalmentajaksi nimittämä Pekka Rautakallio on kyllä harvinaisen sopiva entisen linjan kanssa. Ässien harrastama hyväveli-systeemi pyörii jälleen kerran ja hallituksen (ja yleensä Pentti Matikaisen) kaveri valitaan. Ei sillä väliä miten ollaan menestytty aiemmin, kunhan valinta osuu omaan saunakaveriin. Sillä tavallahan Jari Härkäläkin valittiin. Mutta olihan mies menestynyt porilainen valmentaja. Mitä väliä vaikka laji on vähän erilainen ja pelivälineenä toimii pallo. Ja linja piti myös edellisen valinnan kanssa sen osalta, että jälleen uusi jäänne jurakaudelta on saatu Poriin ja kaikki menestyksen poikanenkin on tullut Sveitsistä. 

Pekka Rautakalliohan oli pelaajana yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista puolustajista. Hänen mukaansa on nimetty peräti SM-liigan parhaalle puolustajalle myönnettävä palkinto. Vyöllä on myös seitsemät MM-kisat ja viisi valintaa SM-liigan tähdistökentälliseen. Ja helmenä on valinta ensimmäisenä suomalaisena NHL:n All-stars otteluun. Mutta meriitit valmentajana ovat... Niin niitä ei taida edes olla. Ymmärtääkseni Rautakallio on valmentanut lähinnä Sveitsissä, sekä kahdesti Bluesissa huonolla menestyksellä. Ja viimeinen pestikin Sveitsissä päättyi potkuihin. Siis Sveitsissä, tuossa maassa missä jääkiekon taktinen osaaminen on vähän heikommalla tasolla kuin Suomessa.

Toisin sanoen mitä tarjottavaa tällaisella miehellä voi olla Ässille? Onko Rautakallio päivittänyt jääkiekkotietouttaan tauolla kuten hän on väittänyt ja pystyykö hän peluuttamaan Ässiä niin, että potentiaali tulee esille? Voi vain toivoa, että kyse on enemmän siitä, että Karri Kiveä ajetaan vuosi sisään ja Rautakallio ottaa kaiken sonnan ja nojailee pleksiin Kiven huutaessa ja tehdessä taktiikat. Jos suunnitelma ei ole tuo, niin sitten kyllä kustaan yhden Suomen lupaavimman valmentajan muroille. Aika näyttää miten oikeasti Ässien valmennus toimii. Joka tapauksessa päävalmentajanimityksestä ja aika huono maku suuhun ja maku ei lähtenyt edes alkoholin voimalla kokonaan pois, eikä edes yhden nukutun yön jälkeen.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Uuden aikakauden alku

Maailma muuttuu ja jopa ikuiselta tuntuvat asiat päättyvät aikanaan. Montreal Canadiensin manageri Bob Gainey päätti kauden päätyttyä vaihtaa kuta kuinkin koko Habs-hyökkäyksen ja tilaa ei löytynyt edes Alexei Kovaleville, joka kuitenkin takoi pisteitä. Näin ollen Kovalev päätyi Ottawa Senatorsiin, mutta yksi Kovalev ei tunnu missään. 15 vuotta liitossa Montreal Canadiensin kanssa ollut Saku Koivu sai lähteä samalla ovenavauksella. Siis Montrealin pitkäaikaiselle kapteenille ja joukkueen sielulle ei löytynyt enää tilaa. Uskomatonta!

Lähtiessään Montrealiin, Saku oli koko Suomen palvottu sankari. Vuosi 1994 toi jo menestystä niin olympialaisista kuin MM-kisoista, mutta vuosi 1995 oli Koivun vuosi. SM-liigassa Saku dominoi liigaa miten tahtoi, vei TPS:n mestaruuteen ja lopulta Suomen ykkösketjun sentterinä vei Suomen MM-kultaan. Montrealiin Koivu tuli sankarina ja tulevaisuuden miehenä, jolta odotettiin paljon. Mieshän oli näyttänyt asennetta ja uskomatonta taitoa hyökkäyspäässä jo Euroopassa. Tulokaskausi oli vaikea, mutta jo seuraavalla kaudella Saku näytti mitä osasi. Hän johti hetken jopa NHL:n pistepörssiä kunnes... ensimmäisestä loukkaantumisesta lähtien Koivu on kärsinyt loukkaantumiskierteestä joka ei ikinä kunnolla loppunut. Ajoittaisia väläytyksiä hänen hyökkäystaidoistaan jokainen on nähnyt vuosien varrella, mutta Koivun rooli muuttui aina vain enemmän puolustavammaksi. Ja nyt sitten Canadiensille ei kelvannut kohtuullisen halpa, kahteen suuntaan erinomainen sentteri vaan hänet piti potkia ulos.

Tänään uusi osoite on löytynyt. Anaheim Ducks ja Saku Koivu menevät käsi kädessä ainakin seuraavan vuoden ajan. Suomalaisille tilanne on herkullinen. Samassa joukkueessa pelaa nyt samaan aikaan kaksi suomikiekon legendaa. Todennäköisesti Ducks kaavailee Selännettä ja Koivua heidän kakkosketjussaan tavoitellessaan jälleen Stanley Cupia. Mikäs siinä, sillä Selänne on vieläkin hyvätasoinen maalintekijä ja Koivu kunnossa ollessaan pystyy järjestämään paikkoja Selänteelle kuin vanhoina hyvinä aikoina. Samaan aikaan Vancouverin olympialaiset lähestyvät ja näin kaksikko Selänne-Koivu saa harjoitella yhdessä koko kauden ajan hyödyntäen samalla koko Suomen maajoukkuetta. Onko herkullisempaa tilannetta, kuin ajatukset yksi yhteen kulkeva Suomen kakkos- tai kolmosketju? 

Toivottavasti kaikki menee hyvin ja Koivukin saisi maistaa menestystä siirtonsa myötä!

Samaan aikaan Porista kuuluu kummia. Kerta toisensa jälkeen sitä ihmettelee Ässien touhua, mutta nykyinen meininki silti pääsee yllättämään. Ensin Alpo Suhonen yhtäkkiä päättää ilmoittaa että hei, en mä jaksa jatkaa valmentajana ja nyt sitten selvisi, että Suhonen palkattiin Kloteniin urheilutoimenjohtajaksi. Noh kai paineet ovat siellä pienemmät niin ettei terveys vaarannu. Tiedä häntä jos siellä saisi juoda punaviiniäkin sivistyneesti katsomossa. Ässien taas kuvittelin olevan sen verran hereillä, että Karri Kivi olisi nimetty suoraan päävalmentajaksi. Mutta eihän se nyt käy kun se olisi liian helppoa! Ennemmin The Pena soittelee Harri Rindellille, että kiinnostaako paikka. Paha vain, että kukaan ei tainnut sanoa Penalle, että Ässien halutaan pelaavan taistelevasti taklaten kaikkea mikä liikkuu. Rindellin tyyli ei taida ihan tätä vastata ja porilainen yleisö lähtisi nopeasti pois jos Ässät pelaisi kivasti neppaillen. Samalla johto hamuilee wanhoja hyviä aikoja ja kyselee Vasili Tihonov nimiseltä muinaisjäänteeltä kiinnostusta. Tihonov oli 90-luvun alun vasta ammattilaistuvassa liigassa kova sana, mutta älkää nyt viitsikö. Niistä ajoista on pian 20 vuotta! Tehkää nyt oikea päätös ja siirtäkää Ässät Kivikauteen.

Alpo otti äkkilähdön Porista Sveitsiin

Pari kommenttia vielä loppuun.

-Joe Sakicin ura loppui. Avalanche on kuitenkin oma sympatiaseurani NHL:ssä ja yksi noista Avs-ikoneista on poissa. Ei taida paljoa olla jäljellä siitä 90-luvun puolivälin superjoukkueesta, jota seurasin innoissani. Ei edes vuoden 2001 joukkueesta.

-Jonas Gustavsson lähti sitten Toronto Maple Leafsiin haastamaan Vesa Toskalaa. Mutta Torontossahan maalivahti ei voi onnistua, joten toivottavasti Gustavsson kipuaa ykkösvahdiksi ja hänet valitaan Ruotsin olympiajoukkueeseen epäonnistuen vaikka Valko-Venäjää vastaan puolivälierissä.

-Ville Leino jatkaa Detroitissa. Yksisuuntaisella sopimuksella on hyvä lähteä ensi kauteen. Vastuuta lienee luvassa jopa NHL:ssä. Samaan aikaan Tuomo Ruutu taas päätti riitauttaa sopimuksensa, sillä hänen mielestään Carolinan tarjous ei ollut kyllin hyvä. No pianhan se nähdään.

-Suomalaisten liikehdintä NHL:ään ja sieltä pois jatkuu. Hannu Toivonen päätti palata rapakon taakse pelaamaan AHL:ää. Mikko Lehtosta ollaan myös viemässä taalaliigaan ja huhut kertovat myös Mikko Koskisen, Jussi Makkosen ja Mika Pyörälän lähdöistä. Poispäin on tulossa Antero Niittymäki, joka päätti ilmeisesti luovuttaa NHL:ssä ja hän päätti mennä KHL:ään takomaan rahaa kaiken potentiaalinsa käyttäneenä. Myös Lauri Korpikoskea huhutaan KHL:ään, mutta toivottavasti hän nyt pysyisi Rangersissa. Kyllä siellä kehittyy vähän paremmin kuin Venäjällä ahtaissa ja kylmissä tiloissa.

-Yksi liigakauden kiinnostavimmista hankinnoista tuli Turusta. Juraj Mikus, vuonna 87-syntynyt slovakki on ilmeisesti ensi vuoden TPS:n ykkössentteri. Kyseessä on kahdet MM-kisat kolunnut lupaus, joka tuli peliajan ja kehityksen perässä Suomeen. 90 pistettä Slovakiassa Zigmund Palffyn vierellä on jo kova suoritus, mutta Suomi auttaa toivottavasti miehen NHL:ään. Pelin taso on täällä kuitenkin kovempi kuin Slovakiassa ja fyysisyyttä pitäisi täällä tulla lisää. Silti taitavia pelaajia ei ikinä liikaa ole SM-liigassa. 

Seuraavaan kertaan!