Läpsyttimiä ja maajoukkuekiekkoa Raumalla

Tästähän on tulossa jo jonkinlainen perinne. Viimeksi kun kävin katsomassa paikan päällä Leijonien peliä, kirjoitin teennäisestä tunnelmanluonnista täyttyvien Karjala-tuoppien muodossa. Nyt kävin Raumalla ja kirjoitan kevään muoti-ilmiöstä, läpsyttimistä.

Kyllä, Raumallakin oli jokaiselle paikalle jaettu noita pahviläpsyttimiä. Ja jottei jää epäselväksi niiden käyttötarkoitus, läpsyttimissä oli ihan ohjeetkin. Ensiksi ne taitetaan, sitten niitä hakataan kättä vasten. Koska niitä oli jaettu jokaiselle istumapaikalle, jo ennen ottelun alkua kuului sieltä täältä epävireistä läpsytystä. Ottelun alettuahan yleisö sitten innostui noista vempeleistä kuin lapsi saadessaan uuden kivan lelun. Sitä jaksaa sitten kivasti hakata yhden ottelun ajan, kun kerran läpsyttimestä lähtee hassu ääni eikä tarvitse edes huutaa tai taputtaa käsiään yhteen.

Jokaisella lienee oma mielipide siitä, että pitääkö niiden aiheuttamasta äänestä vai ei. Itse pidän enemmän toisenlaisesta äänentuotosta ja vaikka läpysköistä lähteekin kivasti ääntä, haluaisin korviin sattuvan toisenlaisen mekkalan jälkeen. Esimerkiksi Raumalla Raumam Boja ovat tehneet hienoa työtä kannatustoiminnan eteen, kun taas tämä on kaukana sellaisesta.

Biltema-kuumailmapallot, täyttyvät oluttuopit ja hassunhauskat kädenvääntökilpailut olivat mukana myös Raumalla. Ne kuuluvat mielestäni edelleen osastolle "aina saa hävetä", mutta nyt noita huudatuksia taisi olla hivenen vähemmän kuin Karjala-turnauksessa. Hyvä niin.

Leijonat ovat koko kansan juttu ja näissä peleissä käy paljon ihmisiä, jotka eivät muuten juuri jääkiekkoa seuraa. Organisoitua kannattamista Leijonien peleissä ei ole, johtuen useammastakin asiasta (lippujen hinnat ja harvoin järjestettävät pelit tulevat ensimmäisenä mieleen). Siihen nähden on kyllä sinällään ymmärrettävää, että täytyy keksiä jotain tapoja joilla ääntä saadaan yleisöstä ulos. Yksi ratkaisu taitaa olla nuo läpsyttimet. Ja olihan niissä sentään se hyvä puoli, että niistä näki joukkueiden kokoonpanot.

Näihin lähtökohtiin nähden Raumalla pelatussa harjoitusottelussa oli yllättävän hyvä tunnelma. Meininki katsomossa oli toki todella yksinkertaista ja suurelta osin läpsyttelyllä tehtyä, mutta parempi tuollainen meininki, kuin että ääntä ei tulisi ollenkaan. Lisäksi kaikki ääni ei syntynyt hassun hauskoista peleistä, vaan erityisesti kolmannessa erässä Suomi-huudot ja taputtelut lähtivät suurelta osin ilman kuuluttajan ja mediakuution apua. Tästä asiasta täytyy yleisölle nostaa hattua. Tunnelma oli Raumalla mielestäni selvästi parempi kuin Karjala-turnauksen aikana Helsingissä. Rauman pienempi halli tosin varmasti vaikuttaa asiaan.

Itse pelistä ei paljoa tarvitse varmaan sanoa. Valko-Venäjä oli täysin vastaantulija ja sai aikaiseksi vain kuusi laukausta kohti Petri Vehasta. Suomi puolestaan teki viisi maalia, vaikka enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia. Esimerkiksi Matti Kuparinen hukkasi pari oikein maukasta maalipaikkaa. Leijonat kärsi siis vaihteeksi kuitenkin tehottomuudesta. Kuka olisi arvannut? Onneksi edes Jarkko Immosen, Mikael Granlundin ja Janne Pesosen ketju oli jälleen tekemässä maaleja.

Immonen ja Granlund nähdään varmasti kotikisoissa, mutta eiköhän Pesosenkin kisapassi voida jo leimata. Pesonen on tehnyt koko kauden ajan leijonapaidassa pisteitä ottelusta toiseen, mikä on sellainen meriitti, mitä monella muulla suomalaiskiekkoilijalla ei ole. Yritystä ja taistelua kyllä monella riittää, mutta pisteitä ei synny. Sen vuoksi Pesonen on kisoissa mukana, kun taas moni kovasti yrittävä pelaaja joutuu tälläkin kertaa katsomaan ottelut telkkarin välityksellä.