Pari päivää sitten ulkona oli kaunis ilma ja ihmisiä istui kaljalla, mutta minä ja kaverini emme. Miksi ihmeessä me vain kävimme nappaamassa mukaan kebabit ja palasimme nopeasti sisätiloihin? Syy oli jääkiekkohullulle ihmiselle selvä. Yöllä oli tulossa kauden viimeinen peli, game seven, Stanley Cupin finaalisarjan viimeinen peli jossa selviäisi viimein tuon myyttisen kannun seuraava omistaja.
Valmistautuminen olikin sen mukaista. Illalla käsiteltiin nopeasti uusin Ässien vahvistus Kamil Piros ja todettiin pelaajan olevan potentiaalinen vahvistus patapaitojen ykkösketjun keskelle. Ainakin potentiaalisempi kuin viime vuoden ECHL-vahvistus Derek "AHL-tason sentteri" Damon. NHL Draft tuli käsiteltyä myöskin, mutta siitä sitten lisää Draftin lähestyessä. Ja tietenkin iltaan kuului nopea NHL-pelien pelailu, tällä kertaa tosin vanhan sellaisen. Niinkin vanhan, että joukkueiksi löydettiin Quebec Nordiques ja Los Angeles Kings, jossa tutkapari Gretzky ja Kurri loistivat.
Lopulta kuitenkin se alkoi, seitsemäs peli. Ottelu, jossa toisen unelma särkyy ja toisen unelma toteutuu. Itse perussuomalaisena jääkiekkofanina olin Detroit Red Wingsin puolella, sillä kyllähän sitä Filppulalle olisi toisen sormuksen suonut. Mutta ei se Penguinsin voittokaan ainakaan minun maailmaani romahduttanut. Jokainen joka halusi tietää miten pelissä kävi, tietää jo lopputuloksen. Talbotin kahdella maalilla Penguins voitti ottelun 2-1, vaikka omaan silmääni näytti siltä, että Pens vei peliä vain ensimmäiset 10 minuuttia Red Wingsin hallitessa loppuaikaa. Mutta niin vain Marc-André Fleury torjui aivan huikeasti koko ottelun ajan ja viidennen finaalipelin heikko esitys oli kuin kaukaista historiaa.
Lopulta summeri soi ja vaikka Red Wingsin tasoitusmaali tuntui roikkuvan ilmassa, sitä ei ikinä tullut. Ei Zetterbergin, ei Datsyukin eikä Filppulan toimesta vaan 60 minuutin jälkeen Penguinsin maalille syntyi pelaajista iso kasa ja juhlat alkoivat. Evgeni Malkin sai aivan ansaitusti pudotuspelien parhaimman pelaajan palkinnon ja olihan se ihan mukava näky, kun uuden NHL:n kansikuvapoika Sidney Crosby nostaa Stanley Cupin ilmaan. Penguins oli voittanut ja monen pelaajan unelma oli toteutunut.
Niin ja pari huomiota vielä loppuun. Mahtaa Ty Conklinia ja Marian Hossaa harmittaa. Kumpikin siirtyi Penguinsistä viime kauden jälkeen Red Wingsiin Stanley Cupin perään ja lopulta he ovat finaalin häviävänä osapuolena toista kertaa putkeen. Ja ironisesti vastustajana juuri se seura, josta nämä kaksi herraa päättivät lähteä. Tästä päästäänkin siihen johtopäätökseen, että Conklin ja Hossa eivät ole voittavia pelaajia ja heidät kannattaa hankkia vain, jos haluaa olla NHL:n toiseksi paras joukkue. Conklin varsinkin näyttää olevan todella hyvä vaihtoehto siihen tarkoitukseen, sillä uralta löytyy kolmaskin finaalitappio - Oilersista vuodelta 2006. Ja periaatteessa olen vahingoniloinen erään suomalaisen takia. Omasta mielestäni oli ihan hyvä, ettei Ville Leino saanut puoli-ilmaiseksi Stanley Cup-sormusta. Miehen NHL-ura ei ole edes 20 ottelun mittainen, joten pari finaalipeliä ei omasta mielestäni olisi oikeuttanut häntä voittamaan himottua sormusta. Katsotaan ensi vuonna uudestaan, mutta oikeastaan... ihan hyvä näin.
Ensi vuonna sitten uudestaan Ville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti