Onnea TPS

Taistelu on päättynyt. SM-liigan kausi 2009-2010 on paketissa ja TPS on kruunattu mestariksi. Kuten aiemmin olen jo maininnut, niin yllätyshän tuo menestys oli. Mutta TPS antaa toivoa kaikille seuroille. Aiemmin suurseuran statuksella kulkenut joukkue lähti tähän kauteen yhdellä liigan pienimmistä palkkabudjeteista ja monen pelaajan taso oli kysymysmerkki. Kauden lopulla kysymysmerkit muuttuivatkin sitten huutomerkeiksi. Tämän kauden TPS oli hyvä esimerkki siitä, mitä hyvällä skouttauksella, nuorten kehittämisellä, erinomaisella valmennuksella ja loppuvaiheessa myös suurella hurmoksella voi saada aikaiseksi. Pienikin voi voittaa! Ja paljon voi TPS myös kiittää kahta tähtipelaajaansa. Ilari Filppula ja Lee Sweatt olivat pudotuspelien parhaita pelaajia kaatuiluistaan huolimatta (yhtään väheksymättä HPK:n tähtipelaajiakaan. Erinomaista peliä mm. Mäenpäältä koko pudotuspelien ajan).

TPS:lle tämä mestaruus tekee erittäin hyvää ja se tapa millä se tuli teki siitä faneille uskomattoman kokemuksen. Viime kauden lopulla ei konkurssi ollut kaukana. Menestys oli hylännyt Turun jo aiemmin ja menestyksen kyllästämää yleisö ei kiinnostanut huonoa kiekkoa pelaava joukkue. Sen takia pelaajabudjettia jouduttiin pienentämään, kun taas muut kasvatti sitä. TPS joutui siis jokaista hankintaansa miettimään todella tarkkaan ja iso kiitos meneekin Ari Vuorelle, joka kasasi pienellä rahalla huippujoukkueen. Oli pakko. TPS:n velkataakka oli niin huima, että hyvä kun joukkue edes on pystyssä. Nyt kuitenkin menestys toi yleisöä Turkuhalliin, oheismyynti tuottaa rahaa huimasti ja myös ensi kauden alussa kevään hurmos tulee näkymään myytyinä paikkoina Turkuhallissa. TPS:n talous tulee elpymään tämän kauden ansiosta ja ehkäpä tässä on uuden pitkäaikaisen menestyksen alkupiste.

Mutta ensi kausi tulee olemaan kuitenkin haastava. Positiivinen kassavirta tässä vaiheessa kautta ei näy vielä kovin selkeästi seuraavan kauden joukkueissa, kun suuri osa suomalaisista tietää jo kauden 2010-2011 osoitteensa. Ensi kauden joukkue ei TPS:llä tule olemaan paperilla mikään erityisen hyvä eikä TPS tule olemaan mikään mestarisuosikki. Mutta sen verran hyvin TPS on pelannut koko Kai Suikkasen valmennusajan, että pudotuspeleihin joukkue varmaan tulee pääsemään. Ja kuten TPS näytti, myös kuudennelta sijalta voi voittaa mestaruuden.

Nyt kuitenkin onnittelut TPS, nauttikaa mestaruusjuhlista. Ne on ansaitut.

---

Peli meni jälleen voittolaukauskilpailuun. Pari asiaa pitää kommentoida tässä lopussa. Ensinnäkin Ässät julkaisi Pasi Salosen ja Tuomas Santavuoren sopimukset. Mitä mieltä minä niistä olen? Ässäthän ei valmiita tähtiä riveihinsä voi saada, vaan pitää etsiä pelaajia, jotka sopivat valmentajan kuvioihin ja jotka voivat nostaa tasoaan. Salosesta ja Santavuoresta saadaan ensi kauden joukkueeseen varmasti kaksi hyvää palasta. Ja onhan Santavuorella 16 maalin kausikin vyöllään!

Lisäksi Jukka Jalonen sai käyttöönsä pari NHL-pelaajaa MM-kisoihin. Anssi Salmela pääsee näyttämään taitonsa, mutta kausi Pohjois-Amerikassa ei ollut mikään erityisen loistava. Mutta Suomella toisaalta parhaat puolustajat joutuivat jättämään kisat väliin (viimeisenä Lydman jäi pois joukosta), joten kaiketi Salmela mahtuu mukaan. Lauri Korpikoskesta sen sijaan olen enemmän innoissani. Suomessa Korpikoski on tuntemattomampi nimi, mutta hän on pelannut jo kaksi täyttä kautta NHL:ssä ja hyökkäyspäähänkin löytyy käyttämätöntä potentiaalia. Uskon, että tämä nopea luistelija ja alivoiman erikoismies tulee olemaan erittäin käyttökelpoinen Leijonien kakkos- tai kolmosketjussa. Ja lisäksi Pekka Rinne on ilmaissut halukkuutensa tulla MM-kisoihin. Rinteen kausi NHL:ssä oli aivan loistava ja hänen ansiostaan Nashville Predators pystyikin taistelemaan voitoista jokaisessa pelissä. Rinne kelpaisi todella hyvin Suomen ykkösvahdiksi!

Pulkkinen & Granlund show

"Suomen 92-ikäluokka eli juuri tämä alle 18-vuotiaiden ikäluokka on yksi heikompia mitä Suomi on ikinä tuottanut". "Suomeltahan puuttui tehokaksikko Pulkkinen-Granlund. Eikö se vaikuta? Toki, mutta Suomi hävisi sellaisilla marginaaleilla, että pari lisämaalia eivät olisi riittäneet nostamaan Suomea voittojen tielle". Tuollaisia ajatuksia minulla oli vuonna 1992 syntyneiden ikäluokasta ennen kauden alkua ja oikeastaan myös vielä pitkälle tämän kauden ajankin. Marraskuussa Suomen alle 18-vuotiaat hävisivät ansaitusti Ruotsin vastaavan ikäluokan B-joukkueelle. Mutta jokin muuttui kauden aikana. Pakkohan se on, sillä kaikkien odotusten vastaisesti Suomi otti alle 18-vuotiaiden MM-kisoista pronssia jo toista kertaa peräkkäin. Hieno saavutus, jolle pitää nostaa hattua. Varsinkin, kun ikäluokan ykkösvahti Sami Aittokallio joutui jättämään kisat väliin.

Suomen ase oli viime vuoden pronssissa ykkösketju ja varsinkin ylivoima. Viime vuonnahan Toni Rajala teki alle 18-vuotiaiden MM-kisojen piste-ennätyksen lähinnä ylivoimalla tehdyillä pisteittä. Mukana tukemassa olivat Mikael Granlund ja Teemu Pulkkinen. Tänä vuonna Suomi otti pronssin samoilla aseille. Teemu Pulkkinen, Mikael Granlund, Joonas Donskoi ja Markus Granlund olivat kaikki huikeita ylivoimalla ja heidän tekemillään maaleilla Suomi onnistuikin voittamaan jokaisen pelin lukuun ottamatta USA:ta vastaan pelattua välierää. Toki taustatukea antoivat Micke-Max Åsten, Mika Partanen, Jani Hakanpää ja moni muu, mutta ratkaisut olivat ykkösketjun tekemiä. Kun Mika Partanen sai parhaana ykkösylivoiman ulkopuolisena 4 pistettä ja seuraavaksi paras sai 2 pistettä, niin kuudessa ottelussa Teemu Pulkkinen keräsi tehot 10+5=15, Mikael Granlund tehot 4+9=13, Joonas Donskoi sai kasattua tehot 1+7=8 ja vuoden kuluttua varmasti Suomen ykköstähtenä toimiva Markus Granlundkin sai kasaan tehot 1+5=6. 

Pronssiottelussahan kaatui Venäjä. Ensimmäiset kaksi erää olivat tasaisia, mutta viimeisessä erässä ykkösketju teki neljä maalia ja Venäjä vain yhden aivan lopussa. Loppunumeroilla 5-1 oli mukava päättää turnaus. Ja ykkösketjuhan ne maalit tekivät. Teemu Pulkkinen teki peräti hattutempun ja maalit olivat oikeasti maalintekijän maaleja. Pulkkinen on kenties lupaavin suomalainen sniper aikoihin! Jos katselee Pulkkisen tekemiä maaleja pronssiottelussa, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi Pulkkinen valittiin turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi. Mikael Granlund keräsi myös hyvin pisteitä viimeisessä pelissä ja näytti jälleen kaikille, miksi hänestä kohutaan niin paljon. Donskoi jäi täysin näiden kahden pelaajan varjoon, vaikka pelasikin hyvin. Normaalina vuonna Donskoi varmasti olisikin ollut Suomen tähtipelaaja. Nyt vain edessä oli kaksi huippulupausta, joista toinen varataan varmasti NHL:ään ensimmäisellä kierroksella. Ja toinenkin sai varmasti takaisin menettämiään asemia. 

Ensi vuonna Suomella tuleekin sitten vaikea lohko, jossa Kanada, Ruotsi, Tshekki ja Saksa. Puolivälieriinkin vaaditaan jo voitot Tshekistä ja Saksasta. Silloin toivottavasti Markus Granlund, Miikka Salomäki, Joel Armia ja muut ovat valmiina vastaamaan huutoon.

...

Ja huomioita muualta. Jukka Jalonen valitsi ryhmän EHT:lle. Ryhmä on odotettu. Itse asiassa itsekin olisin valinnut miltei saman joukkueen. Hienointahan joukkueessa on muutaman nuoren pelaajan nousu ryhmään. Teemu Hartikainen, Sami Vatanen ja Mikael Granlund pääsevät A-maajoukkueen mukaan ja se on ihan oikein. Tulevaisuuden maajoukkueen runkopelaajia tuleekin jo nyt ajaa sisään ja katsoa, mihin kyvyt riittävät. En pistä pahakseni, vaikka koko kolmikko olisi mukana Saksan MM-kisoissa. Ryhmään tuskin tulee hirveitä muutoksia ja lähinnä nyt Euroopan sarjoissa pelaavia pelaajia voi vielä kenties tulla mukaan ennen MM-kisoja (Immonen, Vehanen, Mäenpää, Salmelainen, Voutilainen?). Ja sitten tietenkin NHL:stä ja AHL:stä saattaa joitain pelaajia tulla. Jarkko Ruudun, Jesse Joensuun ja Ilkka Heikkisen kaudet ovat ainakin päättyneet. Nähdäänkö joku heistä kenties MM-kisoissa? Ja miten käy esimerkiksi Phoenix Coyotesin ja Detroit Red Wingsin välisessä sarjassa? Tai putoaako Nashville Predators, jolloin vapautuisi Pekka Rinne? Jää nähtäväksi.

Mikael Granlund pelasi loistavasti alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja nyt matka jatkuu Euro Hockey Tourille.

Lisäksi pitää mainita TPS. Eilinen peli jäi näkemättä, mutta 2-0 johto kertoo jo paljon. TPS ja Turku ovat hurmoksessa ja Turussa on vaikea voittaa. Ja kun TPS otti heti voiton Hämeenlinnassa, niin TPS on kiinni mestaruudessa. Pakko se on veikata, että mestaruus menee Turkuun. Mutta ensi kausi onkin sitten kysymysmerkki. Miten käy kun hurmos loppuu? Ässien kaltaista romahdusta tuskin tapahtuu, mutta finaalissa TPS tuskin on. Tällä hetkellä TPS on kuitenkin lennossa ja hurmoksessa olevalle joukkueelle mestaruuden antaa kyllä ihan mielellään.

SM-liigan finaalit 2010

HPK - TPS

Aiheesta tulikin mainittua jo viimeisessä kirjoituksessa. Yllätyshän noiden kahden seuran menestys on. Runkosarjan viides ja kuudes varmistivat eilen finaalipaikkansa kotikentillään. Ja kun oikeastaan jo runkosarjan menestys oli yllätys, niin entä sitten finaalipaikka? Kun sitä tarkemmin ajattelee, niin toinenhan noista on Suomen mestari vuosimallia 2010! Kuka olisi uskonut? No, ehkä jotkut optimistisimmista faneista, mutta ei varmaan muut. Itse kun pidin HPK:ta tasapaksuna joukkueena, joka taistelee säälipleijaripaikkaan oikeuttavista sijoista ja TPS:ää lähes täytenä arpalippuna ja vaikeasti veikattavissa olevana seurana. Nyt joukkueet ovat kuitenkin finaalissa.

HPK:n pelejä en ole valitettavasti välierissä nähnyt kuin yhden ja sekin oli 4-0 tappio KalPalle. Sen jälkeen olin jo varma HPK:n putoamisesta pronssiotteluun. Mutta niin vain HPK nousi. Tietyt yksilöt pystyivät kannattamaan joukkuetta ja nyt mestaruus on jo lähellä. Maalivahti Teemu Lassila on kenties paras Suomessa pelaava maalivahti ja häneen HPK pystyykin luottamaan. Puolustuksessa Mikko Mäenpää on todella vahva MM-ehdokas ja häntä taas tukee kokeneet Marko Tuulola ja Jukka-Pekka Laamanen. Puolustuksessa on siis voittamisen kulttuuria kokeneiden puolustajien ansiosta eikä väheksyä voi myöskään makuupaikkoja maalin edessä tarjoavaa Tuukka Mäkelää. Hyökkäyksessä Ville Viitaluoma, Joonas Vihko ja Janne Laakkonen ovat taas ottaneet vastuun tehoista. Itse olen pitänyt heitä kaikkia hieman B-luokan kiekkoilijoina, jotka ovat ihan hyviä, mutta jotka eivät kykene ratkaisuihin tärkeissä paikoissa. Ilmeisesti olin väärässä.

Ja sitten TPS. Mitäköhän Kai Suikkanen on joukkueelleen tehnyt? Vuoden valmentajan palkinnon pitäisi ehdottomasti mennä Turkuun kävi finaaleissa miten tahansa. Kaikki on mennyt Turussa nimittäin suunnitelmien mukaan. David Leggio ja Atte Engren ovat kumpikin pelanneet hyvin maalilla, Lee Sweatt on kyennyt johtamaan puolustusta odotetusti, Michal Birner, Tomas Plihal ja Jens Skålberg osoittautuivat hyviksi hankinnoiksi... Lisäksi Joonas Järvinen, Marko Virtala, Antti Halonen ja Markus Nordlund ovat ottaneet harppauksia eteenpäin. Eikä väheksyä voi myöskään tutulla panoksellaan pelaavia Ville Vahalahtea, Tuomas Suomista tai Antti Erkinjunttia. Ja nyt kun onnistumisia on tullut, niin joukkue on saanut hurmoksen päälle. Ja hurmos ruokkii taas uusia onnistumisia. Tämä on nyt johtanut siihen, että Turussa on sekä joukkue, että yleisö aivan uskomattomassa hurmoksessa. Viimeksi vastaavaa on tainnut tapahtua Porissa 4 vuotta sitten. Nauttikaa turkulaiset näistä hetkistä!

Miten finaaleissa sitten käy? Näkisin tässä vaiheessa kaksi vaihtoehtoa. HPK:n eduksi finaalit kääntyvät, mikäli he onnistuvat voittamaan TPS:n Turussa joko toisessa tai neljännessä ottelussa. Mieluiten jo toisessa. HPK:lle onkin toki jo tuttua voittaa hurmoksessa pelaava vastustaja finaaleissa. TPS:n mahdollisuus taas on ensimmäisessä ja kolmannessa pelissä Hämeenlinnassa. Jos TPS onnistuu nappaamaan hämeenlinnalaisista kotikenttäedun, niin hurmos kotona siivittää TPS:n mestariksi. Se, että kumpi vaihtoehto toteutuu jää nähtäväksi. Itse en uskalla edes lähteä veikkaamaan. Pudotuspelit ovat kuitenkin arvaamattomia ja esityksiin tuntuu vaikuttavan niin moni eri asia. Mutta itse toivon TPS:n mestaruutta ihan vain tuon hurmoksen takia. Siitä tulee mieleen hyvät muistot neljän vuoden takaa. Toisin sanoen itse toivon edellä olleen youtube-videon kaltaista lopputulosta.

Yllätys toisensa jälkeen

Yksi hienoimpia asioita urheilussa on se, että otteluita ei ikinä ratkaista paperilla. Järjellä ajateltuna yleensä se lähes kaikin tavoin parempi joukkue voittaa. Mutta kun asia ei ole niin. Urheilussa on niin monta vaihtuvaa elementtiä, että selkeästi "huonompi" joukkuekin voi voittaa. Ja silloin tulee yllätyksiä. Joskus ihme kyllä jopa positiivisia sellaisia. Laitetaanpa esimerkkejä lähiaikojen yllätyksistä. Niin positiivisista kuin negatiivisista.

SM-liiga

Ennen kauden alkua Jokereita ja Kärppiä pidettiin vahvoina mestariehdokkaina. Kumpikaan joukkueista ei lopulta päässyt edes välieriin. Lukko ja HIFK olivat ennakkosuosikkeja omissa puolivälieräsarjoissaan. Lopulta runkosarjaa pitkään johtanut Lukko hävisi hurmioissa pelanneelle TPS:lle suoraa neljässä ottelussa ja HPK meni HIFK:n ohi HIFK:n hukatessa johtonsa useassa pelissä. Nyt välierissäkin on muhimassa yllätys, kun altavastaajilla on kaksi ottelupalloa käytössään. TPS johtaa hallitsevaa mestaria JYP:iä yllättäen 3-2 ja niin vastaavasti johtaa HPK KalPaa. Siis HPK ja TPS on lähellä finaaleja! Runkosarjan viides ja kuudes! Joukkueilla on vielä jopa muihin joukkueisiin verrattuna pieni pelaajabudjetti. Vielä hämmentävämmäksi asian tekee ennen kauden alkua tehdyt veikkaukset. Omissa veikkauksissani arvelin HPK:n olevan runkosarjassa sijoilla 7-10 ja TPS:n sijoilla 8-13. Mutta kaikki on onnistuneet noilla kahdella joukkueella ja mielestäni se on vain hieno asia. Se antaa toivoa myös muille resursseiltaan hieman rajallisemmille joukkueille toivoa paremmasta huomisesta. Ja olisihan se jotenkin hienoa nähdä finaalikaksikkona HPK - TPS. Kaikkien yllätykseksi.

TPS (Ville Vahalahti) on matkalla kohti finaaleja

Leijonien valmistautuminen

Suomen MM-kisoihin valmistautuminen on ollut myös yllättävän vaikeaa. NHL:stä on kantautunut huonoja uutisia loukkaantumisten ja kieltäytymisten muodossa ja tällä hetkellä vain Jussi Jokinen ja Antti Miettinen ovat lupautuneet mukaan. Siispä kaavailtu joukkue on muuttunut jo useaan kertaan ja se ehtii vieläkin muuttumaan moneen otteeseen. NHL:stä ja AHL:stä putoaa joukkueita ja samalla suomalaisia vapautuu. Ja vapautuneista suomalaisista kaavaillaan pelaajia kisajoukkueeseen. Ja sitten tulee taas kieltäytymisiä henkilökohtaisista syistä, sopimusneuvotteluista tai loukkaantumisista johtuen. Voisi sanoa, että Leijonien päälle on noussut synkkä pilvi. Toisaalta se pilvi voi myös olla Tanska-maaotteluita uhkaava tuhkapilvi, sillä ammattimaiset kiekkoilijathan eivät voi mennä Tanskaan esimerkiksi bussilla tai laivalla pelaamaan harjoitusottelua. Ennemmin ollaan jäällä Suomessa ja tehdään valintoja hyvien harjoitusten perusteella.

U18

Vaihteeksi näyttäisi siltä, että haukkumani ikäluokka sittenkin onnistui. Paskasta taisi sittenkin tulla konvehti. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Suomi nimittäin voitti oman alkulohkonsa kaatamalla Latvian, Slovakian ja Venäjän varsinaisella peliajalla, sekä kaatamalla Tshekin voittomaalikilpailun (vai mikä hitto se termi onkaan mitä noissa kisoissa käytetään) jälkeen. Alkulohkon voittajana Suomi pääsee suoraan välieriin ja siellä kohtaa voittajan ottelusta USA - Tshekki. Eli todennäköisesti vastaan tulee USA, joka taas on selkeä ennakkosuosikki. Mutta mikä lopulta muuttui. No, mukaan on tullut lähinnä yksi ketju. Teemu Pulkkinen (7+5=12), Mikael Granlund (3+6=9) ja Joonas Donskoi (0+7=7) on dominoinut kisoja melko hyvin. Lisäksi Markus Granlund on noussut alaikäisenä ryhmän mukaan neljällä pisteellään on tuonut lisää laajuutta joukkueeseen. Puolustus on edelleen Suomella heikkoa, mutta saa nähdä mihin saakka maalintekokilpailut vievät. Maaleilla ne pelit muutenkin ratkaistaan ja Suomen ykkösketju on ainakin tähän saakka ollut liekeissä. Niin juu. Ja kisojen suurin yllätyshän oli maailman parhaan kiekkomaan Kanadan putoaminen karsintasarjaan (sijoille 7-10). Asian ratkaisi käytännössä heti ensimmäisenä tullut tappio Sveitsille. Kanadalla on toki junioriliigojensa pudotuspeleissä paljon pelaajia, mutta Kanadan ei tulisi siitä huolimatta ikinä olla karsintasarjassa, vaan taistelemassa mitaleista.

15 peliä myöhemmin

Ja ennen kuin joku kysyy, että olenko nähnyt vain 15 peliä, niin vastaus on ei. 15 peliä viittaa tämän kauden aikana nähtyihin New York Islandersin peleihin. Nähtyjä jääkiekko-otteluita on paljon enemmän ja nähtyjä NHL-otteluitakin selvästi yli puoli enemmän. Mutta noiden 15 pelin jäljiltä koen pystyväni sanomaan jotain Islandersista.

Kausi ei jatkunut taaskaan runkosarjan jälkeen. Sitä ei kyllä kukaan odottanutkaan. Mutta Islandersin keräämä pistemäärä kasvoi kauden 2008-2009 61 pisteestä 79 pisteeseen. Ja ennen kaikkea peli-ilme muuttui. Viime kaudella nähdyissä peleissä Islanders oli usein kovin flegmaattinen ja oli valmiiksi jo luovuttanut. Tällä kaudella joukkue taisteli joka pelissä ja vaikka välillä tuli tylysti takkiin, niin ainakin kaaduttiin saappaat jalassa. Ja ennen kaikkea uusi termi tuntuu saavuttaneen joukkueen. Tuo termi on toivo. Ja yksi mies, John Tavares tuntui tuoneen sen. Tulokaskausi ei Tavaresilla ollut nyt mikään täysosuma, mutta tarpeeksi hyvä. Samaan aikaan Kyle Okposo, Josh Bailey, Frans Nielsen, Andrew MacDonald, Jack Hillen, Rob Schremp ja Blake Comeau kaikki ottivat askeleita eteenpäin. Kun tähän lisää Mark Streitin edelleen hyvänä pysyneen tason, Dwayne Rolosonin ja Martin Bironin tuoman hyvän maalivahtipelin ja ennen kaikkea täysin puskista ilmestyneen 30 maalin miehen Matt Moulsonin panoksen, niin Islandersin tulevaisuus ei näytä yhtään hullummalta. Paljon kertoo myös se, että todellisia pettymyksiä olivat lähinnä Bruno Gervais, Brendan Witt ja ikävä kyllä Sean Bergenheim. Bergenheim kyllä yritti kovasti, mutta pelissä oli enemmän vauhtia kuin ajatusta. Tosin Bergenheim on vieläkin erittäin käyttökelpoinen alemmissa ketjuissa ja alivoimalla. Mutta siis harva pelaaja epäonnistui. Taso ei vain riittänyt vielä tällä kaudella pidemmälle. Kenties sitten seuraavalla. Mutta mitä muita huomioita itse sanoisin NHL:stä...

Sean Bergenheimin ja New York Islandersin kausi päättyi runkosarjaan

Seen Stamkos? Viime kauden alussa Stamkosin vaikean tulokaskauden aikana tuo lausahdus oli jo lähinnä v*ttuilua. Ei enää. Sidney Crosby ja Alexander Ovechkin ovat kenties liigan valovoimaisimmat hyökkääjät, mutta oli se mukava nähdä muitakin nimiä. Steven Stamkosin huikea kausi oli varsinkin suuri yllätys. Kukaan ei olisi uskonut, että 51 maalilla Stamkos jakaisi maalipörssin voiton Sidney Crosbyn kanssa. Henrik Sedinin pistepörssin voittokin oli yllätys, mutta minun ei suomalaisena tule pitää sinä hyvänä asiana. Muita kauden tähtiä olivat puolustajista Duncan Keith ja Drew Doughty sekä maalivahdit Ryan Miller ja Ilya Bryzgalov. Huikeita kausia kyseisiltä miehiltä! Yhtä huikea oli myös kaksimetrisen puolustajan Tyler Myersin tulokaskausi. Jos hän ei voita vuoden tulokkaan palkintoa, vaan sen vie Matt Duchene tai Jimmy Howard, niin silloin puolustajia aliarvostetaan todella rankasti. Joukkuekohtaisesti suurimmat positiiviset yllätykset olivat luonnollisesti todella yllättäen pudotuspeleihin yltäneet, lähinnä jumbotaisteluun alkukaudesta tuomitut Phoenix Coyotes, Los Angeles Kings ja Colorado Avalanche. Pettymyksistä vastasivat taas yllättäen pudotuspelien ulkopuolelle joutuneet Anaheim Ducks, Calgary Flames ja eiköhän nykyään aina taapertavan New York Rangersinkin voi mainita.

Suomalaisittain kausi oli ihan hyvä. Mikko Koivu teki uuden piste-ennätyksensä ja nosti itsensä entistä lähemmäs kohti liigan kärkeä. Jussi Jokisen 30 maalia taas nostivat Jokisen yhdeksi NHL:n parhaista maalintekijöistä (sija 20 maalipörssissä), vaikka Jukka Jalonen ilmeisesti onkin missannut tuon tiedon. Joni Pitkänen teki myös piste-ennätyksensä, joka ei koko liigassa eniten minuutteja per ottelu pelanneelle puolustajalle tee varmasti huonoa. Harva suomalainen oikeasti epäonnistui. Epäonnistumiksi voi laskea sen, että Sean Bergenheim taantui hieman, Ville Leino ei kyennyt ottamaan hänelle varattua suurehkoa roolia ja Antti Miettisen tehottomuutta Mikko Koivun vieressä. Maalivahtiosasto taas oli luonnollisesti kunnossa. Miikka Kiprusoff, Niklas Bäckström ja jo viime kaudella sensaatioksi noussut Pekka Rinne jatkoivat huipputasolla. Tällä kaudella Antero Niittymäki, Tuukka Rask ja Antti Niemi voidaan lisätä listan jatkoksi aivan NHL:n huippuvahtien joukkoon. Mutta kenties suurin pettymys on se, että NHL-paikan pystyi lopulta nappaamaan harva uusi suomalainen, vaikka heitä AHL:ssä jalka NHL-joukkueen oven välissä tällä hetkellä onkin useampi. NHL:ään vakituisesti nousivat vain todella positiivisen yllätyksen tuonut Sami Lepistö sekä maalivahdit Tuukka Rask ja Antti Niemi. Ville Leino ja Anssi Salmela eivät pelanneet tällä kaudella juuri farmissa, mutta eivät läheskään aina myöskään NHL-joukkueidensa pelaavassa kokoonpanossa. Alkukaudesta pelanneet Ilkka Pikkarainen ja Mika Pyörälä joutuivat myös luopumaan paikoistaan ja nyt toinen pelaa AHL:ssä ja toinen KHL:ssä. 

Tuukka Raskilla oli erinomainen tulokaskausi. Oliko se jopa niin hyvä, että sillä tavoiteltaisiin vuoden tulokkaan titteliä?

Omat toiveet ensi kaudelle olisikin ne, että Islanders jatkaisi nousuaan kohti huippua, ja että pari suomalaista pääsisivät vakituisesti NHL:ään. Oskar Osala, Jesse Joensuu, Mikko Lehtonen, Perttu Lindgren, Teemu Laakso, Joonas Lehtivuori ja miksei jopa Ilkka Heikkinen eivät ole nyt aivan mahdottoman kaukana maailman parhaimpaan jääkiekkosarjaan vaadittavasta tasosta. Ja tietenkin myös hyvää kautta jokaiselle NHL-paikan vakiinnuttaneelle suomalaiselle!

...

Mennään lopuksi takaisin viime tekstiin. Niko Kapanen ja Niklas Hagman kuuluivat minun MM-joukkueeseeni. Kuitenkin kumpikin kieltäytyivät kunniasta. Näin ollen minun pitää vaihtaa pari palasta. Kapasen korvaaja on joku kolmikosta Petri Kontiola, Riku Hahl ja Tommi Santala. Korvaaja riippuu nähdäkseni harjoitusotteluiden näytöistä. Hagmanin korvaajaksi kaivataankin selkeämmin hyökkäyspäähän potentiaalinen kaveri ja siksi en valitse esimerkiksi erinomaista kahden suunnan laituria eli Mika Pyörälää, vaikka hänen kautensa loppuikin. Valintani osuukin nuorempaan ja potentiaalisempaan laituriin. Eli toisin sanoen yhden paikan antaisin Pelicansin hyökkääjälle Juhamatti Aaltoselle. Katsoo nyt sitten, että milloin joutuu vaihtamaan seuraavan palasen kisajoukkueesta. Mutta toisaalta spekulointi on aina hauskaa!

Leijonat pian tulessa

Jukka Jalonen on valinnut ensimmäisen leiriryhmän MM-kisoja silmällä pitäen. Täytyy myöntää, että Jalonen on tehnyt hyviä valintoja. Hyökkäys on täynnä oikeita nimiä ja neljänteen kenttään ei yritetä pelaajaa, joka ei ole tottunut puolustamaan. Lähinnä Petteri Wirtasen puuttuminen ihmetyttää, mutta kaikkea ei voi saada. Ensikertalaisina (tai ainakin miltei) mukana ovat Harri Säteri, Joonas Jalvanti, Joni Tuominen, Ville Lajunen, Hannu Pikkarainen, Jarno Koskiranta, Teemu Rinkinen, Tommi Huhtala, Joonas Rask, Jonas Enlund, Juhamatti Aaltonen, Lauri Tukonen ja Niclas Lucenius. Lähes kaikki heistä ovat nuoria ja eteenpäin meneviä pelimiehiä siis. Osa heistä on tulevia maajoukkueen runkomiehiä, joten nyt on hyvä aloittaa jo sisäänajo. Porilaisena pidän myös Tommi Huhtalan valinnasta. Mies kun on hyvä kahden suunnan pelaaja, jolla on myös joitain lahjoja maalintekoon. Mies pelaa aina asenteella loppuun saakka. Erinomainen neljännen tai jopa kolmannen ketjun pelaaja siis.

Kieltäytymisiäkin on jo tullut. Jukka Hentunen, Mikko Jokela, Toni Koivisto, Mikko Lehtonen, Ville Peltonen, Markus Seikola ja Ossi Väänänen eivät ole tulossa mukaan. Euroopan tasolla kovien puolustajien, kuten Lehtonen, Jokela ja Väänänen menettäminen on Suomelle kova paikka, varsinkin kun rapakon takaa ei montaa puolustajaa tule. Mikko Mäenpää, Juuso Hietanen ja miksei myös Sami Vatanen saanee tosin näiden ansiosta kunnon näyttöpaikan. Topi Jaakolan tilanteesta ei minulla ole varmaa kuvaa alkukauden poissaolon jälkeen, mutta kaavailuihin hän kuuluu, jos pelaa lähellekään viime kevään MM-kisojen tasoaan. Hyökkääjistä ikävä tulee lähinnä Ville Peltosta, mutta johtajuutta kaivataan nyt muilta. Eikä Peltonen (tai Jukka Hentunen) ole enää samalla tasolla, mitä uransa parhaina vuosina. Nuoremmat ovat päässeet samalle tasolle. NHL:stä Olli Jokinen ei ole tulossa. Tuomo Ruutu ja Joni Pitkänen ovat loukkaantumisten takia sivussa. Saku Koivun, Teemu Selänteen tai Miikka Kiprusoffin tuloon en olympiavuona jaksa uskoa. AHL-suomalaisista moni jatkaa pudotuspeleihin ja näin farmistakaan ei ole montaa ehdokasta tällä hetkellä. Näin ollen näkisin, että MM-joukkue voisi olla jotain tällaista:

Onko Bäckström Suomen ykkösvahti kevään MM-kisoissa

Maalivahdit:
Niklas Bäckström – Minnesota Wild
Antero Niittymäki – Tampa Bay Lightning
Petri Vehanen – Ak Bars Kazan (KHL)

Puolustajat:
Ilkka Heikkinen – Hartford Wold Pack (AHL)
Juuso Hietanen – Brynäs (Ruotsi)
Lasse Kukkonen – Avangard Omsk (KHL)
Mikko Mäenpää – HPK
Janne Niskala – Frölunda (Ruotsi)
Petteri Nummelin – Lugano (Sveitsi)
Sami Vatanen – JYP

Hyökkääjät:
Sean Bergenheim – New York Islanders
Niklas Hagman – Calgary Flames
Juha-Pekka Hytönen – JYP
Jarkko Immonen – Ak Bars Kazan (KHL)
Jussi Jokinen – Carolina Hurricanes
Niko Kapanen – Ak Bars Kazan (KHL)
Mikko Koivu – Minnesota Wild
Leo Komarov – Dynamo Moskova (KHL)
Jori Lehterä – Tappara
Mikko Lehtonen – Providence Bruins (AHL)
Antti Miettinen – Minnesota Wild
Antti Pihlström – JYP
Tony Salmelainen – Servette (Sveitsi)

Myös nuorisomaajoukkueet ovat pelanneet. U18 valmistautuu poikien MM-kisoja varteen. Ja sieltä kuuluikin kummia. Usein haukkumani ikäluokka pelasi Kanadaa vastaan ja voitti! Vieläpä ilman Mikael Granlundia. Valko-Venäjää vastaan meinattiin sählätä, mutta hekin kaatuivat lopulta. Toki tilanne näyttää nyt paljon paremmalta kuin alkukaudesta. Oikeastaan maalivahdit ja hyökkäys näyttävät ihan iskukykyisiltä. Maalissa Ilveksen Sami Aittokallio on todella lupaava maalivahti, kenties lupaavin sitten Harri Säterin. Hyökkäys on taas harjoitusotteluissa toiminut, erityisesti ylivoimalla. Ja mikäs ihme, kyllähän hyökkäys on täynnä nuorten SM-liigassa erinomaisesti pelanneita hyökkääjiä. Kanadaa ja Valko-Venäjää vastaan Teemu Pulkkinen, Joonas Donskoi, Petteri Halinen, Mikael Salmivirta ja Teemu Rautiainen tehneen pisteitä. Mukaan kun tulee vielä lupaava Markus Granlund ja SM-liigassa dominoinut isoveli Mikael, niin hyökkäys näyttää mehukkaalta. Ongelma onkin sitten jälleen puolustuksessa. En vain näe puolustuksen tason riittävän turnauksessa aivan mitalipeleihin.

Sami Aittokallio on todennäköisesti Suomen ykkösvahti alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa

U17 ja U16-maajoukkueita pystyi katsomaan eilen jopa netin välityksellä. Harmi kyllä U17-peli jäi väliin. U17 hävisi Ruotsille kahdesti ja voitti kerran. Ilmeisestikin Suomen parhaimmistoa ovat olleet maalivahti Richard Ullberg ja hyökkääjistä Miro Aaltonen, Jesse Huhtala ja Tomi Wilenius. Tuttuja nimiä tässä ikäluokassa. Ja sitten tietenkin Joel Armia teki jälleen huikaisevat tehot, kuten myös kauden päätapahtumassa World Hockey Challengessa. Tällä kertaa kolmessa ottelussa syntyi kolme maalia ja yksi syöttöpiste. Tilanne ei muutenkaan ole hälyttävä, sillä 93-syntyneistä Markus Granlund ja Miikka Salomäki ovat vanhempien pelaajien mukana. U16 myös hävisi kahdesti ja voitti kerran. Mutta tämä olikin enemmän kokeilujoukkue. Tosin jos ottelua voi liiton sivujenkin mukaan katsoa netin välityksellä, niin miksi ihmeessä mukana ei ole parhaimmisto? Jonatan Tanus, Jere Sneck ja erityisesti Henri Ikonen pelasivat hyvin, mutta osa pelaajista ei kuulunut tälle tasolle. Ei varsinkaan maalivahti Oskari Setänen. Missä olivat Oskari Lehtinen, Kalle Torniainen, Teuvo Teräväinen, Topi Nättinen, Olli Määttä ja Nico Friman? Ei näitä maaotteluita niin paljoa ole, etteikö oikeasti Suomen tasolla todella potentiaalisille pelaajille kannattaisi antaa kaikki mahdollinen kokemus kansainvälisistä peleistä! Rasmus Ristolainen sentään pelasi U17-maajoukkueen kanssa. Laittakaapa tuo nimi muuten ylös. Ristolainen näyttää tällä hetkellä lupaavimmalta suomalaispuolustajalta aikoihin. Jopa lupaavammalta kuin Sami Vatanen.

Mutta jep. Jää nähtäväksi, miten Leijonat ja U18 pärjäävät. Sitä odotellessa voi katsella vaikkapa SM-liigan pudotuspelejä tai lukaista piakkoin tulevan seuraavan blogini aiheesta NHL:n runkosarja.

Edessä odottamattomat välierät

Välieristä tuli tänä vuonna hyvin arvaamattomat. Ennen kauden alkua veikkasin mestariksi joko Jokereita tai Kärppiä. Kumpikaan ei päässyt välieriin. Kauden aikana veikkasin HIFK:ta mestariksi, mutta hekään eivät päässeet välieriin. Entäpä usein välierissä mukana ollut Tappara? Ei mukana. Perinteiset suuren rahan joukkueet Blues tai Lukko? Tie katkesi viimeistään puolivälierissä. Välieriin päässeet seurat ovat sellaisia, että kaksi vuotta sitten harvalle olisi tullut mieleenkään. Samalla horjutetaan perinteisiä valta-asemia. JYP on toki jo viimevuotinen mestari, mutta sekin on uusi joukkue huipulla. Ja TPS on ollut tarkan budjetin joukkue jo muutaman kauden. Mutta ainakin nämä joukkueet antavat toivoa pienemmille seuroille. Pelaajabudjetin ei tarvitse olla liigan suurin menestyäkseen vaan pitkäjänteisellä työllä, hyvällä kykyjenetsinnällä, pelaajien kehittämisellä ja hyvällä valmennuksella voi päästä pitkällekin. TPS:lläkin on esimerkiksi liigan pienimpiä pelaajabudjetteja. Itse näkisin sen vain hyvänä asiana, että nämä joukkueet menestyvät. Mutta katsotaanpa välieräparit tarkemmin.

JYP - TPS

Viime vuonna tämä parivaljakko pelasi vastakkain puolivälierissä. Pelit olivat tasaisia, mutta Jarkko Immosen JYP vei lopulta voiton. Mutta viimevuotinen jätti usealle jotain Risto Dufvan kokoisia palasia hampaankoloon ja tunnetta on ainakin fanien puolella nähtävissä. Varsinkin Turussa voi horroksesta olevat fanit sellainen voimavara, että jos JYP ensimmäisen pelin häviää, niin hurmioitunut TPS menee mitä suurimmalla todennäköisyydellä finaaliin. Näin siitä huolimatta, että TPS voitti JYP:n runkosarjassa vain kerran. Jos taas puhtaasti pelaajamateriaaleja verrataan, niin JYP vie monella osastolla. JYP:n Pekka Tuokkola on hieman parempi kuin TPS:n kieltämättä viime aikoina hyvin pelanneet David Leggio ja Atte Engren. JYP-puolustus taas on mielestäni kenties liigan kovin ja varsinkin omassa päässä ei virheitä tule. TPS:llä oma pää ei ole lähellekään vastaavaa tasoa, vaikka siellä onkin kenties liigan aliarvostetuin puolustaja Joonas Järvinen. Kiekollisessa taidossa JYP:llä on hieman ongelmia, sillä Sami Vatanen on kiekollisista puolustajista kovin yksin, kun taas TPS:llä on ainakin Lee Sweatt ja Markus Nordlund. Hyökkäys saattaa mennä jopa TPS:lle. JYP:n suurin ongelma Kärppiä vastaan oli kuitenkin hyökkäys. Nimet Juha-Pekka Hytönen, Steve Kariya, Antti Pihlström. Jussi Makkonen, Ossi Louhivaara sekä neljännen ketjun Miika Lahti ovat hyviä, mutta ratkaisuvarmuutta ei tahdo löytyä, mutta sitäkin enemmän perisuomalaisia kiekkoilijan geenejä. Työtä ja asennetta riittää, mutta maaleihin pitää tehdä huikeasti töitä. TPS:llä taas Tomas Plihal ja Ilari Filppula ovat onnistuneet yksin vetämään joukkuetta eteenpäin, eikä sovi unohtaa Ville Vahalahtea, Tuomas Suomista, Aki Uusikartanoa tai Michel Birneriä, jotka näyttävät viihtyvän pudotuspeleissä. Valmennuspuolella valmentajat peluuttavat kovin erilaisilla tyyleillä, mutta Risto Dufvan puolustava JYP vienee voiton Kai Suikkasen hyökkäävästä TPS:stä. JYP voittaa sarjan 4-2.

Viimeksi pelattiin näin

KalPa - HPK

Viime kauden pronssijoukkue kohtaa perinteisen pronssijoukkueen. KalPa ja HPK eivät olleet minun mielessä kauden alussa välieräpariksi, mutta ei se mitään. Joka tapauksessa välierässä kohtaavat kaksi aivan eri tavalla pelaavaa joukkuetta. Kaikki lähtee valmennuksesta. KalPan pelityyli on Pekka Virran ohjastamana äärikiekollinen ja en tiedä, että toimiiko se sittenkään pudotuspeleissä. Hienoa seurattavaa se toki on ja pelitapa on jokaisen KalPan pelaajan selkäytimessä. Mutta Jukka Rautakorven puolustava tyyli voi olla ehkä sittenkin pudotuspeleissä tehokkaampaa, vaikka se ei yhtä näyttävää ja viihdyttävää olekaan. Voi olla, että HPK yrittää saada KalPan kiekollisen pelin rikottua ja saada näin voittoja. HPK ainakin voitti runkosarjassa KalPan peräti kolmesti, joten siitä pieni plussa hämeenlinnalaisille. Pelaajamateriaaleissa ei ole suurta eroa. Maalivahtiosasto on HPK:lla selkeästi parempi EHT-vahti Teemu Lassilan johdolla, mutta KalPalla on taas hyökkäys parempi. HPK:lla kärkiosaamisena on Ville Viitaluoma, Joonas Vihko ja Janne Laakkonen. Ville Hämäläinen, Niko Nieminen, Jyrki Louhi ja Joonas Kemppainen luovat laajuuden, mutta itseäni tuo hyökkäys ei täysin vakuuta. Sen sijaan KalPalta mainittavan arvoisia ovat huippuvireeseen päässeet Sami Kapanen ja Tommi Miettinen sekä tietenkin nuori voimahyökkääjä Teemu Hartikainen. Kokemusta ja varmuutta sekä nuoruuden intoa näyttää löytyvän KalPan hyökkäyksestä. Ja jotenkin minulla on suurempi luotto Tapio Laaksoon, Kalle Sahlstedtiin ja Kalle Kermaniin näissä ratkaisupeleissä, kuin HPK:n laajuutta tuoviin pelaajiin. Puolustus taas onkin tasainen tapaus. HPK:lla on aivan huikaisevat kärkipuolustajat eli Jukka Laamanen, Marko Tuulola ja SM-liigan tämän kauden paras puolustaja Mikko Mäenpää. Mutta taso putoaa kärkikolmikon jälkeen. KalPalta ratkaisuja on lähinnä nähty ruotsalaispuolustaja Adam Anderssonilta, mutta muu puolustus Mika Strömbergin, Ville Varakkaan, Timo Seppäsen, Janne Jalasvaaran ja Jussi Timosen muodossa on kyennyt tasaiseen suorittamiseen. Mutta joka tapauksessa sarja tuntuu olevan tasainen ja fiilistuntuman mukaan HPK saa vielä tasoitettua tasoeroa pudotuspeleissä. Veikkaankin sarjan menevän seitsemänteen peliin, jonka vie KalPa.

Teemu Hartikainen suunnittelee omia suunnitelmiaan HPK:n pysäyttämiseksi

Mennään vielä lopuksi liigakarsintoihin. Ilves voitti sarjan 4-1 ja pysyy näin SM-liigassa. Jokipojat otti kuitenkin sen yhden voiton Joensuussa, kuten arvelinkin. Samalla kuitenkin liigakarsintojen uskottavuus säilyi, kun Ilves ei voinut kävellä vain Jokipoikien yli. Kuitenkin kyllähän sen huomasi, että Ilves oli parempi. Ilves hyödynsi tehokkaammin maalipaikkoja, pelasi tiiviimmin, piti kiekkoa rauhallisemmin ja kontrolloi paremmin peliä. SM-liigan tuoma rutiini riitti. Jokipojat pelasi omaan tasoonsa nähden hienosti, mutta taso ei vain riittänyt. Peli oli kuitenkin pitkälti sellaista, että vauhtia ja asennetta oli enemmän kuin ajatusta. Kuitenkaan Jokipoikien ei tule hävetä, sillä he antoivat hyvän vastuksen Ilvekselle. Yksi Jokipoikien pelaaja pelasi varsinkin hyvin. Latvian maajoukkueessakin käynyt Roberts Jekimovs pelasi todella hyvin koko ajan. Edessä on varmasti loistava tulevaisuus, kunhan nuori latvialainen saa lisää rutiinia. Uskoisin hänen pärjäävän ensi vuonna SM-liigassakin. Mutta näin on kuitenkin liigakarsinnat takana ja kumpikin seura voi mennä kohti uutta kautta uusin tavoittein. Ilves pääsee yrittämään paluuta SM-liigan pudotuspeleihin ja Jokipojat pääsee yrittämään Mestiksen mestaruuden uusimista. Tosin Mestiksen mestaruus on ollut viime aikoina vaikea uusia. Mutta Jokipojilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet siihen ja samalla päästä ensi kaudellakin yrittämään nousua SM-liigaan.

Pitkä ottelu

Eilen pelattiin Jyväskylässä JYP:n ja Kärppien välinen ottelu. Itse en ottelua nähnyt, sillä UrhoTV näytti HIFK:n ja HPK:n välisen kohtaamisen, joka ratkesi varsin kyseenalaiseen Juha-Pekka Haatajan jäähyyn. Mutta joka tapauksessa myöhemmin suurimman hämmennyksen aiheutti tuo Jyväskylän ottelu. Myöhemmin illalla katselin teksti-tv:tä ja ajattelin katsoa, miten muualla oli käynyt. Mutta JYP ja Kärpät ei olleetkaan saaneet edes sadassa minuutissa ratkaistua peliä. Ja hämmennys vain kasvoi, kun ratkaisu siirtyi ja siirtyi. Lopulta ajassa 118:05 merkattiin Pavel Rosalle maali ja Kärppien toivo välieräpaikasta elää vieläkin.

Mutta ei tuo ottelu pisin ottelu ole ollut. SM-liigasta ensimmäisenä itselle tuli mieleen Tapparan mestaruuden ratkaissut maali kaudella 2002-2003, mutta pelikello pysähtyi Kärppiä vastaan "jo" ajassa 103:39. SM-liigan ennätys sen sijaan on syntynyt 23.3.2001. HIFK ja Ilves pelasivat Helsingissä ja maalia saatiin odottaa vaikka kuinka kauan. Lopulta ajassa 124:41 Ilveksen Jani Nikko teki maalin ja ottelu oli ratkennut.

Suomen tai Euroopan ennätys ei tuokaan ole. Suomesta löytyy alemmilta sarjatasoilta vieläkin pidempään kestänyt ottelu. KOO-VEE ja Titaanit kamppailivat 10.3.2002 paremmuudesta. Peli venyi ja venyi ja vasta ajassa 132:58 Kimmo Lisko ratkaisi ottelun KOO-VEE:n eduksi. Euroopan ennätys taitaa tällä hetkellä olla sen sijaan Saksan DEL-liigan puolivälieristä. 22.3.2008 Köln ja Mannheim kohtasivat ja ottelu kesti ennätyksellisen kauan. Varsinaisella peliajalla kumpikin joukkue oli saanut tehtyä 4 maalia, mutta jatkoajalla piti odottaa yli 100 minuuttia. Vasta ajassa 168:16 Saksan maajoukkuehyökkääjä Philip Gogulla sai kiekon verkon perukoille.

Mutta rapakon takana on kaikki suurempaa. Pohjois-Amerikassa pudotuspelejä on pelattu Eurooppaa kauemmin, jolloin pitkiä otteluita on tullutkin enemmän. Ennätykset löytyvätkin siltä suunnalta. Vaikka saksalaiset pääsivätkin lähelle, niin ennätys on NHL:n hallussa ainakin toistaiseksi. 24.3.1936 Montreal Maroonsin ja Detroit Red Wingsin välinen ottelu kesti peräti 176,5 minuuttia. Vasta silloin Mud Bruneteau sai iskettyä ottelun ensimmäisen maalin. Tällä vuosituhannellakin ollaan päästy NHL:ssä 152 minuuttiin, kun vuonna 2000 Keith Primeau iski ratkaisevan maalin Philadelphia Flyersin voittaessa Pittsburgh Penguinsin.

Noihin lukuihin on JYP:llä ja Kärpilläkin vielä matkaa!

Täydellinen mahalasku

Lukon kausi oli todella erikoinen. Pitkään sarjakärjessä viihtynyt joukkue menetti saavuttamansa aseman ja oli lopulta runkosarjan kolmas. Pudotuspeleissä joukkue taas hävisi viimeisen 2-4 tappion jälkeen TPS:lle suoraan neljässä ottelussa. Koko kauden aikana en uskonut Lukon voittavan mestaruutta. En uskonut joukkueen pärjäävän pelitavallaan pudotuspeleissä loppuun saakka ja joulukuun tienoilla veikkailin jo HIFK:n tai vahvistuksen kanssa JYP:n vievän kannun. Mutta tapa, jolla joukkue lopulta putosi pudotuspeleissä oli kuitenkin täysin odottamatonta.

No okei. Lukon tahti hiipui runkosarjan lopussa, mutta lopuksi tuli kuitenkin myös niitä voittoja. Välillä näytti jo siltä. että Lukko valuisi jopa neljänneksi, mutta lopussa Lukko taisteli itsensä kuitenkin vielä ja nousi kolmanneksi. Sairastupa tyhjeni jo runkosarjan lopulla, joten pelkästään sen taakse ei voi mennä. Tomi Pettinen ja Tommi Kovanen olivat toki todella pahoja menetyksiä se täytyy myöntää. Mutta TPS-puolustus ei ole yhtään sen nimekkäämpi kuin Cookilla ja Tikkasella varustettu Lukko-puolustus ja hyökkäyskalusto pelkästään nimiä katselemalla on Lukolla kovempi.

Lukko pelasi kauden puoleen väliin saakka todella hienosti ja oli alkukauden ylivoimaisesti paras joukkue. Kausi muuttui Petri Vehasen myynnin yhteydessä. Sitä käsittelinkin aikanaan jo omassa aiheessaan. Mutta olin silloin jo sitä mieltä, että Lukko tulee häviämään ennen pitkää. Vehasen kanssa tai ilman Vehasta niin olisi joka tapauksessa käynyt. Ja Tellqvist ei ainakaan huono maalivahti ole. Rauman oma poika tai aivan Euroopan parhaimmistoon kuuluva vahti ei ollut. Lukko ei kuitenkaan maalivahtiinsa hävinnyt ja Lukko pärjäsi pitkiä aikoja vallan mainiosti Mikael Tellqvistin ja Antti Raannan kanssa. Eikä Tellqvist ainakaan niitä pudotuspeleissä kaivattuja maaleja olisi tuonut mukanaan.

Katseet kääntyvätkin siis kenttäpelaajiin. Hyökkääjät eivät tehneet tarpeeksi maaleja ja puolustajat eivät siivonneen maalinedustaa tarpeeksi hyvin. Näin olen sen ainakin ymmärtänyt. Puolustus kaipasi Kovasta ja Pettistä, mutta Lukko teki onnettoman vähän maaleja sarjassa. Neljällä tehdyllä maalilla neljässä pelissä ei voiteta! Kysymys onkin se, että missä olivat pudotuspeleissä nimet Kurtis McLean, Justin Morrison, Jakub Petruzalek, Lauri Tukonen, Antti Laaksonen, Teemu Nurmi tai Janne Keränen? Runkosarjan tapaan ei ainakaan maalintekijöiden listalla. Eikä siellä ollut edes suomikiekon lupaavimpiin maalintekijöihin kuuluva Eero Elo yhtä kertaa enempää.

Lukko pääsee yrittämään menestystä ensi kaudella uudelleen. Joukkue pysyy hyvin koossa jopa tähtipelaajiaan myöten. Mikael Tellqvist, Charlie Cook, Tommi Kovanen, Lauri Tukonen ja Antti Laaksonen ovat vielä ainakin toistaiseksi ilman sopimusta. Mutta suurin osa parhaimmistosta säilyy. Mutta toisaalta, voiko pelaajiin, joka nytkin hyytyi kauden tärkeimmillä hetkellä täysin luottaa ensi kaudellakaan? Raumalla onkin syytä miettiä, miten näin pääsi taas kerran käymään. Rauli Uraman johdolla kun ei tälläkään kaudella jaksettu loppuun saakka.