Miksi meille taas kävi näin?

Seitsemäs ottelu. Game Seven. Se on MM-kisoissa tärkeä ottelu. Silloin pelataan ensimmäiset puolivälierät ja hommahan on tylyä. Sen ottelun voittaja pelaa vielä kaksi ottelua ja taistelee samalla mitaleista. Hävinnyt joukkue saa pakata kamansa hotellista ja lähteä pettyneenä takaisin kotiin. Niin kävi Suomelle jo toista kertaa peräkkäin. Ei auttanut Petri Kontiolan ensimmäisellä minuutilla tekemä maali, ei Lauri Korpikosken taistelu eikä Pekka Rinteen torjunnat. Tshekki ei nykypäivänä ole todellakaan niin paha vastustaja kuin ennen, mutta kaikesta huolimatta Suomi pelasi yhden turnauksen heikommista peleistään juuri ratkaisevalla hetkellä. Lähellä toki oli, että silläkin oltaisiin päästy neljän joukkoon, mutta lähelle ei lasketa. Mutta miksi niin kävi jälleen? No itse keksin muutaman syyn.

Materiaali

Suomen maalivahdit olivat erinomaisia. Pekka Rinne ja Petri Vehanen ovat aivan maailman eliittiä ja tässä turnauksessa kumpikin ansaitsi paikkansa. Mutta ongelmat ovatkin muualla. Puolustus oli jo paperilla heikko, mutta kentällä se pelasi yllättävänkin hyvin. Venäjää lukuun ottamatta meidän turhan pienikokoinen puolustus sai pidettyä vastustajan melko hyvin pois maalipaikoilta. Moni puolustajista miltei jopa ylisuoritti, mutta EHT-tason puolustajista ei ole MM-tasolla ratkaisijoiksi. Ja hieman yllättäenkin Janne Niskala pelasi huonommat MM-kisat kuin olympialaiset! Hyökkäykskään ei vakuuttanut. Jussi Jokinen oli ykkösketjun ainoa pelaaja, joka ajoittain näytti olevan ykkösketjun tasoa. Kakkosketjussa Juhamatti Aaltonen on taitava pelaaja, joka pelasi erinomaisen alkuturnauksen ja myös Petri Kontiola oli hyvä. Alemmista ketjuista Lauri Korpikosken taistelu ja Antti Pihlströmin ennakkoluuloton eteneminen olivat positiivisia merkkejä. Mutta muuten suomalaispelaajat olivat joko keskinkertaisia ja joissain tapauksissa (Antti Miettinen, Tommi Santala...) aivan sysipaskoja. Lisäksi itseäni huolestutti parikin asiaa. Suomella tuntui olevan joko taitavia, mutta liian hitaita tai heikkoja hyökkääviä pelaajia, tai sitten nopeita jarruketjun miehiä, joilla oli enemmän vauhtia kuin järkeä pelissään. Juhamatti Aaltonen voisi olla jatkossa nopea, taitava ja tehokas, mutta vielä ei ollut sen aika. Muuten aika huolestuttavia merkkejä on ilmassa. Varsinkin keskushyökkääjien osalta, sillä heistä ei kukaan ole tarpeeksi nopea kansainväliselle tasolle.

Maalinteko

Kyllä sen kaikki ovat jo tainneet huomata. Suomalainen pelaaja ei osaa tehdä maaleja. Tämä turnaus sen osoitti turhankin selkeästi, sillä yhtä huonoon viimeistelyyn taisi muista maista kyetä vain Sveitsi (Sveitsikin putosi puolivälierissä, Saksalle!). Suomella ei tunnu olevan maalintekijöitä edes kansalliselle tasolle, saatika sitten kansainväliselle tasolle. Maalipaikoissa suomalainen pelaaja tuntuu aina menevän täysin lukkoon. Tähän kun lisätään vielä se, että syystä tai toisesta Suomi ei mennyt maalin eteen hakkaamaan reboundeja sisään, niin se vain korostui. Lisäksi Suomen joukkueen ainoa selkeä maalintekijä Jussi Jokinen joutui vähän huonoon rakoon. Jokinen ei toki pelannut parhaalla tasollaan, mutta toisaalta Jarkko Immonen ei kyennyt ruokkimaan häntä ja Antti Miettinen oli muuten vain kujalla. Tämä taas johti siihen, että Jokinen yritti tehdä vähän kaikkea ja luoda ketjunsa peliä siinä kuitenkaan onnistumatta. Jussi Jokinen kun ei ole ketjun johtava pelaaja vaan erinomainen kolmas lenkki.

Edes Jussi Jokinen ei onnistunut maalinteossa odotetulla tavalla

Ylivoima

Erikoistilanteet ovat yleensä olleet Suomen vahvuus. Alivoima oli sitä tässäkin turnauksessa. Suomen alivoima ei päästänyt tässäkään turnauksessa montaa maalia, mutta sen sijaan ylivoima oli aivan onnetonta. Kiekkoa ei tunnuttu usein edes saavan hyökkäysalueelle. Seuraavaksi suureksi ongelmaksi muodostui pakkopelin saaminen käyntiin. Ja sitten ei vahingossakaan saatu luotua mitään kunnollista maalintekopaikkaa. Pelaajat eivät olleet tarpeeksi aktiivisia, vaan ylivoima oli aivan liian mielikuvituksetonta ja päättyi yleensä joko liian vaikeaan syöttöyritykseen, tai puolustajan vaarattomaan vetoon kohti maalia tai pahimmassa tapauksessa kohti vastustajan jalkaa tai mailaa.

Valmennus

Tämä kattaa sen, että Suomen peluutus ei toiminut, Suomen peli ei toiminut, eikä Suomella tuntunut olevan oikein taisteluilmettäkään. Tästä Jukka Jalosen, Risto Dufvan ja Timo Lehkosen tulisi ottaa vastuu. Ylemmät ketjut olivat kiveenhakatut, vaikka tehoja ei tullut. Miksi muutoksia ei lähdetty hakemaan? Jokainen huomasi, että Miettinen vain kurvaili päämäärättömästi, Jokisesta ei saatu parasta irti eikä kakkosketjukaan juuri maaleja tehnyt. Ei ole väliä jos kolmas ja neljäs ketju pelaa hienosti nolla-nollaa, jos ylemmistä ketjuista ei ole tekemään niitä ratkaisevia maaleja! Korpikoskea tai vaikkapa Oskar Osalaa olisi pitänyt rohkeammin käyttää ylemmissä ketjuissa ja kenties jopa Jori Lehterää. Tai ainakin yritetty edes jotain, eikä vain tyydytty surulliseen kohtaloon. Suomen peli ei missään välissä muutenkaan oikein vakuuttanut. Hyviä hetkiä toki näkyi, mutta suurin osa turnauksesta oli alisuorittamista. Ja syystä tai toisesta Suomen pelistä ei näkynyt palava tahto voittaa tai se huikea taistelu, millä Leijonat ovat yleensä pärjänneet. Kyse tuskin on siitä, että suomalaiset eivät haluaisi voittaa. Mutta johtuuko haluttoman näköinen peli valmennuksesta, taktiikasta vai mistä? Ja onko Jukka Jalonen oikea valmentaja juuri maajoukkueeseen? Seurajoukkueessa Jalosen valmennus toimii takuuvarmasti, mutta kenties Jalonen yrittää tehdä liian vaikeita asioita lyhyeen turnaukseen ja kenties hän ei ole paras mahdollinen taisteluhengen luoja.

Tuttu näky. Valmennuksella tuntuu olevan hirveästi asiaa keskenään, mutta pelissä ei juuri muuta sitten näykään.

Mutta kaikesta huolimatta olen valmis antamaan Jukka Jaloselle vielä yhden mahdollisuuden. Ensi vuoden kisoissa on toivottavasti parempi Suomen joukkue, kun ei pelata olympialaisia ja kun toivottavasti enemmän hyvätasoisia puolustajia on vapaana. Mutta jos ensi vuoden kisoissakaan ei kulje, niin Jukka Jalosen ja Leijonien yhteinen taival saa luvan päättyä.

...

Ja vaikka juttu olikin pitkä, niin yksi asia pitää tietenkin mainita. Kai Suikkanen vakuutti Suomen keväällä kun TPS voitti mestaruuden. Ilmeisesti hän vakuutti jonkun muunkin, sillä Suikkanen lähti isojen rahojen perään KHL:ään Lokomotiv Jaroslavia valmentamaan. Raha puhui ja TPS joutuu nyt miettimään valmentajavalintaansa. Ketä mahtaa tulla luotsaamaan TPS:ää ensi kaudella? Onko hyviä ehdokkaita edes tarjolla? Joka tapauksessa nyt viimeistään meni usko TPS:n mahdollisuuksiin ensi kaudella. Kai Suikkasen ajalla TPS on ylisuorittanut jatkuvasti ja heikostakin materiaalista ollaan saatu paljon irti. Nyt kuitenkin Suikkanen lähtee, samoin kuin johtavia pelaajia Lee Sweattin ja Ilari Filppulan johdolla. Nyt näyttää siltä, että Turun mestaruuskrapula voi olla todella paha ensi kaudella.