Kun katselee tulevan varaustilaisuuden rankinglistoja, huomaa yhden iloisen asian. Teuvo Teräväinen tuntuu lähes varmasti olevan kymmenen ensimmäisen varattavan joukossa, parilla listalla jopa viiden ensimmäisen joukossa. Tämä olisi loistava saavutus, sillä Kari Lehtosen (2. varaus vuonna 2002) ja Joni Pitkäsen (4. varaus vuonna 2002) jälkeen kymmenen sakissa on varattu vain Mikael Granlund. Ja hän oli vasta yhdeksäs varaus, kun taas Teräväinen menee todennäköisesti aiemmin.
Teräväisellä on hyvät mahdollisuudet tulla varatuksi jo aikaisessa vaiheessa. Mutta kuinka aikaisessa? Taitava, älykäs, nopeasti kehittynyt, hyvin luisteleva ja miesten peleissä jo tasonsa näyttänyt hyökkääjä on yleensä kiinnostava pelaaja NHL:n kykyjenetsijöiden silmissä. Toisaalta vähän pienehköt pelaajat saattavat pudota hieman, eikä suomalainen taitopelaaja pelaajatyyppinä ole viime vuosina ollut varsinaisesti skouttien toivelistan kärkipäässä.
NHL:n varaustilaisuus vuosimallia 2012 tulee olemaan puolustajien osalta vakuuttava. Kymmenen joukkoon ovat vahvimmin tyrkyllä Ryan Murray (todennäköinen top5-varaus), Matt Dumba, Griffin Reinhart, Jacob Trouba ja Morgan Rielly. Kovin kaukana eivät myöskään ole Cody Ceci, Hampus Lindholm, Matt Finn ja Olli Määttä. Sen sijaan laadukkaita hyökkääjiä on tarjolla kovin vähän, eikä parhaista yksikään ole edes kanadalainen. Vähäisistä kärkinimistä Teräväinen ei ole tosiaankaan ainoa, joka aiheuttaa kykyjenetsijöille pieniä kysymysmerkkejä.
Uskoisin, että ennen Teräväistä tullaan lähes varmasti varaamaan Nail Yakupov ja Filip Forsberg. Yakupov on suurin suosikki koko varaustilaisuuden ykkösvaraukseksi ja tässä tapauksessa kansalaisuus tuskin pudottaa Yakupovia kauas kärjestä. Takana on kuitenkin jo kaksi kautta OHL:ssä ja huippuluokan taidot. Forsberg on puolestaan ollut koko kauden ajan rankingien kärkipäässä. Isokokoisella ruotsalaisella on niin paljon hyviä ominaisuuksia, että häntä pidetään kärkipään hyökkääjistä todennäköisesti Yakupovin jälkeen kaikkein varmimpana pelaajana. Viime aikoina ruotsalaisuus on ihan ansiosta ollut muutenkin kovaa valuuttaa varaustilaisuudessa.
Mikhail Grigorenko on kiistatta taitava ja älykäs pelaaja, jolla on potentiaalia tehdä paljon maaleja ja pisteitä. Hyökkäyspään taidoilla ja potentiaalilla mitattuna Grigorenko taistelisi jopa koko varaustilaisuuden ensimmäisestä paikasta. Viime aikoina hänen motivaatiotaan tehdä töitä on kuitenkin kyseenalaistettu, joten hänen asemansa ovat pudonneet. Lisäksi "russian factor" on ikävästi nostamassa päätään. Venäläislupaukselle kun huhujen mukaan ollaan tarjoamassa jättisuurta palkkaa KHL:stä, mikä taas helposti laimentaa NHL-joukkueiden kiinnostusta.
Yhdysvalloissa kasvanut Alex Galchenyuk on varaustilaisuudessa suuri kysymysmerkki. Kausi 2010-2011 osoitti, että hänellä on loistavat kädet, kyky tehdä maaleja, huippuluokan luistelutaidot ja kova halu tehdä töitä kehittymisensä eteen. Tämä kausi meni kuitenkin täysin pieleen, sillä hän pelasi vain kaksi ottelua runkosarjassa sekä kuusi matsia pudotuspeleissä. Muu kausi menikin sairastuvalla pahan polvivamman vuoksi. Kuka uskaltaa varata pelaajan, joka ei käytännössä pelannut yhtään viime kaudella?
Loput nimet ovatkin ennakkoarvioissa niin kaukana kärjestä, että olisi hämmentävää huomata jonkun muun hyökkääjän menevän Teräväisen edelle. Erityisesti, kun kymmenen kärjessä olevat joukkueet näyttävät suomalaisittain kiinnostavilta.
Neljäntenä varaava New York Islanders on varannut suomalaisia ennenkin ja sinällään Teräväinen jatkaisi Islandersin samankaltaisten varausten sarjaa. Joukkue kun on kerran varannut yllättävän aikaisessa vaiheessa pienehköjä taitohyökkääjiä (Josh Bailey ja Ryan Strome), ja muutenkin loppukaudesta rankingeissa nousseita pelaajia (Strome ja Nino Niederreiter). Kuudentena varaava Anaheim Ducks on selvästi innoissaan suomalaispelaajista, ainakin kun katsoo organisaatiossa pyörivien suomalaispelaajien määrää. Viime kaudella Anaheimissa nimittäin pelasi peräti viisi suomalaista. Minnesota Wild varaa seitsemäntenä ja he ovat aiemmin varanneet ensimmäisellä kierroksella Mikko Koivun ja Mikael Granlundin. Muutenkin Wild on varannut suomalaisia lähes jokaisessa varaustilaisuudessa. Kahdeksantena varaavan Carolina Hurricanesin riveistäkin löytyy jo nyt useita suomalaiskiekkoilijoita, joten Teräväisen kansalaisuus tuskin on heille mikään ongelma.
Uskon, että Teräväinen varataan pienemmällä varausnumerolla kuin Mikael Granlund. Oma veikkaus on, että hänet varataan Carolina Hurricanesiin kahdeksantena, mutta toisaalta pienempi varausnumerokaan ei olisi mikään ihme.
tiistai 29. toukokuuta 2012
torstai 24. toukokuuta 2012
NHL Draft 2012: Viimein lupaavia suomalaispuolustajia
Tulossa on suomalaisten kannalta paras NHL:n varaustilaisuus pitkään aikaan. Viime vuoden yksi ensimmäisen kierroksen varaus ja yhteensä kymmenen varausta oli jo merkki paremmasta, mutta nyt tuo kymmenen varauksen raja ylittynee helposti. Jo ensimmäisellä kierroksella varataan lähes varmasti kaksi suomalaista, eikä myöhemmilläkään kierroksilla vauhti hidastune. Erityisen ilahduttavaa on huomata, että 94-syntyneistä löytyy todella monta lupaavaa puolustajaa. Edellisestä hyvästä ikäluokasta puolustajien osalta onkin aikaa varmaan sellainen viisitoista vuotta.
Seuraavaksi listaan omasta mielestäni varaustilaisuuden kovimmat suomalaisnimet paremmuusjärjestyksessä. Listaa tehdessäni olen miettinyt pelaajien mahdollista tasoa muutaman vuoden kuluttua ja kykyä pärjätä tulevaisuudessa NHL:ssä tai kansainvälisissä otteluissa.
1. Teuvo Teräväinen - Jokerit
Nyt pitää kaivaa blogini kommenttien kätköistä esille viime kesäkuulla lähetetty Anonyymin kommentti:
"teuvo teräväinen nimenomaan! menee sijoilla 5-15"
En tuossa vaiheessa uskonut Teräväisen nousevan edes ensimmäiselle kierrokselle, vaan pysyttelevän jossain toisen kierroksen puolivälissä. Kevät oli kuitenkin niin hyvä, että nyt Teräväinen hätyyttelee jopa koko varaustilaisuuden viiden kärkeä. Loppukaudesta Teräväinen nousi Jokereiden avainpelaajiksi keräten 18 pistettä runkosarjassa ja kuusi pistettä pudotuspeleissä. Hyvä kausi palkittiinkin SM-liigan vuoden tulokkaan palkinnolla. Mutta pisteitä tärkeämpi asia Teräväisen asetelmien nousussa on hänen peliälynsä. Suomalaiset juniorit ovat harvoin yhtä älykkäitä kuin Teräväinen, joka tekee kerta toisensa jälkeen hyviä ratkaisuita ja kykenee jopa rytmittämään ketjunsa peliä. Hyökkääjä on maailmanlaajuisesti yksi ikäluokkansa taitavimpia pelaajia ja hänen mailan- ja kiekonkäsittelynsä ovat jo nyt erinomaisella tasolla. Kaiken lisäksi hän antaa erinomaisia ja ovelia syöttöjä. Teräväisen laukaus voisi olla kovempi, mutta rannelaukauksen tarkkuus ja sen lähdön peittäminen ovat jo nyt huikeita. Hyökkääjän liike on kevyen näköistä ja tekniikka on kunnossa. Teräväinen voi jo parin vuoden kuluttua olla valmis NHL:ään, mikäli fysiikkaa on saatu kehitettyä. Luistelu kaipaa vielä lisää räjähtävyyttä ja 180-senttinen varsi kaipaa voimaa, jolla kykenee vääntämään isokokoisia NHL-pelaajia vastaan. Teräväisellä on potentiaalia olla jopa ykkösketjun mies ja NHL-tason ylivoimapelaaja, minkä vuoksi hyökkääjien osalta vaisuksi jäävässä varaustilaisuudessa Teräväinen on lähes takuuvarmasti kymmenen ensimmäisen varauksen joukossa, kenties jopa viiden ensimmäisen joukossa.
2. Olli Määttä - London Knights (OHL)
Määttä oli 16-vuotiaana Mestiksessä D Teamin johtohahmoja ja pelasi tuolloin kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana Suomen nuorten MM-kisajoukkueessa. Loppuvuodesta hän johdatti JYPin nuorten SM-kultaan ja hänet varattiin Kanadan junioriliigoihin ensimmäisenä. Tällä kaudella London Knightsissa kausi oli hyvä ja erityisesti pudotuspeleissä Määttä oli huikea, kun London Knights marssi OHL:n mestaruuteen. Määtästä poikkeuksellisen tekee hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa. Isokokoinen puolustaja on jo nyt fysiikaltaan hyvä, hän kykenee äärimmäisen varmaan peliin omassa päässä, eikä liikekään ole kovin heikkoa (vaikkei se ole mikään vahvuus). Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä hänellä on hyvä laukaus ja ennen kaikkea hänen peliälynsä on loistavalla tasolla. Runkosarjan perusteella Pohjois-Amerikassa hivenen kyseenalaistettiin Määtän hyökkäyspään potentiaali, mutta pudotuspelit kertovat myös potentiaalista pisteiden tekoon. Ja vaikkei hänestä ykkösylivoiman kärkipuolustajaa tulisikaan, ikäisekseen todella kypsä, hyvän ensimmäisen syötön antava älykäs kahden suunnan puolustaja on potentiaaliltaan silti todella kiinnostava. Todennäköisesti jopa niin kiinnostava, että NHL-varaus tulee ensimmäisen kierroksen puolivälin paikkeilla.
3. Ville Pokka - Kärpät
Pokka on jo nyt ikäisekseen loistava kahden suunnan puolustaja. Puolustaja murtautui jo tällä kaudella Kärppien liigamiehistöön ja pelasi peräti 35 ottelua runkosarjassa. Pudotuspeleissä Pokka oli Kärppien parhaimmistoa ja keräsi yhdeksässä ottelussa kolme syöttöä. Lisäksi hän pelasi tällä kaudella nuorten MM-kisoissa, sekä keräsi kuusi pistettä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Pokka on kiekollisesti taitava ja tekee useimmiten erittäin hyviä ratkaisuja kiekon kanssa. Hän uskaltaa pitää kiekkoa, mutta ymmärtää myös luopua siitä ajoissa. Pokalla on erittäin hyvä pelikäsitys, mutta ajoittain hän vielä sortuu kokemattomuuden vuoksi heikkoihin ratkaisuihin. Omassa päässä Pokka pelaa hyvin ja pudotuspeleissä hän oli jopa pakkiparissaan se parempi oman pään pelaaja, mutta 182-senttinen varsi hivenen vaikeuttaa vääntöjä isokokoisia miehiä vastaan. Puolustajan luistelu on myös ollut ongelma, mutta hän on tehnyt paljon töitä liikkeensä eteen ja se näkyy selvänä kehityksenä luistelussa. Pokka tulee olemaan jo ensi kaudella todella käyttökelpoinen liigajoukkueen ylivoimassa ja puolustajalla on potentiaalia päästä samaan rooliin myös rapakon takana. Älykäs ja monessa asiassa erittäin hyvä puolustaja kiinnostaa NHL-seuroja varmasti jo varhaisessa vaiheessa, mutta koko ja aivan huippuluokan osaamisen puute jättänee Pokan niukasti toiselle kierrokselle.
4. Mikko Vainonen - HIFK
Kuva: © Julia Heino
5. Esa Lindell - Jokerit
Puolustaja teki nuorten SM-liigan ennätyksen takomalla peräti 51 pistettä runkosarjan aikana. Niillä näytöillä Lindell valittiin nuorten SM-liigan parhaaksi pelaajaksi. Lindell on hyvin kiinnostava pelaaja, sillä hänellä on roppakaupalla käyttämätöntä potentiaalia. Isokokoinen puolustaja on kiekollisilta taidoiltaan hyvä ja hyökkäyssuuntaan hänellä on jo nyt annettavaa vaikka liigatasolle. Lisäksi hänellä on vakuuttava laukaus, eikä puolustaja kaihda fyysistäkään peliä, vaikka hän voisi käyttää fysiikkaansa vieläkin paremmin hyödykseen. Lindellin täytyy kuitenkin keskittyä vielä monen asian parantamiseen. Puolustuspelissä Lindell on vielä aivan liian usein ongelmissa. hän sijoittuu ajoittain väärin, eikä aina muista pitää omaa miestään. Lindell on rohkea pelaaja, joka uskaltaa pitää kiekkoa, mutta ajoittain hän sortuu typeriin virheisiin alimpana miehenä. Lisäksi Lindellin liike kaipaa vielä parannusta erityisesti ensimmäisten potkujen osalta ja luistelu taaksepäin ja sivulle voisi olla vielä paljon parempaa. Suuren potentiaalinsa vuoksi isokokoinen puolustaja kuitenkin varattaneen toisena päivänä melko varhaisessa vaiheessa.
6. Joonas Korpisalo - Jokerit
Korpisalo vakuutti monet kykyjenetsijät Porin turnauksessa mallikkailla ja varmoilla esityksillään ja viimeistään siinä vaiheessa hän lunasti itselleen paikan alle 18-vuotiaiden maajoukkueen ykkösvahtina. Lisäksi Korpisalo torjui Jokerit nuorten SM-liigassa hopealle. Korpisalon tilastot nuorten SM-liigasta tältä kaudelta ovat huikeat ja hänet valittiinkin sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Tosin Jokereiden puolustus helpotti paljon Korpisalon tehtävää puhdistamalla lukuisat maalivahdin maalin eteen pudottamat irtokiekot turvallisemmalle etäisyydelle. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Korpisalo pelasi perushyvää peliä, mutta siihen se jäikin. Huippuluokan torjuntoja, joita ensimmäisten kierrosten aikana varattavilta maalivahdilta tulisi nähdä, Korpisalo ei esittänyt. Erinomainen liike, melko hyvä koko, hyvä mailankäsittely ja varsin hyvä ja varma kokonaisvaltainen työskentely tekevät Korpisalosta kuitenkin ikäluokan kiinnostavimman suomalaisvahdin.
7. Richard Ullberg - SaiPa
Ullberg jäi viime vuonna ilman varausta, eiväkä tietoon tulleet syyt seurasiirrolle HIFK:sta SaiPaan ainakaan helpottaneet tulevaakaan varausta. Maalivahdin esitykset ovat kuitenkin olleet tällä kaudella niin hyviä, että varaus on tällä kertaa varsin todennäköinen. Odotukset eivät olleet ennen kauden alkua korkealla, mutta Ullberg näyttää lopettaneen törttöilyn ja on aloittanut työnteon, mistä palkkiona hän nappasi SaiPassa ykkösvahdin paikan. Kauden saldoksi tuli 23 ottelua sputnikeissa melko hyvillä tilastoilla sekä hyvät otteet nuorten maajoukkueessa ja paikka Suomen nuorten MM-kisajoukkueen kolmosvahtina. Isokokoinen ja varma, hyvillä jaloilla varustettu maalivahti on tyyliltään varmasti monen mieleen, eikä tämän kauden nopea kehittyminen kiinnostusta ainakaan laske. Ullbergistä voi tulla erittäin hyvä maalivahti, erityisesti mikäli hänen mailapelinsä paranee ja hän päästää jatkossa vähemmän irtokiekkoja maalin eteen.
8. Niklas Tikkinen - Blues
Täytyy myöntää, että en tiennyt juuri mitään Tikkisestä ennen Porin U18-turnausta. Ei kyllä tiennyt kokoonpanoluettelokaan, sillä Tikkistä ei siihen oltu merkattu. Jouduinkin lisäämään kokoonpanoluetteloon numeron 27, kunhan ensiksi ihmettelin hetken aikaa puolustajan hyviä otteita ylivoimalla. Tikkinen on puolustajaksi vähän pienehkö, joten hän on ainakin vielä turhan kevyt kamppailemaan isojen hyökkääjien kanssa. Erityisen kiinnostavaksi Tikkisen tekee se seikka, että hän on aiemmin pelannut hyökkääjänä (Eliteprospects pitää häntä edelleen hyökkääjänä). Menneisyys näkyy Tikkisen kaikessa tekemisessä. Omassa päässä Tikkisellä on vieläkin ajoittain ongelmia sijoittumisen kanssa, mutta vastapainoksi hän on erittäin hyvä kiekon kanssa ja kykenee antamaan hyviä syöttöjä myös paineen alla. Lisäksi Tikkisen hyökkääjän ura näkyy sähäkässä ja terävässä luistelussa. Puolustaja ei ole vielä pitkään aikaan valmis pelaaja, mutta heikkouksista huolimatta vahvuudet tulevat varmasti kiinnostamaan sen verran, että jokin NHL-joukkue tulee varaamaan Tikkisen.
9. Mikko Lehtonen - TPS
Puolustaja pelasi SM-liigassa 12 ottelua ja vakuutti jo noissa otteluissa. Lehtonen nosti osakkeitaan entisestään olemalla yksi Suomen parhaimmista puolustajista alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Lehtonen pelaa ikäisekseen todella vakuuttavaa kahden suunnan peliä. Erityisesti puolustuspäässä puolustaja pelaa todella varmasti. Lehtosen itseluottamus on ollut loppukaudesta kunnossa ja se näkyy varmana pelinä kiekon kanssa, sillä puolustaja pitää kiekkoa hyvin sekä kykenee antamaan hyviä syöttöjä. Luistelu on myös parantunut vuoden aikana huomattavasti. Nuori ikä näkyy kuitenkin vielä suoritustason vaihteluna ja joskus lukuisia hyviä pelejä seuraa huonompi ottelu. Puolustaja on jo tällä hetkellä vakuuttava pelaaja, mutta varaus voi mennä aivan viimeisille kierroksille. Siitä pitää huolen se seikka, että Lehtoselta ei taida löytyä sellaista erityisosaamista, minkä vuoksi NHL-joukkueet ehdottomasti haluaisivat varata Lehtosen.
10. Henri Ikonen - KalPa
Ikonen on varausikään tulevista hyökkääjistä toiseksi lupaavin. Hänen etunsa verrattuna moniin muihin ikäisiinsä hyökkääjiin on hänen kokonsa, sillä vaikka hän ei ole mikään erityisen pitkä, hän ei myöskään kärsi pienuudestaan. Hyökkääjän asema oli syksyllä tämän hetkistä parempi, sillä Ikonen pääsi pelaamaan KalPan liigajoukkueen mukana, eikä pelannut ollenkaan hassummin. Näkemissäni U18-turnauksen peleissä Ikonen kuitenkin vajosi massaan, eikä noussut odotetulla tavalla esille. Nuorten SM-liigan pudotuspeleissä hyökkääjä oli pistepörssin toinen, mutta suurin ansio hyvistä tehoista kyllä kuuluu Kalleloille, vaikka Ikonen toki piti hyvin kiekkoa ja kykeni antamaan hyviä syöttöjä. Kokonaispaketti Ikosella on melko hyvässä kunnossa, sillä luistelu, kiekonkäsittely ja laukaukset ovat hänen ikäisekseen hyvässä kunnossa. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei Ikosella ole selkeää vahvuutta, jolla hän lunastaisi paikkansa aikaisilta kierroksilta.
Jos jokin asia jäi askarruttamaan, voit laittaa kommentteihin omia mielipiteitäsi ja tehdä kysymyksiä. Vastailen kyllä niihin parhaani mukaan.
Seuraavaksi listaan omasta mielestäni varaustilaisuuden kovimmat suomalaisnimet paremmuusjärjestyksessä. Listaa tehdessäni olen miettinyt pelaajien mahdollista tasoa muutaman vuoden kuluttua ja kykyä pärjätä tulevaisuudessa NHL:ssä tai kansainvälisissä otteluissa.
1. Teuvo Teräväinen - Jokerit
Nyt pitää kaivaa blogini kommenttien kätköistä esille viime kesäkuulla lähetetty Anonyymin kommentti:
"teuvo teräväinen nimenomaan! menee sijoilla 5-15"
En tuossa vaiheessa uskonut Teräväisen nousevan edes ensimmäiselle kierrokselle, vaan pysyttelevän jossain toisen kierroksen puolivälissä. Kevät oli kuitenkin niin hyvä, että nyt Teräväinen hätyyttelee jopa koko varaustilaisuuden viiden kärkeä. Loppukaudesta Teräväinen nousi Jokereiden avainpelaajiksi keräten 18 pistettä runkosarjassa ja kuusi pistettä pudotuspeleissä. Hyvä kausi palkittiinkin SM-liigan vuoden tulokkaan palkinnolla. Mutta pisteitä tärkeämpi asia Teräväisen asetelmien nousussa on hänen peliälynsä. Suomalaiset juniorit ovat harvoin yhtä älykkäitä kuin Teräväinen, joka tekee kerta toisensa jälkeen hyviä ratkaisuita ja kykenee jopa rytmittämään ketjunsa peliä. Hyökkääjä on maailmanlaajuisesti yksi ikäluokkansa taitavimpia pelaajia ja hänen mailan- ja kiekonkäsittelynsä ovat jo nyt erinomaisella tasolla. Kaiken lisäksi hän antaa erinomaisia ja ovelia syöttöjä. Teräväisen laukaus voisi olla kovempi, mutta rannelaukauksen tarkkuus ja sen lähdön peittäminen ovat jo nyt huikeita. Hyökkääjän liike on kevyen näköistä ja tekniikka on kunnossa. Teräväinen voi jo parin vuoden kuluttua olla valmis NHL:ään, mikäli fysiikkaa on saatu kehitettyä. Luistelu kaipaa vielä lisää räjähtävyyttä ja 180-senttinen varsi kaipaa voimaa, jolla kykenee vääntämään isokokoisia NHL-pelaajia vastaan. Teräväisellä on potentiaalia olla jopa ykkösketjun mies ja NHL-tason ylivoimapelaaja, minkä vuoksi hyökkääjien osalta vaisuksi jäävässä varaustilaisuudessa Teräväinen on lähes takuuvarmasti kymmenen ensimmäisen varauksen joukossa, kenties jopa viiden ensimmäisen joukossa.
2. Olli Määttä - London Knights (OHL)
Määttä oli 16-vuotiaana Mestiksessä D Teamin johtohahmoja ja pelasi tuolloin kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana Suomen nuorten MM-kisajoukkueessa. Loppuvuodesta hän johdatti JYPin nuorten SM-kultaan ja hänet varattiin Kanadan junioriliigoihin ensimmäisenä. Tällä kaudella London Knightsissa kausi oli hyvä ja erityisesti pudotuspeleissä Määttä oli huikea, kun London Knights marssi OHL:n mestaruuteen. Määtästä poikkeuksellisen tekee hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa. Isokokoinen puolustaja on jo nyt fysiikaltaan hyvä, hän kykenee äärimmäisen varmaan peliin omassa päässä, eikä liikekään ole kovin heikkoa (vaikkei se ole mikään vahvuus). Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä hänellä on hyvä laukaus ja ennen kaikkea hänen peliälynsä on loistavalla tasolla. Runkosarjan perusteella Pohjois-Amerikassa hivenen kyseenalaistettiin Määtän hyökkäyspään potentiaali, mutta pudotuspelit kertovat myös potentiaalista pisteiden tekoon. Ja vaikkei hänestä ykkösylivoiman kärkipuolustajaa tulisikaan, ikäisekseen todella kypsä, hyvän ensimmäisen syötön antava älykäs kahden suunnan puolustaja on potentiaaliltaan silti todella kiinnostava. Todennäköisesti jopa niin kiinnostava, että NHL-varaus tulee ensimmäisen kierroksen puolivälin paikkeilla.
3. Ville Pokka - Kärpät
Pokka on jo nyt ikäisekseen loistava kahden suunnan puolustaja. Puolustaja murtautui jo tällä kaudella Kärppien liigamiehistöön ja pelasi peräti 35 ottelua runkosarjassa. Pudotuspeleissä Pokka oli Kärppien parhaimmistoa ja keräsi yhdeksässä ottelussa kolme syöttöä. Lisäksi hän pelasi tällä kaudella nuorten MM-kisoissa, sekä keräsi kuusi pistettä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Pokka on kiekollisesti taitava ja tekee useimmiten erittäin hyviä ratkaisuja kiekon kanssa. Hän uskaltaa pitää kiekkoa, mutta ymmärtää myös luopua siitä ajoissa. Pokalla on erittäin hyvä pelikäsitys, mutta ajoittain hän vielä sortuu kokemattomuuden vuoksi heikkoihin ratkaisuihin. Omassa päässä Pokka pelaa hyvin ja pudotuspeleissä hän oli jopa pakkiparissaan se parempi oman pään pelaaja, mutta 182-senttinen varsi hivenen vaikeuttaa vääntöjä isokokoisia miehiä vastaan. Puolustajan luistelu on myös ollut ongelma, mutta hän on tehnyt paljon töitä liikkeensä eteen ja se näkyy selvänä kehityksenä luistelussa. Pokka tulee olemaan jo ensi kaudella todella käyttökelpoinen liigajoukkueen ylivoimassa ja puolustajalla on potentiaalia päästä samaan rooliin myös rapakon takana. Älykäs ja monessa asiassa erittäin hyvä puolustaja kiinnostaa NHL-seuroja varmasti jo varhaisessa vaiheessa, mutta koko ja aivan huippuluokan osaamisen puute jättänee Pokan niukasti toiselle kierrokselle.
4. Mikko Vainonen - HIFK
Kuva: © Julia Heino
Jos jokin NHL-joukkue kaipaa lupaavaa peruspuolustajaa, katseet kannattaa kääntää Vainoseen. En pidä sitä aivan mahdottomana ajatuksena, että puolustaja valitaan jo toisella kierroksella. Vainosella on ominaisuuksia, jotka kiinnostavat monia joukkueita. Hän on isokokoinen puolustaja, joka pelaa jo nyt melko fyysisesti ja on omassa päässä erittäin varma sijoittumisensa ja puolustustaitojensa avulla. Lisäksi hän on todella vahva laitojen vieressä ja voittaa paljon laitakamppailuja. Vainosesta tuskin tulee kiekollista puolustajaa, mutta hän antaa erittäin varmoja ensimmäisiä syöttöjä. Puolustajan heikkoutena on luistelu ja kiihtyvyys, mutta sekin on hiljalleen parantunut. Kiinnostavana puolena Vainonen on valittu kerta toisensa jälkeen seura- ja maajoukkueessa kapteenistoon, joten hänellä on mitä todennäköisimmin jonkinlaisia johtajan ominaisuuksia. Vielä kun puolustaja saa fysiikkansa viritettyä askeleen paremmaksi, hänestä tulee hyvä pelaaja SM-liigaan ja miksei myös NHL:ään.
5. Esa Lindell - Jokerit
Puolustaja teki nuorten SM-liigan ennätyksen takomalla peräti 51 pistettä runkosarjan aikana. Niillä näytöillä Lindell valittiin nuorten SM-liigan parhaaksi pelaajaksi. Lindell on hyvin kiinnostava pelaaja, sillä hänellä on roppakaupalla käyttämätöntä potentiaalia. Isokokoinen puolustaja on kiekollisilta taidoiltaan hyvä ja hyökkäyssuuntaan hänellä on jo nyt annettavaa vaikka liigatasolle. Lisäksi hänellä on vakuuttava laukaus, eikä puolustaja kaihda fyysistäkään peliä, vaikka hän voisi käyttää fysiikkaansa vieläkin paremmin hyödykseen. Lindellin täytyy kuitenkin keskittyä vielä monen asian parantamiseen. Puolustuspelissä Lindell on vielä aivan liian usein ongelmissa. hän sijoittuu ajoittain väärin, eikä aina muista pitää omaa miestään. Lindell on rohkea pelaaja, joka uskaltaa pitää kiekkoa, mutta ajoittain hän sortuu typeriin virheisiin alimpana miehenä. Lisäksi Lindellin liike kaipaa vielä parannusta erityisesti ensimmäisten potkujen osalta ja luistelu taaksepäin ja sivulle voisi olla vielä paljon parempaa. Suuren potentiaalinsa vuoksi isokokoinen puolustaja kuitenkin varattaneen toisena päivänä melko varhaisessa vaiheessa.
6. Joonas Korpisalo - Jokerit
Korpisalo vakuutti monet kykyjenetsijät Porin turnauksessa mallikkailla ja varmoilla esityksillään ja viimeistään siinä vaiheessa hän lunasti itselleen paikan alle 18-vuotiaiden maajoukkueen ykkösvahtina. Lisäksi Korpisalo torjui Jokerit nuorten SM-liigassa hopealle. Korpisalon tilastot nuorten SM-liigasta tältä kaudelta ovat huikeat ja hänet valittiinkin sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Tosin Jokereiden puolustus helpotti paljon Korpisalon tehtävää puhdistamalla lukuisat maalivahdin maalin eteen pudottamat irtokiekot turvallisemmalle etäisyydelle. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Korpisalo pelasi perushyvää peliä, mutta siihen se jäikin. Huippuluokan torjuntoja, joita ensimmäisten kierrosten aikana varattavilta maalivahdilta tulisi nähdä, Korpisalo ei esittänyt. Erinomainen liike, melko hyvä koko, hyvä mailankäsittely ja varsin hyvä ja varma kokonaisvaltainen työskentely tekevät Korpisalosta kuitenkin ikäluokan kiinnostavimman suomalaisvahdin.
7. Richard Ullberg - SaiPa
Ullberg jäi viime vuonna ilman varausta, eiväkä tietoon tulleet syyt seurasiirrolle HIFK:sta SaiPaan ainakaan helpottaneet tulevaakaan varausta. Maalivahdin esitykset ovat kuitenkin olleet tällä kaudella niin hyviä, että varaus on tällä kertaa varsin todennäköinen. Odotukset eivät olleet ennen kauden alkua korkealla, mutta Ullberg näyttää lopettaneen törttöilyn ja on aloittanut työnteon, mistä palkkiona hän nappasi SaiPassa ykkösvahdin paikan. Kauden saldoksi tuli 23 ottelua sputnikeissa melko hyvillä tilastoilla sekä hyvät otteet nuorten maajoukkueessa ja paikka Suomen nuorten MM-kisajoukkueen kolmosvahtina. Isokokoinen ja varma, hyvillä jaloilla varustettu maalivahti on tyyliltään varmasti monen mieleen, eikä tämän kauden nopea kehittyminen kiinnostusta ainakaan laske. Ullbergistä voi tulla erittäin hyvä maalivahti, erityisesti mikäli hänen mailapelinsä paranee ja hän päästää jatkossa vähemmän irtokiekkoja maalin eteen.
8. Niklas Tikkinen - Blues
Täytyy myöntää, että en tiennyt juuri mitään Tikkisestä ennen Porin U18-turnausta. Ei kyllä tiennyt kokoonpanoluettelokaan, sillä Tikkistä ei siihen oltu merkattu. Jouduinkin lisäämään kokoonpanoluetteloon numeron 27, kunhan ensiksi ihmettelin hetken aikaa puolustajan hyviä otteita ylivoimalla. Tikkinen on puolustajaksi vähän pienehkö, joten hän on ainakin vielä turhan kevyt kamppailemaan isojen hyökkääjien kanssa. Erityisen kiinnostavaksi Tikkisen tekee se seikka, että hän on aiemmin pelannut hyökkääjänä (Eliteprospects pitää häntä edelleen hyökkääjänä). Menneisyys näkyy Tikkisen kaikessa tekemisessä. Omassa päässä Tikkisellä on vieläkin ajoittain ongelmia sijoittumisen kanssa, mutta vastapainoksi hän on erittäin hyvä kiekon kanssa ja kykenee antamaan hyviä syöttöjä myös paineen alla. Lisäksi Tikkisen hyökkääjän ura näkyy sähäkässä ja terävässä luistelussa. Puolustaja ei ole vielä pitkään aikaan valmis pelaaja, mutta heikkouksista huolimatta vahvuudet tulevat varmasti kiinnostamaan sen verran, että jokin NHL-joukkue tulee varaamaan Tikkisen.
9. Mikko Lehtonen - TPS
Puolustaja pelasi SM-liigassa 12 ottelua ja vakuutti jo noissa otteluissa. Lehtonen nosti osakkeitaan entisestään olemalla yksi Suomen parhaimmista puolustajista alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Lehtonen pelaa ikäisekseen todella vakuuttavaa kahden suunnan peliä. Erityisesti puolustuspäässä puolustaja pelaa todella varmasti. Lehtosen itseluottamus on ollut loppukaudesta kunnossa ja se näkyy varmana pelinä kiekon kanssa, sillä puolustaja pitää kiekkoa hyvin sekä kykenee antamaan hyviä syöttöjä. Luistelu on myös parantunut vuoden aikana huomattavasti. Nuori ikä näkyy kuitenkin vielä suoritustason vaihteluna ja joskus lukuisia hyviä pelejä seuraa huonompi ottelu. Puolustaja on jo tällä hetkellä vakuuttava pelaaja, mutta varaus voi mennä aivan viimeisille kierroksille. Siitä pitää huolen se seikka, että Lehtoselta ei taida löytyä sellaista erityisosaamista, minkä vuoksi NHL-joukkueet ehdottomasti haluaisivat varata Lehtosen.
10. Henri Ikonen - KalPa
Ikonen on varausikään tulevista hyökkääjistä toiseksi lupaavin. Hänen etunsa verrattuna moniin muihin ikäisiinsä hyökkääjiin on hänen kokonsa, sillä vaikka hän ei ole mikään erityisen pitkä, hän ei myöskään kärsi pienuudestaan. Hyökkääjän asema oli syksyllä tämän hetkistä parempi, sillä Ikonen pääsi pelaamaan KalPan liigajoukkueen mukana, eikä pelannut ollenkaan hassummin. Näkemissäni U18-turnauksen peleissä Ikonen kuitenkin vajosi massaan, eikä noussut odotetulla tavalla esille. Nuorten SM-liigan pudotuspeleissä hyökkääjä oli pistepörssin toinen, mutta suurin ansio hyvistä tehoista kyllä kuuluu Kalleloille, vaikka Ikonen toki piti hyvin kiekkoa ja kykeni antamaan hyviä syöttöjä. Kokonaispaketti Ikosella on melko hyvässä kunnossa, sillä luistelu, kiekonkäsittely ja laukaukset ovat hänen ikäisekseen hyvässä kunnossa. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei Ikosella ole selkeää vahvuutta, jolla hän lunastaisi paikkansa aikaisilta kierroksilta.
Jos jokin asia jäi askarruttamaan, voit laittaa kommentteihin omia mielipiteitäsi ja tehdä kysymyksiä. Vastailen kyllä niihin parhaani mukaan.
maanantai 21. toukokuuta 2012
Kun taidot eivät riitä
Suomi oli omissa kotikisoissaan neljäs varsin rutiininomaisella suorituksella. Joukossa oli vain yksi hyvä ottelu kärkimaita vastaan, mutta toisaalta Leijonat voitti kaikki ottelunsa heikompia maita vastaan. Kotikisat ovat olleet perinteisesti Leijonille vaikeita ja nyt sentään saatiin neljäs sija.
Mitalitta jäämiselle voidaan keksiä monia syitä. Jukka Jalosen valmennus ei onnistunut täysin ja vastustajat oppivat "Meidän pelin" salat. Maalivahdit eivät onnistuneet ottamaan tarvittavia koppeja ja ylipelasivat tiettyjä tilanteita. Tuuri ei ollut meidän puolellamme, tuomarit olivat jälleen kerran huonoja ja väärät pelaajatkin oli valittu mukaan. Mielestäni näiden syiden taakse on aivan turha mennä, sillä mikään näistä ei ollut se suurin ongelma, eikä tule olemaan jatkossakaan se suurin ongelma.
Kari Lehtonen ja Petri Vehanen olivat kaukana parhaimmasta vireestään, mutta suuri osa epävarmuudesta ja ylipelaamisesta johtui kenttäpelaajien sähellyksistä. Tuuria meillä oli muun muassa Mikko Koivun maalissa USA:ta vastaan, tuomarit olivat tasapuoliset koko turnauksen ajan ja Jalosta voi kritisoida lähinnä maalivahtien vaihtamatta jättämisistä ja kakkosketjun pitämisessä yhdessä loppupeleihin asti. Pelaajavalinnoistakaan ei hirveästi voi Jalosta moittia, sillä esimerkiksi minun kisajoukkueeni ja Jalosen joukkue olisi eronnut vain kahden pelaajan osalta. Ja lopuksi sillä olisi ollut vain marginaalinen merkitys, mikäli mukana olisi ollut Ville Peltonen, Mikko Kousa, Toni Söderholm, Petteri Nokelainen tai Lennart Petrell jonkin nykyisen pelaajan tilalla.
Suurin ongelma on lopulta varsin yksinkertainen. Meidän pelaajamme eivät ole yhtä hyviä kuin Venäjällä, Ruotsilla tai Kanadalla, ja joissain asioissa USA:n ja Tšekin pelaajat ovat edellä. Suomalainen pelaaja on kyllä nöyrä, yrittää toteuttaa sovittua pelitapaa parhaansa mukaan ja pelaa myös omassa päässä hyvin. Joukkuepelissä on Suomen valttikortti, mutta paska on paskaa, vaikka se näyttäisi ulkoa päin katsottuna konvehdilta. Suurimmat erot aiheuttavat nopeasti ajateltuna kolme asiaa:
1. Taito
Suomalainen pelaaja on keskimäärin vain melko taitava. Pieniä maita vastaan peli kyllä toimii ja kädet riittävät, mutta huippuyksilöitä vastaan paukut loppuvat nopeasti kesken. Valtteri Filppulasta, Mikael Granlundista ja Tuomas Kiiskisestä voi sanoa, että he ovat taitavia pelaajia, mutta liian moni suomalaispelaaja antaa silkassa taidossa tasoitusta vastustajille. Suomalaiskiekkoilijan harhautukset kun ovat vähän tehottomia, syöttötaito laahaa venäläisiä ja tšekkejä valovuoden perässä ja maalinteon kanssa Suomella on aina ongelmia (ne laukaukset kun eivät ole tarpeeksi tarkkoja eivätkä tarpeeksi nopeita). Taito lukea peliäkin on monella vähän niin ja näin, sillä suomalainen toteuttaa kentällä kyllä pelitapaa hyvin, mutta tekee harvoin erityisen luovia ratkaisuja.
2. Luistelu
Suomen joukkueelta silmiinpistävä asia oli luisteluvoiman puute. Moni kotikisoissa pelannut leijona olisi parempi, mikäli luistelu olisi paremmalla tasolla. Esimerkiksi MM-tasolle hienosti tullut Joonas Järvinen olisi vieläkin parempi oman pään isäntä, mikäli luistelu olisi kunnossa. Nyt luistelu oli oikeasti hyvässä kunnossa lähinnä Filppulalla, Koivulla ja Antti Pihlströmillä. Lopuilla oli ongelmia ensimmäisten potkujen aikana (mm. Jesse Joensuu) tai silkassa luistelunopeudessa (mm. Granlund ja Jarkko Immonen). Suomalaiset ovat perinteisesti liikkuneet hyvin, mutta tämä joukkue olisi kaivannut ehdottomasti lisää jalkoja. Ikävä kyllä nykyään ongelmat luistelussa tuntuvat vaivaavan suurinta osaa kansainvälistä tasoa hätyyttelevistä suomalaiskiekkoilijoista.
3. Koko ja fyysisyys
Suomen parhaimmistoa olivat NHL-miesten lisäksi Ossi Väänänen, Jesse Joensuu, Joonas Järvinen ja Petri Kontiola. Toisin sanoen Suomen isokokoisimmat ja fyysisimmät pelaajat onnistuivat parhaiten pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä. Sen ikävä kyllä huomasi, että Leijonat oli yksi turnauksen pienimpiä ja kevyimpiä joukkueita. Mikael Granlund on kaikesta taidostaan huolimatta MM-kisoissa vähän väliä jään pinnassa, eikä Tuomas Kiiskinen saa horjutettua isokokoisia venäläispakkeja, vaikka yritystä on kuinka paljon. Omassa päässä Mikko Mäenpää, Janne Niskala ja Juuso Hietanen ovat auttamatta liian kevyttä kalustoa isokokoisia hyökkääjiä vastaan, eivätkä he kykene pienuuttaan korvaamaan pelkillä kiekollisilla taidoillaan. Yleensäkin on turha olettaa, että suomalaiskiekkoilija pelkän sisun avulla kykenisi voittamaan laitavääntöjä, mikäli vastustaja on kymmenen senttiä pidempi ja painaa viisitoista kiloa enemmän. Tämän asian vuoksi toivoisinkin, että Suomen juniorituotanto tuottaisi enemmän isoja pelaajia, eikä pelkästään alle 180-senttisiä pienikokoisia hyökkääjiä.
Mielestäni tämä turnaus ei ollut pettymys. Nyt vain puhkaistiin se maailmanmestaruudesta aiheutunut kupla, minkä perusteella Suomi olisi jotenkin poikkeuksellisen erinomainen jääkiekkomaa. Tämä oli enemmänkin paluu normaaleihin olosuhteisiin. Leijonat kykenee edelleen taistelemaan jokaisessa turnauksessa mitaleista, mutta se vaatii monen asian osumista kohdalleen. Pelkällä rutiinisuorittamisella Suomi kykenee ottamaan tämän kauden tavoin neljännen sijan niin miehissä kuin junioreiden MM-kisoista. Pidemmälle pääsy vaatii venymistä, sillä suomalaisen kiekon ongelmat ovat samat ikäluokasta ja tasosta toiseen.
Tulevaisuudessa mahdollisuus menestykseen puolestaan paranee sillä, että nuorista pelaajista saadaan kasvatettua aiempaa parempia pelaajia. Juniorimaajoukkueista löytyy muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna aiempaa enemmän taitoa, mutta 94-syntyneiden puolustajien, Joel Armian ja Aleksander Barkovin lisäksi turhan harvalla on tarpeeksi kokoa.
Eli tulevaisuutta ajattellen Kalervo Kummola voisi sijoittaa kotikisoista saatuja miljoonia junioritoimintaan, jotta joskus kymmenen vuoden päästä Suomella olisi kansainväliset mitat täyttäviä pelaajia. Siis niitä, jotka kykenevät kamppailemaan ketä tahansa vastaan sekä taidollisesti että fysiikkansa puolesta, ja jotka osaisivat laukoa. Siihen asti suomalaiset saavat tottua näiden kotikisojen kaltaisiin turnauksiin.
Mitalitta jäämiselle voidaan keksiä monia syitä. Jukka Jalosen valmennus ei onnistunut täysin ja vastustajat oppivat "Meidän pelin" salat. Maalivahdit eivät onnistuneet ottamaan tarvittavia koppeja ja ylipelasivat tiettyjä tilanteita. Tuuri ei ollut meidän puolellamme, tuomarit olivat jälleen kerran huonoja ja väärät pelaajatkin oli valittu mukaan. Mielestäni näiden syiden taakse on aivan turha mennä, sillä mikään näistä ei ollut se suurin ongelma, eikä tule olemaan jatkossakaan se suurin ongelma.
Kari Lehtonen ja Petri Vehanen olivat kaukana parhaimmasta vireestään, mutta suuri osa epävarmuudesta ja ylipelaamisesta johtui kenttäpelaajien sähellyksistä. Tuuria meillä oli muun muassa Mikko Koivun maalissa USA:ta vastaan, tuomarit olivat tasapuoliset koko turnauksen ajan ja Jalosta voi kritisoida lähinnä maalivahtien vaihtamatta jättämisistä ja kakkosketjun pitämisessä yhdessä loppupeleihin asti. Pelaajavalinnoistakaan ei hirveästi voi Jalosta moittia, sillä esimerkiksi minun kisajoukkueeni ja Jalosen joukkue olisi eronnut vain kahden pelaajan osalta. Ja lopuksi sillä olisi ollut vain marginaalinen merkitys, mikäli mukana olisi ollut Ville Peltonen, Mikko Kousa, Toni Söderholm, Petteri Nokelainen tai Lennart Petrell jonkin nykyisen pelaajan tilalla.
Suurin ongelma on lopulta varsin yksinkertainen. Meidän pelaajamme eivät ole yhtä hyviä kuin Venäjällä, Ruotsilla tai Kanadalla, ja joissain asioissa USA:n ja Tšekin pelaajat ovat edellä. Suomalainen pelaaja on kyllä nöyrä, yrittää toteuttaa sovittua pelitapaa parhaansa mukaan ja pelaa myös omassa päässä hyvin. Joukkuepelissä on Suomen valttikortti, mutta paska on paskaa, vaikka se näyttäisi ulkoa päin katsottuna konvehdilta. Suurimmat erot aiheuttavat nopeasti ajateltuna kolme asiaa:
1. Taito
Suomalainen pelaaja on keskimäärin vain melko taitava. Pieniä maita vastaan peli kyllä toimii ja kädet riittävät, mutta huippuyksilöitä vastaan paukut loppuvat nopeasti kesken. Valtteri Filppulasta, Mikael Granlundista ja Tuomas Kiiskisestä voi sanoa, että he ovat taitavia pelaajia, mutta liian moni suomalaispelaaja antaa silkassa taidossa tasoitusta vastustajille. Suomalaiskiekkoilijan harhautukset kun ovat vähän tehottomia, syöttötaito laahaa venäläisiä ja tšekkejä valovuoden perässä ja maalinteon kanssa Suomella on aina ongelmia (ne laukaukset kun eivät ole tarpeeksi tarkkoja eivätkä tarpeeksi nopeita). Taito lukea peliäkin on monella vähän niin ja näin, sillä suomalainen toteuttaa kentällä kyllä pelitapaa hyvin, mutta tekee harvoin erityisen luovia ratkaisuja.
2. Luistelu
Suomen joukkueelta silmiinpistävä asia oli luisteluvoiman puute. Moni kotikisoissa pelannut leijona olisi parempi, mikäli luistelu olisi paremmalla tasolla. Esimerkiksi MM-tasolle hienosti tullut Joonas Järvinen olisi vieläkin parempi oman pään isäntä, mikäli luistelu olisi kunnossa. Nyt luistelu oli oikeasti hyvässä kunnossa lähinnä Filppulalla, Koivulla ja Antti Pihlströmillä. Lopuilla oli ongelmia ensimmäisten potkujen aikana (mm. Jesse Joensuu) tai silkassa luistelunopeudessa (mm. Granlund ja Jarkko Immonen). Suomalaiset ovat perinteisesti liikkuneet hyvin, mutta tämä joukkue olisi kaivannut ehdottomasti lisää jalkoja. Ikävä kyllä nykyään ongelmat luistelussa tuntuvat vaivaavan suurinta osaa kansainvälistä tasoa hätyyttelevistä suomalaiskiekkoilijoista.
3. Koko ja fyysisyys
Suomen parhaimmistoa olivat NHL-miesten lisäksi Ossi Väänänen, Jesse Joensuu, Joonas Järvinen ja Petri Kontiola. Toisin sanoen Suomen isokokoisimmat ja fyysisimmät pelaajat onnistuivat parhaiten pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä. Sen ikävä kyllä huomasi, että Leijonat oli yksi turnauksen pienimpiä ja kevyimpiä joukkueita. Mikael Granlund on kaikesta taidostaan huolimatta MM-kisoissa vähän väliä jään pinnassa, eikä Tuomas Kiiskinen saa horjutettua isokokoisia venäläispakkeja, vaikka yritystä on kuinka paljon. Omassa päässä Mikko Mäenpää, Janne Niskala ja Juuso Hietanen ovat auttamatta liian kevyttä kalustoa isokokoisia hyökkääjiä vastaan, eivätkä he kykene pienuuttaan korvaamaan pelkillä kiekollisilla taidoillaan. Yleensäkin on turha olettaa, että suomalaiskiekkoilija pelkän sisun avulla kykenisi voittamaan laitavääntöjä, mikäli vastustaja on kymmenen senttiä pidempi ja painaa viisitoista kiloa enemmän. Tämän asian vuoksi toivoisinkin, että Suomen juniorituotanto tuottaisi enemmän isoja pelaajia, eikä pelkästään alle 180-senttisiä pienikokoisia hyökkääjiä.
Mielestäni tämä turnaus ei ollut pettymys. Nyt vain puhkaistiin se maailmanmestaruudesta aiheutunut kupla, minkä perusteella Suomi olisi jotenkin poikkeuksellisen erinomainen jääkiekkomaa. Tämä oli enemmänkin paluu normaaleihin olosuhteisiin. Leijonat kykenee edelleen taistelemaan jokaisessa turnauksessa mitaleista, mutta se vaatii monen asian osumista kohdalleen. Pelkällä rutiinisuorittamisella Suomi kykenee ottamaan tämän kauden tavoin neljännen sijan niin miehissä kuin junioreiden MM-kisoista. Pidemmälle pääsy vaatii venymistä, sillä suomalaisen kiekon ongelmat ovat samat ikäluokasta ja tasosta toiseen.
Tulevaisuudessa mahdollisuus menestykseen puolestaan paranee sillä, että nuorista pelaajista saadaan kasvatettua aiempaa parempia pelaajia. Juniorimaajoukkueista löytyy muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna aiempaa enemmän taitoa, mutta 94-syntyneiden puolustajien, Joel Armian ja Aleksander Barkovin lisäksi turhan harvalla on tarpeeksi kokoa.
Eli tulevaisuutta ajattellen Kalervo Kummola voisi sijoittaa kotikisoista saatuja miljoonia junioritoimintaan, jotta joskus kymmenen vuoden päästä Suomella olisi kansainväliset mitat täyttäviä pelaajia. Siis niitä, jotka kykenevät kamppailemaan ketä tahansa vastaan sekä taidollisesti että fysiikkansa puolesta, ja jotka osaisivat laukoa. Siihen asti suomalaiset saavat tottua näiden kotikisojen kaltaisiin turnauksiin.
tiistai 15. toukokuuta 2012
Uninen Mikke
Peli Kazakstania vastaan palautti Suomen paremmille urille. Vastustajan taso oli heikko, mutta monella tapaa ottelu oli paluu turnauksen alun meininkiin. Alemmat ketjut hoitivat työnsä kunnialla ja saivat pelin painopisteen vastustajan päätyyn. Ykkösnyrkki oli taas kerran todella vahva ja Mikko Koivun ketju osoitti jälleen, ettei hyvät esitykset Kanadaa vastaan olleet mikään sattuma. Ykkösketjuun voi luottaa myös jatkossa.
Mutta sitten on se huono puoli. Kakkosketju, eli Antero Mertarannan sanoin se kuuluisa PIG-ketju on ollut luokaton. Siinä ketjussa oikeastaan kukaan ei ole onnistunut useampaan otteluun. Janne Pesonen nyt on Janne Pesonen, eivätkä hänen esityksensä juuri tavallisesta poikkea (hänestä olisi varmasti apua, mikäli loput ketjusta toimisi). Jarkko Immonen sen sijaan on ollut oudon vaisu, eikä hän ole kyennyt samanlaisiin huippuesityksiin, kuin muutamana viime vuonna maajoukkueessa. Ketjun suurin pettymys on kuitenkin ollut Mikael Granlund.
Viime kauden lopulla Granlund oli huikea. Ensiksi pudotuspeleissä hän pelasi erittäin hyvin ja johdatti HIFK:n Suomen mestaruuteen. Tämän jälkeen hän hyppäsi suoraan MM-kisoihin ja nuori pelaaja kohahdutti koko kansaa. Hänen pelinsä oli luovaa, hän pelasi rohkeasti, hän oli taitava ja hän antoi Jarkko Immoselle täydellisyyttä hipovia syöttöjä. Suomen juniorituotanto oli taittanut selvästi aallonpohjan ja Granlund oli suomalaisen jääkiekon tulevaisuuden kasvot. Ja sitten tuli se yksi maali ja paria päivää myöhemmin Suomi hoilasi "poika saunoo".
Granlundista tuli koko kansan sankari. Hänestä tuli meidän oma Mikke ja hänelle riitti kavereita (ja teinityttöjä) jokaisessa Suomen kylässä. Ikävä kyllä se tarkoitti myös sitä, että kaikki lehdet Helsingin Sanomista Hevoshulluun olivat kiinnostuneita Granlundista. Nuoren hyökkääjän kesä kuluikin harjoittelun lisäksi kaikenlaisissa haastatteluissa, Veikkauksen videon kuvauksissa ja ties missä "tärkeissä" PR-tilaisuuksissa.
Syksyllä kaikki näytti kuitenkin vielä hyvältä. Granlund oli vieläkin parempi kiekkoilija kuin keväällä. Hänen vahvuutensa olivat luonnollisesti edelleen vahvuuksia, mutta hänen fysiikkansa, luistelunsa ja laukauksensa olivat hioutuneet aiempaa paremmiksi. Kauden alkupuolikkaalla Granlund oli kiistatta SM-liigan paras pelaaja, minkä vuoksi Petri Matikainen peluutti häntä illasta toiseen yli 20 minuuttia ottelussa. Granlund valittiin myös Karjala-turnaukseen, missä hän dominoi kentän tapahtumia täysin. Tuossa vaiheessa "Mikke" ei ollut pelkästään SM-liigan paras pelaaja, vaan yksi Euroopan parhaista pelaajista.
Nuorten MM-kisat olivat nuorukaiselle ensimmäinen kompastuskivi. Raimo Helminen ylipeluutti tuolloin Suomen ykkösketjun puhki ja Granlund näytti varmaan ensimmäistä kertaa urallaan väsyneeltä. Suomen lupaavin kiekkoilija ei tuon jälkeen SM-liigassakaan ollut enää samalla tasolla, vaikka hyvin pelasikin. Sitten tuli vielä yksi takaisku, kun Granlundia piinasi koko maaliskuun ajan sitkeä kuume. Hyökkääjä ehti tehdä paluun pudotuspeleihin, mutta hän näytti kentältä vain keskinkertaiselta junioripelaajalta, ei tulevaisuuden NHL-tähdeltä. HIFK hävisi Jokereille pudotuspeleissä 0-4.
Granlund valittiin heti maajoukkueeseen, mutta hän sai kaikeksi onneksi levätä edes hetken. Jukka Jalonen varmasti toivoi, että pieni lepotauko auttaisi Granlundia. Ja kyllä se vähän taisikin auttaa. Granlund ei ollut mitenkään erityisen huikea Valko-Venäjää vastaan tai Euro Hockey Tourilla, mutta ei hän myöskään aivan lapanen ollut. Mutta ikävä kyllä hyökkääjän peli on heikentynyt jokaisessa ottelussa. Hän on tällä hetkellä väsynyt, aivan kuin siinä Elisan mainoksessa, jossa Granlund toteaa tunnetta puhkuen "maali".
Nyt tilanne on kärjistynyt jo siihen pisteeseen, että Kazakstania vastaan Jani Tuppurainen ja Mika Pyörälä tekivät parempia ja yllättävämpiä kiekollisia ratkaisuja kuin koko kansan kultapoika. Tuota vastustajaa vastaan keskitason liigapelaajakin kykenisi pelaamaan erinomaisesti, mutta Mikael Granlund näytti jälleen kerran uniselta, aralta ja itseluottamuksensa menettäneeltä. Kiekko poltti hyökkääjän lavassa, hän ei uskaltanut haastaa vastustajia ja hänen ovelat syöttönsä osuivat miltei useammin vastustajan lapaan kuin omien pelaajien. Granlund olikin viltissä toisen erän lopun ja kolmannen erän alun.
Ja ikävä kyllä se on nykyisillä Granlundin otteilla aivan oikeutettua.
Mutta sitten on se huono puoli. Kakkosketju, eli Antero Mertarannan sanoin se kuuluisa PIG-ketju on ollut luokaton. Siinä ketjussa oikeastaan kukaan ei ole onnistunut useampaan otteluun. Janne Pesonen nyt on Janne Pesonen, eivätkä hänen esityksensä juuri tavallisesta poikkea (hänestä olisi varmasti apua, mikäli loput ketjusta toimisi). Jarkko Immonen sen sijaan on ollut oudon vaisu, eikä hän ole kyennyt samanlaisiin huippuesityksiin, kuin muutamana viime vuonna maajoukkueessa. Ketjun suurin pettymys on kuitenkin ollut Mikael Granlund.
Viime kauden lopulla Granlund oli huikea. Ensiksi pudotuspeleissä hän pelasi erittäin hyvin ja johdatti HIFK:n Suomen mestaruuteen. Tämän jälkeen hän hyppäsi suoraan MM-kisoihin ja nuori pelaaja kohahdutti koko kansaa. Hänen pelinsä oli luovaa, hän pelasi rohkeasti, hän oli taitava ja hän antoi Jarkko Immoselle täydellisyyttä hipovia syöttöjä. Suomen juniorituotanto oli taittanut selvästi aallonpohjan ja Granlund oli suomalaisen jääkiekon tulevaisuuden kasvot. Ja sitten tuli se yksi maali ja paria päivää myöhemmin Suomi hoilasi "poika saunoo".
Granlundista tuli koko kansan sankari. Hänestä tuli meidän oma Mikke ja hänelle riitti kavereita (ja teinityttöjä) jokaisessa Suomen kylässä. Ikävä kyllä se tarkoitti myös sitä, että kaikki lehdet Helsingin Sanomista Hevoshulluun olivat kiinnostuneita Granlundista. Nuoren hyökkääjän kesä kuluikin harjoittelun lisäksi kaikenlaisissa haastatteluissa, Veikkauksen videon kuvauksissa ja ties missä "tärkeissä" PR-tilaisuuksissa.
Syksyllä kaikki näytti kuitenkin vielä hyvältä. Granlund oli vieläkin parempi kiekkoilija kuin keväällä. Hänen vahvuutensa olivat luonnollisesti edelleen vahvuuksia, mutta hänen fysiikkansa, luistelunsa ja laukauksensa olivat hioutuneet aiempaa paremmiksi. Kauden alkupuolikkaalla Granlund oli kiistatta SM-liigan paras pelaaja, minkä vuoksi Petri Matikainen peluutti häntä illasta toiseen yli 20 minuuttia ottelussa. Granlund valittiin myös Karjala-turnaukseen, missä hän dominoi kentän tapahtumia täysin. Tuossa vaiheessa "Mikke" ei ollut pelkästään SM-liigan paras pelaaja, vaan yksi Euroopan parhaista pelaajista.
Nuorten MM-kisat olivat nuorukaiselle ensimmäinen kompastuskivi. Raimo Helminen ylipeluutti tuolloin Suomen ykkösketjun puhki ja Granlund näytti varmaan ensimmäistä kertaa urallaan väsyneeltä. Suomen lupaavin kiekkoilija ei tuon jälkeen SM-liigassakaan ollut enää samalla tasolla, vaikka hyvin pelasikin. Sitten tuli vielä yksi takaisku, kun Granlundia piinasi koko maaliskuun ajan sitkeä kuume. Hyökkääjä ehti tehdä paluun pudotuspeleihin, mutta hän näytti kentältä vain keskinkertaiselta junioripelaajalta, ei tulevaisuuden NHL-tähdeltä. HIFK hävisi Jokereille pudotuspeleissä 0-4.
Granlund valittiin heti maajoukkueeseen, mutta hän sai kaikeksi onneksi levätä edes hetken. Jukka Jalonen varmasti toivoi, että pieni lepotauko auttaisi Granlundia. Ja kyllä se vähän taisikin auttaa. Granlund ei ollut mitenkään erityisen huikea Valko-Venäjää vastaan tai Euro Hockey Tourilla, mutta ei hän myöskään aivan lapanen ollut. Mutta ikävä kyllä hyökkääjän peli on heikentynyt jokaisessa ottelussa. Hän on tällä hetkellä väsynyt, aivan kuin siinä Elisan mainoksessa, jossa Granlund toteaa tunnetta puhkuen "maali".
Nyt tilanne on kärjistynyt jo siihen pisteeseen, että Kazakstania vastaan Jani Tuppurainen ja Mika Pyörälä tekivät parempia ja yllättävämpiä kiekollisia ratkaisuja kuin koko kansan kultapoika. Tuota vastustajaa vastaan keskitason liigapelaajakin kykenisi pelaamaan erinomaisesti, mutta Mikael Granlund näytti jälleen kerran uniselta, aralta ja itseluottamuksensa menettäneeltä. Kiekko poltti hyökkääjän lavassa, hän ei uskaltanut haastaa vastustajia ja hänen ovelat syöttönsä osuivat miltei useammin vastustajan lapaan kuin omien pelaajien. Granlund olikin viltissä toisen erän lopun ja kolmannen erän alun.
Ja ikävä kyllä se on nykyisillä Granlundin otteilla aivan oikeutettua.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Sveitsi, kärkimaiden kovin haastaja
90-luvun puolivälistä tuntuu olevan ikuisuus. Suomi voitti maailmanmestaruuden, Andrew McKim oli kova pistenikkari ja Marko Kiprusoff pelasi vielä hyvin. Samaan aikaan toisaalla Sveitsi ei tahtonut pysytellä edes A-sarjassa, vaan kävi pari kertaa hakemassa vauhtia alemmalta tasolta. Vuonna 1998 sveitsiläinen jääkiekko kuitenkin näki valoa tunnelin päässä, kun maajoukkue oli kotikisoissaan neljäs ja nuorten maajoukkue otti Helsingissä pronssia. Tuon jälkeen Sveitsi ei ole kyennyt vastaaviin sijoituksiin, mutta tulosten takana maa on koko ajan kehittynyt.
90-luvun alun sveitsiläiskiekkoilijat eivät olleet varsinaisesti mitään maailman tunnetuimpia jääkiekkoilijoita, sillä näköhavainnot kotimaan ulkopuolelta jäivät varsin vähäisiksi. 90-luvun lopulla pelaajien taso parani ja sen ajan ikäluokat kykenivät jo paremmin haastamaan huippumaita. Maajoukkueen tasaiset otteet kärkimaita vastaan eivät kuitenkaan johtuneet pelkästään materiaalista, vaan suurelta osin valmentaja Ralph Kruegerin ääripuolustavasta taktiikasta ja David Aebischerin tai muun vastaavan maalivahdin torjunnoista. Sveitsi olikin sitten lähes aina ongelmissa, kun Ranskaa, Italiaa ja muita vastaavia vastaan olisi pitänyt yhtäkkiä hallita kenttätapahtumia.
Tällä hetkellä suuri osa 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun maajoukkueesta on vaihtunut ja tarjolla on aina vain parempia pelaajia. Sean Simpsonin valmentama joukkue on osoittanut näissä kisoissa, että Sveitsi ei keskity enää pelkästään puolustamiseen. Käkikellomaan pelaajat osaavat nykyään myös hyökätä ja jopa Duncan Keith oli ongelmissa vikkelien sveitsiläiskiekkoilijoiden karvauksen alla. Kentällä peli on ollut tasaista, mutta voittoa Sveitsi ei ole onnistunut nappamaan Suomea tai Kanadaa vastaan. Pelaajat ovat hyviä, mutta vielä toistaiseksi tasoltaan hivenen kärkimaiden vastaavia perässä. Tilanne kuulostaakin samalta, kuin Suomella 70- ja 80-luvulla. Yksittäisiä voittoja tuli, mutta mitaliin asti ei kyvyt riittäneet.
Mutta muuttuneen tilanteen huomaa NHL:ssäkin. 90-luvulla niinkin tunnettu maalivahti kuin Pauli Jaks pelasi yhden ottelun NHL:ssä ja vuosikymmenen lopussa pohjoisamerikkalaiset saivatkin ihmetellä, että kuka ihmeen David Aebischer on Patrick Royn takana Avalanchen kakkosvahti. Vuonna 1997 Edmonton Oilers varasi Michel Riesenin ensimmäisellä kierroksella, mutta hänen NHL-uransa jäi vain 12 ottelun mittaiseksi. Toronto Maple Leafsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1999 ei mennyt myöskään ihan putkeen, sillä lopulta Luca Cereda ei pelannut yhtään ottelua taalaliigassa. Reto von Arx ja Thomas Ziegler pelasivat uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosina muutaman ottelun NHL:ssä, maalivahti Martin Gerber vähän enemmänkin.
Mark Streit, Jonas Hiller ja kumppanit aloittivat kuitenkin laajemman invaasion taalaliigaan vuoden 2005 tienoilla, ja sen jälkeen useampikin sveitsiläispelaaja on ainakin päässyt yrittämään pelipaikan nappaamista NHL:ssä. Osa on jopa onnistunut yrityksessä. Tällä kaudella maailman kovimmassa sarjassa pelasi yhteensä kahdeksan sveitsiläistä, joista moni on nuorempi kuin suurin osa suomalaisista NHL-kiekkoilijoista. Maalivahti Jonas Hiller ja puolustaja Mark Streit ovat jo vähän kokeneempia pelaajia, mutta puolustajat Luca Sbisa (ensimmäisen kierroksen varaus), Roman Josi, Yannick Weber ja Raphael Diaz eivät ole iällä pilattuja. Sitä ei myöskään ole ensimmäisellä kierroksella varattu 20-vuotias hyökkääjä Nino Niederreiter. Virta NHL:ään tuskin loppuu, sillä viime kesänä ensimmäisellä kierroksella varattu Sven Bärtschi takoi WHL:ssä peräti 94 pistettä vain 47 ottelussa ja teki NHL:ssä viidessä ottelussa kolme maalia. Euroopasta NHL-paikan nappaamista tullee yrittämään ainakin Sveitsin liigan pistepörssin voittaja Damien Brunner.
Syynä tähän kehitykseen on Sveitsin taloudelliset resurssit, sillä vaikka jalkapallo on maan ykköslaji, jääkiekollekin löytyy rikkaasta maasta paljon tukijoita. Maan oma pääsarja NLA on koko ajan kehittynyt paremmaksi sarjaksi. 90-luvulla Sveitsiltä löytyi jo rahaa hankkia huippuluokan ulkomaalaisia pelaajia, jotka sitten tulivat dominoimaan kenttätapahtumia. Sveitsiläiset kiekkoilijat joutuivat kehittymään pysyäkseen näiden pelaajien perässä ja pientä kehitystä on koko ajan ollut havaittavissa. Nyt maassa on oikein laadukas sarja, jossa kärkiketjujen pelaajat mahtuisivat myös Elitserienin ja SM-liigan kärkiketjuihin. Alempien ketjujen taso ei ole Ruotsin ja Suomen kanssa samalla tasolla, mutta ero ei ole kovinkaan iso.
Raha ei auta pelkästään pääsarjan tasolla, vaan Sveitsissä on selvästi tehty oikeita asioita myös ruohonjuuritasolla. Sveitsin nuorisomaajoukkueet ovat pelanneet jo vuosia hyvin, vaikka materiaalin laajuus ei riitä haastamaan vaikkapa Kanadaa tai Ruotsia. Joukosta löytyy kuitenkin huippulupaavia yksilöitä, jotka täyttävät kansainväliset mitat. Se kertoo selvästi siitä, että osa rahoituksesta on väkisinkin kohdistunut junioritoimintaan. Ilman huippuluokan valmennusta ja muutenkin hyviä olosuhteita Sveitsiltä olisi turha odottaa vuosi toisensa jälkeen Sbisan, Josin, Niederreiterin tai Bärtschin kaltaisia lupauksia. Ja kun juniorituotanto toimii, se näkyy ennen pitkää myös maajoukkueessa.
Mielestäni oikea kysymys ei olekaan enää se, että nappaako Sveitsi joskus vielä mitalin. Kysymys on siitä, että milloin se tapahtuu.
90-luvun alun sveitsiläiskiekkoilijat eivät olleet varsinaisesti mitään maailman tunnetuimpia jääkiekkoilijoita, sillä näköhavainnot kotimaan ulkopuolelta jäivät varsin vähäisiksi. 90-luvun lopulla pelaajien taso parani ja sen ajan ikäluokat kykenivät jo paremmin haastamaan huippumaita. Maajoukkueen tasaiset otteet kärkimaita vastaan eivät kuitenkaan johtuneet pelkästään materiaalista, vaan suurelta osin valmentaja Ralph Kruegerin ääripuolustavasta taktiikasta ja David Aebischerin tai muun vastaavan maalivahdin torjunnoista. Sveitsi olikin sitten lähes aina ongelmissa, kun Ranskaa, Italiaa ja muita vastaavia vastaan olisi pitänyt yhtäkkiä hallita kenttätapahtumia.
Tällä hetkellä suuri osa 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun maajoukkueesta on vaihtunut ja tarjolla on aina vain parempia pelaajia. Sean Simpsonin valmentama joukkue on osoittanut näissä kisoissa, että Sveitsi ei keskity enää pelkästään puolustamiseen. Käkikellomaan pelaajat osaavat nykyään myös hyökätä ja jopa Duncan Keith oli ongelmissa vikkelien sveitsiläiskiekkoilijoiden karvauksen alla. Kentällä peli on ollut tasaista, mutta voittoa Sveitsi ei ole onnistunut nappamaan Suomea tai Kanadaa vastaan. Pelaajat ovat hyviä, mutta vielä toistaiseksi tasoltaan hivenen kärkimaiden vastaavia perässä. Tilanne kuulostaakin samalta, kuin Suomella 70- ja 80-luvulla. Yksittäisiä voittoja tuli, mutta mitaliin asti ei kyvyt riittäneet.
Mutta muuttuneen tilanteen huomaa NHL:ssäkin. 90-luvulla niinkin tunnettu maalivahti kuin Pauli Jaks pelasi yhden ottelun NHL:ssä ja vuosikymmenen lopussa pohjoisamerikkalaiset saivatkin ihmetellä, että kuka ihmeen David Aebischer on Patrick Royn takana Avalanchen kakkosvahti. Vuonna 1997 Edmonton Oilers varasi Michel Riesenin ensimmäisellä kierroksella, mutta hänen NHL-uransa jäi vain 12 ottelun mittaiseksi. Toronto Maple Leafsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1999 ei mennyt myöskään ihan putkeen, sillä lopulta Luca Cereda ei pelannut yhtään ottelua taalaliigassa. Reto von Arx ja Thomas Ziegler pelasivat uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosina muutaman ottelun NHL:ssä, maalivahti Martin Gerber vähän enemmänkin.
Mark Streit, Jonas Hiller ja kumppanit aloittivat kuitenkin laajemman invaasion taalaliigaan vuoden 2005 tienoilla, ja sen jälkeen useampikin sveitsiläispelaaja on ainakin päässyt yrittämään pelipaikan nappaamista NHL:ssä. Osa on jopa onnistunut yrityksessä. Tällä kaudella maailman kovimmassa sarjassa pelasi yhteensä kahdeksan sveitsiläistä, joista moni on nuorempi kuin suurin osa suomalaisista NHL-kiekkoilijoista. Maalivahti Jonas Hiller ja puolustaja Mark Streit ovat jo vähän kokeneempia pelaajia, mutta puolustajat Luca Sbisa (ensimmäisen kierroksen varaus), Roman Josi, Yannick Weber ja Raphael Diaz eivät ole iällä pilattuja. Sitä ei myöskään ole ensimmäisellä kierroksella varattu 20-vuotias hyökkääjä Nino Niederreiter. Virta NHL:ään tuskin loppuu, sillä viime kesänä ensimmäisellä kierroksella varattu Sven Bärtschi takoi WHL:ssä peräti 94 pistettä vain 47 ottelussa ja teki NHL:ssä viidessä ottelussa kolme maalia. Euroopasta NHL-paikan nappaamista tullee yrittämään ainakin Sveitsin liigan pistepörssin voittaja Damien Brunner.
Syynä tähän kehitykseen on Sveitsin taloudelliset resurssit, sillä vaikka jalkapallo on maan ykköslaji, jääkiekollekin löytyy rikkaasta maasta paljon tukijoita. Maan oma pääsarja NLA on koko ajan kehittynyt paremmaksi sarjaksi. 90-luvulla Sveitsiltä löytyi jo rahaa hankkia huippuluokan ulkomaalaisia pelaajia, jotka sitten tulivat dominoimaan kenttätapahtumia. Sveitsiläiset kiekkoilijat joutuivat kehittymään pysyäkseen näiden pelaajien perässä ja pientä kehitystä on koko ajan ollut havaittavissa. Nyt maassa on oikein laadukas sarja, jossa kärkiketjujen pelaajat mahtuisivat myös Elitserienin ja SM-liigan kärkiketjuihin. Alempien ketjujen taso ei ole Ruotsin ja Suomen kanssa samalla tasolla, mutta ero ei ole kovinkaan iso.
Raha ei auta pelkästään pääsarjan tasolla, vaan Sveitsissä on selvästi tehty oikeita asioita myös ruohonjuuritasolla. Sveitsin nuorisomaajoukkueet ovat pelanneet jo vuosia hyvin, vaikka materiaalin laajuus ei riitä haastamaan vaikkapa Kanadaa tai Ruotsia. Joukosta löytyy kuitenkin huippulupaavia yksilöitä, jotka täyttävät kansainväliset mitat. Se kertoo selvästi siitä, että osa rahoituksesta on väkisinkin kohdistunut junioritoimintaan. Ilman huippuluokan valmennusta ja muutenkin hyviä olosuhteita Sveitsiltä olisi turha odottaa vuosi toisensa jälkeen Sbisan, Josin, Niederreiterin tai Bärtschin kaltaisia lupauksia. Ja kun juniorituotanto toimii, se näkyy ennen pitkää myös maajoukkueessa.
Mielestäni oikea kysymys ei olekaan enää se, että nappaako Sveitsi joskus vielä mitalin. Kysymys on siitä, että milloin se tapahtuu.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Farssikisat
Kotikisat ovat alkaneet. Ikävä kyllä näyttää siltä, että koko kekkereistä on tulossa täydellinen pannukakku. Ja jos ei muuta, niin ainakin siitä on tulossa muuten vain nolo turnaus Suomelle.
Lippujen hinnat ovat ihan käsittämättömät. 156 euroa Suomen ja Valko-Venäjän ottelusta on aivan liikaa ja se näkyi avauspelissä Suomen kannalta nöyryyttävällä tavalla. Hallilla oli aivan liikaa tyhjiä paikkoja, kun alakatsomon pukumiehet kyllästyivät otteluun. Sen sijaan kisoista innostuneita ihmisiä näkyi katsomoissa aivan liian vähän. Televisioon ei kisahuuma nimittäin välittynyt ollenkaan, eikä tilanne kuulemma paikan päälläkään ollut yhtään parempi. Eikä se ole mikään ihme, mikäli Leijoniin fanaattisimmin suhtautuvat ihmiset, eli lapset ja nuoret, on hinnoiteltu pitämään huumaa yllä kotikatsomoissa.
Suomi-Slovakia näytti olevan jo hivenen parempi, mutta se meno taisi lopahtaa ottelun edetessä. Ja tuokin oli ainakin näin kotikatsomoon katseltuna kaukana siitä, mihin kyettiin vaikkapa Raumalla. Maakuntavisiiteillä tunnelma luotiin ehkä osittain keinotekoisesti läpsyttimillä, mutta sekin on paljon parempi kuin hartaat kirkonmenot, jota Suomen otteluissa on ollut havaittavissa. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, Brnossa pelatussa EHT-turnauksessa taisi Suomi-Ruotsi-ottelussakin olla parempi tunnelma, kuin kotikisojen "huumassa".
Suomen otteluissa on vielä tilaa, mutta niin on myös muissakin peleissä. USA-Kanada on oikeasti kiinnostava ottelu, jossa kaksi jääkiekon suurta maata kohtaavat. Katsomossa oli kuitenkin hurjasti tyhjiä penkkejä. Ehkä järkevämmällä hinnoittelulla nekin penkit olisi saatu myytyä. Ei siis ihme, että kisajärjestäjillä on nyt hätä ja Ranskaa ja Kazakstania vastaan pelattaviin otteluihin myydään edullisia paketteja. Nyt saa ostaa neljä lippua yhden hinnalla, sillä Mika Sulin "haluaa, että kaikki pääsevät nauttimaan MM-kisoista".
Tuo huiman upea ele taitaa vain olla aivan liian myöhään tehty ja se taitaa olla aivan liian vähän. Kansan mielipiteitä kun ei enää ehdi korjaamaan, kun vahinko on jo tapahtunut.
Lippujen hinnat ovat ihan käsittämättömät. 156 euroa Suomen ja Valko-Venäjän ottelusta on aivan liikaa ja se näkyi avauspelissä Suomen kannalta nöyryyttävällä tavalla. Hallilla oli aivan liikaa tyhjiä paikkoja, kun alakatsomon pukumiehet kyllästyivät otteluun. Sen sijaan kisoista innostuneita ihmisiä näkyi katsomoissa aivan liian vähän. Televisioon ei kisahuuma nimittäin välittynyt ollenkaan, eikä tilanne kuulemma paikan päälläkään ollut yhtään parempi. Eikä se ole mikään ihme, mikäli Leijoniin fanaattisimmin suhtautuvat ihmiset, eli lapset ja nuoret, on hinnoiteltu pitämään huumaa yllä kotikatsomoissa.
Suomi-Slovakia näytti olevan jo hivenen parempi, mutta se meno taisi lopahtaa ottelun edetessä. Ja tuokin oli ainakin näin kotikatsomoon katseltuna kaukana siitä, mihin kyettiin vaikkapa Raumalla. Maakuntavisiiteillä tunnelma luotiin ehkä osittain keinotekoisesti läpsyttimillä, mutta sekin on paljon parempi kuin hartaat kirkonmenot, jota Suomen otteluissa on ollut havaittavissa. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, Brnossa pelatussa EHT-turnauksessa taisi Suomi-Ruotsi-ottelussakin olla parempi tunnelma, kuin kotikisojen "huumassa".
Suomen otteluissa on vielä tilaa, mutta niin on myös muissakin peleissä. USA-Kanada on oikeasti kiinnostava ottelu, jossa kaksi jääkiekon suurta maata kohtaavat. Katsomossa oli kuitenkin hurjasti tyhjiä penkkejä. Ehkä järkevämmällä hinnoittelulla nekin penkit olisi saatu myytyä. Ei siis ihme, että kisajärjestäjillä on nyt hätä ja Ranskaa ja Kazakstania vastaan pelattaviin otteluihin myydään edullisia paketteja. Nyt saa ostaa neljä lippua yhden hinnalla, sillä Mika Sulin "haluaa, että kaikki pääsevät nauttimaan MM-kisoista".
Tuo huiman upea ele taitaa vain olla aivan liian myöhään tehty ja se taitaa olla aivan liian vähän. Kansan mielipiteitä kun ei enää ehdi korjaamaan, kun vahinko on jo tapahtunut.
Vielä murheellisempia farssin piirteitä koettiin yllättävän hyvin myyneessä Ranskan ja Kazakstanin ottelussa. Kerroin jo pari kuukautta sitten, että tuohon otteluun suunnitellaan protestia. Asia sai huomiota jo mediassakin ja otteluun tehtiin lukuisia lakanoita. Hallilla niitä vain ei näkynyt paria poikkeusta lukuun ottamatta, sillä jostain syystä kisoja kritisoivat lakanat jäivät hallin ulkopuolelle. Kuulemma yli 1m x 1m lakanoita ei saanut tuoda halliin. Paitsi tietenkin mikäli lakanoissa oli oikea viesti. Väärää mieltä olevat ihmiset vaimennettiin ja poistettiin katsomosta, tai ainakin lakanat vietiin pois.
Kyllä nyt kokee, että eletään sivistysmaassa, jossa sananvapaus kukoistaa!
Muutenkin nämä kisat ovat aiheuttaneet erikoisen tunteen. Kisahuuma loistaa poissaolollaan. Tiedän ihmisiä, jotka katsovat liigakauden aikana noin yhden ottelun, mutta MM-kisat kiinnostavat. Mutta nyt ihmetellään, miksi ei voi katsoa USA-Kanada-ottelua. Ehkäpä ne muutkin ottelut ovat kisahuuman luomisessa miltei yhtä tärkeässä roolissa kuin Leijonien omat ottelut. Mutta nyt ne ovat piilossa maksukorttien takana. Ja kun kisat ovat piilossa, ne ovat myös ajatusten ulkopuolella.
Ja jos ollaan rehellisiä, ei Leijonien otteetkaan erityisen suurta hurmosta ole saaneet aikaan. Suomi on voittanut kaksi ottelua, mutta kyllähän Valko-Venäjä ja Slovakia pitikin kaatua. Se tapa vain ei ole kovinkaan mairitteleva. Voitto jalkapallolukemin kun ei ole sitä mitä Suomelta odotetaan. Slovakiaa vastaan Leijonat pelasivat muutenkin sellaista antijääkiekkoa, jossa otettiin vain huonot puolet Jalosen pelistä. Ei ne viivelähdöt nyt sentään mikään itseisarvo saa olla!
Mutta jos jotain positiivista haetaan, tästä pohjanoteerauksesta ei pääse kuin ylöspäin.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Russian factor ja Yevgeni Kuznetsovin jatkosopimus
NHL-joukkueet eivät ole enää yhtä kiinnostuneita venäläisistä
kiekkoilijoista kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Siitä hyvä merkki on
romahtanut NHL-varausten määrä. Vuonna 2000 venäläisiä varattiin peräti
42 kappaletta, vuonna 2002 34, vuonna 2004 20 ja vuonna 2006 15. Sen
jälkeen venäläisvarausten määrä on vakioitunut noin kahdeksaan
pelaajaan. Onko venäläisjunioreiden taso pudonnut? Osittain kyllä, mutta
Venäjä tuottaa kyllä edelleen hyviä pelaajia, mistä hyvänä osoituksena on
vuoden 2011 nuorten maailmanmestaruus. Suurempi syy on kuitenkin KHL.
Yksinkertaistettuna KHL kykenee tarjoamaan venäläisille nuorille pelaajille niin kovaa palkkaa, että varsinkin NHL:n tulokassopimukset jäävät rahallisesti venäläisten summista jälkeen. Ja useinhan pelaajat pelaavat siellä, missä rahaa saa, vaikka NHL olisi kuinka suuri unelma.
Venäjällä saatavat rahasummat vaikuttavat kummasti erityisesti venäläispelaajiin. Alexei Emelin varattiin jo vuonna 2004, mutta puolustaja siirtyi vasta täksi kaudeksi Montreal Canadiensin riveihin. Myös vuonna 2004 varattu Nikita Nikitin puolestaan liittyi St. Louis Bluesin organisaatioon vasta kesällä 2010. Ensimmäisellä kierroksella varattu Nikita Filatov ei puolestaan halunnut farmiin, vaan hän päätti ennemmin lähteä pelaamaan Venäjälle. Kaikkein erikoisin tapaus on tietysti Aleksander Radulov. Kun aiemmin loikattiin Venäjältä länteen, päätti Kanadan juniorisarjoissa ja Nashville Predatorsissa pelannut Radulov loikata Salavat Yulaev Ufan rahojen perässä Venäjälle. 58 pistettä NHL:ssä kaudella 2007-2008 kerännyt hyökkääjä pelasi neljä kautta Venäjällä, kunnes siirtyi tänä keväänä takaisin Predatorsiin. Ensi kauden osoite on vielä kysymysmerkki, mutta voisin miltei veikata Venäjää.
NHL:n varaustilaisuuden yhteydessä venäläisten nuorten kohdalla puhutaankin "russian factorista". He eivät yksinkertaisesti ole NHL-joukkueiden silmissä yhtä kiinnostavia kuin muut pelaajat. Erityisesti Venäjällä pelaavat venäläiset edustavat NHL-joukkueiden silmissä suurta riskiä, sillä heidän halukkuutensa pelata Pohjois-Amerikassa on aina kyseenalainen. Riski on pienempi, mikäli venäläislupaus pelaa jossain Pohjois-Amerikan juniorisarjassa.
Tuorein esimerkki ilmiön syistä tuli juuri äskettäin. Yevgeni Kuznetsov kuuluu ehdottomasti maailman lupaavimpien nuorien pelaajien joukkoon. 20-vuotias hyökkääjä johdatti Venäjän jo viime vuonna nuorten maailmanmestaruuteen 11 pisteellään ja hyvät suoritukset huomioitiin myös valinnalla turnauksen tähdistökentälliseen. Tänä vuonna Kuznetsov keräsi 13 pistettä ja hänet valittiin nuorten MM-kisojen parhaimmaksi pelaajaksi. KHL:ssä hyökkääjä keräsi viime kaudella 32 pistettä ja tällä kaudella 40 pistettä. Euro Hockey Tourilla Kuznetsov on ollut koko kauden ajan Venäjän pirteimpiä ja samalla hän on kerännyt myös kohtuullisen hyvin tehopisteitä. Tällä hetkellä hyökkääjä on valmistautumassa MM-kisoihin Venäjän maajoukkueen mukana.
Luonnollisesti Kuznetsovin kaksi vuotta sitten varannut Washington Capitals oli kiinnostunut pelaajasta. Capitals on varmasti antanut tuon tason pelaajalle erittäin hyvän tarjouksen, missä palkkaa tarjottiin niin paljon kuin tulokkaalle voi yleensäkään antaa, sekä todennäköisesti muhkeat bonukset. Kuznetsov kuitenkin tarttui Traktor Chelyabinskin kaksivuotiseen sopimustarjouksen ja pelaa näin KHL:ssä vuoteen 2014. Osasyynä on Sotshin olympialaiset, sillä Venäjän joukkueeseen voi olla helpompi päästä KHL:stä kuin NHL:stä. KHL on venäläisille hyvä näyteikkuna päästä esiintymään maajoukkuepaidassa Euro Hockey Tourilla ja MM-kisoissa. NHL:stä voikin olla vaikeampaa päästä mukaan, mikäli peliaikaa ei tule paljoa. Mutta se ei tarvitse paljon tuumiskelua, että keksii pääsyyn olevan raha. Kuznetsoville todennäköisesti lyötiin nokan eteen yksi kovimpia palkkasummia, mitä Venäjällä on tähän mennessä tarjottu.
Tämä esimerkki vain osoittaa sen, että venäläisen varaaminen on riski. Ikinä ei tiedä, että tuleeko varattu venäläispelaaja NHL-joukkueeseen heti, parin vuoden päästä, viiden vuoden kuluttua vai tuleeko ylipäätään ollenkaan rapakon taakse. Tämän vuoksi ei kannata yllättyä, mikäli venäläispelaajien varaaminen on seuraavassakin NHL:n varaustilaisuudessa nihkeää. Jopa huippulupaavat pelaajat voivat joutua odottamaan omaa varaustaan yllättävän kauan, varsinkin jos Kuznetsovin lisäksi myös Vladimir Tarasenko päättää jäädä Venäjälle. Mikhail Grigorenko on monella listalla rankattu tulevan NHL:n varaustilaisuuden toiseksi lupaavimmaksi pelaajaksi, mutta pitäisin sitä itse suoranaisena ihmeenä, mikäli hänet varataan edes kolmen ensimmäisen joukossa. Andrei Vasilevski ja Daniil Zharkov ovat joillain listoilla ensimmäisten kierroksen varauksia, mutta kumpikin voi jäädä ensimmäisen kierroksen ulkopuolelle.
Mutta toisaalta, onko se nyt niin paha asia, että NHL ei kykenekään enää dominoimaan jääkiekkomaailmaa aivan miten tahtoo, vaan sillä on vastavoima Venäjällä?
Yksinkertaistettuna KHL kykenee tarjoamaan venäläisille nuorille pelaajille niin kovaa palkkaa, että varsinkin NHL:n tulokassopimukset jäävät rahallisesti venäläisten summista jälkeen. Ja useinhan pelaajat pelaavat siellä, missä rahaa saa, vaikka NHL olisi kuinka suuri unelma.
Venäjällä saatavat rahasummat vaikuttavat kummasti erityisesti venäläispelaajiin. Alexei Emelin varattiin jo vuonna 2004, mutta puolustaja siirtyi vasta täksi kaudeksi Montreal Canadiensin riveihin. Myös vuonna 2004 varattu Nikita Nikitin puolestaan liittyi St. Louis Bluesin organisaatioon vasta kesällä 2010. Ensimmäisellä kierroksella varattu Nikita Filatov ei puolestaan halunnut farmiin, vaan hän päätti ennemmin lähteä pelaamaan Venäjälle. Kaikkein erikoisin tapaus on tietysti Aleksander Radulov. Kun aiemmin loikattiin Venäjältä länteen, päätti Kanadan juniorisarjoissa ja Nashville Predatorsissa pelannut Radulov loikata Salavat Yulaev Ufan rahojen perässä Venäjälle. 58 pistettä NHL:ssä kaudella 2007-2008 kerännyt hyökkääjä pelasi neljä kautta Venäjällä, kunnes siirtyi tänä keväänä takaisin Predatorsiin. Ensi kauden osoite on vielä kysymysmerkki, mutta voisin miltei veikata Venäjää.
NHL:n varaustilaisuuden yhteydessä venäläisten nuorten kohdalla puhutaankin "russian factorista". He eivät yksinkertaisesti ole NHL-joukkueiden silmissä yhtä kiinnostavia kuin muut pelaajat. Erityisesti Venäjällä pelaavat venäläiset edustavat NHL-joukkueiden silmissä suurta riskiä, sillä heidän halukkuutensa pelata Pohjois-Amerikassa on aina kyseenalainen. Riski on pienempi, mikäli venäläislupaus pelaa jossain Pohjois-Amerikan juniorisarjassa.
Tuorein esimerkki ilmiön syistä tuli juuri äskettäin. Yevgeni Kuznetsov kuuluu ehdottomasti maailman lupaavimpien nuorien pelaajien joukkoon. 20-vuotias hyökkääjä johdatti Venäjän jo viime vuonna nuorten maailmanmestaruuteen 11 pisteellään ja hyvät suoritukset huomioitiin myös valinnalla turnauksen tähdistökentälliseen. Tänä vuonna Kuznetsov keräsi 13 pistettä ja hänet valittiin nuorten MM-kisojen parhaimmaksi pelaajaksi. KHL:ssä hyökkääjä keräsi viime kaudella 32 pistettä ja tällä kaudella 40 pistettä. Euro Hockey Tourilla Kuznetsov on ollut koko kauden ajan Venäjän pirteimpiä ja samalla hän on kerännyt myös kohtuullisen hyvin tehopisteitä. Tällä hetkellä hyökkääjä on valmistautumassa MM-kisoihin Venäjän maajoukkueen mukana.
Luonnollisesti Kuznetsovin kaksi vuotta sitten varannut Washington Capitals oli kiinnostunut pelaajasta. Capitals on varmasti antanut tuon tason pelaajalle erittäin hyvän tarjouksen, missä palkkaa tarjottiin niin paljon kuin tulokkaalle voi yleensäkään antaa, sekä todennäköisesti muhkeat bonukset. Kuznetsov kuitenkin tarttui Traktor Chelyabinskin kaksivuotiseen sopimustarjouksen ja pelaa näin KHL:ssä vuoteen 2014. Osasyynä on Sotshin olympialaiset, sillä Venäjän joukkueeseen voi olla helpompi päästä KHL:stä kuin NHL:stä. KHL on venäläisille hyvä näyteikkuna päästä esiintymään maajoukkuepaidassa Euro Hockey Tourilla ja MM-kisoissa. NHL:stä voikin olla vaikeampaa päästä mukaan, mikäli peliaikaa ei tule paljoa. Mutta se ei tarvitse paljon tuumiskelua, että keksii pääsyyn olevan raha. Kuznetsoville todennäköisesti lyötiin nokan eteen yksi kovimpia palkkasummia, mitä Venäjällä on tähän mennessä tarjottu.
Tämä esimerkki vain osoittaa sen, että venäläisen varaaminen on riski. Ikinä ei tiedä, että tuleeko varattu venäläispelaaja NHL-joukkueeseen heti, parin vuoden päästä, viiden vuoden kuluttua vai tuleeko ylipäätään ollenkaan rapakon taakse. Tämän vuoksi ei kannata yllättyä, mikäli venäläispelaajien varaaminen on seuraavassakin NHL:n varaustilaisuudessa nihkeää. Jopa huippulupaavat pelaajat voivat joutua odottamaan omaa varaustaan yllättävän kauan, varsinkin jos Kuznetsovin lisäksi myös Vladimir Tarasenko päättää jäädä Venäjälle. Mikhail Grigorenko on monella listalla rankattu tulevan NHL:n varaustilaisuuden toiseksi lupaavimmaksi pelaajaksi, mutta pitäisin sitä itse suoranaisena ihmeenä, mikäli hänet varataan edes kolmen ensimmäisen joukossa. Andrei Vasilevski ja Daniil Zharkov ovat joillain listoilla ensimmäisten kierroksen varauksia, mutta kumpikin voi jäädä ensimmäisen kierroksen ulkopuolelle.
Mutta toisaalta, onko se nyt niin paha asia, että NHL ei kykenekään enää dominoimaan jääkiekkomaailmaa aivan miten tahtoo, vaan sillä on vastavoima Venäjällä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)