tiistai 26. helmikuuta 2013

The end

Numerot kertovat totuuden:
2010 102
2011 86
2012 60

Vuosittaisten ja kuukausittaisten blogikirjoitusten määrä on pudonnut jatkuvasti, enkä usko, että tuo määrä juuri lisääntyisi. Ja viimeisistä kirjoituksistakin osa on jäänyt aika pintapuolisiksi raapaisuiksi.

On aika tehdä isoja päätöksiä. Päivitystahti on kaukana siitä, mihin olisin tyytyväinen, mutta enempään en tällä hetkellä kykene. Kirjoitusinspiraatio on kieltämättä ollut kateissa, mutta kyllä suurin ongelma on muissa asioissa. Aikaa ja energiaa ei yksinkertaisesti ole enää tarpeeksi siihen, että saisin pidettyä blogini sellaisella tasolla, mihin itse olisin tyytyväinen.

Ja kun en itse ole tilanteeseen tyytyväinen, kirjoittamisesta tulee suorittamista, eli pakkopullaa. Ja se ei ole yhtään hyvä asia.

Blogini alussa minulla oli aikaa vaikka kuinka paljon. Olin itsekseni asuva opiskelija, jolla vapaa-aikaa ja intoa oli vaikka muille jakaa. Elämä kuitenkin etenee ja muut asiat nostavat hiljalleen päätään. Opiskelut ovat päättyneet, arkipäivät sujuvat työpaikalla, enkä asu enää yksin. Tässä päälle kolmen vuoden aikana blogin uutuudenviehätyskin on saattanut hivenen karista.

Lisäksi pudotuspelien alkaessa aika ei ainakaan lisäänny. On siis aika tehdä jotain sen eteen, että edes joskus saisi ladata akkuja. Päätös oli vaikea, mutta nyt on aika päättää Quethasin lätkäblogin tarina.

Kiitokset kaikille lukijoille! Jatkoajalle (niin toimitukselliselle puolelle kuin keskustelupalstankin puolelle) kirjoitan edelleen, ja sieltä tuskin olen kokonaan häipymässä. Blogikin saattaa vielä tehdä jossain muodossa paluun sitten joskus.

Siihen asti, näkemiin!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Quethas Draft Ranking: Saros parantaa jatkuvasti

Suomalaisittain ensi kesän NHL:n varaustilaisuus on yhtä aikaa erittäin kiinnostava, mutta myös jonkinlainen pettymys. Viime kesänä odotin enemmän kovia nimiä, mutta vain listani kärkikuusikko on mielestäni kyennyt etenemään urallaan odotetulla tavalla. Toki täytyy muistaa, että positiivisena puolena kärkikolmikko on sitten sitäkin kovempi ja Barkovin varausnumero lienee pienin suomalaisen saama varausnumero vuoden 2002 jälkeen.

Viimeinen listaukseni on viime marraskuulta. Yleisiä huomioita sen jälkeiseltä ajalta:

Positiiviset yllätykset:

Juuse Saros on koko ajan nostanut asetelmiaan omissa silmissäni. Saros on jo nyt itsestään selvä ykkösvahti alle 18-vuotiaiden kisoihin. Nuorten SM-liigan torjuntaprosentti on huima, ja ennen kaikkea maajoukkueessa on kulkenut. Saroksen torjuntaprosentti on maajoukkueturnauksesta toiseen päälle yhdeksänkymmenen, kun taas esimerkiksi Ville Husson torjuntaprosentti on ollut selvästi alle tuon lukeman.

Miro Aaltonen pelasi erinomaista liigakautta ja esitti ennakkoluulottomia otteita nuorissa leijonissa. Pisteitä tuli, luistin liikkui erinomaisesti ja kehitys oli ottanut harppauksia eteenpäin. Ikävä kyllä heti nuorten kisojen ensimmäisessä ottelussa Aaltonen loukkaantui. Samalla hävisi mahdollisuus "varmaan" varaukseen. Hyökkääjä on kuitenkin osoittanut kykenevänsä kehittymään ja se yhdistettynä hyvään asenteeseen voi hyvinkin kiinnostaa NHL-joukkueita.

Jonatan Tanus oli nuorempana ikäluokkansa ykkösnimi, mutta viimeisten vuosien aikana moni on mennyt kehityksessä ohi. Kuitenkin hyvin liikkuvalla pelinrakentajalla on sellaisia ominaisuuksia, joita monella suomalaisella ei tässä ikäluokassa ole. Koko on edelleen ongelma, mutta osa huolista on viime listauksen jälkeen hävinnyt. Erittäin vaikean alkukauden jälkeen Tanus on alkanut kerätä pisteitä Kanadan juniorisarjoissa. Jos sama tahti jatkuu, varaus on edelleen mahdollinen. Alle 175-senttinen suomalainen ei kuitenkaan missään tapauksessa ole kovinkaan monen papereissa halutuinta tavaraa.

Lisäksi kaikki listalle nousseet ovat olleet mieluisia yllätyksiä. Niko Ojamäki, Thomas Nykopp, Henri Ikonen, Felix Westermarck ja Jere Friberg ovat kaikki hivenen tavallista suomalaisjunioria isompia pelaajia, joilla kaikilla on hyviä ominaisuuksia. Potentiaalia on kaikilla, mutta kaikilla on myös hyvin pitkä matka huipputasolle.

Negatiiviset yllätykset:

Joose Antonen, Janne Juvonen ja Atte Mäkinen ovat edelleen kymmenen kärjessä, mutta onnistujiksi en heitä kuitenkaan laske. He ovat noin korkealla oikeastaan vain sen vuoksi, ettei parempiakaan pelaajia ole tarjolla. Jokaisen kaudelta kykeni odottamaan enemmän, mutta tulosta ei ole tullut odotetusti. Lisäksi Antonen näyttää edelleen turhan flegmaattiselta kokoonsa nähden ja Mäkiseltä odottaisi edes jonkinlaisia kiekollisia suorituksia.

Ville Husso oli pitkään kiinnostavin suomalaisvahti tästä ikäluokasta, mutta hiljalleen hänen statuksensa on pudonnut. Teknisesti hän on erittäin lupaava ja kokoa on tarpeeksi, mutta kiekko ei tartu toivotulla tavalla. Näytöt pikkuleijonista ovat varsinkin liian heikot. Suomen puolustus ei ole kovinkaan vahva alle 18-vuotiaissa, mutta Husson torjuntaprosentti on kerta toisensa jälkeen luokaton, kun puolestaan Saros onnistuu miltei aina. Kyllä se jostain kertoo.

Eetu Koivistoinen on vaipunut myös koko ajan alemmaksi listallani ja hän on pudonnut jo maajoukkueen ulkopuolelle. Kokoa ja oikeastaan vauhtiakin on riittävästi, mutta kiekollisena kehitystä ei ole tullut tarpeeksi. Samaten kiihtyvyys on luokatonta, minkä vuoksi Koivistoinen tuntuu olevan jäällä koko ajan hetken myöhässä. Luistelua voi parantaa ja silloin hän nousee pelaajana uudelle tasolle. Koivistoisen kehitys on kuitenkin jäänyt junnaamaan paikalleen, mikä luo kysymysmerkkejä lopullisen potentiaalin suhteen.

Henrik Haapalaa ei näy enää listallani, vaikka hän oli viimeksi sijalla 11. Tuolloin hän oli pelannut erinomaisen alkukauden liigassa, mutta sen jälkeen hän on lähinnä keskittynyt alleviivaamaan heikkouksiaan. Alkukaudesta Barkovin erinomaisuus auttoi myös Haapalaa, mutta ilman häntä hän ei ole kyennyt antamaan tarpeeksi näyttöjä. Pieni koko on edelleen ongelma, eikä Haapalalla ole edelleenkään erityisiä osa-alueita, joissa hän loistaisi. Siksi hänen varauksensa jäänee toista kertaa peräkkäin väliin.

Quethas Draft Ranking, helmikuu 2013
1. (1) Aleksander Barkov - Tappara
2. (2) Rasmus Ristolainen - TPS
3. (3) Artturi Lehkonen - KalPa
4. (4) Juuso Ikonen - Blues
5. (5) Saku Salminen - Kiekko-Vantaa / Jokerit
6. (13) Juuse Saros - HPK
7. (8) Joose Antonen - JYP-Akatemia / JYP
8. (9) Janne Juvonen - Peliitat / Pelicans
9. (6) Atte Mäkinen - Tappara
10. (14) Miro Aaltonen - Blues
11. (7) Ville Husso - HIFK
12. (12) Aleksi Mustonen - Kiekko-Vantaa / Jokerit
13. (16) Atte Tolvanen - Ässät
14. (15) Jonatan Tanus - Peterborough Petes (OHL)
15. (-) Niko Ojamäki - Ässät
16. (-) Thomas Nykopp - HIFK 
17. (10) Eetu Koivistoinen - Blues
18. (-) Henri Ikonen - Kingston Frontenacs (OHL)
19. (-) Felix Westermarck - Blues
20. (-) Jere Friberg - Lukko
Suluissa viimekertaiset sijoitukset.

Jokerikorttina mainitsen Matias Pullin. Puolustaja ei ole listallani siksi, että en ole nähnyt häntä vielä tällä kaudella. Loukkaantuminen pilasi koko alkukauden, eikä ensimmäisissä peleissä tullut tulostakaan. Vuodenvaihteessa maajoukkueessa tosin näytti tulevan tehojain. Kiekolliselta potentiaaliltaan Pulli on ylivoimaisesti kiinnostavin suomalaispuolustajistamme, mutta pudotuspeleissä ja maajoukkueessa pitää tulla vielä näyttöjä. Lisäksi mittaa on toivottavasti tullut lisää. Kuten sanottu, en ole nähnyt häntä vielä tällä kaudella, mutta 172 senttiä on ainakin puolustajalle aivan liian vähän. Toivottavasti hän on kasvanut edes parilla sentillä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kauden erikoisin maali

Kauden erikoisin maali on syntynyt!

Puolustaja John Carlson päättää heittää kiekon päätyyn ja lähteä vaihtoon. Tapahtui kuitenkin odottamaton ja kenttämiehen erikoinen pääsi vaikuttamaan peliin. Maalivahti Tomas Vokoun lähti hakemaan kiekkoa maalin takaa, mutta kiekko ei suunnannutkaan sinne, vaan pomppasi laidasta suoraan kohti maalia.


Vokounin onneksi tuo maali ei ratkaissut ottelua. Penguins voitti ottelun numeroin 6-3 ja Chris Kunitz teki hattutempun. Seuraavalla kerralla Vokoun kuitenkin varmaan miettii pariin otteeseen, ennen kuin lähtee seikkailemaan oman maalinsa taakse.

torstai 31. tammikuuta 2013

Älä odota mitään -päivä

No niin. Tänään on SE päivä. SM-liigassa on viimeinen hetki tehdä huippuhankinta, jolla saadaan joukkue taistelemaan mestaruudesta.

Internet täyttyy spekuloinneista, sosiaalisessa mediassa odotetaan isoja kaloja joukkueeseen X, Jatkoaika.com kaatuu suuresta kävijämäärästä ja keskustelupalsta tavoittelee taas kävijäennätyksiä.

Viime vuosien perusteella odotus lienee taas ihan turhaa. Liigaseurat ovat tehneet läpi tammikuun siirtoja ja luottaminen johonkin viime hetken supervahvistukseen on varsin turhaa. Katsotaan vaikka viime vuosien viimeisen päivän hankintoja ja siirtoja.

2012

HIFK lainasi Tuomas Huhtasen, Ässät hankki Jakub Sindelin ja TPS Pasi Hirvosen. Mika Viinanen ja Kim Strömberg siirtyivät ulkomaille. Toisin sanoen yksikään siirto ei vaikuttanut oikeastaan yhtään mihinkään.

2011

Vili Sopanen siirtyi JYPistä Pelicansiin ja Marko Kauppinen Jokereista KalPaan. Juuso Rajala siirtyi Raumalta TPS:ään. Patrik Lostedt löysi tiensä takaisin Bluesiin. Angel Krstevin piti siirtyä Lukkoon, mutta ei siirtynytkään. Osoittautui, että mies oli rikki. Osa ylijäämäpelaajista (mm. Samuli Suhonen) siirtyi ulkomaille. Ulkomailta Suomeen lopulta saapuivat ylipainoiseksi osoittautunut Tyler Arnason sekä kolmosveskariksi hankittu Timo Lindström.

Jokerit tosin sai napattua hyödyllisen pelaajan, kun Henri Heino siirtyi Pelicansista Helsinkiin. Jokerit sai samalla eliittiluokan nelossentterin. Liigan tähtipelaajaksi ei hän, kuten ei yksikään muukaan hankinnoista, kuitenkaan noussut.

2010

Päivän suurin siirto? Kristian Kudroc siirtyi Frölundasta Ässiin. Nyt hän pelaa KHL:ssä, mutta ensimmäinen Ässien kausi oli melko vaatimaton, samaten koko toinen kausi. SaiPan hankkima Daniel Sondell oli myös kelpo vahvistus.

Muuten päivää kaunisti lähinnä sen vaatimattomuus. Liigan sisällä siirtyivät Dan Iliakis, Marko Mäkinen, Aki Seitsonen ja Toni Häppölä. Liigan jättivät Henri Laurila ja Per Johnsson.

2009

Ulkomailta Suomeen saapui yksi pelaaja: maalivahti Markus Korhonen! Liigan sisällä Toni Kirén siirtyi Kärpistä HPK:n riveihin. Sami Torkki ja Jussi Tarvainen lähtivät ulkomaille. Huh huh, mitä tähtien säkenöintiä!

Sama meininki koskee myös paria aiempaa vuotta.

Toisin sanoen ykkössentteriä tai ykköspuolustajaa tuskin kannattaa liigajoukkueen fanien nytkään odottaa. Haaviin saattaa hyvällä tuurilla tarttua jokin hyvä roolipelaaja. Suurimmat siirrot lienee kuitenkin jo tehty.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Näkemiin Dixon!

Kai tämä asia pitää käsitellä edes lyhyesti.

Stephen Dixon oli Mika Toivolalta huikea hankinta. Onhan se myönnettävä, että siihen aikaan Euroopassa tarjolla olevista pelaajista Dixon oli se paras ja nimekkäin vaihtoehto. NHL/KHL-tason hyviä pelaajia oli joitain tarjolla, mutta liigajoukkueen budjeteilla he olivat mahdottomia hankintoja. Kun Toivolan aiemmat viritelmät olivat yksi toisensa jälkeen epäonnistuneet, tuli Ruotsissa onnistuneen ja KHL:ssä kohtalaisesti pelanneen Dixonin vuoro.

Mika Toivolalla oli kesällä 2011 vain yksi tavoite. Radek Smolenakin jo tultua joukkueeseen Ässät kaipasi enää yhden palapelin palasen lisää. Se oli ykkössentteri. Dixonin skouttaus ei ollut iso tehtävä, mutta hänen kanssaan tehty sopimus oli hyvä näyte osaamisesta. Hänen takiaan Ässien pelaajabudjetti venyi ja paukkui, mutta riski oli otettava. Lopulta täytyy muistaa, että kaikki ison rahan hankinnat ovat riskejä. Jotkut ovat coreylockeja, jotkut muut stephendixoneja.

Dixonin kauden alku oli itse asiassa hieman huolestuttava. Ensimmäisissä otteluissa pisteitä ei kertynyt, vaan moottorin käynnistymiseen vaadittiin useampi ottelu. Lopulta Dixon löysi yhteisen sävelen Tomas Zaborskyn kanssa, ja loppu olikin historiaa. Zaborsky iski 52 ottelussa 35 maalia, Dixon keräsi 60 ottelussa 53 pistettä.

Ihme kyllä hän teki vielä jatkosopimuksen Ässien kanssa. Zaborsky ehti jo siirtymään KHL:ään, mutta SM-liigan ehdottomiin huippupelaajiin kuulunut Dixon jäi vielä täksi kaudeksi Poriin. Dixon palkitsi porilaiset keräämällä 44 ottelussa yhtä monta pistettä ja hän on vieläkin liigan pistepörssin viides. Samalla hän nousi Ässien kaikkien aikojen parhaiden ulkomaalaisten joukkoon yhdessä Mark Jooriksen, Vladimir Vujtekin, Jason Williamsin ja Tomas Zaborskyn kanssa.

Dixon ei kuitenkaan ole sellainen pelaaja, joka yksin kykenisi ratkaisemaan otteluita. Hänen erinomaisuutensa perustuu hyvään peliin kentän kummassakin päässä. Hän on hyvä syöttämään, hän on kohtuullinen luomaan peliä, mutta hän ei ole hyökkäyspäässä mitenkään poikkeuksellinen. Kokonaisvaltaisesti hän on kuitenkin erinomainen paketti, sillä lopulta melko hyvien hyökkäyspään taitojen lisäksi hän on hyvä myös omassa päässä. NHL jäikin haaveeksi lähinnä liikkeen vuoksi, ei niinkään taitojen tai pelikäsityksen vuoksi.

Kanadalaissentteri ei ehkä yksin ratkaise otteluita, mutta hän teki ketjuistaan ja ketjukavereistaan vielä pykälää parempia. Tomas Zaborsky, Veli-Matti Savinainen ja Michael Ryan pelasivat loistavasti Dixonin kanssa, ja siitä iso kiitos kuuluu paljon hyviä syöttöjä antaneelle Dixonille.

Aika Ässissä on nyt kuitenkin ohitse. 26. tammikuuta Ässät lopulta vastasi myöntävästi venäläisjoukkueiden kyselyihin. Dixonin aika Porissa on ohi. Seuraava pysäkki on Venäjä ja mitä ilmeisimmin Lokomotiv Jaroslavl.

Ässien kausi on ollut kahden edellisen kauden jälkeen pettymys, ja joukkue on hyvää vauhtia vajoamassa pudotuspelien ulkopuolelle. Sen vuoksi yleisökeskiarvo ei ole sitä, mitä taloudellisesti on toivottu. Tällaisessa tilanteessa Dixonin myyminen on perusteltua. Ässät saa useita satojatuhansia euroja tililleen, millä taloudellinen tulos saadaan pelastettua, ja millä ensi kauden joukkueen kasaaminen helpottuu.

Urheilullisesti Dixonin jättämää aukkoa ei täksi kaudeksi voi kuitenkaan enää paikata. Vaikeaa se on ensi kaudellakin.

torstai 17. tammikuuta 2013

Barkov ja Saros CSS:n Euroopan rankingien kärjessä

NHL Central Scouting on julkaissut pari päivää sitten uudet rankingit. Eurooppalaisten kärjessä on suomalaisnimiä.

Eurooppalaiset kenttäpelaajat
1. Aleksander Barkov - Tappara
2. Elias Lindholm - Brynäs
3. Rasmus Ristolainen - TPS
4. Valeri Nichushkin - Traktor Chelyabinsk
5. André Burakovsky -  Malmö
6. Jacob de la Rose - Leksand
7. Robert Hägg - MODO
8. Alexander Wennberg - Djurgården
9. Artturi Lehkonen - KalPa
10. Marko Dano - Slovan Bratislava
...
13. Juuso Ikonen - Blues
22. Miro Aaltonen - Blues
23. Joose Antonen - JYP
38. Saku Salminen - Jokerit
40. Aleksi Mustonen - Jokerit
42. Atte Mäkinen - Tappara
55. Juuso Riikola - KalPa
58. Henrik Haapala - Tappara
61. Saku Kinnunen - KalPa
67. Matias Pulli - TPS
68. Aleksi Ainali - HIFK
78. Niko Ojamäki - Ässät
80. Thomas Nykopp - HIFK
82. Felix Westermarck - Blues
84. Janne Puhakka - Blues
90. Juuso Vainio - HPK
93. Otto Rauhala - Tappara
94. Aleksi Mäkelä - Ilves
97. Jimi Kuronen - Lukko
99. Mika Ilvonen - Blues
111. Panu Mieho - HIFK
112. Oskari Siiki - TPS
115. Eetu Koivistoinen - Blues

Eurooppalaiset maalivahdit
1. Juuse Saros - HPK
2. Ebbe Siönäs - AIK
3. Marcus Högberg - Linköping
4. Ivan Bocharov - MVD Balashikha 2
5. Luka Gracnar - Salzburg
6. Ville Husso - HIFK

Pohjois-Amerikan listoilta mainittakoon sen verran, että kenttäpelaajien kärkikolmikkona on Seth Jones, Nathan MacKinnon ja Jonathan Drouin. Maalivahtien listan kärkipaikkaa pitää Zachary Fucale. Samalla listalta löytää sijalta 20 suomalaisnimen Swift Current Broncosin Eetu Laurikaisen päästyä listalle.

Täytyy kyllä sanoa, että kärkinimien lisäksi Suomella ei ole kovin paljoa ilon aiheita. Minun on hirvittävän vaikea uskoa vaikkapa Riikolan, Haapalan tai Kinnusen varaukseen. Kärki on terävä, mutta suomalaisten varausikäluokan leveys puuttuu.

Minulla on sellainen tuntuma, että Miro Aaltonen olisi ollut varmasti varaus, mikäli olisi pysynyt ehjänä nuorten MM-kisoissa. Esitykset olivat nuorten maajoukkueen paidassa siihen asti niin hyviä, että jokin joukkue olisi varmasti varannut hänet viimeisillä kierroksilla. Nyt varaus on "vain" melko todennäköinen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kuukauden juniori: Atte Mäkinen

Myönnetään, että nyt tuli aika pitkä tauko blogiteksteistä. Yritän jatkossa parantaa pahoja tapojani.

Nyt tammikuun kuukauden juniorin kimppuun. Tällä kertaa Porin visiitin teki Tappara.

Atte Mäkinen
191 cm / 93 kg
Syntynyt 17.5.1995 Tampereella
Kasvattajaseura: Tappara

Atte Mäkinen on kenties 95-ikäluokan lupaavin puolustaja. Se ei ole edelleenkään ihan jokapäiväistä, että alaikäinen suomalaispuolustaja pelaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Eikä sekään ole kovin yleistä, että 17-vuotias puolustaja on pelannut liigapelejä. Tällä kaudella kehitys ei kuitenkaan ole edennyt toivotulla tavalla.

Mäkisellä on omat selkeät vahvuutensa. Omassa päässä puolustaja on todella vahva. Puolustaja on isokokoinen ja käyttää sitä hienosti hyödykseen. Mäkinen onkin hyvin sijoittuva oman pään isäntä, jota vastaan on ikävä pelata. Puolustuspäässä Mäkinen on ollut tällä kaudella näkemistäni 95-syntyneistä kaikkein paras paketti.

Junioreissa näkee harvoin fyysistä peliä. Siksi Mäkinen olikin mukava yllätys. Oli hienoa nähdä, että isokokoinen pelaaja osaa käyttää kroppaansa ja pelaa fyysisesti. Hän taklaa, mikäli siihen on paikka, eikä päästä pelaajia maalin eteen ilman mustelmia. Ikävä kyllä Porissa fyysisyys meni ajoittain hieman yli, sillä puolustaja näytti yrittävän horjuttaa fyysisyydellään vastustajia turhankin paljon. Sitä kuvastaa aika hyvin täysin turha kiekottoman pelaajan estämisestä aiheutunut jäähy.

Mäkisen liigauran toistaiseksi on Tapparan liigajoukkueen laajan materiaalin lisäksi kaksi suurempaa heikkoutta. Hyökkäyspäähän Mäkinen on vaatimaton, eikä liikekään oikein vakuuta.

Hyökkäyspelissä Mäkinen on juuri sellainen, kuin hyvät peruspuolustajat usein ovat. Kiekko kyllä liikkuu ihan hienosti perussyötöissä, mutta siihen taidot miltei jäävätkin. Mäkinen ei todellakaan ole sellainen puolustaja, joka olisi kentällä luova, antaisi huikeita syöttöjä, tekisi hienoja harhautuksia tai tekisi vahvoja nousuja omalta alueelta hyökkäyspäähän. Siitä kertoo myös nuorten SM-liigassa kerätty vaatimaton pistepotti (seitsemän pistettä).

Mäkinen teki Ässiä vastaan maalin. Puolustaja sai kiekon viivalta ja laukaisi. Samalla hän osoitti sen, että lyöntilaukaus on ainakin kunnossa. Laukauksessa oli potkua ihan eri tavalla, kuin monella muulla juniorilla.

Puolustajalle tulee vielä suuria ongelmia liikkeen kanssa. Isolta pelaajalta en odota mitään huippunopeita jalkoja, mutta Mäkisen liike näytti omaan silmääni monin tavoin puutteelliselta. Hän ei kyennyt korvaamaan yleistä kankeuttaan hyvällä nopeudella, eikä myöskään liikkeellä sivuttain tai taaksepäin. Tässä asiassa hänen täytyy vielä tehdä paljon töitä, sillä näin heikolla liikkeellä tulee ongelmia jatkossakin. Liigauraa on vaikea tehdä, mikäli liike on keskitasoa heikompaa.

Vahvuudet:
Koko
Puolustuspään peli

Heikkoudet:
Hyökkäyspelaaminen
Liike

Yhteenveto: Alle 18-vuotiaiden MM-kisat kutsuvat Mäkistä varmasti, mutta seuraavat pari vuotta kertovat uran suunnan. Omaan päähän Mäkinen on hyvä pelaaja, minkä vuoksi hän saa vielä varmasti mahdollisuuden pelata liigassa. Liikkeen kehittyminen ja hyökkäyspään pelaamisen hiominen ovat kuitenkin ratkaisevassa roolissa. Se kertoo sen, tuleeko Mäkisestä lopulta maajoukkuetasolle pyrkivä peruspuolustaja mallia joonasjärvinen vai vain pelkästään liigassa juuri ja juuri pärjäävä peruspuolustaja.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Be dumb and chase

Kävin katsomassa U20 MM Premiere ottelut lauantaina Helsingin jäähallissa. Yllättäen, olin voitosta huolimatta kaikkein vähiten vakuuttunut Kanadan joukkueesta.

Toki Kanada on jälleen ennakkosuosikki turnaukseen lähdettäessä. Nimilistaa katsoessa se ei voi olla mitään muuta. Joukkueessa on nopeasti laskettuna yksitoista ensimmäisen kierroksen varausta, kaksi tulevaa ensimmäisen kierroksen varausta ja parin vuoden takainen, NHL:ssäkin menestynyt ykkösvaraus. Jos tällainen joukkue saa yhteispelinsä toimimaan, heidät on erittäin vaikea voittaa.

Kaikki on siis hyvin? Omasta mielestäni ei.

Kanadalaisilla on oma perinteinen pelityylinsä. Kiekko päätyyn ja perään. Liiku nopeasti kohti maalia. Lauo paljon. Taklaa jos paikka tulee. Pelaa fyysisesti ja taistele jään jokaisesta sentistä. Nuo yhdistettynä saadaan kasaan tavallinen kanadalainen joukkue, siis samanlainen, mikä nähtiin eilen Helsingissä.

Ongelmahan tulee siinä, että suurelta osin tuo on vain todella typerää. Kanadan joukkueella oli eilenkin kiekon kanssa vain yksi suunta: kohti vastustajan maalia. Tämä taas aiheutti sen, että kanadalaiset kerta toisensa jälkeen joutuivat yhdellä kahta vastaan, tai kahdella kolmea vastaan hyökkäyksiin, joista yksinkertaisesti ei voinut tulla maalipaikkoja. Lopputulos olikin sitten usein joko kiekonmenetys, epäonnistunut harhautusyritys tai rannelaukaus kohti maalia. Ja koska hyökkäysalue Euroopan kaukalossa on melko iso, maalivahdille nuo laukaukset siniviivalta ovat oletusarvoisesti helppoja.

Ja sitten on tuo perinteinen pitkä päätyyn ja perään, dump and chase. Hyvin ajoitettuna se on oikein hyvä taktiikka. Jos iso ja nopea pelaaja pääsee hyvällä vauhdilla hakemaan päätykiekon, se avaa usein tilanteita. Ikävä kyllä useimmiten se on ainoa ratkaisu ja kanadalaiset lähtivätkin hakemaan päätykiekkoa usein melko seisovilta jaloilta. Tällöin puolustajat kyllä useimmiten ehtivät hakemaan kiekon, ja ruotsalaiset syöttelivätkin kiekon useimmiten puolustuksestaan pois ilman merkittävää uhkaa.

Lisäksi Kanadan ongelmana oli aivan turha oman fyysisyytensä korostaminen. Ruotsi sai karmaisevan määrän ylivoimia sen vuoksi, että kanadalaiset tekivät täysin turhia taklauksia, huitoivat mailoillaan tai tarjosivat ruotsalaisten selkään poikittaista mailaa. Joukkueella on luonnollisesti vaikeuksia tottua eurooppalaisiin sääntöihin, mutta mielestäni suurin osa jäähyistä johtui täysin kanadalaisten omasta kurittomuudesta, ei syrjivästä tuomarilinjasta.

Kanadalla oli hyviä hetkiä, mutta ne hyvät asiat johtuivat lähinnä tiettyjen yksilöiden henkilökohtaisista ominaisuuksista ja peliälystä. Ryan Nugent-Hopkins, Mark Scheifele, Jonathan Huberdeau ja Dougie Hamilton olivat yksilöinä kentän parhaimmistoa, mutta nimenomaan joukkueena kanadalaiset eivät vakuuttaneet.

Kanada parantaa varmasti päästyään mukaan itse turnaukseen ja joukkuepeli paranee aivan yhtä varmasti turnauksen aikana, mutta hyvällä joukkuepelillä ja hyvillä yksilöillä varustettu joukkue kykenee varmasti haastamaan Kanadan. Juuri tuossa on Ruotsin, Suomen ja Yhdysvaltojen sauma.

Kenties nuorten maailmanmestaruus ei mene tänäkään vuonna Kanadaan, vaikka kuinka "hockey is a canadian game".

---

Vielä pitää mainita, että Jatkoaika.com tarjoaa ennakkopaketin nuorten MM-kisoihin. Joukossa on myös pieni osuus allekirjoittaneelta. Käykääpä lukaisemassa!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Juniorituotannon musta aukko (1985-1990-syntyneet)

.. Tai ainakin siltä se tietyllä tavalla on tuntunut.

Kun Suomen maajoukkuetta katsoo, suurin osa kärkiketjujen pelaajista on ollut pitkään yli 30-vuotiaita, tai ainakin lähentymässä sitä ikää. 84-syntyneihin asti Suomella näytti menevän ihan hyvin, mutta sen jälkeen suomalainen juniorituotanto kävi todella alhaalla.

Mutta kuinka alhaalla me oikein kävimmekään? Otin tehtäväkseni etsiä jokaisesta ikäluokasta NHL:ssä, AHL:ssä, KHL:ssä ja EHT:lla vaikuttaneita pelaajia. Joihinkin ikäluokkiin tuli yllättävän monta nimeä, mutta kuudesta ikäluokasta todellisia tähtiä löytyi yllättävän vähän.

1985

Hyökkääjät:
Juhamatti Aaltonen
Masi Marjamäki
Marko Anttila
Teemu Nurmi
Jesse Saarinen
Jussi Makkonen
Tapio Laakso

Puolustajat:
Juuso Hietanen
Ville Mäntymaa
Mikko Kuukka
Markus Nordlund
Otto Honkaheimo

Maalivahdit:
Iiro Tarkki
Eero Kilpeläinen

Vuoden 1985 ikäluokka ei mitään erityistä tarjonnut. Aaltonen ja Hietanen ovat pelanneet KHL:ssä ja MM-kisoissa ja he ovatkin olleet hyödyllisiä maajoukkueelle. Maalivahti Iiro Tarkki on EHT-tason pelaaja, samoin omissa pienissä nelosketjun rooleissaan Masi Marjamäki ja Marko Anttila. Loput ikäluokasta ovatkin sitten vain kohtalaisen hyviä SM-liigan pelaajia, eivätkä yhtään sen enempää.

1986

Hyökkääjät:
Lauri Korpikoski
Petteri Nokelainen
Lauri Tukonen
Tuomas Kiiskinen
Petteri Wirtanen
Antti Erkinjuntti
Jarno Koskiranta
Toni Kähkönen
Henri Heino
Jari Sailio
Miikka Tuomainen
Jerry Ahtola
Veli-Matti Savinainen

Puolustajat:
* Juho Jokinen
* Erkkä Leppänen
* Matti Koistinen
* Risto Korhonen

* Pelasivat nuorten MM-kisoissa. Liigatasolla 86-syntyneet puolustajat ovat kadonnut luonnonvara

Maalivahdit:
Karri Rämö

Tämän ikäluokan hyökkäys ei näytä yhtään hassummalta. Erityisesti, kun joukossa on kolme ensimmäisen kierroksen varausta. Harmi vain, että heistä Korpikoski on ainoa NHL-tason kakkos-kolmosketjun pelaaja. Nokelainen jämähti jarruketjujen mieheksi ja Tukonen joutui pitkän farmireissun jälkeen loukkaantumiskierteeseen.

Kiiskinen pelasi jo kotikisoissa ja hänen hyökkäyspään taitonsa riittävät MM-kisoihin. Pidän myös Wirtasta ainakin EHT-tason puolustavana hyökkääjänä. Karri Rämö puolestaan on ollut pitkään KHL:n parhaita maalivahteja. Hyökkäyksessä on muutenkin ihan hyviä liigatason pelaajia, jotka rooleissaan voivat myös jatkossa päästä EHT:lle.

Mutta sen sijaan on huvittavaa ajatella, että tuolla puolustuksella on onnistuttu nappaamaan nuorten MM-kisoista pronssia. Ei ihme, että Raskilla oli kiire.

1987

Hyökkääjät:
Jori Lehterä
Leo Komarov
Jesse Joensuu
Oskar Osala
Perttu Lindgren
Mikko Lehtonen
Jonas Enlund
Teemu Ramstedt
Tommi Huhtala
Vili Sopanen
Miika Lahti

Puolustajat:
Teemu Laakso
Atte Ohtamaa
Timo Seppänen

Maalivahdit:
Tuukka Rask
Jussi Rynnäs
Jani Nieminen

Tämähän ei ole yhtään hullumman näköinen ikäluokka. Erityisesti hyökkäys on täynnä EHT:ltä tuttuja nimiä. Joukkoon mahtuu mukaan vielä neljä MM-kisoissakin pelannutta hyökkääjää. Jori Lehterä on KHL-tason tähtipelaaja ja maajoukkueessakin hyvä kakkos-kolmossentteri missä turnauksessa tahansa. Komarov ja Joensuu ovat osoittaneet olevansa erinomaisia alempien ketjujen miehiä ja Osalakin voi kyetä siihen kenties jo tänä vuonna.

Menestystä ei tämä ikäluokka kuitenkaan saanut, vaikka maalilla oli yksi Suomen parhaimpia maalivahteja, jota pidettiin jo tuolloin huippuluokan lupauksena. Ehkä syy löytyy puolustuksesta. Teemu Laakso on ryhmän paras, eikä hänkään ole päässyt sille tasolle, mitä häneltä saattoi aikanaan odottaa.

1988

Hyökkääjät:
Sakari Salminen
Juuso Puustinen
Harri Pesonen
Joonas Kemppainen
Juhani Jasu
Max Wärn

Puolustajat:
Ville Lajunen
Mikko Kousa
Joonas Lehtivuori
Harri Ilvonen
Joonas Jalvanti

Maalivahdit:
Riku Helenius
Mikko Koskinen
Niko Hovinen
Atte Engren
Mika Järvinen

Tämä ikäluokka otti alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa hopeaa! Siitäkin joukkueesta luonnollisesti puuttuivat vielä kansainväliselle tasolle nousseet Sakari Salminen ja Mikko Kousa, sekä luonnollisesti ulkomaille suunnanneet Harri Pesonen ja Ville Lajunen. Kisajoukkueen kenttäpelaajista on toisin sanoen ainoastaan Juuso Puustinen kyennyt nousemaan kansainväliselle.

Huomioitavaa ikäluokassa on laaja maalivahtikalusto. Riku Helenius oli ensimmäisen kierroksen MM-varaus uskomattomien alle 18-vuotiaiden MM-kisojen jäljiltä, eikä toisen kierroksen ensimmäisenä varattu Mikko Koskinenkaan kauas jäänyt. Sääli sinällään, että kukaan maalivahdeista ei ole vielä kyennyt murtautumaan NHL:ään ja ainoastaan Hovinen on oikeasti onnistunut maajoukkueessa. Muutoin maalivahdit ovat jääneet lähinnä erittäin hyviksi liigavahdeiksi.


1989

Hyökkääjät:
Niclas Lucenius
Antti Tyrväinen
Tomi Sallinen
Olavi Vauhkonen
Jaakko Rissanen
Janne Tavi

Puolustajat:
Joonas Järvinen
Ilari Melart
Jesse Jyrkkiö

Maalivahdit:
Harri Säteri
Antti Raanta
Juha Metsola
Tomi Karhunen

On muuten surullinen ikäluokka. Ei ihme, että "kasiysejä" ei juuri varattu NHL:ään. Edes näin jälkikäteen ikäluokkaa ei voi pitää minään muuna kuin luokattomana ja tämä lieneekin Suomen juniorituotannon heikoimpia ikäluokkia. Maalivahdeista joku voi toki nousta vielä maajoukkuetasolle, mutta muuten on todella hiljaista.

Onneksi joukossa on edes Joonas Järvinen, yksi Suomen harvoja maajoukkuetason peruspuolustajia.

1990

Hyökkääjät:
Teemu Hartikainen
Jani Lajunen
Joonas Rask
Jere Sallinen
Matias Sointu
Jasse Ikonen
Pekka Jormakka
Joonas Komulainen

Puolustajat:
Teemu Eronen
Aleksi Laakso
Kristian Näkyvä
Jyri Niemi

Maalivahdit:
Joonas Kuusela

Kahden todella heikon ikäluokan jälkeen 90-syntyneet tuntuvat jo askeleelta parempaan suuntaan. Toki tämäkään ikäluokka ei laajuudellaan vakuuta. Maalilla ei ole oikeastaan ketään, ja hyökkääjistä vain Hartikaisella tuntuu olevan saumoja napata paikka NHL:ssä. Sen sijaan EHT-tasolla Lajusesta ja Sallisesta voi olla oikeasti hyötyä.

Puolustajista voi sen sijaan ehkä jopa odottaa jotain. Eronen ei ole vielä kyennyt tekemään pisteitä Euro Hockey Tourilla, mutta kaukana se ei enää ole. Muutenkin minulla on sellainen tuntuma, että Erosesta tulee tulevaisuudessa runkopuolustajia Suomen maajoukkueelle. Laakso ja Näkyvä ovat myös mukavasti nostaneet tasoaan viimeisinä vuosina ja heilläkin voi olla tulevaisuus vaikkapa KHL:ssä.

---

91- ja 92-ikäluokat toivat alle 18-vuotiaiden MM-kisoista pronssia. Nuo kaksi ikäluokkaa toivat jo valoa tunnelin päähän, vaikka noistakaan ikäluokista ei lopulta näytä nousevan kovin montaa maajoukkuetason vastuunkantajaa. Joukossa on kuitenkin Mikael Granlund ja Sami Vatanen, joiden tasoisia kenttäpelaajia ei Suomesta "mustan aukon" aikana tullut. Lopulta muutaman huipputason pelaajan kehittyminen on lopulta tärkeämpää, kuin usean kolmos-nelosketjun tasoisen EHT-pelaajan löytyminen.

93-, 94- ja 95-syntyneet näyttävät myös lupaavilta. Nämä kolme ikäluokkaa yhdessä ovat menossa mitalijahtiin reilun viikon päästä alkaviin nuorten MM-kisoihin. Suomi ei edelleenkään ole mitalisuosikki, mutta mahdollisuudet mitaliin ovat paremmat kuin pitkään aikaan. Ei se ihan pois suljettu mahdollisuus ole, että finaaliottelu ratkeaisi siihen, että Joel Armia tasoittaa pelin viime hetkillä huikean yksilösuorituksen jälkeen, ja jatkoajalla Aleksander Barkov syöttäisi Artturi Lehkoselle unelmasyötön maalin kulmalle, josta Lehkonen iskisi kiekon varmasti tyhjään maaliin.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kuukauden juniori: Joose Antonen

Kuten jo edellisessä tekstissäni mainitsin, minun piti kirjoittaa Joose Antosesta. Nättinen aiheutti pienen mutkan matkaan, mutta nyt on Antosen vuoro.

Joose Antonen
187 cm / 82 kg
Syntynyt 28.4.1995 Tampereella
Kasvattajaseura: Ilves

Joose Antonen on Ilveksen kasvatti, joka pelasi jo vuosi sitten sekä A-nuorissa että alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. U18-kisoissa ei vielä pisteitä ropissut, mutta hän olikin vuoden alaikäinen. Ilveksessä olisi voinut olla saumat saada liigakokemusta jo tänä vuonna, mutta hyökkääjä päättikin siirtyä Jyväskylään. Tänä vuonna pelejä on tullut ensiksi päälle kaksikymmentä JYP-Akatemian riveissä, ja myöhemmin JYPin nuorten SM-liigajoukkueen mukana. Hän pääsi edustamaan Suomea marraskuun alle 18-vuotiaiden turnauksessa, jossa hän keräsi neljässä ottelussa tehot 1+2.

Antosesta tekee kiinnostavan erityisesti hänen kokonsa. Kuten monella 18-vuotiaalla, fysiikka on kaukana valmiista, mutta raamit ovat jo nyt melko hyvät. 187-senttinen hyökkääjä on nuorten SM-liigassa vakuuttava näky ja noin isosta pelaajasta ollaan varmasti kiinnostuneita myös Pohjois-Amerikan puolella. Isosta koosta tulee olemaan hyötyä Antoselle, kun hän on aloittamassa liigauraansa. Hyppäys nuorten sarjoista miesten peleihin ei ole niin iso, kun fysiikassa ei tarvitse antaa isoa tasoitusta.

Mutta koska hyökkääjä on isokokoinen, hänen täytyisi myös käyttää fysiikkaansa hyödykseen. Väläytyksiä ison pelaajan pelityylistä toki näkyi taklauksen ja parin voimahyökkääjälle perinteiseltä näyttävän kiekon kuljetuksen muodossa. Yleisellä tasolla hyökkääjältä kuitenkin kaipaisi lisää ronskiutta otteisiinsa. Muutenkin Antosen peli näytti vähän flegmaattiselta ja hän oli usein vähän siellä päin, mutta kuitenkin ratkaisevasti puoli sekuntia myöhässä. Hänen pelinsä kaipaisi pari pykälää lisää aktiivisuutta.

Antosen luistelu on isolle pelaajalle kohtuullista. Suorassa luistelussa Antonen ei ole mikään raketti, mutta nuorten tasolle aivan riittävää. Myös hyökkääjän kiihtyvyys on ok. Luistelu näyttää kuitenkin hieman kankealta ja vaikealta, mikä näkyy hivenen hitaana reagoimisena suunnanmuutoksissa. Nuoren hyökkääjän asearsenaaliin ei näytä kuuluvan sivuttaisluistelu, mutta onneksi takaperin luistelu näyttää hyvältä.

Hyökkääjä on päässyt pelaamaan nipun miesten pelejä, mikä näkyy parissa asiassa. Ensinnäki pelisilmä näyttää olevan melko hyvässä kunnossa ja Antonen on hyökkäyspäässä ja keskialueella usein oikeassa paikassa. Varsinkin syöttöjä hän onnistui katkomaan usein. Lisäksi hyökkääjä näyttää pyrkivän pääsääntöisesti sopivan simppeliin peliin. Antosen syötöt ovat teräviä ja pääsääntöisesti melko tarkkoja, mutta ajoittain hän sortuu liian vaikeisiin syöttöihin. Syötön vastaanottaminen näyttäisi kaipaavan myös vielä työtä, sillä muun muassa pari puolittaisen läpiajon paikkaa jäi käyttämättä, kun hyökkääjä ei saanutkaan kiekkoa kunnolla kiinni.

Minut vakuutti kuitenkin Antosen uskallus pitää kiekkoa. Hän ei luovu heti kiekosta, vaan tarpeen tullen kykenee pitämään kiekkoa ja kuljettamaan pelivälineen hyökkäysalueelle. Nuorukaisen pelirohkeus näyttää olevan hyvällä tasolla, hänellä on keskimääräistä paremmat kädet ja hän uskaltaa yrittää harhautuksia. Tosin siitä en ole ihan varma, että kannattaako yrittää väkisin kahden puolustajan välistä. Tuon tilanteen olen nähnyt jo useampaan otteeseen, eikä se ole edes nuorten tasolla oikein toiminut, joten se tuskin toimii miehiäkään vastaan.

Se on tyly fakta, että moni suomalaisjuniori ei osaa laukoa kunnolla. Antosella ei kuitenkaan tätä ongelmaa näytä olevan. Hyökkääjällä on yksi nuorten SM-liigan terävimmistä laukauksista, joka on maalivahdeille vaikea pysäytettävä. Laukaus kaipaisi ehkä lisää tarkkuutta, mutta potkua on jo nyt tarpeeksi. Kaupan päälle Antonen on right, joten hänen laukauksestaan saa oivan täsmäaseen tulevaisuudessa.

Oman pään pelissä Antonen ei mielestäni päässyt hyökkäyspään tasolle, mutta tausta keskushyökkääjänä näkyi silti. Puolustuspelissä Antonen on keskimääräistä junioria parempi ja sijoittuu melko hyvin. Mutta myös oman pään otteet kaipaisivat vielä annoksen lisää aktiivisuutta, sillä kovemmalla tasolla nykyinen suoritustaso ei enää oikein riitä.

Vahvuudet:
Koko
Laukaus

Heikkoudet:
Kaipaa lisää ronskiutta otteisiin
Monet osa-alueet kaipaavat vielä hiomista

Yhteenveto: Antosella on vielä pitkä tie kuljettavanaan ja hänen pitää vielä kehittää monia osa-alueita. Pohjat ovat kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että hänellä on mahdollisuudet päästä urallaan melko pitkälle. NHL on kaukainen, mutta ei missään nimessä mahdoton haave. Uskoisin, että laukauksen ja koon ansiosta Antosesta tulee vähintäänkin erittäin hyvä liigatason pelaaja. Mutta pääseekö hän pidemmälle? Tietyllä tavalla aktiivisuuden puute kentällä hieman huolestuttaa tuossa asiassa. Joka tapauksessa potentiaalia ainakin hyökkääjällä riittää ja sen vuoksi NHL-varaus lienee jopa todennäköinen.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Jälleen uusi Nättinen

Minun piti tänään tehdä teksti Joose Antosesta. Antonen saa nyt luvan odottaa, sillä huomioni kiinnittyi sunnuntain ottelun kuluessa toiseen junioriin.

Julius Nättinen on vuonna 1997 syntynyt 15-vuotias tulevaisuuden lupaus. Hän on Eliteprospectsin sivujen mukaan Joonas (ja Jussi) Nättisen veli ja Topi Nättisen serkku. Lisäksi hän oli Ässiä vastaan jos ei JYPin paras, niin ainakin näkyvin pelaaja.

On kieltämättä mielenkiintoista huomata, että yksi kentän isokokoisimmista pelaajista onkin vasta 15-vuotias. Kokoa on jo nyt ainakin 185 senttiä, eikä Nättinen ole myöskään erityisen kapea. Voisi siis helposti ajatella, että Nättinen olisi pärjännyt tähän asti ikäluokkaansa verrattuna ylivertaisen fysiikkansa avulla, mutta kyse ei ole pelkästään siitä. En nimittäin kykene näkemään Nättisessä uutta Jesse Joensuuta tai Lauri Tukosta. Hän ei ole pelkkä fyysinen voimahyökkääjä, vaan enemmänkin peliä rakentava sentteri.

Onhan tuon ikäisellä pelaajalla luonnollisesti heikkouksia. Peli oli yleisellä tasolla vielä melko juniorimaista. Nättinen rakastaa kiekkoa ja välillä hänen pelaaminen menee kiekon kuljettamiseksi, vaikka hän olisi voinut antaa helpon syötönkin. Luistelu on Nättisellä vielä toistaiseksi pieni miinus verrattuna muihin nuorten SM-liigan pelaajiin, mutta se on kieltämättä odotettavaa. Tekniikka ja luistelun voima paranevat iän myötä, eikä Nättisen liike näytä yhtä brutaalilta, kuin esimerkiksi Mikko Rantasella.

Mutta onhan se hienoa nähdä, että 15-vuotias isokokoinen pelaaja haluaa pitää kiekkoa, pelaa rohkeasti ja uskaltaa harhauttaa. Aina harhautukset eivät onnistu, mutta kenellä onnistuisi? Syötöt ja laukaus näyttäisi myös olevan hyvällä tasolla, samoin puolustuspelaaminen. Kokonaispakettina Nättinen on ikäisekseen jo nyt niin vakuuttava, etten yhtään ihmettele sitä, että hän pelasi sekä ylivoimalla että alivoimalla.

Ässiä vastaan Nättinen teki tehot 1+1. Kahdeksassa ottelussa hän on kerännyt seitsemän pistettä.

Onko Nättinen tuleva ensimmäisen kierroksen varaus? Sitä on vielä aivan liian aikaista sanoa. Mutta mahdollisuudet siihen on olemassa. Kaudella 2014-2015 Nättinen pelannee jo SM-liigassa ja jo se yksistään auttanee NHL-varauksen saamisessa.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Tiukka taistelu viimeisistä kisapaikoista

Nuorten MM-kisojen alkuun on aikaa alle kuukausi. Päävalmentaja Harri Rindellillä on kuitenkin vielä paljon päänvaivaa, ennen kuin lopullinen joukkue on kasassa.

Maalivahdit tulivatkin käsiteltyä syvällisemmin jo viime kuussa. Edellinen nuorten turnaus tarjosikin vastauksia. Kun Ullberg on ajautunut tällä kaudella pahaan syöksykierteeseen, pelasi Korpisalo itselleen todennäköisesti ykkösvahdin paikan. Heikkojen suoritusten vuoksi Ullbergin tippuminen koko kisajoukkueesta olisi ihan perusteltua, erityisesti kun kakkosvahdiksi olisi tarjolla kohtalaisen hyvin pelannut Samu Perhonen.

Hyökkäyksessä on mielestäni myös selvät kuviot. Kärkiyhdeksikkö on liigan pistepörssissä karussa muista ja he luovat Suomen kolme ensimmäistä ketjua. Matti Lamberg ja Markus Hännikäinen pelannevat alaketjuissa ja myös Thomas Nykoppin tilanne näyttää hyvältä. Saku Salminen olisi voinut olla hyvä ehdokas jo näihin kisoihin, mutta paha loukkaantuminen voi viedä kisapaikan. Hänen tilalleen asettelisin Robert Leinon.

Hyvien hyökkäyspään pelaajien tarjonnan vuoksi moni ihan hyvä vaihtoehto pudonnee kisakoneesta. Muun muassa Rasmus Kulmala ja Toni Kallela ovat lupaavia pelaajia, mutta eivät tuo joukkueeseen mitään uutta, eivätkä sovi jarruketjuun. Sama koskee korostetusti Mestiksessä todella kovia tehoja tehnyttä Ville Järveläistä, jonka kisapaikka jäänee saavuttamatta pienen koon vuoksi.

Puolustuksessa Ville Pokka, Rasmus Ristolainen, Olli Määttä ja Petteri Lindbohm lienevät varmat nimet, mutta viimeisistä paikoista käydään todella tiukka kamppailu. Vaikka Suomen 94-syntyneet puolustajat ovat todella lupaavia, mielestäni Esa Lindellin ja Niklas Tikkisen aika ei ole vielä. Vuoden alaikäisistä puolustajista mielestäni vain Juuso Vainio on antanut liigassa kisalippuun oikeuttavat näytöt. Loput paikat täydennettäneen Henri Auvisen, Patrik Parkkosen, Juuso Riikolan ja Joonas Valkosen muodostamasta joukosta. Näistä omat valintani olisivat kiekollisen taidon vuoksi Riikola, sekä varman oman pelin vuoksi Valkonen.

Pohjois-Amerikan avut hämmentänevät vielä pakkaa. OHL:ssä Henri Ikonen on tehnyt 25 ottelussa mukavat 19 pistettä, eivätkä Mikko Vainosen kahdeksan pistettä ole peruspuolustajalle ole myöskään yhtään hassummat. Vakuuttavaa jälkeä, mutta riittävätkö näytöt isossa kaukalossa pelattaviin nuorten kisoihin? Kutsuisin mielelläni Ikosen ja Vainosen taistelemaan vielä kisapaikoista. Maalivahti Eetu Laurikainen on pelannut hyvää kautta WHL:ssä, mutta en usko hänen löytävän tietään MM-leirille. Hyökkääjä Kalle Kossila ja puolustaja Ahti Oksanen ovat aloittaneet hyvin kautensa NCAA:ssa, mutta otos on toistaiseksi pieni, ja kun kerran Euroopasta löytyy saman tason pelaajia, heidän kisapaikkaansa en pitäisi odotettavana.

Nimekkäämmistä pelaajista Jonatan Tanuksen kausi ei ole ollut menestyksekäs. Hyökkäävän pelaajan 27 ottelua ja kahdeksan pistettä OHL:ssä eivät millään riitä näytöiksi nuorten MM-kisoihin. Sen sijaan alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin Tanus on varmasti tervetullut.

Tässä vielä tilastot SM-liigasta niiden suomalaispelaajien osalta, jotka ikänsä puolesta mahtuvat kisajoukkueeseen (tilanne ennen perjantain 30.11. kierrosta). Suluissa pisteet viimeisen kuukauden ajalta

Hyökkääjät
Aleksander Barkov - Tappara - 27 13+14=27 (10 4+5=9)
Artturi Lehkonen - KalPa - 26 8+10=18 (10 2+4=6)
Teuvo Teräväinen - Jokerit - 19 7+8=15 (6 5+4=9)
Juuso Ikonen - Blues - 27 6+9=15 (9 2+4=6)
Miro Aaltonen - Blues - 28 10+4=14 (10 2+3=5)  
Joel Armia - Ässät - 22 9+4=13 (5 1+0=1) 
Henrik Haapala - Tappara - 27 3+10=13 (10 0+0=0)
Markus Granlund - HIFK - 23 4+8=12 (7 1+2=3)
Miikka Salomäki - Kärpät - 26 4+8=12 (10 3+4=7)
Matti Lamberg - Jokerit - 14 2+3=5 (6 0+1=1)
Robert Leino - HPK - 23 1+2=3 (10 0+0=0)
Rasmus Kulmala - TPS - 16 1+2=3 (ei pelattuja otteluita)
Saku Salminen - Jokerit - 12 1+1=2 (ei pelattuja otteluita)
Markus Hännikäinen - Jokerit - 13 0+1=1 (8 0+1=1)
Joonas Huovinen - Kärpät - 9 1+0=1 (1 0+0=0)
Thomas Nykopp - HIFK - 8 0+1=1 (5 0+0=0)
Joonas Harjama - KalPa - 8 0+1=1 (3 0+0=0)
Tomi Wilenius - Ilves - 7 0+1=1 (2 0+0=0)
Toni Kallela - KalPa - 12 0+0=0 (3 0+0=0)
Joni Seinelä - TPS - 4 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Jesse Huhtala - Ässät - 4 0+0=0 (4 0+0=0)
Aleksi Mustonen - Jokerit - 3 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Teemu Henritius - Jokerit - 2 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Topi Nättinen - JYP - 1 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Nico Friman - HIFK - 1 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)

Puolustajat
Ville Pokka - Kärpät - 21 3+4=7 (9 1+1=2)
Rasmus Ristolainen - TPS - 24 2+5=7 (9 2+0=2)
Juuso Riikola - KalPa - 17 0+5=5 (8 0+2=2)
Niklas Tikkinen - Blues - 8 0+4=4 (1 0+1=1)
Petteri Lindbohm - Jokerit - 21 0+3=3 (7 0+1=1)
Juuso Vainio - HPK - 16 1+1=2 (7 0+0=0)
Henri Auvinen - JYP - 9 0+1=1 (3 0+0=0)
Esa Lindell - Jokerit - 19 0+0=0 (5 0+0=0)
Mikko Lehtonen - TPS - 7 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Patrik Parkkonen - Ässät - 6 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Jarno Paven - TPS - 3 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Aleksi Orenius - Ilves - 3 0+0=0 (1 0+0=0)
Niko Karhu - TPS - 3 0+0=0 (2 0+0=0)
Santeri Saari - Jokerit - 2 0+0=0 (2 0+0=0)
Niklas Friman - TPS - 1 0+0=0 (ei pelattuja otteluita)
Juho Tommila - Lukko - 1 0+0=0 (1 0+0=0)

Maalivahdit
Joonas Korpisalo - Jokerit - 1 0,00 100,00% (16 pelattua minuuttia)
Richard Ullberg - SaiPa - 5 3,70 86,41%
Janne Juvonen - Pelicans - 3 4,34 86,25%
Ville Runola - TPS - 6 pelattua sekuntia

Oma kisajoukkueeni:
Korpisalo, Perhonen - Lindbohm, Määttä, Pokka, Riikola, Ristolainen, Vainio, Valkonen - Aaltonen, Armia, Barkov, Granlund, Haapala, Hännikäinen, J.Ikonen, Lamberg, Lehkonen, Leino, Nykopp, Salomäki, Teräväinen

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tuleva huippuvalmentaja Petteri Niittynen

Ässien A-nuoret ovat pelaamassa jälleen hyvää kautta. Viimeisten kausien hyville esityksille on olemassa enää yksi yhteinen nimittäjä.

Petteri Niittynen on valmentamassa Ässien A-nuoria nyt neljättä kautta. Tähän mennessä hän on aina valmentanut porilaiset pudotuspeleihin. Se ei ole missään nimissä huikean ylivertaisen materiaalin ansiota, sillä Karri Kiven välieriin valmentamat ryhmät olivat jo muuttuneet yli-ikäisiksi, tai nousseet jo liigajoukkueen mukaan. Joukkue olikin pitkälti täynnä keskinkertaisuuksia. Ainoa asia, mikä on vuodesta toiseen toiminut, on ollut maalivahtipeli. Juha Järvenpää, Niklas Kekki ja Atte Tolvanen ovat kelpo veskareita nuorten SM-liigaan

Oikeastaan voi sanoa, että vain viime kaudella Niittynen on päässyt valmentamaan hyvää materiaalia. Viime kaudella Ässissä oli pari nuorten tasolle huippuhyvää yksilöä (Borna Rendulic ja Aki Juusela) sekä ennen kaikkea kaikin puolin leveä puolustus. Kaiken kruunasi huippuhyvän kauden pelannut Atte Tolvanen. Ässät olikin runkosarjan kolmas, vaikka alkukausi meni täysin penkin alle.

Täksi kaudeksi Ässille ei voinut ennustaa menestystä. Viime kauden avainpelaajat olivat muualla, kärkiketjuista pysyi vain pari hassua pelaajaa, puolustus hajosi täysin ja tilalle jouduttiin hakemaan B-junioreita. Alkukaudesta patapakkaa vaivasikin vastuunkantajien puute. Oikeastaan sama ongelma on vieläkin olemassa, vaikka esimerkiksi Jarno Kärki on nostanut tasoaan. Oikeastaan ainoat Padan huippuyksilöt ovat maalivahdit (ja kenties Niko Ojamäki omassa roolissaan).

Siitä huolimatta Ässien peli kulkee jälleen. Voittoja tulee, vaikka vain Jarno Kärki on pistepörssissä korkealla. Voittoja tulee, vaikka puolustajista kukaan ei (vielä) ole selvä johtaja. Voittoja tulee siksi, että Ässät on pelannut hyvin nimenomaan joukkueena. Vaikka Niittynen ei ole missään nimessä unohtanut kehittää yksilöitä, voi hyvin sanoa, että hän osaa valmentaa joukkuetta. Tällä hetkellä Porista saattaa puuttua tähtipelaajat, mutta koko joukkue tekee pisteitä.

Tällaisilla näytöillä Niittystä ei mielestäni voi pitää loputtomiin A-nuorten pääkäskijänä. Näytöt nimenomaan nuorten kanssa ovat kiistatta kovat, mutta juuri siksi Ässien kannattaisi katsoa, mihin Niittysen kyvyt riittäisivät liigajoukkueen peräsimessä. En nyt sano, että Niittysen pitäisi olla heti päävalmentaja, kun Karri Kiven sopimus päättyy. Mutta apuvalmentajan paikan pitää löytyä viimeistään sitten, kun Kiven pesti Ässien peräsimessä päättyy.

Niittyselle pitää myös muistaa ilmoittaa, että tulevaisuudessa hänelle olisi tarjolla paikka liigajoukkueen peräsimessä. Muuten jokin muu organisaatio saattaa tarjota parempaa diiliä viime kaudella nuorten SM-liigan vuoden valmentajaksi valitulle päävalmentajalle.

torstai 15. marraskuuta 2012

Kuukauden juniori: Mikko Rantanen


Kuukauden junioriksi valikoitui ensimmäistä kertaa vuonna 1996 syntynyt kiekkoilija.

Mikko Rantanen
178 cm / 70 kg
Syntynyt 29.10.1996 Nousiaisissa
Kasvattajaseura: TPS

Lurking, lurking...

Eräässä kauden alla pelatussa harjoitusottelussa huomioni kiinnittyi yhteen häkki päässä pelanneeseen nuorukaiseen. Hän ei ollut pienikokoinen luisteluihme, kuten suurin osa muista "häkkipäistä", vaan hänellä oli hyvät raamit. Suurimman osan ottelusta nuori pelaaja oli pimennossa, mutta siinä ohessa hän teki kaksi maalia. Olin vakuuttunut, vaikka en ollut kuullut Mikko Rantasesta aiemmin oikeastaan mitään.

Eikä se lopulta ole ihme, etten ole hänestä kuullut. Rantanen on pelannut toistaiseksi vain muutamassa nuorisomaajoukkueen ottelussa ja viime kausi kului B-junioreissa melko vaatimattomin tehoin. Mutta nyt näin aiemmin ilmeisesti sentterinä pelanneen Rantasen toiseen kertaan, eikä innostukseni hirveästi laantunut.

Rantasesta tekee omissa silmissäni mielenkiintoisen jo pelkästään hänen kokonsa. Juuri ja juuri 16-vuotias hyökkääjä on isokokoinen, vaikkakaan massaa ei ole vielä tullut. Olen aivan varma, että pituutta ei ole enää Suomen jääkiekkoliiton sivuilla (tai eliteprospectsissa) mainittu 178 senttiä, vaan uskoisin hyökkääjän olevan noin 185-senttinen. Koska Rantasella on kokoa, sitä pitäisi oppia käyttämään tulevaisuudessa paremmin. Muutaman kerran hän rynnisti puolustajien läpi, mutta enemmänkin fyysisyyttä olisin mielelläni nähnyt.

Toisaalta Rantasen luistelusta näkyy perinteiset ison pelaajan ongelmat. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pituuskasvun jälkeen hyökkääjä ei ole vielä tottunut pituuteensa, vaan luistelu näyttää tällä hetkellä yhdellä sanalla sanottuna kamalalta. Hyökkääjän liikkuminen näyttää kankealta, vauhtia ei ole tarpeeksi, luistelusta puuttuu räjähtävyys kokonaan, eikä liike sivulle tai taaksepäin näytä yhtään luonnolliselta. Luistelua voi toki kehittää vielä paljon, mutta tällä hetkellä nopeus ei tahdo riittää. Sen takia Rantanen tuntuu olevan koko ajan potkun jäljessä muita ja puolustaminenkin muuttuu epätoivoiseksi mailan kanssa huitomiseksi.

Vauhdin puutteen vuoksi Rantanen on usein pitkiä aikoja pimennossa. Puolustuksessa hänestä ei juuri apua ollut, vaikka pitkällä varrella pitäisi ihan hyvin kyetä puolustamaan vaikka mailallaan. Usein hyökkääjä jäi muutenkin pelin ulkopuolelle. Positiivisena puolena hyökkääjän mailankäsittely on hyvää, syöttöjen vastaanotto kelvollista, pelirohkeus hyvällä tasolla ja harhautuksetkin ihan perushyviä.

Mutta pelaajan vahvuudet liittyvät ehdottomasti syöttöihin. En ihmettele yhtään, mikäli hyökkääjä on pelannut aiemmin sentterinä. Sen verran hienosti hän jakoi kiekkoa omalta laidaltaan. Ottelussa tulleet harhasyötöt olivat laskettavissa yhden käden sormilla, mikä on A-junioreissa melko harvinaista (saman veran harhasyöttöjä jotkin pelaajat onnistuvat tekemään yhdessä vaihdossa). Syötöt olivat poikkeuksetta varmoja, tarkkoja ja nopeita, mutta ennen kaikkea ne olivat älykkäitä. Usein syöttö oli ihan perussyöttö, mutta usein se onkin kaikkein fiksuin ratkaisu. Joukkoon kuitenkin mahtui muutama loistava syöttö, josta avautui loistava maalipaikka, tai sitten toiseen aaltoon. Mielestäni Rantasen ratkaisut ovat merkki hyvästä peliälystä.

Ässien ja TPS:n peli päättyi voittolaukauskilpailuun. Viimeisenä laukojana oli numero 26, Mikko Rantanen. Ratkaisuna oli terävä ja tarkka veto yläkulmaan ohi Atte Tolvasen. Taitaa olla pojalla laukauskin ihan hyvässä kunnossa.

...scoring.

Vahvuudet:
Syötöt
Peliäly

Heikkoudet:
Luistelu
Oman pään peli

Yhteenveto: Minulle tulee Rantasesta mieleen muutaman vuoden takainen Joel Armia hyvällä tavalla. Onhan heillä eroja (Armia on right, Rantanen left, Armia keskittyi harhautuksiin ja maalintekoon, kun Rantanen on enemmän pelinrakentaja), mutta kummastakin pelaajasta näki, että heissä on jotain spesiaalia. Luistelu näyttää toistaiseksi kamalalta, samoin kuin aikanaan Armiallakin, mutta entä kun se saadaan korjattua? Saman ikäluokan Manu Honkanen on lähes kaikin tavoin tällä hetkellä valmiimpi pelaaja kuin Rantanen, mutta nyt ei mietitäkään pelaajaa nyt. Pitää miettiä, että mitä pelaaja voi olla. Ja kun sitä puolta mietitään, oma kiinnostukseni kohdistuu juuri Rantaseen. 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Quethas Draft Ranking: Hiljaista kärjen takana

Tässä on kaikkien aikojen ensimmäinen Quethas Draft Ranking. Toisin sanoen tämä on oma listaukseni ensi kesän NHL:n varaustilaisuudessa varattavista suomalaisista. Samankaltainen lista tulee vielä kahdesti tämän kauden aikana.

Ensi kesän NHL Entry Draft on suomalaisittain kiinnostavin aikoihin. Aleksander Barkovin alkukauden otteet SM-liigassa sekä juuri päättyneessä alle 20-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa ovat olleet niin huikeita, että paikka kärkikolmikossa on lähellä. Alkukauden perusteella Rasmus Ristolainen ja myös Artturi Lehkonen ovat kovaa vauhtia menossa kohti ensimmäisen kierroksen varausta.

Näiden kärkimiesten vuoksi tuntuu siltä, että Suomella olisi tulossa hyvä ja laaja ikäluokka varausikään. En ole kuitenkaan siitä niin vakuuttunut. Jotenkin minusta tuntuu siltä, että varattavien suomalaisten määrä osuu jälleen jonnekin seitsemän ja kymmenen väliin. Kärki on terävä, mutta heidän jälkeensä ei niin paljoa laatua enää löydykään.

Tällä hetkellä minulla on se tuntuma, että listaukseni kärkikahdeksikko varataan. Muilla on jo ongelmia. Eikä kärkikahdeksikosta kovinkaan monella ole mielestäni kykyjä nousta kovin aikaisille kierroksille. Ikosen ongelma on koko, Salmisella hyökkäyspään kyvyt ovat kysymysmerkki, peruspakki Mäkisellä samaten. Husso ei ole ollut tällä kaudella aivan parhaimmassa iskussaan ja Antosella on vielä paljon kehitettävää, vaikka raamit ovatkin kohdillaan. Sen sijaan Juvosta, Koivistoista saati sitten Haapalaa tai Mustosta on vaikea kokea varmoina varauksina. Sitä ei myöskään ole vielä Juuse Saros, vaikka alle 18-vuotiaiden maajoukkueen turnaus menikin erinomaisesti.

Quethas Draft Ranking, marraskuu 2012 (suluissa edellinen sijoitus)

1. (1) Aleksander Barkov - Tappara
2. (2) Rasmus Ristolainen - TPS
3. (3) Artturi Lehkonen - KalPa
4. (6) Juuso Ikonen - Blues
5. (7) Saku Salminen - Jokerit
6. (5) Atte Mäkinen - Tappara
7. (4) Ville Husso - HIFK
8. (8) Joose Antonen - JYP-Akatemia / JYP
9. (9) Janne Juvonen - Peliitat / Pelicans
10. (-) Eetu Koivistoinen - Blues
11. (-) Henrik Haapala - Tappara
12. (-) Aleksi Mustonen - Kiekko-Vantaa / Jokerit
13. (-) Juuse Saros - HPK
14. (-) Miro Aaltonen - Blues
15. (-) Jonatan Tanus - Peterborough Petes (OHL)
16. (-) Atte Tolvanen - Ässät
17. (-) Mikke Levo - Ilves
18. (10) Richard Ullberg - SaiPa
19. (-) Timi Lahtinen - Jokerit
20. (-) Aleksi Ainali - HIFK

Listan takana on paljon nimiä, jotka ovat hyvin lähellä (mm. Saku Kinnunen, Felix Westermack, Jarno Kärki, Kevin Lankinen, Joona Puhakka ja Otto Rauhala) sijaa 20. Isoa eroa Ainalilla ja heillä ei ole, mutta jonkinlainen järjestys piti tehdä. Tällä kertaa päädyin tällaisiin arvioihin.

Kannattaa myös katsoa Henri Ikosen kautta Pohjois-Amerikassa. Viimeisimmissä otteluissa Ikonen on pelannut hyvin ja 19 ottelussa hyökkääjä on kerännyt jo 13 pistettä. Mikäli pisteitä kertyy myös jatkossa, on paikka nuorten MM-kisoissa sekä kykyjenetsijöiden papereissa mahdollinen.

Eniten alustavaan listaani verrattuna osakkeitaan ovat parantaneet Henrik Haapala ja Juuse Saros. Haapala yli-ikäisenä ja pienikokoisena hyökkääjänä ei välttämättä ole kiinnostavin pelaaja NHL:n kykyjenetsijöiden näkökulmasta, mutta kovat tehot SM-liigassa varsinkin näin työsulkukautena nostavat hänet ihan uudelle tasolle. Saros puolestaan on pelannut erinomaisen alkukauden ja viimeisimmät näytöt pikkuleijonista nostivat maalivahdin osakkeita roimasti. Yleensä huippuvahdit vain ovat isompia kuin Saros, joten siksi hänen kohdallaan odotukseni ovat maltillisia.

Suurimmat putoajat taitavat olla Richard Ullberg ja Matias Pulli. Ullbergin sija kymmenen oli tullut sillä oletuksella, että kehitys jatkuu, tai ei ainakaan taannu. Viime kauden lopulla maalivahdin urakehitys näytti suotuisalta ja NHL-varaus olisi voinut olla hyvin todennäköinen, mikäli hän olisi ollut Suomen ykkösvahti nuorten MM-kisoissa. Nyt on jopa koko nuorten MM-kisat vaarassa, kun alkukauden harvat ottelut ovat menneet penkin alle. Matias Pulli taas on ollut sivussa koko alkukauden ja se laskee todella paljon alunperinkin turhan pienikokoisen puolustajan mahdollisuuksia varaukseen.

Täytyy myöntää, että aivan kaikkien listalla olevien peliä en ole tämän kauden aikana nähnyt. Valtaosan otteita olen kyllä ehtinyt jo seuraamaan, mutta pari poikkeustakin löytyy. Kun kausi etenee, lista tulee elämään. Osittain siksi, että näen lisää otteluita ja osittain siksi, että kauden mittaan joidenkin taso putoaa kun taas jotkut nostavat profiiliaan.

Kuka mielestäsi puuttuu listalta ja miksi? Otan mielelläni ehdotuksia vastaan, sillä seuraavien kuukausien aikana seuraan monen pelaajan otteita ja ehkäpä juuri sinun ehdottamasti pelaaja voi löytyä seuraavasta listauksesta.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Raumam Boja nöyryyttivät porilaisia

Mitä tulee mieleen Isonmäen jäähallista?

Seuraava ajatusmalli tullee monelle mieleen: Halli on ruma betonibunkkeri jostain 70- ja 80-luvun taitteesta. Se näyttää vanhan ajan hallilta ja siltä se myös tuntuu. Myös katsomo on jäänyt jonnekin kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan. Porin jäähallin koko sivun mittainen seisomakatsomo on täynnä "hitsareita", jotka huutavat Ässiä illasta toiseen, erityisesti viikonloppuisin, kun pohjalla on jo pari olutta (tai viinapulloa).

Tällaisista lähtökohdista ajateltuna perjantai-illan Isonmäen pitäisi olla paha paikka vastustajalle. Erityisesti, kun vastassa on vieläoä paikallisvastustaja Lukko. Totuus on kuitenkin paljon tylympi. Kevään 2006 jälkeen Porin jäähalli on koko ajan hiljentynyt. Jostain syystä paikallisvastustajakaan ei sytytä enää samalla tavalla kuin ennen ja tuntuu siltä, että jopa HIFK aiheuttaa nykyään enemmän tunnetta.

Seisomakatsomon olisi luullut provosoituvan kannustamaan kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun Raumam Boja saapuivat Poriin. Erityisesti, kun heidät oli sijoitettu seisomakatsomoon. Vaikka heidät oli sijoitettu seisomakatsomon D-päätyyn, seisomakatsomon pitäisi olla "pyhää maata". Sen pitäisi olla aluetta, joka on porilaisten hallussa, ja jonne vierasjoukkueen kannattajien ei sovi tulla.

Raumalaiset eivät tästä välittäneet. He pitivät ääntä koko ottelun ajan ja myös pitkälle sen jälkeen. He lauloivat, huusivat, pomppivat, heiluttivat huiveja ja lippuja. He toimivat hienosti ryhmässä, eikä kukaan sooloillut, vaikka porukkaa olikin päälle sata. Raumalaisista syntyneet desibelit nousivat jatkuvasti hyvälle tasolle. Porin jäähallissa oli vähästä aikaa hyvin ääntä, mutta kannustettavan joukkueen nimi oli tavallisesta poikkeava.

Samaan aikaan legendaarinen seisomakatsomo oli yllättävän vaitonainen. Ässät-huuto kajahti suuremmilla desibeleillä vain pariin otteeseen. Kyseessä on lähes ennennäkemätön tilanne.

Kentällä raumalaiset voittivat porilaiset lukemin 4-3. Katsomon puolella voitto oli paljon tylympi.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Nuorten MM-kisojen ykkösvahti haussa

Viime vuonna nuorten MM-kisojen ykkösvahtina pelasi odotetusti Sami Aittokallio, sitä aiempina vuosina oli Joni Ortion vuoro. Nämä olivat lopulta aika selviä valintoja ykkösvahdiksi. He eivät olleet turnauksen tähtiä, mutta tarpeeksi hyviä maalivahteja kuitenkin, joihin kykeni jotenkin luottamaan. Nyt kun muuten nuorten MM-kisoihin olisi lähdössä hyvä joukkue, on maalivahtiosasto täydellinen kysymysmerkki

Viime keväänä näytti siltä, että Richard Ullberg olisi itseoikeutettu valinta ykkösveskariksi. Vaakakupissa kun kerran painoivat hyvät otteet SaiPan riveissä. Ullberg on edelleen ainoa valittavina olevista maalivahdeista, joka on pelannut enemmän kuin kourallisen liigaotteluita. Ongelmana on vain se, että pelit nuorten maajoukkueessa Lake Placidin turnauksessa eivät menneet hyvin, eivätkä tämän kauden pari liigapeliä myöskään hirveästi ilahduta.

Samu Perhonen oli 93-syntyneiden ykkösvahti alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Teknisesti hän on melko hyvä, mutta maajoukkuepaita päällä tulosta ei oikein ole syntynyt. Ei alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, eikä kesän lopulla pelatussa Tšekin turnauksessa. Tämä kausi on kuitenkin sujunut pettymykseksi osoittautunutta viime kautta paremmin, mutta minulla ei riitä usko Perhosen kykyihin kannatella Suomea ratkaisupeleissä.

Joonas Korpisalo oli viime kaudella alle 18-vuotiaden maajoukkueen ykkösvahti, mutta itse MM-kisat menivät penkin alle. Tällä kaudella kokemusta on tullut Kiekko-Vantaan riveistä, mutta kaikilla tavoin vain ihan ok maalivahti ei herätä minussa ainakaan vielä isoa luottamusta.

Janne Juvonen pelasi viime vuonna jopa SM-liigan finaaleissa ja pelasikin ihan hyvin. Tällä kaudella pelejä on tullut lähinnä Mestiksen puolella. Juvonen voi hyvinkin olla vuoden kuluttua Suomen ykkösvahti, mutta hän ei vielä ole välttämättä valmis ykkösvahdiksi. Tosin kesällä Lake Placidin turnaus meni Juvosen osalta ihan hyvin.

Harri Rindell julkaisi maanantaina uusimman alle 20-vuotiaiden maajoukkueen, joka pelaa turnauksen Ruotsissa. Joukkueesta ei löydy suuria yllätyksiä ja eteenpäin mennään selvästi "parhaat pelaa"-teemalla. Teuvo Teräväinen, Saku Salminen ja Matti Lamberg puuttuvat loukkaantumisten takia joukkueesta, mutta heidän paikalleen on korvaajiksi valittu Ville Järveläinen, Thomas Nykopp ja Nico Nyberg. Muuten hyökkäys onkin varmaan tuossa. Puolustajien kohdalla on vielä kysymysmerkkejä ja kokoonpano voi vielä elää paljon. Olli Määttä ja kenties Mikko Vainonen tulevat mukana Pohjois-Amerikasta ja viimeisistä kisapaikoista tulee varmasti kova taistelu Esa Lindellin, Patrik Parkkosen, Juuso Vainion, Henri Auvisen, Niklas Tikkisen, Joonas Valkosen, Juuso Riikolan ja Mikko Lehtosen kesken.

Ja lisäksi tietenkin Ullberg ja Korpisalo saisivat antaa hyviä näyttöjä nuorten kisoja silmällä pitäen. Muuten muut maalivahdit menevät ohi.

Tässä vielä tilastot SM-liigasta niiden suomalaispelaajien osalta, jotka ikänsä puolesta mahtuvat kisajoukkueeseen (tilanne ennen tiistain 30.10. kierrosta):

Hyökkääjät
Aleksander Barkov - Tappara - 17 9+9=18
Henrik Haapala - Tappara - 15 3+10=13
Joel Armia - Ässät - 17 8+4=12
Artturi Lehkonen - KalPa - 16 6+6=12
Miro Aaltonen - Blues - 18 8+1=9
Juuso Ikonen - Blues - 18 4+5=9
Markus Granlund - HIFK - 16 3+6=9
Teuvo Teräväinen - Jokerit - 13 2+4=6
Miikka Salomäki - Kärpät - 16 1+4=5
Matti Lamberg - Jokerit - 8 2+2=4
Robert Leino - HPK - 13 1+2=3
Rasmus Kulmala - TPS - 16 1+2=3
Saku Salminen - Jokerit - 12 1+1=2
Joonas Huovinen - Kärpät - 8 1+0=1
Thomas Nykopp - HIFK - 3 0+1=1
Joonas Harjama - KalPa - 5 0+1=1
Tomi Wilenius - Ilves - 5 0+1=1
Ei tehopisteitä:
Toni Kallela - KalPa (9 ottelua)
Markus Hännikäinen - Jokerit (5 ottelua)
Joni Seinelä - TPS (4 ottelua)
Aleksi Mustonen - Jokerit (3 ottelua)
Teemu Henritius - Jokerit (2 ottelua)
Topi Nättinen - JYP (1 ottelu)
Nico Friman - HIFK (1 ottelu)

Puolustajat
Ville Pokka - Kärpät - 12 2+3=5
Rasmus Ristolainen - TPS - 15 0+5=5
Niklas Tikkinen - Blues - 7 0+3=3
Juuso Riikola - KalPa - 9 0+3=3
Juuso Vainio - HPK - 9 1+1=2
Petteri Lindbohm - Jokerit - 14 0+2=2
Henri Auvinen - JYP - 6 0+1=1
Ei tehopisteitä:
Esa Lindell - Jokerit (14 ottelua)
Mikko Lehtonen - TPS (7 ottelua)
Patrik Parkkonen - Ässät (6 ottelua)
Jarno Paven - TPS (3 ottelua)
Aleksi Orenius - Ilves (2 ottelua)
Niko Karhu - TPS (1 ottelu)
Niklas Friman - TPS (1 ottelu)

Maalivahdit
Janne Juvonen - Pelicans - 1 4,00 86,67%
Richard Ullberg - SaiPa - 3 3,68 86,59%

torstai 25. lokakuuta 2012

New York Islanders muuttaa

No niin, nyt se on varmaa.

New York Islanders jättää Nassau Countyn ja siirtyy joitain kilometrejä lännemmäksi. Uusi osoite on Brooklyn ja Barclays Center, jonne Islandersin muuttaa vuonna 2015. Siihen asti New York Islanders notkuu vanhassa parakissaan, mikä ei todellakaan ole NHL-tasoa.

Barclays Centeriin mahtuu melko vähän katsojia verrattuna muihin halleihin (vain 14.500), mutta toisaalta Islanders ei ole ollut mikään yleisömagneetti pitkään aikaan. Siihen helposti vaikuttaa vanha bunkkeri suoraan 70-luvulta, missä ei ole aitioita ja jonne harva NHL-pelaaja haluaa. Kun puhutaan harjoitteluolosuhteista, retro ei ole muotia.

Brooklynissä on uusi halli, alueella sijaitsee enemmän ihmisiä ja halli on erittäin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Voisiko olla mahdollista, varsinkin jos nuori ja lupaava joukkueen runko kehittyy vielä nykyisestä, että New York Islandersilla olisi tulevaisuudessa mahdollisesti edes vähäsen vetovoimaa markkinoilla? Tulevaisuudessa ei siis välttämättä tarvitsekaan enää jännittää, että suostuvatko Evgeni Nabokov ja Lubomir Visnovsky pelaamaan Isles-paidassa vai ei.

Niin ja koska Brooklyn sijaitsee Long Islandilla, ei joukkueen edes tarvitse vaihtaa nimeään. NHL:ssä pelaa jatkossakin joukkue nimeltä New York Islanders.

Tässä Islandersin kotisivujen uutinen: http://islanders.nhl.com/club/news.htm?id=644111&navid=DL|NYI|home
Tästä puolestaan saa tietoa Barclays Centeristä: http://en.wikipedia.org/wiki/Barclays_Center

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kuukauden juniori: Niklas Tikkinen

Viime viikolla Porissa vieraili Blues. Vierasjoukkueen nimilistasta löytyi yksi nimi ylitse muiden. Niinpä kuukauden juniori on...

Niklas Tikkinen
181 cm / 80 kg
Syntynyt 1.6.1994 Espoossa
Kasvattajaseura: Jäähonka

Olin viime tammikuussa katsomassa alle 18-vuotiaiden maajoukkueturnausta täällä Porissa. Suomen puolustuksessa oli pelaaja, jonka nimeä ei löytynyt kokoonpanosta. Tuo pelaaja kuitenkin pelasi ylivoimalla loistavasti ja samalla kiinnitti kykyjenetsijöiden huomion. Niklas Tikkinen pääsikin lopulta alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin ja sai NHL-varauksen viidennellä kierroksella.

Tikkinen aloitti uransa hyökkääjänä ja sen kyllä huomaa hyvin. Omassa päässä puolustaja on vieläkin ongelmissa. Sijoittuminen on usein heikkoa, eikä Tikkinen näytä oikein tietävän puolustaako hän miestä vai yrittääkö peittää syöttölinjoja. Maalin edustalla hän voisi myös olla fyysisempi ja tällä hetkellä hän näytti pelaavan fyysisesti vain silloin, kuin oli aivan pakko. Muutoin puolustaja näytti kaihtavan fyysistä peliä.

Mutta NHL-varausta ei saa, ellei pelaajalla ole jotain erityisominaisuutta. Tikkisen hyökkääjätausta näkyy nimittäin myös vahvuuksissa. Puolustajaksi Tikkisen mailankäsittely on todella vahvaa ja muutenkin pelaaminen kiekon kanssa on erinomaista. Hän kykenee pitämään kiekkoa varmasti, pelaa kiekon kanssa rohkeasti myös ahdistettuna ja tukee hyökkäyksiä erinomaisesti. Voittolaukauskilpailussa (vai mikä se nykyään onkaan) Tikkinen ei kuitenkaan onnistunut harhauttamaan maalivahti Atte Tolvasta.

Ennen kaikkea puolustajan syötöt ovat erittäin hyviä. Ottelun aikana vastustajan lapaan menneet syötöt kykeni laskemaan yhden käden sormilla. Vaikka tilaa oli vähän, Tikkinen kykeni antamaan peliä edistävän syötön jäätä pitkin suoraan oman pelaajan lapaan. Lisäksi hän antoi syötön läpiajoon päässeelle Blues-hyökkääjälle (taisi olla Joona Puhakka), mutta ikävä kyllä maalia ei tilanteesta syntynyt. Tällaisilla ominaisuuksilla puolustaja on elementissään ylivoimapelissä, ja se tuntui jotenkin luonnolliselta, että ottelussa tullut syöttöpiste syntyi juuri ylivoimalla.

Tikkisen luistelu näyttää teknisesti hyvältä ja hän liikkuu hyvin taaksepäin ja sivuttain. Mutta kun katsoin suoraa luistelua, Tikkinen tuntui olevan hieman hidas. Jalkoihin olisi syytä tulla lisää voimaa ennen miesten pelejä. Myös laukaukseen olisi hyvä tulla lisää voimaa. Nyt laukaus on kyllä tarkka ja sitä myötä myös vaarallinen, mutta lisävoima ei olisi pahitteeksi.

Fyysisesti Tikkinen näytti jo melko hyvältä. Puolustaja on vielä hivenen kapea, mutta massaa hänellä on silti ikäisekseen jo melko hyvin. Puolustaja tuskin enää kasvaa pitutta, joten hän on jatkossakin vähän pienehkö puolustajaksi. Kokoa ei ole missään nimessä liian vähän, mutta sitä voisi siitä huolimatta olla enemmänkin.

Vahvuudet:
Kiekolliset taidot, erityisesti syötöt.
Pelirohkeus.

Heikkoudet:
Kokoa saisi olla hivenen enemmän.
Oman pään peli on edelleen ongelma.

Yhteenveto: Tikkinen on kiekollisesti aivan kärkeä puolustajista, jotka ovat tällä kaudella nuorten SM-liigaa pelanneet. Vahvuudet ovat niin selkeitä, että niillä on mahdollisuus päästä kaiken osuessa nappiin jopa NHL:ään. Suomen 94-ikäluokan puolustus on niin kova, että Tikkinen ei ole tuon ikäluokan lupaavin puolustaja, mutta monessa ikäluokassa hän olisi ykkösparin puolustaja. Tehojen valossa puolustaja pärjäsi hyvin jo nyt liigassa, mutta puolustuspeli aiheuttaa kyllä omat haasteensa.

Tikkinenhän taistelee tällä hetkellä viimeisistä paikoista nuorten MM-kisoihin. Porissa olikin kiinnostavaa katsella Patrik Parkkosen ja Tikkisen pelaamista. Mielestäni Tikkinen on kaksikosta kiekollisesti parempi ja varmasti potentiaalisempi, mutta kokonaisvaltaisesti Parkkonen on tällä hetkellä parempi. Siksi oma valintani nuorten MM-kisoihin tästä kaksikosta olisi Parkkonen.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Liian hyvä nuorten SM-liigaan

Sport pelasi viime viikon keskiviikkona Porissa Ässiä vastaan. Vaasalaisten riveissä pelasi nuorten SM-liigan pistepörssin kärkinimi, joten ajattelin kiinnittää huomiotani hänen tekemisiinsä jäällä. Pelaajaa ei tosin ollut kovin vaikea huomata, sillä Michal Kristof teki kyllä itse itsensä näkyväksi.

Ensimmäinen erä näytti tosin vielä hieman lämmittelyltä. Tuossa erässä Slovakiassa syntynyt Kristof lähinnä osoitti, että osaa luistella melko hyvin, eikä hän ole omassa päässäkään pulassa. Noin paljon pisteitä takovaksi pelaajaksi hän pelasi usein hyvin alhaalla, mitä ei ihan jokaisen pelaajan kohdalla tapahdu. Esimerkiksi viime kaudella Borna Rendulicia ei juuri kiinnostanut oman pään pelaaminen.

Lopuissa erissä Kristof sitten näyttikin miksi hän on pistepörssin kärjessä. Kiekko pysyi lavassa tilanteessa kuin tilanteessa, kädet kävivät, syötöt olivat tarkkoja, laukaus hyvä ja vauhtikin riitti. Tuollaisilla ominaisuuksilla dominoidaan nuorten SM-liigassa mielin määrin ja Ässien puolustus näytti lähinnä pujottelukepeiltä. Mikäli esitykset ovat olleet tuota tasoa myös aiemmin, Michal Kristof pelaa väärässä sarjassa.

Slovakki voisi olla isompi, mutta Mestiksessä vähän pienemmätkin pelaajat pärjäävät melko hyvin (lisätietoa voi kysyä vaikka parin vuotta sitten Mestikseen nouseelta Jesper Piitulaiselta). Siihen sarjaan Kristof kuuluisi. Nuorten SM-liigassa syntyi jo viime kaudella 37 pistettä ja nyt tuolla sarjalla ei ole Kristofille enää mitään annettavaa. Pelikäsitystä ei enää testata, kun hän on teknisesti niin ylivoimainen, eivätkä muutkaan ominaisuudet enää kehity tuollaisella dominoinnilla. Peli muuttuu ennen pitkää helposti pieneksi näpertelyksi.

Siksi slovakki kaipaisi jo peliaikaa Mestiksen puolelta, sillä uskoisin Kristofin olevan aivan valmis hyppäämään miesten peleihin. Ja jos pelaaja Sportille ei kelpaa, luulisi muita Mestiksen seuroja ja Slovakian pääsarjan joukkueita kiinnostavan. Pelaajan itsensä kannalta pelaaminen kovempitasoisessa sarjassa kuin nuorten SM-liigassa olisi enemmän kuin tervetullutta.

Kristof saattaa hyvin pelata nuorten MM-kisoissa. Jos hän sinne pääsee ja Sport ei ole häntä peluuttanut Mestiksessä, hyökkääjä voi pelata ensi syksynä jossain ihan muualla kuin Pohjanmaalla.