lauantai 11. elokuuta 2012

Here we go!

Onpa hieno tunne!

On aina yhtä hienoa istahtaa jäähallin penkille ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Isomäki on toki likainen, ahdas ja tuntuu lähinnä tuulahdukselta jostain 80-luvulta, sillä hallissa ei ole juuri mitään modernia. Näkyvin muutos vähään aikaan on mediakuutio pois lukien lattian maalaaminen punaiseksi sekä yleinen viime kaudella suoritettu brändäys.

Mutta se ei juuri nyt haittaa. Tällä hetkellä olen vain tyytyväinen, että sain istahtaa Isomäen uudemmille penkeille (jotka eivät lähde ihan niin helposti irti) ja kirjoittaa omia muistiinpanoja ihan paikan päällä pelatusta ottelusta. Kesän jäljiltä olen vähän turhan vanhan auton tavoin ruosteessa sekä otteluiden seuraamisessa että kirjoittamisessa. Mutta onneksi harjoituskausi on olemassa, sillä aivan kuten pelaajien, myös toimittajan tulee saada pelituntuma takaisin.

Ässät voitti Lukon torstaina numeroin 4-3. Padan ja Tapparan kamppailu puolestaan päättyi tasan 2-2. Noissa otteluissa tuli tehtyä lukuisia yksittäisiä huomioita:
- Niklas Kekki on palannut Poriin. Maalivahti on edelleen pienikokoinen, mutta kompensoi koon puutteen olemalla maalilla yhtä rauhallinen kuin Ville Uusitalo Ässien puolustuksessa.
- David Stach, Matias Simontaival, Niklas Näppi, Jesse Huhtala ja Henri Ruotsalainen tulevat todennäköisesti olemaan korkealla nuorten SM-liigan pistepörssissä.
- Jarno Kärki osoittautui todella kiinnostavaksi yksilöksi. Hyökkäyspäässä hän on todella luova ja älykäs pelaaja, joka on erityisen vaarallinen ylivoimalla. Laukauskin näyttää olevan ihan hyvässä kunnossa. Ikävä kyllä oman pään peli vaatii vielä paljon työtä.
- Alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta silmällä pitäen Jere Friberg ja Henri Keskilohko kannattaa pistää mieleen. Kummallakin on kykyjä tehdä kovaa tulosta A-nuorissa.
- Tapparan Jaakko Hälli oli mielestäni uskomattoman kypsä pelaaja ikäisekseen. Jo nyt puolustaminen oli loistavalla tasolla ja ratkaisut kentällä olivat pääosin fiksuja. Mielestäni on hyvin mahdollista, että Hälli pelaa jo vuoden kuluttua SM-liigassa.

Tästä se lähtee. Kaksi ottelua takana, liki 200 on vielä edessä.

3 kommenttia:

  1. Olen kyllä parista kohdasta eri mieltä. Kärki oli aivan erinomainen puolustus suuntaan, mutta hyökkäyspäässä tarvitsee lisää rohkeutta. Henri ruotsalainen on kyllä enemmän työmyyrä kuin pistenikkari, mutta hyvin esiintyneen Huhtalan vieressä voi kyllä pisteitä tulla. Keskilohko oli ainakin minulle suuri pettymys, mutta eiköhän kauden mittaan hänkin lämpene. Stach oli kyllä erinomainen, mutta yli-ikäisenä kyllä kuuluukin olla.
    Tolvasellakin vähän kiekko pomppi, mutta pistetään kesän piikkiin.

    VastaaPoista
  2. Ottaisin kiinni tuosta simontaipaleesta. Todellaa lahjakas pelaaja ja ehdottomasti tapparan mielenkiintoisin pelaaja. Treenannut kesällä aivan järkyttävästi ja on huhujen mukaan todella teräksisessä kunnossa. Varma suorittaja joka tulee nousemaan miesten peleihin tämän kauden aikana.

    VastaaPoista
  3. koskelan ville tapparan a-juniori joukkueesta voisi olla myös potentiaalinen suorittaja ensikaudella.

    VastaaPoista