keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Mutta missä on JJ

Jussi Jokinen. Vuonna 1983 syntynyt suomalainen hyökkääjä. Pystyy pelaamaan sekä laidassa, että keskellä. Pelaa nykyään NHL:ssä Carolina Hurricanesin riveissä. On tehnyt NHL:n työsulun jälkeen eniten maaleja rangaistuslaukauksista. Uskaltaa kuljettaa kiekkoa, mutta osaa tehdä myös maaleja. Parantaa isoissa otteluissa. Teki viime vuonna Carolina Hurricanesille playoffeissa monta tärkeää voittomaalia. Puolustustaidotkin ovat vähintään kohtuulliset. Tällä kaudella NHL:ssä, eli maailman kovimmassa liigassa, on syntynyt 38 ottelussa tehot 11+14=25. Sillä ollaan suomalaisten sisäisen pistepörssin sijalla 5 ja maalipörssin sijalla 3. Ja miksi mainitsen nämä asiat. No siksi, että Jukka Jalonen nimesi tänään virallisesti joukkueen olympialaisiin ja Jussi Jokinen ei ole mukana. Siitähän on liikkunut huhuja jo parin päivän ajan ja juuri sitä ennen Jokinen teki tehot 2+0 ja juuri sen jälkeen 1+2. Täytyy varmaan onnitella Jalosta varmasta olympiakullasta, jos kerran meillä on varaa jättää pois tuollainen pelaaja.

Jussi Jokinen ei mahtunut olympiajoukkueeseen

Mutta Jokisen sijaan maajoukkueessa on Antti Miettinen ja Ville Peltonen. Miettinen on vasta kauden kuluessa alkanut heräilemään, mutta kun koko kautta katsotaan, niin Miettinen on ollut todella vaisu ainakin Jokiseen verrattuna. Ja sitten Ville Peltonen. Herran jestas vuosi 1995 meni jo miltei 15 vuotta sitten. Tällä kaudella EHT on jo osoittanut, että Peltosen liike ei tahdo riittää kansainväliselle tasolle ja onnistumisia on tullut vain Ruotsia vastaan. Lisäksi kausi KHL:ssä, eli maailman toiseksi kovimmassa liigassa, ei ole mennyt aivan odotetulla tavalla. Peltosta ilmeisesti ollaan laittamassa puolustavaan rooliin, mutta en Peltosta kyllä käsitä puolustavana pelaajana. Omasta mielestäni Sean Bergenheim, Mika Pyörälä tai Petteri Nokelainen olisivat olleet selkeästi parempia valintoja.

Mutta toisaalta, viimeisestä omasta veikkauksestani osumia tuli 20/23. Maalivahdit täysin oikein, puolustajista yksi väärin ja hyökkääjistä kaksi. Jarkko Immosen nimeämisen ennakoinkin jo, sillä kahtena viime kautena Immonen on antanut niin kovat näytöt Euroopassa, kuin joku voi vain antaa. Dominointia SM-liigassa, erinomaista peliä KHL:ssä, hyvät MM-kisat ja kaksi loistavaa EHT-turnausta on kyllä loistavat näytöt. Sitä paitsi Immonen on ihan hyvä valinta 13. hyökkääjäksi. Hän on pelannut tällä kaudella laidassa, vaikkakin on yleensä ollut keskushyökkääjä. Mutta pieniä loukkaantumisia Immonen voi hyvin paikata olympialaisissakin ja lisäksi hän on erinomainen aloittaja ja on onnistunut rangaistuslaukauksissakin. 

Puolustajaosastolla erikoisuus on Janne Niskalan valinta. Oma valinta olisi kohdistunut Ossi Väänäseen, mutta ilmeisesti Jalonen arvostaa kiekollisesti parempaa Niskalaa ja samalla varmistaa pelikunnossa olevan puolustajan valitsemisen. Väänänenhän joutui jättämään Moskovan turnauksen kesken juuri loukkaantumisen takia. Ja te kaikki Petteri Nummelinin huutelijat, tässä on perusteluni, miksi oli aivan oikein ettei hän ole mukana. Kaikki kiitos lukemattomista hyvistä hetkistä, mutta viime vuoden MM-kisoissakaan Nummelin ei ollut enää terävimmillään ja nyt on vieläkin kovempi turnaus edessä. Lisäksi tätä kautta on värittäneet useampi loukkaantuminen, jonka takia Nummelin joutui jättämään kaksi EHT-turnausta väliin. Ja taitaa mies olla telakalla juuri nytkin.

"Ja laita se Immonen 13. hyökkääjäksi"

Suomen joukkue Vancouveriin:

Maalivahdit:

Niklas Bäckström, Minnesota Wild
Miikka Kiprusoff, Calgary Flames
Antero Niittymäki, Tampa Bay Lightning

Puolustajat:

Lasse Kukkonen, Avangard Omsk (KHL)
Sami Lepistö, Phoenix Coyotes
Toni Lydman, Buffalo Sabres
Janne Niskala, Frölunda (SWE)
Joni Pitkänen, Carolina Hurricanes
Sami Salo, Vancouver Canucks
Kimmo Timonen, Philadelphia Flyers

Hyökkääjät:

Valtteri Filppula, Detroit Red Wings
Niklas Hagman, Toronto Maple Leafs
Jarkko Immonen, Ak Bars Kazan (KHL)
Olli Jokinen, Calgary Flames
Niko Kapanen, Ak Bars Kazan (KHL)
Mikko Koivu, Minnesota Wild
Saku Koivu, Anaheim Ducks
Jere Lehtinen, Dallas Stars
Antti Miettinen, Minnesota Wild
Ville Peltonen, Dinamo Minsk (KHL)
Jarkko Ruutu, Ottawa Senators
Tuomo Ruutu, Carolina Hurricanes
Teemu Selänne, Anaheim Ducks

Palataanpa vielä Jussi Jokiseen. Kuinka ironista se olisikaan, mikäli Suomen unelma olympiakullasta katkeaisi tappioon rangaistuslaukauksilla? Silloin puolet kansasta kysyisi, missä oli Jussi Jokinen. Tosin onhan vielä mahdollista, että Jokinen tulee mukaan muiden pelaajien loukkaantumisten takia. Kunhan ei sano samalla tavalla, kuin Ruotsin Mikael Samuelsson. Eli "Probably going to get in trouble for this, but they can go fuck themselves.”

Niin ja onhan minun pakko mainita eilinen Ässien peli. Ässät - HPK 8-1 ja Tuomas Huhtaselle hattutemppu. Näitä tapahtuu Porissa harvoin. Viimeksi näin iso voitto on tullut vuonna 1999! Mutta tärkeintähän ei ole voitto vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen!

maanantai 28. joulukuuta 2009

Pikkuleijonien huikea nousu

Viime yönä Suomi pelasi ensimmäisen ottelunsa nuorten MM-turnauksessa. Koska en pystynyt katsomaan peliä suorana, niin aamulla avasin ensiksi television, sitten Ylen teksti-tv:n sivun 651, sieltä huomasin Suomen voittaneen 4-3. Sitten minä avasin silmäni.

Eli Suomi voitti alkuturnauksen tärkeimmän pelinsä. Ja millä tavalla! Tshekki johti ottelun puolivälissä 3-0 ja rokotti Suomea ylivoimalla. Toisen erän lopulla Teemu Hartikainen sitten kavensi pelin ja numerot viimeiseen erään mennessä olivat 3-1. Ja sitten alkoi yhden miehen show. Sami Vatanen teki kaksi todella upeaa maalia (katso youtube-linkki alla) ja peli olikin yhtäkkiä tasoissa. Ja loppunumerot ajassa 57.48 teki Joonas Rask Joonas Nättisen ja Teemu Erosen esityöstä. Maalivahtien torjunnat kertoo myös ottelusta paljon, sillä Tshekin maalivahti torjui peräti 37 kertaa ja Suomen Ortio vain 18. Viimeinen erä oli varsinkin hurja, sillä Suomi laukoi kohti maalia 22 kertaa ja kolme niistä meni sisään. Ja täytyy nostaa hattua siitä, että ottelun alun hermostunut pelaaminen muuttui taisteluvoitoksi todella vaikean tilanteen jälkeen.

Tämähän oli Suomen selvästi tärkein peli ennen jatko-otteluita. Tshekki oli se vastustaja kovista maista, joka piti voittaa. Venäjä ja varsinkin Ruotsi on kovempia maita ja nyt onneksi kyseisiä maita ei ole pakko voittaa. Itävalta kaatuu rutiinisuorituksella ja se riittää lohkossa kolmen parhaan joukkoon ja silloin päästään pelaamaan playoffien ensimmäiselle kierrokselle. Ja vastaan tuleekin todennäköisesti USA, Slovakia tai Sveitsi. Kanada voittanee oman lohkonsa. Tietenkin voitto Ruotsista tai Venäjästä auttaisi jatkopeleissä, sillä jos Suomi olisi lohkossaan toinen, niin vastustaja jatkossa olisi todennäköisesti heikoin jatkoon päässyt joukkue. Ja lohkovoitollahan päästäisiin jo suoraan välieriin.

Yksi huomio ensimmäisinä päivänä on kuitenkin selvä. Yllätyksiä ei juurikaan ole, vaan ennakkosuosikit ovat pitäneet pintansa. Kanada voitti Latvian vielä peräti 16-0 ja Ruotsi Tshekin 10-1. Tshekin tilanne jaksaa kyllä ihmetyttää. Vielä vuosituhannen alussa Tshekki voitti nuorten MM-kullan pariin otteeseen, mutta nyt lahjakkuuksia tulee vielä vähemmän kuin Suomella. Jopa "pikkuveli" Slovakia näyttää olevan samalla tasolla. Latvia näyttää olevan turnauksen heikoin joukkue, sillä Slovakiakin vei Latviaa komeasti. Itävalta pisti Ruotsille yllättävän hyvin kampoihin, mutta länsinaapuri nousi odotetusti lopulta voittoon ja lukemat 7-3 ei jätä varaa selittelyille. 

Lopuksi vielä palataan nopeasti SM-liigaan. Katsoin lauantaina UrhoTV:lta pelin Lukko-Ässät. Hyvätasoista kiekkoa oli tarjolla ja Ässät yllättäen pelasi kenties paremmin kuin sarjakärki Lukko. Satakunnan herruuden vei kuitenkin Lukko tehden ottelun ainoan maalin. Ja millä tavalla? Tietenkin Keräsen maalilla, joka meni maalin perukoille Jesse Jyrkkiön pohkeen kautta. Ei ottelu voi ratketa tuollaisella tuurimaalilla! Tulee ruotsalaisten maalit lähinnä mieleen. Ja paikallisessa ottelun jälkeen joku vielä kysyi, että miten ottelussa kävi ja harmittaako. No v***u mitä luulet? 

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Nuorten MM-kisat 2010 Kanadassa

Näe tulevaisuuden tähdet tänään! Lähes kaikki maailman parhaat alle 20-vuotiaat pelaajat kohtaavat toisensa Saskatoonissa ja Reginassa. Kanada lähtee hakemaan jo kuudetta perättäistä kultamitalia, mutta myös muut maat lähtevät hakemaan menestystä. Jos ei kultaa niin ainakin mitalia. Mutta katsellaan näin aluksi hieman ennakkoasetelmia. Turnauksen jälkeen voidaan sitten katsoa, kuinka oikeassa / väärässä allekirjoittanut oli.

Kanada lähtee selvänä ennakkosuosikkina. Olisi miltei ihme, mikäli Kanadaa ei finaalissa nähtäisi. Joukkue on täynnä tähtiä Kanadan omista junioriliigoista ja nämä pelaajat ovat lähes poikkeuksetta olleet kahden ensimmäisen kierroksen varauksia NHL:ään. Maalilla pelannee Jake Allen, joka on ilmeisesti lupaava kaveri yllättäen Quebecistä. Puolustus näyttää jo ennakkoon hyvin vahvalta ja jokainen joukosta Colten Teubert, Calvin De Haan, Travis Hamonic, Alex Pietrangelo, Ryan Ellis, Marco Scandella ja Jared Cowen omaa potentiaalin nousta jopa aivan kirkkaimpien tähtien joukkoon NHL:ssä. Hyökkäys on myös vahva ja nimet Brayden Schenn, Nazem Kadri, Jordan Caron, Patrice Cormier, Jordan Eberle ja Greg Nemisz kannattaa laittaa mieleen. Lisäksi joukossa on myös todennäköinen ensi kesän NHL:n ykkösvaraus, sillä Taylor Hall on varattu kisoihin ja hän pelannee vielä suuressa roolissa. Kanadan tasosta junioreissa kertoo se, että joukkue on näinkin hyvä, vaikka NHL:ssä pelaa jo nippu kovia pelaajia, kuten Steven Stamkos, John Tavares, Matt Duchene, Evander Kane ja Ryan O'Reilly. Kanada on siis selkeä ennakkosuosikki myös tänä vuonna.

Kanadan ykköshaastaja on jo viime vuonna finaaleissa pelannut Ruotsi. Ruotsi on saanut kovan joukkueen kasaan, mutta harjoitusottelu juuri Kanadaa vastaan ei mennyt kovin hyvin. Mutta peli varmasti tiivistyy loppua kohden myös ruotsalaisilla. Mutta joukkue on kova. Ykkösmaalivahti on Elitserienissä hienosti pelannut Jacob Markström. Puolustusta johtavat miesten tasolla jo tuloksia aikaiseksi saaneet Oliver Ekman-Larsson, Tim Erixon ja Adam Larsson ja tukea tulee varmasti ainakin David Rundbladilta ja Peter Anderssonilta. Hyökkäyksen kovimmat nimet ovat Magnus Pääjärvi-Svensson, Marcus Krüger, Jacob Josefson, Anton Lander ja Jakob Silfverberg. Tosin kaikki pelaajat ovat pelanneet joko Elitserienissä tai Allsvenskanissa, joten pojat ovat tottuneet kovatasoiseen peliin. Ja käyttämätöntä potentiaalia on monella. Tosin Ruotsi varmasti kaipaisi Victor Hedmania sekä Erik Karlssonia joukkueeseensa, mutta puolustajat pelaavat jo NHL:ssä. Viekö se Ruotsilta kultamitalin?

Kärkikaksikon takana tulevat maat ovatkin sitten Venäjä ja USA. Kummallakaan ei ole aivan kovin mahdollinen joukkue, mutta normaalinakin vuonna kumpikin maa tuottaa nykyään hyviä pelaajia ja mitaleille pitäisi ainakin olla täydet mahdollisuudet. Venäjällä on lupaavia pelaajia, kuten maalivahti Igor Bobkov, puolustajat Dmitri Orlov ja Anton Klementiev, sekä hyökkääjät Nikita Filatov, Kirill Petrov, Alexander Burmistrov ja Vladimir Teresenko. Venäjän hyökkäyksessä on potentiaalia, mutta Venäjä kärsii kovasti kahden parhaimman puolustajansa poisjäänneistä. He kun pelaavat Pohjois-Amerikassa. USA:n joukkue on itselle hieman nimettömämpi, mutta jotain osaan odottaa ainakin Jordan Schoederiltä, Cam Fowlerilta, Matt Dovonanilta sekä A.J. Jenksiltä. Maalivahdit ovat itselleni sitten täysi kysymysmerkki.

Muut maat taistelevat lähinnä sijoista "ynnä muut". Tshekki, Slovakia, Sveitsi, Latvia ja Itävalta ovat selvästi heikompia kuin muut maat, mutta yksittäisiä huippuja heiltäkin löytyy. Näitä on esimerkiksi Tshekin Tomas Vincour, Sveitsin Luca Sbisa ja Roman Josi sekä Slovakian Richard Panik ja Tomas Tatar. Ja ainahan yllätyksiä voi tulla. Viime vuonnakin Slovakia kaikkien yllätykseksi pääsi välieriin saakka.

Aittokallio taistelee kakkosvahdin paikasta

Unohdinko minä vielä jotain? Aivan Suomi. Laitetaanpa kokoonpano ennen viimeistä kokoonpanon leikkausta. Tästä porukasta lähtee pois vielä yksi pelaaja jokaiselta pelipaikalta, mutta käytännössä näillä mennään:

Maalivahdit:
Sami Aittokallio - Ilves
Joni Ortio - TPS
Petteri Similä - Niagara Ice Dogs (OHL)

Puolustajat:
Teemu Eronen - Jokerit
Tommi Kivistö - Jokerit
Aleksi Laakso - Blues
Jyri Niemi - Saskatoon Blades (WHL)
Kristian Näkyvä - Blues
Rasmus Rissanen - Everett Silvertips (WHL)
Sami Vatanen - JYP
Veli-Matti Vittasmäki - TPS

Hyökkääjät:
Sami Blomqvist - Blues
Eero Elo - Lukko
Mikael Granlund - HIFK
Teemu Hartikainen - KalPa
Jasse Ikonen - D-Team
Pekka Jormakka - JYP
Jani Lajunen - Blues
Matias Myttynen - Ilves
Joonas Nättinen - Blues
Iiro Pakarinen - KalPa
Toni Rajala - Brandon Wheat Kings (WHL)
Joonas Rask - Ilves
Jere Sallinen - Blues
Matias Sointu - Sudbury Wolves (OHL)
Teemu Tallberg - HIFK

Suomella on paperilla paras joukkue useampaan vuoteen. Tällä joukkueella on ihan oikeasti mahdollisuus päästä vaikka mitaleille, mikäli pelitapa toimii ja pelaajat ovat päässeet täyteen iskuun. Varsinkin puolustus näyttää todella kovalta, sillä Jyri Niemi on ollut peruspuolustajien parhaimmistoa omassa liigassaan jo pari vuotta ja Sami Vatanen sekä Aleksi Laakso ovat tehneet paljon pisteitä SM-liigassa. Kivistö ja Vittasmäki olivat mukana jo viime vuonna ja Teemu Eronen on pelannut mallikkaasti niissä peleissä, jotka häneltä olen nähnyt. Kun maalilla on vielä Mestiksessä mahtavasti pelannut Joni Ortio, niin peräpään ei pitäisi vuotaa turhan paljoa. Kysymysmerkkinä onkin sitten hyökkäys. Toni Rajala, Mikael Granlund ja Teemu Hartikainen ovat osoittaneet jo pärjäävänsä miesten tasolla ja Joonas Rask on pelannut myös hyvin liigassa. Mutta onko leveyttä sittenkään riittävästi? Joonas Nättisen kehitys jäi viime kauden jälkeen junnaamaan paikalleen, Eero Elo on pelannut hyvin Mestiksessä, mutta liigakokemus puuttuu, Sami Blomqvist taas on turhan pieni, Matias Soinnulla on alla heikko kausi ja muut ovatkin enemmän puolustavia pelaajia. Jos joku kysymysmerkeistä onnistuu ykkösketjun lisäksi, niin silloin ainakin pronssi on realismia.

Teemu Hartikaiselta odotetaan tehoja

Mutta silti... Olisin paljon luottavaisempi, mikäli Erik Haula ja Teemu Pulkkinen olisivat mukana. Haula ei mahtunut syystä tai toisesta Hannu Jortikan suunnitelmiin, vaikka on USHL-liigassa pistepörssin kärkinimiä ja häntä sanotaan kenties liigan parhaimmaksi hyökkääjäksi. Lisäksi Haula pystyisi pelaamaan myös puolustavampaa roolia. Ja tällaiselle kaverille ei löydy käyttöä? Ei Jortikka ole oikeasti tainnut Haulaa seurata kauden alla käydyn höntsäturnauksen jälkeen... Pulkkinen loukkaantui SM-Liigassa ja ei aivan ajoissa päässyt kuntoon. Harmi, sillä Granlundin ja Pulkkisen yhteistyö on sujunut nuorisomaajoukkueissa hienosti ja näin oltaisiin helpommin saatu kasaan kaksi hyvää hyökkäävää ketjua. Joonas Donskoin poisjättämisestä on myös puhuttu, sillä mies on ilmeisesti nyt kunnossa. Mutta Donskoin näytöt ovat aika pienet toistaiseksi ja Mestis-kiertueella tulosta ei tullut, vaikka Donskoi pääsi välillä ykkösketjuunkin. Donskoin roolin pitäisi olla muutenkin hyökkäävä ja kyllä Rajalan, Hartikaisen, Raskin ja Elon näytöt ainakin menevät Donskoin edelle.

Kisat alkavat 26.12 ja jatkuvat Suomen aikaan 6.12 yöllä alkavaan finaaliin saakka.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Leijonat voittivat Moskovassa, mutta entä sitten?

Heti ensiksi haluan onnittella Leijonia. Suomi voitti ensimmäisen EHT-turnauksen sitten vuoden 2006 ja tämä oli vasta toinen voitto Venäjältä. Kaiken lisäksi voitto ei tullut edes parhaalla mahdollisella porukalla, sillä Karjala-turnauksessa Suomella oli varmasti kovempi joukkue kuin Venäjällä ja puolustuksesta puuttui nytkin nippu todella kovia pelimiehiä. Nummelin ja Niskala joutuivat jättämään turnauksen väliin, mutta porukasta puuttui silti esimerkiksi Kukkonen, Seikola, viimeisestä ottelusta Väänänen ja henkilökohtaisista syystä Lehtonen. Sanotaan nyt vielä, että Suomi ei pelannut ehkä aivan yhtä hyvin kuin Helsingissä, mutta vaihteeksi on mukava voittaa vähän heikommallakin esityksellä. Joka tapauksessa nyt oli monelle pelaajalle viimeinen paikka vakuuttaa Jukka Jalonen paikasta Vancouveriin. Mutta muuttuiko tilanne miksikään?

Puolustuksessa on Vancouveriin menossa jo tietyt pelaajat, mutta Ossi Väänänen ja Petteri Nummelin kisasivat vielä lipusta Vancouveriin. Kun Nummelin loukkaantui jälleen Moskovan turnauksen alla, niin kisatoiveet tuntuivat pienentyvän, sillä Sveitsin liigassakin on jäänyt moni peli Nummelininlta tällä kaudella väliin. Mutta Väänänen ei ollut myöskään parhaassa iskussa Venäjällä, joten tilanne on vieläkin auki ja valinnat ratkaisee se, että millaista pelaajaa Jalonen kaipaa puolustukseen. Itse menisin Väänäsen kannalle, mutta päävalmentajahan sen päättää. Muu puolustus tai maalivahtiosasto ei taistellut paikasta Vancouveriin, mutta MM-kisoihin on vielä toiveita. Teemu Lassila, Iiro Tarkki, Juuso Hietanen, Mikko Mäenpää ja Tomi Pettinen esimerkiksi pelasivat kelvollisen turnauksen.

Hyökkäyksessä olikin vielä pelaajia, joilla oli oikeasti mahdollisuuksia päästä olympialaisiin. Lähimpänä paikkaa kaavailuissa oli, ja on vieläkin, Ville Peltonen. Turnaus oli miehellä jälleen hieman kaksijakoinen. Tshekkiä ja Venäjää vastaan Peltonen ei ollut taaskaan parhaimmillaan, mutta jostain syystä Ruotsia vastaan kulkee perinteitä kunnioittaen erinomaisesti. Mutta Peltosen ongelma on Vancouveria ajatellen se, että kolmeen ensimmäiseen ketjuun on ilman loukkaantumisia parempia pelaajia ja neljänteen ketjuun ei Peltosta kannata laittaa. Näytöt eivät aivan riitä tällä hetkellä paikkaan kolmeen ketjuun olympialaisissa, mutta MM-kisoissa kylläkin. Peltonen tosin kannattaa ottaa mukaan, mikäli Jalonen kuvittelee Suomen pelaavan Ruotsia vastaan tärkeissä peleissä, sillä niissä Peltonen tuntuu takovan pisteitä liukuhihnalta.

Peltosen tilanne aiheuttaa päänvaivaa

Jarkko Immosen kohtalo on hieman samankaltainen. Immonen on antanut Euroopassa sellaiset näytöt, joita parempia ei oikeastaan voi antaa. Kausi Venäjällä on sujunut mahtavasti ja kummassakin EHT-turnauksessa (Suomi & Venäjä) Immonen on ollut paras suomalaishyökkääjä. Immosen kannalta on valitettavaa, että pelipaikka maajoukkueessa on keskushyökkääjä ja jo nyt kolmessa ensimmäisessä ketjussa vähintään yksi sentteri (todennäköisesti Filppula tai O.Jokinen) pelannee laidassa. Neljänteen ketjuun parempi vaihtoehto on puolustustaitojensa vuoksi Niko Kapanen, vaikka muuten Kapasen kausi onkin sujunut Immosta paremmin. Tosin Immosen voisi ottaa mukaan vaikkapa 13. hyökkääjäksi, sillä hän on pelannut tällä kaudella laidalla, joka on merkki monipuolisuudesta.

Hyviä näyttöjä antoi myös kaksikko Leo Komarov - Antti Pihlström. Kumpikin pelasi energisesti ja teki sitä, mitä osaavat parhaiten. Kumpikin teki töitä, riisti kiekkoja, taklasi vastustajaa ja hiillosti heitä tekemään vääriä ratkaisuja. Olympialaisissa heitä tuskin tullaan näkemään ilman Jarkko Ruudun loukkaantumista, mutta kisapassi MM-kisoihin voidaan leimata jo nyt. Lisäksi olenko ainoa, kenen mielestä Jukka Hentunen parantaa tahtiaan mitä pidemmälle kausi etenee? Alkukausi SM-liigassa oli vaikea, mutta nyt on mennyt liigassakin paremmin. Ja varsinkin Ruotsia vastaan Hentunen oli koko ajan vaarallinen ja uskalsi pitää kiekkoa ahtaassakin paikassa. Lisäksi nopeus ei ole vielä ratkaisevasti näköjään pienentynyt. Hentunen tavoitteleekin selkeästi MM-paikkaa.

Ja kun olympialaisista puhuttiin, niin laitetaan vielä loppuun oma näkemys joukkueesta tällä hetkellä. Suluissa ovat varamiehet, jotka paikkaavat loukkaantumisia.

Maalivahdit:
Niklas Bäckström - Minnesota Wild
Miikka Kiprusoff - Calgary Flames
Antero Niittymäki - Tampa Bay Lightning
(Tuukka Rask - Boston Bruins, Pekka Rinne - Nashville Predators)

Puolustajat:
Lasse Kukkonen - Avangard Omsk (KHL)
Sami Lepistö - Phoenix Coyotes
Toni Lydman - Buffalo Sabres
Joni Pitkänen - Carolina Hurricanes
Sami Salo - Vancouver Canucks
Kimmo Timonen - Philadelphia Flyers
Ossi Väänänen - Dinamo Minsk (KHL)
(Petteri Nummelin - HC Lugano (SUI), Anssi Salmela - Atlanta Thrashers )

Kimmo Timonen kuuluu Vancouverin joukkueeseen

Hyökkääjät:
Sean Bergenheim - New York Islanders 
Valtteri Filppula - Detroit Red Wings 
Niklas Hagman - Toronto Maple Leafs 
Jarkko Immonen - Ak Bars Kazan (KHL) 
Jussi Jokinen - Carolina Hurricanes 
Olli Jokinen - Calgary Flames 
Niko Kapanen - Ak Bars Kazan (KHL) 
Mikko Koivu - Minnesota Wild 
Saku Koivu - Anaheim Ducks 
Antti Miettinen - Minnesota Wild 
Jarkko Ruutu - Ottawa Senators 
Tuomo Ruutu - Carolina Hurricanes 
Teemu Selänne - Anaheim Ducks 
( Mika Pyörälä - Philadelphia Flyers, Ville Peltonen - Dinamo Minsk (KHL), Petteri Nokelainen - Anaheim Ducks, Leo Komarov - Dynamo Moskova (KHL) )

Ja näillä voikin hyvin mielin lähteä tavoittelemaan kultaa Vancouverista!

Lähetyksen lopuksi voisi vielä mainita erään asian juniorimaajoukkueiden rintamalta. Suomen nuorimmat juniorit (U16) pelasivat juuri neljän maan turnauksen Ruotsin, Tanskan ja Norjan kanssa. 6-1 ja 8-0 voitot Tanskasta ja Norjasta tuskin yllättivät, mutta myös Ruotsi kaatui. Ja peräti lukemin 8-3! Tämä ei ole ollut kovinkaan tavallista juniorimaajoukkueiden kanssa viime vuosina, kun välillä Saksa ja Sveitsikin ovat tuottaneet ongelmia. Hyvä näin. Lisäksi huomioitavaa on se, että tässä ikäluokassa on myös useampi isokokoinen kaveri, joten mahdollisuuksia voi olla pitkälle. Turnauksessa suomalaisista eniten pisteitä keräsi tehot 2+4 tehnyt Teuvo Teräväinen. Oskari Lehtinen, Topi Nättinen, Olli Määttä ja Ville Pokka ylsivät viiteen pisteeseen. Monesti ikäluokan lupaavimpana World Hockey Challengeen lähtevän puolustaja Rasmus Ristolaisen ohella pidetty Kalle Torniainen ei yltänyt parhaimpaansa, mutta ymmärtääkseni hän ei ollut aivan täydessä kunnossa. Mutta näköjään pojan ei tarvinnut edes olla täydessä iskussa. Ehkä junioreista on sittenkin vielä tulossa lupaavia pelaajia Mikael Granlundin jälkeenkin!

perjantai 11. joulukuuta 2009

Kuukauden peli: HIFK - Ilves

Kuukauden peli tulee poikkeuksellisesti jo nyt, sillä liiga menee pian joulutauolle. Toisaalta kuukauden pelejä ei taida jatkossa enää hirveästi tulla, sillä SM-liiga on menossa kokonaan maksullisille kanaville. Joka tapauksessa tänään Urheilukanavalta tulee HIFK - Ilves.

Materiaali:
HIFK vie materiaalissa jokaisella osa-alueella. Maalivahtiosastolla Jan Lundell on ollut yllättävänkin hyvä ja Juha Pitkämäki taas ei ole ollut yhtä vakuuttava. Ja jos Mika Noronen on maalilla, niin ero vain korostuu. HIFK:n puolustus taas on kenties SM-liigan paras, kun taas Ilveksen puolustajista maininnan arvoisia ovat lähinnä Markus Seikola ja Mikko Kuukka. HIFK:n hyökkäysmateriaalikin on paljon leveämpi kuin Ilveksen, sillä ratkaisuvoimaa löytyy kolmeen kentälliseen. Ilveksellä taas ainoa hyvätasoinen ketju on Genowayn kenttä ja sitten yksittäisenä pelaajana Marko Anttila. Myös valmennuspuolen vie HIFK, sillä Kari Jalonen voittaa Ilveksen Heikki Mälkiän.

Vire:
HIFK ei ole voittanut kahteen otteluun, sillä he ovat hävinneet sekä Lukolle, että KalPalle. Sitä ennen HIFK kuitenkin otti pisteitä useassa ottelussa peräkkäin. Ilves taas on hävinnyt kuusi ottelua putkeen ja he ovat saaneet sinä aikana vain yhden pisteen.

Huomioitavaa:
HIFK:llä on kotietu ja parempi materiaali, joten joukkue lähtee selkeänä ennakkosuosikkina peliin. Kuitenkin Ilvekseltä on valittu tänä kautena A-maajoukkueeseen kolme pelaajaa (Seikola, Anttila, Kuukka), kun taas HIFK:ltä ei pelaajia ole valittu mukaan. Superjuniori Mikael Granlund on palannut HIFK:n kokoonpanoon, joten suurin suomalaislupaus hetkeen pelaa jälleen.

Historia:
HIFK ja Ilves ovat kumpikin todella perinteisiä joukkueita ja tuntuu, että nämä kaksi joukkuetta ovat olleet korkeimmalla sarjatasolla aina. Ilves onkin ollut pääsarjatasolla 76 kautta ja HIFK 60 kautta. Onkin luonnollista, että HIFK ja Ilves ovat kohdanneet pudotuspeleissä useammin kuin kerran. Tältä vuosituhanneltakin löytyy kaksi kohtaamista puolivälierissä, joista Ilves voitti vuoden 2001 sarjan voitoin 3-2 ja HIFK vuoden 2004 sarjan 4-3. Vuoden 2001 sarja päättyi jatkoajalla, jolloin Antti Bruun teki ratkaisevan maalin. Kauempana menneisyydessä löytyy HIFK:n 6-2 voitto pronssiottelussa vuonna 1988 sekä välierät vuonna 1983, jonka HIFK voitti 3-1. Mutta muistettavin sarja lienee kauden 1997-1998 finaalit, jolloin jälkeenpäin katseltuna aivan huikea HIFK voitti Ilveksen voitoin 3-0. Ratkaisevan maalin iski nuori Olli Jokinen jatkoajalla Vesa Toskalan selän taakse. Edellisen kohtaamisen voitti HIFK maalein 4-3, jolloin Petteri Wirtanen teki kaksi maalia ja Jerry Ahtola sekä Mikael Granlund saalistivat tehot 1+1.

Seuraa heitä:
Mikael Granlund - HIFK
- Nuori lupaus on pelannut tällä kaudella nuoresta iästään huolimatta erinomaisesti ja hän onkin kerännyt pisteen per peli. Jää nähtäväksi, että onko hän kunnossa loukkaantumisen jälkeen ja näemmekö me tänään jälleen väläyksiä hänen huikeasta pelisilmästään.

Ross Lupaschuk - HIFK
- HIFK:n kesken kauden tekemä profiilihankinta. Johtaa HIFK puolustusta ja lukee peliä hyvin. Tukee myös hyökkäyksiä erinomaisesti. Tuleeko tänään lisää pisteitä?

Teemu Ramstedt - HIFK
- Ramstedt on nostanut tasoaan tällä kaudella ja pisteitä tuli myös ilman Granlundia. Nuoren keskushyökkääjän peliä on yleensä ilo katsella, joten jatkuuko vire myös tänään.

Marko Anttila - Ilves
- Anttilan huomaa kentällä aina. Mies on päätä pidempi kuin kukaan muu. Mutta koko auttaa hyökkääjää ja hän vie kiekon usein hyökkäysalueelle, sillä isolta mieheltä on vaikeaa viedä kiekko pois. 

Colby Genoway - Ilves
- Ilveksen hyökkäyspelin sielu. Piste tulee miltei joka ottelusta. Odotettavissa jälleen huippuluokan syöttöjä ketjukavereille.

Markus Seikola - Ilves
- Liigan parhaita kiekollisia puolustajia ja maajoukkuetason pakki. Ampuu ottelun aikana useita kertoja ja Seikola onkin liigan ahkerin laukoja. Ilveksen puolustuksen selkeä johtohahmo.

Lopputulos: HIFK tuntuu olevan kaikilla osa-alueilla Ilveksen edellä. HIFK:lle selkeä 5-2 voitto.

torstai 10. joulukuuta 2009

Liigakausi 2009-2010 puolivälissä

No niin. Kausi on nyt kuta kuinkin puolivälissä ja on aika katsoa, miten milläkin joukkueella on mennyt. Tiedän, että en ole ainoa, ketä analysoi alkukautta. Moni on huomannut, että Lukolla on mennyt hyvin ja Jokereilla huonosti, joten ajattelin rohkeasti verrata omia veikkauksia toteutuneisiin tuloksiin. Eli katsotaanpa tilanne joukkuekohtaisesti ja katsotaan blogin kirjoittajan osumatarkkuutta

Blues

Paras pelaaja: Toni Kähkönen
Tärkein hankinta: Iiro Tarkki
Tuleva tähti: Joonas Nättinen
Sijoitus runkosarjassa: 3-8

Bluesin tapauksessa mentiin aika hyvin oikeille urille. Ihan alussa oli vähän vaikeampaa, mutta lopulta suuret lupaukset ottivat vastuuta ja tulokset ovat parantuneet. Blues onkin nyt jo sijalla 6 ja merkkejä huonommasta ei ole olemassa. Kähkönen ei ole tosin ollut paras pelaaja, vaan johtajan viitan on ottanut Stefan Öhman. Iiro Tarkki on tosin ollut tärkeä hankinta ja hänen torjunnat ovat vieneet hänet maajoukkueeseen asti. Joonas Nättinen ei ottanut askelta eteenpäin, mutta sen sijaan puolustaja Aleksi Laakso on kiekkoillut itsensä kaikkien tietoisuuteen.

HIFK

Paras pelaaja: Kim Hirschovits
Tärkein hankinta: Juha-Pekka Haataja
Tuleva tähti: Mikael Granlund
Sijoitus runkosarjassa: 2-6

HIFK:stä kirjoitinkin viime blogissani. Joka tapauksessa sanottakoon, että aika hyvin oikeilla jäljillä olin ja HIFK on vahvasti menossa kohti puolivälieriä ja mestaruustaistoa. Hirschovits on ollut lievä pettymys, mutta moni muu kaveri on pelannut aivan loistavasti. Jerry Ahtola johtaa maalipörssiä ja Martti Järventie puolustajien pistepörssiä. Mutta eiköhän Hirso ja Haataja paranna playoffeihin. Granlundin arvioin tulevaksi tähdeksi, mutta olin väärässä. Mieshän on selvästi tuleva supertähti.

HPK

Paras pelaaja: Teemu Lassila
Tärkein hankinta: Niko Nieminen
Tuleva tähti: Juha Metsola
Sijoitus runkosarjassa: 7-10

HPK on tällä hetkellä sijalla 8, joten veikkaus näyttää tällä hetkellä menevän lähelle oikeaa. Samalla Lassila on HPK:n tärkein yksittäinen pelaaja ja samalla ainoa maajoukkuepelaaja. HPK:n uusista hankinnoista parhaiten on tainnut pelata Miikka Männikkö, mutta jo viime vuonna HPK:ssa pelanneet pelaajat ovat olleet tälläkin kaudella avainrooleissa. Metsolan arvioin edelleen tulevaksi tähdeksi, mutta Lassilan takana ei tullut peliaikaa. Siksi laina Mestikseen oli ihan fiksu veto.

Ilves

Paras pelaaja: Markus Seikola
Tärkein hankinta: Colby Genoway
Tuleva tähti: Joonas Rask
Sijoitus runkosarjassa: 9-12

Oikeilla jäljillä olin näköjään myös Ilveksen kanssa. Ilves on tällä hetkellä sijalla 13 ja koko joukkueen osaaminen kiteytyy Markus Seikolaan ja Colby Genowayhin. Ennen Genowayn tuloa peli oli aivan sekaisin ja Genowayn tulon jälkeenkin vain yksi ketju on oikeasti toiminut. Seikola on edelleen vaarallinen, mutta muu joukkue ei. Rask pelasi hyvin ennen loukkaantumistaan, joten vuoden kuluttua hän voi olla yksi Ilveksen vaarallisimpia pelaajia.

Jokerit

Paras pelaaja: Esa Pirnes
Tärkein hankinta: Antti-Jussi Niemi
Tuleva tähti: Teemu Pulkkinen
Sijoitus runkosarjassa: 1-2

Kärkinimet ja Aravirta ilmeisesti sokaisivat minut. En uskonut millään, että Jokerit olisi näin heikko, mutta välillä Jokerit kävi aivan liigan pohjalla. Kurssin muuttamiseksi vaadittiin muutoksia, sillä alkukauden materiaalilla ei todellakaan olisi taisteltu sijoista 1-2. Mutta nyt mukana on Fredrik Bremberg ja Hannu Jortikka. Jos he vaikka ennen pitkää herättäisivät Pirneksen ja Niemen, ketkä ovat tähän asti ollut pettymyksiä. Pulkkinenkaan ei hirveästi mitään aikaiseksi alkukaudesta saanut ja lopulta hän vielä loukkaantui, joten läpimurto menee sitten ensi kauteen.

JYP

Paras pelaaja: Olli Malmivaara
Tärkein hankinta: - (Mahdollinen tuleva keskushyökkääjä)
Tuleva tähti: Sami Vatanen
Sijoitus runkosarjassa: 3-6

Mestaruuskrapula oli ilmiselvä aivan alussa, mutta lopulta JYP ryhdistäytyi. Se ensimmäinen hankinta taisi olla lopullinen sytyke, sillä Steve Kariyan tulon jälkeen JYP on noussut sarjassa jo neljänneksi. Se sentteri tosin vieläkin puuttuu, mutta kaikki eväät löytyy mestaruuteen asti. Malmivaara ei ole ollut viime kauden tasollaan, mutta onneksi esimerkiksi Pihlman ja nuori Vatanen on noussut esiin. Sami Vatanen on ollut välillä jopa sensaatiomaisen hyvä, joka on Suomen maajoukkueellekin hyvä uutinen tulevaisuutta ajatellen.

KalPa

Paras pelaaja: Sami Kapanen
Tärkein hankinta: Kalle Kerman
Tuleva tähti: Teemu Hartikainen
Sijoitus runkosarjassa: 2-5

KalPa on myös mestaruustaistossa mukana ja on liigassa kolmantena, joten arvio on osunut aika hyvin kohdalle. Pisteitä on tullut tasaiseen tahtiin koko kauden ajan. Sen sijaan henkilökohtaiset arviot ovat menneet hieman pieleen. Kapanen on ollut paljon loukkaantuneena, jolloin tärkeimmäksi lenkiksi on noussut Tuomas Kiiskinen. Kerman on taas tehnyt kymmenen maalia, mutta on ollut lievä pettymys. Sen sijaan puolustaja Adam Andersson on osoittautunut aivan loistavaksi hankinnaksi ja hän on ollut viivalla murhaavan hyvä. Tulevaisuuden kannalta Teemu Hartikainen on onneksi edelleen yhtä vakuuttava kuin viime kaudellakin.

Nuori Teemu Hartikainen on pelannut hyvän syksyn

Kärpät

Paras pelaaja: Kristian Kuusela
Tärkein hankinta: Pavel Rosa
Tuleva tähti: Joonas Donskoi
Sijoitus runkosarjassa: 1-3

Kärpät on tällä hetkellä sarjassa viidentenä, joten arvioin joukkueen ehkä hieman yläkanttiin. Tosin joukkuetta on vahvistettu kauden aikana. Mutta taas toisaalta Jari Viuhkola loukkaantui vähän aikaa sitten. Ja Matti Alatalo ei yksinkertaisesti tunnu saavan joukkueesta kaikkea irti. Kristian Kuusela pelaa myös aika heikkoa kautta, mutta Kärppien onneksi Pavel Rosa on ollut maagisen hyvä. Joonas Donskoi on myös pelannut pirteästi pelaamissaan otteluissa.

Lukko

Paras pelaaja: Antti Laaksonen
Tärkein hankinta: Kurtis McLean
Tuleva tähti: Eero Elo
Sijoitus runkosarjassa: 6-10

Ennen kauden alkua materiaalin leveys oli mielestäni kysymysmerkki. Enää se ei ole, sillä Lukko on ollut todella vahva ja jokaiselle ketjulle on tullut onnistumisia. Alkukausi onkin mennyt paremmin, kuin itse uskalsin kuvitellakaan. Antti Laaksonen ei ole ollut ehkä aivan niin vakuuttava, mutta varsinkin Lukon ulkomaalaiset Kurtis McLean, Justin Morrison, Jakub Petruzalek ja Charlie Cook osoittautuivat niin koviksi hankinnoiksi, että sillä ei ole niin paljoa väliä. Eero Elo ei ole päässyt pelaamaan paljoa, mutta pelit Mestiksessä ovat menneet hyvin. Hänen rinnalleen tosin voi nimetä Antti Raannan, joka on pelannut omat pelinsä maalin suulla erinomaisesti.

Pelicans

Paras pelaaja: Marko Jantunen
Tärkein hankinta: Juhamatti Aaltonen
Tuleva tähti: Joonas Jalvanti
Sijoitus runkosarjassa: 7-12

Valmennus oli mielestäni Pelicansin suurin kysymysmerkki ja Toivola ei olekaan hirveästi vakuuttanut. Siksi Pelicans onkin tällä hetkellä sijalla 11. Mutta sekin sijoitus menee veikkaamaani sijoituksiin. Pelicansin pelaajista kukaan ei ole niin paljoa vakuuttanut, mutta Jantunen ja Aaltonen ovat kuitenkin parhaimmistoa, jos vain sattuvat olemaan pelipäällä. Jalvanti on neljällä pisteellään ollut pettymys ja kukaan nuorisokaartista ei ole tällä kaudella valitettavasti tainnut nostaa tasoaan.

SaiPa

Paras pelaaja: Shayne Toporowski
Tärkein hankinta: Tyler Redenbach
Tuleva tähti: Roope Hämäläinen
Sijoitus runkosarjassa: 13-14

SaiPa on tällä hetkellä vähemmän yllättäen jumbona, mutta on kuitenkin pelannut yllättävänkin hyvin materiaaliinsa nähden. Matkaa playoffeihin ei ole paljoa. Toporowski ja Redenbach ovat olleet SaiPan parhaat pelaajat, joten tuo arvio meni aika nappiin. Myös Pauli Levokari on ollut välillä todella hyvä. Hämäläinen pelaa vieläkin junioreissa, mutta hänen aikansa tulee vielä.

Tappara

Paras pelaaja: Jori Lehterä
Tärkein hankinta: Tuukka Mäntylä
Tuleva tähti: Harri Säteri
Sijoitus runkosarjassa: 8-12

Tappara on sijalla 10, joten sijat 8-12 ovat hyvin todennäköisiä. Tapparan peli on perustunut kuta kuinkin täysin Jori Lehterään, joka on liigassa harvinaisen dominoiva pelaaja. Muuten peli on ollut varsin sekavaa ja Mäntyläkin on ollut otsikoissa lähinnä pelikieltojensa takia. Saravo ja Mäntylä ovat olleet varsinkin pieniä pettymyksiä ja muutkaan pelaajat eivät ole olleet erityisen vakuuttavia. Säteri on vienyt ykkösvahdin paikan lopullisesti Mika Lehdolta, joten tulevaisuuden huippuvahdista on kyse. Säteri ei kuitenkaan yksin pysty viemään Tapparaa playoffeihin, vaan muilta vaaditaan venymistä.

Harri Säteri on ollut Tapparan ykkösvahti

TPS

Paras pelaaja: Ville Vahalahti
Tärkein hankinta: Tomas Plihal
Tuleva tähti: Joonas Järvinen
Sijoitus runkosarjassa: 8-13

TPS on sarjassa seitsemäntenä, mutta suunta on alaspäin hyvän alkukauden jälkeen. Kuitenkin TPS on pelannut ajoittain yllättävänkin hyvin. Mutta maalivahdit ja puolustus eivät ole oikein vakuuttaneet ja sitä minä odotinkin alkukaudella. Vahalahti ja Plihal sen sijaan ovat pelanneet oikein mallikkaasti ja Järvinenkin on ollut TPS:n varmin puolustaja, vaikka pisteitä ei olekaan kertynyt. TPS voi hyvinkin päästä vielä playoffeihin, mikäli he onnistuvat hakemaan vahvistusta peräpäähänsä.

Ässät

Paras pelaaja: Eero Kilpeläinen
Tärkein hankinta: Kamil Piros
Tuleva tähti: Severi Sillanpää
Sijoitus runkosarjassa: 10-14

Ässät on sijalla 12, mutta ajoittain peli on ollut todella hyvää. Joka tapauksessa tällä hetkellä arvio on mennyt kohdilleen, mutta Ässillä on potentiaalia nousta vielä korkeammallekin kuin sijalle 10. Ässien alkukauden tärkeimmät pelaajat ovat olleet Marko Kivenmäki, Marko Luomala ja Ville Uusitalo, sillä Kilpeläinen oli välillä yllättävänkin epävarma. Kamil Piros osoittautui flopiksi ja hän lähtikin jo Ruotsiin. Uusista pelaajista ei kukaan ole ollut hirveän vakuuttava, mutta nuoret ovat vastanneet huutoon. Vaikka Sillanpää ei tehnyt sellaista läpimurtoa kuin odotin, niin Mika Niemi, Tuomas Huhtanen, Jesse Jyrkkiö ja Jussi Rynnäs ovat nostaneet tasoaan huomattavasti. 

Lukkoa ja Jokereita lukuun ottamatta yllätykset ovat olleet vähissä. Kertooko se enemmän liigan yllätyksettömyydestä vai allekirjoittaneen taidoista? No sen saa jokainen itse päättää.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Oma suosikkini SM-liigan mestariksi

Eilen HIFK julkaisi uutisen, jonka otsikko oli "Mika Noronen Stadiin". Näin HIFK nousi omissa kirjoissani mestarisuosikiksi numero 1. HIFK nimittäin sai liigan parhaimpiin kuuluvan maalivahdin, kunhan vain Noronen kuntoutuu ja saa tuntumaa jäähän. Meriittejä on Norosella ainakin riittävästi. Oikeastaan niitä on eniten liigassa heti Mikael Tellqvistin jälkeen. Poikien EM-kulta, Nuorten MM-kulta, MM-kisat, valinta AHL:n parhaaksi maalivahdiksi, valinta AHL:n vuoden tulokkaaksi, valinta poikien EM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi, 75 NHL-ottelua, Euroopan mestaruus ja otteluita niin SM-liigasta, Venäjän liigasta kuin Ruotsin Elitserienistä. Aika huikeaa luettavaa nykyliigassa ja keväällä Noronen on varmasti huikea!

Luin juuri vähän aikaa sitten blogini kauden alta. Siinä sanoin HIFK:n olevan runkosarjan jälkeen sijoille 2-6 (Lukko voittanee runkosarjan, jolloin HIFK sijoittunee juuri noille sijoille) ja mainitsin HIFK:llä olevan kaksi suurta kysymysmerkkiä. Maalivahtipeli Niemisen ja Lundellin kanssa oli omissa kirjoissani kysymysmerkki, samoin valmennus viime kauden jälkeen. Vaan kuinkas sitten kävikään? Lundell on pelannut yllättävän hyvin ja nyt tehtiin vielä sopimus Mika Norosen kanssa, jolloin maalivahtiosaston pitäisi olla liigan huippua. Valmennuskin näyttää toimivan, sillä HIFK on saalistanut pisteitä tasaisesti koko kauden ajan. Pisteitä ropisi jopa silloin, kun HIFK:ltä oli lukuisia avainpelaajia sivussa ja joukkueessa pelasi A-junioreita ja Kiekko-Vantaan miehiä. Huomion arvoista lienee myös lause "Moni HIFK-fani toivoneekin tason nostoa Ramstedtilta ja superjunnu Granlundilta." Niinpä niin. Teemu Ramstedt on kerännyt 25 pistettä 27 ottelussa ja Mikael Granlund 18 pistettä 17 ottelussa. 

Granlund on pelannut erinomaisen alkukauden

Nyt HIFK:llä pitäisi olla kaikki rakennuspalikat mestaruuden voittamiseksi. On hyvä valmentaja Kari Jalosen muodossa. On varmasti menestykseen riittävät maalivahdit Noronen ja Lundell. Puolustus on kenties liigan paras kaikkien puolustajien ollessa kentällä. Nimet Ross Lupaschuk, Martti Järventie, Markus Kankaanperä, Dale Clarke, Toni Söderholm ja Mikko Kurvinen kuulostaa todella kovalta. Ja hyökkäyksessäkin on Kim Hirschovits, Juha-Pekka Haataja, Arttu Luttinen, Lennart Petrell, Jerry Ahtola, Teemu Ramstedt, Mikael Granlund, Petteri Wirtanen ja Joni Töykkälä. Eli ratkaisuvoimaa, taitoa ja kahden suunnan pelaamista löytyy paketista. HIFK:llä ei siis pitäisi olla mitään syytä, miksi he eivät voisi taistella mestaruudesta.

Vaikka HIFK onkin omissa silmissäni nyt suurin suosikki, ei se tarkoita, että sulkisin muitakaan vaihtoehtoja pois. Sanansa on varmasti sanottavana koko kauden tähän asti loistavasti pelanneella Lukolla, mestaruuskrapulasta toipuneella HIFK:llä, viime kauden pronssijoukkueella KalPalla sekä suuren budjetin Kärpillä ja Jokereilla. Ja mikään ei ole varmaa, ennen kuin kultamitalit on jaettu. Ei sitä myöskään ikinä voi tietää, vaikka Ässät tai SaiPa voittaisi mestaruuden. Epätodennäköistä se on, mutta ainakin teoreettisesti mahdollista!

---

Ja siirrytään jatkoajalle. Jukka Jalonen julkaisi Suomen joukkueen Venäjän EHT-turnaukseen. Panoksena on viimeiset pari olympiapaikkaa ja lukuisia MM-paikkoja. Joukkue näyttää tällä hetkellä tältä:

Jori Lehterä pääsee pelaamaan maajoukkueessa

Maalivahdit:

Iiro Tarkki, Blues
Teemu Lassila, HPK

Puolustajat:

Petteri Nummelin, Lugano
Ossi Väänänen, Dinamo Minsk
Mikko Mäenpää, HPK
Mikko Kuukka, Ilves
Pasi Puistola, HV 71
Tomi Pettinen, Lukko
Teemu Aalto, Kärpät
Janne Niskala, Frölunda

Hyökkääjät:

Juha-Pekka Hytönen, JYP
Ville Peltonen, Dinamo Minsk
Ossi Louhivaara, JYP
Jukka Hentunen, Jokerit
Jarkko Immonen, Kazan
Antti Erkinjuntti, TPS
Jori Lehterä, Tappara
Petri Kontiola, Magnitogorsk
Antti Pihlström, Färjestad
Miikka Tuomainen, Lukko
Tuomas Pihlman, JYP
Leo Komarov, Dinamo Moskova

Nummelin, Väänänen, Kontiola, Komarov, Pihlström, Peltonen ja Immonen varmaankin vielä taistelevat niistä parista jäljellä olevasta olympiapaikasta. Lähes kaikki muut ovat hyviä ehdokkaita MM-kisoihin. Suurimmat yllätysvalinnat ovat varmasti Pettinen, Kuukka ja Tuomainen, joista Kuukka ja Tuomainen ovat oikeastaan ihan hyviä valintoja. Kumpikin pelaa puolustavaa roolia, joten kynnys liigasta maajoukkueeseen ei ole ehkä aivan yhtä suuri, kuin hyökkääviin rooliin noustessa. Erkinjuntin valintaa on ainoastaan vaikea käsittää. Mitään näyttöjä tällä kaudella ei ole. Sen sijaan Tuomas Kiiskinen ja Hannes Hyvönen jätettiin rannalle. Mutta joka tapauksessa on ainakin kiinnostavaa nähdä, kuin SM-liigassa dominoinut Jori Lehterä pärjää maajoukkueessa!

---

Ja sitten vielä voittolaukauskilpailuun. Tänään Nelosen mukaan SM-liiga siirtyy uudelle maksulliselle Nelonen Sport Pro-kanavalle. Toisin sanoen Nelosen aiemmin näyttämät harvat ilmaiskanavilla näytetyt pelit siirtyvät myös maksullisiksi. SM-liigaa ei siis näe jatkossa televisiosta, ellei hanki UrhoTV:tä ja/tai Viasatin palveluita. Ja näitä kanaviahan ei tietenkään saa hankittua erikseen. Ja minun digiboksissani ei ole muuten edes korttipaikkaa. Pitäkää tunkkinne s**tana!

Kaiken lisäksi tämä on varsin mahtava tapa ampua itseään nilkkaan. SM-liigan näkyvyys vähenee näin entisestään, jolloin heikentynyt liiga menettää kiinnostustaan entisestään. Samalla kun kiinnostavuus hiipuu, niin katsojamäärät putoavat. Samalla myös sponsoreiden hankinta vaikeutuu ja tulot vähenevät. Aivan mahtava suunnitelma eikö totta? Kas kun en itse keksinyt näin loistavaa ideaa. Ja tästä pitäisi sitten maksaa parin maksukanavan verran. Niin ja jos EHT:ta haluaa nähdä niin pitää sitten maksaa vielä PlusTV. Jääkiekon katselusta tuleekin hyvin kallista.

Ja lopuksi todettakoon, että tämä on tämän blogin teksti numero 50. Puolessa vuodessa on siis tullut kirjoitettua paljon tekstiä, mutta eihän sitä tulisi kirjoitettua, mikäli tämä ei olisi mukavaa puuhaa. Seuraavaa 50 tekstiä odotellessa...

lauantai 5. joulukuuta 2009

Lahjatoiveita

Kävipä hassusti. Liigaseurat ja tietyt pelaajat ovat lähettäneet jo lahjatoiveita kohti Korvatunturia, mutta Postin sekaannuksen takia toiveet päätyivätkin minulle. Ja koska opiskelijabudjetti on tiukka, niin ajattelin pistää toiveet tänne blogiini. Jos vaikka tontut olisivat perillä ja lahjatoiveet pääsisivät Joulupukille asti.

HIFK:lle Buranaa. HIFK pelasi ajoittain lähinnä junioreilla ja Kiekko-Vantaan pelaajilla, kun paha puoli joukkuetta oli kipeänä tai muuten vain rikki. Burana auttaa pienempiin vaivoihin, jolloin pari pelaajaa voitaisiin saada kentälle.

JYP:lle ja Ässille ykkössentteri. JYP on etsinyt keskushyökkääjää koko kauden, Ässät vähän vähemmän aikaa. Mutta varsinkin Jussi Makkosen lähdettyä veikkauksistani huolimatta Ruotsin Frölundaan, on tarvetta uudelle tähtisentterille.

Lukolle lupaavia raumalaisjunioreita. Petri Vehasen lähdön jälkeen Lukolle ei jäänyt juuri yhtään raumalaisia pelaajia, vaan edustus on Antti Raannan, Otto Honkaheimon ja lähistöltä tulleiden Juhani Jasun ja Marko Virtalan varassa. Lukko kaipaakin siis uusia lupaavia raumalaisia joukkueeseensa Eero Elon lisäksi, jotta joukkueella pysyisi edes jonkinlainen identiteetti.

TPS:lle Jani Hurme. Kaikki kunnia David Leggiolle, Atte Engrenille ja Joni Ortiolle, mutta he kaikki ovat hyviä kakkosvahteja. Joukkueen kantavaksi voimaksi kenestäkään heistä ei ole. Toivelistalle siis Malmön turkulainen maalivahti Jani Hurme, joka on kärsinyt loukkaantumisista viime vuodet. Hinta olisi varmasti alhainen, mutta taidot tuskin ovat kadonneet mihinkään.

Joillekin heistä voisi Jokerit antaa jatkosopimuksen pitkäjänteisen työn hengessä

Matti Virmaselle ja Hjallis Harkimolle luento aiheesta "pitkäjänteinen työ". Jokereiden piti mennä tämä kausi täysin kotimaisin voimin Hannu Aravirran johdolla. Nyt joukkueessa on Fredrik Bremberg ja Alex Brooks. Valmentajaksikin hankittiin melkoinen Jortikka. Linja ei siis pitänyt nytkään. Asia korjataan hyvätasoisella luennolla, kunhan vain Hjallis ei saa sanoa, että "sä saat potkut".

SaiPalle venäläinen sijoittaja. SaiPa on pelannut ajoittain yllättävänkin hyvin, mutta realiteetit tulevat liian usein vastaan. SaiPalla on muihin liigaseuroihin nähden todella pienet resurssit ja se vaikeuttaa kaikkea tekemistä. SaiPa toivookin venäläistä sijoittajaa, joka laittaisi joukkueeseen rahaa, kuten monet tekevät KHL:ssä.

Tuukka Mäntylälle rauhoittavia. MM-kisoissakin käynyt puolustaja on ollut tänä syksynä otsikoissa ihan muiden syiden takia, kuin pelillisten ansioiden ansiosta. Pelikieltoja on napsahtanut useammastakin ottelusta likaisten taklauksien takia. Rauhoittavilla aineilla voitaisiin saada karsittua turhat ylilyönnit pois ja keskittyä olennaiseen.

Nuorten maajoukkueelle lääkekaappi. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueella olisi ihan hyvä joukkue, mikäli joukkue olisi terve. Mutta Mikael Granlund, Joonas Rask, Teemu Pulkkinen, Joonas Donskoi ja monet muut ovat kärsineet enemmän tai vähemmän loukkaantumisista. Nuorten maajoukkueen jäsenille siis kaikille lääkekaappi, jotta parantuminen nopeutuisi ja uusilta loukkaantumisilta vältyttäisiin.

Granlundin olisi hyvä olla terve nuorten MM-kisoissa

Pasi Nurmiselle talvirenkaat. Pasi Nurmisen autossa ei ilmeisesti ollut renkaita, vaan Porista piti ottaa mukaan rengas. Jouluna Pasi toivoisi kokonaista sarjaa, jotta pelkästään yhdellä renkaalla ei tarvitse koko talvea ajaa.

Vaasan Sportille Vapaudu Tammisesta-kortti. Sport on taloudellisissa ongelmissa kalliiden hankintojen jälkeen ja osa joukkueestakin haluaa Tammisesta eroon. Tammisen oma show on kasvanut liian suureksi, ja pelilliset asiat alkavat Vaasassa jo kärsimään. Monopolin hengessä Sport toivoo Vapaudu Tammisesta-korttia, jotta jääkiekkoleijona numero 79 lähtisi pois Vaasasta vaikkapa Rovaniemelle.

HPK:n pelaajille viulu. HPK:n pelaajat ovat usein maalien jälkeen kuvitelleet soittavansa viulua. Kenelläkään ei ole vielä ollut viulua kaukalossa mukana, joten hankitaan joukkueelle viulu, jotta maalintekijä pääsisi oikeasti soittamaan kyseistä soitinta. Ilman viulua viulunsoittaminen nimittäin näyttää hieman tyhmältä.

Harri Aholalle sakkoa. Kiekko-Vantaan valmentaja Harri Ahola kommentoi syksyllä Hokki-ottelun jälkeen tuomarilinjaa melko värikkäästi. Eräässä kohtaa Ahola pyysi antamaan sakkoa, joten toiveena on pieni sakko, jotta Ahola pystyisi pysymään sanojensa takana.

Sakari Pietilälle uusi fläppitaulu. Pietilän nykyinen taulu ei ole oikein toiminut alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Kenties uusi fläppitaulu auttaisi tekemään sellaisia kuvioita, jotta jopa U18-maajoukkue pärjäisi.

Hakametsään tunnelmaa. Tämä toive löytyi sekä Ilveksen, että Tapparan toivelistalta. Hakametsän tunnelma on ollut koko kauden melko vaisu. Toiveena onkin saada lisää tunnelmaa, jotta pelaaminen kotikentällä tuntuisi siltä, että oikeasti pelaisi oman joukkueensa kannattajille.

Teemu Virkkuselle try-out Porin Kärppiin. Teemu Virkkunen valitteli syksyllä, että ei saanut kunnon näyttöpaikkaa Ässissä. Tosin siihen saattoi myös vaikuttaa kaikki Virkkusen kärsimät loukkaantumisen, kuten kiehuvan veden kaataminen itsensä päälle. Nyt kun Tshekissäkin try-out päättyi loukkaantumiseen, niin mies voisi kokeilla Porin Kärpissä kaukalopalloa. Jos vaikka tämä vähemmän fyysinen laji sopisi paremmin loukkaantumisherkälle Teemu Virkkuselle.

Juha Junnolle kravatti. Juha Junno säästää monessa asiassa, joten kravattikin pitää saada lahjaksi. Joten Junnolle pitää tuoda toinen kravatti sen keltaisen kravatin rinnalle.

Janne Niinimaalle NHL-sopimus. Niinimaa on Eurooppaan tulonsa jälkeen sanonut aina haluavansa päästä takaisin NHL:ään, vaikka näytöt viimeiseltä reilulta viideltä vuodelta ovat olemattomat. Otteet ovat olleet koko ajan mitä ovat, mutta aina saa toivoa. Todennäköisempää
kuitenkin on se, että Joulupukki tuo KHL-sopimuksen.

Jukka Jaloselle kirja, jota voi lukea vaihtoaitiossa.

Jukka Jaloselle mittatilaustyönä kirja "Näin voitat Vancouverissa kultaa". Olympialaiset lähestyvät ja maajoukkuevalmentaja Jukka Jalonen varmasti lähtee tavoittelemaan kultaa. Joten hänelle kuuluu ehdottomasti opas menestykseen, jotta koko Suomi saisi vihdoin nauttia kultamitaleista.

Ja kaikille muille tasaisesti joulumieltä ja hyvää Joulun odotusta!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Case Jussi Makkonen

Viime kesänä lentoliikenne Minskin ja Helsingin välillä oli aika vilkasta. Suomalaisia ja Suomesta tulleita henkilöitä saapui Dinamo Minskiin useampia. Hannes Hyvönen oli jo Minskissä, mutta perästä tuli muitakin. Valmentajaksi saapui Jokereista Valko-Venäjän huippusuorituksiin MM-kisoissa luotsannut Glen Hanlon. Pelaajarintamalla uusina naamoina tuli viime vuonna Kärpissä pelanneet Jonas Andersson ja Josef Boumedienne, Ilveksessä pelannut Geoff Platt, Jokereissa pelannut Mikko Jokela, KalPassa pelannut maalivahti Mika Oksa ja SM-liigan maalikuninkuuden voittanut HPK:n Jussi Makkonen. Pohjois-Amerikasta saapui taas Ossi Väänänen ja Ville Peltonen. Mutta hankinnat eivät tuoneetkaan onnea, vaan muutoksia alkoi tapahtumaan. Glen Hanlon on saanut jo potkut ja hänen tilalleen on hankittu jokin toinen valmentaja. Hyvät tehot alkukaudesta tehnyt Josef Boumedienne sai jo potkut, Mikko Jokela on ollut loukkaantuneena ja Ville Peltonenkin on ollut pettymys. Ja sitten on tapaus Jussi Makkonen.

Jussi Makkonen on pudotettu jo Dinamo Minskin farmiin Shakhter Soligorskiin ja sielläkin on kuulemma peliaika tiukassa. Mutta päätös vaikuttaa erikoiselta. En ole nähnyt Minskin peliä tällä kaudella (pari kertaa kun on ollut kiinnostava Minskin peli, niin joko Ässät on pelannut, tai on ollut muuta tekemistä), vaan tieto tulee toisen käden kautta. Mutta 7 pistettä 17 ottelussa ilman ylivoimaa kolmannen ketjun peliminuuteilla ei kovin huonolta kuulosta. Mutta miksi sitten on käynyt näin? Hanlon yritti peluuttaa Makkosta harjoituskaudella ykkössentterinä, mutta ei onnistunut ja kaupan päälle mies vielä loukkaantui juuri kauden alla. Loukkaantumisen jälkeen tilastojen perusteella ei pitäisi kuitenkaan olla valittamista, vaan syyt lienevät muualla. Voi olla, että kauden lähdettyä heikosti Valko-Venäjällä ihmiset alkoivat kritisoimaan kaikkien ulkomaalaisten peluutusta omien poikien kustannuksella ja meriiteiltään vähäinen suomalainen oli helppo siirtää sivuun. Voi myös hyvin olla, että Hanlon ja varsinkaan nykyinen Minskin valmentaja eivät ymmärtäneet Makkosen vahvuuksia, sillä hänen pelityylinsä on erikoinen venäläiseen kiekkoiluun.

Sillä Jussi Makkonen ei ole mikään perinteinen keskushyökkääjä. Vaikka kädet eivät ihan puuta olekaan, niin Makkoselta on turha odottaa mitään erityisen hienoa pelinrakentamista tai millin tarkkoja syöttöjä. Eikä Makkoselta kannata odottaa mitään upeita maalejakaan. Hän nimittäin käyttää isoa kokoaan hyväkseen ja kokoisekseen luistelee hyvin. Makkonen rynnii vastustajan maalille ja suurin osa viime kauden maaleistakin syntyi ruuhkasta maalinedustalta, jossa hän on parhaimmillaan. Pelityyli muistuttaa yllättävän paljon tällä hetkellä SM-liigan maalitilaston kärjessä olevia HIFK:n Jerry Ahtolaa ja Ässien Marko Luomalaa sillä erotuksella, että Makkonen on keskushyökkääjä ja kaksi muuta ovat laitureita. Mutta koko kolmikko hakeutuu maalille ja tekee siellä likaista työtä. Makkonen ei ole huono pelaaja, mutta ilmeisesti Valko-Venäjällä kuvitellaan, että keskushyökkääjän pitää olla aina peliä rakentava. Vaikkakin luulisi, että joku olisi katsonut Makkosen peliä viime kaudella. Makkonen pelasi seura- ja maajoukkueessa onnistuneesti omaa peliään ja pelinrakennus oli enemmän herrojen Steve Kariya, Janne Laakkonen ja Ville Vahalahti vastuulla.

Mutta koska ulkomaalainen pelaa Venäjällä farmissa, niin voin jo arvata, että pian lehdissä on otsikko "Jussi Makkonen on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen liigajoukkue X:n kanssa". Mutta mikä joukkue hänet voisi napata? Jokerit? Muuten ehkä, mutta ennen Tähtisen tuloa joukkue oli ongelmissa sen kanssa, että joukkueen keskushyökkääjistä vain Pirnes osasi rakentaa peliä ja siihen Makkonen ei ole ratkaisu. JYP? Ehkäpä, mutta Makkonen ei ole lähelläkään Jarkko Immosta. Mahdoton ratkaisu se ei kyllä olisi, sillä Dufva pitää työtä tekevistä pelaajista. Ässät? Periaatteessa olisi aika hyvä palanen Ässien ykkösketjuun, sillä keskushyökkääjä on haussa ja Kivenmäki hoitaa pelinrakentamisen. Mutta onko Makkosen palkkapyyntö liikaa ja kiinnostaako Pori? Sen suhteen olen aika skeptinen. Entiset seurat HPK tai TPS? Taitaa kummankin joukkueen taloustilanne olla sen verran heikko, että varaa ei ole, vaikka kiinnostusta varmasti löytyy. Jokin muu seura? Aina joku voi yllättää ja hankkia puskista Makkosen. Kyllähän Tapparakin hankki Guollan ja HIFK Lupaschukin. Ja joillain seuroilla on kuitenkin varoja kirstun pohjalla. Siksi en ihmettelisi, jos Makkosen seuraava osoite olisikin Oulun Kärpät, sillä Saarenheimo ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Mutta se nähdään vasta myöhemmin.

torstai 26. marraskuuta 2009

Kuukauden peli: Jokerit - Blues

Urheilukanavan kuukauden peli on tällä kertaa kahden pääkaupunkiseudun joukkueen kohtaaminen. Vastakkain asettuvat Jokerit ja Blues. Tiedossa on siis varsin mielenkiintoinen ottelu, jonka lopputulos on arvaamaton.

Materiaali:
Paperilla Jokereilla on selvästi parempi materiaali, kuin Bluesilla. Varsinkin hyökkäyksessä nimet Esa Pirnes, Fredrik Bremberg, Jukka Hentunen, Jani Rita, Janne Lahti, Janne Hauhtonen, Markku Tähtinen ja Ossi Saarinen näyttävät selkeästi paremmilta kuin Bluesin junioripohjainen kokoonpano, jossa tunnetuimmat nimet ovat Stefan Öhman, Jarkko Immonen, Erkki Rajamäki ja Toni Kähkönen. Puolustuksen Alex Brooks, Antti-Jussi Niemi, Tom Koivisto, Marko Kauppinen ja Mikko Kalteva kuulostaa myös paremmalta kuin Ville Lajunen, Branislav Mezei, Aleksi Laakso, Santeri Heiskanen ja Mikael Kurki. Ja Jokereiden maalilla on MM-kisoissa käynyt Juuso Riksman ja toisessa päässä "vain" EHT-pelejä pelannut Iiro Tarkki. Mutta pelejä ei ratkota paperilla vaan kaukalossa. Bluesin Petri Matikainen on saanut suojateistaan irti lähes kaiken mahdollisen ja Bluesin nuoret ovat esittäneet hyvää ja nälkäistä peliä koko kauden ajan. Jokerit taas on flopannut jokaisella osa-alueella ja onnistujia saa etsiä suurennuslasin kanssa niitä löytämättä.

Vire:
Tätä kirjoittaessa Jokerit ei ole pelannut yhtään peliä uuden valmennuksen alaisuudessa, joten Jokereiden virettä on vaikea arvioida. Pelicansia vastaan joukkue pelasi todella heikosti, mutta nyt onkin vaikeampaa arvioida virettä. Bluesin vire taas on parantunut hyvin vaikean alkukauden jälkeen. Tosin viimeisen kolmen pisteen voiton jälkeen joukkue on pelannut neljä ottelua ilman täyttä pistesaalista. Tiistaina Blues voitti SaiPan jatkoajalla, mutta peli ei ihmeellisyyksiä esittänyt, vaan taso oli myös Espoossa yhtä heikkoa, kuin Ilmalassa.

Huomioitavaa:
Jokereiden valmentajaosasto on muuttunut täysin. Hannu Aravirta ja Antti Törmänen ovat lähteneet ja Hannu Jortikka tullut tilalle, joten Jokereiden peliä on vaikea hahmottaa. Voi olla, että peli menee hyvin, kun ensiksi pitää valmentajanvaihdon yhteydessä palata perusasioihin. Toisaalta voi olla, että kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Yleensä valmentajanvaihdos on kyllä hetkellisesti piristänyt joukkueiden peliä, joten voi olla, että näin nyt Hannu Jortikan tultua Jokerit pelaa vuoden parasta peliään. Kumpaakin joukkuetta ovat vaivanneet myös loukkaantumiset, joten päivän kunto vaihtelee ja vaikeuttaa voimasuhteiden havainnointia.

Historia:
Voin myöntää, että olen kannattanut Bluesia kahdesti. Toinen kerta oli viime vuonna CHL:ssä, koska suomalaisjoukkuetta kannatti ennemmin kuin esimerkiksi saksalaista. Ja se toinen kerta on kaudella 2007-2008, jolloin Jokerit ja Blues kohtasivat välierissä. Myönnän, että en pidä Jokereista kovin paljoa ja se Bluesin asenne vakuutti allekirjoittaneen. Kyseinen sarja oli myös siitä mielenkiintoinen, että Hartwall Areenalla Jokerit siirtyi ottelusarjassa jo 3-1 johtoon, mutta tuloksilla 5-1, 2-1 ja., ja 5-3 Blues voitti lopulta sarjan voitoin 4-3. Kuudennen välierän jatkoaikamaalin teki kukas muukaan kuin Ben Eaves. Mutta youtube-pätkästä voi jokainen katsoa, kuinka lähellä Jokereiden finaalipaikka oikeasti olikaan. Jokerit ja Blues eivät muutoin playoffeissa ole kohdanneet, mutta vuodelta 1998 löytyy pronssiottelu, jossa Jokerit voitti silloin vielä nimellä Kiekko-Espoo pelanneen joukkueen tylyin 8-0 lukemin. Kauden aiemman kohtaamisen vei Blues numeroin 6-2 Toni Kähkösen kerätessä kolme syöttöpistettä.

Seuraa heitä:
- Fredrik Bremberg - Jokerit

Ruotsalainen on esittänyt kaukaloissa huikaisevaa taitoa ja on herättänyt myös Jukka Hentusen. Pelaa ottelu kerrallaan Jokereissa, joten tätä taiteilijaa kannattaa seurata nyt, kun se on vielä mahdollista Suomessa.

- Antti-Jussi Niemi - Jokerit
Niemi hankittiin Jokereihin puolustuksen johtajaksi, mutta hän ei ole täysin kyennyt vastaamaan huutoon. Auttaako valmentajan vaihtuminen ja nähdäänkö me vihdoin se maajoukkueesta tuttu, omassa päässä äärimmäisen varma puolustaja?

- Juuso Riksman - Jokerit
Riksman oli viime kauden paras maalivahti ja pääsi MM-kisoihinkin. Tällä kaudella peli ei ole kulkenut ja mies on vajonnut muun joukkueen mukana joen pohjaan. Itseluottamus pitäisi löytää jostain, mutta se ei välttämättä löydy vielä tähän peliin. Joka tapauksessa Riksman voi pelata joko aivan loistavasti, tai sitten päästää pari helppoa.

- Aleksi Laakso - Blues
Nuori puolustaja on päässyt pelaamaan Bluesissa ylivoimaa ja tämä nuorten MM-kisapaikkaa tavoitteleva nuorukainen on tehnyt jo tehot 2+9=11. Kasvaako pistepotti Jokereita vastaan?

- Branislav Mezei - Blues
Kesken kauden hankittu slovakki on kommenttien perusteella ollut vakuuttava. Peruspuolustaja pelaa Bluesissa otteluissa valtavia minuutteja ja on koko puolustuksen tärkein yksittäin pelaaja. Onnistumista ei mitata pisteinä, vaan sillä, että kuinka paljon tai vähän maaleja Jokerit tekee.

- Stefan Öhman - Blues
Bluesin nuoren hyökkäyksen johtohahmo. Kokenut keskushyökkääjä on toiminut esimerkkinä nuoremmille pelaajille ja on ollut tekemässä montaa ottelun ratkaissutta maalia. Pisteitäkin on kertynyt jo 23 kappaletta ja se oikeuttaa Bluesin kultakypärään.

Lopputulos: Hannu Jortikan tulo piristää joukkuetta ainakin hetkellisesti, joten veikkaan Jokereiden 4-2 voittoa.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Yksi NHL:n yllättäjistä

NHL:ssä on kausi edennyt jo yli 20 ottelun verran, ja ensimmäiset asetelmat alkavat selkiytymään. Yllättäjät ja pettymykset alkavat olemaan selvillä ja jopa suomalainen media on havainnoinnut näistä osan. Colorado Avalanche on yllättänyt kaikki pelaamalla erinomaista jääkiekkoa, kun taas Carolina Hurricanes ja Anaheim Ducks ovat olleet suuria pettymyksiä. Mutta yhtä joukkuetta ei ole huomioitu ja se on New York Islanders.

New York Islanders ei ole konferenssin kärjessä, eikä sinne varmaankaan missään vaiheessa yllä. Joukkue on tällä hetkellä itäisen konferenssin sijalla 10 tasapisteissä pudotuspeliviivan kummallakin puolella olevien joukkueiden kanssa. Mutta jo se on melkoinen yllätys. Viime kaudella Islanders oli selvästi NHL:n heikoin joukkue ja materiaali ei tuntunut riittävän mihinkään. Ja ennen kauden alkua saman odotettiin jatkuvan. Downgoesbrown sen muotoilikin hyvin. Vapaasti suomennettuna "Islandersilla on 6 tai 7 hyvää pelaajaa, joista jokainen on maalivahti". Niinpä, kauden jälkeen nimekkäimmät hankinnat olivat kokeneet maalivahdit Dwayne Roloson ja Martin Biron. Draftista tuli ne seuraavaksi parhaimmat vahvistukset, kun John Tavares varattiin ensimmäisenä ja AHL:ään hankittiin Mikko Koskinen kasvamaan korkoa. Loput hankinnat olivatkin muiden jämiä ja esimerkiksi Rob Schremp hankittiin waivers-listan kautta. Ei siis ihme, että odotukset olivat minimissään. Ja kun ensimmäiset ottelut päättyivät tappioihin, moni nauroi jo partaansa.

Mutta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa! Islanders alkoi saalistamaan voittoja. Ne maalin tappiot alkoivat kääntymään voitoiksi. Ja usein myös ihan ansaitusti, sillä Islanders on pelannut hyvää, pirteää ja ennakkoluulotonta peliä itseään selvästi nimekkäämpiä joukkueita vastaan. Samalla moni pelaaja on noussut aivan uudelle tasolle. Varsinkin tapaus Matt Moulson on melkoinen. Aiemmin urallaan mies on pelannut yhteensä 20 NHL.ottelua. Nyt on 24 ottelussa syntynyt 19 pistettä. Ja John Tavares on vastannut myös huutoon yllättävänkin hienosti ja kasassa on tulokkaalle makeat tehot 9+10=19. Maininnan arvoisia pelaajia ovat myös olleet Kyle Okposo, Jeff Tambellini, Josh Bailey, Frans Nielsen ja Jack Hillen, jotka ovat nousseet kaikki pelaamaan aivan uudella tasolla. Viime kauden tähtipuolustaja Mark Streit on myös jatkanut loistavia otteitaan. Ja suomalaisittain on mukava huomata, että Sean Bergenheim on pelannut hyvin. Alkukaudella ei pisteitä tahtonut kertyä, mutta peli oli silti pirteää ja ennakkoluulotonta ja mies loi paikkoja varsin tiuhaan tahtiin. Lopulta niitä pisteitäkin alkoi kertymään ja yhdeksässä viime ottelussa on syntynyt 5 pistettä.

Islanders ei välttämättä playoffeihin yllä, mutta heittopussiksi veikatulle joukkueelle tämä nykyinenkin tahti on erinomainen. Islanders on jo nyt näyttänyt, että joukkue ei ole mikään heittopussi, vaan NHL-tasoinen joukkue. Samanlaisella ennakkoluulottomalla pelillä pisteitä tulee kertymään jatkossakin, kunhan vain taso ei jää samanlaiseksi kuin viime yön Maple Leafs-ottelussa. Dwayne Roloson nimittäin torjui peräti 58 kertaa. Mutta Islanders oli terävä maalipaikoissaan ja vei lopulta ottelun nimiinsä 4-3 Josh Baileyn jatkoaikamaalilla. Erityismaininta Sean Bergenheimille, joka teki Islandersin kolmannen maalin alivoimalla, sekä syötti Baileyn ratkaisevan maalin. Bergenheim näköjään on ilmoittautunut ehdokkaaksi Vancouverin olympialaisiin. Hyvä Sean!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Some things

http://karhuherra.jatkoaika.com/:
"Kauniiksi lopuksi haastan kaikki rakkaat lätkäblogiskenen kollegat paljastamaan heikot kohtansa ja synkimmät ennakkoluulonsa."

Näin on hyvä vähintäänkin myöntää, että luen jatkoaika.com:n blogit aina niiden ilmestyttyä. Miksi ei? Hyvää tavaraahan ne tarjoavat. Joka tapauksessa tuollainen kohta eräästä blogista pisti silmään. Sitä en tiedä, kuinka "skenessä" minä olen, eikä se tarkemmin mietittynä kyllä kiinosta yhtään, mutta huvin vuoksi voisi miettiä, mitkä ovat oikeasti minun heikkoudet ja mitkä ovat ennakkoluuloni. Hyötyähän tästä ei ole kenellekään, mutta ehkä se paljastaa hieman miestä blogin takaa.

Selvin heikkous on varmasti tietty objektiivisuuden puute kahden länsirannikon seuran osalta. Porilaisena Ässien kannattajana on mahdotonta olla täysin ennakkoluuloton tai objektiivisesti ajatteleva henkilö Ässien ja Lukon asioista. Siksi pyrinkin kirjoittamaan Lukosta mahdollisimman vähän, sillä täysin objektiivista tekstiä kyseisestä aiheesta on turha odottaa. Mutta niin se on myös Ässien osalta. Fanina on käytännössä mahdotonta ajatella poikkeuksetta fiksusti Ässistä. Välillä tuntuu, että Ässät ansaitsisi pisteitä peleistä, joita ei ole hallittu, välillä tuomarit ovat sortaneet tylysti, välillä uusi vahvistus on olevinaan hirveä pettymys, vaikka kyseessä olisikin ihan pätevä kaveri ja välillä porilaisia pelaajia tulee arvostettua korkeammalle, kuin mihin olisi aihetta. Lukon tapauksessa taas ajatusmaailma menee helposti vähätteleväksi, vaikkei syytä aina olisikaan. Huomasin sen itsekin tuossa vähän aikaa sitten, kun vasta reilu pari viikkoa sitten pystyin myöntämään Lukon olevan yksi suurimmista suosikeista voittamaan mestaruus tänä vuonna. Ja takana oli jo todella monta voittoa! Mutta jotain pientä ja satunnaista löytyy Ässien ja Lukon lisäksi.

Ne kaksi joukkuetta, joita en voi täysin objektiivisesti tarkastella

- En ole ikinä pitänyt Jokereista. Kai syynä on ns. rahaseuran maine ja se, että välillä porukkaa ostettiin pistepörssin perusteella omista junioreista välittämättä. 
- Juhani Tammisen persoona ärsyttää minua. Onhan kyseessä ihan hyvä valmentaja, mutta se kaikki turha show saa minut vihaiseksi. Tammisen takia olen miltei alkanut vihaamaan Sportia, vaikka syytä ei oikeastaan ole.
- Jonkinlainen venäläisvastaisuus elää minussa. Maassa pelataan hyvää ja viihdyttävää lätkää, mutta en vain tykkää venäläisistä. KHL pistää harmittamaan, varsinkin kun moni suomalainen lähtee sinne kesken sopimuksen. Ja se kaikki uho NHL:n haastamisesta... Mutta toisaalta, onko sen mitään väliä, jos suomalaiset lähtevät nykyään Venäjälle niiden aiempien Ruotsin ja Sveitsin sijaan?
- Tiettyjä pelaajia kohtaan on myös syntynyt ennakkoluuloja. Näitä ovat käytännössä jotkin entiset Ässien ja Suomen maajoukkueen pelaajat. Esimerkiksi kesti aina tähän kauteen asti myöntää, että Pauli Levokari taitaa olla oikeasti hyvä pelaaja. Ja Levokari on vain esimerkki. Tämän kaltaisia tapauksia olisi jonoksi asti.

Mutta jottei blogi menisi kokonaan omien ennakkoluulojen ja asenteiden ruotimiseen, niin mainitaan eilinen peli. Ässät ja Kärpät tarjosivat lauauntai-iltaan oikein hyvää viihdettä. Kumpikin joukkue tuntui pelaavan todella hyvin ja peli oli todella viihdyttävää. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi Jokerit - Ässät tai Ässät - HPK otteluista. Lopputulos toki harmittaa (Kärpät voitti 4-2, viimeinen tyhjiin), mutta peli oli kuitenkin äärimmäisen mukavaa seurattavaa. Ja Kärpät kaiketi ansaitsee voiton silloin, kun Ässien ylivoima ei toimi, eikä Marko Mäkinen saa toimitettua kiekkoa tyhjään maaliin. Ja lisäksi pitää nostaa esille Tero Määttä. Todella hyvä ottelu Määtältä! Hyvää oman pään pelaamista, loistavia katkoja, hyviä syöttöjä ja liikekin oli aivan eri planeetalta, kuin kauden alussa. Jos sekä Ässien, että Määtän ilme pysyy jatkossakin samanlaisena, niin allekirjoittanut olisi ainakin tyytyväinen.

torstai 19. marraskuuta 2009

Hyvä vai huono siirto?

Yksi liigakauden suurimmista siirtoja on täällä. Rauman Lukko ja KHL:n Ak Bars Kazan kävivät vaihtokaupoilla ja lopputulos on nyt varmistunut. Maalivahti Petri Vehanen siirtyy Venäjälle ja Suomeen taas löysi tiensä ruotsalaisvahti Mikael Tellqvist. Mutta oliko siirrossa raumalaisten kannalta järkeä? Vihdoin joukkue on iskussa ja nyt ykkösvahti vaihtuu.

Aloitetaan huonoilla uutisilla. Petri Vehasessa Lukko menettää alkukauden parhaan maalivahdin. Lukon puolustus on toiminut alkukauden erinomaisesti, mutta osansa sillä on myös huipputorjuntoja esittäneellä Vehasella. Jos ei muuta, niin Vehaseen puolustus pystyi luottamaan kuin vuoreen. Vehanen pelasi myös hienosti Karjala-turnauksessa, joten nyt puhutaan kansainvälisen tason maalivahdista. Ja kun kyseessä on vielä raumalainen, niin luulisi Lukon yrittävän pitää maalivahdistaan kiinni kaikin voimin. Mutta näin ulkopuolisin silmin katsottuna, Lukon kannatti tehdä siirto.

Ensiksi voidaan miettiä, mikä olisi ollut Vehasen motivaatio, mikäli siirtoa ei olisi tapahtunut. Olisiko hän pelannut enää täydellä teholla? Vehanen kuitenkin myönsi jo aiemmin, että ulkomaat kiinnostavat ja nyt oli kuta kuinkin viimeinen hetki lähteä. 1,5 kauden jälkeen on kuitenkin hyvinkin todennäköisestä, että Vehanen tekee vielä paluun Raumalle. Ja sitä ei välttämättä olisi tapahtunut missään tapauksessa, mikäli siirto ei olisi toteutunut kivuttomasti. Toisekseen, vaikka Lukolla onkin miltei pohjattomat resurssit, niin olihan tuo siirto järkevä taloudellisestikin. Ymmärtääkseni (korostan sanaa, ymmärtääkseni) Lukko saa kertakorvauksena siirrosta miljoona euroa, jolla maksaisi SaiPan pelaajapalkkiot miltei kokonaisen kauden ajan. Samalla Ak Bars Kazan maksaa Vehasen loppukauden palkan, joka oli jo liigatasolla varmaan kymmenen suurimman joukossa. Ja kaupan päälle siirrossa tulee mukana toinen maalivahti Mikael Tellqvist, jonka loppukauden palkan ilmeisesti maksavat myös venäläiset. Nyt siis puhutaan Suomen mittakaavassa aivan käsittämättömistä säästöistä.

Niin ja tapaus Mikael Tellqvist. Vehanen on nykyään todennäköisesti parempi maalivahti, mutta Tellqvistin meriitit ovat liigatasolle aivan käsittämättömät. Tellqvist on pelannut 114 NHL-ottelua, ollut mukana Ruotsin olympiajoukkueessa vuosina 2002 ja 2006, pelasi vuoden 2004 World Cup-joukkueessa, on pelannut neljät MM-kisat, voittanut olympiakultaa, MM-hopeaa, MM-pronssia ja hänet on valittu kahdesti Elitserienin tähdistökentälliseen. Ja mies valittiin juuri vähän aikaa sitten Karjala-turnaukseen. Jos tällainen maalivahti ei ole liigan eliittiä, niin silloin suomalainen maalivahtituotanto on vieläkin korkeammalla tasolla, kuin luullaan. Ei SM-liigassa nyt sentään niin paljoa hyviä maalivahteja ole, etteikö yksi Tellqvist olisi yksi parhaista.

Eli menikö Lukon mestaruusmahdollisuudet tähän siirtoon? Vastaukseni on, että ei mennyt. Vehasta ei voi täysin korvata, mutta Tellqvist kyllä riittää helposti pitämään Lukon mestaruustaistossa. Oikeastaan luottaisin ainakin tällä hetkellä enemmän Tellqvistiin, kuin esimerkiksi Kärppien Koivistoon ja Tarkkiin, tai HIFK:n Lundelliin ja Niemiseen. Ja kun nuori Antti Raantakin on omissa otteluissaan onnistunut hyvin, niin ongelmia ei pitäisi tulla. Ja hei, Tellqvistin sopeutumiseen saattaa auttaa sekin, että Lukon pelipaita muistuttaa hieman Ruotsin maajoukkueen pelipaitaa. Jos vaikka siitä tulisi heti ensiksi mukavan kotoinen olo, ja kiekot alkaisivat tarttua räpylään. Kunhan vain ei ota mallia Salt Lake Cityn olympialaisten aikaisesta Tommy Salosta.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Hulluutta vai neroutta?

Tapaus 1: Juhani Tamminen

On tuo ihmeellinen mies. Ei voi kuin ihmetellä. Nythän pari päivää sitten hän oli taas vaihteeksi sitä mieltä, että tuomarit olivat ottelussa RoKia vastaan huonoimmat koskaanikinämissään. Kyseisen ottelun Rovaniemellä Sport hävisi lopulta 3-2 RoKin viimeisen minuutin maalilla. Tammisen mielestä syynä oli se, että tuomarit tappoivat sen legendaarisen momentumin. Minun mielestäni ongelmat ovat syvemmällä, sillä julkisuuteen on valunut tietoja siitä, että Sport-pelaajat haluavat Tammisen pois Vaasasta. Ja vaikka tuskin kukaan jääkiekkoilija haluaa tahallaan hävitä peliä, niin se ei voi olla vaikuttamatta joukkueen pelimoraaliin. Siksi laitoinkin ennen ottelua rahani RoKin voitolle ja oikeassahan minä olin.

Vaikka minulla ei olekaan oikeutta ainakaan Tammisen mielestä kommentoida asiaa, sillä en ole pelannut peliäkään, niin kommentoin silti. Mielestäni Tamminen on ihan pätevä valmentaja. Ei lähelläkään Suomen parhaita, mutta hyvä. Erityisesti hän on hyvä sytyttämään joukkueen ja hän saa nopeasti tuloksia aikaiseksi. Ja valmensihan hän Sportin Mestiksen voittoon ja liigakarsintoihin, jossa Sport oli todella lähellä liigapaikkaa. Tammisen suurin ongelma on vain hänen liian iso ego, joka viimeistään toisella kaudella alkaa vaivaamaan enemmän tai vähemmän. Se on nähty Porissa ja se nähdään nyt Vaasassa. Jos joukkueella on ongelmia, niin se on aina pelaajien vika, tuomareiden vika, katsojien vika, hallin vika tai sitten planeetat ovat väärässä paikassa. Ikinä syy ei ole Tammisen, sillä onhan hän kiekkoleijona numero 79. Omasta mielestään hän on varmaankin kaikkien aikojen paras valmentaja, joka ihmettelee miksi NHL:stä mikään organisaatio ei ole häntä vielä palkannut. Tai ehkä hän onkin saanut tarjouksen rapakon takaa, mutta on jäänyt Suomeen, koska on niin vaatimaton. 

Nythän Tammiselle annettiin kahden ottelun toimitsijakielto, joten ihan hetkeen ei taida Tammisen saagalle tulla jatkoa. Ellei hän oikein innostu ja kommentoi suoraan Iltasanomille jostain satunnaisesta asiasta.

Tapaus 2: Matti Virmanen ja Jokerit

Ensin positiiviset asiat. Jokereiden peli on mennyt hieman parempaan suuntaan, kuin mitä se välillä oli. Fredrik Brembergin, Esa Pirneksen ja Jukka Hentusen peli on mennyt hyvin ja voittojakin on tullut. Aina tähän päivään asti, kun HIFK voitti Jokerit 4-0. Ilman Hirschovitsia ja Granlundia.

Muutenkin mietityttää se, että kuinka pitkään asiat ovat edes jollakin tavalla kunnossa. Bremberg pelaa ottelun kerrallaan ja saattaa lähteä vaikka huomenna KHL:ään pelaamaan johonkin joukkueeseen. Ja sitten taas ihmetellään ratkaisijoiden puutetta, kun Hentunen ja Pirnes eivät kahdestaan voi voittaa otteluita. Brembergin lisäksi Virmanen on tehnyt muitakin huippuluokan hankintoja. Ässistä tuttu Markku Tähtinen pääsi Jokereihin, sillä hän ei kelvannut millekään muulle liigaseuralle, eikä edes tshekeille. Nyt on sitten tarjolla kakkossentterin paikka. Sami Helenius lähetettiin taas Pelicansiin loppukaudeksi ja sitten tulikin ilmoitus huippuluokan hankinnasta. Alex Brooks palaa Jokereihin ensi kertaa sitten kauden 2001-2002 ja kultamitalin. Kyseessähän on peruspuolustaja, jolta pisteitä on turha odottaa. Oman pään pelaaminen on varmaan kunnossa, mutta on se jo jotenkin noloa, kun Brooks on onnistunut tekemään maalin viimeksi kaudella 2005-2006! Siksi onkin huvittavaa, että Aravirta mainostaa Brooksia rightin puolustajana. Sitä hän toki on, mutta odotatteko te häneltä montaakin maalia?

Ja Jokeri-fanit olivat taas fiksulla päällä HIFK:iä vastaan. Vuoden mauttomin lakana on täällä. Tätä mauttomampaa ei nimittäin voi enää tehdä:

Kai te, ketkä tuon lakanan väsäsivät, olette nyt sitten todella ylpeitä itsestänne. Pääsitte lakanallanne MTV3:n uutisiin ja minun blogiin. Todellinen one minute of fame!

Tapaus 3: Down Goes Brown

http://www.downgoesbrown.com/

Tuo mies ei voi olla normaali. Ei kenties edes ihminen. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Vaikka Toronto Maple Leafs ei olekaan lähellä sydäntäni, niin tämän miehen kirjoitukset jaksavat naurattaa kerta toisensa jälkeen. Jutut ovat sitä tasoa, että minä en voi kuin ihailla ja unelmoida samantasoisista vitseistä. Ja tämä sama mies on saanut niinkin hullun ajatuksen, kuin perustaa väärennetyn Brian Burken (Toronton GM) twitter-tilin ja laittaa sinne ties mitä kommenttia.

Omia suosikkikirjoituksia ovat muun muassa "The Leafs' secret Facebook feed", "A review of NHL 10" sekä "Brian Burke mic'd at the draft: What TSN didn't show you". Aivan loistavia kirjoituksia kaikille, ketkä vain ymmärtävät englantia. Ja lisää tulee kuta kuinkin viikoittain!

Ja loppuun vielä eräs hänen kommenttinsa Leafsin suomalaisvahdista. Yksi tavoista pelastaa Maple Leafs on tämän herran mielestä seuraava: "Have goaltending coaches work extensively with Vesa Toskala on positioning. Specifically, how to position his ass on the end of the bench for the remainder of the season.". Käy!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kuka valitaan Vancouveriin, kuka ei?

Tämän kiekkokauden merkittävin tapahtuma on ehdottomasti Vancouverin olympialaiset. Siellä pelaavat vastakkain maailman parhaat maat maailman parhailla pelaajilla, joten turnauksen taso on kovin mahdollinen. Suomikin saa jalkeille iskukykyisen joukkueen, vaikka Kanadan ja Venäjän tasolle ei ylletäkään. Joukkueen kokoaminen on kuitenkin hankala tehtävä, mutta nyt Karjala-turnauksen jälkeen ja NHL-kauden alettua alkaa joukkue hahmottua. Tässä on oma näkemykseni tämän hetkisen tilanteen perusteella. Joukkue on kasattu sen mukaan, että kaikki suomalaiset olisivat pelikunnossa, joka toki on epätodennäköistä. Mutta näillä mennään omasta mielestäni parhaassa mahdollisessa tilanteessa:

Maalivahdit:
Niklas Bäckström - Minnesota Wild
Miikka Kiprusoff - Calgary Flames
Antero Niittymäki - Tampa Bay Lightning

Omissa kaavailuissani Kiprusoff palaa maajoukkueeseen

Maalivahtitilanne on mielestäni kahden pelaavan maalivahdin osalta selvä. Bäckström ja Kiprusoff pelaavat ja ykkösvahti valitaan ennen Vancouveria olevan vireen perusteella. Tosin lienee aivan sama, kumpi pelaa, sillä sekä Bäckström, että Kiprusoff ovat maailman parhaiden maalivahtien joukossa. Alkukauden hyvillä esityksillä kolmanneksi valinnaksi nostaisin edellisten olympialaisten sankarin, Antero Niittymäen. Jos hänen tasonsa tippuu, niin korvaajaksi joko Pekka Rinne, mikäli ottaa taas ykkösvahdin paikan, tai Tuukka Rask hankkimaan kokemusta. Tosin on miltei sama, vaikka kolmanneksi lenkiksi valittaisiin Jukka Tammi luomaan joukkuehenkeä, sillä Bäckströmin ja Kiprusoffin takana pelivuoroa tuskin tulee.

Puolustajat:
Lasse Kukkonen - Avangard Omsk
Mikko Lehtonen - Frölunda
Sami Lepistö - Phoenix Coyotes
Toni Lydman - Buffalo Sabres
Joni Pitkänen - Carolina Hurricanes
Sami Salo - Vancouver Canucks
Kimmo Timonen - Philadelphia Flyers

Puolustuksessa on helppo valita neljä puolustajaa ja oikeastaan kaksi ensimmäistä pakkipariakin. Timonen - Salo ja Pitkänen - Lydman ovat loogiset kaksi ensimmäistä paria, joissa Timonen ja Pitkänen hoitavat kiekollisen puolen ja Salo ja Lydman taas varmistaa selustan. Se, kumpi on ensimmäinen pari ja kumpi toinen on makuasia. Kolmas pari tuottaakin enemmän päänvaivaa, mutta päädyin pariin Lepistö - Kukkonen. Lepistö pystyy kiekolliseen peliin ja on pelannut hienosti Phoenixissä. Kukkonen taas antoi todella hyvät näytöt Karjala-turnauksessa ja niillä näytöillä päästäisin Kukkosen Vancouveriin. Seitsemänneksi puolustajaksi valitsisin monipuolisen puolustajan Mikko Lehtosen, mikäli hän jatkaa hyviä otteita Ruotsissa ja onnistuu Venäjän turnauksessa. Jos taas ei, niin tilalle voi valita myös omaan päähän erittäin varman Ossi Väänäsen. Moni kaavailee Petteri Nummelinia joukkueeseen, mutta itse en häntä enää mukaan ottaisi. Viimeiset MM-kisat olivat jo vaisut ja Pitkänen, Timonen, Lepistö ja Salo kyllä hoitavat ylivoiman. Ainoastaan kiekollisten puolustajien loukkaantumiset nostaisivat mielestäni Nummelinin kisoihin. NHL-puolustajat Anssi Salmela ja Ville Koistinenkin ovat poissa laskuistani. Salmelan taso ei oikein riitä edes NHL:ään ja Koistinen taas on pelannut aivan väärää pelipaikkaa koko alkukauden. Ja jotain Seikolaa on turha lähteä edes miettimään.

Hyökkääjät:
Sean Bergenheim - New York Islanders
Valtteri Filppula - Detroit Red Wings
Niklas Hagman - Toronto Maple Leafs
Jussi Jokinen - Carolina Hurricanes
Olli Jokinen - Calgary Flames
Mikko Koivu - Minnesota Wild
Saku Koivu - Anaheim Ducks
Jere Lehtinen - Dallas Stars
Petteri Nokelainen - Anaheim Ducks
Mika Pyörälä - Philadelphia Flyers
Jarkko Ruutu - Ottawa Senators
Tuomo Ruutu - Carolina Hurricanes
Teemu Selänne - Anaheim Ducks

Hyökkäys onkin monimutkaisempi tapaus. Periaatteessa hyviä valintoja on paljon, mutta lopulta päädyin seuraavaan ratkaisuun: Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu muodostavat ykkösketjuun luonnollisen tutkaparin, jossa Koivu luo peliä ja Ruutu raataa. Heidän vierelleen kaipaisin taitavampaa pelaajaa, joka osaa tehdä myös maaleja ja tähän valitsisin ihan hyvän alkukauden pelanneen Jussi Jokisen. Toiseen ketjuun sitten ottaisin ensiksi Detroitissa hyvin pelanneen Valtteri Filppulan, joka osaa pelata myös laidassa. Keskelle sitten Olli Jokinen, joka tuntuu pääsevän vauhtiin kauden edetessä. Toiselle laidalle valitsisin sitten Torontossa hyvin tehoja tehneen ja Filppulalle ja Jokiselle tilaa luovan Niklas Hagmanin. Hagmanilla on lisäksi potentiaalia tehdä ihan maukkaat tehotkin. Kolmanneksi ketjuksi sitten kokemusta Jere Lehtisen, Saku Koivun ja Teemu Selänteen muodossa. Tämä ketju on toiminut aina maajoukkueessa ja Lehtinen on luonnollinen valinta samassa seurajoukkueessa pelaavien Koivun ja Selänteen rinnalle. Tosin Lehtisen pitää päästä kuntoon ennen valintojen tekoa. Neljäs ketju onkin sitten vaikea. Jarkko Ruutu on erinomainen roolipelaaja ja ainoa helppo valinta neljänteen ketjuun. Jarruketjun sentteriksi valitsin Petteri Nokelaisen, sillä hän on osoittanut olevansa hyvä siinä roolissa, ja haluaisin hänen saavan jo kokemusta kansainvälisistä peleistä. Toiselle laidalle valitsisin yleisestä linjasta poiketen Sean Bergenheimin, joka on pelannut hyvän alkukauden. Pisteitä ei ole tullut hirveästi, mutta energiaa riittää ja hän on ollut hyvä kummassakin päässä kenttää. Toisin sanoen hän olisi mielestäni erinomainen pelaaja neljänteen ketjuun. 13. hyökkääjäksi valitsisin sitten monipuolisuutta ja tähän hyvä valinta olisi sekä laidalla, että keskellä hyvä kahden suunnan hyökkääjä, eli Mika Pyörälä.

Jukka Jalosella riittää vielä pohdittavaa ennen Vancouveria

Ja sitten perusteluita muutaman pelaajan kohdalla, miksi en itse heitä valitsisi olympialaisiin. Jarkko Immonen antoi niin hyvät näytöt Karjala-turnauksessa, kuin Euroopassa pelaava pelaaja voi antaa, mutta hänelle pitäisi antaa rooli kolmessa ensimmäisessä ketjussa, ja siellä taas on Immosta parempia pelaajia. Niko Kapanen olisi ihan hyvä valinta neljänteen kenttään ja hänellä on kokemusta arvokisoista, mutta Karjala-turnauksessa Kapanen oli todella vaisu ja kausi KHL:ssäkään ei ole ollut kovin erikoinen. Ville Peltosen aika alkaa mielestäni taas olla ohi ja liike ei enää riitä tälle tasolle. Peltonen oli Karjala-turnauksessa vaisu Venäjää ja Tshekkiä vastaan ja yksittäinen ottelu Ruotsia vastaan ei muuta sitä. Tosin Peltoselle saattaisi aueta paikka, mikäli Lehtinen ei kuntoudu tarpeeksi nopeasti. Sami Kapasenkin aika alkaa olla ohi ja Pyörälä hoitaa monipuolisen pelaajan yhtä hyvin. Ja ilman Kapastakin joukkueessa on aivan tarpeeksi kokemusta ja johtajuutta. NHL:ssä pelaavat Antti Miettinen ja Ville Leino ovat taas olleet suuria pettymyksiä alkukaudesta ja tuoreet näytöt eivät yksinkertaisesti riitä mielestäni valintaan. Varsinkin, kun kumpikin kaipaisi hyökkäävää roolia. Ja ainakin IS Veikkaja on pohtinut myös Leo Komarovia. Kaikki kunnia Komaroville, sillä pidän hänen pelityylistään ja Karjala-turnauskin meni hienosti, mutta KHL:ssä ei ole mennyt aivan yhtä hyvin, ja Ruutu kyllä hoitaa nelosketjun ärsyttäjän roolin toistaiseksi Komarovia paremmin. Tosin Ruudun loukkaantuessa kannattaa miettiä Komarovin valintaa tarkasti. NHL:ssä ja Euroopassa pelaa toki myös muitakin, mutta heidän tasonsa ei valitettavasti riitä.

Eli minun joukkueeni olisi siinä perusteluineen. 21 pelaajaa NHL:stä, yksi KHL:stä ja yksi Ruotsista. Ja tällä joukkueella tavoittelemaan kultaa. Niin ja vielä loppuun muistutan, että tämä on oma henkilökohtainen mielipiteeni ja jokainen saa olla eri mieltä. Ja mielellään kuuntelen perusteluita erilaisille vaihtoehdoille. Mutta kuten kaikki tiedämme, lopullisen päätöksen tekee Jukka Jalonen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Vuori tuli Muhammedin luo

Myönnetään heti ensimmäisenä, että en tiedä miksi, mutta juniorikiekkoilu on ollut jo hetken aikaa lähellä sydäntäni. Olen jo hetken aikaa seurannut juniorikiekkoa, ja tunnenkin A-nuorten SM-liigan pelaajat ja nuorisomaajoukkueiden pelaajat paremmin nimeltä, kuin monen Mestis-joukkueen pelaajat. Mutta harvoin tulee nähtyä pikkuleijonien pelejä, mutta tällä kertaa siihen avautui tilaisuus. Tänään (8.11) Porissa pelasivat nimittäin vastakkain Suomen ja Ruotsin alle 18-vuotiaden maajoukkueet. Asetelma Suomen kannalta ei toki ollut kovin hyvä, sillä aiemminkin tässä blogissa totesin tuon ikäluokan olevan aivan surkea, ja turnauksen aiemmat ottelut Sveitsiä ja USA:ta vastaan olivat jo päättyneet tappioon. Tosin Kankaanpäässä USA onnistuttiin ennen turnausta kertaalleen peräti voittamaan, mutta erään paikalla olleen mukaan lähinnä tuurilla. Kaikesta huolimatta tie vei Isomäkeen.

Aloitetaan positiivisilla asioilla. Suomi oli kaksi kertaa johdossa. Ensin tilanteeksi tuli 1-0, kun Olli-Pekka Viitaniemi sai kiekon runnottua maaliin, ja toisen erän aluksi Teemu Rautiainen siirsi kiekon maaliin hienon yksilösuorituksen päätteeksi ja teki tilanteeksi 2-1. Ja Suomi tuli vielä tasoihinkin kolmannessa erässä Jose Sneckin onnistuessa tasoittamaan pelin. Muutenkin peli oli tasainen, mutta Ruotsi onnistui maaliteossa hieman paremmin ja maalit menivät miltei poikkeuksetta yläkulmaan. Onko siis menty eteenpäin? Tuskin. USA:sta ja Sveitsistä en tiedä, mutta ainakin Ruotsi oli liikkeellä kakkosjoukkueella parhaimpien pelatessa rapakon toisella puolella. Suomeltakin toki puuttui herrat Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ja Joonas Donskoi, mutta ei ykkösjoukkueella saisi hävitä Ruotsin kakkosjoukkueelle. Ja täytyy muistaa, että Suomi edelleenkin hävisi tässä ikäluokassa USA:lle ja ennen kaikkea jälleen kerran Sveitsille! Täytyy siis vain todeta, että paskasta ei saa konvehtia.

Mutta onneksi pari Suomen pelaajaa pelasi varsin mallikkaasti. Maalivahti Sami Aittokallio pelasi ihan hyvin ja kun kakkosvahtina on vielä kohtuullisen lupaava Riku Härmä, maalivahtiosaston pitäisi olla tässäkin ikäluokassa varsin hyvä. Puolustajista omasta mielestäni taas onnistuivat Miro Hovinen ja Julius Nyqvist, joista kumpikin esitti hyvää oman pään peliä. Hyökkääjistä Patrik Moisio näytti myös lupaavalta, sillä hän osasi käyttää kokoaan hyödyksi sekä tuodessaan kiekkoa ylös, että taklatessaan ruotsalaisia laitaan. Lisäksi hän väläytti pari kertaa hyvää laukausta. Ja Teemu Rautiainen olisi tähti, mikäli hobiteilla olisi oma sarjansa. Miikka Salomäki pitää myös mainita, sillä lopussa hän otti yhteen Ruotsin Patrik Norenin kanssa. Tunteet käyvät siis kuumina myös näissä peleissä.

Sen sijaan toisaalla meni vähän paremmin.

Leijonat, eli miesten A-maajoukkue pelasi erinomaisen Karjala-turnauksen. Venäjää vastaan mentiin erinomaisella pelillä jo 3-0 johtoon, mutta lopulta hävittiin rankkareilla 3-4. Mutta täytyy ottaa huomioon se, kuinka erinomaisella joukkueella Venäjä oli liikenteessä. Tuosta joukkueesta erittäin moni on ollut nimittäin voittamassa kahta MM-kultaa peräkkäin. Tshekkikin kaatui 2-1 ja Ruotsi kaatui aivan mahtavan esityksen jälkeen peräti 7-0! Jukka Jalosen kuviot siis näyttävät toimivan. Onnistujiksi voi laskea ehdottomasti Jarkko Immosen ja Lasse Kukkosen. Kukkonen taisi varmistaa tällä esityksellä paikkansa olympiajoukkueessa ja turnauksen pistepörssin voittanut Jarkko Immonen nousi tosissaan taistelemaan paikasta Vancouverissa. Alkaakin olla entistä vaikeampi päättää, että valitaanko neljänneksi sentteriksi Niko Kapanen, Jarkko Immonen vai Petteri Nokelainen. Ja koska ihmettelin Marko Anttilan valintaa, niin ihmetellään nyt vähän lisää. Miten ihmeessä SM-liigassa keskinkertaisia esityksiä esittänyt Anttila voi onnistua maajoukkueessa aivan erinomaisesti? Noilla esityksillä nimittäin Anttilan saa vapaasti valita jatkossakin maajoukkueeseen.

U20 sen sijaan hävisi kolmesti omassa turnauksessaan, mutta paniikkiin ei silti ole syytä. Joukkueesta nimittäin oli erilaisten syiden takia sivussa nopeasti mietittynä Mikael Granlund, Joonas Rask, Ilmari Pitkänen, Teemu Eronen ja Tommi Kivistö. Ja noista ainakin Granlund, Rask ja Kivistö ovat ihan avainpelaajia. Lisäksi ennen h-hetkeä, eli vuodenvaihteen nuorten MM-kisoja mukaan tulevat ratkaiseviin rooleihin ainakin Toni Rajala ja Jyri Niemi, joten paljon ehtii vielä muuttua. Ja sitä paitsi kakkosjoukkue pelasi Sveitsiä vastaan kolmesti, ja 5 pistettä iskeneen Martin Tuomisen johdolla voitti kahdesti sekä pelasi kerran tasan. Näin saadaankin paljon pohdittavaa vielä ennen vuodenvaihdetta. Mikä onkaan se paras mahdollinen joukkue? Mutta eiköhän Hannu Jortikka tiedä mitä tekee ja valitsee menestyvän joukkueen, sillä Hannu on melkoinen Jortikka.

Ja U17 pelasi myös vakuuttavasti. Lähinnä vuonna 1993 syntyneistä kasattu joukkue voitti Tshekin vastaavan kolme kertaa. Turnauksen pistepörssin voitti peräti 9 pistettä kerännyt Markus (Mikaelin pikkuveli) Granlund. Joel Armia oli myös pelipäällä tehden tehot 3+3. Puolustajista 4 pistettä saivat kasaan Patrik Parkkonen ja alaikäisenä mukaan valittu Rasmus Ristolainen. Ja kun maalivahdit Richard Ullberg ja Tuomas Saarela pelasivat ihan mallikkaasti, niin tulos oli tämä. Onkohan näistä kavereista joku nousemassa alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen? Granlund ja Armia antoivat tässä turnauksessa varsin hyvät näytöt ja A-junioreissakin on mennyt ihan hyvin. No se on Sakari Pietilän murhe se.

Ja ensi viikolla alkaakin jälleen normaalit pelit. Siihen asti, näkemiin ja kuulemiin.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Kovia puolustajia saapuu Suomen kaukaloihin

Mitä ihmettä tämä on? SM-liiganhan piti olla aivan surkea sarja, jonne ketään ei halua tulla. Mutta niin vain viime aikoina peräti kolme kovan luokan puolustajaa on eksynyt Suomen syksyyn. Kieltämättä kenelläkään heistä ei kauden alku mennyt odotetulla tavalla, mutta taidot eivät häviä mihinkään ja meriitit ovat kovat. Ja varmasti sopeutuessaan Suomeen ja pelien koventuessa nämä puolustajat tulevat olemaan vielä kova sana. Tosin aina voi flopata syystä tai toisesta, mutta todennäköistä se ei ole.

Ensimmäisenä tuli Blues. 29. päivä Blues julkaisi loppukauden mittaisen sopimuksen slovakialaispuolustaja Branislav Mezein kanssa. Ja sopimus sisälsi peräti koeajan, eli epäonnistuessaan miehestä pääsee eroon. Tämä kookas ja fyysinen puolustaja lujittaa varmasti Bluesin peräpäätä merkittävästi. Lisäksi Mezeillä löytyy tililtään kolmet MM-kisat sekä World Cup vuodelta 2004. NHL:ssäkin on kertynyt otteluita peräti 240 kappaletta lähinnä Florida Panthersin paidassa. Ja ilmeisesti viime kausi KHL:n Barys Astanassakaan ei mennyt täysin pieleen. Alkukausi Tshekeissä HC Plzenissä meni pieleen syystä tai toisesta, mutta Suomen pelitapa saattaa fyysiselle puolustajalle sopia muutenkin paremmin. Niin ja Mezei ei ole vielä edes mikään jäähdyttelijä, sillä ikää on vasta 29 vuotta.

Tänä aamuna HIFK taas julkaisi oman kovan luokan hankintansa, kun Ross Lupaschuk siirtyy Helsinkiin. Lupaschuk muistetaan Kärppien takalinjoilta kaudelta 2006-2007, jolloin hän oli mestarijoukkueen paras puolustaja. Rightin laukojana Lupaschukille on käyttöä ylivoimalla, varsinkin kun kiekolliset taidotkin ovat erinomaiset. Tämän lisäksi Lupaschuk on varma omaankin päähän, joten HIFK sai yhden liigan monipuolisimmista puolustajista. Lupaschuk teki erinomaiset tehot myös Venäjällä Avangard Omskissa kaudella 2007-2008 (22 pistettä), joten näyttöjä löytyy vieläkin kovemmasta liigasta, kuin Suomesta. Kauden alla Lupaschuk ei saanut paikkaa Phoenix Coyotesista, joten hän päätti palata Suomeen. Ja tämän jälkeen HIFK onkin sitten yksi mestarisuosikeista kovan puolustuksensa ansiosta. HIFK:n puolustuksessa on nimittäin nimet Lupaschuk, Söderholm, Clarke, Järventie, Kankaanperä ja Kurvinen, joka voi aivan hyvin riittää loppuun saakka. Niin ja Lupaschukhan teki voittomaalin Kärpille mestaruuden ratkaisseessa kolmannessa finaaliottelussa.

Ja Kärpätkään ei voinut jäädä tuleen makaamaan, vaikka Lupaschuk siirtyikin HIFK:iin, ja käytti osan pelaajabudjetistaan kokeneeseen venäläispuolustajaan. Dmitri  Yushkevich ei ole enää mikään juniori, mutta taso riittää heittämällä SM-liigaan. Vielä viime kaudella KHL:ssä syntyi Sibir Novosibirskissä 26 pistettä, joka on erinomainen saldo puolustajalle. Meriittejä löytyy myös maajoukkueesta, sillä hänellä on takanaan kahdet olympialaiset (1992 & 1998), joista tuliaisina oli kulta ja hopea. MM-kisoissa Yushkevich on esiintynyt neljästi, joista viimeisin esiintyminen on vuodelta 2004. Yushkevich on pelannut myös NHL:ssä peräti 786 ottelua ja hän pääsi vuonna 2000 peräti NHL:n tähdistöotteluun. Mies tuskin on enää samassa kunnossa kuin huippuvuosinaan, mutta ottanee helposti paikkansa Kärppien kahdesta kärkiparista.

Ketä mahtaakaan olla seuraavaksi ostoksilla. Jokereiden tilanne on sellainen, etten ihmettelisi vaikka sinnekin joku puolustaja eksyisi. Ja Ässätkin saattaa hankkia vielä jonkun. Jää siis nähtäväksi, tuleeko kolmen kovan puolustajan lisäksi liigaan vielä neljäs tai mahdollisesti viideskin kova puolustaja näinä sateisina syyskuukausina.