tiistai 24. marraskuuta 2009

Yksi NHL:n yllättäjistä

NHL:ssä on kausi edennyt jo yli 20 ottelun verran, ja ensimmäiset asetelmat alkavat selkiytymään. Yllättäjät ja pettymykset alkavat olemaan selvillä ja jopa suomalainen media on havainnoinnut näistä osan. Colorado Avalanche on yllättänyt kaikki pelaamalla erinomaista jääkiekkoa, kun taas Carolina Hurricanes ja Anaheim Ducks ovat olleet suuria pettymyksiä. Mutta yhtä joukkuetta ei ole huomioitu ja se on New York Islanders.

New York Islanders ei ole konferenssin kärjessä, eikä sinne varmaankaan missään vaiheessa yllä. Joukkue on tällä hetkellä itäisen konferenssin sijalla 10 tasapisteissä pudotuspeliviivan kummallakin puolella olevien joukkueiden kanssa. Mutta jo se on melkoinen yllätys. Viime kaudella Islanders oli selvästi NHL:n heikoin joukkue ja materiaali ei tuntunut riittävän mihinkään. Ja ennen kauden alkua saman odotettiin jatkuvan. Downgoesbrown sen muotoilikin hyvin. Vapaasti suomennettuna "Islandersilla on 6 tai 7 hyvää pelaajaa, joista jokainen on maalivahti". Niinpä, kauden jälkeen nimekkäimmät hankinnat olivat kokeneet maalivahdit Dwayne Roloson ja Martin Biron. Draftista tuli ne seuraavaksi parhaimmat vahvistukset, kun John Tavares varattiin ensimmäisenä ja AHL:ään hankittiin Mikko Koskinen kasvamaan korkoa. Loput hankinnat olivatkin muiden jämiä ja esimerkiksi Rob Schremp hankittiin waivers-listan kautta. Ei siis ihme, että odotukset olivat minimissään. Ja kun ensimmäiset ottelut päättyivät tappioihin, moni nauroi jo partaansa.

Mutta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa! Islanders alkoi saalistamaan voittoja. Ne maalin tappiot alkoivat kääntymään voitoiksi. Ja usein myös ihan ansaitusti, sillä Islanders on pelannut hyvää, pirteää ja ennakkoluulotonta peliä itseään selvästi nimekkäämpiä joukkueita vastaan. Samalla moni pelaaja on noussut aivan uudelle tasolle. Varsinkin tapaus Matt Moulson on melkoinen. Aiemmin urallaan mies on pelannut yhteensä 20 NHL.ottelua. Nyt on 24 ottelussa syntynyt 19 pistettä. Ja John Tavares on vastannut myös huutoon yllättävänkin hienosti ja kasassa on tulokkaalle makeat tehot 9+10=19. Maininnan arvoisia pelaajia ovat myös olleet Kyle Okposo, Jeff Tambellini, Josh Bailey, Frans Nielsen ja Jack Hillen, jotka ovat nousseet kaikki pelaamaan aivan uudella tasolla. Viime kauden tähtipuolustaja Mark Streit on myös jatkanut loistavia otteitaan. Ja suomalaisittain on mukava huomata, että Sean Bergenheim on pelannut hyvin. Alkukaudella ei pisteitä tahtonut kertyä, mutta peli oli silti pirteää ja ennakkoluulotonta ja mies loi paikkoja varsin tiuhaan tahtiin. Lopulta niitä pisteitäkin alkoi kertymään ja yhdeksässä viime ottelussa on syntynyt 5 pistettä.

Islanders ei välttämättä playoffeihin yllä, mutta heittopussiksi veikatulle joukkueelle tämä nykyinenkin tahti on erinomainen. Islanders on jo nyt näyttänyt, että joukkue ei ole mikään heittopussi, vaan NHL-tasoinen joukkue. Samanlaisella ennakkoluulottomalla pelillä pisteitä tulee kertymään jatkossakin, kunhan vain taso ei jää samanlaiseksi kuin viime yön Maple Leafs-ottelussa. Dwayne Roloson nimittäin torjui peräti 58 kertaa. Mutta Islanders oli terävä maalipaikoissaan ja vei lopulta ottelun nimiinsä 4-3 Josh Baileyn jatkoaikamaalilla. Erityismaininta Sean Bergenheimille, joka teki Islandersin kolmannen maalin alivoimalla, sekä syötti Baileyn ratkaisevan maalin. Bergenheim näköjään on ilmoittautunut ehdokkaaksi Vancouverin olympialaisiin. Hyvä Sean!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti