maanantai 24. syyskuuta 2012

Ovat ne junnut hurjia


Viime kesän tilanteen perusteella kolme suomalaista taistelee tosissaan ensimmäisen kierroksen varauksesta kesän 2013 NHL:n varaustilaisuudessa. Ensimmäisen kierroksen varaukseen toki vaaditaan hyvä liigakausi ja hyvät nuorten MM-kisat, mutta juuri nyt näyttää tilanne näyttää ruusuiselta. Ensimmäisten otteluiden perusteella Aleksander Barkov, Artturi Lehkonen ja Rasmus Ristolainen ovat hurjassa vireessä.

Barkov on seuraavassa ottelussa Tapparan kultakypärä. Vielä hienompaa on se, että kyse ei ole mistään muutamasta pisteestä, vaan Barkov on kerännyt neljässä ottelussa huikaisevat kahdeksan pistettä. Nuori hyökkääjä on jo ensimmäisten otteluiden aikana esittänyt poikkeuksellisen hyvää pelikäsitystä, huikeaa syöttötaitoa ja loistavaa kiekonkäsittelyä. Koko kautta Barkov ei tule pelaamaan kaksi pistettä ottelussa tahdilla, mutta ainoastaan fysiikan riittämättömyys voi koitua koko kauden jatkuvien huippuesitysten esteeksi.

Barkov on iso ja vahva jo ikäisekseen, mutta Kuopiossa tehoja on tehnyt aivan toisenlainen juniori. Artturi Lehkonen on vielä todella kapea ja fyysisesti täysin kehittymätön, mutta niin vain hän pelaa KalPan ykkösketjussa. Viidessä ottelussa hän on kerännyt tehot 3+3=6, hän johtaa tulokkaiden pistepörssiä ja on KalPan paras pistemies. Lehkonen on luontaisesti hyvä maalintekijä ja ikäisekseen loistava pelaaja, mutta tuo tahti tuskin pysyy samana loppukautta. Väsymys iskee varmasti jossain vaiheessa, mutta Lehkonen on jo nyt osoittanut olevansa hyvä ehdokas vuoden tulokkaaksi.

Pistepörssiä vilkaisemalla Rasmus Ristolaisen nimi ei löydy ensimmäisenä, mutta hänen esityksensä ovat olleet paikan päällä katsottuna erinomaisia. Hän on ollut tähän mennessä TPS:n paras puolustaja niin omassa päässäkin kuin myös hyökkäyspäässä. Puolustajan itsevarmuus ja kyky ratkaista pelejä ei jää huomaamatta edes Turkuhallin ylimmiltä riveiltä. Lisäksi minua ainakin ilahduttaa suuresti Ristolaisen poikkeuksellisuus verrattuna muihin suomalaisiin puolustajiin. Kerrankin meillä on isokokoinen ja hyvin luisteleva kiekollinen puolustaja. Yleensä näitä kolmea asiaa ei Suomessa ole saatu samaan pakettiin.

Koko kolmikko on vain parantanut asemiaan ensi kesän varaustilaisuutta ajatellen. Mikäli esitykset ovat jatkossakin edes lähes yhtä vakuuttavia, asemat huipulla säilyvät. Hyvät nuorten MM-kisat puolestaan toisivat Barkoville varauksen viiden kärjessä, Ristolaiselle kymmenen parhaimman joukossa, eikä Lehkosen varaustakaan tarvitse ihan ensimmäisen kierroksen viimeisiin varauksiin odottaa.

Nuorten MM-kisojen kannalta positiivisia asioita ovat toki myös Joel Armian hyvä vire heti alkukaudesta ja Henrik Haapalan murtautuminen liigamiehistöön. Armialta odotetaankin viimeisen kahden kauden maalimäärän parantamista, ja ässähyökkääjä on ensimmäisten otteluiden aikana näyttänyt siltä, että 18 maalin raja ylittyy komeasti. Haapala puolestaan tuo hyökkäykseen lisää syvyyttä. Lisäksi Jokereiden Matti Lamberg on tullut kirjaimellisesti ryminällä mukaan kamppailemaan paikasta alempiin ketjuihin.

Sen sijaan Markus Granlundin ensimmäiset ottelut ovat olleet melko vaisuja, eikä Miikka Salomäenkään otteet ole olleet mitenkään maagisia. Kummaltakin on toivottavasti odotettavissa parempaa, sillä he eivät ole enää tulokkaita, vaan joukkueiden runkopelaajia, joilta odotetaan pisteitä. Vielä huolestuttavampaa on ollut Teuvo Teräväisen melko joelarmiamainen toisen kauden aloitus. Teräväinen oli pudotuspeleissä Jokereiden parhaimmistoa, mutta tällä hetkellä hän on kentällä aivan hukassa.Vastaavassa tilanteessa viime kaudella Armian kausi alkoi heikosti, mutta parin kuukauden jälkeen odotukset, pelitaidot ja fyysinen kunto viimein kohtasivat. Silloin nuorten MM-kisoissa jälki oli tuhoisaa. Toivottavasti näin käy myös Teräväisen kohdalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti