perjantai 17. heinäkuuta 2009

Mikään ei muutu

Jotkin asiat tuntuvat olevan vakioita. Jokerit ja HIFK kasaavat aina kalliilla kovan nipun ja eivät menesty, Suomi menee aina tavoittelemaan kultaa epäonnistuen ja talvi yllättää aina liikenteessä. Porissakin tunnutaan osaavan ja erikoiset päätökset seuraavat toisiaan, vuosi vuoden jälkeen.

Kun Alpo Suhonen lähti, ajattelin että nyt on saumat saada uutta verta kehiin. Suhonenkin oli sellainen vanhan ajan dinosaurus, jonka menestys on tullut lähinnä Sveitsissä. Yllättäen sinne Suhonen sitten lähtikin jälleen kerran, kun Kloten tarjosi mukavan ja helpon työn. Ässille tilanne oli kuitenkin erikoinen ja luonnollisesti päävalmentajan paikka oli auki. Huhuissa pyöri muutama nimi ja onneksi Harri Rindell tai Vasili Tihonov eivät Poriin päätyneet. Lopulta alkoi näyttää siltä, että Ässät olisi menossa kohti Kivikautta. Ja hitot.

Ei silti, Ässien päävalmentajaksi nimittämä Pekka Rautakallio on kyllä harvinaisen sopiva entisen linjan kanssa. Ässien harrastama hyväveli-systeemi pyörii jälleen kerran ja hallituksen (ja yleensä Pentti Matikaisen) kaveri valitaan. Ei sillä väliä miten ollaan menestytty aiemmin, kunhan valinta osuu omaan saunakaveriin. Sillä tavallahan Jari Härkäläkin valittiin. Mutta olihan mies menestynyt porilainen valmentaja. Mitä väliä vaikka laji on vähän erilainen ja pelivälineenä toimii pallo. Ja linja piti myös edellisen valinnan kanssa sen osalta, että jälleen uusi jäänne jurakaudelta on saatu Poriin ja kaikki menestyksen poikanenkin on tullut Sveitsistä. 

Pekka Rautakalliohan oli pelaajana yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista puolustajista. Hänen mukaansa on nimetty peräti SM-liigan parhaalle puolustajalle myönnettävä palkinto. Vyöllä on myös seitsemät MM-kisat ja viisi valintaa SM-liigan tähdistökentälliseen. Ja helmenä on valinta ensimmäisenä suomalaisena NHL:n All-stars otteluun. Mutta meriitit valmentajana ovat... Niin niitä ei taida edes olla. Ymmärtääkseni Rautakallio on valmentanut lähinnä Sveitsissä, sekä kahdesti Bluesissa huonolla menestyksellä. Ja viimeinen pestikin Sveitsissä päättyi potkuihin. Siis Sveitsissä, tuossa maassa missä jääkiekon taktinen osaaminen on vähän heikommalla tasolla kuin Suomessa.

Toisin sanoen mitä tarjottavaa tällaisella miehellä voi olla Ässille? Onko Rautakallio päivittänyt jääkiekkotietouttaan tauolla kuten hän on väittänyt ja pystyykö hän peluuttamaan Ässiä niin, että potentiaali tulee esille? Voi vain toivoa, että kyse on enemmän siitä, että Karri Kiveä ajetaan vuosi sisään ja Rautakallio ottaa kaiken sonnan ja nojailee pleksiin Kiven huutaessa ja tehdessä taktiikat. Jos suunnitelma ei ole tuo, niin sitten kyllä kustaan yhden Suomen lupaavimman valmentajan muroille. Aika näyttää miten oikeasti Ässien valmennus toimii. Joka tapauksessa päävalmentajanimityksestä ja aika huono maku suuhun ja maku ei lähtenyt edes alkoholin voimalla kokonaan pois, eikä edes yhden nukutun yön jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti