maanantai 16. tammikuuta 2012

Tammikuun siirtomarkkinoilla tapahtuu vielä

SM-liigan runkosarjasta on enää kolmasosa jäljellä ja asetelmat ovat selkiintyneet. Nyt jokainen joukkue tietää omat heikkoutensa, joita pitää kehittää. Näille paikoille on enää kaksi viikkoa aikaa hakea vahvistusta, joten seuraavat kaksi viikkoa ovat joidenkin liigapaikkakuntien toimistoilla varsin kiireistä aikaa. Hankintoja kun pitäisi tehdä, mutta rahaa ei välttämättä ole paljoakaan käytettävissä.

Samaan aikaan puoli Eurooppaa on myös sen ykkössentterin ja kiekollisen puolustajan perässä. KHL:n siirtotakaraja sentään taisi mennä jo ohi, joten itärajan taakse ei ole kenelläkään uudella pelaajalla enää asiaa. Mutta niistä harvoista tarjolla olevista isoista kaloista pitää silti taistella sveitsiläisten, ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa. Se tehtävä ei tule olemaan helppo.

Tässä kuussa liigaan on jo saapunut pari uutta pelaajaa. HIFK hankki Tyler Redenbachin tuomaan lisää voimaa keskelle, sillä Kim Hirschovitsiin ei oltu tyytyväisiä. "Hirso" saikin pakata kamansa ja lähteä Venäjälle, mikä on sinällään hauska kuvio. Harvemmin SM-liigassa flopannut suomalainen lähtee peliajan perässä Venäjälle. Lisäksi Pelicans kiinnitti riveihinsä Ilkka Pikkaraisen ja Kärpät jostain käsittämättömästä syystä Johan Backlundin. Ruotsalaisvahti on varmasti hyvä veskari, mutta joukkueessa olisi varmasti ollut suurempiakin puutteita kuin maalivahtipeli. Ville Hostikka ja Tomi Karhunen eivät nimittäin nyt kovinkaan huonosti pelanneet ja heidän esityksensä "palkittiin" uudella hankinnalla.

Lähtöpuolellakin on ollut jo pelaajia. Scott Barneyn taso ei riittänyt HPK:lle ja hän sai lähteä Sveitsiin. Samoin Lukon pitkän skouttauksen tulos Mitja Robar osoittautui tasoltaan SM-liigaan riittämättömäksi. Lisää lähtijöitä on varmasti tulossa, kun jotkut liigaseurat myyvät ylimääräisiä pelaajiaan ja jotkut taas yrittävät säästösyistä päästä eroon jostain kalliista, muttei kovinkaan tärkeästä pelaajasta. Suuria tyhjennysmyyntejä tuskin kuitenkaan tullaan näkemään liigakarsintojen ansiosta.

KalPalla on tällä hetkellä varsin tukala tilanne puolustuspäässä, joten Kuopioon on lupa odottaa puolustukseen uutta pelaajaa. Ässät on puolestaan todennäköisesti hankkimassa lisää leveyttä hyökkäyspäähän pudotuspelejä silmällä pitäen. Myös ainakin TPS on hakemassa lisää voimaa hyökkäykseen. Ja eiköhän moni muukin joukkue tutkaile tällä hetkellä tiiviisti tarjolla olevia pelaajia.

Kuitenkaan mitään suurta siirtoa ei sitten kannata odottaa tammikuun viimeisenä päivänä. Viime vuoden siirtorajan kovin Suomeen saapunut nimi oli Tyler Arnason, joka floppasi täysin. Edellisvuoden viimeisen päivän isoimmat saaliit olivat Kristian Kudroc ja Daniel Sondell. Tuskinpa nytkään saapuu mitään tajunnan räjäyttävää nimieä juuri ennen siirtorajan umpeutumista, mutta seuraavan parin viikon aikana sellainen voi hyvinkin SM-liigaan saapua.

Sen jälkeen voidaankin jo odotella pudotuspelien alkua.

2 kommenttia:

  1. Terve Quethas!

    Olisiko mahdollista saada analyysiä nuorista jo NHL:ssä pelaavista nuorukaisista? Etenkin Erik Gudbransonista ja Brayden Schennistä oli mukava lukea enemmänkin.

    VastaaPoista
  2. Hei.

    Tuo ei ole todellakaan mikään mahdoton ajatus. Nuoret pelaajat kiinnostavat minua ja olisi mukava itsekin seurata heidän esityksiään taalajäillä.

    Jos jokin sopiva ottelu löytyy, ei Gudbransonin tai Schennin esitysten tarkastelu ole tosiaankaan pois suljettu mahdollisuus.

    VastaaPoista