maanantai 30. huhtikuuta 2012

MM-kotikisojen ennakko

MM-kisat alkavat tällä viikolla. Tässä lyhyt esittely kotikisoihin osallistuvista joukkueista. Joukkueet ovat järjestelty lohkoissaan näin ennakkoon ajateltuna paremmuusjärjestykseen.

Lohko A
Kanada

Kanadalaiset saavat jalkeille jälleen kovan joukkueen. Erityisesti joukkueen hyökkäys vilisee tähtiä, eikä muutkaan osa-alueet näytä heikoilta. Kanada onkin ehdottomasti kisojen suurin mestarisuosikki. Kärkihyökkääjä: John Tavares - New York Islanders (NHL). Islandersin keskushyökkääjä tunnetaan erinomaisena viimeistelijänä, mutta hän on nykyään osin pakon edestä kehittynyt myös erinomaiseksi pelintekijäksi.
Paras puolustaja: Duncan Keith - Chicago Blackhawks (NHL). Keith valittiin kaksi vuotta sitten NHL:n parhaaksi puolustajaksi. Kaksi edellistä kautta eivät ole olleet yhtä vakuuttavia, mutta olympialaisissakin kuusi pistettä tehnyt puolustaja lienee MM-kisoissa aivan parhaiden puolustajien joukossa.
Ykkösvahti: Cam Ward - Carolina Hurricanes (NHL). Takana jo kahdet MM-kisat Kanadan ykkösvahtina (kultaa ja hopeaa). Monta vuotta Hurricanesissa pelannut Ward on vakiinnuttanut paikkansa NHL:n ykkösvahtien joukossa.
Seuraa häntä: Ryan Nugent-Hopkins - Edmonton Oilers (NHL). Nuori ja taitava pelintekijä oli viime kesän varaustilaisuudessa ensimmäisenä varattu pelaaja. 52 pistettä 64 ottelussa tuonee Nugent-Hopkinsille myös vuoden tulokkaan palkinnon.
USA

USA:lla on kiinnostava ja melko nuori joukkue, missä on paljon hyviä luistelijoita. Kärkipelaajat ovat joukkueella hyviä, mutta pelaajien taso tippuu nopeasti. Jenkkien taso riittää taistelemaan mitaleista, mutta kullan saaminen vaatii lähes täydellistä onnistumista.
Kärkihyökkääjä: Bobby Ryan - Anaheim Ducks (NHL). Neljä yli 30 maalin kautta peräkkäin NHL:ssä on todella kova näyttö. Ryan ei ole kuitenkaan yksipuolinen maalintekijä, vaan kykenee myös luomaan peliä. Hyökkääjä oli loppukaudella kenties Ducksin paras hyökkääjä.
Paras puolustaja: Jack Johnson - Columbus Blue Jackets (NHL). Puolustajalla on takanaan jo lukuisia MM-kisoja sekä yhdet olympialaiset, joten iso kaukalo ei ole yllätys. Johnson on hyvä NHL-puolustaja, joka oli erityisesti loppukaudesta hyvässä vireessä.
Ykkösvahti: Jimmy Howard - Detroit Red Wings (NHL). Red Wingsin ykkösvahti on selvästi myös USA:n ykkösvahti. Takana on upea kausi maailman parhaassa sarjassa, mistä osoituksena oli esiintyminen NHL:n tähdistöottelussa.
Seuraa häntä: Ryan Lasch - Pelicans. SM-liigan pistepörssin voittaja pääsee edustamaan USA:ta. USA on harvoin kerännyt pelaajia Suomen sarjoista, joten on jännittävää nähdä SM-liigan runkosarjassa dominoinut taitopelaaja kansainvälisissä peleissä.
Suomi
Suomi jatkaa samoilla linjoilla kuin viime vuonna. Nimilistassa ei ole montaa huippuluokan nimeä, mutta roolittaminen, tiukka joukkueena pelaaminen, hyvä maalivahti sekä kahdeksan puolustajan peluutus mahdollistavat jälleen mitalin. Kotikisoissa menestyminen ei ole kuitenkaan helppoa, joten matka saattaa loppua jo puolivälieriin.
Kärkihyökkääjä: Mikko Koivu - Minnesota Wild (NHL). Isokokoinen sentteri oli suurin syy viime kevään MM-kullalle. Koivu on johtaja, jonka mukana joukkue nousee tai kaatuu. Kentällä Koivu on erinomainen kummassakin päässä kenttää, joten sekä pisteitä että hyviä oman pään suorituksia on luvassa.
Paras puolustaja: Janne Niskala - Atlant Moskova (KHL). Niskalasta on kehittynyt viimeisten vuosien aikana Suomen paras Euroopassa pelaava puolustaja, jolle on erityisesti ylivoimalla käyttöä. Niskala on myös mainettaan parempi omassa päässä.
Ykkösvahti: Kari Lehtonen - Dallas Stars (NHL). Lehtonen oli edellisellä kerralla maajoukkueessa pelatessaan hopeajoukkueen ykkösvahti, joka valittiin vielä turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Maalivahti on sen jälkeen kivunnut hiljalleen koko NHL:n viidentoista parhaan veskarin joukkoon.
Seuraa häntä: Mikael Granlund - HIFK. Alkukausi oli Granlundilta erinomainen, mutta vuodenvaihteen jälkeen väsymys iski. Granlund kykenee kunnossa ollessaan taiturimaisiin suorituksiin, mikä olisikin Suomen menestysmahdollisuuksien kannalta ehdoton vaatimus.
Sveitsi
Sveitsi on jo pitkään ollut paras maa jääkiekon suurmaiden jälkeen. Viimeisinä vuosina Sveitsi on kenties ohittanut myös Slovakian. Tälläkin kertaa Sveitsi on todennäköisesti kahdeksan parhaan joukossa, mutta kykeneekö maa vieläkään yllättämään huippumaita?
Kärkihyökkääjä: Damien Brunner - Zug (Sveitsi). Brunner voitti Euroopan kärkisarjoihin lukeutuvan NLA:n pistepörssin usean pisteen erolla seuraavaan. Brunner on ollut tehokas myös maajoukkueessa, joten häneltä voi odottaa tärkeitä pisteitä erityisesti Slovakiaa ja Valko-Venäjää vastaan.
Paras puolustaja: Mark Streit - New York Islanders (NHL). Islandersin puolustaja on hyökkäyssuuntaan erinomainen ja kykenee kiekollisella taidollaan auttamaan joukkuettaan. Omassa päässä puolustaja oli kuitenkin NHL:ssä suurissa vaikeuksissa.
Ykkösvahti: Tobias Stephan - Genève-Servette (Sveitsi). Takana on jälleen erinomainen kausi Sveitsissä, mutta Stephanin esitykset MM-kisoissa ovat vaihdelleet. Viime vuoden MM-kisoissa Stephan oli kuitenkin erinomainen.
Seuraa häntä: Nino Niederreiter - New York Islanders (NHL). Kaksi vuotta sitten jo viidentenä NHL:ään varattu lupaus pelasi koko kauden Islandersin mukana, mutta tehot olivat onnettomat (1+0). Kykeneekö nuori hyökkääjä yhtäkkiä tehoihin, vaikka koko kausi on sujunut alemmissa ketjuissa?
Slovakia
Slovakia on kaukana kymmenen vuoden takaisesta tasostaan, eikä joukkue ole enää täynnä kansainvälisen tason huippupelaajia. Joukkueen taso kuitenkin riittää hyvänä päivänä vieläkin haastamaan huippuja ja pääsy lohkossa neljän parhaan joukkoon on mahdollista erityisesti hyvien kärkipuolustajien ansiosta.
Kärkihyökkääjä: Tomas Kopecky - Florida Panthers (NHL). 32 pisteen kausi NHL:ssä toi neljännen sijan slovakialaisten sisäisessä pistepörssissä. Isokokoiselle hyökkääjälle on varmasti käyttöä kansainvälisissä peleissä.
Paras puolustaja: Zdeno Chara - Boston Bruins (NHL). Chara on yksi maailman parhaista puolustajista. Kolme vuotta sitten jättikokoinen slovakki valittiin NHL:n parhaaksi puolustajaksi ja on tällä kaudella ehdolla parhaan puolustajan palkinnon saajaksi jo viidettä kertaa.
Ykkösvahti: Peter Hamerlik - Trinec (Tsekki). Tšekin liigassa pelaava Hamerlik on ollut kaksi viime kertaa kolmosvahtina, mutta nyt 30-vuotiaana hän on ensimmäistä kertaa ykkösvahti. Näytöt Tšekin liigasta ja maajoukkueesta ovat tältä kaudelta melko hyvät.
Seuraa häntä: Kristian Kudroc - Ässät. Porissa loistavan kauden pelannut järkäle on ansaitusti mukana kisajoukkueessa. Varmat otteet omassa päässä riittivät vakuuttamaan valmennuksen, mutta riittääkö liike huippupelaajia vastaan?
Valko-Venäjä
Valko-Venäjän esitykset Suomea vastaan eivät häikäisseet, mutta maa sai tärkeitä vahvistuksia ennen kisoja. Minskin Dinamon joukkueen pohjalta kasattu joukkue lienee yhtenäinen ja tiivis, mutta taso ei välttämättä riitä haastamaan Sveitsiä ja Slovakiaa. Tärkeät kamppailut maa pelanneekin Ranskaa ja Kazakstania vastaan.
Kärkihyökkääjä: Mikhail Grabovski - Toronto Maple Leafs (NHL). Hyökkääjä pelaa jo viidennet MM-kisat peräkkäin. Grabovski on ehdottomasti Valko-Venäjän paras hyökkääjä, joka kykenee lähes itsekseen ratkaisemaan pelejä.
Paras puolustaja: Dmitri Korobov - Dinamo Minsk (KHL). 23-vuotias puolustaja keräsi viime kevään MM-kisoissa viisi pistettä. 195-senttinen järkäle pelasi KHL:ssä viime vuoden kaltaisen kauden, mutta tehoja ei välttämättä tule tänä vuonna viime kevään malliin.
Ykkösvahti: Vitali Koval - Torpedo Nizhny Novgorod (KHL). Huikea kausi KHL:ssä (torjuntaprosentti peräti 93%) tuonee Kovalille paikan ykkösvahtina ja pudottanee kokeneen Andrei Mezinin kakkosvahdiksi.
Seuraa häntä: Alexei Kalyuzhny - Avangard Omsk (KHL). Kalyuzhny on pelannut maajoukkueessa jo vuosikaudet ja on ollut lähes aina Valko-Venäjän tehokkaimpia pelaajia. Parhaat vuodet ovat kokeneella hyökkääjällä jo takana, mutta tehoja on odotettavissa vieläkin.
Ranska
Ranskalaisten taso on lievässä nousussa. Muutamia kiinnostavia pelaajia on löytänyt tiensä eri Euroopan liigoihin, kuten Elitserieniin ja SM-liigaan. Tällaiset pelaajat nostavat maan tasoa, mutta tavoitteeksi riittää silti sarjapaikan säilyttäminen.
Kärkihyökkääjä: Pierre-Édouard Bellemare - Skellefteå (Ruotsi). Ranskalaishyökkääjä oli Elitserienin kahdeksanneksi paras pistemies ja hänen tasonsa riittäisi jo monen paremman jääkiekkomaan hyökkäykseen.
Paras puolustaja: Yohann Auvitu - JYP. Auvitu oli jo viime vuonna Ranskan ykköspakkiparissa. Tänä vuonna liigakokemusta on karttunut sen verran lisää, että noussee Ranskan kärkipuolustajaksi.
Ykkösvahti: Cristobal Huet - Fribourg-Gottéron (Sveitsi). Kokeneen Huetin torjuntoihin tiivistyy Ranskan mahdollisuudet. Mikäli Huet on täydessä iskussa, sarjapaikan säilyttäminen on askeleen varmempaa.
Seuraa häntä: Charles Bertrand - Lukko. Tällä kaudella ranskalainen esiintyi pirteästi Lukossa ja siinä ohessa tuli tehojakin. Energisen ranskalaisen esityksiä on jännittävä seurata.
Kazakstan
Barys Astanan KHL-joukkueen pohjalta kasattu Kazakstan saa jalkeille nipun, jolta on kokemusta kovatasoisesta KHL:stä. Maasta ei kuitenkaan löydy tähtiä, joten menestysmahdollisuudet ovat varsin pienet.
Kärkihyökkääjä:  Roman Starchenko - Barys Astana (KHL). 26 pistettä KHL:ssä kertoo siitä, että Starchenko ei ole huono pelaaja. Tehoja voi jonkin verran tulla myös MM-kisoissa.
Paras puolustaja: Maxim Semyonov - Atlant Moskova (KHL). Semyonov on saavuttanut perusvarman tason KHL:ssä. Samankaltaisen kauden jälkeen Kazakstanin edellisellä visiitillä maailmanmestaruuskisoissa puolustaja valittiin joukkueen parhaimpien pelaajien joukkoon.
Ykkösvahti: Vitali Yeremeyev - Barys Astana (KHL). Kokenut maalivahti on pelannut Venäjän pääsarjassa monta vuotta ja on vakiinnuttanut paikkansa Kazakstanin ykkösvahtina.
Seuraa häntä: Alexei Troshchinsky - Vityaz Chekhov (KHL). 38-vuotias puolustaja oli Kazakstanin maajoukkueessa jo vuonna 1993. Lähes 20 vuotta myöhemmin hän on edelleen KHL-tason puolustaja ja Kazakstanin runkopelaaja.

Lohko B
Ruotsi
Ruotsi on kasannut hurjan joukkueen. Joukkueen mukana on lukuisia kokeneempia tähtipelaajia, mutta myös joitain nuoria tähtiä. Kokoonpanoja vertaillessa Ruotsi tuleekin olemaan Kanadan kovin haastaja.
Kärkihyökkääjä: Henrik Zetterberg - Detroit Red Wings (NHL). Sentteri on huikea pelaaja kentän kummassakin päässä. Hyvien pisteiden lisäksi hyökkääjä on NHL:ssä vakuuttanut myös oman pään pelillään. Taiturimainen ja älykäs pelaaja tekee todennäköisesti paljon pisteitä alkavassa turnauksessa.
Paras puolustaja: Niklas Kronwall - Detroit Red Wings. Puolustaja pelasi tällä kaudella jo neljännen kauden, jolla hän keräsi yli 30 pistettä. Viimeksi MM-kisoissa pelatessaan Kronwall keräsi 10 pistettä, eivätkä hyökkäyspään taidot ole kuuden vuoden takaisesta ainakaan heikentyneet.
Ykkösvahti: Jhonas Enroth - Buffalo Sabres (NHL). Enroth ei ole NHL:n tähtivahteja, mutta pääsi pelaamaan jo 26 ottelua Sabresin maalilla ja oli positiivinen yllätys. Maalivahti ei ole turnauksen huippuveskareiden tasolla, mutta erinomaisen joukkueen takana Enrothin taso kyllä riittää.
Seuraa häntä: Gabriel Landeskog - Colorado Avalanche (NHL). Viime kesänä NHL:ään toisena varattu ruotsalainen on jo nyt miehen kokoinen. Ruotsalaisen tulokaskausi NHL:ssä oli hyvä ja 52 pistettä tehnyt pelaaja taisteleekin vuoden tulokkaan tittelistä. Maajoukkueessakin voi jo nyt syntyä tulosta.
Venäjä
Venäjän peli on muuttunut tämän kauden aikana jälleen organisoidummaksi ja taktisemmaksi. Viime vuoden kisoissa venäläiset keskittyivät sooloiluun, nyt tilanne on erilainen. Joukkue on kova, tasapainoinen ja yksi kovimpia suosikkeja mitalisteiksi, mutta saako valmennus venäläistähdet syttymään tarvittavaan roihuun?
Kärkihyökkääjä: Evgeni Malkin - Pittsburgh Penguins (NHL). Malkin voitti NHL:n runkosarjan pistepörssin 109 pisteellä. Malkin on myös ehdolla runkosarjan parhaaksi pelaajaksi. MM-kisoissa venäläistähti on tehnyt lähes aina yli pisteen ottelussa ja samaa voi odottaa nytkin.
Paras puolustaja: Ilya Nikulin - Ak Bars Kazan (KHL). Venäläispuolustaja on pitkään ollut maajoukkueen mukana ja esiintynyt lähes aina edukseen. Puolustaja oli viime vuotenakin yksi harvoja onnistujia Venäjän joukkueesta. Nikulin onkin yksi parhaista Euroopassa pelaavista puolustajista.
Ykkösvahti: Semyon Varlamov - Colorado Avalanche (NHL). Tällä kaudella Varlamov nappasi ensimmäistä kertaa urallaan NHL:ssä ykkösvahdin paikan. Erityisesti loppukaudella Varlamov oli erittäin hyvä ja hänestä Venäjä saakin MM-tason ykkösveskarin.
Seuraa häntä: Vladimir Tarasenko - SKA Pietari (KHL). Loistava alkukausi Novosibirskissa, kunnes hänet myytiin Pietarin SKA:n riveihin. Pudotuspeleissä Tarasenko teki 16 pistettä, vaikka jostain käsittämättömästä syystä peliaika oli lähes minimissä. Tarasenko tulee jo nyt olemaan Venäjän parhaita pelureita ja tulevaisuudessa hänen roolinsa vain kasvaa.
Tšekki
Tšekin joukkue on heikentynyt huippuvuosistaan, mutta kasassa on edelleen kova joukkue. Tšekit kykenevät haastamaan vieläkin huippumaat ja kaiken onnistuessa voivat taitavat slaavit voittaa vaikka mestaruuden. Hyökkääjät ovat siihen tavoitteeseen riittävät, mutta oman pään peli voi aiheuttaa ongelmia.
Kärkihyökkääjä: David Krejci - Boston Bruins (NHL). Krejci ei ole NHL:n mittapuulla vielä tähtipelaaja, mutta kaksi 62 pisteen kautta peräkkäin kertovat erinomaisesta hyökkääjästä. Krejcin syöttötyöskentely tulee aiheuttamaan vastustajille paljon ongelmia erityisesti ylivoimalla.
Paras puolustaja: Miroslav Blatak - Salavat Yulaev Ufa (KHL). Blatak on pelannut jo olympialaisissa sekä useissa MM-kisoissa. Hän on jo nyt MM-kultamitalisti ja on voittanut Venäjän mestaruuden. 16 pistettä kivikovassa Ufassa tällä kaudella tehnyt Blatak on tasaisen pakiston potentiaalisin nimi.
Ykkösvahti: Jakub Stepanek - SKA Pietari (KHL). 25-vuotias maalivahti on Tšekin paras Euroopassa pelaava maalivahti. Hänen torjuntatyöskentelyssään on vielä paljon parannettavaa, mutta on siitä huolimatta Tšekin luonteva valinta ykkösvahdiksi.
Seuraa häntä: Jakub Petruzalek - Amur Khabarovsk (KHL). Lukossa edelliskautena pelannut hyökkääjä siirtyi täksi kaudeksi Venäjälle. Petruzalek oli KHL:n kuudenneksi kovin pistemies, joten taitavalla kiekkoilijalla pitäisi olla hyvät eväät pärjätä kansainvälisissäkin peleissä.
Saksa
Saksan jääkiekon taso on noussut, mutta tämän vuoden joukkueen kasaaminen oli ongelmia täynnä. Saksan materiaali kuitenkin riittää tasaiseen taistoon kärkimaiden takana ja Saksa taisteleekin tiukasti lohkonsa neljännestä paikasta.
Kärkihyökkääjä: Marcel Goc - Florida Panthers (NHL). Goc on Saksan ainoa apu NHL:stä. Nopea pelaaja kykenee vauhtinsa puolesta pelaamaan hyvin myös MM-tasolla. Alla on 27 pisteen kausi NHL:stä, mikä tarkoittaa selkeää ykkössentterin paikkaa Saksan joukkueesta.
Paras puolustaja: Christoph Schubert - Hamburg Freezers (Saksa). Puolustajalla on NHL-kokemusta yli 300 ottelun verran. Viimeiset pari vuotta Schubert on pelannut Saksassa, mutta oman pään pelaaminen ja kova laukaus ovat edelleen hyvällä tasolla.
Ykkösvahti: Dennis Endras - HIFK. Maalivahti valittiin kaksi vuotta sitten MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi, kun Endrasin torjunnat siivittivät Saksan peräti välieriin. Tällä kaudella peli HIFK:n riveissä kulki hyvin, joka voi tarkoittaa sitä, että Endras kykenisi ottamaan jälleen tärkeitä koppeja.
Seuraa häntä: Justin Krüger - Charlotte Checkers (AHL). Kahden suunnan puolustaja farmista, joka on pelannut jo kahdet MM-kisat. Miten puolustaja kykenee sopeutumaan MM-kisojen ison kaukalon peliin pelattuaan koko kauden farmissa erilaista peliä?
Tanska
Tanskan kiekkoilun taso on koko ajan nousussa ja maalla on jo useampia pelaajia NHL:ssä. Maalla on erityisesti muutama hyvä hyökkääjä, joiden vuoksi joukkue on melko iskukykyinen. Puolustus on suurin heikkous, minkä vuoksi Tanskaa ei välttämättä vielä kahdeksan parhaan joukossa nähdä.
Kärkihyökkääjä: Frans Nielsen - New York Islanders (NHL). Tehokkain tanskalainen NHL:ssä. Keskushyökkääjä keräsi kauden aikana 47 pistettä, mutta on erinomainen myös omassa päässä.
Paras puolustaja: Philip Larsen - Dallas Stars (NHL). Tanskalainen murtautui tällä kaudella Starsin kokoonpanoon ja oli erityisesti loppukaudesta joukkueen parhaimmistoa ennakkoluulottoman ja fiksun pelinsä ansiosta.
Ykkösvahti: Frederik Andersen - Frölunda (Ruotsi). Hurja torjuntaprosentti kovatasoisessa Elitserienissä (94,3%!). Maalivahti oli jo viime vuonna Tanskan parhaimpia ja on nyt vieläkin valmiimpi kansainvälisiin peleihin.
Seuraa häntä: Nichlas Hardt - Jokerit. Hyvä luistelija, joka on yritteliäs. Hardt pelasi oikein hyvän kauden SM-liigassa ja 41 pistettä ylitti odotukset. Tanskalainen oli myös Jokereiden paras pistemies. Viime vuonna viisi pistettä MM-kisoissa, nyt vielä paremmin?
Norja
Norjan jääkiekon taso on myös ollut nousussa ja erityisesti hyökkääjät ovat pärjänneet Elitserienissä hyvin. Oman pään pelaaminen on ollut Norjalla se ongelma, mikä on estänyt suuremman menestyksen. Vuosi vuodelta mahdollisuudet kuitenkin paranevat ja viime vuonna Norja voitti jo Sveitsin sekä USA:n.
Kärkihyökkääjä: Patrick Thoresen - SKA Pietari (KHL). Maan ainoa KHL-hyökkääjä on ollut jo viimeiset kolme kautta hurjassa vireessä Venäjällä. Varsinkin pienempiä maita vastaan Thoresen kerännee pisteitä.
Paras puolustaja: Ole-Kristian Tollefsen - MODO (Ruotsi). Puolustajalla on myös NHL-kokemusta ja on koko puolustuksen tukipilari. Oman pään luutija teki tällä kaudella Elitserienissä 11 pistettä.
Ykkösvahti: Lars Haugen - Shakhter Soligorsk (Valko-Venäjä). Norjalaisvahti onnistui viime vuonna hyvin, mutta onko hyppäys Valko-Venäjän sarjasta MM-kisoihin liian suuri?
Seuraa häntä: Juha Kaunismäki - Stavanger Oilers (Norja). Suomalaissyntyinen puolustaja on vakiinnuttanut paikkansa Norjan maajoukkueessa.
Latvia
Latvian tilanne on haastava. Vanhat konkarit ovat yksi toisensa jälkeen lopettaneet maajoukkueessa ja nuorissa ei ole ratkaisijoita vielä kovin montaa. Dinamo Riikan pohjalta koottu joukkue on kuitenkin yhtenäinen ja erityisesti kisojen alussa Latvia voi napata yllättäviäkin voittoja.
Kärkihyökkääjä: Mikelis Redlihs - Dinamo Riika (KHL). Latvian paras pistemies viime vuonna (seitsemän pistettä) ja Riikan paras pistemies tällä kaudella. Hän on kova pelimies myös MM-kisoihin.
Paras puolustaja: Guntis Galvins - Dinamo Riika (KHL). 29 pistettä KHL:ssä on todella hyvä saldo. Pelaa hyvin myös omassa päässä.
Ykkösvahti: Edgars Masalskis - Yugra Khanty-Mansiysk (KHL). Latvian ykkösvahti jo yli viisi vuotta. Parhaimmillaan erinomainen ja perustasollaankin antaa Latvialle mahdollisuuden menestyä.
Seuraa häntä: Roberts Jekimovs - SaiPa. 20 pistettä SM-liigassa kerännyt laituri pääsee MM-kisoihin parin vuoden tauon jälkeen. Yksi Latvian parhaimmista nuorista pelaajista.
Italia
Italia on viime vuosina seilannut MM-kisojen A-sarjan ja 1. divisioonan välillä, eikä hissiliike tule todennäköisesti loppumaan nytkään. Pelaajien taso ei riitä parempien maiden haastamiseen, joten tärkeimmät pelit tulevat eteen vasta karsintasarjassa.
Kärkihyökkääjä: Giulio Scandella - Val Pusteria (Italia). Jääkiekkoilija parhaassa iässään on ollut jo muutaman vuoden ajan Italian tehokkaimpia hyökkääjiä.
Paras puolustaja: Alexander Egger - Bolzano (Italia). Italian tehokkain puolustaja divisioonassa viime keväänä.
Ykkösvahti: Daniel Belissimo - Bofors (Allsvenskan, Ruotsi). Harvinaisuus italialaisten joukossa: pelaa ulkomailla. Melko hyvät esitykset Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla tuonevat ykkösvahdin paikan.
Seuraa häntä: Roland Hofer - Peliitat (Mestis). Mestiksestä MM-kisoihin! Mestiksessä perusvarma puolustaja on Italian joukkueeseen jo kova tekijä. Hoferilla tuskin on kuitenkaan sellaisia vahvuuksia, joilla pärjäisi kansainvälisissä peleissä.

Kiekko putoaa ensimmäistä kertaa jäähän  perjantaina 4.5. klo 12.15. Tuolloin kohtaavat USA ja Ranska sekä Saksa ja Italia. Loppuottelu pelataan 20.5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti