Tämän vuoden junioreiden MM-kisoista Suomi ei saanut mitalia. Sekä alle 20-vuotiaissa että alle 18-vuotiaissa Suomi jäi ikävästi neljänneksi. Mutta erityisesti U18-maajoukkue oli hyvin lähellä mitalia.
Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen pronssiottelussa Suomi aloitti ottelun tahmeasti, mutta varsinkin kahdessa viimeisessä erässä pikkuleijonat oli Kanadaa hallitsevampi osapuoli. Ja vaikka Kanada oli jo 4-1-johdossa, tuli Suomi vielä tasoihin. Vain puoli minuuttia ennen loppua Henri Ikosella oli hyvä paikka ratkaista peli Suomelle, mutta hyökkääjä ei onnistunut tekemään voittomaalia. Jatkoajalla Kanada sitten hyödynsikin ainoan maalipaikkansa ja otti mukaansa himmeimmät mitalit.
Suomi hävisi turnauksessa kolme ottelua. Yhdellä tappiolla vähemmän Suomi olisi todennäköisesti napannut mitalin. Ruotsia pikkuleijonat eivät tässä ikäluokassa onnistuneet kertaakaan voittamaan, mutta pohjoisamerikkalaiset eivät olleet mikään mahdoton vastus. Suomi voitti mestaruuden ottaneen USA:n kauden aikana peräti kahdesti. Ivan Hlinkan muistoturnauksessa Suomi laukoi 6-3-voittoon päättyneessä ottelussa selvästi yhdysvaltalaisia enemmän ja Porin turnauksessa pikkuleijonat kontrolloivat täysin ottelua jenkkejä vastaan. Kanada puolestaan kukistui MM-kisojen alkulohkossa.
Neljäs sija on pettymys, sillä Suomella oli kerrankin hyvä puolustus. Rasmus Ristolainen, Ville Pokka, Mikko Lehtonen, Esa Lindell, Niklas Tikkinen ja Mikko Vainonen ovat todella lupaavia pelaajia, jotka jo nyt pelaavat hyvällä tasolla. Juniorikiekkoilijoille tyypillisiä virheitä heille toki sattuu, mutta yleisesti pelin taso on aiempien ikäluokkien suomalaispuolustajiin verrattuna huippuluokkaa. Ikävä kyllä ne yksittäiset virheet kostautuivat pronssiottelussa, eivätkä lukuisat hyvät suoritukset tällä kertaa riittäneet.
Materiaali oli tällä kertaa täysin riittävä mitalitaistoon. Nuoret leijonat olivat alle 18-vuotiaiden kisoissa paljon lähempänä kärkeä kuin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, vaikka lopputulos olikin sama. Ero oli huima jo kenttätapahtumissa. Kun nuorten MM-kisoissa Suomi näytti lähinnä roikkuvan mukana ja taisteli hullun lailla saadakseen tarvittavat maalit, alle 18-vuotiaat kykenivät tasapuolisesti pelaamaan ikäluokan parhaita vastaan. Suomella oli paikkansa sekä Ruotsia että Kanadaa vastaan, mutta ratkaisupeleissä vastustaja oli jopa surullisen totuttuun tapaan hivenen tehokkaampi. Lisäksi maalivahti Joonas Korpisalo oli vain perushyvä torjuja, joka otti kyllä kiekkoja melko hyvin kiinni, mutta huippuluokan maalivahtityöskentelyyn hän ei kyennyt.
Olisiko mitali tullut, mikäli kärkihyökkääjät olisivat suoriutuneet odotetulla tavalla? Artturi Lehkonen, Rasmus Kulmala ja Henrik Haapala onnistuivat ylittämään itsensä, mutta terävin kärki ei suoriutunut aivan parhaalla tavalla. Teuvo Teräväinen oli erittäin hyvä, mutta rannelaukaukset eivät löytäneet tietään maalin perukoille, eivätkä muut ketjun pelaajat hyödyntäneet maalipaikkojaan kovin hyvällä prosentilla. Juuso Ikosen otteista paistoi se, että vähän reilun kuukauden aikana tilastoihin on merkattu 20 ottelua. Kesken turnauksen iskenyt flunssa ei myöskään peliä helpottanut. Ikosen peli olikin paljon tavallista vaisumpaa, eikä liike ollut lähellekään normaalilla tasolla. Myös Aleksander Barkovin sairastelut ja pelituntuman puute näkyi kentällä, sillä Barkovin esitys ei ollut alle 20-vuotiaiden MM-kisojen tasolla.
Ensi vuonna alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin Suomi on saamassa todella vahvan hyökkäyksen, eikä maalivahtipeli Ville Husson johdolla näytä myöskään hassummalta. Mutta mahtaako puolustus olla riittävän kova Atte Mäkisen takana?
Menestysmahdollisuuksia lisäisi kummasti se, että edes yhdessä pikkuleijonien ikäluokassa olisi samaan aikaan erinomainen hyökkäys ja puolustus. Viime vuosina vain toinen on ollut erinomaisella tasolla. Mutta toki sekin on jo edistysaskel muutaman vuoden takaiseen, jolloin Suomi oli luokaton kaikilla osa-alueilla. Nyt sentään kyetään joka vuosi taistelemaan mitalista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti