maanantai 14. kesäkuuta 2010

Viimeiseltä kierrokselta voi varata hyvän pelaajan

NHL:n varaustilaisuus lähestyy. Onkin siis aika katsella aikaisempia vuosia. Viime vuonna tarkastelussa oli syystä tai toisesta epäonnistuneet ihan kärkipäässä tehdyt varaukset. Nyt on aika olla hieman positiivisempi. Nyt on vuorossa katsaus NHL:n varaustilaisuuden viimeisellä kierroksella varattuihin pelaajiin, joista on kehittynyt varsin hyviä pelaajia. Tässä esimerkkejä siitä, miksi viimeiselläkin varauskierroksella kannattaa olla tarkkana.

Sami Salo
239. varaus - 9. kierros 1996

Sami Salon tapaus on kyllä mielenkiintoinen. En muista tarkalleen miten legenda meni, mutta muistaakseni jostain luin, että vuonna 1996 silloinen Ottawa Senatorsin toimitusjohtaja olisi sanonut Ottawalle jo työtä tehneelle Jarmo Kekäläiselle, että varaa kenet haluat, me mennään ravintolan puolelle. Isokokoinen suomalaispuolustaja tiedettiin lupaavaksi, mutta ikää oli jo kertynyt. 21 pistettä vakuutti kuitenkin Ottawa Senatorsin. Pari kautta sen jälkeen aika TPS:ssä ja Jokereissa oli vaikeampia, mutta Salo lähti kuitenkin NHL:ään. Tulokaskaudellaan hän kuitenkin pelasi yllättäen 61 ottelua ja valittiin tulokkaiden tähdistökentälliseen. Siitä lähtien Salo onkin pelannut NHL:ssä ja useimmiten suuressa roolissa isokokoisena peruspuolustajana. Yhden kauden piste-ennätys on myös komea: kaudella 2006-2007 Vancouver Canucksissa syntyi peräti 37 pistettä.

Karlis Skrastins
230. varaus - 9.kierros 1998

Skrastins varattiin myös yli-ikäisenä. 19 pisteen kausi TPS:ssä riitti vakuuttamaan Nashville Predatorsin varaamaan yli-ikäisen puolustajan. Uusi joukkue kiinnittikin puolustajan heti, mutta kausi meni kahta peliä lukuun ottamatta farmissa. Seuraavalla kaudella hän vakiinnuttikin jo paikkansa NHL:ssä ja sen jälkeen hän onkin pelannut maailman parasta sarjaa. Nashville Predatorsin lisäksi hän on edustanut Colorado Avalanchea, Florida Panthersia sekä Dallas Starsia. Latvian maajoukkueessa hän on esiintynyt 84 kertaa ja on ollut lähes aina Latvian parhaita pelaajia.

Matt Moulson
263. varaus - 9.kierros 2003

Pittsburgh Penguinsin varaus osoittaa sen, että ikinä ei kannata luovuttaa. Moulson pelasi neljä vuotta yliopistossa, jonka jälkeen tie vei lopulta Los Angeles Kingsin organisaatioon, jossa hän pelasi kolmessa vuodessa 29 NHL-ottelua. Mutta Los Angeles Kings ei halunnut jatkaa sopimusta ja hänet nappasikin New York Islanders vapaana agenttina ennen viime kauden alkua. Yhteispeli tuoreen ykkösvarauksen John Tavaresin kanssa kuitenkin toimi ja Moulson teki viime kaudella todellisen läpimurron NHL:ään. Tehoja syntyi 30+18=48 ja enää tuskin kukaan epäilee hänen kykyjään pärjätä NHL:ssä. 

Jaroslav Halak
271. varaus - 9.kierros 2003

Halakin ura on edennyt hiljalleen eteenpäin. 18-vuotiaana NHL:ään varattu maalivahti pelasi varauksen aikaan Slovan Bratislavan junioreissa, mutta alle 18-vuotiaiden MM-kisojen hyvät esitykset riittivät Canadiensille näytöiksi viimeiseen varaukseen. Sen jälkeen Slovakian sarjassa, QMJHL:ssä, ECHL:ssä ja farmissa Halak kehittyi vähä vähältä paremmaksi maalivahdiksi. Debyytti NHL:ssä tuli lopulta kaudella 2006-2007 ja samana vuonna Halak pääsi myös MM-kisoihin. Kuitenkin vasta tällä kaudella Halak teki lopullisen läpimurtonsa, kun hän valtasi ykkösvahdin paikan Montrealissa Carey Pricelta ja vei Montrealin peräti neljän parhaan joukkoon NHL:ssä. Tämä kausi oli vakuuttava, mutta vielä on yksi pykälä ottamatta. Sama taso pitää säilyttää myös jatkossa.

Mark Streit
262. varaus - 9.kierros 2004

Streit oli jo vuonna 2004 kokenut MM-kisakävijä. Sveitsin maajoukkueen mukana Streit oli pelannut MM-kisoissa vuodesta 1998 lähtien. Montreal Canadiens päätti kuitenkin lähteä koettamaan onneaan varaamalla kokeneen sveitsiläisen viimeisellä kierroksella vuonna 2004. Kaudella 2005-2006 Streit pääsi Montreal Canadiensiin ja teki ensimmäisellä kaudellaan 11 pistettä. Seuraavalla kaudella syntyikin jo 36 pistettä ja sitä seuraavalla 62 pistettä. Tämän jälkeen New York Islanders nappasi Streitin ylivoiman pyörittäjäksi ja samalla hänestä tuli Long Islandille suurimpia tähtiä. 56 pistettä ja 49 pistettä ovat vakuuttia tehoja heikkotasoisessa joukkueessa pelaavalle puolustajalle. Samaa on odotettavissa ensi kaudellakin. Vaikka Streit ei olekaan varmin puolustaja omassa päässä, niin New York Islanders kaipaa hänen kiekollista osaamistaan ja ensi kaudella Streit saanee entistä enemmän tukea nuorilta John Tavaresilta ja Kyle Okposolta.

Anton Strålman
216. varaus - 7.kierros 2005

Strålman varattiin vuoden yli-ikäisenä. Se ei ole mikään ihme, kun katselee mistä hän tulee. Allsvenskanissa (Ruotsin toiseksi korkein sarjataso) pelaava Skövde ei ole ehkä ensimmäinen paikka, mistä kykyjenetsijät pelaajia etsii. Kausi 2004-2005 oli kuitenkin sen verran vakuuttava Allsvenskanissa, että kutsu tuli nuorten MM-kisoihin. Myöhemmin samalla kaudella Toronto Maple Leafs varasi Strålmanin viimeisellä kierroksella. Kahden Timrån kauden jälkeen (joista jälkimmäinen tuotti 21 pistettä) hän lähti Pohjois-Amerikkaan, jossa kehitys ei ole pysähtynyt. Viime kaudella Columbus Blue Jacketsin takalinjoilla syntyi jo 34 pistettä. Edessä lienee siis loistava tulevaisuus.

Patric Hörnqvist
230. varaus - 7.kierros 2005

Vuoden 2005 Draftin viimeinen varaus. Hörnqvist oli Nashville Predatorsin kykyjenetsijän Janne Kekäläisen oma suositus. Hän olisi halunnut Predatorsin varaavan Hörnqvistin jo aiemmin, mutta ennemmin piti varata joku satunnainen nyrkkisankari. Lopulta koko varaustilaisuuden viimeisenä pelaajana varattiin alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa esiintynyt, mutta alhaisella sarjatasolla pelannut Hörnqvist. Varaus kannatti, sillä jo kahden vuoden päästä Hörnqvist pelasi miesten MM-kisoissa vain 20-vuotiaana. Viime kaudella Hörnqvist teki myös läpimurtonsa NHL:ään. Pisteitä syntyi 51 kappaletta, vaikka ylivoimaa hän pelasi niukasti. Kysymys onkin, että mihin tie lopulta vie? Tällä menolla varsin pitkälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti