tiistai 14. joulukuuta 2010

Eero Kilpeläinen ja pitkä tie Moskovaan

Näin porilaisena haluan kertoa hivenen tarkemmin eräästä maajoukkuedebyytin tekevästä pelaajasta. Ässissä pelaava Eero Kilpeläinen pukee ensimmäistä kertaa leijonapaidan päälleen ja ihan ansaitusti. Ässävahti on ottanut huikean harppauksen urallaan eteenpäin ja on tällä hetkellä yksi SM-liigan parhaita maalivahteja. Ja koska Kilpeläinen on vain 25-vuotias, niin hänellä on vielä aikaa kehittyä, joten nuoren maalivahdin valinta ei ole mitenkään erikoinen. Mutta mistä tällainen maalivahti on oikein tullut?

Eero Kilpeläinen on syntynyt jääkiekkoilijalle harvinaisella paikkakunnalla. Ura alkoi tuon pienen paikkakunnan paikallisseurassa Juvan Pallossa. Hän tosin siirtyi jo F-juniorina Mikkelin Jukureiden maalille. Mikkelissä hän pelasikin aina 16-vuotiaaksi saakka. Nuoren maalivahdin tavoitteet olivat kuitenkin korkeammalla ja hän siirtyikin Kuopioon, jossa hän kävi myös urheilulukion. KalPan paidassa hän pelasi ykkösvahtina niin B-junioreissa, kuin A-junioreissakin. KalPan vuosille mahtui myös kevään 2003 alle 18-vuotiaiden MM-kisat, jossa Kilpeläinen pelasi ykkösvahtina, ja tuota seurannut Dallas Starsin NHL-varaus viidennellä kierroksella. Keväällä 2004 Kilpeläinen kuitenkin lähti Kuopiosta. Pasi Kuivalainen ja Ari Luostarinen vartioivat SM-liigaa tavoitelleen KalPan maalia, ja nuorelle maalivahdille ei ollut luvassa peliaikaa miesten kanssa. Tie veikin uudelle mantereelle, kun OHL-joukkue Peterborough Petes halusi nuorukaisen Kanadaan. Siellä Kilpeläinen torjuikin kauden 2004 - 2005.

Tämän jälkeen kuvioihin tulikin Ässät. Maalivahti ei kuitenkaan pelannut Porissa vielä kaudella 2005 – 2006, vaan hän oli vuokralla Mestiksessä Hermeksen riveissä, jossa hän pelasi hyvän kauden joukkueen huonosta menestyksestä huolimatta. Tuon kauden jälkeen alkoi kuitenkin Kilpeläisen liigaura Ässissä, joka jatkuu tähän päivään saakka. Ensimmäisen kolmen kauden aikana hän kuitenkin joutui taistelemaan tasapäisesti ykkösvahdin paikasta, jonka hän onnistui jokaisella kerralla myös itselleen ottamaan. Kaudella 2006 – 2007 hän voitti maalivahtien taistossa Matti Kaltiaisen, kaudella 2007 – 2008 jalkoihin jäi Kimmo Kapanen, sekä kaudella 2008 – 2009 Tuomo Karjalainen ja Tomas Duba. 2009 – 2010 häntä ajateltiin ensimmäistä kertaa ykkösvahdiksi, mutta ilmeisesti armeija häiritsi Kilpeläisen vuotta, eikä hän kyennyt parhaimpaansa. Samaan aikaan Porissa Jussi Rynnäs pelasi sensaatiomaisen hyvin, jolloin Kilpeläinen joutui usein avaamaan luukkua. Tällä kaudella ässävahti on pelannut kahta ottelua lukuun ottamatta jokaisen ottelun ja hänen ykkösvahdin paikkansa on tällä hetkellä hyvästä syystä kiveen hakattu.

Ennen tätä kautta Kilpeläisen ongelmat ovat olleet ilmeisesti henkisellä puolella. Se on sinällään erikoista, sillä hän on kyennyt siitä huolimatta nappaamaan itselleen ykkösvahdin paikan kolmena vuonna peräkkäin. Paineensiedosta kertoo myös Sportia vastaan pelattu kiihkeä karsintasarja, jossa ässävahti torjui kaiken mahdollisen ja vähän päälle, ja piti näin Ässät liigakartalla. Tasaisuus otteista on aiemmin puuttunut. Välillä Kilpeläinen oli loistava, mutta välillä taas tuli todella heikkoja iltoja. Osasyy on tietenkin Ässien heikossa puolustuksessa. Joukkue romahti muutenkin melko usein täydellisesti. Kuitenkaan joukkueen piikkiin ei voi pistää usein maaliin päässyttä helppoa laukausta jostain siniviivan tuntumasta, eikä joitain iltoja jolloin kiekko ei millään tarttunut kiinni. Täksi kaudeksi hän kuitenkin on saanut otteisiin viimein tasaisuutta ja hän pelaa huipputasolla illasta toiseen. Eero Kilpeläinen on tärkein lenkki Ässien tämän hetken menestyksessä.

Teknisesti Kilpeläinen on aina ollut hyvä ja lahjakas. Hän on nopea ja tekee usein todella näyttäviä torjuntoja. Lisäksi ässävahti luottaa hyviin reaktioihinsa. Hän reagoi vastustajan liikkeisiin nopeasti. Tämän takia usein siellä, missä oli laukauksen lähtiessä tyhjää, onkin oikealla hetkellä Eero Kilpeläisen räpylä. Se riittää pelitilanteissa erinomaisesti. Kilpeläisen pelityyli ja pieni koko aiheuttavat ongelmia vasta rangaistuslaukauksissa, jossa maalivahti ei ole parhaimmillaan. Mikä ei sinällään ole ihme. Hintelä maalivahti ei luonnollisesti peitä yhtä paljon maalista, kuin kaksimetrinen järkäle. Vahvuudet peittoavat kuitenkin selkeästi heikkoudet. Tämän on havainnut myös maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen, joka valitsi ässävahdin EHT:lle Moskovan Turnaukseen.

Minulla on suuri luotto Kilpeläisen taitoihin, enkä usko Suomen kaatuvan Moskovassa ainakaan Kilpeläiseen. Hänen tasonsa riittää kansainvälisiin peleihin, kuten monen muunkin suomalaisvahdin. Toivotan hänelle kuitenkin onnea ja menestystä maajoukkueeseen, samoin kuin viidelle muullekin debyytin tekevälle kiekkoilijalle (Janne Jalasvaara, Antti Tyrväinen, Petteri Wirtanen, Masi Marjamäki ja Jerry Ahtola). Toivottavasti nyt debyytin tekevistä pelaajista jotkut kykenevät jatkossa olemaan hyödyksi maajoukkueelle. Ja miksei vaikka jo nyt, mikäli taidot sen sallivat.

Euro Hockey Tourin Moskovan turnaus alkaa torstaina 16.12. Tuolloin Espoossa kohtaavat Suomi ja Tshekki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti