lauantai 9. huhtikuuta 2011

TPS:n logoehdotukset

Perinteinen seura viettää ensi vuonna juhlakauttaan. Sen vuoksi on aika heittää perinteinen logo romukoppaan ja valita uusi uljas logo.

Paitsi, että jokainen logoehdotuksista on hirveä. Nämä ehdotukset ovat nyt jo aiheuttaneet sen, ettei TPS:n sivuille edes pääse. Mutta onneksi logoehdotukset löytyvät muualtakin. Tsekatkaa vaikka tämä, tämä ja tämä.

Vanha TPS:n logo ei ehkä kuvaa jääkiekkoa, mutta se on sentään toimiva. Ja ennen kaikkea se on perinteinen. Porissakin on tajuttu tällä kaudella korostaa perinteitä. Turussa taas halutaan näköjään päästä niistä eroon. Kaikki ehdotetut logot ovat muovisia, jotka aiheuttavat lähinnä naurua muiden joukkueiden kannattajissa.

Jos vanhasta logosta on pakko päästä eroon, niin ehdotan Esko Seppäsen ehdotusta uudeksi logoksi. Logossa on Turkua muistuttamassa jokilaiva. Jokilaivathan ovat samalla myös nuorekkaita. Lisäksi täytyy muistaa, että TPS:n pelaajille jokilaivat ovat ilmeisesti viime vuosina olleet luonnollinen elinympäristö. Logossa on myös muistettu perinteet laittamalla mukaan TPS:n nimi ja perustamisvuosi.

Ihan vakavasti sanottuna, pitäkää se vanha logo. Ei siinä mitään niin suurta vikaa ole, että se pitäisi uusia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti