tiistai 30. kesäkuuta 2009

KHL-peikko

Olipa kerran NHL-peikko. Kyseinen otus on syntynyt Pohjois-Amerikassa, mutta pitkään aikaan se ei häirinnyt eurooppalaisia. Näin ollen pieni, mutta pippurinen Suomen kansa sai olla rauhassa Pohjois-Euroopassa ja lähes poikkeuksetta parhaat suomalaisista pelasivatkin Suomessa. Pikkuhiljaa tilanne muuttui ja NHL-peikko entistä useammin tunkeutui SM-liigan reviirille ja aina välillä tämä iso ja kaikin tavoin ylivoimainen olento vei huippuja liigapelaajien edestä. Mutta ongelma alkoi varsinaisesti vasta 90-luvun puolivälin jälkeen. Tällöin NHL-peikko alkoi ottaa ammattilaistuuneesta SM-liigasta joukkueiden tähtipelaajia, jotka olivat usein melko nuortia ja urallaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia. Varsinkin TPS ja HPK kärsivät usein NHL-peikon lähentelystä ja juokkue jouduttiin kasaamaan uudesta kun nikokapaset jouduttiin syöttämään peikolle. Ongelma ei ole poistunut minnekään ja vieläkin esimerkiksi Ilkka Heikkinen on kelvannut NHL-peikolle ja varmasti vielä pari joutuu pedon kitaan ennen kauden alkua.

Mutta nyt liigaseurat ovat joutuneet katsomaan jo toisenkin olan yli. Ei enää riitä NHL-peikon varominen, kun idässä syntyi toinen peto. Tämä peto on lähes yhtä iso ja ilkeä kuin NHL-peikko ja se ääntelee kuin karhu samalla huudellen uhkauksia NHL:n suuntaan. Tämä olento on KHL-peikko. Ei ole tietoa, että onko se sukua NHL-peikolle, mutta asiantuntijat ketkä ovat nähneet pedon noin 200 metrin päästä sanovat sen olevan aivan eri näköinen. Kun NHL-peikko omaa tyyliä, niin KHL-peikon vaatetus ja olemus on vain vähän sinne päin. Mutta lopputulos on pitkälti sama. Kun KHL-peikko tulee Suomeen, niin liigaseuran pomot voivat vain suojautua työpöytiensä alle ja toivoa parasta.

Onko tässä KHL-peikko?

Näillä otuksilla on myös pieniä eroja. Näiden ruokailutottumukset eroavat hieman toisistaan, joka kertoo siitä, että KHL-peikko ei ole esimerkiksi NHL-peikon klooni. Kun NHL-peikko erityisesti hamuaa nuoria pelaajia sinne 25-vuoteen ikävuoteen saakka, niin KHL-peikko pitää varttuneemmasta väestä. Varsinkin pelaajat, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa Euroopan huippuliigan huipulla ja EHT:lla ovat KHL-peikon herkkua. Nämä ovat yleensä hieman vanhempia pelaajia, mutta joskus NHL-peikko ja KHL-peikko tavoittelevat samaa saalista. Esimerkiksi JYP:n Jarkko Immonen oli kummankin ruokalistalla, mutta kun JYP:n johto kuuli NHL-peikon lähestyvän, niin he kutsuivat ennemmin paikalle KHL-peikon ja syöttivät Immosen sille. Syynä oli se, että NHL-peikolla on ollut paha tapa jättää ruoka maksamatta, kun taas KHL-peikko jätti tuntuvan tipin.

Tulevaisuudessa osa experteistä povaa NHL-peikon ja KHL-peikon reviiritappelun leviämistä. KHL-peikko suunnittelee reviirinsä levittämistä perinteisiiin Euroopan kiekkomaihin, kuten Ruotsiin, Tshekkiin ja Suomeen. Mutta todellinen kiista tulee KHL-peikon jatkuvasta hyppimisestä NHL-peikon varpaille. Aleksandr Radulovin hankkiminen Nashville Predatorsin nokan edestä oli jo melkoinen häpäistys NHL-peikolle. Lisäksi KHL-peikko on saalistanut jo monta entistä venäläistä NHL-pelaajaa, kuten Viktor Kozlovin ja Sergei Fedorovin ja mahtuu joukkoon yksi kuuluisa tshekkikin eli Jaromir Jagr. Lisäksi KHL-peikko on todettu metsästävän pelaajia, jotka keikkuvat AHL:n ja NHL:n välissä ja tästäkään ei NHL-peikko ymmärrettävästi pidä. Suomessa toivotaan vain nyt sitä, että KHL-peikko ja NHL-peikko osaisivat olla kiltisti toisiaan kohtaan, eikä tekisi mitään äärimmäisen typerää ennen kauden alkua. Katastrofi on kuitenkin mahdollinen näiden kahden olennon kohdatessa.

Jagr pelaa nykyään Venäjällä

Suomalaisista KHL:ssä pelaa ensi kaudella ainakin Josef Boumedienne (Dinamo Minsk), Hannes Hyvönen (Dinamo Minsk), Jarkko Immonen (Ak Bars Kazan), Mikko Jokela (Dinamo Minsk), Niko Kapanen (Ak Bars Kazan), Toni Koivisto (Metallurg Magnitogorsk), Leo Komarov (Dynamo Moscow), Petri Kontiola (Metallurg Magnitogorsk), Lasse Kukkonen (Omsk), Mikko Luoma (HK Atlant), Jussi Markkanen (CSKA Moscow) ja Karri Rämö (Omsk). Lisää suomalaisia joutuu KHL-peikon kitaan vielä ennen kauden alkua. Ainakin Teemu Lassilaa ollaan viemässä itään. Sitä odotellessa, muistakaa vilkaista olkanne yli aina välillä...

2 kommenttia: