Alle 18-vuotiaat pelasivat juuri viidessä päivässä neljä ottelua. Kyseessä on kyseisen ikäryhmän tärkein turnaus alle 18-vuotiaiden MM-kisojen ohella eli Ivan Hlinka Memorial-turnaus. Lopputulos oli pikkuleijonien kannalta lähinnä hävettävä. Tuloksena oli neljä tappiota ja tyyli oli vielä todella tyly. Slovakia voitti 7-2, USA voitit 3-2, Venäjä vei ottelun 8-4 ja loppuhuipennuksena Sveitsi voitti "jumbofinaalin" 5-1. Toisin sanoen Suomi pelasi kohtuullisesti tuloksen valossa vain yhden ottelun.
Miten tähän tilanteeseen on tultu? Miten Suomen kaltainen jääkiekkovaltio voi ottaa selvästi turpaansa Slovakian ja Sveitsin kaltaisilta mailta. Jokin on mennyt tämän ikäluokan kanssa pieleen ja pahasti. Jotkin syyttävät Nuori Suomi-ohjelmaa tästäkin ja lopputulos vain heittää lisää bensaa liekkeihin. Myönnetään, Nuori Suomi ei ehkä ole paras tapa kasvattaa junioreita, mutta homma on mennyt päin mäntyä seuratasolla alusta lähtien, jos harrastajamääristä huolimatta otetaan kuokkaan jääkiekon kehitysmailta. Nuori Suomi voi toki olla osasyy, mutta seurat saavat katsoa peiliin ja laskeutua tornistaan tavallisten ihmisten tasolla, jos tilanne on tämä. Onko ongelma sitten valmentajassa? Sakari Pietilä ei vakuuttanut minua Ilveksen aikana, mutta jos tuolla tavalla otetaan turpaan, niin sillä ei voi enää olla pelitavan kanssa mitään tekemistä. Sitä paitsi Suomen peli oli taas kerran perinteitä kunnioitten "yritteliästä ja taistelevaa", mutta ei voi mitään kun ei taidot riitä ja ei voi mitään jos ei onnistu. Ja Suomeltahan puuttui tehokaksikko Pulkkinen-Granlund. Eikö se vaikuta? Toki, mutta Suomi hävisi sellaisilla marginaaleilla, että pari lisämaalia eivät olisi riittäneet nostamaan Suomea voittojen tielle. Ongelmat olivat muutenkin ilmeisesti enemmän oman pään pelissä, eikä hyökkäyksessä johon Granlund ja Pulkkinen olisivat tuoneet uutta potkua.
Suomen 92-ikäluokka eli juuri tämä alle 18-vuotiaiden ikäluokka on yksi heikompia mitä Suomi on ikinä tuottanut. Tai ainakin se tässä vaiheessa näyttää siltä. Late bloomereita tulee aivan varmasti ja esimerkiksi vuosi sitten muuan Teemu Hartikainen teki kehityksessä uskomattoman harppauksen ja samaa voi odottaa muutamalta tämän ikäryhmän pelaajilta. Mutta tässä vaiheessa tuntuu siltä, että ikäryhmän lahjakkuus on kiteytynyt tasan kolmeen pelaajaan ja puolustajat sekä maalivahdit ovat jääneet lahjakkuudesta paitsi. Jokainen voi taas miettiä hiljaa mielessään, että onko se tärkeämpää menestyä junioreiden peleissä, vai tuottaa Mikael Granlundin, Teemu Pulkkisen ja Joonas Donskoin kaltaiset lupaukset. Molemmassa on puolensa, mutta kyllä ne pari todellista huippua ovat aina pitkällä tähtäimellä positiivinen asia.
Ja ei se maailma tähän lopu. Vuotta nuoremmat 93-syntyneet ovat pelanneet huomattavasti paremmin, kuin tämä jo viime vuoden puolella surkeaksi tuomittu ikäluokka. 93-syntyneet ovat pelanneet tasaisesti Ruotsin kanssa (ja hävinnyt yleensä maalilla...) sekä voittanut ne maat, mitkä Suomen pitäisikin voittaa. Tshekki, Slovakia, Saksa ja Sveitsi ovat kaatuneet ihan mallikkaasti ja Suomen kaltaiselta valtiolta se on ihan hyvä suoritus. Sitä paitsi kyseisessä ikäluokassa on leveyttäkin ihan eri tavalla kuin vuotta vanhemmissa. Heillä on peräti puolustajiakin, toisin kuin 92-syntyneillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti