tiistai 3. elokuuta 2010

Katossa roikkuu kuutio!

Siinä hetkessä on jotain uskomattoman hienoa, kun kesän jälkeen kävelee ensimmäistä kertaa jäähallille. Edes ulkoilman reilu 20 asteen lämpötila ei muuta sitä tunnetta heikommaksi. Pitkään Ässiä kannattaneena sama reitti mäen pohjalta hallille on tullut niin tutuksi, että tietää aina tasan tarkkaan minne on menossa. Mäen päällä metsän siimeksessä on sitten jäähalli. Se on vanha ja se on heikossa kunnossa. Mutta siitä huolimatta siitä huokuu vanha hyvä tunne ja halli oikein tuoksuu jäähallilta, aivan eri tavalla, kuin moni muu liigajoukkueen jäähalli. Pitkään kestäneen jääkiekkotauon jälkeen tuo halli tuntuu jälleen uskomattoman upealta.

Vanhaa halliakin on kuitenkin kesän aikana hieman päivitetty modernimmaksi. Suurta remonttia tuskin on odotettavissa vielä ihan hetkeen, mutta Ässät on kuitenkin satsannut ja hankkinut Isomäkeenkin mediakuution kattoon. Yllättävää, kuinka tuollainen muutos saa kaiken näyttämään hieman paremmalta. Mediakuutio on Isomäkeen näin ensisilmäyksellä ainakin tarpeeksi iso. Mutta se jää nähtäväksi, miten sitä käytetään itse pelitapahtumassa. Nyt sitä käytettiin vain normaalina pelikellona. Hallin D-katsomossa on myös näköjään penkkejä revitty irti. Ilmeisesti uusia penkkejä on tulossa tilalle. Toivottavasti niiden väritys on sitten punainen.

Ai niin siellä oli pelikin. Ässien ja Sportin A-nuoret kohtasivat harjoitusottelussa. Intensiteettiä ja asennetta löytyi. Taitoa sen sijaan löytyi hieman vähemmän. Järkeä taisi olla vieläkin vähemmän. Tuloksena oli kentällä melko tasaisen oloista kamppailua ilman suuria kohokohtia. Ässät teki ensimmäisen maalin. Sport taas teki toisen. Sen jälkeen Ässät siirtyi välillä peräti 5-1 johtoon, mutta lopputulokseksi tuli 5-3. Siitä en sitten tiedä, että voiko pelistä tehdä mitään johtopäätöksiä. Kyseessä oli kuitenkin vasta harjoituskauden ensimmäinen peli ja Ässiltä puuttui todella moni tulevan kauden joukkueen runkopelaajista ja huiput treenaavatkin edustuksen mukana. Sportilla lienee osin sama tilanne, kun sielläkin varmasti testataan eri pelaajien taitotasoa.

Viime kaudella pidin ensimmäistä kertaa kirjaa katsotuista peleistä. Listalle pääsi kaikki paikan päällä, televisiosta tai tietokoneelta nähdyt pelit, joista olin nähnyt yli puolet. Kaiketi samaa tapaa voisi jatkaa tällekin kaudelle. Merkitään siis kaudelle 2010 – 2011 peli numero yksi päivälle 3.8.2010. Ässät – Sport, A-nuorten harjoitusottelu.

Siitä se taas lähtee.

2 kommenttia:

  1. Hienoa että Poriinkin saatiin mediakuutio! Nyt kun sm-liiga joukkuiden kokoonpanot alkavat asettua, voisitko tehdä vertailua joukkueiden välillä?

    Kiitoksia hyvästä blogista ja jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  2. Poriin kaivattiinkin tuollaista kuutiota. Kaikissa muissa liigahalleissa taisikin jo tuollainen olla.

    SM-liigasta on tulossa vähän ennen kauden alkua isompi ennakko. Vastaavanlainen kuin viime vuoden syyskuussa tekemäni. Malta sinne saakka!

    VastaaPoista