maanantai 10. tammikuuta 2011

Nuorena taalajäille

Eilen pelattiin yksi NHL-ottelu, joka alkoi Suomen kannalta katsottuna hyvään aikaan. Meidän aikaan kello 20.30 tippui kiekko jäähän Raleighissa. Siellä iltapäiväottelussa kohtasivat Carolina Hurricanes ja Atlanta Thrashers. Tuossa ottelussa pelasi kaksi viime kesänä NHL:ään varattua pelaajaa. Vasta 18-vuotias Hurricanesin Jeff Skinner teki ottelussa maalin ja jatkoi huikeaa alkukauttaan. Thrashersin 19-vuotias Burmistrov oli näkymättömämpi, mutta hänkin on vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä.

Se ei ole yleistä, että heti varausvuoden jälkeen pääsee pelaamaan maailman parasta jääkiekkosarjaa. Suurin osa heistä on todellisia superlupauksia ja lähinnä vain ensimmäisenä varatut voivat olla lähes varmoja pääsevänsä pelaamaan heti NHL:ää. Tänä vuonna NHL:ssä on pelannut vain kuusi viime kesänä varattua pelaajaa. Skinnerin ja Burmistrovin lisäksi Taylor Hall, Tyler Seguin, Cam Fowler ja Nino Niederreiter ovat päässeet kokeilemaan siipiään taalajäillä. Ja näistäkin Niederreiter passitettiin yhdeksän ottelun jälkeen junioreihin. Lisäksi täytyy muistaa, että suurin osa viime kesänä varatuista pelaajista on syntynyt vuonna 1992. Kuitenkin Hall, Fowler ja Burmistrow ovat syntyneet vuoden 1991 lopulla, joka antaa nuorelle pelaajalle jo suuren etulyöntiaseman muihin samassa tilaisuudessa draftattuihin nähden.

Sama tilanne on miltei joka vuosi. Viime kaudella heti NHL:ään vakituisesti pääsivät vain John Tavares, Victor Hedman, Matt Duchene, Evander Kane, Dmitry Kulikov ja Ryan O'Reilly. Lisäksi muutama muu pääsi pelaamaan yhden ottelun ennen paluutaan juniorisarjoihin tai farmiin. 2008-2009 pääosan kaudesta NHL:ssä viettivät Steven Stamkos, Drew Doughty, Zach Bogosian, Luke Schenn, Mikkel Boedker, Josh Bailey ja Luca Sbisa. Eli toisin sanoen vain kourallinen pelaajia jokaisesta varausikäluokasta pääsee heti kirkkaisiin valoihin.

John Tavares nousi heti varaustilaisuuden jälkeen New York Islandersin ykkösketjuun.

Entä sitten suomalaiset? Miltei aina suomalaiset jäävät vielä Suomeen ja SM-liigaan varaustilaisuuden jälkeenkin. Asevelvollisuus pitää suorittaa ja oma asema joukkueen kärkipelaajana ei ole vielä varmistunut, tai sitten taso ei riitä vielä NHL:ään. Siksi suomalaiset varausten jälkeen jäävätkin useimmiten Suomeen. Aiemmin NHL-seurat kykenivät varaamaan vanhempia suomalaispelaajia, mutta jos mietitään juuri varausikään tulleita pelaajia, niin tällaisia suomalaisia taitavat olla vain Olli Jokinen, Aki-Petteri Berg ja Hannu Virta. Näistäkin Virta pelasi pari ottelua keväällä ja Jokinen tuli jo alkusyksystä takaisin Suomeen. Eli kun tuota katselee, niin todennäköisyydet sille, että todennäköisesti ensimmäisellä kierroksella varattava Joel Armia pelaisi ensi kaudella NHL:ssä, ovat aika minimaaliset.

Joka tapauksessa on aina hienoa katsella nuorten kavereiden pelaavan NHL:ssä ennakkoluulottomasti. Esimerkiksi eilinen Skinnerin peli tuotti hymyn poikasen. Siellä se menee, vaikka ikää ei ole paljoa. Ja tekee vielä maalin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti