Eurooppalainen jääkiekkomaailma on muuttunut viimeisen 10-15 vuoden aikana melkoisesti. Suurin muutos on nimenomaan Venäjän ja venäläisten asemassa. 90-luvulla venäläiset lähtivät kuka minnekin rahan perässä, sillä kotimaassa jääkiekosta saatava ruplakasa oli pieni. Nyt taas Euroopan liigojen parhaimmisto pelaa Venäjällä. Se näkyy KHL:n pistepörssissä. Viime kaudella pistepörssin 20 kärjessä oli viisi venäläistä, viisi tshekkiä, kaksi kanadalaista, kaksi yhdysvaltalaista, kaksi latvialaista, ruotsalainen, suomalainen, norjalainen ja slovakialainen. Melko kirjava joukko siis. Tälläkin kaudella ulkomaalaisten vaikutus on suuri, kun katsoo pistepörssin kärkeä.
1. Jakub Petruzalek - Tshekki
2. Mikelis Redlihs - Latvia
3. Jori Lehterä - Suomi
4. Vadim Shipatshev - Venäjä
5. Vladimir Tarasenko - Venäjä
6. Roman Cervenka - Tshekki
7. Janne Niskala - Suomi
8. Konstantin Panov - Venäjä
9. Sergei Shirokov - Venäjä
10. Jonas Enlund - Suomi
Sijoilla 11-20 onkin sitten jo useampi venäläinen lisää.
Vertailun vuoksi Ruotsin Elitserienin 20 parhaan pistemiehen joukossa oli viime kaudella seitsemän ulkomaalaista ja tällä hetkellä kahdeksan. SM-liigassa vastaavat lukemat ovat neljä ja viisi. Jopa Sveitsin liigassa oli viime kaudella enemmän sveitsiläisiä pelaajia pistepörssin 20 kärjessä kuin KHL:ssä oli venäläisiä.
KHL on tällä hetkellä maailman toiseksi paras jääkiekkosarja. Sinne se on noussut rahan voimalla ja siellä se tulee myös pysymään, mikäli maan rikkaat haluavat jatkaa harrastustoimintaan verrattavissa olevaa KHL-joukkueiden rahoittamista. Sarjan taso on hyvä ja MM-kisoissa tullaan näkemään KHL-pelaajia ratkaisijan rooleissa. Mutta taso on tullut ulkomaalaisten laatupelaajien kautta eikä niinkään omasta pelaajatuotannosta. Kärsijän roolissa tässä tilanteessa on venäläinen jääkiekkoilija.
Toki periaatteessa hyvä sarja auttaa venäläisiä pelaajia. Ainakin teoreettisella tasolla venäläiset nuoret pääsevät pelaamaan kovia pelejä ja se taas tekee heistä parempia jääkiekkoilijoita. Toisaalta taas pelipaikkaa auringosta ei saa ilmaiseksi, vaan sen eteen joutuu tekemään töitä. Käytännössä tilanne on kuitenkin toinen.
Käytännössähän homma menee niin, että suuri osa joukkueista ostetaan rahalla. Junioreilla ei ole niin väliä, kunhan kokoonpano näyttää paperilla kovalta. Ja kun ulkomailta hankitaan pelaaja, niin ulkomaalainen hankitaan vahvistukseksi eikä minnekään nelosketjuun. KHL:ssä peliaika jakaantuu usein nimekkyyden ja palkkakuitin mukaan. Juniorin asema tässä tilanteessa on ikävä. Peliaikaa kun ei tule tarpeeksi nelosketjussa tai katsomossa. Penkiltä on paha kehittyä. Varsinkin suurissa KHL-joukkueissa nuoret pelaajat ovat peliajan suhteen erittäin huonossa asemassa. Siksi ei olekaan ihme, että monet niistä harvoista esille nousseista nuorista venäläisistä pelaakin "pikkujoukkueissa", jotka eivät kykene rahalla kilpailemaan vaikkapa Pietarin SKA:n tai Ak Barsin kanssa. Ilmiö on tuttu ihan 90-luvun lopun ja vuosituhannen alun SM-liigasta.
Mutta kyllä niitä laatupelaajia Venäjän maajoukkueeseen taitaa jatkossakin löytyä. Massaa Venäjällä on niin paljon, että joukosta löytyy aina superlupauksia, jotka nousevat esille kaikista esteistä huolimatta. Hyvänä esimerkkinä on vuoden 1991 lopulla syntynyt Vladimir Tarasenko (12 ottelua, 12 pistettä).
Onhan KHL muutenkin erikoinen ja kaksijakoinen sarja. Pelaajat ovat usein taitavia, mutta pelin tempo on taas vastaavasti melko hidas. Joillain joukkueilla on huippumodernit, isot ja hienot hallit sekä pelaajalistat, joilla voisi haastaa heikoimmat NHL-joukkueet. Ja sitten sarjassa on jokin Vitjaz Tsehov. Se on joukkue, joka tuntuu lähinnä keskittyvän goonien hankintaan ja sitä kautta tappeluihin. Tuolla porukalla voisi olla oikeasti vaikeuksia pärjätä SM-liigassa. Kaiken kruunaa Vitjazin kotihalli, jonne mahtuu huimat 3300 ihmistä. Hallin perusteella joukkueelle ei taidettaisi myöntää Suomessa edes liigalisenssiä.
On tuo KHL jännä sarja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti