tiistai 7. helmikuuta 2012

Ilmaveivi ei ole enää uutinen

Voi Mikael Granlund minkä menit tekemään... Nykyään jokainen ilmaveivi tuntuu olevan uutinen.

Ilmaveivi ei ole mikään uusi juttu. En nyt tarkalleen tiedä, että milloin ensimmäinen vastaava maali maailmassa nähtiin, mutta aivan uusi ja ennennäkemätön asia se ei ole. Ainakin vuonna 1996 siinä on onnistuttu. SM-liigassakin Rob Hisey teki ilmaveivimaalin Bluesin Matti Kaltiaisen selän taakse jo tammikuussa 2006. Eli siis 5 eIv (viisi vuotta ennen Granlundin ilmaveiviä. Ajanlaskuhan alkaa nykyään tuosta hetkestä).

Granlundin ilmaveivin merkitystä en halua himmentää. Se maali oli hieno, mutta lopulta sen merkitys oli itse maalia suurempi. Se oli enemmän osoitus pelirohkeudesta, kyvystä tehdä tavallisesta poikkeava ratkaisu äärimmäisen kovassa paikassa. Jokainen ilmaveivin osaava ei todellakaan yrittäisi sitä MM-kisojen välierissä.

Tuon maalin jälkeen oli lähes itsestään selvää, että joka toinen jääkiekkojuniori halusi opetella ilmaveivin.

Se mikä tässä enemmän ärsyttää on iltapäivälehtien ilmaveiviuutisointi. Näin aikana jälkeen Granlundin ilmaveivin tuon tempun osaa todella moni, joten mielestäni sen uutisarvo lähentelee jo nollaa. Ilmaveivimaaleja tulee suht usein, epäonnistuneita yrityksiä tulee vieläkin useammin. Siitä ei esimerkiksi ole kauaa, kun Ässien A-junioreissa pelaava Borna Rendulic epäonnistui yrityksessään. Temppu vaatii taitoa, mutta lopulta kyse on vain siitä, että sitä harjoitellaan jonkin aikaa. Ja aika moni juniori on harjoitellut sitä tarpeeksi, eivätkä kaikki heistä ole tulevia granlundeja.

Siksi minua jollain tavoilla jo ärsytti se, kun Iltalehden nettisivuilla oli uutinen 6-vuotiaan ilmaveivistä. Kyseessä on toki todella nuori pelaajan alku, mutta no... siinäpähän teki tuollaisen maalin. Harjoittelemallahan tuon oppii, vähän kuin syöttämisen ja laukomisen.

Sinällään tässä toivoisi, että Mikael Granlund ei tekisi enää maalia ilmaveivillä. Säästyisipähän ainakin "ILMAVEIVIVAU! Granlund teki sen taas!"-otsikoilta.

Tosin paskoilta otsikoilta ja uutisilta ei nykyään voi välttyä muutenkaan...

2 kommenttia:

  1. Taidat itse olla todellinen samettikäsi

    VastaaPoista
  2. Alkaa tosiaan tuo ilmaveivi hype karata haskasta. Toivotaan ettei noita lacrosse maaleja nähdä enää missään "major" sarjoissa, saatikka turneissa.

    VastaaPoista