keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ässät tarvitsee ihmeen

JYP on jo lähes varma välieräjoukkue, sillä sarja Ässiä vastaan on jyväskyläläisille jo 3-0. Jotta Pata pääsisi sarjasta jatkoon, täytyisi porilaisten voittaa neljä seuraavaa ottelua. 0-3-tappiotilanteen kääntäminen 4-3-voitoksi on onnistunut NHL:ssä vain kolme kertaa, Suomessa ei vielä kertaakaan.

Ottelusarjahan on ollut toistaiseksi melko tasainen. Vain avausottelussa Jyväskylässä JYP oli selkeästi Ässiä parempi. Tämän jälkeen on pelattu kaksi melko tasaista ottelua, joissa kummallakin joukkueella on ollut maalipaikkoja vaikka kymmeneen häkkiin. Tasaisuudesta huolimatta hurrikaanipaidoilla on kolme voittoa, kun patapakan voittosarake näyttää nollaa. Syynä tähän taitaa olla yksinkertaisesti se, että JYPin pelaajilla on sekä enemmän rutiinia pudotuspeleistä että paremmat yksilöt.

Sarjassa on yksi yksilö ollut ylitse muiden. Erityisesti kahdessa ensimmäisessä ottelussa Sami Vatanen oli täysin dominoiva hahmo. Kaikesta puolustajan tekemisestä huomasi, että kyseessä on todella kovan luokan pelimies. Hän on kansainvälisen tason puolustaja, jonka otteista kannattaa vielä toistaiseksi nauttia. Tuon tason puolustajia kun ei SM-liigassa usein näe. Harvoin liigassa kukaan kykenee dominoimaan peliä samalla tavalla kuin Vatanen luistelunsa ja kiekonkäsittelytaitonsa avulla. Lisäksi hän on vastustajien kannalta ikävän hyvä puolustuspäässä. Pienestä koostaan huolimatta Vatasella on ensi kaudella jo mahdollisuus murtautua uutena suomalaispuolustajana NHL:ään.

JYP on saanut tiukan otteen Ässistä

Ja jos kahdessa ensimmäisessä pelissä JYP oli Vatasen verran parempi, oli Ässät kolmannessa kohtaamisessa Ryan Caldwellin verran huonompi. Porilaiset pelasivat parhaan pelinsä sarjan kolmannessa pelissä, mutta silti Ässät hävisi. Asiaa taisi ihmetellä myös päävalmentaja Karri Kivi. Pata taisteli ja teki maaleja, mutta JYP kykeni silti nousemaan voittoon. Se tarkoittaa samalla sitä, että keskiviikkona hurrikaanipaidat voivat varmistaa välieräpaikkansa lopullisesti.

Jo se, että Ässät kykenisi voittamaan neljä seuraavaa ottelua parhaimmalla mahdollisella kokoonpanollaan, vaatisi ihmettä. Mutta kun joukkueesta puuttui jo alun perin 35 maalia nakuttanut Tomas Zaborsky. Maalin tappioissa slovakkihyökkääjä olisi saattanut tehdä maalin tai kaksi, jolloin Ässät ei kenties olisi nyt kolmen ottelun tappioputkessa. Kaupan päälle supertalentti Joel Armian kausi päättyi kolmanteen matsiin polvivamman vuoksi. Eli Ässät on nyt menettänyt runkosarjassa eniten maaleja tehneet hyökkääjänsä. Tästä voikin helposti päätellä, että porilaisten ratkaisijat saattavat olla varsin vähissä.

JYP menee todennäköisesti ottelusarjasta jatkoon. Mutta pelejä ei ole vielä pelattu ja aina voi tapahtua vaikka mitä. Mutta onhan se myönnettävä, että Ässät tarvitsee ihmeen ja kaupan päälle apua kaikilta mahdollisilta taivaankappaleilta voittaakseen.

Mutta olisihan se melkoinen kappale suomalaisen jääkiekon historiaan, mikäli porilaiset onnistuisivat kaiken järjen vastaisesti nousemaan vielä voittoon.

Ja saahan aina välillä joku lotossakin seitsemän oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti