tiistai 23. maaliskuuta 2010

Jokipojat yrittää SM-liigaan

Jokipojat voitti Mestiksen. Onnittelut siitä. Ja hyvä että voitti. Mestiksen mestari pääsee liigakarsintoihin ja Jokipojat on yksi niistä joukkueista, jotka oikeasti voivat yrittää SM-liigaa. Liigakarsinnoista olisi tullut farssi, jos D-Team tai jokin muu farmiseura olisi tullut SM-liigan viimeistä eli Ilvestä vastaan, mutta nyt tarina on erilainen. Osittain viime kevään jäljiltä liigakarsinnat kiinnostavat ja Jokipoikien kanssa nyt pelataan oikeasti. Olkoonkin, että Jokipoikien suunnitelmat eivät vielä hetkeen nousuun tähdänneetkään. Mutta kiekkokulttuuria täynnä oleva Joensuu ei käytä mahdollisuutta hyödyntämättä, mikäli Jokipojat voisi nousta.

Moni asia puoltaa Ilveksen voitto karsinnoissa. Viime vuoteen verrattuna liigajoukkueen tilanne on helpompi. Tänä vuonna ei tarvinnut juuri ja juuri pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt seura pelaamaan mitään playouteja, jossa lyötiin lyötyä ja jonka jälkeen karsintoihin joutuminen olisi ollut paha paikka. Nyt Ilves on voinut valmistautua karsintoihin jo pidempään. Lisäksi liigajoukkueella on ihan erilainen rutiini kovista peleistä, kuin joukkueella Mestiksestä. Resurssit, pelaajat, juniorituotanto ja moni muu asia on aivan eri tasolla. Varsinkin pelaajalistassa Ilves on huikeasti paremmalla tasolla. Tällä kaudella kansainvälisissä peleissä ovat pelanneet Markus Seikola, Mikko Kuukka ja Marko Anttila. Colby Genowayn ja Pasi Määttäsen tasoa ei voi myöskään aliarvioida. Ja Jani Hurme on kokenut ja hyvä maalivahti. Pelkällä materiaalilla verrattuna Ilves voittaisi 4-0. Mutta paperilla ei pelejä ratkaista. Sen näytti viime vuoden Ässien ja Sportin väliset karsinnat. Olkoonkin, että nyt tasoero on vielä viimevuotistakin suurempi. Jokipoikien materiaali kun ei ole mikään erityisen maaginen edes Mestikseen.

Markus Seikola ja Marko Anttila joutuvat suunnittelemaan Jokipoikien kaatamista

Mutta Jokipojilla on omat mahdollisuutensa ja etunsa. Ennen kaikkea Ilveksellä on pelkkää hävittävää ja Jokipojilla pelkkää voitettavaa. Jokipojat ei häviä mitään, vaikka karsinnat menisikin heikosti. He voivat pelata paineettomasti. Samaa ei voi sanoa Ilveksestä. Lisäksi Ilves on tottunut häviämään. Jokipojat taas on voittanut 16 viimeistä ottelua, joten voittamisen kulttuuri on aivan eri tasolla. Myös valmennuksen uskoisin menevän itärajalle. Ilveksen peli on ollut vaikeaa koko kauden ja Juha Pajuojan valmennukseen joukkue meni vasta hiljattain. Onko pelitapa ja muut asiat selviä? Onko Pajuojalla tarpeeksi auktoriteettia saada Ilves lentoon. Sen sijaan Jokipoikien Jarno Pikkarainen on voinut ajaa sisään pelitapaansa jo pidempään ja jokainen tietää, miten pelataan. Kaupan päälle pelitapa on todistettavasti toiminut. Aliarvioida ei voi myöskään hurmosta, mikä Joensuussa on tällä hetkellä. Katsomot on varmasti täynnä Joensuussa ja se ei tule olemaan edes Ilvekselle helppo paikka.

Jottei todellisuus katoa, niin uskon Ilveksen vievän sarjan. Voiton tai kaksi Jokipojat saattaa napata sarjan alkuvaiheilla kovan hurmoksen avulla, mutta tasoero lienee kuitenkin liikaa. Mutta kaikesta huolimatta olen altavastaajan puolella. Osin siksi, että pidän altavastaajista ja yllätyksistä. Mutta myös siksi, että SM-liiga kaipaa tuuletusta. SM-liigassa on ollut hieman tunkkaista lähiaikoina ja uusi joukkue voisi raikastaa ilmapiiriä. Ilves varsinkin on ollut kovinkin tunkkaisen hajuinen viime vuosina. Identiteettiä ei tunnu olevan, yleisiä pidempiaikaisia linjauksia ei ole, eikä suoritukset ole kovin usein erityisesti vakuuttaneet. Joten tsemppiä Jokipojille! Jos ei muuta, niin tehkää tästä kiinnostava liigakarsinta!

1 kommentti:

  1. Roki tippui Suomisarjaan ja Luki nousi siihen. Josko tällä kaudella Ilves tipahtaisi mestiksee ja jokipo nousis liigaa. Sit jokaisessa kategoriassa olis käynyt vaihto. terv, satunnainen lukija luvialta

    VastaaPoista