sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Hyvän toimitusjohtajan merkkejä

Oletko ikinä miettinyt, miten kannattaa pyörittää Suomessa jääkiekkojoukkuetta? Ei hätää. Otin asiasta selvää. Tutustuin joukkueen X toimintaan ja päädyin tekemään listan hyvistä vinkeistä, joita noudattamalla menestys on taattu!

- Hyvän toimitusjohtajan on hyvä muistaa, että satunnainen KHL-joukkueen ylijäämäpelaaja on yhtä hyvä kuin satunnainen AHL-kaveri. Nämä iloiset Aleksanderit ja Vladimirit tuovat usein kaivattua taitoa ja ratkaisuvoimaa joukkueeseen.

- Joukkue ei mitään fysiikkavalmentajaa kaipaa. Ei vaikka joukkueen lupaava, NHL:ssäkin kiinnostusta herättänyt ykkösvahti on ylikunnossa ja nuori ykkössentteri ei vain yksinkertaisesti jaksa.

- Urheilutoimenjohtajaa kaivataan joukkueeseen. Kyseinen herra on tärkeä osa joukkuetta, joten UTJ:n palkkaamiseen tarvitaan tarkka tutkimustyö. Kyseinen operaatio on syytä tehdä ulkopuolisen ihmisen avulla ja antaa hieno titteli. Tähän tehtävään sopii parasta ennen vuonna 1992 ollut entinen valmentaja, joka syö purkkaa melkoisesti ja tykkää käyttää faksiaan. Sillä faksi tykkää että sitä käytetään.

- Joukkueen parhaalle pistemiehelle ei kannata tehdä jatkosopimusta. Se on aivan yliarvostettu asia.

- Parhaat pelaajat tulevat Tampereelta tai ovat vähintäänkin joskus pelanneet tamperelaisjoukkueessa.

- Suurin osa budjetista kannattaa käyttää ykkössentteriin. Ykkössentteriksi kannattaa tarkan tutkimuksen jälkeen valita jokin hyvä tshekki, joka on onnistunut viimeksi edes jollain tasolla joskus ennen NHL:n työsulun alkua.

- Ykkössentteri flopatessaan kannattaa myydä muualle. Se on selkeää. Mutta tilalle ei kannata hankkia ketään, vaikka keskushyökkääjiä ei ole kokoonpanossa tarpeeksi.

- Kykyjenetsintä kannattaa tehdä toimitusjohtajan ja valmennuksen kesken. Toimitusjohtajalla on hyvin aikaa iltayhdeksän jälkeä tutkiskella tamperelaisjoukkueiden nimilistoja ja valmentajat voivat ottaa ne nimet ylös, jotka ovat juuri onnistuneet omalla panoksellaan vieneet vastustajat voittoon.

- Joukkueeseen kannattaa kerätä mahdollisimman monta muun liigajoukkueen ylijäämäpelaajaa. On nimittäin mahdollista, että joku heistä saattaisi joskus onnistua. Ei sitä ikinä tiedä. Todennäköisyys onnistumiselle kasvaa entisestään, jos sitä ennen viisi edellistä hankintaa ovat flopanneet.

- Se faksia käyttävä herrasmies, joka palkattiin kartoittamaan urheilutoimenjohtajaa kannattaa ennen pitkää potkia pois. Mutta vaikka tuloksena oli vain kasa epäonnistuneita hankintoja ja urheilutoimenjohtajaakaan ei löytynyt, niin kannattaa kauniisti kiittää häntä onnistuneesta työstä. Ei sitä koskaan tiedä, että faksaako tuo kyseinen herrasmies joskus tarjouksen juuri sinulle.

...

Juha-Pekka Hytönen valmistautuu kaatamaan Kärpät pudotuspeleissä

Mennään vielä vähän vakavempiin aiheisiin. Meinasin kirjoittaa kunnon ennakkopaketin SM-liigan puolivälieristä, mutta en sitten viitsinyt. Se on nimittäin harvinaisen selvää, että runkosarjassa neljän parhaan joukossa olleet joukkueet ovat selviä ennakkosuosikkeja sarjassaan. Yhtä selvää se on, että nuo kärkijoukkueet vievät sarjat kohtuullisen selkeästi. Varsinkin KalPan pitäisi voittaa melko selvästi Tappara ja Lukon pitäisi voittaa helpohkosti TPS. HIFK - HPK on runkosarjan perusteella melko tasainen pari, mutta HIFK:n leveys riittänee tuomaan voiton kuudessa tai seitsemässä pelissä. Sen pysäyttämiseksi tuskin edes HPK:n Teemu Lassila tai Mikko Mäenpää riittää. JYP - Kärpät on myös kiinnostava sarja. JYP voitti runkosarjan ja on selkeä ennakkosuosikki. Mutta Kärpillä on myös todella kova materiaali. Ja ennen kaikkea Alatalon lähdön jälkeen Kärppien ilme ja peli on ilmeisesti muuttunut selkeästi paremmaksi, joten JYP:llä voi olla jopa vaikeuksia voittaa Kärpät. Mutta itse veikkaan silti JYP:n vievän sarjan 4-2. Mutta ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, ja olisihan se hienoa nähdä altavastaajienkin pystyvän venymään. 

3 kommenttia:

  1. Tää on meidät Ässät <3

    VastaaPoista
  2. Uskaltaako Quethas povata näin puolivälierien alla jo mestarisuosikkia?

    VastaaPoista
  3. Hyvä kysymys. HIFK:iä veikkailin tuossa kauden aikana Lupaschukin tulon jälkeen mestariksi, mutta aika ajoin jokin on kiikastanut. Silti näkisin, että nyt Norosen päästessä kuntoon HIFK voisi hyvin olla mestari. Mutta kaikesta huolimatta veikkaan JYP:n ottavan toisen peräkkäisen mestaruutensa. KalPan pelityyliin en jaksa uskoa pleijareissa pelien koventuessa ja Lukon vauhti on hidastunut koko kauden ajan.

    VastaaPoista