perjantai 10. syyskuuta 2010

Rautakallion viimeinen kausi

Ässistä kuului kummia näin kauden alla. Pekka Rautakallio ilmoitti jo ennen kauden alkua, että tämä on hänen viimeinen kautensa Ässien päävalmentajana. Syynä päätökselle oli elämäntilanne. Rautakallion mukaan elämä sekä Porissa, että Helsingissä kävi turhan raskaaksi.

Tällaisen asian julkaisemiselle ajankohta on kyllä hivenen erikoinen. Joukkue on kasattu Rautakallion haluamalla tavalla työteliääksi ja melko hyvin luistelevaksi, mutta hän ei ole viemässä projektia enää tätä kautta pidemmälle. Kun tällainen asia julkaistaan kauden alla, niin tulee aina mieleen, että kuinka se vaikuttaa joukkueeseen. Tekeekö joukkue asiat puolittain vaiko pelaako he valmentajalleen kruunua valmennusuralle?

Kuka sitten tulee Rautakallion tilalle? Tuolle paikalle olisi tarjolla looginen vaihtoehto. Tarjolla on mies, joka on pärjännyt Porin mittakaavalla melkoisen hyvin. Mies, joka on päässyt Suomen nuorten maajoukkueen valmennustiimiin. Mies, jota minä pidin jo ennen Rautakallion valintaa hyvänä vaihtoehtona Ässien valmentajaksi. Ja ennen kaikkea kyseessä on mies, joka pystyisi jatkamaan Rocky Rautakallion aloittamaa projektia nostaa Ässät keskikastin joukkueeksi ja joka tuntee joukkueen rungon jo ennestään

On siis aika siirtyä Kivikauteen! Karri Kivi olisi luonnollinen valinta seuraavaksi valmentajaksi ja odotankin jo tiedotusta, jonka mukaan Kivi olisi Ässien valmentaja kaudella 2010-2011. Samalla pelaajat eivät voisi pelata loppukautta rennosti, sillä penkin takana olisi jo nyt tuleva päävalmentaja. Silloin myös Rockylla olisi mahdollisuus lopettaa valmennusuransa kunniakkaasti. Porin Ässien tapauksessa kunniakas lopetus olisi Ässien nostaminen takaisin pudotuspeleihin. Pudotuspelejä taitaakin jo kaikki porilaiset odottaa, sillä viime kerrasta on jo kulunut turhan pitkä aika. Toivottavasti Rautakallio ja Kivi pystyvät siihen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti