torstai 24. helmikuuta 2011

Kuukauden juniori: Markus Granlund

Keskiviikkona nuorten SM-liigassa Porissa Ässät pelasi runkosarjan viimeisen kotiottelunsa. Oli siis aika etsiä kuukauden juniori ja tällä kertaa ehdokas oli selvillä hyvissä ajoin.

Markus Granlund
178 cm / 74 kg
Syntynyt 16.4.1993 Oulussa
Kasvattajaseura: Laser HT

Nuorempi Granlund on erittäin lupaava pelaaja. Hän pelaa nyt jo toista kauttaan nuorten SM-liigassa. Tämä kausi on ollut viime kauttakin parempi, sillä nyt 39 ottelussa on syntynyt hulppeat 50 pistettä. Pisteitä on syntynyt tänä vuonna päälle pisteen per ottelu myös alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, eikä alle 20-vuotiaiden maajoukkueen Mestis-otteluissakaan mennyt yhtään heikommin. Viime vuonna Granlund pelasi jo alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pronssijoukkueessa alaikäisenä ja keräsi kuudessa ottelussa yhtä monta pistettä.

Monella tapaa Markus Granlund muistuttaa isoveljeään Mikaelia. Hän on erittäin taitava mailankäsittelijä, joka uskaltaa ja haluaa pitää kiekkoa. Ajoittain nuori hyökkääjä pitää kiekkoa liian kauan ja menettää kiekon jonkun harhautuksen yhteydessä, mutta hyvä että jollain on rohkeutta edes yrittää. Nuoremman Granlundin syötöt ovat hyviä, tarkkoja ja peliä edistäviä, jonka ansiosta hän on ikäisekseen erinomainen pelinrakentaja. Myös syötön vastaanottaminen on erinomaista. Rannelaukaus on melko hyvä, mutta Porissa laukaukset eivät menneet verkon perukoille.

Fysiikka tuntuu olevan Granlundin suurin heikkous. Pieni koko tuottaa ongelmia myös isoveli Mikaelille, mutta Markus tuntuu olevan kaikin tavoin pykälän isoveljeään heikompi. Voimaa ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi, jonka takia hän häviää junioreissakin todella monta kaksinkamppailua. Voiman puutteen takia luistelukin on heikkoa. Luistelutekniikka ei ole oikeastaan heikkoa, mutta jaloissa ei tunnu olevan tarpeeksi voimaa, jonka seurauksena Granlund ei ole tarpeeksi nopea luistelija.

Koska Granlund pelasi ottelun alussa laiturina ja lopussa keskushyökkääjänä, niin hänen sijoittumisestaan sai melko hyvän käsityksen. Suurimman osan ajasta hän sijoittui hyökkäyspäässä hienosti pelattavaksi, jonka ansiosta peli kulki usein eteenpäin Granlundin kautta. Hyökkäyspäässä laiturina hän karvasi innokkaasti, vaikkei kiekonriistoja juuri saanutkaan. Laiturina puolustus ei kuitenkaan ollut erityisen aktiivista. Keskushyökkääjänä hän oli luonnollisesti aktiivisempi puolustuspäässä, mutta siitä huolimatta nuoren hyökkääjän puolustamisessa tuntuu olevan puutteita niin sijoittumisessa, karvaamisessa kuin syötönkatkoissakin.

Granlund pelasi paljon ylivoimaa. Siellä peliä rakentava hyökkääjä onkin omimmillaan. Ylivoimalla hän pelasi viivalla, mistä hän loi peliä erinomaisesti. Pelinrakentajana hän olikin HIFK:sta ihan omaa luokkaansa. Siitä hyvänä osoituksena ovat syötöt HIFK:n tasoitus- ja voittomaaliin.

Vahvuudet:
Mailankäsittely
Syöttötaito

Heikkoudet:
Fysiikka
Puolustaminen

Yhteenveto:
Taitoa ja pelisilmää tältä kaverilta kyllä löytyy. Potentiaalia olisi pitkälle, mutta se vaatii paljon töitä puutteiden kanssa. Vähän voimaa ja luistelutreeniä vielä, niin nuorempi Granlund olisi liigatasoa. Mutta erityisesti fysiikan ja puolustamisen kanssa on kuitenkin vielä paljon tehtävää, ennen kuin nuoremmasta Granlundista voi puhua NHL-tason pelaajasta. Potentiaalia Granlundilla on olla ennen pitkää erinomainen kansainvälisen tason pelaaja, mutta pahimmillaan hänestä saattaa tulla jälleen yksi luku lisää junnutähdiksi jääneiden kiekkoilijoiden kirjaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti